Peltisepän ja putkimiehen koneet 2012

Vuosikymmeniksi eteenpäin
Peltisepän ja putkimiehen
koneet 2012
Peltisepän ja putkimiehen
koneet 2012
Tervehdys Fredko Oy:sta
Tämä esite sisältää esimerkkivalikoiman laadukkaista koneista Fredko Oy:n
valikoimasta. Esitteessä olemme ottaneet esille juuri peltisepille ja putkimiehille
sopivat koneet.
Meiltä saatte myös suuren valikoiman muita koneita ja varaosia. Autamme teitä
mielellään löytämään juuri teille oikeat ratkaisut. Ota yhteyttä!
Ammattitaidolla
a in a o ike a ra tk a is u
Vuosikymmenien kokemuksella on hyvä rakentaa myös
tulevaisuutemme, jonka keskeinen tavoite on toimintamme
ja tarjoamiemme palveluiden jatkuva kehittäminen.
Kun Fredko Oy perustettiin vuonna 1973
Viime vuosina toimintamme on laajentunut
hoidamme niin määräaikaishuollot kuin
sai alkunsa myös yrityksemme toimintaa
myös maamme rajojen ulkopuolelle.
akuutit huoltokäynnitkin ympäri maata.
asiakaskeskeisesti toimiva ratkaisujen
Yhteistyöllä asiakkaan kanssa,
Vuoden 2010 alkupuolella yrityksellemme
tarjoaja. Tämä toimintaperiaate yhdistyneenä
asiantuntevalla suunnittelulla ja eri
myönnettiin ISO-sertifioinnit.
perheyrityksen tarjoamaan
konevaihtoehtojen vertailulla pystymme
Noudatamme laadunhallinnan ISO 9001
henkilökohtaiseen, asiakasta lähellä olevaan
tarjoamaan kullekin asiakkaalle juuri oikeat
-standardia sekä ympäristöasioiden
palveluun on kasvattanut Fredkosta erään
ratkaisut. Käytännössä tämä merkitsee
hallinnan ISO 14001 -standardia. Näin
maamme johtavista alan yrityksistä.
asiakasyrityksen toiminnan tuottavuuden
olemme viemässä myös koko alamme
maksimointia. Parhaat ratkaisut
kehitystä eteenpäin.
vahvasti ohjaava ajattelutapa: olemme
Jo lähes neljän vuosikymmenen ajan
-periaatteelle palvelemme henkilökohtaisesti
olemme olleet asiantunteva ja luotettava
niin yhden miehen yrityksiä kuin
kumppani kaiken kokoisille
metalliteollisuuden isoja pörssiyrityksiäkin.
metalliteollisuuden yrityksille. Ostettuamme
Kokonaispalveluumme kuuluvat myös
Hämeskoneen koko toiminnan vuonna 2008
asiantunteva koulutus, varaosapalvelu ja
olemme pystyneet tarjoamaan entistäkin
huoltotoiminta, jonka puitteissa
laajemman kone- ja työkaluvalikoiman sekä
tarjoamme vuosihuoltosopimuksen sekä
erittäin kattavat palvelut.
Tapco MAX-20
Tapco MAX-20 on kannettava kanttikone sekä
kaupalliseen että teollisuuskäyttöön. Voidaan
käyttää joko pajassa tai ottaa mukaan työmaalle.
Tekniset tiedot:
Malli
Työstöpituus
Teräs
Alumiini
Kupari
Sinkki
Max. taivutuskulma
Kitakorkeus
Pak. koko (kone LxSxK)
Pak.koko (jalusta LxSxK)
Netto paino (kone)
Brutto paino (jalustalla)
2,2 METER MAX20
2200mm
0,7mm
1,0mm
0,8mm
0,8mm
135°
60mm
2300 x 620 x 240
1800 x 250 x 200
60kg
110kg
MAX20 INT´L 8,6” MAX20 INT´L 10,6”
2600mm
3200mm
0,7mm
0,7mm
1,0mm
1,0mm
0,8mm
0,8mm
0,8mm
0,8mm
135°
135°
60mm
60mm
2640 x 620 x 240
3250 x 620 x 240
1800 x 250 x 200
1800 x 250 x 200
67kg
77kg
118kg
130kg
MAX20 INT´L 12,6” MAX20 INT´L 14,6”
3800mm
4400mm
0,7mm
0,7mm
1,0mm
1,0mm
0,8mm
0,8mm
0,8mm
0,8mm
135°
135°
60mm
60mm
3860 x 620 x 240
4490 x 620 x 240
1800 x 250 x 200
1800 x 250 x 200
90kg
104kg
147kg
203kg
Tapco MAX-20 on suunniteltu kannettavaksi. Se on helppo siirtää työmaasta toiseen.
●Kitasyvyys on 48cm ja aukeaa 60mm.
●Hinnat alkaen 3 500€
●
Tarvikkeet:
MAX Leikkuri
Sähköleikkuri
Jäykistysyksikkö
Asteikko
Tapco SHOPMAX
Tapco Shopmax on suunniteltu raskaaseen
työpajakytöön. Avoin takaosa mahdollistaa leveitä ja
hyvin monimuotoisia muotoja.
Hinnat alkaen 4 200€
●
Tekniset tiedot:
Malli
SHOPMAX 2000/1
SHOPMAX 2500/0,8
SHOPMAX 3000/0,5
Työstöpituus
2010mm
2510mm
3010mm
Teräs
1mm
0,8mm
0,5mm
Ruostumaton teräs
0,6mm
0,4mm
0,4mm
Alumiini
1,5mm
1mm
1mm
Kupari
1,5mm
1mm
1mm
Sinkki
1,5mm
1mm
1mm
Max. taivutuskulma
165° Kulma
165° Kulma
165° Kulma
Kitakorkeus
100mm
100mm
100mm
Koko (ilman takavaste)
2300 x 760 x 1100
2800 x 760 x 1100
3300 x 760 x 1100
Koko (Lavalla LxSxK)
2300 x 760 x 1300
2800 x 760 x 1300
3300 x 760 x 1300
Netto paino (noin)
350kg
460kg
540kg
Brutto paino (noin)
380kg
490kg
575kg
Tapco SUPERMAX
Vahvistettu ja parannettu joka osa-alueella,
Supermax on markkinoiden tehokkain kannettava
kanttikone
Tekniset tiedot:
Hinnat alkaen 4 800€
●
Malli
SUPERMAX 8'
SUPERMAX 10'
SUPERMAX 12'
SUPERMAX 14'
Työstöpituus
2600mm
3200mm
3800mm
4040mm
Teräs
1mm
1mm
1mm
1mm
Alumiini
1,5mm
1,5mm
1,5mm
1,5mm
Kupari
1,2mm
1,2mm
1,2mm
1.2mm
Sinkki
1,2mm
1,2mm
1.2mm
1,2mm
Max. taivutuskulma
135°
135°
135°
135°
Kitakorkeus
60mm
60mm
60mm
60mm
Pak. koko (kone LxSxK)
2700 x 800 x 300
3300 x 800 x 300
4000 x 800 x 300
4500 x 800 x 300
Pak.koko (Jalusta LxSxK)
2400 x 1000 x 300
2400 x 1000 x 300
2400 x 1000 x 300
2400 x 1000 x 300
Netto paino (noin)
156kg
180kg
195kg
293kg
Brutto paino (noin)
203kg
227kg
242kg
340kg
Tapco PROMAX
Kuten Shopmax PROMAXin avoin takaosa mahdollistaa leveitä ja
hyvin monimutkaisia muotoja.
PROMAX on erittäin helppo siirtää koska siihen kuuluu erittäin
tukevat ja lukittavat pyörät.
Tekniset tiedot:
Malli
PROMAX 100
PROMAX 200
Työstöpituus
1005mm
2005mm
Teräs 400N/mm2
1mm
0,8mm
Alumiini
1,2mm
1mm
Kupari
1mm
0,8mm
Sinkki
1,2mm
1mm
Max. taivutuskulma
165° Kulma
165° Kulma
Kitakorkeus
50mm
50mm
Koko (ilman takavaste)
1300 x 700 x 1100
2300 x 700 x 1100
Koko (Lavalla LxSxK)
1250 x 900 x 1150
2400 x 900 x 1150
Netto Paino (noin)
90kg
140kg
Brutto paino (noin)
110kg
170kg
Hinnat alkaen 2 700€
●
Tapco MANUALSLITTER ja
POWERSLITTER
Rullakelojen tai levyjen leikkaus.
Tekniset tiedot:
Hinnat alkaen 3 990€
●
Malli
Manual Slitter 1m
Power Slitter 1m
Power Slitter 1,5m
Työstöpituus
1060mm
1060mm
1560mm
Teräs
0,6mm
1mm
1mm
Ruostumaton teräs
0,4mm
0,6mm
0,6mm
Alumiini
1mm
1,5mm
1,5mm
Kupari
0,8mm
1mm
1mm
Sinkki
0,8mm
1mm
1mm
Kitasyvyys
100mm
100mm
100mm
Koko
1550 x 640 x 1100
1550 x 640 x 1100
1950 x 640 x 1100
Koko (Lavalla LxSxK)
1400 x 550 x 650
1400 x 550 x 650
1900 x 550 x 650
Brutto paino (noin)
180kg
200kg
575kg
Tapco POWER-SHEAR 2000-3000
Tapco Power Shear on sähköllä toimiva ja
elektronisesti operoitava kone helpoon
leikkaukseen. Power Shearilla voidaan leikata
laajan valikoiman materiaaleja. On saatavilla sekä 2
että 3 metrisiä malleja.
Teräsrakenne
●Tehokas ohjausjärjestelmä.
●Nopea, tarkka ja luotettava.
●Pystyy leikkaamaan laajan valikoiman materiaaleja.
●Leikattu osa tippuu kätevästi laitteen etuosaan
sijaitsevassa keräyslokeroon.
●Täyttää kaikki EC standardit.
●
Hinnat alkaen 12 900€
●
Malli
2000/2
3000/1,25
Työstöpituus
2100mm
3040mm
Teräs
2mm
1mm
Ruostumaton teräs
1,2mm
0,6mm
Alumiini
3mm
1,5mm
Kupari
2,5mm
2mm
Sinkki
3mm
1,5mm
Moottori
4Kw
4Kw
Takavasteen liike
0 – 500mm (0 - 750mm)
0 – 500mm (0 - 750mm)
Koko
2300 x 1300 x 1200
3300 x 1300 x 1200
Koko (Lavalla LxSxK)
2300 x 1300 x 1400
3300 x 1300 x 1400
Netto paino (noin)
1050kg
1400kg
Brutto paino (noin)
1080kg
1435kg
Durma MRB-e Moottoroitu
Levynpyöristyskone
Hinnat alkaen 3 200€
●
Malli
MRB-e 1001
MRB-e 1002
MRB-e 1003
MRB-e 1202
MRB-e 1225
MRB-e 1203
MRB-e 1525
MRB-e 2015
MRB-e 2002
Taivutus
pituus
mm
1030
1030
1303
1280
1280
1280
1530
2030
2030
Taivutus
kapasiteetti
mm
1
2
3
2
2,5
3
2,5
1,5
2
Esitaivutus
kapasiteetti
mm
0,8
1,5
2
1,5
2
2,5
2
1
1,5
Ylärullan Ø
mm
56
75
90
75
90
95
95
90
95
Moottorin
teho
kW
0,75
0,75
1,1
1,5
1,5
1,5
1,5
1,5
1,5
Pituus
Korkeus
Syvyys
Paino
mm
1750
1750
1750
2000
2000
2000
2250
2750
2750
mm
1100
1135
1135
1135
1135
1135
1135
1135
1135
mm
840
840
840
840
840
840
840
840
840
kg
280
385
440
455
530
555
630
680
715
Durma RB Manuaalinen
Levynpyöristyskone
Hinnat alkaen 1 900€
●
Malli
RB 1001
RB 1002
RB 1003
RB 1202
RB 1225
RB 1203
RB 1525
RB 2015
RB 2002
Taivutus
pituus
mm
1030
1030
1303
1280
1280
1280
1530
2030
2030
Taivutus
kapasiteetti
mm
1
2
3
2
2,5
3
2,5
1,5
2
Esitaivutus
kapasiteetti
mm
0,8
1,2
2
1,2
1,7
2
1,7
1
1,2
Ylärullan Ø
Pituus
Korkeus
Syvyys
Paino
mm
56
75
90
75
90
95
95
90
95
mm
1500
1750
1750
2000
2000
2000
2250
2750
2750
mm
1100
1135
1135
1135
1135
1135
1135
1135
1135
mm
520
520
520
520
520
520
520
520
520
kg
220
370
410
430
490
515
595
645
680
Hydrauliset profiilityöstökoneet
PBM 50 ja PBM 30
Valurautarunko
●Vaaka ja pysty käyttö
●Polkimet turvajärjestelmällä
●EC hyväksytty
●
Malli
Akselin halkaisu
Rullan halkaisu
Moottorin teho
Pyörimisnopeus
Koko PxLxK
Paino
mm
mm
Kw
m/min
mm
kg
PBM 50
PBM 30
Ø 50
Ø 30
Ø 155
Ø 128
1,5
0,55-0,75
3,6
1,8-3,6
933x730x1400 800x700x1200
385
200
Hinnat alkaen 3 450€
●
Sikkikoneet
BM
Malli
Kapasiteetti
Sikkipituus min/max
Sikki syvyys
Nopeus
Moottorin teho
Pituus
Korkeus
Syvyys
Paino
mm
mm
mm
r.p.m.
Kw
mm
mm
mm
kg
BH-H
2
90/120
135
30
1,1
940
1230
610
200
BM-M
4
01.12.45
330
9
1,5 + 0,75
610
1310
610
300
BM-S
1
50/250
25
BH-H
1,25
63/250
50
Durman hydraulinen Ironworkers sarja
on suunniteltu monipuoliseksi ja
säästämään työtä, aikaa, energiaa ja
kustannuksia.
Ironworker on todellinen monitoimikone joka katkaisee
lattateräksen, profiilit ja tangot, toimii särmäyskoneena, lovittaa ja
lävistää ja paljon muuta.
Hinnat alkaen 4 800€
●
200x15 mm ja 300x12 mm
Suorakulma lovitus
Lattateräksen katkaisukapasiteetti.
Särmäystyökalu
Monipuoliset lävistystyökalut.
Profiilin leikkaus 90° tai 45°
Tangon leikkaus
Työkalupitimet
Lattateräksen lävistys
IW Sarja
Lävistys
Lävistys teho
Lävistys kapasiteetti
(halkaisija x paksuus)
Kitasyvyys
Iskun pituus
Isku /min. (20 mm)
Pöydän koko (L x S)
Työkorkeus
Valinnainen varustus
Suurin reikäkoko
Särmäysterä yhdellä uralla
Moniura särmäysterä
A max-min
ØD max
S max
B min-max
Ø D max
S Max
Latta leikkaus
Lattateräs (Max. Paksuus)
Lattateräs (Max. leveys)
Terän pituus
Työkorkeus
IW 45
IW 45 M
IW 55/110
IW 55/110 BTD
IW80/150
IW80/150
IW 11/180 BTD
45
Ø27x13
Ø18x18
160
21
20
450x160
1010
45
Ø27x13
Ø18x18
160
21
20
450x160
1010
55
Ø40x10
Ø20x20
250
60
37
550x250
1080
55
Ø40x10
Ø20x20
510
60
37
550x510
1088
80
Ø40x14
Ø24x24
300
70
38
550x300
1195
80
Ø40x14
Ø24x24
510
70
38
550x510
1195
110
Ø40x20
Ø28x28
610
80
28
550x610
1260
mm
Ø100
-
Ø100
-
Ø160
250x10
500x5
120-260
(DIN 997) 25
(DIN 997) 10
100-240
(DIN 997)
(DIN 997)
Ø160
250x10
500x5
120 – 260
(DIN 997) 25
(DIN 997) 10
100-240
(DIN 997)
(DIN 997)
Ø160
300x30
600x6
120 – 400
(DIN 997) 28
(DIN 997) 14
100-320
(DIN 997)
(DIN 997)
Ø160
300x10
600x6
120 – 400
(DIN 997) 28
(DIN 997) 14
100-320
(DIN 997)
(DIN 997)
Ø160
300x10
600x8
140 – 400
(DIN 997) 28
(DIN 997) 14
120-320
(DIN 997)
(DIN 997)
mm
mm
mm
mm
mm
200x13
300x10
305
80
1010
200x13
300x10
305
80
1010
200x20
300x15
305
60
890
200x20
300x15
305
60
890
300x20
450x15
475
80
1032
300x20
450x15
475
80
1032
400x20
600x15
605
100
1085
mm
mm
mm
80x80x8
1020
80x80x8
60x60x6
1020
120x120x10
70x70x7
1100
120x120x10
70x70x7
1100
130x130x13
70x70x7
1250
130x130x13
70x70x7
1250
152x152x13
70x70x7
1305
mm
mm
mm
300x10
300x10
1040
25
22
1130
16-40
16-40
1060
16-40
16-40
1060
45
45
1310
45
45
1310
50
50
1380
mm
mm
mm
100
40
100
100
40
100
120
50
120
120
50
120
140
60
140
140
60
140
160
60
160
mm
mm
mm
mm
7
40
50
40x40x7
7
40
50
40x40x7
10
42
90
42x42x10
10
42
90
42x42x10
12
52
90
52x52x12
12
52
90
52x52x12
13
52
90
52x52x13
mm
mm
mm
4
75
75
4
75
75
6
95
95
6
95
95
6
125
125
6
125
125
6
125
125
KW
l.
kg
kg
mm
mm
3
33
790
810
3
33
830
850
5,5
76
1280
1300
5,5
76
1365
1385
11
76
2680
2700
11
76
2680
2700
11
76
3730
3750
1460x1400x1620
1450x1480x700
1460x1580x1450
1450x1600x700
1480x1800x1730
1560x1840x700
1980x1800x1730
1980x1840x820
2025x1780x2700
1980x2090x820
2120x2025x1780
2190x2090x820
2560x2550x1790
2540x2280x820
tonni
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
mm
Kulma leikkaus
90° leikkaus
45° leikkaus
Työkorkeus
Tanko leikkaus
Pyöreän tangon leikkaus
Neliö tangon leikkaus
Työkorkeus
Valinnainen varustus
U-profiilin leikkaus
T-profiilin leikkaus
I-profiilin leikkaus
Lovitus
Materiaalin paksuus
Suorakulman lovitus (leveys)
Suorakulman lovitus (syvyys)
V-lovitus (sivu x sivu x T)
Valinnainen varustus
Paksuus
Leveys V90
Syvyys
Tekniset tiedot
Moottorin teho
Öljyn tilavuus
Netto paino (noin)
Brutto paino (noin)
Koneen koko (P x L x K)
Pakkaus koko (P x L x K)
Durma mekaaninen giljotiini MS sarja
Ms sarjan mekaaniset giljotiinit ovat suunniteltu tehokkaaseen
leikkaukseen sekä pellille että muoville.
Suoraveto järjestelmä on tehokas, hiljainen ja taloudellinen.
1000mm etukannattimet.
●Siirrettävä jalkaohjaus hätäkatkaisimella.
●Nopea, tarkka ja luotettava.
●Pystyy leikkaamaan laajan valikoiman
materiaaleja.
●Täyttää kaikki EC standardit.
●
Leikkauspituus
Max. Paksuus
Moottorin teho
Pituus
Leveys
Korkeus
Paino
mm
mm
kW
mm
mm
mm
kgs
MS1303
1350
3
3
1700
1350
1200
950
Hinnat alkaen 9 900€
●
MS2003
2050
3
3
2400
1350
1200
1150
MS2525
2550
2,5
3
2860
1350
1200
1300
MS3002
3100
2
3
3400
1350
1200
1500
MS2004
2050
4
07.05.11
2550
2260
1330
2800
MS2504
2550
4
07.05.11
3050
2260
1330
3300
MS3004
3100
4
07.05.11
3650
2260
1330
3600
Durma kaarisakset KGM 1215
Malli
Materiaalin maksimipaksuus
Leikkauspituus
Koko
Paino
mm
mm
mm
kg
KGM 1215
1,5
1250
2450x1000x1820
480
Durma kiekkoleikkuri CS
Malli
Maksimi Ø
Leikkauskapasiteetti
Nopeus
Moottorin teho
Pituus
Leveys
Korkeus
Paino
mm
mm
m/min
Kw
mm
mm
mm
kg
CS 1002
1000
2
5
0,75
1900
540
1300
320
CS 1806
1800
6
8
2,2
2750
720
1300
1100
Biegemaster BM
BM sarjan levytyöstökoneella taivutat helposti ja todella
monipuolisesti 1,5 mm teräslevyä jopa 12 metrin työpituudella
todella tarkasti.
Hinnat alkaen 29 000€
●
Malli
BM
.3. 1,00
.3. 1,25
.3. 1,50
.4. 1,00
.4. 1,25
.4. 1,50
.6. 1,00
.6. 1,25
.6. 1,50
.8. 1,00
.8. 1,25
.8. 1,50
.10. 1,00
.10. 1,25
.10. 1,5
.12. 1,00
.12. 1,25
.12. 1,50
Työstö pituus
mm
3100
3100
3100
4010
4010
4010
6200
6200
6200
8020
8020
8020
10020
10020
10020
12020
12020
12020
Taivutuskapasiteetti
Teräs
400N/mm2
1,00
1,25
1,50
1,00
1,25
1,50
1,00
1,25
1,50
1,00
1,25
1,50
1,00
1,25
1,50
1,00
1,25
1,50
Alumiini
190N/mm2
1,50
2,00
2,00
1,50
2,00
2,00
1,50
2,00
2,00
1,50
2,00
2,00
1,50
2,00
2,00
1,50
2,00
2,00
Leikkaus kapasiteetti
(moottoroitu)
Teräs
Alumiini
400N/mm2
190N/mm2
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
1,25
1,50
1,25
1,50
1,50
2,00
Moottorin
teho
Kw
2,2
2,2
2,2
2,2
2,2
3,0
2,2
3,0
4,0
3,0
4,0
5,5
4,0
5,5
7,5
5,5
5,5
11,0
Pituus
Pituus
Manuaali leik. Mootoroitu leik.
mm
mm
3650
4300
3650
4300
3650
4300
4550
5200
4550
5200
4550
5200
6730
7380
6730
7380
6730
7380
8550
9200
8550
9200
8550
9200
10550
11200
10550
11200
10550
11200
12550
13200
12550
13200
12550
13200
Paino
Noin
kg
1450
1750
1900
2100
2400
2700
2600
3000
3600
3650
3950
4800
4650
4900
5550
450
5200
6650
Biegemaster BS
BM sarjan levytyöstökoneella taivutat helposti ja todella
monipuolisesti 3 mm teräslevyä jopa 12 metrin työpituudella todella
tarkasti
Malli
BS
.3. 2,00
.4. 2,00
.6. 2,00
.8. 2,00
.10. 2,00
.12. 2,00
.3. 3,00
.4. 3,00
.6. 3,00
.8. 3,00
.10. 3,00
.12. 3,00
Työstö pituus
mm
3100
4010
3200
8020
10020
12020
3100
4010
6200
8020
10020
12020
Taivutuskapasiteetti
Teräs
400N/mm2
2,00
2,00
2,00
2,00
2,00
2,00
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
Alumiini
190N/mm2
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
4,00
4,00
4,00
4,00
4,00
4,00
Leikkaus kapasiteetti
(moottoroitu)
Teräs
Alumiini
400N/mm2
190N/mm2
2,00
2,50
2,00
2,50
2,00
2,50
2,00
2,50
2,00
2,50
2,00
2,50
3,00
4,00
3,00
4,00
3,00
4,00
3,00
4,00
3,00
4,00
3,00
4,00
Moottorin
Pituus
Paino
teho
Kw
4,0
5,5
11,0
15,0
15,0
22,0
5,5
11,0
15,0
15,0
30,0
30,0
Mootoroitu leik.
mm
4500
5500
7700
9500
11500
13500
4500
5500
7700
9500
11500
13500
Noin
kg
3000
4000
5500
7500
9500
10500
4000
5000
7000
9000
11000
13000
Variobend SB
Variobend SB mallit mahdollistaa monipuoliset taivutukset mahdollisemman
pienellä materiaalin käsittelyllä. SB malleilla on sekä ylä- että ala- puolella
taivutuspalkki kaksisuuntaiseen taivutukseen. Käyttäjän ei tarvitse tuhlata
aikaa materiaalin käsittelyssä.
Malli
Työstöpituus
Taivutuskapasiteetti
Teräs 400N/mm
V2A 600N/mm
Alumiini 190N/mm
Maksimi taivutus kulma
Piditinpalkin nopeus
Taivutuspalkin nopeus
Koko P x L x K
Netto Paino (kone)
Variobend kosketusnäyttö mahdollistaa
helpon ja nopean käytön.
SB 4.1,00
SB 4.1,50
1,00mm
0,60mm
1,50mm
1,50mm
0,80mm
2,00mm
150º
50 – 75 mm / sek.
100º / sek.
4900 x 1860 x 2000mm
6000kg
150º
50 – 75 mm / sek.
100º / sek.
4900 x 1860 x 2000mm
6500kg
4100mm
Kova ja vaihdettava segmentit sekä
piditin- että taivutus- palkissa
mahdollistaa tarkkuuden pitkäksi aikaa.
Vaurioituneita segmenttejä voidaan
vaihtaa.
4100mm
Todella nopea ja tarkka takavaste
mahdollistaa nopean toiston.
Vaihteluväli 5-1600mm.
Variobend DB
Suurin hyöty käytettäessä Variobend DB saadaan, kun taivutetaan raskaita,
pitkiä ja hankalia kulmia. Variobend DB teknologia takaa todella suuren
tarkkuuden ja monipuoliset taivutusmahdollisuudet.
Malli
Työstöpituus
Taivutuskapasiteetti
Teräs 400N/mm
V2A 600N/mm
Alumiini 190N/mm
Makimi taivutus kulma
Piditinpalkin avaus
Kitaan syvyys
Taivutuspalkin nopeus
Takavasen sormia
Moottorin teho
Koko P x L x K
Netto Paino (kone)
DB 6.1,50
DB 8.1,50
1,50mm
1,00mm
2,00mm
135º
770mm
1000mm
0º-135º-0º ~ 3,5 sek.
8 kpl.
22kW
7400 x 1850 x 2000mm
8 650kg
1,50mm
1,00mm
2,00mm
150º
770mm
1000mm
0º-135º-0º ~ 4,0 sek.
9kpl.
22kW
9640 x 1850 x 2000mm
10 400kg
6400mm
8640mm
UZMA UZ
UZMA UZ manuaalinen putkentaivutuskoneet on todella taloudellinen ja
tehokas vaihtoehto pienmuotoiseen tuotantoon.
Malli
Maksimi halkaisija.
Maksimi paksuus
Maksimi taittosäde
Maksimi taittokulma
Nopeus (º/sek.)
Moottorin teho
Iskukka pituus
Tarkkuus
Paino
Koko P x L x K
UZ 32
UZ 42
UZ 51
UZ 76
32mm
2mm
275º
190º
60
2,2kW
1650mm
±0,2
220kg
1950 x 850 x 925mm
42mm
3mm
250º
190º
35
5,5kW
3250mm
±0,2
850kg
3700 x 950 x 1050mm
51mm
3mm
250º
190º
35
5,5kW
3250mm
±0,2
1000kg
3700 x 1000 x 1050mm
76mm
4mm
250º
190º
20
7,5kW
3250mm
±0,2
1100kg
4000 x 1000 x 1050mm
Mäder Pressen
MÄDER on johtava valmistaja käsi- ja paineilma- puristimien valmistaja. Puristimet valmistetaan Saksassa ja ovat
tunnettuja laadusta, luotettavuudesta ja tarkkuudesta.
Manuaaliset
0
Paineilmapuristimet
Carbonini Plasma Compatta
Tehokas plasma esim. ilmastointiosien
valmistukseen. Carbonini Plasma Compatta on
saatavilla 3000 x 1500 versiona ja leikkaa jopa
8mm paksuisia materiaaleja.
Carbonini Plasma Express
Tehokas plasma esim. ilmastointiosien
valmistukseen. Carbonini Plasma Express on
saatavilla erilaisina versiona 3000 x 1500
millimeristä 4000 x 2000 millimetriin ja ne
leikkaavat jopa 20 mm paksuisia materiaaleja.
Carbonini SIZER BEND 1500
Leikkauslinja ilmastointiosien valmistukseen.
Järjestelmän joustavuuden ansiosta leikkuria voidaan
käyttää todella monipuolisesti
Carbonini SIZER 1000
Leikkauslinja ilmastointiosien valmistukseen. Kevyempi
versio ahtaaseen tilaan. Suunniteltu erityisesti alumiini-,
rauta- ja ruostumattomien teräs- levyjen leikkaukseen.
Laikkaa jopa 1,5 mm alumiinilevyä.
Ota yhteyttä
Fredko Oy Ab
Hiekkamäentie 8, 01150 SÖDERKULLA
Postiosoite:
PL48, 01151 SÖDERKULLA
Puh. 010 839 1200
Fax. 010 839 1229
www.fredko.com