Kognitiivisen terapian kolmas aalto 2014-2015

Kognitiivisen terapian kolmas aalto 2014-2015
Järjestäjät: Turun kesäyliopisto ja Integrum-instituutti
Kuvaus
Tietoisuustaitoihin ,arvotyöskentelyyn ja hyväksynnän harjoitteluun perustuvat kolmannen
poven kognitiiviset terapiat (MBCT) ovat tunne- ja toiminta-tottumusten säätelyä ja oman
elämän ohjausta edistävä hoidollinen suuntaus, jonka tuloksellisuudesta on tieteelliseen
dokumentaatioon perustuvaa näyttöä mm. uusiutuvan masennuksen, pelkojen ja
ahdistuneisuuden hoidon osana sekä stressin ja uupumuksen, kroonisen kivun,
murehtimissairauksien, unettomuuden ja tunne-elämän epävakaisuuden ja
riippuvuussairauksien hoidon osana.
Työtavat yhdistävät kognitiivisen psykoterapian uusinta suuntauksia kuten dialektista
käyttäytymisterapiaa (DKT) ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (HOT), metakognitiivista
terapiaa (MCT) ja myötätuntosuuntaista terapiaa (CFT). Ne kehittävät metakognitiivista taitoa
löytää sellainen tapa olla suhteessa kehon ja mielen reaktioihin, joka vähentää tarpeetonta
kuormittuneisuutta ja koettua emotionaalista kärsimystä. Menetelmiä on mahdollista soveltaa
monissa psykoterapeuttisissa viitekehyksissä (mm. psykodynaaminen, kognitiivinen,
ratkaisukeskeinen tai psykofyysinen psykoterapia), yksilö- ja ryhmämuotoisen hoidon ja
kuntoutuksen osana ja itsehoidon välineenä. Tietoisuustaidot edistävät sekä mielen toimintojen
ymmärrystä (mentalisaatiota) että toiminnan ohjausta omien elämänarvojen suuntaisesti.
Aika
27.09.2014 - 31.12.2015
Kohderyhmä
Opinto-ohjelma on suunnattu sosiaali- ja terveydenhoidon ammattihenkilöille kuten lääkäreille,
psykologeille, psykoterapeuteille, fysioterapeuteille sekä kaikille, jotka haluavat täydentää
osaamistaan tietoisuustaitoihin pohjaavilla työskentelytavoilla.
Tavoite
Perusjakso antaa valmiuksia soveltaa joitakin tietoisuustaidon ja kolmannen polven
kognitiivisten terapioiden elementtejä omassa potilas- tai asiakastyössä ja hoidollisen
vuorovaikutuksen ohjaamisessa.
Sisältö
27.9. ja 18.10.2014
Opintojakso 1
Tietoisuustaidot (MBCT) mielialan säätelyssä ja masennuksen ehkäisyssä (2 pv).
8.11. ja 29.11.2014
Opintojakso 2
Työperäisen stressin ja unihäiriöiden ennaltaehkäisy ja hoito hyväksymis- ja
omistautumisterapialla (2 pv).
Kevät 2015
Opintojakso 3
Syömisen, kehonkuvan ja ylipaino-ongelmien käsittely kolmannen aallon kognitiivisella
terapialla (2 pv).
Kevät 2015
Opintojakso 4
Tunne-elämän epävakaisuuden, impulssiongelmien ja vihan hallinta dialektisella
käyttäytymisterapialla (2 pv).
Syksy 2015
Opintojakso 5
Uusiutumisen ehkäisyohjelma (MBRP) päihdeongelmissa ja riippuvuuksissa (2 pv)
Syksy 2015
Opintojakso 6
Psyykkisen resilienssin ja palautuvuuden kehittäminen haavoittavien elämäntapahtumien
jälkeen myötätuntosuuntaisella terapialla (CFT) (2 pv).
Kouluttajat
Psykoterapeutti VET, psykologi ja psykoterapian kouluttaja, kirjailija Juhani Laakso
Suoritustapa
Sarja koostuu 6 opintojaksosta, joista jokaiseen sisältyy 2 lähiopiskelupäivää. Lähiopetus
toteutuu 3 lukukauden sisällä (4 päivää lukukaudessa) ja sisältää sekä teoriaopetusta että
menetelmien demonstraatioita ja käytännön harjoituksia ryhmässä. Jaksoon liittyy jaettava
opetusaineisto sekä suositus kirjallisuudesta, joka tukee oppimista
Kirjallisuus
Forsell, Marjut. Tiedostavan läsnäolon prosessikuvaukset ja tutkimuslinjat. Psykologia 44 (05),
2009, 376-392.
Holmberg Nils. Toistuvan masennuksen ehkäisy tietoisuustaitoja hyödyntävällä kognitiivisella
psykoterapialla. Suomen Lääkärilehti 2005;60:909-12.
Laakso, Juhani. Mielen taito. Vapauta ajatuksia, kehitä tunteita. Kirjapaja, 2009.
Orsillo, S.M., Roemer, L. Mielekkäästi irti ahdistuksesta. Basam Books, 2012.
Siegel, Daniel. The Mindful Therapist: A clinician´s guide to Mindsight and Neural
Integration. Norton 2010.
Wells, Adrian. Metacognitive therapy for anxiety and depression. The Guilford Press 2009.
Hinta
Koulutuksen hinta on 420€ / opintojakso (12 lähipäivää yhteensä 2520€)
Hinta sisältää opetuksen, ohjauksen, jaettavat kurssimateriaalit ja työpajapäivät.
Mikäli osallistujat haluavat suorittaa koko opintojakson, heillä on oikeus liittyä
työnohjaukselliseen pienryhmään, jossa tarkastellaan opitun soveltamista omaan työhön.
Pienryhmät kokoontuvat koulutuspäivien yhteydessä ja valinnaisesti myös videosillan kautta
etäohjauksena.
Ilmoittautumiset
12.9.2014 mennessä Turun kesäyliopistoon.