HISTORIALLINEN DC-3 –LENTOKONE VANTAAN - DC

HISTORIALLINEN DC-3 –LENTOKONE VANTAAN ASUNTOMESSUJEN TÄHDEKSI
Suomen Ilmailumuseo, Vantaan kaupunki, Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja
Airveteran Oy ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen Finnairin entisen DC-3 matkustajakoneen kunnostamiseksi muistomerkkikäyttöön.
Kone kunnostetaan ja tuodaan näytteille kesän 2015 valtakunnalliseen
Asuntomessutapahtumaan Vantaan Kivistössä.
Airveteran Oy:n nyt omistama DC-3 hankittiin Aeron (nyttemmin Finnair) käyttöön
vuonna 1947. Kone sai rekisteritunnuksen OH-LCD ja lempinimen “Lokki”. Kesäkuun
26. päivänä vuonna 1952 Lokki laskeutui lentokapteeni Wolmar Laurilan ohjaamana
kaikkien aikojen toisena koneena silloin vielä keskeneräiselle Seutulan lentoasemalle.
Lokki lensi matkustajaliikenteessä vuoteen 1966, jonka jälkeen sitä käytettiin vielä
rahtilennoilla, Maanmittaushallituksen kartoituskoneena sekä Ilmavoimien
kuljetuskoneena. Kone poistettiin aktiivikäytöstä vuonna 1984, ja sen viimeinen lento
lennettiin 1986.
Airveteran Oy kunnosti Lokkia 90–luvulla, jonka jälkeen se on ollut ulkosäilytyksessä
Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella. Lokki siirretään __.10. Suomen Ilmailumuseon
pihaan. Koneen kunnostustyö tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin ja siihen osallistuu
mm. Ilmailumuseoyhdistys ry:n jäsenistöä.
Näyttävällä esiintymisellä Asuntomessuilla Lokki ilmentää lentoliikenteen valtaisan
kehityksen merkitystä Vantaan kaupungille. Lokin tulevaisuus Asuntomessujen
jälkeen on kuitenkin vielä avoinna. Tavoitteena on, että Lokki saisi arvoisensa paikan
muistomerkkinä esimerkiksi Aviapoliksen alueella.
Lokki -muistomerkkihankkeen etenemistä voi seurata hankkeen kotisivuilta
osoitteessa www.lokkiprojekti.fi. Sivuilla tullaan kertomaan myös mahdollisuuksista
osallistua vapaaehtoistyöhön vaikkapa Lokin jo himmenneiden ulkopintojen
kiillottamisurakassa.
Lisätietoja Lokki -muistomerkkihankkeesta:




Suomen Ilmailumuseo, Museonjohtaja Markku Kyyrönen
([email protected], 040 777 0797)
Vantaan Kaupunki, Projektijohtaja Paavo Hiltunen
([email protected] p. 043-825 4231)
Osuuskunta Suomen Asuntomessut, Markkinointijohtaja Kari Salmi
([email protected] p, 050- 531 6776)
Airveteran Oy, DC-yhdistys ry, puheenjohtaja Hannu Heilala
([email protected] p. 040-587 1411)
LIITE:
Vantaan Asuntomessujen ”Lokin” tarina