Kaupallinen tiedote 2 - Somero

KAUPALLINEN TIEDOTE
Elämme muuttuvassa maailmassa. Somero-Trading Oy sulautuu yrityskauppojen myötä 1.7.2011
osaksi NDI FINLAND OY:tä.
Tanskalainen Nordisk Däck Import Ab osti aikaisemmin tänä vuonna Maskussa toimineen Proagri
Oy:n, joten tulemme jatkossa palvelemaan Teitä entistäkin joustavammin kahdesta toimipaikasta.
Varastomme sijaitsevat sekä Sievissä että Maskussa ja valikoimamme tulee kasvamaan
huomattavasti nykyisestä.
Yrityskaupan myötä Alliancen maahantuonti keskittyy yhdelle yritykselle pohjoismaissa. NDI Ab
hoitaa Alliancen maahantuonnin myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Tämä mahdollistaa
jatkossa entistäkin kattavammat rengasvarastot pohjoismaissa ja nopeuttaa siten toimituksia
harvinaisempien renkaiden osalla.
Tukkumyynti jatkuu kuten ennenkin tuttujen myyjien kanssa samoista vanhoista numeroista.
Sopimukset tulee jatkumaan ennallaan uusilla yritystiedoilla päivitettynä. Alliance Finland hinnasto
1.5.2011 on voimassa edelleen. Somero-Trading Oy hinnasto 1.5.2011 tulee päivittymään
heinäkuun aikana huomattavasti kasvaneella tuotemäärällä ja entistä edullisemmilla hinnoilla.
Arto Somero
toimitusjohtaja
0400 295520
08-410 420