Metsäsuunnitelma

Metsäsuunnitelma
UPM Metsäsuunnitelma
– Tunne metsäsi mahdollisuudet
Metsäsuunnitelman teon periaatteet
Metsäsuunnitelman käyttö
Metsäsuunnitelma laaditaan metsänomistajan tavoitteiden
mukaisesti. Metsäsuunnitelman laadinnan ensimmäinen
tehtävä onkin metsäomaisuutesi hoidolle asetettujen tavoitteiden kartoittaminen.
Metsäsuunnitelman hyödyllisin tieto on kuvioittaiset hakkuuja hoitoehdotukset. Ne on laadittu metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti, mutta tarvittaessa niitä voidaan muuttaa.
Metsä koostuu metsiköistä eli kuvioista, jotka ovat kasvupaikan, puuston tai hoitotarpeen suhteen samanlaisia metsän osa-alueita. Maastossa metsiköstä kerätään runsaasti
tietoja maaperästä, puustosta, hakkuu- ja metsänhoitotarpeista sekä luonnonhoidosta ja erilaisista maisema- ja
kulttuuriarvoista. Kerätyistä tiedoista laaditaan metsäsuunnitelma ja tehdään kartat.
Metsäsuunnitelman tietojen perusteella voidaan tehdä
erilaisia laskelmia muun muassa puukauppaa ja metsäverotusta varten. UPM metsäsuunnitelma on metsälaissa
mainittu metsäsuunnitelma ja siitä löytyy metsänkäyttöilmoituksessa tarvittavia tietoja.
Metsänomistajana päätät metsääsi koskevista asioista ja
metsäsuunnitelma varmentaa päätöksentekoasi.
Metsäsuunnitelman sisältö
Päivitetyt tiedot ja sähköiset palvelut
Metsäsuunnitelma on metsätalouden käsikirjasi. Se kertoo,
millainen metsäsi on nyt ja mitkä ovat sen hakkuumahdollisuudet ja hoitotarpeet lähivuosina. Metsäsuunnitelmassa
on viisi perusosaa:
• Metsätalouden ja luonnonhoidon tavoitteet metsätilalla
ja metsien nykytila
• Suunnitelman yhteenvetotiedot
• Kuviokohtaiset toimenpide-ehdotukset
• Perustiedot metsätilan kaikista kuvioista
• Kartat
UPM Metsäsuunnitelma on aina ajan tasalla käyttäessäsi
maksutonta MetsäSoppi-palveluamme. MetsäSoppi on metsäsuunnitelma sähköisessä muodossa. UPM:n toteuttamat
toimenpiteet päivitetään suunnitelmaan ja puuston vuosittainen kasvu otetaan huomioon.
MetsäSoppi on helposti käytettävissä Internet-yhteydellä.
Samalla voit käyttää verokirjanpito-ohjelmaa, joka on osa
MetsäSoppi-palvelua. Verotuksessa vähennettäviin kuluihin
voit kirjata esim. metsäsuunnitelman hinnan.
Tilaukset: UPM:n metsäpalveluasiakkaat voivat tilata UPM Metsäsuunnitelman omalta UPM:n yhteyshenkilöltänsä.
Hinta: Metsäsuunnitelman hintaa voit tiedustella UPM:n yhteyshenkilöltäsi. MetsäSoppi-palvelu on UPM Metsäsuunnitelman
omistajalle maksuton. Metsäsuunnitelman hankintahinta on metsäverotuksessa vähennettävä kulu.
Oikeus muutoksiin pidätetään. 11/2009
UPM Metsäsuunnitelma
– Tavoitteiden mukainen metsäkäsikirja
UPM Metsäsuunnitelma laaditaan metsänomistajan
tavoitteiden mukaisesti. Haluttaessa metsäsuunnitelmaa voidaan laajentaa jollakin neljästä luonnonhoitosuunnitelmasta.
Riistasuunnitelma
Metsäsuunnitelma
Hinta metsäsuunnitelman lisäksi 0,70 € + alv/ha.
Metsäsuunnitelma ohjaa kestävään metsätalouteen pitkällä
aikavälillä. Metsänomistuksen taloudellinen kannattavuus
pyritään turvaamaan hakkuu- ja hoitosuosituksilla, jotka
tähtäävät arvokkaan puuston kasvattamiseen.
Vesiensuojelusuunnitelma
Metsäsuunnitelman painotus ja käsittelyehdotukset voivat
vaihdella paljonkin metsänomistajan tavoitteista riippuen.
Tyypillisesti metsäsuunnitelma painottaa puuntuotannon
taloudellisia hyötyjä; hakkuutulojen määrää ja pääoman
tuottoa.
Metsäsuunnitelmassa huomioidaan arvokkaat elinympäristöt sekä metsäsertifioinnin asettamat vaatimukset
metsän käsittelylle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
toimenpide-ehdotuksilla turvataan esimerkiksi metsälaissa
nimettyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyminen.
Riistasuunnitelma on koko tilan kattava metsäkanalintujen
elinympäristövaatimukset huomioon ottava erikoissuunnitelma. Toimenpide-ehdotuksissa huomioidaan mm. ravintokohteita ja pesimisympäristöjä.
Vesiensuojelusuunnitelmassa pyritään rajoittamaan ravinto
ja kiintoainesvalumia pinta- ja pohjavesiin. Suunnitelmassa
kiinnitetään erityishuomiota ranta-alueiden, kunnostusojitusja pienvesikohteiden toimenpide-ehdotuksiin.
Hinta metsäsuunnitelman lisäksi 0,70 € + alv/ha.
Luontosuunnitelma
Luontosuunnitelma on metsän monimuotoisuutta edistävä
erikoissuunnitelma, joka koostuu monimuotoisuutta ylläpitävistä ja edistävistä toimenpiteistä, kuten kulotuksesta,
harvalukuisten puulajien lisäämisestä, Natura 2000 -alueen
hoitosuunnitelmasta tai suojelualueen perustamisesta.
Hinta metsäsuunnitelman lisäksi 0,70 € + alv/ha.
Maisemasuunnitelma
Metsänomistajan tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan metsäsuunnitelmaa painottaa eri tavoin. Tällöin metsäsuunnitelmaan laaditaan lisäosa, jolla otetaan huomioon puuntuotannon lisäksi myös muita metsään kohdistuvia arvoja.
Maisemallisesti arvokkaille kohteille, joita ovat mäet, rannat,
teiden varret ja tontit, laaditaan erillinen maisemasuunnitelma. Maisema-arvojen turvaamisessa käytettäviä menetelmiä ovat esim. puulajivalinta ja erikoishakkuut.
Hinta metsäsuunnitelman lisäksi 0,70 € + alv/ha.
Oikeus muutoksiin pidätetään. 11/2009
UPM Metsäsuunnitelma
– Säästö metsänomistajalle
A) UPM Metsäsuunnitelma tukee metsänomistajan päätöksentekoa puuston kasvun edistämisessä ja tuottavan
metsätalouden harjoittamisessa.
B) UPM Metsäsuunnitelman omistajalla on mahdollisuus vapautua metsänhoitomaksusta. Ks. alla oleva laskelma.
75,0
Tilan pinta-ala
3,09 €
Metsänhoitomaksu*
948,55 €
UPM Metsäsuunnitelman hinta**
ha
/ha/vuosi (sis. alv)
/tila (sis. alv)
*) Maksu on Itä-Hämeen alueelta (www.mhy.fi). **) Hinta on Häme–Uusimaa alueelta.
Laske
Metsäpalveluasiakkaalle syntyvä säästö, kun haetaan vapautus metsänhoitomaksusta:
Hinta
UPM Metsäsuunnitelma
Metsänhoitomaksu
Suora säästö
Diskontattu säästö
3 % korkokanta
682,96
€
1668,60
€
859,64
€
614,39
€
€/tila/vuosi
68,30
€
166,86
€
85,96
€
81,10
€
€/ha/vuosi
0,91
€
2,22
€
1,15
€
1,08
€
€/tila/10 vuotta
Kursivoitujen solujen selitykset:
a) UPM Metsäsuunnitelma – €/tila/10 vuotta
Metsäsuunnitelma on kertakustannus, joka tulee kerran 10 vuodessa. Laskelmassa on huomioitu puun myyntitulon verotuksessa vähennettävä
osuus metsäsuunnitelman hinnasta (28 %).
b) Metsänhoitomaksu – €/ha/vuosi
Metsänhoitomaksu tulee maksettavaksi joka vuosi. Laskelmassa on huomioitu puun myyntitulon verotuksessa vähennettävä osuus
metsänhoitomaksusta (28 %).
c) Suora erotus – €/tila/10 vuotta
10 vuoden aikana metsäsuunnitelma on tämän verran halvempi, kun metsänomistaja on UPM:n metsäpalveluasiakas ja on hakenut vapautuksen
metsänhoitomaksusta eli käytännössä UPM:n metsäammattilainen huolehtii hänen metsäomaisuudestaan. Laskelmassa on huomioitu
metsänhoitomaksun vapautuksen toimintamaksu 1,68 €/ha (hinta Etelä-suomessa alle 1000 ha tilalla, minimimaksu on 84 €).
d) Diskontattu erotus – €/tila/10 vuotta
Sama kuin kohta c, mutta tässä on huomioitu rahan arvon pieneneminen 3 % korkokannalla. Toisin sanoen on ”halvempaa” maksaa kulu vasta
5 vuoden päästä kuin heti. Tästä johtuen erotus on pienempi.
Oikeus muutoksiin pidätetään. 11/2009