YLEISKAAVA 2025 - Lahden karttapalvelu

YLEISKAAVA 2025
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 § MUKAINEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
v5.0
28.10.2011
LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA MAANKÄYTTÖ
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
TEHTÄVÄ JA SUUNNITTELUALUE
Yleiskaavan tarkistaminen koko Lahden kaupungin alueella
SUUNNITTELUN TARKOITUS
Laadittavana on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteinen
yleiskaava. Yleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakennetta, maankäyttöä ja liikenneverkkoa. Nykyinen
yleiskaava vuodelta 1998 on oikeusvaikutukseton ja monilta osiltaan vanhentunut. Oikeusvaikutukseton yleiskaava ohjaa kaupungin päätöksentekoa, mutta vasta oikeusvaikutteinen yleiskaava on lain mukaan sitova.
Yleiskaavassa otetaan huomioon kaupungin tuore strategia sekä muut
edellisen yleiskaavan jälkeen valmistuneet tai parhaillaan vireillä olevat
strategiset suunnitelmat. Kaupunginvaltuuston 1.6.2009 hyväksymän strategian mukaan Lahti kasvaa voimakkaasti. Yleiskaavassa osoitetaan kasvun
suunnat ja periaatteet etsimällä vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin mihin
sijoitetaan uudet asukkaat ja yritykset nykyisten lahtelaisten elinympäristön
laatua heikentämättä. Millainen kaupunkiympäristö houkuttelee uusia ihmisiä asumaan ja yrityksiä sijoittumaan Lahteen?
Yleiskaava laaditaan Lahden kaupungin alueelle. Yleiskaavaa suunnitellaan kuitenkin yhteistyössä naapurikuntien ja Päijät-Hämeen liiton kanssa
ja myös mahdollisten kuntaliitosten jälkeiseen tilanteeseen varaudutaan.
Naapurikunnissa on useita tuoreita oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja Lahden kaupungin rajoilla, joten Lahden uusi yleiskaava on tarpeen kaupunkiseudun suunnittelulle kuntarakenteesta riippumatta.
Yleiskaavassa määritetään kaupungin
-- yhdyskuntarakenne ja maankäyttö yleisellä tasolla
-- kunnallisten ja yksityisten palvelujen palveluverkko
-- rakentamisen alueet mm. asumiseen, työpaikkoja varten,
keskustatoiminnoille, julkiselle rakentamiselle
-- liikenneverkko
-- viher- ja virkistysalueverkko, suojelualueet
-- energia-, vesi- ja jätehuolto
Yleiskaava ohjaa asemakaavoitusta ja muuta yksityiskohtaisempaa maankäytön suunnittelua. Asemakaavoissa vasta ratkaistaan alueiden sisäinen
katuverkko ja tarkempi maankäyttö kortteleittain. Asemakaavassa määritetään rakentamisen yksityiskohtaisemmat periaatteet kuten rakennusoikeudet, rakennusten sijoittuminen tontille ja kerroskorkeudet.
DNO 2009-01962
3
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) käy ilmi, kuka voi osallistua
yleiskaavatyöhön, milloin ja miten. Tässä asiakirjassa kerrotaan myös yleiskaavaa varten tarvittavasta tiedosta, yleiskaavan tavoitteista, vaikutusten
arvioinnista ja työn aikataulusta.
OAS:aa täydennetään työn kuluessa tarvittaessa, kun esimerkiksi kehitetään työmenetelmiä ja osallistumisen tapoja. Myös osalliset voivat antaa
palautetta tämän asiakirjan sisällöstä koko yleiskaavatyön ajan yleiskaavan
tekijöille.
STRATEGISET SUUNNITELMAT
Yleiskaavaan vaikuttavia ja siinä huomioitavia ylemmän tason strategioita
ja strategisia suunnitelmia ovat
-- valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli VAT (2009),
ympäristöministeriö
-- Lahden seudun rakennemalli 2040 (2004), Asikkala, Heinola, Hollola,
Lahti, Nastola ja Orimattila
-- Päijät-Hämeen maakuntakaava (2008), Päijät-Hämeen liitto
-- Maakunnalliset aluerakennevaihtoehdot ja maakuntasuunnitelma
(vireillä), Päijät-Hämeen liitto
-- Lahden kaupungin strategia (1.6.2009) ja muut ohjelmat
-- Metropolialueen kestävä aluerakenne -projekti METKA (2008),
lukuisten viranomaistahojen yhteistyöhanke, www.metkaprojekti.info
-- Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot -projekti
(2010), Suomen ympäristökeskus, TKK / Yhdyskuntasuunnittelun
tutkimus- ja koulutuskeskus
-- Etelä-Suomen aluerakenne 2030 (2004), Etelä-Suomen maakuntien
liittouma
-- Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen (2010), Suomen ympäristö
28/2010, Ympäristöministeriö
-- Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Yksityiskohtaisempaa tietoa edellämainituista suunnitelmista on lähdeluettelossa asiakirjan lopussa.
DNO 2009-01962
4
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta
DNO 2009-01962
5
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
VIREILLETULO
Kaupunginvaltuusto on 1.12.2008 hyväksynyt vuoden 2009 talousarvion,
jossa Teknisen ja ympäristötoimialan Maankäytön tulosyksikön tärkeimmäksi tehtäväksi on annettu koko kaupungin yleiskaavan tarkistaminen
vuosien 2009-2011 aikana.
Yleiskaavatyö on kaupungin vuoden 2009 kaavoitusohjelmassa. Vireilletulosta on tiedotettu 4.3.2009 ilmestyneessä kaavoituskatsauksessa sekä
vuoden 2010 ja 2011 kaavoituskatsauksissa.
LAHDEN YLEISKAAVAN 2025 TAVOITTEET
Yleiskaavatyön lähtökohtia on kirjattu tavoitemuistioon Kehykset hyvälle
elinympäristölle - Lahden yleiskaavoituksen suuntaviivoja (Airamo 2009). Se sisältää katsauksen niin Lahden yleiskaavahistoriaan kuin luotauksen niihin
yhteiskunnallisiin ilmiöihinkin, joihin on tulevaisuudessa varauduttava. Julkaisu valottaa myös yleiskaavan roolia strategian toteutuksen työvälineenä.
Yleiskaavan tavoitteet valmisteltiin syksyllä 2009 yhteistyössä kaikkien osallisten kanssa. Yleiskaavatyön tekijät ovat asettaneet aikataulullisia ja muodollisia tavoitteita yleiskaavatyölle. Yleiskaavan sisältöä koskevat tavoitteet
puolestaan nousevat maankäyttö- ja rakennuslaista, valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, maakuntakaavasta, Lahden kaupungin strategiasta
2025 sekä Lahden seudun kilpailukyky- ja elinkeinostrategiasta 2009-2015.
Tavoitteiden laadinnassa on huomioitu myös muut kaupungin strategiat ja
ohjelmat. Tavoitteet on kirjattu erilliseen asiakirjaan. Kaupunginvaltuusto
hyväksyi tavoitteet 18. tammikuuta 2010.
YLEISKAAVOITUKSEN NYKYTILANNE
Voimassa oleva Lahden yleiskaava 1998 (tavoitevuosi 2010, kaupunginvaltuusto hyväksynyt 9.11.1998)
Edellinen, tarkempi Lahden yleiskaava 2010 vuodelta 1988 (tavoitevuosi
2010, kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.8.1988)
Voimassa olevat oikeusvaikutteiset osayleiskaavat
-- Alasenjärven ja Salalammen ranta-alueiden osayleiskaava Y-100 (vahv.
12.12.1984)
-- Ankkurin osayleiskaava Y-150 (vahv. 20.10.1992)
-- Salpausselän osayleiskaava Y-160 (vahv. 24.5.1994)
-- Enonsaaren osayleiskaava Y-165 (vahv. 17.7.2000)
Vireillä olevat, oikeusvaikutteisina laadittavat osayleiskaavat lähtötietoineen
-- Okeroisten kulttuurialueen osayleiskaava, ehdotus ollut nähtävillä
26.3.-27.4.2009
-- Miekkiön, Renkomäen ja Ämmälän osayleiskaava, ehdotus ollut
nähtävillä 13.1.-14.2.2011
DNO 2009-01962
6
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Yllä Lahden yleiskaava 1998, johon on merkitty punaisella
ruudutuksella oikeusvaikutteiset osayleiskaavat.
Vasemalla Ankkurin osayleiskaavan kaavakartta esimerkkinä
osayleiskaavasta.
Lisätietoa niin voimassa olevasta yleiskaavasta kuin
osayleiskaavoistakin saa Lahden karttapalvelusta
osoitteesta kartta.lahti.fi vaihtamalla karttanäkymän Lahden yleiskaavoitukseksi. Vireillä olevista
osayleiskaavoista saa lisätietoa ao. kaavahankkeen
kotisivulta osoitteesta www.lahti.fi/kaavoitus →
kaavoituskohteet.
DNO 2009-01962
7
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
YLEISKAAVAA VARTEN TARVITTAVA TIETO
Lähtötiedot ja tehdyt selvitykset
Maisemaselvitykset:
-- Muinaisrantaselvitys 2010
-- Lahden maisemarakenne ja viheralueet 2010
-- Viheralueiden arvottaminen 2010
-- Yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus 2010
-- Päijät-Hämeen maisemaselvitys 2006
-- Päijät-Hämeen maisema-arvot ja maakunnalliset maisema-alueet 2005
-- Maaperän sulkeutuminen 2005
-- Päijät-Hämeen perinnemaisemat 2000
-- pohjavesimalli: tiedot saadaan Lahti Aqualta
-- Tornirakentamisen maisemalliset lähtökohdat, valmistuu 2011
-- Pienilmastoselvitys: sisältyy Lahden maisemarakenne ja viheralueet
raporttiin sekä Seutu-keke tutkimushankkeeseen. Selvitystietoa
tarkennetaan asemakaavatasolla.
Luontoselvitykset:
-- Lahden lintuatlas, tiedot käytössä 2010
-- Lahden yleiskaava viherrakenteen arvoluokitus ja ekologinen verkosto
2011
-- Lahden kaupungin lepakkokartoitus 2010
-- Lahden kasvisto Anttilanmäeltä ja Asemantaustasta Venetsiaan ja
Vesteråsiin 2009
-- Lahden seudun saukkokartoitus 2009
-- Lahden kasviatlas 2008
-- Päijät-Hämeen ekologinen verkosto 2006
-- Lahden kaupungin liito-oravakartoitus 2005
-- Näkökulmia kaupunkiekologiaan 2005
-- Lahtelaisia sosiotooppeja 2005
-- Päijät-Hämeen uhanalaiset ja silmälläpidettävät putkilokasvit 2003
-- Ahonlaitaan - Lahden perinnebiotoopit 2002
-- Lahden luonto, biologian ja maantieteen opetuskohteet 2000
-- Viitasammakkoselvitys siirtynyt kesälle 2012 sääolosuhteiden vuoksi
Kulttuurihistorialliset selvitykset:
-- Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä (jatkoa
selvitykselle Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista),
tiedot käytössä 2011, julkaisu valmistuu myöhemmin
-- Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 2009
-- Päijät-Hämeen kiinteät muinaisjäännökset 2008
-- Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö 2007
-- Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista 2000
Väestöön liittyvä tieto:
-- Lahden kaupungin hiljaisten alueiden kartoitus 2010
DNO 2009-01962
8
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
-- Väestöennuste 2009
-- Lahden alueprofiilit 2008
-- Ihmiseen kohdistuvien vaikutusten arviointi Päijät-Hämeen
maakuntakaavaprosessissa 2005
Liikenteeseen liittyvät selvitykset:
-- Lahden seudun liikennemalli, 2011
-- Teknisen ja ympäristötoimialan Liikennepoliittiset linjaukset 2011
-- Eteläisen sisääntulotien tiesuunnitelma 2011
-- Päijät-Hämeen joukkoliikennesuunnitelma 2011
-- Keskustan liikenteen ja liikkumisen ideointia 2010
-- VT 12 Lahti-Uusikylä yleissuunnitelma 2010
-- Lahden seudun liikennetutkimus 2010
-- Liikennemeluselvitys 2010
-- Päijät-pendeli - työmatkapendelöinnin Päijät-Häme pääkaupunkiseutu
kehitys 2009
-- Keskustan liikenneselvitykset (keskustan kehän yleissuunnitelma,
keskustan kehän tunneli, matkakeskus, huoltoliikenneselvitys) 20082011
-- Eteläisen kehätien yleissuunnitelma 2009
-- Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma 2008
-- Toriparkin alustava yleissuunnitelma 2006
-- Liikenneturvallisuus kaavoituksessa 2006
-- Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma 2006
-- Lahden kaupungin rataympäristöselvitys 2004
-- Liikennemeluselvitys, keskustan ulkopuoliset alueet 2004
-- Äänimaisematutkimus keskustan alueelle 2001
-- Lahden meluselvitys 2012 (tekeillä)
Kaupalliset selvitykset:
-- Vähittäiskaupan palvelujen ja markkinoiden kehitysselvitys 2010
-- Kaupallisten palvelujen nykytilanne 2009
-- Päijät-Hämeen asiointi ja vaikutusalueselvitys (2006/2009)
-- Päijät-Hämeen kaupan palveluverkkoselvitys 2005
Julkisiva palveluita koskevat selvitykset:
-- Palveluvarkkojen yhteistyöryhmä, loppuraportti 2011
-- Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma 2011-2020
-- Sosiaali- ja terveystoimialan toimitilastrategia 2009
-- Kouluverkkoselvitys sisältäen seudullisen tarkastelun
Yhdyskuntatekniikkaa koskevat selvitykset
DNO 2009-01962
9
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
-- Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2010
Ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvät selvitykset
-- Lähiöprojektin yhteydessä tutkittu kuuden lähiön
täydennysrakentamismahdollisuuksia (2010)
-- Lahden Metsäkankaan, Patomäen ja keskustan alueiden
energiatehokkuuksien arviointi (2010)
-- Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot, Suomen
ympäristökeskuksen ja TKK:n tutkimushanke. Aineisto ja
loppuseminaari 2010.
-- Kestävä seudullinen yhdyskuntarakenne (Seutu-keke), Suomen
ympäristökeskuksen tutkimushanke. Oulun ja Lahden seutujen
pohjalta laadittu alustava mittariluettelo on valmistunut vuoden 2011
alussa. Mittareilla on testattu Lahden yleiskaavan luonnosvaihtoehtoja.
Yleiskaavaehdotus arvioidaan Seutu-keke mittareilla.
-- Tiivistys- ja täydennysrakentamisen mahdollisuudet, Pientaloalueen
täydennysrakentamisedellytysten selvitys, valmistuu 2011
-- Paikallisin teoin ilmastonmuutoksen hillintään (IMMU), TKK:n
EAKR-hanke, jossa tutkimusaiheina mm.:
-- Yhdyskuntien lämmitysmuodot (yhteistyössä Lahti Energian
kanssa)
-- Kestävä yhdyskuntarakenne
Tehtyjen selvitysten tarkempi lähdeluettelo on tämän asiakirjan lopussa.
DNO 2009-01962
10
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
OSALLISET
Yleiskaavan osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin
oloihin yleiskaava saattaa huomattavasti vaikuttaa1. Osallisia ovat:
Lahden kaupungin asukkaat ja maanomistajat
Lahdessa toimivat yritykset, yhdistykset ja yhteisöt
viranomaiset
naapurikunnat
Päijät-Hämeen liitto
Hämeen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/raideliikenne
Lahti Aqua
Lahti Energia
Päijät-Hämeen pelastuslaitos
Päijät-Hämeen jätehuolto
Lakes
Lahdessa toimivat yliopistot ja korkeakoulut
Tiede- ja yrityspuisto
Valtion rautatiet
Linja-autoliitto
Puolustushallinnon rakennuslaitos
Länsi-Suomen sotilasläänin esikunta
Senaatti-kiinteistöt
Osallisten listaa täydennetään tarvittaessa. Osalliseksi voi ilmoittautua
yleiskaavatyön ajan yleiskaavatyön tekijöille.
piirros Anne-Maj Rope
1 Maankäyttö- ja rakennuslaki 62§
DNO 2009-01962
11
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN
Yleiskaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Selvitysten
perusteella osallisten on voitava arvioida yleiskaavan merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset.1
Yleiskaava laaditaan tiiviissä yhteistyössä osallisten, kaupungin toimialojen,
viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Osallistumisen mahdollisuuksia
eri kaavavaiheissa on esitetty prosessikaaviossa sivulla 16.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään työn kuluessa, mutta
yleiskaavaa varten tarvittavaa tietoa on tarkoitus rakentaa ainakin seuraavin vuorovaikutteisin menetelmin:
-- yleisötilaisuuksissa, joissa paitsi esitellään yleiskaavatyötä, myös
tuotetaan tietoa yhdessä osallistujien kanssa
-- eri tahoille suunnattavien kyselyiden avulla
-- neuvotteluissa viranomais- ja yhteistyötahojen kanssa
-- yleiskaavan kotisivun kautta (www.lahti.fi\yleiskaava)
1 Maankäyttö- ja rakennuslaki 9§
DNO 2009-01962
12
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
ARVIOINTISUUNNITELMA
Yleiskaavan tavoitteiden arviointi
Yleiskaavan tavoitteet on muotoiltu yhteistyössä osallisten kanssa syksyn
2009 aikana maankäyttö- ja rakennuslain kaavoille asettamien sisältötavoitteiden1, valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden2 sekä Lahden kaupungin strategioiden ja ohjelmien pohjalta. Lahden kaupungin strategiasta
2025 yleiskaavaan heijastuvat päämäärät on tunnistettu ja pyritty tuomaan
esiin mahdollisia ristiriidat, jotta niihin voidaan suunnittelussa etsiä ratkaisuja.
Yleiskaavan tavoitteita on arvioitu viranomaistahojen, sidosryhmien ja
kuntalaisten kanssa keskustelutilaisuuksissa ja internetissä toteutetun kyselyn avulla. Tavoitteiden luonnoksia on esitelty useaan otteeseen myös päättäjille. Kommentit, kyselyn tulokset ja muu palaute on otettu huomioon
yleiskaavan tavoitteiden laadinnassa. Yleiskaavan tavoitteista on laadittu
erillinen asiakirja.
1 Maankäyttö- ja rakennuslaki 1§, 5§, 39§, 54§; www.finlex.fi
2 Valtakunnalliset alueidekäyttötavoitteet esitellään julkaisussa Tulevaisuuden alueidenkäytöstä päätetään nyt, joka löytyy julkaisun nimellä hakemalla internetistä.
DNO 2009-01962
13
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Yleiskaavan vaikutusten arviointi
Yleiskaavan vaikutuksia arvioidaan suhteessa yleiskaavan tavoitteisiin yhteistyössä osallisten kanssa kaavaluonnosvaiheessa vuonna 2010 ja ehdotusvaiheessa vuonna 2011. Vaikutuksia arvioidaan kahdella tasolla: yhtäältä jatkuvasti suunnittelutyön kuluessa, toisaalta systemaattisesti ja kootusti.
Vaihtoehtoisia yleiskaavaluonnoksia verrattiin toisiinsa, voimassa olevaan
yleiskaavaa ja nykytilannetta. Yleiskaavaluonnoksesta teetettiin laadullinen
vaikutusten arviointi asiantuntijatyönä 16.8.-17.10.2011. Ehdotusvaiheessa arvioidaan yleiskaavaehdotusta erityisesti suhteessa työn aloitusvaiheessa asetettuihin yleiskaavan tavoitteisiin.
Vaikutusten arvioinnissa hyödynnetään selvitys- ja lähtötietojen lisäksi
osallisten tuottamaa tietoa, mielipiteitä ja kommentteja, mutta varsinainen
arviointi tehdään asiantuntijatyönä. Vaikutusten arvioinnin tulos kirjataan
kaavaselostukseen, joka tulee nähtäville kaavaehdotusvaiheessa.
Luonnosvaiheessa, vuoden 2010 alkupuolella, päädyttiin laatimaan kolme
vaihtoehtoista toteutusmallia. Vaihtoehdossa 0+ nykyisen yleiskaavan sisältöä on täydennettiin vahvistetuilla oikeusvaikutteisilla osayleiskaavoilla
sekä vireillä olevilla osayleiskaavoilla, lisäksi huomioitiin asemakaavoitetut
alueet sekä kaavarunkoalueet. VE1 haki kerrostaloihin painottuvaa asutusta, vaihtoehdossa keskustaa ja alakeskuksia on kehitetty erityisesti. VE2:n
asuntotarjonta painotui tiiviiseen ja matalaan asuntokantaan. Luonnosvaihtoehdot arvioitiin sen mukaan, miten yleiskaavalle asetetut tavoitteet
niissä toteutuvat. Lisäksi vaihtoehtoja arvioitiin muutaman kestävän kehityksen mittarin avulla (Seutukeke, Suomen ympäristökeskus).
Arvioitavia vaikutuksia ovat:
Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen
-- asutuksen ja työpaikkojen alueellinen sijoittuminen
-- yhdyskuntarakenteen toimivuus sekä eheys tai hajaannus
Vaikutukset liikenteeseen
-- henkilöautoliikenteeseen, julkiseen liikenteeseen, kevyeen liikenteeseen
ja huoltoliikenteeseen
-- liikenneturvallisuus
-- liikennemelu ja liikenteen päästöt
DNO 2009-01962
14
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja ympäristöön
-- sosiaaliset vaikutukset: turvallisuus, viihtyisyys, sosiaalinen toimivuus,
arjen sujuvuus, sosiaalinen tasa-arvoisuus
-- terveysvaikutukset
Vaikutukset maisemaan, kaupunkikuvaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön
-- valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistorialliset ympäristöt
-- kulttuurimaisema
-- kaupunkikuva
-- rakennusperintö
-- muinaisjäännökset
-- uuden rakentamisen sopeutuminen ympäristöön
Vaikutukset luontoon ja luonnonvaroihin
-- maa- ja kallioperä, vesistöt, pohjavesi, ilma ja ilmasto
-- kasvi- ja eläinlajit sekä luonnon monimuotoisuus
-- luonnonvarat
Vaikutukset elinkeinoelämään
-- yritysten toimintaedellytykset
-- työllisyys
-- kaupalliset vaikutukset
Vaikutukset yhdyskunta- ja energiatalouteen
-- maan hankinta, kunnallistekniikka, palvelujen toteuttaminen ja ylläpito
sekä tulot
-- energian kulutus
Vaikutuksia pyrittiin tunnistamaan jo tavoitteiden valmistelun yhteydessä
vuoden 2009 aikana. Vaikutusten arvioinnin keskeiset kysymykset: Täyttyvätkö yleiskaavan tavoitteet, kasvaako Lahti kestävästi? .
DNO 2009-01962
15
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
YLEISKAAVA 2025
AIKATAULU
SUUNNITTELU JA VALMISTELU
OSALLISTUMINEN
PÄÄTÖKSENTEKO
asiantuntijatyö, hallintokuntien viranomaiset
kaikki lahtelaiset
valtuutetut ja lautakuntien jäsenet
2008: YLEISKAAVATYÖN ESIVALMISTELU
Yleiskaavan tarkistamisen tarpeen määrittely
ja perustelut
KV:n on päätöksellään 1.12.2008 antanut
maankäytön tulosyksikön tehtäväksi koko
kaupungin yleiskaavan tarkistamisen.
Työryhmien perustaminen
Prosessin alustava suunnittelu
2009: ALOITUSVAIHE
Lähtötietoaineiston kokoaminen
Selvitystarpeen määrittely
Selvitykset
Palautejärjestelmän kehittäminen
Tavoitemuistio
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman 1.
versio
Viranomaisneuvottelu OAS:sta ja selvitysten
riittävyydestä (syyskuu)
Yleiskaavan tavoitteet
Neuvottelut viranomaisten, hallintokuntien
ja sidosryhmien kanssa yleiskaavan tavoitteista
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman 2.
versio, johon liitetään yhteistyössä osallisten
kanssa muotoillut yleiskaavan tavoitteet
Yleiskaavatyö vuoden 2009 kaavoitusohjelmassa
Yleiskaavatyön esittely valtuustoinfossa, kh:
n iltakoulussa yms. tilaisuuksissa
Ilmoitus vireilletulosta kaavoituskatsauksessa 4.3.2009
Kaupungin strategia 1.6.2009
OAS nähtäville telan päätöksellä, pidetään
nähtävillä koko yleiskaavatyön ajan
OAS:n sisällöstä voi antaa palautetta yleiskaava-arkkitehdille
1.10.2009 yleisötilaisuus, jossa arvioitiin
strategian päämääriä ja yleiskaavan tavoitteita
Kysely päättäjille strategian päämääristä ja
yleiskaavan tavoitteista (kesäkuu)
OAS:n 1. versio teknisen lautakunnan käsittelyssä 16.6.2009
Kyselyn tulosten esittely ja yleiskaavan
tavoitteiden 1. versio valtuuston tiedotustilaisuudessa (syyskuu)
Tela asettI ehdotuksen yleiskaavan tavoitteista nähtäville 14 vrk ajaksi
Nettikysely yleiskaavan tavoitteista lokakuussa
Yleiskaavan tavoitteet nähtävillä 19.11.2.12.2009
2010-2011: LUONNOSVAIHE
Osa selvityksistä jatkuu
Yleisötilaisuus selvityksistä 11.2.2010
Luonnosvaihtoehtojen laadinta
Luonnosvaihtoehtojen arviointi, peilaaminen
strategiaan ja yleiskaavan tavoitteisiin
Yleisötilaisuus selvityksistä ja luonnosvaihtoehtojen valmistelusta 25.5.2010
Yleiskaavan aineistokansiot pää- ja lähikirjastoissa 17.6.2010 alkaen
7 yleisötilaisuutta, luonnosvaihtoehtojen
esittely vko 46-48
Luonnosvaihtoehdot nähtävillä 24.11.31.12.2010
Kaupunginvaltuusto käsitteli OAS:n 2.
version ja hyväksyi yleiskaavan tavoitteet
18.1.2010
Valtuuston ryhmätyöskentely luonnosvaihtoehtojen laatimiseksi 14.4.2010
Valtuustoseminaari selvityksistä ja ryhmätyöskentelyn tuloksista 21.4.2010
Luonnosvaihtoehtojen peilaaminen strategiaan
Tela asetti luonnosvaihtoehdot nähtäville
16.11.2010
Mielipiteet yleiskaavaluonnoksista
Lausunnot yleiskaavaluonnoksista
Luonnos yleiskaavaehdotuksen pohjaksi
luonnosvaihtoehdoista saadun palautteen
perusteella 3/11 - 5/11
Tela asetti luonnoksen nähtäville 24.5.2011
Yleiskaavaluonnos nähtävillä 26.5.30.6.2011
Lausunnot yleiskaavaluonnoksesta
Luonnoksen MRL:n mukainen vaikutusten
arviointi 8/11 - 10/11
DNO 2009-01962
Yleisötilaisuus yleiskaavaluonnoksesta
pidettiin 26.5.2011
Mielipiteet yleiskaavaluonnoksesta
16
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
2011: EHDOTUSVAIHE
Yleiskaavaehdotuksen laatiminen
6/11-10/11
Lausunnot yleiskaavaehdotuksesta
Kaupunginhallitus asettaa yleiskaavaehdotuksen nähtäville
alueelliset yleisötilaisuudet vko
47-48
Ehdotus nähtävillä
Muistutukset yleiskaavaehdotuksesta
Viranomaisneuvottelu
Kaavan laatijan vastineet lausuntoihin ja muistutuksiin
2012: HYVÄKSYMISVAIHE
Yleiskaavan hyväksymisestä tiedottaminen
DNO 2009-01962
Muutoksenhakumahdollisuus
Kouvolan hallinto-oikeudesta 30
vrk kuluessa yleiskaavan hyväksymisestä
Kaupunginhallitus käsittelee
muistutukset ja lausunnot ja
niihin laaditut vastineet
Kaupunginvaltuusto hyväksyy
yleiskaavan
17
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
YLEISKAAVATYÖN TEKIJÄT
Yleiskaavatyöstä vastaa yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki. Yleiskaavatyöhön on nimetty työryhmä ja ohjausryhmä.
Ohjaus- ja ideointiryhmä:
Veli-Pekka Toivonen, pj., maankäytön johtaja
Anne Karvinen-Jussilainen, vpj., kaupunginarkkitehti
Theodora Rissanen, kaavoitusarkkitehti
Timo Ahonen, toimialajohtaja
Sari Alm, tutkimuspäällikkö
Juha Helminen, kaupungingeodeetti
Johanna Palomäki, yleiskaava-arkkitehti (poissa 29.1.2010 - 28.2.2011)
Leena Pirttilä, rakennuttajapäällikkö
Kari Porra, ympäristöjohtaja
Jorma Vaskelainen, kunnallistekniikan johtaja
Santtu vonBruun, strategiapäällikkö
Risto Kajaste, sosiaalijohtaja (1.6.2011 saakka)
Ulla Sepponen (1.6.2011 alkaen)
Tuula Kuvaja, vs. hallintojohtaja
Timo Simanainen, museonjohtaja
Henna Kurosawa, siht., suunnittelija
Työryhmä:
Johanna Palomäki, pj., yleiskaava-arkkitehti (poissa 29.1.2010 - 28.2.2011)
Anne Karvinen-Jussilainen, vpj., kaupunginarkkitehti
Theodora Rissanen, kaavoitusarkkitehti
Anne-Maj Rope, suunnittelija
Tuula Perälä, maisema-arkkitehti (13.5.2011 asti)
Jukka Autio, maankäyttöinsinööri
Aija Holopainen, kartastopäällikkö
Tiina Karu-Hanski, ympäristönsuojelusihteeri
Irja Henriksson, tutkija
Matti Hoikkanen, liikenneinsinööri
Markku Sivonen, rakennuslupapäällikkö
Seppo Nikkanen, suunnitteluinsinööri
Pertti Vesanen, suunnitteluinsinööri
Marja Manninen, suunnitteluavustaja (9.5.2011 asti)
Päivi Kokkonen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö
Henna Kurosawa, siht., suunnittelija
Työryhmä ja ohjausryhmä kokoontuvat kerran kuussa. Yleiskaavatyölle on
nähty tarpeelliseksi perustaa myös harvemmin kokoontuva seurantaryhmä, johon kutsutaan kaupungin muiden hallintokuntien viranomaisia sekä
edustajat muista yhteistyötahoista kuten Päijät-Hämeen liitosta, Hämeen
Ely-keskuksesta, Uudenmaan Ely-keskuksesta, Lahti Energiasta ja Lahti
Aquasta. Myös elinkeinoelämän edustajia kutsutaan mukaan.
DNO 2009-01962
Luonnosvaiheen valmistelusta vuoden 2010 aikana on vastannut kaupunkisuunnittelun henkilöstö kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilaisen
vetämänä.
18
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
YLEISKAAVA 2025
LISÄTIETOJA YLEISKAAVOITUKSESTA ANTAA
Johanna Palomäki, yleiskaava-arkkitehti
puh. (03) 814 2161
gsm. (050) 518 4445
[email protected]
Anne Karvinen-Jussilainen, kaupunginarkkitehti
puh. (03) 814 2183
gsm. (050) 3878715
[email protected]
Matti Hoikkanen, liikenneinsinööri
puh. (03) 814 2428
gsm. (050) 559 4139
[email protected]
Henna Kurosawa, yleiskaavasihteeri
puh. (03) 814 2408
gsm. (044) 716 1119
[email protected]
Tekninen ja ympäristötoimiala
Vesijärvenkatu 11 C / PL 126
15140 Lahti
Yleiskaavan kotisivu:
www.lahti.fi\yleiskaava
Lahdessa 5.6.2009
Johanna Palomäki
yleiskaava-arkkitehti
Lahdessa 28.10.2011
Johanna Palomäki
yleiskaava-arkkitehti
DNO 2009-01962
19
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
LÄHDELUETTELO
STRATEGISET SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET
Ache, P., Jarenko, K. et al. (2008). Small and medium sized cities in Europe – Opportunity structures in the global metropolis system.
Preparatory study on the possibilities to define development strategies for Lahti: Creating a distinct living and working environment. YTK-TKK. Espoo. www.lahti.fi/www/bulletin.nsf/bydate/
56D5773B78A874BBC225756900415526/$file/Lahti_osana_metropolia_200812Ache.pdf
Apoli Lahti - Lahden arkkitehtuuripoliittinen ohjelma. Lahden kaupunki.
(2009, vireillä). www.apolilahti.fi
Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot. (2009). Suomen
ympäristökeskus, TKK / Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. www.ymparisto.fi → Suomen ympäristökeskus → Tutkimus → Hankkeet ja tulokset → Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot
Etelä-Suomen toiminnallinen aluerakenne 2030. (2004). Etelä-Suomen
maakuntien liittouma. www.etela-suomi.fi → Aluerakenne
Harmaakorpi, V., Salmi, A.-M., Tura, T., toim. (2005). Innovaatiostrategia.
Lahden kaupunkiseudun innovaatioympäristön kehittämisstrategia.
www.lahti.fi → Päätöksenteko → Strategiat → Lahden alueen strategiat
Harmaakorpi, V., et al. (2005). Korkeakoulustrategia. Päijät-Häme käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan huippualueeksi - Yliopistojen ja
ammattikorkeakoulujen alueellinen kehittämisstrategia 2010. www.
lahti.fi → Päätöksenteko → Strategiat → Lahden alueen strategiat
Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015. Lahden seutu. http://elinkeinostrategia.lahdenseutu.net/
Lahden ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma 2011-2020. (2011). Lahden
kaupunki.
Lahden kaupungin hyvinvointikertomus 2008. Lahden kaupunki. www.
lahti.fi → Päätöksenteko → Strategiat → Raportit ja yhteenvedot
Lahden kaupungin strategia 2025. Lahden kaupunki (1.6.2009). www.lahti.
fi → Päätöksenteko → Strategiat
Lahden seudun rakennemalli 2040. (2004). Asikkala, Heinola, Hollola,
DNO 2009-01962
20
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Lahti, Nastola ja Orimattila. www.lahti.fi → Asuminen ja ympäristö
→ Kaavat ja kiinteistöt → Kaavoitus → Muut maankäytön suunnitelmat → Rakennemalli
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012. Lahden kaupunki.
Liikennepoliittiset linjaukset (2011). Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala.
Maakuntasuunnitelma 2035 (vireillä), Päijät-Hämeen liitto, http://www.
paijat-hame.fi/fi/tehtavat/paijat-hameen_strategiat
Metropolialueelle kestävä aluerakenne - METKA. (2008). lukuisten viranomaistahojen yhteistyöhanke. www.metkaprojekti.info
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. (2007). Päijät-Hämeen
Liitto.
Päijät-Hämeen maakuntakaava (2008), Päijät-Hämeen liitto, http://www.
paijat-hame.fi/fi/tehtavat/aluesuunnittelu/maakuntakaava_2006/
lainvoimainen_maakuntakaava_2006
Strategisen suunnittelun sisältö ja muodot alueidenkäytössä (STRASI).
Hanke vireillä ympäristöministeriössä. www.ymparisto.fi → maankäyttö ja rakentaminen → maankäytön suunnittelu → maankäytön
suunnittelun kehittämishankkeita → STRASI
Tulevaisuuden alueidenkäytöstä päätetään nyt. Tarkistetut valtakunnalliset
alueidenkäyttötavoitteet. (2009). Ympäristöministeriö. www.ymparisto.fi → Palvelut ja tuotteet → Julkaisut → Esitteet → Tulevaisuuden alueidenkäytöstä päätetään nyt
LÄHTÖTIEDOT JA TEHDYT SELVITYKSET
Maisemaselvitykset:
Aarrevaara, E., Uronen, C. & Vuorinen, T. (2007). Päijät-Hämeen maisemaselvitys. Lahden ammattikorkeakoulu. www.lpt.fi/lamk/julkaisu/
maisemaselvitys.pdf
Etu-Sihvola, H. (2010). Lahden muinaisrannat. Lahden kaupunki. Lahden
kaupunginmuseo.
Hovi, A. (2000). Päijät-Hämeen perinnemaisemat. Hämeen ympäristökeskus.
Nerg, S. (2005). Niemen alueen selvitys. Yleispiirteinen selvitys Niemen
DNO 2009-01962
21
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
toimitila-alueen kehittämisen tavoitteista ja yhteystarpeista. Lahden
kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Perälä, T., Nerg, S. & Rope, A-M. (2010). Lahden maisemarakenne ja viheralueet. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Päijät-Hämeen maisema-arvot (2005). Päijät-Hämeen liitto. www.paijathame.fi/easydata/customers/paijathame/files/ph_liitto/maka/tiedostot/maisemaarvot.pdf
Päijät-Hämeen maakunnalliset maisema-alueet (2005). Päijät-Hämeen liitto. www.paijat-hame.fi/easydata/customers/paijathame/files/ph_
liitto/maka/tiedostot/maakunnalliset_maisemaalueet.pdf
Rope, A-M. (2010). Lahden viheralueiden arvottaminen. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Rope, M. (2001). Radanvarsi - maisemaselvitys. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Sievänen, J. (2005). Maaperän sulkeutuminen. Lahden kaupunki. Tekninen
ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Luontoselvitykset:
Erkinaro, M. (2010). Lahden kaupungin lepakkokartoitus yleiskaavaa varten 2009.
Haikonen, M. & Haikonen, P. (2005). Näkökulmia kaupunkiekologiaan.
Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Hovi, A. (2008). Lahden kasviatlas. Lahden kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala.
Hovi, A. (2009). Lahden kasvisto. Lahden kasvisto Anttilanmäeltä ja Asemantaustasta Venetsiaan ja Vesteråsiin. Lahden seudun ympäristöpalvelut.
Kimmo, K. & Levonoja, S. (2005). Lahtelaisia sosiotooppeja. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Kiuru, A. (2002). Ahonlaitaan - Lahden perinnebiotoopit. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Lahden lähteet (2005). Lahden kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala,
Valvonta- ja ympäristökeskus.
Lahden yleiskaava viherrakenteen arvoluokitus ja ekologinen verkosto
DNO 2009-01962
22
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
(2011). Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Sito Oy.
Lahden luonto, biologian ja maantieteen opetuskohteet (2000). Lahden
kaupunki.
Lahden seudun saukkokartoitus (2009). Lahden seudun ympäristöpalvelut. Luontoselvitys Metsänen.
Mäkinen, J. (2003). Lahden kaupungin liito-oravakartoitus. Lahden kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala.
Peltonen, S. (2008). Lahden ekologinen verkosto ja sen merkitys kaupungissa esiintyville nisäkkäille. Helsingin yliopisto. Ympäristöekologian
laitos.
Päijät-Hämeen ekologinen verkosto (2006). Päijät-Hämeen liitto. A162.
Sito Oy. www.paijat-hame.fi/easydata/customers/paijathame/files/
ph_liitto/maka/tiedostot/ekologinen_verkosto.pdf
Sarkanen, S. (2001). Lahden kaupungin tikka-alueet. Hämeen ympäristökeskus.
Vauhkonen, M. (2003). Päijät-Hämeen uhanalaiset ja silmälläpidettävät
putkilokasvit. Hämeen ympäristökeskus.
Yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus (2010). Lahden kaupungin eteläinen
Porvoonjoen alue. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Kulttuurihistorialliset selvitykset:
Porvoonjoen yläjuoksun esihistoriallisia ja kulttuurihistoriallisia kohteita
Lahden, Hollolan ja Orimattilan alueella. (2002). Antti Lahelma,
toim. Lahden kaupunginmuseo.
Päijät-Hämeen kiinteät muinaisjäännökset (2008). Päijät-Hämeen liitto.
A169.
Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. (2009). Museovirasto. www.rky.fi
Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä. (2011). Lahden kaupunki.
Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista. (2000). Riitta Niskanen, toim. Lahden kaupunginmuseo.
Wager, H. (2006). Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö. PäijätHämeen liitto. A159.
DNO 2009-01962
23
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Väestöön liittyvä tieto:
Hakala, O. (2001). Äänimaisematutkimus. Lahden kaupunki. Tekninen ja
ympäristötoimiala. Maankäyttö.
Lahden alueprofiilit (2008). Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala.
Melkas, H. (2005). Ihmiseen kohdistuvien vaikutusten arviointi Päijät-Hämeen maakuntakaavaprosessissa. Teknillinen korkeakoulu. Lahden
keskus.
Sinivuo, M. (2007). Lahden kaupungin urbanisaatioasteen kartoitus. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala / Helsingin yliopisto.
Ympäristöekologian laitos.
Väestöennuste (2009). Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala.
Lahden kaupungin hiljaisten alueiden kartoitus (2010). Lahden kaupunki.
Tekninen ja ympäristötoimiala. Sito Oy.
Liikenteeseen liittyvät selvitykset:
Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma. Tiehallinnon selvityksiä 1/2008 (2008). Tiehallinto.
Lahden keskustan liikenteen ja liikkumisen ideointia (2010). Lahden kaupunki. Trafix Oy, Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy, Teknillinen
korkeakoulu, YTK.
Lahden seudun henkilöliikennetutkimus (2010). Uudenmaan ELY-keskus,
Lahden kaupunki, Asikkalan kunta, Hollolan kunta, Nastolan kunta,
Orimattilan kaupunki, Päijät-Hämeen liitto.
Liikennemalli (2011).
Liikennemelumallinnus (2010). Keskustan ulkopuoliset katualueet, joissa
liikennemäärät yli 5000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala.
Liikennemeluselvitys (2004). Keskustan ulkopuoliset alueet. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala.
Liikenneturvallisuus kaavoituksessa (2006). Ympäristöhallinnon ohjeita
1/2006. Ympäristöministeriö.
Päijät- Hämeen joukkoliikennesuunnitelma (2011).
DNO 2009-01962
24
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma (2006). Päijät-Hämeen liitto. A160.
Päijät-pendeli (2009). Työmatkapendelöinnin Päijät-Häme pääkaupunkiseutu kehitys; pendelöijien näkemyksiä asuinympäristöstä ja liikenneyhteyksien kehittämisestä 15.11.2008-31.8.2009. Päijät-Hämeen
liitto. Lahden kaupunki. Lahden alueen kehittämisyhtiö Oy LAKES.
Valtatie 12 LAhden eteläinen kehätie Yleissuunnitelma (2009). Tiehallinto.
Kaupalliset selvitykset:
Kaupallisten palvelujen nykytilanne (2009). Lahden kaupunki. Tekninen ja
ympäristötoimiala. Maankäyttö. Paikkatietoaineisto.
Päijät-Hämeen asiointi ja vaikutusalueselvitys (2006/2009). Päijät-Hämeen
liitto.
Päijät-Hämeen kaupan palveluverkkoselvitys (2005). Päijät-Hämeen liitto.
A151. www.paijat-hame.fi/easydata/customers/paijathame/files/
ph_liitto/maka/tiedostot/kaupan_palveluverkkoselvitys.pdf
Santasalo (2010). Vähittäiskaupan palvelujen ja markkinoiden kehitysselvitys. Lahden kaupunki.
Julkisiva palveluita koskevat selvitykset:
Kouluverkkoselvitys sisältäen seudullisen tarkastelun (2008). Lahden kaupunki, Sivistystoimiala. Koulutuspalvelukeskus.
Palveluverkkojen yhteistyöryhmä, loppuraportti (2011). Lahden kaupunki,
Sivistystoimiala.
Sosiaali- ja terveystoimialan toimitilastrategia 2009. Lahden kaupunki,
Tekninen ja ympäristötoimiala, Tilakeskus. Haahtela Oy.
Yhdyskuntatekniikkaa koskevat selvitykset
Vesihuollon kehittämissuunnitelma (2010). Lahden kaupunki. Tekninen ja
ympäristötoimiala.
Ilmastomuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvät selvitykset
Peltonen, P. (2010), Lahden Metsäkankaan, Patomäen ja keskustan alueiden energiatehokkuuksien arviointi. Lahden kaupunki. Tekninen ja
ympäristötoimiala. Maankäyttö.
DNO 2009-01962
25
YLEISKAAVA 2025
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA v5.0
28.10.2011
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN PÄIVITYSHISTORIA
Versio
Pvm
v1.0
v1.1
v1.2
v1.3
5.6.2009
16.6.2009
29.7.2009
1.10.2009
v2.0
v3.0
v3.1
v3.2
v4.0
v.4.1
v.5.0
Kuvaus
Sivu
Lisätty arvioitaviin vaikutuksiin liikenteen melu ja päästöt
Lisätty tekeillä oleviin selvityksiin muinaisrantaselvitys
Lisätty tehtyihin selvityksiin kouluverkkoselvitys, sosiaali- ja
terveystoimialan toimitilastrategia ja Päijät-Hämeen asiointi
ja vaikutusalueselvitys
Osallisten listaa ja osallistumisen aikataulua päivitetty
10
6
6
3, 8,
11
Lisätty yleiskaavakarttaan vireillä olevien osayleiskaavojen ra- 5
jat
Lisätty lähdeluettelo
16-18
10.11.2009 Lisätty ote maakuntakaavakartasta
5
Päivitetty lähdeluetteloa
18-22
10.11.2010 Päivitetty selvitykset, arviointi, aikataulu ja yhteystiedot
4.3.2011
Päivitetty selvitykset, aikataulu ja yhteystiedot
17.3.2011 Lisätty tausta-aineistoihin Etelä-Päijät-Hämeen liikennetur- 8-9
vallisuussuunnitelma ja Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
17.5.2011 Päivitetty selvitykset, vaikutusten arviointi ja yleiskaavatyön
tekijät
16.8.2011 Päivitetty selvityksiä
8, 23
28.10.2011 Päivitetty aikataulu, selvitykset
DNO 2009-01962
26