vacon nxp JA nxc -taajuusmuuttajat puhdasta voimaa

vacon nxp JA nxc -taajuusmuuttajat
puhdasta voimaa
jatkuvaa ohjausta. puhdasta tehoa.
VACON NXP on huippuluokan ilmajäähdytteinen taajuusmuuttaja sovelluksiin, joissa
tarvitaan luotettavaa, lujaa, suorituskykyistä, tarkkaa ja tehokasta laitetta. Taajuusmuuttajia
on saatavana tehoalueella 0,55–2000 kW.
paras ratkaisu vaativiin
olosuhteisiin
harmonisessa sopusoinnussa
ympäristön kanssa
Taajuusmuuttajien valmistukseen erikoistuneena yrityksenä Vacon on sitoutunut olemaan edelläkävijä tuotesuunnittelussa sekä tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja
vaativiin sovelluksiin kattavalla teho- ja syöttöjännitealueella. NXP-tuotesarja tarjoaa huippuluokan moottorinohjausta sekä induktio- että kestomagneettimoottoreille,
vaihteettomille käytöille ja suurtehomoottorien tahdistusratkaisuihin.
Vacon on yrityksenä sitoutunut myös ympäristövastuuseen. Energiaa säästävät tuotteemme ja ratkaisumme
ovat tästä oivallinen esimerkki. Olemme kehittäneet
valmistusprosessejamme siten, että niiden ympäristövaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kaikki
tuotannosta ja huollosta aiheutuvat jätteet lajitellaan ja
kierrätetään huolellisesti. Me kehitämme myös jatkuvasti innovatiivisia ratkaisuja, joissa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa sekä älykkään sähköverkon (smart grid)
tekniikkaa.
VACON NXP on ensiluokkaisen älykäs taajuusmuuttaja.
Laajennuskorttivaihtoehtojen ja poikkeuksellisen
joustavien ohjelmointimahdollisuuksien ansiosta NXP
-taajuusmuuttaja voidaan helposti integroida osaksi
automaatiojärjestelmää. Erittäin haastavissa olosuhteissa
toimivat asiakkaamme ovat valinneet koteloidut, kojeistoon
asennettavat VACON NXP-taajuusmuuttajat esimerkiksi
öljy- ja kaasuteollisuus-, ekstruusio-, kaivos-, paperi- ja
vedenkäsittelysovelluksiinsa.
Vacon-taajuusmuuttajien toiminnallinen turvallisuus, laitteiden monipuoliset hyväksynnät sekä kattavat huoltotyökalut varmistavat, että Vaconin taajuusmuuttajien avulla
saavutat järjestelmäsi parhaan ohjattavuuden, toimintalaadun ja käytettävyyden koko laitteiston käyttöiän ajan.
2
VACON NXP -tuotevalikoima täyttää tärkeimmät
kansainväliset standardit ja kansainväliset vaatimukset,
mukaan lukien turvallisuus-, EMC- ja yliaaltoja koskevat
hyväksynnät.
vacon palveluksessasi
Vaconin taajuusmuuttajia myydään yli 100 maassa.
Yrityksellä on tuotantoa sekä tuotekehitystä 3 mantereella,
myyntitoimistoja 27 maassa ja huoltokeskuksia yli 50
maassa maailmanlaajuisesti.
Vacon tarjoaa palveluja niin alkuperäisille laitevalmistajille
(OEM), järjestelmäintegraattoreille, brand label
-asiakkaille, jälleenmyyjille kuin loppukäyttäjillekin.
Palvelukeskuksemme ovat käytettävissä ympäri
vuorokauden kaikkina viikonpäivinä, tuotteen koko
käyttöiän ajan, tavoitteenaan minimoida laitteen
kokonaiskustannuksia ja ympäristökuormitusta.
luotettavaa ja joustavaa toimintaa
Vacon on johtavien hissivalmistajien maailmanlaajuinen
yhteistyökumppani. Vacon tarjoaa taajuusmuuttajaratkaisuja
induktio- ja kestomagneettimoottoreille, joita voidaan käyttää
kaikissa talokorkeuksissa matalista kerrostaloista tornitaloihin.
Vaconin taajuusmuuttajia arvostetaan niiden poikkeuksellisen
pehmeän säädön ansiosta. Laitevalmistavat arvostavat Vaconin
taajuusmuuttajien monipuolista hyväksyntää: Taajuusmuuttajat
täyttävät tuoreimpien standardien mukaiset vaatimukset koskien
harmonisia ylivirtoja, EMC-yhteensopivuutta, turvallisuutta sekä
muita teknisiä vaatimuksia.
seinälle asennettavat vacon
nxp-taajuusmuuttajat
nxp-taajuusmuuttajamoduulit
edut sinun kannaltasi
vacon nxp/nxc
Tyypillinen teollisuudenala
•Kaivosteollisuus
•Kompressorit
•Meri- ja offshore-teollisuus
Tärkeimmät ominaisuudet
Edut
Täydellinen jännite- ja tehoalue
0,55 kW – 2,0 MW sekä induktio- että
kestomagneettimoottoreille.
Samat ohjelmistotyökalut sekä ohjausja laajennuskortit takaavat NXP-sarjan
ominaisuuksien maksimaalisen käytettävyyden laajalla tehoalueella.
• Nosturit ja puomit
Laaja valikoima valmiita sovelluksia
niin peruskäyttöön kuin vaativiin
•Kemianteollisuus ja jalostamot käyttötarpeisiin.
• Vesi- ja jätevesilaitokset
Voit laatia oman ohjelmistosovelluk•Metalliteollisuus
• Öljy- ja kaasuteollisuus
•Paperiteollisuus
•Sementin ja lasin valmistus
•Yleinen prosessiteollisuus
nxc-taajuusmuuttajakaapit
Uusia lisäohjelmistoja ei tarvita, mikä
säästää aikaa ja rahaa.
sesi VACON NC61131-3 Engineering
-sovellustyökalun avulla.
Sovellusten räätälöinnin avulla järjestelmä voidaan suunnitella joustavasti
prosessin vaatimusten mukaiseksi.
Viisi sisäänrakennettua laajennuskorttipaikkaa lisä-I/O-, kenttäväyläja turvakortteja varten.
Lisämoduuleja ei tarvita. Lisäkortit
ovat pienikokoisia ja helposti asennettavia.
3
monipuoliset lisävarusteet
vacon nxp -ohjaus
VACON NXP tarjoaa tehokkaan ohjausympäristön kaikkiin vaativiin
taajuusmuuttajien käyttökohteisiin. Suorituskykyisten komponenttien
avulla saavutetaan poikkeuksellisen hyvä prosessointi- ja laskentateho.
VACON NXP tukee sekä induktio- että kestomagneettimoottoreita open
ja closed loop -säädettyinä. VACON NXP sisältää sisäänrakennetun
ohjelmoidun logiikan, jonka käyttö ei vaadi lisälaitteita. VACON NC611313 Engineering -sovelluksella voidaan parantaa suorituskykyä ja vähentää
kustannuksia integroimalla käyttöön asiakaskohtaisia toimintoja.
Kaikissa NXP-taajuusmuuttajissa käytetään samoja ohjauskortteja,
mikä takaa NXP-sarjan ominaisuuksien maksimaalisen käytettävyyden
laajalla tehoalueella.
lisäkortit
NXP-ohjausyksikön viisi laajennuskorttipaikkaa (A, B, C, D, E) tekee
siitä poikkeuksellisen laajasti muunneltavan. Kenttäväylä-, enkooderi- ja I/O-kortit voidaan kytkeä korttipaikkaan helposti irrottamatta
muita osia.
Kaikki laajennuskortit on lueteltu sivulla. 21
kenttäväylävaihtoehdot
Engineering-sovellustyökalu, HMI
Älykäs
kenttälaite
Säädin
Kenttäväylä
VACON NXP -taajuusmuuttaja voidaan helposti integroida osaksi
laitoksen automaatiojärjestelmää kytkemällä se laajennuskortin avulla
esimerkiksi Profibus DP-, Modbus RTU-, DeviceNet- tai CANopenkenttäväylään. Kenttäväylätekniikan ansiosta prosessilaitteistoon ohjaus
ja valvonta on entistä tehokkaampaa ja kaapelointia tarvitaan entistä
vähemmän. Tämä on erityisen tärkeä etu teollisuudenaloille, joissa
tuotteiden pitää valmistua täsmälleen oikeassa ajassa ja olosuhteissa.
Ulkoinen +24 voltin apujännite mahdollistaa tietoliikenteen silloinkin,
kun päävirtalähde ei ole kytkettynä. Käyttöjen välinen nopea tietoliikenne
on mahdollista Vaconin nopean SystemBus-valokuituyhteyden avulla.
Profibus DP • DeviceNet • Modbus RTU • CANopen
ethernet-liitettävyys
VACON NXP on ensiluokkainen taajuusmuuttajavalinta, koska älykäs
taajuusmuuttaja poistaa tiedonsiirron lisätyökalujen hankintatarpeen.
Ethernet-liitännän ansiosta taajuusmuuttajan valvonta, asetukset ja
vianmääritys voidaan tehdä etäyhteydellä. NXP-taajuusmuuttajissa
voidaan käyttää useaa eri Ethernet-protokollaa, esimerkiksi Profinet
IO-, Ethernet IP- ja Modbus/TCP-protokollaa. Uusia Ethernet-protokollia on jatkuvasti kehitteillä.
Modbus/TCP • Profinet IO • Ethernet I/P
4
toiminnallinen turvallisuus
safe torque off, safe stop 1 -turvatoiminnot
NXP-taajuusmuuttajiin on saatavana Safe Torque Off (STO) -turvatoiminto. Se estää laitteen odottamattoman käynnistymisen, koska
taajuusmuuttaja ei muodosta vääntömomenttia moottorin akselille.
Toiminto vastaa myös standardin EN60204-1 pysäytyskategorian 0 mukaista hyväksyntää, joka koskee laitteen hallitsematonta pysähtymistä.
Safe Stop 1 (SS1) -turvatoiminto käynnistää moottorin hidastumisen
ja STO-toiminnon, käyttäjän asettaman aikaviiveen jälkeen. Toiminto
vastaa myös standardin EN60204-1 pysäytyskategorian 1 mukaista
hyväksyntää, joka koskee laitteen hallittua pysäytystä.
Perinteiseen sähkömagneettista kytkinlaitteistoa käyttävään turvatekniikkaan verrattuna sisäänrakennettujen STO- ja SS1-turvatoimintojen etuna on se, että erillisiä turvalaitteistoja, niiden vaatimaa
huoltoa ja kaapelointia ei enää tarvita järjestelmän edellyttämän työturvallisuustason saavuttamiseksi.
Perinteinen
Syötön
katkaisukytkin
Turvakytkin
Mekaaninen
huolto
Safe Torque Off
Syötön
katkaisukytkin
STOkytkin
Mekaaninen
huolto
atex-hy väksytty termistoritulo
Vacon on kehittänyt sisäänrakennettuna lisävarusteena saatavan ATEXhyväksytyn termistoritulon. Sertifioitu, ATEX-direktiivin 94/9/EY -vaatimusten mukainen sisäänrakennettu termistoritulo on suunniteltu erityisesti sellaisten moottorien lämpötilavalvontaan, jotka on sijoitettu
räjähdysvaarallista kaasua, höyryä, huuruja tai ilmaseoksia sisältäviin
tiloihin tai tiloihin, joissa on herkästi räjähtävää pölyä. Tällaisia teollisuudenaloja ovat esimerkiksi kemian, petrokemian ja mekaaninen
teollisuus sekä laivanrakennus-, metalli-, kaivos- ja öljynporausala.
Perinteinen
Ex-alue
Termistorirele
Kontaktori
Ex-alue
ATEX-termistoritulo
Jos järjestelmä havaitsee moottorin ylikuumenemisen, taajuusmuuttajan
virransyöttö moottoriin katkeaa välittömästi. Laitteen asennukseen ei
tarvita ulkoisia osia, joten johdotuksen määrä on mahdollisimman
vähäinen, mikä parantaa laitteen luotettavuutta ja säästää sekä tilaa
että kustannuksia.
dc-puhaltimet
VACON NXP taajuusmuuttajissa on erittäin tehokas DC-puhallinjäähdytys. Tämä parantaa merkittävästi puhaltimien luotettavuutta
ja pidentää niiden käyttöikää. Puhaltimet täyttävät ErP2015-direktiivin vaatimukset, jotka koskevat puhaltimien energiatehokkuutta.
Myös DC-DC-teholähteen komponenttien nimellisarvot täyttävät
teollisuuslaitteiden vaatimustasot.
Picture?
suojapinnoite
Suojapinnoitetut piirilevyt (ns. lakatut piirilevyt) ovat vakiovarusteena
tehomoduuleissa, joissa ne parantavat laitteiston suorituskykyä ja
kestävyyttä (FR7 - FR14).
Uusituissa suojapinnoitetuissa piirilevyissä on tehokas pöly- ja kosteussuojaus, ja ne pidentävät merkittävästi taajuusmuuttajan sekä
kriittisten tärkeiden osien käyttöikää.
5
helppo käyttöönotto
käyttäjäystävällinen ohjauspaneeli
Vacon on panostanut intuitiivisesti käytettäviin käyttöliittymiin. Ohjauspaneelin valikkojärjestelmän rakenne on selkeä, mikä takaa sen
nopean käytettävyyden ja laitteiston ongelmattoman toiminnan.
• Irrotettava paneeli pistokekytkennällä
• A
lfanumeerinen tai graafinen käyttöpaneeli, jossa useiden käyttökielien
tuki
• Tekstinäytön monivalvontatoiminto
• Parametrien
varmuuskopiointitoiminto sekä kopiointi paneelin
sisäiseen muistiin
• Vaconin ohjattu käynnistystoiminto helpottaa asetusten tekemistä.
Voit valita käyttökielen, sovellustyypin ja pääparametrit ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä.
ohjattu dokumentointitoiminto
Voit hyödyntää Vaconin ohjattua dokumentointitoimintoa ja säästää
näin suunnitteluun kuluvaa aikaa. Ohjattu dokumentointitoiminto on
tekninen dokumentointityökalu, joka luo jokaisesta NXC-laitekonfiguraatiosta täydelliset kaaviot muutamassa minuutissa. Kun tuotetiedot, esim. tyyppinumero, tarvittavat muutokset ja lisälaitteet (sekä
koodit) kirjoitetaan käyttöliittymän kenttään, laite luo dokumentaation
seuraavissa formaateissa: DWG (AutoCAD) -piirustukset, DXF (AutoCAD) -piirustukset, PDF-dokumentit (Adobe reader) ja E-plan-projektit
(prj).
vacon ncdrive
Vacon NCDrive -työkalua voi käyttää parametrien asetusten
tekemiseen, kopiointiin, tallennukseen, vertailuun, valvontaan
ja ohjaukseen. Vacon NCDrive kommunikoi taajuusmuuttajan
kanssa seuraavien käyttöliittymien välityksellä: RS-232, Ethernet
TCP/IP, CAN (nopea usean taajuusmuuttajan valvonta), CAN@Net
(etävalvonta).
Vacon NCDrive -työkalussa on käytännöllinen Dataloggertiedonkeruutoiminto, jonka avulla voit jäljittää vikatiloja ja analysoida
alkuperäisen vian aiheuttajan.
Vaconin PC-työkalut voidaan ladata sivustosta www.vacon.com
all-in-one-sovelluspaketti
All-in-One-sovellukset
Alakohtaiset sovellukset
Vakio
•
Perussovellus
•
Pumppujen ja
puhallinten ohjaus
•
Erikoiskäyttö
•
PID-säädin
•
Multi-step-nopeus
•
Paikallisohjaus/
kauko-ohjaus
6
Järjestelmäkäyttöliittymät
•
Merenkulku
•
Hissit
Edistyneet sovellukset
Kelauskoneet
•
Akselistojen synkronointi
Vaconin käytännöllisessä All-in-One-sovelluspaketissa on seitsemän
sisäänrakennettua sovellusta, jotka voi valita yhdellä parametrilla.
All-in-One-sovelluspaketin lisäksi Vaconilla on useita teollisuudenalakohtaisia sekä edistyneitä sovelluksia vaativaan käyttöön, esimerkiksi järjestelmäkäyttöjä, meriteollisuuden sovelluksia, hissisovelluksia sekä akseliston synkronointisovelluksia.
VACON NXP -sovellukset voi ladata www.vacon.com -sivustosta.
suurtehokäyttö ja tehokas redundanttinen systeemi
Vacon DriveSynch on uusi innovatiivinen ohjausratkaisu, jossa vakiokäyttöjä käytetään
rinnan suuritehoisten vaihtovirtamoottorien ohjaamiseen tai parannetaan järjestelmän
korvautuvuutta. Tämä ratkaisu sopii yksi- tai monikäämisiin moottoreihin, joiden teho on
tyypillisesti yli 1 MW.
Valokuitulinkki
Valokuitulinkki
• J ärjestelmä on moduulirakenteinen ja helposti laajennettava.
• Suuri kokonaisteho saavutetaan yhdistämällä pienempiä
taajuusmuuttajia.
• Redundanttinen systeemi on parempi kuin perinteisessä
taajuusmuuttajassa, koska jokaista yksikköä voi käyttää
itsenäisesti.
• Yksittäisen taajuusmuuttajan ylläpito ja huolto on helppoa
• Identtiset erillisyksiköt vähentävät tarvittavien varaosien
määrää ja kokonaiskustannuksia
• S
uuritehoisten tehotaajuusmuuttajien suunnittelu, asentaminen, käyttöönotto ja huolto eivät vaadi erikoistaitoja,
koska ne on koottu vakio- moduuleista
• Voi käyttää monikäämisiä moottoreita, joissa on vaihesiirto
käämien välillä.
Valokuitulinkki
Jopa viiden megawatin suurtehotaajuusmuuttajat voidaan
rakentaa vakiokomponenteista seuraavin eduin:
Esimerkki DriveSynch -konfiguraatiosta.
esimerkkejä tyypillisistä vacon drivesynch -ohjauksista nxp/nxc-taajuusmuuttajissa
Kuormitettavuus
Verkkojännite
Pieni (+40°C)
AC-käytön tyyppi
380–500 V
Moottorin
akseliteho
Suuri (+40°C)
Syöttöjännite 400 V
Jatkuva
10%
Jatkuva
50%
Maksimi-
10%
50%
nimellis-
yli-
nimellis-
yli-
virta I S
ylikuor-
ylikuor-
(A)
virta
virta
virta
virta
I L (A)
(A)
I H (A)
(A)
2 x NXC 1450 5 A 2 L 0 SSF
3 x NXC 1150 5 A 2 L 0 SSF
3 x NXC 1300 5 A 2 L 0 SSF
2150
2470
2755
3278
3705
2365
2717
3031
3605
4076
1940
2185
2470
2936
3278
2910
3278
3705
4403
4916
3 x NXC 1450 5 A 2 L 0 SSF
4133
4546
3705
5558
2 x NXC 1150 5 A 2 L 0 SSF
50 / 60 Hz 2 x NXC 1300 5 A 2 L 0 SSF
mitus
Runkokoko
L x K x S (mm) / kg
mitus
P (kW)
P (kW)
3492
3933
4446
5284
5900
1200
1350
1500
1800
2000
1100
1100
1350
1500
1800
6669
2250
2000
Mitat
ja paino
2 x FR13
1606 x 2275 x 605/1350
3 x FR13
1606 x 2275 x 605/1350
Runkokoko
ja paino
arvot koskevat 2,0 kHz:n kytkentätaajuutta.
Kuormitettavuus
Moottorin
akseliteho
Verkkojännite
Pieni (+40°C)
AC-käytön tyyppi
Suuri (+40°C)
Syöttöjännite 690 V
Jatkuva
10%
Jatkuva
50%
Maksimi-
10%
50%
nimellis-
yli-
nimellis-
yli-
virta I S
ylikuor-
ylikuor-
(A)
2 x NXC 0920 6 A 2 L 0 SSF
525–690 V 2 x NXC 1030 6 A 2 L 0 SSF
50 / 60 Hz 2 x NXC 1180 6 A 2 L 0 SSF*
3 x NXC 0920 6 A 2 L 0 SSF
3 x NXC 1030 6 A 2 L 0 SSF
3 x NXC 1180 6 A 2 L 0 SSF*
virta
virta
virta
virta
I L (A)
(A)
I H (A)
(A)
1748
1810
1950
2622
2706
2910
1920
2000
2140
2884
3000
3210
1500
1500
1630
2337
2337
2500
2337
2337
2500
3490
3490
3735
2679
2679
3335
4019
4019
5002
mitus
L x K x S (mm) / kg
mitus
P (kW)
P (kW)
1710
1710
1900
2500
2500
2800
1520
1520
1610
2200
2200
2410
Mitat
2 x FR13
1406 x 2275 x 605/1250
3 x FR13
1406 x 2275 x 605/1250
* ympäristön enimm.lämpötila +35°C
arvot koskevat 2,0 kHz:n kytkentätaajuutta.
7
seinälle asennettava vacon nxp
Seinälle asennettava VACON NXP -taajuusmuuttaja on yksi markkinoiden kompakteimmista
taajuusmuuttajista, jossa kaikki tarvittavat komponentit on integroitu yhteen runkoon.
Alhaisemmalle tehoalueelle tarkoitetut VACON NXP -taajuusmuuttajat on koteloitu
kompaktiin IP21- tai IP54-koteloon.
täydellisesti varustettu
Seinälle asennettavissa VACON NXP-laitteissa sisäinen
EMC-suodin on vakiona ja teho-osan komponentit
on rakennettu metallikuoriin. Pienissä rungoissa
(FR4–FR6) on vakiovarusteena sisäänrakennettu
jarrukatkoja, ja 380–500 voltin yksiköt voidaan varustaa
sisäänrakennetulla jarruvastuksella. Myös suuret
rungot (FR7–FR12) voidaan tarvittaessa varustaa
valinnaisella sisäänrakennetulla jarrukatkojalla.
ominaisuudet
• Koko jännitealue 230...690 VAC
• I rrotettava paneeli ja parametrien varmennustoiminto
• Yhteinen ohjauskortti
• S
isäänrakennettu I/0-korttilaajennusmahdollisuus, 5 korttipaikkaa käytössä ja laajennuskortteja kaikkiin runkokokoihin
• H
yväksytty marine-käyttöön soveltuvaksi,
toiminnalliset turvallisuusominaisuudet
• Integroitu jarrukatkoja vakiona FR4-6, 380-500 V.
edut
• Y ksi taajuusmuuttajatyyppi laajalle virta- ja
teho- alueelle, yksinkertaistaa laiterakennetta
ja vähentää lisäkoulutuksen tarvetta
• Helppo käyttöönotto – säästää aikaa
• S
amat ohjelmistotyökalut ja -sovellukset koko
tuotesarjalle
• K
ompakti koko ja helppo asennettavuus –
säästää aikaa ja rahaa
• J ärjestelmän rakennetta voidaan yksinkertaistaa, mikä lyhentää suunnitteluaikaa ja laskee
suunnittelukustannuksia
vacon nxp (fr8)
8
vacon nxp (fr7)
tehoalueet ja mitat
Kuormitettavuus
Verkkojännite
208–240 V
50 / 60 Hz
3˜
AC-käytön tyyppi
FR4
128 x 292 x 190/5
FR5
144 x 391 x 214/8,1
FR6
195 x 519 x 237/18,5
FR7
237 x 591 x 257/35
FR8
291 x 758 x 344/58
FR9
480 x 1150 x 362/146
0,75
1,1
1,5
2,2
3
4
FR4
128 x 292 x 190/5
7,5
11
15
5,5
7,5
11
FR5
144 x 391 x 214/8,1
62
76
92
18,5
22
30
15
18,5
22
FR6
195 x 519 x 237/18,5
92
108
131
158
210
255
308
368
122
144
174
210
280
336
349
444
37
45
55
30
37
45
FR7
237 x 591 x 257/35
75
90
110
55
75
90
FR8
291 x 758 x 344/58
132
160
110
132
FR9
480 x 1150 x 362/146
3,2
4,5
5,5
7,5
10
13,5
18
22
27
4,8
6,8
8,3
11,3
15
20,3
27
33
41
6,4
9,0
11
15
20
27
36
44
54
3
4
5,5
7,5
11
15
18,5
22
30
2,2
3
4
5,5
7,5
11
15
18,5
22
FR6
195 x 519 x 237/18,5
45
57
68
88
110
34
41
52
62
80
51
62
78
93
120
68
82
104
124
160
37,5
45
55
75
90
30
37,5
45
55
75
FR7
237 x 591 x 257/35
FR8
291 x 758 x 344/58
138
158
187
229
100
125
144
170
150
188
216
255
200
213
245
289
110
132
160
200
90
110
132
160
FR9
480 x 1150 x 362/146
Maksimivirta I S
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
3,7
4,8
6,6
7,8
11
12,5
17,5
25
31
4,1
5,3
7,3
8,6
12,1
13,8
19,3
27,5
34,1
2,4
3,7
4,8
6,6
7,8
11
12,5
17,5
25
3,6
5,6
7,2
9,9
11,7
16,5
18,8
26,3
37,5
4,8
7,4
9,6
13,2
15,6
22
25
35
50
0,55
0,75
1,1
1,5
2,2
3
4
5,5
7,5
0,37
0,55
0,75
1,1
1,5
2,2
3
4
5,5
48
61
75
88
114
140
170
205
261
300
52,8
67,1
83
97
125
154
187
226
287
330
31
48
61
75
88
105
140
170
205
245
46,5
72
92
113
132
158
210
255
308
368
62
96
122
150
176
210
280
336
349
444
11
15
22
22
30
37
45
55
75
90
7,5
11
15
22
22
30
37
45
55
75
3,3
4,3
5,6
7,6
9
12
3,6
4,7
6,2
8,4
9,9
13,2
2,2
3,3
4,3
5,6
7,6
9
3,3
5
6,5
8,4
11,4
13,5
4,4
6,2
8,6
10,8
14
18
1,1
1,5
2,2
3
4
5,5
17,6
25,3
34
12
16
23
18
24
35
24
32
46
NXP 0038 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0045 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0061 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0072 5 A 2 H 0 S S S
NXP 0087 5 A 2 H 0 S S S
NXP 0105 5 A 2 H 0 S S S
NXP 0140 5 A 2 H 0 S S S
NXP 0168 5 A 2 H 0 S S S
NXP 0205 5 A 2 H 0 S S S
16
23
31
38
46
61
72
87
105
42
51
67
31
38
46
47
57
69
79
96
116
140
170
205
154
187
226
NXP 0261 5 A 2 H 0 S S F
NXP 0300 5 A 2 H 0 S S F
261
300
287
330
61
72
87
105
140
170
205
245
NXP 0004 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0005 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0007 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0010 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0013 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0018 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0022 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0027 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0034 6 A 2 L 0 S S S
4,5
5,5
7,5
10
13,5
18
22
27
34
5
6,1
8,3
11
14,9
19,8
24,2
29,7
37
NXP 0041 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0052 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0062 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0080 6 A 2 L 0 S S S
NXP 0100 6 A 2 L 0 S S S
41
52
62
80
100
NXP 0125 6 A 2 L 0 S S F
NXP 0144 6 A 2 L 0 S S F
NXP 0170 6 A 2 L 0 S S F
NXP 0208 6 A 2 L 0 S S F
125
144
170
208
NXP 0003 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0004 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0007 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0008 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0011 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0012 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0003 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0004 5 A 2 H 1 S S S
380–500 V NXP 0005 5 A 2 H 1 S S S
3˜
Mitat
ja paino
L x K x S (mm) / kg
50%
ylivirta (A)
NXP 0261 2 A 2 H 0 S S F
NXP 0300 2 A 2 H 0 S S F
NXP 0007 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0009 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0012 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0016 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0022 5 A 2 H 1 S S S
NXP 0031 5 A 2 H 1 S S S
50/60 Hz
Runkokoko
Jatkuva
nimellisvirta I H (A)
NXP 0075 2 A 2 H 0 S S S
NXP 0088 2 A 2 H 0 S S S
NXP 0114 2 A 2 H 0 S S S
NXP 0140 2 A 2 H 0 S S S
NXP 0170 2 A 2 H 0 S S S
NXP 0205 2 A 2 H 0 S S S
525–690 V
230 V / 400 V / 690 V
10%
ylivirta (A)
NXP 0048 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0061 2 A 2 H 1 S S S
3˜
Moottorin akseliteho
Korkea (+50 °C)
Jatkuva
nimellisvirta I L (A)
NXP 0017 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0025 2 A 2 H 1 S S S
NXP 0031 2 A 2 H 1 S S S
50/60 Hz
Alhainen (+40°C)
tyypilliset sovellukset
•
•
•
•
Hissit ja liukuportaat
Nosturit ja puomit
Vintturit ja lastipumput
Pumput ja puhaltimet
•Kuljettimet
•Metallintyöstökoneet
•Sivuperäsinohjaus ja potkurin
lapakulman ohjaus
•Öljypumput
• Kelaus- ja aukikelauskoneet
• Sellun kuivauskoneet
•Pehmopaperikoneet
•Ekstruuderit
9
vacon nxp -taajuusmuuttajamoduulit
VACON NXP:n suuritehoiset IP00-moduulit on tarkoitettu asennettaviksi kojeistoon tai erilliseen
kaappiin. Vakiokoteloinnin moduuliasennus on helppoa kompaktin rakenteen ansiosta.
suunniteltu sopimaan
VACON NXP -taajuusmuuttajamoduuli, jonka runkokoko on FR10–FR12, sisältää yhden (FR10 ja FR11) tai
kaksi (FR12) taajuusmuuttajamoduulia. NXP-taajuusmuuttajan runkokoot FR13–FR14 sisältävät kaksi tai
neljä ei-regeneratiivista syöttöyksikköä (NFE) ja yhden
(FR13) tai kaksi (FR14) invertteriyksikköä. Ulkoiset ACkuristimet kuuluvat toimitukseen. NXP-moduulit ovat
saatavina sekä 6- ja 12-pulssisina syöttöversioina.
ominaisuudet
•Hyvä integroitavuus kaappeihin lisä- asennussarjoilla
•Yksi markkinoiden kompakteimmista taajuusmuuttajista
• Laaja hyväksyntä marine-käyttöön
•DriveSynch -ominaisuudet suurtehoista ja
redundanttista käyttöä varten varten
edut
•Optimoitu moduulirakenne vähentää lisäsuunnittelun tarvetta, aikaa ja rahaa
•Kompakti moduulikoko edellyttää entistä
vähemmän asennustilaa laitekaapissa, mikä
vähentää kokonaiskustannuksia
•Entistä parempi redundanttisuus ja
suuremmat tehot jopa 5,0 MW:iin saakka
laitteistokokoonpanot
10
vacon nxp -taajuusmuuttajamoduulit (fr10)
Toiminto
Saatavuus
Sisäänrakennettu ohjaus
Vakio
Ulkoinen ohjaus
Lisävaruste
Sisäänrakennettu jarrukatkoja
Lisävaruste (FR 10-12)
6-pulssinen syöttö
Vakio
12-pulssinen syöttö
Lisävaruste
N-tason EMC-suodin
Vakio
T-tason EMC-suodatin (IT-verkoille)
Lisävaruste
AC-kuristin
Vakio
Lähtösignaalien du/dt-suodattimet,
sini- ja yhteismuodon tila
Lisävaruste
tehoalueet ja mitat
Kuormitettavuus
Verkkojännite
380–500 V
50/60 Hz
3˜
525–690 V
50/60 Hz
3˜
Moottorin
akseliteho
AC-käytön tyyppi
Pieni (+40°C)
Jatkuva
nimellisvirta
I L (A)
Suuri (+40°C)
10%
ylivirta
(A)
400 V / 690 V
Jatkuva
nimellisvirta
I H (A)
50%
ylivirta
(A)
Maksimivirta I S
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
NXP 0385 5 A 0 N 0 SSA
385
424
300
450
540
200
160
NXP 0460 5 A 0 N 0 SSA
460
506
385
578
693
250
200
NXP 0520 5 A 0 N 0 SSA
520
572
460
690
828
250
250
NXP 0590 5 A 0 N 0 SSA
590
649
520
780
936
315
250
NXP 0650 5 A 0 N 0 SSA
650
715
590
885
1062
355
315
NXP 0730 5 A 0 N 0 SSA
730
803
650
975
1170
400
355
NXP 0820 5 A 0 N 0 SSA
820
902
730
1095
1314
450
400
NXP 0920 5 A 0 N 0 SSA
920
1012
820
1230
1476
500
450
NXP 1030 5 A 0 N 0 SSA
1030
1133
920
1380
1656
560
500
NXP 1150 5 A 0 N 0 SSF
1150
1265
1030
1545
1854
630
560
NXP 1300 5 A 0 N 0 SSF
1300
1430
1150
1725
2070
710
630
NXP 1450 5 A 0 N 0 SSF
1450
1595
1300
1950
2340
800
NXP 1770 5 A 0 N 0 SSF
1770
1947
1600
2400
2880
NXP 2150 5 A 0 N 0 SSF
2150
2365
1940
2910
Runkokoko
Moduuli
Kuristimet
LxKxS
(mm) / kg
LxKxS
(mm) / kg
500 x 1165 x 506/120
497 x 399 x 244/115 1)
350 x 383 x 262/84 1)
FR10
497 x 399 x 244/115 1)
FR11
709 x 1206 x 506/210
2x (350 x 383
x 262/ 84)
FR12
2x (500 x 1165 x 506/ 120)
2x (497 x 399 x
244/ 115)
2x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302)
2x (497 x 449 x
249/ 130)
3x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302) 2)
3x (497 x 449 x
249/130)2)
710
3x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302) 2)
3x (497 x 449 x
249/130)2)
1000
900
4x (239 x 1030 x 372/67) +
2x (708 x 1032 x 553/ 302)
4x (497 x 449 x
249/130)
3492
1200
1100
4x (239 x 1030 x 372/67) +
2x (708 x 1032 x 553/ 302)
4x (497 x 449 x
249/130)
NXP 0261 6 A 0 N 0 SSA
261
287
208
312
375
250
200
NXP 0325 6 A 0 N 0 SSA
325
358
261
392
470
315
250
NXP 0385 6 A 0 N 0 SSA
NXP 0416 6 A 0 N 0 SSA*
385
424
325
488
585
355
416
458
325
488
585
400
NXP 0460 6 A 0 N 0 SSA
460
506
385
578
693
NXP 0502 6 A 0 N 0 SSA
NXP 0590 6 A 0 N 0 SSA*
502
552
460
690
828
590
649
502
753
NXP 0650 6 A 0 N 0 SSA
650
715
590
885
NXP 0750 6 A 0 N 0 SSA
NXP 0820 6 A 0 N 0 SSA*
750
825
650
975
820
902
650
975
NXP 0920 6 A 0 N 0 SSF
920
820
820
NXP 1030 6 A 0 N 0 SSF
1030
920
NXP 1180 6 A 0 N 0 SSF*
1180
NXP 1500 6 A 0 N 0 SSF
FR13
FR14
500 x 1165 x 506/120
354 x 319 x 230/53 3)
500 x 1165 x 506/120
350 x 383 x 262/84 3)
315
500 x 1165 x 506/120
350 x 383 x 262/84 3)
315
500 x 1165 x 506/120
350 x 383 x 262/84 3)
450
355
709 x 1206 x 506/210
497 x 399 x 244/115
500
450
709 x 1206 x 506/210
497 x 399 x 244/115 4)
904
560
500
709 x 1206 x 506/210
2 x (350 x 383 x 262/84)
1062
630
560
1170
710
630
1170
800
630
2x (500 x 1165 x 506/ 120) 2x (350 x 383 x 262/ 84)
1230
1410
900
800
2x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302)
2x (497 x 449 x
249/ 130)
920
1380
1755
1000
900
2x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302)
2x (497 x 449 x
249/ 130)
1030
1030
1463
1755
1150
1000
2x (239 x 1030 x 372/67)+
1x (708 x 1030 x 553/302)
2x (497 x 449 x
249/ 130)
1500
1300
1300
1950
2340
1500
1300
3x (239 x 1030 x 372/67)+
2x (708 x 103 x 553/302) 3)
3x (497 x 449 x
249/130) 5)
NXP 1900 6 A 0 N 0 SSF
1900
1500
1500
2250
2700
1800
1500
4x (239 x 1030 x 372/67) +
2x (708 x 1030 x 553/ 302)
4x (497 x 449 x
249/130)
NXP 2250 6 A 0 N 0 SSF*
2250
1900
1900
2782
3335
2000
1800
4x (239 x 1030 x 372/67) +
2x (708 x 1030 x 553/ 302)
4x (497 x 449 x
249/130)
FR10
FR11
4)
2x (500 x 1165 x 506/ 120) 2x (350 x 383 x 262/ 84)
FR12
FR13
FR14
2x (500 x 1165 x 506/ 120) 2x (350 x 383 x 262/ 84)
* ympäristön enimm.lämpötila +35˚C 1) 12-pulssiset yksiköt, 2x(354*319*230/ 53 kg) 2) 12-pulssiset yksiköt, 4x (497 x 449 x 249/130) 3) 12-pulssiset yksiköt, 2x (354 x 319 x 230/53 kg)
4) 12-pulssiset yksiköt, 4x(239 x 1030 x 372/67) +2x (708 x 1030 x 372/302) 5) 12-pulssiset yksiköt, 4x (497 x 449 x 249/130)
tyypilliset sovellukset
•Kuljettimet
• Nosturit ja hissit
• Tehokkaat kompressorit
•Hiihtohissit
• Pää- ja keulapotkurit
•Ekstruuderit
• Vintturit ja lastipumput
•Öljypumput
•Testipenkit
• Staattiset varavoimalaitteet
• Hiomakoneet ja sekoittajat
• Auki- ja kiinnikelaajat
•Hakkurit
•Tunnelinkaivuukoneet
11
lattialle asennettava vacon nxp
Huippuluokan VACON NXP -taajuusmuuttajat ovat saatavina myös lattialle asennettavissa
IP21- ja IP54-koteloissa. Laiteyksiköiden kompakti kotelointi tekee niistä rajattuun asennustilaan sopivia NXP-laitteen monipuolisesta ohjattavuudesta tinkimättä.
kestävä ja luotettava
VACON NXP:n vapaasti seisovat mallit on koteloitu
tehtaalla, ja ne ovat heti valmiita asennettaviksi. Tämä
on ihanteellinen taajuusmuuttaja pumpuille, puhaltimille
ja muille yhdellä taajuusmuuttajalla ohjattaville
käytöille. Taajuusmuuttajassa on vakiovarusteena
sisäänrakennetut sulakkeet, eikä se vaadi lisäsuojauksia.
Laite voidaan myös toimittaa lisävarusteena saatavalla
sisäänrakennetulla kuormankytkimellä, mikä entisestään
helpottaa laitteen käsittelyä kenttäoloissa.
ominaisuudet
• Erittäin kompakti kaapin kotelointi
• Toimituksessa ultranopeat AC-sulakkeet
• L
isävarusteena sisäänrakennettu jarrukatkoja ja DC-välipiirin liittimet
edut
• K
äytettävissä olevan tilan mahdollisimman
tehokas käyttö ja alhaisemmat kokonaiskustannukset
• Muita suojauskomponentteja ei tarvita
laitteistokokoonpanot
12
lattialle asennettava
vacon nxp (fr11)
Toiminto
Saatavuus
IP21
Vakio
IP54 (vain FR10)
Lisävaruste (H: +20mm)
Sisäänrakennetut ultranopeat sulakkeet
Vakio
Kuormankytkin (IEC- ja UL-versiot)
Lisävaruste
L-tason EMC-suodin (EN 61800-3, kategoria C3)
Vakio
T-tason EMC-suodatin (IT-verkoille)
Lisävaruste
Jarrukatkoja
Lisävaruste
(kaapelointi yläkautta)
(H: +122 mm)
tehoalueet ja mitat
Kuormitettavuus
Verkkojännite
380–500 V
50/60 Hz
3
˜
Pieni (+40°C)
AC-käytön tyyppi
Jatkuva
nimellisvirta
I L (A)
10%
ylivirta
(A)
Moottorin akseliteho
Suuri (+40°C)
400 V / 690 V
Jatkuva
nimellisvirta
I H (A)
50%
ylivirta
(A)
Maksimivirta I S
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
NXP 0385 5 A 2 L 0 SSA
385
424
300
450
540
200
160
NXP 0460 5 A 2 L 0 SSA
460
506
385
578
693
250
200
NXP 0520 5 A 2 L 0 SSA
520
572
460
690
828
250
250
NXP 0590 5 A 2 L 0 SSA
590
649
520
780
936
315
250
NXP 0650 5 A 2 L 0 SSA
650
715
590
885
1062
355
315
NXP 0730 5 A 2 L 0 SSA
730
803
650
975
1170
400
355
525–690 V
NXP 0261 6 A 2 L 0 SSA
261
287
208
312
375
250
200
NXP 0325 6 A 2 L 0 SSA
325
358
261
392
470
315
250
50/60 Hz
3
NXP 0385 6 A 2 L 0 SSA
385
424
325
488
585
355
315
NXP 0416 6 A 2 L 0 SSA*
416
458
325
488
585
400
315
NXP 0460 6 A 2 L 0 SSA
460
506
385
578
693
450
355
NXP 0502 6 A 2 L 0 SSA
502
552
460
690
828
500
450
NXP 0590 6 A 2 L 0 SSA*
590
649
502
753
904
560
500
˜
Runkokoko
Mitat ja painot
L x K x S (mm)/ kg
FR10
595 x 2020 x 602/340
FR11
794 x 2020 x 602/470
FR10
595 x 2020 x 602/340
794 x 2020 x 602/400
FR11
794 x 2020 x 602/400
794 x 2020 x 602/470
* ympäristön enimm.lämpötila +35˚C
tyypilliset sovellukset
•Apulaitteet
• Pumput ja puhaltimet
• Pää- ja keulapotkurit
•Kompressorit
• Nosturit ja hissit
13
vacon nxc
VACON NXC on suunniteltu joustavaksi, jämäkäksi, pienikokoiseksi sekä helposti asennettavaksi ja huollettavaksi. Se on turvallinen valinta kaikkiin käyttökohteisiin 160–2000 kW:n
tehoalueella ja 380–500 V:n sekä 525–690 V:n jännitealueilla.
poikkeuksellista suorituskykyä
Kompaktit ja laajasti testatut koteloidut VACON NXC ACtaajuusmuuttajat sopivat ankariin käyttöolosuhteisiin.
Tyypillisiä teollisuudenaloja ovat kaivos- öljy- ja
kaasuteollisuus sekä vesi- ja jätevesilaitokset.
Kotelon luotettavat lämpöominaisuudet takaavat
taajuusmuuttajalle pitkän käyttöiän ja ongelmattoman
toiminnan ankarissa käyttöolosuhteissa. Hyväksytyt
EMC-ratkaisut takaavat, että taajuusmuuttaja toimii
luotettavasti eikä häiritse muita sähkölaitteita.
helppokäyttöinen
VACON NXC -taajuusmuuttajassa on helppopääsyinen
ohjausosa releille, lisäliittimille ja -varusteille sekä
reilusti tilaa virtaliitännöille, joten virtajohtojen asennus
ja kytkeminen on helppoa. Vaconin käytännöllinen
ohjauspaneeli on sijoitettu laitekaapin oveen, jossa
sijaitsevat myös merkkivalot, mittarit ja kytkimet.
Pohjalevyt ja maadoituspuristimet moottorikaapelin
360 asteen maadoitusta varten ovat vakiovarusteina.
helppo huoltaa
VACON NXC -kaapit on helppo asentaa, koska niissä on
käsittelyä helpottavat nostokorvakkeet, ja kotelot sopivat
sekä seinä- että lattia-asennukseen. VACON NXC:n tehoosien kiskoasennus helpottaa niiden ulosvetämistä, ja
lisävarusteena saatava huoltoteline takaa teho-osan
ongelmattoman huollon. IP21/IP54-koteloihin ei tarvita
lisäjäähdytyspuhaltimia, ja puhaltimet on helppoa vaihtaa
teho-osaa irrottamatta.
ominaisuudet
• Kestävä ja tyyppitestattu rakenne
• Laaja valikoima vakio-optioita
• Y ksi markkinoiden kompakteimmista
taajuusmuuttajista
• Hitsattu Rittal TS8 -runko
• EMC-hyväksytty (EN61800-3, 2. ympäristö)
• Ulosvedettävä huoltoteline
• Ei lisäpuhaltimia IP54-kaapissa
edut
14
vacon nxc (fr10)
• Helppo asennus ja käyttö
• S
opeutuu erilaisiin tarpeisiin ilman lisäsuunnittelua
• Helppo asennettavuus pieniin tiloihin
• M
aailmanlaatuinen koteloiden saatavuus,
helppo laajennettavuus
• Nopea palvelu, helppo ylläpitohuolto
tehoalueet ja mitat
vacon nxc, 6-pulssinen syöttö
Kuormitettavuus
Pieni (+40°C)
Verkkojännite
AC-käytön tyyppi
380–500 V
50 / 60 Hz
3
˜
525-690 V
50 / 60 Hz
3˜
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
0261
0300
0385
0460
0520
0590
0650
0730
0820
0920
1030
1150
1300
1450
1770
2150
0125
0144
0170
0208
0261
0325
0385
0416
0460
0502
0590
0650
0750
0820
0920
1030
1180
1500
1900
2250
5 A 2 H 0 SSF
5 A 2 H 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
5 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF*
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF*
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF*
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF*
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF
6 A 2 L 0 SSF*
Moottorin akseliteho
Suuri (+40°C)
400 V / 690 V
Jatkuva
nimellisvirta
I L (A)
10%
ylivirta
(A)
Jatkuva
nimellisvirta
I H (A)
50%
ylivirta
(A)
Maksimivirta I S
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
261
300
385
460
520
590
650
730
820
920
1030
1150
1300
1450
1770
2150
125
144
170
208
261
325
385
416
460
502
590
650
750
820
920
1030
1180
1500
1900
2250
287
330
424
506
572
649
715
803
902
1012
1133
1265
1430
1595
1947
2365
138
158
187
229
287
358
424
458
506
552
649
715
825
902
1012
1133
1298
1650
2090
2475
205
245
300
385
460
520
590
650
730
820
920
1030
1150
1300
1600
1940
100
125
144
170
208
261
325
325
385
460
502
590
650
650
820
920
1030
1300
1500
1900
308
368
450
578
690
780
885
975
1095
1230
1380
1545
1725
1950
2400
2910
150
188
216
255
312
392
488
488
578
690
753
885
975
975
1230
1380
1463
1950
2250
2782
349
444
540
693
828
936
1062
1170
1314
1476
1656
1854
2070
2340
2880
3492
200
213
245
289
375
470
585
585
693
828
904
1062
1170
1170
1410
1755
1755
2340
2700
3335
132
160
200
250
250
315
355
400
450
500
560
630
710
800
1000
1200
110
132
160
200
250
315
355
400
450
500
560
630
710
800
900
1000
1150
1500
1800
2000
110
132
160
200
250
250
315
355
400
450
500
560
630
710
900
1100
90
110
132
160
200
250
315
315
355
450
500
560
630
630
800
900
1000
1300
1500
1800
Runkokoko
Mitat ja painot
L x K x S (mm)/ kg
FR9
606 x 2275 x 605/371
FR10
606 x 2275 x 605/403
FR11
806 x 2275 x 605/577
FR12
1206 x 2275 x 605/810
FR13
1406 x 2275 x 605/1000
1606 x 2275 x 605/1150
1606 x 2275 x 605/1150
FR14
2806 x 2275 x 605/2440
FR9
606 x 2275 x 605/371
FR10
606 x 2275 x 605/371
FR11
806 x 2275 x 605/524
806 x 2275 x 605/577
FR12
1206 x 2275 x 605/745
FR13
1406 x 2275 x 605/1000
FR14
2406 x 2275 x 605/2350
2806 x 2275 x 605/2440
2806 x 2275 x 605/2500
* ympäristön enimm.lämpötila +35˚C
tyypilliset sovellukset
• Pumput ja puhaltimet
•Ekstruuderit
• Pää- ja keulapotkurit
•Puunkäsittelykoneet
• Kuljettimet ja murskaimet
•Sekoittajat
•Testipenkit
• Veden käsittely
•Vintturit
•Kompressorit
• Jatkuva varateho
• Teollisuuden elevaattorit
15
tehoalueet ja mitat
vacon nxc, 12-pulssinen syöttö
Kuormitettavuus
Pieni (+40°C)
Verkkojännite
AC-käytön tyyppi
380–500 V
50/60 Hz 3˜
525–690 V
50 / 60 Hz
3˜
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
NXC
0385
0460
0520
0590
0650
0730
0820
0920
1030
1150
1300
1450
1770
2150
0261
0325
0385
0416
0460
0502
0590
0650
0750
0820
0920
1030
1180
1500
1900
2250
Moottorin akseliteho
Suuri (+40°C)
400 V / 690 V
Jatkuva
nimellisvirta
I L (A)
10%
ylivirta
(A)
Jatkuva
nimellisvirta
I H (A)
50%
ylivirta
(A)
Maksimivirta I S
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
385
460
520
590
650
730
820
920
1030
1150
1300
1450
1770
2150
261
325
385
416
460
502
590
650
750
820
920
1030
1180
1500
1900
2250
424
506
572
649
715
803
902
1012
1133
1265
1430
1595
1947
2365
287
358
424
458
506
552
649
715
825
902
1012
1133
1298
1650
2090
2475
300
385
460
520
590
650
730
820
920
1030
1150
1300
1600
1940
208
261
325
325
385
460
502
º
650
650
820
920
1030
1300
1500
1900
450
578
690
780
885
975
1095
1230
1380
1545
1725
1950
2400
2910
312
392
488
488
578
690
753
885
975
975
1230
1380
1463
1950
2250
2782
540
693
828
936
1062
1170
1314
1476
1656
1854
2070
2340
2880
3492
375
470
585
585
693
828
904
1062
1170
1170
1410
1755
1755
2340
2700
3335
200
250
250
315
355
400
450
500
560
630
710
800
1000
1200
250
315
355
400
450
500
560
630
710
800
900
1000
1150
1500
1800
2000
160
200
250
250
315
355
400
450
500
560
630
710
900
1100
200
250
315
315
355
450
500
560
630
630
800
900
1000
1300
1500
1800
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
5 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF *
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF *
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF *
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF *
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF
6 A 2 L 0 TSF *
Runkokoko
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
Mitat
ja paino
L x K x S (mm) / kg
606 x 2275 x 605/371
606 x 2275 x 605/403
606 x 2275 x 605/403
806 x 2275 x 605/577
806 x 2275 x 605/577
806 x 2275 x 605/577
1206 x 2275 x 605/810
1206 x 2275 x 605/810
1206 x 2275 x 605/810
1406 x 2275 x 605/1000
2006 x 2275 x 605/1150
2006 x 2275 x 605/1150
2806 x 2275 x 605/2440
2806 x 2275 x 605/2500
606 x 2275 x 605/341
606 x 2275 x 605/371
606 x 2275 x 605/371
606 x 2275 x 605/403
806 x 2275 x 605/524
806 x 2275 x 605/524
806 x 2275 x 605/577
1206 x 2275 x 605/745
1206 x 2275 x 605/745
1206 x 2275 x 605/745
1406 x 2275 x 605/1000
1406 x 2275 x 605/1000
1406 x 2275 x 605/1000
2806 x 2275 x 605/2440
2806 x 2275 x 605/2440
2806 x 2275 x 605/2500
* ympäristön enimm.lämpötila +35˚C
laitteistokokoonpanot, 6-pulssinen syöttö
6-pulssinen
Kotelointi
380–500 V
FR9
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
525–690 V
FR9
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
V = Vakio
EMC
IP21
V
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
O
IP54
(K: +130)
(K: +130)
(K: +130)*
(K: +130)
(K: +170)
(K: +170)
L
V
V
V
V
V
V
T
O
O
O
O
O
O
H
-
V
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
O
(K: +130)
(K: +130)
(K: +130)*
(K: +130)
(K: +170)
(K: +170)
V
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
O
-
O = Optio
1)
Jarru-
Kaapelointi
katkoja
Yllä
O
O
O
O
1
1
O
O
O
O
1
1
Alla
V
V
V
V
V
V
+CIT/+COT
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +600)
V
V
V
V
V
V
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +600)
Syöttölaite
Lähtösignaalien suodattimet
+IFU
+ILS
+IFD
+ICO
+ICB
+OCM/
+OCH
+ODU
+OSI
O
O
O
O
-
O
O
O
O
-
O
O
O
O
V
-
O
O
O
O
-
O
O
O
O
O
V
O
O
O
O
O
O
O
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O
V
O (L: +600)
O (L: +600)
O (L: +600-800)
O (L: +1200)
O (L: +800)
O (L: +1600)
O
O
O
O
-
O
O
O
O
-
O
O
O
O
V
-
O
O
O
O
-
O
O
O
O
O
V
O
O
O
O
O
O
O
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O
V
O (L: +600)
O (L: +600)
O (L: +600-800)
O (L: +1200)
O (L: +800)
O (L: +1600)
+ODU
(L: +400) = Ota yhteys tehtaaseen* NXC07305 ja NXC05906, K: +170 mm
laitteistokokoonpanot, 12-pulssinen syöttö
12-pulssinen
380–500 V
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
525–690 V
FR10
FR11
FR12
FR13
FR14
V = Vakio
16
Kotelointi
EMC
IP21
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
IP54
(K: +130)
(K: +130)*
(K: +130)
(K: +170)
(K: +170)
L
V
V
V
V
V
T
O
O
O
O
O
H
-
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
(K: +130)
(K: +130)*
(K: +130)
(K: +170)
(K: +170)
V
V
V
V
V
O
O
O
O
O
-
O = Optio
1)
Jarru-
Kaapelointi
katkoja
Yllä
O
O
1
1
O
O
1
1
Alla
V
V
V
V
V
+CIT/+COT
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +800)
V
V
V
V
V
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +800)
Syöttölaite
Lähtösignaalien suodattimet
+IFU
+ILS
+IFD
+ICO
+ICB
+OCM/
+OCH
O
O
O
-
O
O
-
O
O
-
O
O
-
O
O
O
V
V
O
O
O
O
O
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O
V
O (L: +600)
O (L: +600)
O (L: +1200)
O (L: +800)
O (L: +1600)
O
O
O
-
O
O
-
O
O
-
O
O
-
O
O
O
V
V
O
O
O
O
O
O (L: +400)
O (L: +400)
O (L: +400)
O
V
O (L: +600)
O (L: +600-800)
O (L: +1200)
O (L: +800)
O (L: +1600)
(L: +400) = Ota yhteys tehtaaseen* NXC07305 ja NXC05906, K: +170 mm
+OSI
puhdasta suorituskykyä
Energian hinnan nousu, ympäristölainsäädäntö ja
prosessien kehittäminen ovat avaintekijöitä vedenkäsittelyjärjestelmien suunnittelussa. Käyttämällä
Vacon-taajuusmuuttajia virtausmäärän ja paineen
ohjauksessa säätöventtiilien sijaan saavutetaan
merkittäviä energiansäästöjä, ja alkuinvestoinnit
maksavat itsensä lyhyessä ajassa takaisin.
17
vacon nxc low-harmonic
VACON NXC -tuotesarja on paras valinta sovelluksiin, jotka edellyttävät pienisäröistä
käyttöä. Taajuusmuuttaja täyttää korkeimmat puhtaan energian vaatimukset ja tarjoaa muita
merkittäviä etuja, esimerkiksi aktiivinen verkkoonjarrutus ja jännitteen nosto lähtötehon
maksimointia varten.
puhdas energia säästää rahaa
Kojeistoon asennettava verkkoonjarruttava pienisäröinen taajuusmuuttaja on erinomainen kokonaisratkaisu, joka täyttää tiukimmatkin energian laatua koskevat
vaatimukset. Laite täyttää harmonisia yliaaltoja koskevat IEEE-519- ja G5/4-standardit.
Alhainen virran harmoninen kokonaissärö (THDi)
vähentää syöttövirtoja ja mahdollistaa syöttömuuntajien,
suojalaitteiden ja vir takaapelien mitoituksen
todellisen tehon mukaan. Se tuottaa säästöjä uudis- ja
jälkiasennusprojekteissa, koska kohteisiin ei tarvitse
hankkia kalliita ja tilaa vieviä 12- tai 18-pulssisia muuntajia.
ominaisuudet
•Puhdasta energiaa virran kokonaissärön
(THDi) jäädessä alle 5 %
•Muuntajien ja tehokaapelien ylimitoitus ei ole
tarpeellista
• Regeneratiivinen verkkoonjarrutus käytössä
• Yksinkertaistaa järjestelmää
• 12-pulssisia muuntajia ei tarvita
• Soveltuu hyvin jälkiasennuksiin
•Lisää joustavuutta laajan optiovalikoiman
ansiosta
edut
•Syöttökomponenttien ylimitoitusta ei tarvita,
mikä vähentää kokonaiskustannuksia
•Jännitteen nosto lähtötehon maksimointia
varten
•Jarrutusenergian voi syöttää takaisin verkkoon, mikä säästää energiakustannuksia
•Säästää kokonaisinvestointikustannuksia ja
optimoi käytettävissä olevan tilan
tyypilliset sovellukset
• Pumput ja puhaltimet
• Veden käsittely
• Ohjaus- ja pääpotkurit
•Murskaajat, kuljettimet
ja puuntyöstökoneet
18
vacon nxc low-harmonic (af10)
• Teollisuuden elevaattorit
•Testipenkit
•Sokeritehtaat
tehoalueet ja mitat
Kuormitettavuus
Pieni (+40°C)
Verkkojännite
380–500 V
50 / 60 Hz
525–690 V
50 / 60 Hz
Moottorin akseliteho
Suuri (+40°C)
400 V / 690 V
Pienisäröisen
käytön tyyppi
Jatkuva
nimellisvirta
I L (A)
10%
ylivirta
(A)
Jatkuva
nimellisvirta
I H (A)
50%
ylivirta
(A)
Maksimivirta
IS
(A)
10%
ylikuormitus
P (kW)
50%
ylikuormitus
P (kW)
NXC 0261 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0300 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0385 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0460 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0520 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0650 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0730 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0820 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0920 5 A 2 L 0 RSF
NXC 1030 5 A 2 L 0 RSF
NXC 1150 5 A 2 L 0 RSF
NXC 1300 5 A 2 L 0 RSF
NXC 1450 5 A 2 L 0 RSF
NXC 1770 5 A 2 L 0 RSF
NXC 2150 5 A 2 L 0 RSF
NXC 2700 5 A 2 L 0 RSF
NXC 0125 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0144 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0170 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0208 6 A 2 L 0 RSF*
NXC 0261 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0325 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0385 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0416 6 A 2 L 0 RSF*
NXC 0460 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0502 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0590 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0650 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0750 6 A 2 L 0 RSF
NXC 0820 6 A 2 L 0 RSF*
NXC 0920 6 A 2 L 0 RSF
NXC 1030 6 A 2 L 0 RSF
NXC 1180 6 A 2 L 0 RSF*
NXC 1500 6 A 2 L 0 RSF
NXC 1900 6 A 2 L 0 RSF
NXC 2250 6 A 2 L 0 RSF*
261
300
385
460
520
650
730
820
920
1030
1150
1300
1450
1770
2150
2700
125
144
170
208
261
325
385
416
460
502
590
650
750
820
920
1030
1180
1500
1900
2250
287
330
424
506
572
715
803
902
1012
1133
1265
1430
1595
1947
2365
2970
138
158
187
229
287
358
424
416
506
552
649
715
825
902
1012
1133
1298
1650
2090
2475
205
245
300
385
460
590
650
730
820
920
1030
1150
1300
1600
1940
2300
100
125
144
170
208
261
325
325
385
460
502
590
650
650
820
920
1030
1300
1500
1900
308
368
450
578
690
885
975
1095
1230
1380
1545
1725
1950
2400
2910
3278
150
188
216
255
312
392
488
488
578
690
753
885
975
975
1230
1380
1463
1950
2250
2782
349
444
540
693
828
1062
1170
1314
1476
1656
1854
2070
2340
2880
3492
3933
200
213
245
289
375
470
585
585
693
828
904
1062
1170
1170
1476
1656
1755
2340
2700
3335
132
160
200
250
250
355
400
450
500
560
630
710
800
1000
1200
1500
110
132
160
200
250
315
355
400
450
500
560
630
710
750
900
1000
1150
1500
1800
2000
110
132
160
200
250
315
355
400
450
500
560
630
710
900
1100
1200
90
110
132
160
200
250
315
315
355
450
500
560
630
650
800
900
1000
1300
1500
1800
Runkokoko
Mitat
ja painot
L x K x S (mm) / kg
AF9
1006 x 2275 x 605/680
AF10
1006 x 2275 x 605/700
AF12
2006 x 2275 x 605/1400
AF13
2206 x 2275 x 605/1950
AF14
4406 x 2275 x 605/3900
AF 9
1006 x 2275 x 605/680
AF10
1006 x 2275 x 605/700
AF12
2006 x 2275 x 605/1400
AF13
2206 x 2275 x 605/1950
AF14
4406 x 2275 x 605/3900
* ympäristön enimm.lämpötila +35˚C
laitteistokokoonpanot
Aktiivinen syöttöyksikkö
380–500 V
Kotelointi
IP21
IP54
EMC
L
Jarrukatkoja
T
Kaapelointi
Alla
Syöttölaite
Yllä
+ILS & +ICB
+CIT/+COT
Lähtösignaalien suodattimet
+OCM/
+OCH
+ODU
+OSI
AF9
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +600)
AF10
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +600)
AF12
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +1200)
AF13
V
O (K: +170)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O
O (L: +800)
AF14
V
O (K: +170)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +600)
V
O
V
O (L: +1600)
525–690 V
AF9
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +600)
AF10
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +600)
AF12
V
O (K: +130)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O (L:+400)
O (L: +1200)
AF13
V
O (K: +170)
V
O
* z(L: +400)
V
O (L: +400)
V
O
O
O (L: +800)
V
O (K: +170)
V
O
* (L: +400)
V
O (L: +600)
V
O
V
O (L: +1600)
AF14
* Ota yhteys tehtaaseen
S = Vakio
O = Optio
19
tekniset tiedot
Verkkoliitäntä
Moottoriliitäntä
Tulojännite Uin
208…240 V; 380…500 V; 525...690 V; –10 %…+10 %
Tulotaajuus
45…66 Hz
Verkkoon kytkeytyminen
Kerran minuutissa tai harvemmin (normaalitilanne)
Jännite
0—Uin
Jatkuva lähtövirta
Korkea ylikuormitettavuus: IH, ympäristön lämpötila enint. +50 °C (≥FR10 + 40 °C)
Ylikuormitettavuus
Suuri: 1,5 x IH (1 min / 10 min), Pieni: 1,1 x IL (1 min/10 min)
Maksimikäynnistysvirta
Is 2 s / 20 s
Lähtötaajuus
0…320 Hz
Säätötapa
Takaisinkytkemätön vektorisäätö (5–150 % perusnopeudesta):
nopeussäätö 0,5 %, dynaaminen 0,3 % s, momentin lin. < 2 %, momentin nousuaika ~5 ms
Takaisinkytketty vektorisäätö (koko nopeusalueella):
nopeussäätö 0,01 %, dynaaminen 0,2 % s, momentin lin. < 2 %, momentin nousuaika ~2 ms
Kytkentätaajuus
NX_2/
NX_5:
Pieni ylikuormitettavuus: IL , ympäristön lämpötila enintään +40 °C
Ohjausominaisuudet
NX_6:
Ympäristöolosuhteet
EMC
Kentänheikennyspiste
8…320 Hz
Kiihtyvyysaika
0…3 000 s
Hidastuvuusaika
0…3 000 s
Jarrutus
DC-jarrutus: 30 % * T N (ilman jarruvastusta), vuojarrutus
Ympäristölämpötila
-10 ℃ (ei jäätymistä)…+50 ℃: IH (≥FR10 + 40 °C)
-10 ℃ (ei jäätymistä)…+40 ℃: IL
Varastointilämpötila
-40 °C…+70 °C
Suhteellinen kosteus
0–95 % RH, ei kondensaatiota, ei korroosiota, ei tippuvaa vettä
Ilman laatu:
- kemialliset höyryt
- mekaaniset hiukkaset
IEC 60721-3-3, laite toiminnassa, luokka 3C3
(testattu IEC60068-2-60 -standardin mukaisesti, menetelmä I C CH2 ja SO 2)
IEC 60721-3-3, laite toiminnassa, luokka 3S2
Käyttöpaikan korkeus
100 %:n kuormitettavuus (ei alennusta) 1 000 m:iin asti
1 %:n alennus jokaista 100 m:ä kohti yli 1 000 m:ssä; maks. 4 866 m (690 V maks. 2 000 m)
Tärinä
EN 50178/EN 60068-2-6
5...150 Hz: Värähtelyn amplitudi 1 mm (huippu) taajuusalueella 5…15,8 Hz
(≥FR10: 0,25 mm (huippu) taajuusalueella 5…31 Hz)
Suurin kiihtyvyysamplitudi 1 G taajuusalueella 15,8…150 Hz (≥FR10: 1 G taajuusalueella 31...150 Hz)
Iskut
EN 50178, EN 60068-2-27
UPS-pudotuskoe (soveltuvin UPS-painoin)
Varastointi ja kuljetus: maks. 15 G, 11 ms (pakkauksessa)
Häiriösietoisuus
Täyttää EMC-standardien häiriösietoisuusvaatimukset
Päästöt
EMC-taso C: EN 61800-3, kategoria C1
EMC-taso H: EN 61800-3, kategoria C2
EMC-taso L: EN 61800-3, kategoria C3
EMC-taso T: alhainen maavirta IT-verkkoja varten,
(muokattavissa L/H-tason yksiköistä)
Turvallisuus
Toiminnallinen
turvallisuus *
EN 50178, EN 60204-1,
IEC 61800-5-1, CE, UL, CUL; (muista hyväksynnöistä tiedot ovat yksikön tyyppikilvessä)
STO
SS1
ATEX-termistoritulo
Ohjauskytkennät
(OPT-A1, -A2
tai OPT-A1, -A3)
EN/IEC 61800-5-2 Safe Torque Off -turvatoiminto (STO) SIL2,
EN ISO 13849-1 PL"d" Kategoria 3, EN 62061: SILCL2, IEC 61508: SIL2.
EN /IEC 61800-5-2 Safe Stop 1 -turvatoiminto (SS1) SIL2,
EN ISO 13849-1 PL"d" Kategoria 3, EN /IEC62061: SILCL2, IEC 61508: SIL2.
94/9/EC, CE 0537 Ex 11 (2) GD
Analogiatulon jännite
0…+10 V (–10 V…+10 V sauvaohjaus), Ri = 200 kΩ, resoluutio 0,1 %, tarkkuus ±1 %
Analogiatulon virta
0(4)…20 mA, Ri = 250 Ω differentiaalinen, resoluutio 0,1 %, tarkkuus ±1 %
Digitaalitulot
6, positiivinen tai negatiivinen logiikka; 18…30 VDC
Apujännite
+24 V, ±15 %, maks. 250 mA
Referenssijännite, lähtö
+10 V, +3 %, maks. kuorma 10 mA
Analogialähtö
0(4)…20 mA; RL maks. 500 Ω; resoluutio 10 bittiä, tarkkuus ±2 %
Digitaalilähtö
Open collector -lähtö, 50 mA / 48 V
Relelähdöt
2 ohjelmoitavaa vaihtokytkentärelelähtöä (NO/NC) (OPT-A3: NO/NC+NO)
Katkaisukapasiteetti: 24 VDC / 8 A, 250 VAC / 8 A, 125 VDC / 0,4 A. Väh.kytkentäkuorma: 5 V / 10 mA
Termistoritulo (OPT-A3)
Galvaanisesti erotettu, R trip = 4,7 kΩ
Suojaukset
* varustettuna OPT-AF-kortilla
20
Malliin NX_0061 saakka se mukaan lukien:
1…16 kHz; tehdasasetus 10 kHz
Mallista NX_0072:
1…6 kHz; tehdasasetus 3,6 kHz
1…6 kHz; tehdasasetus 1,5 kHz
Ylijännite, alijännite, maasulku, verkkojännitteen valvonta, lähtöjännitteen valvonta, ylivirta, laitteen ylilämpö, moottorin ylikuormitus, moottorin jumi, moottorin alikuormitus, riviliittimen +24 V:n ja +10 V:n
oikosulkusuojaus
lisäkortit
Tyyppi
Korttipaikka
I/O-signaali
DI DO DI AI
AI
AO
AO
RO RO +10 Vref
DO (mA/ (mA) (mA/V) (mA) (NO/ (NO)
A B C D E
V/±V) eriseris- NC)
tetty
tetty
Tulo-/lähtö-peruskortit (OPT-A)
6 1
2
1
1
OPT-A1
OPT-A2
2
OPT-A3
1
1
OPT-A4
2
OPT-A5
2
Termist.
+24 pt 100 KTY84
V/
EXT
+24 V
42DI/DO
DI/DO
DI Resol- Lähtö Lähtö Lähtö
240
veri +5 V/ +15V/ +5 V/
~
VAC (10...24 V) (RS422) 1 Vp-p
+15V/ +24 V +12 V/
tulo
+24 V
+15 V
2
1
3/0
OPT-A7
OPT-A8
OPT-A9
OPT-AE
6 1
6 1
2
OPT-AF
2
OPT-AK
OPT-AN
6
I/O-laajennuskortit (OPT-B)
OPT-B1
OPT-B2
OPT-B4
OPT-B5
OPT-B8
OPT-B9
2
OPT-BH
OPT-BB
2
2
2
1
1
1
1
1
2
1
2
2
3/0
1
1
1
3/0
1
2
OPT-BC
1
3
1
EN954-1, kat 3
/ ATEX term.
1
1
Sin/Cos/ Marker
Rajoitettu tuki
1
1
1
2)
3
3
5
3
0/2
3/3
2
1
1
OPT-BE
Kenttäväyläkortit (OPT-C)
RS-485 (moniprotokolla)
OPT-C2
OPT-C3
Profibus DP
OPT-C4
LonWorks
OPT-C5
Profibus DP (D9-tyyppinen liitin)
OPT-C6
CANopen (orja)
OPT-C7
DeviceNet
OPT-C8
RS-485 (moniprotokolla, D9-tyyppinen liitin)
OPT-CG
SELMA 2 -protokolla
OPT-CI
Modbus/TCP (Ethernet)
OPT-CJ
BACNet, RS485
OPT-CP
ProfiNet I/O (Ethernet)
OPT-CQ
Ethernet/IP (Ethernet)
Kommunikaatiokortit (OPT-D)
System Bus -sovitin (2 x valokuituparit)
OPT-D1
OPT-D2
System Bus -sovitin (1 x valokuitupari) ja CAN-väyläsovitin (galvaanisesti erotettu)
OPT-D3
RS232-sovitinkortti (galvaanisesti erotettu), käytetään lähinnä sovellussuunnittelussa toisen ohjauspaneelin kytkemiseen
OPT-D6
CAN-väyläsovitin (galvaanisesti erotettu)
OPT-D7
Verkkojännitteen mittaus
vacon nxp/nxc-tuotesarja
2 enk.tuloa +
1 enk.lähtö
1)
2,5 mm2:n liittimet
DO = jakaja + suunta
1
3
1
1
6/2
2
6
Huomautus
3 x pt1000; 3 x Ni1000
Sin/Cos + EnDat
Enkooderilähtö =
resolverisimulaatio
EnDat/SSI
Modbus, N2
Modbus, N2
21
vacon nxc -vaihtoehdot
Riviliitinvaihtoehdot (T-ryhmä)
Kaapelointivaihtoehdot (C-ryhmä)
+TIO*
I/O-perustoiminnot kytkettyinä yksitasoisiin ulkoisiin liittimiin
+CIT
Tulokaapelit (sähköverkko) ylhäältä
+TID*
I/O-perustoiminnot kytkettyinä kaksitasoisiin ulkoisiin liittimiin + lisäliittimet
+COT
Lähtökaapelit (moottori) ylhäältä
+TUP*
230 VAC:n ohjausjännitteen liittimet
Apulaitteet (A-ryhmä)
Syöttölaitevaihtoehdot (I-ryhmä)
+AMF
Moottorin puhaltimen ohjaus
+ILS*
Kuormankytkin
+AMH
Moottorin lämmittimen syöttö
+IFD
Kytkinvaroke ja sulakkeet
+AMB
Mekaaninen jarrunohjaus
+ICB*
Katkaisija
+AMO*
Moottorikäyttö +ICB:lle
+ICO
Tulokontaktori
+ACH
Kaapin lämmitin
+IFU
Syöttösulakkeet
+ACL
Kaapin valaistus
Päävirtapiirivaihtoehdot (M-ryhmä)
+ACR
Ohjausrele
+MDC
+AAI
Analogiasignaalin erotin
Lähtösignaalien suodatusvaihtoehdot (O-ryhmä)
+AAA
Apukosketin (ohjausjännitelaitteet)
+OCM
Yhteismuotoiset suotimet
+AAC
Apukosketin (syöttölaite)
+OCH
Yhteismuotoiset suotimet lähtöliittimillä
+AT1
Apujännitemuuntaja 200 VA
+ODU
du/dt-suodin
+AT2*
Apujännitemuuntaja 750 VA
+OSI
Sinisuodin
+AT3
Apujännitemuuntaja 2500 VA
Suojalaitteet (P-ryhmä)
+AT4
Apujännitemuuntaja 4000 VA
+PTR
Ulkoinen termistorirele
+ADC*
Virtalähde 24 VDC 2,5 A
+PES
Hätäpysäytys (kat. 0)
+ACS
230 VAC asiakkaan pistorasia
+PED
Hätäpysäytys (kat. 1)
Oviasennusvaihtoehdot (D-ryhmä)
+PAP
Valokaarisuojaus
+DLV
Merkkivalo (ohjausjännite kytkettynä)
+PIF
Eristevika-anturi
+DLD
Merkkivalo (DO1)
Yleiset vaihtoehdot
+DLF
Merkkivalo (FLT)
+G40
400 mm:n tyhjä kaappi
+DLR
Merkkivalo (KÄY)
+G60
600 mm:n tyhjä kaappi
+DCO*
Pääkontaktorin käyttökytkin
+G80
800 mm:n tyhjä kaappi
+DRO*
Paikallis-/kaukokäyttökytkin
+GPL
100 mm:n alusta
+DEP
Hätäpysäytyspainike
+GPH
200 mm:n alusta
+DRP
Kuittauspainike
+FAT
Hyväksymistesti
+DAM
Analogiamittari (AO1)
+MAR
Merikelpoinen rakenne
+DAR
Potentiometri ohjearvoa varten
+SWP
Merikelpoinen pakkaus
+DCM
Analogiamittari ja virtamuuntaja
+DVM
Analogiajännitemittari, jossa valintakytkin
Kojeistokaapin liittimet (DC/jarrukatkoja)
* Vakiovarusteena pienisäröisissä käytöissä
emc-valintataulukko
Vacon NXP:n EMC
Sairaala
C (Kategoria C1)
O
H (Kategoria C2)
V
Asuinalue
Kaupallinen
Pienteollisuus
Raskas teollisuus
V
V
O
O
L (Kategoria C3)
T (Kategoria C4)
V
Merenkulku
V
R (IT-verkko)
R (IT-verkko)
V = Vaatimus
O = Optio
22
Tuoteperhestandardi EN 61800-3 määrittelee rajat sekä
radiotaajuisille häiriöpäästöille että niiden sietoisuudelle.
Ympäristö on jaettu ensimmäiseen ja toiseen ympäristöön, eli käytännössä julkisiin ja teollisiin sähköverkkoihin.
Lisäkotelointia tai -suotimia ei tarvita. VACON NXP:n
runkokoot FR10–FR14 ja jännitealue 525–690 V täyttävät toisen ympäristön vaatimukset (L-taso: EN 61800-3
(2004), kategoria C3).
EN 61800-3-standardin täyttämiseksi tarvitaan yleensä
RFI-suotimia (Radio Frequency Interference). VACON
NXP:ssä nämä suotimet ovat vakiona.
Laitteet, joiden runkokoot ovat FR4, FR5 ja FR6 (ja jännitealue 380–500 V), ovat saatavissa myös erittäin pienipäästöisillä sisäänrakennetuilla EMC-suotimilla varustettuina (C-taso: EN 61800-3 (2004), kategoria C1). Näitä
suotimia tarvitaan joskus vaativissa käyttöympäristöissä,
esimerkiksi sairaaloissa.
VACON NXP:n (FR4–FR9) jännitealueet 208–240 V ja
380–500 V täyttävät ensimmäisen ja toisen ympäristön
vaatimukset (H-taso: EN 61800-3 (2004), kategoria C2).
lajimerkkiavain
NXC 0520 5 A 2 L 0 S S F A1 A2 00 00 00 + IFD
nxc
0520
Tuotesarja
NXP = seinäasennettava / lattialle asennettava / moduuli
NXC = kaappi
Nimellisvirta
0520 = 520 A
5
Nimellisjännite
2 = 208–240 V 5 = 380–500 V
a
Ohjauspaneeli
A = vakio (aakkosnumeerinen) B = ei paikallista ohjauspaneelia
F = valepaneeli G = graafinen näyttö
2
6 = 525–690 V
Kotelointiluokka
5 = IP 54, FR4-10; NXC FR9-FR14; AF9-14
2 = IP 21, FR4-11; NXC FR9-FR14; AF9-14
0 = IP 00, NXP FR10-14
l
EMC-häiriöpäästötasot
C = kategoria C1, EN 61800-3 H = kategoria C2, EN 61800-3
L = kategoria C3, EN 61800-3 T = IT-verkoille
N = kotelo vaaditaan (FR10–FR14)
0
Jarrukatkoja
0 = ei jarrukatkojaa
1 = sisäinen jarrukatkoja
s
s
f
a1
a2
00
00
00
+
ifd
Syöttö
S = 6-pulssinen
T = 12-pulssinen
O = 6-pulssinen + kuormakytkin (lattialle asennettava)
R = Pienisäröinen
Jäähdytys
S = ilmajäähdytteinen vakiokäyttö
T = kaulusasenteinen FR4-FR9
Ohjaus
S = vakio FR4–FR8 F = vakio FR9 ja NXC
A = vakio NXP FR10-FR12 N = vakio IP00 ≥
FR10 ja NXC IP54-suojatulla ohjausosan kotelolla
V = kuten S, mutta lakatut kortit G = kuten F, mutta lakatut kortit
O = kuten N, mutta lakatut kortit B = kuten A, mutta lakatut kortit
Lisäkortit; jokaista paikkaa esittää kaksi merkkiä, missä:
Ax = perus-I/O-kortit, Bx = laajennus-I/O-kortit
Cx = kenttäväyläkortit, Dx = erikoiskortit
NXC-vaihtoehdot, katso taulukoita s. 22
huomautukset
23
vacon palveluksessasi
Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita taajuusmuuttajia ja inverttereitä – ja
tarjota asiakkailleen koko tuotteen elinkaaren kattavia palveluita. Taajuusmuuttajamme mahdollistavat optimaalisen
prosessinohjauksen ja sähkömoottoreiden energiataloudellisuuden. Vaconin invertterit ovat avainasemassa, kun energiaa tuotetaan uusiutuvista energianlähteistä. Vaconin tuotekehitys- ja tuotantoyksiköt ovat Suomessa, Yhdysvalloissa,
Kiinassa ja Italiassa. Myynti- ja huoltotoimistoja on 27 maassa. Vuonna 2011 Vaconin liikevaihto oli 380,9 miljoonaa
euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti noin 1500 henkilöä. Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan
Helsingin pörssin päälistalla.
vacon – aidosti globaali
Tuotanto ja tuotekehitys
Vacon PLC
tuotantoa
ja tuotekehitystä 3 mantereella
Vaconin omat myyntitoimistot
vacon-jälleenmyynti
ja huolto 27 maassa
Vacon-yhteistyökumppanin palvelut
huoltokeskukset
52 maassa (yhteistyökumppanit
mukaan lukien)
DPD01320A
Vacon-yhteistyökumppani
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
www.vacon.com