Tanssin iloa kaikille!

Tanssin iloa
kaikille!
Foksi  Valssi  Wanha Tango  Humppa  Fusku  Cha Cha  Jenkka  Blues 
KESÄ 2015
io  Kaarina  Yläne  Rauma  Loimaa  Turku  Raisio  Kaarina  Yläne  Ra
KESÄ 2015
Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!
Tanssiseura Sekahaku ry (ent. Lavatanssikerho
Sekahaku ry) on perustettu 10.08.2005 laajentamaan ja monipuolistamaan lavatanssiharrastusta Turussa ja lähiseuduilla.
Sekahaun toiminnan tarkoitus on
• järjestää tanssitreenejä ja -tapahtumia kaiken
ikäisille
• toimia yhteistyössä kaikkien tanssiharrastusta
edistävien tahojen kanssa
• antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ystäviin
tanssin kautta
• tehdä tanssiharrastuksen aloittaminen helpoksi ja saada aikaan tanssin iloa
• kerhon toiminnan tarkoitus ei ole tuottaa
voittoa
Sekahaun jäsenyydet
• Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
• Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry • Läntinen tanssin aluekeskus ry
Tietoa Sekahaun toiminnasta saat
• nettisivuilta www.sekahaku.net
• kausiesitteestä, jota parhaillaan luet. Kausiesite ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Kaudet
ovat kevät, kesä ja syksy.
• Sekahaku löytyy myös Facebookista.
• sähköpostitiedotteista. Liity sähköpostirinkiin
nettisivuilla.
Liity jäseneksi, saat tuntuvia etuja
• Edulliset hinnat treeneihin, tapahtumiin ja
retkiin.
• Myös ilmaisia tansseja ja tapahtumia.
• Jäsenetuyritystemme alennukset.
• Tanssipaikkojen alennukset.
• Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n edut,
www.susel.fi
• Edulliset hinnat Sekahaun tapahtumiin ja
retkiin.
• Jäsenmaksu 2015 on 30 €/vuosi. Opiskelijan
(voimassa oleva opiskelijakortti) ja 15-18-vuotiaan nuoren jäsenmaksu on 15 €/vuosi.
Lisätietoja jäsenyydestä netissä ja treeneissä.
2
Treeneissä viihdytään
Treenimme ovat kaikille ikään ja kokoon katsomatta. Iloinen mieli ja halu oppia uutta takaavat,
että onnistut. Voit tulla yksin, kaksin tai porukalla. Kaikki pääsevät tanssimaan, sillä käytössä on
JATKUVA parinvaihto. Tulethan paikalle ajoissa.
Hyötyä ja huvia
Tanssi on oiva keino saavuttaa viikon liikunta-annos. Tanssi parantaa kestävyyttä ja lihasvoimaa.
Se kehittää notkeutta, koordinaatiota ja reaktiokykyä. Tanssi toimii hyvänä rentouttajana ja kaiken lisäksi tapaa uusia kivoja ihmisiä.
TASOT
Tarkista treenitiedoista TASO ja valitse itselle parhaiten sopiva; alkeet, alkeisjatko, jatko tai jatko+.
Osallistumalla itsellesi sopivalle tasolle, saat parhaan ilon ja hyödyn! Jos et ole käynyt ennen tanssikurssilla, suosittelemme aloittamaan alkeista.
Alkeet
Aikaisempia tanssitaitoja ei tarvita. Harjoitellaan
perusaskeleet ja -kuviot. Jokainen jo jonkin aikaa tanssinutkin saa uusia ideoita ja varmuutta
tanssiinsa.
Alkeisjatko (aj.)
Kerrataan alkeistason asioita ja harjoitellaan
uusia kuvioita. Perusrytmin lisäksi harjoitellaan
myös uusia rytmityksiä, joista on apua myös musiikin tulkintaan.
Jatko
Syvennetään aiemmin opittua, opetellaan uusia
kuvioita sekä musiikintulkintaa. Jatkotasolla on
haastetta pidempäänkin tanssineille. Edellyttää
perusteiden hyvää hallintaa.
Kuviotunnit
Pääpaino on ilmoitettujen tasomääritysten mukaisten tanssikuvioiden harjoittelussa.
www.sekahaku.net
Tapahtumat
Tekniikka
Vahvat perusteet tanssille saa vain oikean tekniikan avulla. Tanssitekniikkaa, sekä askeltekniikkaa että vartalonkäyttöä, harjoitellaan kaikilla
tasoilla.
Numerot tanssin kohdalla
Numeroidut treenit etenevät eli joka kerralla opitaan lisää uutta. Joka tasolla kannattaa aloittaa 1.
treeneistä.
Esim. alkeet-tason Foksi 1 ja Foksi 2 muodostavat kokonaisuuden, jossa 1. kerralla lähdetään
liikkeelle aivan perusteista ja seuraavalla kerralla
kerrataan ja opitaan uutta.
Ilmoittautuminen
Lavatanssitreeneihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Tule mukaan kun se sinulle parhaiten sopii.
Varusteet
Ota mukaan rennot ja joustavat vaatteet sekä
hyvät kengät. Kannattaa välttää korkokenkiä ja
jalkasi kiittävät myöhemmin. Ota mukaan myös
vesipullo ja pilke silmäkulmaan.
Treenien maksaminen
Hintamme ovat edullisia ja jäsenille on omat
alennetut hinnat. Hinnat ilmoitettu esitteessä
jäsen / ei jäsen. Käytössä on kertamaksu, jolloin
sinun ei tarvitse sitoutua pitkiin treenikausiin,
maksat vain niistä kerroista kun olet mukana.
Varaathan tasarahan, jos mahdollista. Treeneissä
käy Smartumin Liikunta- ja Kulttuurisetelit,
Luottokunnan Virikesetelit ja Tyky-Kuntoseteli.
Setelit eivät käy tanssien yhteydessä järjestettävissä treeneissä.
Jäsenille on lisäksi treenikortti, jolla säästää vielä
vähän lisää. Kysy lisätietoja treeneissä.
Jäsenmaksun maksaminen
Jäsenmaksun voit maksaa joko pankkiin tai käteisellä treeneissä. Liikunta- ym. setelit eivät käy
maksuvälineinä jäsenmaksuun. Pankkiin maksaessasi laita lisätietoihin niiden henkilöiden nimet,
joita maksu koskee.
14.5. Littoisten lavan avajaiset, jäsenille
ilmaiset treenit ja tanssit.
6.-7.6. Lauantain toivotut ja Sunnuntain
suosikit Littoisten lavalla.
5.-9.8. 102 tunnin tanssit Littoisten lavalla.
27.8. Kehitysvammaisten tanssitapahtuma
Littoisten lavalla.
29.8. Lasten Lauantai Pyrkivän
Urheilutalolla
29.-30.8. Siljan tanssiristeily
3.9. Littoisten lavan päättäjäistreenit ja
-tanssit.
4.9. Jäsenille ilmaiset treenit ja tanssit
Pappisten lavalla.
Liity sähköpostilistalle
Liity netissä sähköpostilistalle ja tiedät
mitä tanssirintamalla tapahtuu!
www.sekahaku.net
Sekahaku Facebookissa
Tykkää meistä Facebookissa.
Yhteystietojen muutos
Jäsen, muistathan ilmoittaa muuttuneet
yhteystietosi netissä kohdassa
Jäseneksi/Yhteystietojen muutos.
Yhteystietoja
[email protected]
Matti Mustajärvi, puheenjohtaja
p. 0400 225 856
Raija Pohjavirta, järjestöpäällikkö
p. 045 894 8383
Sirkku Vanhanen, treenivastaava
p. 040 547 4515
Raija Nieminen, jäsenrekisterin hoitaja
p. 040 500 5197
Tanssiseura Sekahaku ry toimisto,
Lukkarlantie 2, 21280 Raisio.
Y-tunnus 2154242-3.
www.sekahaku.net
3
KESÄ 2015
Kesän 2015 treeni- ja tanssipaikat
Littoisten lava, Kaarina
Tanssitreenit maanantaista torstaihin,
lisäksi torstaisin iltatanssit.
Lauantain toivotut ja
sunnuntain suosikit
Monipuolinen tanssilajivalikoima sekä rento ja hauska tunnelma!
Ohjaajana Antti-Ville Heikkilä. Tervetuloa mukaan!
LITTOISTEN LAVALLA, Vanha Littoistentie 153, Kaarina.
LA 6.6.
klo 11.00-12.30 Fusku alkeisjatko
klo 12.45-14.15 Rumba alkeisjatko
klo 14.30-16.00 Bugg alkeisjatko
Uittamo Paviljonki, Turku
Tanssitreenit maanantaisin.
ALKEISJATKO
/ JATKO
SU 7.6.
klo 11.00-12.30 Fusku jatko
klo 12.45-14.15 Rumba jatko
klo 14.30-16.00 Bugg jatko
Alle
25-vuotiaille
-50 % alennus!
Hinnat: jäsen: 9 €/tanssi, 22 €/koko päivä. Muut: 11 €/tanssi, 28 €/koko päivä.
Maksuvälineenä käyvät käteinen sekä liikunta- ja kulttuurisetelit. Treenikortti ei käy.
Kioski
palvelee.
Lisätiedot: Sirkku Vanhanen, [email protected], p. 040 547 4515
www.sekahaku.net
Pappisten Lava, Loimaa
Tanssitreenit ja iltatanssit perjantaisin.
Huvilintu, Raisio
Tanssitreenit ja iltatanssit lauantaisin.
PYRKIVÄN URHEILUTALO
Pyrkivä, Turku
OOPERI
Ooperi, Rauma
KALLIONOKKA
Kallionokka, Yläne
Tanssitreenit keskiviikkoisin.
Tanssitreenit keskiviikkoisin.
Arvoa aivoille: aivot ovat
töissä yötä päivää... omistetaan
yhdessä hetki niiden huollolle!
Kehitystä kehon kautta: keho
on kotimme… Pidetään se
kunnossa myös työpaikalla!
Ymmärrystä yhteistyöhön:
kaksi päätä on usein viisaampi
kuin yksi, joten harjoitellaan
yhdessä – myös ristiriitojen
ratkaisua.
Tanssitreenit sunnuntaisin.
Kaikki treenitiedot kätevästi samassa paikassa
www.sekahaku.net
4
TYÖYHTEISÖN
KEHITTÄMINEN
www.sekahaku.net
Ota yhteyttä ja
kysy lisää!
mindis.fi
045 673 7846
ALLE 25-VUOTIAILLE
SUPERETU
Sekahaun juhlavuoden kunniaksi
alle 25-vuotiaille -50 % treeni- ja
treenikorttihinnoista sekä
Tanssiseura Sekahaku ry:n
järjestämistä tansseista.
Alennus ei koske jäsenmaksua.
www.sekahaku.net
KESÄ 2015
Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!
Sekahaun 10-vuotinen taival
Elokuussa 2005 muutamat innokkaat tanssiin
hurahtaneet päättivät perustaa oman kerhon,
aluksi Turun Kansantanssiystävien toiminnan
yhteyteen. Alussa tavoitteena oli järjestää
lavatanssitreenejä Turussa, Loimaalla ja Mynämäessä. Nopeasti toiminta kuitenkin laajentui
myös muille paikkakunnille ja vuonna 2015
toimintaa on jo 11 paikkakunnalla. Itsenäisenä
yhdistyksenä Sekahaku on toiminut vuodesta
2008 lähtien.
Alun toiveet olivat vaatimattomat ja ajatuksena
oli vain pienen kohderyhmän tavoittaminen.
Nopeasti kuitenkin selvisi, ettei ihan pienestä
jutusta ollutkaan kysymys. Tanssitreenien
saama suuri suosio ja hurjasti kasvava jäsenmäärä yllättivät täysin. Ensimmäisen vuoden
muutaman kuukauden toiminnan tuloksena oli
248 jäsentä ja seuraavan vuoden lopulla jäseniä
oli jo 765. Sekahaun toiminta huomioitiin myös
valtakunnallisesti, kun Suomen Seuratanssiliitto
valitsi Sekahaun vuoden 2006 tanssiseuraksi.
Perustelu valinnalle oli lyhyessä ajassa saavutettu uskomaton menestys seuratoiminnassa.
Ensimmäisen toimintavuoden aikana Sekahaku kunnosti talkoovoimin tuolloin purkuuhan alaisen Littoisten lavan. Tätä on pidetty
suorastaan kulttuuritekona suomalaisen lavatanssin edistämisessä ja ainutkertaisena myös
valtakunnallisesti. Littoisten lavan kunnostaminen on tarjonnut idylliset puitteet treeneihin
ja tansseihin kesästä 2006 lähtien ja niistä
saamme nauttia tänäkin kesänä.
Vuoden 2014 lopulla jäseniä oli yli 1700. Laajan
ympärivuotisen toiminnan on mahdollistanut
alusta alkaen osaava joukko aktiivisia vapaaehtoisia. Näiden vapaaehtoisten panos onkin ollut
merkittävässä roolissa Sekahaun menestystarinassa ja suuri kiitos heille pyyteettömästä
toiminnastaan.
6
Toiminta muuttui hallinnollisesti ammattimaiseksi kun vuonna 2011 Sekahaulle palkattiin
kaksi työntekijää. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratuki päätoimisen työntekijän palkkaukseen oli hieno tunnustus vasta
kuusi vuotta toimineelle ja täysin vapaaehtoistyöhön perustuvalle yhdistykselle. Lisää tunnustusta saatiin, kun Turun kaupunki myönsi Sekahaulle liikuntaseurastatuksen vuonna 2012.
Osaavat ja mukavat ohjaajat sekä monipuolinen treeniohjelma ovat taanneet Sekahaun
treenien hyvän tason ja suuret osallistujamäärät
vuodesta toiseen. Treeneissä tärkeintä on
tarjota tanssin iloa ja tehdä tanssiharrastuksen
aloittaminen helpoksi kaikille. Tässä tehtävässä
Sekahaku on onnistunut erinomaisesti.
Tanssi on terveysliikuntaa parhaimmillaan
unohtamatta sen tuottamaa suurta mielihyvää.
Hyvänä esimerkkinä ovat supersuositut 60+
ryhmät. Näiden ryhmien treenit ovat täynnä
naurua, ystävyyttä ja todellista liikunnan riemua.
Myös aivan pienempien ryhmissä liikunnan
ilo ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla.
Tanssitreeneihin osallistujista nuorimmat ovat
alle vuoden ikäisiä ja vanhimmat yli 80-vuotiaita. Voi siis sanoa, että toiminta kattaa koko
elämänkaaren. Oman lisänsä toimintaan on
tuonut erityisryhmien tanssitoiminta; kehitysvammaisten tanssitapahtumat, neurologisen
ryhmän tanssitreenit sekä tanssin ilon tuottaminen vanhuksille mm. vierailemalla vanhainkodeissa. Nämä tuovat sekä osallistujille että
toteuttajille suurta mielihyvää.
10 vuotta tanssin iloa - tästä on hyvä jatkaa
taivalta. Iso kiitos Sinulle, kun olet mukana tällä
matkalla.
www.sekahaku.net
Treenikertoja
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Treenipaikkakunnat 2014
411
518
826
1001
1111
1222
1275
1525
Rauma
Laitila
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Yläne
Uusikaupunki
Loimaa
Riihikoski
Raisio
Turku
Kaarina
Osallistumiskertoja
2007
Huittinen
14326
17067
23339
28210
31929
36661
40420
44937
11
paikkakuntaa
Paimio
19
paikkaa
Jäseniä
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
969
1033
1265
1247
1386
1441
1533
1719
Tarkista taso sivulta 2. Osallistumalla itsellesi sopivalle tasolle (alkeet, alkeisjatko, jatko tai jatko+) saat parhaan hyödyn!
7
KESÄ 2015
Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!
Lavaa koskevat tiedustelut
p. 050 919 1325
LITTOISTEN LAVA
PikaStartti sopii sinulle joka et osaa tanssia yhtään, epäilet ettet edes oppisi tai aristaa muuten
vaan tulla kokeilemaan miltä tanssiminen tuntuu. Tiistaina aloitetaan, keskiviikkona kerrataan ja
opitaan uutta. Tansseja pääsee myös kertaamaan kätevästi pitkin kesää. Yksi tanssi joka viikko.
PikaStartti kalenterissa vihreällä. Rohkeasti vaan mukaan!
Vanha Littoistentie 153, Kaarina
MAANANTAISIN
klo 18.00-20.00
ALKEISJATKO
PikaStartti tanssitaitoon - lavatanssien perusteet haltuun!
TIISTAISIN
klo 20.15-22.15 klo 18.00-20.00
JATKO
JATKO
KESKIVIIKKOISIN
klo 18.00-20.00
klo 20.15-22.15
ALKEET tai ALKEISJATKO
PikaStartti
tanssitaitoon
ALKEET,
jatkuu keskiviikkona
TORSTAISIN
klo 20.15-22.15
PikaStartti
tanssitaitoon
ALKEET,
jatkoa tiistaille
Ohj. Antti-Ville Heikkilä
Treenit ennen tansseja
klo 18.30-20.00
ALKEISJATKO
Tanssit treenien jälkeen
klo 20.00-23.30
14.5.
Fusku
Atlas ja kesän solistivierailijat. Avajaiset, jäsenille ilmaiset.
18.5.
Fusku 1
Tango 1
19.5.
Bugg 1
Foksi 1
20.5.
Salsa alkeet 1
Foksi 2
21.5.
Hidas Valssi
Lemmenetsijät. Erikoisilta 12 € / 14 €.
25.5.
Fusku 2
Tango 2
26.5.
Bugg 2
Hidas Valssi 1
27.5.
Salsa alkeet 2
Hidas Valssi 2
28.5.
Rumba
Sanna Toivanen & Atlas
1.6.
Fusku 3
Foksi
2.6.
Bugg 3
Valssi 1
3.6.
Salsa alkeet 3
Valssi 2
4.6.
Bugg
Janiina Lehtonen ja Ville Mäkimattila & Putkiratio
8.6.
Bugg 1
Fusku 1
9.6.
Rumba 1
Fusku 1
10.6.
Salsa alkeet 4
Fusku 2
11.6.
Cha Cha
Ari Aalto & Atlantic
Fusku
Kyösti Mäkimattila & Varjokuva. Erikoisilta 13 € / 15 €.
15.6.
Bugg 2
Fusku 2
16.6.
Rumba 2
Tango 1
17.6.
Salsa aj. 1
Tango 2
18.6.
22.6.
Bugg 3
Fusku 3
23.6.
Rumba 3
Kävelyhumppa 1
24.6.
Salsa aj. 2
Kävelyhumppa 2
25.6.
Bugg
Merja Lehtinen & Jallut
29.6.
Hidas Valssi 1
Bugg 1
30.6.
Cha Cha 1
Bugg 1
1.7.
Salsa aj. 3
Bugg 2
2.7.
Kävelyhumppa
Lasse Laaksonen & Hotline
6.7.
Hidas Valssi 2
Bugg 2
7.7.
Cha Cha 2
Foksi 1
8.7.
Lindy Hop alkeet 1
Foksi 2
9.7.
Rumba
Jouni ja Lassi & Miranda
13.7.
Hidas Valssi 3
Bugg 3
14.7.
Foksi 1
Hidas Valssi 1
15.7.
Lindy Hop alkeet 2
Hidas Valssi 2
16.7.
Tango
Sebastian, Anri ja Tino Ahlgren & Atlas
20.7.
Rumba 1
Bugg 4
21.7.
Foksi 2
Valssi 1
22.7.
Lindy Hop aj. 1
Valssi 2
23.7.
Hidas Valssi
Harry Lindström & Yönkulkijat
27.7.
Rumba 2
Hidas Valssi 1
28.7.
Fusku 1
Fusku 1
29.7.
Lindy Hop aj. 2
Fusku 2
30.7.
Wanha Tango alkeet
Aki Korhonen & Koijarit
3.8.
Rumba 3
Hidas Valssi 2
4.8.
Fusku 2
Bugg 1
5.8.
102 tunnin tanssit
102 tunnin tanssit
6.8.
102 tunnin tanssit
Tulipunaruusut. Erikoisilta 12 € / 14 €.
10.8.
Cha Cha 1
Rumba 1
11.8.
Fusku 3
Bugg 2
12.8.
Jive alkeet 1
Bugg 3
13.8.
Bugg
Miia Leivo & Pequeno
17.8.
Cha Cha 2
Rumba 2
18.8.
Salsa 1
Tango 1
19.8.
Jive alkeet 2
Tango 2
20.8.
Rumba
Putkiratio
Kävelyjenkka 1
26.8.
Jive aj. 1
Kävelyjenkka 2
27.8.
Kävelyjenkka
Arto Nuotio & Sunset
Humppa 1
2.9.
Jive aj. 2
Humppa 2
3.9.
Fusku
Atlas ja solistit. Päättäjäiset.
Tanssit
treenit1järjestää Tanssiseura
24.8. jaTango
Cha Cha 1 Sekahaku
25.8.ry. Salsa 2
31.8.
Tango 2
Cha Cha 2
1.9.
Salsa 3
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
MA-KE 7 € / 11 €. Jäsenille treenikortti 30 € / 5 kertaa tai 60 € / 10 kertaa. Kysy lisää treeneissä.
Alle 25-vuotiaille hinnoista -50 %. Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.
TO 10 € / 12 €, paitsi erikoisillat. Hinta sisältää treenit ja tanssit. Torstaina tanssien yhteydessä järjestettävissä
treeneissä EI KÄY liikunta- ja kulttuurisetelit eikä Sekahaun treenikortti. Tanssit ja treenit järjestää Tanssiseura
Sekahaku ry. Tarkista ajantasaiset hinta- ja esiintyjätiedot www.sekahaku.net.
Lisätiedot
Sirkku Vanhanen, [email protected], p. 040 547 4515.
Matti Mustajärvi, [email protected], p. 0400 225 856.
8
www.sekahaku.net
Katso Lauantain toivotut ja
sunnuntain suosikit s. 5.
Katso lisätiedot s. 13-15 ja
netistä www.sekahaku.net
Tarkista taso sivulta 2. Osallistumalla itsellesi sopivalle tasolle (alkeet, alkeisjatko, jatko tai jatko+) saat parhaan hyödyn!
9
KESÄ 2015
Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!
PYRKIVÄN URHEILUTALO
KESKIVIIKKOISIN RYHMÄ PAREILLE
klo 18.00-19.30
ALKEET/ALKEISJATKO
Ohj. Matti Mustajärvi
Ryhmä pareille sopii niille, jotka
haluavat tanssia oman parin kanssa.
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
20.5.
Fusku 1
7 € / 11 €. Jäsenille treenikortti 30 € / 5 kertaa tai
60 € / 10 kertaa. Kysy lisää treeneissä.
27.5.
Fusku 2
Alle 25-vuotiaille hinnoista -50 %.
3.6.
Fusku 3
10.6.
Fusku 4
Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja
kulttuurisetelit.
17.6.
Hidas Valssi 1
24.6.
Hidas Valssi 2
1.7.
Hidas Valssi 3
8.7.
Bugg 1
15.7.
Bugg 2
22.7.
Bugg 3
29.7.
Bugg 4
5.8.
Ei treenejä
12.8.
Rumba 1
19.8.
Rumba 2
26.8.
Rumba 3
Lisätiedot
Sirkku Vanhanen, [email protected],
p. 040 547 4515.
Matti Mustajärvi, [email protected],
p. 0400 225 856.
PYRKIVÄN URHEILUTALO
Tuureporinkatu 2, Turku
TANSSILIIKUNNASTA HYVINVOINTIA!
teillä tai meillä.
PITOPALVELUA • JUHLATILAT
KOKOUSPALVELU • SAUNATILAT
Soita ja pyydä tarjous.
ARKIPÄIVISIN LOUNAS 11-14.
Ravintola Huhkotalo Lukkarlantie 2, Raisio
puh. 02 438 1561 www.huhkotalo.fi
Tykkää meistä Facebookissa
10
Vuokrattavana
Turun keskustan
tuntumassa viihtyisät tilat
juhliin, kokouksiin,
saunailtoihin sekä
urheilusali treeneihin.
Pitopalvelu.
Tanssi on erinomaista terveysliikuntaa. Se vaikuttaa positiivisesti lihaskuntoon, niveliin, sydämen
toimintaan, verenkiertoon, painonsäätelyyn ja
henkiseen hyvinvointiin.
Tanssin vaikutuksia:
• ryhti kohenee
• keskivartalo vahvistuu
• tasapaino ja liikkeiden koordinaatio paranee
• nivelistö pysyy kunnossa
• kestävyys ja lihasvoima paranevat
• edistää aivojen hyvinvointia
• tuottaa mielihyvää
Tanssikengät jalkaan ja joraamaan - keho kiittää!
www.sekahaku.net
Kysy lisää ja varaa
Tanssiseura Sekahaku ry
p. 040 525 3039
[email protected]
www.sekahaku.net
Tarkista taso sivulta 2. Osallistumalla itsellesi sopivalle tasolle (alkeet, alkeisjatko, jatko tai jatko+) saat parhaan hyödyn!
11
KESÄ 2015
UITTAMO PAVILJONKI
102 tuntia tanssin
iloa yötä päivää!
Rykmentintie 29, Turku
www.uittamo.fi
Vierailevat huippuohjaajat
MAANANTAISIN
klo 17.45-19.45
klo 20.00-22.00
ALKEET
ALKEISJATKO
Susa Matson, Kati ja Joonas Kainulainen sekä Matleena Kortesalmi ja Antti-Ville Heikkilä.
Ohj. 11.5.-15.6. Marika Rinne ja Teemu Leino. 22.6.-20.7. Matti Mustajärvi. 27.7.-31.8. Marika Rinne ja Teemu Leino
11.5.
Foksi 1
Hidas Valssi 1
18.5.
Foksi 2
Hidas Valssi 2
25.5.
Kävelyhumppa
Hidas Valssi 3
1.6.
Fusku 1
Foksi
8.6.
Fusku 2
Kävelyhumppa 1
15.6.
Fusku 3
Kävelyhumppa 2
22.6.
Bugg 1
Fusku 1
29.6.
Bugg 2
Fusku 2
6.7.
Bugg 3
Fusku 3
13.7.
Tango 1
Bugg 1
20.7.
Tango 2
Bugg 2
27.7.
Kävelyjenkka 1
Tango 1
3.8.
Kävelyjenkka 2
Tango 2
10.8.
Rumba 1
Kävelyjenkka 1
17.8.
Rumba 2
Kävelyjenkka 2
24.8.
Humppa 1
Rumba 1
31.8.
Humppa 2
Rumba 2
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
7 € / 11 €. Jäsenille treenikortti 30 € / 5 kertaa tai 60 € / 10 kertaa. Kysy lisää treeneissä.
Alle 25-vuotiaille hinnoista -50 %. Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.
Lisätiedot
Sirkku Vanhanen, [email protected], p. 040 547 4515.
Matti Mustajärvi, [email protected], p. 0400 225 856.
12
www.sekahaku.net
Joka ilta tanssit
Tulipunaruusut, Pekkaniskan Pojat, Martti Metsäkedon orkesteri, Jari & Taika sekä Timo Rautala.
Perjantai 7.8.
Sekahaku täyttää 10 vuotta ja tietenkin tätä pitää juhlia 102 tuntia putkeen!
Luvassa tanssia yötä päivää!
Vuonna 2006 järjestettiin Sekahaku 100 tuntia tanssilattialla -tapahtuma ja
siitä se idea sitten lähti. Vuonna 2010, kun Sekahaku täytti viisi vuotta, järjestettiin 101 tunnin tanssit. Perinne jatkuu nyt 102 tunnin tansseilla.
Tutustu laajaan tapahtumatarjontaan ja tule mukaan. Vaikka ohjelmassa olisi tauko
tai ei ole merkattu erikseen ohjelmaa, soi musiikki kuitenkin ja tanssilattia kutsuu
tanssimaan - 102 tuntia putkeen.
Koko ohjelma netissä www.sekahaku.net
Keskiviikko 5.8.
16.00-17.30
17.30-18.00
18.00-19.30
19.30-20.00
20.00-24.00
00.00-
60+ treenit - Hidas Valssi alkeet. Ohjaus Matti Mustajärvi.
Tauko
Kävelyjenkka alkeisjatko ja Valjakkojenkka alkeet. Ohjaus Matti Mustajärvi.
Venyttely
TANSSIT Jari & Taika
Yöohjelma ja levytanssit alkavat
Torstai 6.8.
10.00-11.00
11.00-12.30
12.30-13.30
13.30-15.00
15.00-15.30
15.30-17.00
17.00-17.30
17.30-19.00
19.00-19.30
19.30-20.00
20.00-01.00
01.0014
10.00-11.00
11.00-12.30
12.30-13.30
13.30-15.00
15.00-15.30
15.30-17.00
17.00-17.30
17.30-19.00
19.00-19.30
19.30-20.00
20.00-01.00
01.00-
Aamunavaus, Latinobic alkeet.
60+ treeni - Kävelyhumppa alkeet. Ohjaus Pirjo Anttio.
Ruokatauko
Salsa alkeisjatko/jatko. Ohjaus Susa Matson.
Tauko
Cha Cha alkeisjatko/jatko. Ohjaus Susa Matson.
Tauko
Rumba alkeisjatko/jatko. Ohjaus Susa Matson.
Venyttely
Tauko
TANSSIT Pekkaniskan Pojat
Yöohjelma ja levytanssit alkavat. Hattujen ja solmioiden yö.
Lauantai 8.8.
10.00-10.30
10.00-12.00
11.00-12.30
12.30-13.30
13.30-15.00
15.00-15.30
15.30-17.00
17.00-17.30
17.30-19.00
19.00-19.30
19.30-20.00
20.00-01.00
01.00-
Aamunavaus, Latinobic alkeet
Matin juoksutreenit. Juosten tai kävellen Littoistenjärven
ympäri. Kesto 1h-1,5h. Yhteistyössä juoksukoulu
Vauhtisammakot.
Laivasto-Swing alkeet. Ohjaus Marika Rinne ja Teemu Leino.
Ruokatauko
Bugg alkeisjatko/jatko. Ohjaus Kati ja Joonas Kainulainen.
Tauko
Fusku alkeisjatko/jatko. Ohjaus Kati ja Joonas Kainulainen.
Tauko
Hidas Valssi alkeisjatko/jatko. Ohjaus Kati ja Joonas
Kainulainen.
Venyttely
Tauko
TANSSIT Martti Metsäkedon orkesteri.
Yöohjelma ja levytanssit alkavat. Pyjamabileet.
Sunnuntai 9.8.
Aamunavaus
60+ treeni - Fusku alkeet. Ohjaus Antti-Ville Heikkilä.
Ruokatauko
Fusku alkeisjatko. Ohjaus Matleena Kortesalmi ja Antti-Ville Heikkilä.
Tauko
Bugg alkeisjako 1. Ohjaus Matleena Kortesalmi ja Antti-Ville Heikkilä.
Tauko
Bugg alkeisjatko 2. Ohjaus Matleena Kortesalmi ja Antti-Ville Heikkilä.
Venyttely
Tauko
NAAMIAISTANSSIT Tulipunaruusut. Kolme parasta asua palkitaan.
Yöohjelma ja levytanssit alkavat
10.00-11.00
11.00-13.00
11.00-12.30
12.30-13.30
13.30-15.00
15.00-15.30
15.30-17.00
17.00-17.45
17.45-18.00
18.00-22.00
22.00-22.30
Muutokset mahdollisia.
Aamunavaus
Sekahaku 10 vuotta, tervehdysten vastaanotto.
Lavalla lapset. 11.00-11.40 TenavaTanssi 3-4v.
11.50-12.30 TenavaTanssi 5-6v.
Ruokatauko
Foksi alkeet. Ohjaus Antti-Ville Heikkilä.
Tauko
Fusku alkeet. Ohjaus Antti-Ville Heikkilä.
Jooga
Tauko
TANSSIT Timo Rautala
Ilmapallopamaus. Tapahtuma päättyy.
Muutokset mahdollisia.
15
KESÄ 2015
Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!
PAPPISTEN LAVA
HUVILINTU
Pappistenjärventie 42, Loimaa
Linnuksentie 39, Raisio
www.huvilintu.com
www.pappistenlava.net
PERJANTAISIN
Treenit klo 19.00-20.30
ALKEISJATKO
HUOM! Huvilinnun tanssit alkavat 30.4.
LAUANTAISIN
Tanssit PE ja TO klo 21-01, TI 20-00
Ohj. Harri Petäjä
Treenit klo 18.30-19.40
ALKEET/ALKEISJATKO
Tanssit klo 20.00-00.30
9.5.
Fusku
Antti Ahopelto ja Etiketti
pe 5.6.
Ei treenejä
Heikki Koskelo & Taivaankaari
16.5.
Bugg
Kake Randelin & Presto
pe 12.6.
Fusku
Tomi Markkola & Fernet
23.5.
Hidas Valssi
Markku Aro & Diesel
to 18.6.
Ei treenejä
Agents ja FBI Beat
30.5.
Tango
Saija Tuupanen & eXmiehet
pe 26.6.
Tango
Marko Maunuksela & Fantasia
6.6.
Rumba
Marita Taavitsainen & Tanssiorkesteri Koivu
pe 3.7.
Bugg
Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
13.6.
Bugg
Matti ja Teppo & Horizone
ti 7.7.
Ei treenejä
Helminauha
20.6.
Fusku
Myrskytuuli
pe 10.7.
Bugg
Anneli Mattila & V.I.P
27.6.
Kävelyjenkka
Tulipunaruusut
ti 14.7.
Ei treenejä
Eija Kantola & Omega
4.7.
Rumba
Helmenkalastajat
pe 17.7.
Hidas Valssi
Kyösti Mäkimattila & Varjokuva ja Pyrstötähti
11.7.
Bugg
Janne Tulkki & Tulinen sydän
ti 21.7.
Ei treenejä
Hurma
18.7.
Kävelyhumppa
Hurma ja Onnentähti
pe 24.7.
Kuviohumppa
Pekkaniskan Pojat
25.7.
Tango
Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen & Keidas
ti 28.7.
Ei treenejä
In The Mood & Suvi Karjula
1.8.
Hidas Valssi
Susanna Heikki & Antti Raiski & Sesam
pe 31.7.
Hidas Lavafoksi
Johanna Pakonen & Midinetti
8.8.
Rumba
Kaija Pohjola & Tuliset
pe 7.8.
Fusku
Jorma Kääriäinen yhtyeineen ja Tanssiorkesteri Avalon
15.8.
Cha Cha
Anneli Mattila & Recados
pe 14.8.
Cha Cha
Neljänsuora ja Aikalisä
22.8.
Fusku
Tommi Soidinmäki & Energia ja Tanssiorkesteri Ippe Mansikka
pe 21.8.
Salsa
Sinitaivas
29.8.
Wanha Tango alkeet
Eija Kantola & Omega
pe 28.8.
Ei treenejä
Finlanders
5.9.
Bugg
Taikakuu ja Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit
pe 4.9.
Kuviohumppa
Turun Osuuskaupan, Sekahaun ja Pappisten Lavan yhteistyötanssit:
Janiina Lehtonen ja Ville Mäkimattila & Putkiratio. Katso s. 24.
12.9.
Hidas Valssi
Kari Piironen & Caminito
Hinta
Hinta
Hinta sis. treenit & tanssit. Tarkista ajantasaiset hinta- ja esiintyjätiedot www.pappistenlava.net
Hinta sis. treenit & tanssit. Tarkista ajantasaiset hinta- ja esiintyjätiedot www.huvilintu.com.
Tanssien yhteydessä järjestettävissä treeneissä EI KÄY liikunta- ja kulttuurisetelit eikä Sekahaun treenikortit.
Tanssien yhteydessä järjestettävissä treeneissä EI KÄY liikunta- ja kulttuurisetelit eikä Sekahaun treenikortit.
Treenit järjestää Tanssiseura Sekahaku ry
Treenit järjestää Tanssiseura Sekahaku ry.
Lisätiedot
Lisätiedot treeneistä:
Harri Petäjä, [email protected], p. 040 827 5819.
Sirkku Vanhanen, [email protected], p. 040 547 4515
16
www.sekahaku.net
Tarkista taso sivulta 2. Osallistumalla itsellesi sopivalle tasolle (alkeet, alkeisjatko, jatko tai jatko+) saat parhaan hyödyn!
17
KESÄ 2015
RAUMA
YLÄNE
Ooperi, Vanha Turuntie 56
Kallionokka, Kallionokantie 131
KESKIVIIKKOISIN
klo 18.00-19.25
ALKEET
Häävalssitunnit Yksityistunnit Ryhmätunnit
SUNNUNTAISIN
klo 19.35-21.00
ALKEISJATKO
klo 15.00-16.30
ALKEET / ALKEISJATKO
klo 16.45-18.15
ALKEET / ALKEISJATKO
Ohj. Lasse ja Päivi. Heinäkuu ohj. Päivi ja Pekka
Ohj. Soile Hakanpää
20.5.
Hidas Valssi 1
Laivasto-Swing 1
7.6.
Fusku 1
Hidas Valssi 1
27.5.
Hidas Valssi 2
Laivasto-Swing 2
14.6.
Fusku 2
Hidas Valssi 2
3.6.
Fusku 1
Hidas Valssi 1
21.6.
Bugg 1
Tango 1
10.6.
Fusku 2
Hidas Valssi 2
28.6.
Bugg 2
Tango 2
17.6.
Bugg 1
Fusku 1
5.7.
Salsa 1
Hitaat 1
24.6.
Bugg 2
Fusku 2
12.7.
Salsa 2
Hitaat 2
1.7.
Salsa 1
Bugg 1
19.7.
Rumba 1
Cha Cha 1
8.7.
Salsa 2
Bugg 2
26.7.
Ei treenejä
Ei treenejä
15.7.
Rumba 1
Salsa 1
2.8.
Ei treenejä
Ei treenejä
22.7.
Rumba 2
Salsa 2
9.8.
Rumba 2
Cha Cha 2
29.7.
Hidas Lavafoksi 1
Rumba 1
16.8.
Kävelyhumppa 1
Foksi 1
5.8.
Hidas Lavafoksi 2
Rumba 2
23.8.
Kävelyhumppa 2
Foksi 2
12.8.
Kävelyjenkka 1
Hidas Lavafoksi 1
30.8.
Fusku ja Bugg
Tango ja Hitaat
19.8.
Kävelyjenkka 2
Hidas Lavafoksi 2
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
6 € / 10 €.
6 € / 10 €.
Jäsenille treenikortti 25 € / 5 kertaa.
Kysy lisää treeneissä.
Jäsenille treenikortti 25 € / 5 kertaa.
Kysy lisää treeneissä.
Alle 25-vuotiaille hinnoista -50 %.
Alle 25-vuotiaille hinnoista -50 %.
Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja
kulttuurisetelit.
Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja
kulttuurisetelit.
Lisätiedot
Lisätiedot
Lasse Liski, [email protected],
p. 040 5096 111
Soile Hakanpää, [email protected],
p. 040 779 0641
18
www.sekahaku.net
Pilke Silmäkulmassa
Antti-Ville Heikkilä
www.pilketta.fi | 040 725 6769 | [email protected]
K
äyk
k
o
k
e
i
l
e
m
a
s
s
a
:o
o
p
.
fi/
m
o
b
i
i
l
i
K
äy
o
k
e
i
l
e
m
a
s
s
a
:
p
.
fi/
m
o
b
i
i
l
i
io
al
ue
yhtiöt ja Dextra.
piola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, L ä
hi
Ta
p
Ta
la
LähiTapiolan henkilövakuutusasiakkaana voit
soittaa maksutta TerveysHelppiin, jossa Lääkärikeskus
Dextran ammattilaiset tarjoavat apua kaikenlaisiin
vaivoihin flunssasta luunmurtumiin, kaikkialla
Suomessa. Tarvittaessa saat heti ajan
erikoislääkärille ja korvausasiasi vireille.
Kuntoudut nopeammin, kun hoito
hoidetaan alusta asti oikein.
lahitapiola.fi/
terveyshelppi
Tanssiliikuntaa tytöille ja pojille
Tuureporinkatu 2, Turku
Tärkeintä lasten ja nuorten
tanssiliikuntaryhmissä on liikkuminen,
hauskanpito ja uuden oppimisen ilo!
Kesäkuussa tiistaisin 4 kertaa 9.6.-30.6. ja
Heinäkuussa tiistaisin 4 kertaa 7.7.-28.7.
VaaviTanssi 3kk-1v, lapsi ja aikuinen, klo 15.30-16.15
TaaperoTanssi 1-3v, lapsi ja aikuinen, klo 16.30-17.15
TenavaTanssi 3-4v, klo 17.30-18.15
TenavaTanssi 5-6v, klo 18.30-19.15
JunnuTanssi 7-10v, päälajina Bugg, klo 19.30-20.15
Vaavi- ja TaaperoTanssi
Lapsen ja aikuisen yhteinen tanssihetki, joka
koostuu tansseista sekä loru- ja laululeikityksistä.
Lapsen tulee osata kävellä.
TenavaTanssi
Hinnat:
Ryhmissä tutustutaan rytmiikkaan ja tanssiin
leikin avulla, tutustutaan eri tanssi- ja musiikkilajeihin.
12 €/lapsi/kuukausi eli 4 kertaa. Maksu käteisellä treeneissä.
JunnuTanssi
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Rytmiikkaa, kehonhallintaa ja eri tanssilajeja.
Arja Lukka, [email protected], p. 050 373 8899
Ilmoittautuminen kesäkuun tunneille viimeistään
su 7.6. mennessä ja heinäkuun tunneille viimeistään
su 5.7. mennessä.
Treenejä ei toteuteta, jos osanottajia ei ole riittävästi.
Saman perheen toiselle lapselle alennus 2 €/kk
Pa
lv
el
un
ta
rj
oa
ja
t:
Lä
h
iT
ap
io
la
Ke
s
ki
nä
in
e
n
hi
PARANET
PIAN
PYRKIVÄN URHEILUTALO
Va
ku
u
tu
s
yh
ti
ö,
L
ä
LähiTapiola Varsinais-Suomi on Tanssiseura Sekahaun jäsenetuyritys.
Tarjoamme muhkeat edut Sekahaun jäsenille.
Ota yhteyttä yhteyshenkilöömme, Jouni Flemming, puh. 040-969 4313,
niin kerromme lisää.
SAIRAUDEN TAI TAPATURMAN SATTUESSA, SOITA
Hauskanpitoa ja uusia kavereita!
Tervetuloa mukaan!
www.sekahaku.net
Lastentapahtuma su 9.8.
Katso lisää s. 13-15.
29.8. Lasten Lauantai - Pyrkivällä ilmainen lastentapahtuma.
Lisätietoja myöhemmin netissä.
KESÄ 2015
60+ TANSSITREENIT
®
on suunniteltu yli 60-vuotiaille, jotka haluavat uusia
haasteita, iloa ja hyvinvointia elämään.
Ryhmissä opetellaan kivalla porukalla ja rennolla
otteella lavatansseja laidasta laitaan. Tee tanssimisesta
säännöllinen, hauska ja hyödyllinen harrastus!
Tule sinäkin mukaan!
Littoisten lava, Vanha Littoistentie 153, Kaarina
Pyrkivä, Tuureporinkatu 2, Turku
MAANANTAISIN
KESKIVIIKKOISIN
Littoisten lavalla
Pyrkivän Urheilutalolla
klo 15.30-17.30
ALKEET/ALKEISJATKO
klo 15.00-17.00
ALKEET
Ohj. Antti-Ville Heikkilä
Ohj. Matti Mustajärvi
18.5.
Kävelyhumppa 1
20.5.
Foksi 1
25.5.
Kävelyhumppa 2
27.5.
Foksi 2
1.6.
Kävelyhumppa 3
3.6.
Foksi 3
8.6.
Foksi 1
10.6.
Hidas Valssi 1
15.6.
Foksi 2
17.6.
Hidas Valssi 2
22.6.
Foksi 3
24.6.
Hidas Valssi 3
29.6.
Fusku 1
1.7.
Kävelyjenkka 1
Hinnat jäsen / ei jäsen / kerta
6.7.
Fusku 2
8.7.
Kävelyjenkka 2
13.7.
Fusku 3
15.7.
Kävelyjenkka 3
20.7.
Hidas Valssi 1
22.7.
Tango 1
7 € / 11 €. Jäsenille treenikortti 30 € / 5 kertaa tai
60 € / 10 kertaa. Kysy lisää treeneissä.
Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja
kulttuurisetelit.
27.7.
Hidas Valssi 2
29.7.
Tango 2
3.8.
Hidas Valssi 3
5.8.
Ei treenejä
10.8.
Tango 1
12.8.
Fusku 1
17.8.
Tango 2
19.8.
Fusku 2
24.8.
Kävelyjenkka 1
26.8.
Fusku 3
31.8.
Kävelyjenkka 2
Tavoita tanssikansa - mainosta Sekahaun esitteessä
Mainostamalla kausiesitteessä, tavoitat aktiiviset, tanssia harrastavat ihmiset laajalla
alueella sekä tuet samalla tärkeää seuratoimintaa.
Synttärikamppis 2015
Mainospaikkoja
rajoitetusti.
Yksi hinta - kaksi mainospaikkaa:
1. ilmoitus syksyn 2015 kausiesitteeseen
2. yrityksesi logo + linkki nettisivuille koko kaudeksi
Tee varaus
22.6.2015
mennessä!
Syksyn esitteen painosmäärä on 5000 kpl. Jakeluaika elokuu - joulukuu 2015 treeneissä ja tapahtumissa sekä mm. tanssipaikoilla Varsinais-Suomessa. Syksylle suunnittellut treenipaikkakunnat
mm. Turku, Raisio, Uusikaupunki, Loimaa, Huittinen, Laitila, Rauma, Pöytyä ja Kaarina.
Katso lisätiedot ja mediakortti
www.sekahaku.net
Lisätiedot:
Sirkku Vanhanen,
[email protected], p. 040 547 4515.
Matti Mustajärvi,
[email protected], p. 0400 225 856.
102 tunnin tanssitapahtumassa
60+ treenejä ke 5.8., to 6.8. ja pe 7.8.
Katso lisää s. 13-15.
Punaisilla laivoilla
arki sujuu kuin tanssi
Amorella ja Viking Grace
ovat tulvillaan hyvää musiikkia,
tähtiä ja showesityksiä.
Laivoillamme vierailee artisteja,
orkestereita, tanssijoita, koomikoita,
taikureita, näyttelijöitä
ja asiantuntijoita – satoja viihdyttäjiä
ja elämysten tekijöitä.
Tervetuloa viihtymään ja nauttimaan
monipuolisista palveluistamme!
Katso lisää vikingline.fi.
Varaa matkasi vikingline.fi
Myyntipalvelu 0600 41577 (1,75 €/puhelu + pvm./mpm.)
22
www.sekahaku.net
JÄSEN
Jäsenetuyritystemme alennukset
Lukuisa joukko eri alojen yrityksiä
tarjoaa etuja juuri sinulle! Sekahaun
jäsenetupaikat sivulla 26. Netistä löydät
tarkemmat tiedot.
SUSEL-edut
HYödYNNÄ ETUSI
Tanssiseura Sekahaku ry:n jäsenenä
saat tuntuvia etuja:
Edullisemmat hinnat
Jäsenille edullisemmat kertahinnat
treeneihin sekä treenikortti, jolla
säästät vieläkin enemmän.
Tapahtumat
Sekahaun jäsenenä saat myös
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n
valtakunnalliset alennukset.
Lisätiedot www.susel.fi
Tanssiristeily
Silja Baltic Princessillä
29.-30.8.2015
Merkkaa reissu jo kalenteriin.
Lisätietoa netissä kesän aikana.
Sekahaku järjestää mm. tanssiristeilyjä
ja tanssiretkiä jäsenilleen. Tapahtumat
löytyvät sivulta 3 ja netistä.
Katso ajantasaiset tiedot eduista www.sekahaku.net
www.sekahaku.net
Liity jäseneksi - jäsenlomake sivulla 27 ja netissä.
27.8. Littoisten lavalla
tanssitapahtuma
kehitysvammaisille
klo 13-15.30
Tervetuloa mukaan viettämään
iloinen iltapäivä!
Hinta 5 € / osallistuja.
Kahvio palvelee.
Lisätietoja netissä kesän aikana.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot
Raija Pohjavirta,
[email protected],
p. 045 894 8383
24
4.9. Pappisten lavalla
Sekahaun ja TOK:n jäsenille
ilmainen tanssitreeni ja tanssit.
Kuviohumppa klo 19.00-20.30
Tanssit klo 21.00-01.00
Janiina Lehtonen ja
Ville Mäkimattila & Putkiratio
Pappisten lava,
Pappistenjärventie 42, Loimaa
Yhteistyössä Niinijoen seudun kyläyhdistys.
Ilmainen Tanssiseura Sekahaku ry:n
ja TOK:n jäsenille.
Ei ennakkoilmoittautumista.
Muista ottaa jäsenkortti tai S-etukortti mukaan.
Muille liput 10 €.
Sinun
mainoksesi
voisi olla
tässä!
Jäsenetuyrityksille
mainostila -20%
Koko kesän treeni- ja tapahtumatarjonta
www.sekahaku.net
• ÖLJYNVAIHTOHUOLLOT
•KATSASTUS- YM.
REMONTIT
•KATSASTUSPALVELU
•RENKAANVAIHDOT
•KÄYNNISTYSAPU
•PESUT JA VAHAUS
• SISÄPESUT JA
SIIVOUKSET
Soita ja varaa aika:
Puh. 040 5323244
R. Räihä Oy
www.sekahaku.net
Yrittäjäntie 11, Riihikoski
Lallin teollisuusalue
Tervetuloa!
25
•
•
•
•
Kauneus Deea Oy
Liikenneasema Härkäpakari Oy
Rautia Huittinen
Sportia Johanna
• Hieroja/urheiluhieroja, Marko Asell
• Marttila Oy Urheilu ja Väri
• Muoti-Asmi
Loimaa
•
•
•
•
•
•
Laura-Maria
Loimaan SaraSport Oy
Luontaistuote Minttu
Meidän Kenkä / MuotiliikeToday
Parturi Kampaamo Arja Poutala
Sportia Loimaa
Uusikaupunki
•
•
•
•
•
•
Hoitopiste Kastanja
Järven kello ja kulta Ky
Kenkäkauppa Alina
Meritähti
Putiikki Sik - Sak
Sportia City
Salo
• Tanssiva Enkeli
Eurajoki
• Eurajoen parturiliike Raila Viinamäki
• Parturi–kampaamo Kirsi–Maria Pihala
Paimio
• Tekniset VistaVisio
Masku
• salorannanmarjatila.fi
Rauma
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
26
Hoitopiste
Intersport Rauma
Juhlatalo Ooperi
Lankanne
Narvi-Sähkö Ky
Parturi-Kampaamo Saxia
Pyörä – Nurmi Oy
Trikoo-Asu
Tukkapaja
V. Valo ja Kumpp.
Puuttuuko yrityksesi jäsenetulistalta?
* = pakollinen tieto
*
*
*
Taivassalo
Tarjoamme jäsenetuyrityksillemme markkinapaikan netissä,
sähköpostissa sekä painetussa esitteessä. Vastineeksi toivomme vain alennusta jäsenillemme.
Liity mukaan jäsenetuyritysten joukkoon!
Lisätietoja www.sekahaku.net ja Raija Pohjavirta, 045 894 8383,
[email protected]
Katso lisätiedot jäseneduista ja
jäsenetuyrityksistä: www.sekahaku.net
www.sekahaku.net
Leikkaa irti
• Hieroja Janne Laukkanen
Jäsenmaksu 30 €
• Paakarin Lounastupa Oy
*
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n
alennukset mm. tanssipaikoille.
Lisätiedot www.susel.fi
Piikkiö
Paikka, aika ja kuittaus:
Huittinen
Mynämäki
käteisellä
• Ravintola Huhkotalo Raisio
• TK Hiuskulma
• www.tanssinohjaus.fi / Toiminimi Kari Filpus
• Eurajoen parturiliike Raila Viinamäki
• Parturi–kampaamo Kirsi–Maria Pihala
Maksu pankkiin
Raisio
Eurajoki
Opiskelijan (voimassa oleva opiskelijakortti)
ja 15-18 -vuotiaan nuoren jäsenmaksu 15 €
Hieroja Riikka Pentikäinen
Hoitola Saunan viisaus
JTS-Remontit/Jorma Sahamäki
Kampaamo Seni
Kauneushoitola Kosmos
LähiTapiola
Länsikeskuksen suutari ja avainpalvelu
Parturi-Kampaamo Swing
Piruetti
Putkiasennus Ahti Sirkelä Oy
Suomen TanssiPuoti
Turun Lounasparkki
Turun Suolahoitola Oy
www.tanssikurssit.fi / Suomen Media & Action Zarifet
Syntymävuosi *
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
*
Turku
Sekahaku on myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/TanssiseuraSekahaku
Lukuisat yritykset tarjoavat jäsenillemme alennuksia monilla eri palvelun ja kaupan aloilla. Saadaksesi edut, sinulla tulee olla voimassaoleva jäsenkortti. Alennukset normaalihintaisista tuotteista ja
palveluista.
Paikka, aika ja kuittaus:
JÄSENMAKSUSTA
Jäsenetuyritykset
Muista liittyä Sekahaun
sähköpostilistalle netissä:
Antamasi tiedot ovat luottamuksellisia.
KESÄ 2015
24.7-1.8.2015 Yläne
Vahvista tanssitaitoasi ja opi uusia lajeja!
ALKEET | ALKEISJATKO | JATKO | EDISTYNEET | TEEMA
Tervetuloa kesän suurimmalle ja hauskimmalle
tanssileirille! Huikeita elämyksiä ja tanssin
riemua Suomen suosituimpien
tanssiopettajien johdolla.
Tule yksin tai parin kanssa, kun sinulle sopii!
Tanssikenkäkauppa Turussa!
Uusi verkkokauppa avattu
Lavatanssikengät & -vaatteet
naisille ja miehille!
Sekahaun
jäsenet
-10%
050 538 9097
[email protected]
ostoksista!
Hakakatu 16, Turku | Ti-To klo 12-18