uisteluvihkonen

Vetouistelun 2013
POHJANMAA
CUP
O S A K I L PA I LU T:
1.
2.
3.
4.
18.05. Alajärvi-uistelu
25.05. Evijärvi-uistelu
16.06. Vimpelin vetouistelu
06.07. XXX Lappajärven
Lohikuningas
5.
6.
7.
8.
21.07. Patanan hauki-uistelu
27.07. III Keskisen Kello-uistelu
17.08. Kuortane-uistelu
31.08. Kuha-Lordi-uistelu
Kaikissa Pohjanmaa cupin kisoissa hauen 5 kg:sta ylöspäin kerroin on 2.
2
CUP-SÄÄNNÖT:
- Cupissa on kahdeksan osakilpailua joista viisi parasta lasketaan
kokonaiskisaan.
- Osallistuessaan ensimmäiseen osakilpailuun venekunta saa kilpailunumeron, jolle ilmoitetaan 2 henkilöä, joista jomman kumman on oltava
mukana, jos käytetään ko. numeroa osakilpailussa.
- ”Lirkkiminen” eli rokastaminen ja pilkkimiseen verrattava uistelu on
kielletty. Ensimmäisestä kerrasta tulee varoitus ja toisesta kerrasta
hylkääminen koko cupista. (Varoitus säilyy voimassa koko kesän).
- Atraimen käyttö Pohjanmaa-Cupin osakilpailussa on kielletty.
- Kaloja ei suolisteta, vaan verestetään.
- Cup-pisteitä jaetaan 50 parhaalle venekunnalle, voittajalle 55 pist.,
toinen 49 ja siitä pisteen välein alaspäin. Lisäksi jokaisesta kisasta mihin
osallistuu saa 5 pistettä. Lisäksi suurimmasta kalasta saa 5 lisäpistettä.
Pisteiden mennessä tasan ratkaisee suurempi yksittäisessä osakilpailussa
saatu pistemäärä. Joukkue pisteet: 10 parasta joukkuetta saa pisteitä.
Eniten kilpailussa kalaa saanut joukkue saa 10 pistettä ja siitä pisteen
välein alaspäin. Joukkuekilpailussa otetaan huomioon kaikki osakilpailut.
- Kussakin osakilpailussa lisäksi omat sääntönsä.
- Cup toimii karsintakilpailuna vuoden 2014 SM-kilpailuihin Kerimäelle.
- Cupin 9 parasta venekuntaa pääsee SM-kilpailuun 2014.
- Säästä 45 Euroa maksamalla koko CUP / 8 osakilpailua 315 euroa
ennakkoon Pohjanmaa-Cupin tilille 551200-412189 (kuitti mukaan).
- Joukkuekilpailu: Vapaasti muodostettavat 3:n venekunnan joukkueet.
Maksu 30 euroa / joukkue koko Cup. Voittaja joukkue pääsee edustamaan cupia SM-kilpailuihin 2014. Pisteet lasketaan kaikista osakilpailuista.
- Kilpailukortit palautettava ehdottomasti kilpailun loputtua.
- Cupin tulokset ovat luettavissa internetissä kutakin kilpailua seuraavana
maanantai iltana osoitteessa: www.lappajarvenkalaveikot.fi. Sivuilla myös
runkosäännöt kokonaisuudessaan.
Cupin yhdyshenkilö: Aimo Lammi, Niementie 96, 62610 TARVOLA,
Puh 0400 565 041, [email protected]
OPM-CUP
OPM-cupiin ilmoittautuminen tapahtuu OPM-cupin
Internet-sivuilla täyttämällä ilmoittautumiskaavake osoitteessa http://www.uistelutoimikunta.fi/OPM cup/index.htm.
Kaavakkeen täyttämisen jälkeen kilpailijalle lähetetään
sähköpostitse kilpailulisenssilasku. Maksettuaan laskun kilpailija saa postissa neljä osallistumiskorttia sisältävän kilpailulisenssin. Internet-osoitteesta löytyy tarkemmat tiedot, ohjeet ja tulokset. Lisätietoja saa myös
cupin yhdyshenkilöltä puh. 0400-565041 Aimo Lammi).
3
POHJANMAA-CUPIN 1/8 OSAKILPAILU
ALAJÄRVIUISTELU
Lauantaina 18.05.2013 klo 10–16
KILPAILUKESKUS:
Alajärven pienvenesatama (Hoiskontie 13)
KILPAILUMAKSU:
45 EUR / kilpailupaikalla.
PALKINNOT:
10 parasta venekuntaa palkitaan
Pääpalkintona JÄRVISEUDUN VARAOSAN
lahjoittamat mm. AM-PRO työkaluvaunuja.
Sääntöinä mm.
Kilpailussa ei siirtymäaikoja,
5 min. lähdöstä ajettava uistelunopeutta.
Kilpailualue: Alajärvi, ei jokialueet.
Kilpailukaloina: Hauki, kuha ja ahven.
Alamitat: Hauki 55 cm, kuha 45 ja ahven 25 cm.
Kuhalla kerroin 3, muut kerroin 1.
Venekuntaa kohti saa pyynnissä olla
enintään 8 vapaa, tuplat sallittu, raksi kielletty.
Plaanarien käyttö sallittu 15 metrin vapautuksella.
Kaikki veneet tarkistetaan ennen kilpailua.
Kalat punnitaan suolistamatta.
Järjestää ALAJÄRVEN KALAMIEHET RY
Yhteyshenkilö:
Markku
0400-480 918
4
Harjoitusluvat
25 eur/henkilö/kausi//6 vapaa
Alajärven kalastuskunnan
tilille 518807-42426
POHJANMAA-CUPIN 2/8 OSAKILPAILU
EVIJÄRVI-UISTELU
25.05. 2013 klo 11.00–17.00
Kilpailuaika: klo 11.00–17.00, kipparikokous klo 10.15
Siirtymäaika: 30 min kilpailun alussa ja lopussa.
Alussa ensimmäiset 15 min uistelunopeutta
Kilpailumaksu: 45 euroa/venekunta (kilpailukeskuksessa)
veneen miehistön määrässä ei rajoituksia
Kilpailukeskus: Sillankorva
Kilpailualue: Evijärvi (jokialueet kielletty)
Kilpailukalat: hauki, ahven
Alamitat
/kerroin:
hauki 60 cm (1), ahven 20 cm (3), hauki yli 5kg (2x)
Veneenlasku: Sillankorvan leirintäalue
Säännöt:
– pyyntitavoista on sallittu vain vetouistelu. Venekuntaa kohden saa pyynnissä samanaikaisesti olla korkeintaan kuusi (6) vapaa/siimaa. Siimaa kohden yksi (1) koukullinen viehe. Veneeseen tai uistelussa käytettäviin apuvälineisiin ei aseteta rajoituksia
– tuomarineuvostolla on oikeus hylätä kilpailusuoritus
– mahdolliset protestit kirjallisena 15 min. kuluessa tulosten julkaisemisesta
– harjoittelussa oltava kalastuslupa miehistöllä, jos sitä ei ole, kilpailusta suljetaan
pois. Harjoitteluluvat voi maksaa Evijärven kalastusseuran tilille 516368-213356
5 euroa vrk, 20 euroa vuosi / venekunta.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044 551 0596
Janne Happo
040 528 9807
5
POHJANMAA-CUPIN 3/8 OSAKILPAILU
VIMPELIN KODINKONE
VETOUISTELU
osoitteessa Pokelantie 439
SU 16.06.2013 klo 10.00–17.00
+ lisäksi meno / paluuaika 30 min.
Kisa pidetään Lappajärvessä.
Lähtöpaikka ja kilpailukeskus on Katajalahden venesatama.
Kisassa on voimassa Cup-säännöt.
Kalojen alamitat: Hauki 55 cm, lohikalat ja kuha 45 cm,
ahven 25 cm.
Kerroin: Kuha 5, lohikalat 10, hauki ja ahven 1.
Vaparajoitus: 10 kpl. Plaanarit sallittu.
Tuplaviehe ja raksi sallittu.
Osallistumismaksu: 45 euroa / venekunta
PÄÄPALKINTO Vimpelin Kodinkoneen lahjoittama
viihde-elektroniikkapaketti. Arvo noin 800 euroa.
10 parasta venekuntaa palkitaan.
Harjoitteluluvat: Lappajärvi 2 vrk 7 euroa, 7 vrk 13 euroa,
vuosi 25 euroa. Tili Op Alajärvi 518807-421871.
Lisätietoihin luvan maksaja ja kotikunta.
TERVETULOA !
YHTEYSHENKILÖT:
Alpo Vesala 0400-794147 ja
Kari Uusitupa. 040-509 5778.
6
POHJANMAA-CUPIN 4/8 OSAKILPAILU
XXX
LAPPAJÄRVEN
LOHIKUNINGAS
Kilpailuaika:
Suurin lohikala:
06.07.2013 klo 12.00 – 22.00,
siirtymäaika järvelle klo 11.00 alkaen.
Kylpylä Kivitippu
45 euroa (2 henk.), lisähenkilöt (yli 15-vuotiaat)
10 euroa /osallistuja. Kilpailumaksut paikan päällä.
Pääpalkinto Rosenlew kodinkonepaketti: 1 kpl
astianpesukone, 1 kpl pyykinpesukone ja 2 kpl elekronisia
mikroaaltouuneja yhteisarvoltaan 1400 euroa.
Kilpailussa palkitaan 10 parasta venekuntaa. Lappajärven
Lohikuningas 2013, Lappajärven Lohikuningatar 2013.
Paras alle 18 vuotias lohensaaja palkitaan.
Kilpailun suurin kala ja suurin Lohikala.
Lappajärven Lohikuningas palkitaan Lowrance
Lähtö- ja maalipaikat:
Kylpylä Kivitippu ja Karvalan Ns:n ranta.
Alamitat:
Hauki 55 cm, taimen, järvi- ja kirjolohi 41 cm,
kuha 45 cm ja ahven 25 cm.
Kertoimet:
Taimen, järvi- ja kirjolohi 20, kuha 3, muut 1.
Vaparajoitukset:
10 vapaa, 2 uistinta/vapa,
plaanarit ja täkyraksi sallittu.
Kivitippu, Sairaalanranta, Nissinranta,
Karvalan ns, Kärnänsalmi.
Kilpailukeskus:
Kilpailumaksut:
Palkinnot:
karttaplotterilla.
Veneenlaskut:
Harjoitteluluvat:
Lappajärvi 2 vrk 7 euroa, 7 vrk 13 euroa, vuosi 25 euroa.
Tili OP Alajärvi 518807-421871. Lisätietoihin luvan
maksaja ja kotikunta.
Luvat saa myös www.kalastamaan.com.
YHTEYSHENKILÖT:
Mikko Puro 050-561 1261, Tuomo Savola 040-567 6763, Jari Annola 0400-994 595
Harjoitella voi jäsentenvälisissä vetouistelun iltakilpailu kisoissa
torstaisin kesä-heinäkuussa. Lähtö Kärnän kalasatamasta klo 18.00.
Jäsenmaksun voi maksaa paikanpäällä.
7
POHJANMAA-CUPIN 5/8 OSAKILPAILU
PATANAN HAUKIUISTELU
Vetelissä sunnuntaina
21.07.2013 klo 10.00–16.00
Patanan tekojärvellä.
8 parasta venekuntaa palkitaan.
SÄÄNNÖT:
• Kilpailukaloina HAUKI, AHVEN ja KUHA.
• Kertoimet hauki ja ahven 1, kuha 3.
• Kilpailumaksut 45 euroa maksetaan kilpailupaikalla.
• Kilpailualueena PATANAN TEKOJÄRVI.
• Pyyntitapa vain vetouistelu moottorilla tai soutaen.
• 8 vapaa, 2 uistinta/vapa, plaanarit ja
täkyraksi sallittu.
• Kilpailukalojen alamitat hauki 50 cm, ahven 25 cm
ja kuha 46 cm.
Kilpailut järjestää
Vetelin Virkistyskalastajat ry
Yhteyshenkilöt:
8
Sakari Sillanpää 045-899 2788
Reijo Hyväluoma 0500-367 658
Pohjanmaa - cupin 6/8 osakilpailu
Virtain Toisvedellä
27.7.2013 klo 11.00-19.00 Virtain Liedenpohjassa
PALKINNOT
6 venekuntaa palkitaan, lisäksi isoin hauki ja kuha.
Palkintojen yhteisarvo + 5000 euroa, palkintoluettelo www.asuk.fi.
SÄÄNNÖT
• Kilpailukaloina: kuha, hauki, ahven, lohikalat
• Alamitat/kerroin: kuha 46 cm (5), hauki 55 cm (1), ahven 25 (1),
lohikalat 45 cm (10)
• Kilpailun lähtö- ja punnitusalueena toimii Liedenpohjan
pienvenesatama, Toisveden Syvälahdessa
• Kilpailualueena Toisvesi, karttaan merkitty alue
• Kilpailukeskus: Liedenpohjan pienvenesatama, Killinniementie 1
• Pyyntitapa vain uistelu, vapa määrä 10 kpl,
uistin määrässä ei rajoituksia, raksin käyttö sallittu
• Plaanarit sallittu
• Miehistö lukumäärällä ei rajoituksia
• Kilpailukortit palautettava punnituspaikalle
• Kipparikokous klo 10.20, siirtymä kilpailualueelle
• Paluuaika puoli tuntia, punnituksessa oltava viimeistään klo 19.30.
• Kilpailumaksu 45 euroa / venekunta
• Veneenlaskut: Liedenpohjan pienvenesatama, Toisveden eteläpää,
valtatie 23 levähdysalue ja Tulijoen sillan luiska, Maijalantie 1.
Yhteyshenkilöt: Pasi Huhtala 0500-950 877, Kari Pihlajamäki 040 579 1803
Harjoitteluluvat: www.kuhamaa.fi
9
POHJANMAA-CUPIN 7/8 OSAKILPAILU
KUORTANEUISTELU
Kuortaneella lauantaina 17.08.2013
klo 10.00–17.00 Kuortaneenjärvi
SÄÄNNÖT:
• Kilpailuaika: klo 10.00 - 17.00. Siirtymäaikoja ei ole.
• Kilpailukaloina: lohikalat, kuha, hauki ja ahven
• Alamitat/kerroin: lohikalat 45 cm (5), kuha 45 cm (5), hauki 55 cm (1),
ahven 25 cm (1).
• Kilpailualue: Kuortaneenjärvi. Eteläraja merkitty,
pohjoisrajana Salmen silta.
• Kilpailukeskus: Kirkkoranta, Kesäpesä.
• Veneen laskut: Länsirannan laituri, Salmen silta.
• Kilpailumaksu: 45 euroa / venekunta, maksu paikanpäällä.
• Pyyntitapa: vain uistelu moottorilla tai soutaen, venekuntaa kohden
8 vapaa/siimaa ja siimaa kohden sallitaan kaksi viehettä.
• Miehistö: lukumäärällä ei rajoituksia.
• Plaanarien, harrilautojen ja täkyraksien käyttö sallittu.
• Kilpailukortit palautettava punnituspaikalle.
• Ei harjoittelukieltoa.
• Harjoitusluvat: 3 vrk/10 euroa,
Keskusta: Ala-Honkola & Kumpp. (06-525 4264),
Länsiranta: Tapani Rinta-aho (0400-120 830),
Salmi: Lepistö Juhani (040-533 9215)
tai suoraan tilille: Kuortaneen Kalastusseura ry, 491310-414439
(mainitse päivät viitteenä tilisiirtolomakkeessa).
JÄRJESTÄJÄ: Kuortaneen Kalastusseura ry.
TERVETULOA!
YHTEYSHENKILÖT:
Eero Hemminki (041-779 1895) eero.hemminki(a)pp1.inet.fi ja Tauno Lampinen ( 0400-861 884)
10
POHJANMAA-CUPIN 8/8 OSAKILPAILU
S-Market uistelu
”Kuha-Lordi”
Lähtö Kärnän kalasatamasta.Lauantaina 31.8.2013
klo 10.00-16.00. Siirtymäaika 30 min. alussa ja lopussa.
Meno 9.30, paluu 16.30. Lähtö ja maalialue:
Kärnänsalmen 8 km/h nopeusrajoitusalueen sisäpuoli.
Kilpailualue: Lappajärven ja Kärnän Kalastuskunnan
alue ja yleisvesialue.
Kilpailukalat: kuha kerroin 10 alamitta 41 cm, hauki kerroin 1
alamitta 50 cm. Kaloja ei suolisteta.
Kaloilta pitää olla kurkut aukaistu.
Suurimman kuhasaaliin saanut venekunta saa KUHA-LORDI
tittelin ja voittaa kilpailun.
Palkinnot: 10 parasta palkitaan.
PÄÄPALKINTO:
MILWAUKEE AMMATTILAISTUOTTEITA.
Suurimmasta kuhasta
Lowrance Elite 5M karttaplotteri,
arvo 565 euroa.
Vaparajoitukset: 10 vapaa, 2 uistinta / vapa,
plaanarit ja täkyraksi sallittu.
Osanottomaksu: 45 euroa / venekunta
YHTEYSHENKILÖT:
Mikko 050-561 1261, Aimo 0400-565 041
11
Tule kalastamaan
Kakkurille
Kakkuri löytyy Vimpeli - Veteli -tien varrelta.
Matkaa Vimpelin keskustasta on n. 8 km.
Järveen on istutettu
TAIMENTA, KIRJOLOHTA ja SIIKAA.
Järvellä on laavu, josta voi ostaa luvat automaatista.
Lupa maksaa 10 euroa / vrk.
Luvalla saa käyttää 2 vapaa ja ottaa 3 lohikalaa.
Lisälupien osto mahdollista.
Lisätietoja: ALPO VESALA 0400-794 147
PATANAN SYYSHAUKI UISTELU
15.9.2013 klo 10-16
3 SUURINTA HAUKEA PUNNITAAN ALAMITTA 60 cm.
––––––
PATANAN TEKOALTAALLA ILTAUISTELUKILPAILUJA TIISTAISIN 25.6.,
2.7., JA 9.7. 2013 KLO 18.00-21.30. ILTAKILPAILUIDEN SUURIN KALA PALKITAAN
ERIKOISPALKINNOLLA. KAIKKISTA YLI 8 KG KALOISTA TEKOALTAAN VUOSIKORTTI 2014 PALKINNOKSI. KILPAILUMAKSU 20 • Kilpailukaloina HAUKI, AHVEN ja KUHA.
• Kertoimina hauki ja ahven 1, kuha 5.
• Pyyntitapoina vetouistelu moottorilla tai soutaen.
• Kilpailukalojen alamitat hauki 50 ahven 25 ja kuha 45 cm.
– Harjoitteluluvat voi maksaa myös Tekojärven kalastusyhdistys Nordea 106730-101453.
Hinnat vrk 5 , vko10 ja kausi 20 .
• Muut luvanmyyntipisteet Konesport, Patanan kyläkauppa ja Hannu Sillanpää.
Yhteyshenkilöt: Reijo Hyväluoma 0500-367658 ja Sakari Sillanpää 045-899 2788.
12
LEIKKAA IRTI
Kesäkalastustarvikkeet kupongilla -15 %.
Voimassa 1.5.-30.9.2013.
13
Evijärven Urheilukalastajat
LA 01.06. HEITTO, VIRVELÖINTI,
Sillankorva,moottori sallittu, henkilökohtainen kisa,
klo 16.00-22.00.
LA 12.07. HAUKISOUTU,
Sillankorva, yhden kalan kisa, klo 11.00-16.00.
La 10.08. HEITTO, VIRVELÖINTI,
Sillankorva, klo 10.00-16.00.
RAHAPALKINNOT!
Lappajärven Kalaveikot
järjestää kilpailutoimintaa kesällä 2013 seuraavasti:
Onginnan iltakisat tiistai-iltaisin 4.6. Nissinrannassa klo 18.00- 21.00,
11.6. Halkosaaressa, 18.6. Nykälässä jatkuen aina 6.8. saakka.
Paikka päätetään edellisenä tiistaina.
Vetouistelun iltakisat kesä-heinäkuun ajan torstai-iltaisin Kärnänsalmella klo 18.00-22.00. 6.6., 13.6., 27.6., 4.7., 18.7. kilpailut ovat
tavallisia iltakisoja ja 20.6. ja 11.7. kilpailut ovat ”Nuorten vetoja" jolloin
veneessä oltava vähintään yksi alle 18 vuotias joka toimii veneen
kipparina.
Kesäkauden päättää 25.7. seuranmestaruus kilpailu ja samalla vetouistelun Itäranta vastaan Länsiranta.
Vene-Jigi pilkki perjantaina 19.7. klo 18.00- 23.00 Kärnänsalmella.
Avoin tuulastuksen Lappajärven mestaruus kilpailu Kärnänsalmella
perjantaina 11.10. klo 18.30.
14
15
HDS-7 Gen2
1250 €
ELITE-7-83
yhdistelmälaite
895 €
Kuopiontie 2 • 62900 Alajärvi
puh. 06 557 5575 • fax 06 557 1910
[email protected] • www.fixus.fi
ark. 8.00-17.00 ja la 8.30-13.00
Sivunvalmistus: Risto Saarinen