Pohjantähden yritysuutiskirjeessä

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Yritysuutiskirje syksy 2015
POHJANTÄHDEN ALLA
Vakuuta
kuntasi
itsesi ja henkilö-
Yrittäjän arki on kiireistä. Usein vain pakolliset hommat
ehtii hoitaa. Välillä yrittäminen sujuu paremmin ja välillä
huonommin, siksi kaikessa mahdollisessa haluaisi säästää.
Aina se ei ole hyvä idea, ainakaan jos puhutaan ihmisten
terveydestä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta.
– Lakisääteiset vakuutukset
ovat varmasti tulleet jokaiselle yrittäjälle tutuiksi. Toisten
mielestä ne ovat vain pakollinen menoerä ja toiset ovat tyytyväisiä niiden tuomasta turvasta. Turvan lisäksi vakuuttaminen voi kuitenkin olla hyödyllistä
henkilöstön rekrytoinnissa ja sitouttamisessa sekä toiminnan jatkuvuuden
turvaamisessa, kertoo Pohjantähden
henkilövakuuttamisen asiantuntija Päivi
Wiitamäki.
sen varassa on yrityksen keskeisiä toimintoja.
Pohjantähti tarjoaa henkilöstön vapaaehtoisina vakuutuksina sairauskuluvakuutuksen, tapaturmavakuutuksen
sekä matkavakuutuksen. Vapaaehtoiset
vakuutukset ovat merkittävä henkilöstöetu. Työntekijät ovat usein tottuneita
käyttämään yksityisiä terveydenhuoltopalveluita, joten kynnys lähteä julkiseen
terveydenhuoltoon on korkea.
Kuka olisi yrittäjää tärkeämpi?
Päivi Wiitamäki
Vakuutus varmistaa työpaikan arjen sujuvuuden. Kun henkilöstö on vakuutettu, on hoitoon pääseminen nopeampaa,
jolloin myös paraneminen nopeutuu.
Töistä ei tarvitse olla pois terveysasemalla jonottamisen vuoksi.
Erityisen tärkeitä vakuutettavia ovat
yritysten avainhenkilöt, joiden osaami-
– Avainhenkilön irtisanoutuminen, työkyvyttömyys tai kuolema voivat vaarantaa yrityksen koko toiminnan, muistuttaa Päivi Wiitamäki.
– Myös tästä syystä kannattaa varautua
henkilövahinkoihin vapaaehtoisilla vakuutuksilla lakisääteistä turvaa laajemmin, hän jatkaa.
Vakuutusturvaa suunnitellessaan yrittäjät unohtavat usein itsensä kokonaan.
Erityisesti pienissä yrityksissä yrittäjän
työpanos on korvaamaton. Yrityksen
toiminta saattaa ilman yrittäjää pysähtyä kokonaan. Tämä voi olla vakava
ongelma, jos perheen toimeentulo on
yrittäjän tulojen varassa.
– Omaa turvaa voi parantaa esimerkiksi vapaaehtoisilla tapaturma-, sairaus- ja
matkustajavakuutuksilla. Lisäksi yrittäjä
voi ottaa henkilökeskeytysvakuutuksen
tapaturmatilanteita varten. Jos oma
perhe on riippuvainen tuloistasi, kannattaa harkita myös henkivakuutusta.
Oletko
tyytyväinen
meihin?
Kerro mielipiteesi!
Jotta voisimme palvella asiakkaitamme paremmin, kehitämme jatkuvasti toimintaamme. Sinulla on nyt
mahdollisuus osallistua toimintamme
kehittämiseen kertomalla mielipiteesi meistä ja saamastasi palvelusta
osoitteessa www.pohjantahti.fi/
yrityskysely. Arvomme kaikkien
vastanneiden kesken 50 euron arvoisen Presentcard-lahjakortin.
Oletko jo tutustunut sähköiseen asiointipalveluumme?
Voit asioida Pohjantähdessä myös
sähköisen asiointipalvelumme Oma
Pohjantähden kautta. Oma Pohjantähdessä pääset mm. katsomaan
vakuutuskirjojasi ja laskujasi. Voit
myös tehdä vahinkoilmoituksen tai
lähettää viestin meille. Oma Pohjantähdessä viesteihisi vastaa ensisijaisesti oma tuttu yhteyshenkilösi.
Jos haluat ottaa Oma Pohjantähden
käyttöön yrityksellesi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme, p. 020
763 4010 (ma–pe klo 8–20) tai
[email protected]. Henkilökohtaisia vakuutusasioita hoitaessasi pääset kirjautumaan palveluun omilla verkkopankkitunnuksillasi
osoitteessa www.pohjantahti.fi/asioi.
Toimitusjohtajan tervehdys
Nuiva ja nalkuttava takiainen
Ketkä ovat yrityksesi tärkeimmät
kumppanit? Siis ne ihmiset, toiset yritykset tai tahot, joilla on oikeasti eniten
myönteistä vaikutusta liiketoimintaasi.
Mahtaakohan vakuutusyhtiösi kuulua
niihin? Epäilen.
Me vakuutusalan toimijat olemme monelle yritykselle kuin takiainen. Kumppani, jonka kanssa yrityksen on hoidettava lakisääteiset vakuutuksensa ja siinä
sivussa muutkin sitkeältä pakkopullalta
maistuvat asiat. Meistä ei pääse kokonaan eroon. Kun jotain odottamatonta sattuu, tulemme paikalle tönkimään
kuin haaskalle. Ja tietysti mahdollisiin
korvauksiin suhtaudumme nuivasti.
Vuosikaudet olemme nalkuttaneet yritysten riskeistä ja työntekijöiden työturvallisuudesta. Kun tämä saarna alkaa,
moni yrittäjä tai yritysjohtaja sulkee
korvansa ja laittaa sisäisen sävelradionsa päälle. En ihmettele. Parasta on siis
minimoida tällaiseen yhteistyöhön käytettävä aika.
Voisimmeko olla yksi yrityksesi menestyksen kulmakivistä? Mitä aivan uutta
asennetta tai otetta se meiltä vaatisi?
Entäpä sinulta? Minulla on näin alkuun
eräs ehdotus. Käytetään enemmän aikaa yhdessä. Emme väitä olevamme yrityksesi liiketoiminnan parhaita osaajia.
Sinä olet. Sinun osaamistasi ja odotuksiasi tarvitsemme, jotta voimme puo-
lestaan antaa oman ammattitaitomme
yrityksesi sujuvan arjen ja taloudellisen
menestyksen tueksi ja takeeksi.
Korvaustilanteissa eniten erimielisyyksiä aiheuttavat vakuutusta tehdessä tapahtuneet väärinkäsitykset ja oletukset.
Käytetään siis sopivasti aikaa yhteistyöhömme.
Kuvaa meille, minkälaisiin vahinkotilanteisiin haluat yhteistyöllämme varautua.
Varmista, että saat niihin selkeät mielellään kirjalliset vastaukset. Kysy, missä vakuutusturvaasi liittyvissä asioissa
syntyy eniten väärinkäsityksiä. Käydään
niitä etukäteen läpi, eikä vasta korvaustilanteessa. Kerro myös, mitkä yritystäsi
kohtaavat yllätykset voit ja haluat hoitaa
muuta kautta.
yhtiöitä. Me olemme suunnitelleet omat
tekemisemme niin, että yksittäisen asiakkaan vuositason hintamuutokset
eivät olisi kohtuuttoman suuria. Tässä
uutiskirjeessä oleva lakisääteiseen tapaturmavakuutukseen liittyvä juttu kannattaa siis lukea huolella läpi. Ja kysyä
meiltä lisää, jos jokin jää mietityttämään.
Raivataan kalentereistamme aikaa yrityksesi ja arkesi tärkeiden asioiden pohtimiseen yhdessä!
Arto Jurttila
Toimitusjohtaja
Varasauna pelasti
tilan juhannuksen
Kukkaismäen Matkailu-
Kukkaismäen Matkailutila on Jämsässä sijaitseva ravintola-, kokous- ja majoituspalveluita tarjoava yritys, jossa järjestetään niin kokouksia kuin tyky-päiviäkin. Tällaiselle yritykselle sauna on erityisesti sesonkikaudella
lähes elinehto. Miten siis toimitaan kun pahin sattuu eli saunarakennus palaa?
– Mieheni vain huomasi yhtäkkiä, että
harjapellin välistä tulee savua, kertaa
Kukkaismäen Matkailutilan omistaja Helena Frisk keväistä päivää, jolloin
matkailutilan saunarakennuksessa sattui
palovahinko.
Palon syyksi epäiltiin sähkövikaa ja
saunarakennus meni lopulta kokonaan
remonttiin, mukaan lukien pariskunnan
oma asunto saunarakennuksen yläkerrassa. Paikalla oli jopa 50 ihmistä sammuttamassa tulipaloa, joten ihan pienestä vahingosta ei ole kyse. Onneksi
Kukkaismäen vakuutukset kuitenkin
olivat kunnossa Pohjantähdessä.
Koska kesä juhannussesonkeineen oli
tulossa, päätettiin Pohjantähdestä korvata Kukkaismäelle myös siirrettävä
sauna kesän ajaksi. Ilman varasaunaa
ei Kukkaismäen saunakapasiteetti olisi
millään riittänyt, kun monta ihmistä majoittuu yhtä aikaa.
Helena Frisk on tyytyväinen siihen, miten helposti asiat ovat sujuneet Pohjantähden kanssa.
– Minun mielestäni on hyvä, että on
oma yhteyshenkilö. Meidän kanssa asi-
Pohjantähti on hyvä valinta yrittäjälle!
Lakisääteisen
tapaturmavakuutuksen
hinnoitteluperusteet muuttuvat vuodenvaihteessa oleellisesti. Asiakkaiden
hinta voi nousta (tai laskea) melkoisesti.
Muutokset koskevat kaikkia vakuutus-
sinun mittojesi mukaan tehty turva – maksat vain siitä mitä tarvitset
oma tuttu yhteyshenkilö – asioiden hoitaminen on helppoa ja nopeaa
asiantuntevaa apua riskienhallintaan ja työturvallisuuteen
vakuutusturvaa 120 vuoden kokemuksella
Tulipalo on helpompi ehkäistä kuin sammuttaa
Yrityksissä sattui vuonna 2014 n. 2 500 tulipaloa.Yli puolet tulipaloista
on ihmisen aiheuttamia ja näistä jopa kolmasosa on tahallaan sytytettyjä.
Lainsäädäntö määrää paloturvallisuuden vähimmäistason
Jos tulipalo pääsee etenemään rauhassa,
ei pelastuslaitokselle jää muuta tehtävää
kuin pyrkiä rajoittamaan tulipalon leviämistä. Usein tulipalot voi välttää kokonaan tai niitä voi rajoittaa jo pienillä
varotoimenpiteillä.
Pelastuslaki määrää mm. velvollisuudesta ehkäistä tulipaloja ja onnettomuuksia
ja varautua onnettomuuksiin. Määräyksiä löytyy mm. rakennusten palo- ja
poistumisturvallisuudesta, pelastusteistä, laitteiden kunnossapidosta, ilmanvaihtolaitteiden huollosta sekä pelastussuunnitelmasta.
Liian yleinen näky ovat roskasäiliöt ja
kuormalavat ihan rakennuksen ulkoseinustan vieressä. Tämä aiheuttaa palon
Tiesitkö, että tuhopolttojen torjunnasta on määritelty myös vakuutusyhtiön
suojeluohjeissa? Jos suojeluohjetta ei
ole noudatettu, voidaan korvausta vahinkotilanteessa jopa alentaa.
Korjaustyöt Kukkaismäessä ovat edelleen käynnissä, joten remontin ajan
Kukkaismäessä keskitytään täysillä ravintola Massikan arjen pyörittämiseen.
Siinäkin riittää puuhaa, sillä ravintolassa
pysähtyy usein jopa bussilastillinen ihmisiä kerralla.
Pariskunta otti heti yhteyttä Pohjantähteen ja jo seuraavana päivänä vahinkotarkastaja saapui paikan päälle. Saunarakennuksen korjaus päätettiin toteuttaa
Pohjantähden suositteleman korjausyrityksen ja insinööritoimiston kanssa.
Mekin tarvitsemme uutta ajattelua. Maltammeko sinut tavatessamme muistaa,
miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi
suu? Varmistammeko vastauksemme
emmekä oleta? Sinulla on täysi syy luottaa saamaasi informaatioon. Niuhosta ja
etäiseksi jäävästä vakuutusyhtiöstä voi
tulla todellinen liiketoimintaasi edistävä
kumppani.
leviämisvaaran koko rakennukseen. Lastauslaitureilla ja -katoksissa ei saa säilyttää syttyvää materiaalia, jos tuhopolton
vaara on olemassa.
oita ovat hoitaneet Pohjan Teuvo ja
Rauhasen Jari Pohjantähdestä. Minusta on hyvä, että oman vakuutusyhtiön
henkilökuntaa löytyy läheltä meitä, hän
toteaa.
Rakentamismääräyskokoelmassa on
vaatimuksia mm. alkusammutuskalus-
tosta. Alhaisimmalla suojaustasolla tulee tuotanto- ja varastotilat varustaa
vähintään tavallisella alkusammutuskalustolla, tarvittaessa tehostetulla alkusammutuskalustolla. Tärkeimmät asiat
kannattaa tarkistaa itse.
Viranomaisen suorittamien palotarkastusten väli saattaa olla jopa 10 vuotta.
Paloriskien ja mahdollisten paloturvallisuuden puutteiden tunnistaminen on
siis pitkälti yrityksen omalla vastuulla.
Tarkista ainakin nämä:
•
•
•
•
•
•
•
hyvä yleinen järjestys ja siisteys
vapaat kulku- ja poistumistiet
alkusammutuskalusto saatavilla ja
asianmukaisesti tarkistettu
ajantasainen pelastussuunnitelma
säännöllinen hätätilanteiden harjoittelu
ehjät ja toimivat valaisimet ja muut
sähkölaitteet
syttyvät materiaalit, roska-astiat
96 %
vahingoista
korvataan
hakemuksen
mukaisesti
sekä kuorma- ja vaihtolavat sijoitettu oikein, vähimmäisetäisyydet
mitattuna räystäslinjasta:
• Yksittäinen roska-astia 4 m
• Kaksi tai useampia roskaastioita 6 m
• Vaihto- tai kuormalavat 8 m
Huomioi uuden työtapaturma- ja
ammattitautilain muutokset
Tapaturmavakuutuslaki, ammattitautilaki ja kuntoutuslaki yhdistyvät uudeksi työtapaturma- ja
ammattitautilaiksi 1.1.2016. Uudistuksessa lakia on selkeytetty ymmärrettävämmäksi.
Tapaturmalla tarkoitetaan ulkoisesta
tekijästä johtuvaa äkillistä ja odottamatonta
tapahtumaa, joka
aiheuttaa työntekijälle vamman
tai sairauden.
Korvattava vahinkotapahtuma on uudessa
laissa määritelty
nykyistä
yksityiskohtaisemmin. Omiksi kohdikseen on eroteltu työssä, työntekopaikan alueella ja
työntekopaikan alueen ulkopuolella
sattuneet tapaturmat. Lisäksi mm. koulutuksessa, virkistystilaisuudessa ja terveydenhuoltokäynnillä sattuneista tapaturmista on säädetty erikseen.
Etuudet säilyvät pääsääntöisesti ennallaan.
Yrittäjälle ja yrittäjän perheenjäsenille muutoksia vakuutusturvaan
Yrittäjän määrittely muuttuu vastaavaksi kuin se on työeläkelaeissa. Yrittäjän eläkevakuutuksella vakuutetut
osakkaat ja yhtiömiehet eivät enää jatkossa kuulu pakolliseen työtapaturmavakuutukseen.
Yrittäjän on hyvä vakuuttaa itsensä
vapaaehtoisella yrittäjän tapaturmavakuutuksella. Tällöin vuosityöansiona käytetään yrittäjälle vahvistettua
YEL-työtuloa, jonka perusteella esim.
ansionmenetyskorvaukset maksetaan.
YEL-työtulon merkitys kasvaa siis entisestään. Tästä sinun kannattaa keskustella kanssamme.
Yrittäjän omassa yrityksessä työsuhteessa olevat perheenjäsenet kuuluvat
pääsääntöisesti pakolliseen työtapaturmavakuutukseen.
Työnantajan vastuut muuttuvat
ja tiedotus lisääntyy
Silloin kun työnantajana maksat palkkaa yli 1 200 euroa vuodessa, on sinulla
vakuuttamisvelvollisuus. Vakuutus tulee tehdä ennen töiden alkamista.
Jos työntekijälle sattuu tapaturma tai
hänellä epäillään ammattitautia, on
työnantajan tehtävä tapaturmailmoitus
10 vuorokauden kuluessa siitä, kun sai
tiedon tapaturmasta tai ammattitautiepäilystä.
Korvauskäsittelyn etenemisestä tiedotamme aiempaa enemmän ja esimerkiksi korvausasian vireille tulosta
ilmoitamme työntekijälle. Korvauspäätöksen annamme 30 vuorokauden si-
!
sällä siitä, kun kaikki korvauskäsittelyssä
tarvittavat asiakirjat ovat käytettävissä.
Yksityiskohtainen kuvaus lainmuutoksista on luettavissa osoitteessa
www.pohjantahti.fi/tytal.
Uusien ammattiluokkien mukainen hinnoittelu vastaa paremmin riskejä
Vakuutusalalla otetaan vuonna 2016
käyttöön myös uusi Tilastokeskuksen
ammattiluokitus, Pohjantähdessä vuoden alusta alkaen.
Muutoksen myötä vakuutusten hinnat
muuttuvat yksittäisissä ammattiluokissa paremmin riskiä vastaaviksi. Käytännössä osalla asiakkaista hinta nousee ja
osalla laskee. Tarkempaa tietoa muutoksista löytyy uusista vakuutuskirjoista, jotka lähetämme vuodelle 2016
uusien ammattiluokkien mukaisina. Kokonaisuudessaan vaikutus Pohjantähden ja alan maksutuloon on neutraali.
Vuoden 2015 lopulliset palkat voi ilmoittaa vielä tammikuussa 2016 nykyisillä ammattiluokilla. Palkkailmoituksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa
www.pohjantahti.fi/palkkailmoitus.
Kimmo Ilva
Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen
osastopäällikkö
Palvelemme henkilökohtaisesti konttorilla, kotonasi tai yrityksessäsi – silloin kun sinulle sopii • Puhelinpalvelu 020 763 4010 arkisin 8–20 • Sähköinen asiointipalvelu Oma Pohjantähti: www.pohjantahti.fi/
asioi • Hätäpalvelunumerosta 0800 139 139 apua ja neuvontaa palveluaikojemme ulkopuolella ympäri
vuorokauden.
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö • Käyntiosoite Keinusaarentie 2, 13200 Hämeenlinna • Postiosoite PL 164, 13101 Hämeenlinna • [email protected] •
Toimitus Hanna Kemppi, Maarit Reunanen, Jenni Saarinen • Paino T-Print, Hyvinkää • Puheluhinnat: kotimaan kiinteä verkko 8,21 snt/puhelu+6,9 snt/min,
matkapuhelin 8,21 snt/puhelu+14,9 snt/min.