Kirjoitus- ja piirustusvälineet

Positiivisia ympäristövaikutuksia
Faber-Castell on hiilineutraali
Ympäristönsuojelu ja luonnonvarojen säilyttäminen jälkipolville on nykyään itsestäänselvyys. Faber-Castell
aloitti kuitenkin jo 25 vuotta sitten Brasiliassa uraauurtavan metsäprojektin. Viljelmän pinta-ala on yli 100
neliökilometriä ja se toimii raaka-aineen lähteenä lyijy- ja värikynien valmistuksessa. Forest Stewardship Council (FSC) on sertifioinut sen ympäristöllisesti ja sosiaalisesti hyödylliseksi ja taloudellisesti kannattavaksi.
Viimeisten kolmen vuoden aikana Faber-Castell on onnistunut vähentämään CO2-päästöjään puolella 20607
tonniin käyttämällä uusiutuvia energialähteitä. Yhtiön omat metsät käyttävät hiilidioksidia moninkertaisesti
tämän määrän - 100 000 tonnia. Olemme ylpeitä siitä, että Faber-Castell kuuluu pieneen joukkoon yrityksiä,
joiden hiilidioksidipäästöt kompensoituvat moninkertaisesti.
Ecological Manager of the Year 2008 (WWF Germany and Capital)
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Lyijykynät
Pakkaus
Lyijykynä Faber-Castell 9000 Huippuluokan lyijykynä kirjoittamiseen, tekniseen piirtämiseen
ja luonnosteluun. Vesipohjainen lakkaus, murtumaton, helppo
teroittaa.
160084 FC 9000/2B
160088 FC 9000/2H
160083 FC 9000/3B 160089 FC 9000/3H
160082 FC 9000/4B
160090 FC 9000/4H
160081 FC 9000/5B 160091 FC 9000/5H 160080 FC 9000/6B 160092 FC 9000/6H
160096 FC 9000/7B 160097 FC 9000/8B
160085 FC 9000/B
160086 FC 9000/F
160087 FC 9000/H 160093 FC 9000/HB
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
FC 9000
160064
160040
160042
Huippuluokan lyijykynäsarja käytettäväksi Art & Graphic -sektorilla.
Vesipohjainen lakkaus, murtumaton lyijy ja helppo teroittaa.
160095 FC 9000 8B-2H Art-Set 160094 FC 9000 5B-5H Design-Set
1 ras
1 ras
Lyijykynä Faber-Castell 1111
160064 FC 1111 HB 144 kpl/pak
1 pak
Lyijykynä Faber-Castell 1117
Laadukas toimistolyijykynä, luontoystävällinen, murtumaton lyijy,
helppo teroittaa.
160040 FC 1117 HB luonto 160042 FC 1117 HB luonto, kumilla 1 tus
1 tus
160094
69
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Lyijykynät
160079
Lyijykynä Faber-Castell 2001
GRIP 2001
160079 FC 2001/HB kumilla 1 tus
Lyijykynä Faber-Castell GRIP 2001
Kolmionmuotoinen designlyijykynä, jonka otepinta on luistamaton
kumimaisten mustien täplien ansiosta.
160201 FC GRIP 2001 2B kolmikulmainen
1 tus
160204 FC GRIP 2001 2H kolmikulmainen
1 tus
160202 FC GRIP 2001 B kolmikulmainen
1 tus
160203 FC GRIP 2001 H kolmikulmainen
1 tus
160200 FC GRIP 2001 HB kolmikulmainen
1 tus
160207 FC GRIP 2001 HB kumilla kolmikulmainen
1 tus
160205 FC GRIP 2001 lyijykynäteline, kolmikulmainen, 432 kpl/pak 1 pak
160206 FC JUMBO GRIP kolmikulmainen, paksu
1 tus
Kopiokynät Faber-Castell
160108
160109
160110
160111
160119
160206
160108
160110
FC 9100 1/2 musta
FC 9608 sinipuna
FC 9609 punainen
FC 9610 sininen
FC 2160 sinipunakynä
Perinteinen sinipunakynä, kaksipäinen. Vesipohjainen
lakka, murtumaton lyijy, helppo teroittaa.
160119
160065
70
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
Lyijykynät Centrum
160065 Centrum HB 160111
Pysyvä jälki, vesipohjainen lakka varressa, murtumaton lyijy, helppo
teroittaa.
160205
160109
1 tus
Koodi
Tuotenimi
Irtolyijykynät Pakkaus
156004
Irtolyijykynät Faber-Castell
Kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Sisäänvedettävä lyijyputki, värikoodi
osoittaa lyijyn paksuuden, käännettävä ikkuna kertoo lyijyn
kovuuden. Tummanvihreä varsi. Kynässä pyyhekumi ja kolme lyijyä.
156007
Sopii kirjoituskynäksi, joustava lyijy. Sisään vedettävä lyijyputki,
korkealuokkainen erikoissuuri pyyhekumi ja ergonominen kuminen
tarttumakohta. Tummanvihreä varsi, mukana kolme lyijyä.
156015
156006
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
156004 FC TK-Fine 9713 0,3mm
156005 FC TK-Fine 9715 0,5mm
156006 FC TK-Fine 9717 0,7mm
156007 FC TK-Fine 9719 0,9mm
156005
156015 FC TK-Fine Executive 0,5mm
5 kpl
156016 FC TK-Fine Executive 0,7mm
5 kpl
Kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Sisäänvedettävä lyijyputki. Kynässä
pyyhekumi ja kolme lyijyä.
156018 FC TK-Fine 0,5mm musta
156027 FC TK-Fine 0,7mm sininen
156091 FC Grip 2011 0,7mm hopea kolmikulmainen 156092 FC Grip 2011 0,7mm musta kolmikulmainen 156058 FC GRIP PLUS 0,7mm tummanvihreä Ensiluokkainen, suuri pyyhekumi voidaan ottaa esiin pyörittämällä kynänpäässä olevaa painiketta. Ergonominen
kolmikulmainen otepinta, sisäänvedettävä kärki.
156010 FC 4600N 2,0mm
Kirjoittamiseen, tekniseen piirtämiseen ja luonnosteluun.
Vahva lyijynpidike ja teroitin nupissa. Tummanvihreä
varsi. 10 kpl
10 kpl
5 kpl
5 kpl
156016
156018
156027
156091
1 kpl
156092
1 kpl
156058
156010
71
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Irtolyijykynät
156062
156061
Irtolyijykynät Faber-Castell
Sopiva kirjoituskynäksi. Pitkä ensiluokkainen pyyhekumi saadaan
esille kynän päästä pyörittämällä. Ergonominen kuminen otepinta.
Kärki voidaan vetää täysin takaisin sisään painamalla nappia. 156089
156087
156088
156052
156090
156208
156207
72
156080
156081
156060 FC GRIP 1345 0,5mm musta
12 kpl
156059 FC GRIP 1345 0,5mm sininen
12 kpl
156062 FC GRIP 1347 0,7mm punainen
12 kpl
156061 FC GRIP 1347 0,7mm sininen
12 kpl
Kaareva klipsi, läpikuultava varsi ja automaattinen lyijynsyöttö.
156085 FC Grip-Matic 1375 0,5mm punainen
156084 FC Grip-Matic 1375 0,5mm sininen
156086 FC Grip-Matic 1375 0,5mm vihreä
156088 FC Grip-Matic 1377 0,7mm punainen
156087 FC Grip-Matic 1377 0,7mm sininen
156089 FC Grip-Matic 1377 0,7mm vihreä
156090 FC Grip-Matic 1377 irtolyijykynäteline 0,7mm 30kpl/pak
156052 FC Contura 0,5mm, muovikärki
156053 FC Contura 0,7mm, muovikärki
156097 FC Grip 2011 0,7mm musta matta
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 pak
10 kpl
10 kpl
5 kpl
Riippupakatut irtolyijykynät Faber-Castell
156080 FC irtolyijykynä 0,5mm + lyijyputki 156081 FC irtolyijykynä 0,7mm + lyijyputki Irtolyijykynät a-series 10 kpl
10 kpl
156208 Irtolyijykynä a-series 0,5mm 12 kpl/pak 156207 Irtolyijykynä a-series 0,7mm 12 kpl/pak 1 pak 1 pak
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Irtolyijykynät
Irtolyijykynät Bic
156209
156209 Eco Bic Matic 0,7mm
50 kpl
Bic Matic 0,7 Ecolutions on kuuluisin kierrätetystä materiaalista
valmistettu mekaaninen kynä. Ominaisuudet: Kumipää, värillinen runko ja klipsi, 76% kierrätettyä materiaalia, sisältää 3kpl
HB- lyijyä, O.7mm. 156073
Irtolyijykynät Artline
156073 Artline Grip 7050 0,5mm harmaa 156074 Artline Grip 7070 0,7mm tummansininen 12 kpl
12 kpl
156200
Irtolyijykynät Ballograf
156200 Ballograf Rondo 0,5mm värilajitelma 156201 Ballograf Rondo 0,7mm värilajitelma 156204 Ballograf Rondo Plus 0,5mm värilajitelma
12 kpl
12 kpl
156202 Ballograf Rondo Plus 0,7mm värilajitelma 12 kpl
Irtolyijyt
156204
0,3mm HB
0,3mm H
0,3mm 2H 0,3mm B
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
Irtolyijy Faber-Castell 9065 (0,5 mm)
157005
157006
157007
157008
157009
157010
157011
12 kpl
Irtolyijy Faber-Castell 9063 (0,3 mm)
157000
157001
157002
157004
156201
0,5mm 2B
0,5mm B
0,5mm HB 0,5mm F 0,5mm H 0,5mm 2H
0,5mm 3H
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
73
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Irtolyijyt
Pakkaus
Koodi
KoodiTuotenimi
Tuotenimi
Irtolyijy Faber-Castell FC 9071 (2,0 mm)
157029
157028
157027
157030
157032
157033
Irtolyijy Faber-Castell 9067 (0,7 mm)
157017
157016
157015
157018
157019
0,7mm HB 0,7mm B 0,7mm 2B 0,7mm H 0,7mm 2H Pakkaus
Pakkaus
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
12 ptk
2,0 mm HB 2,0 mm B 2,0 mm 2B
2,0 mm F 2,0 mm 2H
2,0 mm 3H 5 ptk
5 ptk
5 ptk
5 ptk
5 ptk
5 ptk
Muut Faber-Castell irtolyijyt
Irtolyijy Faber-Castell 9069 (0,9 mm)
Värikoodi osoittaa lyijyn paksuuden.
157024 0,9 mm B 157025 0,9 mm HB 12 ptk
12 ptk
157038
157037
157041
157042
FC 9085 0,5mm punainen
FC 9085 0,5mm sininen
FC OF 9125 0,5mm HB
FC OF 9127 0,7mm HB
6 ptk
6 ptk
12 ptk
12 ptk
Laatutuote on ympäristöystävällinen
Saksan tehtaalla, Steinissa, lähes
kaikki kynät saavat ympäristöystävällisen, vesipohjaisen pintakäsittelyn.
Menetelmää käytetään myös
GRIP-kynän tartuntapisteiden
valmistuksessa.
The mark of responsible forestry
IC-COC-100002
© 1996 Forest Stewardship Council A. C.
Faber-Castell lyijykynät yksinkertaisesti kestävät kauemmin. Patentoitu
lyijyn liimaus puuainekseen tekee
kynästä erittäin kestävän ja
murtumattoman.
Yli 80 % prosenttia Faber-Castellin
tuotannossa käytettävästä puuaineksesta tulee FSC-sertifioiduilta
viljelmiltä ja kestävän kehityksen
mukaisesti hoidetuista metsistä.
PVC-VAPAA
Maailman suurimpana pyyhekumien valmistajana Faber-Castell
välttää ympäristölle haitallisten pehmittimien käyttöä valmistuksessa.
Lähes kaikki pyyhekumit on valmistettu PVC-vapaasta materiaalista.
74
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Kuulakynät
158144
158144 a-series M sininen 50 kpl/ras
158145 a-series M musta 50 kpl/ras
158146 a-series M punainen 50 kpl/ras
1 ras
1 ras
1 ras
158146
158063 Sierra F IB-B sininen 158064 Sierra F IB-B punainen 158065 Sierra F IB-B musta 12 kpl
12 kpl
12 kpl
158141
158141
158142
158113
158114
158115
158118
158125
50 kpl
50 kpl
50 kpl
50 kpl
50 kpl
12 kpl
12 kpl
Bic Ecolutions Round Stick
Bic Ecolutions Clic Stick
Bic Cristal musta Bic Cristal sininen Bic Cristal punainen Bic Atlantis sininen Bic 4 Colours M sininen
”4-in-1”kynä, jossa on moderni muotoilu sekä otealue, joka
tekee kirjoittamisesta miellyttävää. Koukku narua varten, klipsi,
laaja otealue, medium ja fine- kärki.
158113
158114
158115
158118
158006 PP/2 mekanismilla metalliklipsi vihreä 158000 PP/2 mekanismilla metalliklipsi värilajitelma 158139 Staedtler sininen medium 158142
158125
100 kpl
100 kpl
50 kpl
158006
PaperMate Replay Max-kuulakynät soveltuvat erinomaisesti muun
muassa ristikkojen täyttöön kynän päässä olevan pyyhekumin ansiosta.
158048 Kuulakynä Replay Max, sininen muste
158049 Kuulakynä Replay Max, musta muste
158050 Kuulakynä Replay Max, punainen muste
12 kpl
12 kpl
12 kpl
158050
75
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Kuulakynät (mekanismilla + vaihtosäiliöllä)
158085
158087
Kuulakynät Faber-Castell
158110
158101
158085 FC Grip 2011 hopea kolmikulmainen
158087 FC Grip 2011 musta kolmikulmainen matta
158110 FC Grip Plus Ball 0,7 mm sininen säiliö
Kolmikulmainen kuminen varren alaosa tekee kynästä
mukavan käyttää.
5 kpl
5 kpl
5 kpl
158088
158101 FC Grip Ball 1424 sininen 158088 FC CX 0,7mm sininen
158090
Kuulakynät Inoxcrom 10 kpl
10 kpl
158147
158090 Inoxcrom B-55 lajitellut värit 165391
Kuulakynät a-series
158123
158147 a-series mekanismilla sininen 12 kpl/ras
158148 a-series mekanismilla musta 12 kpl/ras
24 kpl
1 ras
1 ras
Kuulakynät Highing
158012
165391
165392
165393
165395
165396
158123
158013
158116
158117
Highing Grip muovi sininen runko Highing Grip muovi keltainen runko
Highing Grip muovi vihreä runko
Highing Grip muovi punainen runko
Highing Grip muovi sininen runko
Highing Grip metalli hopea, musta grippi
50 kpl
50 kpl
50 kpl
50 kpl
50 kpl
10 kpl
Kuulakynät Ballograf 158014
76
158011
158012
158013
158016
158014
158011
158116
158117
Ballograf Epoca Chrome Ballograf Epoca Plast värilajitelma Ballograf Epoca Plast valkoinen Ballograf Epoca Grip värilajitelma
Ballograf Rondo värilajitelma Ballograf Rondo Plus värilajitelma
Ballograf Opus 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Kuulakynät (mekanismilla + vaihtosäiliöllä)
158041
Kuulakynät Parker
158042
Parker -kynät toimitetaan tyylikkäässä lahjarasiassa.
158041 Parker Jotter sininen runko
158042 Parker Jotter musta runko
158043 Parker Jotter punainen runko
158044 Parker Jotter St. Steel CT hopea runko
158045 Parker Vector Standard musta runko
158046 Parker Frontier St. Steel hopea runko
158047 Parker Urban Navy Blue sininen runko
158055 Parker Esprit Matte Chrome kosketusnäytölle/kynä
158043
6 kpl
6 kpl
6 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
158044
158045
158046
158047
158055
Täytekynät Parker
158051
Parker -täytekynät toimitetaan tyylikkäässä lahjarasiassa.
158051 Täytekynä Vector Standard, musta runko, sininen muste
158053 Täytekynä Jotter Standard, musta runko, sininen muste
158054 Täytekynä Frontier Steel GT, hopea runko, detaljit kultaa
158053
1 kpl
1 kpl
1 kpl
158054
Ketjukynät
Ketjukynät
158038 Ballograf Epoca Desk Set Bank musta 158029 Helit 63590/95 musta
158035 Maul 43930/90 musta
Alaosan mitat: 112 x 106 x 40 mm. Voidaan ruuvata
pöytään kiinni.
158037 Maul 44120/37 sininen
Liukumaton alaosa, halkaisija 114 mm.
158080 Schneider SET 441 ketjulla musta 1 kpl
1 kpl
158029
158035
1 kpl
1 kpl
1 kpl
158040
Karttakeppikynät
158038
158080
158037
158040 Karttakeppikynä, teleskooppi, 60 cm 1 kpl
77
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
säiliöt, musteet
159017
159000
159022
159017
159018
159019
159047
Pakkaus
Ballograf Epoca 1900F sininen, fine
Ballograf Epoca 1900M sininen, medium
Ballograf Epoca 1901M punainen, medium
Ballograf Epoca 1903M musta, medium
FC Grip Plus Ball musta, medium
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
10 kpl
159003 Säiliö PP F sininen metallivarsi DIN16554/2, fine
159000 Säiliö PP M sininen metallivarsi DIN16554, medium
10 kpl
10 kpl
159004
Parker -säiliöt
159006
159004 Parker medium musta
159006 Parker medium sininen
159005 Parker fine musta
159007 Parker fine sininen
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
159032 Inoxcrom medium sininen 159036 Inoxcrom fine sininen 25 kpl
25 kpl
159032
Parker -geelikynänsäiliöt
159008
159008 Geelisäiliö Parker sininen 0,7 mm blisterpakkaus
159009 Geelisäiliö Parker musta 0,7 mm blisterpakkaus
159009
Parker -täytekynänsäiliöt
161005 Mustepatruuna Quink Ink 5 kpl/pak sininen
161006 Mustepatruuna Quink Ink 5 kpl/pak musta
12 kpl
12 kpl
1 pak
1 pak
161005
Musteet ja tarvikkeet
161006
161002
78
161000
161000
161001
161002
161003
161004
161014
161011
161016
161018
Mustepullo Quink Ink permanent, musta 57 ml
Mustepullo Quink Ink permanent, sininen 57 ml
Mustepullo Quink Ink washable, musta 57 ml
Mustepullo Quink Ink washable, sininen 57 ml
Mustepullo Quink Ink permanent, punainen 57 ml
1 pll
1 pll
1 pll
1 pll
1 pll
Mustepatruuna Inoxcrom musta täytekynille 6/ras Mustepatruuna Inoxcrom sininen täytekynille 6/ras Mustepullo Pelikan 4001 musta 30 ml lasipullossa Mustepullo Pelikan 4001 royalblue 30 ml lasipullossa 1 ras
1 ras
1 pll
1 pll
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Huopakynät (merkkauskynät)
165003 Artline 50 6mm viisto musta 165000 Artline 50 6mm viisto sininen 165001 Artline 50 6mm viisto punainen 165002 Artline 50 6mm viisto vihreä 165011 Artline 70 1,5mm pyöreä musta 165008 Artline 70 1,5mm pyöreä sininen 165009 Artline 70 1,5mm pyöreä punainen 165010 Artline 70 1,5mm pyöreä vihreä 165255
165253
165252
165254
165019
165016
165017
165018
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Artline 73 pyöreä 1,5 mm musta mekanismilla
Artline 73 pyöreä 1,5 mm punainen mekanismilla
Artline 73 pyöreä 1,5 mm sininen mekanismilla
Artline 73 pyöreä 1,5 mm vihreä mekanismilla
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Artline 90 4,5mm viisto musta Artline 90 4,5mm viisto sininen Artline 90 4,5mm viisto punainen Artline 90 4,5mm viisto vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165251
165249
165248
165250
Artline 93 viisto 4 mm musta mekanismilla
Artline 93 viisto 4 mm punainen mekanismilla
Artline 93 viisto 4 mm sininen mekanismilla
Artline 93 viisto 4 mm vihreä mekanismilla
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165029
165026
165027
165028
Artline 100 12mm viisto musta Artline 100 12mm viisto sininen Artline 100 12mm viisto punainen Artline 100 12mm viisto vihreä 165424
165423
165425
165426
6 kpl
6 kpl
6 kpl
6 kpl
165255
165251
Artline 107 1,5mm pyöreä musta Artline 107 1,5mm pyöreä sininen Artline 107 1,5mm pyöreä punainen Artline 107 1,5mm pyöreä vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
79
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Huopakynät (merkkauskynät)
165428
165427
165429
165430
Artline 109 4,5mm viisto musta Artline 109 4,5mm viisto sininen Artline 109 4,5mm viisto punainen Artline 109 4,5mm viisto vihreä
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Spriiliukoinen huopakynä, nopeasti kuivuva jälki, sopii erityisen
hyvin mm. mainostekstauksiin. Alkoholipohjainen muste,
täyttömahdollisuus.
165438 Artline 120 20mm viisto musta 165436 Artline 120 20mm viisto punainen 6 kpl
6 kpl
Spriiliukoinen huopakynä, nopeasti kuivuva jälki, sopii erityisen
hyvin mm. mainostekstauksiin. Alkoholipohjainen muste,
täyttömahdollisuus.
165434 Artline 130 30mm viisto musta 165432 Artline 130 30mm viisto punainen 6 kpl
6 kpl
Täyttöpullo ESK-20 Artline 120/130
165439 musta 20 ml 165420 Artline 17 1,5mm musta ksyleenipitoinen
Hankaliin olosuhteisiin tarkoitettu teollisuushuopakynä,
jälki kuivuu heti ja kestää hyvin valoa ja vettä.
1 kpl
12 kpl
0,4 mm
0,7 mm
Soveltuu myös ulkokäyttöön, vedenkestävä muste kirjoittaa 20
pakkasasteeseen saakka.
1,5 mm
165041 Artline 250 0,4mm musta 165038 Artline 250 0,4mm sininen 165039 Artline 250 0,4mm punainen 165040 Artline 250 0,4mm vihreä 2,0 mm
4,5 mm
5,0 mm
6,0 mm
80
165033
165030
165031
165032
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Artline 700 0,7mm musta Artline 700 0,7mm sininen Artline 700 0,7mm punainen Artline 700 0,7mm vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
165471
165472
Huopakynät (merkkauskynät)
165470
Huopakynät a-series
165471
165472
165470
165473
165102
165100
165101
165473
Huopakynä a-series 1,8 mm musta 10 kpl/ras Huopakynä a-series 1,8 mm punainen 10 kpl/ras
Huopakynä a-series 1,8 mm sininen 10 kpl/ras Huopakynä a-series 1,8 mm vihreä 10 kpl/ras Huopakynä a-series 1,8 mm 4 väriä srj Huopakynä a-series 3,5-5,0 mm viisto musta 10 kpl/ras Huopakynä a-series 3,5-5,0 mm viisto 4 väriä srj 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 srj 1 ras 1 srj
165448 Artline 2in1 4 väriä/sarja
Twinpoint-tyyppinen kynä, jossa kirjoituskärki molemmissa päissä. Vesipohjainen, hajuton väriaine, pyöreä
kärki 2,0 mm, viisto 5,0 mm.
1 srj
165449 Artline MultiPen 6 väriä/sarja, piirtojälki 1,0 mm
Soveltuu käytettäväksi lähes kaikille pinnoille, kuten
lasille, posliinille, metallille, kumille, puulle jne...
165454 Artline MultiPen Massimo 4 väriä/sarja
Soveltuu käytettäväksi lähes kaikille pinnoille, kuten
lasille, posliinille, metallille, liitutaulullle, puulle jne...,
piirtojäljen leveys 2,0 - 5,0 mm.
1 srj
165101
1 srj
165448
Erikoishuopakynät
165148 Artline 750 0,7 mm, musta Tekstiilimerkkauskynä 165526 Artline EK-770 pakastuskynä musta 165527 Artline CD-R merkkauskynä 1,0mm musta 12 kpl
165449
12 kpl
12 kpl
165454
165526
165527
165148
81
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Huopakynät
Pakkaus
Korttipakatut huopakynät
165498
165501
165499 Artline EK-50 musta 165498 Artline EK-50 punainen 165497 Artline EK-50 sininen 165503 Artline EK-70 musta 165501 Artline EK-70 punainen 165500 Artline EK-70 sininen 165512 Artline EK-90 musta 165510 Artline EK-90 punainen 165509 Artline EK-90 sininen 165521 Artline EK-100 musta 165519 Artline EK-100 punainen 165518 Artline EK-100 sininen 165540 Artline EK-750 tekstiilikynä musta 209052 Artline taulupyyhin magneetilla + valkotaulukynä 525TT
Artlinen magneettinen taulupyyhin, jossa on kouru valkotaulukynälle. Taulupyyhin toimitetaan yhdessä Artline valkotaulukynän 525TT:n kanssa, kyseessä on kaksipäinen taulukynä.
Taulupyyhkimen uraan sopii erikokoiset taulukynät.
165510
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
1 kpl
Kuitukärkikynät
Metallivahvisteinen kärki.
153066
153064
153063
153065
209052
165540
153066
153064
153131
FC 1511 Finepen 0,4mm musta FC 1511 Finepen 0,4mm punainen FC 1511 Finepen 0,4mm sininen FC 1511 Finepen 0,4mm vihreä 10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
Metallivahvisteinen kärki, ergonominen otepinta.
153131 FC Ecco Pigment 0,7mm musta 153123 FC Ecco Pigment 0,2mm musta 153127 FC Ecco Pigment 0,5mm musta 10 kpl
10 kpl
10 kpl
Ergonomisesti muotoiltu, hyvin käteen sopiva.
165352
82
165352 Artline Ergoline ERG-3400 0,4mm musta 165351 Artline Ergoline ERG-3400 0,4mm punainen 165350 Artline Ergoline ERG-3400 0,4mm sininen 12 kpl
12 kpl
12 kpl
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Kuitukärkikynät
Artline 200
Artline 210
165203
165201
165200
165202
Artline 200 0,4mm musta Artline 200 0,4mm punainen Artline 200 0,4mm sininen Artline 200 0,4mm vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165217
165215
165214
165216
Artline 210 0,6mm musta Artline 210 0,6mm punainen Artline 210 0,6mm sininen Artline 210 0,6mm vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165213
165211
165210
165212
Artline 220
Artline 220 0,2mm musta Artline 220 0,2mm punainen Artline 220 0,2mm sininen Artline 220 0,2mm vihreä 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165218 Fax-kynä Artline 204 0,4mm syvämusta Voimakas musta jälki erityisesti fax-paperille.
165218
12 kpl
Korttipakatut kuitukynät
165577
165573
165571
165570
165571
Artline EK-220 musta Artline EK-200 musta Artline EK-200 punainen Artline EK-200 sininen
Tekniset piirustuskynät
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Luistava, erityisesti piirtämiseen suunniteltu kärki, jota ympäröi
metallinen suojus. Hyvä vedenkestävyys, ei haalistu.
165403
165407
165411
84
165403
165407
165411
165415
165419
Artline 231 Drawing System 0,1mm musta Artline 232 Drawing System 0,2mm musta Artline 233 Drawing System 0,3mm musta Artline 235 Drawing System 0,5mm musta Artline 238 Drawing System 0,8mm musta 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Multimark-kynät (piirtoheitinkynät)
Vesiliukoiset Multimark-kynät Faber-Castell 163200
163201
163202
163203
163232
163233
163208
163209
163210
163211
163235
163236
S sininen
S punainen
S vihreä
S musta
S 4:n sarja
S 6:n sarja
F sininen
F punainen
F vihreä
F musta
F 4:n sarja
F 6:n sarja
163216
163217
163218
163219
163238
163239
M sininen
M punainen
M vihreä
M musta
M 4:n sarja
M 6:n sarja
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj Faber-Castell Multimark
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj S = superfine
F = fine
M = medium
Faber-Castell Multimark-kynien viivanleveydet
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj Spriiliukoiset Multimark-kynät CD/DVD markkeri
165527 CD-R markkeri Artline medium 1,0mm musta
165550 Lumocolor Staedtler 0,4mm 4 väriä/srj
12 kpl
1 srj
85
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
S = superfine
Multimark-kynät (piirtoheitinkynät)
F = fine
M = medium
Spriiliukoiset Multimark-kynät Faber-Castell Multimark-kynien viivanleveydet
Faber-Castell Spriiliukoiset Faber-Castell Multimark -kynät soveltuvat mm. CD- ja
DVD levyjen, lasin ja muovin merkitsemiseen. Jälki on pyyhittävissä
kovilta pinnoilta kynän päässä olevalla erikoiskumilla. 86
163244
163245
163246
163247
163249
163250
163251
163276
163277
163278
163252
163253
163254
163255
163258
163259
163279
163280
163281
163260
163261
163262
163263
163266
163267
163282
163283
163284
S sininen
S punainen
S vihreä
S musta
S keltainen
S oranssi
S lila
S 4:n sarja
S 6:n sarja
S 8:n sarja
F sininen F punainen F vihreä F musta F oranssi F lila
F 4:n sarja
F 6:n sarja
F 8:n sarja
M sininen
M punainen
M vihreä
M musta
M oranssi
M lila
M 4:n sarja
M 6:n sarja
M 8:n sarja
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj 1 srj 10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj 1 srj 10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj 1 srj 1 srj Koodi
Tuotenimi
Valkotaulukynät
Pakkaus
165314
165246
Hajuton taulukynä valkotaululle. 165314
165315
165316
165317
165318
165247
165245
165244
165246
Artline 500A pyöreä 2mm sininen Artline 500A pyöreä 2mm punainen Artline 500A pyöreä 2mm vihreä Artline 500A pyöreä 2mm musta Artline 500A 2mm pyöreä 4-värin sarja 165301
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
1 srj
Artline 573 pyöreä 2 mm musta mekanismilla
Artline 573 pyöreä 2 mm punainen mekanismilla
Artline 573 pyöreä 2 mm sininen mekanismilla
Artline 573 pyöreä 2 mm vihreä mekanismilla
165303
165243
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Kynä säilyy toimivana vaikka tulppa unohtuisi auki useaksi tunniksi.
165300
165301
165302
165303
165310
Artline 519 viisto 5mm sininen Artline 519 viisto 5mm punainen Artline 519 viisto 5mm vihreä Artline 519 viisto 5mm musta Artline 519 5mm viisto 4-värin sarja
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
1 srj
165243
165241
165240
165242
Artline 593 viisto 4 mm musta mekanismilla
Artline 593 viisto 4 mm punainen mekanismilla
Artline 593 viisto 4 mm sininen mekanismilla
Artline 593 viisto 4 mm vihreä mekanismilla
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165333
165334
165332
165335
Taulukynä a-series 1,8 mm musta 10 kpl/ras Taulukynä a-series 1,8 mm punainen 10 kpl/ras
Taulukynä a-series 1,8 mm sininen 10 kpl/ras Taulukynä a-series 1,8 mm 4 väriä sarja 165332
1 ras 1 ras 1 ras
1 srj 165328 Taulukynäsarja Artline 2-päinen 3/srj
Musta-punainen, musta-sininen, musta-vihreä.
165329 Taulukynäsarja Artline 2-päinen 3/srj
Sini-punainen, vihreä-sininen, puna-vihreä.
165330 Taulukynäsarja Artline 2-päinen 4/srj
Musta, punainen, sininen, vihreä. 165331 Taulukynäsarja Artline 2-päinen 4/srj
Musta, punainen, sininen, vihreä. 165334
165335
Artlinen 2-in1 taulukynät helpottavat
esittäjän työskentelyä. Tuplakärki
vähentää tarvetta vaihtaa kynää.
Voit jättää kynän 12 tunniksi korkitta
ilman kuivumisvaaraa.
1 srj
1 srj
1 srj
165328
165330
1 srj
165331
87
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
165184
Kalligrafia- ja sivellinkynät
165186
Kalligrafiakynät
Klassiseen tekstaamiseen sopiva kynä. Muste ei haalistu eikä
tahriinnu.
165192
165181 Artline 241 Ergoline 1mm sininen 165182 Artline 241 Ergoline 1mm punainen 165184 Artline 241 Ergoline 1mm musta 165197
165186 Artline 242 Ergoline 2mm sininen 165187 Artline 242 Ergoline 2mm punainen 165189 Artline 242 Ergoline 2mm musta 165196
165198 Artline EK-240/3W kalligraf.kynäsrj. musta (1,2,3mm) 12 kpl
12 kpl
12 kpl
165191 Artline 243 Ergoline 3mm sininen 165192 Artline 243 Ergoline 3mm punainen 165194 Artline 243 Ergoline 3mm musta 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
1 srj
Ihanteellinen koristelemiseen ja kirjoittamiseen kortteihin,
muoveihin, lasiin, metalliin tai saveen. Turvallinen korkki. Nopeasti
kuivuva 2,5 mm:n jälki.
153523
153524
165196 Artline 993 2,5mm kulta 165197 Artline 993 2,5mm hopea Sivellinkynät 12 kpl
12 kpl
Sivellinkärkinen huopakynä.
153519
153521
153522
153523
153524
153525
FC Pitt Pen musta FC Pitt Pen sanguine (punasävy)
FC Pitt Pen sarja musta 4 eri leveyttä/srj FC Pitt Pen Basic sarja 6 väriä FC Pitt Pen Shades of Grey sarja 6 väriä
FC Pitt Pen Landscape sarja 6 väriä
153526 FC Pitt Pen Terra sarja 6 väriä
153525
88
153526
10 kpl
10 kpl
1 srj
1 srj
1 srj
1 srj
1 srj
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
153200
Mustekuulakynät (rollerit)
153204
Pehmeästi luistava rollerkynä, metalliklipsi, vesipohjainen muste.
153201 FC Vision 1475 0,3mm punainen 153200 FC Vision 1475 0,3mm sininen 153202 FC Vision 1475 0,3mm musta 10 kpl
10 kpl
10 kpl
Pehmeästi luistava rollerkynä, metalliklipsi, vesipohjainen muste.
153203 FC VisionMicro 1476 0,2mm musta 153205 FC VisionMicro 1476 0,2mm punainen 153204 FC VisionMicro 1476 0,2mm sininen 10 kpl
10 kpl
10 kpl
165229
Ergonomisesti muotoiltu, hyvin käteen sopiva vesiliukoinen
rollerkynä.
165231 Artline Ergo ERG-4200 0,2mm musta
165230 Artline Ergo ERG-4200 0,2mm punainen 165229 Artline Ergo ERG-4200 0,2mm sininen
Geelikynät
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165401
165368
165401 FC True 0,5mm sininen
10 kpl
165370
165367 Artline Softline 0,7mm musta 165368 Artline Softline 0,7mm sininen 165369 Artline Softline 0,7mm punainen 12 kpl
12 kpl
12 kpl
165370 Artline Softline 0,7mm vihreä 12 kpl 165450
165451
165452
165453
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165451
Pentel Energel BL77 0,7mm musta
Pentel Energel BL77 0,7mm punainen
Pentel Energel BL77 0,7mm sininen
Pentel Energel BL77 0,7mm vihreä
165452
165453
89
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
165149
165151
165152
Tuotenimi
Pakkaus
Maalikynät
Maalikynät Sopii sisä- ja ulkokäyttöön, jälki on erittäin kestävä ja haalistumaton,
kuivuu nopeasti.
165153
165149
165150
165151
165152
165153
165154
165159
165160
165175
Artline 400 medium sininen 2,3 mm Artline 400 medium punainen 2,3 mm Artline 400 medium vihreä 2,3 mm Artline 400 medium keltainen 2,3 mm Artline 400 medium musta 2,3 mm Artline 400 medium valkoinen 2,3 mm 165159 Artline 440 fine musta 1,2 mm 165160 Artline 440 fine valkoinen 1,2 mm 165176
Kulta- ja hopeakynät 165169
12 kpl
12 kpl
Sopii sisä- ja ulkokäyttöön kestävän musteen ansiosta. Jälki kuivuu
nopeasti.
165170
165165
165166
165175
165176
165169
165170
165165
165166
Artline 999 extrafine kultakynä 0,8mm Artline 999 extrafine hopeakynä 0,8mm 12 kpl
12 kpl
Artline 990 fine kultakynä 1,2mm Artline 990 fine hopeakynä 1,2mm 12 kpl
12 kpl
Artline 900 medium kultakynä 2,3mm Artline 900 medium hopeakynä 2,3mm 12 kpl
12 kpl
Korttipakatut kulta- ja hopeakynät
165545
165546
165541
165542
165547
165548
165546
90
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
165542
165548
Artline extrafine kultakynä 0,8mm
Artline extrafine hopeakynä 0,8mm
Artline EK-900 kultakynä 2,3mm Artline EK-900 hopeakynä 2,3mm Artline kalligrafia kultakynä 2,5mm Artline kalligrafia hopeakynä 2,5mm 12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Maalikynät
Somistuskynät
165084
165084 Artline Poster EPP-4 4mm musta 12 kpl
T-paitakynät 153600 T-paitakynäsarja Faber-Castell 5 värin sarja
Sopii useille kankaille, kiinnittyy kuivuttuaan 24 tuntia tai
heti silittämällä (vähintään 60 °C)
Taulu- ja merkkausliidut
Taululiidut
1 srj
197007
197007 Wennström 1001, paperoitu valkoinen, 12 kpl/ras
Nelikulmainen
197015 Wennström Tiira 1955 valkoinen, 144 kpl/ltk
Kartiomainen, pinnoitettu taululiitu
1 ras 153600
1 ltk
197001-197006
197015
Merkkausliidut
Soveltuu lähes kaikille materiaaleille, erittäin säänkestävä.
197002
197006
197004
197001
197005
Fennia punainen, 12 kpl/ras
Fennia keltainen, 12 kpl/ras
Fennia musta, 12 kpl/ras
Fennia sininen, 12 kpl/ras
Fennia valkoinen, 12 kpl/ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras Korostuskynät
162051
162052
162050
162053
162054
Korostuskynä a-series keltainen 10 kpl/ras Korostuskynä a-series pinkki 10 kpl/ras Korostuskynä a-series vaaleansininen 10 kpl/ras Korostuskynä a-series vihreä 10 kpl/ras Korostuskynä a-series 4 väriä sarja 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 srj
162054
91
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Korostuskynät
Erinomainen korostuskynä tavalliselle paperille. Voimakkaat fluorisoivat värit, kirjoituspituus 500m. Korostusleveydet 1mm, 2mm ja 5mm.
162000 FC Textliner 48 sininen
162001 FC Textliner 48 punainen
162002 FC Textliner 48 vihreä
162003 FC Textliner 48 keltainen
162004 FC Textliner 48 oranssi
162005 FC Textliner 48 rosa
162006 FC Textliner 48 4-värin sarja 162009 FC Textliner 48 super 8-värin sarja, kartonkipakkaus Faber-Castell Textliner 48
162009
162113
Täyttöpullo 162113 Textliner refill 49 30ml keltainen
Textliner 48 -kynän yksinkertaiseen ja siistiin täyttämiseen. Riittää noin kahdeksaan täyttökertaan.
1 kpl
162021
162022
162023
162007
Faber-Castell Textliner Vision
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj
1 srj
FC Textliner 1546 super oranssi
FC Textliner 1546 super pinkki
FC Textliner 1546 super vihreä
FC Textliner 1546 super 4-värin sarja
10 kpl
10 kpl
10 kpl
1 srj
Voimakkaat fluorisoivat värit. Sopii kaikille tavallisille papereille.
162010
162011
162012
162013
162021
FC Textliner Vision vesiliukoinen kynämalli keltainen
FC Textliner Vision vesiliukoinen kynämalli oranssi
FC Textliner Vision vesiliukoinen kynämalli rosa
FC Textliner Vision vesiliukoinen kynämalli vihreä
162040 Artline 63 keltainen mekanismilla
162041 Artline 63 pinkki mekanismilla
162042 Artline 63 vihreä mekanismilla
162018
162040
92
Riippupakatut korostuskynät 162016 FC Textliner 48 keltainen
162017 FC Textliner 48 vihreä
162018 FC Super Textliner keltainen
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
12 kpl
12 kpl
12 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
Koodi
Tuotenimi
Harpit
Pakkaus
418000
418000 Kynäharppi pituus 140 mm Lasikuituvahvisteista nailonia. Voidaan piirtää maksim.
420 mm ympyrä. Sopii maksim. 10 mm paksuille kynille.
418001 Lyijyharppi FC pituus 140 mm Perusmateriaali messinkiä, pinta mattaniklattu. Voidaan
piirtää maksimissaan 420 mm ympyrä. Pakkauksessa
varalyijyputki. Pehmeä muovikotelo, riippupakkaus.
418003 Harppi FC Ultra-S Perusmateriaali messinkiä. Voidaan piirtää maksimissaan
370 mm ympyrä. Pakkauksessa varalyijyputki.
418002 Harppilyijy FC 2-105 6lyijyä/rasia 418001
418003
1 kpl
190006
190001
1 kpl
190005
190000
190070
1 kpl
1 ras
190009
Pyyhekumit ja -muovit
190071
190000 FC 7081 valkoinen lyijy/värikynälle 20kpl/ras
1 ras
190009 FC 7088-24T lyijykynälle sininen muovisuojus 24 kpl/ras 1 ras
190001 FC 7092 valkoinen/vihreä 20kpl/ras
1 ras 190005 FC Grip 2001 kynänmallinen vaal.harm. 10kpl/ras 1 ras
190006 FC Grip 2001 kynänmallinen sin/pun 10kpl/ras 1 ras 190070 FC 7086 valkoinen lyijykynälle 30kpl/ras
1 ras 190071 FC Sleeve mini musta suoja 24kpl/ras
1 ras
190072 FC Sleeve mini pun/sininen suojus 24kpl/ras
1 ras
190074 FC 7041 valkoinen lyijy/värikynälle 40kpl/ras
1 ras
190076 FC 7070 sin/pun muste/lyijykynälle 40kpl/ras
1 ras
190078 Kynänpääkumi FC Grip 2001 2kpl/pss 1 pss
190066 Piirustusharja FC 1600 1 kpl
197061 Hiilikumi FC 7020 18kpl/ras
1 ras
170013 FC Teroitin-pyyhekumi yhdistelmä lajitelma 6xsin 6xpun 12 kpl
190072
190074
197061
190076
190078
170013
190066
Viivaimet ja astelevyt
Käyräviivaimet
425000 FC 972 1 srj
422000
Hakaviivaimet
422000 MR1760 60cm 422001 MR1775 75cm 1 kpl
1 kpl
425000
93
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Viivaimet ja astelevyt
Viivaimet
Viivain toimistoon tai kouluun, viistottu reuna, styreeniä.
191010
191014
191003
191006
191008
191009
191010
MR 1016.4000 16cm värilajitelma
MR 1116.000 kirkas 16 cm
MR 1120.000 kirkas 20cm MR 1130.000 kirkas 30cm MR 1140.000 kirkas 40cm MR 1150.000 kirkas 50cm 191006
191100 MR 1920.000 käsittelemätöntä pyökkiä 20cm 191101 MR 1930.000 käsittelemätöntä pyökkiä 30cm 191003
191101
425001
425014
423011
10 kpl
10 kpl
Suhdeviivaimet
423012
24 kpl
20 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
10 kpl
425001 FC 853/A 30cm 1:20,25,50,75,100,125 425002 FC 853/B 30cm 1:100,200,250,300,400,500
425003 FC 853/C 30cm 1:500,1000,1250,1500,2000,2500
425030 MR 1630.005F 1:2 1/2,5,10,20,50,100 425014 MR 1631.005A 1:20,25,50,75,100,125 425015 MR 1632.005B 1:100,200,250,300,400,500
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
423008
423002
Astelevyt ja kolmiot 423010
419025
423005
94
423012 Astelevy MR 2110/000 10cm Valmistettu styreenistä, mm-asteikko, läpikuultava.
423011 Geokolmio MR 2317/000 16 cm 423010 Geokolmio MR 2323/100 22 cm
423002 Kolmioviivain MR 4525/000 25cm/45 astetta 423003 Kolmioviivain MR 4532/000 32cm/45 astetta 423005 Kolmioviivain MR 6025/000 25cm/60 astetta 423006 Kolmioviivain MR 6032/000 32cm/60 astetta 423008 Kolmio FC 995N 419025 Ympyräkaavio FC 906CN 1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
1 kpl
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Teroittimet Kynänteroittimet
170005 MR 200.000 metallia 170019 MR 211.000 metallia, 2-reikäinen 7,8 + 11mm.
170006 MR 220.000 metallia Mukana 2 varaterää. 170012 FC rubber grip 2-reikäinen si/pu 170013 FC Teroitin-pyyhekumi yhdistelmä lajitelma 6xsin 6xpun
Kynänteroituskoneet 170005
170019
170006
20 kpl
20 kpl
20 kpl
170013
170012
12 kpl
12 kpl
170100 Dahle 155 12mm harmaa
170106 Dahle 77 12mm harmaa
170104 Dahle 230 paristokäyttöinen 8mm kynille, valkoinen.
170107 Teräpesä Dahle 10027 sopii koneeseen 77 1 kpl
1 kpl
1 kpl
170106
170100
1 kpl
170104
Tölkkiteroittimet
170032
170017
170007
170016
170033
170010
170011
MR 908.05 Elliptic 2-terän
MR 927.000 Rondo Swing savu
MR 927.050 Rondo Swing värilajitelma MR 950.100 soikea värilajitelma
Dahle 53463 nelikulmainen
FC GRIP 2001 3-reikäinen
FC sleeve si/pu 2-reikäinen
10 kpl
10 kpl
10 kpl
20 kpl
10 kpl
10 kpl
12 kpl
170007
170032
170017
170010
170011
170033
170016
95
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Värikynät
Pakkaus
Faber-Castell tarjoaa piirtämiseen laadukkaat välineet. Faber-Castell Gripsarjassa on laadukkaita värikyniä, joilla piirtäminen sujuu leikiten. Niiden
kolmikulmainen varsi ohjaa käden oikeaan tartuntaotteeseen ja näin lapsi
oppii helpommin oikean käden asennon. Väriaines on erittäin tasalaatuista
ja eikä siinä ole seassa kovia ”kivensiruja”. Väri on liimattu koko pituudeltaan
varteen, jolloin kärki on teroitettavissa vaikka kynä silloin tällöin putoaisikin
lattialle.
164060
164059
Värikynät FC Grip
Kolmikulmainen, vesiliukoinen värikynä, pysyy napakasti kädessä.
Kynän varressa on paikka nimelle. 164058 FC Grip 12 väriä pahvirasiassa
164059 FC Grip 24 väriä pahvirasiassa
164060 FC Grip 12 väriä peltirasiassa
164100 FC Grip 24 väriä peltirasiassa
164101 FC Grip 36 väriä peltirasiassa
164085 FC Grip 8 väriä + 2 Grip 2001 lyijykynää
1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 164055
164056
Värikynät FC Grip Jumbo
164058
Kolmikulmainen paksu värikynä, pysyy napakasti kädessä. Kynän
varressa on paikka nimelle.
164085
164087
164089
96
164088 FC Grip Jumbo valkoinen 164089 FC Grip Jumbo keltainen 164090 FC Grip Jumbo oranssi 164091 FC Grip Jumbo punainen 164092 FC Grip Jumbo iho 164093 FC Grip Jumbo lila 164094 FC Grip Jumbo tummansininen 164095 FC Grip Jumbo vaaleansininen 164096 FC Grip Jumbo kirkkaanvihreä 164097 FC Grip Jumbo tummanvihreä 164098 FC Grip Jumbo poltettu okra 164099 FC Grip Jumbo musta
164055 FC Grip Jumbo 6kpl/ras
164056 FC Grip Jumbo 12kpl/ras + teroitin
164087 FC Grip Jumbo 144kpl/puuteline, 12 eri väriä
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 ras 1 ras 1 pkt
Koodi
Tuotenimi
Värikynät
Pakkaus
164081 FC Kids pitkä 12kpl/pyöreä alumiinirasia
164080 FC Kids pitkä 24kpl/pyöreä alumiinirasia
164122 FC Kids pitkä 3-kulmainen 12kpl/pahvirasia 164124 FC Kids pitkä 3-kulmainen 12kpl/metallirasia
164084 FC Kids pyyhittävä, pitkä 12kpl/pahvirasia Kumi samanvärinen kuin kynä, varressa luontoystävällinen lakkaus ja paikka nimelle.
164057 FC Kids 24kpl/pyöreä alumiinirasia Vesiliukoinen.
164147 FC Kids 12kpl/pahvirasia Vesiliukoinen, sivellin mukana.
164052 FC pitkä 6kpl/ras 164054 FC pitkä 24kpl/ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 164080
164122
164124
164052
1 ras 1 ras 164084
1 ras 1 ras 164057
Vedenpitävät värikynät, kolmionmuotoinen varsi, jossa miellyttävä
grip-pinta.
164003 FC Art Grip 12kpl/ras
164004 FC Art Grip 24kpl/ras
164005 FC Art Grip 36kpl/ras 1 ras 1 ras 1 ras Vesiliukoiset, laveerattavat värikynät, kolmionmuotoinen varsi, jossa
miellyttävä grip-pinta.
164000 FC Art Grip Aquarelle 12kpl/ras
164001 FC Art Grip Aquarelle 24kpl/ras 164002 FC Art Grip Aquarelle 36kpl/ras
164004
164000
1 ras 1 ras 1 ras Korkealaatuiset Polychromos-värikynät antavat rajattomat
mahdollisuudet. Saatavana myös yksittäisväreinä, 120 eri sävyä.
164062 FC Polychromos, 12 väriä/ras 164063 FC Polychromos, 24 väriä/ras
164064 FC Polychromos, 36 väriä/ras 164038 FC Polychromos, 60 väriä metallirasiassa 164039 FC Polychromos, 120 väriä metallirasiassa 164003
1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 164005
164062
97
Kirjoitus- ja piirustusvälineet
Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
Värikynät
Akvarellikynät
Korkealaatuiset vesiliukoiset Albrecht Dürer-värikynät antavat
rajattomat mahdollisuudet. Saatavana myös yksittäisväreinä, 120 eri
sävyä.
164065
164065 FC A.Dürer, 12 väriä/ras 164066 FC A.Dürer, 24 väriä/ras 164067 FC A.Dürer, 36 väriä/ras 164069 FC A.Dürer, 60 väriä metallirasiassa
164070 FC A.Dürer, 120 väriä metallirasiassa 197018
164143
164135
164135
164139
164043
Väriliidut
Lasten liidut 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras 1 ras
197018 Faber Castell katuliitu, 6 kpl/ras
164143 FC Triangular vahaliitu, 12 kpl/ras
Kolmiomaiset vedenkestävät mehiläisvahaliidut, kirkkaat
ja selkeät värit.
164135 FC Kids vahaliitu, 12 kpl/ras
Vedenkestävät mehiläisvahaliidut, kirkkaat ja selkeät
värit.
164043 FC Kids öljypastelliliitu, 12 kpl/ras
1 ras 1 ras 1 ras 1 ras Lasten muovivahaliidut
Voidaan teroittaa ja pyyhkiä, ei tahraa.
164138 Inoxcolor 12 väriä/ras
164139 Inoxcolor 24 väriä/ras
Väriliidut
1 ras 1 ras Korkealaatuisia pastelliliituja. 120 eri sävyä saatavana. 197026
197027
98
197026 FC Pastelli 12 väriä/ras 197027 FC Pastelli 24 väriä/ras 1 ras 1 ras Koodi
Tuotenimi
Pakkaus
197035
Öljypastelliliidut
Gold-Faber-sarja on tarkoitettu vaativille piirtämisen harrastajille,
joille on tärkeää värien yhteensopivuus ja valonkesto.
197034 FC Goldfaber Studio, 12 väriä/ras
197035 FC Goldfaber Studio, 24 väriä/ras
197036 FC Goldfaber Studio, 36 väriä/ras
Taiteilijaliidut 197138
197031
197032
197033
197030
197057
197060
1 ras 1 ras 1 ras 197131
Grafiikkasarja FC Art & Graphic Grafiittikynä Pitt FC 2900 3B Grafiittikynä Pitt FC 2900 6B Grafiittikynä Pitt FC 2900 9B Grafiittikynä Pitt FC 2900 HB
Grafiittiliitu Pitt FC 9B Varjostuspuikko FC 9125
Riippupakatut luonnonhiilet 197130 FC 7-12mm 6/pak
197131 FC 9-15mm 4/pak
1 ras
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 tus
1 kpl
197138
197057
197060
1 pak
1 pak
197033
164102
Temperavärit
153532
164102 Temperavärit FC 12 väriä, sivellin
1 ras
Lasten huopakynäsarjat
Elintarvikeväriin pohjautuva myrkytön muste, joka on pestävissä
lähes kaikista tekstiileistä. Varsi on muotoiltu ergonomisesti
kolmionmuotoiseksi ja siinä on luistamaton otepinta. 153532
153533
153513
153514
FC Grip, 10 väriä
FC Grip, 20 väriä
FC Kids, 10 väriä, pyöreä varsi
FC Kids, 20 väriä, pyöreä varsi
153500 FC Grip Finepen 0,4 mm, 10 väriä
153533
1 srj
1 srj 1 srj
1 srj
1 ras
153513
153514
99
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
Aakkosellinen hakemisto
A
Aakkostajat
Aaltopahvit
Adressi- ja diplomikansiot
Ajopäiväkirjat
Akkuvaraajat
Akut Akvarellikynät
Alkaliparistot
Alumiinifoliot
Arkisto- ja voimalävistimet
Arkistohaarukat
Arkistokansiot
Arkistokotelot ja -laatikot
Arkistoliuskat
Arkistopaperit
Asiakirjateipit
Askarteluveitset
Astelevyt ja kolmiot
Astiat ja kahvinkeittimet
Aterimet
ATK-puhdistustarvikkeet
Avaimenperät
Avainkaapit
Avainkotelot ja -renkaat
Avolehtiöt
B
Blu-Ray levyt
Brother teippikirjoittimien teipit
C
CD/DVD markkeri
CD-levyt
CD-lähetyskotelot
Dahle-paperileikkureiden tarvikkeet
D
DATA-tykit
Diplomikansiot
Disketit Durable taskut ja tarvikkeet
DVD-levyt
Dymo kohokirjoittimet ja teipit
66
207
60
104 - 105
191
192
98
190
199
125
56
56
55 - 56
56
103
127
147
93 - 94
197
198
20 - 21
154
151
154
104
4
181
85
2
209
160
182
65
2
158
3
178 - 179
E
Ekologiset Post-it® viestilaput
Ekomapit
Electronic paristot
Energiasäkit
Ensiapukaapit
Ensiapulaukun täydennyspakkaukset Ensiapulaukut ja -pakit
Ensiaputuotteet
Ensiapuvälineet
Ergonomiahiiret
Eri Keeper -yleisliimat
Erikoishuopakynät
Erikoistaskut
Esijärjestimet
Esitekansiot
Esitetelineet
Esittelykansiot
F
Faksipaperit
Flippikansiot
Fläppipaperit
Fläppitaulut
Frankeerausetiketit
Funktiolaskimet
G
Geelikynät
H
Haarukat ja lusikat
Haavanhoitopisteet
Hakaviivaimet
Hakemistot
Harjat
Harpit
Heijastimet
Hiilipaperit
Hiiret ja näppäimistöt
Hiirialustat
Hiiriohjaimet ja erikoishiiret
Hopeakynät
Huomiotaskut
Huopakynäsarjat
Huopakynät
108
51
191
212
205
206
204 - 205
206
204 - 206
13
135
81
64
65 - 66
57 - 58
141 - 142
59 - 60
106 - 107
59
114
185 - 186
210
172 - 173
89
198
205
93
65 - 66
203
93
154
103
10 - 13
16
13 - 14
90
62
99
79 - 82
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
I
Ilmanpuhdistimet
Ilmanraikastimet Ilmoitus-, valko- ja viestitaulut
Irtolyijykynät
Irtolyijyt
Istuimet
J
Jalka- ja selkätuet
Jatkojohdot Jatkorataetiketit
Johtokortit
K
Kaarevaläppäkuoret
Kahvilusikat
Kahvinkeittimet
Kahviotarvikkeet
Kahvit, sokerit ja teet
Kaksipuoliset teipit
Kalkiopaperit Kalligrafia- ja sivellinkynät
Kalusteet ja tarvikkeet
Kalvotaskukansiot
Kalvotaskut
Kannettavan kiinnitysvaijeri
Kannettavien telineet
Kansiotaskut
Kartonkikuoret
Karttakeppikynät
Karttaneulat
Kasettinastat
Kassakonerullat
Kassalippaat
Kassit ja säkit
Keksit
Keltaiset Post-it® viestilaput
Kertakäyttöastiat
Kertakäyttöpikarit
Keräilyalustat
Keräyslaatikot
Keräyslippaat
Keskusyksikkötelineet
Ketjukynät
Kierrekokoojakansio
189
203
183 - 185
71 - 73
73 - 74
15
19
188
48
113
118
198
197
194 - 196
194
129
103
88
189
60
63 - 64
19
12
63 - 64
209
77
148
122
106 - 107
151
211 - 212
196
108
198
198
144
207
151
19
77
59
Kierresidontakannet
Kierresidontalaitteet ja -tarvikkeet
Kierrevihkot
Kiinnitysteipit, tarrat ja -palat
Kirjamuovit
Kirjatelineet ja - tuet
Kirje- ja pakettivaa’at
Kirjeenavaajat
Kirjekuoret
Kirjepussit
Kirjevaa’at
Kirjoitusalustat
Kirjoituskalvot (ei kopiokoneeseen)
Kirjoituskoneet
Kirjoituspaperit
Kodinkansiot
Kohokirjoittimet ja teipit
Kokooja- ja esittelykansiot, kodinkansiot
Kokoojakansio
Kokouskansiot
Kokousmuistiot
Kolikkohylsyt
Kongressineulat
Konseptipaperit Konseptitelineet (lukutelineet)
Konttorikirjat
Konttorinastat
Kopiokalvot
Kopiokynät
Kopiopaperit
Korjausnesteet ja -tarvikkeet Korostuskynät
Kortinpitimet
Kortistolaatikot
Kortit
Korttipakatut huopakynät
Korttipakatut kuitukynät
Korttipakatut kulta- ja hopeakynät
Kostuttimet
Kotelokansiot
Kotelomapit
Kouluvihkot
Kuittilomakkeet
Kuittirullat
Kuitukärkikynät Kulmalukkokansiot
Kultakynät
Kumilenkit
Kuplamuovit
165
164 - 185
115
129
154
140
175
175
117 - 118
118
175
143 - 144
44
174
103
59
178 - 179
59 - 60
59
60
115
213
153
103
18
105 - 106
123
44
70
100 - 102
149
91 - 92
153
144
153
82
84
90
150
59
52
116
104 - 105
107
82, 84
60 - 61
90
150
209
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
K
Kuplapussit
Kuponkirenkaat
Kuulakynät
Kuultokannet Kynälokerikot
Kynänteroittimet ja -teroituskoneet
Kynäpurkit ja -telineet
Käsi- ja kyynärvarsituet
Käsikiristekalvot
Käsineet
Käsipyyhetelineet
Käsipyyhkeet
Käsivoiteet ja ilmanraikastimet
Käyntikorttikansiot ja -telineet
Käyntikorttilippaat
Käyräviivaimet
Käärepaperit ja telineet
L
Lahjapaperit
Laminointilaitteet
Laminointitaskut ja -tarvikkeet
Laserkasetit
Laskimet
Laskinten tarvikkeet
Laskukonepaperit
Laskukonerullat
Laskulomakkeet
Lasten huopakynäsarjat
Lasten liidut
Lasten muovivahaliidut
Laudeliinat
Laukut
Lautaset
Lautaset
Lehtikotelot muovia
Lehtiö-/fläppitaulut
Lehtiöt ja luentopaperit
Lehtiöt
Lehtiötaulut Leikekirjat
Leimasimet ja leimasintarvikkeet
Liidut
Liimalaitteet
Liimarollerit
Liimasidontalaitteet ja -tarvikkeet
208
150
75 - 77
166
141
95
141
15
208
203
199
199 - 200
203
152
152
93
207
207
166 - 167
167
24
168, 170 - 174
174
106
106 - 107
104 - 105
99
98
98
200
155
198
198
139 - 140
185 - 186
103 - 104
114
185 - 186
55
151
91, 98, 99
135
135
166
Liimat Liinat
Loisteputket
Lomakelaatikot
Luentolehtiöt
Luentopaperit
Lukutelineet
Luonnonhiilet
Luonnoslehtiöt
Lusikat
Lyijykynät
Lähetelomakkeet
Lähetysluettelopussit
Lämpömittarit
Lämpöpaperirullat
Läppäkansiot
Lävistimet
M
Maalarinteipit
Maalikynät
Magneettinapit
Maidot ja mehut
Mainospahvit
Mapin etiketit
Mapit
Mappietiketit
Mehut
Merkintäetiketit
Merkintäkortit
Merkkaajat
Merkkauskynät
Merkkausliidut
Millimetripaperit
Minimapit
Monitoimilaitteet
Mouse Trapper
Muistikuutiot, kokousmuistiot
Mukit
Multimark -kynät (piirtoheitinkynät) Multimediaprojektorit
Muotoonleikatut viestilappukuutiot
Muovikielekehakemistot
Muovikierteet
Muovimapit
Muovipussit
Muovisäkit
Muovitaskut
Muovivahaliidut
134 - 135
203
188
136 - 137
103
103 - 104
18
99
114
198
69-70
105
213
189
106
61
124 - 125
129
90 - 91
187
195
103
52
50, 52
52
195
132
113
131
79 - 81
91
103
51
176
13
115
198
85 - 86
182
112 - 113
66
164 - 165
50 - 51
210
212
62
98
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
Musteet ja tarvikkeet
Musteet
Mustekuulakynät (rollerit)
Mustesuihkupaperit
N
Narut ja nauhat
Nastanpoistajat
Nastat
Nauhakansiot
Nauhalaskimet
Nauhat
Nenäliinat
Nidotut vihkot
Nimikortit
Nimitarrat
Nitojannastat
Nitojat Näppäimistöt
Näytelähetepussit ja -liittimet
O
Osoite-etiketit
Osoittimet
P
Pahvilaatikot
Pahviveitset
Painonastat
Pakettivaa’at
Pakkaustarvikkeet
Pakkausteipit Palaset-kovamuovituotteet
Paperi- ja pahviveitset
Paperikorit
Paperileikkurit
Paperiliittimet ja liitinrasiat
Paperintuhoojat
Paperipidikkeet
Paperipiikit
Paperipuristimet
Paperipussit
Paperisäkit
Paperiveitset
Paristot
Parker -säiliöt
Parker täytekynät
78
78
89
43
208
123
148
61
168, 170 - 171, 174
208
200
115
153
133
122 - 123
120 - 122
10-13
211
210
186
207
146 - 147
148
175
207 - 208
128
138
146 - 147
143
159 - 160
147
161 - 162
148
148
148
211
212
146
190 - 191
78
77
PC-telineet ja kiinnitysvaijerit
Pehmopaperit
Pesuaineet, saippuat
Pienoisnauhalaskimet
Pihtinitojat
Piirtoheitinkynät
Piirtoheitinlamput
Piirtoheittimet
Piirustuslehtiöt
Pikahakutelineet Pikanitojakansiot
Pikarit
Postikorttipussit
Post-it® viestilaput
Postitusputket ja –kotelot
Postitustarvikkeet
Projektikansiot
Projektimapit
Projektorit ja piirtoheittimet
Puhdistus- ja siivoustarvikkeet
Puhelinmuistiot
Puhelintelineet
Pussit
Puuaterimet
Pyyhekumit ja -muovit
Pääsyliput
Pöytälaskimet
Pöytäliinat
Pöytätuulettimet
Pöytävalaisimet
R
Rahakäärerullat Rahankäsittelytuotteet
Rahantarkastuslamput
Rahtilomakkeet
Rannetuet
Reiälliset kopiopaperit
Reiänvahvistajat
Rengaskansiot
Riippukansiot, -telineet ja -tarvikkeet
Riippupakatut irtolyijykynät
Riippupakatut korostuskynät
Riippupakatut luonnonhiilet
Rollerit
RollerMouse
Roskakorit Rullamitat
19
200 - 201
202
171
122
85
182
182
114
157
58
198
210
108, 110, 112
208
208 - 210
54
51
182
203
153
19
210 - 211
198
93
105
168, 171 - 173
199
189
188
107
213
188
105
14 - 15
101
66
53 - 55
67
72
92
99
89
14
143
154
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
S
Saippuat
Sakset Salkut ja laukut
Seinäkellot
Selailutelineet
Servietit
Sidostarvikkeet
Signaalitaskut
Silmänhuuhtelutarvikkeet
Sinitarrat
Sisäisenpostinkansiot
Sivellinkynät
Sivellinkynät
Sokerit
Somistuskynät
Sormikumit
Spriiliukoiset Multimark-kynät Suhdeviivaimet
Sähkönitojat Säiliöt, musteet
Säkit
T
Taiteilijaliidut
Talouspyyhkeet
Tarifold pikahakutelineet Tarifold- taskut
Tarifold-pikahakutelineiden osat
Tarrakirjoittimet
Tarrakirjoittimien tarrat
Tarrakuoret
Tarrat
Tarrataskut, valokuva- ja nimitarrat
Taskulamput
Taskulaskimet
Taskut
Taulu- ja merkkausliidut
Taulukointipaperit
Taululehtiöt (fläppipaperit)
Taululiidut
Taulumagneetit
Taulutarvikkeet
Teet
Tehosteteippimerkit
Teipit
202
145 - 146
155
189
157 - 158
199
205
64
206
131
209
88
88
194
91
149 - 150
85 - 86
94
122
78
211 - 212
99
200
157
158
157
180 - 181
180
117
133
133
192
168, 170, 173
62
91
43
114
91
187
186 - 187
194
131
127 - 128
Teippikirjoittimet
Teippikirjoittimien teipit
Teippimerkit, tarrat
Teippimerkkilajitelmat ja -telineet
Teippitelineet ja pakkausteipit Tekniset piirustuskynät
Telefax-laitteet
Temperavärit
Teroittimet Tietokasetit
Tietolevyjen säilytys
Tietoturvasuojat
Tilikirjat ja - vihkot
Toimistolävistimet
T-paitakynät
Tulostimet, monitoimilaitteet
Tulostuskalvot
Tulostuspaperirullat
Tulostuspaperit
Tulostustarrat
Tuplapussit
Turvapussit Tuulettimet
Täytekynät
Täyttöpullot
Tölkkiteroittimet
U
Ulkoiset kiintolevyt
USB-muistit
V, W
Vaateripustimet
Vahakansivihkot
Valaisimet
Valkokankaat
Valkotaulukynät
Valkotaulut
Valkotaulut
Valokuva- ja nimitarrat
Valokuvapaperit
Valokuvatarrat
Valokuvataskut
Varattavat akut WC-paperit ja paperitelineet
Veitset
177
179, 181
130 - 131
131
128
84
175
99
95
7-8
9
17
105 - 106
124
91
176
44
43
43, 100 - 102
46, 48
209
213
189
77
80, 92
95
6
4-6
197
116
188
183
87
183
183 - 185
133
43
133
64
192
200
146 - 147
Hakemistosta löytyy kaikkien erillisten tuoteluetteloiden kategoriat.
Vesiliukoiset Multimark-kynät 85
Vesivärilehtiöt
114
Veto- ja teollisuuspyyhkeet
201
Videokasetit ja -mediat
6-7
Viestilappukuutiot
112 - 113
Viestilappurullat
113
Viestilapputelineet
113
Viestilaput
108 - 110, 112 - 113
Viestitaulut
183 - 185
Viestitaulut
184
Vihkot
115 - 116
Viivaimet ja astelevyt
93 - 94
Voimalävistimet
125
Voimanitojannastat
123
Voimanitojat
121
Välilehdet ja hakemistot, esijärjestimet
65 - 66
Värikynät
96 -98
Väriliidut
98
Värilliset kopiopaperit
102
Värilliset viestilaput
108 - 109
Väritulostuspaperit
101
Y
Yleisliimat
Yleisteipit
Yliviivauskynät Ä, Ö
Äänikasetit ja -mediat
Öljypastelliliidut
135
127
95
6-7
99