1. No category

Y HDEK SÄ N PELA AJA A ON V I ELÄ MU K A NA,
MUT TA PELI N SÄ Ä N NÖT OVAT MU UT TU N EET
Tämä kirja on arvoitus.
Ratkaise, avaa ja tulkitse.
Etsi ja hae.
Jos olet tarpeeksi etevä, löydät.
E N D GA M E
TA I VA A N AVA I N
JA ME S FR EY
JA
N I L S J O H N S O N  S H E LT O N
W S OY
ENDGAME
Sarjassa ilmestyneet
Endgame – Loppupeli
Endgame – Taivaan avain
E
N
D
G
A
M
E
e TA
nId
game
VA A N AVA I N
the calling
endgame
JAM
Y
t hEe Sc aFl R
liE
ng
ja mes fr ey
ja mes fr ey
JA
and
N I L S J O H N S O N  S H E LT O N
n i l s j o h n s o n - s h e lt o n
S U O M E N TA N U T U
A SELKÄLÄ
aLnLd
n i l s j o h n s o n - s h e lt o n
WeRNeR sÖDeRstRÖm osakeYhtiÖ
helsiNki
Endgames_txt_des6.indd 3
7/23/14 5:08 PM
huomautus lukijalle
Loppupeliin liittyvän arvoituspelin vuoksi tämän kirjan alkuteoksessa käytettyjä
amerikkalaistyylisiä mittayksikköjä ei poikkeuksellisesti ole muutettu metrijärjestelmään.
Tämän taulukon avulla voit itse muuntaa kirjassa mainitut mitat metrimitoiksi:
1 tuuma = 2,54 cm
1 jalka = 30,48 cm
1 maili = 1,609344 km
1 pauna = 453,6 g
EI OSTOPAKKOA. Kilpailu alkaa klo 9.00 EST 20. lokakuuta 2015 ja päättyy, kun arvoitus on
ratkaistu tai viimeistään 20. lokakuuta 2017, jos arvoitusta ei ole siihen mennessä ratkaistu.
Kilpailun osanottajien on oltava täyttänyt 13 vuotta. Kilpailu ei ole voimassa maissa, joissa
se on kielletty. Kaikkien palkintojen arvo on yhteensä noin 250 000 dollaria. Järjestäjä: Third
Floor Fun, LLC, 25 Old Kings Hwy N, Ste. 13, PO Box #254, Darien, CT 06820-4608, USA.
Tarkemmat tiedot kilpailusta, palkintokuvaus ja viralliset säännöt osoitteessa
www.endgamerules.com
Endgame-pelin järjestäjä on Third Floor Fun, LLC, Yhdysvallat.
WSOY ei ole pelin järjestäjä, osallistuja tai rahoittaja eikä millään tavoin
vastuussa pelistä.
Englanninkielinen alkuteos
SKY KEY: AN ENDGAME NOVEL
Copyright © 2015 by Third Floor Fun, LLC.
Published by arrangement with Ulf Töregård Agency AB.
Suomenkielinen laitos © Ulla Selkälä ja WSOY 2015
Puzzle hunt experience by Futuruption LLC.
Additional character icon design by John Taylor Dismukes Assoc., a Division of Capstone Studios, Inc.
All rights reserved.
ISBN 978-951-0-40719-6
Painettu EU:ssa
i
90 päivää.
Pikku aliCe ChoPRa
Choprien asunto, Gangtok, Sikkim, Intia
»Tarki, Tarki, Tarki...»
Pilvet lipuvat Himalajan yli, ja aurinko heijastuu lumisista vuorten
rinteistä. Kaupungin ylle kohoaa Kanchenjunga, maailman kolmanneksi
korkein vuori. Kaupungin asukkaat elävät jokapäiväistä elämäänsä:
tekevät töitä, käyvät kaupassa, syövät, juovat, opettavat, oppivat,
nauravat, hymyilevät. Satatuhatta levollista, tietämätöntä ihmistä.
Pikku Alice tepastelee kotinsa takapihan nurmikolla, ruohonkorret
kutittavat hänen varpaitaan, ja laaksosta kohoaa maastopalon hajua.
Tyttösen nyrkit ovat lanteilla ja kyynärpäät sojottavat takana kuin
siipinä. Hänen polvensa ovat koukussa, pää on työntynyt eteen. Hän
liikuttaa kyynärpäitään eteen, taakse, eteen, taakse ja kaakattaa ja
kiekuu kuin riikinkukko. Hän kutsuu: »Tarki, Tarki, Tarki», mikä on
perheessä 13 vuotta eläneen riikinkukkovanhuksen nimi. Tarki katselee
tyttöä ja pyörähtää puoli kierrosta, se pörhistää kirkkaanvärisiä
niskahöyheniään ja kaakattaa takaisin. Lintu levittää pyrstönsä, ja pikku
Alice tanssii ilosta. Hän juoksee Tarkia kohti. Riikinkukko nousee ilmaan
pikku Alicen juostessa sen perässä.
Kanchenjunga häämöttää karuna kaukaisuudessa piilottaen jäätyneiden
rinteidensä taakse Ikuisen elämän laakson.
Pikku Alice ei tiedä mitään laaksosta, mutta Shari tuntee sen kuin omat
taskunsa.
Pikku Alice seuraa Tarkia alppiruusupensaalle. Hän on vain alle metrin
päässä värikkäästä linnusta, kun se taivuttaa päätään, räpäyttää
silmiään ja alkaa ruopia maata pensaan alta. Lintu kaivautuu lehtien
alle. Pikku Alice nojautuu katsomaan lähempää.
9
»Mitä siellä on, Tarki?»
Lintu nokkii maata.
»Mikä se on?»
Lintu jähmettyy patsaaksi, pää alhaalla ja kallellaan, ja tuijottaa maata
toinen silmä ammollaan. Pikku Alice kurkkii kaula pitkänä. Maassa on
jotain. Jokin pieni, pyöreä ja tumma.
Lintu päästää korvia riipivän rääkäisyn – Kriiiiiiiik! – ja pyrähtää taloa
kohti. Pikku Alice säikähtää muttei juokse sen perään. Hän työntää
syrjään alppiruusun vahamaisia lehtiä ja ryömii pensaan alle, panee
kädet maahan ja löytää etsimänsä.
Esine on tumma marmorikuula, joka on hautunut puoliksi maahan.
Täydellisen pyöreä. Siihen on kaiverrettu kummallisia merkkejä.
Pikku Alice koskettaa kuulaa, ja se on kylmä kuin avaruuden tyhjyys.
Hän kaivaa sormillaan multaa pieneksi kasaksi kuulan ympäriltä
ja vääntää sen ylös maasta. Hän ottaa sen käteensä ja pyörittelee
sitä, otsaansa kurtistaen. Se on kamalan kylmä. Taivaalta siilautuva
valo muuttuu yhtäkkiä kirkkaaksi, kirkastakin kirkkaammaksi.
Muutamassa sekunnissa maailma välähtää valkoiseksi, maa
vavahtelee ja vuorenrinteiden yltä kantautuu valtava jyrähdys, joka
vapisuttaa kallioita ja vuoria, tärisyttää puita, ruohoa, joenpohjan
pikkukiviä. Ääni tunkeutuu kaikkialle.
Pikku Alice haluaisi juosta pakoon muttei voi. Aivan kuin pieni
marmorikuula olisi jähmettänyt hänet siihen paikkaan. Valon, jylinän
ja raivoavan maailman läpi hän näkee hahmon leijuvan häntä kohti.
Se on ehkä nainen. Nuori. Pieni ja siro.
Hahmo tulee lähemmäs. Sen iho on kelmeänvihreä, silmät ovat syvällä
kuopissaan ja huulet käpristyneet hampaiden edestä. Elävä kuollut.
Pikku Alice pudottaa marmorikuulan, mutta mikään ei muutu. Haamu
tulee niin lähelle, että pikku Alice haistaa sen hengityksen, joka on
ulosteen, palavan kumin ja rikin löyhkää. Ilma muuttuu kuumaksi,
ja olento kurkottaa pikku Alicea kohti. Hän haluaisi huutaa äitiä
joka pystyy pelastamaan hänet, hän haluaa huutaa että joku auttaisi,
suojelisi, pelastaisi, mutta hänestä ei lähde pihaustakaan.
10
Hänen silmänsä rävähtävät auki, ja nyt hän kirkuu. Hereillä. Yltä
päältä hikinen kaksivuotias pikkutyttö. Ja siinä äiti on, heijaa häntä ja
sanoo: »Ei mitään hätää, meri jaan, ei mitään hätää. Se oli vain unta.
Se oli taas vain sitä pahaa unta.»
Saman unen pikku Alice on nähnyt monen monituista kertaa, joka yö
sen jälkeen kun maan avain löydettiin.
Pikku Alice itkee, ja Shari nostaa hänet syliin peittojen alta.
»Kaikki on hyvin, kulta. Kukaan ei tee sinulle pahaa. Äiti ei ikinä anna
kenenkään tehdä sinulle pahaa.» Ja vaikka Shari sanoo tämän joka
kerta kun pikku Alice näkee painajaisen, hän ei tiedä onko se oikeasti
totta. »Ei kenenkään, kullanmuru. Ei nyt eikä koskaan.»
11
12
ii
13
SARAH ALOPAY, JAGO TLALOC
Crowne Plaza Hotel, sviitti 438, Kensington, Lontoo
»Miten tämä tuli?» Sarah kysyy kuljettaen sormeaan Jagon kasvojen
arvella.
»Koulutuksessa», Jago vastaa katsoen Sarahia tutkivasti, etsien
merkkejä siitä, että Sarah on palaamassa hänen luokseen.
On kulunut neljä päivää siitä kun Sarah sai maan avaimen
Stonehengessä. Neljä päivää siitä kun Chiyoko kuoli. Neljä päivää
siitä kun Sarah ampui An Liuta päähän. Neljä päivää siitä kun se
olento heräsi muinaisen kivimonumentin alla ja paljasti itsensä.
Neljä päivää siitä kun hän, Sarah, tappoi Christopher Vanderkampin.
Painoi liipaisinta ja ampui kuulan poikaystävänsä kalloon.
Sarah ei ole kyennyt sanomaan Christopherin nimeä sen jälkeen.
Hän ei edes yritä. Ja miten monta kertaa Sarah suuteleekin Jagoa,
kietoo jalkansa Jagon ympärille, miten monta kertaa hän käykin
suihkussa tai itkee tai pitelee käsissään maan avainta, miten monta
kertaa hän katsookin viestin jonka kepler 22b lähetti televisiossa
koko maailman nähtäväksi, hän ei saa mielestään Christopherin
kasvoja. Christopherin vaaleita hiuksia, hänen kauniita vihreitä
silmiään ja niiden iloista pilkettä. Pilkettä joka sammui kun Sarah
tappoi hänet.
Sarah on sanonut Stonehengen jälkeen vain 27 sanaa, kun äskeiset
lasketaan mukaan. Jago on hänestä huolissaan. Samanaikaisesti
Sarahin kysymys herättää Jagossa toivoa.
»Miten, Feo?» Sarah kysyy ja toivoo pitkää tarinaa. Toivoo että se
vangitsee hänen mielenkiintonsa; että Jagon sanat ovat yhtä hyvä
ikävien ajatusten karkottaja kuin tämän kroppakin.
14
Sarahin on ajateltava ihan mitä tahansa muuta kuin sitä mitä tapahtui,
mitä tahansa muuta kuin luotia, jonka ampui hänen päänsä läpi.
Jago kertoo. »Sain sen kolmannessa oikeassa veitsitaistelussani. Olin
kaksitoista ja reteää poikaa. Olin voittanut kaksi edellistä taisteluani
leikiten. Ensimmäisen erästä kaksikymmentäviisivuotiasta entistä
pelaajaa vastaan, joka horjahti, ja toisen yhtä papin lupaavaa
laukunkantajaa, yhdeksäntoistavuotiasta korstoa vastaan, jota
kutsuttiin Ladrilloksi.»
Sarah sivelee sormellaan rosoista arpea kohdasta, jossa se katoaa
leuan alle. »Ladrillo.» Hän lausuu sanan hitaasti, nautiskelevasti.
»Mitä se tarkoittaa?»
»’Tiiltä’, mikä se jätkä olikin. Painava, kova ja tyhmä. Pyörryin kerran,
ja silloin hän teki siirtonsa. Ennen kuin hän oli valmis seuraavaan
siirtoonsa, taistelu oli ohi.»
Sarah naurahtaa vaisusti. Hänen ensimmäinen naurunsa,
ensimmäinen hymynsä, Stonehengen jälkeen. Jago jatkaa:
»Kolmannen taisteluni kävin vähän itseäni vanhempaa mutta
pienempää poikaa vastaan. En ollut tavannut häntä koskaan aiemmin.
Hän oli kotoisin Riosta. Ei ollut perulaisia. Eikä myöskään olmeekki.»
Jago tietää, että tämä että hän puhuu itsestään tekee nyt Sarahille
hyvää. Sarahille tekee hyvää mikä vain, mikä irrottaa hänen
ajatuksensa siitä mitä hän teki: tappoi poikaystävänsä, löysi maan
avaimen ja käynnisti Tapahtuman sinetöiden näin miljardien ihmisten
kuoleman. Pelaaminen, taisteleminen, pakeneminen, ampuminen
veisivät luultavasti tehokkaammin ajatukset muualle. Tällä haavaa
niistä puhumisen on pakko riittää.
»Hän oli favela-poika, laiha rääpäle jonka lihakset kiertyivät luiden
ympärille kuin köydet. Nopea kuin silmänräpäys. Ei sanonut mitään
muuta kuin ’Moi’ ja ’Parempi onni ensi kerralla’. Mutta hän oli älykäs.
Huippulahjakkuus. Veitsen käsittelyn ja hyökkäyskulmien mestari.
Hän oli saanut opetusta, mutta suurimman osan taidoistaan hän oli
saanut synnyinlahjana.»
»Ihan kuin sinä.»
15
»Hän todella oli kuin minä.» Jago hymyilee. »Tuntui kuin olisi taistellut
omaa peilikuvaa vastaan. Kun pistin, hän pisti takaisin. Kun sivalsin,
hän sivalsi takaisin. Siten hän torjui, vastahyökkäyksellä. Hän ei
muistuttanut ketään, joiden kanssa olin treenannut – ei entisiä
pelaajia, ei papia, ei ketään. Tuntui melkein kuin olisi taistellut eläintä
vastaan. Salamannopeaa, pettämättömillä vaistoilla varustettua eikä
niinkään ajattelevaa vastustajaa vastaan. Eläimet vain hyökkäävät.
Oletko koskaan taistellut eläintä vastaan?»
»Joo, olen. Susia. Ne olivat pahimpia.»
»Yhtä vai –»
»Susia. Monikossa.»
»Ilman aseita?»
»Ilman aseita.»
»Minä olen taistellut koirien mutten ikinä susien kanssa. Kerran
puuman kanssa.»
»Kunpa voisin sanoa, että tuo teki minuun vaikutuksen, mutta ei kyllä
tehnyt.»
»Pääsin jo pöksyihisi, Alopay.» Jago yrittää vääntää vitsintynkää. »Ei
minun tarvitse enää tehdä vaikutusta.»
Sarah hymyilee jälleen ja tönäisee Jagoa nyrkillä lakanan alla. Toinen
hyvä merkki siitä, että ehkä hän alkaa toipua.
»Joka tapauksessa en osunut häneen. Sääntönä oli, että taistelu
loppuu heti kun veri vuotaa. Heti kun näkyy punaista, peli vihelletään
poikki. Yksinkertaista.»
»Mutta tuo arpi – haava oli tosi syvä.»
»Sí. Olin tyhmä, astuin suoraan veitsen eteen. Ihan totta, minulla oli
tuuria. Jos se ei olisi osunut kasvoihin – vähältä piti etten menettänyt
silmääni – hän olisi luultavasti tappanut minut.»
Sarah nyökkää. »Eli verta, punaista, peli poikki. Hän sanoo ’Parempi
onni ensi kerralla’, lähtee, ja se siitä, vai?»
»Niin, paitsi että minut piti ommella. Ja tietenkin se tehtiin ilman
puudutusta, koska minua koulutettiin.»
»Hah, puudutus! Mitä se on?»
16
Tällä kertaa Jago hymyilee Sarahille koko naaman leveydeltä.
»Nimenomaan. Vitun Loppupeli.»
»Sanos muuta, vitun Loppupeli», Sarah toistaa kasvot ilmeettöminä.
Hän kierähtää selälleen ja tuijottaa kattoon. »No, tuliko teille sitä
seuraavaa kertaa?»
Jago ei vastaa muutamaan sekuntiin. »Sí», hän sanoo sitten hitaasti,
venyttäen sanaa. »Vajaa vuosi myöhemmin. Vain kaksi päivää ennen
synttäreitäni, juuri ennen kuin minusta tuli pelikelpoinen.»
»Ja...?»
»Hän oli vieläkin nopeampi. Mutta olin oppinut paljon, ja niinpä
minäkin olin nopeampi.»
»Eli vuodatitko ensimmäisenä verta?»
»En. Meillä oli veitset, mutta parin minuutin kuluttua löin häntä
kurkkuun nyrkillä ja murskasin hänen henkitorvensa. Kun hän kaatui,
astuin hänen kaulansa päälle. Verta ei vuotanut pisaraakaan. Voin
yhä nähdä mielessäni hänen katseensa. Mitään ymmärtämättömän,
hämmentyneen ilmeen, kuin ammutulla eläimellä. Se ei ymmärrä mitä
sille on tehty. Se mitä tapahtui oli vastoin sen favela-pojan, parhaan
tapaamani veitsitaistelijan, luonnon lakeja. Hän ei ymmärtänyt, että
minulla oli eri säännöt.»
Sarah ei sano mitään. Hän kierähtää kyljelleen, selin Jagoon.
Olen sängyssä murhaajan kanssa, hän ajattelee.
Ja sitten heti perään: Mutta minäkin olen murhaaja.
»Anteeksi, Sarah. Tarkoitus ei ollut –»
»Minä tein sen.» Sarah vetää syvään henkeä. »Minullakin oli eri
säännöt. Se oli minun valintani. Minä tapoin hänet. Tapoin...
Christopherin.»
No niin. Nyt se on sanottu. Sarahin ruumis alkaa täristä, aivan kuin
olisi painettu nappia. Hän vetää polvet rintaan, vapisee ja itkee. Jago
sivelee Sarahin paljasta selkää, mutta hän tietää, että se on laiha
lohtu... Sikäli kuin se on lohtu ensinkään.
Jago ei Christopherista paljon perustanut, mutta hän tietää, että Sarah
rakasti tätä. Sarah rakasti Christopheria ja tappoi hänet. Jago ei tiedä
17
olisiko itse pystynyt samaan. Pystyisikö hän ampumaan parhaan
ystävänsä kotipuolesta? Olisiko hänestä tappamaan Joséa, Tiempoa
tai Changoa? Pystyisikö hän ampumaan luodin isäänsä, tai vielä
pahempaa, äitiinsä? Hän ei tiedä.
»Sinun oli pakko tehdä se.» Hän on sanonut tämän heidän hotelliin
tultuaan 17 kertaa, useimmiten ex tempore, ihan vain täyttääkseen
hiljaisuuden.
Joka kerta sanat ovat kumisseet tyhjyyttään. Tällä kertaa ehkä vielä
enemmän.
»Teit sen Christopherin käskystä. Hän ymmärsi sillä hetkellä, että
Loppupeli veisi häneltä hengen, ja hän halusi valjastaa kuolemansa
sinun palvelukseesi. Hän auttoi sinua, Sarah, uhrasi itsensä sukusi
tähden. Sinulla oli hänen siunauksensa. Jos olisit totellut Ania, maan
avain olisi nyt Chiyokolla ja hän olisi hyvissä voittoase–»
»HYVÄ!» Sarah huutaa. Hän ei tiedä kumpi on pahempaa: sekö että
hän tappoi pojan, jota on rakastanut koko pienen ikänsä, vai sekö
että hän otti maan avaimen, kun se ilmestyi Stonehengen uumenista.
»Chiyokon ei olisi pitänyt kuolla», Sarah kuiskaa. »Ei sillä tavalla. Hän
oli taitava pelaaja, ja vahva. Enkä minä... minä en olisi saanut ampua
Christopheria.» Sarah vetää syvään henkeä. »Jago... kaikki – kaikki
– kuolevat minun takiani.»
Sarah käpertyy tiukemmin sykkyrään. Jago kuljettaa sormiaan pitkin
hänen selkänikamiaan.
»Sinä et tiennyt sitä», Jago sanoo. »Kukaan meistä ei tiennyt. Tottelit
vain kepler 22b:tä. Sinä vain pelasit.»
»Niinpä, pelasin», Sarah hymähtää pilkallisesti. »Aisling taisi tietää...
Jessus. Miksei hän voinut olla parempi ampuja? Miksei hän voinut
pudottaa konettamme alas, kun hänellä oli siihen tilaisuus?»
Jago on miettinyt samaa. Ei sitä miksei Aisling ampunut alas Bush
Hawkia, mutta ehdottomasti sitä, mitä keltti yritti heille teollaan
kertoa. »Jos hän olisi ampunut meidät alas, niin Christopher olisi
siinäkin tapauksessa nyt vainaa», Jago huomauttaa. »Ja sinä ja minä
myös.»
18
»No, joo...» Sarah sanoo, ikään kuin sekin olisi suotavampaa kuin
mikään, mitä Italiasta lähdön jälkeen on tapahtunut.
»Sinä vain pelasit», Jago toistaa.
Moneen minuuttiin huoneessa ei vaihdeta sanaakaan. Sarah alkaa
uudestaan itkeä, Jago jatkaa hänen selkänsä sivelemistä. Kello on yksi
yöllä, ulkona sataa tihuttaa, ja märältä kadulta kantautuu liikenteen
ääniä. Silloin tällöin yli lentää lentokone matkallaan Heathrow’n
kentälle. Etäältä vihellystä, kuin laivan pillin vislausta. Poliisiauton
sireenin huutoa. Vaimeana kuuluvaa juopuneen naisen naurua.
»Vittuun kepler 22b, vittuun Loppupeli ja vittuun pelaaminen!» Sarah
puuskahtaa hiljaisuuteen.
Hän lakkaa itkemästä. Jago antaa kätensä pudota lakanoille. Sarahin
hengitys syvenee ja hidastuu, ja muutaman minuutin päästä hän on
unessa.
Jago hivuttautuu varovasti pois sängystä. Hän menee suihkuun, antaa
veden valua ylitseen. Hän muistelee veitsitaistelijan silmiä, sitä miltä
ne näyttivät kun elämä pakeni pojasta. Miltä hänestä itsestään tuntui
katsella tietäen, että oli riistänyt toiselta elämän. Hän astuu pois
suihkusta ja kuivaa itsensä pyyhkeeseen, pukeutuu äänettömästi ja
poistuu hotellihuoneesta hiljaa, sulkien oven äänettömästi perässään.
Sarah ei hievahdakaan.
»Hola, Sheila», Jago tervehtii aulassa hotellivirkailijaa.
Jago painoi mieleensä kaikkien hotellin ja hotellin ravintolan
työntekijöiden nimet. Sheilan lisäksi on Pradeet, Irina, Paul, Dmitri,
Carol, Charles, Dimple ja seitsemäntoista muuta.
He kaikki ovat tuhoon tuomittuja.
Sarahin vuoksi. Jagon vuoksi. Chiyokon ja Anin ja kaikkien muiden
pelaajien vuoksi.
Loppupelin vuoksi.
Jago astuu Cromwell Roadille ja vetää hupun päähänsä. Cromwell,
hän ajattelee. Vihattu puritaani, Englannin tasavallan lordiprotektori,
kuninkaattoman aikakauden kauhu. Niin inhottu ja parjattu mies,
että kuningas Kaarle II kaivatti hänen ruumiinsa haudasta, jotta se
19
voitaisiin tappaa uudestaan. Ruumis mestattiin ja pää pantiin näytille
seipään nokkaan Westminster Hallin ulkopuolelle, missä se oli vuosia
lintujen nokittavana ja ihmisten syljettävänä ja kiroamana, kunnes
siitä ei ollut jäljellä enää mitään muuta kuin pelkkä kallo. Pää mätäni
vaivaisen parin kilometrin päässä paikasta, jossa Jago kävelee tänä
yönä. Tällä kadulla joka on nimetty Vallananastajan mukaan.
Tämän puolesta he taistelevat. Jotta Cromwellin kaltaiset paholaiset
ja Kaarle II:n tapaiset irstailevat kuninkaat ja viha ja valta ja politiikka
eläisivät ja kukostaisivat maan päällä.
Hän on alkanut miettiä onko se sen arvoista.
Mutta sitä ei voi miettiä. Ei saa miettiä. »Jugadores no se preguntan»,
papi sanoisi, jos kuulisi Jagon ajatukset. »Jugadores juegan.»
Sí.
Jugadores juegan.
Jago työntää kädet taskuihin ja kävelee Gloucester Roadia kohti.
Yhtäkkiä kulman takaa paukahtaa suoraan päin hänen olkapäätään
häntä 15 senttiä pitempi ja 20 kiloa painavampi mies. Jago pyörähtää
puoli kierrosta pitäen kädet taskussa ja tuskin edes nostaa katsettaan.
»Hei poju, varos vähän!» mies örähtää. Hän haisee oluelle ja kiukulle.
Hänellä on ollut huono ilta, ja hän hakee tappelua.
»Anteeksi, kaveri», Jago sanoo matkien Etelä-Lontoon murretta ja
jatkaa matkaansa.
»Naurattaako poikaa?» kaljaveikko tiukkaa. »Yritätkö leikkiä
kovanaamaa?»
Yhtäkkiä hän humauttaa leivänpaahtimen kokoisen nyrkkinsä Jagon
kasvoja kohti. Jago kallistuu taaksepäin, ja nyrkki sujahtaa hänen
nenänsä ohi. Mies huitaisee uudestaan, mutta Jago väistää.
»Liukas pikku paska», humalainen pyrskähtää. »Ota tassut pois
taskusta, kaveri. Lopeta tuo pelleily.»
Jago hymyilee ja väläyttää nyrkin sijasta timantin koristamia
hampaitaan. »Ei minun tarvitse.»
Mies astuu eteenpäin, ja Jago hypähtelee häntä kohti ja jysäyttää
kantapäänsä hänen toisen jalkansa päälle. Hän huudahtaa ja yrittää
20
tarttua Jagoon, mutta Jago potkaisee häntä mahaan. Juoppo taittuu
linkkuun. Jagon kädet ovat yhä taskussa. Hän kääntyy ja kävelee
poispäin, kohti läpi yön auki olevaa Burger Kingiä kadun päässä
mennäkseen ostamaan pari pekoni-juustohampurilaista. Pelaajien
täytyy syödä. Vaikka toinen heistä väittäisikin saaneensa tarpeekseen
pelaamisesta. Jago kuulee miehen ottavan jotain nopeasti taskustaan.
Jago sanoo tähän katsomatta: »Suosittelisin panemaan sen veitsen
pois.»
Mies jähmettyy. »Mistä sinä tiesit, että mulla on veitsi?»
»Kuulin. Haistoin.»
»Hevonpaskat!» mies suhahtaa ja syöksyy eteenpäin.
Jago ei vaivaudu vieläkään ottamaan käsiään pois taskusta.
Hopeanvärinen metalli välähtää katulampun valossa. Jago nostaa
jalkansa, potkaisee suoraan taakseen ja osuu miestä kylkiluihin. Veitsi
ohittaa Jagon, kun hän taipuu eteenpäin ja potkaisee vastustajaansa
leukaan. Sitten Jago jysäyttää jalkansa humalaisen veitsikädelle.
Ranne iskeytyy maahan, ja Jagon kenkä naulaa sen katuun. Veitsi
kirpoaa kädestä. Jago potkaisee sitä kenkänsä kärjellä. Veitsi putoaa
jalkakäytävän reunalta viemäriin niin että kolisee. Mies voihkii. Laiha
paska hakkasi hänet ottamatta edes käsiä taskusta.
Jago hymyilee, pyörähtää, ylittää kadun.
Burger Kingiin.
Sí.
Jugadores juegan.
Mutta heidän täytyy myös syödä.
21
Odem Pit’dah Bareket
Nofekh Sapir Yahalom
Leshem Shevo Ahlamah
Tarshish Shoham Yashfeh
22
HILAL IBN ISA AL-SALT, EBEN
IBN MOHAMMED AL-JULAN
Liiton kirkko, Aksumin kuningaskunta, Pohjois-Etiopia
Pysy liikkeessä, taistele, pelaa.
Se kannattaa.
Silloin unohtaa.
Hilal valittaa unissaan. Uikuttaa ja tärisee. Hänen päänsä, kasvonsa,
oikea olkapäänsä ja kätensä paloivat, kun nabatealainen heitti häntä
palopommilla hänen vetäytyessään maan alle.
Eben veti Hilalin turvaan. Heitti suojattinsa päälle peittoja, sammutti
liekit, yritti rauhoitella, piikitti
LU Ehäneen
K I Rmorfiinia.
JA .
Hilal
lakkasi
E TSI
Vkirkumasta.
I H J E E T. R AT K A I S E A RVOI T U S
Hyökkäyksen tullessa sähköt olivat poikki huolimatta
VA I N Y K SI VOI T TA A .
varajärjestelmistä. Eben soitti käsiradiolla Nabrilille Addis Abebaan, ja
Nabril kertoi L
sähkökatkon
johtuvan
auringonpurkauksesta.
OPPU PE
L I ON
TOT TA . Valtavasta
auringonpurkauksesta.
Moista
NabrilA
ollut
L OPPU PE
L I eiON
L Kaiemmin
A N Unähnyt.
T.
Merkillisintä oli, että purkaus keskittyi Aksumiin sillä samaisella
hetkellä, kun Hilal oli lähettämässä viestiä muille pelaajille. Juuri
kun donghu ja nabatealainen koputtivat majan oveen. Tämä kaikki
oli tietysti mahdotonta. Auringonpurkaukset aiheuttavat häiriöitä
laajoilla alueilla, kokonaisissa maanosissa. Eivät ne kohdistu tiettyyn
pisteeseen. Niillä ei ole tarkkaa osoitetta.
Mahdotonta.
Mahdotonta, paitsi Tekijöille.
Eben oli pohtinut tätä
hetiKIRJAAN
väijytyksen
jälkimainingeissa
hoitaessaan
TÄHÄN
SISÄLTYY
ARVOITUS.
OSALLISTU KILPAILUUN SEN RATKAISEMISESTA OSOITTEESSA
Hilalia lampun valossa. Hänellä oli apunaan kaksi temppelipalvelijaa,
www.endgamerules.com
molemmat mykkiä. He nostivat Hilalin paareille, panivat hänelle
tipan ja veivät hänet seitsemän kerrosta alemmas ikivanhan
kirkon uumeniin. Eben ja temppelipalvelijat kylvettivät Hilalin
vuohenmaidossa. Valkoinen neste värjäytyi punertavaksi. Sen pinnalle
789510 407196
nousi palaneen nahan hiiltyneitä9hitusia.
L84.2
23
ISBN 978-951-0-40719-6