Svenska på förskole- och lågstadiet,

Oulun yliopistossa käynnistyi syyslukukaudella 2014 uusi
sivuainekokonaisuus
Svenska på förskole- och lågstadiet,
joka muodostuu 25 op:n perus- ja 35 op:n aineopinnoista.
Kohderyhmät:
 luokanopettajakoulutusohjelman opiskelijat, jotka haluavat saada
kelpoisuuden opettaa ruotsia peruskoulussa, kun B-ruotsin opiskelu alkaa
alakoulun 6. luokalla vuonna 2016.
 varhaiskasvatuksen koulutusohjelman opiskelijat, jotka haluavat opettaa
ruotsia esimerkiksi esikoulun kielikerhossa.
Syksyllä 2015 opetukseen otetaan 10–15 uutta opiskelijaa.
Opetuspaikkana on Oulu.
Kielitaitovaatimus ja sen osoittaminen:
Opiskelijalla katsotaan olevan riittävä kielellinen lähtötaso,
jos hän on suorittanut opintojakson 901001Y Toinen kotimainen kieli ja saanut siinä
kirjallisesta ja suullisesta kielitaidosta arvosanan hyvä taito tai
jos hän osoittaa erikseen järjestettävässä kirjallisessa ja suullisessa lähtötasotestissä
Eurooppalaisen viitekehyksen mukaista taitotasoa B2 hyvä taito.
Sellaista opiskelijaa, joka haluaa opiskella sivuainekokonaisuutta mutta jonka on
ennen hyväksymistä korotettava kirjallista tai suullista arvosanaa, pyydetään
helmikuun aikana ottamaan yhteys yliopistonlehtori Hannu Niemeen (yhteystiedot
tämän tekstin lopussa) korostuskokeen ajankohdasta sopimista varten.
Opintojen opintojen kesto
 Uusien opiskelijoiden opinnot käynnistyvät perusopinnoilla, joiden rinnalla voi
opiskella myös aineopintoihin kuuluvia kursseja.
 Perus- ja aineopinnot on mahdollista suorittaa opiskelutahdista riippuen 1½2½ vuodessa.
 Sivuaineopintokokonaisuuden opetusta jatketaan myös tulevina vuosina,
siten, että nyt opintonsa aloittavat ehtivät suorittaa opinnot valmiiksi.
Opetus- ja opiskelumuodot
•
•
•
•
•
•
Lähiopetus: luennot, harjoitukset
Monimuoto-opetus (lähiopetus, etäopetus)
Itsenäinen työskentely (Moodle-oppimisympäristö)
Ryhmätyöt
Opintokäynnit, oppituntien seuraaminen ja pitäminen
Ryhmätapaamiset
Opintojen sisältö
Perusopinnot (25 op)
Opintojakso
Op
Grammatik (Kielioppi) …………………………………………………………….. 5
Kultur och samhälle (Kulttuuri ja yhteiskunta) ………………………… 5
Svensk fonetik med uttal (Ruotsin äänneoppi ja ääntäminen)…. 5
Språkfärdighet 1 (Suullinen ja kirjallinen kielenkäyttö 1) ………….. 5
Orienterande praktik (Orientoiva opetusharjoittelu) ………………. 5
Aineopinnot (35 p.)
Opintojakso
Op
Grunderna i språkbad (Kielikylvyn perusteet) ……………………………………………..
5
Språktillägnande och flespråkighet (Kielen omaksuminen ja monikielisyys) …
5
Språkbad och tvåspråkig undervisning (Kielikylpy ja kaksikielinen opetus) …..
5
Språkpedagogisk workshop (Kielikasvatuksen työpaja) ………………………………..
5
Språkfärdighet 2 (Suullinen ja kirjallinen kielenkäyttö 2) ………………………………
5
Översättning (Kääntäminen) ………………………………………………………………………… 5
Undervisningspraktik på svenska (Ruotsinkielinen opetusharjoittelu) ………….. 5
HUOM!
Jos opiskelijalla on jo olemassa hyvä ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, hän
voi aloittaa sivuaineopinnot jo kevätlukukaudella 2015, jolloin järjestetään opintojakso Grunderna i språkbad (5 op) yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa.
Kurssin kuuluu 1–2 lähiopetuspäivää Oulussa, etäopetusta sekä opintokäynti ja 1
lähiopetuspäivä Vaasassa. Kurssin ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin. Se
ajoittunee huhti-toukokuulle. Lisätietoja sivuainekokonaisuudesta antaa
ILMOITTAUTUMINEN OPINTOIHIN
Huhtikuussa 2015 Grunderna i språkbad -opintojaksolla opintonsa
aloittavien ilmoittautuminen alkaa 16.2. ja päättyy 16.3. klo 12.00.
Syyskuussa 2015 alkaviin opintoihin ilmoittautuminen alkaa 16.2.2015 ja
päättyy 29.5.2015 klo 12.00.
 Opiskelija lähettää vapaamuotoisen ilmoittautumisensa sähköpostiosoitteeseen <[email protected]>
 Ilmoittautumisesta tulee käydä ilmi 1) sukunimi ja kutsumanimi, 2) opiskelijanumero ja 3) koulutusohjelma (= luokanopettaja tai varhaiskasvatus)
 Opetukseen ilmoittautuja toimittaa erillisen paperitodistus ruotsin kielen
kirjallisesta ja suullisesta taidostaan. Tähän tarkoitukseen riittää kopio
tutkintotodistuksesta tai opintosuoritusrekisteriotteesta, josta ruotsin kielen
osataitojen arvosanat näkyvät. Todistuksen voi jättää kirjekuoressa työhuoneen HU256 oven vieressä olevaan postilokeroon tai antaa kirjekuoren
virastomestarille lähetettäväksi sisäisessä postissa osoitteeseen: 1 Pohj.fil.,
Hannu Niemi.
Lisätietoja antaa
Yliopistonlehtori Hannu Niemi
Työhuone: HU256
Vastaanotto: sopimuksen mukaan
Työpuhelin: 0294483208
Sähköposti: [email protected]