Lehdistötiedote: Artistit Pekka Haaviston puolesta

Haavisto 2012 - Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja
*** Tiedotusvälineille 11.11.2011
Artistit Pekka Haaviston puolesta
Musiikkialan ihmiset ovat lähteneet joukolla tukemaan Pekka Haaviston
presidentinvaalikampanjaa. Helsingin Tavastia-klubilla 11.12. järjestettävässä
konsertissa lavalle nousevat mm. Anna Puu, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Anssi
Kela, 22-Pistepirkko sekä 15 muuta artistia (liitteenä konsertin juliste, jossa
esiintyjälista sekä muu informaatio). Tapahtuman tuotolla tuetaan Haaviston
kampanjaa.
Lisäksi musiikkiväen keskuudessa on kiertänyt julkilausuma, jonka on tähän
mennessä allekirjoittanut 130 alalla työskentelevää henkilöä. Kannanotto
julkaistaan allekirjoituksineen ohessa. Nyt kutsummekin kaikki halukkaat
suomalaiset allekirjoittamaan sen osoitteessa haavisto2012.fi/vetoomus
Lisätiedot "Haavisto livenä Tavastialla" -konsertista:
Anssi Kela
[email protected]
Lisätiedot Pekka Haaviston kampanjasta:
Riikka Kämppi
040 5729733
[email protected]
"Me allekirjoittaneet haluamme olla mukana kohentamassa Suomen henkistä
ilmapiiriä. Julkisessa keskustelussa vihalla, pelolla ja katkeruudella on tällä
hetkellä liian suuri painoarvo. Maamme on käpertymässä sisäänpäin, käymässä
puolustukseen tarkoitushakuisesti lietsottuja tai olemattomia uhkia vastaan. Olisi
tärkeää saada myös toisenlaiset äänet kuulumaan, meillä on vielä mahdollisuus
muuttaa suuntaa.
Voimme aloittaa valitsemalla eteemme uudenlaisen johtajan. Rauhantekijän, joka
pystyy rakentamaan siltoja kuilujen ylitse ja luomaan yleisen negatiivisuuden
tilalle innostavaa keskustelua. Presidentin, joka antaa Suomelle inhimillisyyden ja
toivon kasvot.
Annamme siksi presidentinvaaleissa äänemme Pekka Haavistolle.
Haaviston kulkema pitkä matka maailman sotakentillä ja kriisipesäkkeissä tekee
hänestä maallemme ihanteellisen presidentin. Rauhanneuvottelijan on oltava
idealisti, mutta samalla myös realisti. Maailmalta saatu näkökulma ja kontaktit
ovat nyt valjastettavissa Suomen hyväksi: ulkopolitiikassa on pystyttävä
katsomaan myös EU:n ja sen kriisien ylitse, pidemmälle tulevaisuuteen.
Tarvitsemme myös Suomen ulkopuolella arvostetun presidentin, joka ei aja
ainoastaan taloudellisia intressejä, vaan näkee niiden lisäksi suuremman
kokonaisuuden ja kamppailee myös yleisen hyvinvoinnin sekä ympäristön
puolesta.
Pekka Haavisto on viisas ja humaani presidenttiehdokas. Hän on maltillinen ja
sovintoa hakeva keskustelija, jonka painavaa sanaa jokaisen suomalaisen
kannattaisi kuunnella. Kansakuntamme kaipaa ravistelua, uusia ajatuksia ja
arvojen uudelleenpuntarointia. Me allekirjoittaneet tahdomme presidentiksemme
uskoa tulevaisuuteen rakentavan, hyvän ihmisen.
Haluamme presidentin, josta voimme olla ylpeitä."
Anssi Kela
Mikko Kuustonen
Paula Vesala
Siiri Nordin
Olavi Uusivirta
Aki Yrjänä
Kikke Heikkinen
Arto Pajukallio
Yona
Lauri Ylönen
Veeti Kallio
Anna Puu
Ufo Mustonen
Janne Joutsenniemi
Janne Haavisto
Pekka Heino
Joel Melasniemi
Emma Salokoski
Markus Nordenstreng
Janna Hurmerinta
Sami Kuoppamäki
Janne Lappalainen
Antti Tuisku
Eicca Toppinen
Pekka Gröhn
Jussi Chydenius
Mikko Hassinen
Ilkka Alanko
Mikko Kosonen
Jonna Tervomaa
Kimmo Pohjonen
Aleksi Pahkala
Arttu Tolonen
Kaija Kärkinen
Risto Niinikoski
Tokela
Asa
Eero Arte
Kim Rantala
Jasse Kesti
Hanna Yli-tepsa
Katja Ståhl
Miikka Koivisto
Leevi Leppänen
Tommi Lindell
Antti Karisalmi
Timo Kiiskinen
Jukka Melametsä
Minttu Muranen
Mikael Ikäläinen (DJ Lord Fatty)
Mikael Tiittanen
Kasperi Laine
Lade Laakkonen
Tommy Lindgren
Sam Huber
Pauliina Kokkonen
Jukka Kiviniemi
Mikki Kauste
Juhani Kansi
Jani Auvinen
Jukka Hakoköngäs
Sami Saari
Janne Laurila
Tuomas Wäinölä
Kukka Lehto
Laura-Liina Sippola
Miska Soini (Aksim)
Tytti Metsä
Mariska
Hermanni Peltola (DJ Svengali)
Wallu Valpio
Pessi Levanto
Samuel Abaijon-Nurmisuo
Timo Kämäräinen
Olli Haavisto
Antero Priha
Topi Kurki
Anni Rinta-Harri
Jutta Annala
Eriikka Nylund
Mauro Gargano
Vilma Timonen
Katriina Honkanen
Anna-Leena Haikola
Edu Kettunen
Vesa Pitkänen
Matti Härkönen
Johanna Juhola
Ronski Rosenius
Helena Lindgren
Roni Martin
Kaari Martin
Vexi Salmi
Tapio Hakanen (DJ Orkidea)
Ona Kamu
Tarja Merivirta
Mikko Raita
Riitis
Inka Eerola
Juha Suihko
Annukka Korkala
Markus Kokkonen
Topi Paavilainen
Yrjänä Salmela
Vilunki3000
Janina Lehto
Jaakko Kuusisto
Eero Raittinen
Heikki Salo
Janne Louhivuori
Suonna Kononen
Pekka Myllykoski
Antti Tammilehto
Tero Pulkkinen
Pentti Ruotsi
Jupe Litmanen
Tuula Amberla
Jarno T. Karjalainen
Janne Lehto
Niko Toiskallio (Chyde)
Laura Eriksson
Jani Wilund
Teemu Raita
Harri Niemi
Miika Särmäkari
Shaka
Victoria Lindqvist
Lauri Schreck
Jon Lindström