1. No category

T E EM A
yhteistyö
Jirillä ja Jerryllä ovat asiat
hyvin. Heistä huolehtii
kaksi äitiä ja kaksi isää
sekä joukko mummoja
ja ukkeja – sulassa sovussa
toisiaan tukien.
TEKSTI KIRSI-MARJA NURMINEN KUVAT PETRA TIIHONEN
Täysi luottamus
V
anhassa kyläkoulussa on taas elämää, kun entisissä luokkahuoneissa kirmaavat 2-vuotiaat kaksospojat Jiri ja
Jerry. Lattialla on kolmipyörä nurin päin, koska pyöränkorjaus on poikien mielestä nyt se juttu. Leikkipora
ja -vasara mahtuvat mukavasti takataskuun. Eihän sitä
tiedä, milloin on ryhdyttävä miesten töihin.
– Tänään nähtiinkin metsäkone, mitenkäs se sanoi,
kysyy poikien sijaisäiti Kati Rissanen.
Vastauksena on sellainen huulten päristys, että sitä
on mahdotonta sanoin kuvailla.
Katin ja hänen miehensä Jarno Väisäsen perheeseen kuuluvat poikien lisäksi 3 pitkäkarvaista mäyräkoiraa sekä maatiaiskanoja. Kesätöihin odotellaan
lampaita.
– Lähipiiriimme kuuluvat lisäksi äitini, Seija-Riitta-mummo, joka käy meillä usein auttelemassa arjen askareissa ja leipomassa. Samoin lasten äiti Mira ja
isä Juuso vierailevat säännöllisesti. Miran sijaisvanhemmat Maija-mummo ja
Väinö-ukki ovat hekin tärkeä osa perhettämme. Myös Jarnon vanhemmat ja sisko asuvat lähellä, kertoo Kati Rissanen.
Ennakkoluulot karisivat
Rissasten matka sijaisvanhemmuuteen lähti liikkeelle ajatuksesta kansainvälisestä adoptiosta. Prosessi oli kuitenkin pitkä ja työläs.
– Sen sijaan PRIDE-valmennus tuntui heti tosi hyvältä. Olimme ihan ällikällä
lyötyjä. Meillä oli vähän ennakkoluuloja sijaisvanhemmuudesta. Ajattelimme, että
sijaisvanhempien pitää olla vähintään sosiaalityöntekijöitä, että pärjää. Mutta ymmärsimme, että ihan tavallinenkin perhe riittää, Rissanen ja Väisänen muistelevat.
Tehtävän vaativuuteen pariskuntaa oli valmisteltu – tai peloteltu – jo adoptiovalmennuksessa.
12
www.perhehoitoliitto.fi
www.sijaisvanhemmaksi.fi
13
T E EM A
Parasta on, kun ne sanovat äiti.
Siitä tulee hyvä mieli. Lapset
eivät ole unohtaneet minua.
Vauhdikkaiden kaksosten
kanssa ei tule tekemisen puute.
Näin kesän korvalla on saatava
ajopelit kuntoon.
– Osasimme kyllä odottaa lapsia, joilla voi olla erityisiä
tarpeita. Luovuimme lopulta adoptioajatuksesta, koska
meille juridinen huoltajuus ei ollut tärkeintä.
Sijaisvanhemmuus käynnistyi vauhdikkaasti, kun jo
loppukeskustelussa perheelle tarjottiin lyhytaikaiseen
kriisisijoitukseen kuukauden ikäistä poikavauvaa.
– Saimme noin 15 minuuttia aikaa päättää – siinä ajassa
ehdin hankkia itselleni vuorotteluvapaata. Tottakai otimme
pojan vastaan. Kaikki tavaratkin hommasimme parissa tunnissa, Rissanen nauraa.
Neljän kuukauden jälkeen poika sijoitettiin isovanhempiensa luokse. Jo ennen pojan lähtöä tuli tieto Jiristä ja Jerrystä.
– Tietysti surimme vauvan lähtöä. Meillä on kuitenkin
hyvä yhteistyö hänen isovanhempiensa kanssa ja toimimme itse asiassa heidän tukiperheenään. Nyt vuoden ikäinen poika käy meillä kerran kuussa hoidossa.
Ratkaisu pelotti
Kaksosten sijoituksen alkua helpotti se, että asiaa hoiti
tuttu sosiaalityöntekijä.
– Hän oli valmentanut meidät ja sijoittanut myös vauvan perheeseemme. Koska hän toimii itsekin perhehoitajana, syntyi luottamus hänen osaamiseensa nopeasti. Toki
14
sitä ajatteli, että enemmänkin tietoja lapsista olisi voinut
saada, Rissanen ja Väisänen pohtivat.
Lasten ensimmäisellä tapaamiskerralla paikalla olivat myös lasten vanhemmat ja Miran sijaisvanhemmat.
– Siinä sitten tutkailimme toinen toisiamme, Väisänen naurahtaa.
Tilanne ei ollut helppo, koska Miran sijaisvanhemmat
ja Mira olivat pohtineet kaksosten sijoittamista ”mummolaan”. Lisäksi vauvan siirtyminen isovanhemmilleen osui
samaan aikaan. Ilmassa oli monenlaisia tunteita.
– Jiri ja Jerry ehtivät olla meillä noin 3,5 kuukautta.
Sairastuin samoihin aikoihin syöpään. Oli selvää, ettemme
me voisi ottaa poikia. Meidän oli sen sijaan tuettava Miraa
päätöksen teossa. Jäimme kuitenkin poikien oheishuoltajiksi, kertoo Miran sijaisäiti Maija Pöyhönen-Jänönen.
– Minua pelotti ja mietitytti ratkaisun tekeminen. En
olisi halunnut luopua pojista. Ymmärsin kuitenkin, etten itse pystynyt heistä huolehtimaan, sanoo poikien äiti Mira Akkila.
Yhteiset pelisäännöt
Yhteistyön rakentaminen poikien perheiden välille oli tulevaisuuden kannalta äärettömän tärkeää. Sitä lähdettiin
luomaan heti sijoituksen alusta lähtien.
www.perhehoitoliitto.fi
– Ensimmäinen käynti Katin ja Jarnon luona jännitti.
Mutta sijaisvanhempani rohkaisivat minua. Ei huostaan
otto ole välttämättä pysyvä. Siitä ajatuksesta sain voimaa,
miettii Akkila.
– Mummi ja ukki sekä Mira ja Juuso ovat aina saaneet
tulla kotiimme. Koska lapset viettävät joka toisen viikonlopun mummolassa yhdessä äitinsä kanssa, olemme paljon
tekemisissä. Sovimme esimerkiksi yhdessä, miten toimimme vaikkapa lasten opettamisessa potalle. Samoin mietimme, miten helpottaa lasten eroahdistusta perheestä
toiseen siirtyessä. Kun mummi ja ukki tuovat lapset takaisin meille, jäävät he hetkeksi juomaan kahvit ja katsomaan, miten lapset kotiutuvat. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia, Rissanen kuvailee.
– Lisäksi isovanhemmat ovat meillekin tärkeitä. Mummilta saa neuvoja kasvatuskysymyksissä ja lasten heillä
viettämät viikonloput antavat meille hengähdystauon. Silloin pystyy tekemään vaikka talon töitä – sirkkeliä ei kannata poikien kotona ollessa pystyttää pihalle. Luotamme
heihin täysin. Ei tarvitse huolehtia, miten lapset pärjäävät, Väisänen korostaa.
Myös Akkilan mielestä yhteistyö sijaisvanhempien
kanssa on ollut joustavaa.
– Olemme pystyneet sopimaan asioista lyhyelläkin varoitusajalla. Tulemme toimeen hyvin ja näen, miten pojat
viihtyvät. He ovat iloisempia ja reippaampia. Se antaa itsellekin mielenrauhaa. Ei tarvitse pelätä, mitä pojille kuuluu. Ehkä vielä joskus paranen ja saan pojat kotiin. Parasta
on, kun ne sanovat äiti. Siitä tulee hyvä mieli. Lapset eivät
ole unohtaneet minua.
Helppo keissi
Lasten sosiaalityöntekijät ovat ehtineet vaihtua niin usein,
ettei osa heistä ole edes ehtinyt tavata lapsia.
– Tilanne toisaalta lähentää meitä muita verkoston
jäseniä. Ehkä meistä myös ajatellaan, että olemme niin
helppo keissi, että pärjäämme keskenämme, Rissanen
miettii.
– Yhteistyö sosiaalityöntekijöiden kanssa olisi voinut
sujua paremminkin. On tärkeää, että asiat selvitetään juurta jaksain. Keskustelua saisi olla enemmän. Työntekijöiden vaihtuvuus hankaloittaa tilannetta, kun on taas tutustuttava uuteen ihmiseen ja kerrottava koko historia,
Akkila kritisoi.
Myös Pöyhönen-Jänönen koki lasten sijoitustilanteessa, että luottamusta sosiaalityöntekijään ei syntynyt.
– Tuli sellainen olo, että myö ei tiietä mittään, vaikka
olimme poikien kanssa olleet yhdessä heidän syntymästään lähtien. Meitä ei otettu todesta.
www.sijaisvanhemmaksi.fi
yhteistyö
Aikaa & puhetta
VÄLILLÄ ETEEN TULEE tilanteita, jolloin yhteistyötä eri osapuol-
ten välillä on vaikeaa saada rakentumaan. SOS-lapsikylässä ongelmia on lähdetty ratkaisemaan räätälöimällä tuki yksilöllisesti.
– Esimerkiksi yhdessä tapauksessa yhteistyötä biologisten
vanhempien, sijoittajan ja sijaisperheen kesken lähdettiin luomaan molempien vanhempien kanssa erikseen. Lasten tapaamisia toisen vanhemman kanssa pystyttiin pikku hiljaa lisäämään ja
muuttamaan ne valvotuista itsenäisiksi tapaamisiksi. Tärkeintä
on ottaa eri osapuolten näkökulmat huomioon ja miettiä, miten
me voimme tukea yhteistyötä – vaikkapa vaan tarjoamalla tilan
tapaamisille. Olennaista tässä oli myös se, ettemme tehneet
pitkiä suunnitelmia, vaan tarvittaessa keksimme uusia vaihtoehtoja. Suuri kiitos kuuluu myös sijoittajakunnalle, joka osallistui
aktiivisesti yhteistyön rakentamiseen, kertoo sosiaalityöntekijä
Elisa Muurinen SOS-lapsikylästä.
Muurinen korostaa keskustelevaa otetta ja yhteisiä pohdintoja eri osapuolten kesken.
– Vaikka yhteistyökumppani olisi vihamielinen, on pystyttävä
tarjoamaan vaihtoehtoja.
Yhteistyö lasten biologisten vanhempien kanssa on sijaisvanhempien arkipäivää.
– Vedän parhaillaankin PRIDE-valmennusryhmää, jossa asiaa
käydään läpi. Silti yhteistyön kiemurat yllättävät ja niitä työstetään jatkuvasti. Kaikkien pitäisi muistaa, että olemme lapsen
asialla, Muurinen sanoo.
HYVÄN YHTEISTYÖN rakentuminen vaatii aikaa ja puhetta.
– Keskustelemme sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien kanssa paljon siitä, mitä he tilanteesta ajattelevat. Tämä
auttaa vähentämään luuloja ja kuvitelmia. Myös kunnalta vaaditaan joustavuutta pohtia, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia, Muurinen tietää.
Isoissakin tapaamisissa, joissa mukana ovat kaikki osapuolet,
voi olla hyvä henki.
– Silloin jokainen uskaltaa puhua asioistaan ja voidaan yhdessä sopia, mitä tehdään. Myös työnjaosta sopiminen on tärkeää.
Puhutaan auki, mikä on kenenkin tehtävä. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat olennaisia asioita sujuvan yhteistyön taustalla.
Perhehoitoliiton kehittämä yhteysneuvottelu-palvelu on suunnattu
ristiriitatilanteisiin perhehoidossa. Ota yhteyttä Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Lisa Sipilään ([email protected], 040 310
1443), mikäli koet tarvitsevasi ulkopuolista apua yhteistyön haasteisiin. Perhehoitoliitto etsii sopivan yhteysneuvottelijan tueksesi.
15
T E EM A
– Soitan aina ja kerron, miten on mennyt. Pojat ovat
kovasti ukin perään ja telmuavat Miran kaulassa, Pöyhönen-Jänönen lisää.
Vuosien mittaan Pöyhönen-Jänösellä on monenlaisia
kokemuksia yhteistyöstä lasten vanhempien kanssa.
- Miran äidin kanssa välit ovat hyvät, mutta välillä on
tullut tappouhkauksiakin ja on pitänyt istua hiljaa sisällä
ovet lukossa ja valot poissa. Siksikin yritämme tehdä yhteistyötä parhaamme mukaan. Olemme sanoneet Katille ja
Jarnolle, että jos vain joku asia hiertää, niin kertokaa heti.
Ettei meidän puolelta tulisi pahaa mieltä.
Lapset huomaavat jännitteet
Pihalla on monenlaista puuhaa – esimerkiksi perheen maatiaiskanojen ruokkiminen on pojista mukava
tehtävä.
Isovanhemmat ovat oheishuoltajina mukana lasten palavereissa.
– Nyt työntekijä on taas vaihtumassa. Vähän mietityttää, onko uudella työntekijällä perhehoidosta kokemusta.
Luottamus ei ehdi rakentua, jos työntekijä vaihtuu usein,
Pöyhönen-Jänönen sanoo.
Hän muistelee, että sijaisvanhemmuutensa alkuvuosina yhteydenpito työntekijöihin oli tiiviimpää.
– He kävivät meillä usein, jolloin kahvittelimme ja puhuimme asioista. Eräs meille sijoitettu tyttö oli jopa pitkään kirjeenvaihdossa työntekijän kanssa.
Tapaamiset kotona
Rissasen ja Väisäsen mielestä avoimuus, toisen kunnioittaminen ja tilan antaminen ovat tärkeimpiä hyvän yhteistyön kulmakiviä.
– Olemme esimerkiksi sopineet, että lasten tapaamiset järjestetään täällä meillä. Annamme vanhempien olla rauhassa lasten kanssa, emmekä puutu heidän tekemiseensä. Olemme taustatukena. Päädyimme tähän, koska
lapset olivat muualla järjestettyjen tapaamisten jälkeen
levottomia pari päivää. Nyt he ovat hyvällä tuulella, mikä on meille tärkeää. Myös lapset oppivat tästä elämisen
mallia – meidän perhe nyt on tällainen, että on monta äitiä ja isää, mummoja ja pappoja.
Mummolaviikonloppujen tapahtumista kerrotaan aina sijaisvanhemmille.
16
Sovituista asioista kiinni pitäminen kertoo toisen kunnioittamisesta.
– Se rakentaa luottamusta, eivätkä lapsetkaan pety.
Lapset ovat taitavia aistimaan ilmapiiriä. Jos meidän aikuisten välillä olisi jännitteitä, lapset sen kyllä huomaisivat, tietää Väisänen.
– Usein istumme äidin kanssa kahville ja pojat ovat mukana. Kerron myönteisistä asioista, kuten mitä kaikkea
lapset ovat tehneet ja oppineet. Se on kova juttu heille, ja
he kuuntelevat aina rinta rottingilla, Rissanen kertoo.
Hyvä yhteistyö lasten perheiden kesken palkitsee monella tapaa – lasten hyvinvoinnin lisäksi.
– Kyllä siitä on meille ihan konkreettista hyötyä. Lapset
ovat nyt siinä iässä, että he ovat koko ajan mukana. Saamme välillä omaa aikaa, jolloin voi nostaa vaikka jalat kattoon.
Vertaisia vailla
Yhteistyötä ylläpidetään keskustelemalla ja ennakoimalla.
– Emme puutu lasten vanhempien omiin asioihin vaan
keskitymme lapsiin. Isovanhemmat taas antavat meille tilaa, vaikka heillä on tosi pitkä kokemus sijaisvanhemmuudesta. Lastenkin kanssa pyrin ennakoimaan tapaamisten
sujuvuuden kertomalla heille etukäteen, mitä on tulossa.
Pojat kuuntelevat jo tarkasti ja arvuuttelevat, mistä on kysymys, Rissanen sanoo.
– Ja jos minä kysyn, että arvatkaas mitä tapahtuu, niin
vastaus on, että kylpyyn, nauraa Väisänen.
– Pidämme heidätkin kartalla, jolloin kaikki sujuu rauhallisemmin, molemmat tuumaavat.
Perhe toivoisi löytävänsä toisen sijaisperheen, jossa
myös olisi kaksoset.
– Meillä ei tällaista vertaistukea oikein vielä ole. Kaksoset ovat niin oma lajinsa.
Mentori heillä on ollut sijoituksen alusta lähtien.
– Sekin rauhoittaa mieltä, kun voi ottaa asioita puheeksi hänen kanssaan.
www.perhehoitoliitto.fi
yhteistyö
Asioista puhumiseen ja sopimiseen on
löydyttävä rauhoittumisen kohtia.
Saattaen vaihdettava
Tampereella rakennetaan yhteistyötä ja luottamusta pala palalta
TEKSTI KIRSI-MARJA NURMINEN KUVA PETRA TIIHONEN
TAMPEREELLA YHTEISTYÖTÄ on lähdetty raken-
tamaan sijaisperheet valmentavan Asiakasohjaus Luotsin ja sijoituksesta vastaavan sijais- ja
jälkihuollon sosiaaliaseman johdolla. Mukana
yhteistyössä ovat lapsen sijoittava sosiaalityöntekijä, sijaisperhe ja biologinen perhe.
– Luotsi valmentaa sijaisperheet ja etsii sijoitettavalle lapselle perheen yhdessä sijoittavan sosiaalityöntekijän kanssa. Myös sijaishuollon sosiaalityöntekijä on siinä vaiheessa
kuulolla. Tietoa siirretään eri osapuolille vähitellen. Luottamus rakentuu palavereiden ja tapaamisten myötä, kertovat Luotsin ja sijais- ja
jälkihuollon sosiaaliaseman johtavat sosiaalityöntekijät Anne Hyvärinen ja Arja Viitanen.
Tampereella on käytössä niin sanottu ensimmäisen vuoden työmalli, jossa sekä Luotsin
että sijais- ja jälkihuollon sosiaaliaseman työntekijät työparina käyvät sijaisperheessä noin
neljä kertaa. Sen jälkeen sijais- ja jälkihuollon
sosiaalityöntekijä jatkaa sekä lapsen vastuutyöntekijänä että sijaisperheen työntekijänä.
– Nämä ensimmäisen vuoden kotikäynnit
ovat yhteistyön rakentumisen kannalta tosi
tärkeitä. Sijaisperheen valmentanut työntekijä siirtää yhdessä sijaisperheen kanssa tietoa
sijaishuollon sosiaalityöntekijälle, jolla on taas
kokemusta sijoituksista yleensä. Sijoitusvaiheessa ennakointi ja tilanteeseen tutustuminen auttavat onnistumisessa, pohtii Viitanen.
– Mallissa on hyvää se, että meillä on enemmän aikaa yhteistyön luomiseen ja antamaan
www.sijaisvanhemmaksi.fi
sijaisperheelle riittävästi tietoa siitä, mitä huolenpito lapsesta ja yhteistyö lapsen vanhempien kanssa vaatii. Asioista puhumiseen ja sopimiseen on löydyttävä rauhoittumisen kohtia.
Yhteistyö syntyy pala palalta ja suunnitellusti.
Sijaisperhe ei saa jäädä yksin tekemään yhteistyötä lapsen vanhempien kanssa, korostaa Hyvärinen.
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN ROOLI yhteistyön
mahdollistajina on suuri. Jo valmennuksessa
luodaan sille edellytyksiä, ja sijoituksen aikana työstetään yhteistyön muotoja.
– Lapsilla on joka tapauksessa huoli omista vanhemmistaan ja vanhemmat ovat heille
tärkeitä. Sijaisperheet työskentelevät lapsen
verkoston kanssa koko sijoituksen ajan. Monet
käyttävät siihen paljonkin aikaa – vierailevat
lapsen kanssa sukulaisten luona ja pitävät yllä lapsen suhteita tälle merkityksellisiin läheisiin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos lapsi
kotiutuu. Näin hänellä on olemassa läheisten
verkosto, joka on seurannut lapsen elämää, Hyvärinen sanoo.
Sijaisvanhemmilta vaaditaan ymmärrystä
lasten vanhempien tilanteeseen.
– Lasten vanhemmilla on usein huoli lastensa hyvinvoinnista. Kun he ymmärtävät, ettei lapsella ole hätää, tilanne yleensä rauhoittuu. Jos sijaisvanhemmat ymmärtävät tämän ja
toivottavat vanhemmat tervetulleiksi, sujuvat
asiat yleensä paremmin ja luottamuskin syntyy.
Toki on olemassa ryhmä biologisia vanhempia,
jotka eivät koskaan tule hyväksymään sijoitusta sijaisperheeseen. Tämäkin on sijaisvanhempien hyvä muistaa. Näissä tilanteissa kaikki voitava on tehty, mutta yhteistyö on siitä huolimatta hankalaa, uskoo Viitanen.
SIJAISPERHEILTÄ ON tullut palautetta, että
sosiaalityöntekijän tuki yhteistyön käytäntöjä luotaessa on tärkeää.
– Silloin he voivat keskittyä omaan tehtäväänsä – lapsen hoitamiseen, Hyvärinen korostaa.
Yhteistyön sujumisen tietää siitä, että siitä
keskustellaan avoimesti.
– Tapaamisissa kerrotaan, mitä on tehty
ja ketä on nähty ja missä on käyty. Silloin kyseessä on todellinen jaettu vanhemmuus. Kun
yhteistyö sujuu, lapsen on helpompi elää ikätasoistaan lapsuutta. Lapsi vaistoaa ja haluaa,
että perheet tulevat toimeen keskenään. He
eivät halua olla lojaaliristiriidassa vanhempien
välillä. Tavoite on, että sijaisperheen, lapsen
vanhempien ja sosiaalityön yhteistyö mahdollistaisi lapselle hyvät kasvuolosuhteet, toteaa
Viitanen.
– Eräskin sijoitetun lapsen äiti sanoi, että
voisin itsekin muuttaa tänne, kun näki sijaisperheen kodin. Kun ympäristö ja ihmiset tulevat tutuiksi, voi sijoitus olla helpotuskin. Myös
toisen lähestyminen varovasti, liikoja odottamatta ja toista kunnioittaen, voi avata tien vuorovaikutukselle, jatkaa Hyvärinen.
17