Alajärven Steely Oy tuntee menestymisen palkit

6
JÄRVISEUTU Keskiviikkona 10.11.2010
Yrittäjyys ja urheilu-ura
kulkevat käsi kädessä
ALAJÄRVI
Minna Saloranta
Alajärven kauppakeskus Keskipisteessä ensi viikolla toimintansa aloittavassa hierontayrityksessä ovat asiakkaat
SM-tason käsittelyssä. Nuori
urheiluhieroja, möksyläinen
Ilari Huttula on nimittäin
myös kovan tason moukarinheittäjä, joka panostaa urheiluun tosissaan.
Kovat otteet hän vakuuttaa
kuitenkin jättävänsä moukarikehään.
– Hierojana sanovat minua
helläkätiseksi, mutta tarvittaessa hieronta toki on voimakkaampaa, hän naurahtaa.
Hierojan työssä Huttulaa
viehättää ihmisläheisyys. Hän
kokee oman urheilutaustan ja
hierojan työn myös palvelevan
hienosti toinen toisiaan.
Lihashuoltoa moneen
tarpeeseen
Hierojaoppiin Ilari Huttula
hakeutui heti lukion jälkeen,
ja urheiluhierojaksi hän valmistui Kuortaneelta viime keväänä.
Ammattinimikkeestä huolimatta palvelu on tarkoitettu
kaikille hierontaa tarvitseville.
– Urheiluhierojana olen
kuitenkin perehtynyt klassisen hieronnan ohella erikseen
myös urheilijoiden tarpeisiin,
hän selittää.
Yritys vastaanottaa asiakkaita myös iltaisin ja viikonloppuisin. Joustava aikataulu
palvelee yrittäjän omaa urheilu-uraa, sillä treenaaminen
vie aikaa 15-20 tuntia viikosta.
Alajärven Steely Oy tuntee
menestymisen palkit
ALAJÄRVI
Minna Saloranta
ffMistä
Hieroja Ilari Huttula neuvoo
hakemaan apua lihasvaivoihin ennen kuin ne pääsevät
yltymään pahoiksi. Hänen hieronta-yrityksensä ovet aukeavat
asiakkaille apteekin naapurissa
maanantaina 15.11.
Nopea nousu kärkeen
Samaan aikaan ammattiin
opiskelun kanssa Ilari Huttulan elämässä on tapahtunut paljon myös urheilurintamalla. Nuorempana harrastamansa moukarinheiton hän
löysi vasta pari vuotta sitten,
lukiokaverin vanavedessä.
Sen jälkeen kehitys on ollut huikeaa: jo ensimmäisellä
kaudellaan vuonna 2009 hän
tuli 19-vuotiaiden SM-kisojen
viidenneksi. Tänä vuonna hän
oli 22-vuotiaiden sarjan SMkuutonen.
Lajin salaisuuksiin hän perehtyi kahden vuoden ajan
Arto Rinta-ahon valmennuksessa, jossa on taitojaan hionut
myös Olli-Pekka Karjalainen.
Nyt valmentamisesta vastaa
oma isä, Hannu Huttula.
Tavoitteena on lennättää
moukari ensi kaudella nuorten EM-kisarajan paremmalle
puolen eli n. 66 metrin tuntumaan.
on menestyvät yritykset tehty?
Siihen tietävät reseptin Alajärven Steely Oy:n perustaja,
omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Keijo Koivunen
sekä toimitusjohtajana vuodesta 2007 toiminut Jarkko
Yli-Sikkilä.
Koivunen ja Steely palkittiin
eilen Alajärven vuoden 2010
yrittäjä -palkinnolla.
Tuote valmiina silloin, kun
luvataan
Menestyksen lähtökohta ovat
hyvät tuotteet, joita Steelyn tapauksessa ovat mm. teräsrunkorakenteet, kotelopalkit ja
rakennusten avaimet käteen
-toimitukset.
Lisäksi tarvitaan ainakin hyvät työntekijät ja nopeat toimitukset, jotka ovat valmiina silloin, kun luvataan.
Yllättävää kyllä, aikataulujen
pitäminen ei ole markkinoilla
lainkaan itsestään selvää.
– On käynyt niinkin, että asiakas on epäillyt minun valehtelevan, kun olen kertonut tilauksen olevan valmistumassa
sovitusti. Uskoi vasta, kun tuli
katsomaan, kertoo Koivunen
kokemuksia ulkomaankaupan
puolelta.
Tietotekniikka pitää
homman hanskassa
Yhtenä Steelyn ehdottomista
valteista kaksikko pitää kevyttä
rakennetta. Toimihenkilöiden
Kerrosrakentamista nopeuttava kotelopalkki on Alajärven Steelyn menestystuotteita. Yrityksen perustaja Keijo Koivunen (vas.) on työmyyrä, joka tuntee talon kaikki työvaiheet
lastaamisesta maalaamiseen saakka. Jarkko Yli-Sikkilä siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna
2007.
määrä on pieni, minkä mahdollistaa pitkälle viety tuotannonohjaus.
Steely on satsannut kokoluokkansa yrityksiin verrattuna paljon tietotekniikkaan.
Yhteisprojektina SeAmkin
kanssa on räätälöity tuotannonohjausjärjestelmä, joka mahdollistaa projektien työvaiheiden tarkan seurannan. Tällä
on iso merkitys töiden suunnittelun kannalta.
Steely on vahvistanut asemiaan markkinoilla satsaamaalla
myös ISO 9001-laatustandardin hankkimiseen. Tämä tarkoitti kaikkien työvaiheiden
perinpohjaista läpikäymistä ja
vei yksistään Koivuselta puolisen vuotta työaikaa.
Iso harppaus oli kotelopalkin tuotannon aloittaminen
vuonna 2005. Kerrosrakentamista nopeuttava menestystuote käänsi liikevaihdon nopeaan nousuun.
Vuonna 2007 talo vahvistui
yrityskaupalla, kun Steely osti
Jarkko Yli-Sikkilän omistaman
Japcometin työntekijöineen.
Satsausten tuloksena Steely
on nelinkertaistanut liikevaihtonsa vain muutamassa vuodessa. Laman tuoman pudotuksen jälkeen suunta alkaa
olla taas ylöspäin.
Juuri vuoden yrittäjä -palkitsemisen alla Steely teki 1,5 miljoonan kaupat kahdesta suuresta rikastamosta. Asennukset alkavat tammikuussa.
Ei hassumpi alku seuraavalla menestyksen vuodelle.
Kuvia Alajärven Yrittäjät
ry:n palkitsemisjuhlasta Järviseutu-lehden nettisivuilla jo
tänään keskiviikkona
Alajärven Steely Oy
•Työntekijöitä 35, työllis-
tää lisäksi vakituisesti parikymmentä ulkopuolista
asentajaa.
•Referenssejä kaikkiaan
tuhatkunta
•Tulevaisuuden tavoitteena suunnata nenää entistä vahvemmin vientiin:
Venäjälle ja Norjaan
Lukijalta
Järvi-Pohjanmaan koulujen,
päiväkodin ja sairaalan keittiöillä käytetään ainoastaan
kotimaista maitoa
Alajärven kaupungin, Soinin- ja Vimpelin kunnan ravintohuollon yksiköt kuuluvat
E-P:n Sairaanhoitopiirin elintarvikehankintarenkaaseen.
Myös monen kaupungin ja
kunnan ravintohuollon yksiköitä Etelä-Pohjanmaalta on
mukana hankintarenkaassa.
Hankintarengas on kilpailuttanut elintarvikkeet kaudelle
1.11.2010 – 30.10.2012. Elintarvikkeet on jaettuna ryhmiin ja kilpailutettu ryhmittäin. Ryhmä 1 on maitotaloustuotteet, 2 lihat ja lihajalosteet,
3 leipomotuotteet ja 4 elintarvikkeet ja satokauden tuotteet.
Kespro Oy:n tarjous voitti kaikissa muissa ryhmissä paitsi
leipomotuoteryhmässä. Leipomotuotteet hankitaan Fazerilta, Pullapirtiltä ja Nelimarkan leipomolta.
Mediassa on viimepäivinä
kohua herättänyt sopimustuotteisiin kuuluva ruotsalainen maito, joka on 1 litran (kevyt ja rasvaton) maito sekä 10
litran (kevyt ja rasvaton) maito.
Mutta perjantaisessa hankintarenkaan ja Kespron järjestämässä infotilaisuudessa
5.11.2010 Kespro osoitti hyvää yhteistyöhalua ja ilmoitti
vastaavien kotimaisten maitotuotteiden lisäämisen sopi-
mustuotteisiin. Kotimaiselle
tuotteelle saadaan myös sama
sopimushinta kuin ruotsalaiselle maidollekin. Näin meillä
on täydellinen valikoima kotimaista Arla Ingmanin/Ingmanin eri pakkauskokoon pakattua maitoa. Myös piimät ja
erikoismaidot ovat täysin kotimaisia tuotteita.
Lihojen sopimustuotteet
ovat suuremmalta osin Atrian
ja HK:n tuotteita. Sopimustuotteita hankintarenkaan listalla on maitotaloustuotteissa
121 tuotetta. Lihat ja lihajalosteet tuotteissa 103 tuotetta.
Elintarvikkeiden ja satokauden tuotteissa 417 tuotetta. Lisäksi Kespro tarjoaa alennusprosentit varastotoimituksista
eli tuotteista, joista ei ole varsinaista sopimusta, mutta tuotteet ovat Kespron myynnissä.
Kaiken kaikkiaan tuotevalikoima on toimittajalla laaja.
Ravitsemispäälliköt ja vastaavat suurtalouskokit koulujen
ja sairaalan keittiöissä vastaavat tilaustoiminnasta. Heillä
on hyvä ammattitaito elintarvikkeiden tuntemuksessa ja he
vastaavat elintarvikevalinnoillaan, että alueemme alle kouluikäisille, koululaisille sekä
vanhusväestölle tarjottavat
ateriat valmistetaan ensiluokkaisista elintarvikkeista.
ravitsemispalvelupäällikkö
L eea Koskenmäki
Järvi-Pohjanmaa
Järviseudun
YRITTÄJÄ
KUULUMISIA
Tilitoimisto
Salo Oy uusiin
toimitiloihin
ALAJÄRVI
Sari Heinilä
Tilitoimisto Salo Oy on muuttanut uuteen toimitilaan Alajärven Kauppakadulla. Yrityksen asiakaskunnan laajentuessa tilantarve kasvoi ja asiakkaille haluttiin taata viihtyisät
ja entistä enemmän yksityisyyttä tuovat tilaratkaisut. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kuusi kirjanpitäjää osoitteessa Kauppakatu 9, jonne
käynti on sisäpihan puolelta.
KLT Sisko Salo ja KLT Mervi
Hyvönen toteavat, että tilitoimistoalalla koko 2000-luku,
erityisesti kulunut vuosi, on
ollut monien muutosten aikaa. Uusia vaateita on myös
jatkossa luvassa, sillä ensi huh-
Tilitoimisto Salo Oy:n kirjanpitäjät Pirjo Penninkangas, Minna Oksa, Anitta Järvenpää, Tanja Salo,
Sisko Salo ja Mervi Hyvönen uudessa toimitilassa Kauppakadulla. Kuvasta puutuu äitiyslomalla oleva
Susanna Tähtinen-Salo.
tikuussa tuleva rakentamispalveluiden alv-muutos työllistää
niin tilitoimistoja kuin alan
laajaa yrittäjäkuntaakin.
– Parhaillaan selvitämme
mitä yrityksiä tuo muutos koskee ja mitä informaatiota me
voimme yritysten avuksi tarjota, Salo ja Hyvönen pohtivat.
Varmaa on se, että tuleva lakimuutos aiheuttaa jälleen valtavasti työtä ja myös kustannuksia sekä tilitoimistolle että
alan yrittäjille samoin kuin jo
tänä vuonna läpi viedyt suuret
muutokset. Näitä ovat olleet
mm. ruuan hinnan alv-pro-
sentin alentaminen, kaikkien
verokantojen muutos heinäkuussa, maksujärjestelmien
uusiminen SEPAaan, verkkolaskutus ja sähköinen taloushallinto sekä Katso-tunnusjärjestelmän käyttöönotto. Osinkoverotuksen täysremontti
toteutuu todennäköisesti
vuonna 2012 ja siihen liittyen
yrittäjät ovat pohtineet, pitääkö jakaa lisäosinkoja ja miten verotuksen muutoksiin varaudutaan. Jatkuvien muutosten kausi on merkinnyt Tilitoimisto Salo Oy:ssä huomattavia
ohjelmistoinvestointeja.
Koko tilitoimistoalan murrokseen kuuluu se, että yritykset ulkoistavat yhä enemmän
työtä tilitoimistoon, useat yritykset koko taloushallinnon.
Tilitoimisto Salo Oy on Taloushallintoliiton jäsen. Liiton viiden vuoden välein suorittama
tilitoimistotarkastus on ajankohtainen jälleen tänä syksynä.
– Tilitoimistotarkastus toimii laatujärjestelmän tavoin.
Se vahvistaa tiedon siitä, että
kaikki asiat ovat ajanmukaisessa, hyvässä kunnossa.