Tapparan Taitoluistelujaosto www.tappara.fi/taitoluistelu Tue

k
Tue laadu
ast
taa!
imin
o
t
s
u
t
s
a
r
a har
Tue tavoitteellista junio
riurheilua!
TAPAHTUMAT 2014–2015
Muodostelmaluistelun
SM-kilpailut 2015
Kauden 2014-2015 päätapahtuma on Muodostelmaluistelun SM-kilpailut 2015 Tampereen jäähallissa
28.2.–1.3.2015.
• Kilpailuihin osallistuvat Suomen parhaat muodostelmaluistelujoukkueet, yhteensä noin 800 urheilijaa. Suomen mestaruudet ratkotaan kolmessa kilpailusarjassa: senioreissa, junioreissa ja noviiseissa.
• SM-kilpailut on urheilullisesti kovatasoinen ja vetovoimainen tapahtuma, sillä Suomi on lajin hallitseva maailmanmestari.
• SM-kilpailut ylittää urheilu-uutiskynnyksen sekä
televisiossa että printtimediassa.
• Kilpailujen mahdollisesta televisioinnista tiedotetaan myöhemmin. Televisioinnin vaihtoehtona on
suora nettilähetys.
• Kaksipäiväisten SM-kilpailujen yleisötavoite on
5.000 henkilöä.
• Muodostelmaluistelun SM-kilpailut 2015 on yksi
Tappara ry:n 60-vuotisjuhlavuoden tapahtumista.
Tapparan Taitoluistelujaosto
Joulunäytös
Tunnelmallinen koko perheen joulunäytös esitetään joulukuussa
2014. Näytöksessä esiintyvät kaikki
Tapparan taitoluistelijat. Yleisötavoite on 2.000 katsojaa.
Kevätnäytös
Koko perheen näyttävä jääsatu esitetään huhtikuussa 2015. Näytös
rakennetaan teemallisesti yhden
aiheen ympärille, ja siinä esiintyvät
kaikki Tapparan taitoluistelijat. Yleisötavoite on 3.500 katsojaa.
(TapTL)
•
•
•
•
Vuonna 1986 perustettu Tappara ry:n alajaosto.
Pirkanmaan suurin taitoluisteluseura.
Seurassa harjoittelee noin 600 luistelijaa.
Neljä päätoimista valmentajaa ja 25 tuntivalmentajaa.
•
Toimintamuodot: yksinluistelu, muodostelmaluistelu,
harrasteluistelu ja luistelukoulut.
Kausittain järjestetään näytöksiä ja kilpailuja.
Suomen Taitoluisteluliiton (STLL) jäsenseura
Sinettiseura vuodesta 2004
•
•
•
•
•
•
Yksinluistelun arvokilpailuedustuksia (EM, MM ja JunMM) sekä PM- ja SM-mitalisteja.
Muodostelmaluistelussa kv -kilpailuedustuksia ja mitalisijoja sekä SM-sarjan loppukilpailupaikkoja.
Kaudella 2013–2014 tapparalaiset taitoluistelijat saavuttivat yli 100 mitalisijaa PM-, SM-, kansallisella ja alueellisella tasolla.
www.tappara.fi/taitoluistelu
Tappara ry Taitoluistelujaoston kauden 2014–2015 sponsorointipaketit
luistelun S
odostelma
PAKETTI
I
R
O
S
N
O
PÄÄSP
Mu
Kolmen tapa
htuman
SPONSORIP
AKETTI
kaudelle 2
oaa
htuma tarj
a
p
ta
ä
ä
p
n
Kaude
den!
en näkyvyy
s
li
o
u
ip
n
o
m
014-2015
Muodostelm
aluistelun SM
-kilpailujen p
ponsoripaket
ääsin lisäksi seura
ava näytösko
nen näkyvyy
htais:
• logo jou
lu- ja kevätnäy
tösten juliste
mainos käsio
issa ja
hjelmassa
• standi-/m
yyntipaikka jä
ähallissa näytö
ten aikana
s• äänimain
onta näytöks
issä
• logo Tap
paran Taitolu
istelijoiden ve
kosivuille (ww
rkw.tappara.fi/t
aitoluistelu)
vuodeksi julk
aisupäivämää
• 20 pääsy
rästä alkaen.
lippua/näytö
s
2.500 euroa
STAAN
U KEA VA
T
E
M
M
U KSINA
OTA
LAHJOIT
E
T
O
U
T
MYÖS
si
esimerkik ilijoille,
a
il
k
intoja p
a,
tuotepalk
tarvikkeit
n
li
e
,
ja
to
lkin
arpajaispa äyttöastioita...
r
e
k tak
Valmis mainosmateriaali yritykseltä painokelpoisena tiedostona.
Mainosmateriaalin toimitusaikataulu:
Käsiohjelmiin: joulunäytös 15.11.2014, Muodostelmaluistelun
SM-kilpailut 6.2.2015 ja kevätnäytös 15.3.2015
Tapahtumajulisteisiin: joulunäytös 20.10.2014, Muodostelmaluistelun SM-kilpailut 25.11.2014 ja kevätnäytös 9.2.2015.
n
M-kilpailuje
intimate-
n markkino
-kilpailuje
ne logo SM
Yrityksen
riaaleissa
ajuliste
• tapahtum
a
• käsiohjelm paikan taustalla
–
ry
c
&
s
is
osivut ja • ns. k
omat verkk
n
a
m
tu
h
a
• tap
-sivut
assa
facebook
s käsiohjelm
vun maino
si
o
k
a
o
ss
k
•
htuma
man aikana
inonta tapa
illa tapahtu
ll
a
h
ä
jä
• äänima
a
k
ateriaalin
myyntipaik
rkkinointim
a
m
n
• standi/
se
k
ty
iimeilleen
llisuus yri
eidän tukit
h
ja
le
• mahdo
il
o
ij
il
lla
kilpa
pivalla tava
jakamiseen
teeseen so
n
o
lu
a
n
u
a
p
m
t -lip
tapahtu
än all even
kahden päiv
l
isuus
p
ll
k
o
0
d
1
h
•
inosma
a
m
o
m
o
ts
a
• laita-/k
•
Kauden 2014
-2015 tapahtu
•
•
tapahtumaju
listeessa
mainos käsio
hjelmassa 1/1
tai äänimainonta
tapahtumassa
• standi/m
yyntipaikka jä
ähallilla
• logo Tap
paran Taitolu
is
te
lijoiden verkko
sivuille vuod
eksi julkaisup
äivämäärästä
alkaen.
• 10 pääsy
lippua tapah
tumaan
a
1.500 euro
EXTRA! MAINOS J
Ä
VALOT ÄHALLIN
AU LUS
SM-KI L
SA
PAI LUJ
EN A
I KANA
28.2.-1.3
.2015
10 näyt
töker
MOV-vid
eotieos taa/kilpailupäiv
to tai JP
EG-kuv ä
asiakka
atiedos
alta.
to
300 eu
roa
makoh
tainen
SPONSORIP
AKETTI
logo
800 euroa
YVYYS
K
Ä
N
N
E
N
)
YKSITTÄImme (hinnat/tapahtutämäna A5, väri 4/4)
sa
hin
toiminnas lma mainos (koko vä R
je
h
U
E
io
s
0
kä
24
•
• 1/1
150 EUR
1/2
•
a
k
ik
e
a
d ksi
i-/myyntip verkkosivuille vuo
• stand
n
lu
taitoluiste
50 kpl n
ii
s
k
• logo
tö
y
paketti nä
• lippu
Lisätiedot:
Erja Naskali, [email protected], p. 0400 570 999
200 EUR
200 EUR
400 EUR
Hinnat alv 0%, arvonlisäveroton toiminta,
yleishyödyllinen yhteisö.