Leppälammi-Taipale

KYLÄKORTTI
LEPPÄLAMMI- TAIPALE
YLEISKUVAUS
Ikaalinen
Leppälamminkylä ja Taipaleenkylä sijaitsevat entisessä Suodenniemen
kunnassa Sastamalan pohjoisosassa. Suodenniemen keskustaan matkaa
kertyy noin 5 km ja Sastamalan keskustaan vajaa 40 km. Alueella on
asukkaita noin 100 ja saman verran vapaa-ajan asukkaita kesäisin.
Leppälammin ja Taipaleen kylät lienevät pitäjän vanhinta kiinteää asutusta. Sävijoen varsilta on löydetty lisäksi kivikautisia asuinpaikkoja,
jotka kuuluvat aiempaan asutuskauteen. Taipaleenjoki ja Sävijoki yhtyvät Leppälammin kohdalla Leppijoeksi, joka laskee Koivuniemenjärveen.
Lavia
Hämeenkyrö
Nokia
SASTAMALA
Kokemäki
Alueen mielenkiintoisin nähtävyys lienee Koskelan museotorppa, joka on
idyllinen museomiljöö 1660-luvun rippikoulutupineen. Torpan erikoisuutena on 15 hengen savusauna vuodelta 1906. Leppälammi- Taipaleen
Kotiseutuyhdistys, jonka toimialueeseen kuuluu Leppälammin, Taipaleen
ja Koivuniemen kylät, on perustettu vuonna 2006.
Vesilahti
Huittinen
PALVELUKARTOITUS
KYLÄN KEHITTÄMINEN
YRITYKSET
SWOT-ANALYYSI
Hirvelä Oy (kokoustilan vuokrausta)
Isosävi (maatalous- ja metsäkoneurakointi)
Kaija ja Jussi Mikkola (kaivinkone- ja metsäurakointi)
Koskelan museotorppa (ohjelma- ja kokouspalvelut)
jatkuu kääntöpuolella
YHDISTYKSET
Leppälammi- Taipaleen Kotiseutuyhdistys
Taipaleen Maamiesseura
Taipaleen Maatalousnaiset
Punkalaidun
VAHVUUDET
o
o
o
o
o
Kotiseutuyhdistys
Maatalousnaiset
Lapsiperheitä paljon
Kunnallistekniikka: vesi ja viemäri
Valokuitu Taipaleessa
HEIKKOUDET
o
o
o
o
Sastamalan keskusta on kaukana
Ikääntyvä väestö
Aktiiviväestö vähenee
Nuoren väestön työkiireet
MAHDOLLISUUDET
LIIKUNTA JA VIRKISTÄYTYMINEN
Hiihtoladut
Lukuisat järvet ja lammet
Luontopolku Onkijärveltä
o
UHAT
o
o
o
TAPAHTUMIA
Kylien oma liikuntakampanja joka kevät
Linja-autoretket
Patikointi- ja pyöräretket esim. luontokohteille
Pikkujoulut
Ulkoilupäivä talvella
VUOKRATTAVAA
Kota ja vene (Leppälammi- Taipaleen Kotiseutuyhdistys)
Kahvi- ja pitoastiasto sekä kahvinkeitin (Taipaleen Maatalousnaiset)
KÄYNTIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET
Koskelan museotorppa (tilauksesta)
Leppälammi- Taipaleen kyläraitti
Taipaleen kosket: Ylinen ja Alinen koski
Taipaleen talot
Heikkilän Toimintakeskuksen tilat
Heikkilän Toimintakeskukseen ei saada toimintaa/yrittäjää
Palvelut heikkenevät edelleen
Maatilojen väheneminen
YHTEISTYÖ
Yhteistyö on alkanut Sävin Pyrkijän kanssa
KEHITTÄMISAJATUKSIA
Heikkilän Toimintakeskus käyttöön
Terveiset kaupungin päättäjille:
”Terveyspalvelut tulee säilyttää Suodenniemellä”
”Yksityistieavustukset säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla”
”Kelarantaan pitäisi saada Kaupungin virallinen veneenlaskupaikka (näitä ei ole
liitoskunnissa)”
Lisätietoja: Leppälammi- Taipaleen Kotiseutuyhdistys ry:n pj. Jorma Viljanen, p. 040 5194 678,
http://www.sastamalankylat.fi/leppalammitaipale
Jani Hanhijärvi & Katariina Pylsy ▪ Sastamalan kylien esiselvityshanke, 2013 ▪ http://www.sastamalankylat.fi
LEPPÄLAMMI- TAIPALE
j at ku u . ..
PALVELUKARTOITUS
YRITYKSET
Kotiparturi Sari
Leppälammin Lomamajat Ay (mökkivuokrausta
Suodenniemellä ja Kuusamossa)
Suodenniemen Taide-aitta
Tmi Marko Hakala (traktori- ja kaivinkoneurakointi)
Tmi Taipaleen Timpuri (rakennusurakointi)
Vasemmalla Leppälamminkylää ja yllä Taipaleenkylää kesällä 2013 (kuvat: Jorma Viljanen).
Leppälammi- Taipaleen Kotiseutuyhdistyksen kota (kuva: Jorma Viljanen).