ILMOITUSMYYNTI Tiedotuslehteen & 50

HUOLTOALIUPSEERIT RY:N TIEDOTUSLEHTI | 21. vuosikerta
•
ESITTELY
Huoltoaliupseerit ry on perustettu 8.10.1963 edistämään ja ylläpitämään vapaaehtoista
maanpuolustustyötä huollon osalta. Vuosikymmenten aikana olemme järjestäneet
jäsenillemme täydennyskoulusta sekä palkinneet hyvin menestyneitä varusmiehiä.
Toimintaamme on myös kuulunut opintoretkien järjestäminen lähinnä kotimaassa. Yhdistys
pitää Santahaminaa kotinaan, mutta jäsenistöömme kuuluu myös useissa muissa
koulutuskeskuksissa asevelvollisuutensa suorittaneita.
Yhdistyksen jäsenistä on noin 80 % miehiä ja noin 20 % naisia; tiedotuslehteen tutustuu koko
perhe.
Tiedotuslehti on nyt myös ilmoittajien käytössä ja kutsummekin yritykset mukaan tukemaan
yhdistyksemme toimintaa. Lehtemme seuraavissa numeroissa olevat ilmoitukset tulevat myös
mukaan ensi vuonna ilmestyvään ”HAU 50 vuotta juhlakirjaan” samalla hinnalla.
•
TEEMAT
2012
NRO 2 / 2012
NRO 3 / 2012
Kuljetusvälineet, ensiapu, huoltopalvelut
Vakuutukset, kiinteistöt, autot
2013
•
NRO 1 / 2013
NRO 2 / 2013
NRO 3 / 2013
NRO 4 / 2013
Perhe, lääkintä, sisustus
Elintarvikkeet, kuljetusvälineet
Matkailu, majoitus, elintarvikkeet
Ravitsemuspalvelut, autot, rahoituspalvelut
Jatkuvat teemat:
Kodinkoneet, elektroniikka, vaatetus, ulkoilu- ja
retkeilyvarusteet, hygienia, hevoset ja koirat
JAKELU
Jäsenet, ilmoittajat, palveluiden tarjoajat, varuskunnat, yhteistyökumppanit
www.huoltoaliupseerit.fi
• JULKAISIJA ja TOIMITUS
• ILMESTYMIS- ja AINEISTOAIKATAULU
Huoltoaliupseerit ry
Tapulikaupungintie 13 A 20
00750 HELSINKI
LY-tunnus: 1454914-1
www.huoltoaliupseerit.fi
TIEDOTUSLEHTI
Numero Ilmestyy
Aineistopäivä
2012
Nro 3
21.09.2012 07.09.2012
Nro 4
09.11.2012 26.10.2012
Toimitus: Victor Kivinen
Puh. 0400 539 565
[email protected]
2013
Nro 1
Nro 2
Nro 3
Nro 4
• ILMOITUSMYYNTI
22.02.2013
17.05.2013
20.09.2013
20.11.2013
08.02.2013
03.05.2013
06.09.2013
06.11.2013
50 v. JUHLAKIRJA
Huoltoaliupseerit ry:n 50-vuotisjuhlakirja
ilmestyy syyskuussa 2013.
Bo-Erik Green
Puh: 046 9037611
Email: [email protected]
• TIEDOTUSLEHDEN TEKNISET TIEDOT
• ILMOITUSKOOT ja HINNAT
Hinnat sisältävät ilmoituksen sekä yhteen
tiedotuslehteen että 50-vuotisjuhlakirjaan.
Koko: A4, 210 x 297mm
Pinomenetelmä: X
Painos: 1 000 kpl
• 50 v. JUHLAKIRJAN TEKNISET TIEDOT
Sivukoko: A4, 210 x 297mm
Painomenetelmä: X
Painos: 1 000 kpl
• ILMOITUAINEISTOT
Sivukoko
1/1
1/2 pysty
1/2 vaaka
1/4
1/8
1/16
mm
210 x 297
105 x 297
210 x 148
86 x 130
86 x 65
86 x 30
Hinta
500 €
350 €
350 €
180 €
100 €
80 €
LEHDEN KANNET
( + sivuilmoitus 50-vuotisjuhlakirjaan)
PDF-, EPS- ja JPG-muodossa.
3 mm leikkausvara.
Aineistot sähköpostitse:
[email protected]
Takakansi 210 x 267 mm, 1000 €
Sisäkannet 210 x 297 mm, 850 €
• MAKSUEHDOT
Laskutus tiedotuslehden mukana, jossa
ilmoitus julkaistaan. Peruutukset ennen
aineistopäivää. Reklamaatiot 14 vrk lehden
ilmestymisestä.
Hinnat valmiille ilmoitusaineistolle.
Mahdolliset ilmoitusaineiston
muokkauksiin
tai laadintaan liittyvät kulut sopimuksen
mukaan.
www.huoltoaliupseerit.fi
www.huoltoaliupseerit.fi