Lahdenperä - Sastamalan Kylät

KYLÄKORTTI
LAHDENPERÄ
YLEISKUVAUS
Ikaalinen
Lahdenperän kylä sijaitsee Sastamalan pohjoisosassa, entisen Suodenniemen kunnan alueella. Asukkaita kylässä on noin 70, kesäisin määrä
tuplaantuu vapaa-ajan asukkaiden myötä. Lahdenperän tapahtumien
keskipiste on rantasauna ja rantalava Märkäjärven Makkosselällä.
Kylä sijaitsee toisaalta hieman syrjässä, mutta toisaalta myös kohtuullisen lähellä useita kaupunkeja: matkaa Hämeenkyröön on noin 25 km,
Ikaalisiin noin 35 km, Kankaanpäähän noin 40 km, Sastamalan keskustaan noin 45 km ja Tampereelle noin 60 km.
Lavia
Hämeenkyrö
Nokia
SASTAMALA
Kokemäki
Lahdenperän kyläyhdistys on perustettu vuonna 1989. Erityisesti kesäkuukausina se järjestää rantasaunan alueella runsaasti tapahtumia kyläläisille ja vapaa-ajan asukkaille.
Vesilahti
Huittinen
PALVELUKARTOITUS
KYLÄN KEHITTÄMINEN
YRITYKSET
SWOT-ANALYYSI
Auto- ja traktorikorjaamo Arto Piilola
Hevoshieroja Nanni, Niina Tuulaskoski
Koira- ja kissahoitola Marjo Huuhka
Maansiirtourakointi Satu Kujanpää
Metsäkoneurakointi Heikki Lahdenperä
Mökkivuokraus Raine ja Anne Hakala
Pub Häijään Hirvi, Tarja Meriläinen
Rakennuspalvelu Risto Kangasmaa Ky
LIIKUNTA JA VIRKISTÄYTYMINEN
Uimaranta
Vaellusreitti (n. 5 km)
Punkalaidun
VAHVUUDET
o
o
o
Yhteishenki vahva (talkoot)
Rantasauna-alue toimintoineen
Kesäasukkaat
HEIKKOUDET
o
o
Hieman syrjäinen sijainti
Tiestön heikko kunto
MAHDOLLISUUDET
o
o
o
Kylälle muuttaneet nuoret
Valokuitu
Markkinointi
UHAT
TAPAHTUMIA
Äitienpäivät
Juhannusjuhla
Karaoketanssit
Rantalavan tanssit
Lauluillat seurakunnan kanssa
Kesäkauden päättäjäiset
Pikkujoulut
Pilkkikilpailut
VUOKRATTAVAA
Kahvinkeitin
Rantasauna
Soutuvene
Teltta (iso ja pieni)
o
o
o
Ikääntyvä väestörakenne
Nuoriso ei jää kylään
Rantasauna (kokoontumistila) myydään pois
kyläläisiltä
YHTEISTYÖ
Mahdolliset tulevat kyläjuhlat ja tapaamiset;
esim. pikkujoulut
Sastamalan Kylien toimintaan osallistutaan
mahdollisuuksien mukaan
KEHITTÄMISAJATUKSIA
Terveiset kaupungin päättäjille: ”Tervetuloa kyläkierrokselle!”
KÄYNTIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET
Heikkisen perinnetila, Harri Ruskee
Pakkokiven luontoreitti nähtävyyksineen
Rantasauna-alue
Viljasen perinnetila ja mökkivuokraus, Hannu
Viljanen
Lisätietoja: Lahdenperän kyläyhdistys ry:n pj. Seija Kallio, p. 0400 261 905, [email protected],
sihteeri Merja Luukkanen, p. 050 543 3161, [email protected]
Jani Hanhijärvi & Katariina Pylsy ▪ Sastamalan kylien esiselvityshanke, 2013 ▪ http://www.sastamalankylat.fi
LAHDENPERÄ
Lahdenperän kuvakollaasi (kuvat: Merja Luukkanen).