Pohjan tila

Herra Snellmanin
Limousin
PIHVIKARJAN
LIHA
Pohjan tila
PIHVILIHAA LIMOUSIN-TILALTA
Pohjan Tila
Pohjan sukutila sijaitsee Pirkanmaalla Ylöjärvellä entisen Kurun kunnan alueella. Näsijärven rannalla tilan
arkea pyörittävät Kaisa ja Pertti Pohja. Maatilalla apuna
hääräävät myös innokkaat pikkuisännät kesällä 2010
syntynyt Eero ja kevättalvella 2012 syntynyt Sakari.
Tilan siirryttyä seuraavalle sukupolvelle vuonna 2005
Pertin vanhemmat rakensivat ”vaarinpirtin” tilan maille
ja tarjoavat edelleen korvaamatonta apua tilan töihin ja
lastenhoitoon.
Lypsykarjasta lihakarjaan
Sukupolvenvaihdoksen myötä tuotantosuunta vaihdettiin lypsykarjasta lihakarjaan. Ensimmäiset eläimet
tulivat lähistöllä lopettavalta lihakarjatilalta ja sen
jälkeen kirjavaa joukkoa alettiin uudistaa ja kasvattaa
kohti puhdasrotuista Limousin-karjaa.
Sukupolvenvaihdoksen kanssa samana vuonna valmistui uusi kylmäpihatto, jossa tällä hetkellä Copacabanasonnin kanssa asustaa n. 30 Limousin-emolehmää
jälkikasvuineen. Karja ruokitaan oman pellon viljalla ja
säilörehulla. Kesäisin emot vasikoineen laiduntavat tilan
lähipelloilla ja talvellakin eläimet käyttävät ahkerasti
mahdollisuuttaan päivittäiseen ulkoiluun jaloittelutarhassa.
TERVETULOA LIMOUSIN-PERHEESEEN!