lasiset hautamuistomerkit

- lasiset hautamuistomerkit -
SADEA OY
Sadea Oy on vuonna 2011 perustettu suomalainen yritys, joka valmistuttaa uudenlaisia lasista ja kuvista rakentuvia hautamuistomerkkejä. Kaikki muistomerkit valmistetaan kokonaisuudessaan Suomessa.
Valitsemalla Sadean muistomerkin, tuet Suomalaista työtä. Toimistomme sijaitsee Turun keskustassa,
alihankkijamme ympäri Suomea.
Mistä kaikki alkoi?
”Kesällä 2009 havahduin huomaamaan erään hautaustoimiston edessä seistessäni, että markkinoilla
ei olisi yhtäkään haluamani laista muistomerkkiä. Tiesin, että tahtoisin muistomerkin kertovan tarinaa
ihmisestä. Olemme muutakin kuin nimi ja päivämäärä. Kaikki asiat ympärilläni muuttuvat ja kehittyvät,
miksi ei tämä? Elämämme ovat erilaisia, miksi meidät pitäisi tasapäistää kuollessamme?
Kävellessäni hautausmaalla, jäin usein miettimään henkilöitä nimien takana. Vanhoissa hautakivissä
yleisesti käytetyt tittelit nimen edessä, vaikkapa ”Emäntä” tai ”Rovasti”, kertovat jo henkilökohtaisempaa tarinaa menneestä. Tällaista ajankuvaa tahtoisin myös uusien muistomerkkien välittävän, että ne
sitten tulevaisuudessa kertoisivat tästä ajasta ja saisivat tarinat elämään.
Ymmärsin että jos oma tunteeni on näin vahva, täytyy muillakin olla samoja ajatuksia. Tästä oivalluksesta syntyi Sadea. Päätin alkaa tarjoamaan tyylikästä ja samalla hautausmaan arvoa kunnioittavaa
vaihtoehtoa perinteiselle hautamuistomerkille.”
Minna Haataja, Sadea Oy:n perustaja
www.sadea.fi
MALLISTO
SADE-Y
SADE-S
SUMU
KASTE
USVA-Y
USVA-S
KAJO-Y
KAJO-S
HUURRE
KUURA
HALLA
HILE
KIDE
www.sadea.fi
KIVILAADUT
Kurun Harmaa
Ylämaan ruskea
Varpaisjärven musta
Ylämaan vihreä
Mäntsälän punainen
Amadeus
Spektroliitti
Vaalea Labrador
www.sadea.fi
Tumma Labrador
KIVEN TYÖSTÖT
Kiillotettu
Sahattu
Ristipäähakattu
Lohkottu
FONTIT
FONTTI 1
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 2
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 3
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 4
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 5
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 6
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 7
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 8
Etunimi Sukunimi 1234567890
FONTTI 9
Etunimi Sukunimi 1234567890
www.sadea.fi
SADE-Y
Yksilöhaudalle
www.sadea.fi
SADE-Y-1
SADE-Y-2
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Amadeus
Printti kahdessa lasissa
2605,-
2680,-
SADE-Y-3
SADE-Y-4
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Printti kahdessa lasissa
2645,-
2645,-
www.sadea.fi
SADE-S
Sukuhaudalle
www.sadea.fi
SADE-S-1
SADE-S-2
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Printti kahdessa lasissa
2555,-
2595,-
SADE-S-3
SADE-S-4
Pohjakivi: Spektroliitti
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Ylämaan Ruskea
Printti kahdessa lasissa
2735,-
2555,-
www.sadea.fi
SUMU
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
SUMU-1
SUMU-2
Pohjakivi: Tumma Labrador
Printti kolmessa lasissa
Pohjakivi: Vaalea Labrador
Printti kahdessa lasissa
3025,-
2800,-
SUMU-3
SUMU-4
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Printti kolmessa lasissa
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Printti kahdessa lasissa
2885,-
2660,-
www.sadea.fi
KASTE
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
KASTE-1
KASTE-2
Pohjakivi: Amadeus
Printti kolmessa lasissa
Pohjakivi: Mäntsälän Punainen
Printti kolmessa lasissa
2960,-
2960,-
KASTE-3
KASTE-4
Pohjakivi: Spektroliitti
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Tumma Labrador
Printti kolmessa lasissa
2840,-
3065,-
www.sadea.fi
USVA-Y
Yksilöhaudalle
www.sadea.fi
USVA-Y-1
USVA-Y-2
Pohjakivi: Vaalea Labrador
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Printti kahdessa lasissa
2540,-
2360,-
USVA-Y-3
USVA-Y-4
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Printti yhdessä lasissa
Pohjakivi: Spektroliitti
Printti kahdessa lasissa
2175,-
2540,-
www.sadea.fi
USVA-S
Sukuhaudalle
www.sadea.fi
USVA-S-1
USVA-S-2
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Printti kahdessa lasissa
2425,-
2465,-
USVA-S-3
USVA-S-4
Pohjakivi: Amadeus
Printti kahdessa lasissa
Pohjakivi: Mäntsälän Punainen
Printti kahdessa lasissa
2500,-
2500,-
www.sadea.fi
KAJO-Y
Sukuhaudalle
www.sadea.fi
KAJO-Y-1
KAJO-Y-2
Pohjakivi ja tolppa: Ylämaan Vihreä
Printti kahdessa lasissa
Lyhdyllä
3995,-
Pohjakivi ja tolppa: Tumma Labrador
Printti kahdessa lasissa
KAJO-Y-3
KAJO-Y-4
Pohjakivi ja tolppa: Amadeus
Printti kahdessa lasissa
Lyhdyllä
4030,-
Pohjakivi ja tolppa: Ylämaan Ruskea
Printti kahdessa lasissa
3285,-
3105,-
www.sadea.fi
KAJO-S
Sukuhaudalle
www.sadea.fi
KAJO-S-1
KAJO-S-2
Pohjakivi ja tolppa: Vaalea Labrador
Printti kahdessa lasissa
Lyhdyllä
4200,-
Pohjakivi ja tolppa: Varpaisjärven Musta
Printti kahdessa lasissa
KAJO-S-3
KAJO-S-4
Pohjakivi ja tolppa: Varpaisjärven Musta
Printti kahdessa lasissa
Lyhdyllä
4060,-
Pohjakivi ja tolppa: Kurun Harmaa
Printti kahdessa lasissa
3210,-
3170,-
www.sadea.fi
HUURRE
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
HUURRE-1
HUURRE-2
Pohjakivi: Amadeus
Taulukivi: Amadeus
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Taulukivi: Kurun Harmaa
2925,-
2555,-
HUURRE-3
HUURRE-4
Pohjakivi: Mäntsälän Punainen
Taulukivi: Mäntsälän Punainen
Pohjakivi: Tumma Labrador
Taulukivi: Tumma Labrador
2925,-
3410,-
www.sadea.fi
KUURA
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
KUURA-1
KUURA-2
Pohjakivi: Vaalea Labrador
Taulukivi: Vaalea Labrador
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Taulukivi: Ylämaan Vihreä
4720,-
4070-
KUURA-3
KUURA-4
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Taulukivi: Varpaisjärven Musta
Pohjakivi: Tumma Labrador
Taulukivi: Tumma Labrador
4070,-
4720,-
www.sadea.fi
KIDE
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
KIDE-1
KIDE-2
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Taulukivi: Ylämaan Vihreä
Pohjakivi: Varpaisjärven Musta
Taulukivi: Varpaisjärven Musta
3190,-
3190,-
KIDE-3
KIDE-4
Pohjakivi: Mäntsälän Punainen
Taulukivi: Mäntsälän Punainen
Pohjakivi: Vaalea Labrador
Taulukivi: Vaalea Labrador
3355,-
3840,-
www.sadea.fi
HALLA
Yksilö- sekä sukuhaudalle
www.sadea.fi
HALLA-1
HALLA-2
Pohjakivi: Ylämaan Ruskea
Taulukivi: Ylämaan Ruskea
Pohjakivi: Kurun Harmaa
Taulukivi: Kurun Harmaa
2755,-
2755,-
HALLA-3
HALLA-4
Pohjakivi: Amadeus
Taulukivi: Amadeus
Pohjakivi: Spektroliitti
Taulukivi: Spektroliitti
3200,-
3790,-
www.sadea.fi
HILE
Yksilö- sekä Sukuhaudalle
www.sadea.fi
HILE-1
HILE-2
Pohjakivi: Amadeus
Taulukivi: Amadeus
Pohjakivi: Mäntsälän Punainen
Taulukivi: Mäntsälän Punainen
2415,-
2415,-
HILE-3
HILE-4
Pohjakivi: Vaalea Labrador
Taulukivi: Vaalea Labrador
Pohjakivi: Ylämaan Vihreä
Taulukivi: Ylämaan Vihreä
2675,-
2325,-
www.sadea.fi