Arkkitehti Jani Jansson kertoo kuvituksena olevasta

11
joilla pyritään ennakoimaan myös tulevia tarpeita.
Energian hinnan
noustessa
alueen
asumiskustannukset
laskevat myös omatuotantoisen aurinkoenergian ja energian säästöön kannustavan elinympäristön avulla.
Vuokra- ja omistusasumisen lisäksi
alueelle on muodostunut yhteisöasumista ja palveluasuntojen sijaan ”mummokommuuneja”,
joissa iäkkäämmät
ihmiset eivät asu
”kodinomaisesti”
laitoksissa
vaan
avustetusti oikeissa
kodeissaan.
1. Pääväylä, vain kevytliikenne: Lounaispuisto, Kompassi(JK:n ja OP:n portaat, Sokoksen arkadi, Tawastin edusta), Cygnauspuisto, Kävelykadun loppuankaan alueel- pätkä AREaukiolle asti, 2. Palsta-asumukset: Viitaniemen rantatalot, 3. Tämä toiminta voi olla vanhoissa tehdasrakennuksissa, 4. Sosiaalinen asumila konkretisoi- nen, 2 x veturitallikortteli (korttelitalo), 5. Business: Olemassaoleva Minimani ja pari Innovatornia, 6. Pysäköinti ulkosyöttöisesti, 3 x asemaukio
tuu ajatus siitä, mi- 7. Business2: Kauppalaispiha ja Jyväskeskus, 7c Pätkä Voionmaankatua, 8. Gryndi: 2 x Keskustie.
ten vahvasti kaavoitus vaikuttaa siihen,
millaisia ihmiset ovat ja millaisiksi kasvavat. Groningenissa.
Alueella yhteisöllinen elämäntapa ulottuu sekä
ankaan alueen sydämenä sykkii julkinen
taloyhtiöiden sisäiseen toimintaan että yleisauna, jossa kaupunkilaiset asuinpaikasta ”Olemassaoleva Jyväskylä on otettu leikepöydälle ja valikoituja palasia on sijoitettu Kankaan aluseen koko alueen ja kaupungin tilaan.
Jokaista pyörää ei ole keksitty uudestaan riippumatta kokoontuvat yhteen keskustele- eelle antamaan mittakaavaa. Alueelle on sovitettu pari keskustan asuinkorttelia, pätkä
vaan jo rakennusvaiheessa mallia on otettu maan maailmanmenosta. Saunaa ylläpitävät pai- Voionmaankatua, kolme asema-aukiota autoja varten ja useampikin Jyväskylän puistoista.
Veturitallit ja niitä ympäröivät asuinrakennukset mahtuvat alueelle vielä helposti, samoin pari
hyvin toimivista esimerkeistä, muun muassa kalliset asukkaat, saunaseurat ja muut yhteisöt.
Se symboloi vahvasti Jyväskylän irtautumis- Innova-tornia ja kelpo lämpäre Viitaniemen matalaa asutusta.
yhteisöllisestä Kuokkalan Tuulenkylästä ja
Kävelykadulta mukaan on otettu kompassiristeys, kauppalaispiha ja pätkä Väinönkadulta Aren
autottoman keskustamallin edelläkävijöinä ta yritystyyppisestä organisaatiosta kohti asuktunnetuista kaupunkisuunnitteluesimerkeis- kaidensa laajennettua kotipiiriä. Ja kukapa ei aukiolle. Lopputuloksena on olemassaolevista sampleista koottu tausta, jonka pohjalle uuden kaupunginosan tarina on helpompi riimitellä.”
tä
Alankomaiden
Houtenissa
ja kodistaan välittäisi.
K
K
Arkkitehti Jani Jansson kertoo kuvituksena
olevasta ”kaupunkisämpläyksestään”: