VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY

Vuosikertomus
2012
Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku. www.vslapset.fi
2
VUOSIKERTOMUS 2012
SISÄLTÖ
KATSAUS VUOTEEN 2012
3
TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT
4
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
5
LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN
Vaikuttaminen
Jäsenjärjestöjen yhteistoiminnan tukeminen
Perhetalo Heidekenin toiminnan kehittäminen
Järjestö-kuntakumppanuuden edistäminen
5
5
6
7
8
KEHITTÄMISTOIMINTA
Yhdessä enemmän –hanke 2009-2013
Murkkuneuvola –hanke 2011-2015
9
9
10
VIESTINTÄ
13
HALLINTO JA TALOUS
Luottamuselimet, johtaminen
Talous
Varainhankinta, sijoitus- ja rahoitustoiminta
Perhetalo Heidekenin kiinteistö
Henkilöstö
13
13
14
15
16
16
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT, LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUDET
17
Liitteet
Liite 1. Jäsenjärjestöt, henkilökunta, hallitus, toimikunnat, työryhmät
Liite 2. Henkilöstötilinpäätös
3
KATSAUS VUOTEEN 2012
Vuosi 2012 oli järjestön 10-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuotta vietettiin monin eri tavoin yhdessäolon ja yhteistyön merkeissä. Kesäkuussa sireenien kukinnan aikaan vietettiin pihajuhlia Perhetalo Heidekenillä yhdessä jäsenjärjestöjen henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa. Syyskuussa järjestettiin juhlaseminaari, johon osallistui 62 alan ammattilaista. Seminaarin teemana oli dialogi kohtaamisen ja auttamisen
avaimena.
Juhlavuosi huipentui Lapsen Oikeuksien Päivänä 20.11.2012 pidettyyn juhlatilaisuuteen, jonka teemana
oli ”Kuntauudistus, uhka vai mahdollisuus lasten hyvinvoinnille”. Tilaisuudessa jaettiin ensimmäistä kertaa
järjestön ansiomerkit henkilöille, jotka omalla toiminnallaan olivat erityisen ansioituneesti edistäneet järjestö-kuntakumppanuuden toteuttamista ja Perhetalo Heidekenin aikaansaamista Turkuun. Tilaisuudessa
oli mukana päättäjiä, median edustajia ja kunta-järjestökumppaneita vuosien varrelta.
Vuoden aikana käynnistettiin järjestön strategian päivittäminen vuosille 2013-2015. Strategisia linjauksia
ja painopisteitä työstettiin ensin keväällä hallituksessa ja toiminnanjohtajien aamukahvitilaisuudessa. Tietoa jäsenjärjestöjen toiveista ja tulevaisuutta koskevista näkemyksistä saatiin myös Yhdessä enemmän –
hankkeen koordinaattorin tekemän järjestökiertueen yhteydessä. Strategiatyötä jatkettiin niiden pohjalta
alkusyksystä jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajille suunnatun sähköisen kyselyn avulla, henkilöstön kehittämispäivässä ja myöhemmin syksyllä strategiailtakoulussa, johon osallistui jäsenjärjestöjen toimijoita ja
järjestön henkilöstöä. Strategia vuosille 2013-2015 valmistuu keväällä 2013.
Järjestön toiminnan tärkein rahoittaja oli Raha-automaattiyhdistys, jonka rahoituksella tuettiin Yhdessä
enemmän –hankkeen ja Murkkuneuvola –hankkeen kehittämistyötä sekä suurelta osin perusjärjestötyötä.
Järjestön strategian mukaista perustoimintaa toteuttiin RAY:n myöntämän ns. hallinnollisen kohdennetun
toiminta-avustuksen turvin.
Keskeisin varainhankinta oli toimistotilojen sekä kokous- ja koulutustilojen vuokraustoiminta. Sen tuottamalla rahoituksella katettiin kiinteistön hankinnasta syntyneitä lainanhoitokuluja, mikä turvasi järjestön ja
sen jäsenjärjestöjen toiminnan Perhetalolla.
4
TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT
Järjestö perustettiin 8.10.2002 lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työtä tekevien järjestöjen alueelliseksi yhteistyö- ja asiantuntijajärjestöksi 17 aktiivisen järjestön voimin. Vuonna 2012 järjestössä oli mukana 28 alueella toimivaa järjestöä, jotka tekivät sekä ammatillista työtä että vapaaehtoistyötä lastensuojelun, mielenterveystyön ja päihdetyön alueella.
Toiminta-ajatus
Järjestön toiminnan tarkoituksena on seurata ja edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Varsinais-Suomessa sekä edistää lastensuojelujärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa ja yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa.
Järjestö vaikuttaa
lasten ja nuorten oikeuksiin ja hyvinvointiin.
jäsenjärjestöjen toiminnan tunnettavuuteen.
jäsenjärjestöjen vapaaehtoistyön ja ammatillisen työn huomioon ottamiseen ja hyödyntämiseen
lasten ja nuorten palvelujen suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Järjestö tukee jäsenjärjestöjensä toimintaa
tekemällä tunnetuksi ja markkinoimalla niiden toimintaa ja palveluja.
levittämällä järjestöjen hyviä käytäntöjä yhteistyöverkostoissa ja yhteishankkeissa.
antamalla kehittämistyöhön ja arviointiin liittyvää tukea, tietoa ja konsultaatiota.
tuottamalla järjestöjen laadunhallintaan yhtenäisiä periaatteita.
Järjestö edistää kuntien ja jäsenjärjestöjensä yhteistyötä ja kumppanuutta
toteuttamalla järjestö-kuntakumppanuuteen perustuvia kehittämishankkeita.
toimimalla yhteistyöfoorumeissa ja nostamalla esiin järjestö- ja asiakasnäkökulmaa.
Järjestö tuottaa kehittämishankkeita
kokoamalla hankeideat ja kehittämisteemat yhteisissä hankefoorumeissa.
kehittämällä toimintaa ja toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää jäsenjärjestöissä ja kuntien toiminnassa.
Järjestö toimii Perhetalo Heidekenillä
edistämällä talossa toimivien järjestöjen keskinäistä yhteistyötä.
kehittämällä perhetaloa ehkäisevän työn osaamis- ja kehittämiskeskuksena yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa.
tarjoamalla keskitettyjä toimitila- ja tukipalveluja jäsenjärjestöille (toimisto- ja kokoustilavuokraus,
kopiointi, siivous).
Arvot:
Lapsi- ja perhekeskeisyys
Kumppanuus
Yhdenvertaisuus
Käytännönläheisyys
Avoimuus
5
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n keskeisenä toimintaympäristönä olivat Varsinais-Suomen
maakunnassa sijaitsevat kunnat, alueella toimivat paikalliset ja valtakunnalliset jäsenjärjestöt sekä alueella asuvat lapset, nuoret ja lapsiperheet.
Vuonna 2012 toiminnan painopiste oli edelleen niissä kunnissa ja jäsenjärjestöissä, jotka osallistuivat
järjestön hallinnoimiin kehittämishankkeisiin. Yhdessä enemmän -hankkeen kuntakumppaneita olivat
Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo. Murkkuneuvola-hankeen kumppaneita olivat Turku, Raisio ja Salo. Jäsenjärjestöistä keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat ehkäisevää työtä tekevät ja
varhaista tukea antavat järjestöt.
Perusjärjestötyössä toiminta keskittyi vaikuttamistoiminnan ja viestinnän tehostamiseen, järjestön hankkeissa tapahtuvan kehittämistyön tukemiseen sekä jäsenjärjestöjen toiminnan tukemiseen. Perhetalo
Heidekenin toiminnan kehittäminen lastensuojelun osaamis- ja kehittämiskeskuksena vahvistui Murkkuneuvola-hankkeen Linkki-toiminnan myötä. Miljöönä perhetalo tarjosi Linkki-toiminnalle monipuolisia
mahdollisuuksia lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevien palvelujen kehittämiseen sekä järjestöjen
keskinäisen yhteistoiminnan tiivistämiseen ja kumppanuuteen.
LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN
Vaikuttaminen
Järjestön tavoitteena oli vaikuttaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointipalvelujen suunnitteluun ja
päätöksentekoon yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa. Tätä työtä tehtiin aluetasolla osallistumalla
KASTE –ohjelman Länsi-Suomen Remontin ohjausryhmän työskentelyyn ja kuntatasolla hyvinvointisuunnitelmatyöryhmien toimintaan Yhdessä enemmän hankkeen kunnissa. Keskeistä oli lisätä kuntatoimijoiden tietoisuutta järjestöjen vapaaehtoistyösta ja ammatillisista palveluista sekä edistää niiden hyödyntämistä osana kuntapalveluja. Tärkeää oli myös korostaa lapsinäkökulmaa ja lasten oikeuksia palvelujen
kehittämisessä.
Ehkäisevien palvelujen kehittämiseen vaikutettiin myös valtakunnan tasolla osallistumalla Lastensuojelun
Keskusliiton koordinoiman Ehkäisevän työn neuvottelukunnan työskentelyyn. Neuvottelukunta luovutti
keväällä oppilashuoltoa koskevan kannanoton ministeri Gustafssonille. Kannanoton valmistelussa kuultiin
myös jäsenjärjestöjä.
Järjestö laati keväällä yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa kannanoton hallituksen kehysriihen päätökseen
siirtää RAY:n pelituottoja budjetin yleiskatteeksi. Kannanotto lähetettiin kaikille varsinaissuomalaisille
kansanedustajille ja median edustajille. Kannanotossa vaadittiin, että RAY:n rahapelien tuotto tulee ohjata
täysimääräisesti yleishyödylliseen kansalaistoimintaan terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Jäsenjärjestöt pitivät kannanoton antamista tärkeänä ja allekirjoittivat sen 100 prosenttisesti.
Järjestö oli mukana Mun Perhe TV- dokumenttisarjan suunnittelussa, jota elokuvatuotantoyhtiö Pystymetsä Oy koordinoi yhteistyössä elokuvayhtiö Illumen kanssa. Hankkeen muita yhteistyökumppaneita ovat
RAY, Lapsiasiainvaltuutettu, Sosiaali- ja terveysministeriö sekä joukko valtakunnallisia järjestöjä, mm.
Suomen Uusperheellisten Liitto. Lapsen oikeuksien päivänä järjestön 10-vuotisjuhlassa Perhetalo Heidekenillä julkaistiin sarjan ensimmäinen traileri, joka kuvasi uusperheen arkea lapsen kertomana. Sarjan
dokumentit valmistuvat vuosien 2013 ja 2014 aikana.
Vuoden aikana Perhetalo Heidekenin toimintaan kävi tutustumassa lukuisa joukko alan ammattilaisia ja
oppilaitosten opiskelijoita. Näistä mainittakoon erityisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima
Suomen Terve Kunta –verkosto, jonka 30 edustajaa vieraili kesäkuussa perhetalolla.
6
Järjestön 10-vuotisjuhlatilaisuudessa Lapsen Oikeuksien päivänä jaettiin ansiomerkit henkilöille, jotka
olivat pitkäjänteisesti vaikuttaneet Perhetalo Heidekenin aikaansaamiseen sekä strategisen kumppanuuden edistämiseen lastensuojelujärjestöjen ja Turun kaupungin välillä. Muotoilija Miia Liesegangin suunnittelemat hopeiset ansiomerkit zirkonilla saivat seuraavat henkilöt, kuvan eturivistä vasemmalta alkaen:
Maija Perho, Maija Kyttä, Eija Heimo, Raija Haataja Nurminen, Sirpa Kuronen, Minna Aromaa, Päivi
Rautava, Maija Jäntti, Reima Orvasto ja Pekka Larkela. Lisäksi ansiomerkki luovutettiin Virpa Puistolle,
joka oli estynyt saapumaan ansiomerkkien jakotilaisuuteen.
Vuonna 2012 järjestö oli edustettuna seuraavissa yhteisöissä ja työryhmissä:
KASTE-ohjelman Länsi-Suomen Remontin ohjausryhmä
Lastensuojelun Keskusliiton hallitus
Lastensuojelun Keskusliitto, Ehkäisevän työn neuvottelukunta
MLL:n Varsinais-Suomen piiri, Perheiden Taiteiden yö -työryhmä
MLL:n Varsinais-Suomen piiri, VETURI vapaaehtoistoiminnan resurssiryhmä
Nuoret aikuiset -verkosto
Raision kaupunki, Hyvinvoinnin edistämisen työryhmä
Raision kaupunki, Remonttirukkanen
Varsinais-Suomen Sosiaalialan osaamiskeskus Oy Vasso Ab, Hyvinvointitiedon kehittämistyöryhmä
Sosiaali- ja terveysturvan Keskusliitto, Arviointiverkosto
Torinkulma -perhekeskuksen ohjausryhmä
Jäsenjärjestöjen yhteistoiminnan tukeminen
Järjestön tehtävänä on tukea jäsenjärjestöjä niiden toimintojen ja palvelujen tunnetuksi tekemisessä ja
tiedottamisessa sekä edistää jäsenjärjestöjen keskinäistä verkostoitumista ja kumppanuutta. Tehtävänä
on valmistella ja hallinnoida järjestökentän tarpeista lähteviä yhteistoiminta- ja kumppanuushankkeita,
hakea niille RAY:n projektirahoitusta sekä seurata, juurruttaa ja levittää niissä kehitettyjä toimintakäytäntöjä. Lisäksi järjestö antaa tarpeen mukaan tukea ja asiantuntija-apua jäsenjärjestöjen laatutyölle sekä
hankesuunnittelu- ja arviointiosaamiselle.
7
Vuonna 2012 jäsenjärjestöjen toimintaa ja palveluja tehtiin aiempien vuosien mukaan tunnetuksi järjestöja kuntatoimijoiden yhteistyöverkostoissa, kuten Länsi-Suomen Remontti – hankkeen ja Sosiaalialan
osaamiskeskus Vasson tilaisuuksissa.
Järjestön nettisivuilla ylläpidettiin keskitettyä palveluhakua jäsenjärjestöjen palveluista. Alan ammattilaisille jaettiin lisäksi järjestön hankkeissa tuotettuja palvelukarttoja, jotka sisälsivät tietoa jäsenjärjestöjen palveluista, kohderyhmistä, toiminta-alueista, ammattilais- ja vapaaehtoistoiminnasta ja yhteyksistä.
Syksyn strategiakyselyssä toiminnanjohtajat arvioivat järjestön onnistuneen järjestötyön näkyvyyden lisäämisessä, toiminnan ja osaamisen esille tuomisessa, tiedottamisessa, jäsenten huomioimisessa ja
verkostoinnissa.
Vuoden aikana jatkettiin Suomen Uusperheellisten Liiton järjestösihteerin mentorointia osana järjestöille
annettavaa arvioinnin ja projektihallinnan tukea. Toiminnanjohtajan antama mentorointi käynnistyi syksyllä 2011 Sosten arviointimentorikoulutuksessa. Mentorointisuhde jatkuu vielä keväälle 2013.
Toiminnanjohtajien aamukahvitilaisuuksia järjestettiin vuoden aikana kolme kertaa. Keskusteluteemoina
olivat uuden palkkajärjestelmän käyttöönotto, juhlavuoden tapahtumat, strategia vuosille 2013-2015,
järjestöjen hyvä hallinto ja hallitustyöskentely sekä järjestöissä käytössä olevat palkitsemistavat. Toiminnanjohtajien antaman palautteen mukaan tilaisuudet olivat onnistuneita ja ne toimivat heille tärkeinä vertaisverkostoina.
Järjestö vuokrasi kuudelle jäsenjärjestölle toimistotiloja perhetalossa ja ylläpiti yhteistä tietoliikenneverkostoa, keskitettyä kopiointia ja siivousta. Lisäksi järjestö vuokrasi kokous- ja koulutustiloja jäsenjärjestöille jäsenhintaan. Osa muista jäsenjärjestöistä hyödynsi talon kokous- ja ryhmätiloja omassa toiminnassaan.
Toimintasuunnitelmaan kirjattua projektihallinnan, arvioinnin ja johtamisen koulutusta jäsenjärjestöille ei
toteutettu rahoituksen puutteen vuoksi. Järjestö haki syksyllä 2011 Opintotoiminnan Keskusliiton jäsenyyttä, mitä ei hyväksytty. Koulutukset oli tarkoitus järjestää Opintotoiminnan Keskusliiton rahoituksella.
Perhetalo Heidekenin toiminnan kehittäminen
Perhetalo Heideken on varsinaissuomalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa toimivien jäsenjärjestöjen yhteinen talo. Perhetaloa kehitettiin edellisten vuosien tapaan järjestöjen ehkäisevän työn
osaamis- ja kehittämiskeskuksena, vapaaehtoistyönkeskuksena sekä palveluja ja toimintaa tuottavana
keskuksena, jossa jäsenjärjestöt tarjosivat monipuolisia palveluja ja toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Järjestön toiminnassa korostui eriytyisesti ehkäisevän työn kehittäminen osana Murkkuneuvola
–hankkeen Linkki-toimintaa. Linkkitoiminta löysi nopeasti paikkansa perhetalolla ja mahdollisti tärkeän
matalan kynnyksen ja varhaisen tuen palvelun alueen nuorille ja heidän vanhemmilleen.
Perhetalo Heidekenillä sijaitsi seuraavien järjestöjen toimitilat:
KOTA- Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Mannerheiminen Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry
Pelastakaa Lapset ry, Etelä-Suomen aluetoimisto, Turun toimipiste
Suomen Uusperheellisten Liitto ry
Turun ensi- ja turvakoti ry:n Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilari ja Jussityö
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Nuorten Ystävät irtisanoi toimistohuoneensa toukokuun alusta ja muutti isompiin tiloihin Turussa. Vapautunut toimistohuone ja Idan Kammari vuokrattiin Pelastakaa Lasten toimistotilaksi elokuun alusta.
Perhetalo Heidekenin koko henkilökunnalle suunnattuja talokokouksia pidettiin vuoden aikana yhteensä
seitsemän kertaa. Niissä oli osallistujia keskimäärin 8-10 henkilöä/kerta. Kokoukset toimivat järjestöjen
keskinäisinä viestintäkanavina ja niissä ideoitiin ja suunniteltiin yhteistyötä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Yhteisistä tilaisuuksista ja tapahtumista laadittiin koko vuotta koskeva vuosikello. Talon johtoryhmä ja
viestintäryhmä kokoontuivat tarpeen mukaan.
8
Järjestön 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin kesäkuussa jäsenjärjestöjen henkilökunnalle ja luottamushenkilöille Sireenien aikaan -pihajuhla. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 66 vierasta.
Järjestö osallistui MLL:n Varsinais-Suomen piirin koordinoiman Perheiden Taiteiden yö-tapahtuman
(16.8.2012) järjestämiseen. Tapahtumaa varten päivitettiin Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle yleisötapahtuman pelastussuunnitelma. Tapahtumaan osallistui n. 650 kävijää.
Järjestö ylläpiti ja päivitti yhdessä MLL:n Varsinais-Suomen piirin ja talossa toimivien muiden
jäsenjärjestöjen kanssa Perhetalo Heidekenin nettisivuja, joilla informoitiin kävijöitä ja asiakaskuntaa Perhetalolla toteutettavista tilaisuuksista ja tapahtumista.
Imetyksen tuki ry:n näyttely pidettiin perhetalolla marraskuussa.
Syksyn strategiakyselyyn vastanneiden toiminnanjohtajien mielestä järjestö oli onnistunut hyvin Perhetalo
Heidekenin toiminnan vakiinnuttamisessa ja verkostoitumisessa. Myös perhetalon avaamisessa erilaisille
toimijoille oli onnistuttu hyvin ja sen edistämistä pidettiin jatkossakin erittäin tärkeänä.
Järjestö-kuntakumppanuuden edistäminen
Järjestön keskeisenä tehtävänä on edistää ja lisätä jäsenjärjestöjen ja kuntien yhteistyötä ja
kumppanuutta lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen ja palvelujärjestelmien kehittämisessä. Näihin
kohdistuvaa konkreettista kehittämistyötä tehdään järjestön koordinoimissa kehittämishankkeissa (kts ss.
9-13). Johdon roolina on käynnistää ja ohjata kumppanuuteen perustuvia kehittämishankkeita, luoda niille
hyviä toimintaedellytyksiä sekä antaa tukea hankkeiden vastuuhenkilöille hankkeiden johtamisessa. Johdon tehtävänä on myös edesauttaa verkostoitumista, tiedonkulkua, tulosten juurruttamista ja levittämistä
järjestön ja sen jäsenjärjestöjen välille.
Vuoden 2012 aikana tehostettiin toiminnanjohtajan antamaa tukea Yhdessä enemmän -hankkeen ja
Murkkuneuvola-hankkeen vastuuhenkilöille. Yhdessä enemmän –hankkeen koordinaattorin kanssa käynnistettiin keväällä joka toinen viikko kokoontuvat työkokoukset, joissa tuettiin hankkeen etenemistä, arviointia sekä tulosten juurruttamista ja levittämistä. Murkkuneuvolan projektipäällikön kanssa toteutettiin
vastaavat palaverit kuukauden välein.
9
KEHITTÄMISTOIMINTA
Yhdessä enemmän –hanke 2009-2013
RAY myönsi vuonna 2009 käynnistyneelle hankkeelle jatkorahoituksen vuosiksi 2012–2013 tulosten juurruttamista ja levittämistä varten sekä PALVE -tietokannan kehittämiseksi alueelliseksi hakupalveluksi.
Hankkeessa kehitetään toimintamalleja lastensuojelujärjestöjen osallistumisesta kuntien hyvinvointisuunnitelmatyöhön ja järjestöjen palvelutiedon keräämisestä. Hanke tukee järjestöjen ja kuntien palvelujen
yhteensovittamista ja tuottaa kuntakohtaista tietoa järjestöjen varhaisen tuen palveluista, hyvistä käytännöistä, resursseista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta.
Hanke oli alkuvuoden ilman työtekijää. Jatkohanke pääsi aloittamaan toimintansa 13.2.2012, kun hankkeen uusi koordinaattori, Kirsi Broström aloitti työnsä.
Vuoden 2012 keskeisimmät tulokset
Väliraportin valmistuminen
Järjestökiertue
Kirjaukset Salon hyvinvointisuunnitelmaan
Järjestökyselyn toteutuminen ja analyysi, kyselystä tiedottaminen,
kyselyn muokkaus ja jatkokehittäminen
Palve-tietokannan siirto
Järjestömessujen toteutuminen
Hyvinvointitiedon tuottaminen
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n peruspalvelujen ja ehkäisevän lastensuojelun tiedonkeruu
lähetettiin helmikuussa jäsenjärjestöille ja emojärjestölle. Kyselyllä kerättiin kuntakohtaista tietoa varhaisen tuen palveluista hankkeen pilottikunnista (Turku, Salo, Raisio, Masku, Mynämäki ja Nousiainen) vuodelta 2011. Kyselyn pohjalta laadittiin entistä tiiviimpi ”Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2011”
-palveluraportti. Pilottikunnille laadittiin ja lähetettiin kuntakohtaiset tiedotteet kyselyn tuloksista.
Kyselyä muokattiin ja kehitettiin edelleen helpommin vastattavaksi syksyllä 2012. Muokkauksia tehtiin
sekä kyselyn sisältöön että tekniseen toteutukseen.
Sähköisen palveluhaun kehittäminen
Lastensuojelun Keskusliiton kehittämä ja ylläpitämä sähköinen Palve-palveluhaku tietokanta siirrettiin
toimintavuoden aikana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:lle. Vuoden aikana toteutettiin
- tietokannan tekninen siirto
- tietokannan alueellistaminen
- selvityksiä tietokannan kehittämismahdollisuuksista
- pieniä kehittämistoimenpiteitä
- jäsenjärjestöille tiedotus muutoksista
- kehittämistyön kilpailutuksen valmisteleminen
Kuntien hyvinvointisuunnitelmatyöhön osallistuminen
Hankkeen koordinaattori osallistui Salon hyvinvointisuunnitelman laatimiseen. Salon suunnitelmaan saatiin mukaan yleisesittely järjestöjen toiminnan tärkeydestä, Murkkuneuvola-hankkeen esittely sekä erillinen liite Salossa toimivista jäsenjärjestöistä ja niiden palveluista. Lisäksi hankkeessa seurattiin hyvinvointisuunnitelmien toteutumista Turussa, Raisiossa ja Perusturvakuntayhtymä Akselissa (Masku, Mynämäki,
Nousiainen) osallistumalla kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmiin.
10
Järjestöyhteistyö
Hankkeessa toteutettiin toimintavuoden aikana jäsenjärjestöihin suunnattu järjestökiertue, jossa uusi
koordinaattori tutustui jäsenjärjestöihin ja kartoitti niiden toiveita ja tuen tarvetta suhteessa emojärjestöön
ja kunta-järjestöyhteistyöhön.
Perhetalo Heidekenillä järjestettiin marraskuussa Järjestömessut neljättä kertaa. Messuilla oli näytteilleasettajina 21 jäsenjärjestöä, messujen kävijämäärä oli n. 400 henkilöä.
Hankkeen koordinaattori piti vuoden aikana tiiviisti yhteyttä jäsenjärjestöihin tiedottamalla hankkeen ajankohtaisista kuulumisista sekä muista ajankohtaisista asioista.
Julkaisut, hankkeen levittäminen ja juurruttaminen
Hankkeen väliraportti vuosilta 2009-2011 valmistui huhtikuussa. Väliraporttia postitettiin laajalti sidosryhmille ja jaettiin erilaisissa tilaisuuksissa. Väliraportti on hankkeen toimintojen levittämisen ja juurruttamisen väline.
Muita vuoden aikana tuotettuja julkaisuja olivat:
- jatkohankkeelle tuotettu esite
- jäsenjärjestöille suunnattu jäsenedut -esite
- esite jäsenjärjestöjen kesätoiminnasta
- keskusteluavun palvelukartta
Tukiprosessit
Hankkeessa tehtiin koko vuosi suunnitelmallista kehittämistyötä koordinaattorin ja toiminnanjohtajan yhteisten työkokousten muodossa, joita pidettiin joka toinen viikko. Hankkeen ohjausryhmä kokoontui vuoden aikana kolme kertaa.
Murkkuneuvola -hanke 2011-2015
Vuosi 2012 oli Murkkuneuvola-hankkeessa ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Hankkeessa kehitetään Linkki-toimintaa eli varhaisen tuen ja matalan kynnyksen palveluita 12-18 -vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen yhteistyössä kunta- ja järjestökumppaneiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota apua
ja tukea murrosikään, nuoruuteen ja vanhemmuuteen liittyvissä haasteissa mahdollisimman varhaisessa
vaiheessa. Päämääränä on pysyvän muutoksen aikaansaaminen nuorten ja heidän perheidensä ehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden järjestämisessä ja toimintatavoissa.
Vuoden 2012 keskeisimmät tulokset
Vanhempien vertaisryhmien (Murkkufoorumit™) käynnistyminen
Nuorten vertaisryhmien käynnistyminen
www.linkkitoiminta.fi -verkkosivut
Vauhdilla aikuisuuteen -opas ja sen jakelu (painos 2x 5000kpl)
1. versio Linkki-toiminnan palvelutarjottimesta
Omin jaloin -menetelmäkoulutus yhteistyössä Remontti-hankkeen kanssa
Toimintamuotoja vuonna 2012 olivat henkilökohtainen tuki ja ohjaus, vanhempien vertaisryhmät, nuorten
vertaisryhmät, Eväitä vanhemmuuteen -illat, muu toiminta nuorille ja vanhemmille sekä ammattilaisten
koulutus.
11
Henkilökohtainen tuki ja ohjaus
Henkilökohtaisen tuen muotoja ovat ohjaus ja neuvonta puhelimitse tai sähköpostitse sekä lyhytkestoinen
keskusteluapu. Henkilökohtainen tuki ja ohjaus on tarkoitettu nuorille ja vanhemmille, joko yhdessä tai
erikseen, myös ammattilaiset voivat ottaa yhteyttä omaan asiakkaaseen liittyvissä asioissa. Yhteydenoton
syynä ja keskustelun aiheena voi olla esimerkiksi huoli nuoren käyttäytymisestä tai mielialasta, huoli perhetilanteesta tai vanhemmuuden tukeminen. Henkilökohtaista tukea ja ohjausta antavat hankkeen koordinaattorit Turussa Perhetalo Heidekenillä, Salossa Armfeltin yläkoulussa ja Raision perhekeskuksessa
(syksystä 2012 alkaen, aiemmin Vaisaaren koulussa).
Ohjausta ja neuvontaa annettiin toimintavuonna 108 kertaa ja lyhytkestoista keskusteluapua 101 kertaa.
Asiakkaista 111 oli nuorten vanhempia ja 82 nuoria, ammattilainen oli asiakkaana 40 kertaa. Henkilökohtaista tukea ja ohjausta toteutettiin kaikissa kolmessa hankekunnassa. Osana työmuotoa Turussa ja
Raisiossa käynnistettiin syksyllä Omin jaloin - ehkäisevän lastensuojelun työmenetelmän kokeilu muutaman asiakasperheen kanssa.
Henkilökohtainen tuki ja ohjaus v. 2012
Määrä
Ohjaus ja neuvonta
108
Lyhytkestoinen keskusteluapu
101
Yhteensä
209
Asiakas
Vanhempi
Nuori
Ammattilainen
Määrä
111
82
40
Kunta
Raisio
Salo
Turku
Kpl
60
64
82
Vanhempien vertaisryhmät
Vanhempien avoimet vertaisryhmät eli Murkkufoorumit™ käynnistettiin Perhetalo Heidekenillä ja Raision
perhekeskuksessa tammikuussa ja Salossa syyskuussa. Ryhmät ovat murrosikäisten vanhemmille suunnattuja avoimia, ammatillisesti ohjattuja vertaisryhmiä, joissa käsitellään murrosikään ja vanhemmuuteen
liittyviä teemoja. Turussa ja Raisiossa ryhmien ohjaajana toimi hankkeen työntekijä työparinaan kunnan,
järjestön tai Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän työntekijä. Salossa ryhmän ohjauksesta vastasi MLL:n
Varsinais-Suomen piirin työntekijä työparinaan kunnan tai järjestön ammattilainen. Jäsenjärjestöistä
Murkkufoorumien toteutuksessa olivat vuonna 2012 mukana myös EHJÄ ry, SPR Turun Nuorten turvatalo
ja Turun ensi- ja turvakoti ry.
Toimintavuoden aikana pidettiin yhteensä 26 Murkkufoorumia, joihin osallistui 124 vanhempaa. Kerätyn
palautteen mukaan vanhemmat kokivat Murkkufoorumien aiheet hyödyllisiksi (ka 3,8 asteikolla 1-4) ja
ryhmien ilmapiirin avoimeksi ja turvalliseksi (ka 3,8) sekä arvioivat saaneensa kokoontumisista lisää eväitä vanhemmuuteen (ka 3,3). Murkkufoorumit arvioitiin hyväksi tavaksi tukea vanhemmuutta (ka 3,5).
Nuorten vertaisryhmät
Raisiossa käynnistettiin tammikuussa yhteistyössä Raision erityisnuorisotyön kanssa 7. luokan pojille
suunnattu suljettu vertaisryhmä, jonka tavoitteena on sosiaalisten taitojen vahvistaminen ja mielekäs tekeminen vapaa-aikaan. Ryhmässä oli mukana kahdeksan poikaa ja kokoontumisia oli vuoden aikana 27.
Ryhmän ohjaajina toimivat kunnan erityisnuorisotyöntekijä sekä Raide ry:n nuorisotyöntekijä. Ryhmä
jatkaa toimintaansa keväällä 2013.
12
Salossa Halikon lukiossa suunniteltiin ja käynnistettiin yhteistyössä Kota ry:n kanssa RennoX-ryhmä
stressaaville ja jännittämisestä kärsiville opiskelijoille. Ryhmä koottiin yhteistyössä lukion opiskelijahuollon
kanssa ja siihen osallistui neljä nuorta. Ryhmä kokoontui loppuvuoden aikana viisi kertaa ja se päättyy
tammikuussa 2013.
Turussa ja Raisiossa oli tarkoitus käynnistää vuoden aikana Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton
kehittämä Vetskari-vertaisryhmä vanhempiensa eron kokeneille nuorille. Laajasta markkinoinnista ja tiedotuksesta huolimatta ryhmiin ei kuitenkaan saatu riittävästi nuoria.
Eväitä vanhemmuuteen -illat
Eväitä vanhemmuuteen -illat ovat asiantuntijan alustamia luento- ja keskustelutilaisuuksia nuorten vanhemmille. Vuoden 2012 aikana toteutettiin Salossa yksi ja Turussa neljä Eväitä vanhemmuuteen -iltaa,
joiden aiheina oli viisaasti verkossa, nuorten syömishäiriöt, vanhemman jaksaminen, kahden kodin nuoret
ja nuoren seksuaalisuus. Iltojen asiantuntijoina oli kuntien ja järjestöjen ammattilaisia; jäsenjärjestöistä
mukana toteutuksessa olivat MLL:n Varsinais-Suomen piiri ry ja Suomen Uusperheellisten Liitto ry.
Iltoihin osallistui 61 vanhempaa. Kerätyn palautteen mukaan osallistujat pitivät iltoja hyvänä tapana tukea
vanhemmuutta ja kokivat saaneensa lisää eväitä vanhemmuuteen ja jaksamiseen.
Muu toiminta nuorille ja vanhemmille
Hanke julkaisi yhteistyössä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa murrosikäisten vanhemmille
suunnatun Vauhdilla aikuisuuteen -oppaan, jota jaettiin vuoden aikana maksutta eri tilaisuuksissa nuorten
vanhemmille ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Seurakuntayhtymän kautta opasta jaettiin myös kaikille rippikoululaisten vanhemmille. Opasta on jaettu pilottikuntien lisäksi myös muualle Varsinais-Suomeen.
Hankkeen pilottikouluissa Salossa ja Raisiossa toteutettiin vuoden aikana Päihdebussi/-parkkivierailut
yläkoululaisille yhteistyössä Raide ry:n kanssa ja lukiolaisten hyvinvointipäivä yhteistyössä kunta- ja järjestökumppaneiden kanssa. Turun AMK:n sosionomiopiskelijat toteuttivat lisäksi Perhetalo Heidekenillä
hyvinvointipäivän lukiolaisille (Tukialus-projekti). Yhteistyössä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n
kanssa toteutettiin Vanhempien eron ABC-illat (yht. 4) kaikissa hankekunnissa.
Ammattilaisten koulutus
Yhteistyössä Kaste I -ohjelman Remontti-hankkeen kanssa järjestettiin kaksipäiväinen Omin jaloin ehkäisevän lastensuojelun menetelmäkoulutus kuntien ja järjestöjen ammattilaisille. Lisäksi järjestettiin
kolmipäiväinen Vetskari-ryhmän ohjaajakoulutus yhteistyössä Kasvatus- ja perheneuvontaliiton kanssa.
Näihin koulutuksiin osallistui kaikkiaan 81 kuntien ja järjestöjen työntekijää. Yhteiset koulutukset ovat
osaltaan tuoneet toimintaan lisää ammattilaisia ja luoneet siten uutta pohjaa yhteistyölle.
Tiedotus
Linkki-toiminnalle tuotettiin alkuvuodesta omat nettisivut, www.linkkitoiminta.fi. Linkki-toiminta on myös
Facebookissa, jossa tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista ja toiminnasta, ja jonne linkitetään nuorten
ja vanhempien hyvinvointiin liittyviä uutisia. Alkuvuodesta tehtiin myös nuorille suunnattu esite toiminnasta ja Linkki-tarra.
Toiminnasta tiedotettiin eri kohderyhmille vuoden aikana seuraavasti:
- info- ja esittelytilaisuudet, tapahtumat (n. 1200 osallistujaa)
- artikkelit paikallislehdissä (9 kpl) ja jäsenjärjestöjen lehdissä (3 kpl)
- maksulliset mainokset paikallislehdissä (3 kpl)
- Linkin sähköinen tiedote (9 kpl)
13
Verkostot ja yhteistyö
Hankkeessa mukana olevat jäsenjärjestöt osallistuivat vuoden aikana hankkeen kehittämistyöhön - sekä
suoraan asiakkaisiin kohdentuvaan työhön että hankkeen koordinoimiin verkostoihin ja työryhmiin. Hankkeen järjestämiin koulutuksiin osallistui ammattilaisia myös muista jäsenjärjestöistä.
Kuntakumppaneiden kanssa tehtävän kehittämistyön tuloksia olivat mm. yhteinen työparityöskentely Raision perheneuvolan kanssa ja maininnat Linkki-toiminnasta Raision ja Salon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa. Kaste I -ohjelman Remontti-hankkeen kanssa yhteistyötä tehtiin yhteisen koulutuksen
lisäksi osallistumalla Nuorisopilotin Kasvamme yhdessä -vanhempainiltoihin. Yhteistyötä on tarkoitus
tiivistää jatkossa, Linkki-toiminta on mainittu yhteistyökumppanina Kaste II - ohjelmaan valmisteltavassa
Turun hankesuunnitelmassa.
Hankkeen koolle kutsumina ja koordinoimina työryhminä käynnistettiin loppuvuodesta Omin jaloin yhteistyöryhmät Turussa ja Raisiossa. Työryhmissä on mukana kuntien ja järjestöjen ammattilaisia.
Hankkeen ohjausryhmä kokoontui vuoden aikana kolme kertaa ja Linkki-rukkanen työryhmä kuusi kertaa.
Vuoden aikana hankkeen työntekijät osallistuivat lisäksi seuraavien työryhmien toimintaan: Pilottikoulujen
oppilashuoltoryhmät (3), Nuoret aikuiset -verkosto (Turku) ja Nuorten kanssa työskentelevät -ryhmä (Salo).
VIESTINTÄ
Järjestön viestintä tukee järjestön omaa vaikuttamistyötä ja jäsenjärjestöissä tehtävää työtä. Viestintää
toteutetaan osana perustoimintaa ja järjestön hankkeita.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyneillä Uutiskirjeillä informoitiin säännöllisesti jäsenjärjestöjä, julkisen sektorin toimijoita sekä yhteistyökumppaneita järjestön ja sen hankkeiden ajankohtaisesta toiminnasta.
Hankkeet julkaisivat lisäksi toiminnastaan omat projektitiedotteensa.
Järjestö tiedotti jäsenjärjestöjen palveluista ja toiminnoista esitteiden, verkkosivujen ja palvelukarttojen
avulla sekä henkilökohtaisesti yhteistyöfoorumeissa. Palvelukarttoja jaettiin laajasti kuntien ja järjestöjen
toimijoille. Verkkosivuilla ylläpidettiin PALVE –tietokantaan perustuvaa palveluhakua, jota tullaan kehittämään alueellisena tietokantana osana Yhdessä enemmän –hanketta. Järjestön verkkosivuilta oli lisäksi
linkit jäsenjärjestöjen omille verkkosivuille ja perhetaloheideken.fi verkkosivuille, joita järjestö myös ylläpiti
yhteistyössä MLL:n Varsinais-Suomen piirin kanssa.
Jäsenjärjestöjen johtohenkilöille suunnattua viestintää toteutettiin lähettämällä hallituksen kokousten
esityslistat ja pöytäkirjat kaikkiin jäsenjärjestöihin sähköpostitse. Esityslistojen ja pöytäkirjojen avulla
jäsenjärjestöjohdolla oli mahdollisuus seurata asioiden valmistelua ja päätöksentekoa järjestössä.
Huhtikuussa järjestön verkkosivuille avattiin suljettu työhuone hallitustyöskentelyä varten. Tarkoituksena
oli helpottaa hallituksen kokousasiakirjojen saavutettavuutta ja luoda foorumi, jossa hallituksen jäsenet
voivat keskustella sekä jakaa tietoja ja dokumentteja keskenään. Keskustelufoorumin käyttö oli vielä
vähäistä vuoden aikana.
Viestinnässä korostui järjestön 10-vuotisjuhlavuoden tapahtumat.
HALLINTO JA TALOUS
Luottamuselimet, johtaminen
Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa. Hallituksen puheenjohtajana toimi Maija Perho ja
varapuheenjohtajana Elina Heikkilä. Hallituksen tukena työskenteli työvaliokunta, joka kokoontui kolme
kertaa, näistä kaksi kokousta pidettiin sähköpostikokouksena. Työvaliokuntaan kuului hallituksen puheen-
14
johtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen valitsemana jäsenenä Anja Tolonen. Esittelijänä toimi toiminnanjohtaja Eija Heimo.
Kevätkokous pidettiin 16.4.2012. Kevätkokouksessa oli läsnä kokousedustajat yhdestätoista eri jäsenjärjestöstä. Kevätkokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös ja vuosikertomus vuodelta 2011. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 28.11.2012, siihen osallistui virallisia edustajia kymmenestä eri jäsenjärjestöstä. Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013 ja valittiin kolme
uutta jäsentä hallitukseen erovuoroisten tilalle.
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry oli vuonna 2012 jäsenenä tai osakkaana seuraavissa yhteisöissä:
Lastensuojelun Keskusliitto
Sosiaalialan Työnantajat ry
Kiinteistöosakeyhtiö Heidekenin hallitus, varsinaisina jäseninä Eija Heimo (vpj.), Hannele Suomi
ja Pekka Larkela ja varajäseninä Elina Heikkilä, Anja Tolonen ja Jari Lehtinen. Kiinteistöosakeyhtiön hallitus kokoontui neljä kertaa vuoden aikana.
Sosiaalialan osaamiskeskus Ab Vasso Oy
Järjestön jäsenenä voi olla rekisteröity yhdistys, säätiö tai yhteisö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia Varsinais-Suomessa. Vuoden 2012 lopussa järjestössä oli 28 jäsentä. Kataja ry:n
jäsenyys järjestössä päättyi vuoden lopussa. Järjestön jäsenjärjestöt on lueteltu liitteessä 1.
Talous
Tilikauden 2012 alijäämäksi tuli -5326,97 €. Alijäämän syntyyn vaikutti suurelta osin 10–vuotisjuhlavuoden tilaisuuksista syntyneet kustannukset. Juhlaseminaarin osallistumismaksutuotot olivat 3080 €, joka oli
7000 € budjetoitua vähemmän. Hallitukselle raportoitiin säännöllisesti järjestön taloudesta kuukausittaisten kuluraporttien ja neljännesvuosittaisten tuloslaskelmien avulla.
Järjestön toiminnan suurin rahoittaja oli Raha-automaattiyhdistys, sen osuus järjestön tuotoista oli
yhteensä 76%. RAY:n rahoitus hallintoon ja perustoimintaan oli 73 000 € ja projektitoimintaan 284 277,62
€. RAY rahoitti lisäksi 15 000 € investointirahoituksella Perhetalo Heidekenin lämmönsiirtimen ja puurakennuksen peltikaton uusimista. Hallinnolliseen toiminta-avustukseen haettiin syksyllä 47 000 € korotusta,
joka sille myönnettiin vuoden 2013 alusta.
Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet –säätiö myönsi lisäksi 11 400 € avustuksen perhetalon peruskorjauksiin. Sillä voitiin kattaa investointihankkeen omarahoitusosuus ja koulutustilojen välisten desibeliovien
hankinta.
Järjestön rahoituslähteet vuonna 2012
14%
3%
3%
15%
RAY-avustukset,
projektit
7%
58%
RAY-avustukset,
toiminta-avustus
RAY-avustukset,
investoinnit
Muu avustusrahoitus
Vuokratuotot
Muut tuotot
15
Järjestön tuotot vuosina 2010-2012.
Tuotot
2012
RAY –kohdennettu toiminta-avustus
RAY-yleisavustus
RAY -projektit
RAY- investointirahoitus
Yleisavustus (Turku)
Vuokratuotot (tilavuokrat, ym)
Muu avustusrahoitus
Varainhankinta
Kulukorvaukset
Palkkatuki
Muut tuotot
Tuotot yhteensä
73 000
284 278
15 000
2 000
69 463
10 834
2 908
25 088
4 285
486855
2011
73 000
289 548
2 000
63 376
2010
72 000
307 222
24 107
52 380
7 325
2 540
14 203
19 966
455 043
475 636
2 825
Järjestön kulut vuosina 2010-2012.
Kulut
Henkilöstökulut
Toimintakulut, tiedotus, tutkimus
Hallinto- ja toimistokulut
Tilakustannukset (varsin.toiminta)
Hoitovastikkeet, korot, ym.
Hankinnat, ym.
Muut kulut
Investointi (peltikatto, lämmönsiirrin)
Poistot
Kulut yhteensä
Tilikauden yli-/alijäämä
2012
308 886
55903
17918
25098
49978
7827
1015
23939
1618
492182
-
5327
2011
2010
302 156
40 104
17 683
22 587
48 886
17 559
313 682
89 934
15 208
18 205
42 228
2 202
2158
448 977
+ 6 065
475 584
+ 52
Turun kaupunki myönsi järjestölle toiminta-avustusta 2000 € yhdistyksille jaettavasta toiminta-avustusmäärärahasta. Määräraha mahdollisti osaltaan perustoiminnan tuen yhteistyöhankkeiden kehittämiselle.
Sosiaalialan järjestöjä koskeva uusi palkkausjärjestelmä otettiin käyttöön 1.2.2012 alkaen. Työehtosopimuksen mukaiset yleiskorotukset 2,4 % maksettiin henkilökunnalle 1.2.2012 alkaen. Lisäksi maksettiin
helmi-kuun palkanmaksun yhteydessä kertakorvauksena 150 € kannustuserä kaikille työntekijöille.
Vuoden 2012 lopussa järjestöllä oli rahalaitoslainaa jäljellä yhteensä 222 492 €. Lainaa lyhennettiin vuoden aikana 14 252 € . Lainan korot olivat 9661,62 €. Järjestö otti loppuvuodesta 2007 ja alkuvuodesta
2008 lainaa Perhetalo Heidekenin kiinteistön ja tontin ostoa varten yhteensä 285 000 €, laina-ajan ollessa
20 vuotta. Osa lainasta (220 000 €) otettiin kiinteäkorkoisena lainana ja osa (65 000 €) sidottiin markkinakorkoiseen 12 kk:n euriboriin.
Varainhankinta, sijoitus- ja rahoitustoiminta
Varainhankinnalla sekä sijoitus- ja rahoitustoiminnalla katettiin järjestön hallinnon ja perustoiminnan kuluja yhteensä 22510 €, mitä osuutta toiminnasta RAY:n hallinnollinen toiminta-avustus ei riittänyt kattamaan.
Vuonna 2012 järjestön varainhankinta muodostui osin jäsenmaksutuloista, jotka olivat yhteensä
2520 €. Jäsenmaksun suuruus oli 100 € niiltä jäsenjärjestöiltä, joilla oli palkattua henkilökuntaa ja 60 €
16
niiltä järjestöiltä, jotka toimivat puhtaasti vapaaehtoisvoimin. Jäsenjärjestöistä vapaaehtoisvoimin toimi
seitsemän järjestöä. Palkattua henkilökuntaa oli 21 jäsenjärjestöllä. Jäsenmaksu säilyi ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna.
Osana rahoitustoimintaa järjestö vuokrasi toimitiloja jäsenjärjestöille sekä kokous- ja ryhmätiloja myös
muille tahoille perusjärjestötyön, hallinnon, lainanhoitokulujen ja kiinteistön hoitoon liittyvien kulujen kattamiseksi. Vuoden 2012 lopussa järjestön vuokralaisina oli Perhetalo Heidekenillä kaikkiaan kuusi järjestöä. Toimistotilojen vuokraa korotettiin 0,80 €/m²/kk tammikuun alusta lähtien. Korotus johtui energiakustannusten noususta.
Kokous- ja koulutustilojen vuokrauksessa saavutettiin vuoden aikana hyvin sille asetetut tavoitteet. Niiden
vuokratuotot kasvoivat 36 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu johtui pääasiassa pitkäkestoisista työllisyyskoulutuksista, joita perhetalolla pidettiin.
Perhetalo Heidekenin kiinteistö
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toimitilat sijaitsevat Perhetalo Heidekenillä. Järjestön
omistuksessa on 54,29 % Perhetalo Heidekenin kiinteistön osakkeista ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry:n omistuksessa 45,71%. Osakkeenomistajat perustivat joulukuussa 2007
Kiinteistöosakeyhtiö Heidekenin, joka omistaa ja hallitsee Perhetalo Heidekenin kiinteistöä.
Perhetalo Heidekenin isännöinnistä vastaa Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy ja kiinteistön huollosta
Kiinteistöhuolto J. Rusanen Oy.
Kiinteistöosakeyhtiö Heideken toteutti vuoden 2012 aikana yhdessä järjestön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin kanssa päärakennuksen lämmönsiirtimen ja piharakennuksen peltikaton uusinnan syksyllä 2007 tehdyn kuntokartoituksen korjaussuunnitelman mukaisesti.
Järjestö oli edustettuna Kiinteistöosakeyhtiö Heidekenin hallituksessa osakkuuttaan vastaavasti. Kiinteistöosakeyhtiön hallitus kokoontui vuoden aikana 4 ja yhtiökokous 2 kertaa. KOY Heidekenin hallituksen
järjestöedustajat ilmenevät Liitteestä 1.
Henkilöstö
Vuoden 2012 aikana järjestössä työskenteli kuusi kokopäiväisessä työsopimussuhteessa olevaa työntekijää ja kaksi osa-aikaista työntekijää työllistämistuella. Toimistosihteerin työtehtävät jakautuivat perusjärjestötyön, Yhdessä enemmän –hankkeen ja Murkkuneuvola –hankkeen kesken.
Kehittämiskeskustelut käytiin työntekijöiden kanssa keväällä ja syksyllä. Viikoittaisissa työkokouksissa
käytiin läpi ajankohtaisia asioita ja päivitettiin työsuunnitelmia. Koko henkilökuntaa koskevat viikkopalaverit pidettiin maanantaisin. Henkilöstö kehitti itseään aktiivisesti osallistumalla alaa koskevaan koulutukseen. Murkkuneuvola -hankkeen henkilöstö osallistui lisäksi työnohjaukseen, yhteensä 10 kertaa. Henkilökunnan kehittämispäivät pidettiin maaliskuussa ja lokakuussa ja Tyky-päivät toukokuussa ja
marraskuussa. Osana työhyvinvointia henkilökunnalle jaettiin kulttuuri/ liikuntasetelit.
Työtyytyväisyyskyselyä ei toteutettu suunnitelmien mukaisesti vuoden aikana. Työsuhteiden päättyessä
työntekijät täyttivät lomakkeen, jossa antoivat palautetta työstään, työyhteisön ilmapiiristä, yhteistyöstä ja
johtamisesta. Annetun palautteen mukaan työntekijät olivat edellisten vuosien tapaan tyytyväisiä järjestön
työilmapiiriin, sisäiseen yhteistyöhön ja esimiestyöskentelyyn.
Järjestön työterveyshuolto toteutettiin Lääkäriasema Pulssin kanssa tehdyllä sopimuksella.
Henkilöstöä koskevat tunnusluvut kerrotaan tarkemmin henkilöstötilinpäätöksessä (Liite 2).
17
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT, LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUDET
Järjestön toiminnassa merkittävimpiä riskejä ovat aikaisempien vuosien tapaan Perhetalo Heidekenin
kiinteistön lainojen hoitoon ja toimitilojen vuokraustoimintaan liittyvät riskit. Sijoitus- ja rahoitustoiminnasta
saaduilla vuokratuotoilla katetaan lainanhoitokulujen lisäksi niitä perustoiminnan kuluja, joita ei hallintoon
kohdistuvalla toiminta-avustuksella pystytä kattamaan.
Perhetalo Heidekenin ostosta syntyneet lainanhoitokulut, vuositasolla n. 24 000 €, rasittavat tulevinakin
vuosina järjestön taloudenhoitoa. Tästä summasta lainan lyhennyksen osuus on vuosittain 14 252 € ja
korkokulujen osuus n. 9600 €. Lainanhoitokulut ovat kuitenkin seuraavien viiden vuoden aikana hyvin
ennustettavissa, johtuen siitä, että suurin osa lainasta on sidottu kiinteään korkoon ja suojattu koronvaihtosopimuksella koronnousua vastaan.
Kokous- ja ryhmätiloista saadut vuokratuotot kasvoivat vuoden 2012 aikana huomattavasti suhteessa
edellisiin vuosiin, mikä omalta osaltaan helpotti rahoitustilannetta. Tulevien vuosien tuotto-odotukset
perustuvat arvioon jatkuvasta hyvästä käyttöasteesta. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että järjestöt käyttävät aktiivisesti tiloja omiin koulutuksiinsa ja ryhmien pitämiseen sekä siihen, että myös työvoimapoliittiset
koulutukset jatkuvat perhetalolla. Tehostettua tilojen markkinointia on tärkeää myös jatkossa toteuttaa
käyttöasteen ja vuokratuottojen varmistamiseksi.
Järjestön hallinnon ja perustoiminnan rahoitukseen saatiin vuonna 2012 RAY:ltä ns. hallinnollista kohdennettua toiminta-avustusta, jonka suuruus oli 73 000 €. Tähän rahoitukseen saatiin RAY:ltä vuoden
2013 alusta 47 000 € korotus. Aiempaa suurempi rahoitus mahdollistaa jatkossa toiminnanjohtajan lisäksi
järjestösihteerin kokopäiväisen työsuhteen ja mahdollistaa hallinnon ja perustoiminnan laadullisen kehittämisen.
18
LIITE 1
JÄSENJÄRJESTÖT, HENKILÖKUNTA, HALLITUS, TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT
Jäsenjärjestöt vuonna 2012 (jäsenjärjestöjä yhteensä 28)
Auralan Kerhokeskus ry
Folkhälsans Förbund rf.
Erityishuoltojärjestöjen Liitto EHJÄ ry
SOS-Lapsikylä
Kataja ry
KOTA –Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry, Turun Kriisikeskus
Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry
Nuorten Perhetuki ja tiedotusyhdistys Raide ry
Nuorten Ystävät
Omaiset mielenterveystyön tukena, Lounais-Suomen yhdistys ry
Operaatio Toivo ry
Pelastakaa Lapset
Perhekuntoutuskeskus Lauste
Sateenkaari Koto ry
Suomen Punainen Risti, Turun Nuorten turvatalo
Suomen Uusperheellisten Liitto ry
Turun ensi- ja turvakoti ry
Turun Kaupunkilähetys ry
Turun Lastenhuoltotyöntekijät ry
Turun Lazaruspalvelu ry
Turun NMKY ry
Turun seudun elatusvelvolliset ry
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry
Varsinais-Suomen Perheterapiayhdistys ry
Varsinais-Suomen Sijoituslasten vanhemmat ry
Yhteiset Lapsemme – All our children ry
Hallitus vuonna 2012
Puheenjohtaja
Maija Perho, ohjelmajohtaja
Jäsenet
Heikkilä Elina, KOTA-Lasten ja nuorten hyvinvointi ry, varapuheenjohtaja
varajäsen, Haataja-Nurminen Raija, MLL:n Varsinais-Suomen piiri ry
Ketonen Jussi, Perhekuntoutuskeskus Lauste
varajäsen, Kiesiläinen Kari, SOS -Lapsikylä ry
Regina Strandberg, Folkhälsans Förbund rf.
varajäsen, Koskinen Samuli, Omaiset mielenterveystyön tukena, Lounais-Suomen yhdistys ry
Lehtinen Jari, Suomen Uusperheellisten Liitto ry
varajäsen, Kirsi Broström, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry, 16.4.2012 asti
varajäsen Sini-Kukka Malmberg, Turun Kaupunkilähetys ry, 16.4.2012 alkaen
Luoto Sami, Pelastakaa Lapset ry
varajäsen, Lahdenkauppi Ilpo, Turun NMKY ry
Tolonen Anja, SPR:n Turun Nuorten turvatalo
varajäsen, Mika Palasto, Turun seudun elatusvelvolliset ry
Heimo Eija, toiminnanjohtaja, hallituksen sihteeri
Syrjänen Johanna, projektipäällikkö, Murkkuneuvola-hanke, henkilöstöedustaja
19
Työvaliokunta vuonna 2012
Perho Maija, puheenjohtaja
Heikkilä Elina, KOTA-Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Tolonen Anja, SPR.n Turun Nuorten turvatalo
Heimo Eija, toiminnanjohtaja
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n henkilökunta
Broström Kirsi, koordinaattori, Yhdessä enemmän –hanke (13.2.2012 alkaen)
Heimo Eija, toiminnanjohtaja
Kokkonen Lyydia, kokous-/aulaemäntä (10.2.-9.12.2012)
Korpinen Marita, kokous-/aulaemäntä (6.2.2012 asti)
Nurmi Anu, koordinaattori, Murkkuneuvola -hanke
Rosten Kirsi, koordinaattori, Murkkuneuvola -hanke
Smiley Soile, toimistosihteeri/projektisihteeri
Syrjänen Johanna, projektipäällikkö, Murkkuneuvola-hanke
Tihinen Rita, kokous-/aulaemäntä (31.11.2012 asti)
Tolonen Tuija, kokous-/aulaemäntä (14.12.2012 alkaen)
Yhdessä enemmän – hankkeen ohjausryhmä
Elo-Kuru, Hannele Raision kaupunki
Haataja-Nurminen Raija, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry
Heimo Eija, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry, puheenjohtaja
Koskinen Samuli, Omaiset mielenterveystyön tukena, Lounais-Suomen yhdistys ry
Lagström Hanna, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus
Orvasto Reima, Turun Lastenhuoltotyöntekijät ry, Grafiro
Ouramo Vuokko, Turun kaupunki
Ylä-Herranen Tiina, Lounais-Suomen Remontti – hanke
Yhdessä enemmän - hankkeen projektiryhmä
Broström Kirsi, koordinaattori, Yhdessä enemmän -hanke
Heimo Eija, toiminnanjohtaja
Murkkuneuvola -hankkeen ohjausryhmä
Haapanen Mari, Salon kaupunki
Heikkilä Elina, KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Hulkkonen Mikko, Raision kaupunki (varajäsen: Elo-Kuru Hannele)
Kallio Hannele, Turun kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi
Karppinen Tiina, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Kiviluoma Tea, Turun kaupunki, kasvatus- ja opetustoimi (varajäsen: Levola-Lyytinen Johanna)
Larkela Pekka, Suomen Uusperheellisten Liitto ry
Nurmi Anu, Murkkuneuvola -hanke
Rippstein Katja, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry (varajäsen: Haataja-Nurminen Raija)
Rosten Kirsi, Murkkuneuvola -hanke
Syrjänen Johanna, Murkkuneuvola -hanke
Tolonen Anja, SPR Turun Nuorten turvatalo, pj.
af Ursin Piia, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus (varajäsen: Lagström Hanna)
Murkkuneuvola -hankkeen työryhmä Linkki-rukkanen
Hallbäck-Vainikka Teija, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Heikkilä Elina, KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Härkönen Pekka, Turun ensi- ja turvakoti ry
Karppinen Tiina, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Niinimäki Tuire, EHJÄ ry
Nurmi Anu, Murkkuneuvola -hanke
Ovaska Tytti, EHJÄ ry
Rippstein Katja, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry
Rosten Kirsi, Murkkuneuvola -hanke
Syrjänen Johanna, Murkkuneuvola -hanke
Tamminen Katja, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry
Tommila Aija, Raide ry
Tuomola Heidi, SPR Turun Nuorten turvatalo
Kiinteistöosakeyhtiö Heideken Oy:n hallitus
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n edustajat:
Heimo Eija, toiminnanjohtaja, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
varajäsen Elina Heikkilä
Suomi Hannele, Turun ensi- ja turvakoti ry
varajäsen Anja Tolonen, SPR Turun Nuorten turvatalo
Pekka Larkela, Suomen Uusperheellisten Liitto
varajäsen Jari Lehtinen, Suomen Uusperheellisten Liitto
20
Perhetalo Heidekenin johtoryhmä
Haataja-Nurminen Raija, MLL:n Varsinais-Suomen piiri ry
Heimo Eija, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Perhetalo Heidekenin viestintätyöryhmä
Haataja-Nurminen Raija, MLL:n Varsinais-Suomen piiri ry
Heikkilä Elina, KOTA –Lasten ja nuorten hyvinvointi ry
Heimo Eija, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Koivunen Ulla, MLL:n Varsinais-Suomen piiri ry
Smiley Soile, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Perhetalo Heidekenin talokokous
Heimo Eija, puheenjohtaja, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Talossa toimivat työntekijät
21
LIITE 2
HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS
Henkilöstön määrä
Vuoden 2012 aikana järjestössä työskenteli kuusi kokopäiväisessä työsopimussuhteessa olevaa työntekijää ja kaksi osa-aikaista työllistettyä (22,5 t/vk), jotka olivat oikeutettuja työllistämistuen korotettuun palkkatukeen. Järjestön projekteissa työskentelevien työntekijöiden työsuhteet olivat määräaikaisia. Toimistosihteerin/projektisihteerin tehtävät jakautuivat Murkkuneuvola -hankkeen (40%), Yhdessä enemmän –
hankkeen (30 %) ja perusjärjestötyön (30 %) kesken.
Henkilöstön ammattirakenne
1 toiminnanjohtaja
1 projektipäällikkö, Murkkuneuvola-hanke
2 koordinaattoria, Murkkuneuvola-hanke
1 koordinaattori, Yhdessä enemmän –hanke
1 toimistosihteeri/projektisihteeri
2 osa-aikaista aula/kokousemäntää
Henkilöstön koulutustaso
Järjestön vakinaisista ja määräaikaisista työntekijöistä viidellä oli ylempi yliopistollinen tutkinto ja yhdellä
ammattikorkeakoulututkinto/opistotason tutkinto.
Henkilöstön vaihtuvuus
Vuoden aikana henkilöstön työsuhteiden pysyvyys oli hyvä. Yhdessä enemmän -hankkeeseen palkattiin uusi koordinaattori 13.2.2012 edellisen lopetettua työsuhteensa loppuvuodesta. Yhdessä enemmän hankkeessa työskenteli
vuoden aikana yksi yliopistollisen tutkinnon suorittanut työntekijä työelämäharjoittelijana.
Henkilöstön ikä
Henkilöstön keski-ikä oli vuoden lopussa 45,5 vuotta, nuorimman ollessa 35 -vuotias ja vanhimman 62 vuotias.
Henkilöstön palveluksessaoloaika
Vuoden 2011 lopussa henkilöstön työsuhteet järjestöön olivat:
< 1 v.
1-2 v.
3-9 v.
1 henkilö
2 henkilöä
3 henkilöä
Henkilöstön kehittyminen
Henkilöstö kehitti itseään osallistumalla aktiivisesti alaa koskevaan koulutukseen. Yhdessä enemmän –
hankkeen työntekijä osallistui toimintakauden aikana Psykoterapeuttiset valmiudet –erikoistumisopintoihin
(30 op) Turun Ammattikorkeakoulussa (17 lähipäivää). Opintoihin liittyvä kehittämistehtävä Näkökulmia
järjestölähtöiseen auttamistyöhön tehtiin Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestö ry:lle, jonka lopputuotteena syntyi keskusteluavun palvelukartta. Lisäksi henkilökunta osallistui 52 koulutus- ja seminaaripäivään. Murkkuneuvola-hankkeen työntekijöille järjestettiin työnohjausta 10 kertaa.
22
Poissaolot
Vuonna 2012 henkilökunnan sairaslomapäiviä oli 31 päivää. Henkilökunnan sairaslomat lisääntyivät edellisestä vuodesta 5 päivää. Sairaan lapsen hoitopäiviä oli vain yksi.
90
80
70
60
50
Lapsen sairaus
40
Oma sairaus
30
20
10
0
v. 2009
v. 2010
v. 2011
v.2012
Työhyvinvointi ja terveyshuolto
Henkilöstön työterveyshuolto hoidettiin Lääkäriasema Pulssissa. Sopimus kattoi lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi yleislääkäritasoisen akuutin sairaanhoidon ja siihen liittyvät rajoitetut laboratorio- ja röntgentutkimukset.
Järjestössä otettiin käyttöön Varhaisen tuen ja puheeksioton -toimintamalli osana ehkäisevää työterveyshuoltoa.
Henkilökunnan Tyky-päivät järjestettiin toukokuussa ja marraskuussa. Osana työhyvinvoinnin kehittämistä henkilökunnalle jaettiin 100 € arvosta kulttuuri-/liikuntaseteleitä.