Flow Festivalin julkaisemasta lehdestä myös digiversio

 Tiedote, julkaisuvapaa 31.5.2013
Flow Festivalin julkaisemasta lehdestä myös digiversio
Flow-lehden järjestyksessään neljäs numero ilmestyy myös englanninkielisenä iPad-versiona. Flow
Magazine palvelee yhä kasvavaa kansainvälistä festivaaliyleisöä.
Flow Festival perusti vuonna 2011 oman printtilehtensä haastamaan festivaalilehden käsitettä ja syventämään
tapahtuman itse tuottamaa journalistista antia. Samaa ajatusta toteuttaa myös lehden uusin numero, joka
ilmestyy nyt ensi kertaa suomenkielisen printtilehden lisäksi myös englanninkielisenä digiversiona. Lehden
aihepiiriin kuuluvat mm. musiikki, kaupunkikulttuuri, kuvataide ja muotoilu. Uusimmassa Flow-lehdessä ja Flow
Magazinessa paikkansa saavat esimerkiksi Kraftwerk-yhtyettä eri näkökulmista tarkasteleva juttusarja,
lukuisat artistiartikkelit, joukko kolumneja, lifestyle-jutut oluen panemisesta ja vinyyliaddiktiosta sekä artikkeli
Flow'n ilmeen kehityksestä festivaalin kymmenvuotisen historian aikana.
Lehden jutuista vastaa joukko suomalaisen kulttuurijournalismin kärkinimiä, ja kirjoittajakunnassa mukana on
myös kansainvälistä vieraita brittiläisten Clash ja The Guardian -lehtien toimittajakunnista.
Flow Magazine on ladattavissa ilmaiseksi AppStoressa. Flow-lehden printtiversiota on jaossa ilmaiseksi ympäri
Suomea myymälöissä, ravintoloissa, kahviloissa ja kirjastoissa. Flow’n kymmenvuotisjuhlaa vietetään lisäksi
netissä, jossa Magazine-osio tapahtuman nettisivuilla laajentaa lehden kahden version artikkelitarjontaa.
Flow Magazine AppStoressa: https://itunes.apple.com/app/flow-magazine-1-2013/id647979080
Flow-lehden jakelupaikat: http://www.flowfestival.com/2013/05/flow-lehti-nyt-jakelussa
Kymmenes Flow Festival järjestetään 7.–11. elokuuta Suvilahdessa.
Flow Festivalin vuoden 2013 kumppaneita ovat pääyhteistyökumppani Nokia, sekä kumppanit Brand Factory,
Carrera, Clear Channel, Heineken, Helsingin Energia, Helsingin Sanomat/Nyt, Radio Helsinki, Red Bull Music
Academy, RGB, Stopteltat, Sun Effects, UPM, Yellow Tail.
Tapahtumaa tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.
www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
Liput: Tiketti www.tiketti.fi, p. 0600-1-1616
1 päivä: Ke 54 € / Pe 79 € / La 79 € / Su 79 €
2 päivää: 125 €
3 päivää: 150 €
3 päivää + keskiviikon avajaiskonsertti 180 €
Itämeri-lippu saatavilla kaikkiin lipputyyppeihin +2 €.
+ lipunmyyjän toimituskulut alk. 2,50 €. Ostorajoitus 6 lippua / asiakas. Liput nimetään ostotilanteessa ja
henkilöllisyys on todistettava rannekkeenvaihdossa. Mikäli asiakas toivoo nimenvaihtoa lippuunsa, se onnistuu
ottamalla yhteyttä sähköpostitse [email protected]
Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media
Lisätiedot: [email protected] / Tiedottaja Susanna Hulkkonen, 050 911 6570