tästä - Isojärvi

ISOJÄRVI-SEURA RY
Yhteistyötä Isojärven hyväksi
www.isojarviseura.fi
Isojärvi-Seuran toimintaa
suoraksi Vuohisalmen
ja Kuivaskankaan niemen kivikkoisella välillä.
Kiviä poistettiin ponttoonikaivurilla ja osa kivistä ammuttiin. Reitin
oikaisulla porttimerkkien määrä pieneni
kymmenellä. Oikaistun
kohdan merkit otetaan käyttöön keväällä
2014, kun reitti ensin
on varmistettu haraamalla.
Järven veneilyreitit
Isojärvi
Vuonna 1969 perustettu
Isojärvi-Seura kuuluu Suomen
vanhimpiin järviseuroihin.
Seuran jäsenmäärä on
tällä hetkellä n. 400 taloutta.
Seuran tarkoituksena on Pomarkun
ja Siikaisten kunnissa sijaitsevan
Isojärven vesistön ja rantojen
kaikenlainen suojelu, järvimaiseman
kauneuden lisääminen sekä
järven ympäristön asukkaiden
viihtyvyyden parantaminen.
2
Kuuluu Karvianjoen vesistöön
Länsi-Suomen toiseksi
suurin järvi
Syvin kohta 9,9 metriä,
keskisyvyys 3,0 metriä
Hyvä ekologinen tila
Hyvä kalakanta
Lähes tuhat kesäasuntoa
Veneilykarttaan merkittyjä
venereittejä lähes 60 kilometriä
www.isojarviseura.f i
Veneilijöiden turvaksi on jo vuonna 1991 aloitettu Isojärven veneilyreitistön kehittäminen. Tällä
hetkellä merkittyjä venereittejä
on jo yhteensä 60 kilometriä. Reitit on viitoitettu asiaan kuuluvilla
viitoilla ja karimerkeillä.
Viitat ja merkit vaativat vuosittain huoltoa. Talvikausi, kevät- ja
syystulvat aiheuttavat vaurioita
ja siirtävät viittoja ja merkkejä
pois merkityiltä paikoiltaan. Reittejä on ylläpidetty yhteistyössä
Pomarkun VPK:n kanssa ja vuodesta
2012 myös Isojärven järvipelastusyhdistys on tullut mukaan toimintaan.
Vuonna 2013 merkittiin uusi reitti
Hautalahden venelaiturista järvelle.
Reitti muodostuu kymmenestä portista ja yhdestä pohjoisviitasta.
Kurikanniskan reitti oikaistiin lähes
Isojärvi-Seura käytti vuonna 2013
reittien kunnossapitoon ja uusintoihin
useamman tuhannen euron arvosta ulkopuolista työtä sekä runsaasti omaa
talkootyötä.
w w w. i s oj a rv i s eura . f i
3
Järvipelastusyhdistys
Järvipelastusyhdistyksen ydintoimintoja ovat pelastustehtävien lisäksi vesillä
liikkujien avunanto ja erilaiset palvelutehtävät sekä turvallisuusvalistus
Veneilykartta
Veneilyreitistö ja niiden viitat ja karimerkit on jo useamman vuoden ajan
merkitty seuramme laatimaan Isojärven
veneilykarttaan. Karttaa täydennetään
aina kun reitistöä kehitetään tai kun
avataan uusia reittejä. Uusin päivitys
valmistuu kesäkaudeksi 2014.
Uusi kartta tulee olemaan ensimmäistä kertaa A2-kokoa, jolloin koko järvi
voidaan esittää yhdellä karttasivulla.
Kääntöpuolella on turvalliseen veneilyyn liittyvää tietoa ja ohjeita. Uusi kartta on saatavilla muun muassa Pomarkun
ja Siikaisten kunnantaloilta sekä Isojärvi-Seuran hallituksen jäseniltä.
4
Yhdistyksen toiminta alkoi näkyä järvellä kesällä 2013. Yhdistys sai käyttöönsä
4,7 metriä pitkän jäykkärunkoisen ponttooniveneen. Venettä on käytetty yhdistyksen koulutustarkoitukseen. Noin
kolmekymmentä yhdistyksen jäsentä
on osallistunut koulutukseen ja harjoitusohjelmaan.
Koulutusta järjestetään myös vuonna
2014 sekä tulevina vuosina.
Yhdistyksen venettä tullaan näkemään järvellä entistä enemmän kesäkaudella 2014 jolloin saadaan parempi
vene, joka soveltuu myös järviviittojen
ja merkkien huoltotyöhön.
Ranta-Kiilholman venevalkamaan rakennetaan vuonna 2014 tukikohta venelaitureineen.
www.isojarviseura.f i
Säännöstelyn
kehittäminen
Isojärvi kuuluu Karvianjoen vesistöön. Järveen
virtaa vettä pääosin Pomarkunjoesta. Järvestä
poistuu vettä kahteen
jokeen:
Merikarvianjokeen ja Salmusojaan.
Molemmissa joissa on
säännöstelypadot. Jokien virtauksia ja
järven veden korkeutta säännöstellään
patoluukkuja säätämällä.
Isojärven säännöstely toteutetaan
Vaasan Hallinto-oikeuden 12.11.2007
tekemän päätöksen mukaisesti. Päivittäisen säännöstelyn eli patoluukkujen
säätämisen hoitaa Varsinais-Suomen
ELY-keskus.
Järven virkistyskäytön merkitys kasvaa jatkuvasti. Isojärvi-Seura ry:n kanta
on, että järven virkistyskäytön kannalta
järven veden korkeuden tulisi olla nykyistä korkeampi. Tällöin järven kokonais- ja ekologinen tila parantuisivat, järvi tulisi ympäristöltään kauniimmaksi ja
kalastuksen kannalta parempaan tilaan
sekä turvallisemmaksi veneillä.
Yhä useammin esiintyvät syyssateet
sekä niiden aiheuttamat tulvat sekä
kevätsateet tai sulavien lumien aiheuttamat tulvat aikaansaavat suuria
muutoksia Pomarkunjoen ja Merikarvianjoen virtauksissa sekä järven
veden pinnan korkeudessa. Vesistön
säännöstelyä tulisi näistä syistä jatkuvasti kehittää.
Järven kalakannan
hyvinvointi
Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi
vuosina 2012 ja 2013 Isojärven kalastusalueelle
edistämismäärärahoja
Isojärven kalastoselvitysten toteuttamiseen.
Kuhan ja ahvenen kasvuselvitys tehtiin vuonna 2012 yhteistyössä Isojärven
kalastusalueen ja Isojärvi-Seuran kanssa. Yhteistyö jatkui vuonna 2013, jolloin
toteutettiin selvitys eri kalalajien määräsuhteista sekä kalakantojen koosta ja
rakenteesta. Selvitys tehtiin NORDICkoeverkkokalastuksella.
Isojärven edellinen Nordic-koekalastus oli toteutettu vuonna 2000.
w w w. i s oj a rv i s eura . f i
5
Tehdyn Nordic koekalastuksen tulokset osoittavat että
kuluneen 13 vuoden aikana:
Isojärven elinvoimainen kuha
kanta on voimistunut entisestään.
Kuhan osuus saaliista on noussut
peräti 32 prosenttia (9->41%).
Ahvenen osuus on vähentynyt
13 prosenttia (28% -> 15%).
Särkikalojen osuus biomassasta
Omatoimiseen vesistöseurantaan voi ilmoittautua milloin
tahansa, vaikka ei olisi osallistunut koulutustilaisuuteen. Materiaalia löytyy Satavesi- ja Pro Saaristomeriohjelmien kotisivuilta.
Isojärvi-Seura avustaa vuosittain ELYkeskusta Isojärven leväseurannassa.
Otamme näytteitä viikottain Eekvistinselältä ja Vähäselältä. Seuranta on osa
valtakunnallista leväseurantaa. Tuloksia voi seurata ELY-keskuksen kotisivuilta ja Järviwikistä.
on laskenut 60 prosentista
44 prosenttiin.
Särjen osuus on pienentynyt
puolella (44% -> 22%).
Pasurin ja lahnan osuus
biomassasta tuplaantui
(9% -> 20%).
Lisätietoa koekalastuksesta löytyy
Isojärven kalastusalueen kotisivuilta.
Kurikanniskan kalatie
Karvianjoen vesistöalueella on tavoitteena taimenen ja myös lohen nousu
merestä Isojärveen ja sieltä edelleen
aina Karvianjoen puolivälille asti.
Pitkään suunnitelmissa ollut Kurikanniskan kalatie on Isojärvi-Seuran
ja Merikarvian Kalakiepin yhteisaloitteesta saanut uutta vauhtia. ELY-keskus
on myöntänyt hankkeen suunnitteluun
määrärahat. Suunnittelma valmistuu
vuoden 2014 alkupuolella.
6
Kalatien toteuttaminen mahdollistaa
arvokalojen nousun Merikarvianjoesta
Isojärveen.
Alinenjärvi, jossa Kurikanniska sijaitsee, on kunnostettu ruoppaamalla ja
järvikasveja niittämällä EU-hankerahoitusprojektina vuosina 2009-2012.
Kunnostus on parantanut Alinenjärven
virtauksia ja tulee näin helpottamaan
kalojen nousua kalatieltä Isojärveen.
Kunnostustyö jatkuu talkooprojektina.
www.isojarviseura.f i
Turvallinen Isojärvi
-tapahtuma
Omat vedet paremmiksi
–kampanja
Isojärvi on hyvässä ekologisessa tilassa,
mutta järveen kohdistuva ulkoinen fosforikuormitus on liian suuri.
Omat vedet paremmiksi on Satavesija Pro Saaristomeri – ohjelmien kansalaistoimintaosio, jossa toteutetaan
vapaaehtoista vesistöseurantaa sekä
järjestetään vesistöihin liittyvää koulutusta ja neuvontaa. Vesistöseurannassa
vesistöjen käyttäjät seuraavat omatoimisesti lähivesistöjensä tilaa.
Isojärvi-Seura järjesti vuonna 2012
ELY-keskuksen kanssa koulutustilaisuuden johon osallistui yhteensä 35 vesien
tilasta kiinnostunutta henkilöä. Koulutettavat saivat perustietoja, miten mitataan ja raportoidaan muun muassa
veden näkösyvyyttä ja levätilannetta.
Isojärvi-Seura järjestää vuonna 2014 jo
kolmannen kerran Turvallinen Isojärvi
-tapahtuman. Tapahtuma keskittyy vesillä liikkumisen turva-asioihin. Vuoden
2014 tapahtumapaikka on Kurikanniskan venesatama.
Tapahtuma sisältää lukuisia näytöksiä
veneilyturvallisuuteen liittyvistä asioista, muun muassa veteen joutuneen
henkilön pelastus, hätärakettien ampuminen, venepalon sammutus, hätäsavujen käyttö, erilaisten veneliivien toiminnan esittely jne.
w w w. i s oj a rv i s eura . f i
7
Avovesiuintikilpailut
Esimmäiset avovesiuinnit pidettiin
Isojärvellä la 13.7.2013
Porin Tarmon uinti- ja triathlonjaoston ideoimana järjestettiin
avovesiuinnit Isojärvellä. Kokoontumis- ja lähtöpaikkana oli Uudenkylän kyläyhdistyksen isännöimä
Salmusranta. Uintimatkat: I mökkispecial matka 400 m (osanottajia 13),
II Salmusluodon selviytyjät kiersivät
Salmusluodon 1,2 km (osallistujia 15) ja
III Salmusluodon sankarit kiersivät Salmuksen kahdesti 2,3 km (osallistujia 5).
Uintien suunnittelussa, järjestelyissä,
valvonnassa sekä uimareiden turvaamisessa oli mukana Porin Tarmon lisäksi,
Isojärvi-Seura, Isojärven Järvipelastusyhdistys, Pomarkun VPK, Noormarkun
VPK, Uudenkylän kyläyhditys, Melamajavat ja Pomarkun kunta. Pomarkun VPK oli mukana kahdella veneellä
miehistöineen, JPY yhdellä ja IsojärviSeuran mökkiläiset neljällä veneellä.
Lisäksi uintireitin varrella mökkiläis-
ten rannat olivat käytössä valvojille ja
pelastusryhmille. Isojärvi-Seura avusti
reitin haraamisessa ja merkitsemisessä.
Avovesiuinnit toteutetaan samalla
periaatteella heinäkuussa 2014.
Jäsentapahtumat
Isojärvi-Seura järjestää vuosittain:
Juhannusregatta juhannuspäivänä.
Tapahtumapaikkana toimii Lomakallion
Kahvi-Riihi järven etelärannalla. Tapahtumassa on ohjelmaa niin aikuisille kuin
lapsille: muun muassa tanssia, karaokelaulua, arpajaisia, tikanheittoa, leikkejä
lapsille. Buffetissa on
tarjolla muun muassa
makkaraa, lettuja ja juomia.
Pikkujoulujuhlat marraskuussa. Joululauluja,
jouluruokaa, tanssia, arpajaisia, joulupukki pikku lahjoineen ja muutakin ohjelmaa.