Toimintakertomus 2012 - Tampereen Yrittäjänaiset ry

Tampereen Yrittäjänaiset ry
Pellavatehtaankatu 12 C
33100 Tampere
Puh. 03-212 6713
www.tampereenyrittajanaiset.fi
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Vuosi 2012 oli yhdistyksemme 65. toimintavuosi.
Yleiskatsaus
Vuoden 2012 lopussa jäsenmäärä oli 598. Jäsenrekisterissä kannatusjäseniä (senioreita) on 31 ja postituslistalla olevia 8. Vuonna 2010 otettiin käyttöön Nekkari-jäsenrekisterijärjestelmä, joka oli käytössä myös
vuonna 2012. Jäsenmaksujen laskutus tapahtui Nekkarin kautta siten, että jäsenmaksut tuloutettiin suoraan
keskusliitolle ja keskusliitto tilitti yhdistyksen osuuden tilillemme. Jäsenmaksumme oli 95 euroa, josta yhdistyksen osuus 20 euroa. Kannatusjäsenmaksu (senioreilta) oli 20 euroa.
Tampereen Yrittäjänaiset ry oli jäsenhankinnan jälkeen jälleen jäsenmäärältään suurin Yrittäjänaisten Keskusliiton rekisterissä olevista yhdistyksistä. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Minna Mänty-Sorvari.
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry valitsi Tampereen Yrittäjänaiset ry:n vuoden aktiivisimmaksi paikallisyhdistykseksi. Kunniakirja vastaanotettiin huhtikuussa Yrittäjänaispäivillä Kuusamossa.
Tampereen Yrittäjänaiset ry toimi edelleen yrittäjinä toimivien ja yrittäjyyttä edistävien naisten yrittäjä- ja
elinkeinopoliittisena etujärjestönä.
Tarkoituksemme on edistää naisten yrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä
edellytyksiä Pirkanmaalla, edistää yrittäjyyttä, tervettä kilpailua ja yrittäjänaisten välistä yhteistyötä.
Järjestimme monipuolista toimintaa: teemailtoja, koulutusta, esittelytilaisuuksia ja luentoja meille läheisistä
aiheista. Osallistuimme myös monenlaisiin kulttuuritapahtumiin.
Kotisivujamme päivitettiin koko ajan; informaatio tapahtumista ja tärkeistä asioista oli reaaliajassa. Jäsenistöä varten kotisivuillamme on maksuton ”Jäsenten palvelut” -markkinointikanava.
Työharjoittelussa toimistollamme olivat Tiina Salo 9.4.2012 saakka, Titta Knuuttila 16.4. - 14.10.2012 välisen ajan sekä Kirsi Keltamäki 8.10.2012 alkaen. Kirsin harjoittelukausi jatkuu vuoden 2013 puolelle.
Kokous- ja juhlahuoneistomme oli vuoden aikana yhdistyksen hallituksen, toimikuntien ja jäsenten ahkerassa käytössä. Naisten Pankin talkooryhmä kokoontui huoneistolla lähes joka viikko. Huoneistoa vuokrattiin
myös ulkopuolisille koulutus- ja juhlatilaisuuksiin sekä kokouksiin.
Tukijoitamme ovat olleet mm. Aito Säästöpankki, Tampereen Puhelin Oy, Isku Interior, Nordea Oyj, Fennia,
TAKK, Tapiola, If. Postitse lähetettävien jäsenkirjeiden lähettämiseen saimme sponsoritukea jäsenyrityksiltä
Tapahtumaketju / Stailauskoulu ja Tupperware / Tiptop Tuote Oy
Kansainvälinen toiminta
Namibia-hanke
Tampereen yrittäjänaiset ry käynnisti yhteistyössä Namibian Kauppakamarin (NCCI:n) kanssa Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyötuella rahoitetun hankkeen Naisyrittäjyyden edistäminen Namibiassa – Naiselta
naiselle. Hanke toteutetaan vuosina 2012 - 2014. Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa naisyrittäjyyden edistämiseen Namibiassa. Suomalaisten yrittäjänaisten osaamista mallintaen päivitetään aloittavan yrittäjän
opas, käynnistetään kummitoimintaa namibialaisten yrittäjänaisten vertaistueksi ja aloitetaan tutkimustyötä
naisten toimeentulon edellytysten parantamiseksi.
Vuonna 2012 ensimmäiseksi organisoitiin suomalaisen hanketiimin työ puitesopimuksella yhdistyksen hallituksen kanssa ja seuraavana oli vuorossa suomalaisen ohjausryhmän kokoaminen ja järjestäytyminen.
1
Hanketiimi laati Namibian Kauppakamarin kanssa hankesopimuksen, joka allekirjoitettiin ja hyväksyttiin
toukokuussa.
Hankesuunnitelman mukaisesti vuonna 2012 toimenpiteinä aloitettiin mm. aloittavan yrittäjän tarpeisiin
sopivan neuvontamateriaalin laatimista yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Koko hankkeessa hyödynnetään suomalaisen naisyrittäjyyden osaamista ja kokemusta.
Aloitettiin tutkimustoiminta naisten toimeentulon ja yrittäjyyden edellytysten selvittämiseksi. Tutkimustoiminnassa käytetään hyväksi Namibiassa jo tehtyjä työvoimaselvityksiä ja haastatellaan eri-ikäisiä ja eri koulutuksen saaneita naisia.
Käynnistettiin kummitoimintaa, jonka tavoitteena on suomalaisten kokemusten ja namibialaisten yrittäjien
tarpeiden pohjalta laatia kummikäsikirja, jotta namibialaiset yrittäjät voivat itsenäisesti jatkaa kummitoimintaa. Tätä yhteistyötä tehtiin hankkeen yhteistyökumppanin, Pirkanmaan Yrittäjät ry:n kanssa, jonka hanketyöryhmän mukana puheenjohtaja Anne Auramo vieraili Namibiassa jo helmikuussa 2012.
Toukokuussa Namibian Kauppakamarin kansainvälisten suhteiden johtaja Tulimeyo Kaapanda-Ausiku ja
Kauppakamarin Keetmanshoopin paikallisjohtaja Nicolaas B. Links vierailivat Tampereella ohjausryhmän
kokouksessa. Heidän kanssaan neuvoteltiin hankkeen käynnistymisestä ja yritysneuvojan rekrytoinnista.
Lokakuussa rekrytoitiin Namibiassa hankkeen koordinaattori Joyce Mwangi Nauyoma. Hän oli marraskuussa
Suomessa hanketoimikunnan ja yrittäjänaisten hallituksen vieraana.
Hankkeen budjettia jouduttiin muokkaamaan vuoden lopulla, ja siirtämään vuodelle 2012 tarkoitettuja hankerahoja seuraaville vuosille, koska hankkeen namibialainen koordinaattori palkattiin vasta lokakuussa, jonka jälkeen hän käynnisti varsinaista toimintaa Namibiassa. Ulkoasiainministeriö hyväksyi loppuvuodesta
tehdyt budjettimuutokset.
Hankkeessa toimivat vastaava konsultti Eva Hänninen-Salmelin, vastaava konsultti Kirsti Toikka, taloushallinnosta vastaava Pirjo Poikelus ja tiedottaja Päivi Kiviniemi. Hankkeen ohjausryhmään kuuluivat Anne Auramo Yrittäjänaisten Keskusliiton ja Tampereen Yrittäjänaisten hallituksen edustajana, Sointu Lanki Kehitysmaiden naisyrittäjyyden kannatusyhdistys ry, Heli Kurjanen Pirkanmaan Yrittäjät ry ja Lune Group Oy
Ltd, Taina Jormanainen Ensimetri, Riitta-Liisa Arpiainen TAMK ja Gölnar Hairedin Pirkanmaan Yrityskummit
sekä pysyvinä asiantuntijoina Timo Palander ja Simo Lahtinen Lempäälän Kehitys Oy.
Naisten Pankki
Tampereen Yrittäjänaiset ry on Naisten Pankin (Kirkon Ulkomaanavun rahasto) osakas ja haluaa kannustaa
ja tukea kehitysmaiden naisia yrittäjyyteen ja omaehtoiseen toimintaan.
Pirkko Huhtisen organisoimia Naisten Pankin heijastinkukka- ja rannerengastalkoita pidettiin kaikkiaan 35
kertaa yrittäjänaisten kokoustiloissa. Talkootyöllä on hankittu tähän mennessä 33 kyläpankin osaketta (yhteensä 24 750 €) ja autettu yli 1 000 kehitysmaiden naista yrittäjyyden alkuun.
Koulutustoiminta
Vuonna 2012 jatkoimme yhteistyötä pirkanmaalaisten koulutusorganisaatioiden kanssa. Yhdistyksemme
toimi Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen alihankkijana Yrittäjän ammattitutkinto- ja Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto -koulutuksissa, joiden useita lähipäiviä pidettiin kokous- ja juhlahuoneistollamme.
Resurssikeskuksen käynnistyshanke 2006 - 2007
Pirkanmaan maakuntahallitus teki 4.5.2010 takaisinperintäpäätöksen, jolla se velvoitti Tampereen Yrittäjänaiset ry maksamaan osan vuonna 2008 maksetusta rahoituksesta takaisin.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on tehnyt 18.12.2013 päätöksen, jolla Tampereen Yrittäjänaisten tekemä valitus takaisinperinnästä hylättiin ja palautettiin maakuntahallituksen käsittelyyn.
Tapahtumat
Vesiaerobicia harrastettiin tiistaisin Viola-kodissa. Ryhmän kokosi Leena Numminen.
31.1. lounas Pikku Peikko, 2 henkilöä.
2
23.2. Uusien jäsenten ilta omissa tiloissa, Jenny Heinonen Suomen Valmennustalosta koulutti, paikalla oli 44
henkilöä.
28.2. Illallinen Henriks, 2 henkilöä.
27.3. Verkostoitumisilta omissa tiloissa, Pirkko Huhtinen koulutti ja Oili Tolonen kertoi jäsenhankinnasta,
Radio Sun esitteli tarjouksensa, paikalla oli 32 henkilöä.
29.3. Varsinainen kevätkokous järjestettiin Nordean tiloissa. Ennen varsinaista kokousta yhteistyökumppanimme Nordean johtaja Karita Mäkinen kertoi Nordean palveluista.
20.4. Komediateatteri Viisi naista kappelissa, 21 osallistujaa.
24.4. Tiistai-lounas, Pizzeria Napolissa, 2 osallistujaa
28. - 29.4. Yrittäjänaispäivät Kuusamossa. Yhdistyksestämme osallistui 8 henkilöä. Yhdistyksemme palkittiin
vuoden 2011 aktiivisimpana yhdistyksenä.
5.5. Yhdistyksen 65-vuotisjuhlagaalaa vietettiin Rosendahlissa. Vuoden yrittäjänaiseksi valittiin Tampereen Suzukikoulun perustaja Annikki Saario. Myös muita ansioituneita yrittäjänaisia muistettiin ansiomerkein. Hopeisen ansiolevykkeen saivat Anitta Ahonen ja Eva Hänninen-Salmelin. Pronssinen ansiomerkki
myönnettiin Päivi Kiviniemelle ja Minna Mänty-Sorvarille. Hopeisen ansiomerkin saivat Pirkko Huhtinen, Leena Liuttu-Hietala, Kristiina Mäkikoski ja Leena Numminen. Lisäksi harvinaisen kunniajäsenen arvon saivat
Sointu Lanki ja Pirkko Huhtinen. 106 osallistujaa.
16.6. Kesäteatteriretki Poriin: Älä pukeudu päivälliselle, 24 osallistujaa.
2.8. Kukkaisviikot, rentoa yhdessäoloa.
5. - 7.10. Järjestöpäivä ja liittokokous Helsingissä, Yrittäjänaisten Keskusliiton 65-vuotisjuhla. Virallisina
edustajina liittokokouksessa Minna Mänty-Sorvari, Pirjo Poikelus, Susan Äijälä, Sari Pulkkanen ja Ilona
Qvick.
14.10. Ilona-juhla, Kauppahalli. Vuoden 2011 Ilonaksi valittiin Anneli Karvanen. 50 osallistujaa.
30.10. Illallinen Saludissa, 15 osallistujaa.
6.11. Sääntömääräinen syyskokous. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Anne Auramo. 25 osallistujaa.
Joulukuussa osallistuttiin kolmen viikon ajan Naisten Pankin mökissä Tampereen Joulutorille.
Vuoden 2013 Yrittäjänaispäivien suunnittelu aloitettiin. Järjestelytoimikuntaa veti Eija Niemi.
Hallitus
Minna Mänty-Sorvari
Sari Vaajanen
Kati Vasell
Pirjo Poikelus
Anneli Karvanen
Eija Niemi
Susan Äijälä
Anne Auramo
Paula Kerola
Ilona Qvick
Sari Pulkkanen
Heli Jussila
Leena Niemi
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja 5.6. saakka, jäsenhankintavastaava
sihteeri
rahastonhoitaja, huoneistotoimikunnan vetäjä
tapahtumatoimikunnan vetäjä
varapuheenjohtaja 5.6. alkaen
varajäsen
varajäsen
jäsenrekisterinhoitaja 30.4. saakka
tiedottaja kesäkuuhun saakka
(hall.ulkop)
(hall.ulkop)
Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa.
3
Tilintarkastajat
Ritva Tuovinen ja Ilse Alander.
Varatilintarkastajat Tuula Taura ja Ritva Mora Roca.
Kunniajäsenet
Aila Mäkelä, Maija Nappari, Pirkko Huhtinen ja Sointu Lanki.
Jäsenyydet ja osakkuudet
Yhdistys on Tampereen Kauppakamarin, Naisyrittäjyyskeskus ry:n ja Reilun kaupan edistämisyhdistys ry:n
jäsen ja Naisten Pankin osakas sekä YES-kummi.
Edustukset
Edustajamme Yrittäjänaisten Keskusliitossa 2012 oli Anne Auramo.
Edustajamme Kiinteistö Oy Koskilinnan syyskokouksessa oli Susan Äijälä.
Yhteistyökumppanit
Yrittäjänaisten Keskusliitto, Pirkanmaan Yrittäjät ry ja pirkanmaalaiset yrittäjäyhdistykset, Ely-keskukset,
Tampereen kaupungin elinkeinokeskus Tredea, Tampereen Seudun Osuustoimintakeskus, Pirkanmaan Oppisopimuskeskus, Tampereen Kauppakamari, YES-Kummit, Naisten Pankki, Reilun kaupan edistämisyhdistys
ry, Naisyrittäjyyskeskus sekä paikalliset koulutusorganisaatiot.
Yhdistyksen toimikunnat
Tiedotustoimikunta
Minna Mänty-Sorvari
Sari Vaajanen
Tapahtumatoimikunta
Susan Äijälä, puheenjohtaja
Kati Vasell
Anneli Karvanen
Paula Kerola
Ilona Qvick
Huoneistotoimikunta
Pirjo Poikelus
Sointu Lanki
Talous
Vuoden 2012 tilinpäätös on tämän toimintakertomuksen liitteenä.
Tampereen Yrittäjänaiset ry
Hallitus
4