kuohuivat - Radio ja Kuva ky

Kesäelämyksiä
Ronttopuistossa kesän ajan valokuvanäyttely
Kun kosket
Palokki oli aikanaan tunnettu monista kuohuvista koskistaan. Ronttopuiston kahvila Sauruksessa on
kesän ajan näytillä kuvia vanhoista
hyvistä ajoista, jolloin koskien äärellä viihtyivät monet merkkihenkilöt Juhani Ahosta Kekkoseen ja
Englannin suurlähettilääseen.
- Olemme saaneet kuvia täältä
kylältä, yksityisiltä ihmisiltä ja
suurennuttaneet niitä. Lisääkin
kaipaamme, jos jollakin vain olisi,
Ossi Piironen kertoo. Joitakin kuvia löytyi myös Piirosen perheen
arkistoista.
Kuvat kertovat rikkaasta Palokin historiasta, jolloin vesi virtasi
ja suuri saha toimi täysillä. Osassa
kuvista ollaan vapaa-ajan vietossa
eli useimmiten kalassa. Palokin
koskethan olivat aikanaan Suomen kuuluisimpia lohikoskia, jotka houkuttelivat kalannarraajia
kaukaakin.
- Vanhimmat kuvista ovat 1800luvun lopulta, mutta joukossa on
myös kuvia näistä päivistä, Ossi
lisää. Kuvista näkeekin hyvin yli
sadassa vuodessa tapahtuneen
muutoksen.
Ronttopuiston kesä on sen historian 26:s. Ensimmäistä kertaa
kahvilassa palvelevat vieraat työntekijät, sillä Raakel ja Sulo Piirosen
lapset ovat kasvaneet jo maailmalle
ja lähellä asuvat lastenlapset ovat
vielä nuoria vastuulliseen työhön.
Kevään aikana veljekset Ossi,
Oskari ja Timo uudistivat Saurus-
kuohuivat
Valokuva vuodelta 1924, Ronttopuiston kohdalta kuvattuna
Tuusniemelle päin. Kuvassa Urheiluvälinekauppias Eloranta
(vas.) ja Uistimen valmistaja Emppu Otva.
Ronttopuistosta voi tänä kesänä vuokrata myös kalastusrenkaan Sauna- ja Hapatuslammelle.
ta, joka oli lähes alkuperäisessä
asussaan. Kahvilasta tuli remontin
jälkeen valoisampi ja ilmeikkäämpi.
Rakennuksen alakerrassa toimii
edelleen sepän ja metsurin välineitä esittelevä museo. Yläkertaan
nuorempi polvi on suunnitellut rakentavansa majoitushuoneita.
- Tasokkaasta majoituksesta on
kysyntää, ja kalastajat voisivat yöpyä lähellä kalastuspaikkoja kesäkauden ulkopuolellakin, Ossi
miettii.