RÄSKIN YLEISKAAVA

KOTKA
RÄSKIN YLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA
ARVIOINTISUUNNITELMA
versio 3
13.4.2010
YLEISKAAVA?
OAS?
Yleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan maankäyttöä.
Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa
(lyhenne oas) esitetään, miten osalliset kuten kuntalaiset, yritykset, yhdistykset ja viranomaiset voivat
osallistua ja vaikuttaa yleiskaavan laadintaan.
Yleiskaavassa varataan alueita mm. asumisen, työpaikkojen, palvelujen, luonnonsuojelun, maisemansuojelun,
maa- ja metsätalouden, ulkoilun ja virkistyksen sekä
liikenteen tarpeisiin.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan
yleiskaavoituksen tarkoitus, lähtötilanne ja yleiskaavan
laadinnan eri työvaiheet.
Yleiskaava ohjaa taajama-alueella yksityiskohtaisempien asemakaavojen laadintaa, sekä taajama-alueen
ulkopuolella rakennus- ja toimenpidelupia.
Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa
esitetään miten yleiskaavan vaikutuksia on tarkoitus
arvioida.
Yleiskaava esitetään kartalla, ja lisäksi siihen kuuluvat
kaavamerkinnät ja kaavamääräykset sekä kaavaselostus.
Kotkan Räskin ja Pyhtään Heinlahden yleiskaavatyö
käynnistyi kuntien yhteisenä hankkeena maaliskuussa
2008. Yleiskaavan luonnos valmistui 28.4.2009 ja se
oli nähtävillä 29.4. - 1.6.2009.
Räskin yleiskaavan laadintaa ohjaa Kymenlaakson
liiton laatima maakuntakaava.
Räskin yleiskaavan hyväksyy Kotkan kaupunginvaltuusto.
Kotkan Räskin ja Pyhtään Heinlahden yleiskaavaehdotukset ovat valmistuneet 13.4.2010 ja ne asetetaan
yhdessä nähtäville toukokuussa 2010.
Karhuvuoren ulkoilupolku.
Räskin yleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, asemakaavoitusta ohjaavana yleiskaavana. Oikeusvaikutteinen
yleiskaava velvoittaa kuntien hallintoa ja myös muita
viranomaisia edistämään yleiskaavan toteuttamista.
Kotka, Räskin yleiskaava
Tämä on osallistumis- ja arviointisuunnitelman kolmas
versio. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään yleiskaavatyön edetessä merkittävien välipäätösten
yhteydessä.
1
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
OSALLISTUMINEN
OSALLISET
OSALLISTUMINEN
Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) määrittelee, miten yleiskaava on laadittava ja käsiteltävä. Lain mukaan
osallisille on järjestettävä mahdollisuus osallistua ja
vaikuttaa kaavan laadintaan.
Yleiskaavan luonnos ja ehdotus asetetaan julkisesti
nähtäville, jolloin osallisilla on tilaisuus esittää niistä
mielipiteitä, lausuntoja ja muistutuksia.
Nähtäville tulosta tiedotetaan paikkakunnan sanomalehdissä ja kaupungin verkkosivuilla. Ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille tiedotetaan ehdotusvaiheen
kuulemisesta kirjeitse.
Yleiskaavan osallisia ovat kaikki, joiden oloihin yleiskaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Näitä ovat mm.
kaikki alueen asukkaat ja loma-asukkaat, alueen virkistyskäyttäjät, maanomistajat, yhteisöt, yritykset työntekijöineen sekä yhteisöt, joiden toiminta-alueeseen
yleiskaava-alue kuuluu.
Esittely-, keskustelu- ja neuvottelutilaisuuksia järjestetään kaavoituksen eri vaiheissa. Yleiskaavaan liittyviä
mielipiteitä voi esittää milloin tahansa suunnittelun
aikana.
Kuntalaisilla ja muilla asianosaisilla on myös oikeus
valittaa yleiskaavan hyväksymispäätöksestä.
Viranomaisista osallisia ovat mm. ympäristöministeriö,
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, tiehallinto, merenkulkupiiri, Metsäkeskus, Museovirasto, maakuntamuseo,
pelastusviranomaiset.
Muita osallisia ovat mm. Kymenlaakson liitto, maa- ja
metsätaloustuottajien järjestöt, energiayhtiöt, kuntayhtymät jne.
Voimalinjasto Kotkan Pohjinvuorella.
VIRANOMAISET
Yleiskaavaa koskevat päätökset tehdään kunnan luottamuselimissä, kunnanhallituksessa ja valtuustossa.
Kotka, Räskin yleiskaava
Osallistumisen vaiheet on esitetty tarkemmin sivulla 6.
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja muiden asiaan
liittyvien viranomaisten kanssa järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia viranomaisneuvotteluja
kaavoituksen eri vaiheissa. Keskeisillä viranomaisilla on
edustus kaavatyön ohjausryhmässä. Lisäksi eri viranomaisten kanssa neuvotellaan tarpeen mukaan erikseen.
2
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
ALUERAJAUS
Kotkan Räskin ja Pyhtään Heinlahden yleiskaavojen
alue on rajattu punaisella viereiseen karttaan. Violetti
viiva on kuntien raja, oikealla Kotka ja vasemmalla
Pyhtää.
Räskin yleiskaava-alueen raja pohjoisessa on valtatie
7:n, eli E18-tien tuleva linja.
Idässä alue rajautuu Kotkan Aittakorven, Karhuvuoren
ja Ruonalan kaupunginosiin, lännessä kuntarajaan.
Etelässä alueeseen kuuluu meren ranta Syvälahdenpohjasta Räskiin sekä useita saaria.
Maa-alueen pinta-ala on n. 305 ha, josta mantereella
278 ha ja saarissa 27 ha
Räskin yleiskaava-alue on nykyään lähes kokonaan
metsää. Rannikolla ja saarissa on jonkin verran lomaasutusta. Metsäalueen eteläosa on suosittu ulkoilualue.
Pääasiallinen maanomistaja on Kotkan kaupunki, yksityisiä omistuksia on alueen pohjoisosassa, rannikolla ja
saarissa.
Kotka, Räskin yleiskaava
3
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
SUUNNITTELUTILANNE
MAAKUNTAKAAVA
Räskin yleiskaavan suunnittelua ohjaa Kymenlaakson
taajama-alueita koskeva maakuntakaava. Vieressä on
ote maakuntakaavasta.
Maakuntakaavassa esitetään seuraavia maankäytön
suuntaviivoja:
-valtatie 7 siirretään Pyhtäällä pohjoisemmaksi ja se
muuttuu moottoritieksi (mo)
-nykyinen valtatie jää seututieksi (st), kuntien rajalle
tulee uusi eritasoliittymä (punainen ympyrä)
-Heinlahdesta Karhuvuoreen tulee uusi vesi- ja viemärilinja (kellanruskea viiva)
-voimalinjasto säilyy (Z, violetti viiva)
-kuntien rajalla, rannikolla ja saaristossa on laaja, seudullisesti merkittävä virkistysalue (V)
-Heinlahdella ja Kokkovuoren-Korvenkallion alueella
on Natura 2000-suojelualueet (täpläkuvio)
-Kotkassa taajama-alue (A) laajenee Karhuvuoresta
länteen
-Pyhtäällä taajama-alue (A) laajenee Heinlahden
ympärillä
-Heinlahden itäosa on maa- ja metsätalousaluetta, jolla
on erityisiä ympäristöarvoja (MY)
-Vanhaniemessä on pohjavesialue (pv)
Maakuntakaava on yleispiirteinen, eikä siinä esitetä
maankäytön yksityiskohtia, kuten paikallista liikenneverkkoa.
lähde: Kymenlaakson liiton verkkosivu
Kotka, Räskin yleiskaava
4
Muut aluetta koskevat kaavat on mainittu kohdassa
Tausta-aineistot.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
KAAVOITUSTILANNE
Yleiskaavoitus
Kaava-alueella on voimassa Kotkan yleiskaava vuodelta
1986. Siinä lähes koko kaava-alue on virkistysaluetta V.
Loma-asutusta RA on osassa Majasaarta ja eteläisissä
saarissa. Tiiliruukinrannassa on venesatama LV. Yleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen.
Alueen nykytilanne on pääosin yleiskaavan mukainen.
Huomattavin ero on se, että mannerranta ei juurikaan
ole yleisessä virkistyskäytössä.
Asemakaavoitus
Pohjinvuoren alueelle on vireillä Räski 1-alueen asemakaavan laatiminen rinnan yleiskaavoituksen kanssa.
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan, mutta hallinto-oikeus palautti kaavan uudelleen valmisteltavaksi selvitysaineiston puutteiden takia.
Räski 1 asemakaava, kumottu.
Ote Kotkan yleiskaavasta 1986.
Kotka, Räskin yleiskaava
5
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
OSALLISTUMISEN VAIHEET
AIEMMAT VAIHEET
1. Kaavoituspäätös:
Kotkan kaupunkisuunnittelulautakunta ja Pyhtään
kunnanhallitus ovat tehneet kaavoituspäätöksen loppuvuodesta 2007.
2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (oas)
laatiminen:
Versio 1 valmistui 25.3.2008 ja se asetettiin nähtäville.
Osallistumis- ja arviointi suunnitelma on nähtävillä
koko kaavoituksen ajan.
3. Yleiskaavatyön vireilletulo ja aloittaminen:
Yleiskaavoitus käynnistyi keväällä 2008. Perusselvityksiä esiteltiin yleisötilaisuuksissa.
4. Rakennemallit:
Työn pohjaksi laadittuja rakennemalleja A, B ja C
käsiteltiin kuntien luottamuselimissä ja laajassa sidosryhmäseminaarissa loppukesästä 2008, rakennemallit
olivat myös nähtävillä ja verkkosivuilla.
5. Rakennemallin valinta
Mallien arvioinnin ja palautteen perusteella laadittiin
malli D, kuntien luottamuselimet hyväksyivät sen
jatkotyön pohjaksi lokakuussa 2008.
6. Yleiskaavaluonnos
Yleiskaavaluonnos valmistui maaliskuussa 2009 ja se
esiteltiin kuntien luottamuselimille.
Kotka, Räskin yleiskaava
7. Yleiskaavaluonnoksen nähtävilläolo
Kotkan Räskin ja Pyhtään Heinlahden yleiskaavan
luonnos oli nähtävillä 29.4. - 1.6.2009 maankäyttö- ja
rakennuslain 62§ ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen
30§ mukaisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
versio 2 asetettiin nähtäville.
8. Palautteen käsittely:
Luonnoksesta saatiin runsaasti lausuntoja ja mielipiteitä. Näistä on laaditttu yhteenveto. Palautetta ja sen
pohjalta muokattua suunnitelmaa käsiteltiin sidosryhmäseminaarissa ja kuntien kaavoituselimissä joulukuussa 2009.
NYKYINEN VAIHE
9. Yleiskaavaehdotuksen nähtävilläolo
Nähtävilläolosta tiedotetaan kuntien ilmoituslehdissä ja
verkkosivuilla, ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille
myös kirjeitse. Viranomaistahoilta pyydetään kirjallisesti lausuntoa.
Nähtävilläolon aikana osalliset voivat esittää kirjallisia
muistutuksia ja lausuntoja. Muistutukset ja lausunnot
kirjataan, niihin annetaan vastineet ja ne viedään luottamuselinten käsittelyyn.
SEURAAVAT VAIHEET
10. Palautteen käsittely:
Saadun palautteen perusteella yleiskaavaehdotusta
voidaan tarkistaa. Mikäli tehdään merkittäviä muutoksia, asetetaan tarkistettu ehdotus uudelleen nähtäville.
Mikäli merkittäviä muutoksia ei tehdä, voidaan edetä
yleiskaavan hyväksymiseen.
11. Hyväksyminen:
Nähtävilläolojen jälkeen yleiskaava hyväksytään
kaupunginvaltuustossa. Hyväksymisestä tiedotetaan
Kotkan ilmoituslehdissä ja verkkosivuilla.
12. Valitusoikeus:
Osallisilla ja kunnan jäsenillä on oikeus valittaa yleiskaavan hyväksymispäätöksestä hallinto-oikeuteen.
Osallisten yhteydenpito:
Osalliset voivat kaikissa kaavatyön vaiheissa lähettää
Kotkan kaupungin kaupunkisuunnittelutoimistolle tiedoksi kirjallisesti mielipiteitään, toiveitaan ja ehdotuksiaan. Nämä kirjataan suunnittelijoiden tiedoksi, mutta
niihin ei anneta vastinetta.
Yleisöesittelyt:
Suunnittelua esitellään kaavatyön eri vaiheissa avoimissa yleisöesittelyissä kummankin kunnan alueella.
Tilaisuuksissa esitetyt mielipiteet kirjataan.
Käsittelyn jälkeen muistuttajille lähetetään kirjalliset
vastaukset. Muistutukset ja lausunnot sekä niiden vastineet liitetään osayleiskaavan käsittelyaineistoon.
6
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
YLEISKAAVAEHDOTUS
RÄSKIN YLEISKAAVAEHDOTUS 13.4.2010
Kaavakartan pienennös, Räskin kaava-alue rajattu punaisella
Kotka, Räskin yleiskaava
7
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
TAUSTA-AINEISTOJA
LAINSÄÄDÄNTÖ
SELVITYKSET
- Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus
- Valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet
- Luonnonsuojelulaki
- Metsälaki
Luonnonarvot
SUUNNITELMAT
Voimassa olevat suunnitelmat
- Taajama-alueiden maakuntakaava 2008
- Kotkan oikeusvaikutukseton yleiskaava 1986
- Pyhtään rannikon ja saariston osayleiskaava
- Pyhtään maankäytön kehityskuva
- Kotkan ja Pyhtään rakennusjärjestykset
- Heinlahden oikeusvaikutukseton osayleiskaava
Vireillä olevat suunnitelmat
- Vt 7 Loviisa-Kotka moottoritien suunnittelu
- Kotkan Räskin luontoselvitys 2007
- Kotkan Räskin-Soininlaakson linnusto 2007
- Kotkan Räskin-Soininlaakson lepakot 2007
- Pyhtään Heinlahden luontoselvitys 2007
- Pyhtään Heinlahden Naturaselvitys 2008
- Pyhtään Heinlahden lepakkoselvitys 2007
Maisema
- Räskin-Heinlahden maisemaselvitys 2008
Muinaisjäännökset
- Räskin-Heinlahden arkeologinen inventointi 2008
Maatalous
- Heinlahden maatilaselvitys ProAgria 2008
Kaupalliset palvelut
- Kotkan kaupallinen palveluverkkoselvitys 2008
Rakennuskulttuuri
- Kymenlaakson rakennuskulttuuri 1992
- Kulttuuriympäristöselvitys, KAS 2005
- Räski-Heinlahti rakennuskulttuurin selvitys 2010
Maanomistus
- Kotkan kaupunki ja Pyhtään kunta vastaavat omistajaselvityksistä ja yhteystietojen hankkimisesta
Kotka, Räskin yleiskaava
8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010
LISÄTIETOJA
Suunnittelijat
Kuulutukset
Kuulutukset Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan
virallisissa ilmoituslehdissä ja ilmoitustauluilla.
Räskin-Heinlahden osayleiskaavan laatii kuntien yhteisestä toimeksiannosta konsulttiryhmä:
Verkkosivut
-MA-arkkitehdit ay, suunnittelun koordinointi, maisemasuunnittelu ja yleiskaavoitus
-A-Konsultit Oy, yleiskaavoitus ja osa-alueiden mallisuunnitelmat
-Sito Oy, liikennesuunnittelu ja kunnallistekniikan
suunnittelu.
Majasaari ja Pohjinselkä, taustalla Mussalo.
Kuntien verkkosivut www.kotka.fi ja www.pyhtaa.fi
Tiedustelut
Tiedusteluihin vastaavat:
Kotka:
Markku Hannonen, yleiskaava-arkkitehti
Kotkan kaupunki, kaupunkisuunnittelu
pl 205, 48101 Kotka
puh 05 234 4341, 0400 760 284
sähköposti [email protected]
Huvila Huhtasaaressa.
Pyhtää:
Pirjo Kopra, kunnaninsinööri
Pyhtään kunta, tekninen virasto
Siltakyläntie 175, 49220 Siltakylä
puh 0207 211 661
sähköposti [email protected]
Konsultit:
Antti Karvonen, arkkitehti
MA-arkkitehdit
Jääkärinkatu 8, 00150 Helsinki
p. 09 669155, 040 596 4238
[email protected]
Raportin tuotanto: MA-arkkitehdit
Valokuvat: Paula Lonka ja Antti Karvonen
Kotka, Räskin yleiskaava
9
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 3, 13.4.2010