1. No category

1
2
Amalia Toivonen
VERISYNTI
© 2015 Amalia Toivonen
www.art-amalia.com - [email protected]
Kannet ja layout: Tinja & Timo Toivonen
3
1.
Harriet purki matkalaukkuja
Koskikadun asunnossaan. He olivat palanneet El Gounasta
Egyptistä viikko sitten, mutta rikospoliisin työ oli kutsunut
häntä ja Nikoa takaisin töihin heti kotimaahan palaamisen
jälkeen. Hilla-Maria uinui makuuhuoneessa päiväunia. Paluu
kotiin Rovaniemelle oli ollut parin viikon lomailun jälkeen jo
varsin mukavaa. Harriet lajitteli Hilluskan uusia, matkalta
ostettuja vaatteita vaatehuoneen hyllyille ja pyykkikoriin
tarpeen mukaan. Käytetyissä vaatteissa oli meren tuoksua.
Harriet sulki silmänsä ja palasi ajatuksissaan El Gounan
laguunille, missä he olivat ihastelleet yhdessä Hilla-Marian ja
Nikon kanssa pienen pieniä sinnikkäitä rapuja, jotka
pyörittelivät hauskoja hiekkapalloja rannan täydeltä
siivilöidessään hiekasta ruokaa. Aurinko oli paistanut joka päivä
ja pikkuhiljaa he olivat saavuttaneet lomafiiliksen. Joulun ja
Uudenvuodenvaihteen murhat, murhaajat ja muut työkuviot
olivat lipuneet pois näkökentästä poutapilvien lailla. Harriet
avasi silmänsä kun Hilluska äänteli makuuhuoneessa. Pikkuneiti
oli herännyt uniltaan ja Harriet käveli huoneeseen. "Äiti. Jano"
Hilluska sanoi ja hymyili ihanaa vinoa hymyään. Hilla-Maria oli
4
nyt jo kaksivuotias, täynnä tarmoa ja ikiliikkujan energiaa.
Harriet kaappasi tytön syliinsä ja kantoi keittiöön juomaan vettä
norsukuvioisesta nokkamukistaan. Vesi oli vaihtunut makeitten
mehujen tilalle heti lomalta paluun jälkeen.
Harriet istui korituolissa makuuhuoneen
ikkunan edessä. Hilla-Maria nukkui jo. Niko oli omassa
asunnossaan siivoamassa. Heillä oli tarkoitus muuttaa yhteen
kesän aikana, eikä hän vielä tiennyt, että minne he asettuisivat.
Harriet avasi sylissään olevan kannettavansa. Siellä odotti pomo
"Lexa" Lars Lepikon kokoama yhteenvetokansio kaksi viikkoa
sitten tapahtuneesta murhasta ja tähänastisista tutkimuksista.
Karmeat kuvat avautuivat hänen eteensä. Uhri oli Tampereelta
kotoisin oleva tarjoilija, Erika Rinne. Ikä 26 vuotta. Löytöpaikka
oli Vikaköngäksen levähdyspaikka Valtatie 4:llä noin
kaksikymmentäviisi kilometriä Rovaniemeltä Sodankylän
suuntaan. Uhrin löysi seinäjokelainen eläkeläispariskunta, joka
oli ollut matkalla ristiäisiin Kemijärvelle. Harriet katsahti kuvia.
Naisella oli kauhistunut ilme kasvoillaan. Suu repsotti auki
aivan kuin hyytyneenä ikuiseen huutoon. Silmät oli kaivettu
ulos kuopistaan ja vartalo oli aseteltu istuvaan asentoon
roskapönttöä vasten. Naisen hiukset olivat mustat ja niissä oli
liloja kuituraitoja. Korvissa oli lukematon määrä korvakoruja ja
kasvoissa oli myöskin useita lävistyksiä. Kynnet olivat violetit
5
ja erilaisin kynsikivin koristellut. Molemmissa ranteissa oli
sisäpuolella tatuoinnit. Vasemmassa ranteessa oli tatuoituna
sana Sanguis ja oikeassa ranteessa oli sana Peccatum. Sanat
olivat latinaa ja kääntyivät suomeksi Veri ja Synti. Harriet tunsi
kylmänväreiden juoksevan pitkin selkäpiitään. Alustava
kuolinsyy oli verenhukka, verenpoisto, veren juoksutus pois
kehosta. Harriet huokaisi ääneen. Erikan vartalossa oli monia
ruhjeita, joista osa saattoi olla mukiloinnista ja osa paikalleen
sitomisesta toimenpiteen ajaksi. Harriet sulki kannettavansa.
Niko joutuisi ottamaan vetovastuun yksin tästä
murhatutkinnasta hetkeksi, sillä Harriet oli lupautunut pitämään
luentosarjan Hervannan Poliisiammattikorkeakoulussa
Tampereella. Hän ja tytär Hilla-Maria matkustaisivat kahdeksi
viikoksi Harrietin vanhaan kotikaupunkiin. Hilluskan autoonnettomuudessa kuolleen isän, Samin äiti Saija Laakso oli
luvannut majoittaa heidät koko ajaksi tai oikeammin sanottuna
tämä oli sitä vaatinut. "Haluan nähdä pojantyttäreni vihdoinkin,
joten asia on sovittu, eikä tästä enää keskustella!" nainen oli
tokaissut puhelimessa. Harrietia hiukan epäilytti ajatus, mutta
hän ei halunnut loukata Saijaa. Harriet nousi korituolista ja hiipi
keittiöön suklaakätkölleen. Tänään vuorossa oli Fazerin
mansikkasuklaa. Harriet taittoi kaksi riviä suklaalevystä ja
käveli suklaata mussuttaen parvekkeelle. Toukokuinen yöilma
oli vielä viileää ja kuulasta. Harriet oli päättänyt El Gounassa,
6
että hän alkaisi aamujoogata parvekkeellaan heti kun sää sen
sallisi. Lomamatkalla hän oli joogannut vaihtelevasti
hotellihuoneen parvekkeella tai laguuninrannalla ennen kuin
muu perhe heräsi. Se oli ollut ihanan voimaa antavaa. Harriet
vetäytyi takaisin sisälle ja alkoi hankkia itseään kohti lämmintä
pehkua.
Harrietin harjatessa hampaitaan puhelin
alkoi soida. "Minä täällä, rakas siskosi, no mitäs lomalaisille
kuuluu?" Henna-Riikka kysyi iloisella äänellä. "No kuule, me
ollaan palattu jo kotiin, mutta kiitos kysymästä, reissu oli
mahtava" Harriet vastasi ja istahti vessanpytylle puhumaan. "Mä
olen Helsingissä nyt. Lääkäriseminaari. Mä kuule pidän
esitelmän täällä. Esitelmän siitä, miksi luontaistuotekaupat pitäis
ajaa kaikki alas. Sä et ehkä innostu asiasta, mutta sä et
ajattelekaan faktapohjalta tätä hommaa" sisko alkoi haastaa
häntä mukaan riitelyyn kymmenen sekunnin mukavan alun
jälkeen. "Henna-Riikka, mä en jaksa nyt! Mitä äitille kuuluu?"
Harriet yritti vaihtaa puheenaihetta nopeasti. "Kyllä mä sen
myönnän, että luontaistuotteista saa jotakin vastinetta rahoilleen,
nimittäin kaksi oikeaa diagnoosia pitkäaikaisen käytön jälkeen,
joista toinen on luulotauti ja toinen maksasairaus. Hypokondria
ja NASH. Jaa äitille, no viimeksi kun siitä jotain kuulin se oli
mennyt naimisiin. Ajattele, häät Espanjan aurinkorannikolla
7
palmujen alla. Tosi-tv kamaa mun mielestäni, ihan parhaasta
päästä. Äijä oli joku uus, joku portugaali se oli. Runoilija
kuulemma, mikä ei mua ainakaan yllätä. En jaksa olla huolissani,
sillä seuraavan kerran kun muijasta kuullaan se on luultavasti jo
ehtinyt erota. Mutta hei, koskas te menette naimisiin Harriet?"
sisko kysyi ja naurahti päälle. "En tiedä vielä, onhan se
suunnitteilla tuo naimisiin meno, mutta monenlaista... Täytyy
ensin hoitaa työt ja asuntoasiat ja..." Harriet luetteli. "Höpöhöpö.
Sitoutumiskammoisen tekosyitä. Satuja. Koottuja selityksiä.
Pistäkää nyt toimeksi vaan, että saadaan häät ennen kuin
vanhainkoti kutsuu koko porukkaa" Henna-Riikka komensi sillä
äänellä, jota Harriet oli tottunut koko lapsuutensa tottelemaan.
Siskolla oli auktoriteettia enemmän kuin heidän vanhemmillaan
oli koskaan ollut yhteenlaskettunakaan. Harriet toivotteli
siskolleen hyvät yöt ja lopetti puhelun. Hän oli mieliharmikseen
virkistynyt hiukan puhelun aikana. Siskolla tuppasi olemaan
sellainen vaikutus häneen. Harriet tunsi olevansa kuin virkeäksi
ärsytetty vompatti. Hän tallusteli lannistuneen oloisena takaisin
keittiön herkkukaapilleen ja otti sieltä loput suklaat esiin.
Harriet istui keittiötasolla ja tunki suuhunsa suklaata. "Hyvää
tämä mansikkasuklaa, eikä minttukrokanttikaan ollut yhtään
huonoa, puhumattakaan pähkinäsuklaasta" hän mietiskeli
herkkuja ahmiessaan.
8
Sunnuntaiaamu aukeni aurinkoisena ja
Hilla-Maria kampesi väsynyttä äitiään ylös jo ennen kello
seitsemää. Harriet avasi silmiään varovasti ja pelleili samalla
tyttärensä kanssa. Hilla-Maria saisi aamiaiseksi lettuja ja hilloa,
mutta Harriet päätti tyytyä puuroon yöllisen suklaailottelun takia.
Harriet keitti kardemummakahvia ja avasi päivän lehden. Murha
pomppasi hänen silmilleen heti etusivulta. Sanat verisynti ja
rituaalimurha olivat paksulla painettuja. Harriet jäi
makustelemaan sanoja hetkeksi. Niissä oli hänen mielestään
oikea kaiku. Puhelin soi ja soittaja oli Niko. "Kuule Harriet.
Tällä Erikalla on sisko Tampereella. Reetta Kallio nykyään,
entinen Rinne. Voisitko sä käydä jututtamassa tätä Reettaa
Tampereen keikallas?" Niko kysyi. "Sopii. Pistä mulle
yhteystiedot sähköpostiin ja mä hoidan sen jossakin sopivassa
välissä. Mites muuten?" Harriet kysyi puuroa hämmentäen.
"Siivoaminen on syvältä jostakin, mutta mutta... kuten huomaat
tulee tehtyä kaikkea muuta kuin sitä siivoamista, jopa töitä
vapaapäivänä. Täytyy kai ryhdistäytyä. Broidi on muuten saanut
duunia Hesasta. Joku vartijan pesti. Hyvä homma sille, loppuu
se ajelehtiminen." Niko sanoi. "Kiva kuulla. Eiks tää olekin eka
duuni sille YK-joukoista kotiuttamisen jälkeen?" Harriet kysyi
ilahtuneena. "Joo, on se. Mutta nähdään vielä illalla kun te sitten
aamulla lähdette kohti Tamperetta. Oletko saanut matkalaukut
purettua ja uudelleen pakattua, vai lähdetkö samoilla
9
sisällöillä?" Niko naurahti. "Joo, mä ajattelin kuule tehdä
poliisikoululaisiin vaikutuksen kultasandaaleissa ja
napatanssijan kostyymissa. Heh, kuvittele nyt, että mä
kilahtaisin paikalle samaan tyyliin kuin laitoksen Sanna
konsanaan..." Harriet sanoi ja purskahti raikuvaan nauruun.
"Juu-u, en osaa ajatella, mihis sä sitten asees laittasit?" Niko
madalsi ääntään. "Pervo! Puuro jäähtyy ja Hilla-Maria viskoo
lettuja pitkin lattiaa. Tarvii mennä. Mukavaa siivoamista!"
Harriet lopetti puhelun naureskellen.
Harriet oli asetellut pöydälle kaksi
kukkamaljakkoa, joissa oli erivärisiä tulppaaneja. Pöytä oli
katettu parhain astioin kahdelle ja tuikkukynttilät paloivat. Hän
odotti Nikoa malttamattomasti, sillä tämä olisi viimeinen kerta
kahteen viikkoon, kun he olisivat kasvotusten. Hilla-Maria oli jo
nukkumassa syötyään riisipuuroa ja mansikkakiisseliä
illalliseksi. Ne olivat tytön lempiruokaa. Heitä Nikon kanssa
odotti uunissa kasvislasagne ja pullo hyvää punaviiniä. Harriet
oli kihartanut hiuksensa ja vaihtanut vihreän kukkamekon ylleen.
Tämä mekko sopi Nikon mielestä täydellisesti hänen silmiensä
väriin. Harriet hyräili hyväntuulisesti ja käveli parvekkeelle
odottamaan. Hän istahti valkoiselle puutuolille ja sulki silmänsä.
Jostakin syystä hänen mieleensä tulvi ajatuksia menneestä ajasta.
Ajasta Samin kanssa. Hän muisti vastaavan tilanteen, jossa oli
10
odottanut Samia kotona Tampereella ja uunissa oli valmistunut
ruokaa. Mies oli tullut paikalle reilusti myöhässä ja kaapannut
hänet muina miehinä syliinsä. Harrietin oli ollut vaikea peittää
ärtymystään. "Nyt lähdetään juhlimaan, kaupungille. Vaihda
jotain parempaa päälles. Mä soitan vielä pari puhelua" mies oli
puhkunut intoa ja kutsunut kymmenkunta muutakin ihmistä
mukaan ravintolaan. Harriet oli vääntänyt uunin pois päältä ja
laahustanut makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Hän muisti
miten oli tehnyt ilmeitä peilin edessä ja nauroi muistikuville.
Niko ei ollut ollenkaan sellainen kuin Sami oli ollut. Niko
vaikutti suorastaan täydelliseltä jos alkoi vertailla miehiä.
Harriet nousi tuolilta ylös ja nojautui vasten parvekekaidetta
juuri sopivasti nähdäkseen kuinka Nikon auto tuli näkyviin
kaupungin suunnalta. Harriet vilkaisi rannekelloaan. Kello
näytti viittä vaille sovittua. Harrietin hymy leveni entisestään ja
hän otti pari tanssiaskelta kohti ulko-ovea.
11
2.
Hilla-Maria istui totisen näköisenä
junan ravintolavaunun penkillä. Harrietia nauratti, sillä tytöllä
oli aina uuden edessä huvittava kurttu otsassaan. Harriet oli
tilannut heille aamiaissämpylät, maitoa, mehua, pullat ja
itselleen ison kupillisen kahvia, johon laittoi runsaasti maitoa.
Maisemat vilistivät ohitse hurjaa vauhtia. Matka tulisi
kestämään noin yhdeksän ja puoli tuntia Rovaniemeltä
Tampereelle. Harriet oli varannut tytölle kirjoja mukaan ja
varalla olivat vielä kannettavan piirretyt lastenohjelmat, jos
kiinnostus kirjoihin sammuisi jossakin vaiheessa pitkää matkaa.
Harrietilla oli itselleen mukana nippu naistenlehtiä, joita hänellä
ei ollut aikaa normaalisti lukea. Muutaman hän oli ostanut ja
isompi kasa oli lahjoitus Sannalta. Sanna Suopunki oli paitsi
maailman paras sihteeri laitoksella myöskin ihan paras ystävä
Harrietille. Sanna oli miltei kaikessa Harrietin vastakohta ja he
olivat tosiaan kuin yö ja päivä, mutta jokin kumma heitä silti
yhdisti. Harriet naurahti ääneen. Pelkkä Sannan ajatteleminen
sai hänet hyvälle tuulelle. Toimiston Helinä-keiju oli hauskaa
seuraa, jonka kanssa naurettiin takuuvarmasti naamalihakset
tärviölle. Totisia torvensoittajia oli maailma pullollaan ja
12
ikäväkseen Harrietin oli laskettava itsensä ennemmin siihen
kastiin kuin ilopillerien kastiin, mutta hän toivoi kuitenkin, ettei
olisi sitä pahinta lajia, itsekeskeinen tosikko. Hilla-Maria oli
pupeltanut sämpylänsä puoliksi suuhunsa ja puoliksi päälleen,
mutta Harriet ei ollut huomaavinaankaan, koska tytön kasvoille
oli vaihtunut autuas minä-itse-ilme.
Saija odotti heitä juna-aseman
noutoparkissa. Hänellä oli vihreä Bemari ja siihen sointuvat
mokkasaapikkaat. Nainen oli juuri niin tyylikäs kuin Harriet
muistikin. "No hei pikkumuru, mä olen sun mummus. Tuuhan
syliin."Saija pyysi kädet ojossa ja Hilla-Maria vilkaisi Harrietiin
kysyvästi. "Mee vaan" Harriet sanoi ja työnsi tyttöä kohti
odottavia käsiä. "Moi sullekin Harriet" Saija sanoi pitkän tovin
jälkeen laskiessaan tytön alas sylistään. Harriet hymyili ja
nosteli matkalaukun ja repun autoon. "Sama paikka?" hän kysyi
ja Saija nyökkäsi asettaessaan Chanelin aurinkolasit nenälleen.
"Siellähän mä asun edelleen, Näyttelijänkadulla, vaikka joskus
ihmettelen... mutta mulla on kuule niin upea puutarha nykyään,
etten sitä kyllä suostuis jättään. Avainsana Zen. Mä innostuin
zeniläisyydestä kun aloin käydä istumassa ja tuijottamassa
seinää keskustassa" Saija selitti ja naurahti päälle. "Eihän? Ai
kun hienoa. Saat kertoa siitä lisää joskus" Harriet sanoi
13
innostuneesti. Kaikki mikä liittyi mielenrauhan tavoitteluun
kiinnosti häntä.
Harriet asetteli heidän vaatteitaan
kaappiin. Juuri tässä huoneessa he olivat asustaneet Samin
kanssa kyläillessään Saijan luona vuosia sitten. Sen asian
muistaminen tuntui jotenkin apealta ja tunkkaiselta. Harriet
katsahti ikkunasta ulos ja arvasi, että puutarha olisi mestariteos
kevään hellittäessä otettaan ja kesän astuessa estradille. Harriet
puhalsi hitaasti ilmaa ulos, sillä kateudenpeikko vilautti inhaa
naamaansa. Harrietin käsissä kuolivat kaikkein helpoimmat ja
vaatimattomimmatkin huonekasvit, kaikki Anopinkielestä
muoviruusuihin. Hän käveli rappuset alas alakertaan, missä
Saija kaiveli kaapeistaan herkkuja Hilla-Marian eteen ja tyttö
taputti pulleita käsiään yhteen innosta täristen. Harriet antoi
asian olla, tänään.
Harriet seisoi Saijan kodin takapihalla
ja näpytteli puhelimellaan Nikolta saamansa numeron. Hän
halusi hoitaa tapaamisesta sopimisen mahdollisimman pian,
jotta tapaaminen toteutuisi tällä reissulla. Aikaa oli kuitenkin
vain kaksi viikkoa. "Joo, haloo... Reetta puhelimessa" hento ääni
vastasi. "Täällä on Harriet Haataja Rovaniemen rikospoliisista
päivää tai paremminkin iltaa. Ensinnäkin olen pahoillani siskosi
14
Erikan takia" Harriet sanoi. "Joo, selvä ... mitä siitä tai niinku
mitä muuta?" Reetan ääni hiljeni melkein kuulumattomaksi.
Harriet hämmentyi hetkeksi kuulemastaan, mutta jatkoi sitten
puhelua suunnitelmiensa mukaan. "Niin mä ajattelin, että
meidän olisi hyvä tavata, olen nimittäin nyt juuri Tampereella"
Harriet sanoi ja jäi odottamaan miten Reetta reagoisi asiaan. "En
mä voi! Se ei käy. Mä en haluu niitä enää elämääni. En jaksa.
En saa" nainen huusi ja lopuksi kirkui puhelimeen. Äänessä oli
sellainen lataus epätoivoa, että Harrietin iho nousi kananlihalle.
"Kuule hei, yritä rauhoittua hieman siellä, mä..." Harriet yritti,
mutta puhelu katkesi. Reetta oli sulkenut puhelimensa. Harriet
jäi hetkeksi seisomaan paikalleen. Taivas oli pilvessä ja häntä
paleli. Hän arveli, ettei Reetan jututtamisesta tulisi helppoa,
vaikka tämän saisikin väsytystaktiikalla suostuteltua puhumaan
hänelle. Harriet käveli takaisin sisälle, missä tuoksui
mustikkapiirakka. Hilla-Maria ja Saija nauroivat jotain
keskenään. Se lämmitti Harrietin sydäntä. Hän halusi
tyttärelleen mahdollisimman laajan ihmisverkon ja turvaringin
ympärilleen. "Mä laitan Nikolle sähköpostia ja tuun teelle sitten,
jos sopii?" Harriet kysyi hymyillen. "Sopii hyvin. Sulla on kuule
ihana tyttö" Saija sanoi hymy korvissa.
Harriet viimeisteli ensimmäistä
luentoaan Saijan työhuoneessa kellarikerroksessa. Saija oli
15
kirjanpitäjä, joka työskenteli kotonaan, mutta nyt hän oli ottanut
vapaata ollakseen Hilluskan kanssa. Harriet tunsi olevansa
hermostunut ja levotonkin. Se ei johtunut luennosta, vaan Reetta
Kalliosta. Hän poimi taas puhelimensa pöydältä ja yritti soittaa
Reetan numeroon. Kukaan ei vastannut. Harriet huokaisi ja
nousi ylös venytellen jäykkiä jäseniään. Hän päätti lähteä ulos
talosta. Hän lähti kävelemään entuudestaan tutuille Hervannan
lenkkipoluille. Sitten hetken mielijohteesta hän hyppäsi
keskustaan menevään bussiin numero kolme. Bussi oli täydehkö
ja Harriet tyytyi seisomapaikkaan. Keskustassa hän vaihtoi
Tesomalle menevään bussiin. Täällä asui Reetta Kallio ja nyt
Harriet etsiskeli jo tarkkaa osoitetta navigaattorillaan. Reetta
Kallio asui rivitalossa umpikujaan päättyvän tien varrella.
Harriet käveli niin lujaa, että hengästyi pahoin ennen kuin pääsi
perille haluamaansa osoitteeseen. Hän käveli ripeästi ovelle ja
soitti ovikelloa. Mitään ei tapahtunut. Harriet soitti ovikelloa
uudestaan. Hän oli näkevinään liikettä pienestä eteisen
ikkunasta. Harriet soitti nyt puhelimella Reetan numeroon ja
kuuli kuinka puhelin alkoi soida sisällä talossa. Yhtäkkiä ovi
aukesi ja Reetta Kallio seisoi hänen edessään. Tämä nainen ei
näyttänyt yhtään sisareltaan, hiukset olivat likaisen vaaleat ja
roikkuivat kalpeitten kasvojen ympärillä jotenkin surullisen
oloisesti. Mustat silmänaluset ja tärisevät kädet kertoivat omaa
tarinaansa. "Moi, mä olen..." Harriet aloitti, mutta Reetta
16
katkaisi puheen alkuunsa. "Mä tiedän saatana kuka sä olet! Älä
enää ikinä tuu tänne! Ikinä, kuulitko?" Reetta huusi ja Harriet
pakitti askeleen verran kauemmaksi. Kuin tyhjästä ilmestyivät
pienet kädet, jotka kietoutuivat Reetan vasemman jalan
ympärille. "Mene Lilja omaan huoneesees. Heti!" Reetta sanoi
ja työnsi tyttöä takaisin sisälle. "Lilja, ihana nimi. Taitaa Lilja
olla vähän vanhempi kuin mun tyttäreni" Harriet jutusteli
hymyillen, vaikka olosuhteet karmivat häntä entistä enemmän.
Pikkutyttö oli likainen ja sisältä tulvi tunkkainen haju Harrietin
nenään. "Mä soitan sulle. Mä tulen johonkin... jutteleen, sit ku
mulle sopii. Okei?" Reetta puhui nyt niin hiljaa, ettei Harriet
meinannut kuulla sanaakaan naisen puheesta. "Joo, mä annan
sulle mun numeroni. Tässä on mun kortti, ole hyvä" Harriet
vastasi ja ojensi käyntikorttinsa. Kun Reetta tarttui korttiin
Harriet näki sen, tatuoinnin. Hän vilkaisi nopeasti toista rannetta
ja näki toisenkin tatuoinnin. Sanguis ja Peccatum. Ne olivat
identtiset Erikan tatuointien kanssa. Harriet henkäisi nopeasti ja
yritti peittää huomionsa toistaiseksi. Hän ei halunnut tehdä
mitään, mikä pelottaisi Reetta Kallion perumaan lupauksensa
tulla juttelemaan hänen kanssaan. "Häivy" Reetta huusi ja veti
oven kiinni. Harriet jäi seisomaan suljetun oven taakse.
Pikkuhiljaa hän keräsi ajatuksensa ja yritti karkottaa inhottavaa
kylmyyden tunnetta sisältään. Reetan sisko oli kuollut, murhattu.
Tämä sai surra ja näyttää zombielta, mutta kaikista itselleen
17
tarkoitetuista vakuutteluista huolimatta Harrietia jäyti huoli
pikkutytöstä. Hän näpytteli sähköpostia Nikolle bussissa. Niko
tietäisi mikä on parasta. Häneen saattoi aina luottaa tällaisina
hetkinä. Niko oli kuin peruskallio, jota eivät pienet, eivätkä
vähän suuremmatkaan tuulet heilutelleet. Saatuaan sähköpostin
lähetettyä Harriet työnsi kännykkänsä takin taskuun ja katseli
maisemia ikkunasta. Melkein kaikki näytti samanlaiselta kuin
ennenkin, Harriet ajatteli. Hän oli ollut poissa vajaat kolme
vuotta, vaikka aika tuntuikin tuplasti pitemmältä. Tämä ei ollut
enää hänen kotikenttänsä, vaan Rovaniemi oli. Hassua kuinka
sen huomasi erilailla nyt kun oli poissa kotoa. Harriet sulki
silmänsä hetkeksi ja yritti kääntää ajatuksensa kohti
huomisaamun luentoa.
18
3.
Luento oli mennyt loistavasti. Harriet
oli säteillyt energiaa ja kuuntelijat olivat olleet aktiivisia. Hän
myhäili tyytyväisyyttään kävellessään ulos poliisikoululta.
Tämä paikka toi monenkirjavia muistoja mieleen Harrietille,
joka oli joutunut kieltäytymään monista tapaamisehdotuksista
vanhojen tuttujen kanssa. Hänellä oli niin tiukka aikataulu
loppuajan, ettei siihen mahtunut ylimääräisiä menoja. Harriet
käveli ajatuksissaan suojatielle, eikä huomannut isoa mustaa
autoa, joka kiihdytti kohti häntä. Ääni sai Harrietin kääntämään
päätään ja hyvät refleksit pelastivat hänet viime tipassa jäämästä
auton alle. Harriet kaatui kyljelleen asvalttiin ja huusi viiltävästä
kivusta kun pää iskeytyi katukivetykseen. Hetken ajan hän oli
muissa maailmoissa ja ääni päässä yritti tavoittaa häntä. "Älä
pyörry Harriet! Älä pyörry".
Harriet istui sängyllään Taysin
ensiavussa ja yritti vakuuttaa lääkäriä, että oli ihan kunnossa
lähtemään kotiin. "Kyllä me halutaan, että neurologi vilkaisee
sua ennen kuin lähdet!" lääkäri vastasi topakasti ja hoitaja
nyökytteli sivusta. Harriet antautui hirmuvallan edessä
19
huokaisten ja laskeutui takaisin pedille. Hän sulki silmänsä ja
nukahti hetkeksi. Hän uneksui mustasta autosta, jonka renkaat
olivat tulessa. Taustalla soi Wheel's on Fire. Harrietia nauratti,
kunnes hän näki ihmiset autossa. Kuskin paikalla istui
pelottavan näköinen demoninen ilmestys ja samoin kuskin
vieressä. Harriet yritti huutaa, mutta huuto peittyi onttoon
nauruun. Auton takapenkillä istui Erika Rinne ilman silmiään ja
selvästi kuolleena, vieressään sisarensa Reetta. Reetta yritti
sanoa jotain, mutta Harriet ei kuullut mitään kammottavan
naurun takaa. "Hei... Herätys Harriet. Heiiii... tässä on neurologi
Pirkko Niemi, joka tuli kurkkaan sun vointias" hoitaja herätteli
häntä. Harriet oli nyt täysin hereillä ja teki mitä käskettiin,
seurasi katseellaan sormea ja näytti kieltä lääkärille. "Refleksit
toimivat ihan hyvin, mutta vaikutat hiukan poissaolevalta... en
kuitenkaan nyt keksi mitään syytä pitää sinua täällä, jos vointisi
on ihan hyvä" lääkäri totesi tutkimustensa päätteeksi ja Harriet
riemuitsi mielessään. Hän halusi pois sairaalasta ja päästä
tyttärensä luokse Saijan kotiin. Hänen päässään pyöri monia
asioita ja viimeisimpinä niistä rikosilmoitus mahdollisesta
yliajoyrityksestä. Sen joutaisi tehdä myöhemminkin, Harriet
ajatteli kun naputteli kiitosviestiä taksikuskille, joka oli
pysähtynyt hänen kaatumispaikalleen ja vienyt hänet sairaalaan.
20
Harriet oli kertonut Saijalle kevyen
version kaatumisestaan ja rutisti nyt tytärtään sylissään. Niko oli
soittanut Rovaniemeltä ja kertonut, että oli löytynyt uusi uhri.
Onni Pohjola oli kokenut saman kohtalon kuin Erika. Onnilla oli
myöskin samat tatuoinnit kuin Erikalla ja siskollaan. Onni oli
toiminut dj:nä yökerho Holvissa ja kuvasta päätellen kuului
samaan genreen Erikan kanssa. Onnilla oli violetti irokeesi ja
lävistyksiä enemmän kuin jaksoi kuvasta laskea. Harriet laski
Hilla-Marian syöttötuoliin ja yritti poistaa inhottavat mielikuvat
ja ajatukset pois päästään ruuan syömisen ajaksi. Saija oli
laittanut uuniperunoita ja täytteeksi oli tonnikalamajoneesia ja
kasvisversiota, mitä he ottivat Hilluskan kanssa. Ruoka oli
taivaallista ja Harriet onnistui keskittymään syömiseen täysin
sydämin. Saija kertoi puutarhanhoidostaan ja eläytyi käsillään
innostuneena aiheestaan. Hilluska matki Saijaa ja sai heidät
nauramaan. Ulkona alkoi hämärtyä ja aurinkoinen päivä vaihtui
tihkusateiseen iltaan.
21
4.
Harrietin päätä särki jäätävästi. Hän
istui pienessä kahviossa ihan Hervannan keskustassa. Hänen
luentonsa tältä päivältä oli ohitse, mutta ikävä kyllä se ei ollut
mennyt läheskään niin hyvin kuin ensimmäinen luento.
Harrietia harmitti. Hän käänteli Aamulehden sivuja ja haukkasi
croissantiaan. "Rapsakkaa" Harriet naurahti kun muruset
tipahtelivat lehdelle ja hänen vaatteilleen. Harriet oli jutellut
puhelimessa Nikon kanssa yli tunnin ennen luentoaan. "Mene
tekemään se rikosilmoitus ja mene lääkäriin, jos päänsärky ei
lopu" oli Niko toistellut moneen kertaan puhelun aikana. Harriet
oli luvannut vain tyynnytelläkseen Nikoa. Hän ei jaksanut nyt
keskittyä mihinkään muuhun kuin odottamaan Reetan
yhteydenottoa. Ainoastaan se oli tärkeää. Harriet vilkaisi kelloa,
vielä tunti siihen kun Saija ja Hilla-Maria palaisivat
kyläilemästä joltakin Saijan tutulta. Harrietista tuntui, että Saija
oli kuljettanut tyttöä ympäri kylää näytillä silkasta esittelyn
riemusta, mutta koska tyttö näytti olevan innoissaan asiasta
Harriet ei puuttunut siihenkään. Vajaassa viikossa oli kertynyt
aika pitkä lista asioita, joihin olisi pitänyt periaatteessa puuttua,
mutta Harriet antoi asioitten olla. Harriet laski kahvikupin
22
kädestään ja hieroi hitaasti ohimoitaan. Särky jäyti hänen
päätään ja näkö oli sumea. Tekstiviestin merkkiääni sai
Harrietin avaamaan silmänsä ja tarttumaan nopeasti
puhelimeensa. Kyllä, viesti oli Reetalta. "Nähdään huomenna.
Laitan myöhemmin missä. Kuuden maissa illalla. R" viestissä
luki. "Jes, jes, jes!" Harriet intoili ääneen ja papparainen
viereisessä pöydässä nyökkäili tietäväisen näköisenä. "Tytöllä
on treffit tiedossa. Se on hienoa se... " pappa sanoi ja hymyili
kahvikuppi kädessään. "Juuh, et arvaakaan millaiset" Harriet
ajatteli, mutta tyytyi vain hymyilemään takaisin. Hän keräsi
tavaransa pöydältä ja lähti ulos aurinkoon. Ilma oli kaunis ja
linnut lauloivat. Kevättä parhaimmillaan.
Harriet istui Saijan takapihalla keinussa
Hilluskan kanssa. Tyttö oli kieltäytynyt jälkiruuasta Saijan
kauhuksi ja äitinsä riemuksi. "Ei kai Hilla oo kipee?" Saija oli
kysynyt huolestuneena. "En usko. Se on kuule syönyt vaan
pienen armeijan edestä herkkuja näinä päivinä" Harriet oli
rauhoitellut naista ja yrittänyt vetää hymynsä sisäänpäin. Harriet
yritti olla läsnä tässä ja nyt, mutta väkisinkin mieli kiirehti
huomiseen päivään. Harriet tiesi, että jos tapaaminen toteutuisi
hän saisi selville jotain tärkeää ja juttu etenisi Rovaniemen
päässäkin. "Kato äiti, kato" Hilluska näytti ruohikkoon ja hän
kumartui katsomaan mitä tyttö näytti. Sisiliskohan se siellä oli,
23
joka yritti parhaansa mukaan piiloutua ruohotupaksen taakse.
Harriet piti liskoista ja oli joskus harkinnut ottaa sellaisen
lemmikiksikin. Hilla-Maria oli tiputtautunut alas keinusta ja
yritti hellin käsin etsiä kuvasta kadonnutta sisiliskoa. "Mihin
meni äiti?" tyttö kysyi ja katsoi pettyneen näköisenä äitiinsä.
"Sisi Lisko meni kuule kotiinsa syömään jälkkäriä niin kuin
mekin nyt mennään, joko maistuis?" Harriet kysyi ja Hilluska
nyökkäsi totisena. "Samaa jälkkäriä kun sisi" tyttö mutisi ja
ojensi kätensä kohti Harrietia.
Harriet oli viettänyt kaksi tuntia
keskustan poliisiasemalla selvittäen jutun käänteitä yhdessä
Nikon kanssa, joka oli toiminut puhelimesta käsin. Kaikki oli
saanut alkunsa siitä, kun Harriet oli katsonut paikallisuutisia
telkkarista ja hätkähtänyt täysin hereille nähdessään kolariauton
kuvan ruudusta. Samanlainen auto kuin häneen pari päivää
sitten törmännyt auto. Samanlaiset teippaukset, jotka Harriet
muisti selvästi vasta nähdessään kuvan autosta. Autossa oli ollut
kaksi matkustajaa. Reetta Kallio ja tämän mies Olli. Molemmat
olivat kuolleet kolarissa, jonka syy oli vielä epäselvä. Toinen
kolariauto oli myös pahoin vaurioitunut, mutta turvavyö oli
pelastanut kuskina toimineen eläkeläismiehen hengen. Toisessa
autossa ei ollut muita matkustajia kyydissä. Kolarin nähneen
koiranulkoiluttajan mielestä Kallioitten autossa tapeltiin.
24
"Jonkinlainen käsirysy siellä oli meneillään. Mä en ole ihan
varma, mutta saatoin nähdä aseenkin" mies oli tuuminut hiukan
nolon näköisenä. "Ihan oikeassa olet. Ase löytyi" Harriet oli
sanonut ja taputtanut miestä kädelle. Harriet oli väsymyksensä
lisäksi ihan hirvittävän pettynyt. Hän oli niin pettynyt, että
purskahti poliisilaitoksen vessassa vuolaaseen itkuun. Hän olisi
tarvinnut nyt juuri Sannan lohdutusta, jonkin sannamaisen
huomion tai älynväläyksen. Harriet ajatteli Reettaa ja tämän
kauhua, hän ajatteli pientä tyttöä, joka oli menettänyt äitinsä ja
isänsä. Hän itki ja tyrski ääneen, kunnes kyyneleet loppuivat.
Harriet kelasi vessapaperia käteensä ja kuivasi sillä kasvonsa.
Hän hengitteli hitaasti muutaman kerran ja tuli sitten ulos wckopista. Nähdessään itsensä peilistä hän muisti taas miksi olisi
pitänyt laittaa käsilaukkuun puuterirasia. Laikulliset kasvot,
punaisena hohtava nenä ja verestävät silmät olivat säväyttävä
näky, joka ei lisännyt katu-uskottavuutta.
Harriet oli saanut Hilla-Marian
nukkumaan ja istui itse nyt sängynlaidalla. Hänellä oli omituisen
tyhjä olo. Hän tunsi olevansa tyhjänpanttina täällä Tampereella,
koska kaikki täältä saatava tieto oli kuollut Reetan mukana.
"Eihän se nyt ihan niinkään ole Harriet, mutta Tampereen poliisi
kaivelee niitä juttuja siellä... pidä nyt pari päivää lepoa ja
laiskottelua helkkari sentään. Sulla on ens viikon luennot ja
25
sitten palaatte kotiin. Mulla on kova ikävä teitä, tulkaa terveinä
ja kunnossa sieltä takas. Se on tärkeintä. Me ollaan hiukan
edetty täällä ja joku outo lahkohan tää on. Maksavat
kymmenyksensä veroa lahkolle, itse asiassa puolet tuloistaan
menee tälle lahkolle. Sellaisia yhteneväisiä tilisiirtoja näkyy.
Mistä tässä sitten on kyse..." Niko oli huokaissut syvään ja
kuulostanut itsekin väsyneeltä. "Niin, tarvittas se elävä
lahkolainen kertomaan. Siinä sä olet ihan oikeassa Harriet. Tää
ei oikein aukee meille muuten. Ihme homma on se, ettei mitään
huumeitten käyttöön viittaavaa ole löytynyt" Niko totesi.
"Nenärenkaat ja huumeet? Muusikot ja viina. Urheilijat ja
doping. Stereotypiointi ei siis toimi?" Harriet naurahti kuivasti.
"Niin no, gootit ja absintti kai sitten. Ei hitto, mun ei pitäis
valvottaa sua. Mee nukkuun Harriet, huominen on parempi.
Hyvää yötä" Niko oli toivottanut ja lopettanut puhelun. Harriet
nousi ylös sängyltä ja käveli ikkunaan. Ulkona näytti kuunvalon
takia aavemaiselta. Verisynti. Mitä helvettiä se tarkoitti. Synti ja
veri. Veri ja synti. Harriet käveli alakertaan, missä Saija istui
pienellä tyynyllä tuijottamassa tiiliseinää. Harriet istahti polviistuntaan Saijan viereen sanomatta sanaakaan. Siinä he istuivat
pitkän tovin hämärässä, puhumatta mitään, mutta silti toisensa
tiedostaen.
26
5.
Harriet ei jaksanut nousta ylös sängystä,
kun Hilla-Maria heräsi. Saija kävi nappaamassa tytön mukaansa
alakertaan keittiöön, mistä alkoi kuulua mukavia aamuisia ääniä.
Harriet sulki silmänsä ja veti peittoa kasvojensa suojaksi. Hän
tunsi taas sen inhottavan ja kuoleman raskaan tunteen, joka
seurasi epäonnistumisia, oikeita tai kuviteltuja. Mutta tässä
työssä epäonnistumiset saattoivat päätyä jonkun kuolemaan.
Harriet oli joskus purkanut sydäntään asiasta Nikolle, joka oli
vastannut kysymykseen kysymyksellä. "Sä otat raskaasti
työasioita. Otat raskaasti sen, että joku kuolee kentälle
tutkimusten aikana, sivullinen, asianosainen tai kollega. Senkö
takia, että otat jonkun kuoleman raskaasti, sut pitäis vaihtaa
johonkin toiseen poliisiin, joka ottais nää asiat kevyesti?" Niko
oli kysynyt ja tapittanut tiukasti silmiin. "No kun asian noin
muotoilet niin tyhmältähän se kuulostaa" Harriet oli joutunut
toteamaan. Niko oli hänen peruskallionsa ja luottoihmisensä,
gurunsa ja rakkaansa. Se oli suorastaan pelottava ajatus, että
yhdessä ihmisessä yhdistyi nuo kaikki. Korvaamaton paketti.
Harriet työnsi peiton syrjään ja antoi kahvintuoksun vietellä
itsensä alakertaan.
27
Niko oli soittanut ja kertonut, että
kaikista uhreista oli löytynyt lisää yhtäläisyyksiä. Kaikki olivat
tehneet kahta, jopa kolmea työtä, joten rahaa oli virrannut
melkoiset summat lahkolle. "Mitä ihmettä tällä lahkolla voi olla
tarjottavana tuollaisia summia vastaan?" Harriet ihmetteli. "Jaaa, se on kyllä vielä ihan arvaustasolla tuo. Ehkä ikuista elämää
tai muuta vanhaa juttua" Niko oli naurahtanut kuivasti. "Joo, no
onhan se parempaa kuin Kalashnikov ja kissanpentu, mitä
Syyrian terroristivärvärit lupaavat nuorille naisille lahjaksi
liittymisestä joukkoon. Vai mitä tuumit?" Harriet kysyi nauraen.
"Jep, paitsi että kissanpentu ja pyssy on helpompi järjestää kuin
se ikuinen elämä. Mitäs teille kuuluu?" Niko kysyi. "Hyvää taas
aamiaisen jälkeen. Tai onhan Hilluskalle kuulunut pelkkää
hyvää koko ajan, mutta itsellä oli yöllä ja aamulla vähän
vaikeata taas. Täytyy pitää katse horisontissa, eikä vilkuilla
taakseen" Harriet hiljensi ääntään miltei kuulumattomaksi.
"Arvasin. Koita jaksaa siellä! Kyllä me tää homma hoidetaan
kotiin, kuten tavallista... ennemmin tai myöhemmin. Sano
Hilluskalle terveisiä" Niko lopetti puhelun.
Harriet ja Hilla-Maria olivat saaneet
auttaa Saijaa istuttamaan syyskukkia upeaan puutarhaan. Harriet
huomasi pitävänsä puutarhanhoidosta. Ehkäpä hänelläkin vielä
joskus olisi sellainen, oma puutarha. Se olisi varmasti
28
epäjärjestelmällisempi ja villisti värikkäämpi kuin tämä Saijan
puutarha. Vaaleanpunainen talo ja hehtaarin villilä voisi olla se
unelmien koti. Hilluska oli äkännyt taas jotain ryömivää maassa
ja osoitteli sormillaan sitä kohti kikattaen posket punaisina.
Harriet kumartui katsomaan mitä Hilluska oli löytänyt ja istahti
samalla alas nurmikolle. Aurinko paistoi lämpimästi, eikä
taivaalla ollut pilvenhattaraakaan. Näitä hetkiä piti vaalia, sillä
juuri näistä hetkistähän jokainen kai toivoisi sen viimeisen
filminauhan täyttyvän.
29
6.
Sunnuntaipäivä oli kääntymässä iltaa
kohden. Harriet venytteli hartioitaan kannettavansa edessä. Hän
oli saanut päikkäreillä ajatuksen valvoessaan tyttärensä vieressä
sängyllä. Sana vampyyri oli tipahtanut hänen mieleensä jostakin.
Näitä hetkellisiä välähdyksiä, intuition murusia, suotiin hänelle
usein levossa. Hän oli sukeltanut vampyyrien maailmaan
kolmeksi tunniksi ja perehtynyt tuon pimeyden genren eri
lajeihin ja alakasteihin. Silmiä särki ja todellisuudentaju alkoi
hämärtyä moisen edessä. Muutaman kerran hän oli kuullut
takaansa ääntä ja kääntynyt katsomaan todetakseen vain, että
mielikuvitus alkoi temppuilla. Hän oli soittanut Nikolle, joka oli
tullut juuri kotiin lentopalloharkoistaan. "Kuulostaa paljon
paremmalta viihteeltä, kuin tämä moska mitä telkkari suoltaa. Ei
jumankauta kun samoja naamoja eri kanavilla, miten helkkarissa
ne jaksaa juosta visailusta ja tosishitistä toiseen joka päivä?
Milloin ne poraa jotain tyyliin TÄÄ on mun elämää ja milloin
räkättää hammaskuoret vilkkuen jonkun epäonnelle... blaah"
Niko tilitti mitä ilmeisemmin kaukosäädin kädessään kotonaan
Rovaniemellä. "Niin ja mikä ihmeellisintä, että ne jaksaa
kuvitella jonkun olevan vielä kiinnostunut niistä?" Harriet
30
naurahti. "Joo, taidan minäkin siirtyä HBO:n ja NetFlixin
asiakkaaksi. Tympii vaan tää YLE:n pakkomaksatus" Niko
puuskahti ja heitti kaukosäätimensä kädestään pöydälle. Harriet
avasi sähköpostinsa puhuessaan Nikon kanssa ja kirosi
mielessään postin tulviessa näytölle. Hänen pitäisi tehdä tämä
päivittäin, jotta siihen ei kuluisi niin kamalasti aikaa kerrallaan.
"Mitäh?" Harriet huudahti, kun näki silmissään vilahtavan
mielenkiintoista postia. Postia Reetta Kalliolta. "Hei Niko,
mulle on täällä jotain postia Reetalta, mä soittelen myöhemmin
uudestaan. Moi" Harriet sanoi ja lopetti puhelun lyhyeen. Hän
kelasi Reetan sähköpostin kohdalle ja avasi sen.
"Moro Harriet! Me ollaan pulassa mun
tyttären kans. Me haluttas pois tästä sotkusta mutta mä en tiedä
onnistuuks se mitenkään enää. Me ollaan tehty kaikenlaista mun
miehen kanssa mikä ei oo laillista. Mun mies ei haluu pois.
Mutta se juokin jo ihmisverta. Meidän verta, mun ja tytön. Me
kuulutaan sille. Mä oon juonut eläinten verta, mutta tyttö elää
vielä pelkällä energialla, jos ymmärrät mitä mä tarkotan. Mä
pelkään niin. Mä pelkään niitä. Kaikki tekee mitä ne käskee.
Ihan mitä vaan. Oon niin väsynyt kun painan kahta duunia ja
hoidan vielä tytönkin ja kämpän. Me ei nukuta juuri koskaan.
Aluksi mä voin hyvin, paremmin kuin ikinä koska me ei
häpäistä meidän kehoo millään. Ei viinaa, ei huumeita, ei mitään
31
lääkkeitä, ei röökii. Mä olin kuin uudestisyntyny. Mut nyt mä
olen kuolemanväsynyt ja pelkään ihan kaikkee ja kaikkialla.
Näen ne ja niitten kätyrit kaikkialla. Ne vahtii meitä koko ajan.
Mä en ole nytkään turvassa. Sä voit väittää mitä tahansa mulle,
mutta luultavasti mä kuolen tän takia..."
Harriet nousi ylös tuolilta ja paiskasi
kannettavansa kannen kiinni. Kylmät väreet kipittivät pitkin
selkäpiitä kuin kymmenien inhottavien hämähäkkien jalat. Hän
katsoi ulos ikkunasta ja huomasi illan hämärtyneen jo pimeyden
puolelle. Harriet ajatteli pientä tyttöä ja toivoi mielessään, ettei
tämä koskaan muistaisi yhtään mitään tästä kaikesta. Perheen isä
oli ruokkinut itseään vaimonsa ja tyttärensä verellä. Harrietia
ajatus kuvotti. Miten ja missä luotiin ensimmäinen kontakti. Se
oli tärkeää. Miten kauan kesti, ennen kuin aivopesu oli valmis.
Väsymys oli tehokas työkalu, oikea aseitten ase. Väsymystä
käytettiin kidutuksen muotona ja jokainen murtuisi sen voimasta
jossakin vaiheessa. Nukkumatta yhtään ei ollut yksikään
ihminen vielä selviytynyt elämästään. Harriet avasi
kannettavansa ja välitti Reetan sähköpostin Nikolle. Kuinka
paljon näitä verisynnin lumoissa olevia ihmisraunioita
mahtoikaan olla tässä maassa, toivottavasti tämä rajoittuisi vain
muutamaan ihmiseen. Muutamaan ihmiseen Tampereella ja
muutamaan ihmiseen Rovaniemellä, Harriet tuumiskeli ja lähti
32
alakertaan. Saija ja Hilla-Maria olivat tulleet kotiin ja ellei
Harrietin hajuaisti temppuillut, heillä oli mukanaan kiinalaista
ruokaa. Harriet huomasi olevansa nälkäinen ja työnsi
hartiavoimin kaikki pimeyden perilliset pois mielestään. Hän
tarvitsi muuta ajateltavaa vähäksi aikaa. Alhaalla odottavalla
tyttärellä oli näytettävää. Saija oli ostanut tytölle pienen
vaaleanpunaisen polkupyörän. Hilluska oli niin riemuissaan,
ettei Harriet voinut muuta kuin hymyillä ja kiittää Saijaa. Mutta
totuus oli, että Saija oli jo ostanut Hilla-Marialle ihan liikaa
tavaroita. He tarvitsisivat oman junavaunun kotiinpaluun
koittaessa viikon kuluttua, jotta kaikki tavarat saataisiin
kunnialla perille.
Hilluska nukkui jo syötyään itsensä
täpötäyteen kiinalaista ruokaa ja Saijan omatekemää vadelmatoffee-jätskiä. Harriet kaiveli aamuksi vaatteita tuolinselälle
odottamaan. Hän ei ollut aamuihminen ja kaikki ajattelu
aamukiireessä oli mahdotonta. Mustat farkut, oranssi
kauluspaita ja oranssit kukkakorvikset. Oranssi oli Harrietin
lempiväri. Huomenna olisi sitten toiseksi viimeinen luentopäivä
poliisikoulussa ja Harriet oli siitä tyytyväinen. Luennointi oli
hauskaa, mutta siinä olisi riittänyt jännitystä elämään ihan
yksinään. Harriet jännitti mielestään ihan kamalasti julkisia
esiintymisiä, vaikkei kukaan kuulemma sitä huomannutkaan
33
hänestä. "No ei kai, kyllähän mä nyt oksennukset pyyhin
suupielistä pois ennen kuin hyppään lavalle" Harriet oli
naureskellut asiaa Nikolle. "Jännittäminen on hyvä juttu, ilman
sitä esitys on tylsä, koska et välitä siitä mitä teet" Niko oli
todennut. Harriet huokaisi syvään muistolle, koska tilanne oli
juuri niin nyt. Hänen ei välittänyt enää pätkääkään luennoista,
juttu hakkasi takaraivossa sellaisella voimalla, ettei muulle
jäänyt tilaa. Hän sai tehdä kaikkensa, että pystyi olemaan läsnä
tyttärensä kanssa muutamat hetket päivästä ja että pystyi
nukkumaan yönsä edes jotenkin. Mutta hänen oli pakko pystyä
olemaan terävänä ja juuri se terävyys saattaisi olla
avainasemassa, kun jahdattiin puolivaloilla kulkevaa
verenhimoista vampyyrijoukkiota.
34
7.
Niko katseli edessään mielenkiintoista
paperia. Sakari Heinola. Tämä nimi oli pompannut esiin jo
kolmatta kertaa. Heinola oli maahantuoja, ravintoloitsija ja
ehkäpä vampyyriklaanin isä. Heinolalla oli poikkeamisbaari
Huone 13 Tampereella. Niko oli värvännyt ison joukon ihmisiä
avukseen tässä asiassa. Sakari Heinola oli nyt sellaisen
tutkimisen alaisena, että olisi ihme, jos mitään ei löytyisi.
Puhelin pirahti ja Niko toivoi soittajan olevan Harriet. Mutta
puhelimen ruutu näytti tuntematonta. "Niko Nerva" hän vastasi
puhelimeensa. "Meidän pitää tavata. Mä olen... olen tässä
pihalla" miesääni sanoi. "Anteeksi, mutta kuka olet?" Niko
kysyi ja alkoi samalla tehdä lähtöä ulos. "Olen Mikko. Lexan
veljenpoika" ääni sanoi ja sulki puhelimen. Niko jäi
tuijottamaan puhelintaan hetkeksi, mutta virkosi sitten takaisin
hereille ja harppoi ulos.
Niko ei ollut ihan varma mitä oli
odottanut näkevänsä ulkona, mutta tämä oli kyllä yllätys,
suorastaan järkytys. Mikko seisoi parkkipaikalla nojaten Nikon
autoon ja hengitti raskaasti. Kaveri oli selvästi huonossa hapessa.
35
Mikolla oli puoliselkään asti pitkät mustat hiukset, joissa oli
vitivalkoisia raitoja. Tyyppi oli kasvoiltaan lakanan valkoinen ja
halkaistu kieli lipoi käärmemäisesti rohtuneita huulia. "Liekö
pomo Lexan lempisukulaisia?" Niko huomasi miettivänsä ja
ryhdistäytyi. "Mä olen tullut puhuun" Mikko sanoi ja tuijotti
kiinteästi Nikoa silmiin. "Okei" Niko sanoi ja odotti
malttamattomasti jatkoa. "Mä tunnustan. Kaikki murhat" Mikko
hengähti ja kieli teki ylimääräisen kierroksen huulilla. Niko
nielaisi ja näytti sitten kädellään kohti poliisilaitoksen sisätiloja.
Niko toivoi Mikon puhuvan totta, mutta ei uskonut pätkääkään
asian olevan niin. "Voi helkkari, Lexa saa sykärin anyways..."
Niko mietti ja luotsasi horjuvaa miestä rappusiin. Mikko tarttui
oikealla kädellä ulkorappusten kaiteeseen ja Niko näki
tatuoinnin. Hän käänsi katseensa toiseen ranteeseen, muttei
nähnyt tatuointia, vaikka hiha olikin sopivasti ylhäällä. Kun he
pääsivät raput ylös tönäisi Mikko yhtäkkiä Nikoa rintaan. Niko
kaatui taaksepäin ja kieri rappuset alas kadulle karjuen ärräpäitä.
"Mitä helvettiä sä jätkä meinaat?" hän huusi kun kampesi
itseään ylös maasta. "Ikuinen elämä" kaveri mongersi ja iski
itseään kaulaan jollakin mitä oli kaivanut taskustaan. Niko yritti
ehtiä hätiin, mutta verta lensi ainakin kahdesta pistohaavasta
kaulalla ja näytti kuin sitä olisi tulvinut kaverin suustakin. Niko
huusi ovesta apuvoimia ja soitti ambulanssin kännykästään.
36
Niko hörppi kuumaa kaakaota
poliisiaseman kahviossa ja huomasi käsiensä tärisevän. Hän oli
nähnyt fanaatikkoja ennenkin, mutta jokin tässä jutussa oli
ainutlaatuista. Se oli pelko tai paremminkin sanottuna kauhu.
Pomo oli lähtenyt kotiin nitro suupielessä ja Sanna oli lähtenyt
kuskiksi. "Lexan veli on kuollut vuosia sitten sykäriin... Mikon
äiti asuu jossakin eteläisessä Suomessa" Sanna oli kuiskannut
ohimennen lähteissään. Puhelin pirahti ja sairaalasta ilmoitettiin
Mikon kuolleen elvytysyrityksistä huolimatta. Niko ei jaksanut
soittaa Harrietille vaan kirjoitti lyhyen sähköpostin. Hän oli
hirvittävän väsynyt ja tahtoi kotiin nukkumaan hetkeksi.
"Heinolalla oli jokin kiinteistö täällä Rovaniemellä. Siitä mä
otan kyllä selvää heti huomenna!" Niko ajatteli viimeiseksi
ennen kuin nukahti.
37
8.
Thelma Tallqvist alias Misty Moon
nauroi sydämensä pohjasta kannettavansa ruutua tuijottaen.
Hyviä uutisia heille. Hyvä poika, hyvä Mikko, hän ajatteli ja
silitti tummanruskeaa kissaansa, joka loikoili raukeana
emäntänsä vieressä sohvalla. Sirius oli siamilainen kissa ja
emäntänsä silmäterä. Thelma palasi sähköpostistaan
chatroomiin nimeltä Huone 13 ja jatkoi ohjeiden antoa
seuraajille. Numero 23 halusi tietää, koska hän saisi toisen
tatuoinnin oikeaan käteensä. "Kulta pieni, ei saa olla niin
kärsimätön! Saat tatuoinnin heti kun ansaitset sen. Heti kun juot
verta kanssamme". Misty Moon kirjoitti ja tavoitteli kauniilta
antiikkipöydältään tinapikaria. Pikarissa oli verta, ihmisverta.
Misty Moon sulki chatin ja valmistautui ottamaan videologin
pikarillisen nauttimisesta.
Thelma istui kynsibaarissa ja nautti
kuohujuomaa lueskellen naistenlehtiä. Joka toinen mainos
lupaili ikuista nuoruutta ihmevoiteiden avulla. Hah, jos olisivat
jotakin tienneet, mokomat puoskarit! Olisivat kysyneet häneltä,
sillä Misty Moon tiesi sen minkä Erzebeth Bathory oli tiennyt jo
38
1500-luvulla. "Veri vanhin voitehista" oli Misty Moonin motto.
Thelma katseli ulos kynsibaarin ikkunasta. Ulkona paistoi
aurinko, joka oli keväisin erityisen raakaa ja iljettävää. Thelma
inhosi sydämensä pohjasta kevättä, jos olisi ollut hänen
päätettävissään niin kevät olisi poistettu vuodenajoista syksyn
hyväksi. Syksy oli naisen lempivuodenaika, jolloin hän tunsi
heräävänsä henkiin ja olevansa täynnä energiaa. Syksyn tuoksu
oli kuoleman tuoksu, kun taas kevät haisi lähinnä koiranpaskalle.
Kevätihmisiksi tunnustautuvat ihmiset olivat yleensä
lapsellisella elämänuskolla varustettuja ituhippejä, joka oli
ihmisryhmä jota Thelma halveksui eniten. Thelma nuolaisi
huuliaan ja katsahti kynsiään. Pitkät ja terävät punaiset kynnet
olivat ainoa oikea valinta hänelle. "Laitetaanko kukkia?"
kysymykseen Thelma ei edes vaivautunut vastaamaan vaan
katsahti kysyjään murhanhimoisesti. "Mokoma lerppahuulinen
veripalttu" Thelma mietti mielessään ja iski hampaansa
ajatuksissaan kynsienlaittajan kaulaan. Tänään jäisi tytön tipit
saamatta. Hän oli käynyt täällä ennenkin, joten olisi luullut, että
tavat olisivat tulleet jo tutuiksi. Ihmiset olivat kovakalloisia ja
rahanahneudestaan huolimatta säälittävän usein tyhmiä. Thelma
naurahti itsekseen ja ajatteli Heinolaa. Siinä oli mies, jolle raha
oli tärkeintä maailmassa ja koska Sakari ei ollut ihan
tyhmimmästä päästä, Thelma oli ottanut tämän apurikseen.
Heinolassa oli jotakin mistä Thelma piti, mutta mies oli
39
kuitenkin vain ihminen, jonka pelon nainen saattoi haistaa.
Kynnet tulivat vihdoinkin valmiiksi ja Thelma maksoi laskun
ynseän oloisena. Hän tiesi olevansa kostonhimoinen muttei
pitänyt itseään silti kohtuuttomana. "Silmä silmästä"-periaate
sopi hänelle hyvin, eikä armo kuulunut hänen sanavarastoonsa
laisinkaan.
Thelma puki pitkät nahkasaapikkaat
jalkaansa ja minkkiturkin ylleen. Hän katsahti peiliin
hyväksyvästi ja lähti sitten taksilla kohti lentokenttää. Hän
lentäisi tänään Helsingistä Rovaniemelle. "Joulupukki saa
seurakseen Vampyrellan, mutta kai sinne brutaaliin pohjolaan
kaksi kuuluisuutta sentään mahtuu" Thelmaa nauratti ajatus
yhteiskuvasta Joulupukin kanssa.
40
9.
Harriet ulvoi naurusta katsoessaan
itseään peilistä. Suoraan sanoen musta goottimekko ja
feikkilävärit eivät pukeneet häntä. Harriet näytti mielestään
samalta kuin Peppi Pitkätossu tungettuna prinsessalookiin. "Mä
näytän ihan keinotekoiselta, ihan liian läpinäkyvää touhua tämä"
hän mietiskeli ääneen. "No ei mun mielestä, vaikka täytyy kyllä
sanoa, että tykkään enemmän aidosta Harrietista!" Saija sanoi ja
yritti estää Hilla-Mariaa kiskomasta feikkiläväreitä irti äitinsä
naamataulusta. "Kuinkas sun aamuinen esitelmäs meni ?" Saija
kysyi ja antoi Hilluskalle hiusharjan leluksi. "No siinähän se. Ei
kukaan haukkunut pystyyn. Mutta mua jurppii itteeni se, etten
oo nyt oikein terässä" Harriet sanoi ja tuskaili mustien
klipsihiusten kanssa.
Harriet oli tilannut taksin, sillä
istuminen täpötäydessä bussissa keskustaan näissä vetimissä ei
innostanut häntä yhtään. "No ainahan mä olisin voinut sanoa,
että naamiaiset tai polttarit tai jotain" hän mietti mielessään.
Harriet jäi pois taksista Stockan takana ja lähti sitten
kävelemään kohti Nikon lähettämää osoitetta. Huone 13
41
niminen baari piti olla jossakin tässä näin. Harriet katseli
ihmeissään ympärilleen. Eihän tässä ollut mitään sen nimistä
paikkaa. "Mitäs ettit?" miesääni kysyi hänen takaansa yllättäen.
"Hui, joo tota mä ettin Huone 13 nimistä mestaa" Harriet sanoi.
"Ei sellasta oo enää" mies sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn. "Mä
olen C" mies sanoi ja hymyili vinoa hymyä, jolloin ylipitkä
kulmahammas vilkahti ilkeästi. Harriet tarttui ojennettuun
käteen ja sanoi olevansa H. "H niin kuin Hellu?" mies kysyi. "C
niin kuin Callu ?" Harriet kuittasi takaisin. "Jaha, no joo.
Mennääks tohon rokkimestaan vähän turiseen H?" mies kysyi ja
hymyili aina vaan leveämmin, jolloin Harriet pongasi toisenkin
hiotun ylipitkän kulmurin. "Ok" Harriet vastasi.
Nickelback messusi kaiuttimista ja
känniset asiakkaat hoilasivat pöydissään niin, ettei normaalilla
äänellä keskustelusta tullut yhtään mitään. "Voi hitto miten mä
vihaankaan näitä paikkoja" Harriet mietti mielessään. "Sanoiks
jotain H?" C kysyi kumartuen eteenpäin pöydän toiselta puolelta.
"Een... tai tuuminpa tässä vaan, että helkkarin hyvä meno!"
Harriet vastasi huutamalla. "Joo-o. Muttei sellanen kun Huone
13:sta. Se oli ihan God. Unholy God. Ihan hirveitä friikkei siellä.
Just sellasta mistä meikä tykkää. Friikeistä" C sanoi ja silmät
loistivat ylisanojen kanssa kilpaa. "Niin mä olen kuullut, mutta
kerro lisää" Harriet yllytti ja tarjosi lisää juotavaa. "Ei pitäis
42
juoda, mutta minkäs teet kun ei ole sisuskaluja. Mä yritin olla
juomatta kun se muija, on muuten saatanan upee muija se, niin
se kävi täällä puhumassa. Se teki muhun paaaaljon isomman
vaikutuksen kun se ukko. Ukko oli sellanen puunaama, Saku
Seiväs tai joku, eikä kuule ny siinä hyvässä mielessä, vaan
sellanen mulkku se oli... tajuuks ei se mulkku ollu seiväs vaan
se ukko oli seiväs?" C varmisteli silmät harittaen, että Harriet
pysyi kärryillä. "Joo, kyllä mä käsitän, kerro lisää vaan" Harriet
vastasi ja huokaisi sisäänpäin. Nämä tällaiset työkeikat jättivät
taatusti jälkensä. Hirvittävän pitkältä tuntuneen puolituntisen
jälkeen Harriet alkoi olla varma siitä, ettei C:llä ollut enää
mitään uutta kerrottavaa hänelle. "Mun tarvii nyt lähtee. Kiitti
seurasta" Harriet sanoi ja nousi ylös tuolilta. "Kiitti kuule sulle
ittelles vaan. Sä oot jotenkin erilainen H. Pysy tommosena tyttö"
C sanoi ja kankesi itsensä ylös halaamaan Harrietia. Päästyään
ulos tunkkaisesta juottolasta Harriet pysähtyi kadulle
hengittelemään syvään raikasta yöilmaa. Oliko Saku Seiväs
Sakari Heinola ja kuka oli tämä vaikutuksen tehnyt nainen.
Miksi Huone 13 oli suljettu. Harrietista tuntui, että yhtä
vastausta kohti ilmaantui aina monta uutta kysymystä. Tämä
juttu oli kuin tahmainen hämähäkinseitti. Harriet päätti
matkustaa takaisin Saijalle bussilla, koska rooliasu oli mennyt
täydestä koko illan. Bussi oli melko tyhjä, yöeläjät eivät vielä
palanneet koteihinsa kaupungilta, olivat hädin tuskin vasta
43
aloittelemassa. Harrietin oli ikävä Nikoa. Hän tunsi itsensä
yksinäiseksi ja jotenkin matalatehoiseksi, jos he olivat yhdessä
Nikon kanssa kilpa-auto niin hän oli yksin aasi ja kärryt. Harriet
sulki silmänsä ja kuunteli Metallican "Seek and Destroy"-biisin
puhelimestaan, vaikka ehkä Marilyn Manson olisi sopinut
paremmin tunnelmaan.
44
10.
Niko ajoi navigaattorin avustamana
kohti Sakari Heinolan omistamaa tonttia. Päätieltä käännyttyään
hän joutui pienelle ja huonokuntoiselle metsätielle, jossa puut
läimäyttelivät auton laseihin yhtenään. Niko vilkaisi metsään,
joka oli tiheää ja miltei läpitunkematonta hämärän tyyssijaa.
Hän nielaisi ja ravisteli kauhuelokuvat mielestään. Yhtäkkiä tie
loppui kuin seinään ja edessä oli valtava huonokuntoinen lato.
Niko hyppäsi ulos autostaan ja käveli lukitun ladon ohitse. Reitti
oli vaikeakulkuinen ja Niko arveli, että yleensä pihamaalle
kuljettiin ladon läpi. Ladon takana oli pieni pihapiiri ja vanha
iso omakotitalo, jonka katolla istui muutama varis. Linnut
kallistelivat päätään ja katselivat Nikoa, joka heilautti kättään.
"Terve" Niko sanoi ääneen vain murtaakseen pahaenteisen
hiljaisuuden. Hän käveli omakotitalon taakse ja näki kymmeniä
laatikoita maassa. Käveltyään hiukan lähemmäs mies tajusi mitä
katseli. Kymmeniä ruumisarkkuja, joista osassa oli kansi kiinni
ja osassa se repsotti auki tai oli maassa arkun vieressä. Niko
tunsi sydämensä hakkaavan ja hengityksensä kiihtyvän. Onneksi
hän oli lähtenyt aamupäivällä liikkeelle, sillä illan hämärtyessä...
yhtäkkiä takaa kuului rääkäisy ja Niko karjaisi pelosta vain
45
huomatakseen, että linnut olivat hajaantuneet ilmaan katolta.
"Perhanan linnut!" hän manasi ja kokosi itsensä. Tarkasteltuaan
hetken arkkuja ja maisemia Niko päätti lähteä takaisin kotiin.
Hänellä oli epämiellyttävä olo koko kotimatkan.
"Heinola" kuului puhelimesta ja Niko
hätkähti. Mies tosiaan vastasi hänelle kymmenien turhien
soittojen jälkeen. Niko esitti kutsun tulla poliisiasemalle
kuultavaksi, eikä malttanut mieltään olla kysymättä
ruumisarkuista. Tuli pitkä hiljaisuus ja Niko luuli jo miehen
kadonneen puhelimen toisesta päästä. "Sä olet käynyt mun
tontilla. Miksi? Onks sulla kotietsintälupa? Ja miksi olis?" mies
tykitti vastakysymyksiä taukoamatta. "Kun en saanut teitä kiinni
niin ajattelin piipahtaa katsomassa olisitteko mahdollisesti
mökillänne" Niko sanoi muina miehinä ja kertasi kysymyksensä
ruumisarkuista. "Mä myyn kaikenlaista. Ne on
myyntiartikkeleita ne ruumisarkut" Heinola vastasi ja lupasi
ilmaantua poliisilaitokselle viikon sisällä. Niko toivotteli
mukavat päivänjatkot Heinolalle ja sulki puhelimensa. Inhottava
olo ei ottanut hellittääkseen. Onneksi Harriet palaisi pian
Tampereelta, hän tarvitsi Harrietin herkkiä tuntosarvia avukseen.
Pomokin oli sairaslomalla veljenpoikansa tapauksen takia ja
Sanna oli tolkuton hörhö kaikessa mikä liittyi alakulttuureihin,
joten hän oli kaiken kaikkiaan aika yksin tässä jutussa. Niko ei
46
uskonut oikein mihinkään ennen kuin itse asian näki tai todisti,
siinä mielessä hän oli kyllä Nuuskamuikkuskastia. Mutta tässä
jutussa oli itsessään jo niin outoja asioita tapahtunut, ettei niitä
voinut ohittaa olankohautuksella. Rituaalinomaiset murhat
veren- ja silmienpoistoineen saattoivat olla varoituksia lahkon
seuraajille, mutta ihmisveren juonti omilta perheenjäseniltä
olikin sitten hiukan vaikeammin selitettävää. Niko oli valmis
kallistumaan siihen suuntaan, että ainakin osa tästä porukasta
tosiaan uskoi siihen mitä teki, mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa,
että taustalla saattoi silti olla ihan tavanomaiset vaikuttimet
kuten raha ja valta. Ne tylsät ja alati toistuvat syyt hyvien tai
huonojen tekojen takana. Niko käveli laittamaan kahvia ja
huomasi ison lapun Sannan työpöydällä. Itse naista ei näkynyt
missään. Niko käänsi lapun itseensä päin ja purskahti nauruun.
Lapussa komeili kissankorkuisin kirjaimin
"SHOPPAILEMASSA". Aika monet käyttivät työaikaa
kauppakäynteihin tai parturiin, mutta harva sen uskalsi yhtä
uhmakkaasti myöntää kuin Sanna.
47
11.
Thelma istui hiljaa paikallaan. Sakari
vilkuili vaivihkaa naista aurinkolasiensa takaa. Nukkuiko
Thelma, hän mietti ja ajoi kohti kaupunkia lentokentältä. Sakari
oli tavannut Thelman ensimmäisen kerran Tallinnassa vuonna
2008 ja paria vuotta myöhemmin he olivat törmänneet
Tukholmassa, jolloin yhteistyö sai alkunsa. Sakari ei tiennyt
naisen menneisyydestä mitään, vaikka oli itse tullut kertoneeksi
yhtä ja toista Thelmalle vuosien varrella. Kerran hän oli asiasta
avautunut naiselle, joka kuittasi koko kysymyksen historiastaan
naurahduksella. "Sakari hyvä, meillä on vain tämä hetki.
Menneisyys on poissa ja tulevaisuus lasissa läikkyvää vettä".
Kaksipäinen hopeakäärme killui naisen käsilaukun kahvasta.
"Kaksi päätä" mies mietti hiljakseen ja aikoi pitää visusti huolen
siitä, että saisi säilyttää oman päänsä kaulan jatkona
tulevaisuudessakin. Sakari oli ennen kaikkea liikemies ja jos hän
jotain rakasti tässä maailmassa niin tuottoisia bisneksiä. Tämä
bisnes oli yksi parhaista mitä hänellä oli koskaan ollut,
rahallisesti, mutta muuten hän oli alkanut empiä. Mies hieraisi
sänkipartaansa ja hätkähti kun Thelma alkoi yhtäkkiä puhua.
"Mikä sinua vaivaa Saku? Et ole ihan oma itsesi tänään" nainen
48
sanoi ja nosti aurinkolasit silmiltään. Vihreissä silmissä oli
myrkyllinen sävy. Ne olivat enemmän jonkun suoeläimen
pistävät silmät kuin ihmisen. "Ei tässä mitään. Se kyttä mua
vaivaa, jos joku" Sakari vastasi ja keskittyi ajamiseen. Hän oli
alkanut pelätä, että muija luki ajatuksia. "Älä naurata, kyttä on
vaan kyttä. Meillä on tärkeämpääkin mietittävää kuin joku
vähäjärkinen maalaispoliisi" Thelma huokaisi sanat ulos
suustaan ja asetti aurinkolasit takaisin nenälleen. Nainen
nojautui hitaasti takaisin kiinni autonpenkkiin. "Onko
klaanisodat nyt käyty. Ohitse. Petturit poistettu
keskuudestamme. Ne kysymykset ovat tärkeitä, muu on roskaa"
Thelma mutisi silmät kiinni. "Joo onhan ne mutta..." Sakari
aloitti. "Ei mitään muttia! Puhuminen on ylimainostettua,
varsinkin jos ei pysytä asiassa. Sinä haluat rahasi ja minä haluan
klaanini Sakari hyvä ja niin kauan kuin nämä kaksi asiaa ovat
tasapainossa... Saat elää" Thelma kuiskasi ja raapaisi kynnellään
miehen kättä. "Helvetti, toi sattu" Sakari parahti kun veri alkoi
virrata pitkin kättä. Verinorot uhkasivat pudota kädeltä alas
auton lattialle, mutta Thelma oli nopeampi ja nuolaisi ne
suuhunsa. "Keskity ajamiseen pölvästi" Thelma sähähti kun
auto alkoi ajautua toiselle kaistalle. Sakari palautti auton
oikealle kaistalle ja yritti rauhoittaa mielensä. Miehen sydän
hakkasi lujaa ja hikikarpalot alkoivat valua ohimoilta kaulalle.
Muija oli verenhimoinen peto, joka oli helvetin nopea
49
liikkeissään, luki ajatuksia ja näytti kolmekymppiseltä, vaikka
passista selvisi karu totuus. Eukko oli syntynyt 1951. Thelma oli
yli kymmenen vuotta vanhempi kuin hän, mutta sai miehen
tuntemaan itsensä ikäkuluksi saappaaksi suurimman osan ajasta.
Sakari huokaisi ja vilkaisi ensin kättään, joka ei enää vuotanut
verta ja sitten naista, joka näytti taas nukkuvan. Mies siristi
silmiään ja puri hampaitaan yhteen päättäväisesti. Hän ei antaisi
muijan pelotella itseään. Hän oli selviytyjätyyppiä, sitä tyyppiä,
joka selviytyäkseen oli valmis tekemään ihan mitä tahansa,
vailla omantunnontuskia.
Tapio Tervola, lempinimeltään Danny,
istui aurinkotuolissa hämärällä terassilla Heinolan tilalla. Hän
odotti isäntäväen saapumista malttamattomasti. Mies katsahti
käsiinsä ja virnisti ylpeästi. Hänellä oli nyt himoitut tatuoinnit
molemmissa käsissään ja se teki hänestä osan kuolematonta
kulttia. Danny oli helsinkiläinen viihdetaiteilija, oikeastaan
varsinainen jokapaikanhöylä taiteen alalla. Hän oli tanssija,
tulennielijä ja stand up-koomikko, ainakin ollut. Mies kumartui
ottamaan pöydältä smoothielasinsa. Jotenkin miehestä oli
alkanut tuntua, että tämä elämä kultin jäsenenä vaati veronsa.
Hän olikin tarkoituksellisesti hidastanut elämänsä hektisyyttä,
mutta kaikkia se ei tuntunut miellyttävän. Heinola oli antanut
sen suuntaista palautetta, että piti pitää kaikki langat käsissään ja
50
jatkaa takomista kun rauta oli kuumaa. Danny naurahti ääneen,
sillä hän jätti Heinolan sanomiset täysin omaan arvoonsa, vain
Thelman mielipide oli tärkeää. Thelma oli jumalatar Dannyn
silmissä ja Heinola tämän ylimaallisen naisen räkyttävä
rakkikoira. Danny oli ollut Thelman lumoissa jo vuosia ja hän
oli toiminut naiselle verenluovuttajana pitkään. Ennen kuin mies
oli tuntenut Tallqvistia, hän oli ollut yksi ikuisista etsijöistä,
joille jokainen guruksi esittäytyvä henkilö oli ollut mahdollisuus.
Nyt tämä asia nauratti Dannya, nauratti ja itketti yhtaikaa. Hän
oli kumartanut lukuisia niin sanottuja pyhiä ihmisiä
tunkkaisessa yksiössään Kalliossa ja lausunut kummallisia
mantroja päästäkseen osaksi pyhää ketjua, ollakseen yksi helmi
loputtoman pitkässä elämän helminauhassa. Mutta se kaikki
muuttui kuin sormia napsauttamalla kun hän tapasi Thelman.
Silloin hän tiesi, että oli tullut kotiin, eikä vain tiennyt vaan
tunsi jokaisella solullaan. Se oli kuin megatonnin sähköshokki
ja hän antautui vain nauttimaan tunteesta. Kertaheitolla hänen
elämäänsä oli tullut tarkoitus ja tunne siitä, että hän oli elossa.
Danny nosti kätensä lähelle kasvojaan ja hän jopa kuvitteli
näkevänsä veren kuohuvan villisti suonissaan. Mies kuuli
lähestyvän auton ääntä tieltä ja hän laski kädet alas syliinsä
hitaasti. Danny sulki silmänsä ja valmistautui tapaamaan
valtiattarensa.
51
12.
Harriet pakkasi omia ja Hilla-Marian
vaatteita matkalaukkuun. He lähtisivät huomenna illalla takaisin
kotiin Rovaniemelle. He matkustaisivat yöjunalla ja heille oli
varattuna oma hytti. Saija oli lähtenyt Hilluskan kanssa vielä
shoppailu- ja kyläilykierrokselle. Harriet arveli, että siihen
kuluisi koko päivä. Hän avasi kannettavansa ja kaivoi sieltä
esiin kansion, jossa oli Tampereen poliisin suorittamia
kuulusteluita koskien Huone 13-baaria ja autokolaria, jossa
kuolivat Reetta Kallio ja hänen miehensä Olli. Reetta oli ollut
pesulassa ja vanhainkodissa töissä. Olli oli ajanut bussia, taksia
ja rekkaa. Mies oli myös työskennellyt portsarina mm. Huone
13-baarissa. Pariskunnan yhteenlasketut tulot olivat huimat,
mitä ei olisi arvannut asuinpaikasta ja ulkoisesta tyylistä. Harriet
huomasi pureskelevansa taas poninhäntäänsä. Ällöttävä tapa,
josta olisi päästävä eroon, hän ajatteli ja heitti hiukset olan ylitse
selän taakse. Yhtäkkiä Harrietin silmiin osui jotakin
mielenkiintoista. Huone 13 chattiroom. Tampereen poliisi oli
roikkunut siellä melkein kuukauden päivät, mutta mitään kovin
raskauttavaa sieltä ei oltu löydetty. "Internet on hullujen ja
rikollisten paratiisi, sairaitten mielien valtava temmellyskenttä,
52
jossa pätevät viidakon lait. Siellä me olemme ainakin
kymmenen askelta jäljessä" oli Harrietin opettaja ja mentori
sanonut joskus poliisikouluaikoina ja tuskin tilanne oli siitä
kauheasti parantunut. Harriet vilkaisi kävijämääriä, iso luku.
Sitten hän perehtyi vakiochattaajien määrään. 113.
"Satakolmetoista!" hän puuskahti ääneen. Ajatus siitä, että
Erikan, Reetan, Ollin, Onnin ja Mikon kaltaisia ihmisraunioita
olisi sellainen määrä, oli kauhistuttava. Nämä ihmiset saattoivat
painaa kolmea duunia ja olla täysin mentaalisesti hämärän
rajamailla, ruokkien omalla verellään perheenjäseniään tai
juoden toisten tarjoamaa veriravintoa. Ilman unta ja jatkuvan
pelon alla elävinä nämä ihmiset olivat helposti ohjailtavissa
toteuttamaan mitä hirveämpiä tekoja, mutta siltikin yksi asia
mietitytti Harrietia. Koska nämä ihmiset olivat älyttömän hyvä
rahasampo jollekin, miksi murhat. Jotain muutakin tähän täytyi
liittyä kuin raha. Oliko se sitten toinen Nikon lempiaiheista,
nimittäin valta, sitä Harriet ei osannut vielä sanoa. Hän odotti jo
kärsimättömästi kotiinpaluuta, sillä hänestä tuntui, että kaukana
Rovaniemellä olisi tämän jutun päänäyttämö, eikä hän halunnut,
että Niko olisi siellä yksin.
Saija soitti Harrietille, että he tulisivat
Hilluskan kanssa myöhään kotiin. Harriet kaivoi jääkaapista
eilisiä ruuantähteitä ja pyöräytti niistä värikkään pyttipannun.
53
Hän söi hyvällä ruokahalulla ja joi lasillisen valkoviiniä ruuan
kanssa. Todettuaan, ettei telkasta tullut taaskaan mitään
katsomiskelpoista, Harriet päätti ottaa nokkaunet ennen kuin
muut palaisivat kotiin. Hän näki unta variksista. Linnut
lentelivät kattojen yllä taivaalla ja aurinko paistoi lämpöisesti.
Vähitellen unen sävy vaihtui pilviseksi ja hämäräksi. Varikset
olivat laskeutuneet jollekin pihalle metsän keskellä. Linnut
tepastelivat edestakaisin jotenkin häiriintyneen oloisesti ja
nokkivat jotakin maasta. Harriet lipui unessa lähemmäksi
nähdäkseen mitä linnut puuhasivat. Ne nokkivat ja nokkivat.
Harriet yritti hätistää lintuja pois. Päästyään ihan lähelle ja
kumarruttuaan alas hän näki, että linnut nokkivat maahan
puoliksi hautaantunutta ihmistä. "Hus hus hus senkin hirviöt!"
Harriet huusi unessa ja linnut kaikkosivat kauemmaksi
tarkkailemaan tilannetta. Harriet alkoi kaivaa käsin ihmisen
kasvoja esiin maasta. Linnut olivat nokkineet miehen silmät
päästä. Miehen, joka oli hänelle tuttu. Harriet alkoi kiljua. Mies
oli Niko. Niko ilman silmiä ja maahan haudattuna. Harriet
heräsi ja säntäsi ylös sohvalta. Hänen paitansa oli hiestä märkä
ja sydän hakkasi rinnassa. "Helvetti sentään" Harriet manasi ja
tarttui puhelimeensa. Hän soitti Nikolle, joka vastasikin onneksi
nopeasti. "Mikä hätänä Harriet?" Niko kysyi ja Harriet purskahti
itkuun. Hän yritti koota itsensä, ettei Niko ajattelisi hänen
seonneen kokonaan. "Näin pahaa unta" Harriet sopersi ja Niko
54
lohdutteli häntä. Niko kuulosti niin tavanomaiselta ja järkevästi
omalta itseltään, että Harrietia alkoi samaan aikaan nolottaa ja
naurattaa. "Sorry, että mä tälläi häiritsin sua" Harriet sanoi
rauhoituttuaan täysin. "Ei kuule haittaa mitään. Mä olen
lähdössä tarkastaan yhden jutun vielä tänään, mutta muuten
onkin ollut aika tylsä päivä. Pomo palas saikulta ja oli kuin
persiisiin ammuttu karhu, eli vahvasti oma itsensä" Niko
naureskeli. "Eli kaikki hyvin ja normaalisti laitoksella siis"
Harrietkin naurahti ja päästi Nikon tekemään töitään.
Harriet istui vessanpöntöllä ja tuijotti
tikkua. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Hän oli puhelun jälkeen
saanut ajatuksen lähteä kauppaan siltä seisomalta ja kaupasta
hän oli ostanut Lontoonrae suklaata ja raskaustestin. Siinä hän
nyt istui pytyllä ja tuijotti positiivista tulosta. Hän oli raskaana.
Hän ja Niko odottivat vauvaa. Aivoitus tähän testin ostoon oli
tullut jatkuvasta vetistelystä, mikä ei ollut ollenkaan tyypillistä
Harrietille. Hän ei itkenyt usein, varmaankin liian harvoin,
mutta se ei tehnyt hänestä tunteetonta ihmistä, ainakaan omasta
mielestään. Toisille oli vain luonnollisempaa näyttää
tunteittensa koko kirjo julkisesti kuin toisille. Myöskin
värikkäitten ja todentuntuisten unien määrä oli alkanut
epäilyttää Harrietia. Kun hän oli odottanut Hilla-Mariaa olivat
unet olleet samanlaisia. Jotenkin sitä luulisi näkevänsä unia
55
haikaroista ja pehmonalleista, eikä hirviöistä ja sarjamurhaajista,
mutta kai luonto tiesi paremmin asiat. Intuitio vahvistui
raskausaikana käsikädessä paranevan hajuaistin kanssa, eikä
kumpikaan ominaisuus ollut pelkästään miellyttävää. Koska hän
kertoisi asiasta Nikolle. Mitä Hilluska tuumisi. Tuhat kysymystä
tulvahti hänen mieleensä ja Harriet päätti työntää jokaisen
kysymyksen yksitellen pois, jonnekin kauas, odottamaan oikeata
hetkeä. Harriet kuuli autonovien käyvän ja hän arvasi, että Saija
ja Hilluska olivat vihdoinkin kotona. Hän työnsi
raskaustestitikun piiloon farkkujensa taskuun ja meni alakertaan
vastaanottamaan väsyneet kyläharakat kotiin.
56
13.
Niko ajoi illan hämärtyessä kohti
Heinolan erämaatonttia. Kymmenet asiat pyörivät hänen
päässään ja mies avasi autoradion saadakseen muuta ajateltavaa.
Radiossa puitiin ilmastonlämpenemistä ja Niko vaihtoi kanavaa.
Hän halusi kuulla musiikkia. RadioRock soitti Judas Priestia ja
se kelpasi miehelle juuri nyt. Hän ehtisi hyvin ennen pimeän
tuloa käydä tontilla ja ottaa muutamat valokuvat, vaikka
Harrietin ne valokuvat olisi pitänyt ottaa. Harrietilla oli
maaginen valokuvaussilmä. Päästyään pikkutielle Niko sulki
radion. Kuoppainen tie ja tielle rönsyilevät puunoksat vaativat
täyden huomion. Yhtäkkiä Niko oli näkevinään liikettä metsässä
oikealla puolella autoa. Hän pysäytti auton ja jäi tuijottamaan
synkkään metsään. Ei mitään, ei edes tuulenvirettä oksistossa.
Hän naurahti ääneen ja käänsi katseensa takaisin tielle. Ihmisiä,
iso joukko ihmisiä seisoi tiellä kuin tyhjästä ilmestyneinä. Niko
avasi autonoven ja hyppäsi ulos autosta. "Terve, olisko Heinola
paikalla. Sakari Heinola ?" Niko kysyi ja jäi odottamaan
vastausta. Kukaan ei puhunut hänelle mitään, tuijottivat vain
häntä karmivan hiljaisuuden vallitessa. "Tää menee just niin kun
mun surkeat esitelmäni kouluaikoina" mies mietti mielessään ja
57
yritti pysyä tyynenä. "Tämä on yksityistie, joka johtaa
yksityistontille, jossa on meneillään yksityistilaisuus" naisääni
kuului puhuvan ja porukka jakautui kahtia naisen edestä. Niko
otti pari askelta eteenpäin ja joku hänen sivullaan oleva henkilö
alkoi murista. "Mä olen Niko Nerva Rovaniemen rikospoliisista
iltaa" Niko sanoi ja ojensi kätensä naista kohti, jonka omituiset
vaatteet ja erikoiset silmät kiinnittivät miehen huomion
ensimmäisenä. "Minä tiedän kuka sinä olet, mutta sinä et taida
tietää kuka minä olen" nainen naurahti ja ojensi kätensä kohti
Nikoa. Samalla Niko kuuli takaansa ääntä ja hän yritti kääntyä,
mutta ei ehtinyt kun isku kumahti hänen takaraivoonsa. Niko
tippui maahan ja ontto nauru kaikui hänen korvissaan, kunnes
hän menetti tajuntansa.
58
14.
Danny katsoi surkeaa ilmestystä
hämärän kopin lattialla ennen kuin veti oven kiinni perässään.
"Typerä kyttä!" hän manasi mielessään ja salpasi oven huolella.
Jos ne olisivat tienneet kuinka naurettavaa heidän pyristelynsä
oli, mutta kun eivät tienneet. Maailman valaistumiseen olisi
vielä matkaa, mutta sitä odotellessa Danny aikoi nauttia
erityisasemastaan täysin rinnoin.
"Mitä ihmettä me tehdään tolle
kytälle?" Sakari kysyi ja kurtisti otsaansa ärtyisästi. "Me
tapamme hänet tiistaina keskiyöllä täydenkuun aikaan" Thelma
vastasi ja hymyili. Sakaria ei enää jaksanut ihmetyttää Thelman
tyyli. Nainen sai kaikkein järjettömimmätkin ajatukset
kuulostamaan loogisilta. Thelman sana oli laki ja tämän lain
edessä oli turha pyristellä. Mutta Sakarilla oli suunnitelmia. Hän
alkoi olla kypsää kalkkunaa tähän touhuun. Hän katsoi
minkkiturkkiin verhoutunutta naista, jolla ei edes yhtä pientä
hikipisaraa virrannut ohimoilta tässä kesäisessä lämpötilassa ja
isoa joukkoa ihmisraunioita, joitten katseessa oli yhtä vähän
inhimillisyyttä kuin poliitikon puheissa totuutta. Sakari huokaisi
59
sisäänpäin. Tämä oli ollut hauskaa ja tuottoisaa, mutta kaikki
päättyi aikanaan ja nyt alkoi olla hyvästien aika. Mies tunsi
Thelman katseen itsessään ja hän vaihtoi salamana ajatuksensa
toisaalle.
60
15.
Sunnuntai-ilta alkoi vaihtua yön
puolelle. Harriet katseli nukkuvaa Hilla-Mariaa junan
makuuhytissä. Saijalla oli pokka pettänyt täysin juna-asemalla
heitä saattaessa ja nainen oli vollottanut niin Harrietin kuin
Hilluskankin takin olkapään ihan märäksi kyyneleistä. Harriet
oli saanut nipistettyä itsestään sen verran itsekuria, ettei ollut
sortunut kyynelehtimään tällä kertaa. Hilluska oli ollut hiukan
ihmeissään tunteenpurkauksista ja takertunut lujasti äitinsä
kaulaan kiinni.
Harriet asettui sängylle pitkäkseen ja
yritti muistella miltä Hilla-Marian odotusaika oli tuntunut.
Aluksi oli ollut aamupahoinvointia, joka ei kyllä katsonut kelloa.
Hän oli oksennellut kaikkina vuorokaudenaikoina ja ollut vaipua
jo epätoivoon, mutta sitten yhtäkkiä kun kolme kuukautta tuli
täyteen se loppui. Loppui kuin seinään koko pahoinvointi.
Kahvi oli maistunut pahalta ja korvapuustit taivaalliselta.
Omenoita hän oli syönyt pienen omenatarhan verran ja
raskauskiloja oli kertynyt 22. Harriet naurahti mielessään ja
taputteli olematonta vatsaansa. Mitäköhän Niko sanoisi. Hänellä
61
oli kova ikävä miestä. Hän laittoi Nikolle hyvänyöntoivotuksen
tekstiviestinä ja sulki sitten silmänsä. Junassa oli helppo
nukahtaa.
62
16.
Niko heräsi ja yritti varovasti availla
silmiään. Päätä särki ja hän hapuili pimeässä takaraivoaan
kädellään. Takaraivossa tuntui mahtava kuhmu. Hänet oli
suljettu jonnekin pimeään huoneeseen. Pimeään ja kosteaan
tilaan, jossa haiskahti vahvasti homeelle. "Tämän täytyy olla
kellari" Niko mietti ja yritti nousta maasta ylös. Mutta ylös
yrittäminen sai kuvottavan tunteen vyörymään koko kehon
ylitse ja mies luovutti. Hän istuutui takaisin kostealle lattialle.
Nikoa palelsi ja hänen oli nälkä, vaikka se tuskin olisi hänen
murheistaan suurimpia. Niko tunnusteli takkinsa taskuja
epätoivoisesti ja toivoi löytävänsä puhelimen, taskulampun tai
edes suklaapatukan, mutta turhaan. Hänen taskunsa oli
tyhjennetty kaikesta tavarasta.
Niko katseli pimeää ja pimeä katseli
häntä. Hän ei tiennyt kauanko oli ollut kellarissa, eikä hän
tiennyt oliko yö vai päivä, mutta sen hän tiesi, että vaikeuksia
olisi tulossa. Hän soimasi itseään siitä, että oli lähtenyt yksin
iltaiselle valokuvausristiretkelleen ja jättänyt ilmoittamatta
asiasta kenellekään. "Mähän olen ihan kuin joku juusto jostakin
63
epäuskottavasta kauhuleffasta, joku saatanan urpo" Niko
tuumiskeli ja naurahti kuivasti omalle huonolle huumorilleen.
Harriet olisi nauranut, hän mietti ja yksi itsepäisen tottelematon
lämmin kyynel vierähti miehen karhealle poskelle. Hän sulki
silmänsä ja hengitteli rauhallisesti ajattelematta mitään. Tässä
olisi nyt pidettävä pää kylmänä, oli kaivettava kaikki ne
hippuset zeniä ja jediä esiin mitä miehestä löytyisi. Hän tunnusti
sen faktan, että yksin selviytymismahdollisuudet olivat vähäiset,
mutta taistelutta hän ei tästä maailmasta lähtisi.
Niko oli nukahtanut ja heräsi
kolahdukseen kun ovi aukesi. Valo sattui silmiin ja mies suojasi
silmiään kädellään. "Tos on ruokaa ja vettä. Syö ja juo" naisääni
sanoi hiljaa. Sisälle työnnettiin lautanen ja vesipullo. Niko yritti
sanoa jotain, mutta ovi paiskattiin tylysti kiinni ennen kuin hän
ehti ääneen. Niko kurottautui kädellään vesipulloon päin ja
osuikin siihen. Hänellä oli niin kova jano, että vesi maistui
taivaalliselta. Ruokakin tuoksui hyvältä miehen nenään ja hän
päätti myös syödä. Hän onnistui haromaan käsillään lautasenkin
luokseen ja tunnusteli ensin mitä sillä oli. "Hampurilainen" mies
tuumasi ja yritti olla ajattelematta mitä verenimijälahkon
purilainen mahtoi sisältää. Hän haukkasi hampurilaista ensin
varovasti näykkäisten ja todettuaan sen syömäkelpoiseksi ahmi
loput suuhunsa hetkessä. Sitten hän asettui taas makuulleen
64
kostealle lattialle. "Päivä, siellä oli ollut päivä" hän ajatteli
ennen kuin nukahti jälleen.
65
17.
Harriet kantoi Hilla-Mariaa ja
matkalaukkuaan Rovaniemen juna-asemalla kohti taksia. He
ajaisivat taksilla Koskikadulle, vaikka Harriet oli ensin
suunnitellut kävelyreissua kotiin. Mutta alkava tihkusade oli
saanut hänet muuttamaan mieltään. "Juuri tyypillinen
maanantaiaamun keli" hän mietti mielessään. Harriet yritti
soittaa Nikolle, kun he istuivat taksin takapenkillä, mutta Nikon
numero ei vastannut. Harriet yritti miettiä, oliko Niko puhunut
maanantaista jotain erityistä, mutta hän ei muistanut. Harrietilla
itsellään tämä päivä oli vapaapäivä ja hän menisi töihin vasta
huomenna tiistaina. Harriet soitti sitten Sannan numeroon ja
Sanna vastasi puhelimeensa. "No mitäs Manseen kuului?"
Sanna kysyi ja he juttelivat niitä näitä kunnes taksi ajoi Harrietin
pihaan. "No mun täytyy nyt lopetella, mutta hei ootko tietonen
Nikon liikkeistä?" Harriet kysäisi vielä raahatessaan pikkutyttöä
ja matkalaukkua kohti kerrostalon hissiä. "En oo nyt, koska on
ollut ihan täys työ pomon kanssa tapellessa. Lexa ei oo ihan
oma ittensä ollut sen veljenpojan jutun jälkeen. On kuule vielä
pirullisempi kun yleensä, oikea maanvaiva ja ilmojen vitsaus"
Sanna sanoi ja mainitsi vielä, että oli tilannut liloja strasseja
66
Kiinasta sellaisen määrän, jolla voisi päällystää vaikka Harrietin
Toyotan. "Aha, älä edes kerro mihinkä niitä tarviit..." Harriet
puuskahti ja lopetti puhelun. Oli ihanaa olla kotona, hän mietti
kun hissin ovet sulkeutuivat.
Harriet makoili Hilla-Marian vieressä
sängyllä, kun tämä nukkui päikkäreitään. Hän oli purkanut
matkalaukun ja Hilluskan repun. He olivat myös pinkaisseet
kauppaan, jotta saivat täytettä jääkaappiin ja ruokakaappiin.
Harriet oli jättänyt postin selauksen illaksi. Hänen ajatuksensa
yrittivät lipsua raskauteen, mutta Harriet torppasi ne
päättäväisesti. Hän kertoisi Nikolle kun tämä juttu olisi ohitse.
Hilluska ääntelehti ja kääntyi unissaan. Harriet painoi kasvonsa
tytön hyvän tuoksuisiin hiuksiin ja sulki silmänsä. Häntä väsytti
ja olo tuntui mukavalta unissaan tuhisevan tyttären vieressä.
Hilla-Maria piirteli olohuoneen lattialla
ja Harriet kävi postinivaskaa lävitse. Hän alkoi olla huolestunut
Nikosta. Ei ollut miehen tapaista olla soittamatta ja jos totta
puhuttiin, Harriet oli odottanut, että mies tulisi käymään. Harriet
yritti taas soittaa Nikolle, mutta kukaan ei vastannut. Harriet
yritti miettiä hartaasti mitä Niko oli sanonut viimeisen puhelun
aikana. Mies oli lohdutellut häntä pahan unen takia ja jutellut
jotain töistä. Niko oli sanonut tarkistavansa jotakin vielä samana
67
iltana, eli sunnuntaina. Harriet toivoi, että Niko olisi huomenna
aamulla töissä. Juuri nyt hän ei voinut paljon muutakaan.
Aamulla Hilluska menisi tarhaan ja koska Harriet tekisi pitkän
päivän aina iltaan asti, hakisi tytön tarhasta varahoitotäti Ilse.
Harriet käveli keittiöön ja alkoi laitella heille iltapalaa. Hän
katseli ulos hämärtyvään iltaan ja hiipivä kauhuntunne alkoi
lisääntyä Harrietin rintakehällä. Hengittäminen tuntui raskaalta
ja ajatukset harhailivat. Yhtäkkiä hänen mielensä kirkastui ja
hän tiesi, että Niko oli vaarassa. Harriet juoksi olohuoneeseen ja
kaappasi Hilluskan syliinsä. "Älä pelästy muru! Me puetaan nyt
ja äiti vie sut Ilselle jo tänään. Äitin täytyy mennä etsimään
Nikoa" Harriet supatti Hilla-Marian korvaan kiskoessaan tytölle
kenkiä jalkaan. Ulkona oli kuulas ilma. Viileää, mutta pilvetöntä.
Aamuinen tihkusade oli poissa. Harrietin auto käynnistyi
yskähdellen, ihan kuin loukkaantuneena omistajansa pitkästä
poissaolosta.
68
18.
Harriet jätti Hilla-Marian Ilselle hoitoon
ja lähti sitten itse kohti Nikon asuntoa. Kerrostalon pihassa
Harriet joutui kääntämään käsilaukkunsa ylösalaisin ennen kuin
löysi Nikon avaimen. "Onneksi tää löytyi, kiitos kiitos" Harriet
toisteli kohti taivasta. Hän harppoi nopeasti rappukäytävään ja
juoksi kolmanteen kerrokseen, missä Nikon koti oli. Harrietin
sydän jyskytti ja hänen olonsa oli jotenkin huono,
krapulamaisen tahmea. Hän sytytti eteiseen valot ja kumartui
ottamaan kenkiä pois. "Pihkat Harriet, anna nyt niitten kenkien
olla" hän kuuli Nikon äänen sanovan päässään. "Okei, okei, ei
partiolaismaneereja tänään" Harriet naurahti itselleen ja käveli
keittiöön. Kaikkialla oli siistiä, ihan liian siistiä. Asunto vaikutti
jonkun muun kuin Nikon kodilta. "Sä olet tehnyt hyvää työtä
muru" Harriet mietti ja hiveli kädellään kiiltävää keittiötasoa.
"Mutta tää ei oo nyt mikään tupatarkastus, vaan jotain ihan
muuta" hän torui itseään ajan tuhlaamisesta ja käänsi katseensa
toisaalle. Makuuhuoneessa oli joku lappu ja kartta Nikon
työpöydällä. Harriet katsoi lappua. "Sakari Heinola" luki lapussa
hätäisin kirjaimin kirjoitettuna ja kartasta oli ympyröity
punaisella tussilla alue. Harriet nappasi kartan mukaansa ja
69
syötti tietoja myös puhelimensa karttaohjelmaan. Hän lähtisi
katsomaan mitä Sakari Heinolan tontilla olisi.
Harriet ajoi ylinopeutta isoa tietä,
kunnes täytyi kääntyä pikkutielle. Tie oli täynnä kuralätäköitä ja
puitten oksat piiskasivat autonikkunoita. Harrietin oli pakko
hiljentää vauhtia miltei kävelynopeudeksi. Hän kaivoi
puhelimensa käsilaukustaan ajatuksenaan pistää viestiä
laitokselle mihin oli menossa. Yhtäkkiä hän oli näkevinään
jotakin vasemmalla puolella tietä. Harriet yritti laittaa
puhelimensa käsilaukkuun takaisin, mutta se putosi auton
lattialle. "Hitto!" Harriet kirosi mielessään ja yritti kurottaa
kätensä puhelimeen, mutta juuri silloin autonrenkaat pamahtivat
isoon kuoppaan ja koko auto heilahti edestakaisin. Puhelin
katosi näkyvistä. Harriet pysäytti auton ja tuijotti pimeään
metsään. Ei näkyvää liikettä. Harriet avasi autonikkunaa omalta
puoleltaan ja kuunteli. Täysin hiljaista. Sitten hiljaisuuden rikkoi
raakkuva ääni ja Harriet säpsähti. Varis lensi auton takaa ja sen
siipi miltei hipoi kuskin puoleista ikkunaa. Variksia. Harriet
sulki ikkunan ja väänsi autonovet lukkoon. Hän muisti
kammottavan unensa. Hänen teki mieli peruuttaa autonsa
takaisin päätielle, mutta hän ei voinut. Ei. Sisäinen ääni käski
jatkaa matkaa, vaikka vatsassa myllersi ja hengitys kulki
raskaasti. Pelon aakkoset alkoivat tulla täyteen ja niitä seuraisi
70
puhdas kauhu. Harriet puri hampaat yhteen ja laittoi musiikkia
soimaan. Metallican "For Whom the bell tolls"-biisi tuntui
väärältä valinnalta ja hän vaihtoi mp3-soittimestaan Whiplashin
"King with the Axe"-biisin. Harriet erotti kaukaa, että tie loppui
kuin seinään ja edessä olisi joku rakennus. "Helkkari" hän kirosi
kun tajusi, että nyt oli jätettävä auto. Harriet pysäytti auton ja
sammutti autosta valot. Silloin hän huomasi ladon takaa
kajastavan jotakin. Siellä oli ehkä nuotio ja varmasti ihmisiäkin.
Hän toivoi hiljaa mielessään, että kyseessä olisi sellaiset
perinteiset suomalaiset kesäryyppäjäiset, joissa viina virtasi,
herjaa heitettiin ja vähän kättä väännettiin. Harriet nousi ulos
autostaan ja lukitsi ovet. Hän vetäisi keuhkonsa täyteen
happirikasta yöilmaa ja toivoi kuvotuksen tunteen hellittävän.
Harriet käveli kohti ladon oikeata nurkkaa, koska sieltä näytti
kulkevan jonkinlainen polun tapainen. Hän kuuli jotain takaansa
ja kääntyi katsomaan. Ihmisiä. Yksi, kaksi, kolme ja
enemmänkin. "Klaania, nämä olivat vampyyrilahkolaisia, voi
helvetin helvetti" Harriet mietti ja yritti näyttää ulospäin
tyyneltä. Ihmiset tulivat lähemmäksi ja pysähtyivät sitten
tukkien pakotien takaisin autolle. "Tervetuloa Harriet Haataja"
naisääni sanoi ja Harriet käännähti äänen suuntaan. "Minä olen
Thelma ja tässä ovat minun seuraajani, ystäväni ja perheeni.
Minun klaanini ja huoneeni jäsenet" Thelma sanoi ja ojenteli
käsiään teatraalisesti eri suuntiin. "Tulitko etsimään Sakari
71
Heinolaa vai jotakin muuta?" Thelma jatkoi puhettaan
kysymyksellä. "Niko. Onko Niko täällä?" Harriet huudahti ja
suu tuntui kuivalta hiekkapaperilta. "Niko Nervaa... hmm. Hyvä
ajoitus ystäväiseni" Thelma totesi ja käänsi yllättäen selkänsä
Harrietiin päin, jolloin ihmiset Harrietin takaa kävivät häneen
käsiksi ja raahasivat häntä kiljuvana ja potkivana pitkin
pihamaata. Hänet työnnettiin jonnekin pimeään kellarikoppiin ja
ovi läimäytettiin kiinni. Hetkeen Harriet ei kuullut, eikä nähnyt
mitään. Hän tunsi vain oman hakkaavan sydämensä sykkeen ja
valtavan epätoivon tunteen.
72
19.
Poliisilaitoksen sihteeri Sanna Suopunki
ihmetteli sitä, etteivät Harriet ja Niko olleet tulleet töihin
puoleen päivään mennessä. Mutta sitä hän ei ihmetellyt yhtään,
että pomo Lexa oli myöhässä. Äijä oli alkanut käyttäytyä
kummallisesti veljenpoikansa kuoleman jälkeen. Sanna huokaisi
syvään ja keitti silti kahvia kaikille neljälle. "Kahvi kaunistaa,
eikä sen tarvitse olla kylmää" hän ajatteli ja selaili uutta Bertta
Burleski-kuvastoa. Sanna ympyröi punaisella kynällä kaikki ne
vaatekappaleet, jotka aikoi tilata ja sinisellä ne, jotka tilaisi jos
voittaisi pokeriringissä viikonloppuna. Onneksi Harriet tulisi
takaisin, sillä tämä osasto tarvitsisi järjen valoa ja Harrietin
lamppu nyt sattui olemaan osaston kirkkaimpia. Tämä
vampyyrijuttu oli karmiva, mutta Sannalta herui kyllä aina
hiukan sympatiaa underground kamalle ja tyypeille. Sen takia
hänestä ei ollut paljon tukea Nikolle, joka oli näyttänyt
eksyneeltä pesukarhulta Mikon tapauksen jälkeen. Sanna toivoi,
että Harriet huolisi Nikon ja että he kaksi menisivät naimisiin.
Hän ei osannut kuvitella sopivampaa pariskuntaa, kuin jalka ja
korkkari. Sanna nappasi peilin pöydältään ja lisäsi pinkkiä
huulikiiltoa. Huulten täyttöhoito tarvitsisi uusia pian,
73
täyteläisyys oli poissa, Sanna ajatteli ja kurtisti otsaansa. Ehkäpä
hän uskaltautuisi botoxinkin maailmaan seuraavalla
kauneushoitolareissullaan. Otsakurtut alkoivat muistuttaa
Seppo-sedän mahamakkaroita ja se jos joku oli vastenmielistä.
Sanna oli esteetikko, joka ei häpeillyt myöntää sitä. "Jos mie
olisin joku nörtti-Sanna ja kulkisin risoissa sukkiksissa ja miulta
puuttuisi hampaita suusta te ette kyseenalaistaisi asiaa. Se nyt
vaan kuuluisi asiaan, tekisi siitä uskottavampaa. Mutta kun mie
olen kaunis ja tahdon sellaisena pysyäkin niin... turpa kiinni
ääliöt kun ette mitään ymmärrä!" Sanna oli ladannut
mielipiteitään kehiin keskisormen säestämänä. Keskisormessa
oli kylläkin kaunis kukkasormus, sinisellä safiirikivellä
koristettuna. "Sannan käytöskukkanen" oli joku vääräleuka
irvaillut.
Iltapäivällä Sannaa alkoi jo todenteolla
ihmetyttää tämä mausoleumiksi muuttunut osasto. Hän yritti
soittaa vuoronperään Harrietille, Nikolle ja pomolle, mutta
kenestäkään ei kuulunut pihaustakaan. Sanna otti taksin ja ajoi
sillä pomon asunnolle. Hän soitti ovikelloa ja takoi nyrkillä ovea,
kunnes asunnosta alkoi kuulua liikettä. "Täällä on Sanna. Tule
avaamaan, ole kiltti" Sanna huuteli oven takaa. Ovi aukesi ja
Lexa seisoi ovella vaaleansinisessä pyjamassaan. "Mitä?" pomo
kysyi ja näytti kärsimyshedelmän ja orankin risteytykseltä
74
Sannan mielestä. "Niin mitä mitä? Miks kukaan ei ole töissä?"
Sanna kysyi kiukkuisesti. "Olin tänään aamulla tähystyksessä.
Peräsuolen tähystyksessä. Se lukee kyllä kalenterissani" Lexa
vastasi väsyneen oloisesti ja virkosi sitten kysymään, että miten
niin kukaan ei ole töissä. "Juuh, tuota anteeksi pomo, miulle
sattui pieni lapsus, en katsonut kalenteria ja tuota. Näytät
huonolta, tosi huonolta, mene heti takaisin lepäämään" Sanna
komensi ja toivotteli mukavat päivänjatkot. "Perhanan perhana"
hän manasi mielessään kun käveli bussipysäkille. Hän ei enää
uskaltanut ajella taksilla laitoksen laskuun, varsinkin kun pomo
tarkistaisi kulut henkilökohtaisesti tivaten syitä tuhlaamiseen.
Sanna käväisi laitoksella toimistossaan
vain sulkemassa tietokoneen ja kahvinkeittimen. Hän oli täysin
kypsä koko päivään. Hän toivoi, että huomenna kaikki
palautuisi ennalleen, vaikkakin hän kyllä sanoisi muutaman
sanasen rakkauspapukaijoille, jotka ilmeisesti käyttivät pomon
peräsuolentähystyspäivän lemmenleikkeihin pitkän erossa olon
jälkeen. Syy saattoi olla hyvä, mutta hänelle olisi sentään voinut
ilmoittaa. Sanna käveli ensin Pihka-Baarin ohitse, mutta
päättikin sitten peruuttaa takaisin. Miksei hänkin voisi hiukan
rillutella, kun kerran kaikilla oli sellainen päivä tänään. "Miulle
yksi suolirassi pomon kunniaksi" Sanna tilasi baaritiskiltä ja
kikatti päälle.
75
20.
Harriet itkeä tihrusti pimeydessä.
Hänellä oli niin huonot fiilikset tästä nyt. Hän ei jaksanut olla
järkevä Harriet, vaan päästi tunteet valloilleen ja suorastaan
huusi kauhuaan ja epätoivoaan pimeään kellariin. Oliko Niko
enää elossa. Mitä hänelle tapahtuisi. Harriet oli haaveillut heistä
kahdesta hääparina, ihanissa hääpuvuissaan, mutta nyt nuo
kuvitelmat saivat hyisen silauksen päälleen. Löytyisivätkö he
Nikon kanssa kalman kalpeina ja silmättöminä jostakin
levähdyspaikalta nojaamassa käsikädessä haiseviin
roskatynnyreihin. Sekö olisi universumin käsikirjoitus heitä
varten. Harriet makusteli hetken itsesäälin värittämää kuvaelmaa
ja sylkäisi sen sitten pois suustaan. Se ei maistunut oikealle, se
ei maistunut heille. He keksisivät jotakin.
Yhtäkkiä ovi aukesi ja Harriet siristeli
silmiään valon tulviessa kellarikoppiin. Hänet kiskottiin rajuin
ottein ylös maasta ja raahattiin taas pihan poikki kohti latoa. Oli
ilmeisesti myöhä ilta tai yö. Piha oli täynnä nuotioita ja
kynttilöitä. Valonlähteitä täytyi olla useita kymmeniä. Harriet
katsahti pilvettömälle taivaalle ja huomasi täydenkuun
76
mollottavan siellä. Harriet raahattiin sisälle latoon, eikä juuri
kukaan kiinnittänyt mitään huomiota häneen. Kaikkien katseet
olivat Nikossa, joka oli kytketty kiinni ja jonka rintakehältä lähti
letkuja. "Ne tyhjentävät Nikosta verta" Harriet parahti
mielessään ja mietti kuumeisesti mitä voisi tehdä. "Mitä
helvettiä mä voin tehdä" Harriet pähkäili ja kauhun tunteet
häipyivät avuttomuuden tunteen tieltä. Niko näytti olevan kuin
horroksessa, miehen pää retkahteli rinnalle välillä ja silloin
Thelma sivalsi kädellään miestä kasvoihin. Lujaa. Niko huusi ja
heräsi taas hetkeksi. Harriet alkoi tuntea kasvavaa raivoa. Mutta
hän ei voinut tehdä mitään. Hänet oli painettu alas tuolille
istumaan ja hänen kätensä oli sidottu kiinni tuolin taakse.
Thelma puhui kovaan ääneen jotakin,
ehkä latinaa, Harriet arveli. Väkijoukko mutisi Thelman puheen
tahdissa kuin zombiejoukko hidastetussa filmissä. Jos Niko
kuolisi tuohon lavalle, tulisi hänen vuoronsa, eikä kukaan voisi
mitään. Harriet vääntelehti tuolissaan ajatuksen voimasta.
"Oletko valmis sopimukseen neiti Haataja?" ääni kysyi hänen
takaansa. Vakaa, hiljainen ja rauhallinen miesääni. Se ei sopinut
tähän tilanteeseen ollenkaan ja Harriet yritti kääntyä katsomaan
taakseen. Turhaan. Mies piti hänen päänsä paikallaan. "Jos
vastaus on kyllä. Nyökkää. Ei mitään turhia liikkeitä, eikä edes
ajatuksia. Meillä on yksi mahdollisuus. Tajuatko?" mies kysyi ja
77
Harriet nyökkäsi. "Mä irrotan sut tästä tuolista ja annan sulle
aseen. Sä ammut Thelma Tallqvistin hengiltä. Yksi laukaus
päähän. Oletko sä Harriet hyvä ampumaan?" mies kysyi ja
Harriet nyökkäsi taas. "Hyvä" mies sanoi ja alkoi irrottaa
Harrietin käsiä tuolista. "Mä katoan. Muu toiminta kuolee omia
aikojaan. Te voititte" mies totesi samalla kun työnsi aseen
Harrietin käteen.
Harriet nousi ylös tuolistaan. Hänen
päässään virtasi veri sellaisella kohinalla, että Harriet oli varma
muittenkin sen kuulevan. Hän kertasi mielessään
suunnitelmaansa. "Ilmaan, olkapunokseen, otsaan, ilmaan
olkapunokseen, otsaan" mutta sitten hän kuuli Nikon äänen
päässään. "Ei mitään partiolaismaneereja tänään Harriet!" ääni
käski ja Harriet ampui käänteisessä järjestyksessä. Ensin otsaan,
sitten olkapunokseen ja viimeisenä ilmaan. Thelma suorastaan
lensi alas puukehikoitten varaan rakennetulta näyttämöltä ja
ihmismassa alkoi kirkua ja juosta. Harriet tippui istualleen alas
takaisin ja puristi rystyset valkoisena asetta kädessään. Hän veti
keuhkot täyteen ilmaa muutaman kerran ja nousi sitten
horjuvana ylös. Hän lähti kulkemaan kohti Nikoa ja etsiskeli
katseellaan kännykkää. Lattialla lojui jonkun reppu ja Harriet
kumartui kaivelemaan sitä siinä toivossa, että löytäisi puhelimen.
Häneen törmättiin takaapäin ja Harriet lensi maahan mahalleen.
78
Ihmisiä säntäili sinne tänne ja meteli oli korvia huumaavaa.
Harriet löysi puhelimen ja sai soitettua sillä hätäpuhelun. Sitten
hän kampesi itsensä ylös ja juoksi Nikon luokse. Niko oli
kylmän tuntuinen otsalta ja ihan kalpea. Harriet yritti olla
itkemättä ja hän puhui Nikolle rauhallisesti. Niko ei vastannut.
Näytti siltä, että mies pyörtyisi. Harriet rukoili Nikoa
sinnittelemään kunnes ambulanssi tulisi. "Me saadaan vauva.
Niko kuulitko, me saadaan vauva" Harriet toisteli useita kertoja.
Sitten ilman varoitusta Niko tarttui hänen käteensä ja puristi
kovaa ranteesta. Harriet nauroi ääneen. "Harriet" Niko sai
vaivoin sanottua mutta miehen silmiin oli palautunut liekki,
elämänliekki.
Danny istui maassa ikivanhan kuusen
juurella ja haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla. Hän ei
halunnut sulkea silmiään, koska silloin kammottavat kuvat
Thelman kuolemasta täyttivät hänen mielensä. Se oli Thelman,
kultin ja hänen loppunsa. Koko maailma roihusi Dannyn
ympärillä. Miten tässä saattoi käydä näin? Ei tämän pitänyt näin
loppua. Danny maisteli sanaa loppu suussaan ja huomasi sen
maistuvan valheelta. Mies sylkäisi sanan ulos suustaan ja näki
sylkensä kuohuvan kuin myrkky maassa edessään. Se oli merkki,
hän mietti mielessään. Merkki hänelle Thelmalta, ettei hän
luopuisi uskostaan. He olivat kuolemattomia ja lunastivat
79
ikuisen elämänsä kuoleman kautta koska vielä ei ollutkaan
heidän aikansa. Danny kuivasi kyyneleensä hihaansa ja naurahti
kuivasti. "Lakkaa parkumasta hölmöläinen. Missä on uskosi
näinä vaikeina aikoina?" hän kuuli Thelman äänen päässään.
Mies kampesi itsensä ylös maasta ja kaiveli sen jälkeen
taskujaan etsien veistään, mutta se oli hukkunut jonnekin.
"Pahus, tää täytyy tehdä nyt vaikeamman kautta" Danny sanoi ja
alkoi purra rannettaan auki muristen samalla mielipuolisesti.
80
21.
Niko oli viety sairaalaan ja paikka oli
täyttynyt poliiseista. Muutama lehdistön edustajakin oli löytänyt
tiensä tänne. Paikka ei näyttänyt enää niin aavemaiselta, mutta
ilmassa se väreili silti vielä. Kymmeniä ihmisiä oli päässyt
pakoon ja suurin piirtein saman verran heitä oli saatu myös
kiinni. Poliisiautot täyttyivät Verisynti-lahkolaisista, joiden
kuulustelut tulisivat työllistämään Rovaniemen poliisilaitosta
viikoiksi eteenpäin. Thelma Tallqvist oli kuollut ja ruumis oli
kuljetettu patologianlaitokselle. Harriet ei voinut ymmärtää, että
nainen oli yli kuusikymmentä vuotta vanha. Hän oli ihmeissään
ja pyysi varmistusta asiaan patologilta. Patologi Tuukka Roiha
oli luvannut soitella Harrietille asiasta kunhan olisi päässyt
tutkimaan ruumiin. Harriet käveli sisäpihan poikki
metsänreunalle ja istahti kivelle. Sisäpihalla oli paljon verta
maassa. Lahkolaisista osa oli yrittänyt itsemurhaa Tallqvistin
ampumista seuranneen sekasorron keskellä. Harriet oli kovin
väsynyt ja häntä kuvotti. Hän joutui kääntymään kohti metsää ja
oksentamaan oikein antaumuksella. Oksennus korpesi
sisuskaluja ja suupieliä, mutta paransi oloa. Harriet kääntyi
takaisin kasvot sisäpihalle päin ja palasi ajatuksissaan siihen
81
hetkeen, kun tilanne kääntyi heidän hyväkseen. Mies oli ollut
Sakari Heinola, siitä Harriet oli varma. Hän oli antanut
pikkurillinsä pirulle, muttei katunut sitä yhtään. Mitään muuta ei
ollut tehtävissä sillä hetkellä. Mutta sen Harriet lupasi itselleen,
ettei koskaan kertoisi asiasta Nikolle. Hän ei haluaisi vierittää
teon tuomaa vastuuta ja taakkaa miehen kannettavaksi. Sen hän
pitäisi itsellään elämänsä loppuun asti. Harriet ymmärsi kuinka
Thelman ampuminen liitti hänet kierolla tavalla yhteen veren ja
synnin lahkon kanssa.
Harriet istui Hilla-Maria sylissään
sairaalassa Nikon sängyn vieressä. Mies oli kovin pirteän
oloinen ja halusi palavasti jo takaisin kotiin. Mies höpötti
kaikkea maan ja taivaan väliltä, jutuissa pyörivät yhteen
muuttaminen, häät ja vauvan syntymä. Harriet tyytyi vain
hymyilemään. Jos Niko olikin saanut lisää virtaa jostakin niin
hän itse oli pystyssä lähinnä vara-akkujen voimalla. Harrietin
puhelin soi ja hän laski Hilluskan Nikon sängylle. "Harriet" hän
vastasi puhelimeensa. "Täällä on Tuukka Roiha moi. Kuule... se
Tallqvistin juttu. Ruumis on jostakin syystä mädäntynyt kuin
pikakelauksella. Siinä ei oo enää mitään tutkittavaa.
Mielenkiintoinen reaktio, en osaa sitä nyt selittää... tulee
olemaan työlästä raportoida tästä ilman että... niin no. Eipä tässä
muuta, mutta palaillaan" patologi sulki puhelimen nopean
82
yksinpuhelun päätteeksi. "Mitä?" Niko kysyi ja katsoi Harrietiin
kiinteästi. "Thelma Tallqvistin ruumis on maatunut silmissä
pois, tutkimuskelvottomaksi. Uskomatonta!" Harriet puuskahti
harmissaan. "Joo" Niko totesi vaisusti. Häntä ei huvittanut
muistella naista, jolla oli käärmeensilmät ja joka oli valuttanut
hänestä desikaupalla verta pois. "Heinola ilmeisesti sitten
onnistui livistämään" Niko jatkoi kääntäen puheen mieheen.
"Joo. Ehkä se nyt chillailee jossakin Etelä-Amerikassa
Panamahattu päässään niin kuin Hannibal Lecter konsanaan"
Harriet maalaili elokuvallista näkymää Nikolle. "Varmaan niin.
Enpä usko, että äijästä on huolta, luulis kaiken tämän jälkeen,
ettei nyt ainakaan heti rupeis uutta klaania pykään ympärilleen"
Niko mietiskeli. "Toivotaan" Harriet sanoi ja alkoi pukea takkia
Hilluskan päälle. "Meidän täytyy nyt lähteä, luvattiin käydä
Sannan kanssa kahvilla. Mä tuun huomenna sut hakeen, jos
kerta olet niin varma, että pääset pois" Harriet sanoi ja hymyili
Nikolle. "Mähän lähden huomenna. Mä olen nyt boostattu
pussillisilla uutta verta. Haluan ulos aurinkoon ja teidän luokse.
Saikkua voin kyllä ottaa, vaikka oletko kuullut uutta laitoksen
huhua? Meinaavat lopettaa meidän osaston kokonaan kun ei olla
ikinä paikalla, kukaan kuulemma. Hah hah, hyvä läppä
olevinaan " Niko sanoi ja irvisti.
83
22.
Harriet käveli patologisenlaitoksen
käytävää ja puristi tiukasti kädessään pientä minigrip-pussia.
"Tää luoti on jotenkin outo, ei ihan mikään tavallinen luoti. Itse
asiassa koko tapaus on aika outo. Olen tyytyväinen kun tämä
keissi saadaan kirjoihin ja kansiin" patologi Roiha oli sanonut ja
katsonut Harrietia silmiin. "Joo, arkunkansi kiinni, tämä on jo
nähty" Harriet naurahti kuivasti ja ojensi kätensä. Hän oli
sanonut vievänsä luodin ballistiikkaan tutkittavaksi, mutta
todellisuudessa hän aikoi hukata sen mahdollisimman nopeasti
ja sitten hän voisi vain toivoa, ettei kukaan kysyisi siitä enää
mitään. Onneksi poliisilaitoksella heidän osastonsa oli varsin
sekaisin kaiken tapahtuneen jälkeen, joten pikkuiset ja
mitättömiltä tuntuvat detaljit unohtuisivat helposti. Harriet
laittoi pussin käsilaukkuunsa ja muisti ne tuskalliset hetket
ladossa. Varsin eläväiset ja värikkäät mielikuvat palautuivat
täydellä voimalla hänen mieleensä. Harriet päästi irti
muovipussista ja istahti rakennuksen edessä olevalle penkille.
Heinolan antamassa aseessa oli ollut tasan yksi luoti ja se luoti
oli lävistänyt rituaaliveitsen kanssa heiluneen Tallqvistin otsan.
Seuraavat kaksi kertaa ase oli naksunut tyhjää. Harriet huokaisi
84
sisäänpäin, onneksi hän oli kuunnellut päänsä sisällä kaikuvaa
Nikon ääntä ja jättänyt tekemättä oppikirjan mukaan. Se oli ollut
vaikea päätös Harrietille, joka halusi pelata reilua peliä ja odotti
muittenkin tekevän niin. Pomo Lexa oli palauttanut hänen oman
aseensa eilen. Aseella oli ammuttu kolme kertaa ja se oli
löytynyt ladosta tutkimusten aikana. Harriet saattoi vain yrittää
arvata mitä oli tapahtunut. Heinolan antaman aseen, jolla hän oli
Tallqvistin ampunut, Harriet hautaisi yhdessä omituisen luodin
kanssa varmaan piiloon. Viileä tuulenvire tavoitti Harrietin ja
hän kietoi kätensä ympärilleen kuin lämmittääkseen itseään.
Hän oli ohittanut tämän murhatutkimuksen aikana sen kuuluisan
virstanpylvään, jonka jälkeen mikään ei palautuisi ennalleen,
samaksi enää koskaan. Hän joutuisi kantamaan yksin vastuun
teostaan ja sen salaamisesta aiheutuvat seuraukset. Hän ei voisi
puhua siitä, eikä hakea lohtua ja tukea kenestäkään. Harriet
nousi ylös penkiltä ja lähti kävelemään aurinkoiseen
kesäpäivään. Sankari vai petturi, siinäpä vasta kysymys.
LOPPU
85