Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely
Hankintafoorumin perustehtävä
(Missio)
Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja
suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä
ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.
Perustehtävää toteutetaan luomalla aktiivinen ja
ammattimaisesti johdettu foorumi,
jonka kautta jäsenillä on mahdollisuus verkostoitua ja saada
konkreettisia ratkaisuja hankintojen johtamiseen ja oman osaamisen
kehittämiseen.
2
Visio 2015
Tunnustettu
hankinnan
kehittäjä
3
Mitä tämä tarkoittaa?
• Osaamisverkosto
Suomessa
hankintatoimen alueella
• Kanava hankinnan
osaamisen ja
koulutuksen tason
nostamiseen
kansainväliselle tasolle
• Konkreettisten
ratkaisujen ja tulosten
aikaan saaminen
jäsenille
• Yhteistyöfoorumi oman
osaamisen
kehittämiseen
Hankintafoorumin johtoryhmä
2015
Katariina Aho, Paulig
Mika Lahti, Fortum
Jaana Räsänen, Espoo
(Timo Marteliuksen sijaisena)
Jukka Ahvonen, Outotec
Sari Hakkarainen, Vaasan
Seppo Lönnqvist, SOK
Anssi Pihkala, Hansel
Antti Puustinen, Skanska
Lauri Vihonen,
Leader’s Beacon Group Oy
Johanna Toivanen
LOGY ry, foorumiasiamies
Antti Suorsa,
Konecranes
Ville Halonen, Finnair
Simon Indola, VR
Jorma Ruikka, Valio
Hankintafoorumin johtoryhmä
2015
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Katariina Aho, Sourcing Director, Paulig
Jukka Ahvonen, Head of Supply, Outotec
Sari Hakkarainen, Procurement Director, Vaasan, foorumin pj.
Ville Halonen, Vice President, Procurement and Facilities, Finnair
Simon Indola, CPO, VR
Mika Lahti, Vice President, Procurement and Real Estate, Fortum
Seppo Lönnqvist, Head of indirect procurement, SOK
Anssi Pihkala, CEO, Hansel
Antti Puustinen, Development Manager, Skanska, varapj.
Jorma Ruikka, Vice President, Procurement, Valio
Jaana Räsänen, Procurement Director, Espoo *Timo Marteliuksen
•
Antti Suorsa, Global Category Director, Indirect Materials &
Services
Lauri Vihonen, Managing Director, Leader’s Beacon Group Oy
Johanna Toivanen, Forum Officer, LOGY
•
•
sijaisena 31.3. asti
LOGYn teemat vuodelle 2015
• Hankintafoorumin teemat pohjautuvat
LOGYn yleisiin teemoihin, jotka ovat
– Kansantalouden kilpailukyvyn
edistäminen hankinnan ja logistiikan
avulla
– Älykäs toimitusketju ja
– Osaaminen ja koulutettu työvoima.
8.4.2014
Projektiryhmän käyttöön
Hankintafoorumin teemat 2015
Parhaiden käytäntöjen jakaminen
Konkreettiset tavat
hankintatoimen
tehostamiseen
• Best in class -työkalu
Benchmarking
• Asiantuntijan neuvot
(esim.
teemahaastattelut
netissä)
Verkostoituminen
ja vaikuttaminen
• Virtuaali-round table tilaisuuden lanseeraus
• Kansainvälinen yhteistyö:
puhujat, ekskursiot?
• Mukanaolo LOGYn
nuorisotoiminnassa
• Pro Hankinta –työryhmä
• Foorumien ja piirien välinen
yhteistyö
• Aktiivinen markkinointiviestintä
–jäsenkirje kuukausittain (pois
lukien kesäkausi)!
Osaamisen
kehittäminen
• Jäsentilaisuudet
• Mentorointiohjelman
kakkoskierros
• Yhteistyö: yliopistot ja
Tekes
Kilpailukykyä hankintaosaamisella
- projekti
• Syksyn työpajat: Ainutlaatuinen
tilaisuus suomalaisille hankintaammattilaisille olla mukana
tunnistamassa hankintatoimen hyviä
käytäntöjä materiaalin kerääminen
best in class –työkalua varten
Projektin tavoite ja aikataulu
• Tuottaa suomalaisille yrityksille
konkreettisia työvälineitä
hankintatoimensa nykytilan
tunnistamiseen ja kehittämiseen
Best in class –työkalu
– Lanseeraus vuoden 2015 aikana
Jäsentilaisuudet kevät 2015
Aika
Paikka
Teema
27.1.2015
klo 13-16
Espoon kaupungin valtuustosalin
kahvila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo
Vuoropuhelu yksityisen ja julkisen
sektorin hankintojen johtamisen välillä
* Yhteishankintojen merkitys
* Mitä voimme oppia toisiltamme?
10.3.2015
klo 9-11.30
Fortum, Keilaniementie 1, 02150
Espoo
Hankinnan rooli yrityksen
innovaatiotoiminnassa
12.5.2015
klo 13-16
Outotec, Rauhalanpuisto 9, 02230
Espoo
Haastavien tilanteiden tuloksellinen
ratkaisu toimittajayhteistyöllä
11.6.2014
klo 14-15.30
Messukeskus, Messuaukio 1, 00521
Helsinki
Miten ostaa logistiikkaa?
- Myyjän ja ostajan näkökulma
- Mitä logistiikan ostamiseen vaikuttavia
muutoksia toimintaympäristössä
tapahtuu?