Lue lehti - Hedengren

1918
Nro: 35 Huhtikuu 2011
90
2008
Suoraa postia Hedengreniltä
Hedtec Valaistuksen
näyttelytila
uudistui
Sisältö
Pääkirjoitus
s. 2
Keravan kouluihin valittiin aktiivitaulut s. 2
Sharpin toimitusjohtaja uskoo teräväpiirtoon ja 3D:hen. s. 4
Valaistusosaston uudet
näyttelytilat s. 6
Sairaalan sisäilmalla on tiukat vaatimukset s. 8
Kempin ja Hedtecin saumaton yhteistyö s. 10
Diacorissa varaudutaan vaaratilanteisiin s. 12
Tekniikkaa ja tunnetta
teatterissa s. 14
Lyhyesti
s. 16
Keravan koulut
pääkirjoitus
Hyvin valmistautu­
neena kohti kasvua
Suomen talouden suhdannenäkymien
Samaan aikaan rakensimme sisäi­
arvioidaan paranevan selvästi viime
sesti vakaata pohjaa tulevalle sen si-
vuodesta, vaikka esitetyt kasvuprosen-
jaan, että olisimme supistaneet toi-
tit ovat maltillisia. Kysyntä asiakastoi-
mintojamme laman aikana. Jatkoimme
mialoillamme alkoi piristyä loppuvuo-
aloitettuja kehityshankkeita ja palkka-
desta, ja tulee kantautumaan meille
simme uusia osaajia.
alallemme luontaisella viiveellä.
Yksi merkittävimmistä tuloksista on
Kuluneena vuonna Hedengren-
Strategia 2015, jonka tavoitteena on
konsernin liikevaihto oli 81,8 miljoo-
pitää Hedengren muutoksen kärjessä
naa euroa ja tulos verojen jälkeen 2,5
ja ykkösenä kaikilla liiketoiminta-alu-
miljoonaa euroa. Saavutimme asetetut
eillaan. Sen seitsemän askelta määrit-
tavoitteet ja koimme kaikilla toimialoil-
televät toimintamme suunnan, ja tule-
lamme lukuisia onnistumisen hetkiä
vat näkymään asiakkaillemme monina
vuoden aikana. Esitän siitä lämpimät
myönteisinä uudistuksina.
kiitokseni asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle.
Toimintamme lähtökohta on edelleen tuotteiden, palvelujen ja ratkaisu-
Jopa hieman odotettua nopeampi
jen korkea laatu, joka yltää kaikkeen
käänne kohti kasvua paransi ratkaise-
tekemiseemme. Päivittäistä työtämme
vasti yleistä ilmapiiriä ja on aktivoinut
ohjaavia arvoja ovat korkea liikemoraa-
koko talouselämää toimintaan. Samal-
li, avoimuus uusiutumiselle ja vastuulli-
la olemme saavuttaneet riittävästi etäi-
suus. Haluamme ansaita asiakkaidem-
syyttä vaikeimpiin aikoihin, jotta niitä
me luottamuksen ja rakentaa kestäviä
voi tarkastella myös oppimisen valossa.
liikesuhteita. Tämä on aina ollut kiinteä
Viime vuodet keskityimme palvele-
ja suhdanteista riippumaton osa toimin-
maan asiakkaitamme tilanteessa, jos-
takulttuuriamme. Asiakkaamme ovat
sa he joutuivat sopeuttamaan toimin-
jälleen antaneet sille suuren arvon ja us-
taansa laskevaan kysyntään ja vähe-
kon sen voimaan myös tästä eteenpäin.
neviin projekteihin. Erityisen tärkeäksi
Toivotan kaikille Hedlinen lukijoille
asiakkaamme kokivat jatkuvuuden,
hyvää kevättä ja rentouttavaa kesää,
joka näkyi syvällisenä yhteistyönä sekä yhtiömme vakautena myös talou-
Berndt Johansson
den osalta.
Konsernijohtaja
2
Hedline
kehityksen
kärjessä
Kaikki Keravan kaupungin koulut siirtyvät kolmessa
vuodessa moderneiksi opinahjoiksi, kun niihin
asennetaan interaktiiviset kosketustaulut.
Teksti: Marjo Tiirikka
Kuvat: Promethean
HEDCOM
ActivBoard 500 Pro – interaktiivinen taulu
Prometheanin ActivBoard -interaktiivisen taulun monikosketuspinta mahdollistaa
taulun käytön sekä kynällä että sormella. Uuden teknologian mahdollistaman sormella ”pyyhkiminen” on tuttua kaikille iPhonen ja iPadin käyttäjille. Nyt samaa teknologiaa hyödynnetään myös opettamisessa ja oppimisessa koulujen luokkahuoneissa.
I
ActivBoard-taulu mahdollistaa opetustuokioihin luonnolliset toiminnot. Taulua voi-
nteraktiivinen kosketustaulu on
”Muissa vaihtoehtoissa käytetään
daan käyttää luonnollisilla käden liikkeillä: napauttamalla, pyyhkäisemällä, nipistä-
nykyajan opetusteknologiaa, jo-
sormea tai erivärisiä taulutusseja. Tässä
mällä tai pyöräyttämällä. ActivPen-kynän käyttö puolestaan mahdollistaa tarkkuutta
ka tarjoaa monipuoliset mahdol-
ratkaisussa käytetään kynää, mikä on
vaativien kirjoitustehtävien tekemisen.
lisuudet asioiden havainnollista-
pedagoginen perusasia ”, kertoo itsekin
miseen ja oppilaiden osallistamiseen.
luokanopettajana toiminut Joutsimäki.
Teknologiaan tottunut nuori sukupolvi
motivoituu opetukseen aivan uudella
tavalla.
Lisätiedot:
Timo Lehtonen
Puh. 044 737 6915
[email protected]
Ensimmäiset 60 Prometheanin ActivBoard-taulua on asennettu kolmeen
suomalainen kaupunki, joka varustaa
kouluun ja vastaanotto on ollut innos-
kaikki luokkatilansa interaktiivisella
tunutta.
tekniikalla. Keravalla hypätään kerralla
”Opettajat ovat ymmärtäneet hyvin,
datatykin ja dokumenttikamera-yhdis-
että taulu on tarkoitettu myös oppilai-
telmän ohi suoraan kosketustauluihin.
den käyttöön.”
Kolmessa vuodessa kaupungin koului-
Sähköinen taulu
hin tullaan hankkimaan 180 kosketus-
sopii lähes kaikki-
taulua lisää.
en aineiden opet-
”Enää ei tarvitse
kirjoittaa viestiä
siivoojille ’Älä pyyhi’,
kuten liitutaululle.”
”Jos vielä vuosi sitten Keravalla ol-
tamiseen. Esimer-
tiin jälkijunassa opetusmetodeissa, nyt
kiksi äidinkielessä
olemme edelläkävijöitä. Noin 600 000
oppilas voi ryhmi-
euron hankintapäätökseen ei riittänyt
tellä sanoja ”raa-
pelkkä virkamiesten halu vaan siihen
haamalla” ja ma-
tarvittiin poliittistakin tahtoa ”, kau-
tikan opetukseen löytyy paljon omia
pungin tieto- ja viestintäteknologian
työkaluja.
mäki kertoo.
kosketustoiminto on käytettävissä koko taulun pinnalla.
Käyttäjänä myös oppilas
Kerava on tiettävästi ensimmäinen
pedagoginen suunnittelija Arto Joutsi-
ActivBoardia on saatavana 87- ja 95-tuumaisena laajakuvatauluna, joissa moni-
Kosketustaulun etuja on, että kaiken
kirjoitetun voi tallentaa.
Vuonna 2010 Keravalle hankittiin yli
”Enää ei tarvitse kirjoittaa viestiä sii-
60 Prometheanin ActivBoard-koske-
voojille ”Älä pyyhi”, kuten liitutauluille
tustaulukokonaisuutta. Eri vaihtoeh-
tehtiin. Tiedon voi tallentaa verkkoon,
toihin tutustuttuaan Joutsimäki päätyi
jolloin kotona sairastelevat lapset nä-
Prometheanin kosketustauluihin, kos-
kevät samat muistiinpanot kuin muut
ka ne tuntuivat parhailta ohjelmiston,
tunnilla ”, Joutsimäki kertoo sähköisen
taulun ja kahden yhtäaikaisen käyttä-
taulun eduista.
jän ansiosta.
Aktiivinen luokka on
opettajan unelma
Oppilaiden mielenkiinnon jatkuva yllä-
luomiseen ja elävöittämiseen, ja tuot-
jen käytöstä. ActivClassroom-opet-
pitäminen on usein haastavaa opetta-
teiden kestävyys on huippuluokkaa.
tajien tulee vain kirjautua palveluun
jalle. Aktiiviset opetustaulut toimivat
Aktiivitaulua käytetään mukana toi-
voidakseen osallistua joko suomen-
opettajan tukena opetustilanteissa
mitettavilla kynillä, joilla oppilaat voi-
kielisiin tai kansainvälisiin keskuste-
toimimalla nimensä mukaisesti. Ne
vat kirjoittaa taululle aivan samoin kuin
luihin opetustaulujen innovatiivisestä
elävöittävät tavallisen luokkahuoneen
paperille. Taululla voi samanaikaisesti
käytöstä.
välittömästi inspiroivaksi ja interaktii-
työskennellä monta käyttäjää, joten
Suomenkielisessä Planetissa käyt-
viseksi ActivClassroom-oppimisympä-
esimerkiksi ryhmätöiden purkaminen
täjien kokemuksia ja opettajien arkea
ristöksi.
käy Promethean-taululla helposti ja
ActivBoardien käytöstä löytyy osiossa
nopeasti.
nimeltä ActivOpe.
Aktiivisia opetustauluja on helppo
käyttää ja ne sopivat monipuolisesti
Käytössä on myös Opetushallituksen
ylläpitämä Linkkiapaja, joka on oppi-
sa. Kaikki Promethean-tuotteet ja nii-
Promethean Planet
internet-yhteisö
den kanssa käytettävät ohjelmistot on
Prometheanilla on opettajien tueksi
hakupalvelu. Se on tarkoitettu helpotta-
suunniteltu käyttäjäkunnalleen: opet-
suunniteltu ilmainen ja aktiivinen in-
maan kotimaisten verkkoaineistojen löy-
tajille ja oppilaille. Monipuolisesti hyö-
ternet-yhteisö, jossa opettajat ympäri
tämistä opetuksen ja opiskelun tueksi.
dynnettävä teknologia tarjoaa rajatto-
maailmaa voivat jakaa kokemuksiaan
mat mahdollisuudet opetustuokioiden
ja vinkkejä Promethean-opetustaulu-
minkä oppiaineen opetukseen tahan-
materiaalien maksuton ja kaikille avoin
lähde: www1.prometheanplanet.com/fi/
Hedline
3
Hedengren Kodintekniikan Mikael Santala ja Sharpin Carl Frögelius lupaavat entistä parempaa kuvanlaatua televisioihin.
J
apanissa vuonna 1912 perustetun elektroniikkavalmistajan innovaatiot ja tulevaisuuden rakentaminen näkyvät
yrityksen toiminnassa tänäkin
päivänä. Vaikka Sharpin vuonna 1982
markkinoille tuomasta tietokoneen ja
TV:n yhdistävästä tietokonetelevisiosta on menty pitkälle, on ajatus television roolista eri medioiden yhdistäjänä
ajankohtaisempi kuin koskaan.
”Kuluttajaelektroniikassa eri laittei­
Teräväpiirto ja 3D
puskevat kotiteattereihin
Television merkitys kodin mediakeskuksena on kasvanut teknologisen kehityksen myötä. Sharpin
edistyksellinen Quattron-teknologia palvelee erinomaisesti TV:n monipuolisempaa käyttöä.
den yhteenliitettävyys on selkeä avaintekijä. Yhä useammat kodin medialait-
Teksti: Ari Rytsy
Kuvat Johanna Kannasmaa
teet tulevat jatkossa olemaan yhteydessä internetiin. Samalla televisio nousee
entistä vahvemmin kodin mediakeskukseksi”, arvioi Sharp Electronics Nordicin
vaneet teräväpiirtolähetysten lisään-
Sharp Europe panostaa näkyvyyteen
“HDTV-lähetykset pääsevät oikeuk­
toimitusjohtaja Carl Frögelius.
tymisen myötä. Viime aikoina myös
sponsoroimalla Euroopan jalkapalloliit-
siinsa erityisesti elokuvia ja urheilua kat-
Sharpin strategiana on tuoda mark-
kotisohvan kolmiulotteisesta katselu-
to UEFA:a vuosina 2011–2012. Yritys
seltaessa. Esimerkiksi jääkiekon kaltai-
kinoille ainutlaatuisia tuotteita, joiden
kokemuksesta on tullut todellisuutta.
on mukana muun muassa vuonna
sessa nopealiikkeisessä pelissä katsojal-
takaa löytyy loistavia innovaatioita sekä
Sharpin AQUOS Quattron 3D-TV:n
2012 Puolassa ja Ukrainassa pelatta-
la on tarve nähdä yksityiskohtia, jotka
tyylipuhdasta designia. Hyvä esimerk-
avulla katsoja pääsee elämään mukana
vissa jalkapallon EM-kisoissa.
erottuvat paremmin teräväpiirtona.”
ki näiden kahden kohtaamisesta ovat
näkemässään. AQUOS 3D-TV:ssä on
Sharpin Quattron-neliväripaneelitek-
uudentyyppinen taustavalaistus, joka
niikkaa hyödyntävät LCD-TV:t. Vuoden
TV-innovaatioksi Euroopassa 2010–
DVD:n korvaajaksi saapuneen BluRay-formaatin myötä monet elokuvien
minimoi haamukuvien esiintymisen
Teräväpiirto hurmaa
penkkiurheilijat
3D-katselussa. Suuressa mittakaavassa
Teräväpiirtolähetykset ovat viemäs-
vanlaatuun. Tämä ilmiö on nostamassa
2011 valittu Quattron tarjoaa parem-
television kolmiulotteisuuden uskotaan
sä digitaalista televisiota kohti entis-
rimaa myös TV-lähetysten kuvanlaadun
man kuvan lisäksi tavallista taulutelevi-
lyövän läpi heti kun sitä tukevaa sisäl-
tä tarkempaa kuvaa ja ääntä. Digi-
suhteen.
siota pienemmän energiankulutuksen.
töä on laajemmin saatavilla. Erityisesti
taalisuuden myötä saapuneet HDTV
“Blu-Rayhin tottuneen katsojan sil-
”Teemme tuotteita, joita muut ha-
pelaamisesta sekä suurista urheiluta-
(High-definition television) -lähetykset
min SDTV-laatuinen kuva näyttää huo-
luavat imitoida. Tämä filosofia on teh-
pahtumista povataan 3D-markkinoi-
voivat olla jopa viisi kertaa tarkempia
nolta. Vie kuitenkin jonkin aikaa ennen
nyt Sharpista sen yhtiön, mikä se on
den ajureita. Omalla sarallaan Sharp
kuin perustarkkuuden omaavat SDTV-
kuin HDTV:stä tulee televisiolähetysten
tänä päivänä. Haluamme jatkossakin
vie kehitystä eteenpäin ympäristöä
lähetykset. Suomessa ja Pohjoismaissa
olla edelläkävijöitä sekä uusien inno-
kunnioittaen.
ensimmäiset viralliset HDTV-lähetyk-
vaatioiden että teknologian saralla”,
Frögelius sanoo.
Kuvakulma
kolmiulotteiseksi
”Sharpin liiketoiminnassa ekologial-
set alkoivat elokuussa 2005. Vaikka
la ja taloudella on tiivis linkki toisiinsa.
HDTV-tasoista ohjelmamateriaalia on
Siksi ympäristönsuojelu on tärkeä osa
toistaiseksi tarjolla SDTV:tä vähem-
bisnesfilosofiaamme. Pyrimme kehit-
män, uskoo television viihdepalvelu-
tämään vihreitä arvoja tukevia laitteita
ja tarjoavan TV Viihteen tekniikasta
Television tekniseen suorituskykyyn
huipputeknologian avulla”, Frögelius
vastaava Jari Laiho teräväpiirron löy-
kohdistuvat vaatimukset ovat kas-
muistuttaa.
tävän oman yleisönsä.
4
Hedline
ystävät ovat tottuneet parempaan ku-
”Yhä useammat
kodin medialaitteet
tulevat jatkossa
olemaan
yhteydessä
internetiin.”
uusi perusstandardi”, arvioi Laiho.
Kaupalliset toimijat ovat panostamassa voimakkaasti HDTV-tasoisen sisällön tarjontaan. Esimerkiksi TV Viihde
lanseeraa kuluvan kevään aikana antennitalouksille suunnattuja teräväpiirtokanavia, olohuonetelevisioon sopivia
internet-palveluja sekä laajan valikoiman tilausvideopalveluita.
kodintekniikka
Langatonta
musiikin virtaa
Audio Pron langattomien kaiuttimien
saaman positiivisen vastaanoton myötä kehitämme koko ajan uusia tuotteita
ja lisävarusteita vastaamaan kuluttajien
kasvaneisiin odotuksiin”, kertoo Pantzar.
Laadukkaan ja langattoman äänen­
toiston lisäksi Audio Pro panostaa
Muuttuneet kuuntelutottumukset ovat lisänneet erilaisten mediapalveluiden
tarjontaa. Nykyään musiikki tulee maailmaamme useista eri lähteistä, mikä
puoltaa Audio Pron langattomia ratkaisuja.
tuotekehityksessään myös tuotteiden
desig­niin.
”Isojen ja mustien laatikoiden sijaan
kuluttajia kiinnostavat heidän elämäntyyliinsä sopivat laitteet. Tulevaisuudes-
Teksti: Ari Rytsy
Kuva: Audio Pro
sa kaiuttimien eri värivaihtoehdot, materiaalit ja koko tulevat olemaan avainasemassa”, arvioi Pantzar.
Mikä ihmeen Spotify?
Mediatottumusten muutosta kuvastaa hyvin musiikin verkkopalvelujen
kasvanut suosio. Esimerkiksi ruotsalainen Spotify ilmoitti maaliskuussa
ylittäneensä miljoonan maksavan asiakkaan rajan. Palvelun maksuton versio mukaan lukien Spotifyn musiikkitarjonnasta nauttii yhteensä noin 6,5
miljoonaa käyttäjää. Spotifyssä käyttäjät voivat kuunnella musiikkia suoratoistona internetistä. Spotifyn palvelimilla oleva musiikki on kuunneltavissa
artisteittain, albumeittain tai tekemällä
soittolistoja halutuista kappaleista.
Soittolistojen jakaminen kavereille onnistuu helposti Facebookissa tai
Twitterissä. Maksullisella Spotify Premiumilla kappaleet voi ladata kännykkään, tietokoneelle tai televisioon, missä ne ovat kuunneltavissa netin ollessa
offline-tilassa. Palvelusta löytyy myös
linkkejä musiikin ostamiseen ladattavassa muodossa.
Lokakuussa 2009 Spotifyn valikoimassa oli tarjolla noin kuusi miljoona
kappaletta, mutta niiden määrä on
kasvanut koko ajan.
V
luväylät ovat mahdollistaneet musiikin
joka sisältää sisäänrakennetun langat-
Huippuluokan
ääntä ja designia
AB:llä on takanaan pit-
toman vastaanottimen ja erillisen lan-
Mediamaailman digitalisoituminen on
kamisen helppouden. Spotifyn kaltais-
kä historia innovatiivisten
gattoman lähettimen. Plug and play
näkynyt poikkeuksellisen vahvasti mu-
ten verkossa toimivien musiikkipalve-
äänentoistolaitteiden kehittäjänä. In-
-menetelmällä asennettavan laitteiston
siikin kuuntelussa. CD-levyjen myynti
luiden soittolistat ovat korvanneet
sinööri Karl-Erik Ståhlin ensimmäi-
ansiosta musiikki on helposti ja hävi-
on laskenut samalla kun verkosta os-
takavuosien itse koostetut c-kasetit.
sistä, bassoäänentoistoa parantaneis-
öttömästi siirrettävissä tietokoneelta
tettavan tai sieltä suoratoistona kuun-
ta keksinnöistä alkanut kehityskaari
täysaktiivisiin digitaalikaiuttimiin.
neltavan musiikin kulutus on kasvanut.
dottomasti langaton. Ääni
uonna 1978 Ruotsissa
tautunut myös LV2-aktiivikaiutinsarja,
perustetulla Audio Pro
nopeamman saatavuuden sekä sen ja-
Stefan
Pantzar
”Musiikin tulevaisuus on eh-
kulminoitui yrityksen uuteen langat-
”Mielestämme musiikin kuuntelun
Henkilökohtaiset musiikkikirjastot kul-
siirretään suoraan lähtees-
tomien kaiuttimien konseptiin, joka
tulee olla helppoa ja hauskaa. Nykyään
kevat ihmisten mukana kannettavissa
tä aktiivisiin kaiuttimiin, jo-
lanseerattiin pari vuotta sitten. Pohjois-
kuluttajat haluavat nauttia musiikis-
tietokoneissa, matkapuhelimissa ja
ten vahvistimia, johtoja ja
maisesta brändistään tunnettu Audio
ta langattomasti tietokoneelta sekä
digitaalisissa soittimissa. Uudet jake-
CD-soittimia ei enää tarvita.
Pro on saavuttanut menestystä muun
muilta digitaalisilta laitteilta. He myös
muassa kannettavalla Porto-musiikki-
arvostavat hyvää äänenlaatua sekä
keskuksella, jonka syvä bassotoisto on
äänentoistojärjestelmien muunnelta-
ihastuttanut erityisesti iPod-käyttäjiä
vuutta”, sanoo Audio Pron toimitus-
ympäri maailmaa. Suosituksi on osoit-
johtaja Stefan Pantzar.
”Mielestämme musiikin kuuntelun
tulee olla helppoa ja hauskaa.”
Hedline
5
Näe ja koe
valaistuksen uusimmat
toteutukset
Valaistuksella on merkittävä rooli minkä
tahansa tilan tunnelman luomi­sessa ja
tuotteiden esiin­tuomisessa. Valaisintyypin
voi valita luettelosta, mutta parhaimmillaan
valaistusratkaisujen oivalluksiin ”pääsee
sisälle”, kun erilaiset vaihtoehdot ovat käsin
kosketeltavissa ja testattavissa.
Teksti: Tuija Holttinen
H
Kuvat: Pasi Jokinen
edtec Valaistus uudisti näyttelytilansa, jossa on nyt esillä
entistä upeampi ja laajempi valikoima erilaisten kohdealueitten valaisimista. BEGAn, LIMBURGin ja ZUMTOBELin
uusimpien valaisimien lisäksi näyttelyssä esitellään isompia
kokonaisuuksia monista erityyppisistä ratkaisuista.
Led kiinnostaa
Valaistusmaailmassa tämän hetken puhutuin tulokas on led, ja monia suunnittelijoita kiinnostaa ledien monipuoliset käyttömahdollisuudet. Ledit ovat
valonlähteinä nousseet jo joillakin valaistuksen osa-alueilla vakioratkaisuksi.
Niin BEGAn, GLASHÜTTE LIMBURGin kuin ZUMTOBELinkin valaisinvalikoimat ovat myös laajentuneet led-valonlähteitä hyödyntävällä tekniikalla.
Esimerkiksi ZUMTOBELin PANOS Intinity -mallisto ja DISCUS-sarja tarjoavat valoa ja tehokkuutta erinomaisella hinta-toiminta-suhteella.
Ohjausjärjestelmiä omakohtaisesti
ZUMTOBELin näyttelyalueella kävijöiden on helppo luoda kokonaiskuva erilaisten kohdealueiden, kuten koulujen, my ymälätilojen, gallerioiden ja yleisalueiden valaistuksellisista ratkaisuista ja niiden ohjaukseen soveltuvista vaihtoehdoista. Eritasoisia
valaistuksen ohjausjärjestelmiä on esillä toimivina kokonai­suuksina, jolloin
niiden toimivuutta ja käytön helppoutta on mahdollista päästä itse kokeilemaan.
Jokaiseen tilaan sopivat ratkaisut
Koko näyttelytila on täynnä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia valaistuksen
toteuttamiseen, olipa kohde sitten iso tai pieni, intiimi tai valtavasti valoa
vaativa, kaupan alaa tai kulttuuria... jokaiseen tilaan löytyy ratkaisu. Tarjolla
on kokonaiskuva valaistuksen tämänhetkisistä ja tulevaisuudenkin tavoista
toteuttaa energiataloudellisia ja pitkäkestoisia valaistustoteutuksia.
6
Hedline
HEDTEC
ZUMTOBELin
IYON-kohdevalaisimet
ZUMTOBEL on rakentamassa uudenlaista pohjaa tehokkaalle myymälävalaistukselle IYON-led-kohdevalaisinsarjallaan. Edistyksellinen heijastintekniikka tyylikkäästi muotoillussa rungossa takaa tarkan ja tasaisen valokeilan. IYON-kohdevalaisimia on kahta kokoluokkaa,
pienempi led teholle 20W ja isompi led tehoille 32W ja 52W. Led-valaisimissa perinteisenä
valintaperusteena on ollut valkoisen valon sävy, useimmiten lämmin 3000K tai keskivalkea 4000K, mutta IYON-sarja laajentaa valintamahdollisuuksia. Rinnakkaismalleista
Advanced Stable White tarjoaa erinomaisen valon laadun ja pysyvyyden kun taas
Essential Stable White -mallisto on oikeampi valinta kun halutaan maksimaalista valontuottoa kohdevalais­tukseen. Uudet led-tehokkuudet mahdollistavat nyt jopa 70W moni­
metallilkohde­valai­si­mien korvaamisen led- vaihtoehdoilla.
Lisätiedot:
Marko Ruishalme
Puh. 044 780 8203
[email protected]
VIVO Tunable
Food lisää
haluttavuutta
ZUMTOBEL on laajentanut VIVO-sarjansa ledkohdevalaisinmallistoa.
Yhtenä uutuutena voidaankin mainita erityisesti elintarvikkeiden valaisemiseen tarkoitettu VIVO
Tunable Food -valaisin. VIVO Tunable Food on tarkoitettu erityisesti hedelmien, vihannesten sekä leipomoja lihatuotteiden valaisemiseen.
Hedelmä- ja vihannesosastot samoin kuin juusto- ja
lihaosastot ovat myymälän katseenvangitsijoita. Ledtekniikka tarjoaa näiden osastojen kohdevalaistukseen
nyt helpon vaihtoehdon ilman eri valonlähteiden, heijastimien värin ja erilaisten suotimien monimutkaisia
yhdistelmiä.
Tarkkojen käyttäjätutkimusten tuloksena on löydetty 10 eri valon värialuetta, jotka
on ohjelmoitu valaisimeen. Niiden valinta on tehty helpoksi valaisimen valintakytkimen
avulla. Tasainen valonjako ja värintoisto Ra >80 yhdistettyinä valon värisävyn valintamahdollisuuteen tekevät VIVO Tunable Foodista todellisen haastajan perinteisille ratkaisuille.
Lisätiedot:
Marko Ruishalme
Puh. 044 780 8203
[email protected]
BEGAlta suomenkielinen e-luettelo
Perinteisen painetun luettelon lisäksi BEGAn nettiluettelon saa nyt myös suomenkielisenä versiona. Selattava luettelo löytyy BEGAn kotisivuilta osoitteesta: www.begakatalog.de/fi
ZUMTOBEL 2011/2012 tuoteluettelo nyt saatavilla
Uusi ZUMTOBEL Product Catalogue esittelee runsaasti uusia valaisinsarjoja eri käyttöalueille. Nykyaikainen energiatehokas ja ympäristöystävällinen valaistus vaatii myös oikein mitoitetun valaistuksen ohjausjärjestelmän. Sopivimmat ja käyttötarpeeseen oikein
mitoitetut vaihtoehdot löytyvät myös tästä luettelosta.
GLASHÜTTE LIMBURGin tuoteluettelo uudistuu
LIMBURGin uusi tuoteluettelo on työn alla ja valmistumisajankohta on alkukesä. Luettelo
tulee sisältämään jopa 600 uutta tai uudistettua tuotetta.
Hedline
7
Sairaaloiden sisä­ilmastolle asetetaan
monia vaatimuksia tilan käyttö­tarkoituksen
mukaan. Esimerkiksi ilman suhteellisen
kosteuden tarve riippuu muun muassa
hoitotoimenpiteistä.
Hyvää ilmaa
sairaaloihin
Teksti: Pirkko Koivu
S
airaaloissa on suuret vaati-
Pohjois-Karjalan keskussairaalas-
mukset hyvälle sisäilmalle:
sa Joensuussa tehtiin viime vuonna
Kostutus ei
itsetarkoitus
ei riitä, että se on tyydyt-
muutostyö, jonka yhteydessä luovut-
Jouko Ryynänen muistuttaa, että il-
tävää, vaan sen pitäisi olla
tiin höyrykeskuksessa tuotetun höyryn
man kostuttaminen sairaalassa ei ole
terveellistä ja miellyttäväksi koettua.
käytöstä ilmanvaihdon kostutuksessa.
itsetarkoitus. Ilmaa kostutetaan, jos
Taudinaiheuttajat eivät saa levitä il-
Tilalle hankittiin kuusi vastusperiaat-
hoitotoimenpide tai tilaan sijoitettava
manvaihtojärjestelmän kautta muihin
teella toimivaa Carel-höyrykostutinta.
tekninen laite sitä edellyttää.
tiloihin.
”Höyrykostuttimet vastaavat muun
”Yleensä ilman kostutus kannat-
Tarpeet vaihtelevat potilaiden ja
muassa päiväkirurgian leikkaussalien
taa sairaaloissa minimoida niin inves-
tilojen käyttötarkoituksen mukaan.
ilmanvaihdon kostutuksesta”, kertoo
tointi- kuin käyttökustannussyistäkin.
Esimerkiksi laboratorioissa ja tartunta-
sairaalainsinööri Jouko Ryynänen
Kosteuden tuominen ilmanvaihtojär-
tautiosastoilla huonetilojen välillä on
Pohjois-Karjalan keskussairaalasta.
jestelmään lisää samalla yhden riski-
paine-eroja. Näin estetään epäpuhtauksien siirtyminen tilasta toiseen.
Suurissa avokirurgisissa leikkauksis-
ja huoltopaikan.”
sa ilman kosteuden on oltava riittävä,
Pohjois-Karjalan keskussairaalas-
Leikkaus-, synnytys- ja allergiaosas-
jottei leikkausalue kuivu liikaa. Lisäksi
sa päädyttiin vastustyyppisiin höyry-
toilla puolestaan voidaan tarvita ilman
kostuttamisesta hyötyvät palovamma-
kostuttimiin. Niiden huollon tarve on
kostutusta.
potilaat.
pienempi kuin elektrodiperiaatteella
”Talvipakkasilla sairaaloissa
koetaan ongelmaksi ilman kuivuus,
kesällä taas joissakin tiloissa liika kosteus.”
Kuvat: Jaakko Kilpiäinen
toimivien höyrykostuttimien.
Jouko Ryynänen on mukana projektissa, joka alkaa kuluvana keväänä
tutkia, miten sumutuskostuttimet sopivat sairaaloiden ilmanvaihtojärjestelmiin. Sumutuskostutusta on käytetty
Keski-Euroopassa sairaaloiden ilmanvaihdon kostutuksessa.
”Suomen sairaaloista tästä ei ole
aiempaa kokemusta, joten nyt asiaa
testataan yhteistyössä Itä-Suomen yli-
Carel-ilman­
kostuttimet
tecin kanssa.”
Jouko Ryynänen sanoo oikean ilmankosteuden
olevan erityisen tärkeää sairaalatiloissa.
Ihannetilanteessa huoneilman suhteellinen kosteus on tasainen, opti-
ilmanvaihtoa pohtineessa työryhmäs-
”Jälkikäteen korjaaminen on erittäin
mialue on 40–60 prosenttia, mutta
sä yhdessä Työterveyslaitoksen, VTT:n
kallista. Vanhaan rakennukseen ei aina
rakennuksille ihannetaso on alempi
sekä laitetoimittajien kanssa. Neljä
saada remontoimallakaan nykyvaati-
•
Kostutinmalli valitaan käyttökohteen mukaan
kuin ihmisille. Kuivasta huoneilmasta
vuotta sitten Ryynänen teki opinnäy-
musten mukaista ilmanvaihtoa.”
•
Käyttökohteita muun muassa sairaala- ja laborato-
kärsivät hengityselinsairauksia ja iho-
tetyönä ohjeistuksen sairaaloiden si-
riotilat, puu- ja tekstiiliteollisuus, arkistot, kirjastot,
allergioita potevat.
säilman laadulle.
•
•
Tyypillistä on, että sisätiloissa suh-
”Aiemmin tällaista ohjeistusta ei
ministeriön vuonna 2005 teettämä
teellinen kosteus vaihtelee voimak-
ollut, vaan suunnittelu perustui haja-
raportti sairaaloiden kunnosta ja il-
sähkövastusperiaatteella toimivat mallit
kaasti vuodenajan mukaan.
naiseen tietoon.”
manvaihdosta.
”Talvipakkasilla sairaaloissa koetaan
Ryynänen korostaa, että sairaalan
Sairaaloissa sisäilman laatua rasit-
höyrystyy. Höyry jaetaan ilmastoinnin kautta tai
ongelmaksi ilman kuivuus, kesällä taas
ilmanvaihtojärjestelmän tilantarve
tavat jo itse sairaalan toiminnan luon-
huonejakoyksiköillä kostutettavaan tilaan
joissakin tiloissa liika kosteus”, Ryynä-
olisi otettava huomioon jo peruskor-
teesta johtuvat tekijät. Sairaaloissa
Sumutuskostuttimet: Painevesi- ja paineilmakostutti-
nen sanoo.
jauksen suunnittelun alkuvaiheessa.
käytetään anestesiakaasuja, kemikaa-
Ovatko rakennuksen kerroskorkeu-
leja ja lääkkeitä. Kipsistä ja lasikuidus-
det sellaiset, että niissä on edellytyk-
ta sekä luonnonkumilateksista irtoaa
Höyrykostuttimissa kuumennetaan vettä, joka
met, keskipakokostuttimet
•
•
Alkusysäyksen Ryynäsen opin­
näytetyölle antoi Sosiaali- ja terveys-
Höyrykostuttimet: valikoimassa sekä elektrodi- että
museot ja painotalot
•
8
opiston, Työterveyslaitoksen ja Hed­
Sumutuskostutuksessa vesi ohjataan pienten suutti-
Sisäilmaongelmat yleisiä
mien läpi, jolloin vesi muuttuu ohueksi sumuksi
Jouko Ryynäsellä on laajemminkin nä-
set hyvän ilmanvaihtojärjestelmän
pölyä ja ihmisistä sekä eritteistä tartun-
Kostuttimien toimintaa on seurattava ja huollettava
kemystä sairaaloiden sisäilmaongel-
suunnittelulle? Muuten ilmastoinnin
taa aiheuttavia mikrobeja.
säännöllisesti
mista. Hän on ollut mukana valtakun-
lopputulos ei voi vastata käyttäjien
nallisessa sairaaloiden sisäilmastoa ja
vaatimuksia.
Hedline
Lisäksi itse rakennuksessa saattaa
olla kosteusvaurioita ja niistä peräisin
Hedtec
IR 16 DS -yhdistelmäkamera
vaativaan käyttöön
Irisys IR 16DS on kehitetty mallista IRI 2010. Kevyen ja helppokäyttöisen kameran etuja ovat entistä
parempi lämpökuva; 160x120 pikseliä, erottelu­kyky
0,08°C, digikamera 3 Mpix ja vaihdettava akku.
•
Tosiaikainen kuva ja lämpötilan mittausnäyttö
• Normaali kuva, lämpökuva ja niiden yhteensulautuma
(100 %, 75 %, 50 %, 25 %, 0 %)
• Useita mittauksia
• Kuvien selaus
• Akun varausnäyttö
• Laser
• Automaattinen kuumimman ja kylmimmän kohdan haku
• Kielen valinta
• Lämmönmittauslinssin polttovälin säätö
• LED-valo helpottaa työskentelyä pimeässä
• Teksti- ja äänikommentit
• Hälytykset
olevia mikrobeja. Kaikista näistä syistä
IRI 4015 -lämpökamera
kiinteistöjen lämpökuvaamiseen
sairaaloiden ilmanvaihtojärjestelmä on
Irisys IRI 4015 on kehitetty vastaamaan tämän päivän mittaustarpeita kiinteistöissä.
koetuksella, ja läheskään kaikissa sai-
Tärkeimpänä uutena ominaisuutena on jopa 0,05°C lämpötilaerojen havaitseminen.
raaloissa järjestelmä ei ole ajan tasalla.
Tämä auttaa havaitsemaan esimerkiksi kosteuden rakenteissa. Muita mainittavia etuja
ovat kameran keveys ja helppokäyttöisyys, terävät kuvat sekä suuri erottelukyky.
Kipua
ja ärsytysoireita
Ominaisuuksia
•
Tavallisimpia ongelmia sairaaloissa
Tosiaikainen kuva ja lämpötilan
mittausnäyttö
on riittämätön ilmavaihto, kuumuus
kesällä ja veto kylmällä säällä. Sisäiset
• Automaattinen kuumimman ja
painesuhteet eivät ole hyvin hallinnas-
kylmimmän kohdan haku
Hedtec Carelin
maahantuoja
• Alueen analyysi
den työntekijät potevat silmien, nenän
Pohjois-Karjalan keskussairaalaan Joensuuhun hankitut
• Akun varausnäyttö
ja kurkun ärsytysoireita, väsymystä ja
ilmankostuttimet ovat vastusperiaatteella toimivia Carel-
päänsärkyä. Kosteus- ja homevaurion
höyrykostuttimia, joiden asiakas katsoi sopivan kohtee-
levittämät mikrobit aiheuttavat am-
seen parhaiten. Vastuksissa on tarttumaton pinnoite ja
mattitauteja.
sylinterit on lämpöeristetty. Vastusperiaatteella toimivia
sa, vaan ne edistävät epäpuhtauksien
leviämistä. Ongelmana on myös lumen
ja sadeveden aiheuttama kosteus, ilmanvaihtojärjestelmän liian tiukka mitoitus ja laitteiden tekniset ongelmat.
Huonon ilmanlaadun takia sairaaloi-
Monet Suomen sairaaloista on ra-
kostuttimia voidaan käyttää sekä käsittelemättömällä ve-
kennettu 1950–70-luvuilla ja kaikissa
sijohtoverkon vedellä että käsitellyllä vedellä, josta suolot
ei ole vielä tehty peruskorjausta. Pa-
on poistettu.
toutunutta korjaustarvetta arvioidaan
olevan yhteensä 350–390 miljoonan
euron edestä.
Työtä
ilmanvaihdon hyväksi
Hedtecin yhteistyökumppanina hankkeessa oli Lemminkäinen Kiinteistötekniikka Oy.
• Suurikokoinen 3 1/2” näyttöruutu
• Useita mittauksia
• Kuvien tallennus ja uudelleenkatselu
täydellä digitaalisella resoluutiolla
• Kuvien selaus, täydellinen kuvan säätö
Lisätiedot:
Oy Hedtec Ab
Puh. 09-682 881
[email protected]
Alapohjan olosuhteet hallintaan OlosuhdeVahdilla
Kevät on aikaa, jolloin kannattaa varmistaa, että talon alapohjan olosuhteet ovat hal-
Italialainen Carel on valmistanut ilmankostuttimia jo
linnassa. Maaperästä haihtuva kosteus päätyy ryömintätilaan, eikä normaali tuuletus
vuodesta 1975 ja toimii kansainvälisesti. Suomeen Care-
aina riitä olosuhteiden hallintaan. Ryömintätilan ollessa ulkoilmaa kylmempi, myös ul-
lin kostuttimia tuo Oy Hedtec Ab.
koilman sisältämä kosteus voi tiivistyä alapohjaan ja luoda otolliset olosuhteet home- ja
”Kostuttimia on laaja valikoima ja etenkin sumutus-
lahottajakasvustolle.
Jouko Ryynänen toimii työnsä ohessa
kostuttimet lisäävät nyt vahvuuttamme kostuttimien toi-
Energiataloudellinen OlosuhdeVahti Alapohja poistaa kosteuden ja luo ryömintätilaan
Suomen Sairaalatekniikan yhdistyksen
mittajana”, kertoo tuotepäällikkö Anne-Mari Virtanen
olosuhteet, joissa home- ja lahosienet eivät viihdy. Sen kuivauskaapeli ja siihen yhdistetty
LVI-jaoksen puheenjohtajana. Vuosi
Hedteciltä.
homeiden ja lahottajasienten kasvuolot tunteva ohjausautomatiikka mittaa jatkuvasti ja
sitten hänen oman sairaanhoitopiirin-
Ilman kuivuminen on tavallista lämmitetyissä tiloissa, ja
erittäin tarkasti tilan lämpötilaa, ilmankosteutta ja aikaa. Tilan ilma pidetään turvallisen
sä työsuojelutoimikunta muisti häntä
ilman kuivuessa staattinen sähköisyys ja hengitysteiden
kuivana kuivauskaapelin ajoittaisella käytöllä, jolloin homeen syntyminen estyy. Olosuh-
työsuojelupalkinnolla. Perustelujen
ärsytys lisääntyvät. Tietyt kosteuden vaihteluille herkät
deVahti Alapohja on energiataloudellinen, äänetön, huoltovapaa ja toimii täysin auto-
mukaan Jouko Ryynänen on edistänyt
tuotteet kuten paperi, vihannekset ja hedelmät kärsivät
maattisesti pitäen olosuhteet jatkuvasti kunnossa ympäri vuoden.
hyvän sisäilman ylläpitämistä ja ollut
ilman kuivumisesta. Ongelmia voidaan vähentää oikealla
asiantuntijana ja vaikuttajana raken-
ilmankosteudella.
nussuunnittelussa, kun mietitään tu-
Sopiva kostutin valitaan kuhunkin kohteeseen ammat-
levien rakennusten sisäilmaratkaisuja.
tityönä. Toimivaan kostutusratkaisuun kuuluu hyvän tuot-
Työ sairaaloiden ilmanvaihdon hy-
teen lisäksi suunnittelu, asennus ja huolto, jotka annetaan
väksi on Jouko Ryynäsen mielestä
kiinnostavaa.
Lisätiedot:
Hans Slotte
Puh. 044 780 8406
[email protected]
ammattilaisten käsiin.
Carelin kostuttimet soveltuvat moneen eri käyttöön, ku-
”Mukavaa, jos voi tehdä asioiden
ten painotaloihin, sairaaloihin, Atk-keskuksiin ja moniin
eteen jotakin. Työkenttää ainakin riit-
muihin tiloihin, joissa ilman tasainen kosteus on tärkeätä.
tää.”
Kostutus voidaan toteuttaa joko suorana tilakostutuksena
tai ilmanvaihtojärjestelmän kautta.
Hedline
9
Valokaaren
vuoksi
V
irransyöttökaapeli
Valokaaren lämpö sulattaa
hitsattavat osat toisiinsa
kestäväksi kokonaisuudeksi.
Tiivis ja saumaton on
myös hitsauslaitteita ja
-ratkaisuja myyvän Kempin
ja Hedtecin yhteistyö.
muodostaa vain pienen osan hitsausko-
Teksti: Vesa Ville Mattila
Kuvat: Kemppi
neen kokonaisuudesta, mutta ilman
sitä laite ei toimi.
Suomalaisen Kemppi Oy:n valmis-
tamissa hitsauslaitteissa ja -ratkaisuis-
ja jälleenmyyjät noin 70 maassa. Tuot-
keimpiä ovat kumikaapeli H07RN-F
sa käytetään virransyöttökaapeleina
teista reilut 90 prosenttia menee vien-
Eucaflex ja hitsauskaapeli H01N2-D.
Hedtecin myymiä kumiliitosjohtoja.
tiin. Päämarkkina-alue on Eurooppa
Jonkin verran Hedtec myös kehittää ja
Hedtec on yksi Kempin suurimmista ta-
mutta suurin kasvu tulee tällä hetkel-
valmistaa Kempille omia tuotteita.
varantoimittajista, ja Kemppi on myös
lä Venäjältä ja Aasiasta. Työntekijöitä
”Aloimme viritellä yhteistyötä
merkittävä asiakas Hedtecille.
on noin 550, ja liikevaihtoa kertyi yli
Hedtecin kanssa jo 1990-luvulla, mutta
90 miljoonaa euroa vuonna 2010.
varsinainen läpimurto tapahtui vuonna
Lahdesta
ympäri maailmaa
Maailmanlaajuiseksi kasvanutta
2000. Nyt meillä on hyvin tiivis ja sau-
liiketoimintaa johdetaan Lahdesta kä-
maton yhteistyö, joka jatkuvasti syve-
Kemppi tunnetaan kaarihitsauksen
sin. Lahdessa sijaitsevat myös Kempin
nee”, kertoo Hedtecin myyntipäällikkö
asiantuntijana. Yhtiö on yli 60-vuoti-
tutkimus- ja tuotekehitysosasto, tuo-
Mika Ekman.
sen historiansa aikana tuonut markki-
tantolaitos ja elektroniikkatehdas.
Kempin toimintatapaan kuuluu
noille useita innovaatioita ja toiminut
”Jatkossa voimme räätälöidä ratkai-
selvittää tarkkaan mahdollisen tava-
suunnannäyttäjänä sekä hitsauslaite-
suja ja laitteita yhä kokonaisvaltaisem-
rantoimittajan taustat. Yritys etsii rin-
teknologiassa että hitsausratkaisujen
min ja pidemmälle jo ohjelmistotasol-
nalleen oikeanlaisia ja sopivan kokoi-
kehittäjänä.
la. Tarjoamme myös entistä enemmän
sia partnereita, joiden kanssa se hakee
erilaisia valmiita tuotantoratkaisuja ja
pitkäjänteistä yhteistyötä. Ratkaisuissa
to, globaalit ja keskitetyt hankinnat,
koulutuksen kaltaisia palveluita, joissa
ei haluta hötkyillä.
tuotteiden korkea laatu, maailman-
kone on vain yksi – joskin edelleen kes-
”Paikka piti ansaita kovalla työllä,
laajuinen myyntiverkosto ja toiminta
keinen – osa ratkaisua”, Lahtola sanoo.
sen jälkeen me kaksi perheyhtiötä
”Erikoistuminen, tehokas tuotan-
teknologian aallonharjalla ovat valttejamme”, kiteyttää hankintapäällikkö
Harri Lahtola.
Yhteistyökumppanin
paikka piti ansaita
olemme puskeneet yhdessä eteenpäin”, Ekman linjaa.
”Arvostamme Hedtecin kaapeli­
Tänä päivänä Kempin tytäryhtiöt
Hedtec myy Kempille kymmenittäin
puolen osaamista ja ammattitaitoa.
toimivat 13 maassa, myyntikonttorit
erilaisia kaapelituotteita. Niistä tär-
He eivät myy meille pelkästään vanhoja tuttuja tuotteita, vaan aktiivisesti
miettivät ja ehdottavat uusia mahdollisuuksia”, arvioi Kempin ostopäällikkö
Jarkko Tuhkanen.
Hedtec ylläpitää
puskurivarastoa
Hedtecin ammattilaiset näke-
he voivat tehdä tilauksia kaapelit
Tiivis yhteistyö tarkoittaa käytännös-
vät päätteiltään Kempin toimittaja-
valmistavalta belgialaiselta Kabel-
sä liki päivittäistä yhteydenpitoa ja
portaalin ja edelleen reaaliaikaiset
werk Eupen AG:ltä.Kempin päässä
toiminnan läpinäkyvyyttä molemmin
Kempin myyntiennusteet noin vuo-
puolestaan tiedetään Hedtecin varas-
puolin.
deksi eteenpäin. Niiden perusteella
tosaldo.
Palkittu verkkokauppa
Viime syksynä Kempille myönnettiin Laatukeskus
Kemppi DataStoresta asiakas saa hankittua hitsaus­
Excellence Finlandin tämänvuotinen laatuinnovaatio­
laitteeseensa juuri työssään tarvitsemansa hitsaus­
palkinto suurten yritysten sarjassa.
prosessit sekä käyttö- ja hitsausominaisuudet. Tämä
Palkittu Kemppi DataStore -konsepti on interne-
pienentää merkittävästi valintojen virhemahdollisuutta,
tissä toimiva hitsauksen verkkokauppa, josta asiakas
ja vaikuttaa suoraan niin hitsauskoneen käytettävyyteen
voi ostaa ja ladata muun muassa hitsausprosesseja,
kuin lopputuotteen laatuun.
hitsausohjelmia ja laitepäivityksiä.
10
Hedline
HEDTEC
”Ylläpidämme Espoon Kauklahdessa kysyntäpiikkejä tasaavaa pus-
si tuotteiden luotettavuutena, toimi-
hyvää kestävyyttä. Loppukäyttäjän
vuutena ja helppokäyttöisyytenä.
lisäksi niistä hyötyy Kempin tuotanto.
kurivarastoa. Sieltä toimitamme
Hitsausvirtalähteet, langansyöttö-
”Ei meidän kannata katsoa pelkäs-
tuotteita Kempin tehtaille Lahteen ja
laitteet, jäähdytysyksiköt, TIG-yksiköt
tään hintaa. Halvemman, mutta huo-
Asikka­laan tai Vantaalle DHL:lle, jolle
sekä hitsauspistoolit ja -polttimet
nosti kuorittavan, kaapelin hintahyöty
Kemppi on ulkoistanut lähtevien tuottei-
testataan sähköturvallisuustestein ja
hukkaantuu helposti korkeisiin tuotan-
densa sekä vara- ja kulutusosien logistii-
toiminnallisin testein, hitsausvirtaläh-
tokustannuksiin. Kokonaiskustannus
kan. Nopeimmillaan toimitusaika on 24
teet myös käyttökokein. Jokaisella Kem-
on kaikkein tärkein tekijä”, Tuhkanen
tuntia”, Ekman mainitsee.
pin työntekijällä on myös velvollisuus
toteaa.
Nopeuden lisäksi toimituksilta vaaditaan varmuutta ja joustavuutta. Haas-
puuttua huomaamaansa laatuvirheeseen.
Tuotantolaitos
starttasi Intiassa
Hedtecin kanssa tehtävän yhteis­
Äskettäin Kemppi avasi Intian Chennaissa uuden Intian-tytäryhtiön tuo-
työn syventämismahdollisuuksia
tantolaitoksen. Kyseessä on Kempin historian ensimmäinen Suomen
rajojen ulkopuolella sijaitseva tuotantolaitos.
tetta riittää, esimerkiksi juuri nyt hyvin
”Yhtään uudentyyppistä kaape-
Lahtola ja Tuhkanen näkevät muun
kallis kupari vaikuttaa kaapeleiden hin-
lia emme ota käyttöön ilman tiukkaa
muassa kaapeli- ja johdinsarjojen ko-
Kemppi on tehnyt kauppaa Intiassa jo 1970-luvulta lähtien. Paikallisen
toihin ja lisää logistiikan kitkakerrointa.
testausta”, Tuhkanen muistuttaa.
koamisessa ja ostojen edelleen keskit-
tytäryhtiön ja tuotannon avulla on nyt tarkoitus kasvattaa ja vahvistaa
tämisessä.
Kempin asemaa yhdellä maailman nopeimmin kasvavista talousalueista.
Lisäksi laitteisiin asennettavilta kaa-
Testaukset asiakastyytyväisyyden taustalla
peleilta edellytetään erinomaista kä-
”Sikäläinen asiakaskunta tuntee jo brändimme. Nyt teemme paikalli-
siteltävyyttä – joustavuutta, notkeut-
sesti tuotteita paikallisia markkinoita varten”, Harri Lahtola mainitsee.
Kempin tärkein laatutavoite on asia-
ta, kuorittavuutta, kytkettävyyttä – ja
kastyytyväisyys, joka näkyy esimerkik-
pohjoisessa arktisten olosuhteiden
Hedline
11
Smartti
tuo turvaa
Diacorin Ruoholahden lääkäriaseman käytävien seinillä
on valkoisia lähettimiä säännöllisin välimatkoin. Asiakas
tuskin kiinnittää niihin huomiota, mutta henkilökunnalle
lähettimet välittävät turvallisuudentunnetta.
Teksti: Marjo Tiirikka
K
Kuvat: Jari Härkönen
uvitellaanpa tilan-
Puute ratkaistiin Ruoholahden pari
”Ulkoisia hälytyksiä emme onneksi
jaa, kuten fysioterapeutteja, psykolo-
ne, jossa Diacorin
vuotta vanhoissa toimitiloissa rakenta-
ole joutuneet tekemään paria virheel-
geja ja ravitsemusterapeutteja. Suurin
asiakkaalta otetaan
malla järjestelmä RFID –paikantavana.
listä hälytystä lukuun ottamatta. Nekin
liiketoiminta-alue on työterveyshuolto.
verikoetta laborato-
Sen ansiosta henkilökunta saa tiedon
peruimme saman tien”, Ahola kertoo.
Viime vuonna toiminta laajeni työ-
riossa ja hän pyör-
hälytyksen tehneen työntekijän sijain-
Ruoholahden Diacorissa vaarallisilta
hyvinvointia edistäviin Wellbeing-pal-
tilanteilta on vältytty, koska ne pyri­tään
veluihin. Tämä on luonnollinen jatke
tyy. Hoitaja tarvitsee pikaista apua ja
nista osoitealueen tarkkuudella.
Marjo Ahola kertoo
Smartin sopivan hyvin
Diacorin tarpeisiin.
tekee sisäisen hälytyksen painamalla
”Paikantava järjestelmä sopii eten-
ehkäisemään ennalta: mikäli asiakas-
työelämän haasteisiin pitää työnteki-
rannekkeessa tai paidassa olevaa ra-
kin suuriin tiloihin. Ruoholahden Dia-
tiedot antavat viitteitä mahdollisesta
jät terveinä ja työkykyisinä mahdolli-
diopainiketta. Kollega rientää apuun.
corissa on neliöitä kaiken kaikkiaan
uhasta, vartija kutsutaan paikalle jo
simman pitkään. Painopiste on siirty-
Tämä on tavallinen esimerkki siitä,
peräti 1700, joten saamme paikan­
etukäteen.
mässä siis yhä enemmän varsinaisesta
tuntijat tulevat työpaikalle tutkimaan,
mihin Smartti 5000-henkilöturvajär-
nettua avun tarvitsi­jan heti”, kertoo
”Meillä henkilöturvajärjestelmän
sairaanhoidosta ennakoivaan itsestä
miten yrityksen ruokailumahdollisuu-
jestelmää voidaan sairaalaympäristössä
Diacor terveyspalvelut Oy:n hankin­
tarkoituksena on lähinnä turvata, että
huolehtimiseen.
det on järjestetty ja mitä ratkaisuilla
parhaiten hyödyntää.
tapäällikkö Marja Ahola.
avunsaanti on lähellä ja hoitaja tai lää-
Diacor Wellbeing sisältää yritysten
halutaan viestiä. Yhtä lailla voidaan
käri pystyy tekemään hälytyksen. Tär-
kanssa yhdessä suunniteltuja proses-
paneutua yrityksen liikuntakulttuuriin.
keintä on, että henkilökunta voi tun-
seja työyhteisön hyvinvoinnin kehittä-
Valmennusta tehdään niin yksilö-, yk-
tea olonsa turvalliseksi”, Marja Ahola
miseksi valmennuksen ja työnohjauk-
sikkö- kuin organisaatiotasollakin.
toteaa.
sen keinoin.
Kaikki Diacorin 13 lääkäriasemaa
hieman eri variaatioita tarpeen mu-
Vaaratilanteisiin
varaudutaan ennalta
kaan. Järjestelmä voidaan siis räätälöi-
Diacorin Ruoholahden lääkäriaseman
dä eri käyttötarkoituksiin.
hoitohenkilökunnalla on paikantavan
käyttävät järjestelmää, joskin niissä on
”Hyvinvointia voidaan parhaiten
kehittää yhdistämällä kaikenlainen
järjestelmän lisäksi kaksipainikkeiset,
Kohti ennakoivaa hoivaa
”Työmme liittyy kokonaisvaltaiseen
Osassa lääkäriasemia käytetään
hyvinvointiin, työn kehittämiseen ja
asiantuntemus keskenään, myös or-
enemmän huonekojeita, joista nähdään
joko paitaan tai rannekkeeseen kiinni-
Kaikki 13 Diacorin lääkäriasemaa si-
esimiesten hyvinvointiin. Toimimme
ganisaation kehittämisasiantuntemus
heti, mistä huoneesta hälytys tulee. Jos
tetyt radiopainikkeet. Toista painamalla
jaitsevat pääkaupunkiseudulla akse-
ennakoivasti siinä vaiheessa kun mi-
ja johtaminen. Näemme, että työhy-
hoitajilla on henkilökohtaiset radiopai-
voi tehdä niin sanotun apukutsun eli si-
lilla Kirkkonummi-Tikkurila-Itäkeskus.
tään ei vielä ole huonosti”, kertoo työ-
vinvointia pitää johtaa kuten muutakin
nikkeet, saattaa hälytyksen paikka jää-
säisen hälytykseen ja toisella ulkoiseen,
Yhtiössä työskentelee 550 terveys­
hyvinvoinnin päällikkö Susan Kallio.
liiketoimintaa. Meillä on paljon mitta-
dä epäselväksi, mikäli hälytys tehdään
ulkopuoliselle turvallisuusalan yhteis-
palvelun ammattilaista sekä lisäksi
Käytännössä palvelu voi tarkoittaa
muualla kuin omassa huoneessa.
työkumppanille ohjautuvan hälytyksen.
noin 700 lääkäriä ja muuta asiantunti-
esimerkiksi sitä, että Diacorin asian-
12
Hedline
reita ja laskureita, joilla hyöty voidaan
osoittaa”, Kallio kertoo.
security
Kameravalvonta sai
yhtenäisen ohjeistuksen
Uutta teknologiaa HIPE
IP-kameramallistolla
HIPE IP-kameroiden kuva-analyysiominaisuus avaa uusia käyttömahdollisuuksia monenlaisissa käyttökohteis-
Kameravalvonnasta on tullut osa päivittäistä katuku-
paan lisäksi tehtiin myös loppu-
sa ja sovelluksissa. Kamerat soveltuvat
vaa, ja kameravalvonnan käyttö on laajentunut rikoksia
asiakkaille opas helpottamaan
erinomaisesti muun muassa kaupan
ennaltaehkäisevästä toiminnasta myös monenlaiseen
asiakkaiden kameravalvontajär-
alan kohteisiin, joissa halutaan seu-
arkiseen elämään. Poliisi esimerkiksi hyödyntää kame-
jestelmän hankintaprosessia.
rata tietyllä alueella liikkuvaa asiakas-
roita muun muassa liikennevalojen ja liikennevirtojen
Siinä annetaan ohjeita niin val-
määrää. Kaikissa HIPE-kameroissa on
ohjauksessa, ja teollisuus ja sairaalat käyttävät kame-
vontajärjestelmän suunnitte-
Mirasys-tallentimien normaali ajuri- sekä kuva-analyysituki, ja kamerat on varustettu yö/
ravalvontaa omien prosessiensa valvomisessa. Kaupan
luun, hankintaan kuin jälkihoi-
päivä-toiminnolla.
ala voi hyödyntää kameravalvontaa vaikkapa asiakas-
toonkin”, Harri Pöysä kertoo.
virtojen laskennassa ja ruuhkaselvityksissä.
Kameravalvonnan käyttöala tulee kameroiden ja oh-
Mallistoon sisältyy peruskameran lisäksi useita eri malleja kuten ohjattavat PTZ-ulko- ja
sisäkamerat sekä vandaalisuojatut kupukamerat ulko- ja sisäkäyttöön.
”Käytössä olevien monien
erilaisten valvontajärjestelmien vaihteleva
Helppokäyttöinen selainliittymä avaa monenlaiset mahdollisuudet kuvamateriaalin tar-
jelmistojen kehittyessä laajenemaan entisestään tule-
laatu ja ohjeistukset ovat aiheuttaneet haasteita ka-
kasteluun, ja monipuoliset verkko- ja IP-standardit mahdollistavat erilaiset verkkoratkaisut.
vaisuudessa.
meravalvonnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Siksi
Kamerat sisältävät USB-WLAN-sovitinpaikan, joten liittäminen jopa langattomaan verkkoon
selkeälle ohjeistukselle oli tilaus.”
onnistuu helposti ja edullisesti.
Opastusta tarvitaan
voisi tarkistaa missä ja miten kameravalvontaa voidaan
Keskeisiä asioita
hankinnasta ja ylläpidosta
käyttää. Kameravalvonnan laillisuus riippuukin eniten
Uuden kameravalvontaoppaan tarkoituksena on toimia
valvonnan suorittajasta, paikasta ja valvonnan tarkoi-
käytännönläheisenä ohjeistuksena kameravalvonnan
tuksesta.
kehittämiseksi ja yhtenäistämiseksi. Keskeisenä tavoit-
Kameravalvonnalle ei kuitenkaan ole erityislakia, josta
Lisätiedot:
Mikko Valtari
Puh. 044 780 4416
[email protected]
AKIS-vuoronumerojärjestelmä
haastaa laadulla ja hinnalla
Opastusta kuitenkin tarvitaan. Siksi viranomaiset ja
teena on parantaa kameravalvonnan laatua ja toimia
yksityisen turvallisuusalan asiantuntijat yhdistivät tieton-
lakeja selventävänä ohjeena sekä kameravalvontaa
sa ja laativat Kameravalvontaoppaan, joka julkistettiin
käyttäville tahoille että kansalaisille, jotka kaipaavat
tämän vuoden tammikuussa.
tietoa kameravalvonnan käytön oikeuksista ja velvol-
Uusi AKIS-vuoronumerojärjestelmä sisältää kolme
lisuuksista.
tuoteperhettä. Micro-tuoteperhe soveltuu pienten
Oppaan laati Poliisihallituksen asettaman Turvallisuusalan neuvottelukunnan työryhmä, jossa viranomaisten
Oppaassa selvitetään myös kameravalvontajärjestel-
asiakasmäärien hallintaan ja sen käyttöönotto on
ohella asioita työstämässä oli seitsemän eri järjestön asi-
mien käyttöön, hankintaan ja ylläpitoon liittyviä kes-
yksinkertaista ja helppoa. Laajempi Lite-järjestel-
antuntijaa. Vuoden verran opasta työstäneet työryh-
keisiä asioita.
mä, palvelee esimerkiksi apteekkien ja kauppojen
män jäsenet ovat kaikki pitkän linjan turvallisuusalan
ammattilaisia.
”Opas on ohjeita antava, mutta yksityiskohtaisemmat
palvelutiskien asiakasvirtoja. Tyylikäs Pro-järjestel-
ja ajantasaisemmat tiedot voimassaolevista ohjeista suo-
mä on kehitetty palvelemaan suuria asiakasmääriä
Hedengren Securityn myyntipäällikkö Harri Pöysä
sitellaan tarkistamaan voimassa olevista säännöksistä,
laadukkaasti.
oli mukana paitsi Hedengrenin myös Sähkö- ja teleura-
ja ohjeista, joihin löytyy yhteystiedot julkaisun lopussa”,
koitsijaliitto STUL ry:n edustajana.
Harri Pöysä muistuttaa.
”Opas tehtiin yhtenäisen ohjeistuksen aikaansaamiseksi. Ammattilaisille tarkoitetun Kameravalvontaop-
Vuoronumerojärjestelmässä voidaan käyttää joko perinteisiä painonappiautomaatteja tai kosketusnäytöllisiä lippuautomaatteja. Näyttötauluvali-
(lähde: Kameravalvontaopas)
koimaan kuuluvat digitaalinäyttöjen ja matriisipohjaisten näyttötaulujen lisäksi LCD-televisiot, jotka
mahdollistavat myös esimerkiksi tuoteuutuuksien
Smartti 5000 -järjestelmä
on tehokas ja varma
Diacor Terveyspalvelut on käyttänyt Hedengren Securityn
maahantuomaa Smartti-päällekarkaushälytysjärjestelmää
jo reilun kymmenen vuoden ajan.
Smartti 5000-päällekarkaushälytysjärjestelmä on tukiasemarakenteinen ja se sopii niin pieniin kuin suuriinkin kohteisiin. Turvajärjestelmää voi räätälöidä tarpeen mukaan ja näin
on tehtykin Diacor Terveyspalvelujen toimipisteissä.
Lisätiedot:
Sami Nuorala
Puh. 044 780 4511
[email protected]
esittelyn.
AKIS-järjestelmä voidaan kytkeä asiakkaan LANverkkoon, joten tuoteperheen laajentaminen on
vaivatonta. Järjestelmään voidaan liittää rajaton
määrä jonoja ja palvelupisteitä.
Lisätiedot:
Fredrik Johansson
Puh. 044 780 4502
[email protected]
Mielenkiintoinen uutuus Aiphoneovipuhelinjärjestelmissä
Yleisesti Diacorin lääkäriasemien huoneissa on 951-kar-
Hedengren Security tuo markkinoille Aiphonen uuden monipuolisen GT-sarjan, joka jat-
tiopainikkeet ja osalla käyttäjistä on Erik- tai Elvis-turvaran-
kaa aiempien GF- ja GH-sarjojen viitoittamaa tietä. Mustavalkomonitorit ovat kysynnän
nekkeet.
hiipuessa jäämässä pois markkinoilta.
Smartti-järjestelmä on rakenteeltaan väyläpohjainen ja
GT-sarjassa vakiona on muun muassa zoom. Kamerayksikössä käytetään laajakulmalinssiä
siinä voidaan käyttää langallisia ja langattomia hälyttimiä.
(170°), joka takaa käyttäjälle laajan näkymän ulko-ovelle. GT-sarja mahdollistaa sisäpuhelut
Hälytysten vastaanottamiseen ja kuittaamiseen on useita
pää- ja rinnakkaismonitorien välillä. Valittavana ovat myös monitorit sisäänrakennetulla
vaihtoehtoja, ja tarvittaessa hälytykset on helppo siirtää
muistilla ja induktiosilmukalla (T-asennolla varustetuille kuulolaitteille).
järjestelmän omalla reitittimellä SMS-tekstiviesteinä GSMpuhelimiin ja/tai vartiointiliikkeiden valvomoihin.
Samassa järjestelmässä voidaan käyttää sekä handsfree- että luurillisia vastauskojeita.
Lisäksi GT-sarjassa on erillinen puhe-
Ruoholahden lääkäriasemalla on käytössä uusi RFID-tek-
linlinjasovitin, joka siirtää kutsun ulko-
niikalla toimiva järjestelmä, jonka avulla voidaan tunnistaa
ovelta esimerkiksi GSM-puhelimeen.
nopeasti, mistä hälytys tulee.
Ilkivaltasuojatuissa ulkokojeissa uu-
Smartti-järjestelmä sopii lääkäriasemien lisäksi sosiaalitoimistoihin tai muihin vastaaviin toimitiloihin, joissa voidaan
tuutena on neljän moduulin yksikkö
yhdessä rivissä.
tarvita kollegan tai turvamiesten apua. Huonekoje voidaan
ohjelmoida siten, ettei se anna uhkaajaa provosoivaa merkkiääntä hälytystä tehdessä.
Lisätiedot:
Tom Westerlund
Puh. 044 780 4501
[email protected]
Hedline
13
Tekniikka
syventää
tunnetasoa
Hämeenlinnan Teatterille koitti uusi uljas aikakausi,
kun se yli 30 vuotta kestäneen väliaikaisratkaisun
jälkeen pääsi varta vasten sitä suunniteltuun
teatteritaloon. Katsojienkin kelpaa, sillä nykyaikaiset
valo- ja ääniratkaisut vievät heidät tunnetasolla yhä
kokonaisvaltaisempaan kokemukseen.
Teksti: Vesa Ville Mattila
Kuvat: Terho Aalto
”Meillä on paljon potentiaalia piilossa muun muassa seinissä. Pelkästään
valokaapelia taloon asennettiin kaikkiaan 80 kilometriä”, Paavilainen paljastaa.
Esimerkiksi mitään valoja ei tarvinnut
Hedcom toimitti Hämeenlinnan Teat-
kokeilla etukäteen, vaan koko tekniik-
teriin mittavan kokonaisuuden.
ka voitiin asentaa heti paikoilleen. Mal-
Äänipuolella siihen sisältyivät kaiu-
linnus auttaa myöhemmin myös produktioiden suunnittelussa.
mat mikrofonit ja äänieditointilaitteis-
”Nyt meidän tietysti tekee mieli ko-
to. Valopuolella toimitukseen kuului-
keilla uuden tekniikan mahdollisuuk-
vat himmenninjärjestelmä, kiinteät
sia. Täytyy vain varoa, ettei se nouse
ämeenlinnan Teat-
suurempi katsomo mahdollistaa lip-
”Valosuunnittelija Tiiti Hynninen
terin Verkatehtaan
putulojen kasvattamisen, mikä puo-
ja äänisuunnittelija Harri Kuittinen
valonheittimet, liikkuvat
kulttuurikeskuksen
lestaan turvaa esimerkiksi lastennäy-
osallistuivat alusta alkaen kokonaisuu-
valonheittimet ja niiden
yhteyteen rakennet-
telmien tekemisen jatkossakin.
den suunnitteluun ja laitteiden valitse-
ohjausjärjestelmä sekä videojärjestelmä.
tu teatteritalo on
Tunnelmia
tarpeen mukaan
potti kokonaisuuden rakentamista.
tinjärjestelmä, äänimikserit, langatto-
H
Paavilainen kehuu.
Valosuunnittelussa 3D-mallinnus hel-
Hienosäätöä
loppuun asti
Heikki Paavilainen on
tyytyväinen teatterinsa
huipputekniikkaan.
vasti. Pääsimme onnellisesti maaliin”,
”Projekti pysyi hyvin
lapasessa ja dialogi toimi
molempiin suuntiin.”
Katsomon jokaiselta 350 paikalta nä-
miseen. Projekti pysyi hyvin lapasessa
kee ja kuulee hyvin. Ansiokkaiden ark-
niin toimivuuden kuin kustannusten
Itse asiassa teatteritalo tehtiin osit-
kitehtonisten ratkaisujen lisäksi kiitos
kannalta.
tain vanhaan teollisuushalliin, jonka
kuuluu upealle valo- ja äänitekniikalle.
”Myös suora ja jatkuva puheyhteys
rikäyttöön koskaan toimittamistam-
itsetarkoitukselliseksi, vaan pysyy tari-
sisään näyttämö, näyttämötorni ja
”Pääsimme päivittämään tilamme
Hedcomin kanssa osoittautui erittäin
me”, mainitsee projekti-insinööri Kurt
noiden taustalla.”
katsomo leikkautuvat uudisosina. Tila
ja tekniikkamme. Nyt pystymme teke-
tärkeäksi. Saimme heti vastauksen
Nybäck Hedcomista.
yhdistyy samassa korttelissa jo entuu-
mään visuaalisesti aivan toisenlaista ja
kaikkiin kysymyksiin ja kustannus­arviot
Nybäck kiittelee Hämeenlinnan Teat-
tarkasti kunkin näytelmän hengen ja
destaan olleen pikkunäyttämön ja har-
paljon monimuotoisempaa teatteria
kaavailuihin. Dialogi toimi hyvin mo-
terin ammattilaisia siitä, että he tiesivät
vaatimusten mukaiseksi. Tekniikka ja sen
joitustilojen kanssa.
kuin aikaisemmin”, iloitsee teatterin-
lempiin suuntiin”, Paavilainen arvioi.
haluamansa. Toisaalta taas asioita voi-
oikeanlainen käyttö saa parhaimmillaan
tiin vielä loppuvaiheessa tarkentaa ja
yleisön unohtamaan olevansa katso-
hienosäätää.
massa näytelmää”, Paavilainen toteaa.
kaupungin uusi maamerkki.
Tilan ja
tekniikan päivitys
johtaja Heikki Paavilainen.
Hyvin hallittu projekti
Vastaaminen tulevaisuuden haasteisiin nousi yhdeksi Hämeenlinnan
”Videojärjestelmä on
yksi laajimmista teatte-
”Voimme rakentaa salin tunnelman
Teatterin tekniikan tärkeimmäksi han-
”Aikataulumme petti, kun pääura-
Toisaalta taas videoprojisointi
Hämeenlinnan Teatterilla on vuosittain
Valo- ja äänitekniikkaa lähdettiin suun-
kintakriteeriksi. Esimerkiksi infrastruk-
koitsija joutui yrityssaneeraukseen
pystyy tarkoituksellisesti estämään kat-
200–250 esitystä, joita voi jatkossa
nittelemaan teatterin omien alan am-
tuurilta ja dataverkolta vaadittiin run-
kesken projektin. Hedcom kuitenkin
sojaa eläytymästä teatterin luomaan
seurata noin 50 000 katsojaa. Entistä
mattilaisten näkemysten pohjalta.
saasti kapasiteettia.
ymmärsi tilanteemme ja jousti loista-
illuusioon.
14
Hedline
hedcom
Verkatehtaan valvonta
keskitetysti yhdestä paikasta
Hämeenlinnan kulttuuri- ja kongressikeskus Ver-
projekti koskaan ilman minkäänlaista säätöä
katehtaan monen toimijan kokonaisuudessa on
mene, mutta täytyy sanoa että hämmästyttävän
kaikkiaan 25 000 neliötä. Koko kompleksin ra-
hyvin tämä homma onnistui.”
kennusten turvajärjestelmät on liitetty toisiinsa,
ja kokonaisuutta valvotaan yhdestä paikasta.
Vaikka teatteri on koko rakennuskompleksissa
melko pieni tekijä muutaman tuhannen neliön
Hämeenlinnan Kaupunginteatterin kohdal-
pinta-alallaan, toiminta tässä rakennuksessa on
ta on ensimmäinen kausi takana vuoden 2010
kuitenkin varsin vilkasta. Teatterin ohella tilois-
syksyllä valmiiksi tulleen turvajärjestelmäurakan
sa on muotiliike ja ravintola, joka päiväsaikaan
kanssa. Tekninen isännöitsijä Pertti Kilkki ker-
palvelee koko Verkatehtaan lounasravintolana
too kaiken sujuneen hyvin.
ja iltaisin teatterikävijöitä.
”Teatterin tiloihin asennettiin LL-Tele/ Hedengren Securityn kulunvalvonta- ja rikosil-
Sennheiser ja
Hedcom yhteistyöhön
Kilkki toteaa, että näillä turvajärjestelmillä pärjätään pitkään.
moitusjärjestelmät sekä kamerat. Mitään muu-
”Ja jos tarve vaatii, niin tätä pystyy laajenta-
ta ihmeellistä ei projektissa ollut paitsi se, että
maan, tämän järjestelmän kapasiteetti ei lopu
Hedcom on solminut sopimuksen Sennheiser Nordicin kanssa Sennheiser-
uudet järjestelmät yhdistettiin jo olemassa ole-
kesken.”
ammattiaudiotuotteiden myynnistä. Lisäksi tehtiin sopimus Hedcom / He-
viin Verkatehtaan systeemeihin. Ei kai mikään
dengren huollon toimimisesta valtuutettuna Sennheiser-ammattituotteiden
laitehuoltona.
Sopimusten myötä kokonaisvaltainen palvelu alan ammattilaisille vahvistuu
sekä langattomien mikrofonien ja korvamonitorien laite- ja järjestelmähankinnoissa kuin myös laadukkaimpien mikrofonien ja kuulokkeiden hankinnoissa.
Tulevaisuudessa Paavilainen odottaa
leditekniikan kehittyvän, halpenevan
vilainen povaa pysyvän ohjelmistossa
pitkään.
Kattavaa valikoimaa täydentää Rycote-mikrofonitarvikkeet.
”Sennheiserin ammattituotteet edustavat laadultaan alan korkeinta
– ja tulevan voimallisesti teattereihin.
”Näytelmämme dramatisoineet
osaamista ja parantavat entisestään Hedcomin kattavaa tarjontaa AV-, broad-
Hän näkee jo mielessään näyttämö-
Kaisa ja Matti Kuikkaniemi saivat
cast-, teatteri- ja viestintäsektoreille”, toteaa Hedcomin toimitusjohtaja
kuvan liki loppumattomat muokkaus-
Erkki Tuomiojalta poikkeusluvan
Jarmo Roivas.
mahdollisuudet.
hyödyntää Hella Wuolijoen neljää
Ohjelmiston helmiä
Niskavuori-näytelmää uuden teoksen
pohjana.
Hämeenlinnan Teatterin uuden pää-
Ensi syksynä Paavilainen vinkkaa tu-
näyttämön avajaisnäytös oli Heikki
tustumaan Veera Tyhtilän kirjoitta-
Lisätiedot:
Kari Lehtonen
Puh. 040 555 9910
[email protected]
Ari Manninen
Puh. 040 515 9731
[email protected]
Salon kirjoittama ja Sirkku Peltolan
maan Luoteisväylään, jossa ihmiset
ohjaama paini- ja nuorisonäytelmä
navigoivat tähtikirkkaan taivaan alla
Ilimari Jauhiaasen teräksinen ta-
kohti unelmaansa. Vai kiinnostaisi-
kavyö. Pääosaa esittää koko kansan
ko ranskalaisen Marc Comollettin
suosikki Aku Hirviniemi naapurikau-
elegantti farssi Älä pukeudu päiväl­
pungista Riihimäeltä.
liselle? Naurujen lomaan Paavilainen
Philips VariLite on julkaissut uu-
lupaa teatteritekniikan esittelyä ylei-
den tuotepesueen: tuoreimpia
sölle.
tulokkaita ovat hyvin pieniko-
Jo viime syksynä hitiksi nousseen
Niskavuori – Loviisan tarinan Paa-
Uusi VariLite
-tuoteperhe
koiset spotit VLX3 ja VL440.
VLX3 perustuu palkittuun
VLX-heittimeen. Sen kolme
120 Watin RGBW-led-lähdettä
tar­joavat täydellisen kontrollin
väreihin ja värilämpötilaan.
Spotin paino n 20 kiloa ja pituutta 60 cm.
VL440, VL770 ja VL880 on
täysin uusi kompakti efektiheitin. Polttimoina Philipsin MSR
400, MSR 700 ja MSR 800 CMY.
Värikiekolla, muutamalla gobo-
Verkatehdas valmistui
Verkatehdas on Hämeenlinnan keskustassa si-
Verkatehtaan alueella toimivat myös eloku-
jaitseva kulttuuri- ja kongressikeskus. Sen moni-
vakeskus Bio Rex, Hämeenlinnan Kau­pungin
puoliset ja muuntautuvat tilat soveltuvat erilais-
Teatteri, Hämeenlinnan Taidemuseo, Ars-Häme,
ten tapahtumien toteutukseen persoonallisessa,
Sibelius-opisto, Vanajaveden Opisto sekä Lasten
viihtyisässä ja kaupunki­maisessa ympäristössä.
ja nuorten kulttuurikeskus ARX.
Vanhan tehtaan päärakennuksessa ovat
musiikki- ja kongressisali, kokouskeskus ja
Hämeenlinnan Teatterin teatteritalon myötä
kiekolla, iiriksellä, frostilla, prismalla ja 15-36 asteen zoomilla
varustettu pienokainen painaa
25 kiloa ja pituutta on 61 cm.
Lisätiedot:
Pekka Rytilahti
Puh. 040 593 7033
[email protected]
Verkatehtaan kulttuurikeskus on nyt valmis.
ravintola. Hedcom on toimittanut musiikki- ja
kongressisaliin ääni- ja AV-järjestelmät.
Hedline
15
Hyvää kesää
kaikille Hedlinen
lukijoille!
Hedtec sai Fricolta
kunniamaininnan
75:ttä toimintavuottaan juhliva lämmitys- ja ilmanvaihtokojeita valmistava Frico on
myöntänyt Hedtecille Excellent Distributor -kunniamaininnan kauden 2010–2011
myyntisaavutuksista. Huomionosoituksen perusteena on ollut
merkittävä kasvu pitkäaikaisilla,
stabiloituneilla markkinoilla.
Hedengren yhtiöihin kuuluva
Oy Hedtec Ab on toiminut Fricon
edustajana Suomessa 1960-luvun
alusta alkaen. Pitkä ja läheinen
yhteistyö Fricon tuotekehityksen
ja tuotannon kanssa sekä vuosien
kokemus kotimaan lämmityslaitemarkkinoista on luonut vankan
perustan Hedtecin henkilökunnan
asiantuntemukselle.
Hedengren Direct
-verkkokauppa avattu
Syksyllä olemme
mukana muun muassa
seuraavilla messuilla:
Hedengren Direct Shop -verkkokauppa on avattu osoitteessa www.hedengren­
directshop.fi. Verkkokaupasta voi tilata vaivattomasti aitoja ja alkuperäisiä tarvikkeita ja varaosia Luxpölynimureihin – suulakkeita, letkuja ja putAidot Lux-tarvikkeet laitteeseesi
verkkokaupastamme osoitteessa
kia – sekä Aeroguard-
14.-15.9.
14.-18.9.
12.-14.10.
12.-14.10.
12.-14.10.
ilmanpuhdistimien
www.hedengrendirectshop.fi
Aroma-geelejä ja Duo-
Lux-asiakaspalvelu:
[email protected]
tai puh. (09) 6828 3599
Tuotteisiin voi tutustua
tex-mikrokuitutuotteita.
ympäri vuorokauden ja
ostokset toimitetaan
suoraan kotiin.
Kuntamarkkinat, Helsinki
(Security)
Habitare (Hedtec Valaistus)
FinnSec 2011 (Security)
AudioVisual 2011 (Hedcom)
Kiinteistömessut 2011 (Hedtec)
Palaute: [email protected] tai www.hedengren.fi/palaute_hedline
1918
nro 35, huhtikuu 2011
90
2008
Julkaisija: Oy Hedengren Ab
Toimituskunta:
Toimitus: Legendium Oy
Repro: Faktor Oy
Lauttasaarentie 50, 00200 Helsinki
Pasi Jokinen, Esa Kranz, Kaarin
puh. (09) 682 4420
Paino: ScanWeb,
puh. (09) 68 281, fax (09) 673 019
Laakso, Päivi Levänen, Sakari
Taitto: Legendium Oy/
Kouvola
www.hedengren.fi
Pennanen ja Monica Tallberg
Pauliina Sjöholm
ISSN 1238–6359
(päätoim.)
Kansikuva: Jari Härkönen
Painosmäärä: 14 000 kpl