Aittokannan mäellä Puruveden kainalossa
Aittokannan mäellä Puruveden kainalossa Kerimäen keskustan maisemasuunnitelma Leena Lahdenvesi-Korhonen 1 SISÄLLYS 1 Taustaa......................................................................................................................................................... 4 2 Suunnittelualue ja aineisto ........................................................................................................................... 4 2.1 Suunnittelutilanne ja kaavoitus ............................................................................................................. 5 2.2 Maanomistaja- ja asukaskysely ............................................................................................................ 6 3 Alueen ympäristö .......................................................................................................................................... 7 3.1 Luonnonympäristö ................................................................................................................................ 7 3.1.1 Kasvuolosuhteet ja elollinen luonto ............................................................................................... 7 3.1.2 Vesistöt .......................................................................................................................................... 8 3.1.3 Paikallisilmasto .............................................................................................................................. 9 3.1.4 Luonnonsuojelu- ja erityiskohteet ................................................................................................ 10 3.2 Rakennettu maisema .......................................................................................................................... 11 3.2.1 Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia ........................................................................... 15 3.2.2 Liikenne ja tiestön kehittyminen................................................................................................... 21 4 Kulttuurimaiseman muutos ......................................................................................................................... 23 4.1 Kylästä kirkonkyläksi ........................................................................................................................... 24 4.2 Kirkko maisemassa ............................................................................................................................. 25 5 Maiseman kehittämisalueet ........................................................................................................................ 27 6 Maisemanhoito ja toimenpide-ehdotukset.................................................................................................. 28 7 Yleisiä ohjeita ja suosituksia maiseman hoitoon ........................................................................................ 56 7.1 Rakentaminen ..................................................................................................................................... 56 7.2 Pihapiirit ja rakennukset ...................................................................................................................... 56 7.3 Kotipihan kasvillisuus .......................................................................................................................... 57 7.4 Niityillä voi korvata nurmikkoa............................................................................................................. 59 7.5 Maisemakasvien viljely ....................................................................................................................... 60 7.6 Vieraslajit ja niiden torjunta ................................................................................................................. 63 7.7 Reunavyöhykkeet ja metsämaiseman hoito ....................................................................................... 64 7.8 Viljelysmaisema ja luonnon monimuotoisuus ..................................................................................... 66 7.9 Muinaisjäännökset .............................................................................................................................. 69 8 Tukea ja rahoitusta maisemanhoitoon ....................................................................................................... 70 8.1 Avustus rakennusperinnön hoitoon .................................................................................................... 70 8.2 Museoviraston entistämisavustus ....................................................................................................... 71 8.3 Työllistämistyöt.................................................................................................................................... 71 8.4 Leader-toimintaryhmän rahoitus ......................................................................................................... 72 8.5 Maatalouden ympäristötuen erityistuet ja Ei-tuotannolliset investoinnit ............................................. 73 8.6 Arvokkaiden metsäelinympäristöjen rahoitus ..................................................................................... 76 8.7 Laidunpankki ....................................................................................................................................... 77 9 Lähteet........................................................................................................................................................ 77 2 Liitteet 1. Maisemanhoidon toimenpiteet julkisilla alueilla 2. Maiseman arvot (mittakaava mukautettu) 3. Suunnitelmakartat: indeksikartta, merkinnät, S1-S4 (mittakaava mukautettu) Kansikuva, vanhat valokuvat: Kerimäen kunta/Suomen järvikalastusmuseo ja kotiseutumuseo Valokuvat Leena Lahdenvesi-Korhonen ellei toisin mainita Piirrokset Leena Lahdenvesi-Korhonen 3 1 Taustaa Kerimäen keskustan maisemasuunnitelmatyön tavoitteena oli tuottaa tietoa alueen maiseman arvoista, ongelmista ja maisemakuvallisista vaiheista ja muutoksista sekä laatia niiden pohjalta käytännön hoitotöihin tähtäävä hoitosuunnitelma. Suunnittelu käynnistettiin toukokuussa 2009 keräämällä aluetta koskevaa olemassa olevaa aineistoa. Alueella on pidetty kaksi yleisötilaisuutta: ensimmäinen suunnittelun käynnistyessä 12.11.2009, toinen suunnittelutyön lopussa 20.11.2010. Työtä varten on kerätty aineistoa myös maanomistaja- ja asukaskyselyllä. Maisemasuunnitelma on osa Kerimäen Maaseutuseura ry:n hanketta ”Kerimäen keskustaajaman maisemointihanke”. Hanketta rahoittaa Piällysmies ry. Työn tilaajan Kerimäen Maaseutuseuran puolelta yhteyshenkilönä on toiminut Kirsti Vasara. Maisemasuunnitelman on laatinut maisemasuunnittelija FM, tutkija (maisema-arkkitehtuuri) Leena Lahdenvesi-Korhonen MKN Maaja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savosta. Suunnittelutyössä ovat auttaneet lukuisat eri tahot, lämmin kiitos heille kaikille. Erityiskiitos kuuluu ohjausryhmälle sekä Kirsti Vasaralle, Leena Toiviaiselle, Merja Immoselle ja Jorma Mattiselle tuesta ja aktiivisesta otteesta suunnittelutyön eri vaiheissa! 2 Suunnittelualue ja aineisto Suunnittelualueen Kerimäen ydin muodostavat keskusta sekä sisääntulotiet risteysalueineen sekä teollisuusalue. suunnittelu ei Yksityiskohtainen kosketa yksityisiä kiinteistöjä. Niitä varten on koottu yleisiä maisemanhoitosuosituksia raportin loppuun. Kuva 1. Kerimäen kirkko on suunnittelualueen keskeinen maamerkki. Suunnitelmassa on kuitenkin nostettu esiin maisemallisesti huomionarvoisia myös yksityisessä omistuksessa olevia kohteita. 4 Työssä on käytetty tausta-aineistona alueesta aiemmin laadittuja selvityksiä ja suunnitelmia sekä aluetta koskevia karttoja, valokuvia ja kirjallisuutta. Aineistona on käytetty myös asukkaiden- ja maanomistajien kanssa käydyissä keskusteluissa, asukaskyselyssä ja yleisötilaisuuksissa esiin tulleita tietoja. Alueeseen on tutustuttu yhteensä 10 maastopäivänä, eri vuodenaikoina toukokuusta 2009 – joulukuuhun 2010. Pääosan maastokäynneistä suunnittelija on tehnyt yksin, mutta alueeseen on tutustuttu myös yhdessä tilaajan edustajan Kirsi Vasaran kanssa sekä jo aiemmin yhdessä kerimäkeläisten kanssa kyläkävelytapahtumassa. Alueesta on kerätty maastotöiden yhteydessä runsas valokuva-aineisto eri vuodenaikoina. 2.1 Suunnittelutilanne ja kaavoitus Kerimäen kirkko ja kirkkoranta kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin (RKY) (Museovirasto 2010). RKY on Museoviraston laatima inventointi, joka on valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2009 otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta 1.1.2010 alkaen. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskeva valtioneuvoston päätös on tullut voimaan 30.11.2000 ja sen tarkistus 1.3.2009. Valtakunnalliseen inventointiin valitut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan maamme rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Ympäristöministeriö on vahvistanut Etelä- Savon maakuntakaavan 4.10.2010. Kaavaan sisältyy myös rakennetun kulttuuriympäristön ja kulttuurimaiseman osalta useita aluevarauksia, mm. (maV 7.551) valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue maakunnallisesti Kerimäen kirkon merkittäviä seutu ja rakennettuja kohteita Kerimäen taajama alueella (a 71). Kuva 2. Ote maakuntakaavasta (Etelä-Savon maakuntaliitto). 5 Alueella on voimassa kunnanvaltuuston 11.4.1995 hyväksymä oikeusvaikutukseton Kerimäen kirkonkylän osayleiskaava. Vanhat rakennuskaavat ovat nyt voimassa uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaisina asemakaavoina. Kerimäen kirkonseudulle vahvistettiin ensimmäinen asemakaava jo v. 1965. Vuosien aikaan sitä on muutettu 66 kertaa. Suunnittelualue on vahvistetun asemakaavan piirissä lukuun ottamatta vesialueita ja sataman eteläosaa sekä Kerimäentien ja Jouhenlahden välistä täyttöaluetta. Kerimäen Kirkkorannan alueelle on laadittu master plan -suunnitelma v. 2009. 2.2 Maanomistaja- ja asukaskysely Suunnittelutyön alussa järjestettiin kysely asukkaiden ja maanomistajien maisemansuunnitteluun kohdistuvien toiveiden kuulemiseksi. Kyselylomaketta on ollut jaossa kunnassa ja sitä myös jaettiin suunnittelun aloitustilaisuudessa marraskuussa 2009. Suunnittelijalle palautui 23 vastausta. ”Mitkä paikat ovat elinympäristössäsi erityisen kauniita, mieleen jääviä ja miellyttäviä?” – vastauksissa korostui kirkko ja sen ympäristö. Muita mainittuja olivat apteekkitalo, Romu-Heikin talo, Kerihovi, Kirkkorannan venevajat, kalastajatila, Ylätalon maatalousmiljöö, puutaloryhmä Kerihovista kirkkorantaan, Puruvesi kokonaisuudessaan, hotelli Herttuan aluekokonaisuus, hautausmaa ja hautausmaan kiviaita, kesäkahvila kirkonmäen kupeessa ja tienvarsien lehmuskujat. ”Mitkä ovat ongelmakohtia, ikäviä paikkoja ja miksi? ”-kysymykseen vastattiin yleensä pusikoiden ja raivaamattomien alueiden olevan maiseman suurimpia häiriötä, lisäksi ongelmaksi koettiin Puruveden liestynyt ja liiaksi ruovikoitunut ranta etenkin Kerimäen sisääntulojen kohdilla, Jouhejoen pusikoituneet ranta-alueet, luontotornin viereinen aidattu p-alue, taajaman 70- ja 80 – lukujen liike- ja asuinrakennukset ja teollisuusalueen näkymä. Ongelmana pidettiin myös vieraslajeja teiden varsilla ja mm. jättiukonputkia, kirkonmäkeä pidettiin myös edelleen liian puustoisena. 6 ”Kohdistuuko asuinympäristöösi uhkatekijöitä?” -kysymyksen vastauksissa nousi esiin mm. Kirkkorantaan vievän reitin varrella olleen vanhan koulun tilalle rakennetut kerrostalot (kuva 3), niiden koettiin turmelleen miljöötä, myös teollisuusalueen sijoitus Puruveden ranta-alueille pidettiin virheellisenä ja alueelle olisi vastaajien mukaan pitänyt sijoittaa asumista. Liian tiiviiseen rakentamiseen ohjaavaa kaavoitusta myös pidettiin maisemallisena uhkatekijänä. ”Miten aluetta voisi kehittää ja parantaa, toiveesi ja viestisi maisemasuunnittelulle ” -kysymyksen vastauksissa ehdotettiin puuston raivausta ja maiseman avaamista alueilla, missä maisema on liiaksi umpeutunut, etenkin Jouhenjoen ympäristössä ja Puruveden ranta-alueilla. Vastauksissa ehdotettiin myös mm. maisemaan elinkeinorakennetta kuvaavia nähtävyyksiä, Repovuoren laelle rakennettavan pienehkön näköala- ja maisematornin, keskustan peltoalueita muuttaa kukkaniityiksi, kiinteistöille tiukempia velvoitteita huolehtia ympäristöstä, matalammat istutukset teiden saarekkeisiin, vanhustentalon viereinen metsikkö raivattavan, kalastajatilan ympäristö perinnepihaksi, lampaita, niitty sekä toivottiin lisää valaistusta keskustan puistoihin. 3 Alueen ympäristö 3.1 Luonnonympäristö 3.1.1 Kasvuolosuhteet ja elollinen luonto Kallioperä määrittää alueen korkokuvan, maiseman perusmuodot, suuntautuneisuuden ja mittasuhteet. Kallioperä vaikuttaa myös kasvillisuuteen. Happamat ja heikosti rapautuvat kivilajit (gneissit, graniitit) ovat niukkaravinteisia. Emäksiset ja helposti rapautuvat kivilajit ovat ravinteikkaampia. Happamat kivilajit rakoilevat emäksisiä kivilajeja runsaammin ja rakoilu vaikuttaa mm. pohjaveden muodostumiseen1. Kallioperägeologisesti Kerimäki sijaitsee ns. svekofennialaisen ja karjalaisen liuskevyöhykkeen rajamaille. Alueella tavataan vaihtelevasti sekä liuskeita että niitä lävistäviä syväkiviä, joista viimeksi mainittujen osuus on 60%. Syväkivilajeista tulee keskeisenä esille Puruveden laajaalainen graniittimassiivi, joka koostuu pääasiassa karkearakenteisesta punaharmaasta tai 1 Iisakkila 1988:24 7 harmaasta graniitista. Graniitille on tyypillistä voimakas rakoilu. Kerimäen keskustan ympäristössä graniitissa on usean metrin pituisia liuskesulkeumia 2. Viimeisen jääkauden jättämät jäljet ovat varsin selviä Kerimäen alueella. Etenkin järvien rannoilla tavataan mannerjäätikön hiomia silokallioita. Liikkuva mannerjää kuori mukaansa kallioperää verhoavan maanpeitteen ja kulutti myös itse kallioperää temmaten sen rikkonaisista osasista mukaansa kiviainesta, jota se jauhoi hienommaksi osittain aina saveksi asti. Näin syntyi lajittumaton moreenimaalaji, joka jään liikkeen hidastuessa kerrostui uudelleen kallioperän ylle. Moreenipeite on paksuimmillaan laaksojen pohjilla, mutta sitä kasautui myös kalliokohoumien suojasivuille 3. Ravinteikkaiden moreenimaiden viljelyskäytössä ongelmia aiheuttaa usein niiden runsas kivisyys, mutta metsänkasvulle moreenimaat soveltuvat vettä pidättävinä ja ravinteikkaana hyvin. Usein moreenimailla vallitsevat kuusivaltaiset tuoreet kangasmetsät. Kerimäen maisemakuvaan kuuluvat oleellisesti myös mannerjäätikön sulamisvaiheessa syntyneet harjut. Ne esiintyvät alueella yleensä luode-kaakkoissuuntaisina, nauhamaisina jaksoina4. Topografialtaan Kerimäen keskustan alue on kirkonmäkeä ja yksittäisiä kalliopaljastumia ja siirtolohkareita lukuun ottamatta melko tasaisista ja vain loivasti kumpuilevaa. Kuva 4. Kirkonmäki eli Aittokankaan eli Aittokannan mäki. 3.1.2 Vesistöt Suunnittelualue rajoittuu etelä- ja itäosaltaan Kerimäen keskeisimpään vesistöön Puruveteen. Vesistö on erittäin kirkasvetinen ja saarekas. Se kuuluu Vuoksen vesistöön ja on osa Saimaata. 2 Vesajoki 1993:16-17 3 Vesajoki 1993: 21-22 4 Vesajoki 1993: 21-22 8 Suunnittelualueella kulkee yksi huomattava joki, Jouhenjoki, mikä laskee kirkonkylän edustalla Puruveden Jouhenlahteen. Kuva 5. Puruveden Jouhenlahti. Kuva 6. Jouhenjoki. 3.1.3 Paikallisilmasto Harjut ovat niin sanottuja paahdeympäristöjä, joita leimaavat ravinneolojen lisäksi erityislaatuiset ilmasto- ja valaistusolot. Tuulisuus suojaa hallalta ja vaikuttaa mm. harjualueiden peltomaihin suotuisasti kuivattamalla rinnepellot laaksojen peltoja nopeammin. Kasvillisuudella on merkittävä vaikutus varsinkin paikallis- ja pienilmastoon. Tiheä kasvillisuus estää auringonsäteilyn pääsyn lähelle maanpintaa. Sen sijaan aukealla paikalla aurinko pääsee paistamaan suoraan, joten päivän keskilämpötilat nousevat huomattavasti korkeammiksi kuin varjoisassa ja suojaisassa metsässä. Ravinteikkaan moreenimaan ja kallioperän lisäksi alueen kasvuolosuhteisiin vaikuttavat suotuisasti Puruveden vesistö. Vesistö tasaa lämpötilaeroja. Vesi lämpenee maata hitaammin, mutta myös viilenee hitaammin. Kun maa on jo viilennyt, vesistö edelleen vapauttaa lämpöä ympäristöön. Korkeus vaikuttaa merkittävästi alueen paikallisilmastoon. Samalla kun maaston korkeus kasvaa, auringon suora säteily ja tuulisuus kasvavat, mutta ilmanpaine, ilmankosteus ja lämpötila laskevat. Erityisesti tyyninä ja selkeinä öinä kylmä, raskas ilma valuu kaltevalla maalla alaviin kohtiin maastossa, ja siksi öisin rinteen alaosissa on kuitenkin kylmempää kuin rinteen yläosissa. Rinteen suunta ja kaltevuus vaikuttavat voimakkaasti suoran säteilyn määrään ja on oletettavaa, että etenkin alueen avoimet etelärinteet saavat paljon auringonsäteilyä ja pohjoisrinteet vähiten. Etelärinteillä on siis selvästi kuivempaa ja lämpimämpää, mikä vaikuttaa myös kasvillisuuteen. 9 Vuorokauden lämpötilamaksimi saadaan yleensä lounaisrinteellä ja minimi pohjoiskoillis- tai koillisrinteellä. 3.1.4 Luonnonsuojelu- ja erityiskohteet Luonnonmuistomerkki Petäjätörmä Luonnonmuistomerkki muodostuu komeista varttuneista männyistä. Männyt sijaitsevat Kerimäen kirkonkylän kirkkorannassa, joka on vanhastaan ollut Kerimäen kirkkoon tulijoiden venevalkama. Tila Petäjätörmä ja rauhoitetut männyt kuuluvat myös valtakunnallisesti merkittävään rakennetun kulttuuriympäristön kohteeseen Kerimäen kirkko ja kirkkoranta. Kohteen rajaukseen sisältyy tilan länsipuoli. Rauhoitettujen puiden ryhmä on katsottavissa maisemallisesti merkittäviksi. Puiden maisemallinen merkittävyys johtuu niiden maisemallisen näkyvyyden lisäksi niiden historiallisesta arvosta vanhan kirkkotien varrella. Jouhenrannan viitasammakot Viitasammakko on EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) laji. V. 2010 laaditun luontoselvityksen mukaan viitasammakko lisääntyy ja esiintyy Kerimäen Jouhenrannassa. Alue A on Jouhenlahden pohjukassa lintutornin vieressä. On todennäköistä, että lajin lisääntymisalue jatkuu etelään. Alue on tiheää ruovikkoa ja ruovikkoluhtaa, missä on vesiallikoita. Alue rajautuu lännessä saraluhtaan. Kutualueet B ja C ovat museon läheisyydessä olevia ojia. Alueet D ja E sijoittuvat uimarannan itäpuolelle. Alueet ovat luonteeltaan ruovikkoa ja ruovikkoluhtaa5. Jouhenrannan korennot Kerimäen Jouhenrannan tutkimusalueelta on löydetty luontoselvityksessä v. 20106 kaksi EU:n luontodirektiivin liitteissä mainittua sudenkorentolajia: lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) ja täplälampikorento (Leucorrhinia pectoralis). Jättisukeltajaa (Dytiscus latissimus) ja isolampisukeltajaa (Graphoderus bilineatus) alueelta monipuolisista menetelmistä huolimatta löydetty. Lummelampikorento. Lummelampikorento näyttää hyvän elinpiirin tunnukseksi riittävän järvien ja lampien rannan tuntumassa kasvavat lumpeet, ulpukat ja myös muut kelluslehtiset kasvit. KeskiEuroopassa taantuneena se kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin ja on Suomessa rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. 5 Kärkkäinen 2010 6 Luonnonlumo Tmi Rajakallio 2010 10 Täplälampikorento. Luonnonsuojelulailla rauhoitettu täplälampikorento kuuluu EU:n luontodirektiivin II ja IV(a) liitteen lajeihin - se on siten hyvin tiukasti suojeltu. Sitä on viime vuosiin saakka pidetty harvinaisena ja harvalukuisena, vasta ehkä 1800-luvun lopulla Suomeen rantautuneena lajina. Kuten monet muutkin lampikorennot se edustaa itäistä faunaa ja on siksi Keski-Euroopassa paikoittainen, Skandinavian eteläosissa hiukan yleisempi. Idässä lajia tavataan Altaille saakka. Sisämaassa laji kansoittaa matalia, rehevöityneitä lahtia joissa usein kasvaa tiheää ja elinvoimaista järvikortetta, jossa on avovesilampareita. Ruovikkokin näyttää siellä kuitenkin kelpaavan. Muut korennot. Erikoisin korentohavainto on tavattu ruovikon kaakkoisreunalla partioinut pihtijokikorentonaaras. Se on virtavesilaji, mutta lisääntyy myös harvalukuisena hyvin puhdasvetisten ja karujen järvinen aallokkoisilla rannoilla. Lajin esiintyminen Puruvedellä kertoo järven ainutlaatuisesta veden laadusta7. Kerimäen satama-alueen linnusto Ruovikon tuntumassa on havaittu rytikerttusia ja havainnot viittaavat siihen, että kurkia pesii ruovikon tuntumassa. Sataman venevajoissa pesii runsaasti sekä räystäs- että haarapääskyjä, jotka ovat vuosi vuodelta käyneet yhä harvinaisemmiksi Suomessa. Kerimäen sataman kaltaista keskittymää saa hakea Itä-Suomen alueelta. Suurimman osan poikasten ravinnosta pääskyemot pyydystävät läheisen ruovikon ilmatilasta. Niillekin pieniä hyönteisiä tuottava ruovikko on elinehto. Lahden avoimen länsireunan tolpilla näyttäytyi kivitaskukoiras. Laji on käytännössä hävinnyt sukupuuttoon laajoilta alueilta Etelä- ja Itä-Suomesta8. 3.2 Rakennettu maisema Kerimäen seutu pilkahtaa esiin Pähkinäsaaren rauhankirjan rajapaikkojen yhteydessä v. 1323 ja uudelleen v. 1362. Varsinaisesti historioitsijat ovat päässeet tutustumaan alueen asutushistoriaan vasta vuodesta 1541 lähtien. Oman kuvansa varhaisesti asuttamista antavat muinaisjäännökset. Kerimäeltä on tavattu lukuisia löytöjä ja niihin on yksitäisen kuntalaisenkin helppo tutustua Museoviraston kulttuuriympäristörekisteriporttaalin avulla. Keskustan alueelta rekisteri tuntee kolme tunnettua kiinteää muinaisjäännöskohdetta 9: Harjunpäänlampi, kivikautinen asuinpaikka 7 Luonnonlumo Tmi Rajakallio 2010 8 Luonnonlumo Tmi Rajakallio 2010 9 Museovirasto 2010 11 Kohde sijaitsee Harjunpäänlammen pohjoispuolisella, etelään viettävällä hiekkakankaalla. Alueella on pyöreä asumuspainanne, joka on halkaisijaltaan noin 6 metriä. Vuoden 1991 inventoinnin yhteydessä alueelta löytyi saviastian paloja ja kiviesineen katkelma. Ne talteenotettiin polun pinnasta, kolmen polun risteyksen kohdalta sekä asumuspainanteeseen tehdystä koekuopasta. Kokkomäki, kivikautinen asuinpaikka Kohde sijaitsee hotelli Herttuaan johtavan tien luoteispuolella, Kokkomäen etelään viettävällä hiekkarinteellä. Inventointilöydöt ovat rinteeseen tehdystä koekuopasta. Suurin osa Kokkomäkeä on hiekanoton tuhoamaa. Vuonna 1991 paikka oli pohjavedenottoaluetta. Paikalta on löydetty tarkastuksessa v. 2007 asumuspainanne. Ylätalon rautakautinen kultti ja tarinapaikka Kohde sijaitsee noin 800 metriä Kerimäen kirkolta pohjoiskoilliseen, peltojen välisessä pusikossa. Kuppikivi on suuri noin 3 x 4 metriä, ja sen korkeus on noin 2 metriä. Kiven tasaisella laella on 12 pyöreää kuoppaa, halkaisijaltaan noin 3-7 senttimetriä. Kuoppien syvyys on noin 1-3 senttimetriä. Kerimäen pitäjä muodostuu Kerimäen pitäjä perustaminen liittyy selkeästi Pietari Brahen toimiin. Hän teki vuonna 1638 matkan mm. Hämeen ja Savon halki Viipuriin ja tutustui itäisen Suomen oloihin. Palattuaan hän laati hallitukselle pitkän sellonteon, missä totesi että kirkkoja on liian vähän ja seurakunnat liian suuria vähin voimin hoidettavaksi. Brahe sai tehtäväkseen harkita kunkin seurakunnan kokoa ja sijaintia. Valtiovallan patistelun tuloksena syntyi 1930 - 40 -luvuilla lukuisia uusia seurakuntia ja myös Kerimäki v. 1642 10. Kerimäen kylä oli koko vanhan Kerimäen keskus, siellä sijaitsivat kirkko ja kirkkoherran pappila. Vanhan Kerimäen keskus sijoittui nykyisen Pitkämäen kylän paikkeille: Pappila sijaitsi Katajamäellä ja kirkko Kallunmäellä. Kirkkoherran virkatalo muodostettiin 1640 -luvulla Kerimäen kylän maista, kotka olivat enimmäkseen autioina. Säämingin kappeliksi 1632 perustettu Kerimäki erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi 164211. Vuonna 1882 erotettiin Savonrannan kunta ja 12 vuotta myöhemmin 1894 Enonkosken kunta. Vuonna 1924 perustettiin osasta Kerimäen kunnan aluetta Punkaharju. 10 Mielonen 1993:122 11 Mielonen 1993: 179 12 Vanhan Kerimäen asutus keskittyi pitäjän itsenäistymisen aikoihin Kerimäen saarennon sisä- ja eteläosiin, mutta myös Punkaharjun puolella ja Puruveden saarilla oli kyliä. Asutus oli valtaosaltaan mäkiasutusta. Savonranta oli vielä asumaton. Talojen mäkisijainti johtui maantieteellisistä syistä. Suuri osa kukkuloista oli ns. supra-akvaattista aluetta, jota vesi ei ollut jääkauden jälkeisinä aikoina peittänyt. Vesi jätti mäkien laet koskemattomiksi, joten niissä maapohja on viljavampaa ja helpommin muokattavaa kuin usein suoperäisissä laaksoissa. Lisäksi ilmasto ylempänä on ollut edullinen, koska halla ei kiusannut harjanteita. Asutuksen sijainnin määräsivät luonnonolojen lisäksi myös vallitseva kaskitalous. Vanhan Kerimäen alueelle ei muodostunut suuria kyliä vaan lukuisia muutaman talon muodostamia pikkukyliä12. Jouhenniemenkylä, mistä sittemmin muodostui nykyinen kirkonkylä oli 1640 -luvulla vain pieni kylä. Kirjojen mukaan kylällä oli kahdeksan verotaloa, joista kolme oli autiona. Pikkuvihan aikana venäläispartio poltti kaikki Jouhenniemen talot, ryösti omaisuuden ja myös osa kylänväestä sai surmansa, osa pakeni sotaa. Sodan jälkeen kylä kohosi kuitenkin nopeasti uudelleen 13. Kerimäki oli tyypillistä kaskiviljelyaluetta hyvin pitkään ja kaskitalous myös voimakkaasti ohjasi 1600 -luvun kylien asuttamista Kerimäen alueella. Vähitellen kiihdytetty kaskikierto ja loppuun hakatut kaskimaat, pilalle poltetut peltotilkut ja liian pienet peltoalat olivat yksi keskeinen syy toisen kylän autioitumiseen ja samalla aina toisen uudelleen asuttamiseen 14. Vielä 1700 -luvun lopulla ja 1800- luvun alkuvuosikymmeninäkin Kerimäki oli laaja pitäjä, mikä muodostui lukuisista pienehköistä kylistä. Kirkon siirtyminen lopulta Kallunmäeltä nykyiseen kirkonkylään Jouhenniemeen tapahtui oletettavasti vesitien paremman hyödyntämismahdollisuuden hengessä ja toisaalta myös Kallunmäen kirkon uusimistarpeen paineessa. 12 Mielonen 1993:131 13 Mielonen 1993:165-166 14 Mielonen 1993:194 13 Aittokannan eli Aittokankaan mäki Jouhenniemessä oli erinomainen paikka kirkolle. Puruveden ranta oli aivan lähellä ja mäki itsessään oli kaunis kumpare, mistä puusto kaadettaessa kirkko näkyisi hyvin vesille saakka ja maaperä oli sopivaa rakennuspaikaksi. Kuva 7. 1880 -alkua. Eero Hirvonen. Kun kirkko oli siirretty Jouhenniemeen, myös vähitellen muita pitäjän keskeisiä virkataloja ja paikkoja sekä samalla uutta asutusta alkoi keskittyä Jouhenniemeen. Lainajyvästö siirtyi aikanaan Kallunmäeltä hautausmaan reunaan ja kun vanha Kaksolassa siirrettiin jäi sekin kappalaispappila käyttämättömäksi, Jouhenniemeen käräjätaloksi15. Kuva 8. Kerimäen viljamakasiini vanhan hautausmaan portin lähellä. Museovirasto. Kauppatoiminta oli jo 1800 -luvun lopussa ja 1900 -luvun kirkonkylässä alkuvuosikymmeninä hyvin vilkasta. Kauppaliikkeiden elinikä ei ollut välttämättä aina kovin pitkä. Kauppoja tuli ja usein niitä lakkautuikin mm. kauppiaan muutettua tai kuoltua. Jotkut kauppiassuvut ja -liikkeet ovat säilyneet samoilla suvuilla ja jatkuneet Kerimällä aina näihin vuosiin saakka. Kuva 9. Osuuskauppa v.1931. Kerimäen kunta. 15 Mielonen 1993:534-535 14 Kauppaliikkeistä jo varhain rakennuksinakin. Erityinen muodostui kauppaliikkeiden kirkonkylän raitti katukuvaan muodostui juuri usein huomattavia kirkon eteläpuolelle Jouhenniemestä kirkonmäelle johtavan päätiestön ja -raitin varteen. Siitä painopisteestä kauppapalvelut ovat muuttuneet nykypäivään menneessä hyvin oleellisesti ja jos kirkon pohjoispuoli oli vielä 1900 -luvun alkuvuosikymmeninä viljelymaata, ovat nykyiset kaupalliset palvelut painottuneet sekä vanhoille pelloille, että myös kehämäisesti koko Aittokankaan mäen ympärille ja tiestön varteen. Kuva 10. Jouhenniemi ja Puruveden ranta kirkonmäeltä kuvattuna 1890 luvulla. Museovirasto. Kuva 11. Maisema kellotapulista pohjoiseen v. 1910. Kuva 12. Kirkonmäeltä pohjoiseen v. 2010. Museovirasto. 3.2.1 Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia Kirkko ja kirkonmäki Nykyinen kirkko on jo seurakunnan viides jumalanpalvelushuone. Kirkon rakennushankkeen valmistelu käynnistyi jo 1820-luvulla, jolloin senaatti määräsi seurakunnan rakentamaan uuden kirkon. Kirkon paikasta käytiin pitkä kiista. Ensimmäinen suunnitelma 1 500 hengen puukirkkoa varten tehtiin intendentinkonttorissa 1842. Seurakunta piti sitä kuitenkin liian pienenä, kirkkoon 15 haluttiin mahtuvan 5 000 henkeä eli puolet pitäjän asukkaista. Konduktööri A. F. Granstedtin 1843 tekemässä suunnitelmassa kirkossa oli 3 500 istuma- ja noin 1 500 seisomapaikkaa. Senaatti vahvisti piirustukset 1844. Kirkko rakennettiin vuosina 1845-1847 Axel Magnus Tolpon ja hänen kuoltuaan isänsä työtä jatkaneen Th. J. Tolpon johdolla16. Jouhenniemeen Aittokankaan lamasalvoskirkko on poikkeuksellisen leveävartinen mäelle pohjakaavaltaan rakennettu lyhyt- ristikirkko, ja jonka ristikeskuksessa kohoaa neliömäiseltä attikalta suuri kupoli. Kirkosta löytyy sekä uusgoottilaisia että uusbysanttilaisia tyylipiirteitä. Kuva 13. Kirkko maalaustöiden aikaan v. 2009. Keskustan huippuna on nelisivuinen kupolipäätteinen lyhtyrakennus, jonka sivuilla on suippokaarelliset ikkunat. Seiniä jaottelevat ikkunoiden väliset pystylistat. Vuorilaudat ovat leveät, samoin kattolistat ja leikkauksin koristetut länsi- ja itäsakaran päätyjä koristavat vuorilaudat. Kirkonrakennustyöhön osallistui jokainen kerimäkeläinen mies ja nainen vuorollaan. Rakennustarpeita kerättiin pitäjäläisiltä manttaalien mukaan. Hirret veistettiin paikalla, ja suurin osa laudoista sahattiin käsin, vaikka paikkakunnan sahojakin käytettiin hyväksi ja myös naulat taottiin käsin. Katto peitettiin paanuilla ja kupoli pellillä. Erillinen kolmikerroksinen, pohjaltaan neliönmuotoinen kellotapuli rakennettiin 1847 niin ikään Anders Fredrik Granstedtin suunnitelman mukaan. Kolminivelisen kellotapulin alaosa on tehty kivestä ja yläosa puusta. Alakerroksen katon keskiosassa on terävät kolmiopäädyt ja suippopäiset oviaukot. Ylemmissä kerroksissa on suippokaariset kaksoisluukut. Sakariston jatkeeksi rakennettiin 1953 arkkitehti Pertti Luostarisen suunnittelema talvikirkko käyttäen pitäjän entisen viljamakasiinin hirsiä. Sitä on laajennettu v.1997. 16 Etelä-Savon seutukaavaliitto 1984 16 Kuva 14. Kirkko ja kirkonmäki. Kirkonmäellä on lisäksi Kuva 15. Kirkonmäki ja vanha kivetty kirkkotie. sankarihauta-alueet vuosilta 1918 ja 1939-44. Hautausmaan istutussuunnitelman on tehnyt rakennusmestari Kustaa Laukkanen. Toisen maailmansodan aikaisen hautausmaan istutussuunnitelma on Katri Luostariselta vuodelta 1953 17. Kirkonmäelle ilmestyneet perunakuopat antoivat puheenaihetta säännöllisesti 1800 -luvun lopulta aina 1930 –luvulle asti. Kirkonkokous toteaa vuonna 1901: ”Koska kirkonmäen rinteessä on vuosikymmenien kuluessa ilmestynyt kymmenittäin potaattikuoppia, ilman että seurakunnalta on pyydetty lupaa, nämä lisäävät epäjärjestystä kirkon ympärillä.” Perunakuoppia oli olemassa jo kirkon rakennusaikana ja niitä oli paitsi metsikössä kirkon takan myös kirkon etelärinteellä. Hiekkainen rinne oli mainio säilytyspaikka ja muutamilla tiloilla oli myös ollut ”ikuinen” käyttöoikeus käyttää mäkeä tähän tarkoitukseen 18. Jälkiä perunakuopista on vieläkin nähtävissä. Jouhenniemi Jouhenniemen alueen talot, kirkon alapuolella, on rakennettu asuin- ja kauppataloiksi 1900 -luvun vaihteessa. Alueella on muun muassa kievari eli entinen Iisakki Hartikaisen kauppatalo. Osa rakennuksista on kunnostettu siten, että ulkonäkö on muuttunut esimerkiksi ikkunoiden osalta19. 17 Etelä-Savon seutukaavaliitto 1984 18 Pohjannoro 1990:141-142 19 Etelä-Savon maakuntaliitto ja Museovirasto RKY 17 Jouhenlahden vajat ovat suurin Etelä- Savossa säilynyt venevajojen kokonaisuus. Laiturilla sijaitsee 15 satulakattoisen, lautarakenteisen, punaiseksi maalatun 1-3 veneen vajan rivistö. Tiiviisti lähelle toisiaan sijoitetut vajat muodostavat yhtenäisen ja harvinaisen edustavan ryhmän alueelle tyypillisiä venevajoja20. Kuva 16. Venevajat. Vajat ovat osa valtakunnallisesti arvokasta Kerimäen kirkonseudun kulttuurimaisemaa. 1980 luvulla laiturialue oli pusikoitunut ja rannalla oli ränsistynyt hirsinen varasto rannassa sijainneen sahan, myllyn ja sähkölaitoksen vieressä. Rauhalinna Henrik Häyrynen syntyi mikkeliläiseen kauppias- ja kultaseppäperheeseen vuonna 1874. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Mikkelissä, kävi koulun vain osittain loppuun, mutta suoritti myöhemmin alempaa hallintotutkintoa vastaavat kuulustelut Helsingin yliopistossa. Hän toimi nimismiehenä mm. Kangasalla, Sysmässä ja Kerimäellä. Kerimäen ja Punkaharjun nimismiehen virkaa hän hoiti vuodesta 1916 vuoteen 1940. Hän joutui hoitamaan myös kruununvoudin ja henkikirjoittajan tehtäviä useaan otteeseen. Häyryset asuivat Kerimäellä Rauhalinnassa. Talosta muodostui arvokas ja viihtyisä koti. Heikki Häyrynen keräsi vanhoja esineitä, joita hän luovutti myös eteenpäin: Turun historialliseen museoon, Kansallismuseoon ja Suur-Savon museoon. Hän osallistui myös lukuisten kulttuuriyhdistysten toimintaan. Häyrysen kuoleman v. 1943 jälkeen talossa on toiminut esim. verotoimisto ja käsityökeskus. Talvella 1985-1986 rakennus kunnostettiin Suomen järvikalastusmuseon käyttöön. Päätykolmiot on vuorattu helmipontilla. Niissä on T-malliset ikkunat. Vuorauspinnat on erotettu toisistaan vesilistoilla. Julkisivun puolella on avokuistin kohdalla satulakattoinen frontoni, jossa on harjakoriste ja kuusiruutuinen ikkuna. Julkisivun puolella on ullakolla kaksiruutuista sivuikkunaa. Pihan puolella vastaavia ikkunoita on kolme. Asuinkerroksen ikkunat ovat T-mallisia. Niiden ympärillä on koristeelliset, profiloidut kehykset. Nurkkalistoissa ja taloa pystysuunassa jakavissa 20 Etelä-Savon maakuntaliitto ja Museovirasto RKY 18 listoissa on noin 50 cm räystäiden alapuolella vesilistat ja alareunassa maalauksella korostetut peilit. Julkisivun puoleinen avoveranta on muotokieleltään klassinen. Pihan puoleinen avoveranta on muuta rakennusta uudempi. Ovet ovat 1950-luvulta.21 Kalastajatila Tilan rakennukset ja muut osakokonaisuudet on koottu eri kalastajatalouksista. Kyseessä on siis malli tai konstruktio, ei joskus toiminut tila. Museotilalla esitellään tyypillistä 1930-luvun pientilaa, jonka elinkeinoelämässä kalastuksella on ollut varsin keskeinen asema. Kalastajatila koostuu kahdesta erillisestä osasta: pihapiiristä ja kalarannasta. Itäsavolainen kalaranta on ollut tavallisesti erillisenä, kauempana pihapiiristä. Kalastuslaitteita on ollut lisäksi pyyntipaikkojen luona esimerkiksi saarissa. Yleensä tilan pihapiiri on väljä neliö, johon ovat kuuluneet asuinrakennus, navetta ja aitta-liiterirakennus (tai -rakennukset) sekä hieman näistä erillään sauna. Lisäksi lähellä on ollut kaivo, perunakuoppa ja haasimaa. Tyypillisiä kalarannan rakennuksia ja rakennelmia ovat olleet nuottakota, moottorikota, verkkokorsu, verkkopuut ja kalasumppu, venetelineitä ja markkinointikalustoa22. Kalastajatilakokonaisuutta rakennettaessa on huomioitu alue-, aika- sekä sosiaalinen ja taloudellinen taso. Aluetasolla tila edustaa Etelä-Savon maakunnan itäisiä osia. Alueen kalastustoiminnan peruspiirteet ovat olleet yleensä sisävesille ominaisia, samoin kuin itäsavolaisen asumis- ja rakennuskulttuurin piirteet. Kuva 17. Kalastajatila. Kalastajatalouksien asutus oli pitkälti itäsuomalaista yksittäisasutusta melko vapaamuotoisine pihapiireineen sekä erillisine kalarantoineen. Aikatasoksi on valittu 1930-luku, jolloin kalastus alkoi esiintyä ammatillisesti eriytyneempänä elinkeinona pienmaatalouden rinnalla. Kalastus ei korostuisi riittävästi omavaraistalouden esittelyssä, vaan kyseessä on tietyn kalastuksen muutosvaiheen synnyttämä tilanne. Sisävesien kalastus on luonteeltaan maa- ja metsätalouden rinnakkaiselinkeinotoimintaa. Puhdas ammattikalastus ei ole kuulunut sisävesille samoin kuin merenrannikoille, vaikkakin ammattimainen sisävesikalastus voidaan irrottaa maatalouden 21 Etelä-Savon maakuntaliitto ja Museovirasto RKY 22 Etelä-Savon maakuntaliitto 19 taustasta, talonpidosta. Kalastajatilan kokonaisvaltainen suunnittelu alkoi 1987. Rakennukset siirrettiin Puruveden rantaan Hevossalosta 1996-1998. Tilan rakentaminen ja kehittäminen jatkuvat edelleen.23 Kotiseutumuseo Museoalueella on eri puolilta Kerimäkeä siirrettyjä rakennuksia: vuoraamaton, pitkänurkkainen tupa, vaakavuorattu tuulimylly, sauna ja pitkänurkkaisia aittarakennuksia. Päärakennus, ns. Saarelan talo, on ostettu Sulho ja Maire Herttualta Hävän saaresta v. 1967 Talo on parituvan vanhempi puolikas 1800-luvun alusta. Hirsirakenteinen talo lepää luonnonkiviperustalla. Satulakatto on katettu päreillä. Ikkunat ovat kuusiruutuiset, julkisivun päädyssä on puolipyöreä ikkuna. Rakennuksessa on siirrosta johtuvia paikkauksia. Aittoja on viisi. Päärakennusta vastapäätä on Hytermän saaresta siirretty aitta. Nurkkakivillä seisovan aitan päätyosat ovat hirrestä, keskellä on lautarakenteinen sola. Satulakatto on katettu päreillä. Vasemmassa päädyssä on vellikello. Aitan takana on hirsirakenteinen sauna, jossa on lomalaudoitettu eteinen. Hirsiosan päätykolmiossa on leveä peiterima. Satulakatto on katettu päreillä. Saunasta seuraava on pienikokoinen nurkkakivillä seisova, hirsirakenteinen, satulakattoinen aitta. Siitä seuraava on nurkkakivillä seisova harmaa hirsirakenteinen aitta, jossa on päreillä katettu satulakatto. Ovessa on jäänteitä ruskeasta maalista. Päärakennuksen takana vasemmalla on nurkkakivillä seisova harmaa hirsirakenteinen vaakapuoliponttilaudoitus. päreillä katettu satulakattoinen Suorakaiteenmuotoisessa aitta. ikkunassa Päätykolmiossa on kolme on ruutua. Päärakennuksen takana nurkkakivillä seisova pariaitta on harmaa ja hirsirakenteinen. Satulakatto on katettu päreillä. Julkisivulla on silta, jonka kattoa kannattelevat muotoillut pylväät. Katto lepää vuoliaisilla. Ovenpäällisikkunat ovat kapeat ja suorakaiteenmuotoiset. Tuulimylly on hirsirakenteinen vinosaumavuorattu mylly, jossa on huopakatettu satulakatto. Siipirakenteet ja jalkarakenne on uusittu. Alkuperäisestä myllystä ei ole nähtävissä mitään osia.24 23 Etelä-Savon maakuntaliitto 24 Etelä-Savon maakuntaliitto 20 Entinen apteekki Komea vuorattu liike- ja asuintalo 1900 luvun alusta vanhinta Lewinin edustaa kirkonkylän rakennuskantaa. v. 1911 jugendtyylinen Kerimäen Apteekkari rakennuttama rakennus kirkonkylän sijaitsee keskustassa, kunnantaloa vastapäätä. Talo on toiminut mm. apteekkina, pankkina, kukkakauppana ja huonekaluliikkeenä25. Kuva 18. Vanha apteekki. 3.2.2 Liikenne ja tiestön kehittyminen Merkittäviä vaiheita yleensä teiden historiassa ovat olleet vakituisten ratsureittien syntyminen 1500 -luvulla, kärryteiksi pääreittien 1700 moottoriliikenteelle maatalouden -luvulla ja kunnostaminen ja 1900 muun raskaalle -luvun muassa kalustolle soveltuneiden teiden rakentamisen alkaminen. Kuva 19. Liikennettä Punkaharjulla. Timo Luostarinen. Päätiet ovat olleet jo varhain huomattavia avoimia väyliä, sillä keskiajalta periytyvien säännösten mukaan maantien oli oltava aluksi kymmenen kyynärää eli noin kuusi metriä leveä ja jo vuonna 1883 leveydeksi määrättiin 12 kyynärää eli seitsemän metriä. Samalla määrättiin, että tien varsilta tuli raivata pensaikkoa pois kolmen kyynärän (n. 1.8m) leveydeltä ojien ulkoreunasta. Käytännössä lakia ei aina noudatettu ja tiet ovat saattaneet olla tuolloin vielä määräyksiä kapeampia26. Suomen itsenäistyttyä suoritettiin tieverkon järjestyksessä viides mittaus vuosina 1925-1931. Sen perusteella teiden varsille pystytettiin kilometripylväät27. 25 Etelä-Savon seutukaavaliitto 1984 26 Pakarinen 1994 27 Pakarinen 1994 21 Kerimäkeläisten liikkuminen perustui 1700 -luvulle saakka vesiteihin. Etuna olivat myös huomattavasti nykyistä korkeammat vedenpinnat, jolloin vesitse saavutettavuus oli hyvä ja liikkuminen etenkin kesäisin veneillä suhteellisen nopeaa28. Kylien välille syntyi kulkureittejä ja polkuja aluksi luonnostaan. Ihan alkuun saattoi olla vain polku, joka sitten kului ja leveni tieksi. Vanhastaan tiet kulkivat pihojen kautta. Jalankulkijalle ja hevoselle tien mutkaisuudella ja mäkisyydellä ei ollut juurikaan merkitystä. Maastoesteet kierrettiin ja tie hakeutui luonnostaan helpommin kuljettaville paikoille: harjujen ja selänteiden korkeimmille kohdille sekä alavassa maastossa tasaiselle penkereelle. Vanhat kujat ja tiet ovat tärkeä osa kulttuurimaisemaa. Ne kertovat, miten yhteys kylien ja tilojen välillä on muodostunut. Päätös Kerimäen kirkon siirtämisestä Jouhenniemeen aiheutti suuren muutoksen tieoloissa. Eräs tärkeimpiä uusia teitä johti Nojamaasta Anttolan kautta vanhan kirkonkylän ohi Kulennoisiin. Tältä tieltä päästiin sitten edelleen vanhaa tietä Toroppalan kautta Jouhenniemen uuteen kirkonkylään. Anttolan kyläläiset vastustivat tätä tiehanketta selittäen yli peltojen kulkevan tien turmelevan heidän viljelyksiään29. Tiet olivat mutkaisia ja luonnonmaaston muotoja myötäileviä aina 1960 -luvulle saakka. Vanhoille teille antoivat oman leimansa sadat portit ja veräjät. Kuva 20. Kerimäen kirkonkylän raittia v. 1932. Kerimäen 300 v. juhlien aikaan. Lauri Pohjannoro. Puruvesi on yhdistänyt ihmisiä jo pitkään. Kesällä kuljettiin veneillä ja talvella jäitse. Säännöllistä laivaliikennennettä oli Puruvedellä jo varhain 1800 -luvulla ja sitä jatkui 1930 -luvun alkuun. Sen jälkeenkin järvellä kulki edelleen hinaajia, lotjia ja tukkilauttoja aina 1950 -luvun alkuun, tosin enää harvemmin. Autoliikenne korvasi vähitellen vesitse tehtävät kuljetukset 30. 28 Mielonen 1993:203 29 Mielonen 1993:479 30 Pohjannoro 1990: 254-256 22 4 Kulttuurimaiseman muutos Kulttuurimaiseman kehityksessä on useita alueen maisemakuvaan eri aikoina keskeisesti vaikuttaneita vaiheita. Maiseman muutosten arviointi on laadittu maisemasuunnittelun toimenpide-ehdotusten pohjaksi. Kuva 21. Kulttuurimaiseman ilmenemismuotoja. Kulttuurimaiseman muutosta on arvioitu kolmijakoluokituksella: positiivinen muutos, nolla muutos tai negatiivinen muutos. Maisemamuutoksia on sen lisäksi arvioitu kolmijakoluokituksella: vähäiset muutokset, korjattavissa olevat negatiiviset muutokset ja peruuttamattomat muutokset. Vähäiset muutokset liittyvät yleensä tilapäisiin olosuhteisiin maisemassa. Tällaisia ovat rakentamisen aiheuttama tilapäinen epäsiisteys ja maakasat, erilaiset maahan kaivettavat linjat (ellei hävitetä samalla esim. vanhaa kiviaitaa), yksityinen roskanpolttopaikka tien varressa, ränsistyvät rakennukset. Näihin muutoksiin voidaan vaikuttaa joko yhteisesti tai yksityisesti ja saattaa tilanne kuntoon siivoamalla, maalaamalla ja kunnostamalla, tasoittamalla maakasat tai purkamalla. Vähäisten muutosten hallinnan avuksi suunnitelmaan on koottu yleisiä maisemanhoidon suosituksia ja ohjeita. Korjattavissa olevat muutokset ovat vähäisiä muutoksia suuritöisempiä tai pitempivaikutteisia. Taloudelliset seikat saattavat tehdä niistä lähes peruuttamattomia (esim. pellonmetsitys). Metsänreunojen hakkuu kylän keskeisellä näkymäalueella korjautuu ihmisen aikajänteellä hitaasti, vaikka peruuttamatonta muutosta ei tapahtuisikaan. Samoin ympäristöön sopimaton rakennusmuoto tai väri on korjattavissa, joskin silloin pitää yleensä olla riittävä toiminnallinen syy. Korjattaviin muutoksiin voidaan vaikuttaa hyvällä ennakkosuunnittelulla. Korjattavissa oleviin muutoksiin on erityisesti keskitytty suunnitelman kohdekohtaisissa hoitosuosituksissa. 23 Peruuttamattomat muutokset maisemassa liittyvät yleisimmin rakentamiseen. Maanpinnan muokkaaminen ja maamassojen siirto, aikanaan tapahtunut kiviaitojen hautaaminen tai poiskuljetus sekä järvien laskeminen ovat esimerkkejä käytännössä peruuttamattomista muutoksista. Vaikka muutos olisi peruuttamaton, ei sen silti tarvitse olla silmiinpistävä. Tietyn ylimenovaiheen jälkeen muutos saattaa hyvinkin sopeutua ympäristöönsä. Kielteisiä peruuttamattomia muutoksia ovat esim. laajassa mitassa tapahtunut peltojen ottaminen rakennuskäyttöön, vanhojen rakennettujen ympäristöjen muuttaminen niihin sopimattomilla rakennuksilla ja teiden korotukset vanhoissa miljöissä. Peruuttamattomiin maisemamuutoksiinkin voidaan usein kuitenkin vaikuttaa maisemakuvaa korjaavasti. Jos ei itse muutoksen tai häiriöön voida vaikuttaa, voidaan sen lähiympäristössä tehdä toimenpiteitä, jotka vähentävät ja pehmentävät negatiivisen vaikutuksen määrää. Myös näihin on kiinnitetty huomioita kohdekohtaisissa hoitosuosituksissa. 4.1 Kylästä kirkonkyläksi Kerimäen maisemakuva on muuttunut viimeisen 100 vuoden aikana avoimesta, agraarisesta pienimittakaavaisesta kylästä rakennusmassoiltaan isompimittakaavaiseen ja asutumpaan. Jouhenniemi palveluineen on maisemallisesti ottanut kylien hierarkiassa kirkonkylän aseman. Asutus on levinnyt toisaalta vesistöjen myötäisesti, mutta myös kylänraitin ja tiestöjen varteen ja 1960 -luvun puolivälistä alkaen kaavoituksen mukaan. Rakentaminen on ollut pääosin olemassa olevan rakenteen täydennysrakentamista ja jo vanhojen asuinpaikkojen uudelleen rakentamista. Luonnontilaisen ympäristön asuttaminen luonnollisesti muuttaa maisemaa pysyvästi. Muutos ei kuitenkaan ole negatiivinen, sillä alueen asutus on sijoittunut maisemaan luontevasti. Maisemakuva on muuttunut avoimesta rakentuneesta raitista myös puoliavoimeksi maisemaksi, missä osa rakennuksista on jäänyt kasvillisuuden varjoon. Kirkonkylän tontteja on aina aidattu, lähinnä pitämään puutarha pois laiduntajien alta. Aidat ovat olleet kautta aikojen sekä puusta rakennettuja että myös pensasaitoja. Osa jo hävinneistä vanhoista rakennuksista nykypäivään säilyneinä olisivat maiseman kiintopisteitä ja arvokohteita, niiden osalta muutos on peruuttamaton. Vielä korjattavissa olevia negatiivisia muutoksia ovat etenkin sulkeutuneet vesistöjen reunametsät sekä osin sulkeutuneet keskeiset peltoalueet sekä vanhat niityt. Vielä korjattavissa olevia muutoksia ovat myös monet yksittäisten arvorakennusten rakenteelliset ja ’kosmeettiset’ ongelmat. 24 4.2 Kirkko maisemassa Kerimäen kirkonseudun keskeinen dominantti on kansainvälisestikin tunnettu rakennusmuistomerkki, "Kristikansan suurin puukirkko". Kirkkokansa on tullut aikoinaan veneillään Purunvedeltä Jouhenlahden rantaan. Rannassa on säilynyt 15 venevajan rivistö. Punamullatut, harjakattoiset vajat muodostavat laajimman venevajaryhmän Etelä-Savossa ja se on harvinainen jäänne aikoinaan tyypillisestä järviliikenteeseen liittyneestä rakentamisesta. Venevajojen ja kirkon yhdistävä tielinjaus, kirkkotie, jolle kirkko muodostaa näyttävän päätepisteen, on säilynyt 31. Kirkon rakentaminen mäelle ja sen tieltä metsänkaataminen on ollut maisemallisesti erittäin suuri maisemaa muuttava tapahtumasarja, mutta muutos ei suinkaan ole ollut negatiivinen. Voimakas maiseman muutos on tapahtunut myös kirkon pohjoispuolella, missä laaja peltoaukea kirkonmäeltä vanhalle apteekille on otettu rakennuskäyttöön ja etenkin kaupallisten palveluiden leviämissuunnaksi. Sekä kirkko että tapuli ovat kokeneet aikojen kuluessa ulkoasumuutoksia värityksessä, mm. kattomateriaaleissa ja kellotapulin jalustassa. Alun perin kirkko oli ulkoväriltään valkea. tumma Vuonna ja 1904 koristelistoiltaan kirkon pärekatto vaihdettiin peltikattoon32. Kuva 22. Kirkko v. 1972. Veli Penttinen. Metsän kasvaessa ja kylän rakenteen tiivistyessä ja rakennusmassojen lisääntyessä kirkko on kuitenkin säilyttänyt Kerimäen maisemassa keskeisen maamerkin aseman. Kirkon voi edelleen havaita useiden kilometrien säteellä kaikista ilmansuunnista. ”Se seisoo korkealla mäentöyräällä. Ja tulkoonpa Kerimäelle miltä taholta tahansa niin jo kaukaa peninkulmankin päästä se etenkin aamu- ja ilta-auringon loisteessa siintää tulijaa vastaan kuin kaunis kangastus tulevasta maailmasta. Kun auringon säteet kuvastuvat sen keltaista pintaa vastaan, loistaa se kuin Salomonin temppeli” kirjoitti Heikki Häyrynen 1930 –luvulla 33. 31 Etelä-Savon maakuntaliitto 32 Etelä-Savon maakuntaliitto ja Museovirasto RKY 33 Pohjannoro 1990:406 25 Kuva 25. Kirkko kaupallisten palveluiden ääreltä. Kuva 26. Kirkko Olavinlahden takaa. Kuva 27. Kirkko vanhan apteekin takaa. Kuva 28. Näkymä urheilukentän kulmilta. Kuva 29. Kirkko Herttualan vanhojen peltojen Kuva 30. Kirkko teollisuusalueelle. takaa. 26 Oleellista näkyvän maiseman lisäksi on muistaa että kirkon suhde kirkkorantaan ei ole yksin maisemallinen vaan myös historiallinen. Kirkkokansa saapui järven yli jumalanpalvelukseen. Sataman ja Venevajojen ja kirkon välillä on yhä vielä juhlallinen akseli raitti, joka tekee pienen mutkan kirkkokummun juurella 34. Kuva 23. Venesatama v. 1972. Unto Kuikka. Kuva 24. Venesatamasta kirkkoa kohden v. 2009. 5 Maiseman kehittämisalueet Kerimäen keskustan maisemassa nousee esiin muutamat tarkempaa suunnittelua ja kehittämistä odottavat alueet. Maiseman kehittämisalueita ja teemoja ovat etenkin risteysalueiden maisemallinen elävöittäminen ja hyödyntäminen portteina (A), satama ja siihen rajoittuvat toiminnot (B), kirkonmäen maisema-arvojen esiintuominen (C), jo sulkeutuneiden maisemaalueiden avaamisen mahdollisuuden tutkiminen ja luonnonhoitokohteiden hoitoon saattaminen (D) sekä teollisuusalueen maisemallisen ilmeen parantaminen (E). 34 Etelä-Savon seutukaavaliitto 1989:62 27 A. Risteysalueet ja maisemaportit B. Satama ja sen toiminnot C. Kirkonmäen kulttuuriympäristö D. Luonnonhoitokohteet E. Teollisuusalue Kuva 31. Maiseman keskeiset kehittämisalueet. 6 Maisemanhoito ja toimenpide-ehdotukset Maiseman kehittämisalueiden sisältä, mutta myös muualta suunnittelualueelta on nostettu esiin kohdekohtaisia maisemankehittämisehdotuksia ja laadittu niille suuntaa antavia toimenpidesuosituksia. Kohteet esiintyvät suunnitelmaliitekartoissa S1-S4 kohdenumeroituna. Suunnitelmakarttoihin on luonnollisesti merkitty inventoidut rakennetun ympäristön kohteet ja luontokohteet, joilla on tunnustuksellista arvoa (RKY, kaavat, tms. julkiset selvitykset ja inventoinnit). Näitä ei ole kirkonmäkeä ja satamaa lukuun ottamatta erikseen otettu kohdekohtaisiin esityksiin, koska niiden säilymiselle tai hoidolle ei ole uhkia tai niiden hoitoon tai alueiden maiseman kehittämiseen ei erikseen ole esitetty muutosehdotuksia. Arvio toimenpiteiden kiireellisyydestä on merkitty kohdekohtaisiin suosituksiin silloin, jos jokin piirre tai arvo on vaarassa hävitä. Suunnitelmakarttoihin on lisäksi merkitty erikseen lukuisia kohteita ja alueita, joille ei tässä yleissuunnitelmaluonteisessa maisemasuunnitelmassa esitetä toimenpiteitä, mutta joille esitetään laadittavan erillinen, kohdekohtainen maisema-, viher- tai rakennussuunnitelma. 28 (1) Risteys Risteysalueet ovat ensimmäisiä kunnan mainoksia, siinä ohikulkija ja siihen mennessä tulleiden viestien perusteella viimeistään tekee päätöksen poikkeaako keskustaan vai eteenpäin. Joensuusta ensimmäinen jatkaako matkaansa saavuttaessa risteys Kerimäen keskustaan on huomaamaton ja vaisu (kuva 32). Toimenpidesuositus: Kerimäen palveluista kertova laadukas opastetaulu (esim. kuvallisesti venevajoilla ja kirkolla esitettynä) virallisten kyltitysten lisäksi kertoisi Kerimäen lähestymisestä ja Kerimäen palvelutarjonnasta ja nähtävyyksistä. Yhtenäinen kunnan imagoon ja vanhaan rakenteeseen sopiva katuvalaistus (lisää kohdassa 2) huolittelisi ja yhtenäistäisi risteysalueen, alueet keskuskokonaisuuteen. Vaisu, kivetty saareke pehmenisi maisemassa istutuksilla. Risteyksen asutus tulee pitää maisemallisesti osana maisemakuvaa. Asutus elävöittää maisemaa ja ilme säilyy raivaamalla vesakkoa säännöllisesti pientareilta. Osin asutus on tien muutostöissä jäänyt tietasoon nähden laaksoon. Usein tilanne onkin asutukselle ongelmallinen, tässä kuitenkin kevyenliikenteenväylät ja puustoiset välikaistat parantavat maisemallista tilaa asutukselle ja siltäosin puusto on syytä myös tässä kohdin aina säästää (kuvat 33-34). (2) Kirkonkylän valaistus Keskustan raitteja ja pihoja on valaistu kohtuullisesti. Osa valituista valaisimista on kuitenkin mittakaavallisesti tavanomaisen suureellisia Kerimäen katupylväsvalaistuksen herkkään lisäsi tunnelmaan juurikaan eikä käytetä julkisessa tilassa valaistuksen monia 29 nykymahdollisuuksia esim. pollareita, valonheittimiä ja muita maisemallisia kohdevalaisimia. Keskustan julkisten ja liikkeiden yhteinen valaistussuunnitelman avulla valaistusta voisi toisaalta järkevöittää ja toisaalta lisätä tunnelmaa ja edelleen myös turvallisuutta. Keskustassa on useita kohteita joita kannattaisi kohdevalaistuksella myös korostaa. Nyt käytetty pääpylväsvalaisintyyppi ja valaisimen korkeus ovat vanhan raitin tyyliin ja tilaan sopimattomia. Toimenpidesuositus: maisemakuva Kerimäki ja Alueen parantuisi sen raitit ja tulisivat houkutteleviksi jo Joensuuntieltä alkaen uudistamalla katuvalaistus raitin vanhempaan ilmeeseen sopivilla valaisimilla ja pylväillä. Valaistuksen uudistamiseen tarvitaan erillinen suunnitelma. Kuva 35. Esimerkki Kangasniemen v. 2010 valaistusuudistuksesta, vanhat pylväät odottavat vielä poistoa. (3) Katsetta ohjaavat ja maisemaa rajaavat Kulkua ohjaava ja pihapiiriä rajaava hyvin hoidettu kuusiaita on tiealueen keskeinen ja näkyvä maisemaelementti. Liikenteen läheisyys ja tien hoitotoimenpiteet saattavat vaurioittaa aitaa ja tien mahdollinen oikaisu ja leventäminen ovat uhka aidalle (kuvat 3637). Toimenpidesuositus: Kuusiaitoja hoidetaan edelleen säännöllisesti, vuosittain leikaten. Uudistamista odottavia aitojakin taajamassa on (kuva 38). 30 Kuusiaidan uudistaminen Uuden kuusiaidan perustaminen aloitetaan kaatamalla vanhat aitapuut ja pilkkomalla kannot ja kuljettamalla ne pois pihapiiristä. Taimiryhmälle kaivetaan yhtenäinen alue, ei erillisiä kuoppia kullekin taimelle. Havupensaat suosivat hapanta maata (pH 5-5.5). Kova pohjamaan pinta rikotaan ennen istutusmullan lisäämistä. Jos pohjamaa on kuivahkoa kivennäismaata, sekoitetaan siihen kolmannes turvemultaa ja kolmannes savimultaa. Istutusmullaksi sopii myös pelkkä puutarhamulta. Kuusiaitataimia (esim. metsäkuusi ja serbian kuusi) on tarjolla erityyppiä. Astiataimia voidaan istuttaa melkein koko kesän ajan, tosin toukokuuta ja elokuuta pidetään parhaimpina istutusaikoina. Paakkutaimia käytetään vain kevät ja syksy istutuksissa. Taimien istutusväli on noin 35 cm eli 3 kpl metrille, mutta mitä isompi taimi sitä suurempi on myös istutusväli. Taimet istutetaan muutaman sentin taimen kasvatussyvyyttä, taimistosyvyyttä syvempään. Taimistosyvyys näkyy rungon kuoressa vaalean ja tumman kohdan rajana. Aitataimia ei yleensä leikata istutuksen yhteydessä, mutta kuivat tai vioittuneet oksat voi poistaa. Juuripaakut on syytä kastella huolellisesti ennen istutusta. Istutettavasta taimirivistä saa suoran pingottamalla tulevan aidan kohdalle naru, jonka viereen taimet istutetaan. Juurten on tultava luonnolliseen asentoon ja multa tiivistetään taimien juurille. Juuren niskaa ei saa kuitenkaan vahingoittaa. Istutuksen jälkeen kasvualusta kastellaan perusteellisesti ja kastelua jatketaan kerran viikossa, kunnes taimet ovat juurtuneet ja alkaneet kasvaa kunnolla. Lannoitusta ei tarvita istutuskesänä, mutta myöhemmin voi lannoittaa varovasti keväisin kasvun alettua. Kuusiaidan alle ei kylvetä ruohoa, vaan alusta katetaan, pidetään mulloksella tai siihen istutetaan peitekasveja. Isojen taimien hoitoleikkaukset voi aloittaa vuoden kuluttua istutuksesta. Ensimmäisen kerran leikataan oksat hyvin läheltä runkoa. Pian oksien uinuvat silmut alkavat kasvaa ja aita tuuheutuu yleensä jo kesän puoliväliin mennessä. Joka vuosi aidan sivustoille jätetään uutta kasvua vain pari senttiä. Oksia ei saa kuitenkaan leikata vanhaan vuosikasvuun saakka, koska vanhasta oksasta ei puhkea uusia silmuja. Latvoja ei leikata ennen kuin on saavutettu haluttu lopullinen korkeus. Tästä eteenpäin aitaa leikataan vuosittain sekä päältä että sivuilta. Sopiva leikkuuajankohta on syksyllä kasvun päätyttyä tai vielä suositellummin keväällä maalishuhtikuussa, ennen kasvukauden alkua. Oksat eivät saa olla kuitenkaan leikattaessa jäässä. Kilpalatvan voi poistaa kesälläkin ja kuivat oksat saa poistaa milloin vain. 31 Hyvänmuotoinen kuusiaita on ylöspäin kapeneva ja teräväkärkinen. Leveä kuusiaita kerää runsaasti lunta jolloin aidan muoto ei pysy ja oksat murtuvat helposti. Lisäksi leveän aidan sisäosien neulaset varisevat valon puutteessa. Aidan korkeuden tulee pääsääntöisesti seurata maastonmuotoja. Jos tontilla on aidan kohdalla vain vähän epätasaisuutta, leikataan aita yläosastaan suoraksi. Hyvän näkösuojan antaa 150200cm korkea aita. Yli 200cm korkean aidan leikkaaminen on jo hankalaa. (4) Kerroksellinen rakennettu maisema Keskustassa on säilynyt muutamia vanhoja maatilan pihapiirejä monine, eri aikoina rakennettuine rakennuksineen (Kuvat 39-40). Maataloustoiminnan loppuessa tilojen pihapiirien rakennuksien moninaisuus alkaa vähetä, rakennuksia jää pois käytöstä ja hoidosta. Rakennusten mukana katoaa aina pala eteläsavolaista rakennusperintöä. Toimenpidesuositus: Maatalouden perinteisiin rakennuksien kunnostamiseen, perinteisin menetelmin, on tietyin rajoituksin mahdollista saada rahoitusta ja siten turvata rakennusten säilyminen aikaan, kun niillä on mahdollisesti jälleen uutta käyttöä. Rahoitusmahdollisuus: Avustus rakennusperinnön hoitoon. 32 (5) Reunavyöhykkeet, metsänreuna Puustoinen ja paahteinen pellon reunavyöhyke on sekä maiseman että luonnon monimuotoisuuskohde (kuva 41). Toimenpidesuositus: Puustoa ja vesakkoa harvennetaan sektoreittain välttäen kaavamaisuutta ja pyrkien monilajisuuteen. Erityisesti suositaan ja säästetään marjovia lajeja (pihlaja, kataja, tuomi). Pientareet niitetään kerran tai kahdesti kesässä ja luoko kerätään pois. Rahoitusmahdollisuus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet: Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, kun monilajinen reunavyöhyke rajataan hakemuksessa n. 10-15 m. leveäksi kaistaksi. (6) Maiseman pienrakenteet Aidat ja portit ovat maakunnalle tyypillisiä maisemaa virkistäviä perinteisiä pienrakenteita. Aitoja on jonkin verran jäljellä, portit ovat pääosin kadonneet. Pienipiirteissä maisemassa ja pienillä keskustonteilla puiset perinteiset aidat ovat hyvä rajaus ja joskus enemmän tilaa vieviä pensasaitoja parempi vaihtoehto. Puuaitoja ja portteja toivoisi näkevän maiseman elävöittäjinä useampiakin (kuvat 42-43). Toimenpidesuositus: Uusia aitoja rakentaessa, vanhoja aita ja porttimalleja kannattaa katsella ja etsiä vanhoista valokuvista. 33 Samaa tyylittelyä voi hyödyntää muissakin pienrakenteissa mm. postilaatikko telineissä, jäteastia-aitauksissa (kuva 44). (7) Maisemapuut Kerimäen maisemassa erottuu useita maisemapuita. Yleensä varttuneet yksilöt: männyt ja kuuset sekä erikoiset lajit mm. koristelajit ovat saaneet maisemallisen asemansa kuin vahingossa. Ne ovat säästyneet rakentamisessa, osa on istutettu harkiten pihan tai tiealueen kaunistukseksi (kuvat 45-48). Maisemapuut ovat kiintopisteitä ja usein maamerkkejä ja niillä on aina oma maisemaa elävöittävä, mutta myös tilallisia ulottuvuuksia lisäävä vaikutuksensa. Toimenpidesuositus: Kaava-alueiden puidenkaatolupia käsiteltäessä tulisi erityisen huolellisesti arvioida kohteen taajamamaisemallinen mutta myös paikallisempi maisemallinen merkitys. 34 (8) Vanhan pappilan puisto Vanhan pappilan kulttuurihistoriallisesti merkittävä ympäristö muuttunut on maisemaltaan oleellisesti vuosien kuluessa. Rakennuksia ei enää ole. Lähipeltojen metsittäminen on sulkenut ympäristön ja maisemaa (kuvat 49-52). Vanhojen rakennusten mukana emme menetä ainoastaan tietoa vanhoista rakennuksista ja niiden arvoista, usein niihin liittyy vanhoja perinteisesti hoidettuja pihapiirejä perinteisine, maatiaislajeineen. Jos alue on asumaton perennatkin saattava olla rehevyyden kätköissä, mutta usein jo pian hoitotoimien ja valon palatessa pihapiiriin aarteet alkavat paljastua. Kiviaidat kehystävät puistoa ja maisemaa. Maisemallisesti komeat ja hyvin säilyneet kiviaidat ovat myös luonnon monimuotoisuuskohteita. Toimenpidesuositus: Kiviaitojen säilymiseksi on aidan vierustan vesakkoa ja korkeaa kasvillisuutta hyvä raivata säännöllisesti. Kivirakennelmat tulisi pitää avoimena myös siksi, että niillä asustava moninainen kasvi- ja eläinlajisto hyötyy valosta ja lämmöstä. Kivien välejä voidaan puhdistaa myös roskista, mutta työskennellessä on varottava vahingoittamasta aitaa. Raivaustähteet viedään aina pois. Sortumia voi kunnostaa latomalla sortuneet kivet takaisin aidan muotoon. Jos aitaa ei käytetä enää aitana, eikä ladontatavasta ole varmuutta, sortumat kannattaa jättää nostamatta paikoilleen. Puiston ja siihen liittyvän pellon säännöllinen niittäminen (n. 3 krt/ kasvukaudella) on avoimuuden vuoksi oleellista. Peltoalue, metsitetyt pellot ja myös lyhyinä aikoina pappilan piha sopisivat 35 hoidettavaksi myös laiduntaen lampailla. Pellolla voisi viljellä myös maisemakasveja. Tietoa erilaisista maisemakasveista on koottu yleisiin ohjeisiin kohtaan 7.5. (9) Urheilukenttä Kunnantalon läheisyyteen sijoittuva urheilukenttäalue maisemamäntyjen rajoittuu ryhmään sekä asutukseen. Alueella on useita pieniä hieman epäselkeitä viheralueita ja toisaalta kulku on synnyttänyt omia uomiaan. Toisaalta rakenteineen on hyvin kaukalo huomiota herättävä. Alue on hyväkuntoisista urheilupaikoistaan visuaalisesti hieman huolimatta selkeytymätön (kuvat 53-54). Toimenpidesuositus: Liikenneväylien ryhdittäminen ja p-alueiden selkeä rajaaminen, myös tarvittaessa laajentaminen. Kaukalon maisemallinen pehmentäminen maisemaan kunnantalolle päin kasvillisuudella. Pienten väliviherkaistojen ylläpitäminen epämääräisyydessään ei ole tältä osin viihtyisyyttä edistävää. Niiden poistaminen tuo myös kustannussäästöä säännöllisen nurmenleikkuun jäädessä pois. Toimenpiteet tarvitsevat erillisen suunnitelman. 36 (10) Maisemaa elävöittävät vanhat rakennukset Keskustan alueella on useita pieniä vanhoja rakennuksia Useimmat kauniine ovat yksityiskohtineen. hyväkuntoisia, joidenkin säilymisen uhkaksi saattavat muodostua hoitamattomat vesikatot ja rakenteisiin kiinni kasvava kasvillisuus (kuvat 55-58). Toimenpidesuositus: Kasvillisuus pidetään vähintään 0,5 m etäisyydellä rakenteista. Kasvillisuuden poistotoimenpiteillä on kiire. Huopa- ja tiilikatot kunnostetaan. Rakenteellisiin korjauksiin tarvitaan erillinen suunnitelma. Rahoitusmahdollisuus: Rakenteiden säilyttävään korjaamisen perinteisin menetelmin: avustus rakennusperinnön hoitoon sekä Museoviraston avustus. (11) Reunavyöhykkeet, metsäsaarekkeet Puustoinen ja paahteinen pellon reunavyöhyke on sekä maiseman että luonnon monimuotoisuuskohde (kuva 59). Toimenpidesuositus: vesakkoa välttäen Puustoa harvennetaan kaavamaisuutta ja sektoreittain ja pyrkien monilajisuuteen. Erityisesti suositaan ja säästetään marjovia lajeja (pihlaja, kataja, tuomi). Pientareet niitetään kerran tai kahdesti kesässä ja luoko kerätään pois. Rahoitusmahdollisuus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet: Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen 37 (12) Ylätalon viljelymaisema Ylätalon viljelykset ovat ainoat säilyneet viljellyt alueet Kerimäen ydin keskustassa. Joitakin vuosikymmeniä sitten peltoalueet jatkuivat Ylätalolta etelään mennessä aina kirkkoon saakka (kuvat 60-62). Ylätaloon maisemaan kuuluu myös kiinteä muinaisjäännös: Ylätalon rautakautinen kultti ja tarinapaikka (kts.3.2). Maisematilassa yhdistyvät kauniisti vanhat rakennukset, hoidettu peltomaisema, maisemapuita ja kunnallinen hallinnon keskiö ja pitkä asutushistoria. Toimenpidesuositus: Maanviljely säilyttää tämän maiseman. (13) Ranta alueen hoito Puruveden rannat ovat paikoin Kerimäen keskustan ympärillä Ruovikoituminen Ruovikot ruovikoituneet. koetaan kuitenkin maisemahaittana. edesauttavat ja houkuttelevat rannoille harvinaisiakin lintulajeja ja pienempää eliöstöä mm. EU:n luontodirektiivin lajeja. Siten ruovikoiden poistoon on suhtauduttava aina varauksella ja toimenpiteiden ei ilman erillistä selvitystä tule olla liian radikaaleja (kuva 63). Toimenpidesuositus: Maisemallinen ruovikon poisto kannattaa tehdä sektoreittain laajentamalla jo olemassa olevia avoimempia lahdekkeita. Niittämällä tehtävä ruovikon poisto tulee toistaa useita 38 kertoja, ennen kuin lopputuloksena on pysyvämpää avoimuutta. Tärkeää on ensiksi selvittää, mitä maisemallisesti häiritsevä kasvillisuus on. Jotkut kelluslehtisistä lajeista villiintyvät niitosta ja saavat ne lisääntymään räjähdysmäisesti. Etelä-Savon Ely -keskuksesta saa yksityiskohtaista tietoa ruovikon hoitotöihin. Lupa-asioissa on syytä olla aina yhteydessä myös kunnan omaan ympäristötoimeen. Rahoitusmahdollisuus: Ruovikon niittoja tehdään silloin tällöin myös hankkeissa ja mahdollisesti ns. yty-töinä. Näitä kannattaa tiedustella Etelä-Savon Ely -keskuksesta. (14) Tienvarsimaiseman hoito ja maiseman portti Tienpidossa olisi hyvä huomioida vesimaiseman avautuminen. Osa pientareista on vesottumassa valtoimenaan. maisemallisesti Puuston joukossa on myös korostamisen arvoisia lajeja (kuva 64). Toimenpidesuositus: Keskustan lähestymistä voisi korostaa lisäämällä reunavyöhykkeiden hoitoa ja pyrkimällä risteysten läheisyydessä puuvietteiden nykyistä viimeistellympään hoidetumpaan, yleisilmeeseen ja rytmitykseen. Maisemalliset erikoiset yksilöt, voisi myös ottaa selkeästi esiin. Selkeä tasavälinen puiden rytmitys luo juhlallisen tunnun (kuva 65). (15) Herttualan vanhat pellot Rakentamista odottavat tontit ja niiden huolittelemattomat reunavyöhykkeet voidaan kokea odottavassa tilassaan ja epämääräisyydessään pienimuotoisina maiseman häiriötekijöinä (kuva 66). Toimenpidesuositus: Jos tontti on vanhaa laidunaluetta tai peltoakin, pienellä raivauksella ja niitolla kohteen monimuotoisuusarvot voidaan palauttaa ja monimuotoisuudessaan niittynä sen 39 maisemallinen arvo keskellä asutusta ja liiketoimintaa paranee. Lisäksi puoliavoimen tontin markkina-arvo voi kohota ja se ylipäätään voi tulla halutuksi rakennuspaikaksi. Jos rakentamistarvetta ei ole, kohdetta voi hyödyntää keskeisenä puistona ja mm. hevosten tai lampaiden laidunalueena. Laidunnusta varten alue tulisi ensitilassa aidata. Alue on vielä nopeasti otettavissa suoraan laidunkäyttöön ilman erillistä raivausta. Toimenpide on kiireellinen. Alueen aitaus suositellaan mahdollisen alun tuettoman ajan vuoksi tehtäväksi julkisin varoin. Rahoitus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet tietyin ehdoin/rajoituksin, jonkin aikaa laidunhoidon aloittamisesta. Maisemakohteiden hoito lammaslaidunnuksella Hakamaiden ja metsälaidunten laiduntamisessa ovat uuhet ja uuhikaritsat tehokkaita. Uuhet ovat erikoistuneet vesakontorjuntaan ja opettavat puiden taivutustekniikan myös karitsoilleen. Lammas on kotieläimistämme vahvimmin sopeutunut laumassa elämiseen. Yksittäinen lammas seuraa tiiviisti laumaansa, ja evoluution kuluessa voimakas seuraamisvietti on osoittautunut lajin säilymiselle hyödylliseksi. Koska karitsa seuraa emoaan heti syntymänsä jälkeen, se saa lauman suojan alusta asti. Lampaiden käyttäytyminen on hyvin tarkoituksenmukaista: ne pitävät hyvää huolta jälkeläisistään ja selviävät hyvin vaihtelevissakin oloissa. ”Nykyaikaiset” lampaat pysyvät hyvin kaksinkertaisessa sähkölanka-aidassa. Arkana eläimenä lammas haluaa harvoin karata metsiin, jos kylvönurmet houkuttelevat hakamailla pidettäviä. Toki aitamateriaali riippuu siitä, millaisista laidunolosuhteista lampaat tilalle tulevat ja mihin he ovat aikaisemmin tottuneet. Usein maisemalaidunnuksessa ja taajamissa lammasverkkoaita on eläimille turvallisin. Sen lisäksi alueella voi kiertää tai olla väliaitoina myös sähköaitaa. On tärkeää, että etenkin aloituslaitumella on hyvät aidat, jos käytetään yksin sähkölankaa ilman lammasverkkoa, tarvitaan vähintään kaksin-kolminkertaiset nauha-aidat ja laidunalue ei saa olla liian suuri, jotta eläin oppii aidan merkityksen. Yleensä noin 25 000 joulen sähköpaimen on riittävä noin hehtaarin suuruiselle laitumelle. Koska lampaan villa eristää hyvin sähkölangan näpäytyksiä, eivät hevoslaitumella käytettävät tehot riitä lampaille. Laitumille on hyvä sijoittaa myös kivennäiskivi. Lampaat valitsevat laitumella ns. kotipaikan ja kivennäiskivi on usein kotipaikan merkki ja sen luo lampaat saattavat karattuaankin mielellään palata. Olisi myös tärkeää, että seuraavana laidunkautena laidunnuksen aloittavien lampaiden joukossa olisi ainakin muutamia jo aloitusvuonna alueella laiduntaneita uuhia. Siten rajojen ja tapojen oppiminen on nuorille uuhikaritsoille vaivattomampaa. 40 Valitettavasti nauhalankoja huomaamattomampi perinteinen paimenlanka ei yksin riitä lampaille, koska lampaat eivät sitä näe ja maisemassa enemmän huomiota herättävää nauhalankaa on käytettävä ainakin toisena lankana. Nauhasta on kuitenkin syytä valita mahdollisimman neutraali väri (valkoinen) ja välttää kovin erikoisia värejä. Aitatolppina käytetään tiheäsyistä kuusta ja on huomioitava, että tolppien kyllästäminen tervalla on vielä sallittua ja tervatut tolpat ovat suositeltavia maisemaan hyvin sopivina. Myös tolppien hiillostamista on kokeiltu. Rotaatiolaidunnukseen suositellaan, että kerrallaan yhtä hakamaahehtaaria/puoliavointa maisemametsä hehtaaria kohden eläinmäärä olisi 3 uuhta + 7 uuhikaritsaa. Tuoreella niityllä eläinmäärä voin kerrallaan olla hieman hakamaita suurempi, noin 4 uuhta ja 10 uuhikaritsaa / ha. Laidunkierto aika mikä kuluu siihen, että eläimet voidaan päästää takaisin samalle laidunlohkolle, on alkukesällä noin 2-3 viikkoa ja loppukesällä noin 3-4 viikkoa. Laidunten tuotto vaihtelee kasvukauden aikana ja voi myös vaihdella huomattavasti eri kasvuvuosien välillä. Onkin tärkeää, että laidunnuspaineen vaikutuksia tarkkaillaan säännöllisesti eläinten valvonnan yhteydessä ja tarvittaessa eläinmääriä joko lisätään tai vähennetään lohkoilla. Oikealla laidunnuspaineella varmistetaan se, että laidunalueille ei tarvitse toimittaa lisärehua, mikä kuormittavaa laitumia ja heikentää laidunten syöntiä. Mitä aikaisemmin keväällä laidunnus voidaan aloittaa, sitä parempi jälki laidunnuksella saadaan aikaan. Lampaat eivät syö mielellään korsiintunutta vanhaa heinää. (16) Koivukuja Puukujanteet tarjoavat elinympäristöjä ja suojapaikkoja lukuisille eliölajeille. Kujanne myös muuttaa avoimen alueen pienilmastoa haihduttaen vettä, suojaten auringon paahteelta ja pienentäen tuulen ja tuiskun vaikutuksia (kuva 67). Toimenpidesuositus: Koivu kärsii liikenteen häiriöstä ja kujannepuuna se ei ole erityisen pitkäikäinen. Koivukujan puita joudutaan uudistamaan aika-ajoin. Kujanteen pientareet ovat usein varsin otollinen kasvualusta ketokasveille, ja pientareiden niitto ja niitetyn luokon poiskeruu edesauttavat monimuotoisen ketokasvillisuuden menestymisessä. Koivukujan uudistaminen Onnistunein koivukuja syntyy, kun kujan puut uudistetaan kaikki yhtä aikaa. Vanhat puut kaadetaan aikaisin keväällä, kannot pilkotaan ja poistetaan. Vanhat kujat ovat usein liian ahtaita 41 nykyliikennettä ajatellen, siksi uudet puut on syytä istuttaa hieman etäämmälle tien keskilinjasta. Istutuksia ei kuitenkaan pidä sijoittaa ojan pohjalle. Puu on hyvä myös istuttaa hieman eri kohtaan, kuin missä aikaisempi on sijainnut ja istutustiheyttä on usein syytä entisestä harventaa. Sopiva puiden istutustiheys on koivulla yleensä viidestä kymmeneen metriä. Kevät on paras aika istuttaa koivuja, tosin astiataimia voidaan istuttaa koko sulan maan ajan. Taimia käsiteltäessä huolehditaan siitä, että puiden juuret ja juuripaakku eivät kuivu missään vaiheessa. Maa paakun ympärillä tiivistetään ja kasvualusta kastellaan hyvin. Koivut tuetaan kahdella tukiseipäällä rungon vastakkaisilta puolilta istutuksen yhteydessä. Tukiseipäät laitetaan syvälle istutuskuopan alapuoliseen pohjamaahan samalla varoen, etteivät ne pääse hankaamaan puun runkoa ja oksia. Puun runko sidotaan vähintään kahdesta kohdasta muovinauhalla tai sidontamuovilla. Siteen on oltava tiukka, että se tukee puuta. Liian kireä sidonta kuristaa runkoa ja häiritsee kasvua. Tukiseipäät poistetaan parin vuoden kuluttua, kun puu on juurtunut paikalleen. Istutuksia tulee kastella alussa runsaasti. Kujannepuiden hoidoksi riittää vioittuneiden, kuivien ja sairaitten oksien säännöllinen poisto. (17) Kirkonmäen kulttuuriympäristö Paahdekasvillisuus Monilta muilta paikoin kuivan niityn monet lajit ovat jo käyneet harvinaisemmiksi, mutta paahteiset ja karut tienpientareet ja ketokasvillisuuden rinteet ovat erinomaisia siemenpankkeja. Rinteen paahteisissa ja karuissa kohdissa viihtyy runsaana mm. huopakeltano (kuva 68). Toimenpidesuositus: Kohde säilyy ilman hoitotoimenpiteitä. Viljelynurmen sijaan kirkonmäellä ketokasvillisuuden voisi antaa vallata alaa enemmänkin. Lumon lisäksi niittylajien käyttö on kustannustehokasta, kun viikoittaiset nurmen hoitoleikkaukset voidaan lopettaa. Istutukset ja pienrakenteet Kirkon ympäristön istutuksissa käytetään mm. vieraslajeja (kurtturuusu) sekä ns. 60-70 –lukujen muotilajeja (hanhikit, vuorimännyt). Osa istutuksista ei mittakaavallisesti sovi massiiviseen kirkkoympäristöön, osa tyylillisesti on ristiriidassa rakennusten aikakauden kanssa (Kuvat 69-72) 42 Alueen kulkuja on muutettu ja mm. vanhat kivetyt pääväylät ovat osin pois käytöstä, ne kuitenkin erottuvat maisemassa kulkuina, jotka hämmentävästi eivät johda ”perille”. Toimenpidesuositus: erillinen Alueelle ennallistava laaditutetaan viher- ja maisemasuunnitelma, missä tutkitaan myös mahdollisuus palauttaa vanhoja kivettyjä pääväyliä käyttöön. Suunnitelmassa olisi hyvä myös esittää alueen kokonaisuuteen hyvin soveltuvia malleja istuinpenkeistä, pienrakenteista roska-astioista kuten ja valaistuksesta. (18) Kaivopirtin kehittäminen Kaivopirtin ympäristö ja p-paikka on alue mihin useimmat turistit Kerimäen matkallaan ensimmäiseksi ja joskus myös samalla viimeiseksi pysähtyvät (kuva 73). Kaivopirtti maisemallisesti sulautuu mäntyjen lomaan. Alueella on tiettyjä maantasaamispaineita. Toimenpidesuositus: Kaivopirtin palvelukokonaisuuteen olisi tilaus laajemmalle kunnanmatkailuinfolle sekä mm. paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteiden myynnille. Kaivopirtin yhteyteen rakennetaan laajemmat matkailua tukevat tilat ja palvelut (laajat puistossa kulkevat terassit, lisärakennukset matkailuinfolle). Männyistä voisi poistaa joka viidennen, siten, että jokaisella jäävällä puulla olisi riittävästi tilaa, vähintään neljä metriä ympärillään. Puita poistettaessa valitaan maisemallisesti kauneimmat mutta valinnassa on hyvä suosia myös erikoisia yksilöitä. Puiden poistossa ensisijaisesti poistettavia ovat myös ne, jos alueelle kohdistuu maanpinnan korotustöitä ja ns. kivipeti -ratkaisu puun ympärille mullan sijaan ei riitä. Kahvilan terassien alta puita ei tarvitse poistaa, vaan 43 viihtyisä terassi rakennetaan runkojen ympärille ja mukaan osaksi terassia. Rakenteelliset ja rakentamiseen liittyvät muutostoimenpiteet vaativat tarkemmat suunnitelmat ja kaavatarkistuksen. Mitä nopeammin suunnitelmissa edetään, sitä nopeammin taloudellisesti hyötyvät niin yrittäjät ja kunta ja parantuneina palveluina etenkin kirkkoa katsomaan tulleet matkailijat. (19) Kauppaliikkeen p-alue Keskustan suurimman päivittäistavaraliikkeen laaja p-alue on sijoitettu oivallisesti liikkeen taakse ja liikkeen julkisivu on sijoitettu lähelle tietä. Alueelle ei synny ylileveää katutilaa, mikä monissa kirkonkylissä on ongelma (kuva 74). Tomenpidesuositus: P-aluetta voisi hieman ryhdittää entisestään. Etenkin alueen reunaalueet ovat epämääräiset ja huolittelemattomat. Reunavyöhykkeiden huolittelu, täydennysistutus ja hoito koskettavat toki myös tonttinaapureita. P- alueeseen rajoittuu myös mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia, mitkä ovat jäämässä kasvillisuuden keskelle (kuva 75). Rakennusten kunnostaminen, maalaus ja kasvillisuuden raivaus lisäisi alueen kokonaisviihtyisyyttä ja mielenkiintoisuutta (kts. myös kohde 10). (20) Luonnonhoitoalueet Vanhat pellot, puistometsät nykyiset voidaan epämääräisyydessään maiseman reuna- ja kokea pienimuotoisina häiriötekijöinä, kun vesakoituminen on nopeaa (kuvat 76-77). Kohdetta voisi hyödyntää keskeisenä elävänä puistona lampaiden laidunalueena (kuva 78). 44 Toimenpidesuositus: Laidunnusta varten alue tulisi ensitilassa aidata. Alue on vielä nopeasti otettavissa suoraan laidunkäyttöön, alue on viimeksi raivattu v. 2010. Toimenpide on kiireellinen. Alueen aitaus suositellaan mahdollisen alun tuettoman ajan vuoksi tehtäväksi julkisin varoin. Rahoitus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet tietyin ehdoin/rajoituksin, jonkin aikaa laidunhoidon aloittamisesta. (21) Kirkkoranta ja satama Maisemallinen avoimuus, venevajojen rivistö ja Puruvesi itsessään ovat Kirkkorannan vahvuuksia, mitä tulee vaalia. Avoimuutta ei tule istutuksin eikä rakentamalla sulkea. Kehitettävää on alueen virkistyskäytön mahdollisuuksien lisäämisessä, alueen houkuttelevammaksi ja entistä elävämmäksi stilisoinnissa (kuvat 79-83). 45 Toimenpidesuositus: Alueella on viihtyisän oleskelun näkökulmasta puute riittävistä puistokalusteista, oleskelualueista ja myös leikkipuistosta. Pelikentät on sijoitettu oivallisesti ja niitä myös käytetään ahkerasti ja niiden käyttö lisää alueen elävyyttä ja ylläpitää näiden alueiden avoimuutta. Kenttien välikaistoilla voisi viljellä maisemakasveja sektoreittain tai edistää niittylajien esiintymistä (lisäkylvöt laikuissa). Venevajojen valaiseminen toisi Kerimäen ”symbolit” näkyväksi osaksi maisemaa myös pitkinä pimeinä jaksoina. Satama-alueen info -pistettä kannattaisi kehittää muiden palvelujen kehittämisen mukana maisemaan entistä paremmin sopivaksi ja kokonaisuutena yhtenäisemmäksi. Sataman ympäristössä on myös monia muita mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia, jotka kunnostettuina olisivat todellisia maiseman piristäjiä. Pieni metsitetty (koivu) pelto olisi sopiva lampaiden maisemalaidunnukseen, jos läheisistä taloista järjestyisi riittävä valvonta. Avoimelle rantakentälle lammaslaidunnus ei sovellu, koska asutus on etäämmällä ja luontainen lähinaapuri valvonta puuttuu. Alueen maisemaan täysin vieraita elementtejä mm. arboretum ym. ideoita on jatko suunnitelmissa alueen RKY arvot huomioiden syytä välttää. Alueen kehittämiseksi ja hoitamiseksi tarvitaan erillinen suunnitelma. 46 Kuva 84. Kirkkorannan ja sataman maisema kaipaa Kuva 85. Venevajojen valaiseminen toisi yksinkertaista elävöittämistä. Esimerkki rantapuiston Kerimäen maisemasymbolit maisemassa näkyviin tunnelmasta Italiasta. myös pitkinä pimeinä aikoina. (22) Jouhenlahden ruovikko ja luontotornin ympäristö Jouhenlahti on voimakkaasti ruovikoitunut muutaman vuosikymmenen aikana. Ruovikkoon on sittemmin avattu sektoreittain ja kulkuväyliä muodostaen vapaata vesiväylää. Ruovikoitumista pidetään osin maisemallisena ongelmana (kuvat 86-87). Ruovikoitunut ajanjakso on kuitenkin ollut jo niin pitkä, että monet ruovikosta hyötyvät lajit myös harvinaisemmat lajit ovat löytäneet alueelta asuinpaikan (vrt. 3.1.4). Siten ruovikon voimakas poistaminen ei ekologisista syistä ole järkevää. Toisaalta myös ruovikko pidättää Jouhejoen alueelle laskevia ravinteita ja siten toimii kuin pienenä kosteikkona. Toimenpidesuositus: Maisemallisesti ruovikkoa voi suunnitellusti hoitaa sektoreittain jo avatuilla alueilla ja erillisluvalla mahdollisesti hieman olemassa olevia lahdekkeita laajentamalla. Niittämällä tehtävä ruovikon poisto tulee toistaa useita kertoja, ennen kuin lopputuloksena on pysyvämpää avoimuutta. Lupa-asioissa on syytä olla aina yhteydessä myös kunnan omaan ympäristötoimeen. 47 Luontotornin p-alueella on näyttävä opastetaulu, jossa harvemmin on opasteita. Rakenteet ovat alueen tyyliin sopivat, mutta taulun sijoittaminen maisemaan suoraan näköesteeksi Puruvedelle päin on erikoinen ja häiritsevä. Rakenteiden oikeanlaisen tyylin lisäksi tärkeää on aina kiinnittää huomiota niiden oikeaan sijoittamiseen maisemassa. Rahoitusmahdollisuus: Ruovikon niittoja tehdään silloin tällöin myös hankkeissa ja mahdollisesti ns. yty-töinä. Näitä kannattaa tiedustella Etelä-Savon Ely keskuksesta. (23) Reunametsän hoito ja komea kallio Jo pitkältä pian huoltoaseman jälkeen Jouhenlahtea ja keskustaa lähestyttäessä rantametsää raivaamalla voidaan saada Puruvettä ja sataman venevajoja maisemaan entistä näkyvämmäksi Komea kallio (kuva maisemassa 88). esille otettuna on myös Kerimäen keskustan maisemaan poikkeuksellista. Toimenpidesuositus: raivataan Vesakko harkitusti avaamalla maisemaan selkeitä sektoreita (kuva 89). Talousmetsän huomioidaan tarvittaessa, maisemakuva selkeästi luonne kehittyisi viihtyisämmäksi, raivauksissa nykyistä jos noudatettaisiin maisemaraivausperiaatteita pyrittäisiin mutta maiseman ja ja luonnon osittaiseen monimuotoisuuteen 48 säästämällä ryhmissä monilajisesti eripuustoa ja välttämättä kaavamaisuutta. Puustoisuuden suositus on n. 25-30%. Siirtolohkare raivaan korostetusti tien puolelta esille. (24) Aikansa edustaja, rivitalo Kerimäen keskustasta muutamia löytyy mielenkiintoisia rakennusryhmiä aikakaudelta, jonka tuotoksia ei yleisesti pidetä maiseman arvokohteina (kuva 90). Nämä yksittäiset piristävät mukaan maisemaa erikoisuudet ja ajankuvaa kauneusihanteita tuovat ja muutaman vuosikymmen takaa. Toimenpidesuositus: Rakennukset säilyvät, kun asuminen niissä jatkuu. Korjaustoimenpiteissä ja ympäröivien istutusten osalta soisi pysyttävän autenttisessa ajantyylissä. (25) Joki ja silta Jokiympäristö on arvokas metsäelinympäristö ja pieneltä näkyvältä osalta myös tiemaiseman arvokohde. Jokivarren voimakas vesottuminen sulkee maisemaa. Sillan kaiteet ovat kovin vaatimattomat, eivätkä ne maisemallisesti korosta joen läsnäoloa (kuva 91). Toimenpidesuositus: Vesakkoa harvennetaan varoen keskeisillä tiemaiseman näkymäalueilla edelleenkin. Osalla ympäristöä maanomistajat ovat hoitotöitä toteuttaneetkin säännöllisesti. Silta rakennelmaa voisi korostaa. Rakenteiden muutostyöt vaativat erillisen suunnitelman. 49 (26) Luonnonhoitoalue Kohdetta voisi hyödyntää keskeisenä elävänä puistona mm. lampaiden laidunalueena kuten jo aiemmin kohteet Toimenpidesuositus: 15 ja 20. Laidunnusta varten alue tulisi aidata. Alue on vielä nopeasti otettavissa suoraan laidunkäyttöön ilman erillistä raivausta (kuva 92). Alueen aitaus suositellaan mahdollisen alun tuettoman ajan vuoksi tehtäväksi julkisin varoin. Rahoitus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet tietyin ehdoin/rajoituksin, jonkin aikaa laidunhoidon aloittamisesta. (27) Risteysportti Pääristeys ja muut kirkonkylän sisääntulot ovat kirkonkylän maisemallisten portteja, tekijöiden joilla lisäksi on suuri symbolinen merkitys kuntakuvan antajana. Tämän Kerimäen pääristeyksen kirkonkylän maisemassa läheisyys ei erotu millään tavalla. Maisemassa dominoiva on huoltoasema ja sen kyltit (kuvat 93-94). Myös Jouhenjoki jää risteyksessä täysin piiloon. Jouhenjokea koskevaa suunnittelutyötä on laadittu Etelä-Savon ympäristökeskuksen toimesta jo aiemmin. Tienvarsille on levinnyt luontaisesti, mutta myös istutuksina ympäristöömme vieraita, ei kotoperäisiä lajeja. Nämä lajit ovat uhka luonnon Tienpientareille monimuotoisuudelle. esiintyy paikoin mm. lupiineja ja jättipalsamia. Toimenpidesuositus: Kuten osin kohteessa 1. alueen opasteiden lisääminen, valaistuksen uudistaminen, saarekkeiden istutusten uudistaminen (kurtturuusun poisto) sekä huoltoaseman 50 dominoivan roolin pehmentäminen juhlallisella koivuvietteelle, pellon reunassa, katsetta kirkolle ohjaten parantaisi kirkonkylän maisemallista houkuttelevuutta. Jouhenjoen maisemallinen korostaminen, pientareiden kiveäminen ja muut maisemointityöt korostaisivat jokiympäristöä. Yleisesti tienvarsien vieraslajeja tulisi pyrkiä systemaattisesti vähentämään. Erityisen tärkeää on estää niiden leviäminen luonnontilaiseen ympäristöön rakennetun tilan ulkopuolella. Lupiineihin ja jättipalsamiin tehoaa useita kertoja kesässä tehtävä niitto ja niittojätteen hävittäminen sekä kitkeminen. Istutuksissa vieraslajit suositellaan korvattavaksi muilla käyttötarkoitukseensa sopivalla lajilla. Rakenteisiin liittyvät muutostyöt tarvitsevat erilliset suunnitelmat. (28) Kulmapelto maiseman keskiössä Kerimäen laajalle pääristeys sijoittuu peltoaukealle. Vielä kirkonkylän puolelle sijoittuu pieni kulmapelto. Pelto on tärkeä osa maiseman avoimuutta peltoaluekokonaisuutta, Joensuuntie ja missä melkein katoaa (kuvat 95-96). Toimenpidesuositus: Pellon viljely on alueen parasta hoitoa. Jos normaalien viljelykasvien viljely loppuu, suotavaa olisi, että aluetta viljeltäisiin ainakin maisemakasveilla. Maiseman avoimuus kestää n. 10 m välein koivuvietteen istuttamisen, mutta pellon täydellinen metsittäminen rikkoisi häiritsevästi alueen avoimuutta. Pellon kosteusolosuhteissa on eroa, ja sillä alueelle kannattaisikin olosuhteet huomioiden valita eri maisemakasvilajeja ja kylvää niitä kaistoina (kts. 7.5). 51 (29) Vanhainkodintien ympäristö Vanhainkodintien ympäristössä on useita maisemallisesti merkittäviä ja mielenkiintoisia rakennuksia, myös mielenkiintoisia jäänteitä vanhoista rakennuksista. Alue on reuna- alueiltaan ollut paikoin kasvillisuudeltaan hyvin tiheä eikä alueen mielenkiintoiset kohteet ole viimevuosina aina olleet maiseman näkyviä elementtejä (kuvat 97-99). Aluetta on nyt raivattu, mutta ympäristö ei säily puoliavoimena ilman säännöllistä jatkoa. Myös näillä puustoisilla reuna-alueilla maisemalaidunnus olisi erinomainen vaihtoehto. Reunavyöhykkeet rajoittuvat asutukseen ja laiduntaen alueen parantuneen maiseman lisäksi myös alueen päiväkodin lapset sekä vanhainkodin asukkaat saisivat laidunnuksesta iloa (vrt. kohteet 15. ja 20.). Vaihtoehtona lammaslaidunnukselle on vesakon säännöllinen, 2-3 vuoden välein tehtävä raivaus ja raivaustähteiden poiskerääminen sekä myös avoimien alueiden vuosittainen niitto ja niittoluokon poiskeruu. Hoitotoimenpiteitä tulisi tehdä pikimmiten, jottei saavutetun raivauksen aikaansaamaa hyötyä jälleen menetetä. Mielenkiintoiselle vanhalle saunarakennukselle toivoisi uutta käyttöä. Rahoitusmahdollisuus: Maatalouden ympäristötuen erityistuet tietyin ehdoin/rajoituksin, jonkin aikaa laidunhoidon aloittamisesta. Rakenteiden säilyttävään korjaamiseen perinteisin menetelmin: Avustus rakennusperinnön hoitoon ja työllisyystyöt sekä Museoviraston avustus. (30) Teollisuusalueen istutukset Teollisuusalueen rakennukset ovat pääosin rakennusmassoiltaan hyvin suuria. Osa rakennuksista on aktiivisessa käytössä osa odottaa uutta käyttöä. Käytössä olevien piha-alueet 52 ovat pääosin siistejä ja rakenteet hyväkuntoisia, tyhjillään olevista rakennuksista toiminnan loppuminen näkyy selkeästi, repsottavina rakenteina, hoitamattomina piha-alueina, epämääräisinä reuna-alueina. Toimenpidesuositus: Alueen maisemakuva pehmenisi oleellisesti jos isoja rakennusmassoja maisemoitaisiin hieman lisää. Tienvarsikaistoilla on jonkin verran puuistutuksia, mutta niitä voisi olla vielä lisääkin, ilman, että kiinteistöt jäävät liiaksi kasvillisuuden varjoon. Kapeat, riittävän kookkaat puuistutukset ryhdittäisivät ja (esim. pehmentäisivät pylväshaapa, pylväs rakennusmassaa tai tervaleppä) muuta pensasaidan alueella lomassa maisemoitavaa. Täydennysistutuksia ja kasvillisuuden hoitoa varten olisi syytä laatia erillinen suunnitelma (kuvat 100-101). Kapeilla kookkailla istutuksilla tavoitellaan myös symbolisesti täydentävää ”teollista” ilmettä. Kapeat puut ovat kuin kasvikunnan omia savupiippuja. (31) Teollisuusalueen huolittelu, rajaukset, väri Huolittelemattomien ja rajaamattomien pja piha-alueiden väliaikainen rakenteiden lisäksi kiinteistön käyttämättömyys kunnosta ja välittyy värityksestä (kuva 102). Yksittäinenkin epäviihtyisä teollisuuskiinteistötontti voi heikentää koko alueen imagoa. Toimenpidesuositus: Jo hiekkakentiltä rikkakasvillisuuden poisto, uuden pinnoitteen tuominen (soranakin) ja alueen selkeä rajaus huolittelisi yleisilmettä. Tärkeää on myös pientareiden vähintään kerran vuodessa tehtävä raivaaminen rakennetulta osalta. Rankentamattoman tontin on hyväkin antaa puuston osalta järeytyä, eikä sille osalle myöskään vesakon raivaus ole tarpeellista. Osalla alueen rakennuksista on voimakas väritys, samaa teemaa soisi käytettävän 53 muissakin. Väritys voisi olla hyvinkin rohkea ja näyttävä. Kuvan 102 kiinteistölle sopisi mainiosti esimerkiksi voimakkaampi, vanhan keltamullan sävy. Myös valaistusta voisi yhtenäistää ja modernisoita. Ei teollisuusalueellakaan tarvitse käyttää aivan perusvalaisintyyppejä. Rakenteellisia muutoksia varten tarvitaan tarkemmat suunnitelmat. (32) Avoin peltomaisema, ladot ja lumo Avoin, laaja peltojono, mitä kapeat lumokaistat katkaisevat, tuo vaihtelua metsäiseen tiemaisemaan. Lisävärinsä maisemaan oloihin hyvin tuovat Etelä-Savon poikkeuksellisen säilyneet ladot. silmäyksellä voi seitsemän latoa, monet Yhdellä nähdä jopa samassa maisematilassa. Toimenpidesuositus: Tien ja peltojonon välistä reunavyöhykettä raivataan sektoreittain maiseman avaamiseksi. Raivaamisessa säästetään kaikki kaunismuotoiset ja erikoiset puut sekä puustoa monilajisesti. Peltojen reunavyöhykkeiden hoidossa otetaan huomioon luonnonmonimuotoisuus. Latojen kunnosta ja erityisesti latojen katoista pidetään huolta. Kasvillisuus myös pidetään säännöllisin raivauksin kurissa rakenteiden ympärillä. Rahoitusmahdollisuus: Reunavyöhykkeiden hoitoon maatalouden ympäristötuen erityistuet: Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen. Latojen kunnostamiseen perinteisin menetelmin: Avustus rakennusperinnön hoitoon (kuvat 103-104). 54 (33) Opasteet Ei yksin opasteiden sisällöllä ja sanomalla vaan myös visuaalisella ilmeellä on tärkeä merkitys niiden toimivuudessa ja osana maiseman pienrakenteita. Opasteisiin on viitattu jo aiemmin yhteydessä ja sisääntuloreittien muutamissa muissa kohdekohtaisissa toimenpidesuosituksissa. Toimenpidesuositus: Kerimäen keskustan lähestymis- sekä opasteita yhdessä taajaman ideoidaan kunnan kokonaisuutena ja Lähdetään etsimään visuaalista ilmettä sisäisiä yrittäjien niille ja kanssa. yhtenäistä myös aluetta kuvastavaa persoonallista tyyppiä. Samoin kuin valaistuksella opastuksella, yhtenäisellä opastetauluilla ja pisteillä luodaan luodaan imagollisesti yhtenäistä taajamakuvaa, ilmastaan mistä taajama alkaa, mihin se päättyy ja mitä toimintoja, palveluja, nähtävyyksiä alueen sisältä löytyy (kuvat 105-107). Rahoitusmahdollisuus: Erillinen kehittämishanke. 55 (34) Reititys, kulttuuriympäristön kartat Kerimäen keskustassa ja keskustan läheisyydessä on useita kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia ja myös arvotettuja kohteita. Toimenpidesuositus: Yhdessä luontokohteiden ja viimevuosikymmenten arkkitehtuurin kanssa ne voisi koota matkailureiteiksi, arkkitehtuurikartoiksi yms. Kartan laatiminen Reititys, arkkitehtuurikartat vaatii oman erillisen hankkeensa (kuva 108). 7 Yleisiä ohjeita ja suosituksia maiseman hoitoon 7.1 Rakentaminen Alueen asutus- ja kylärakenne on säilynyt ja kehittynyt liki samanmuotoisena ainakin 100 vuotta. Kaavoituksessa ja alueen uudis- ja täydennysrakentamisessa olisi tärkeää huomioida alueen asutuksen vanha ja perinteinen rakennemuoto ja suunnata rakentamista ennen kaikkea nykyisiä keskittymiä täydentävään rakentamiseen. On tärkeää, että vältetään uudisrakentamisen sijoittamista maisemallisesti arvokkaimmille avoimille alueille ja mm. vielä säätyneille keskeisille peltoalueille. 7.2 Pihapiirit ja rakennukset Eteläsavolaisen maaseudun rakennusperintö on moni-ilmeinen. Joukossa on kymmeniä erilaisia rakennustyyppejä. Muutamat pihapiirit ovat vielä monin paikoin kerroksellisia niin, että yhdellä tilalla tai talolla on usein monen ikäisiä rakennuksia. Rakennukset ovat materiaaleja, rakenteita ja tiloja sekä siten myös pääomaa. Vaikka rakennuksen käyttö lakkaisi tai käyttötarkoitus muuttuisi, voi sen taloudellinen arvo laskea, mutta ei kokonaan hävitä. Uudella käytöllä on mahdollisuus korottaa arvoa ja samalla hyödyntää olemassa olevia rakenteita. Joskus jo pelkästään rakennuksen olemassaolo luo taloudellista arvoa35. Hoito ja kunnossapito sekä oikeaa aikaan tehdyt korjaukset ovat rakennusten säilymisen perusedellytyksiä. Hoitotoimenpiteiden oikealla ajoituksella voidaan vaikuttaa asumiskustannuksiin ja siirtää korjaustarpeiden kasaantumista. Hoidon laiminlyöminen aiheuttaa sekä taloudellisten että kulttuuristen arvojen menetyksiä. Asuinpihaan kuuluvat myös monet rakenteelliset pienet yksityiskohdat ja kevyet rakenteet kuten kalusteet, aidat ja portit. Ne ovat 35 Kovanen, Luostarinen & Lahdenvesi-Korhonen 2004 56 usein näkyvä ja persoonallinen osa maisemaa. Myös niitä on huollettava ja kunnostettava säännöllisesti, että ne säilyttäisivät arvonsa. Puurakennusten keskeiset hoitotoimenpiteet - vesikaton tarkistukset ja huolto - vesikourujen puhdistus - ikkunoiden ja ulko-ovien tiivistäminen - lämmityslaitteiston huolto, puhdistus ja säätö, hormien nuohous - alapohjan tuuletusaukkojen käyttö - maanpinnan muotoilu poispäin viettäväksi - istutukset vähintään 0,5m etäisyydelle rakennuksista Korjausrakentajan muistilista - kysy ensin asiantuntijoilta - hyväksy epäsäännöllisyydet - hyväksy mutkat ja vinoudet - hyväksy pienet epäkäytännöllisyydet - hyväksy tyylikerrostumat ja kestävät vanhan ajan ratkaisut - hylkää teolliset tyylijäljitelmät ja - hylkää teolliset materiaalijäljitelmät uusiessasi rakennusosia 7.3 Kotipihan kasvillisuus Puutarhakulttuuri on Suomessa nuorta. Asuinrakennusten läheiset pihamaat pysyivät pitkään hyvin avoimina ja kasvillisuus muodostui pääosin luonnonnurmesta ja hyötykasveista. Puutarhaistutukset levisivät vähitellen etenkin pappiloiden ja kartanoiden kautta taloihin 1900luvun alussa. Aluksi istutettiin koristeeksi luonnonvaraisia puita, etenkin kuusia ja koivuja, mutta myös jaloja lehtipuita ja pihtoja. Eläinten kulun rajoittamiseksi pihaa alettiin rajata myös aidoilla. Kylvönurmet yleistyivät 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yhtä aikaa koristekasvien käytön yleistyessä. Sotien jälkeen pihoille kotiutuivat nopeasti monet uudet tuontilajit ja puutarhan rakenteet ja kalusteet, samalla kun pihoja alettiin yleisemmin myös suunnitella. Pihan eri alueilla tarvitaan erilaisia kasveja Pihan kasvillisuus valitaan sen mukaan, mikä on kunkin paikan tarve ja tarkoitus: rajaistutus, tilanjako, maanpeite tai rinne. Ensiksi valitaan ne kasvit, joilla rakennetaan pihalle ’seinät’, ja 57 lopuksi valitaan ne kasvit, joilla piha koristellaan. On tärkeää, että valitaan paikan luonteeseen ja ympäristöön sopivia lajeja ja pidetään huoli, ettei koriste- ja vieraslajeja päästetä leviämään ympäröivään luontoon. Istutusalueista tulee helppohoitoisia, kun istutukset erotetaan selvästi mm. nurmikosta, käytetään suodatinkangasta ja vain puhdasta kasvualustaa, ei koskaan peltomultaa ja alueet katetaan katteella tai maanpeitekasveilla. Rehevät, riittävän tiheät kasvustot varjostavat maanpintaa ja estävät rikkakasvien itämistä. Tiheät istutukset suojaavat myös aina vihantia kasveja kevätauringolta. Rikkakasvien siemeniä leviää aina istutusalueille ympäristöstä, joten niitä pitää yleensä ainakin vähän kitkeä. Perinneperennoja vanhoihin pihoihin Perinneperennoiksi kutsutaan monivuotisia kukkakasveja, joita on viljelty Suomessa useiden vuosikymmenien ajan. Maatiais- eli perinneperennat ovat kestäviä, vaivattomia ja viihtyvät monenlaisissa pihoissa ja puutarhoissa. Ne ovat alkujaan joko luonnonlajeja tai vain vähän jalostettuja lajikkeita. Kestävät perinneperennat menestyvät paikallaan pitkiäkin aikoja ilman säännöllisiä jakamisia tai uudelleen istutuksia. Ne eivät tarvitse lannoitteita eikä niitä yleensä vaivaa taudit ja tuholaiset. Terveitä maatiaisperennoja mm. Hyviä pihapuita vanhoihin pihapiireihin - arovuokko - koivu - harmaamalvikki - kotipihlaja - herttavuorenkilpi - metsäkuusi - idänunikko - metsälehmus - iisoppi - metsävaahtera - jalokiurunkannus - mänty - kanadanpiisku - siperianpihta - kosmoskukka - tammi - kultapallo - tervaleppä - kuunliljat - tuomi - kyläkurjenpolvi - hedelmäpuut; luumu, omena, kirsikka, - maariankello - maatiaisleimut - mirrinminttu - myski- ja ruusumalva - palavarakkaus makeapihlaja 58 - pioniunikko - puistolemmikki - päivänliljat - rohtosormustinkukka - rohtosuopayrtti - särkynytsydän - tarha-alpi - tarhapioni - ukonhattu Kestäviä aita- ja aidannepensaita perinteisiin pihoihin - idänvirpiangervo - koivuangervo - koristearonia - metsäkuusi - sinikuusama - syreenit - taikinamarja - virpiangervo 7.4 Niityillä voi korvata nurmikkoa Säännöllistä leikkausta vaativaa nurmikkoa voi osin korvata kerran tai kahdesti kesässä niitettävillä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta arvokkailla niityillä. Niityn kulutuksen kesto ei ole kuitenkaan samaa luokkaa kuin nurmikoilla. Niittykasvillisuus kestää satunnaista rasitusta. Niitty perustetaan yleensä aikaisin keväällä tai syksyllä syys-lokakuussa. Kylvettävä alue muokataan muutamien neliöiden suuruisissa laikuissa ja poistetaan laikuilta havaittavat rikkakasvit. Alle hehtaarin suuruisen niityn perustaminen onnistuu parhaiten huolellisena käsityönä. Siemenet ovat pieniä, joten niiden sekoittaminen esim. hienoon hiekkaan helpottaa kylvöä. Siemenet kylvetään pintaan, sillä useat siemenet vaativat valoa itääkseen. Siemenmateriaalina käytetään valmiita kotimaista alkuperää olevia siemenseoksia. 59 Siemenet itävät hitaasti ja keväällä kylvettyjen lajien pienet taimet kehittyvät kesän kuluessa. Niityn kehittäminen vaatii kärsivällisyyttä, sillä jotkut lajit saattavat odottaa lepotilassa suotuisia itämisolosuhteita jopa vuosia. Jos vielä 3-4 vuotta kylvöstä niitty ei ole kehittynyt toivotusti monilajiseksi, voidaan suorittaa laikuittain täydennyskylvöjä. Niitty niitetään kerran tai kahdesti vuodessa kasvuston ränsistyttyä ja luoko kerätään pois muutama päivä niiton jälkeen. Yleensä niitto suoritetaan loppukesällä, mutta niitto on kuitenkin hyvä suorittaa ennen ei-toivottavien lajien kukintaa. Jos niittojäte kerätään heti pois, osa siemenistä ei ehdi varista, vaan kulkeutuu luokon mukana pois niityltä. Sopiva niittokorkeus on 510cm eikä mielellään sitä korkeampi, eikä matalampi. Rehevät alueet ja etenkin laikut, joille niittysiementä ei kylvetty vaan joille niityn lajien toivotaan vähitellen leviävän, kannattaa niittää useita kertoja kesässä (2-3 kertaa) ja aina kerätä niittojäte pois. Ei toivottavien lajien, kuten maitohorsman ja vuohenputken hävittämistä voidaan tehostaa muutaman vuoden ajan useita kertoja kesässä, tehtävällä niitolla. Niittäminen ei tehoa voikukkaan. Yksittäiset voikukat voi poistaa juurineen voikukkaraudalla, mutta suurempiin kasvustoihin tarvitaan joko kasvinsuojeluaineita tai alueen uudistamista. Vanhaa nurmikkoa voi myös muuttaa niityksi, mutta muokkaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Mitä karumpi nurmikko toimenpiteenä on, sitä lopetetaan helpommin nurmikon niityksi lannoitus muuttaminen ja onnistuu. pintamaahan Ensimmäisenä lisätään hiekkaa. Nurmikonleikkausvälejä pidennetään ja samalla tehostetaan leikkaustähteen poiskeruuta. Nurmikkoa voidaan poistaa myös laikkuina ja lisätä laikkuihin hiekka-turveseosta ja kylvää niihin niittykasvien siemeniä. Niittysiemeniä ei pidä kylvää muokkaamattoman nurmikon joukkoon, koska siemenet tuhoutuvat jäädessään nurmikkoheinien sekaan. 7.5 Maisemakasvien viljely Maisemallisesti keskeisillä alueilla sijaitsevilla ja viljelykäytöstä poistuneilla pelto- tai sitä vastaavilla alueilla maiseman avoimena säilyttämistä voidaan edistää maisemakasvien viljelyllä. Maisemakasvien viljely voi olla myös välivaihe vanhojen peltoalueiden kehittämisessä luonnonmonimuotoisuudelta rikkaammiksi niityiksi, kun alueet ovat viljelykäytön jäljiltä vielä kuitenkin liian ravinteikkaita niittykasveille. Yksivuotisia ja monivuotisia maisemakasveja Aitohunajakukka, PHACELIA Ryhmä- ja leikkokukka, hyvä mehiläiskasvi. 60 TANACETIFOLIA Kylvetään touko-kesäkuussa suoraan avomaalle. Kukkiin heinä-syyskuussa. Korkeus 70-90 cm. Viihtyy aurinkoisella paikalla niukkaravinteisessa ja kuivahkossa maassa. 2 Kylvö: 10 g/ 7m , 5-10 kg/ha (n.60 €/kg). Alsikeapila, TRIFOLIUM HYBRIDUM Yksivuotinen maisemointi- ja hunajakasvi. Kylvetään touko-kesäkuussa kasvupaikalleen. Kukkii kesä-elokuussa vaaleanpunaisin kukin. Korkeus 30-40 cm. Viihtyy aurinkoisella ja 2 puolivarjoisella kasvupaikalla. Kylvö: 10 g/ 7m , 5-10 kg/ha (n. 34€/kg). Auringonkukka, HELIANTHUS ANNUUS Kylvö avomaalle touko-kesäkuussa 3-4 cm syvyyteen. Kukkii suurin, keltaisin kukin loppukesästä. Korkeus 60-70 cm. Viihtyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. 2 Tilantarve 30 x 30 cm / taimi. Kylvö: 10 g/ 7m , 5-10 kg/ha (n. 60€/kg). Keltalupiini, LUPINUS LUTEUS Yksivuotinen maisemointikasvi, jota käytetään myös leikkokukkana. Kylvetään toukokesäkuussa kasvupaikalleen. Lämpimän keltaiset kukat n. 65 vrk:n kuluttua kylvöstä. Korkeus 60-80 cm. Viihtyy aurinkoisella 2 kasvupaikalla. Kylvö: 100 g/ 6m , 5-10 kg/ha (n.4 €/kg). Kuitupellava, LINUM USITATISSIMUM Sinikukkainen, korkeus n. 80 cm. Kylvö ’ELECTRA’. toukokuun alussa, harataan korkeintaan 1.5 2 cm syvyyteen. Kylvö: 130-140 g/ 10m , (n. 2125€/kg). Matala kehäkukka, ´Fiesta CALENDULA OFFICINALIS Gitana´, Yksivuotinen maisemointikasvi, joka sopii hyvin myös leikkokukaksi. Kylvetään toukokesäkuussa. Kukkii aikaisemmin kuin tavallinen kehäkukka. Viihtyy aurinkoisella ja 2 puolivarjoisella kasvupaikalla. Kylvö: 20g/ 8m , (n. €/kg). 61 Puna-apila, TRIFOLIUM PRATENSE Monivuotinen hunaja-, maisemointi- ja rehukasvi. Kylvetään touko-kesäkuussa suoraan kasvupaikalleen. Kukkiin kylvöä seuraavana vuonna kesäkuun lopulta syksyyn. Korkeus 50-70 cm. Viihtyy aurinkoisella paikalla savi-, hiesu- ja hietamailla. 2 Kylvö: 10g/ 5m , (n. 34€/kg). Persianapila, TRIFOLIUM RESUPINATUM Hyvä vihantalannoitus- ja mehiläiskasvi. Kylvetään keväällä tai myöhään syksyllä. 2 Korkeus n. 70 cm. Kylvö: 500g/ 200m , (n.17 €/kg). Sinimailanen, MEDIGAGO SATIVA Monivuotinen vihantalannoitus- ja maisemointikasvi. Kylvetään touko-kesäkuussa suoraan kasvupaikalleen. Kukkii kylvöä seuraavana vuonna heinä-syyskuussa. Korkeus 50-100 cm. Viihtyy kalkkipitoisessa ja 2 syvämultaisessa maassa. Kylvö: 10g/ 4m , (n. 34€/kg). Tattari, FAGOPYRUM ESCULENTUM Kylvö: 200g/ a, (n. 21€/kg). Valkoapila, TRIFOLIUM REPENS Kylvetään touko-elokuussa. Kestää hyvin kuivuutta. 2 Kylvö: 50g/ 33m , (n. €/kg). Valkolupiini, Lubinus albus Kylvö: 300g/ a, (n. 17€/kg). Veriapila, TRIFOLIUM INCARNATUM Yksivuotinen, nopeakasvuinen maisemointi-, vihantalannoitus- ja hunajakasvi. Erinomainen katekasvi esim. kaalimaalla. Kylvetään aikaisin keväällä. Kukkii heinä-elokuussa kauniin tummanpunaisin kukin. Korkeus 30-40 cm. Viihtyy erilaisilla kasvupaikoilla, ei kuitenkaan jäykillä savimailla. Kalkinsuosija. Kylvö: 10g/ 2 15m , (n. 100€/kg). Ruisvirna, Yksivuotinen maisemointi- ja maanparannuskasvi. Kylvetään suoraan 62 kasvupaikalleen touko-kesäkuussa. Kukkii heinä-syyskuussa. Rentovartinen 1,5-2 m korkeaksi kasvava köynnösmäinen kasvi. Viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Kylvö: 20kg / a (n.21€/kg). 7.6 Vieraslajit ja niiden torjunta Vieraslajit ovat alun perin Suomen luontoon kuulumattomia lajeja, jotka ovat levinneet maahamme ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Suomesta on tavattu yli 600 vieraslajia, joista osa esiintyy myös Etelä-Savossa. Vieraslajeilla ei usein ole lainkaan luontaisia kilpailijoita uusilla esiintymisalueilla, joten luontoon levitessään ne pystyvät valtaamaan elinympäristöjä ja syrjäyttämään paikan alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit muuttavat kokonaisten eliöyhteisöjen rakennetta. Vieraslajit voivat tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa tuhoja mm. maa- ja metsätaloudelle. Jotkut vieraslajit mm. jättiputket, ovat haitallisia myös ihmisen terveydelle. Suurin osa maahamme levinneistä vieraslajeista on kasveja. Etelä-Savossa yleisimmät vieraskasvilajit ovat jättiputki, jättipalsami ja komealupiini. Nämä lajit on alun perin tuotu maahamme koristekasveiksi, mutta nykyään ne ovat levinneet myös pihapiirien ulkopuolelle asutuksen läheiseen luontoon. Vieraslajeja voi toki edelleenkin kasvattaa rajatuissa istutusryhmissä, mutta niistä on pidettävä huoli, etteivät ne leviä luontoon. Luontoon levinneitä kasveja olisi hyvä pyrkiä poistamaan juurineen. Laajaksi levinneeseen esim. jättipalsami ja komealupiini kasvustoon tehoaa myös useita kertoja kesässä tapahtuva niitto. Vieraslajien jäänteitä ei saa kompostoida vaan ne kuivatetaan ja mahdollisuuksien mukaan poltetaan. Etelä-Savon Ely-keskus antavaa ohjeita ja neuvoja ongelmallisten ja terveydelle haitallisten vieraslajien torjuntaan ja hävittämiseen. Suomalaiseen luontoon kuulumattomia, helposti villiintyviä lajeja: - etelänruttojuuri Petasites hybridus - idänkannukka Cornus alba - isopiisku Solidago gigantea - isosorsimo Glyceria maxima - isotuomipihlaja Amelanchier spicata - japaninruttojuuri Petasites japonicus ssp.giganteus - japanintatar Fallobia japonica 63 - jättipalsami Impatiens glandulifera - jättitatar Fallobia sachalinensis - kanadanpiisku Solidago canadensis - kaukasianjättiputki Heracleum mantegazzianum - keltamajanvankaali Lysichiton americanus - kiiltotuhkapensas Cotoneaster lucidus - komealupiini Lupinus polyphyllus - korkeapiisku Solidago altissima - kurtturuusu Rosa rugosa - pajuasteri Aster x salignus - persianjättiputki Heracleum persicum - pilvikirsikka Prunus pensylvanica - punakarhunköynnös (elämänlanka) Calystegia sepium ssp. spectabilis - punalehtiruusu Rosa glauca - rehuvuohenherne Galega orientalis - rohtoraunioyrtti Symphytum officinale - ruotsinraunioyrtti Symphytum x upilandicum - terttuselja Sambucus racemosa - vuorivaahtera Acer pseudoplatanus Kuvat 109-111. Vieraslajit ovat uhka luonnon monimuotoisuudelle. 7.7 Reunavyöhykkeet ja metsämaiseman hoito Metsälaissa on määritelty metsäluonnon erityisen tärkeät elinympäristöt. Niiden läheisyyteen ulottuvat metsänhoidolliset toimenpiteet tulee tehdä kohteiden ominaispiirteet säilyttäen. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: - lähteet, purot ja norot välittömine lähiympäristöineen (vähintään 5-10m) - ruoho- ja heinäkorvet sekä saniaiskorvet - rehevät lehtolaikut 64 - ojittamattomien soiden pienet kangasmetsäsaarekkeet - rotkot ja kurut - jyrkänteet välittömine alusmetsineen - kitu- ja joutomaiden hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Metsien muutkin arvokkaat elinympäristöt on hyvä säilyttää alkuperäisessä tilassaan. Usein ne muodostavat kokonaisuuden erityisen tärkeän elinympäristön kanssa. Ne voivat olla paikallisen yleisyyden vuoksi vähemmän edustavia tai niiltä voi puuttua jokin erityisen tärkeän kohteen tunnusmerkki, mutta pienialaisina ne kannattaa silti säilyttää. Metsänomistaja päättää metsiensä arvokkaiden elinympäristöjen hoidosta ja käytöstä, niiden säilymisen turvaaminen on hyvää metsänhoitoa. Peltomaiseman luonnollisen rajan muodostavat yleensä metsänreunat, silloin kun pellot eivät rajoitu järveen. Metsänreunojen käsittely onkin yksi peltoluonnon monimuotoisuuden avainkysymyksiä. Luonnossa reunavyöhykkeet ovat yleensä lajistoltaan rikkaimpia alueita, koska niissä yhdistyy kaksi erilaista elinympäristötyyppiä. Reunavyöhyke on myös muuttuva ympäristö: puut kasvavat, pensaat valtaavat alaa ja jos mitään ei tehdä, leviää metsä aikanaan pellolle. Vanhat karjan laidunmetsät olivat jatkuvasti hoidettuina melko vakaita elinympäristöjä. Tietenkin puut kasvoivat ja paikoin syntyi myrskyjen, karanneen kasken tai puunkaadon takia aukkoja, mutta suuri osa lähimetsistä pysyi entisessä kuosissaan ja avoimemmat kohdat loivat vaihtelua. Nykyisin karjan laidunnus luo monipuolisia metsänreunoja vain harvoissa kohdissa. Metsänreunojen ilmeen määrääkin pääasiassa metsätalouskäyttö ja metsänhoidollisia toimia ja hakkuita tehtäessä olisi oleellista toimia niin, että metsän reunavyöhyke säilyisi monipuolisena. Tämän voi toteuttaa suojakaistana tai jättämällä muutamia puuryhmiä pellon reunaan ja jättämällä pensaskerroksen sekä matalammat lehtipuut, kuten tuomet, pihlajat ja raidat, kasvamaan. Jättöpuustoa ja lehtipuuntaimia voidaan valikoida aukon kohdalla niin, että muutamassa vuodessa niistä jo kasvaa kesäaikaan peittävä suojapuusto. Reunavyöhyke on metsänhoidollisestikin perusteltu. Se suojaa uudistusalaa paahteelta ja hallalta sekä antaa nuorille taimille suojaa kevätahavalta. Viljelymaiseman metsänreunoissa huomioon otettavaa: - pyri säilyttämään hakkuilta keskeisimpien peltoalueiden pellonpuoleinen metsänreuna sekä matalampien puiden ja pensaiden vyöhyke (tuomet, pihlajat, pajut, matalammat pensaat) - hakatessasi voit myös jättää aukon suojaksi muutamia puuryhmiä suojakaistan asemasta - pyri talviaikaisiin töihin ja kerää hakkuutähteet aina pois 65 - säilytä erityiskohteet aina alkuperäistilassaan tai mahdollisimman lähellä sitä (purot, lähteiköt, kosteat korvet ja muut erityisen tärkeät elinympäristöt) Maisemaraivaus ja puuston kaulaaminen Maisemaraivauksissa raivataan esiin korostetusti erikoiset sekä kaunismuotoiset puuyksilöt ja marjovat lajit, kuten katajat ja pihlajat, isot kivet sekä laidunalueiden rakenteet ja vanhojen rakenteiden jäänteet. Erityisesti tulee välttää kaavamaista, tasavälistä puuston harventamista esimerkiksi: joka toinen puu jätetään / jokaisella oltava vähintään 5 m kasvutilaa. Puustoa ja pensaita säilytetään alueiden reunaosilla alueiden muodon, sijainnin, laajuuden ja rajojen hahmottamiseksi. Yleiskuvaltaan ja etenkin sisäosiltaan alueet voidaan raivata hyvin avoimiksi. Alueiden sisälle muodostetaan raivaten muutaman puun muodostamia ryhmiä. Raivauksissa tulee huomioida, että samalla kun suositaan lehtipuita, jäljelle jäävä puusto olisi mahdollisimman monilajinen ja alueen syys- ja talviväritys mahdollisimman rikas. Hoitoraivaus on toistettava myös säännöllisesti, jotta valoisat aukkoalueet eivät tulevina vuosina nopeasti vesottuisi jälleen umpeen. Tiheissä vesakoissa, haavikoissa ja lepikoissa, ei kannata raivata koko alaa heti, koska se vapauttaa kasvutilaa juuristosta kasvaville uusille vesoille. Ensivaiheessa voi poistaa tai kaulata 1/3 tai puolet kasvustosta ja seuraavana vuonna loput tai jälleen 1/3. Ainakin voimakkaammat puuyksilöt kannattaa kaulata ja kaataa loput reiluun tappikantoon. Tappikannosta on helppo katkaista siitä kasvavat uudet vesat. Kaulaaminen tappaa koko puun juuria myöten ravinteiden ja vedenkuljetuksen estyessä, joten kaulatusta puusta ei enää pitäisi syntyä uusia juurivesoja. Työ suoritetaan veistämällä rinnankorkeudelta esim. kuorintaraudalla kuori pois rungon ympäri nilan alta vähintään 30 cm matkalta. Puu on valmis kaadettavaksi, kun kuori alkaa irrota. Raivausjätteet on syytä kasata ja kerätä aina maastosta pois. 7.8 Viljelysmaisema ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja edistäminen viljelymaisemassa liittyy pitkän ajan kuluessa kehittyneiden, peltoympäristöstä ja sen perinteisistä maankäyttötavoista riippuvaisten eliölajien suojeluun. Niiden suosimisella edistetään maaseudun ympäristön kiinnostavuutta ja houkuttavuutta retkeily- ja matkailukohteena. Monipuolinen ympäristö ja sen rikas lajisto rikastaa myös asukkaiden jokapäiväistä elämää. Luonnon monimuotoisuutta on kolmenlaista; erilaisten elinympäristöjen kirjoa (ne voivat olla toisinaan hyvinkin pienialaisia), eri lajien määrällistä rikkautta sekä kolmantena saman lajin 66 sisäistä geneettistä vaihtelua. Elinympäristöjen säilyttäminen ja oikea hoitaminen on hyvin tärkeää, sillä niillä luodaan edellytykset eri lajien levittäytymiselle alueelta toiselle ja elinympäristöjen valtaamiselle, kuin tulevien sukupolvien geeniperimän parantamiselle. Kuvat 112-114. Perinteinen maatalous edisti luonnon monimuotoisuutta. Niityt, hakamaat ja kaskiahot olivat lukuisien niihin erikoistuneiden kasvien ja hyönteisten elinpaikkoja. Nykyisin noin 30 % maamme uhanalaisista lajeista on näitä maatalouden kulttuuriympäristöjen lajeja, joiden elinpiiri on pienentynyt lähes olemattomiin maataloudessa tapahtuneiden muutosten myötä. Peltolinnuston huomioon ottaminen edellyttää tietoa alueella yleisimpien lintulajien pesinnästä ja ruokamaista. Kriittisiä vaiheita ovat: peltojen muokkaus ja kylvö keväällä, jolloin linnut ovat aloittaneet pesintänsä (pesät voidaan havaita emolintujen käyttäytymisestä ja merkitä), säilörehun niitto- ja korjuu- sekä heinänkorjuuaikaan, on pelloilla ja pientareilla lintupoikueita. Jos vain mahdollista, tulisi pellot niittää niin, että poikueille jää mahdollisuus paeta kasvustosta ojanpientareelle tai metsänreunaan. alkukesästä, koska silloin siellä voi olla Tarpeetonta pientareiden niittämistä tulee välttää hautovia emolintuja, jotka eivät poistu pesästään ja jäävät teriin. Toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja kohentamiseksi: - jätä reilut pientareet valtaojille ja perusta ne tarvittaessa heinänsiemenseoksella - niitä nurmikasvustot niin, että lintupoikueille jää mahdollisuus väistää konetta - älä ruiskuta tai niitä pientareita ja monivuotisia luonnonkasvustoja ”tavan vuoksi” - perusta kotipihaan pitkäaikainen niittyprojekti: niitä kerran tai kaksi kesässä tai useamminkin, jos niityllä kasvaa nokkosta, voikukkaa ja koiranputkea ja kerää luoko pois. - suosi talviaikaista kasvipeitteisyyttä - kierrätä viljelykasveja eri lohkoilla - säilytä pelloilla ja pellonreunoilla yksittäisiä aiheita ja kohteita, kuten puita ja puuryhmiä, lähteiköitä, kosteikoita, perkaamattomia puroja ja pikku noroja 67 Laidunnus Laidunnus on useimpien luonnon monimuotoisuuskohteiden ja ennen kaikkea perinnebiotooppien luontevinta hoitoa. Sen vaikutus monipuolistuu, jos samaa aluetta voidaan laiduntaa eri laiduneläimillä, koska lampaat, nautakarja ja hevoset syövät eri tavalla ja eri kasvinosia. Laiduntamisen väheneminen luonnonlaitumilla on vaikuttanut eliömaailmaankin: monet lannasta riippuvaiset hyönteiset ovat tulleet harvinaisiksi, koska niiden elinpaikat ovat tulleet harvalukuisiksi ja toisistaan etäällä sijaitseviksi. Perinnebiotooppien laidunnuksessa on tärkeää, ettei alueelle tuoda lisäruokaa eikä eläimillä ole pääsyä viljelynurmille. Alueella pyritään elinympäristön asteittaiseen köyhtymiseen, jolloin perinteiset kasvilajit saavat tilaa. Vähätuottoisilla metsälaitumilla, hakamailla ja kuivilla niityillä voidaan alueen kulumista välttää rotaatiolaidunnuksella, jolloin karjaa pidetään alueella vain lyhyempiä jaksoja kerrallaan tai vain alkukesästä, jolloin kasvu on voimakkainta. Eläintenmäärä sopeutetaan laidunnettavan kohteen tyyppiin ja eläinten tuotostavoitteeseen: metsälaitumet ja kuivat niityt mahdollistavat esimerkiksi vain yhden suuren laiduneläimen 1 – 2ha kohti, kun taas parempituottoisilla rantaniityillä ja muilla tuoreilla niityillä eläimiä olla enemmän. Niitto Niittäminen eroaa laidunnuksesta siinä, että perinteisesti siinä ei valikoida poistettavaa kasvustoa samalla tavalla kuin eläimet tekevät. Tietysti niitonkin yhteydessä voidaan säästää harvinaisia kasvilajeja, antaa tiettyjen lajien siementää tänä vuonna ja niittää taas ensi vuonna jne. Niitossa poistetaan kuitenkin enemmän massaa ja ravinteita alueelta siksi se on suositeltava hoitotapa. Niiton ajankohdalla voidaan suosia toisia lajeja ja taannuttaa toisia. Rehevillä, kunnostettavilla niityillä voidaan suorittaa alkukesästä runsaskasvuisia ei-niittylajeja taannuttavia niittoja (voikukka, nokkonen, koiranputki, koiranheinä, ohdakkeet) ja niittää vielä toisen kerran loppukesästä, kun varsinaisten tavoiteltujen niittykasvien siemenet ovat kypsyneet. Myöhempinä vuosina riittää useimmilla kohteilla yksi niittokerta kesässä, kuivilla tyypeillä etenkin. Niitetty luoko viedään aina pois niityltä, mutta mikäli sitä ei voida kuljettaa pois tai syöttää karjalle, voidaan se polttaa jollakin kasvillisuudeltaan vähempiarvoisella kohdalla. Kulotus Kulottamalla voidaan poistaa karjalta syömättä jääneet hylkylaikut sekä ei-toivottu kasvillisuus. Kulotus vapauttaa maahan ravinteita, typen ja fosforin suhde muuttuu fosforin eduksi, ja kasveille tärkeitä kivennäis- ja hivenaineita. Sillä on lievä emäksinen eli kalkitseva vaikutus. Lisäksi sen myötä poistuu pääosa havupuuntaimista alueelta. Kulotuksen ravinteita vapauttavan vaikutuksen 68 takia alueita on syytä hoitaa laiduntaen. Näin tuhkasta keväällä kasvava ravinteinen heinä tulee käyttöön ja alue ravinteikkuus vähenee vähitellen. Kulotus suoritetaan joko varhain keväällä, juuri lumien sulamisen jälkeen tai loppukesästä, jolloin alueen eliölajisto ei enää kärsi toimenpiteestä. Kulotuksesta on ilmoitettava kunnan paloviranomaiselle. Toimiva ensisammutuskalusto on hoidettava paikalle. Lisäksi polttaminen vaatii riittävän määrän ihmisiä sytyttämiseen, palon ohjaamiseen ja myös sen sammutukseen. Poltettava alue on rajattava hyvin joko luonnostaan kosteisiin painanteisiin, ojiin tai vesistöihin taikka kaivettava maahan pieni oja, jonka lähistöltä kaikki palava aines poistetaan. Muutaman metrin levyinen suoja-alue voidaan myös kastella perusteellisesti (käy puuttomalle tai matalalle pensaikkoiselle paikalle). 7.9 Muinaisjäännökset Muinaismuistolaki rauhoittaa kiinteät muinaisjäännökset ja kieltää niiden säilymistä uhkaavat toimenpiteet. Kaivamisen ja muun vahingoittamisen lisäksi on myös muinaisjäännöksen peittäminen kiellettyä. Muinaisjäännösten hoidon tarkoituksena on tuoda esiin ja korostaa nykymaisemassa näkyviä kulttuurihistoriallisia elementtejä ja turvata niiden säilyminen tulevaisuuteen36. Myös esihistoriallista aikaa nuoremmat historiallisen ajan muinaisjäännökset ovat lain suojaamia. Etelä-Savossa yleisimpiä ovat mm.: linnoituslaitteet ja puolustusvarustukset, vartiopaikat, rajamerkit, muut hakkaukset kalliossa, tervahaudat, raudanvalmistuspaikat, hiilihaudat eli sysimiilut, karsikkopuut, -kivet ja -vuoret, hautausmaat, talonpohjat, uhrilähteet ja –puut, vanhat kulkureitit, tienviitat ja sillat tai niiden jäänteet, pyyntikuopat ja teollisuuslaitosten jäännökset (myllyt, ruukit). Yleisempiä historiallisen ajan irtolöytöjä ovat ruuhet ja muut hylyt, rahalöydöt ja liitupiiput37. Uudet löydöt ovat aina rikkaus, eikä muinaisjäännösten rauhoittaminen suinkaan merkitse sitä, että kaikki liikkuminen tai maatöiden tekeminen olisi muinaisjäännösalueella kielletty. Peltoa tai puutarhaa, jolta on löydetty merkkejä muinaisjäännöksestä, voi viljellä tavalliseen tapaan, ainoastaan ojien kaivaminen tai muu kynnössyvyyden alle ulottuva maanmuokkaus on kielletty, Maanomistaja voi usein myös osallistua muinaisjäännösten hoitoon mm. laiduntamalla muinaismuistoalueita. 36 Lehtinen 1989 37 Lehtinen 1989 69 Hyvin hoidetut monipuolisia muinaisjäännökset käyntikohteita, joita ovat voidaan hyödyntää niin virkistyskäytössä, opetuksessa kuin matkailussakin, usein niistä kerrotaan yleisillä informaatiotauluilla. Muinaisjäännösten hoidosta on aina sovittava Museoviraston kanssa38. Kuva 115. Laiduntaen hoidettu rautakautinen muinaisjäännösalue Sulkavalla. 8 Tukea ja rahoitusta maisemanhoitoon 8.1 Avustus rakennusperinnön hoitoon Rakennusperinnön hoitoon voidaan myöntää avustuksia sellaisten kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten hoitoon, jotka on suojeltu suojelumerkinnällä tai jotka sisältyvät luetteloon arvokkaasta rakennetusta ympäristöstä tai joilla on todettu olevan rakennus- tai kulttuurihistoriallista arvoa. Avustuksia myönnetään sellaisiin korjauksiin, mitkä edistävät rakennusten säilymistä. Avustuksia käytetään yleensä rakennusten ulkovaippojen korjauksiin esimerkiksi vesikaton, ulkoseinien, ikkunoitten, ulko-ovien, perustusten ja kantavien rakenteitten korjauksiin, mutta myös kohteiden säilyttämisen edellyttämät selvitykset voivat olla avustusten kohteina. Tyypillisiä maaseudun kohteita ovat muun muassa vanhat talot, torpat, ladot, riihet ja aitat. Tukea voivat hakea yksityiset kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät. Tuen myöntämistä koskevia ehtoja: rakennuksen tai alueen ominaisluonteen ja historiallisen aitouden tulee säilyä, korjattaessa sallitaan vain mahdollisimman pienet muutokset, rakennuksen käyttö on sopeutettava oleviin tiloihin, työ tulee tehdä perinteisin työmenetelmin ja rakenteellisin ratkaisuin, alkuperäisin tai niitä vastaavin materiaalein. Tukea ei myönnetä rakennuksen siirtämiseen, samannäköistämiseen, koristemaalausten kunnostamiseen, käyttömukavuuden lisäämiseen, väliaikaisiin toimenpiteisiin tai toistuvaluonteisiin ylläpitokorjauksiin, eikä muihin ei-antikvaarisiin korjauksiin. Tukea voidaan myöntää enintään 50% kustannuksista. Hakuaika on vuosittain lokakuun loppuun mennessä. 38 Lehtinen 1989 70 Lisätietoja Etelä-Savon Ely-keskus ja Ympäristöministeriö www.ymparisto.fi 8.2 Museoviraston entistämisavustus Tukea voivat hakea yksityiset ja yhteisöt ja kunnat. Tukea myönnetään rakennussuojelulain (60/1985) nojalla suojeltuihin rakennuksiin, autiokirkkoihin tai niihin verrattaviin rakennuksiin ja muihin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuksiin. Tukea myönnetään entistämiseen, rakennuksen konservointiin, kunnostamiseen tai historiallisen asun palauttamiseen. Tukea ei myönnetä perusparannukseen (lisälämmöneristys, vesijohto, viemäri, sähkö, kylpyhuone tms.). Avustuksen määrä harkitaan tapauskohtaisesti. Tuen myöntämistä koskevia ehtoja: rakennuksen tai alueen ominaisluonteen ja historiallisen aitouden säilyminen, korjattaessa vain mahdollisimman pienet muutokset sallitaan, rakennuksen käyttö sopeutetaan oleviin tiloihin ja työ tehdään perinteisin menetelmin ja rakenteellisin ratkaisuin, alkuperäisin tai niitä vastaavin materiaalein. Hakuaika on vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Museoviraston päätös perustuu yhteistyöhön opetusministeriön, Museoviraston museotoimen kehittäminen -yksikön, maakuntamuseoiden, Ely-keskusten, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen, Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Museovirasto voi harkintansa mukaan siirtää hakemuksen yllämainitun viranomaisen käsiteltäväksi, jos kohde ja hanke on ensisijaisesti muuhun hallinnonalaan kuuluva. Lisätietoja Museovirasto www.museovirasto.fi tai www.nba.fi 8.3 Työllistämistyöt Aikaisemmin Etelä-Savon ympäristökeskus ja sittemmin Etelä-Savon Ely -keskus on työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä kunnostus-, korjaus- ja raivaustöihin. Työllistäminen perustuu työvoimaviranomaiselta saatuun projektirahoitukseen. 71 Tavoitteena on tarjota koulutusta ja työtilaisuuksia pitkäaikaistyöttömille ja lisätä puurakentamisen ja korjausrakentamisen tietotaitoa. Käytännössä ympäristönhoitotyöt käynnistyvät siten, että kunta, yksityishenkilö tai esimerkiksi maaseutuseura, kylätoimikunta tai muu yhteisö, jättää hanke-esityksen Etelä-Savon ympäristökeskukselle. Lisätietoja Etelä-Savon Ely-keskus www.ely-keskus.fi/etela-savo 8.4 Leader-toimintaryhmän rahoitus Piällysmies ry on maaseudun kehittämisyhdistys, Leader-toimintaryhmä, joka rahoittaa vuosina 2007-2013 paikallisia yleishyödyllisiä maaseudun kehittämishankkeita, maaseudulla toimivien mikroyritysten kehittämistä sekä uusien yritysten käynnistämistä. Hankerahoitusta voi saada: yleishyödyllisiin kehittämishankkeisiin yleishyödyllisiin investointihankkeisiin elinkeinojen kehittämishankkeisiin koulutushankkeisiin Yleishyödyllisillä kehittämishankkeilla kehitetään maaseudun asumisviihtyvyyttä, vetovoimaisuutta ja toiminnallisuuden parantamista paikallisista tarpeista lähtien. Rahoitettavan toiminnan tulee olla avointa kaikille alueen asukkaille ja toimijoille. Hankkeiden toiminnan tulee tapahtua maaseutualueella. Kehittämishankkeille voi saada avustusta 85% hankkeen kokonaiskustannuksista ja yleishyödylliselle investointihankkeille 50% avustusta. Pienin myönnettävä julkinen tuki hanketta kohti on 5 000 euroa ja suurin 150 000 euroa. Hanke voi olla kestoltaan enintään kolme vuotta. Hankkeiden hakijana voi olla julkisoikeudellinen tai yksityisoikeudellinen yhteisö, esim. kyläyhdistys tai säätiö. Hankkeiden rahoittamiseen tukea ei myönnetä yritykselle. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten Leader-rahoitus vuosina 2007-2013 Yritysrahoitusta voi saada toimenpiteisiin, maaseudun yritystoimintaa monipuolistavien yritysten perustamiseen, kehittämiseen ja laajentamiseen. 72 Avustusta on mahdollista saada investointeihin, yrityksen kehittämiseen ja ensimmäisten vieraiden työntekijöiden palkkakustannuksiin. Tukea voidaan myöntää mikroyritykselle, joka työllistää alle 10 henkilöä. Yrityksen tulee sijaita ja yrittäjän asua maaseutumaisella alueella. Tuettavan tulee olla 18–62-vuotias luonnollinen henkilö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osuuskunta tai osakeyhtiö. Yhtiön pääasiallinen tarkoitus on kyseisen elinkeinon harjoittaminen. Yhtiön omistajat itse työhön osallistuen harjoittavat tuettavaa elinkeinotoimintaa. Yhtiössä määräysvalta on oltava tukikelpoisuuden täyttävillä yrittäjillä. Yritystukea voidaan myöntää enintään 150 000 euroa hakemusta kohti. Tuen enimmäismäärä kolmen verovuoden aikana on 200 000 euroa. Lisätietoja Piällysmies ry, www.piallysmies.fi 8.5 Maatalouden ympäristötuen erityistuet ja Ei-tuotannolliset investoinnit Maatalouden ympäristötuen erityistuet perustuvat maatalouden ympäristötukijärjestelmään. Maisemanhoitoa edistäviä sopimuksia ovat mm: Perinnebiotooppien hoito, 5 -vuotinen sopimus Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen 5- tai 10 -vuotinen sopimus Perinnebiotooppien hoidon erityistuen tavoitteena on ylläpitää perinnebiotooppien monipuolista lajistoa sekä vaalia kulttuuriperintöä ja maisema-arvoja. Perinnebiotoopit ovat perinteisten maankäyttötapojen, pääasiassa niiton ja laidunnuksen muovaamia ja ylläpitämiä, luonnoltaan monimuotoisia alueita. Itä-Suomessa on lisäksi leimallista pitkään jatkunut kaskeamisen perinne, joka on synnyttänyt koivuvaltaisia metsälaitumia ja hakamaita. Perinnebiotooppeja ei lannoiteta, kylvetä eikä muokata. Niiton ja laidunnuksen seurauksena perinnebiotoopeille on kehittynyt omaleimainen kasvi-, sienija eläinlajisto. Perinnebiotoopeilla elää suuri joukko uhanalaisia lajeja: peräti 28 % maamme uhanalaisista lajeista on perinneympäristöjen lajeja. Uhanalaisten lajien kannalta tärkeimpiä perinnebiotooppeja ovat kuivat niityt ja kedot, joilla elää putkilokasvien ohella muun muassa kovakuoriaisia, perhosia, pistiäisiä ja luteita sekä heltta- ja kupusieniä. Avoimia perinnebiotooppeja ovat muun muassa kuivat niityt eli kedot, tuoreet niityt ja rantaniityt. Hakamailla vaihtelevat avoimet niittyalueet, yksittäiset puut ja puuryhmät. Metsälaitumet ovat 73 puolestaan laidunnettuja metsäaloja, joiden kasvillisuudessa on vallitsevan metsälajiston ohella myös niittylajistoa lähinnä aukkopaikoissa. Puustoiset perinnebiotoopit hoidetaan yleensä laiduntamalla. Vähäpuustoisia perinnebiotooppeja voidaan joko laiduntaa tai niittää. Perinnebiotoopeilla eläimille ei tarjota lisäruokaa ja lohkot aidataan erilleen kylvönurmista. Usein kohteet tarvitsevat myös täydentävää raivaamista. Raivaus toteutetaan samoin periaattein kuin luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen kohteilla. Puustoa tulisi raivata ryhmiksi, joiden väleihin jää niittyaukkoja. Niitto- ja raivaustähteet tulee aina korjata pois sopimusalueilta. Pitkään hoitamattomana olleiden perinnebiotooppien alkukunnostukseen ja aitaamiseen voi hakea myös ei-tuotannollisten investointien tukea ja sen jälkeen säännölliseen ja jatkuvaan hoitoon perinnebiotooppien hoidon tukea. Perinnebiotooppien osalta sekä maatalouden ympäristötuen erityistukea että ei-tuotannollista investointitukea voivat hakea ympäristötukeen sitoutuneiden viljelijöiden lisäksi rekisteröityneet yhdistykset Leader-toiminnan kautta. Sopimuskausi on viisi vuotta. Tuki on enintään 450 euroa/ha/v. Sopimuksen vähimmäispinta-ala on 0,30 ha, mikä voi koostua useammasta vähintään 0,05 ha lohkosta. 30 aaria pienemmille, inventoiduille tai muutoin arvokkaiksi todetuille pienialaisille perinnebiotoopeille (5-30 aaria), voidaan poikkeuksellisesti myöntää kiinteä 135 euron vuosikorvaus. Ei-tuotannollisten investointien tukea maksetaan arvokkaiden perinnebiotooppien alkuraivauksesta ja aitaamisesta enintään 675 euroa hehtaarilta. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen maatalouden ympäristötuen erityistuen tavoitteena on elinympäristöjen maatalousympäristöjen säilyttäminen sekä tyypillisten ja viljelymaiseman uhanalaisten lajien avoimuuden ja sekä niiden monipuolisuuden edistäminen. Tällaisia kohteita ovat muun muassa erilaiset pellon reunavyöhykkeet. Pellon ja metsän reunavyöhykkeet voivat olla avoimen niittymäisiä, puoliavoimia tai monipuolisen pensaskerroksen luonnehtimia. Monin paikoin reunavyöhykkeillä on kasattua tai ladottua kiviaitaa, joka tuo oman lisänsä reunuksen monimuotoisuuteen. Myös monimuotoiset pellon ja tien tai pellon ja rannan väliset reunavyöhykkeet ovat erityistukikelpoisia. Pelloilla sijaitsevat metsäsaarekkeet sekä puu- ja pensasryhmät ovat usein jääneet pellon raivauksen yhteydessä jäljelle esimerkiksi kalliopaljastuman tai suuren puun vuoksi. Ne ovat tärkeitä alueita tarjoten suojaa, pesimärauhaa ja ruokailumahdollisuuksia eläimille ja elävöittäen 74 samalla maisemaa. Saarekkeiden ja reunavyöhykkeiden pientareilla viihtyvät myös monet niittyja mesikasvit. Avo-ojien pientareiden luontainen kasvillisuus tarjoaa suojaisan paikan monille eläinlajeille ruoka, pesä- ja suojapaikaksi. Ojien pientareet toimivat avoimessa peltoympäristössä ekologisina käytävinä, joita pitkin eläimet voivat kulkea. Puukujanteet kuuluvat vanhaan kulttuurimaisemaan. Ne johtavat yleensä päätieltä taloon. Maisemaa voi monipuolistaa muun muassa yksittäisiä maisemapuita vaalien. Toisaalta joihinkin paikkoihin voidaan tarvita suojaistutuksia. Luonnon monimuotoisuuspellot hyödyttävät esimerkiksi lintujen säännöllisillä levähdyspaikoilla monia eläimiä ja ne ovat myös maisematekijä. Kohteiden yleisin hoitomuoto on raivaus, jolla pyritään palauttamaan tai säilyttämään kohteiden avoin, puoliavoin tai kerroksellinen rakenne. Alueiden puustosta tulee muodostaa mahdollisimman monipuolinen laji- ja ikärakenteen suhteen. Raivauksessa poistetaan erityisesti reuna-alueilta vesakkoa ja nuorta puustoa, jotta aluskerros pysyy valoisana ja kasvillisuus monimuotoisena. Raivauksessa suositaan muun muassa lehtipuita, vanhoja ja suuria puita, lahopuita, pökkelöitä, katajia ja marjovia lajeja. Raivaus on hyvä tehdä lintujen muutto- ja pesimäkauden ulkopuolella. Kohteita voidaan lisäksi laiduntaa tai niittykasvillisuutta niittää, jotta kasvillisuus monipuolistuisi ja ei-toivotut kasvit vähenisivät. Niitto- ja raivaustähteet tulee aina korjata pois alueilta, jotta ne eivät jää rehevöittämään maaperää ja peittämään muuta kasvillisuutta. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden hoidon erityistukisopimus voi olla 5- tai 10-vuotinen. Vuosittainen tuki on enintään 450 euroa/ha. Sopimuksen vähimmäispinta-ala on 0,30 ha, joka voi koostua useammasta vähintään 0,05 ha lohkosta. Maatalouden ympäristötuen erityistukien myöntämistä koskevia yleisiä ehtoja jos hakijana on viljelijä, on hänen sitouduttava ympäristötukeen ja hänellä tulee olla viljelyksessään vähintään kolme hehtaaria tukikelpoista peltoa sopimusalan on oltava vähintään 0,30 hehtaaria perinnebiotooppien hoito- ja monivaikutteisten kosteikkojen sopimuksissa hakijana voi olla myös rekisteröitynyt yhdistys Hakuaika Hakuaika on vuosittain huhtikuussa. Hakemus jätetään Etelä-Savon Ely-keskukseen. 75 Lisätietoja Etelä-Savon Ely-keskus www.ely-keskus.fi Maa- ja metsätalousministeriö www.mmm.fi Piällysmies ry, www.piallysmies.fi MKN Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savo, www.maajakotitalousnaiset.fi 8.6 Arvokkaiden metsäelinympäristöjen rahoitus Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen sekä muiden arvokkaiden elinympäristöjen, kuten puustoisten perinnebiotooppien, säilyttämiseen voi hakea myös kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) elinympäristöjen mukaista ominaispiirteet ympäristötukea. tulee Metsälain säilyttää. mukaan erityisen tärkeiden Ympäristötuella voidaan korvata metsänomistajalle metsän biologisen monimuotoisuuden tai erityisen tärkeän elinympäristön säilyttämisestä tai muusta luonnonhoidosta aiheutuvia lisäkustannuksia tai menetyksiä. Metsätalouden rahoituslaki on julkaisun kirjoittamisen aikaan muutoksen edessä ja lain uudistuessa sillä on vaikutuksensa myös ympäristötukeen. Erilaisia metsäluonnon hoitohankkeita voidaan rahoittaa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisella tuella. Erilaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi usean tilan alueelle ulottuvat tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustyöt, talousmetsien maisemanhoidon kannalta merkittävät metsän kunnostustyöt, metsäojitusalueiden laskeutusaltaiden tyhjentäminen tai metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estäminen tai korjaaminen (esim. perustamalla kosteikon), metsäojitusalueen ennallistaminen luonnonarvoltaan tärkeällä alueella sekä muut edellä mainittuja vastaavat metsäluonnonhoitoa, metsien monikäyttöä, maisema-, kulttuuri- ja virkistysarvoja korostavat alueellisesti merkittävät hankkeet. Etelä-Savon Metsäkeskus suunnittelee ja toteuttaa metsäluonnonhoitohankkeet. Vapaaehtoisperiaatteella toimivan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (Metso) mukaisia, monimuotoisuuden kannalta keskeisimpiä elinympäristöjä voi tarjota ohjelman kautta suojeluun. Näitä elinympäristöjä ovat muun muassa lehtojen, lahopuustoisten metsien, pienvesien lähimetsien, metsäluhtien ja tulvametsien, harjujen paahdeympäristöjen sekä metsäisten kallioiden ja jyrkänteiden lisäksi puustoiset perinneympäristöt. Lisätietoja Etelä-Savon metsäkeskus www.metsakeskus.fi 76 8.7 Laidunpankki Laidunpankki on internetissä toimiva palvelusivusto, joka auttaa maisemanhoidosta kiinnostuneita nautojen, lampaiden ja hevosten omistajia sekä laidunmaan omistajia kohtaamaan toisensa. Sivuilta löytyy tietoa maisemalaiduntamisesta ja sen toteuttamisesta käytännössä. Laidunpankin hakupalveluun voi jättää oman ilmoituksen, jolla voi tarjota maata laidunnettavaksi tai eläimiä maisemanhoitajiksi. Hakupalvelun kautta voi myös etsiä eläimiä ja laidunalueita paikkakunnittain. Lisätietoja MKN Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savo www.maajakotitalousnaiset www.laidunpankki.fi 9 Lähteet Etelä-Savon seutukaavaliitto (1984). Etelä-Savon rakennusperintö. Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisu 14. Etelä-Savon seutukaavaliitto (1988). Kulttuurimaisemainventointi 1988. Julkaisu 147:1989. Kovanen, Kirsti (1984). Etelä-Savon kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet -rekisteri. EteläSavon maakuntaliitto. Inventointikortti vuodelta 1984. Kovanen, Kirsti, Maria Luostarinen & Leena Lahdenvesi-Korhonen (2004). Koppelj, sarani ja kokkitalli. Opas maatalouden rakennusperinnön vaalimiseen Etelä-Savossa. Kärkkäinen, Jari (2010). Raportti: Kerimäen kunta, Kirkonrannan kehittämishanke, Viitasammakkoselvitys. FCG Finnish Consulting Group Oy Lehtinen, Leena (1989). Opas Etelä-Savon esihistoriaan. Luonnonlumo Tmi Rajakallio (2010). Raportti: Kerimäen Joutenlahden sudenkorento- ja sukeltajakuoriaiskartoitus kesällä 2010. Mielonen, Asko (1993). Vanhan Kerimäen historia Osa 1:1. Pitäjän perustamisesta kunnallishallinnon alkuun. Museovirasto, ympäristöministeriö (1993). Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Museovirasto (2010). www.nba.fi, > Kulttuuriympäristö rekisteriporttaali Taskinen, Helena (2007). Saimaan muinaisrantojen kivikautinen ja varhaismetallikautinen asutus. Julkaisussa: Kulttuuriympäristöselvitys Etelä-Savon kulttuuriperinnön kehityslinjat, jatkumot ja murrokset. Etelä-Savon maakuntaliiton julkaisu 88:2007. 77 Pakarinen, Olavi (1994). Suuri Savontie. Vanhan valtatien tarina. Tielaitos, Kaakkois-Suomen tiepiiri. Pohjannoro, Lauri (1990). Vanhan Kerimäen Historia Osa II. Vesajoki, Heikki (1992). Katsaus vanhan Kerimäen luonnonhistoriaan. Teoksessa Vanhan Kerimäen Historia Osa I:2, Erillisartikkelit. Wallin, Väinö (1893). Suomen maantiet Ruotsin vallan aikana. Wirilander, Kaarlo (1960). Savon historia III. Savo kaskisavujen kautena. Ympäristöministeriö (1993). Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. 78 Liite 1: Maisemanhoidon toimenpiteet julkisilla alueilla Aika Kohde nro Kiireellisyys, Toimenpide erityinen 2011 kesä-syksy 1 Keskustan alueen liikennealueiden ja julkisten tilojen, pihojen 2 yhtenäinen valaistussuunnitelma 21 27 kesä-syksy 1 Keskustan alueen liikennealueiden 27 yhtenäinen opastesuunnitelma ja julkisten kohteiden 33 syksy 1 Keskustan liikennealueiden saarekkeiden kasvillisuusarvio 2 (vieraslajien korvaaminen) valaistussuunnittelun yhteydessä 21 27 kesä 8 x Pappilan puiston luonnonhoitoalueiden hoitosuunnitelma (avoimet alueet ja reunavyöhykkeet kiviaitoineen), hoidon jatkumosta sopiminen kesä 15 x Rakentamista odottavat reunavyöhykkeet, tontit ja hoitosuunnitelma niiden ja huolittelemattomat hoidosta sopiminen (laidunnusarvio ja vuorkausmenettelyt) kesä-syksy 17 Kirkkopihan vihersuunnittelu, entistämissuunnitelma 2012 kevät-talvi kevät 20 x Puoliavoimet puistot sisääntuloteiden ja sataman lähellä, jo 23 raivattujen alueiden uudelleen läpikäynti, jatkohoidosta sopiminen 25 Joenvarren maisemanhoito, hoitosuunnitelmat, hoidosta sopiminen 26 Maisemametsän hoitosuunnitelma, hoidon jatkumosta sopiminen (laidunnus mahdollisuuden arviointi) kevät 29 x Vanhainkodin mäki, raivauksen täydennys, hoitosuunnitelma jatkumon varmistamiseksi (laidunnus mahdollisuuden arviointi) kesä 28 Maisemapellon tulevaisuus, viljely/maisemakasvit, päätös ja tarvittaessa hoitosuunnitelma, hoidon jatkumosta sopiminen syksy 18 Kaivopirtin alueen kehittämissuunnitelma kevättalvi 30 Teollisuusalueen vihersuunnitelma ja toteutus ja kesä 31 kevättalvi 30 Teollisuusalueen pienrakennesuunnittelu (aidat, portit) ja arvio ja kesä 31 rakennusten muut kunnostustarpeet 2013 79 Liite 2. Maisema-arvot (mittakaava mukautettu). 80 Liite 3. Suunnitelmakartat 81
© Copyright 2024