Vuosikertomus ja yhteiskuntavastuuraportti 2013

VUOSIKERTOMUS
YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI
2013
2
SISÄLLYSLUETTELO
Yhtiön perustietoja
Toimintamme perustat
Yhteiskuntavastuu ja sen merkitys
Toimitusjohtajan katsaus
Innovaatioympäristö yhtiön
menestyksen tekijänä
Investoinnit
Toiminnalliset ratkaisut
Yhteistyö (yliopisto ja yritykset)
Tutkimus ja kehittäminen
osana innovaatioympäristön luomista
Kampukset ja rakennukset, käyttö ja toiminta
Riskit
Corporate Governance
Hankinnat
Henkilöstö
Yhtiön taloudesta
Tilinpäätös
Kiinteistöyhteenveto
GRI-indeksi
3
4
5
6
9
10
11
12
13
14
16
18
21
22
24
44
48
3
YHTIÖN PERUSTIETOJA
Yhtiön nimi on Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ja
kotipaikka Espoo. Yhtiölle on rekisteröity rinnakkaistoiminimiksi Aalto University Properties
Ltd sekä Aalto Universitetsfastigheter Ab.
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy omistaa pääosan
Aalto-yliopiston käytössä olevista toimitiloista.
Yhtiö vastaa kiinteistöjen vuokraamisesta, ylläpidosta ja hoidosta sekä niihin liittyvistä tukitoimista ja kiinteistöjen kehittämisestä.
Yhtiö on perustettu yliopistouudistuksen yhteydessä vuonna 2009, ja se kuuluu Aalto-yliopistokonserniin. Aalto-korkeakoulusäätiö omistaa yhtiön osakkeista 2/3 ja Suomen valtio
Senaatti-kiinteistöjen kautta 1/3. Osakkeiden
lukumäärä on 1 200 000 kappaletta ja koko
osakekanta on samaa osakelajia.
Aalto-yliopistokiinteistöt-konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin
Arkadiankatu 24 ja Kiinteistöosakeyhtiö Jämeränjälki. Jämeränjäljen osakkeet yhtiö osti
maaliskuussa 2014, joten tilikauden 2013
konsernilaskelmassa mukana on ainoastaan
Kiinteistö Oy Helsingin Arkadiankatu 24.
TUNNUSLUKUJA (Milj. €)
Yhtiö 2013 Konserni 2013
Yhtiö 2012 Konserni 2012
Liikevaihto
48,048,043,543,5
Käyttökate/käyttökate%
32,1 / 67 %
32,1 / 67 %
28,4 / 65 %
28,6 / 66 %
Tilikauden tulos
8,613,2 6,410,9
Taseen loppusumma
380,9380,6336,3336,3
Omavaraisuusaste
49 %
49 %
52 %
52 %
Rakennusten lukumäärä
33 kpl
Huoneistoala 281 900 m2
Rakennusten markkina-arvoarvio 510 milj. euroa
Henkilöstömäärä vuoden lopussa
14
OMISTAJAT
Aaltokorkeakoulusäätiö
Senaatti-kiinteistöt
(Suomen valtio)
2/3 (66,7 %)
YHTIÖ
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
100 %
TYTÄRYHTIÖT
1/3 (33,3 %)
Kiinteistöosakeyhtiö
Helsingin
Arkadiankatu 24
100 %
Kiinteistöosakeyhtiö
Jämeränjälki
(yhtiö ostettu 14.3.2014)
MISSIO
”Tarjota kansainvälisesti korkeatasoinen,
houkutteleva tutkimuksen, kehitystyön
ja opetuksen toimintaympäristö.”
VISIO
”Kampusalueemme ovat maailmanluokan
ainutlaatuisia, yhteiskunnan korkeita arvoja
kunnioittaen toteutettuja tutkimuksen, opetuksen ja
kehitystyön kohtaamispaikkoja.”
4
TOIMINTAMME PERUSTAT
Arvot
ARVOSTUS
• Pidämme kiinni sovituista asioista
• Otamme muiden mielipiteet huomioon
• Kunnioitamme toisen tekemää työtä
• Kannustamme erilaisten mielipiteiden ilmaisuun
• Arvostamme erilaisuutta
EDISTYS
• Pidämme osaamisemme tason korkeana ja ajantasaisena
• Kannustamme henkilöstöä kouluttautumiseen
• Etsimme parhaan osaajan kulloiseenkin tehtävään
• Tuemme asiakkaan osaamisen kehittymistä tilojen käytössä
VASTUULLISUUS
Strategiset tavoitteet
• Asiakastyytyväisyyden myönteinen kehitys
• Riittävä kannattavuus ja omavaraisuus
• Energiatehokkuus ja hiilijalanjäljen pienentäminen sekä uusiutuvien
energialähteiden osuuden lisääminen ylläpidossa
• Kiinteistöjen kuntotason kohottaminen -> ennakoimattomien korjausten määrä optimoidaan elinkaarikustannukset minimoiden
• Investoinneissa tuotetaan ratkaisuja, jotka edesauttavat asiakkaan
tilankäytön tehostamista ja muunneltavuutta
Kriittiset menestystekijät
• Joustava ja luonteva yhteistyö yliopiston kanssa
• Kyky tuottaa pitkäntähtäimen kustannustehokkaita ratkaisuja
• Kiinteistönpidon (rahoitus, ylläpito, investoinnit) osaaminen
• Sitoutunut henkilöstö
• Sidosryhmäyhteistyön kehittäminen
• Teemme päätöksiä ja ratkaisuja sekä kannamme niistä vastuun
• Toimimme oikeudenmukaisesti kaikkia sidosryhmiä kohtaan – sisäisiä
ja ulkoisia, henkilöstöä, asiakkaita ja muita
• Pyrimme kestävän kehityksen mukaisiin ratkaisuihin
Lämpömiehenkuja 2
Espoo
5
YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
SUURI
Yhtiön yhteiskuntavastuu jakautuu taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen vastuuseen.
Olemme todenneet 16 vastuullisuustekijää,
jotka vaikuttavat eri tavoin yhtiön liiketoimintaan, ja joiden merkitys sidosryhmillemme
vaihtelee. Vastuullisuustekijöitä ja niiden merkitystä on kuvattu oheisessa kaaviossa ja tässä raportissa. Vastuullisuustekijät määriteltiin
tunnistamalla olennaisia yhteiskuntavastuun
vaikutuksia arvoketjussa sekä sidosryhmien
kiinnostuksen perusteella. Raportissa esitettyjen yhteiskuntavastuun tulosten kattavuus
ja laskentaraja on kuvattu kunkin osa-alueen
yhteydessä. Sidosryhmien näkemykset eri tekijöiden merkityksestä perustuvat omaan subjektiiviseen arvioomme. Sidosryhmätutkimusta
yhtiössä ei ole tehty.
KOHTALAINEN
4
• Aalto-yliopiston johto, tilahallinnan henkilöstö, korkeakoulujen ja osastojen johto,
yliopiston muu henkilöstö, opiskelijat ja yli­
oppilaskunta
• Senaatti-kiinteistöt
• Valtiovarainministeriö, opetus- ja
kulttuuri­ministeriö
• Museovirasto ja Alvar Aalto -säätiö
• Uudenmaan ELY-keskus
• Espoon ja Helsingin kaupunkien johto (kaupunginjohtajat, apulaiskaupunginjohtajat,
elinkeinojohtajat jne.), luottamushenkilöjohto, lautakuntajäsenet (ympäristö, kaupunkisuunnittelu, rakennus, julkisivu, yleiskaava,
jne.), maankäytön suunnittelun johto ja johtava henkilöstö sekä rakennusvalvontaviranomaiset
• Rahoituslaitokset
• Työnantaja- ja edunvalvontajärjestöt
• Media
• Muut Otaniemen kiinteistönomistajat ja
vuokranantajat (erityisesti HOAS)
• Kiinteistöalan neuvonantajat sekä kiinteistöja huoneistovälittäjät
• Suunnittelutoimistot
• Rakennusliikkeet
• Alihankkijat, tavarantoimittajat ja palvelutuottajat
1
9
2
6
11
13
14
7
15
16
5
VÄHÄINEN
KOHTALAINEN
Vaikutus liiketoimintaan
Sidosryhmät voidaan jakaa pääluokkiin vaikuttavuuden ja vaikutussuunnan perusteella.
Pääryhmiä ovat:
1.Osakkeenomistajat
2. Vuokralaiset ja heidän asiakkaansa
3. Julkinen valta ja niihin luettavat tahot
4. Markkinatekijät ja resurssit
5.Naapurit
Osakkeenomistajilla on suurin valta vaikuttaa
yhtiön toimintaan. Vaikutus on kuitenkin kaksisuuntainen, sillä toisaalta yhtiön taloudellinen
onnistuminen näkyy myös omistajien taloudessa.
Vuokralaisten ja yhtiön välinen suhde on vahvasti kaksisuuntainen. Osapuolet ovat hyvin
riippuvaisia toisistaan sekä toiminnallisesti
että taloudellisesti.
Julkiseen valtaan suhde on pääosin yksisuuntainen, sillä yhtiö voi vaikuttaa vain vähän
julkisen vallan toimintaan. Julkista valtaa suhteessa yhtiöön käyttävät valtion keskushallinto,
rakennussuojeluun osallistuvat tahot sekä lisäksi tuomioistuimet ja verottaja.
Markkinatekijöihin yhtiö ei voi merkittävästi
vaikuttaa, eikä liioin markkinatekijöillä yleensä ole suoraa vaikutusmahdollisuutta yhtiön
toimintaan. Markkinatilanne vaikuttaa vahvasti yhtiön resursseihin.
Naapurit ovat kiinteistönomistamiseen keskittyvälle yhtiölle erityinen sidosryhmä. Suhde
on yleensä tasapuolinen ja kaksisuuntainen,
ja sitä määrittelee vahvasti lainsäädäntö.
Taloudellinen vastuu
1. Pitkäjänteinen tuloksellisuus ja kustannustehokkuus
2. Taloudellinen hyöty sidosryhmille
3. Eettinen liiketoiminta – harmaan talouden vastustaminen
4. Vastuullinen hankinta
5.Työllistävyys
Ekologisuus
6. Rakennuksen elinkaaritalous
7. Kampusten elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset
8. Luonnon monimuotoisuus
10
12
8
VÄHÄINEN
Sidosryhmien kiinnostus
3
Keskeisiä sidosryhmiä yhtiölle ovat
SUURI
Sosiaalinen vastuu
9. Hyvä sisäilma
10. Kulttuuriarvojen vaaliminen
11. Hyvä toimintaympäristö
12. Tilojen turvallisuus ja terveellisyys
13. Hyvä rakennettu kaupunkiympäristö
14. Avoimuus ja aktiivinen tiedottaminen
15.Tutkimushankkeet
16. Henkilöstön hyvinvointi ja kehittäminen
6
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Muutosvaihe alkoi
investointiohjelmaa odotellessa
Hyvä lukija,
olet saanut luettavaksesi Aalto-yliopistokiinteistöjen ensimmäisen yhteiskuntavastuuselvityksen sisältävän vuosikertomuksen. Vuosikertomukseen on sisällytetty GRI:n (Global
Reporting Initiative) vaatimusten mukainen sisältö pääosin huomioiden kuitenkin valtioneuvoston kanslian ohjeet raportoinnin järjestämiseksi. Olemme kuitenkin katsoneet, ettei yhtiön
toiminnan laajuus edellytä GRI:n ja VNK:n ohjeiden kirjaimellista noudattamista.
Vuotta 2013 yhtiössä leimasi valmistautuminen tulevaan investointiohjelmaan, mihin liittyi
myös paljon epävarmuutta aikataulujen osalta. Kuten kiinteistöinvestoinneissa usein on,
tässäkin päätöksenteko riippuu useista eri osatekijöistä ja intressiryhmistä, joiden on ratkottava esille nousevat kysymykset ennen kuin kokonaisuuksista voidaan tehdä päätöksiä.
Yhtiön keskeiset hankkeet ovat siirtyneet eteenpäin, eikä aloituksista ole saatu aikaiseksi
päätöksiä suunnittelun eikä etenkään investointien osalta. Hanke- ja investointipäätösten
siirtymisestä huolimatta olemme valmistelleet
hankkeiden rahoitusta, sillä hankeohjelmaan
kirjatut hankkeet tulevat näillä näkymin joka
tapauksessa toteutettaviksi pääosin nyt nähtävissä olevassa laajuudessaan.
Yhtiön periaatteena on ollut varmistaa rahoitus sataprosenttisesti ennen lopullisia rakentamispäätöksiä, mikä on johtanut hankkeiden
siirtyessä merkittävään vieraan pääoman kertymiseen kassaan. 40 miljoonan euron lainan
nosto Pohjoismaiden Investointipankilta sekä
100 miljoonan euron lainasopimus Euroopan
Investointipankin (EIB) kanssa varmistivat rahoituksen vuosille 2014 ja 2015. EIB:n lainaa
ei tulla nostamaan vielä vuoden 2014 aikana.
Kertyneen kassavarannon (vajaat 60 miljoonaa euroa) sijoitustoiminta on tuonut yhtiön
varsinaisen ydintoiminnan rinnalle lisätoiminnon, johon emme kuitenkaan ole nähneet tar-
peelliseksi resursoida henkilöstöä toiminnan
lyhytaikaisen luonteen johdosta. Yhtiön nykyiset kassavarat käytetään joka tapauksessa investointeihin seuraavien 1,5–2 vuoden
kuluessa.
Tulevissa rahoitusratkaisuissa on tarkoitus keventää rahoituksen varmistuksen vaatimusta ja
ottaa käyttöön nk. lyhytaikaisen rahan instrumentteja, joilla hankkeiden rahoitus voidaan
järjestellä rakentamisvaiheen aikana. Olemme jättäneet osan rahoitusratkaisuista tietoisesti tuleville vuosille, jotta ne voidaan tehdä
lähempänä varsinaista rakentamisvaihetta.
Vuokrausasteessamme ei vuonna 2013 tapahtunut olennaisia muutoksia, mutta Aaltoyliopiston tilojen irtisanomistarpeet olivat nähtävissä jo loppuvuodesta. Tämä vapautti tiloja
alkuvuodesta 2014 muuhun käyttöön noin
10 000 m2 Otaniemen alueella.
Yhtiön talouteen ja kannattavuuteen tilojen
irtisanomisilla ei ole merkittävää vaikutusta,
mutta yhtiön toimintaan ne vaikuttavat. Neljän
ensimmäisen toimintavuotensa ajan yhtiö on
ollut selkeästi investointi- ja ylläpito-organisaatio, jonka pääasiallinen vuokralainen on ollut
Aalto-yliopisto. Jatkossa yliopiston osuus vähenee selvästi ja muu vuokraustoiminta kasvaa
edelleen. Muutos edellyttää henkilöstöjärjestelyjä ja tehtävämuutoksia.
Toimitilojemme tyhjeneminen osuu yhtiön kannalta haasteelliseen markkinatilanteeseen.
Alalla on jatkunut jo joitakin vuosia suuntaus
kohti yhä tiiviimpiä toimistotyön ympäristöjä,
mitä ovat osaltaan vahvistaneet teknologian
tuomat muutokset työskentelytavoissa. Näiden
seurauksena toimitilan vajaakäyttö on kasvanut merkittävästi pääkaupunkiseudulla, mikä
näkyy erityisen voimakkaana Otaniemen lähialueilla Keilaniemessä sekä Pohjois-Tapiolassa. Trendin arvioidaan jatkuvan vielä muutaman vuosikymmenen, vaikka väestönkasvu
pääkaupunkiseudulla pysyisikin nykyisellään.
Olemme lähteneet vastaamaan toimitilamarkkinoiden haasteeseen kehittämällä vahvaa
brändiä Otaniemeen. Keskeisessä roolissa
tässä ovat Aalto-yliopiston tutkimus- ja opetustoiminta sekä siihen liittyvä yritysyhteistyö, joiden avulla Otaniemi erottautuu selkeästi edukseen muista yritysalueista.
Kevään 2014 yrityspäättäjäkyselyssä nousi esille vahva mielikuva Otaniemestä teknologian opetus- ja tutkimusalueena. Jatkossa
tavoitteena on vahvistaa mielikuvia alueesta
erinomaisena sijoituspaikkana myös yrityksille. Sijainniltaan alue on hyvin kilpailukykyinen tulevan Länsimetron ja Raide-Jokerin linjauksen ansiosta.
Yhtiön Töölössä sijaitsevat kohteet ovat peruskorjattuja eikä niihin kohdistu merkittäviä investointitarpeita. Otaniemessä peruskorjaus­
ohjelman toteuttamista on jatkettu TKK:n
entisen päärakennuksen rakennustöillä. Lisäksi alueella on käynnistetty Kirjaston peruskorjauksen suunnittelu.
Yhtiö on investoinut toimintansa aloittamisen
jälkeen − eli vuoden 2010 alusta lähtien − uudis- ja peruskorjaushankkeisiin yhteensä noin
70 miljoonaa euroa. Vuoteen 2018 jatkuvan
ohjelman aikana tarkoituksemme on investoida vielä noin 160–170 miljoonaa euroa peruskorjaus- ja muutostyöhankkeisiin sekä 90–
100 miljoonaa euroa uudiskohteisiin. Lisäksi
aluerakenne- ja pysäköintiratkaisut edellyttänevät 10−20 miljoonan euron investointeja.
Näiden osalta investointien lopullinen suuruus
riippuu alueen asemakaavan pysäköintinormeista, joihin olemme hakeneet kevennystä
yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.
Uusinvestoinneistamme merkittävin on Otaniemen Uusi Rakennus, johon sijoittuvat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun
päätoiminnot sekä alueen kaupalliset palvelut.
Hankkeen maankäytön suunnittelu toteutettiin
kaupunkikuvallisena arkkitehtuurikilpailuna,
joka päättyi elokuussa 2013. Hankkeesta
7
Toimitusjohtaja
Kari Kontturi
on määrä tehdä investointipäätös kesäkuussa 2014. Hanke on Espoolle myös merkittävä kaupunginosahanke, koska se aiheuttaa
huomattavia muutoksia kaupunkirakenteessa,
alueen liikenneverkossa ja yleisessä kaupunkikuvassa. Alueen kaupunkimiljöö on luokiteltu
maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
välineeksi kehitettävällä työkalulla pyrimme
vauhdittamaan uuden erinomaisen kampuksen syntyä maailmanluokan tutkimukselle ja
opetukselle.
Merkittävä investointi on ollut myös näkyvyyttä paljon saanut Dipolin osto, jota valmisteltiin 2013 loppuvuonna ja joka saatiin päätökseen vuoden 2014 maaliskuussa. Investoinnin
suuruus on kokonaisuudessaan runsaat 20 miljoonaa euroa.
Otaniemeen pyritään saamaan kaupallisten
palvelujen ja uudenlaisen kampusajattelun tukemiseksi myös merkittävää asuntotuotantoa.
Uusimmassa hahmotelmassa alueelle nousisi
jopa yli 300 000 m2 uusia asuntoja. Asuntotuotannon lisääminen ja alueen kehittäminen
ovat meille tärkeitä asioita, joita edistämme
yhdessä Espoon kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan
kanssa.
Alueen maankäytön suunnittelussa viime vuodet ovat sisältäneet kiivasta innovointia. Kehitämme yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen
kanssa laajaa, koko Otaniemeä koskevaa 3Dmallia, jossa esitellään sekä alueen nykyinen
infrastruktuuri että kaikki tulevat hankkeet katuverkkoineen. Maankäytön suunnittelun apu-
Asuminen on osa alueelle syntyvää globaalia
nk. InnovaatioHubia, jonka kehittämistä aiomme jatkaa vielä vuosien ajan. Tavoitteenamme
on luoda alueelle asumisen polku opiskelijaasunnosta vuokra-asumisen kautta omistusasumiseen eritasoisine ja -kokoisine vaihtoehtoineen. Tämän polun synnyttämiseen yhtiö
osallistuu maankäytön suunnittelulla. Yhtiö ei
investoi asuntoihin nykyisen strategiansa mukaisesti.
Innovaatioympäristön kehittämisen keskiössä on tällä hetkellä mm. Tekesin, Finnpron ja
Finnveran mahdollinen tulo Otaniemeen. Erityisesti Tekesin tulo toisi kokonaisuuteen innovaatioympäristölle olennaisen riskirahoituselementin, joka on toistaiseksi puuttunut
alueelta kokonaan. Innovaatioympäristön luomisen seuraavassa vaiheessa tarkoitus on rakentaa alueelle oppimisen ketju päiväkodista
alkaen. Tässä yhtiömme voi olla tulevaisuudessa tietyin rajoituksin myös investoijan roolissa.
InnovaatioHub tukee yhtiön toimitilavuok­
rausta pitkällä aikavälillä, ja siksi näemme tärkeäksi panostaa tässä vaiheessa myös taloudellisesti sen synnyttämiseen.
Rakennuttamistoiminnan kasvu sekä suuntautumisemme aiempaa selvemmin vuokraustoi-
8
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
mintaan ja tilamarkkinointiin ovat nostaneet
esiin resurssikysymyksiä. Kiinteistöalan teknisen henkilöstön rekrytoinneissa näkyvät yhä
1990-luvun laman vaikutukset. Myös teknisen
alan opetuksen valtakunnalliset linjaukset ovat
johtaneet yhä heikkenevään osaajatarjontaan
kiinteistöalan perustehtävissä. Etenkin kokeneiden ihmisten rekrytointi on vaikeutunut.
“Väre”
Tukitoiminnoissa, kuten hallinnossa ja järjestelmissä, olemme tehneet ja käynnistäneet lukuisia uudistuksia, joiden taustalla ovat muutokset
omassa toiminnassamme sekä lakimuutoksista
aiheutuneet uudet vaatimukset.
Saimme WWF:n Green Office -merkin, ja tavoitteenamme on ollut kokonaan paperiton
toimisto. Käynnistimme myös projektin siirtymisestä dokumentinhallintaan, joka on tätä kirjoitettaessa otettu jo käyttöön. Vuonna 2013
toteutimme myös monitilatoimistoon siirtymisen prosessin tarvittavine muutostöineen, ja
siirtyminen uuteen työympäristöön tapahtui
vuoden 2014 puolella. Yhtiössämme on siis
toteutettu lyhyessä ajassa merkittävä määrä
henkilöstön ja koko organisaation toimintaan
ja työskentelyyn liittyviä muutoksia, jotka liittyvät kuitenkin toisiinsa.
Yhtiön toinen omistaja, Suomen valtio, on
omistajaohjauksensa kautta suositellut yhtiöllemme raportoinnin muuttamista GRI:n mukaiseksi, koska siinä huomioidaan yhtiön yhteiskuntavastuu ja sen merkitys. Teimme syksyllä
2013 päätöksen, että yhtiö julkaisee ensimmäisen yhteiskuntavastuuraportin keväällä
2014. Luettavanasi on nyt tämä ensimmäinen
julkaisumme.
Alaamme koskevan sääntelyn jatkuva lisääntyminen lisää merkittävästi hallinnon työmäärää
ja kustannuksia. Uusista säännöksistä merkittävin on tilaajan ilmoitusvelvollisuuksien kasvattaminen, joka tulee voimaan kesällä 2014.
Harmaan talouden torjunta nivoutuu myös yhtiömme arvoihin ollen osa vastuullisuuttamme.
Lain valmistelussa jätettiin kuitenkin valitetta-
vasti huomiotta alan lausunnot lain tuottamista
lisäkustannuksista.
Teemme suhteellisesti paljon kehittämistoimintaa, jossa merkittävin panostuskohteemme on
Energiaomavarainen Otaniemi 2030 -hanke.
Siinä tavoitteenamme on turvata terve kustannusrakenne. Hankkeessa keskitytään energiakustannuksiin, jotka muodostavat noin 50 prosenttia kaikista kiinteistön ylläpidon kuluista.
Riippuvaisuus monopoliyhteisöjen hinnoittelusta ja yksipuolisista energiaratkaisuista ovat
yhtiölle merkittävä taloudellinen riski pitkällä
aikavälillä. Muita keskeisiä, vuoden aikana
jatkuneita kehittämishankkeita olivat oppimisympäristöjen kehittäminen sekä energiansäästötarpeiden selvitys ja toimeenpano.
Olemme tiivistäneet pitkäjänteisesti asiakasyhteistyötä, jonka kehittämisessä meitä ohjaavat
Aalto-yliopiston vahvat yhteiset tunnistetut intressit ja tahto.
Henkilöstön koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen panostamista olemme niin ikään
jatkaneet edelleen. Henkilöstöämme on suorittamassa mm. ISA-tutkintoa, kiinteistöliiketoimintaan liittyviä AMK-tutkintoja sekä RAPS-
tutkintoja. Tuemme tutkintojen suorittamista
opintovapaaohjelmalla. Käytössämme on etätyöratkaisut, mobiilityöskentely sekä merkittävät työaikajoustot. Palkitsemisjärjestelmää jatkoimme vuodelle 2014. Osana toimintamme
kehittämistä olemme myös jatkaneet henkilöstömme osallistamisen parantamista. Tämä kehitystyö jatkuu edelleen.
Tulevien 3−4 vuoden aikana yhtiön tase vahvistuu rakennuttamistoiminnan kasvaessa. Rakennusalan suhdanteiden heikkeneminen voi
näkyä urakkahintojen reaalitason laskuna.
Myös investointeihimme aiemmin liittynyt merkittävä kustannusriski urakkahinnoissa näyttäisi olevan tältä erää ohi.
Vaikka yhtiön nykyinen henkilöstö on ammattitaitoista ja työssään onnistunutta, toiminnan
kehittyminen lisää jonkin verran tarpeita kasvattaa henkilöstöresursseja. Tavoitteenamme
on yltää nykyisillä resursseilla entistä parempiin tuloksiin, mutta joudumme myös sopeutumaan nopealla syklillä kyetäksemme vastaamaan toimintaympäristössämme ja oman
toimintamme lähtökohdissa tapahtuviin muutoksiin.
Kari Kontturi
Otaniemen työntekijöistä 20 %
käyttää yksityisautoa työmatkoilla.
9
INNOVAATIOYMPÄRISTÖ YHTIÖN MENESTYKSEN TEKIJÄNÄ
Missionsa mukaisesti Aalto-yliopistokiinteistöjen tavoitteena on luoda kampus, joka tarjoaa
kansainvälisesti korkeatasoisen, houkuttelevan
tutkimuksen, kehitystyön ja opetuksen toimintaympäristön. Tällainen ympäristö muodostuu
seuraavista tekijöistä:
• Kansalliset ja alueelliset ohjelmat sekä säädösympäristö
• Fyysinen ympäristö sekä palvelurakenteet
• Koulutus (peruskoulutuksesta yliopistoihin)
• Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta
(TKI-toiminta)
• Klusteriohjelmat
• Testiympäristöt ja -alustat
• Hautomotoiminnot
• Pk-yritykset
• Kasvuyritykset
• Veturiyritykset
Edellä mainituista kolme ensimmäistä muodostavat perustan muille tekijöille.
Otaniemen innovaatiokeskittymän profiili on
tehdyn selvityksen mukaan seuraava:
Kaavio (HubConcepts) osoittaa arvion siitä,
kuinka suuri osuus kustakin osatekijästä Otaniemessä toteutui vuonna 2011. Näiden lisäksi
tarvitaan vielä tekijöitä, jotka auttavat InnovaatioHub-kiihdyttimen toimintaa. Tällaisia tekijöitä
voidaan kuvata polkuina seuraavasti:
• Asumisen polku opiskeluasumisesta edullisten vuokra- ja omistusasuntojen kautta tasokkaisiin vuokra- ja omistusasuntoihin.
• Innovaatioiden polku tukee ideoiden kehittämistä innovaatioiksi siten, että syntyy
uusia tuotteita ja yrityksiä. Järjestelmässä
muun muassa turvataan innovaatioiden immateriaalioikeudet sekä annetaan designja markkinointiosaamista.
• Toimitilapolku varmistaa, että idean kehittelystä tuotteeksi -prosessin aikana käytössä
on kuhunkin tilanteeseen sopivat tilat ja ratkaisut palveluineen.
Otaniemen innovaatio­
keskittymän profiili
Ankkurit
Kasvuyritykset
Pk-yritykset
Hautomoympäristöt
Testiympäristöt ja -alustat
Klusteriohjelmat
T&K toiminta
Koulutus (perusopetuksesta yliopistoihin)
Fyysinen ympäristö ja palvelurakenteet
Kansalliset ja alueelliset ohjelmat ja säädösympäristö
Vaakapalkin kirkas väri osoittaa Otaniemessä jo nyt olevan ko. tekijän osuuden optimaalisesta määrästä.
Polkujen tarkoituksena on pitää ideat, innovaatiot ja tuotekehitys sekä niihin liittyvä osaaminen Otaniemessä ja siten kasvattaa osaamistiheyttä alueella.
Aalto-yliopistokiinteistöjen jatkuva ja pitkäaikainen menestys nojaa Aalto-yliopiston onnistumiseen omissa koulutus- ja tutkimustavoitteissaan. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee, minkä
takia myös meidän kannattaa tukea edellä kuvattujen tekijöiden kehitystä alueella. Vahva
kehitys kaikissa osatekijöissä ylläpitää ja lisää
monipuolista toimitilakysyntää Otaniemessä
ja siten varmistaa yhtiön vuokraustoiminnan
onnistumisen.
Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita toimitilakiinteistöjä sekä harjoittaa vuokraustoimintaa. Tästä syystä yhtiö ei suoraan panosta asuntoinvestointeihin eikä yritys- sekä
yhteiskuntaverkostojen rahoittamiseen. Näitä
edesautamme luomalla fyysiseen ympäristöön
tiloja, joihin yritysten ja muiden yhteisöjen on
luonnollista sijoittua. Asuntotuotantoon osallistumme myös kaavoittamalla omaa kiinteistöomaisuuttamme asuntotuotannolle.
Tavoitteenamme on luoda
kansainvälisesti korkeatasoinen
tutkimuksen, kehitystyön ja
opetuksen toimintaympäristö.
10
INVESTOINNIT
Yhtiö investoi lähinnä yliopistokäyttöön tarkoitettuihin toimitiloihin sekä niiden tarvitsemaan
infrastruktuuriin. Maantieteellisesti toimimme
pääasiassa Otaniemessä ja vähäisessä määrin myös Helsingin Töölössä.
tiön kanssa menettelytavoista, joilla aluetta ja
sen rakennuksia muutetaan. Museoviraston
osalta lähtökohtana on, että kaikki rakennukset ovat suojelukohteita ja niitä käsitellään sen
mukaisesti.
Investointien moottorina ovat tähän saakka
olleet pääasiassa Aalto-yliopiston tilatarpeet.
Jatkossa investoinnit lähtevät yhä useammin
yliopiston ympäristössä tapahtuvista sidosryhmien tilatarve- ja toiminnallisuusmuutoksista.
Globaalissa markkinassa yritysten tuotekehitys- ja markkinointiponnistukset näyttäisivät nivoutuvan yhä tiiviimmin yliopistojen opetus- ja
tutkimustoimintaan.
Toteutimme vuoden 2013 aikana yliopiston tilaratkaisuja palvelevia investointeja jatkamalla Otakaari 1:n peruskorjausta, jonka aloitimme vuonna 2010 vaiheen 2 suunnittelulla.
Vaihe 2 saatiin päätökseen keväällä 2013.
Samalla käynnistyivät vaiheen 3 rakennustyöt, jotka valmistuivat keväällä 2014. Koko
hankkeen on määrä valmistua keväällä 2015,
jolloin kohteessa on yli 40 000 bruttoneliötä
peruskorjattua yliopistotilaa. Peruskorjauksen
kokonaishinta on noin 65 miljoonaa euroa.
Investointeja ovat ohjanneet rahoituksen lisäksi Otaniemen rakennussuojelulliset tavoitteet
sekä kaavarajoitukset. Alueen kehittämissuunnittelussa reunaehtona on sen pohjoista reunaa lähellä oleva Natura-alue. Rakennussuojelulliset tavoitteet kohdistuvat sekä alueen
maankäyttöön että rakennusten pieniin yksityiskohtiin. Haasteenamme on ollut sovittaa
asiakkaamme Aalto-yliopiston tavoite saada
uusi kohtaamisia synnyttävä ja visuaalisesti
mielenkiintoinen, muuntojoustava ympäristö
olemassa oleviin rakennuksiin, joilla on korkea kulttuurillinen arvo. Tähän mennessä toteutetuissa hankkeissa eri osapuolten tavoitteet
on onnistuttu yhdistämään hyvin ja hyvässä
yhteistyössä.
Yhtiö on käynyt jo toimintansa alussa periaatekeskustelut Museoviraston ja Alvar Aalto -sää-
Vuoden 2013 aikana aloitimme hankesuunnittelun Otaniemen pääkirjaston peruskorjauksesta, jonka rakennustyöt on tarkoitus toteuttaa
Otakaari 1:n jatkona. Toimintaa palvelevaan
infrastruktuuriin liittyvä Yhteisväestönsuoja 1:n
peruskorjaus eteni vuoden lopulla urakkalaskenta-asiakirjojen valmisteluun. Vuoden aikana hankkeen ohjelmaa supistettiin jättämällä
pois luolaston siviilikäyttömahdollisuus, koska
se olisi edellyttänyt usean miljoonan euron lisäinvestointeja ilman, että sille voitiin osoittaa
vastaavia tuottoja.
Meritekniikan peruskorjauksen suunnittelu ei
edennyt aikataulussa suuren kylmäallashallin
toteutukseen sisältyvien teknisten haasteiden
takia. Myös tutkimustyön tavoitteet ja niiden
kehittyminen hidastivat suunnittelua.
Merkittävimmän investoinnin, lähes 100 miljoonaa euroa maksavan Otaniemen Uuden
Rakennuksen suunnittelussa voitiin aloittaa
vuoden lopulla hankesuunnitteluvaihe arkkitehtuurikilpailun tuloksen ratkettua. Kilpailun voitti
Verstas Arkkitehdit ehdotuksellaan ”Väre”. Ehdotus täytti hyvin kilpailuohjelmassa asetetut
tavoitteet, ja rakennus täydentää erinomaisesti Otaniemen keskustaa kohti tiiviimpää kaupunkirakennetta. Hanke jaettiin heti hankesuunnittelun alussa kahteen vaiheeseen, joista
vaihe 1 käsittää noin 34 000 brm2 ja vaihe
2 tulevien tilatarpeiden laajennusoptiona noin
10 000 brm2. Vaiheen 1 tilaohjelmaan sisältyy noin 6 000 m2:n liike- ja palveluosa, josta noin 1 500 m2 varataan opiskelijaravintolakäyttöön. Muu palvelutila tulee kaupallisille
palveluille kuten päivittäistavarakaupalle. Rakennuksen optimaalista sijaintia korostaa sen
sijoittuminen suoraan Otaniemen metroaseman (aseman tuleva nimi on Aalto-yliopisto)
päälle siten, että aseman lippuhallista noustaan suoraan rakennuksen palvelutoimintojen
alueelle.
Investointipäätökset Uuden Rakennuksen rakentamisesta tehdään kesän 2014 aikana. Tavoitteena on, että rakennus valmistuu vuoden
2016 lopussa. Hanke edellyttää kaavamuutosta sekä merkittävää alueen kaupunkirakenteen, kuten katuverkon, uudelleen järjestelyä.
Espoon kaupunki on panostanut erittäin paljon kaavahankkeen toteutuksen varmistamiseen tavalla, joka korostaa myönteisesti yliopiston ja kaupungin välistä yhteistyötä.
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuksista
vain yhdestä näkee vuoden ympäri merelle.
11
TOIMINNALLISET RATKAISUT
Yhtiön toiminta on keskittynyt ensimmäisten
vuosien aikana yhtä uudisrakennushanketta
lukuun ottamatta kiinteistösalkun haltuunottoon
ja hallinnointiin sekä kiinteistöjen ylläpito- ja
peruskorjaustoimintaan. Yliopistolta vapautuvien tilojen myötä toimintamme perusrakenne
muuttuu, kun tilojen vuokrauksesta tulee yksi
tärkeä osa toimintaamme. Markkinointi ja
myynti nousevat uudeksi merkittäväksi toiminnaksi, mihin olemme valmistautuneet kesästä
2013 alkaen.
Investointien kasvu edellyttää niin ikään toiminnan järjestelyä, millä on vaikutuksia nykyi-
sen henkilöstön tehtäviin sekä koko organisaation rakenteeseen ja henkilöstömääriin.
Henkilöstön tehtäväkuvia on tarkennettu ylläpidon ja vuokrauksen osalta. Osa ylläpidon
henkilöstöstä on ottanut vastuulleen vuokraustoiminnan. Henkilöstöä on siirtynyt myös toimialojen välillä. Rakennuttamistoiminnassa
aiomme vahvistaa organisaatiotamme siten,
että yhtiö voi jatkossa johtaa yhä enemmän
itse rakennuttamista, jolloin vain resurssihuiput
ostetaan ulkopuolisilta rakennuttajapalvelujen
tarjoajilta.
Vuokraustoimintaan ei ole suunniteltu lisää
omia resursseja. Tavoitteenamme on verkostoitua ja tukeutua markkinoinnissa sopimusten
avulla merkittävässä määrin toimitilavälittäjiin.
Yhtiö kehittää kuitenkin toimivat ja asiakkaiden tarpeita tukevat verkkopalvelut toimitilojen hakuprosesseihin. Osaa vapaista tiloista
vuokrataan toimitilamanagerin kanssa yhteistyöhankkeena.
Toiminnalliset muutokset edellyttävät myös tietohallinnolta uusia ratkaisuja vuokraustoiminnan ja jälkimarkkinoinnin edellytysten varmistamiseksi.
Learning Hub
Konemiehentie 2
Espoo
12
YHTEISTYÖ (YLIOPISTO JA YRITYKSET)
Yhtiö teettää vuosittain käyttäjätyytyväisyyskyselyn, jonka kohderyhminä on yliopiston henkilöstö, opiskelijat ja talokohtaisesti nimetyt
talovastaavat. Käyttäjätyytyväisyyskyselyssä
kysytään palautetta tiloista, kiinteistöjen huollon ja kunnossapidon palvelutasosta, ulkoalueiden hoidosta, Otaniemen ravintolapalveluista sekä yhtiön henkilökunnan toiminnasta.
Vuoden 2013 syksyn tutkimuksessa kysyttiin
myös kestävästä kehityksestä ja liikkumisen
ratkaisuista. Tiivistelmä kyselyn tuloksista on
julkaistu verkkosivuillamme (aaltonet.fi) sekä
talojen infotauluilla.
Käyttäjätyytyväisyyskyselyn kestävän kehityksen teemaosiossa vastaajia pyydettiin nimeämään kaksi kestävän kehityksen kannalta
merkittävintä Aallon tiloihin ja tilapalveluihin
liittyvää seikkaa. Kaikki vastaajaryhmät valitsivat tärkeimmäksi asiaksi energiatehokkuuden. Muiden seikkojen osalta painopisteet
vaihtelivat vastaajaryhmittäin, ja erityisesti
talovastaavien näkemykset poikkesivat muista. Vastaustulokset on esitetty oheisessa kaaviossa.
Yliopistolla ja Aalto-yliopistokiinteistöillä on
hyvin samanlaisia tavoitteita liittyen yritysten
kanssa toimimiseen. Yliopiston näkökulmasta
yhteistyön perustalla ovat akateeminen koulutus ja tutkimus.
Yhtiöllä on yritysyhteistyöhön liiketaloudellinen näkökulma, jossa tavoitteena on pitkällä
aikavälillä saavuttaa hyvä taloudellinen tulos.
Tässä keskiössä ovat pitkät ja avoimet vuokrasuhteet sekä monipuolinen palvelutarjooma.
Muista alan toimijoista erottaudumme tarjoomalla, joka nojaa Aalto-yliopiston yrityksille
tarjoamaan tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön.
Tavoitteenamme on integroida tila- ja käyttäjäpalvelumme yliopiston palvelujen kanssa
kokonaisuudeksi, josta jokainen yliopiston ja
yhtiön asiakas voi valita tarkoitukseensa parhaiten soveltuvat osakokonaisuudet.
Tila- ja käyttäjäpalveluja yhtiö tuottaa verkostoitumalla muiden toimijoiden kanssa, jotta
saamme parhaat mahdolliset resurssit ja kilpailuedun muihin toimitilojen tarjoajiin nähden.
Kestävä kehitys (opiskelijat, henkilöstö, talo- ja tilavastaavat)
Mitkä seikat Aallon tiloissa ja tiloihin liittyvissä palveluissa ovat mielestänne merkittävimmät kestävän kehityksen kannalta (valitse 2 tärkeintä)
Energiatehokkuus
54 %
59 %
70 %
HENKILÖSTÖ
Ihmisten käyttäytyminen
30 %
27 %
65 %
TALOVASTAAVAT
Sijainti, sijottautuminen, liikenneyhteydet
26 %
27 %
0%
Jätehuolto, kierrätys, lajittelu
25 %
23 %
15 %
Kiinteistöhuolto, kunnossapito
18 %
14 %
40 %
Tilankäytöntehokkuus, tilojen muunneltavuus
14 %
16 %
5%
Kestävät ja ajattomat materiaalivalinnat
10 %
14 %
0%
Rakennuksen käyttöikä, kohteen muuntojoustavuus
käyttötarkoituksen suhteen
13 %
10 %
5%
Jokin muu asia,mikä?
1%
1%
0%
Vihreät vuokrasopimukset - Green Leases
1%
0%
0%
OPISKELIJAT
Vastaajien määrä
•Henkilöstö482
•Opiskelijat375
•Talovastaavat20
Kysely toteutettiin
loka- marraskuussa
nettikyselynä
Alvar Aalto on suunnitellut
Otaniemen rakennuksista 14.
13
TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN OSANA
INNOVAATIOYMPÄRISTÖN LUOMISTA
Panostukset TKI- eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan lähtevät yhtiön missiosta,
visiosta ja strategisista tavoitteista. Kehittämisen painopistealueiksi olemme nostaneet uusien oppimisympäristöjen kehittämisen, energiatehokkuuteen liittyvät ratkaisut sekä globaalisti
vetovoimaisen Otaniemen InnovaatioHubin
kehittämisen. TKI-työtä olemme tehneet tiiviisti
RYM Oy:n kahdessa strategisessa tutkimusohjelmassa, joita ovat (1) Sisäympäristöt ja (2)
Energizing Urban Ecosystems, sekä läheisessä yhteistyössä Aalto-yliopiston tutkimusyhteisön kanssa. TKI-työn tavoitteena on viedä
tutkimustuloksia käytäntöön esimerkiksi suunnitteluohjeiden kehittämisen ja erilaisten pilottien kautta.
Sisäympäristöt-ohjelmaan kuuluvaa Tulevaisuuden oppimisympäristöt -tutkimusta hyödynsimme uuden oppimiskeskuksen suunnittelussa. Keskuksen konseptin kehittämisessä
kokeiltiin palvelumuotoilun menetelmiä, ja esimerkiksi kirjaston henkilöstöä ja muita sidosryhmiä osallistettiin muutosprosessiin.
Ravintolat monikäyttötiloina -hanketta hyödynsimme Pihazzo-konseptissamme. Sen ajatuksena on, että kampuksen monikäyttöiset tilat
soveltuvat ryhmä- ja yksilötyöhön, kokouksiin
ja isompiin tilaisuuksiin niin, että tiloissa voi
myös aterioida ja kahvitella. Kehityshankkeen
toteutuksessa sovellettiin yhteiskehittelyn (cocreation) menetelmiä osallistaen eri sidosryhmiä, kuten yliopiston henkilöstöhallintoa sekä
kampus- ja tilapalvelujen asiantuntijoita, palveluntuottajia, viranomaisia ja opiskelijoita.
Oppimisympäristöt-tutkimuksessa
selvitettiin
yliopiston tilojen käyttöasteita kuudessa eri
kohteessa. Selvityksillä ja näitä täydentävillä ympäristötehokkuuden mittareilla pyrimme
saamaan paremman kuvan rakennusten elinkaaritaloudellisuudesta ja tehokkuudesta tulevien investointihankkeiden suunnittelun tueksi.
Yhtiön päätavoite Energizing Urban Ecosystems -tutkimusohjelmassa on kehittää Otaniemestä globaalisti vetovoimainen InnovaatioHub, johon liittyen hankkeessa on
selvitetty Otaniemen erityispiirteiden vahvuuksia ja heikkouksia houkuttelevuuden osatekijöinä. Hankkeessa on selvitetty myös erilaisia
tulevaisuuden kaupan ratkaisuja ja trendejä
sekä analysoitu näiden soveltuvuutta Otaniemen kampusalueelle.
Kestävä kehitys ja energia-asiat ovat globaaleja trendejä, jotka ohjaavat myös Otaniemen kehittämistä. Yhtiö on panostanut näihin
trendeihin ja taloudellisesti kestävään liiketoimintaan osallistumalla Energiaomavarainen
Otaniemi 2030 -projektin alkuvaiheen selvitystöihin osana EUE-tutkimusohjelmaa. Projektissa kehitetty alueellinen energiasuunnittelutyökalun konsepti ”Open Energy Site ae5”
palkittiin kunniamaininnalla Tekesin Fiksu
energia -kilpailussa 28.4.2014.
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n
henkilökuntaa
14
KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ JA TOIMINTA
Yhtiön kiinteistöomistukset keskittyvät kahdelle
kampukselle. Suurin osa rakennuksista sijaitsee Espoon Otaniemessä, kolme rakennusta
Helsingin Töölössä ja yksi tutkimusasema Kirkkonummella.
Otaniemen alueen kehittämistä ohjaa tiiviin,
jalankulkua ja pyöräilyä edistävän kampusrakenteen edistäminen. Kehittämistyötä tehdään
tiiviissä yhteistyössä viranomaisten ja alueen
muiden maanomistajien kanssa. Tavoitteena
on mahdollistaa Aalto-yliopiston ja alueen
muun tutkimus-, opetus- ja innovaatiotoiminnan sekä niihin tukeutuvan oppimisen ja yritystoiminnan jatkuminen ja kehittyminen maailmanluokan innovaatiokeskittymäksi.
Otaniemen kampuksen keskusta-aluetta kehitetään alueen toimintojen, kaupallisten ja
muiden palvelujen keskukseksi, joka toimii samalla myös joukkoliikenteen sekä kävely- ja
pyöräilyreittien solmukohtana. Tuleva metro
ja pikaraitiotie vahvistavat joukkoliikenteen
roolia, mikä vähentää henkilöautoliikennettä
alueella.
Otaniemen kampuksen kehittämisessä otetaan
huomioon myös alueen asema maakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä sekä
alueellisena kokonaisuutena. Jalankulun ja
pyöräilyn edistämiseksi yhtiö kehittää kampusalueen kevyen liikenteen väyliä. Peseytymis- ja
pukeutumistilojen muutostöiden suunnitelmat
kolmeen eri rakennukseen ovat rakennuslupakäsittelyssä. Nämä pyöräilyä edistävät kehit-
Ympäristö- ja kehittämis­
päällikkö Satu Kankaala
infotaulun edessä.
tämistarpeet on tunnistettu myös vuosittaisessa käyttäjätyytyväisyyskyselyssä sekä syksyllä
toteutetussa Otaniemen alueen liikkumisselvityksessä. Pysäköinnin kehittämistä selvitetään
osana SPIRE-hanketta, jossa tutkitaan älykkäitä ja joustavia pysäköintijärjestelmiä sekä
mobiiliteknologian hyödyntämistä. Pilottia
suunnitellaan testattavaksi kolmella pysäköintialueella. Julkisen liikenteen käytön edistämiseksi yhtiö on asennuttanut 13 rakennukseen
aulanäyttötaulut, joista lähimmän pysäkin aikataulut ovat reaaliaikaisesti saatavilla.
Olemme tunnistaneet hyvän rakennetun kaupunkiympäristön yhdeksi osaksi vastuullisuuttamme. Sen ytimessä ovat kampusrakenteen
tiivistäminen, kulttuuriarvojen vaaliminen, esteettisyys, saavutettavuus ja palvelujen kehittäminen. Teemme Museoviraston ja Alvar Aalto
-säätiön kanssa tiivistä yhteistyötä säännöllisissä tapaamisissa, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita muun muassa peruskorjauksiin ja
ulkoalueiden kehittämiseen liittyen. Suunnittelijavalinnoissa pyrimme suosimaan Otaniemen
alueen erityisominaisuuksiin ja niiden säilyttämiseen perehtyneitä asiantuntijoita.
Käyttäjätyytyväisyyskyselyn 2013 perusteella
Otaniemen kampusalueen yksi vahvuus ovat
viheralueet, luonto ja meren läheisyys. Ulkoalueiden hoidossa viheralueiden viihtyvyyttä
pyritään kehittämään yhtenä kampusalueen
hyvinvointitekijänä. Käytännön esimerkkinä
voidaan mainita palstaviljelyalue Otaniemi
Garden, joka otettiin käyttöön syksyllä 2013.
Kampusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitseva luontopolku ja lintutorni tarjoavat puolestaan mahdollisuuden tutustua lähistön Natura-alueeseen.
Yhtiö on ottanut Otaniemessä kolmessa kohteessa käyttöön jätteiden syväkeräinjärjestelmät ympäristösyistä sekä parantaakseen
kampusalueen ulkoalueiden viihtyvyyttä ja paloturvallisuutta. Rakennusten yhteenlasketut arvioidut jätemäärät jakeittain on esitetty viereisessä kaaviossa.
Yhtiön omistamat rakennukset ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta 1960-luvulla rakennettuja. Rakennukset ovat peruskorjausiässä, ja korjauksia on myös parhaillaan
käynnissä. Peruskorjauksissa tavoitteena on
tavanomaisten korjaustöiden lisäksi parantaa
rakennusten energiatehokkuutta sekä kehittää
tilojen toiminnallisuutta niin, että ne vastaavat
nykyisiä vaatimuksia. Energiakatselmuksia on
tehty 19 rakennuksesta. Kohteissa on toteutettu energiansäästötoimenpiteitä ja myös uusia
toimia on vireillä. Osaan energiatehokkuustoimenpiteitä on haettu ja saatu energiainvestointiavustuksia. Yhtiö on mukana Toimitilojen
energiatehokkuussopimuksessa (TETS), jonka
mukaisesta säästötavoitteesta olemme saavuttaneet energiatehokkuustoimenpiteiden avulla
44 prosenttia. Säästöä on saavutettu yhteensä
2 362 MWh.
Yhtiö perusti sidosryhmiä osallistavan energiatehokkuustiimin vuoden 2013 alussa. Tiimin
tehtävänä on edistää energiaa säästäviä ratkaisuja Aallon kampuksilla. Osana energiatehokkuuden parantamista olemme pilotoineet
erilaisia automaattisia etävalvonnan palveluita kahdessa rakennuksessa. Vuonna 2013
energiatehokkuustiimi aloitti ”Energianhallinta Aallon kampuksilla” -koulutukset, joilla pyritään osallistamaan talo- ja tilavastaavat sekä
huoltomiehet energiatehokkuuden parantamiseen. Vuonna 2013 yhtiö osallistui ensimmäistä kertaa WWF:n Earth Hour -tapahtumaan
sekä Motivan organisoimaan Energiansäästöviikkoon. Syksyn Energiansäästöviikon ohjelma sisälsi yliopiston rehtorin ja Aalto-yhteisön
eri toimijoiden blogikirjoituksia, energiatietokilpailun sekä tietoiskun Otakaari 1:n aulassa. Energiansäästöviikolla lanseerattiin myös
Energiansäästöopas, jota jaettiin kaikkiin taloihin. Oppaan vinkit löytyvät myös verkkosivuiltamme sekä rakennusten infotauluilta.
LÄMPÖTILA
VALAISTUS
PIENIÄ SUURIA OHJEITA
ENERGIAN SÄÄSTÄMIS
EKSI
MUITA VINKKEJÄ
VEDENKULUTUS
VINKKEJÄ KEITTIÖÖN
TIETO- JA KOPIOKON
EET SEKÄ NIIDEN OH
EISLAITTEET
Aiomme osallistua Earth Hour -tapahtumaan
sekä Energiansäästöviikkoon myös kuluvana
vuotena. Tarkoituksemme on työstää tulevien
Energiansäästöviikkojen ohjelmaa yhdessä
Aalto Energy Platformin kanssa, jotta voisimme paremmin konkretisoida ja jalkauttaa tutkimusyhteistyön tuloksia kampuksille.
Omistamissamme kiinteistöissä sähkönkulutusta ei voida tällä hetkellä mitata kiinteistö- ja
käyttäjäsähkön osalta erikseen, vaan käyttäjäsähkö sisältyy bruttovuokraan. Yhtiön ja
päävuokralaisen välistä vuokrasopimusta on
täydennetty yhteisellä energiansäästösopimuksella, joka allekirjoitettiin vuonna 2010.
Yliopiston kanssa sovimme sähkönkulutuksen
vuositavoitteista, joita verrataan toteutuneeseen kulutukseen. Käyttäjä voi saada osan
sähkönkulutuksen säästöstä vuokrahyvityksenä. Vuoden 2013 kulutuksesta yliopistolle
maksettiin 11 930 euroa hyvitystä. Vuoden
2014 kokonaistavoite asetettiin 2,3 prosenttia vuoden 2013 tavoitetta alhaisemmaksi. Tavoiteasetannan periaatteita aiotaan edelleen
kehittää.
Kiinteistöyhtiön sähkön, lämmön ja veden kokonaiskulutus näkyvät viereisen sivun kaaviossa. Vuonna 2013 lämmönkulutus laski 7,5
prosenttia, lämmön ominaiskulutus 9 prosenttia, lämmön normitettu kokonaiskulutus 2,5
prosenttia ja lämmön normitettu ominaiskulutus 4,1 prosenttia vuoden 2012 kulutuksiin
verrattuna. Samaan aikaan sähkönkulutus laski 2,0 ja vedenkulutus 10,1 prosenttia vuoden
takaisesta.
Yhtiö otti käyttöön rakennuskohtaiset aulainfonäyttötaulut 13 kohteessa vuoden 2013 elokuussa. Infonäyttöjen viestinnällisinä päätavoitteina on parantaa rakennuksiin liittyvien
muutos-, korjaus- ja huoltotoimenpiteiden tiedottamista sekä tuoda rakennuksen energiankulutustiedot käyttäjille näkyviksi. Infotaulujen
sisältöä aiotaan kehittää energiatiedon visualisoinnilla ja viestinnän suuntaamisella niin,
että vaikutetaan käyttäjien energiankulutusta-
poihin kulutusta vähentävästi. Kehittämistyötä
tehtiin Aallon Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijaprojektina yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.
Osana TETS-tavoitteita ja hiilijalanjäljen pienentämistä yhtiö on ostanut yhä enemmän ns.
vihreän sähkön sertifikaatteja. Vihreäksi sertifioidun sähkön osuus sähkön kokonaiskulutuksestamme oli 20 prosenttia vuonna 2012 ja
50 prosenttia vuonna 2013. Vuonna 2014 tavoitteenamme on kasvattaa vihreäksi sertifioidun sähkön määrää edelleen.
tuotannon osuus sähkönhankinnasta on alle
0,1 prosenttia.
Tilojen turvallisuus ja terveellisyys on yksi yhtiön
määrittelemistä vastuullisuus-näkökohdista. Yliopistolla on nimetty sisäilmatyöryhmä, jonka
työskentelyyn myös yhtiön edustaja osallistuu.
Ryhmässä edustettuina ovat myös yliopiston
ja ylioppilaskunnan henkilöstö sekä opiskelijoiden ja yliopiston henkilöstön terveyspalvelujen tuottaja.
Kehitämme vuoden 2014 aikana laskentamenetelmää kasvihuonekaasupäästöjen seurantaan. Kampusten elinkaaren aikaisten
ympäristövaikutusten arviointia selvitetään
Energiaomavarainen Otaniemi 2030 -projektissa. Uuden rakennuksen energiasuunnittelun
tavoitteita ovat ympäristökuormitusten ja energiankulutuksen minimointi, rakennusten muunneltavuus, sisäilman laatu ja rakennusmateriaalien huollettavuus ja korjattavuus sekä
jätehuolto. Yhtiön uusimmalle uudisrakennuk-
Olemme systematisoineet sisäilmaongelmien
käsittelyä niin, että vahinkovauriot ja sisäilmaongelmaepäilyt aina kirjataan ja dokumentoidaan. Lisäksi sisäilmaongelmaepäilyistä
teetetään ulkopuolisen palveluntuottajan laaja sisäilmakatselmus. Katselmuksen tulokset
käsitellään työryhmässä, ja niiden tuloksista
tiedotetaan asianosaisia. Yhtiö käynnistää
myös välittömästi tarvittavat lisätutkimukset ja
toimenpiteet. Tehdyt korjaustoimenpiteet raportoidaan ja dokumentoidaan korjauksessa
käytettyjä materiaaleja myöten. Näin myös
mahdollisten tulevien sisäilmaongelmaepäily-
selle, Open Innovation Houselle, on myönnetty LEED Gold -sertifikaatti. OIH:n lisäksi aurinkosähköjärjestelmiä on Sähkömiehentie 4:ssä
ja Otakaari 5:ssä. Otaniemen kampuksella on
käytössä myös kaksi pientuulivoimalaa. Oman
jen tutkimuksissa voidaan todentaa aiemmin
tehdyt toimet. Ulkoalueiden liukkaudentorjunta on hoidettu asianmukaisesti, mutta silti vuoden 2013 aikana raportointiin kaksi liukastumistapausta.
Kulutusluvut 2012 ja 2013
140 000
120 000
100 000
80 000
60 000
40 000
20 000
Lämpö MWh
2013 kulutus yhteensä
Lämpö MWh
(normitettu)
Sähkö MWh
Vesi m3
2012 kulutus yhteensä
Jätemäärät 2013
Biojäte
384,7 tn
36 %
Sekajäte
123,3 tn
11,5 %
Lasi
19,5 tn
2%
Energiajäte
39,6 tn
4%
Paperi
357,4 tn
33 %
Kartonki
130,1 tn
13
Metalli
16,7 tn
1,5 %
16
RISKIT
Yhtiössä laaditun ja yhtiön hallituksen vuonna
2010 käsittelemän sekä vuonna 2012 päivitetyn riskianalyysin mukaiset merkittävimmät
riskit ovat:
• Rakenteiden kestävyys (mm. kosteusvauriot)
• Pääomarakenne (korot)
• Vieraan pääoman hankinta
• Laitteiden ja koneiden kestävyys
• Toiminta-alueen (maantieteellinen) talouden
taantuma/muutos
Riskien suuruutta on arvioitu määrittelemällä riskin kertatapahtuman kustannusvaikutus
sekä ennustamalla riskin todennäköinen tapahtumataajuus.
Riskianalyysissä käytetyt pääluokat ovat
seuraavat:
1. Riskit ylläpitotoiminnassa
1.1Sopimusriskit
1.2 Markkinariskit (lyhyt / pitkä periodi)
1.3 Tekniset riskit
1.4 Juridiset ja eettiset riskit
1.5Ympäristöriskit
1.6 Johtamisen riskit
2. Riskit vuokraustoimessa
2.1Sopimusriskit
2.2Markkinariskit
2.3 Juridiset riskit
2.4Alueriski
2.5 Toiminnallisuuden riski
2.6 Johtamisen riskit
3. Riskit rakennuttamisessa
3.1Sopimusriskit
3.2Markkinariskit
3.3 Juridiset riskit
3.4 Johtamisen riski
4. Riskit rahoituksessa
4.Korko
4.2 Muut rahoitussopimusten riskit
4.3 Vakuuksien arvoriski
4.4Kassariski
6. Strategiset riskit
6.1 Omistajapolitiikan riskit
6.2 Strategiset kumppanuudet ja sopimukset
6.3 Väärä visio
6.4Avainhenkilöriski
6.5Ylivarovaisuus
Näiden pääluokkien alta tunnistimme kaikkiaan
75 erilaista riskiä. Samantyyppistä liiketoimintaa harjoittavilla kiinteistösijoitusyhtiöillä
on hyvin samanlainen riskiavaruus. Toisaalta
Aalto-kiinteistöyhtiön riskit poikkeavat muiden
vastaavien yhtiöiden riskeistä omistuspohjasta
ja erityisesti pääomistajan Aalto-yliopiston toiminnan poikkeuksellisesta luonteesta johtuen.
Tämä ei kuitenkaan lisää yhtiön kokonaisriskitasoa, vaan päinvastoin: kokonaisuuden kannalta yhtiön omistuspohjalla on riskejä tasaava vaikutus.
5. Riskit hallinnossa
5.1Henkilöstöriski
5.2 Tietojärjestelmien haavoittuvuus
5.3 Tiedon hallinnan ja organisoinnin riskit
5.4 Juridiset riskit
5.5 Johtamisjärjestelmän riskit
Lämpömiehenkuja 2
Espoo
17
ARKKITEHTUURITOIMISTO ALVAR AALLON
SUUNNITTELEMAT RAKENNUKSET OTANIEMESSÄ
Aalto-yliopiston pääkirjasto
Otaniementie 9, Espoo
1.
Liikuntakeskus OTAHALLI; Otaranta 6
1. vaihe
2. vaihe
1952
1954
2.
1. vaihe
2. vaihe
1954
1979
3.
Metallimiehenkuja 2; VTT
1. vaihe
2. vaihe
1955
1962
4.
VTT Energia; Biologinkuja 5
Lisäksi 6 vaihetta tämän jälkeen, eri suunnittelijoita.
1. vaihe
1960
5.
Taiteidentalo; (ent. VTT) Lämpömiehenkuja 3
Vaiheet 1 ja 3; eri suunnittelijat
2. vaihe
1963
6.
Otaniemen voimalaitos; Otakaari 6
1. vaihe
2. vaihe
1963
1993
7.
1. vaihe
2. vaihe
3. vaihe 1964
1969
1974
8.
Otaniemen ostoskeskus; Otakaari 11
1. vaihe
2. vaihe
3. vaihe
1965
1969
1985
9.
VTT- Palotekniikan laboratorio; Kivimiehentie 4
1.
2.
3.
4.
vaihe
vaihe
vaihe
vaihe
1966
1973
1978
10. TKK Puulaboratorio (ja VTT) – nyt Nanotalo. Puumiehenkuja 2
1. vaihe
2. vaihe
1966
1990
11. Otakaari 8; (”Senaatin toimistotalo”)
1. vaihe
1966
TKK – Sahalaboratorio ja varasto; Konemiehentie 1
Rakennushallitus
TKK:n Päärakennus; Otakaari 1, H-, Y-, M-, ja A-osat
K-osa
U-osa
12. TKY- opiskelija-asuntola; Jämeräntaival 1noin 1966
13. TKK:n Kirjasto; Otaniementie 9
1969
14. Urheilukentän pukusuoja; Luolamiehentie 4
1972
1. vaihe
18
CORPORATE GOVERNANCE
Yhtiön hallituksessa ja yhtiökokouksessa vuonna 2011 hyväksytyssä ”Hyvä hallintotapa,
sisäinen valvonta ja riskienhallinnan periaatteet, ohje raportointivelvollisuudesta ja muusta
tiedottamisesta omistajille” todetaan mm. seuraavaa:
Yhtiön toimintaa ohjaavat yhtiöjärjestys ja
osakassopimus.
Henkilöstöasioissa toimintaperiaatteet on sovittu hallituksen hyväksymässä henkilöjohtamisen periaatteet -asiakirjassa. Em. asiakirjan/
ohjeen muutoksista päättää hallitus.
Yhtiö ei ole julkinen hankintayksikkö.
Yhtiön toimintaa ohjaa osakeyhtiölaki, säätiön
toimintaa ohjaavat yliopistolaki ja säätiölaki.
Suomen valtion kiinteistöomistuksesta vastaavan Senaatti-kiinteistön toimintaa ohjaavat liikelaitoksista annettu yleislaki sekä laitoskohtainen erityislaki ja asetukset.
saavat olla läsnä lisäksi osakkeenomistajien
lainopilliset avustajat.
tunut joko yhtäaikaisesti tai ilmoitetussa määräajassa.
Yhtiökokouksen avaa hallituksen nimeämä
edustaja tai mikäli sellaista ei ole, niin hallituksen puheenjohtaja tai mikäli hän on esteellinen, niin toimitusjohtaja.
Hallitus arvioi vuosittain ennen varsinaista yhtiökokousta omaa toimintaansa määrittelemällään tavalla.
Yhtiökokouksista pidetään pöytäkirjaa, jonka laatii yhtiökokouksen kutsuma sihteeri.
Yhtiökokouspöytäkirjan tarkastavat ja allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja yksi
pöytäkirjan tarkastaja. Pöytäkirjantarkastaja
ja puheenjohtaja eivät saa olla saman osakkeen-/osakeryhmän omistajan edustajia.
Yhtiökokouksen pöytäkirjat numeroidaan vuosittain juoksevasti ja niiden arkistoinnista vastaa yhtiö.
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat päättää
yhtiön hallitus.
Hallitus
Yhtiökokous
Yhtiökokouskutsu postitetaan tavallisena kirjelähetyksenä omistajan viralliseen osoitteeseen
omistajan nimeämälle henkilölle osoitettuna.
Kutsun määräajat lasketaan alkavaksi kirjeen lähettämispäivän jälkeisestä arkipäivästä
alkaen.
Omistaja sitoutuu ilmoittamaan yhtiölle mahdollisista yhteyshenkilön ja yhteystietojen muutoksista.
Yhtiökokous järjestetään pääkaupunkiseudulla, ellei osakkaiden kanssa ole muuta sovittu.
Kokouskutsun mukana toimitetaan kokouksen
asialista.
Yhtiökokoukseen voivat osallistua ja siellä puhevaltaa käyttää omistajien nimeämien yhtiökokousedustajien lisäksi yhtiön toimitusjohtaja
ja hallituksen jäsenet sekä tilintarkastaja/tilintarkastusyhteisön edustaja. Yhtiökokouksessa
Osakassopimuksessa sanotulla toiminnan
suunnittelulla tarkoitetaan mm. hallituksen oikeutta päättää yhtiön missiosta, visiosta sekä
strategisista tavoitteista. Hallituksen tulee vuosittain tarkastaa mission, vision ja strategisten
tavoitteiden ajanmukaisuus.
Hallituksen jäsenten lisäksi kokouksiin voivat
osallistua ja siellä käyttää puheoikeutta toimitusjohtaja sekä hallituksen tai toimitusjohtajan
kutsumana asiantuntijat sekä yhtiön sisältä
että ulkopuolelta. Hallituksella voi olla kutsumanaan ulkopuolinen sihteeri.
Hallitus kokoontuu vähintään neljä kertaa
vuodessa.
Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti ”tavalliseen kokoukseen” yhteiseen kokouspaikkaan.
Hallitus voi tarvittaessa pitää myös puhelin- tai
sähköpostikokouksia nopeaa käsittelyä vaativien asioiden eteenpäin viemiseksi. Puhelin- ja
sähköpostikokoukset ovat päätösvaltaisia, kun
yli puolet hallituksen jäsenistä on niihin osallis-
Hallituksessa käsiteltävät asiat valmistelee ja
esittelee hallitukselle toimitusjohtaja tai tämän
määräämä edustaja. Mikäli toimitusjohtaja
katsoo, että asialistalle on tulossa erittäin merkittäviä päätösasioita, toimitusjohtaja esittelee
asiat omistajille ennen kokouksen esityslistan
valmistumista kuullakseen omistajien kannan
esillä oleviin asioihin. Lopullisen esityksen hallituksen kokoukseen em. asioissa muotoilevat
toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajan asema, muut kuin tässä dokumentissa sanotut velvoitteet ja oikeudet määritellään häntä koskevassa kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Tehtävien perustana on
osakeyhtiölaki (erityisesti 6 luku, 17§).
Toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisesta
johtamisesta, strategian ja tarkempien toimintasuunnitelmien toteuttamisesta sekä yhtiön kehittämisestä hallituksen päätösten mukaisesti.
Toimitusjohtaja päättää tytär- ja osakkuusyhtiöasemassa olevien keskinäisten kiinteistöyhtiöiden hallitusten jäsenistä. Em. jäsenet tulee
nimetä yhtiön toimihenkilöistä toiminnan järjestämisen kannalta järkevällä tavalla.
Toimitusjohtaja nimeää operatiivisen toiminnan johtamisen tuekseen johtoryhmän.
Palkat, palkkiot ja palkitseminen
Hallituspalkkiot maksetaan hallituksen jäsenille läsnäolon perusteella.
Toimitusjohtajan ja ylempien toimihenkilöiden
työehdoista ja alkupalkasta sekä toimitusjohtajan palkan tarkistuksista päättää hallitus.
Ylempien toimihenkilöiden palkantarkistuksis-
Lähin Natura-alue rajoittuu Otaniemeen. Kehä I:een
rajoittuva Laajalahti on merkittävä linnustoalue.
19
Laajalahden
luontopolku Otaniemessä
ta päättää hallituksen puheenjohtaja. Muista
palkoista ja palkan tarkistuksista päättää toimitusjohtaja.
Yhtiössä on koko henkilöstöä koskeva palkitsemisjärjestelmä. Sen tarkemmat ehdot hyväksyy hallitus.
Henkilöstöasioiden päätoimintaperiaatteet on
sovittu hallituksen kulloinkin hyväksymässä
henkilöjohtamisen periaatteet -asiakirjassa.
Tilintarkastus
Tilintarkastus toteutetaan siinä laajuudessa,
kuin on tarpeellista oikean kuvan saamiseksi
yhtiön toiminnasta.
Tilintarkastustoimenpiteitä suoritetaan sekä tilikauden aikana että sen päättymisen jälkeen.
Lakisääteinen tilintarkastus suoritetaan pääosin tilinpäätöksen yhteydessä.
Tilintarkastus toteutetaan siten, että tilintarkastajat voivat toimittaa tilintarkastuskertomuksen
hallitukselle viimeistään maaliskuun loppuun
mennessä.
Tilintarkastaja laatii tilintarkastuskertomuksen
lisäksi tilikausittain tilintarkastusraportin, jossa kuvataan tehdyt tilintarkastustoimenpiteet
sekä esitetään tarkastuksessa tehdyt huomiot.
Tilintarkastusraportti toimitetaan hallituksen
puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, toimitusjohtajalle ja yhtiön taloushallinnosta vastaavalle henkilölle.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta
Yhtiön sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat
toimitusjohtajan vastuulla.
Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiölle laaditaan vuosittain strategiatarkistuksen yhteyteen
riskikartoitus, jonka toimitusjohtaja esittelee
hallitukselle.
Tiedottaminen ja raportointi
Yhtiön hallintoa ja toimintaa koskevat tiedonannot ja tiedotteet, jotka on toimitettava kirjallisesti omistajille, voidaan toimittaa sähköpostitse omistajien nimeämille henkilöille.
Omistajat vastaavat siitä, että ao. henkilöt
ovat yhtiön tiedossa. Em. vastuuhenkilönä yhtiö voi pitää myös omistajaorganisaation ylintä johtoa (toimitusjohtaja, rehtori tms).
Yhtiön pääasiallinen tiedotuskanava on yhtiön
omat verkkosivut osoitteessa www.aaltonet.fi.
Nettisivuilla julkaistut tiedotteet katsotaan toimitetuiksi myös omistajille.
Yhtiö laatii ja toimittaa välitilinpäätöksen kaltaisen tarkemman väliraportin emo-organisaation edellyttämällä taajuudella ja tilinpäätöksen kalenterivuosittain. Konsernitilinpäätös
laaditaan ainoastaan kalenterivuosittain.
Mikäli osakas toivoo taloudellisten tietojen raportointia eri aikataulussa kuin edellä mainittu, yhtiö toimittaa taloudelliset seurantatiedot
sillä tarkkuudella, kuin se kulloinkin yhtiön normaalin toiminnan puitteissa on mahdollista.
Hallitusta koskevat samat tiedonantovelvoitteet
kuin yhtiötä yleisestikin.
Voitonjakomalli
Osakassopimuksen mukaisesti yhtiön tavoitteena on jakaa vuosittain osinkoina vähintään
60 prosenttia yhtiön tuloksesta. Osingonjaossa otetaan huomioon myös yhtiön pääomarakenne, jonka tulee säilyä terveenä. Tavoitteena on säilyttää vähintään 30–35 prosentin
omavaraisuusaste.
Yhtiöjärjestys
Yhtiön toiminimi on Aalto-yliopistokiinteistöt
Oy, ruotsiksi Aalto Universitetsfastigheter Ab,
englanniksi Aalto University Properties Ltd.
Yhtiön toimialana on hallita omistus- ja vuokraoikeuden nojalla kiinteistöjä ja toimitiloja,
sekä vuokrata niitä pääasiallisesti tutkimus- ja
koulutustoimintaan sekä näitä tukevaan yritystoimintaan yliopistojen pitkäjänteisen toiminnan turvaamiseksi. Yhtiö voi myös ostaa, myydä, rakennuttaa ja peruskorjata kiinteistöjä ja
harjoittaa kiinteistöjen kehittämistä sekä vuokraustoimintaan liittyvää toimitila-, ylläpito- ja
tukipalvelutoimintaa. Yhtiö voi ostaa, myydä
ja omistaa arvopapereita.
20
CORPORATE GOVERNANCE
Lämpömiehenkuja 2
Espoo
Yhtiön toiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta vertaillaan läpinäkyvästi alan normaalien
käytäntöjen ja tuottovaatimusten mukaisesti.
Liiketoiminnan tavoitteena on vakaa toiminnan tulos ja osinkotuotto pitkällä aikavälillä
sekä kiinteistömarkkinoiden tavanomaisten
liike- ja kiinteistötalouden periaatteiden
noudattaminen.
Hallitus päättää vuosibudjetista, investoinneista ja toiminnan suunnittelusta siten, että yhtiön
tulostavoite on kiinteistösijoitusyhtiöissä yleisesti noudatettavaa tasoa. Tavoitteena on jakaa vuosittain osinkoa terve pääomarakenne
säilyttäen, vähintään 60 prosenttia tilikauden
tuloksesta.
Osakassopimuksessa on määräykset yhtiön
kiinteistövarallisuuteen kuuluvien, kulttuuriperinnöltään sekä luontoarvoiltaan merkittävien
kohteiden käsittelystä.
Hallitukseen kuuluu 5−7 jäsentä. Yhtiökokous valitsee puheenjohtajan ja varapuheen­
johtajan.
Yhtiöllä on hallituksen valitsema toimitusjohtaja. Hallitus myös päättää toimitusjohtajan palkasta ja palkkiosta.
Yhtiön edustamisoikeus on hallituksen puheenjohtajalla ja toimitusjohtajalla kummallakin
erikseen sekä kahdella hallituksen jäsenellä
yhdessä. Hallitus voi antaa prokuran.
Tilivuosi on kalenterivuosi.
Yhtiökokouskutsusta ja yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista on määräykset yhtiöjärjestyksessä. Lisäksi yhtiöjärjestyksessä on erilliset
määräykset yhtiöjärjestyksen muuttamisesta,
yhtiön sulautumisesta, jakautumisesta ja asettamisesta selvitystilaan sekä osakkeiden siirtoon liittyvästä lunastusoikeudesta.
Osakassopimus on ristiriitatilanteessa ensisijaisesti noudatettava asiakirja, sen jälkeen yhtiöjärjestys ja viimeisenä osakeyhtiölaki ellei
laissa ole asiasta säädetty pakottavasti.
Osakassopimuksen keskeisimmät kohdat
ovat:
Yhtiö harjoittaa toimintaansa yhtiöjärjestyksessä mainitun toimialan puitteissa ja siten, että
yhtiön toiminnassa pyritään toteuttamaan seuraavia periaatteita:
• Yliopistolla on käytettävissään toiminnan
edellyttämät tarkoituksenmukaiset ja kohtuuhintaiset toimitilat.
• Kiinteistöjen arvo säilyy myös pitkällä aikavälillä ja kiinteistöjen hoito ja hallinta on
kustannustehokasta.
• Yliopistojen tasapuolinen kohtelu otetaan
huomioon.
• Järjestely tukee yliopistouudistuksen
tavoitteita.
Osakassopimus
Suomen valtio/Senaatti-kiinteistöt ja Aalto-yliopisto ovat yhtiön perustamisvaiheessa allekirjoittaneet osakassopimuksen, jossa tarkennetaan yhtiön toiminnan perusteita ja osakasten
välisiä sekä myös osakkaiden ja yhtiön välisiä
suhteita.
Sopimuksen tarkoituksena on täydentää OyL:n
ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä sopimalla yhtiön omistuksesta, hallinnoinnista ja toiminnasta osapuolia sitovasti.
Yhtiön liiketoiminnassa noudatetaan kiinteistömarkkinoiden tavanomaisia liike- ja kiinteistötalouden periaatteita. Tämä tarkoittaa
ainakin:
• Alan tavanomaisen vuokrasopimuskäytännön noudattamista.
• Liiketaloudellista hinnoittelua yhtiön kaikessa toiminnassa.
• Kiinteistön arvon säilyttäviä
peruskorjauksia.
• Investointien määräytymistä liiketaloudellisin perustein.
Yhtiön hallituksen jäsenmäärä on pääsääntöisesti kuusi mutta erityisestä syystä voidaan valita seitsemäs jäsen. Kuudesta jäsenestä Aaltoyliopiston nimeämiä on neljä jäsentä, joista
yksi on puheenjohtaja. Valtio nimeää kaksi
jäsentä, joista toinen on varapuheenjohtaja.
Osakassopimuksessa on osakkeisiin, niiden
hallintaan sekä yhtiön toiminnan muutoksiin
liittyviä tarkennettuja määräyksiä, jotka edellyttävät yhtiökokouskäsittelyä.
Kiinteän omaisuuden, rakennusten ja osakkeiden luovuttaminen ja hankinta, uudis- tai korjausinvestointi, mikäli arvo ylittää 30 miljoonaa euroa, tulee käsitellä yhtiökokouksessa.
Muussa tapauksessa päätöksen tekee hallitus.
Yliopisto ei käytä yhtiöjärjestyksessä sanottua
lunastusoikeutta valtion sisäisten omistusjärjestelyjen yhteydessä.
Kaikista rahoitukseen liittyvistä ratkaisuista
päättää yhtiön hallitus.
21
HANKINNAT
Yhtiön hallitus on todennut, ettei yhtiö ole julkinen hankintayksikkö. Ratkaisu perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen kilpaillussa ympäristössä toimivasta, julkisomisteisesta yhteisöstä,
joka ei siis EU-tuomioistuimen päätöksen mukaan ole julkinen hankintayksikkö. Tulkinnassa viitataan osakassopimuksen määräykseen,
jonka mukaan yhtiön on mm. toimittava liiketaloudellisin periaattein. Lisäksi Aalto-yliopisto
ei sopimuksellisesti ole pakotettu tekemään
vuokrasopimuksia yhtiön kanssa, ja yliopistolla on merkittävä määrä toimitiloja vuokrattuna
muilta ulkopuolisilta. Yhtiö ei myöskään toimi
yliopiston toimitilamanagerina.
Lisäksi yhtiön hallitus on päättänyt hankintojen
suorittamisen periaatteista seuraavaa:
• Palveluntarjoajia kohdellaan tasapuolisesti
ja syrjimättä.
• Hankinnat tehdään yhtiön kannalta mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti.
• Hankinnat toteutetaan tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina.
• Hankinnoissa pyritään hyödyntämään yhteistyömahdollisuuksia.
• Hankintoja tehtäessä voidaan tehdä puitesopimuksia.
• Hankintamenettelyssä otetaan huomioon
hankinnan koko.
Yhtiö toteuttaa hankinnoissaan ympäristövastuuta erityisesti sähkökaupassa. Vuosittain ostettavasta noin 38 000 MWh:sta vähintään
50 prosenttia on vihreäksi sertifioitua sähköä.
Yhtiö
taan
ostoosuus
ostaa pääosan kiinteistönpidon toimisulkopuolisilta palveluntuottajilta, joten
ja hankintatoiminnalla on merkittävä
käyttökatteen muodostuksessa.
Sopimustoiminnassaan yhtiö toimii vastuullisesti noudattaen muun muassa tilaajavastuukysymyksissä oikeudenmukaista sopimus­
käytäntöä.
Hankinnoissa noudatamme yhdenmukaisia
yhtiön sopimusehtomalleja, mikäli hankintaan
ei liity yleisiä alalle tyypillisiä sopimusehtoja.
Oman toimistomme toiminnassa noudatamme
Green Office -sertifikaatin edellyttämiä ympäristöystävällisiä hankintaperiaatteita.
Otakaari 1 sijaitsee yhdellä
alueen seitsemästä kukkulasta.
HENKILÖSTÖ
Henkilöstön määrä tilivuoden lopussa oli 14
(13), joista vakituisia oli 13 ja määräaikaisia 1. Keskimääräinen henkilöstömäärä vuoden aikana oli 12,9 (13,4). Henkilöstöstä
puolet oli naisia ja puolet miehiä (50/50).
Henkilöstön vaihtuvuus oli vähäistä. Vuoden
2013 aikana palkattiin yksi vakituinen henkilö lisää. Kukaan ei irtisanoutunut työsuhteesta.
Henkilöstömäärä on yhtiön liikevaihtoon verrattuna pieni. Henkilöstökulujen (sisältäen
myös vapaaehtoiset henkilösivukulut) osuus liikevaihdosta on 2,2 prosenttia.
Yhtiö kannustaa henkilöstöään kehittämään
ammattitaitoaan. Tilikauden 2013 aikana koulutuspäiviä kertyi 58 eli keskimäärin
neljä (4) koulutuspäivää henkilöä kohden.
Yhtiön järjestämän koulutuksen lisäksi työnteki-
jät saavat palkallista opintovapaata tutkintoon
tähtääviin opintoihin.
Yhtiön johdon ja henkilöstön vuorovaikutus on
aktiivista ja laaja-alaista. Tärkeä tiedotus- ja
vuorovaikutuskanava on kuukausittain pidettävä henkilöstöpalaveri, jossa käydään läpi
sekä yhtiön perusliiketoimintaan liittyviä että
vaihtuvia ajankohtaisia asioita. Virallisemmin
henkilöstöön liittyviä asioita voidaan käsitellä
työntekijöiden keskuudestaan valitsemien työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutetun kanssa.
Myös vapaamuotoisempi vuorovaikutus on
aktiivista. Erilaisia tyky- ja virkistystapahtumia
järjestetään vuosittain 4−6 kertaa.
Yhtiön perusprosesseihin kuuluu kaikkien
työntekijöiden kanssa käytävät vuosittaiset kehitys- ja tuloskeskustelut. Palautetta ja
kehittämis­ideoita on mahdollista antaa myös
nimettömänä sähköisen palautelaatikon kautta. Työhyvinvointia ja esim. työtilojen ja -välineiden toimivuutta selvitetään myös laajemmalla työhyvinvointikyselyllä. Seuraava koko
henkilöstön kattava kysely toteutetaan keväällä 2014.
Työterveyshoidon palvelut on toteutettu yhteistyössä Diacor Terveyspalvelut Oy:n kanssa.
Yhdessä laadittua toimintasuunnitelmaa päivitetään vuosittain. Poissaoloihin johtavia työtapaturmia yhtiössä ei ole sattunut.
Yhtiön hallintoa hoitaa oma henkilöstö lukuun
ottamatta kirjanpitoa, ostoreskontraa ja palkanlaskentaa, jotka on ulkoistettu Talenom Oy:lle.
Yhtiön ydintoimintojen, vuokraamisen, ylläpidon ja rakennuttamisen johtamisesta vastaa
yhtiön oma henkilöstö.
22
YHTIÖN TALOUDESTA
Yhtiön taloudellinen asema on vahva. Tilikauden 2013 lopussa yhtiön rahoitusomaisuus oli
57,5 miljoonaa euroa. Yhtiön omavaraisuusaste laski hiukan ja oli 49 prosenttia (52 %).
Rahoitusomaisuuden kasvettua nettovelkaantumisaste kuitenkin laski edellisvuoden 75 prosentista 67 prosenttiin..
Tilikauden aikana yhtiö maksoi osinkoina vuoden 2012 tuloksesta yhteensä 3,9 miljoonaa
euroa (3,22 €/osake). Tilikauden 2013 tuloksesta yhtiö maksaa osinkoina 4,31 €/osake
eli yhteensä 5,2 miljoonaa euroa. Sijoitetun
pääoman tuotto oli 5,0 prosenttia (4,9 %).
Tilikauden 2013 rahavirtoja voidaan sidosryhmittäin kuvata seuraavasti:
Taseeseen liittyvät erät
Rahoittajat
Lainan nostot
Lainan lyhennykset
40 000 000
Urakoitsijat
Investoinnit
Julkinen sektori
Saatu energia-avustus
Omistajat
Osingot
-5 402 000
-17 207 829
217 000
-3 864 000
Myynnin ALV
12 047 455
Ostojen ja investointien ALV
-7 706 912
ALV-vaikutus
Tuloslaskelmaan liittyvät erät
Asiakkaat
Liikevaihto 48 035 791
Toimittajat
Kiinteistöjen hoito ja palvelut sekä yhtiön kiinteät kulut
Energia (sähkö, lämpö, vesi)
-7 580 813
-5 952 705
Henkilöstö
Palkat ja palkkiot
Eläkemaksut
-895 535
-132 655
Rahoittajat
Nettorahoituskulut
-4 206 409
Julkinen sektori
Saadut avustukset
40 213
Tuloverot
Kiinteistöverot
Muut henkilösivukulut
-3 188 031
-1 420 408
-32 192
Yhtiön sähkönkulutuksen
keskiteho on 4 MW.
23
RAHOITUS
Aalto-yliopistokiinteistöt rahoittaa merkittävän
osan investoinneistaan vieraalla pääomalla.
Yhtiön korollisen vieraan pääoman määrä tilikauden 2013 lopussa oli 182,0 miljoonaa
euroa. Tilikauden aikana nostettiin 40,0 miljoonan euron luotto Pohjoismaiden Investointipankilta (NIB). Luoton pitkä takaisinmaksuaika
(18 vuotta) nosti yhtiön lainakannan pääomalla painotetun keskimaturiteetin 9,0 vuoteen
(7,5). Yhtiö allekirjoitti pitkäaikaisen lainasopimuksen myös Euroopan Investointipankin (EIB) kanssa. EIB:n koko lainapäätös on
180 miljoonaa euroa allekirjoitetun sopimuksen ollessa 100 miljoonaa euroa. Yhtiö arvio, että ensimmäiset nostot luotosta ajoittuvat
vuodelle 2015.
NIB ja EIB ovat erityisrahoittajia, jotka selvittävät rahoittamiaan hankkeita liiketaloudellisen puolen lisäksi laajasti myös mm. kestävän
kehityksen ja ympäristöarvojen näkökulmasta.
Esimerkiksi Pohjoismaiden Investointipankki
voi rahoittaa vain hankkeita, jotka edistävät
kansallista kilpailukykyä tai ympäristön tilaa.
Tiedotteessaan
Aalto-yliopistokiinteistöjen
kans­sa allekirjoitetusta lainasopimuksesta NIB
kom­men­toi hankkeita seuraavasti: ”Yhteiskampus vahvistaa ja helpottaa tietojen vaihtamista ja voi tuottaa heijastusvaikutuksia, jotka
parantavat koulutuksen ja tutkimuksen laatua
entisestään”.
Erityisrahoittajina NIB ja EIB pystyvät tarjoamaan kilpailukykyisen hinnan lisäksi liikepank-
keja pidempiä laina- ja nostoaikoja. Tämä on
yhtiölle tärkeää kiinteistöinvestointien pitkän
aikajänteen vuoksi.
Pääosa yhtiön rahoituksesta on toteutettu yhteistyössä liikepankkien kanssa. Tämän hetkisestä lainakannasta lähes 80 prosenttia on lainattu liikepankeilta ja niiden osuus ja merkitys
yhtiön rahoitusjärjestelyissä pysyy jatkossakin
korkeana.
Dipoli
Otakaari 24, Espoo
24
TILINPÄÄTÖS 2013
Hallituksen toimintakertomus
Yhtiön nimi on Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ja
kotipaikka Espoo. Yhtiölle on rekisteröity rinnakkaistoiminimiksi Aalto University Properties
Ltd sekä Aalto Universitetsfastigheter Ab.
Yhtiö kuuluu Aalto-korkeakoulusäätiö-konserniin. Aalto-korkeakoulusäätiö omistaa 2/3
yhtiön osakkeista Suomen valtion omistaessa loput 1/3. Osakkeiden lukumäärä on
1 200 000 kappaletta, ja koko osakekanta
on samaa osakelajia.
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy omistaa pääosan
Aalto-yliopiston käytössä olevista toimitiloista.
Yhtiö vastaa kiinteistöjen vuokraamisesta, ylläpidosta ja hoidosta sekä niihin liittyvistä tukitoimista ja kiinteistöjen kehittämisestä. Yhtiö
on perustettu yliopistouudistuksen yhteydessä vuonna 2009, jolloin kiinteistöt siirtyivät
yhtiölle kauppana ja apporttina Senaatti-kiinteistöiltä.
Aalto-yliopistokiinteistöt-konserniin kuuluu yksi
tytäryhtiö, Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Arkadiankatu 24. Tässä toimintakertomuksessa
yhtiöllä tarkoitetaan emoyhtiötä.
Tuloslaskelma ja tase
Yhtiön liikevaihto oli 48,0 miljoonaa euroa
(43,5 vuonna 2012). Liikevaihto muodostuu
pääosin kiinteistöjen vuokratuotoista. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat erityisesti vuokrasopimusten mukaiset indeksikorotukset (2,5
%), Otakaari 1 peruskorjauksen toisen vaiheen valmistuminen sekä kesällä 2012 valmistuneen Open Innovation House -toimistotalon
(OIH) kokovuotinen vuokraus. Vuokratuottoja
vähensi Otakaari 1 -rakennuksen peruskor­
jauksessa olevien tilojen vapautus vuokrista.
Rakennusten kokonaishuoneistoala oli tilikauden lopussa 281 900 m2 (281 900 m2).
Huoneistoalasta 257 000 m2 (91 %) sijaitsee
Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä,
Vasemmalta istumassa: Tapani Väljä, Kari Kontturi,
Taru Narvanmaa, Raine Vairimaa, Marianna Bom,
Jari Jokinen ja hallituksen sihteeri Ola Saarinen.
Takana seisomassa: Jarkko Leinonen.
24 000 m2 Töölössä ja Kirkkonummella noin
900 m2.
Pääosa kaikista tiloista, noin 94 %, on vuokrattu Aalto-korkeakoulusäätiölle (jatkossa
”Aalto-yliopisto”). Tilikauden lopussa 7 %
näistä tiloista on vapautettu vuokranmaksusta
peruskorjauksen vuoksi (Otakaari 1). Tiloista
4 % on vuokrattu yksityisille yrityksille (4 %) ja
vajaakäyttöaste oli 2 % (2 %).
Kiinteistöjen ylläpitokulut pysyivät lähes ennallaan ollen 12,8 miljoonaa euroa (12,6) ja
vastaten keskimäärin 3,79 e/m2/kk. Ylläpitokulujen suurimpia yksittäisiä eriä ovat lämmitys- ja sähkökulut sekä vuosikorjaukset.
Lämmityskulut pysyivät edellisvuoden tasolla
3,0 miljoonassa eurossa (3,0). Lämmin loppuvuosi näkyi kuitenkin absoluuttisen lämpöenergian (MWh) kulutuksessa, joka laski
7,5 % (+ 9,1 %).
25
Pääosaan yhtiön vuokrasopimuksista sisältyy
käyttäjäsähkö, ja yhtiön sähkönhankinnan
keskiteho on noin 4 megawattia. Sähkön
osuus ylläpitokuluista oli 2,9 miljoonaa euroa (3,1) vastaten keskimäärin 0,85 €/m2/
kk. Sähkömarkkinoiden hintavaihteluilta yhtiö
on suojautunut sähköjohdannaisilla. Kaaviossa 1 on esitetty johdannaissopimusten tilanne
tilikauden lopussa.
Suunnitelman mukaisten ja ennakoimattomien
vuosikorjausten yhteismäärä oli 2,9 miljoonaa
euroa (2,4) vastaten keskimäärin 0,87 €/m2/
kk. Kasvu johtui muun muassa panostuksesta
energiaa säästäviin korjauksiin.
Yhtiön maksamat yhtiövastikkeet, 290 000 €,
on maksettu tytäryhtiö Koy Helsingin Arkadiankatu 24:lle (390 000).
Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyy
620 000 euroa purkutöiden kustannuksia
(709 000). Purkutöitä on tehty Otakaari 1:ssä
sekä muutamassa pienemmässä kohteessa.
Yhtiön kiinteät kulut kasvoivat 2,6 miljoonaan
euroon (1,9). Henkilöstökulujen määrä säilyi
ennallaan ollen 1,1 miljoonaa euroa (1,1).
Muut kiinteät kulut nousivat 1,5 miljoonaan
euroon (0,8). Eniten kasvoi kiinteistöjen kehittämiseen liittyvien konsultointi- ja lakipalveluiden käyttö.
Muihin kiinteisiin kuluihin sisältyy tutkimus- ja
kehittämistoiminnan kuluja yhteensä 0,7 miljoonaa euroa (0,4). Lisätietoja kehittämistoimista on esitetty Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä ympäristöasiat -kappaleessa.
Suunnitelman mukaisten poistojen määrä oli
10,8 miljoonaa (9,5). Poistoja kasvattaa Otakaari 1 peruskorjauksen toisen vaiheen valmistumisen osuus sekä OIH-rakennuksen koko
vuoden poistot. Otakaari 1:n puretuista osista tehtiin lisäksi 587 000 euron ylimääräinen
poisto (0).
Tilikauden liikevoitto on 20,7 miljoonaa euroa
(19,0).
Verotettavan tuloksen laskennassa yhtiö on
tehnyt täysimääräiset EVL:n mukaiset menojäännöspoistot (verotuspoistot). Apporttina
2009 yhtiölle siirtyneestä omaisuudesta poisto
on laskettu rakennusten hankintahetken markkina-arvoista. Tilinpäätössiirrot, 4,6 miljoonaa
euroa (5,7), muodostuvat poistoeron kasvusta
verotuspoistojen ollessa tilikauden suunnitelman mukaisia poistoja suuremmat. Poistoeron
kertymä taseessa on yhteensä 30,5 miljoonaa
euroa (25,8).
Yhtiön verotettava tulos on 13,0 miljoonaa
euroa (10,4). Purkutöiden kustannukset ja
Otakaari 1:en liittyvä ylimääräinen poisto
(yhteensä 1,2 miljoonaa euroa) eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Tilikauden tuloverojen määrä on 3,2 miljoonaa euroa (2,5).
Tilikauden tulos on 8,6 miljoonaa euroa (6,4).
Yhtiön alkavan taseen loppusumma 2013 oli
336,3 miljoonaa euroa ja päättyvän taseen
loppusumma 380,9 miljoonaa euroa. Kiinteistöpääoman osalta vastaavat arvot olivat
313,4 miljoonaa euroa ja 318,5 miljoonaa
euroa. Yhtiön kiinteistökannan markkina-ar-
voarvio on syksyllä 2012 laaditun arvion mukaan yhteensä 510 miljoonaa euroa.
Verohallinto on verovuosina 2009 ja 2010
poikennut yhtiön jättämästä veroilmoituksesta. Yhtiö valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen,
joka hylkäsi yhtiön valituksen. Yhtiö on hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa, mutta hakemusta ei ole vielä käsitelty. Verohallinnon päätöksen mukaiset verot
on maksettu ja niistä 3,3 miljoonaa euroa
on kirjattu taseeseen verosaamisiin. Yhtiö
ei ole muuttanut kirjauksia edellisvuosista,
vaan odottaa korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisua.
Yhtiön rahoitusomaisuus (rahoitusarvopaperit,
rahat ja pankkisaamiset) oli tilikauden lopussa
yhteensä 57,5 miljoonaa euroa (16,6). Rahoitusomaisuuden kasvu johtui nostetusta lisärahoituksesta ja eteenpäin siirtyneistä rakennushankkeista.
Pääosa varoista on sijoitettu vähäriskisiin rahamarkkinarahastoihin. Yhtiö hajautti tilikaudella sijoituksensa useampaan rahastoon.
Tehdyistä lunastuksista ja hallinnointipalkkion palautuksista kirjattiin tuottoja yhteensä
236 000 euroa (208 000). Rahastosijoitusten
markkina-arvo oli vuoden lopussa 55,8 miljoonaa euroa ja keskimääräinen sijoitus vuoden aikana 49,0 miljoonaa euroa. Rahastojen vuosituotto oli 0,45 %.
Yhtiö maksoi yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti vuoden 2012 tuloksesta osinkoina yhteensä 3,9 miljoonaa euroa (3,5).
Rahoitus ja vakuudet
Yhtiön korollinen lainakanta oli vuoden lopussa 182,0 miljoonaa euroa (147,4). Tilikauden aikana nostettiin 40,0 miljoonan euron
luotto Pohjoismaiden Investointipankilta. Luoton pitkä takaisinmaksuaika (18 v.) nosti yhtiön lainakannan pääomalla painotetun keskimaturiteetin 9,0 vuoteen (7,5).
KAAVIO 1
Sähköjohdannaiset
Suojausaste 2013 lopussa
100 %
80
Lainakannan korkojen suojausaste oli tilikauden lopussa 81 % (83 %) ja keskimääräinen
korkosidonnaisuusaika 4,9 vuotta (5,3). Nykyiset suojaukset päättyvät vuosina 20182020. Lainakannan korkosuojaukset on kuvattu seuraavalla sivulla kaaviossa 2. Yhtiön
korkokulut tilikaudella 2013 olivat yhteensä
4,3 miljoonaa euroa (4,0) vastaten 2,4 % p.a.
60
40
20
2014
2015
2016
2017
2018
Nykyisen lainakannan lyhennysohjelma on
esitetty seuraavalla sivulla kaaviossa 3. Osa
lyhennyksistä tullaan jälleenrahoittamaan tule-
26
TILINPÄÄTÖS 2013
vien rahoitusjärjestelyjen yhteydessä. Lainojen
vakuuksiksi on pantattu kiinteistökiinnityksiä ja
Koy Helsingin Arkadiankatu 24:n osakkeita.
Tunnusluvut (*
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
(miljoonaa euroa)
2013
2012
Muutos-%
Liikevaihto
48,0
43,5
10,5 %
Myyntikate 1/myyntikate-% 1
(ilman rakennusten purkukuluja)
35,3 / 73 %
31,0 / 71 %
13,7 %
Myyntikate 2/myyntikate-% 2
34,6 / 72 %
30,3 / 70 %
14,3 %
Käyttökate 1/käyttökate-% 1
(ilman rakennusten purkukuluja)
32,6 / 68 %
29,0 / 67 %
12,6 %
Käyttökate 2/käyttökate-% 2
32,1 / 67 %
28,4 / 65 %
12,9 %
Rahoitustulos/rahoitustulos-%
24,7 / 51 %
21,5 / 49 %
14,6 %
Nettotulos/nettotulos-%
13,3 / 28 %
12,1/ 28 %
9,5 %
Kiinteistötase
318,5
313,4
1,9 %
Taseen loppusumma
380,9
336,3
13,4 %
Quick ratio
5,6
1,9
Omavaraisuusaste % 49 %
52 %
Nettovelkaantumisaste %
67 %
75 %
Oman pääoman tuotto-% (ROE)
7 %
7%
(* Tunnusluvuissa Oma pääoma = Oma pääoma + (poistoero - laskennallinen verovelka)
KONSERNI
(miljoonaa euroa)
Liikevaihto
Käyttökate 2/käyttökate-% 2
Rahoitustulos/rahoitustulos-%
Nettotulos/nettotulos-%
Konsernitaseen loppusumma
Omavaraisuusaste %
Nettovelkaantumisaste %
Oman pääoman tuotto-% (ROE)
2013
48,0
32,1 / 67 %
24,9 / 52 %
13,2 / 28 %
380,6
49 %
67 %
7 %
2012
43,5
28,6 / 66 %
20,5 / 47 %
10,9 / 25 %
336,3
52 %
74 %
6%
Nykyisen lainakannan lisäksi yhtiö allekirjoitti marraskuussa 2013 pitkäaikaisen lainasopimuksen Euroopan Investointipankin (EIB) kanssa. EIB:n koko lainapäätös on 180 miljoonaa
euroa allekirjoitetun sopimuksen ollessa 100
miljoonaa euroa. Yhtiö arvio, että ensimmäiset nostot luotosta ajoittuvat vuodelle 2015.
Uudella rahoituksella valmistaudutaan yhtiön tuleviin investointeihin, joista on lisätietoja
kohdassa ”Kiinteistökehitys ja investoinnit sekä
myynnit”.
Konsernisuhteet, tytär- ja osakkuusyhtiöt sekä
muut osuudet vuoden lopussa
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy omistaa 100 %
Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Arkadiankatu
24:n osakekannasta. Tytäryhtiö on ns. keskinäinen kiinteistöyhtiö, ja se on yhdistelty konsernitilinpäätökseen. Muut kiinteistöt yhtiö
omistaa suoraan.
Muutos-%
10,5 %
12,2 %
21,2 %
21,7 %
13,3 %
Konsernin tilinpäätös yhdistellään Aalto-yliopiston konsernitilinpäätökseen.
Kiinteistökehitys ja investoinnit sekä myynnit
Yhtiö on tilivuonna tehnyt yhteensä 17,1 miljoonan euron investoinnit (35,3) rakennuksiin
ja tontteihin.
Tilivuoden aikana valmistui Otakaari 1 peruskorjauksen toinen vaihe. Kohteen kolmannen
vaiheen rakennustyöt aloitettiin keväällä ja vaihe valmistuu kevään 2014 aikana. Viimeisen
KAAVIO 2
KAAVIO 3
Nykyinen lainakanta
MEUR
6.2021
12.2021
6.2020
Suojaamaton pääoma
12.2020
6.2019
12.2019
6.2018
12.2018
20
6.2017
40
20
12.2017
40
6.2016
60
12.2016
80
60
6.2015
80
12.2015
100
6.2014
120
100
12.2014
120
6.2013
140
12.2013
160
140
12.2012
160
Korkosuojattu pääoma
Lainakannan lyhennysohjelma
MEUR
2013
2014
2015
2016
Vuosilyhennykset
2017
2018
2019
2020
Kumulatiiviset lyhennykset
2021
27
vaiheen suunnittelu valmistui vuoden lopulla
ja myös sen rakennustyöt käynnistettiin. Vaihe
valmistuu keväällä 2015.
Otaniemen Uuden Rakennuksen arkkitehtuurikilpailu päättyi elokuussa. Hanke jaettiin kahteen vaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen laajuus
on noin 25 000 brm2. Rakennukseen tulee sijoittumaan Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun päätoiminnot, kaupallisia palveluja sekä metroaseman lippuhalli ja
sisäänkäynti. Syksyllä valmistui hankkeen hankeselvitys ja loppuvuodesta aloitettiin kohteen
kaava- ja hankesuunnittelu tavoitteena tehdä
investointipäätös kesällä 2014. Tavoitteena
on, että ensimmäinen vaihe valmistuu vuoden
2016 lopussa. Hankkeeseen aiemmin sisältynyt pysäköintilaitos on poistettu ohjelmasta
ja pysäköinti tullaan ykkösvaiheessa toteuttamaan maantasoratkaisuna.
Osana Uutta Rakennusta on vuoden lopulla käynnistetty metron tilojen toteutussuunnittelu. Tavoitteena on aloittaa rakennustyöt
keväällä 2014.
Vuoden aikana jatkettiin Yhteisväestönsuoja 1
peruskorjauksen valmistelua. Investointisuunnitelmasta poistettiin suojan siviilikäyttö, koska
sillä ei ollut taloudellisia perusteita.
Joulukuun lopussa Aalto-yliopiston ylioppilaskunta hyväksyi yhtiön antaman indikatiivisen
kauppahinta-arvion Otaniemessä sijaitsevasta Dipoli-kiinteistöstä. Tavoitteena on saattaa
kauppaneuvottelut päätökseen alkuvuodesta
2014. Kaupan myötä yhtiö sitoutuu peruskorjaamaan kohteen lähivuosina.
Pienempiä toteutuneita hankkeita ovat olleet
Otaniemessä Positronilaboratorion tilojen toteuttaminen sekä Betonimiehenkuja 3:n muutostyöt.
Peruskorjaushankkeista on käynnistetty Otaniemen Kirjaston hankesuunnittelu ja jatkettu Meritekniikan hankesuunnittelua.
Yhtiö on vienyt elokuussa 2012 valmistuneen
OIH-hankkeen pääurakan taloudellisen loppuselvityksen Espoon käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Pääurakoitsijayhtiön, Quattroproject
Oy:n, konkurssin johdosta vastapuolena on
konkurssipesä. Loppuselvityksen tuloksella ei
ole merkittävää vaikutusta yhtiön vakavaraisuuteen.
Otaniementie 2:ssa sijaitsevaa kiinteistökehityshanketta ns. Kivimiehenkorttelissa on jatkettu yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen ja Espoon
Otaniemi
Espoo
kaupungin kanssa. Tavoitteena on aikaansaada asemakaava, joka mahdollistaa yhteensä
60 000–70 000 m2:n toteuttamisen. Tästä
määrästä asuntorakennusoikeutta on vähintään 40 000 m2. Yhtiön tavoitteena on kaavoittaa omistamalleen kiinteistölle vähintään
40 000 kem2 asuntorakennusoikeutta, joka tullaan myymään. Yhtiö ei itse investoi asuntoihin. Toteutus edellyttää nykyisten rakennusten
purkamista ja suunnittelualueen ensimmäinen
purkutyö toteutetaan kesän 2014 aikana. Kaavahankkeesta on jätetty kaavamuutoshakemus
Espoon kaupungille.
Yhtiön ja Senaatti-kiinteistöjen omistamien tonttien välisten rasitesopimusten selvitystyö jatkuu
ja on pääosin saatu valmiiksi. Merkittävimpiä
keskeneräisiä prosesseja ovat Senaatti-kiinteistöjen omistamassa pysäköintiluolassa sijaitsevien 32 autopaikan hallinnan siirtäminen yhtiölle, tontin 49-10-18-3 jakamiseen liittyvän
rakennusoikeuden jakoselvitys sekä määräalojen (49-10-14-7-M501; Lämpömiehenkujan 2
ja Metallimiehenkuja 10) tonttijakojen selkeyttäminen.
Vuokraustoiminta
Vuokrausaste on tilivuoden aikana ollut erittäin
korkea ja 94 % tiloista (vuokra-ala) on edelleen vuokrattu Aalto-yliopistolle. Yliopisto on
vuoden 2013 aikana päättänyt luopua osasta vuokraamiaan rakennuksia. Ratkaisu johtaa yhtiön tiloissa vajaakäytön kasvuun siten,
että se voi olla suurimmillaan lähes 10 % vuosikymmenen loppupuolella. Em. kehitys ei kuitenkaan heikennä yhtiön taloudellista asemaa
merkittävästi.
Yhtiö on varautunut vuokraustoiminnan kasvuun panostaen jo vuoden 2013 lopulla markkinointiin. Varsinaiset markkinointitoimenpiteet
ajoittuvat vuoden 2014 alkupuolelle. Yhtiö
keskittyy mikro- ja pienyrityksiin, joille Aaltoyliopiston läheisyys ja yhteistyö tuottaa lisäarvoa. Tämä ei sulje pois suuryrityksiä ja erityisesti yritykset, joille pk- ja start-up-yritysten
läheisyys on tärkeää, ovat asiakassegmenttinä
myös keskeisiä.
Henkilöstö ja hallinto
Henkilöstön määrä tilivuoden lopussa oli 14
(13). Keskimääräinen henkilöstömäärä vuoden
aikana oli 12,9 (13,4).
Toimitusjohtajana on toiminut 1.8.2009 alkaen DI MBA Kari Kontturi (s.1960).
Yhtiön hallintoa hoitaa oma henkilöstö lukuun ottamatta kirjanpitoa, ostoreskontraa ja palkanlaskentaa, jotka on ulkoistettu
Talenom Oy:lle.
Yhtiön ydintoimintojen, vuokraamisen, ylläpidon ja rakennuttamisen, johtamisesta vastaa
yhtiön oma henkilöstö.
28
TILINPÄÄTÖS 2013
Aurinkopaneeleja
Open Innovation
Housen katolla
Yhtiö osallistuu kahteen RYM Oy:n tutkimusohjelmaan. Sisäympäristöt-tutkimusohjelma on
4-vuotinen, ja yhtiön panostuksen ohjelmaan
arvioidaan olevan yhteensä 470 000 euroa.
Yhtiö hyödyntää tutkimustuloksia kampuksen
kehittämisessä. Energizing Urban Ecosystems
-tutkimusohjelmassa ja siihen kuuluvassa Regional Innovation Systems -työpaketissa selvitetään mm. edellytykset ja vaatimukset Otaniemen globaalin InnovaatioHubin syntymiselle.
Arvioitu panostus työpakettiin vuosien 2011–
2016 aikana on 700 000 euroa.
Yhtiö on perustanut energiatehokkuustiimin,
jonka tavoitteena on yhteistyössä päävuokralaisen ja käyttäjien kanssa edistää energiaa
säästäviä ratkaisuja. Yhtiö on myös käynnistänyt Energiaomavarainen Otaniemi 2030
-tutkimusohjelman suunnittelun ja rekrytoinut
energia-asiantuntijan. Osana kestävän kehityksen tavoitteita yhtiö on toiminut Green Building Councilin jäsenenä sekä saanut toimistolleen Green Office -merkin.
Yhtiöllä on kuusihenkinen hallitus, jonka jäseniä ovat olleet:
10.4.2013 saakka
Marianna Bom, puheenjohtaja
Susanna Renlund, varapuheenjohtaja
Jari Jokinen, jäsen Jari Jokinen, jäsen
Jarkko Leinonen, jäsen
Pekka Pelkonen, jäsen
Tapani Väljä, jäsen
11.4.2013 alkaen
Marianna Bom, puheenjohtaja
Susanna Renlund, varapuheenjohtaja
Jari Jokinen, jäsen
Jarkko Leinonen, jäsen
Raine Vairimaa, jäsen
Tapani Väljä, jäsen
Hallitus kokoontui tilivuonna kymmenen (10)
kertaa.
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 5.4.2013 ja
jatkokokous 10.4.2013. Ylimääräisiä yhtiökokouksia ei tilikaudella ole pidetty.
Vuonna 2012 valmistuneelle Open Innovation
House -kohteelle myönnettiin loppuvuodesta
LEED Gold -sertifikaatti.
Yhtiön tilintarkastajana on toiminut KHT-tilintarkastusyhteisö Ernst & Young ja päävastuullisena tilintarkastajana KHT Tiina Lind.
Yhtiö on liittynyt Kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen tammikuussa 2011 ja sitoutunut 6 %:n energiansäästötavoitteeseen
vuoteen 2016 mennessä. Kiinteistöjen energiateho-kuutta kehitetään systemaattisesti
energiakatselmuksin, joita tehtiin tilivuonna
kahdeksasta rakennuksesta. Katselmuksiin perustuvat parannusinvestoinnit toteutetaan tulevina vuosina.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä
ympäristöasiat
T&k-toiminnan tavoitteena on löytää energiatehokkaita ja kestävän kehityksen mukaisia
ratkaisuja investointeihin ja kiinteistöjen ylläpitoon. Eri laajuisia ja -tyyppisiä kehittämishankkeita on yhteensä 22 ja niiden arvioitu
kustannusvolyymi on kokonaisuudessaan 1,9
miljoonaa euroa. Tästä määrästä tilikaudella
käytettiin 725 000 euroa (451 000). Liiketoiminnan muista tuotoista 40 000 euroa on
kehittämishankkeisiin liittyviä Tekes-avustuksia
(115 000).
Yhtiö ja yliopisto ovat sopineet vuosittaisesta
sähkönkulutuksen tavoiteasetannasta. Yliopistolla on mahdollisuus saada osa toteutuneesta
kulutussäästöstä itselleen vuokrahyvityksenä.
Menettelystä on nyt parin vuoden kokemus ja
mallia tullaan kehittämään edelleen.
Kiinteistöjen energiankulutustiedot
2011–2013 on esitetty alla.
vuosilta
Kiinteistöjen energiankulutustiedot
201320122011
KulutusKeskimääräinen
KulutusKeskimääräinen KulutusKeskimääräinen
yhteensäkuukausikulutus/m2
yhteensäkuukausikulutus/m2
yhteensä
kuukausikulutus/m2
m2 *)
281 875
277 297
272 719
Lämpö MWh
47 298
13,98
51 132
15,37
46 860
14,32
Lämpö MWh (normitettu)
53 542
15,83
54 898
16,50
53 038
16,21
Sähkö kWh
35 916 990
10,62
36 653 060
11,01
36 699 073
11,21
Vesi m3
121 958
0,04
135 700
0,04
128 337
0,04
(* Neliöt (m2) keskimäärin vuoden aikana.
Riskit
Riskien arvioinnissa ja niihin varautumisessa
on lähtökohtana yhtiön luonne osana Aaltoyliopistoa, mikä vaatii yhtiöltä korkeaa vastuullisuutta.
Yhtenä taloudellisena riskinä on Otaniemen
joidenkin peruskorjaamattomien rakennusten osittain heikko kunto, mikä mahdollistaa
kosteusvaurioita kasvattaen sisäilmaongelmien riskiä sekä kasvattaa korjauskustannuksia.
Peruskorjausohjelma on edennyt suunnitellun
mukaisesti, mutta peruskorjausta odottaa edelleen yli 50 000 hm2 (< 20 % koko pinta-alasta). Toistaiseksi tällaisia riskejä ei ole toteutunut merkittävässä määrin ja yhtiö on kyennyt
tarjoamaan käyttäjille toimintansa vaatimat tilat. Riskiä on vähennetty tehostetulla kosteusreklamaatioiden hallinnalla, tiedottamisella
sekä tutkimus- ja korjaustoiminnalla.
Yhtiön kiinteistöissä toimivan Aalto-yliopiston
toiminnan luonteeseen kuuluu prosesseja ja
toimintoja, joissa käsitellään vaarallisia aineita, kuten kaasut, räjähdysaineet, liuottimet
sekä ydinmateriaali. Näistä aiheutuvat riskit
on vuokrasopimuksin siirretty vuokralaisen
vastuulle.
Yhtiöllä on normaalisisältöiset johdon ja toiminnan vastuuvakuutukset sekä laajennettu
kiinteistövakuutusratkaisu, jossa on huomioitu
vuokrasopimusten perusteella vuokranantajalle sälytetyt poikkeuksellisen laajat vastuut
irtaimistoksi luokiteltavissa nimikkeissä sekä
arvokiinteistöjen korkeammat korjauskustannukset vahinkotapauksissa. Lisäksi yhtiö on vakuuttanut rakentamistoiminnan siltä osin, kun
korjaushankkeita toteutetaan ilman ulkopuolista pääurakoitsijaa.
Rahoitusriskiä on pienennetty lainojen korkosuojauksilla ja koron- ja valuutanvaihtosopimuksilla. Kassanhallinnassa yhtiö noudattaa
erittäin varovaista sijoituspolitiikkaa. Rahoitusriskiä investointihankkeista on minimoitu varmistamalla koko rahoitus ennen rakentamispäätöstä.
Henkilöstöriskiä pyritään vähentämään aktiivisella henkilöstöjohtamisella, jossa osana ovat
mm. osaamisen kehittäminen, tiedottaminen ja
osallistaminen.
Prosessiriskiä on vähennetty tarkentamalla toimeenpanovaltuuksia
menettelytapaohjeilla.
Samalla erilliset menettelyt on koottu yhtenäiseksi ohjeistoksi.
Juridisena riskinä on kasvanut regulaatio, joka
kohdistuu rakennushankkeisiin ryhtyviin. Suurissa rakennushankkeissamme yhtiö sopimuksellisesti vastuuttaa kohteen pääurakoitsijan,
jolloin yhtiölle jää valvontavastuu. Kiinteistöjen ylläpidon korjaustoiminnassa pääurakoitsijamenettely ei tule kaikissa tapauksissa
kyseeseen, joten riskiä eliminoidakseen jou-
tuu yhtiö itse panostamaan hallinnollisesti tilaajavastuulain edellyttämään raportointiin
mm. verottajalle. Regulaation vaikutus näkyy
myös ympäristökysymyksissä, joissa sääntelyn kasvun tuoma juridisen riskin lisääntyminen on johtanut myös resurssilisäykseen
henkilöstössä.
Resurssiriski on myös kasvamassa investointihankkeiden ajallisen samanaikaisuuden
kasvaessa lähivuosina. Tähän varaudutaan
rekrytoimalla erityisesti rakennuttamiseen lisähenkilöstöä.
Tilikauden jälkeiset tapahtumat ja tulevaisuus
Yhtiön investointisuunnitelmissa lähivuosien
aikana merkittävimpiä kohteita tulevat olemaan Otakaari 1:n peruskorjauksen loppuunsaattaminen kesään 2015 mennessä,
Yhteis­väestösuoja 1:n peruskorjauksen toteuttaminen 2014–2015, Kirjaston peruskorjaus,
Uuden Rakennuksen toteuttaminen Otaniemessä 2016 loppuun mennessä sekä Sähkötalon
peruskorjauksen suunnittelu ja toteutus 2014–
2018. Dipoli-kaupan toteutuessa rakennuksen
peruskorjaus ajoittuu vuosille 2015–2016.
Tämän lisäksi vuosikymmenen aikana peruskorjataan ns. Puumiehenkorttelin rakennukset.
Tässä yhteydessä tullee toteutettavaksi myös
täydennysrakentamista. Investointien yhteismäärän arvioidaan olevan noin 240–270
miljoonaa euroa.
Investointiohjelmaa kasvattavat myös Otaniemen kampusalueen liikenne- ja liikkumisjärjestelyt, kuten välttämättömät pysäköinti-investoinnit ja katuverkoston muutokset.
Lisäksi yliopiston tilasupistukset synnyttävät
merkittävää muutostyötarvetta. Tavoitteena
on, että kaikki nyt ohjelmassa olevat merkittävät hankkeet on saatu valmiiksi vuoden 2018
loppuun mennessä.
Tämänhetkinen ennuste investoinneiksi vuoteen 2020 mennessä on runsas 300 miljoonaa euroa. Tästä summasta peruskorjaushankkeita on noin puolet.
Tulevien investointien kannalta asemakaavan
vaatimus autojen pysäköintirakentamisesta
on keskeinen. Normituksen oleellisesta lieventämisestä on aloitettu selvitysprosessi Espoon
kaupungin kanssa. Lieventäminen tukee myös
Aalto-yliopiston tavoitetta ympäristöystävällisen autottoman kampuksen synnyttämisestä.
Tähän liittyen julkisen liikenteen käyttöä tukemaan on tavoitteena siirtyä maksulliseen pysäköintiin koko Otaniemen alueella.
Investointiohjelman rahoittamiseksi yhtiö tarvitsee vuosittain lisärahoitusta. Rahoituksen
saatavuuteen vaikuttaa yhtiön tilanteen lisäksi
yleinen markkinatilanne. Yhtiö on varmistanut
käynnissä olevien hankkeiden rahoituksen.
Vuokrasopimusperiaatteita tullaan edelleen
kehittämään kestävän kehityksen periaatteita
tukevaksi mm. siten, että myös kaukolämmön
ja veden kulutuksen osuus vuokrasta muuttuisi tavoiteperusteiseksi siten, että mahdollisista
säästöistä osa siirretään vuokralaisen hyväksi.
Yhtiön omavaraisuusaste tulee vuodesta 2013
eteenpäin edelleen laskemaan vielä muutaman vuoden ajan, kunnes investointiohjelma on pääosin toteutettu 2018. Ennusteen
mukaan omavaraisuus pysyy kuitenkin rahoituksen kannalta riittävänä eikä investointiohjelman tarkistuksiin näytä olevan tarvetta. Toiminnan käyttökate riittää osittain nyt
tiedossa olevan peruskorjaustarpeen rahoittamiseen, mutta merkittävät uudisrakennushankkeet yhtiö rahoittaa vieraalla pääomalla. Yhtiön tuotot ovat vakaat merkittävän osan
ollessa sidottu pitkillä vuokrasopimuksilla ja
maksukyky säilyy hyvänä.
Aalto-yliopisto on asettanut tavoitteekseen
säilyttää tilakustannustensa osuus kokonaiskustannuksista nykyisellä tasollaan. Tavoite
edellyttää tilojen käytön tehostamista, koska peruskorjattuihin tiloihin ja uudiskohteisiin
siirtyminen tulevaisuudessa tulee nostamaan
vuokratilojen yksikkökustannuksia. Aalto-yliopiston tilankäytön tehostustoimet muuttavat
Yhtiön toimintaa tilojen vapautuessa vuokrattavaksi muuhun kuin yliopistokäyttöön. Samalla tulevia investointeja on mahdollisuus
rahoittaa kiinteistöjen myynneistä saatavilla
tuotoilla. Muutoksen vaikutus mm. yhtiön vuokrausasteeseen on hallittavissa koska yliopiston
alustavien suunnitelmien mukaan tehostamisohjelman kesto on lähes 10 vuotta.
Emoyhtiön tuloksen käsittely
Yhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat yhteensä
noin 40 662 066,73 euroa, josta tilikauden
voitto on 8 616 780,74 euroa. Hallitus ehdottaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n yhtiökokoukselle, että emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat
jaetaan seuraavasti:
Osinkona jaetaan
4,31 euroa/osake 5 172 000,00 euroa.
Omaan pääomaan jätetään
35 490 066,73 euroa.
Espoossa 12. päivänä helmikuuta 2014
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
Hallitus
30
TILINPÄÄTÖS 2013
Tase
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
V A S T A A V A A
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Osuudet saman konsernin yrityksissä
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VASTAAVAA YHTEENSÄ
V A S T A T T A V A A
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Muut rahastot
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
Poistoero
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Muut velat
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
V A S T A T T A V A A Y H T E E N S Ä
31.12.2013
31.12.2012
26 365 262,76
265 699 158,61
15 321 644,81
517 258,42
307 903 324,60
26 359 932,76
262 950 146,32
13 456 248,65
0,00
302 766 327,73
10 591 055,44
10 591 055,44
318 494 380,04
10 591 055,44
10 591 055,44
313 357 383,17
691 495,60
0,00
4 213 498,47
4 904 994,07
1 258 827,48
0,28
5 110 341,82
6 369 169,58
55 683 422,66
55 683 422,66
1 840 297,61
62 428 714,34
380 923 094,38
15 461 530,99
15 461 530,99
1 089 756,93
22 920 457,50
336 277 840,67
120 000 000,00
120 000 000,00
27 159 155,19
4 886 130,80
8 616 780,74
160 662 066,73
27 159 155,19
2 301 867,33
6 448 263,47
155 909 285,99
30 466 818,96
30 466 818,96
25 823 425,69
25 823 425,69
176 620 000,00
643 756,13
2 000 000,00
179 263 756,13
142 022 000,00
819 321,16
2 000 000,00
144 841 321,16
5 402 000,00
178 982,92
3 872 825,77
130 166,60
946 477,27
10 530 452,56
189 794 208,69
380 923 094,38
5 402 000,00
178 982,92
3 178 921,46
791 241,11
152 662,34
9 703 807,83
154 545 128,99
336 277 840,67
31
Tuloslaskelma
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
Tilinpäätössiirrot
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
Tuloverot
Tilikauden verot
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
1.1.2013– 31.12.2013
48 035 790,73
40 213,41
1.1.2012– 31.12.2012
43 468 408,51
130 590,25
-7 217 551,52
-3 690 317,37
-10 907 868,89
-7 445 154,26
-3 210 651,17
-10 655 805,43
-895 534,70
-872 046,25
-132 655,18
-32 191,82
-1 060 381,70
-144 243,68
-46 518,96
-1 062 808,89
-11 407 081,82
-11 407 081,82
-4 046 057,38
20 654 614,35
-9 409 164,76
-9 409 164,76
-3 476 490,66
18 994 729,02
236 610,13
-4 443 019,58
-4 206 409,45
16 448 204,90
16 448 204,90
301 353,77
-3 977 363,70
-3 676 009,93
15 318 719,09
15 318 719,09
-4 643 393,27
-4 643 393,27
-5 659 082,23
-5 659 082,23
-3 188 030,89
-3 188 030,89
8 616 780,74
-3 211 373,39
-3 211 373,39
6 448 263,47
Yhtiön maanomistusten kokonaisala
Otaniemessä on 48,5 ha
32
TILINPÄÄTÖS 2013
Rahoituslaskelma
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
1.1.2013–31.12.2013
1.1.2012–31.12.2012
Liiketoiminta
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
16 448 204,90
15 318 719,09
Poistot
11 407 081,82
9 409 164,76
Rahoitustuotot ja -kulut
4 206 409,45
3 676 009,93
Verot
-1 667 437,63
-6 123 929,03
Liiketoiminnan tulorahoitus
30 394 258,54
22 279 964,75
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten saamisten lis.(-)/väh.(+)
1 248 186,51
-2 797 195,85
Lyhytaikaisten vieraan pääoman lisäys(+)/vähennys(-)
32 756,22
267 096,89
Nettopääoman muutos
1 280 942,73
-2 530 098,96
Liiketoiminnan rahavirta
31 675 201,27
19 749 865,79
Investointien rahavirta:
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin
-17 207 828,69
-35 278 136,43
Luovutustulot aineellisten ja aineettomien hyödykk.
0,00
15 700,00
Investoinnit tytäryrityksiin
0,00
0,00
Investoinnit muihin osakkeisiin ja osuuksiin
0,00
0,00
Investointien rahavirta yhteensä
-17 207 828,69
-35 262 436,43
Rahavirta ennen rahoitusta
14 467 372,58
-15 512 570,64
Rahoituksen rahavirta:
Voittovarojen muutos
0,00
0,00
Pitkäaikaisten saamisten lisäys 0,00
0,00
Pitkäaikaisten ennakoiden lis(+)/väh(-)
-175 565,03
998 304,08
Pitkäaikaisten lainojen lisäykset (+)
40 000 000,00
0,00
Pitkäaikasten lainojen lyhennykset (-)
-5 402 000,00
-4 216 000,00
Saadut ja maksetut osingot
-3 864 000,00
-3 480 000,00
Saadut korot
236 408,76
301 353,77
Maksetut korot
-4 289 783,96
-3 977 363,70
Rahoitus yhteensä
26 505 059,77
-10 373 705,85
Rahavarojen muutos lisäys(+)/vähennys(-)
40 972 432,35
-25 886 276,49
Rahavarat tilikauden alussa
16 551 287,92
42 437 564,41
Rahavarat tilikauden lopussa
57 523 720,27
16 551 287,92
Muutos
40 972 432,35
-25 886 276,49
33
Tase
Aalto-yliopistokiinteistöt-konserni
V A S T A A V A A
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
V A S T A A V A A Y H T E E N S Ä
V A S T A T T A V A A
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Muut rahastot
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Muut velat
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Laskennalliset verovelat
Muut velat
Siirtovelat
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
V A S T A T T A V A A Y H T E E N S Ä
31.12.2013
31.12.2012
28 663 492,21
273 072 471,94
15 321 644,81
517 258,42
317 574 867,38
317 574 867,38
28 658 162,21
270 602 653,63
13 456 248,65
0,00
312 717 064,49
312 717 064,49
691 495,60
0,00
4 213 498,47
4 904 994,07
1 258 827,48
0,28
5 110 526,32
6 369 354,08
55 683 422,66
55 683 422,66
2 458 368,01
63 046 784,74
380 621 652,12
15 461 530,99
15 461 530,99
1 728 876,77
23 559 761,84
336 276 826,33
120 000 000,00
120 000 000,00
27 159 155,19
27 159 155,19
24 271 715,08
13 219 809,08
184 650 679,35
27 159 155,19
27 159 155,19
17 260 976,69
10 874 738,39
175 294 870,27
176 620 000,00
643 756,13
2 000 000,00
179 263 756,13
142 022 000,00
819 321,16
2 000 000,00
144 841 321,16
5 402 000,00
178 982,92
3 891 971,68
6 093 363,79
194 420,98
946 477,27
16 707 216,64
195 970 972,77
380 621 652,12
5 402 000,00
178 982,92
3 204 657,72
6 326 739,29
875 592,63
152 662,34
16 140 634,90
160 981 956,06
336 276 826,33
34
TILINPÄÄTÖS 2013
Tuloslaskelma
Aalto-yliopistokiinteistöt-konserni
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
1.1.2013–31.12.2013
48 032 638,68
47 515,24
1.1.2012–31.12.2012
43 465 306,87
130 590,25
-7 285 004,76
-3 851 057,42
-11 136 062,18
-7 522 740,65
-3 286 806,99
-10 809 547,64
-895 534,70
-872 046,25
-132 655,18
-32 191,82
-1 060 381,70
-144 243,68
-46 518,96
-1 062 808,89
-11 686 275,80
-11 686 275,80
-3 816 524,45
-9 672 627,48
-9 672 627,48
-3 151 453,37
20 380 909,79
18 899 459,74
236 615,81
-4 443 061,13
-4 206 445,32
301 357,11
-3 977 363,70
-3 676 006,59
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
16 174 464,47
15 223 453,15
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖS SIIRTOJA JA VEROJA
Tuloverot
Tilikauden verot
Laskennalliset verot
16 174 464,47
15 223 453,15
-3 188 030,89
233 375,50
-2 954 655,39
-3 211 373,39
-1 137 341,37
-4 348 714,76
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
13 219 809,08
10 874 738,39
Otaniemen teekkarikylä palveli jo vuoden 1952
olympialaisissa majoitusrakennuksina
35
Rahoituslaskelma
Aalto-yliopistokiinteistöt-konserni
1.1.2013–31.12.2013
1.1.2012–31.12.2012
Liiketoiminta
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
16 174 464,47
15 223 453,15
Poistot
11 686 275,80
9 672 627,48
Rahoitustuotot ja -kulut
4 206 445,32
3 676 006,59
Verot
-1 667 437,63
-6 123 929,03
Liiketoiminnan tulorahoitus
30 399 747,96
22 448 158,19
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten saamisten lis.(-)/väh.(+)
1 248 371,01
-2 797 195,85
Lyhytaikaisten vieraan pääoman lisäys(+)/vähennys(-)
6 068,73
289 645,87
Nettopääoman muutos
1 254 439,74
-2 507 549,98
Liiketoiminnan rahavirta
31 654 187,70
19 940 608,21
Investointien rahavirta:
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin
-17 207 828,69
-35 278 136,43
Luovutustulot aineellisten ja aineettomien hyödykk.
0,00
15 700,00
Investoinnit tytäryrityksiin
0,00
0,00
Investoinnit muihin osakkeisiin ja osuuksiin
0,00
0,00
Investointien rahavirta yhteensä
-17 207 828,69
-35 262 436,43
Rahavirta ennen rahoitusta
14 446 359,01
-15 321 828,22
Rahoituksen rahavirta:
Voittovarojen muutos
0,00
0,00
Pitkäaikaisten ennakoiden lis(+)/väh(-)
-175 565,03
998 304,08
Pitkäaikaisten lainojen lisäykset (+)
40 000 000,00
0,00
Pitkäaikasten lainojen lyhennykset (-)
-5 402 000,00
-4 216 000,00
Saadut ja maksetut osingot
-3 864 000,00
-3 480 000,00
Saadut korot
236 414,44
301 357,11
Maksetut korot
-4 289 825,51
-3 977 363,70
Rahoitus yhteensä
26 505 023,90
-10 373 702,51
Rahavarojen muutos lisäys(+)/vähennys(-)
40 951 382,91
-25 695 530,73
Rahavarat tilikauden alussa
17 190 407,76
42 885 938,49
Rahavarat tilikauden lopussa
58 141 790,67
17 190 407,76
Muutos
40 951 382,91
-25 695 530,73
36
TILINPÄÄTÖS 2013
Konsernitilinpäätöksen 31.12.2013 liitetiedot
Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Arvostusperiaatteet ja menetelmät
Konsernitilinpäätöksen laajuus
Käyttöomaisuuden arvostus
Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty tytäryhtiö Kiinteistö Oy Helsingin
Arkadiankatu 24 (kotipaikka Helsinki).
Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Hyödykkeet, joiden taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta, sekä pienhankinnat on kirjattu
kokonaisuudessaan hankintatilikauden kuluksi.
Käyttöomaisuushyödyke
Muut pitkävaikutteiset menot
Opetus-, tutkimus- ja toimistorakennukset
Teollisuusrakennukset
Rakennelmat
Kiinteistökoneet ja -laitteet
Koneet ja kalusto
Poistoaika ja menetelmä
10–20 vuoden tasapoisto
30–40 vuoden tasapoisto
23–30 vuoden tasapoisto
5 vuoden tasapoisto
15 vuoden tasapoisto
4–10 vuoden tasapoisto
Sisäinen osakkeen omistus
Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmällä. Tytäryhtiön hankintamenon oman pääoman ero on kohdistettu maa-alueisiin ja
rakennuksiin niiden käyvän arvon suhteessa. Rakennuksesta on kirjattu
poisto emoyhtiön poistosuunnitelman mukaisesti, tasapoisto 30 vuotta.
Sisäiset liiketapahtumat
Konsernin sisäiset liiketapahtumat, keskinäiset saamiset ja velat on eliminoitu.
Noudatetut laskentaperiaatteet
Rahoitusomaisuuden arvostus
Rahoitusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alhaisempaan käypään arvoon.
Laskennalliset verovelat on jaksotettu konsernissa 20% mukaisesti.
Tuloslaskelman liitetiedot
Henkilökunnan lukumäärä keskimäärin
Henkilöstö keskimäärin
Konserni 2013
Konserni 2012
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
13131313
Henkilöstökulut
Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet
Henkilöstön palkat ja palkkiot
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Yhteensä
Konserni 2013
195 362,14
700 172,56
132 655,18
32 191,82
1 060 381,70
Konserni 2012
159 565,46
712 480,79
144 243,68
46 518,96
1 062 808,89
Emoyhtiö 2013
195 362,14
700 172,56
132 655,18
32 191,82
1 060 381,70
Emoyhtiö 2012
159 565,46
712 480,79
144 243,68
46 518,96
1 062 808,89
Tilintarkastajan palkkiot
Tilintarkastuspalkkiot
Muut
Yhteensä
Konserni 2013
20 306,00
25 100,00
45 406,00
Konserni 2012
13 138,50
2 948,00
13 138,50
Emoyhtiö 2013
19 508,00
25 100,00
44 608,00
Emoyhtiö 2012
12 288,50
2 948,00
12 288,50
Rahoitustuotot ja -kulut
Konserni 2013
Konserni 2012
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
Korkotuotot
247,16
67 288,17
241,48
67 284,83
Muut rahoitustuotot
236 368,65
234 068,94
236 368,65
234 068,94
Korkokulut
-4 443 061,13
-3 977 363,70
-4 443 019,58
-3 977 363,70
Muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
-4 206 445,32
-3 676 006,59
-4 206 409,45
-3 676 009,93
37
Taseen liitetiedot
Konserni - käyttöomaisuus
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset
hyödykkeet
Hankintameno 1.1.
28 658 162,21
270 602 653,63
13 456 248,65
0,00
Lisäykset (+)
5 330,00
12 807 946,12
3 203 762,95
527 039,62
Hankintameno 31.12.
28 663 492,21
283 410 599,75
16 660 011,60
527 039,62
Yhteensä
312 717 064,49
16 544 078,69
329 261 143,18
Poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Lisäpoistot
Kertyneet poistot 31.12.
-9 751 127,81
-1 338 366,79
-9 781,20
-587 000,00
-10 338 127,81
-1 338 366,79
-9 781,20
-11 099 275,80
-587 000,00
-11 686 275,80
Kirjanpitoarvo 31.12.
273 072 471,94
517 258,42
317 574 867,38
Maa-alueet
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset
hyödykkeet
Hankintameno 1.1.
26 359 932,76
262 950 146,32
13 456 248,65
0,00
Lisäykset (+)
5 330,00
12 807 946,12
3 203 762,95
527 039,62
Hankintameno 31.12.
26 365 262,76
275 758 092,44
16 660 011,60
527 039,62
Yhteensä
28 663 492,21
15 321 644,81
Emoyhtiö - käyttöomaisuus
Aineelliset hyödykkeet
302 766 327,73
16 544 078,69
319 310 406,42
Poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Lisäpoistot
Kertyneet poistot 31.12.
-9 471 933,83
-1 338 366,79
-9 781,20
-587 000,00
-10 058 933,83
-1 338 366,79
-9 781,20
-10 820 081,82
-587 000,00
-11 407 081,82
Kirjanpitoarvo 31.12.
265 699 158,61
307 903 324,60
26 365 262,76
15 321 644,81
517 258,42
Tytäryhtiö
Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Arkadiankatu 24
Emoyhtiön omistusosuus-%
100,00
Osakkeet1–6185
Oma pääoma
7 370 952,68
Tilikauden tulos
-198 817,77
Konserniyhdistelytyhdistelty
Otaniemessä on paitsi Suomen, myös koko PohjoisEuroopan suurin korkean teknologian keskittymä
38
TILINPÄÄTÖS 2013
Saamisten erittely
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Konserni 2013
691 495,60
Konserni 2012
1 258 827,48
Emoyhtiö 2013
691 495,60
Emoyhtiö 2012
1 258 827,48
Siirtosaamiset
Konserni 2013
Konserni 2012
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
Palkkojen pakolliset vakuutusmaksut
26 698,14
965,36
26 698,14
965,36
Tuloverot
3 299 125,18
4 179 065,55
3 299 125,18
4 179 065,55
Muut menoennakot
887 473,78
930 495,41
887 473,78
930 310,91
Korkotulot
201,37201,37
Yhteensä
4 213 498,47
5 110 526,32
4 213 498,47
5 110 341,82
Lyhytaikaisiin saamisiin on kirjattu yhteensä 1 337 317 € saamisia Quattroproject Oy:ltä. Saamiset liittyvät kesällä 2012 valmistuneeseen rakennuhankkeeseen. Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on jättänyt Espoon käräjäoikeudelle haastehakemuksen h
ankkeen loppuselvitykseen liittyen. Quattroproject Oy:n
konkurssin takia haasteen vastapuolena on konkurssipesä.
Rahoitusarvopaperit
Kirjanpitoarvo
Käypä arvo
Erotus
Konserni 2013
55 683 422,66
55 837 984,30
154 561,64
Konserni 2012
15 461 530,99
15 613 844,55
152 313,56
Emoyhtiö 2013
55 683 422,66
55 837 984,30
154 561,64
Emoyhtiö 2012
15 461 530,99
15 613 844,55
152 313,56
Oman pääoman erittely
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma 1.1.
Osakepääoman korotus
Osakepääoma 31.12.
Konserni 2013
Konserni 2012
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
0,000,000,000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
Sidottu oma pääoma yhteensä
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
120 000 000,00
Lämpömiehenkuja 2
Espoo
39
Vapaa oma pääoma
Konserni 2013
Konserni 2012
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
SVOP-rahasto 1.1.
27 159 155,19
27 159 155,19
27 159 155,19
27 159 155,19
SVOP-rahasto lisäykset0,000,00
SVOP-rahasto vähennykset/osingonjako
SVOP-rahasto 31.12.
27 159 155,19
27 159 155,19
27 159 155,19
27 159 155,19
Voitto edellisiltä tilikausilta
28 135 715,08
20 740 976,69
8 750 130,80
5 781 867,33
Vähemmistöosuuden purku
0,00
Vähennykset/osingon jako
-3 864 000,00
-3 480 000,00
-3 864 000,00
-3 480 000,00
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12.
24 271 715,08
17 260 976,69
4 886 130,80
2 301 867,33
Tilikauden voitto/tappio
13 219 809,08
10 874 738,39
8 616 780,74
6 448 263,47
Vapaa oma pääoma yhteensä
64 650 679,35
55 294 870,27
40 662 066,73
35 909 285,99
184 650 679,35
175 294 870,27
160 662 066,73
155 909 285,99
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Voitto edellisiltä tilikausilta
Tilikauden voitto/tappio
Yhteensä
Emoyhtiö 2013
27 159 155,19
4 886 130,80
8 616 780,74
40 662 066,73
Emoyhtiö 2012
27 159 155,19
2 301 867,33
6 448 263,47
35 909 285,99
Oma pääoma yhteensä
Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12.
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Poistoero
Emoyhtiö 2013
Emoyhtiö 2012
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Yhteensä
24 175 708,48
6 261 775,22
29 335,26
30 466 818,96
21 191 202,48
4 632 223,21
0,00
25 823 425,69
Emoyhtiö 2013
176 620 000,00
643 756,13
2 000 000,00
179 263 756,13
Emoyhtiö 2012
142 022 000,00
819 321,16
2 000 000,00
144 841 321,16
Pitkäaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaiset velat
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut pitkäaikaiset ennakot
Muut pitkäaikaiset velat
Yhteensä
Konserni 2013
176 620 000,00
643 756,13
2 000 000,00
179 263 756,13
Konserni 2012
142 022 000,00
819 321,16
2 000 000,00
144 841 321,16
Muut pitkäaikaiset velat
Yhtiö on solminut Espoon kaupungin kanssa maankäyttösopimuksen, joka koskee 7/2010 lainvoiman saanutta asemakaavaa Otaniemessä. Sopimuksessa määrätystä korvauksesta erääntyi vuonna 2012 maksettavaksi yhteensä 640 000 euroa. L oppuosa, 2 000 000 euroa, erääntyy maksettavaksi, kun
rakennuslupa alueelle myönnetään tai viimeistään 2015 lopussa.
40
TILINPÄÄTÖS 2013
Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua
Konserni 2013
Lainat rahoituslaitoksilta
147 512 000,00
Yhteensä
147 512 000,00
Siirtovelat
Lomapalkkavelka ja sosiaalikulujaksotus
Jaksotetut välittömät verot
Muut siirtovelat
Yhteensä
Konserni 2012
120 414 000,00
120 414 000,00
Emoyhtiö 2013
147 512 000,00
147 512 000,00
Emoyhtiö 2012
120 414 000,00
120 414 000,00
Konserni 2012
139 793,91
0,00
12 868,43
152 662,34
Emoyhtiö 2013
139 720,33
640 652,89
166 104,05
946 477,27
Emoyhtiö 2012
139 793,91
0,00
12 868,43
152 662,34
Konserni 2012
147 424 000,00
201 000 000,00
Emoyhtiö 2013
182 022 000,00
243 000 000,00
Emoyhtiö 2012
147 424 000,00
201 000 000,00
Konserni 2013
38 500 000
5 942 855,44
Konserni 2012
40 250 000
5 942 855,44
Emoyhtiö 2013
38 500 000
5 942 855,44
Emoyhtiö 2012
40 250 000
5 942 855,44
Konserni 2013
37 586,00
34 862,00
72 448,00
Konserni 2012
7 106,00
6 754,00
13 860,00
Emoyhtiö 2013
37 586,00
34 862,00
72 448,00
Emoyhtiö 2012
7 106,00
6 754,00
13 860,00
Konserni 2013
139 720,33
640 652,89
166 104,05
946 477,27
Vakuudet ja vastuusitoumukset omasta puolesta
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöön
Konserni 2013
Rahalaitoslainat
182 022 000,00
Kiinnitykset kiinteistöön
243 000 000,00
Velat, joiden vakuudeksi annettu osakkeita
Rahalaitoslainat
Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo
Muut vastuut omasta puolesta
Leasingvuokrasopimusvastuut
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
Johdannaissopimukset
Yhtiön johdannaiset sisältävät hyödykkeenvaihtosopimuksia (sähkö), koronvaihtosopimuksia sekä valuutan- ja koronvaihtosopimuksia.
Sähköjohdannaiset
Hyödykkeenvaihtosopimuksilla suojaudutaan sähkön hinnan vaihteluilta. Yhtiön sähkönhankinnan keskiteho on noin 4 MW. Tilinpäätöshetkellä suojauksia
on tehty vuosille 2014-2018.
20132012
Määrä (MWh)
135 835
137 976
Sopimusten käypä arvo (EUR)
-1 033 237
-608 806
Koronvaihtosopimukset
Koronvaihtosopimuksilla suojaudutaan korkokulujen vaihtelulta vaihtamalla rahalaitoslainojen vaihtuva k orko kiinteäksi. Tilikauden lopussa olemassa olevilla sopimuksilla korollisen lainakannan suojausaste on 81 %. Osassa koronvaihtosopimuksia kauden alkamispäivä on vasta tilikauden jälkeen.
20132012
Sopimusten nimellisarvo (EUR)
212 928 800
188 330 800
Sopimusten käypä arvo (EUR)
-6 707 605
-10 383 779
41
Koron- ja valuutanvaihtosopimukset
Yhtiöllä on kaksi ulkomaan valuuttamääräistä luottoa. Koron- ja valuutanvaihtosopimuksilla niihin liittyvät rahavirrat on muutettu euro-määräisiksi.
20132012
Sopimusten nimellisarvo (EUR)
103 522 000
107 174 000
Sopimusten käypä arvo (EUR)
1 567 207
4 684 089
Molempiin valuutta-määräisiin luottoihin liittyy muutossopimus. Muutossopimuksella luotot m
uutetaan määräajan jälkeen sovitulla kurssilla euro-määräisiksi . Yhtiölle ei synny valuuttariskiä, ellei sopimuksia pureta kesken sopimuskauden. Järjestelyllä on pystytty alentamaan luottojen korkokustannuksia.
Muut taloudelliset vastuut, joita ei ole merkitty taseeseen
ALV-palautusvastuu:
Yhtiö on tehnyt alv-vähennykset kiinteistöinvestoinneistaan ja on velvollinen tarkistamaan tehtyä vähennystä, jos jonkin kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu.
20132012
Investoinnin alv
Tarkistusvastuu
Investoinnin alv
Tarkistusvastuu
31.12.201331.12.2012
Valmiit hankkeet (10 vuoden tarkistuskausi)
15 039 543,78
12 383 727,22
9 426 260,38
8 279 634,97
Keskeneräiset hankkeet
2 554 404,64
2 554 404,64
4 235 567,33
4 235 567,33
Vastuut yhteensä
14 938 131,86
12 515 202,31
Vuonna 2009 Senaatti-kiinteistöiltä siirtyneen kiinteistövarallisuuden alv-palautusvastuuta ei siirretty yhtiölle (pl. keskeneräisenä luovutettu Metallimiehenkuja 10).
Kovenantit
Vakuudellisiin lainoihin sisältyy kovenanttiehtoja. Sovitut erityisehdot liittyvät mm. yhtiön omistukseen ja vakavaraisuuteen. Kovenanttiehdot ovat täyttyneet ja niitä seurataan.
Tuloverotus
Verottaja on verovuosina 2009 ja 2010 poikennut yhtiön jättämästä veroilmoituksesta. Verottajan vahvistama vuoden 2010 verotettava tulo oli
13 457 674,73 euroa. Yhtiö on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta asiaa ei ole vielä käsitelty. Vuodelta 2010 määrätyt verot,
3 498 995,43 euroa, yhtiö on maksanut ennakon täydennyksenä. Veroista
3 299 125,18 euroa on kirjattu verosaamisiin.
Yhtiön osakkeiden määrä osakelajeittain ja
kutakin osakelajia koskevat yhtiöjärjestyksen
pääasialliset määräykset:
Osakkeet rekisteröity
1 200 000 kpl
Äänivalta/kpl
1/osake
Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin.
Konserniin kuuluvaa kirjanpitovelvollista
koskevat liitetiedot
Yhtiö kuului 31.12.2013 Aalto-korkeakoulusäätiö -konserniin ja yhtiön tilinpäätös yhdistetään Aalto-korkeakoulusäätiön konsernitilinpäätökseen.
Aalto-korkeakoulusäätiön konsernitilinpäätös on saatavissa Aalto-korkeakoulusäätiön (Aalto-yliopisto) toimistosta osoitteesta Lämpömiehenkuja 2,
02150 ESPOO ja sähköisesti internet-sivuilta osoitteesta www.aalto.fi.
Sähkömiehentie 4
Espoo
42
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Oma pääoma
= Oma pääoma + (poistoero – laskennallinen verovelka
Myyntikate 1, %
=
Myyntikate 2, %
=
Käyttökate 1, %
=
Käyttökate 2, %
=
Rahoitustulos, %
=
Nettotulos, %
=
Quick ratio
=
Omavaraisuusaste, %
=
Nettovelkaantumisaste, %
=
Oman pääoman tuotto, % (ROE) =
Liikevaihto – kiinteistöjen hoitokulut
x 100
Liikevaihto
Liikevaihto – kiinteistöjen hoitokulut – kiinteistöjen purkukulut
Liikevaihto
Liikevaihto – myyntikate 1 – kiinteät kulut
Liikevaihto
Liikevaihto – myyntikate 2 – kiinteät kulut
Liikevaihto
Tulos ennen satunnaisia eriä – verot + poistot ja arvonalentumiset
Liikevaihto
Tulos ennen satunnaisia eriä – verot
Liikevaihto
x 100
x 100
x 100
x 100
x 100
Rahoitusomaisuus
Lyhytaikainen vieras pääoma
Oma pääoma + vähemmistöosuus
Taseen loppusumma – saadut ennakot
Korolliset velat – rahavarat
x 100
Oma pääoma
Nettotulos
Oma pääoma + Vähemmistöosuus
x 100
(tilikauden alun ja lopun keskiarvo)
x 100
Otaniemen kampuksen rakennusten
punaiset tiilet viittaavat vanhaan suomalaiseen
teollisuusarkkitehtuuriin ja rakennuksissa tehtävän
työn läheistä suhdetta teolliseen toimintaan.
43
TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET
Espoossa 12. päivänä helmikuuta 2014
Marianna Bom
hallituksen puheenjohtaja
Jari Jokinen
hallituksen jäsen
Jarkko Leinonen
hallituksen jäsen
Susanna Renlund
hallituksen varapuheenjohtaja
Tapani Väljä
hallituksen jäsen
Kari Kontturi
toimitusjohtaja
TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus.
Helsingissä 24. päivänä helmikuuta 2014
Ernst & Young Oy
KHT-yhteisö
Tiina Lind
KHT, JHTT
Raine Vairimaa
hallituksen jäsen
44
KIINTEISTÖYHTEENVETO, OTANIEMI
08
06
05
28
19
20
18
15
30
16
04
17
03
14
10
13
07
21
28
32
29
02
01
09
24
22
23
11
27
12
26
25
1.
Kemian tekniikka
Kemistintie 1
11. Puunjalostustekniikka 1
Vuorimiehentie 1
21.Vesilaboratorio
Tietotie 1 E
2.Kirjasto
Otaniementie 9
12. Puunjalostustekniikka 2
Tekniikantie 3
22. Lämpömiehenkuja 2
3.
Konetekniikka 1
Otakaari 4
13.Päärakennus
Otakaari 1
4.
Konetekniikka 2
Puumiehenkuja 3
14. Rakennus- ja ympäristötekniikka
Rakentajanaukio 4
5.
Konetekniikka 3
Puumiehenkuja 5
15.Saha
Konemiehentie 1
6.
Konetekniikka 4
Sähkömiehentie 4
16. Sähkö- ja tietoliikennetekniikka
Otakaari 5 (7)
7.Laivatekniikka
Tietotie 1
17. Teknillinen fysiikka
Rakentajanaukio 2/Otakaari 3
8.Maarintalo
Sähkömiehentie 3
18. Tietotekniikan talo
Konemiehentie 2
9.Materiaalitekniikka
Vuorimiehentie 2
19. Tila- ja turvallisuusasiat
Konemiehentie 4
10.Nano-talo
Puumiehenkuja 2
20.TUAS
Otaniementie 17
23. Lämpömiehenkuja 3
24. Metallimiehenkuja 10
25. Betonimiehenkuja 1
26. Betonimiehenkuja 3
27. Betonimiehenkuja 5
28.OIH
Otaniementie 19
29.Dipoli
Otakaari 24
45
1.
8.
Kemistintie 1
2.
14.
Sähkömiehentie 3
9.
Otaniementie 9
15.
Vuorimiehentie 2
10.
3.
Otakaari 4
6.
Puumiehenkuja 2
11.
Sähkömiehentie 4
7.
Vuorimiehentie 1
13.
Tietotie 1
Rakentajanaukio 4
Otakaari 1
Konemiehentie 1
16.
Otakaari 5
18.
Konemiehentie 2
20.
Otaniementie 17
46
KIINTEISTÖYHTEENVETO, TÖÖLÖ
1.
Runeberginkatu 20–24
01
2.
03
© Kaupunkimittausosasto, Helsinki 047/2012
02
3.
Runeberginkatu
14–16
Arkadiankatu 24 – Lapuankatu 2
47
KIINTEISTÖYHTEENVETO, KIRKKONUMMI
1.
Kirkkonummen
tutkimusasema,
Metsähovi
01
48
GRI-INDEKSI
Tunnus
GRI:n sisältö
Raportointi
Sijainti raportissa ja kommentit
Kyllä
s. 6-8 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Strategia ja analyysi
G4-1
Toimitusjohtajan katsaus
Organisaation taustakuvaus
G4-3
Raportoivan organisaation nimi
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-4
Tärkeimmät tavaramerkit/brändit sekä tuotteet ja palvelut
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-5
Organisaation pääkonttorin sijainti
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-6
Toimintamaiden lukumäärä ja maat, joissa organisaatio toimii
tai jotka ovat merkittäviä raportissa kuvattujen olennaisten
yritysvastuun näkökohtien osalta
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-7
Organisaation omistusrakenne ja yhtiömuoto
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-8
Markkina-alueet
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-9
Raportoivan organisaation koko
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-10
Henkilöstön määrä työsuhteen ja työsopimuksen mukaan
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ
G4-11
Kollektiivisesti neuvoteltujen työehtosopimusten piiriin kuuluva
henkilöstö
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ, Henkilöstökäytännöt kuvattu
G4-12
Organisaation toimitusketju
Kyllä
s. 21 HANKINNAT
G4-13
Merkittävät muutokset organisaation koossa, rakenteessa ,
omistusrakenteessa tai toimitusketjussa raportointijaksolla
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-14
Varovaisuuden periaatteen soveltaminen
Kyllä
s. 16 RISKIT
G4-15
Organisaation hyväksymät tai edistämät ulkopuolisten toimijoiden Kyllä
periaatteet tai aloitteet
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET,
KÄYTTÖ JA TOIMINTA
G4-16
Jäsenyydet järjestöissä ja edunvalvontaorganisaatioissa
Kyllä
s. 16 TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN OSANA
INNOVAATIOYMPÄRISTÖN LUOMISTA
INNOVAATIOYMPÄRISTÖN LUOMISTA
Tunnistetut olennaiset näkökohdat ja laskentarajat
G4-17
Konsernin laskentaraja
Kyllä
s. 3 YHTIÖN PERUSTIETOJA
G4-18
Raportin sisällönmäärittely
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-19
Olennaiset näkökohdat
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-20
Olennaisia näkökohtia koskevat laskentarajat organisaation
sisällä
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-21
Olennaisia näkökohtia koskevat laskentaraja organisaation
ulkopuolella
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-22
Muutokset aiemmin raportoiduissa tiedoissa
Kyllä
s. 6-8 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
G4-23
Merkittävät muutokset raportin laajuudessa ja näkökohtien
laskentarajoissa
Kyllä
s. 6-8 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Sidosryhmävuorovaikutus
G4-24
Luettelo organisaation sidosryhmistä
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-25
Sidosryhmien määrittely- ja valintaperusteet
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-26
Sidosryhmätoiminnan periaatteet
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS
G4-27
Sidosryhmien esille nostamat tärkeimmät asiat ja huolenaiheet
Kyllä
s.5 YHTEISKUNTAVASTUU JA SEN MERKITYS,
s. 12 YHTEISTYÖ
49
Tunnus
GRI:n sisältö
Raportointi
Sijainti raportissa ja kommentit
Raportin kuvaus
G4-28
Raportointijakso
Kyllä
Raportointijakso: Tilikausi 2013
G4-29
Edellisen raportin päiväys
Kyllä
s. 6-8 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
G4-30
Raportin julkaisutiheys
Kyllä
s. 6-8 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
G4-31
Yhteystiedot josta voi tilata raportin ja kysyä siihen liittyviä
lisätietoja
Kyllä
Takakansi
G4-32
GRI-sisältövertailu
Kyllä
s. 48 GRI SISÄLTÖVERTAILU
G4-33
Lähestymistapa ulkoiseen varmennukseen
Kyllä
Yhteiskuntavastuuraportin tietoja ei ole ulkoisesti
varmennettu
Kyllä
s. 18-20 CORPORATE GOVERNANCE
Kyllä
s. 4 TOIMINTAMME PERUSTAT
Hallinto
Hallintorakenne ja kokoonpano
G4-34
Hallintorakenne ja valiokunnat
Liiketoiminnan eettisyys
G4-56
Arvot ja liiketoimintaperiaatteet
Otakaari 5
Espoo
50
GRI-INDEKSI
Tunnus
GRI:n sisältö
Raportointi
Sijainti raportissa ja kommentit
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA, s. 27 Henkilöstö ja hallinto, s. 22
YHTIÖN TALOUDESTA
Johtamistavan kuvaus
Yleinen johtamistavan kuvaus (DMA)
Taloudellinen vastuu
Taloudelliset tulokset
G4-EC1
Suoran taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja jakautuminen
Kyllä
s. 22 YHTIÖN TALOUDESTA
G4-EC4
Valtiolta saadut avustukset
Kyllä
s. 22 YHTIÖN TALOUDESTA
Osittain
s. 21 HANKINNAT. Hankintaperiaatteet kuvattu
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
G4-EN5 / Energiaintensiteetti
CRE1
Kyllä
s. 28 Kiinteistöjen energiankulutustiedot
G4-EN6
Energiankulutuksen vähentäminen
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
G4-EN7
Vähennykset tuotteiden ja palveluiden energiatarpeessa
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
Ostokäytännöt
G4-EC9
Paikallisten ostojen osuus merkittävissä toimipaikoissa
Ympäristövastuu
Energia
G4-EN3
Organisaation oma energian kulutus
Vesi
G4-EN8
Kokonaisvedenotto vesilähteittäin
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
CRE2
Veden ominaiskulutus
Kyllä
s. 28 Kiinteistöjen energiankulutustiedot
Luonnon monimuotoisuus
Kyllä
Omistetut , vuokratut tai hallinnoidut toimipaikat, jotka sijaitsevat
luonnonsuojelualueilla tai luonnon monimuotoisuuden kannalta
rikkailla alueilla tai niiden läheisyydessä
Kyllä
s. 10 INVESTOINNIT
Osittain
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA. Hankkeet kuvattu, päästölaskentaa
kehitetään 2014
G4-EN11
Päästöt
G4-EN19
Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
Jätevedet ja jätteet
G4-EN23
Jätteiden kokonaismäärä jaoteltuna jätelajeittain ja käsittelytavan Kyllä
mukaisesti
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
Tuotteet ja palvelut
G4-EN27
Tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutusten
vähentämistoimenpiteiden laajuus
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
Osittain
s. 21 HANKINNAT. Hankintaperiaatteet kuvattu
Toimittajien ympäristöarvioinnit
G4-EN32
Prosenttiosuus uusista toimittajista, jotka on arvioitu
ympäristökriteerien mukaisesti
Martti Levónin puistossa lähellä Ossinlampea
on yhteensä 45 puutarhaviljelypalstaa.
51
Tunnus
GRI:n sisältö
Raportointi
Sijainti raportissa ja kommentit
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ
Sosiaalinen vastuu
Henkilöstö ja työolosuhteet
Työllistäminen
G4-LA1
Uuden palkatun henkilöstön kokonaismäärä ja osuus sekä
henkilöstön vaihtuvuus jaoteltuna ikäryhmittäin, sukupuolen
mukaan ja alueittain
Koulutus
G4-LA9
Keskimääräiset koulutustunnit vuodessa henkilöä kohden
jaoteltuna sukupuolen mukaan ja henkilöstöryhmittäin
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ
G4-LA10
Osaamisen kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen liittyvät
Kyllä
ohjelmat, jotka tukevat henkilöstön jatkuvaa työllisyyttä ja antavat
tukea työsuhteen päättymistilanteissa
s. 21 HENKILÖSTÖ
G4-LA11
Säännöllisten suoritusarviointien ja kehityskeskustelujen piirissä
olevan henkilöstön osuus
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ
Kyllä
s. 21 HENKILÖSTÖ, s. 28 HALLITUS
Osittain
s. 21 HANKINNAT. Hankintaperiaatteet kuvattu
Kyllä
Ei syrjintätapauksia vuonna 2013
Kyllä
s. 16 RISKIT
Monimuotoisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet
G4-LA12
Organisaation hallintoelinten kokoonpano ja henkilöstön
jakauma henkilöstöryhmittäin jaoteltuna sukupuolen, ikäryhmän,
vähemmistöryhmän ja muiden monimuotoisuuteen liittyvien
tekijöiden mukaisesti
Toimittajien työolojen arviointi
G4-LA14
Prosenttiosuus uusista toimittajista, jotka on arvioitu työoloihin
liittyvien kriteerien mukaisesti
Ihmisoikeudet
Syrjinnän kielto
G4-HR3
Syrjintätapausten lukumäärä ja niihin liittyvät korjaavat
toimenpiteet
Yhteiskunta
Lahjonta ja korruption vastaisuus
G4-SO3
Lahjontaan liittyvän riskiarvioinnin läpikäyneiden
liiketoimintayksiköiden lukumäärä ja prosenttiosuus sekä
tunnistetut merkittävät riskit
Tuotevastuu
Asiakkaiden terveys ja turvallisuus
G4-PR1
Prosenttiosuus merkittävistä tuotteista ja palveluista, joiden
terveys- ja turvallisuus-vaikutusten parantaminen on arvioitu
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
G4-PR2
Tuotteiden elinkaarenaikaisiin terveys- ja turvallisuusvaikutuksiin
Kyllä
liittyvien määräysten ja vapaaehtoisten periaatteiden rikkomusten
lukumäärä jaoteltuna lopputulosten mukaan
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
Tuote- ja palvelutiedot
G4-PR5
Asiakastyytyväisyystutkimusten tulokset
Kyllä
s. 12 YHTEISTYÖ, s. 14-15 KAMPUKSET JA
RAKENNUKSET, KÄYTTÖ JA TOIMINTA
CRE 8
Rakennusten sertifioinnit
Kyllä
s. 14-15 KAMPUKSET JA RAKENNUKSET, KÄYTTÖ
JA TOIMINTA
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
Lämpömiehenkuja 2 A, 02150 Espoo
Puh. 09 439 0060
[email protected]
www.aaltonet.fi