Pois luokasta ja pihalle!

viikon uutisia
uutislista
Riina Sydänmaanlakka
Nainen tappoi
avomiehensä taljajousella
n 29-vuotiaan muuramelaisnaisen epäillään ampuneen tiistaina 21.4. taljajousella liikuntarajoitteista avomiestään perheen omakotitalossa Muuramen Isolahdessa.
38-vuotias uhri olisi todennäköisesti voitu pelastaa, mikäli hän olisi päässyt ajoissa hoitoon. Nainen soitti hälytyskeskukseen kuitenkin vasta seuraavana aamuna klo 10.00
jälkeen, jolloin mitään miehen pelastamiseksi ei enää ollut
tehtävissä. Mies oli todennäköisesti kuollut keskiviikon aikana.
Ampumista oli edeltänyt poliisin mukaan useita viikkoja
jatkuneet erimielisyydet, jotka tapahtumapäivänä kärjistyivät. On mahdollista, että päihteillä on ollut oma osuutensa
tapahtumiin. Toistaiseksi tutkinnassa ei ole ilmennyt ulkopuolisia henkilöitä, jotka olisivat olleet tapahtuma-aikaan
paikalla tai käyneet perheen asunnossa ennen kuin sinne
on soitettu apua.
Nainen on myöntänyt teon ja hänet vangittiin 24.4. todennäköisin syin taposta epäiltynä.
Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja ampumiseen johtaneiden syiden selvittämistä ja pyytää kaikkia niitä henkilöitä, joilla on mahdollisesti asiaa valaisevia tietoja tai havaintoja tai jotka ovat 21.–22.4. olleet yhteydessä pariskuntaan,
ottamaan yhteyttä suoraan asian tutkijoihin, p. 050 456 0471.
Puistokoulun eppuluokkalaiset Terhi Sohlman, Elsa Kunnas, Väinö Saarela ja Otto Rautio pääsevät syksyllä kokeilemaan uutta opetusjärjestelyä.
Pois luokasta
ja pihalle!
Riina Sydänmaanlakka
Puistokoulussa ja Jyväskylän Päivärinteen päiväkodissa otetaan ensi syksynä käyttöön uudenlainen, joustava opetusjärjestely 5–8-vuotiaille lapsille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esiopetusikäiset lapset ja
ensimmäisen sekä toisen luokan oppilaat opiskelevat yhteisissä ryhmissä yhden päivän viikossa. Kyse ei ole perinteisestä pulpetissa istumisesta, vaan lapsille tarjotaan
oppimismahdollisuuksia tutkimisen, toiminnallisuuden
ja leikin avulla muuallakin
kuin luokkahuoneen seinien
sisällä.
Puistokoulun rehtori Päivi
Liimatainen kertoo, että syksyllä Puistokadun päiväkotikouluksi muuttuvan yksikön tavoitteena on tehdä kokeilusta pysyvä, rakenteisiin
saakka ulottuva muutos.
– Tulevaisuuden koulussa myös muut ikäluokat kuin
nivelvaihe päiväkodista kou-
luun voisivat toimia tällä tavalla, Liimatainen visioi.
Ryhmiä ohjaavat koulun
ja päiväkodin henkilökunnasta muodostettavat parit:
luokanopettajat ja lastenhoitajat tai lastentarhanopettajat
ja koulunkäynnin ohjaajat.
❞
Perusopetuksella on paljon
opittavaa varhaiskasvatukselta.
– Se on myös työssäoppimista ja vertaisoppimista.
Perusopetuksella on paljon
opittavaa varhaiskasvatukselta, ja varmasti myös toisin
päin. Tähän liittyy myös hallintomallin kehittely. Aiomme kokeilla uutta johtajamallia, jossa päiväkodinjohtaja ja
rehtori muodostavat työparin. Ensi vuosi mennään vielä vanhalla systeemillä, mutta samalla orientoidutaan uuteen, Liimatainen kertoo.
Opetussuunnitelma
kannustaa
Joustavassa opetusjärjestelyssä vain mielikuvitus on rajana; uusia asioita voidaan
opetella esimerkiksi Tourujoen rannassa, Harjun kupeessa tai museoissa.
– Jonakin päivänä voidaan
tutkia esimerkiksi rytmiä.Yksi oppijaryhmä voisi tutkia sitä luonnon kiertokulussa. Toinen voisi tutkia luonnon kiertokulkua ennen vanhaan ja
käydä vaikkapa Keski-Suomen museossa. Yksi ryhmä
voisi sukeltaa kielen maailmaan koulun kirjastossa tutkimalla runorytmiä ja joku
ryhmistä voisi tutkia rytmiä
liikkuen, esimerkiksi kiipeämällä Harjulla, Liimatainen
kuvailee.
Joustava opetusjärjestely
on ensi vuonna voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman mukaista monimuotoista opetusta. Liimataisen mukaan Suomessa on tehty paljon vastaavanlaisia kokeiluita, mutta liian moni niistä on
tyssännyt kokeilun työteliäisyyteen.
– Siksi aloitamme nyt pienellä askeleella. Uskon, että päiväkotikoulut yleistyvät,
ja siksi kehittämistyö on tärkeää. Kyllä me puhumme pilotista, joka jatkuu, emmekä
kokeilusta, joka päättyy.
Perusopetuksen palvelujohtaja Tuija Rasinen pitää kokeilun keskeisenä etuna myös sitä, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen
henkilöstö tulee tutuksi lapselle ja hänen perheelleen pitemmältä ajalta.
Ensisijaisesti uusi systeemi on suunniteltu Puistokadun päiväkotikouluun, mutta Rasinen ei sulje pois mahdollisuutta käyttää sitä myös
muissa Jyväskylän yksiköissä.
– Jos kokeilu osoittaa, että
järjestely eheyttää lapsen oppimisen polkua, tätä voidaan
laajentaa muuallekin. On tärkeää hyödyntää järkevästi
yhteiset resurssit sekä osaamisen että volyymin näkökulmasta, Rasinen sanoo.
Huhtasuon puistoa
aletaan kunnostaa
n Huhtasuon puistoa aletaan kunnostaa tässä kuussa. Pohjoisen suunnassa Suluntien kiertoliittymään ja etelässä
Huhtakatuun rajoittuvan puiston pinta-ala on noin 15 000
neliömetriä.
Puiston keskusaukiosta on tarkoitus rakentaa viihtyisä
ja rauhallinen oleskelualue asukkaiden kohtaamiseen ja levähtämiseen. Alueelle sijoitetaan istuinkorkeudeltaan erilaisia penkkejä, joissa on tukevat käsi- ja selkänojat.
Puistokäytävät muodostavat tärkeän osan alueellista kevyen liikenteen verkostoa. Vanhoja puistokäytäviä kunnostetaan ja puiston eteläosaan rakennetaan uusia. Jatkossa
pyörätuolilla liikkuvien on mahdollista kulkea alueen läpi
kaikkiin suuntiin. Puiston pohjoisosaan rakentuu senioriliikuntapaikka välineineen ja kalusteineen. Tavoitteena on innostaa erityisesti ikäihmisiä liikkumaan.
Yleisvalaistus toteutetaan led-puistovalaisimilla, ja keskusaukion elementtejä korostetaan kohdevaloilla. Kasvillisuusalueita uusitaan ja niihin istutetaan uutta kasvillisuutta.
Rakennustöiden on tarkoitus valmistua syyskuun loppuun mennessä. Työmaa-alueen läpi ei saa kulkea.
Kunnostustyöt liittyvät vuosina 2013–2015 toteutettavaan Hyvinvointia Huhtasuolle -hankkeeseen, joka on saanut ympäristöministeriön asuinalueiden kehittämisohjelman ARA-rahoituksen.
Anne Sandelin Kankaan
Palvelu Oy:n hallitukseen
n Jyväskylän kaupunki, Skanska ja YIT perustavat Kankaan Palvelu Oy:n, jonka toimialana on muun muassa rakennuttaa, hallinnoida ja ylläpitää Kankaan alueen asuinja muiden kiinteistöjen yhteispiha-alueita ja jätehuoltoa.
Kaupunginhallitus nimesi Kankaan Palvelu Oy:n hallitukseen jäseneksi hankejohtaja Anne Sandelinin. Jyväskylän
kaupungilla on Kankaan Palvelu Oy:n hallituksessa yksi
paikka. Hallituksen kahdelle muulle paikalle tulevat Skanskan ja YIT edustajat.
Yhtiö voi myös hallinnoida muun muassa alueen tietoliikenneverkkoa ja vastata asuinalueportaalin toteuttamisesta. Lisäksi yhtiö vastaa Kankaan prosenttikulttuurin toteuttamisesta.
Yhtiö ottaa myös toiminnan alkuvaiheessa hoidettavakseen Jyväskylän kaupungilta Kankaan uuden paperitehtaan kiinteistöjen käytön ja ylläpidon siihen saakka, kunnes ne on purettu. Kankaan Palvelu Oy vastaa myös vanhan paperitehtaan käytöstä ja ylläpidosta.
Hilkka Hyttisestä Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja?
Riina Sydänmaanlakka
n Jyväskylän kaupunginteatterin johtajaksi esitetään
Hilkka Hyttistä. Johtajavalinnan tekee kulttuuri- ja liikuntalautakunta kokouksessaan
tänään keskiviikkona.
– Tietenkin jännittää vähän. Toisaalta hakuprosessi itsessään oli niin miellyttävä ja jännittävä, että olen saanut jo siitä vahvistusta itselleni omaa elämääni ajatellen,
Hilkka Hyttinen sanoo.
Hyttinen on toiminut näyt-
telijänä, ohjaajana, kouluttajana sekä esittävän taiteen
lehtorina. Koulutukseltaan
hän on filosofian maisteri.
❞
Minulla on
kokemusta monitaiteisista yhteistyöhankkeista.
– Olen kiinnostunut luovien prosessien johtamisesta ja myös opiskellut sitä. Ministeriön puolelta alkaa olla
ohjausta siihen suuntaan, että kaupunginteatterin pitäisi avautua ympäristöönsä. Se
tarkoittaa yhteistyöhankkeita ja projekteja erilaisten tahojen kanssa. Tämä tuntuu
kiinnostavalta, ja minulla on
paljon kokemusta monitaiteisista yhteistyöhankkeista.
Ainakin siinä minulla voisi
olla sinne annettavaa, Hyttinen sanoo.
Kaupunginteatterin johtajaksi haki 21 henkilöä. Valintaa varten perustettu toimikunta haastatteli kuutta
hakijaa, ja vastuualuejohta-
ja Ari Karimäki esitti lautakunnalle Hilkka Hyttistä valintaryhmän yksimielisen
esityksen perusteella. Varasijalle esitettiin teatterinjohtaja ja ohjaaja Tiina Luhtaniemeä. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään ensi
vuoden alussa.
Valintaryhmän mukaan
Hyttinen oli virkaan sopivin,
täyttää viran kelpoisuusehdot ja hänellä on edellytykset
viran menestyksekästä hoitamista varten.
Virkaan valitaan 5 + 3
vuoden määräajaksi, ja koe-
aika on puoli vuotta. Teatterinjohtajan kokonaispalkaksi esitetään 5 800 euroa kuukaudessa.
Valinta- ja haastattelutoimikuntaan kuuluvat kulttuuri- ja liikuntapalvelujen vastuualuejohtaja Ari Karimäki,
näyttelijä Jouni Salo kaupunginteatterin näyttelijäyhdistyksestä, kaupungin rekrytointipäällikkö Sari Ropponen, Tuukka Toijanniemi Teatterityöntekijät ry:stä sekä
kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenet Laura Piippo
ja Juha Venäläinen.
Hyttinen on näyttelijä ja
esittävän taiteen lehtori.