TOIMINTAKERTOMUS 2011 - Tampereen Seudun Yrittäjänaiset

Tampereen Yrittäjänaiset ry
Pellavatehtaankatu 12 C
33100 Tampere
Puh. 03-212 6713
www.tampereenyrittajanaiset.fi
TOIMINTAKERTOMUS 2011
Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 64. toimintavuosi.
Yleiskatsaus
Vuoden 2011 lopussa jäsenmäärä oli 514. Jäsenrekisterissä kannatusjäseniä
(senioreita) on 31 ja postituslistalla olevia 19. Vuonna 2010 otettiin käyttöön Nekkarijäsenrekisterijärjestelmä, joka oli käytössä myös vuonna 2011. Jäsenmaksujen
laskutus tapahtui Nekkarin kautta siten, että jäsenmaksut tuloutettiin suoraan
keskusliitolle ja keskusliitto tilitti yhdistyksen osuuden tilillemme. Jäsenmaksumme oli
95 euroa, josta yhdistyksen osuus 20 euroa. Kannatusjäsenmaksu (senioreilta) oli 20
euroa. Nekkari-jäsenrekisteri kangerteli, joten yhdistys ei saanut käyttöönsä kaikkia
haluttuja tulosteita rekisteristä.
Tampereen Yrittäjänaiset ry oli jäsenhankinnan jälkeen jälleen jäsenmäärältään suurin
Yrittäjänaisten Keskusliiton rekisterissä olevista yhdistyksistä. Yhdistyksen
puheenjohtajana toimi Minna Mänty-Sorvari.
Tampereen Yrittäjänaiset ry toimi edelleen yrittäjinä toimivien ja yrittäjyyttä
edistävien naisten yrittäjä- ja elinkeinopoliittisena etujärjestönä.
Tarkoituksemme on edistää naisten yrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien
kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä Pirkanmaalla, edistää yrittäjyyttä, tervettä
kilpailua ja yrittäjänaisten välistä yhteistyötä.
Järjestimme monipuolista toimintaa: teemailtoja, koulutusta, esittelytilaisuuksia ja
luentoja meille läheisistä aiheista. Teimme yritysvierailuja, Kuningatarkierroksia, ja
kutsuimme kiinnostavia yrittäjiä ja päättäjiä vieraiksemme. Osallistuimme myös
monenlaisiin kulttuuritapahtumiin.
Kotisivujamme päivitettiin koko ajan; informaatio tapahtumista ja tärkeistä asioista oli
reaaliajassa. Jäsenistöä varten kotisivuillamme on maksuton ”Jäsenten palvelut” markkinointikanava.
Työharjoittelussa toimistollamme olivat Katja Koivistoinen 26.8 saakka ja Tiina Salo,
jonka harjoittelukausi jatkuu vuoden 2012 puolelle.
Kokous- ja juhlahuoneistomme oli vuoden aikana yhdistyksen hallituksen,
toimikuntien ja jäsenten ahkerassa käytössä. Huoneistoa vuokrattiin myös
ulkopuolisille koulutus- ja juhlatilaisuuksiin sekä kokouksiin. Huoneiston markkinointia
edistämään tehtiin uusi esite.
Tukijoitamme ovat olleet mm. Tampereen Puhelin Oy, Nordea Oyj, Fennia, Otsikko
Oy (Tori-lehti), Tapiola, If ja Talenom Oy. Postitse lähetettävien jäsenkirjeiden
lähettämiseen saimme sponsoritukea Pirkanmaan oppisopimuskeskukselta ja
jäseniltä.
Resurssikeskuksen organisaatio ja toiminta
Tampereen Yrittäjänaiset ry hallinnoi Tampereen naisresurssikeskusta, jonka alaisuudessa
toimii kolme tiimiä: koulutus-, tapahtuma- ja kansainvälisyystiimi.
Koulutustiimin vetäjä on Pirkko Huhtinen. Tiimi toimii läheisessä yhteistyössä paikallisten
koulutusorganisaatioiden kanssa. Tampereen Yrittäjänaiset ry teki alihankintasopimuksen
Yrittäjän ammattitutkinnon valmentavasta koulutuksesta Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen
kanssa. Vastaamme kahdeksan lähipäivän toteutuksesta vuosien 2011 - 2012 aikana. Nämä
koulutukset pidetään yhdistyksen tiloissa.
Tapahtumatiimin vetäjä oli Päivi Kiviniemi. Tiimi ei tänä vuonna järjestänyt Business
Forumia.
Kansainvälisyystiimi on koonnut kansainvälistymään pyrkiviä yrittäjänaisia
Pirkanmaalta ja yhteistyönä virisi Pirkanmaan Yrittäjien kanssa yhteinen Namibiahanke, joka jatkuu edelleen. Kansainvälisyystiimin työkenttä on kaksijakoinen:
yhtäältä pyritään suoraan yhteistyöhön kansainvälisten partnereiden kanssa ja
toisaalta toimitaan asioiden edellytysten parantajana kotimaassa.
Kansainvälisyystiimin vetäjä oli Eva Hänninen-Salmelin.
Tampereen Yrittäjänaiset ry haki yhdessä Pirkanmaan Yrittäjät ry:n kanssa
projektirahoitusta hankkeelle: Project North-South Entrepreneurship for Development
2010 - 2011. Hankkeen valmisteluun osallistuivat myös namibialaiset. Hankkeen
naisyrittäjyys osiossa etsitään Namibian suurlähettiläs Theresia Samarian
toivomuksesta Naisten Pankki -kaltaiselle toiminnalle sovellusta Namibiassa.
Namibia-hankkeen yhteydessä Kirsti Toikka vieraili 4.-11.4.2010 Namibiassa
selvittämässä pienten ja keskisuurten yritysten rahoituspalveluja, erityisesti naisten
yritystoiminnan kannalta. Ulkoasianministeriö hyväksyi hakemuksen 9.11.2010
ehdollisesti siten, että Naisen Pankki -hankkeen osalta tarvitaan selvennystä ennen
kuin rahoitus on selvä. Kirsti Toikka ja Eva Hänninen-Salmelin vastaavat Namibiahankkeen jatkohankkeesta Promoting Women Entrepreneurship in Namibia (PWEN) –
From Women to Women - Naisyrittäjyyden edistäminen Namibiassa - Naiselta
naiselle, jolle yhdistyksemme sai joulukuussa Ulkoministeriön rahoituksen vuosille
2012 – 2014.
Naisten Pankki
Naisten Pankki on yhdistyksen kansainvälisyystiimin projekti ja se tuo mahdollisuuksia
useammalle jäsenelle osallistua tiimin toimintaan.
Tampereen Yrittäjänaiset ry on Naisten Pankin (Kirkon Ulkomaanavun rahasto) osakas
ja haluaa kannustaa ja tukea kehitysmaiden naisia yrittäjyyteen ja omaehtoiseen
toimintaan.
Pirkko Huhtisen organisoimia Naisten Pankin heijastinkukka- ja rannerengastalkoita pidettiin
kaikkiaan 36 kertaa yrittäjänaisten kokoustiloissa. Talkootyöllä on hankittu tähän mennessä 24
kyläpankin osaketta (yht. 18 000 €) ja autettu yli 600 kehitysmaiden naista yrittäjyyden
alkuun.
Resurssikeskuksen käynnistyshanke 2006 - 2007
Pirkanmaan maakuntahallitus teki 4.5.2010 takaisinperintäpäätöksen, jolla se velvoitti
Tampereen Yrittäjänaiset ry maksamaan osan vuonna 2008 maksetusta rahoituksesta
takaisin.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on tehnyt välipäätöksen 24.9.2010, jolla se kieltää
mainittujen saatavien perinnän, kunnes valitus on ratkaistu hallinto-oikeudessa.
Asiaa hoitaa asianajaja Tomi Vähätalo.
Sipa - yrittäjien sijaispalvelu
Sipa-hanketta toteutetaan Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja VarsinaisSuomessa. Yrittäjänaisten Keskusliiton tavoite on rakentaa Sipasta valtakunnallinen
järjestelmä.
Kirsti Toikka on toiminut keskusliitossa Sipa-työryhmän jäsenenä.
Osuuskunta ProVerkosto perustettiin sipa-valmennuksessa mukana olleista opiskelijoista ja se
tarjoaa valmennettuja sijaisia yrityksille. Kotisivut www.proverkosto.fi.
Muut tapahtumat
Vesiaerobicia harrastettiin tiistaisin Viola-kodissa. Ryhmän kokosi Leena Numminen.
Yhteiset jäsenlounaat kuukauden viimeisenä tiistaina jäsenten omistamissa
ravintoloissa.
Hallitus kokoontui vuonna 2011 10 kertaa ja tapahtumatoimikunta 7 kertaa.
25.1. Tiistai-lounas, Coussica. 2 osallistujaa
22.2. Tiistai-lounas, Kahvilla. 4 osallistujaa
Helmikuu, liikuntakokeilu: koripallo ei osallistujia.
8.3. Kuningatar-kierros
20.3. Stailauskoulu, 30 osallistujaa
22.3. Varsinainen kevätkokous järjestettiin Iskun tiloissa. Ennen varsinaista
kokousta yhteistyökumppanimme Iskun aluejohtaja Mikko Kuuppo kertoi yrityksen
toiminnasta ja tarjosi kahvit ja lisäksi yhteistyökumppanimme Talenomin yksikön
johtaja Juha Järvisalo kertoi yrityksen toiminnasta.
29.3. Tiistai-lounas, Salud. 10 osallistujaa
30.3. Itsensä ylittäjät -koulutus ja Uusien jäsenten ilta. Music Bar Palatsi. 70 osallistujaa
Maaliskuu, liikuntakokeilu: jooga ei osallistujia.
8.-10.4.11 Yrittäjänaispäivät Jyväskylässä. Osallistujat Anne Auramo ja Sari Vaajanen. Sointu
Lanki osallistui Nekkari-koulutukseen.
26.4. Tiistai-lounas, Kalax. Ei osallistujia
Huhtikuu, liikuntakokeilu: jooga ei osallistuja.
5.5. Vuoden 2011 Tampereen Yrittäjänaisen julkistamisjuhlaa vietettiin
Pikkupalatsissa. Valituksi tuli Beauty & Wellness Sarikan perustaja, kosmetologi Sari
Pulkkanen. Puheen vuoden yrittäjänaiselle piti edellinen valittu Vuoden Yrittäjänainen
2010 Eija Niemi. 30 osallistujaa
26.5. Liikuntakokeilu, kahvakuula. Ei osallistujia.
31.5. Tiistai-lounas, Vohveli-kahvila. 8 osallistujaa
7.6. Luovutettiin kannustusdiplomi Kahvila Punaselle
30.6. Kesäteatteri, Turku. 40 osallistujaa
28.7. Kukkaisviikot, rentoa yhdessäoloa.
25.8. Tutustuminen jäsenemme Method-putkisto Vilmankämmen -instituuttiin, 8 osallistujaa
30.8. Tiistai-lounas, Napoli. 6 osallistujaa
21.9. Uusien jäsenten ilta ja myyntikoulutus (Sari Vaajanen), oma kokous- ja juhlahuoneisto.
50 osallistujaa
27.9. Tiistai-lounas, Technopolis. Ei osallistujia
30.9. Tapiola kutsui yhdistyksemme jäsenet Tampere Filharmonian konserttiin Tamperetaloon.
9.10. Ilona-juhla, Ravintola Tiiliholvi. Vuoden 2011 Ilonaksi valittiin stand up-koomikko Anitta
Ahonen eli Iso A. 27 osallistujaa.
14.10. Liittokokous Silja Symphony, 5 osallistujaa. 14.10. yhdistyksemme osallistui
liittokokoukseen laivalla Helsingissä. Virallisina liittokokousedustajina olivat Minna
Mänty-Sorvari, Anne Auramo, Eija Niemi, Kati Heikkilä ja Pirjo Poikelus. Anne Auramo
valittiin keskusliiton hallituksen jäseneksi vuosiksi 2011 – 2012.
25.10. Tiistai-lounas, Tiiliholvi
1.11. Juice-musikaali ja pikkujoulut, Musiikkiteatteri Palatsi, 80 osallistujaa
8.11. Stailauskoulu, 15 osallistujaa
10.11. Yhdistyksen syyskokous järjestettiin Juvenes Salilla Åkerlundinkadulla. Ennen kokousta
olivat yhteistyökumppaneidemme Juveneksen Arja Mäkimartin ja Mandatum Lifen Tero
Rasilahden puheenvuorot ja Mandatumin tarjoama kahvibuffet.
1.12. Kuningatar-kierros. Ei osallistujia
8.12. Uusien jäsenten ilta ja vuorovaikutus-koulutus (Pirkko Huhtinen).
Joulukuussa kolmen viikon ajan osallistuttiin Naisten Pankin mökissä Tampereen
Joulutorille
Yhdistyksemme on aktiivisesti mukana Tori-lehden ideoimassa Tampere Oikea
Kauppakaupunki -hankkeessa.
Vuonna 2011 toteutettiin jäsenkysely yhteistyössä TAMKin oppilaiden kanssa.
Hallitus
Minna Mänty-Sorvari
Sari Vaajanen
Päivi Kiviniemi
Pirjo Poikelus
Anneli Karvanen
Eija Niemi
Susan Äijälä
Anne Auramo
Kati Heikkilä
Paula Kerola
Ilona Qvick
Leena Liuttu-Hietala/
Leena Niemi
Tiina Mäkikoski/
Pirjo Salo/
Heli Jussila
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja, jäsenhankintavastaava
sihteeri
rahastonhoitaja, huoneistotoimikunnan vetäjä
tapahtumatoimikunnan vetäjä
varajäsen
varajäsen
tiedottaja, kotisivujen ylläpitäjä
(hall.ulkop.)
jäsenrekisterinhoitaja
(hall.ulkop)
Hallitus kokoontui 10 kertaa vuonna 2011.
Sidosryhmävastaava
Sointu Lanki
30.6.2011 saakka
Tilintarkastajat
Ritva Tuovinen ja Ilse Alander.
Varatilintarkastajat Tuula Taura ja Ritva Mora Roca.
Kunniajäsenet
Aila Mäkelä ja Maija Nappari.
Jäsenyydet ja osakkuudet
Yhdistys on Tampereen Kauppakamarin, Naisyrittäjyyskeskus ry:n ja Reilun kaupan
edistämisyhdistys ry:n jäsen ja Naisten Pankin osakas sekä YES-kummi.
Edustukset
Edustajamme Yrittäjänaisten Keskusliitossa 2011 oli Kirsti Toikka.
Naisyrittäjyyskeskus ry:n hallituksen varapuheenjohtaja oli Sointu Lanki.
Resurssikeskusten yhdistyksen hallituksessa varsinaisena jäsenenä Pirkko Huhtinen ja
varajäsenenä Sointu Lanki.
EAKR Länsi-Suomen seurantakomiteassa toimi Sointu Lanki.
Kiinteistö Oy Koskilinnan hallituksen varapuheenjohtajana toimi Sointu Lanki.
Vuores - asuntomessut 2012 -asuntomessutoimikunnassa yrittäjien edustajana Sointu
Lanki.
Yhteistyökumppanit
Yrittäjänaisten Keskusliitto, Pirkanmaan Yrittäjät ry ja pirkanmaalaiset yrittäjäyhdistykset, Elykeskukset, Tampereen kaupungin elinkeinokeskus Tredea, Tampereen Seudun
Osuustoimintakeskus, Pirkanmaan Oppisopimuskeskus, Tampereen Kauppakamari, YES-Kummit,
Naisten Pankki, Reilun kaupan edistämisyhdistys ry, Naisyrittäjyyskeskus sekä paikalliset
koulutusorganisaatiot.
Yhdistyksen toimikunnat
Tiedotustoimikunta
Leena Liuttu-Hietala
Minna Mänty-Sorvari
Sari Vaajanen
Päivi Kiviniemi
Sointu Lanki
tiedottaja
Tapahtumatoimikunta
Kati Heikkilä, puheenjohtaja
Jenni Ahlstedt
Anneli Karvanen
Paula Kerola
Riikka Töytäri
Tytti Vasell
Susan Äijälä
Huoneistotoimikunta
Sointu Lanki
Pirjo Poikelus
Talous
Yhdistyksemme aloitteesta jäsenmaksujen kerääminen ja perintä siirtyi vuonna 2010
keskusliitolle ja se helpottaa yhdistyksen rahastonhoitajan ja hallituksen työtä. Vuonna
2011 yhdistyksen jäsenmaksulaskutus suoritettiin suoraan keskusliitosta jäsenrekisteriä
hyödyntäen.
Vuoden 2011 tilinpäätös tämän toimintakertomuksen liitteenä ja se esitellään
kokouksessa erikseen.
Tampereen Yrittäjänaiset ry
Hallitus