MYÖNNETYT APURAHAT 2009 - Jenny ja Antti Wihurin rahasto

WIHURIN RAHASTOT JAKOIVAT
PALKINTOINA JA APURAHOINA 9,1 MILJOONAA EUROA
Wihurin Sibelius-palkinto
Säveltäjä Kaija Saariaho
100.000 euroa
Kunniapalkinto
Luonto-Liitto ry
100.000 euroa
”Pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten
omaehtoisen ympäristötoiminnan edistämiseksi.”
Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto jakoi 15. Sibelius-palkinnon
Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto antoi suomalaiselle säveltäjä Kaija Saariaholle
Wihurin Sibelius-palkinnon, 100.000 euroa perjantaina 9.10.2009 Finlandia-talossa pidetyssä
palkintojen ja apurahojen jakotilaisuudessa.
Rahasto toteuttaa tarkoitustaan jakamalla palkintoja tunnustukseksi rakentavasta työstä, joka on
erinomaisesti edistänyt ja kehittänyt ihmiskunnan henkistä ja taloudellista kehitystä sekä myös
Wihurin Sibelius-palkinto –nimistä palkintoa kansainvälisesti tunnetuiksi ja tunnustetuiksi tulleille
eteville säveltäjille.
Sibelius-palkinto on nyt jaettu 15 kertaa. Ensimmäisen palkinnon vastaanotti Ainolassa vuonna
1953 Jean Sibelius ja edellisen vuonna 2006 tanskalainen Per Nørgård. Kaikkiaan Wihurin
kansainvälisten palkintojen rahasto on, nyt jaettu palkinto mukaan lukien, jakanut 56 vuoden
aikana 31 palkintoa, joista 16 Kansainvälistä palkintoa tieteentekijöille.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi palkintoina ja apurahoina 9,0 miljoonaa euroa
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi Finlandia-talossa palkintoina ja apurahoina historiansa
suurimman summan 9,0 miljoonaa euroa (+3,4 %). Tukea myönnettiin 345 yksityishenkilölle tai
työryhmälle ja 106 yhteisölle eli yhteensä 451 hakijalle. Rahasto sai yhteensä 3.672
apurahahakemusta haetun summan ollessa lähes 61 miljoonaa euroa. Täten noin 15 % haetusta
määrästä voitiin myöntää.
Jakosumma sisältää 117 kokovuotista, pääasiassa väitöskirjatyöapurahaa, joiden saajille varattiin
mahdollisuus henkilövakuutuksen järjestämiseen lisäapurahalla.
4H-säätiö
stipendeiksi 4H-nuorille sekä kansainvälisyyden ja lasten ja nuorten
kerhotoiminnan edistämiseen
35.000
AIESEC-Suomi ry
kotimaiseen koulutukseen ja kansainväliseen toimintaan
20.000
Amfion ry
klassisen musiikin Amfion-verkkolehden toiminnan kehittämiseen
Aseman Lapset ry
nuorten päihteidenkäytön, rikollisuuden ja väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon
Walkers-toiminnan avulla
BirdLife Suomi ry
Tiira-lintuhavaintopalvelun vikasietoisuuden ja suorituskyvyn parantamiseen
tuotantoympäristön kehitysprojektin avulla
5.000
50.000
9.000
2
Bysantin tutkimuksen seura ry
kansainvälisen kollokvion järjestämiseen
Cantores Minores -kannatusyhdistys ry
Cantores Minores -poikakuoron taiteelliseen toimintaan
2.000
10.000
Crusell-seura ry
Crusell-viikon 2010 järjestämiseen ja Take 5 -konsertin tilaussävellyksiin
8.000
Dance Health Finland ry
kansainvälisen Tanssilääketieteen seminaarin järjestämiseen ja koulutustoimintaan
6.000
Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry
Susanna Leinosen uuden tanssiteoksen "Sumu" tuottamiseen ja toteuttamiseen
14.000
Elämä On Parasta Huumetta ry
Päihdeilmiö-koulutukseen ammatillisissa oppilaitoksissa ja YK:n huumeiden
vastaisen päivän Value Life -tapahtuman toteuttamiseen
56.000
Etsintäveneen Tuki ry
hukkuneiden etsinnässä käytettävän veneen ja laitteiden ylläpitoon ja
kunnostukseen
10.000
Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osasto ry
Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osaston 40-vuotisjuhlavuoden toimintaan
5.000
Finncon-yhdistys ry
Euroopan suurimman tieteis- ja fantasiakirjallisuustapahtuman Finnconin
järjestämiseen
3.000
Franck Media Oy
Jörn Donnerin käsikirjoittaman ja ohjaaman 6-osaisen dokumenttisarjan
"Mannerheim Suomen kohtaloissa" toteuttamiseen
50.000
Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry
vanhan musiikin konserttien tuottamiseen
15.000
Helsingin kauppakorkeakoulu, HSE 100 vuotta -nimikkorahasto
opetuksen ja tutkimuksen sekä opiskelijaliikkuvuuden edistämiseen
250.000
Helsingin NMKY ry
taantuman aikana erityistä tukea tarvitsevien perheiden lapsille ja nuorille matalan
kynnyksen diakonista kokonaisvaltaista tukea tarjoavaan SOS-hankkeeseen
10.000
Helsingin Suomalainen Klubi
Arvo Ylppö -multimediaoppimisympäristön tuottamiseen osaksi Suomalaisen
Klubin tavaramerkillä suojattua Suomen Kansan Sähköistä Muistia
20.000
3
Jalkaväen säätiö
talvisodan 70-vuotismerkkivuoden näyttelyn "Talvisodan henki ja ihme"
rakentamiseen ja näyttelymateriaaliin
3.000
Jyväskylän yliopisto, taloustieteiden tiedekunta
Learning Clusters – Academic Summit -konferenssin järjestämiseen Jyväskylässä
5.000
Kadettikunta ry
Suomi muuttuvassa maailmassa -multimediaprojektin loppuun saattamiseen ja
maanpuolustusaatteellisen tiedotus- ja koulutustoiminnan järjestämiseen
ensisijaisesti koulunuorison, opettajien ja naisten keskuudessa
43.500
Kalevan Nuorten Liitto ry
50-vuotisjuhlavuoden valtakunnallisen leirin ja leiriohjaajakoulutuksen
järjestämiseen
15.000
Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry
Jousikvartetit Ritarihuoneella -konserttisarjan järjestämiseen
15.000
Kansantanssiryhmä Sorokoska ry
20-vuotisjuhlavuoden toimintaan
8.000
Karjalan Kielen Seura ry
verkkokirjaston perustamiseen karjalan kielen tutkimukseen ja opetukseen liittyvien
harvinaisten teosten julkaisemiseksi
2.000
Kerhokeskus – koulutyön tuki ry
neljän tiedeleirin järjestämiseen
8.000
KokoTeatteri -yhdistys ry
teatteritilojen kunnostukseen ja visuaalisen ilmeen uusimiseen
10.000
Kuopion Musiikinystävä Yhdistys ry
Kuopion XI Viulukilpailun järjestämiseen
15.000
Kustavin kirjallisuusyhdistys ry
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen
Kuvataideakatemia
Tulevaisuuden Kuvataideakatemia -rahastoon
Lakeuden Ursa ry
CCD-kameran hankkimiseen tähtitieteellisten havaintojen tekemiseksi,
tähtikuvaukseen ja harrastajien opettamiseen sekä tähtitieteellisen
näyttelymateriaalin aikaansaamiseksi
Lapin kamariorkesteri, Rovaniemen kaupunki
maakunnalliseen konserttitoimintaan
5.000
50.000
8.000
50.000
4
Lapin nukketeatteriyhdistys ry
ammattimaisen soolonukketeatterin kansainvälisten toimintamallien
vakiinnuttamiseen ja kehittämiseen Lapin läänissä
10.000
Lapin yliopistosäätiö
Lapin yliopisto 30-vuotta -juhlakeräykseen
50.000
Luotsiliitto ry, Luotsikirjasto
luotsikirjastotoimintaan ja luotsaustoimintaa käsittelevän kirjaprojektin jatkamiseen
12.000
Maanpuolustuksen Tuki ry
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
70.000
Mannerheim-ristin ritarien säätiö
toiminnan tukemiseen
3.000
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
ensiluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen suunnatun Hyvä alku koulutielle
-kampanjan toteuttamiseen
30.000
Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin taidesäätiö – Didrichsenin taidemuseo
Viljo Revellin 100-vuotisnäyttelyn toteuttamiseen
10.000
Matematiikkalehti Solmu
Matematiikkalehti Solmun kehittämiseen, tunnetuksi tekemiseen ja kansainväliseen
yhteistyöhön matematiikan opetuksen alalla sekä matematiikkadiplomitoiminnan
jatkamiseen
13.500
Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO ry
"Kultaralli – kulttuuria ja taidetta ikäihmisille"-vanhustyöntekijöiden
valtakunnallisten koulutusten järjestämiseen
15.000
Myllyteatteri-yhdistys ry
TeatteriTeltta-festivaalin toteuttamiseen
10.000
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry
100-vuotisjuhlanäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen Sederholmin talossa
Helsingissä
10.000
Nuorisoseura Katrilli ry
35-vuotisjuhlakonsertin järjestämiseen Savoy-teatterissa
Nuorten Akatemia ry
Nuorten oman toiminnan kehittäminen kouluissa -hankkeisiin
Nurmeksen Nuori Musiikki, Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry
lasten ja nuorten kamarimusiikkileirin ja sen ohessa järjestettävän konserttisarjan
toteuttamiseen
5.000
10.000
7.000
5
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
musiikkikurssin järjestämiseen näkövammaisille nuorille Jyväskylän
näkövammaisten koululla
4.000
Omaiset Huumetyön Tukena ry
tutkimukseen Elämäntaito-ryhmätoiminnan vaikutuksista siihen osallistuneiden
nuorten elämässä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
10.000
Oopperakammari ry
muinaista Turkua kuvaavan Alvilda in Abo -oopperahankkeen toteuttamiseen
15.000
Pelastakaa Lapset ry
hankkeeseen "Ammattilaisten tietoisuuden edistäminen digitaaliseen mediaan
liittyvästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä"
50.000
Pianoaura ry
Pianoaura 2009 -pianofestivaalin järjestämiseen
7.000
Pitskun Kyläkirkon Kulttuuriyhdistys ry
Pitskun Kulttuurikirkon toiminnan turvaamiseen juhlavuonna 2010
10.000
Radion kamarikuoron laulajat ry
Helsingin kamarikuoron taiteelliseen toimintaan
25.000
Rajaseutuliitto ry
Rajapartnerit-yhteistoimintaryhmien synnyttämiseen Suomen ja naapurimaiden
raja-alueilla
30.000
Rannikkotykistön Perinneyhdistys ry
rannikkotykistön häviävän linnake-elämänmuodon taltiointiin jälkipolville ja
tutkijoille
5.000
Rovaniemen taidemuseo
Postiautovarikosta Korundiksi – Rovaniemen taidemuseon rakennuksen historian
tutkimiseen ja kirjan toteuttamiseen
25.000
Rääkkylä Folk yhdistys ry
Kihaus Folk Ilosaaressa -tapahtuman järjestämiseen
10.000
Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry
kansainvälisen koulutus- ja konserttitoiminnan jatkamiseen Egyptissä ja Turkissa
20.000
Sibelius-Akatemia
III Kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun järjestämiseen
Sibelius-Akatemian konsertti- ja mestarikurssiyhdistys
korkeatasoisten kansainvälisten mestarikurssien järjestämiseen Sibelius-Akatemian
opiskelijoille
8.000
10.000
6
Sibelius-Seura ry
10. kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun järjestämiseen
15.000
Siirtolaisuusinstituutti
Suomi Sydämessä -ulkosuomalaisjuhlan järjestämiseen Turussa osana
Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki -juhlavuotta
10.000
Sinisen Reservin Säätiö
meripuolustuksen koulutustoimintaan
5.000
Sotainvalidien Veljesliitto, Aivoinvalidit ry
toimintaan
3.000
Sotilaskotiliitto ry
Varusmiesten painonhallinta ja terveyden edistäminen sotilaskodeissa -hankkeen
toteuttamiseen
8.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Elias Lönnrotin kirjeenvaihdon tieteellisen edition toimitustyön valmiiksi
saattamiseen
Suomen 1325-verkosto
seminaarisarjan järjestämiseen avainsektoreilla opiskelevien tai työskentelevien
naisten kannustamiseksi siviilikriisinhallintaan
Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry
liiton historian kirjoittamiseen
12.000
5.000
10.000
Suomen dekkariseura ry
yleisöluentosarjan "Miten rikoskirjani ovat syntyneet?" järjestämiseen
3.000
Suomen Historiallinen Seura
Historiantutkimuksen päivien järjestämiseen
5.000
Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry
VI Kansatieteen päivien järjestämiseen
4.000
Suomen Liikemies-Yhdistys ry
vuosikirjan painattamiseen ja toimittamiseen
6.000
Suomen Merimieskirkko ry
merenkulkijoiden parissa tehtävään työhön laivoilla, satamissa ja merimieskirkoilla
120.000
Suomen Meripelastusseura ry
toimintakeskuksen perustamiseen Bågaskäriin
135.000
Suomen Metsämuseosäätiö, Lusto - Suomen Metsämuseo
kokoelma- ja tutkimushankkeeseen "Digimetsä tutkimuskenttänä"
16.000
7
Suomen Nuorisopurjehtijat ry
nuorisopurjehdustoiminnan kehittämiseen ja kansainväliseen yhteistoimintaan
17.000
Suomen Partiolaiset ry
partiojohtajien koulutukseen ja Partio 100 vuotta Suomessa -juhlatapahtumien
järjestämiseen
60.000
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry
kansainvälisen palokuntanuorten suurleirin Palotarus 2010 järjestämiseen
20.000
Suomen Ranskan instituutti
filosofisen seminaarin "Rajat ja rajattomuus" järjestämiseen Suomen Ranskan
instituutissa yhteistyössä Helsingin ja Pariisin yliopistojen kanssa
4.000
Suomen Solistiyhdistys ry
vuosikonserttisarjan järjestämiseen
5.000
Suomen Sukututkimusseura ry
Suku- ja henkilöhistorian lähteet ja menetelmät -julkaisusarjan ensimmäisen niteen
toimittamiseen
20.000
Suomen taloushistoriallinen yhdistys ry
Suomen talouselämän vaikuttajat -hankkeeseen
30.000
Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry
taiteilijalähtöisen taidetanssia käsittelevän kirjasarjan Tanssintekijät toisen osan
julkaisuun
9.000
Suomen Valkonauhaliitto ry
nuorison neuvonta-aseman toimintaan, Perhe tienhaarassa -hankkeeseen sekä
hoidollisten ilmaisseminaarien järjestämiseen
10.000
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae
Wihurin stipendiin nuoren suomalaisen tutkijan työn tukemiseksi Villa Lantessa
21.000
Taideteollinen korkeakoulu, Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA
TIE-tutkimushankkeeseen
10.000
Taloustieteellinen Yhdistys
yhdistyksen yleisen toiminnan ja seminaaritoiminnan toteuttamiseen
Tammenlehvän Perinneliitto ry
Veteraanien tie politiikan puristuksessa 1940–2010 -projektin tutkimus- ja
kirjoitustyöhön
Tampereen elokuvajuhlat
lyhytelokuvakiertueen toteuttamiseen Pirkanmaan alueen kouluille ja
nuorisonäytösten järjestämiseen Tampereen elokuvajuhlilla
5.000
30.000
5.000
8
Tampereen yliopisto, Johtamistieteiden laitos
European Business Ethics Network (EBEN) Research Conference 2010
-tutkimuskonferenssin järjestämiseen
5.000
Tanssille ry
harjoitusten järjestämiseen ammattitanssijoille
6.000
Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry
Tanssivirtaa Tampereella -festivaalin kehittämiseen
8.000
Tanssiteatteri Raatikon Kannatus ry
nuorisolle valmistettavaan Olenko olento -tanssiteatteriteokseen ja siihen liittyvän
työpajan toteuttamiseen ja kiertämiseen yläkouluissa Suomessa
16.000
Teatteri Takomo
teatteritilojen kunnostamiseen
8.000
Tosine ry
opiskelijajärjestön 50-vuotisen historian tutkimusprojektiin
2.000
TOTEM-teatterin kannatusyhdistys ry
Kalevala liikkeessä -teatteriesityksen toteuttamiseen 5–12-vuotiaille lapsille yli
kielirajojen
4.000
Turun Soitannollinen Seura
Turun XI Sellokilpailun järjestämiseen
15.000
Turun yliopisto, Mikroelektroniikan laboratorio
mittalaitteiden hankintaan
50.000
Turun yliopiston Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio
toiminnan tukemiseen ja laitehankintoihin
ValoAurinko – lasten kulttuurin taitotalo osk.
ekologisen puuhasarjan "Lasten aurinkovuosi" toteuttamiseen
Vihreä Keidas ry
Wihurin rahaston lahjoittaman huumenuorten vastaanottokodin toimintaan
Villa Karon ystävät
monitaiteellisen tapahtuman järjestämiseen Helsingin Taidehallissa
160.000
5.000
60.000
5.000
Wihurin Tutkimuslaitos
tutkimuslaitoksen toimintaan ja laitehankintoihin
1.400.000
YAD Youth Against Drugs ry
verkkokoulutuksen ja -materiaalin kehittämiseen
5.000
9
Ympäristöareena ry
Itämeren rannikon ja saariston rehevöitymiseen liittyvän kenttäpainotteisen
Ympäristöakatemia-kutsuseminaarin järjestämiseen
5.000
Diplomi-insinööri Anja Aarva
väitöskirjatyöhön "Polttoainekomponentit ja polttoaineen epäpuhtaudet korkean
lämpötilan polttokennoissa"
5.000
Medianomi Anja Ahola
dokumenttielokuvan "Ikuinen ikävä kotiin" toteuttamiseen
5.000
Filosofian tohtori Timo Aittokoski
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Suunnittelun ja tuotannon tehostaminen
optimoinnin keinoin"
10.000
Teologian tohtori Kai Alhanen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "John Deweyn kokemuksen filosofiasta"
24.000
Diplomi-insinööri Juuso Alhava
väitöskirjatyöhön "Täydellisen rekonstruktion suodatinpankit
kokonaislukuaritmetiikalla"
21.000
Filosofian maisteri Jaakko Anhava
Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinoiden suomentamiseen
4.000
Tanssitaiteen maisteri Arja Raatikainen & Co työryhmä
ryhmätanssiteoksen "Harjoitellaan luoksetuloa" tuotantoon
20.000
Diplomi-insinööri Mikko Aromaa
väitöskirjatyöhön "Nanohiukkaspinnoitteiden tuottaminen
nesteliekkiruiskutuksella"
6.000
Musiikin maisteri Petri Arvo
musiikin jatko-opintoihin Amsterdamin konservatoriossa ja taiteelliseen
työskentelyyn
7.000
Kauppatieteiden tohtori Jaakko Aspara ja
kauppatieteiden tohtori Henrikki Tikkanen
tutkimukseen "Tuotekehityksen ja designin arviointi finanssimarkkinoilla"
8.000
Master of Science in Contemporary Asian Studies Jukka Aukia
väitöskirjatyöhön "Itä- ja kaakkois-aasialainen maahanmuuttajayrittäjyys Suomessa"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Hanna-Mari Aula
väitöskirjatyöhön "Maineen rakentuminen yliopistofuusiossa, case Aalto-yliopisto"
21.000
10
Yleisesikuntaupseeri, majuri Vesa Autere
väitöskirjatyöhön "Logistisen ajattelun ymmärtäminen puolustusvoimissa"
4.000
Valtiotieteiden maisteri Jaakko Autio
väitöskirjatyöhön "Suomalaisten muotoiluyritysten strateginen sopeutuminen
kansainväliseen kilpailuun 1960-luvulta 1980-luvun loppuun"
11.000
Filosofian maisteri Jussi Auvinen
väitöskirjatyöhön "Suurienergiaisten kvarkkien ja gluonien energiahäviöt
kvarkkigluoniplasmassa"
21.000
Diplomi-insinööri Dogu Baran Aydogan
väitöskirjatyöhön "3D Geometrical Design of Porous Biomaterial Scaffolds - Image
Processing Based Modelling Approach for Cell Proliferation"
21.000
Doctor of Philosophy Paolo Belardinelli
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Bayesian Spatial Filtering for Brain Oscillatory
Activity: a New Perspective"
24.000
Musiikin maisteri Anna-Liisa Bezrodny
jousen hankintaan
12.000
Bachelor of Science in Physics Sarah Bird
väitöskirjatyöhön "Dynamics of Interacting Galaxy Systems"
21.000
Kasvatustieteen maisteri Kirsi Biskop
väitöskirjatyöhön "Aika ja lapsimyytit"
10.000
Kauppatieteiden tohtori Johanna Bragge
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tekstinlouhinta- ja visualisointityökalujen
hyödyntäminen tieteellisen kirjallisuuden profiloinnissa"
5.000
Laulaja Simo Bäckman
Simo Bäckman Duon veteraani-, palvelu- ja vanhainkoteihin suunnatun
interaktiivisen ja terapeuttisen konserttikiertueen toteuttamiseen
7.000
Humanististen tieteiden kandidaatti Kristina Carlson
kaunokirjalliseen työskentelyyn
9.000
Kauppatieteiden maisteri Terhi Chakhovich
väitöskirjatyöhön "Aikamallit ja subjektipositiot omistukseltaan erilaisissa
yrityksissä"
Master of Engineering in Telecommunication Sachin Chaudhari
väitöskirjatyöhön "Cognitive Radios for Opportunistic Use of Radio Spectrum"
10.000
5.000
11
Filosofian maisteri Helen Cooper
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Asetylaation merkitys mitokondriaalisten
proteiinien toiminnalle"
5.000
Tanssin opiskelija Lilli Dahlberg
baletin opiskeluun maailman johtavissa balettikouluissa: Hamburg Ballet SchuleJohn Neumeir 2009–2011 sekä Boston Ballet Summer Dance Programme
5.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Petra Egilmez
väitöskirjatyöhon "Crop Production on Polluted Soil for Bioenergy"
Teatteritaiteen maisteri Kristian Ekholm
äänentoistojärjestelmän hankintaan
21.000
2.000
Filosofian maisteri Antti Eloranta
väitöskirjatyöhön "Tunturijärvien elottomien ja elollisten ympäristötekijöiden
merkitys nieriän ekologiselle lokerolle"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Laura Erkkilä
väitöskirjatyöhön "Manager's Talk of Control in Cross-border Acquisitions"
21.000
Kasvatustieteen maisteri Päivi Fernström
väitöskirjatyöhön "Damastin Design. Dora Jung ja käsityö damastien
muotoiluprosessissa"
21.000
Filosofian tohtori Toivo Flink
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Vieraassa veneessä. Inkerinsuomalaisen
sivistysneistön nousu ja tuho Neuvostoliitossa 1920–1930-luvuilla"
24.000
Filosofian tohtori Pirkko Forsman Svensson ja työryhmä
Virtuaalinen vanha kirjasuomi -verkkoaineiston päivitykseen
Master of Fine Arts Debra Gomez-Tapio
taiteelliseen työskentelyyn vanhan musiikin yhtye- ja kuorotoiminnan parissa
Kauppatieteiden tohtori Markus Granlund ja kauppatieteiden tohtori Kari Lukka
tutkimukseen "Innovatiivisen toiminnan ohjaus - johdon päätöksenteko ja ohjaus
erittäin korkean epävarmuuden vallitessa"
Kauppatieteiden maisteri Kaisa Greenlees
väitöskirjatyöhön "Tilankäyttö symbolisen johtamisen välineenä"
3.000
21.000
8.000
10.000
Musiikin opiskelija Gaile Griciute
taiteellisen työhön ja mestarikursseille osallistumiseen
6.000
Diplomi-insinööri Johan Groop
väitöskirjatyöhön "Coordination of Ambulatory Home Services in Elderly Care"
4.000
12
Filosofian maisteri Tomi Haanpää
väitöskirjatyöhön "Metamallinnus Pareto-rintaman approksimoinnissa"
Filosofian maisteri Elias Haapakorva
väitöskirjatyöhön "Transkriptiofaktori Nf-kB -välitteisten tulehdusreaktioiden rooli
aterogeneesissä ja VEGF -välitteisissä reaktioissa"
5.000
12.000
Diplomi-insinööri Mari Haapala
väitöskirjatyöhön "Lineaaristen kestomagneettitahtimoottorien soveltuvuus
liikkeenohjauskäyttöön: säädön ja ohjauksen toteuttaminen
teollisuustaajuudenmuuttajilla"
5.000
Näyttelijä-tanssija Sami Henrik Haapala
työskentelyyn Petroskoin Kansallisessa Teatterissa
8.500
Luonnontieteiden kandidaatti Jonne Haapalainen
väitöskirjatyöhön "Non Contacting Laser Acoustic Tomography for Quantitative
High-Resolution Materials Characterization"
21.000
Musiikin tohtori Iina-Karita Hakalahti
espanjalaista varhaisbarokin urkumusiikkia ja J.S.Bachin urkutuotantoa sisältävän
soololevytyksen ja levynjulkistamiskonsertin toteuttamiseen
6.000
Diplomi-insinööri Teemu Hakkarainen
väitöskirjatyöhön "Uudet nanorakenteiset yhdistepuolijohdemateriaalit nopeaan
tiedonsiirtoon ja uusiutuvan energian tuotantoon"
5.000
Filosofian maisteri Hanna Hakomäki
väitöskirjatyöhön "Tarinasäveltäminen - uusi musiikkiterapian työmenetelmä
kaikenikäisille; lapsista dementiaa sairastaviin vanhuksiin"
21.000
Kauppatieteiden lisensiaatti Pinja Halme
väitöskirjatyöhön "Eri-ikäisyys yritysten johtamistyössä"
10.000
Terveystieteiden maisteri Merja Harmoinen
väitöskirjatyöhön "Arvostava johtaminen terveydenhuollon
asiantuntijaorganisaatioissa"
10.000
Filosofian maisteri Eija Heikkilä
väitöskirjatyön "Munuaisen suodinkalvon muodostumisen säätely molekulaarisella
tasolla" loppuun saattamiseen
5.000
Musiikkipedagogi Mikael Heikkilä
marimban hankintaan
10.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Hilma Heikkinen
väitöskirjatyöhön "Vastuullinen yritysyhteisö. Tapaus liikekaupunki IdeaPark"
21.000
13
Filosofian maisteri Pekka Heikkinen
väitöskirjatyön "Hapenpuutteen ja TGF-betan yhteisvaikutus syövän synnyssä"
loppuun saattamiseen
6.000
Filosofian maisteri Virve Heininen
väitöskirjatyöhön "Kahden kulttuurin välissä. Elin Danielson-Gambogin
maalauksien muutosprosessi vuosina 1896–1919"
21.000
Arkkitehti Kirsi Heininen-Blomstedt
väitöskirjatyöhön "Rintamamiesalueet. Paikallisuus ja asukasnäkökulma
jälleenrakennuskauden pientaloalueiden täydennysrakentamisessa"
21.000
Kauppatieteiden lisensiaatti Marko Heiskanen
väitöskirjatyöhön "Pienimuotoiset hiilinieluhankkeet puhtaan kehityksen
mekanismissa"
10.000
Filosofian maisteri Hanna Heloterä
väitöskirjatyöhön "Discovery and Functional Analysis of Novel Genes Involved in
Angiogenesis and Lymphangiogenesis"
5.000
Filosofian ylioppilas Martin Hermansson
väitöskirjatyöhön "Solukalvojen lipidikoostumuksen säätely"
5.000
Filosofian maisteri Olli Herranen
väitöskirjatyöhön "Yhdistettyjä Raman-, TEM- ja sähkönjohtavuusmittauksia
hiilinanoputkista"
Psykologian lisensiaatti Leena Himanen
väitöskirjatyön "Traumaattisen aivovamman lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutukset
kognitiivisiin toimintoihin, työkykyisyyteen ja elinaikaan" loppuun saattamiseen
21.000
7.000
Filosofian maisteri Lotta Hirvenkari
väitöskirjatyöhön "Luonnollisten ärsykkeiden käyttö sosiaalisen vuorovaikutuksen
aivokuvantamistutkimuksissa"
21.000
Arkkitehti Helena Hirviniemi
väitöskirjatyöhön "Modernin arkkitehtuurin restaurointia Suomessa –
1930–1950-lukujen moderni arkkitehtuuri"
21.000
Filosofian maisteri Sanna Hirvonen
väitöskirjatyöhön "Contextualism and Invariantism in Language: Prospects for
Semantic Relativism"
21.000
Filosofian maisteri Eugene Holman
Sirkka Paikkalan väitöskirjatyön "Se tavallinen Virtanen" kääntämiseen englanniksi
7.000
14
Tekniikan lisensiaatti Jorma Honkala
väitöskirjatyöhön "Elektroniikan painatustekniikalla toteutettavat etäluettavat
lämpötila- ja kosteusanturoinnit"
5.000
Kirjailija Nina Honkanen
kirjalliseen työskentelyyn
5.000
Musiikin maisteri Mathias Hortling
sellonjousen hankintaan sekä taiteelliseen työskentelyyn
10.000
Master of Business Administration Md. Motaher Hossain
väitöskirjatyöhön "Consumption in Rural Bangladesh: Household, Work, Lifestyles
and Identities"
10.000
Filosofian ylioppilas Markus Hotakainen
nuorille tarkoitetun tähtitieteellisen kirjasarjan kirjoittamiseen
4.000
Filosofian maisteri Saara Huhmarniemi
väitöskirjatyöhön "Kvanttorilausekkeiden tulkinta biolingvistisestä näkökulmasta"
21.000
Magistra Artium Salla Huikuri
väitöskirjatyöhön "Yhdysvaltain politiikka kansainvälistä rikosoikeutta kohtaan ja
uusi maailmanjärjestys"
21.000
Kirjailija Kari Hukkila
kirjalliseen työskentelyyn
5.000
Psykologian maisteri Kiisa Hulkko-Nyman
väitöskirjatyön "Tulospalkkiojärjestelmien vaikutusmekanismit
palkkiotyytyväisyydessä, organisaation arvioidussa tuloksellisuudessa sekä
yhteistyössä" loppuun saattamiseen
8.500
Teatteritaiteen maisteri Tomi Humalisto
väitöskirjatyön "Toisin tekemisen strategiat – esittävän taiteen valosuunnittelusta
rajapintojen äärellä" loppuun saattamiseen
10.000
Teatteritaiteen maisteri Otso Huopaniemi
tohtorin tutkintoon "Oman elämän eksploitaatio" sekä siihen liittyvän opinto- ja
taustatutkimusprojektin loppuun saattamiseen Columbia Universityssä New
Yorkissa
21.000
Musiikin maisteri Jonna Hurskainen ja musiikin maisteri Minna Pensola
kuukausittaisen taidemusiikin Klasariklubi-konserttisarjan toteuttamiseen
helsinkiläisissä ravintoloissa
12.000
Filosofian tohtori Taina Huurre ja työryhmä
tutkimukseen "Stressi, kehitys ja mielenterveys. 16-vuotiaiden nuorten
seurantatutkimus 42-vuoden iässä"
8.000
15
Diplomi-insinööri Tapani Hyvämäki
väitöskirjatyöhön "Pyörivien sähkömekaanisten laitteiden värähtelyjen aktiiviseen
vaimennukseen tarvittavan teorian kehittäminen ja teorian soveltaminen
käytäntöön"
5.000
Filosofian maisteri Kati Hyvärinen
väitöskirjatyöhön "Proaterogeenisten patogeenien merkitys sydän- ja
verisuonitaudeissa"
5.000
Juris kandidat Merva Hämäläinen
väitöskirjatyöhön "Maallikkoaines tuomitsemisessa – vertaileva tutkimus"
Tanssitaiteen maisteri Maija Hänninen ja
Keravan valtakunnallinen balettikilpailu 2010 työryhmä
valtakunnallisen balettikilpailun järjestämiseen
21.000
8.000
Proviisori Henna Härkönen
väitöskirjatyöhön "Uusien, potentiaalisten lääkeaineiden suunnittelu
eturauhassyövän hoitoon"
21.000
Filosofian maisteri Jokke Häsä
väitöskirjatyöhön "Representation Growth in Finite Quasisimple Groups"
21.000
Diplomi-insinööri Marko Höyhtyä
väitöskirjatyöhön "Adaptive Transmitter Power and Frequency Allocation Strategies
in a Cognitive Radio Network"
5.000
Kauppatieteiden tohtori Seppo Ikäheimo ja doctor of philosophy Pietro Mazzola
tutkimukseen "Sijoittajasuhteiden määrän ja laadun vaikutukset osakemarkkinoilla
kaupankäyntiin ja hinnan muodostumiseen"
10.000
Kauppatieteiden maisteri Tuuli Ikäheimonen
väitöskirjatyöhön "Hallituksen rooli perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa"
21.000
Filosofian maisteri Birgit Jaakola ja teatteriohjaaja Tapio Parkkinen
Satakunnan perinnetarinoiden tuottamiseen näyttämösovituksiksi
16.000
Filosofian maisteri Esther Jahr
väitöskirjatyöhön "Harvinaisten maametallien kalkogenolaatto-kompleksit"
21.000
Filosofian maisteri Satu Jalonen
väitöskirjatyöhön "Yhteisöllinen teknologia uuden tiedon tuottamisessa"
21.000
Filosofian maisteri Matti Janhunen
väitöskirjatyöhön "Nieriän ilmiasun muuntelu ja koiraan kutuväritys
sukupuolisignaalina"
21.000
16
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Miia Jauni
väitöskirjatyöhön "Tulokaskasvilajien esiintyminen ja siihen vaikuttavat tekijät
pientareilla sekä muissa puoliluonnontilaisissa maatalousympäristöissä"
21.000
Valtiotieteiden maisteri Ulla Jokela
väitöskirjatyön "Diakoniatyön paikka ihmisten arjessa" loppuun saattamiseen
12.000
Kauppatieteiden tohtori Maria Joutsenvirta
tutkimukseen "Yrityskansalaisuus globaalissa taloudessa: kriittinen lähestymistapa"
24.000
Musiikin maisteri Johanna Juhola
taiteelliseen työskentelyyn
18.000
Master of Arts Jaakko Juvonen
väitöskirjatyöhön "Regulatory competition in the EU: A Comparison of Holding
Company Regimes in the Netherlands, Ireland and Cyprus"
16.000
Filosofian maisteri Riitta Jytilä
väitöskirjatyöhön "Naistekijä ja oman äänen problematiikka 1980-luvun
suomalaisessa kirjallisuudessa"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Valtteri Kaartemo
väitöskirjatyöhön "Role of networks in business services internationalization"
21.000
Diplomi-insinööri Iina Kainulainen
väitöskirjatyöhön "Kromin liukoisuus metallisulfidikivissä ja kromin
liuostermodynamiikan mallinnus"
Terveystieteiden maisteri Susanna Kallakorpi
väitöskirjatyöhön "Kohti toipumista. Maahanmuuttajapotilaiden psykiatrinen
hoitotyö Suomessa kulttuurilähtöisesti tarkasteltuna."
Filosofian maisteri Katja Kallio
Peppi Pitkätossun äidistä kertovan aikuisten fiktiivisen romaanin kirjoittamiseen
6.000
21.000
5.000
Filosofian lisensiaatti Rakel Kallio
väitöskirjatyön "Kansallisiksi käypiä taiteilijoita. Akseli Gallen-Kallela, Juho
Rissanen ja Wäinö Aaltonen Onni Okkosen taidehistorian kontekstissa"
loppuun saattamiseen
10.000
Diplomi-insinööri Antti Kangas
väitöskirjatyöhön "A software framework for automated computation and
network-based data logistics to support high-throughput biosciences research"
21.000
Teatteri-ilmaisun ohjaaja Kaarlo Kankaanpää
Free Rauma! -tapahtuman järjestämiseen Raumalla
3.000
17
Näytelmäkirjailija Tapio Kankaanpää
Lauluton maa -näytelmän kirjoittamiseen
5.000
Valtiotieteiden tohtori Vesa Kanniainen ja oikeustieteen tohtori Kalle Määttä
tutkimukseen "Kartellit – taloustieteellinen ja oikeustieteellinen näkökulma"
8.000
Kauppatieteiden maisteri Susanna Kantelinen
väitöskirjatyöhön "Experiential and Experimental Higher Education Research on
Student-subjectivity"
21.000
Valtiotieteiden maisteri Olga Kantokoski
väitöskirjatyöhön "Externalizing European Policing Regime: the Case of
Cooperation with Russia"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Piia Susanna Kapulainen
väitöskirjatyöhön "Yritysten sosiaalinen yhteiskuntavastuu ja corporate governance
globaalistuvassa taloudessa"
5.000
Diplomi-insinööri Antti Karilainen
väitöskirjatyöhön "Sähkömagneettiset komposiittimateriaalit ja niiden sovellukset"
5.000
Elintarviketieteiden tohtori Susanna Kariluoto
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Folaattien polyglutamaattimuotojen
määritysmenetelmän kehittäminen"
5.000
Diplomi-insinööri Jesse Karjalainen
korkean teknologian yritysten ulkoisia kasvu- ja kansainvälistymisstrategioita
käsittelevään väitöskirjatyöhön
Sirkustaiteilija Kadja Karjalainen ja työryhmä
Paura e Risata -nykysirkusesityksen sekä Lentävä trapetsi -työpajojen
toteuttamiseen
21.000
5.000
Oikeustieteen kandidaatti Anja Karvonen-Kälkäjä
väitöskirjatyöhön "Asiakkaan asema vanhuspalvelujen hankinnoissa –
julkisoikeudellinen tutkimus julkisista hankinnoista erityisesti vanhusasiakkaan
oikeuden turvaamisen näkökulmasta"
21.000
Kasvatustieteen maisteri Eila Kauppinen
väitöskirjatyöhön "Järjestöt nuorten ruokaympäristönä. Järjestöjen mahdollisuudet
edistää nuorten ruokatottumuksia"
10.000
Filosofian maisteri Joonas Kauppinen
väitöskirjatyöhön musiikin tilastollisesta mallintamisesta
21.000
Kauppatieteiden tohtori Markku Kaustia, kauppatieteiden tohtori Sami Torstila ja
kauppatieteiden kandidaatti Vladimir Abramov
tutkimukseen "Myopic loss aversion and self-control"
6.000
18
Musiikin maisteri Michael (Mika) Keitel
jatko-opintoihin Complete Vocal Institutessa Kööpenhaminassa
Filosofian maisteri Jaana Kekkonen
väitöskirjatyöhön "Evolutionary and conservation biology of the Finnish house
sparrow"
Filosofian tohtori Jarkko Kemppi
tutkimukseen "Jääkärien aika. Jääkäriupseerien vaikutus Suomessa
vuosina 1918-1953"
7.000
21.000
7.000
Filosofian maisteri Jesse Keskiaho
väitöskirjatyöhön "The Reception and Use of Learned Christian Ideas on Dreams
and Visions in the Early Middle Ages (late sixth to early ninth centuries)"
21.000
Filosofian maisteri Jenni Kesäniemi
väitöskirjatyöhön "Pygospio elegans madon ekologinen genomiikka"
21.000
Musiikin kandidaatti Suvi-Tuulia Keto
trumpetinsoiton jatko-opintoihin Roosevelt Universityssä Chicagossa
10.000
Kasvatustieteen kandidaatti Risto Kilpeläinen
väitöskirjatyöhön "Maaseudun kyläkoulut oppimis- ja kasvuympäristöinä"
15.000
Kauppatieteiden maisteri Jyri Kinnunen
väitöskirjatyöhön "Global financial crisis, industry sectors and dynamics of risk
factors in Russian stock market"
10.000
Diplomi-insinööri Johanna Kirkinen
väitöskirjatyön "Different greenhouse impact assessment approaches of alternative
fuels – Life cycle and methodological aspects" loppuun saattamiseen
9.000
Filosofian tohtori Leena Kirstinä ja työryhmä
Nykykirjallisuutemme historia -hankkeen toteuttamiseen
20.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Antti Kivijärvi
väitöskirjatyöhön "Nuorten vapaa-aika ja monikulttuuriset ystävyyssuhteet"
21.000
Diplomi-insinööri Anniina Kivistö
väitöskirjatyöhön "Vetyenergiaa biodieseltuotannon jätteestä: Halofiilisten
bakteerien mahdollisuudet"
21.000
Musiikin kandidaatti Tuomas Kivistö
pianonsoiton opintoihin professori Menahem Presslerin johdolla
Indiana-yliopistossa Yhdysvalloissa
3.000
19
Filosofian tohtori Hannu Koivisto ja Ionilähde-työryhmä
sähköpurjeeseen tarvittavan tekniikan testaamiseen ja kehittämiseen sekä
aurinkotuulen simulointiin laboratorio-olosuhteissa ja erittäin pienitehoisen
elektronitykin kehittämiseen
9.000
Filosofian maisteri Tero Koivisto
väitöskirjatyöhön "Hajaspektritekniikkaan perustuvan impulssiradion CMOS
pohjainen toteutus"
5.000
Koreografi Ulla Koivisto
vuonna 1986 ensi-iltansa saaneen, Magnus Lindbergin musiikkiin perustuvan
tanssiteoksen "Kraft" uudelleen sovittamiseen eri ikäpolvien tanssijoille
30-vuotistaiteilijajuhliin
15.000
Teatteritaiteen lisensiaatti Ari Koivumäki
väitöskirjatyöhön "Äänimaisemien tallentaminen ja tuottaminen"
21.000
Taiteen maisteri Anniina Koivurova
väitöskirjatyön "Kuvien rajat. Oppilaiden käsityksiä kuvataideopetuksessa
halutuista, hyväksytyistä ja torjutuista kuvista" loppuun saattamiseen
10.000
Kirjailija Karri Kokko
runokokoelman kirjoittamiseen
5.000
Magister artium Sampsa Konttinen
väitöskirjatyöhön "Die stilistischen Unterschiede in dem in verschiedener Sprachen
komponierten Gesangswerk finnischer Komponisten"
10.500
Psykologian maisteri Maija Ilona Korhonen
väitöskirjatyön "Yrittäjäminän rakentuminen koulun kontekstissa: Yrittäjyyteen
liittyvien kyky- ja koulutettavuustulkintojen tarkastelua sosiaalisten erojen
näkökulmasta" loppuun saattamiseen
21.000
Filosofian tohtori Topi Korhonen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Laskennallisen systeemibiologian
soveltaminen sydämen vajaatoiminnan solufysiologian tutkimukseen"
5.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Riikka Korkiamäki
väitöskirjatyöhön "Sosiaalinen pääoma lasten ja nuorten vertaisyhteisöissä"
21.000
Filosofian maisteri Anne Koskamo
väitöskirjatyöhön "Kemin Lapin saamelaisten kristillisyys vuosina 1599–1809"
21.000
Filosofian maisteri Anni Koskela
väitöskirjatyöhön "Suomen metsäalueilla elävän ahman (Gulo gulo) ekologia ja
käyttäytyminen suhteessa muihin petoihin"
21.000
20
Taiteilija Matti Koskinen
Helokruunu-värivarjoteatteriesityksen toteuttamiseen lapsille ja vanhuksille
Kauppatieteiden tohtori Riitta Kosonen ja työryhmä
talouskriisin vaikutuksia suomalaisyritysten strategioihin itäisen Itämeren alueella
käsittelevään tutkimukseen
Sirkustaiteenilmaisun ohjaaja Tuomo Kostian ja
teatteri-ilmaisun ohjaaja Sami Rannila
lapsille suunnatun kiertävän valistusnäytelmän "Eikka Ekoveikka" suunnitteluun ja
käsikirjoittamiseen
Diplomi-insinööri Minna Kotilainen
väitöskirjatyöhön "Aurinkolämpökeräinpintojen pitkäaikaiskestävyys korkeissa
lämpötiloissa ja niihin liittyvien ilmiöiden mekanismit ja kestävyyden
parantaminen"
Filosofian maisteri Yrjö Kotivuori
ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 –verkkojulkaisun täydennystyöhön
Kauppatieteiden tohtori Anne Kovalainen ja
valtiotieteiden tohtori Seppo Poutanen
tutkimukseen "Tiede matkalla muutoksesta toiseen"
6.000
30.000
6.000
5.000
21.000
8.000
Filosofian maisteri Janne Kuokkanen
väitöskirjatyöhön "Vahva vuorovaikutus suurenergisissä hiukkastörmäyksissä"
21.000
Filosofian maisteri Samu Kurki
väitöskirjatyöhön "Teoreettinen hadronifysiikka"
21.000
Diplomi-insinööri Tuomas Kuronen
väitöskirjatyöhön "Tribes in Organisations"
21.000
Konserttimestari Jaakko Kuusisto
kolmen sinfoniaorkesterille tarkoitetun teoksen sarjan sävellystyöhön
10.000
Musiikin maisteri Anna Kuvaja
fortepianon hankintaan
10.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Sari Kuvaja
eettistä sijoittamista käsittelevään tietokirjaan "Hyvä raha"
5.000
Musiikin maisteri Timo-Juhani Kyllönen
sävellystyöhön ja taiteelliseen toimintaan
21.000
Diplomi-insinööri Ilkka Kylänpää
väitöskirjatyöhön ''Nanosysteemien elektronirakenteen tutkiminen Kvantti-Monte
Carlo -menetelmän avulla''
21.000
21
Valtiotieteiden maisteri Outi Kähäri
väitöskirjatyöhön "Venäläisvähemmistö Suomen työmarkkinoilla ja työyhteisöissä"
10.000
Diplomi-insinööri Antti Laakso
nanopainotekniikalla valmistettavien DFB-lasereiden mallintamista ja suunnittelua
käsittelevään väitöskirjatyöhön
5.000
Tietokirjailija Jouni Laaksonen
tietokirjan kirjoittamiseen Suomen erämaista ja niiden tarjoamista
vaellusmahdollisuuksista
4.000
Kasvatustieteen maisteri Tarja-Kaarina Laamanen
väitöskirjatyöhön "Suunnittelun alkuvaiheen dynamiikan tutkimus"
10.000
Filosofian maisteri Toni Lahtinen
väitöskirjatyöhön "Maan höyryävässä sylissä. Maaäidin troopit Timo K. Mukan
tuotannossa"
21.000
Filosofian maisteri Elsi Laine
väitöskirjatyöhön "Non-Markovian Processes in Open Quantum Systems"
21.000
Musiikin opiskelija Iida-Vilhelmiina Laine
jousen hankintaan
Kasvatustieteen maisteri Leo Laine
väitöskirjatyöhön "Oppilaan oppimismotivaation ja kouluviihtyvyyden tukeminen
pedagogisin keinoin peruskoulussa"
9.000
21.000
Kauppatieteiden tohtori Erkki K. Laitinen
tutkimukseen "Kustannuslaskenta ja hinnoittelu menestyvässä yrityksessä"
5.000
Kauppatieteiden maisteri Anna-Maija Lantto
väitöskirjatyöhön "IFRS-standardien käyttöönotto tilinpäätöksen laatijan ja
käyttäjän näkökulmasta"
5.000
Kauppatieteiden maisteri Jaana Lappalainen
väitöskirjatyöhön "Omistusrakenteen ja hallituksen kokoonpanon vaikutus pkyrityksen taloudelliseen suorituskykyyn"
Filosofian maisteri Ulla Lappalainen
maahanmuuttajaopetuksen kirjallisuusantologioihin liittyvien luetun
ymmärtämisen tehtäväsarjojen toteuttamiseen
Kauppatieteiden tohtori Jorma Larimo
tutkimukseen "Strategic Foreign Direct Investment Decisions, Cultural and Physical
Distance and Investment Performance"
21.000
3.000
10.000
22
Filosofian maisteri Aino Launis
väitöskirjatyöhön "Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten varhainen kielen
kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Theresa Lauraeus-Niinivaara
väitöskirjatyöhön "Uncertainty in Consumer Decision Making and Buying Behavior
in Electronic Markets"
21.000
Filosofian maisteri Jarkko Lauri
väitöskirjatyöhön "Emmanuel Levinasin etiikka ja Toinen runoilija
Eeva-Liisa Mannerin tuotannossa"
21.000
Filosofian tohtori Mika Lavento ja työryhmä
arkeologian kansainvälisen teoriaseminaarin järjestämiseen Tvärminnessä
2.000
Eversti evp, yleisesikuntaupseeri Martti Lehto
väitöskirjatyöhön "Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutio ja transformaatio
kohti tulevaisuuden verkostoavusteista ilmapuolustusta" liittyviin opintoihin
Yhdysvaltain ilmavoimien yliopistossa Montgomeryssä
5.000
Filosofian maisteri Jussi Lehtola
väitöskirjatyöhön "Elektronisten rakenteiden dynamiikka"
21.000
Musiikin kandidaatti Liina Leijala
sellonsoiton opiskeluun Wienissä
12.000
Diplomi-insinööri Tapio Leppälampi
väitöskirjatyöhön "Bayesläinen virheenestimointi korkeaulotteisissa
inversio-ongelmissa"
21.000
Filosofian maisteri Terhi Leskinen
englanninkielisen kirjallisuuden suomentamiseen
Valtiotieteiden tohtori Eva Lettinen ja Aapo Lettinen
saaristokulttuuria käsittelevien dokumenttielokuvien sarjan tekemiseen
5.000
11.000
Kauppatieteiden tohtori Arto Lindblom
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Palveluliiketoimintaosaaminen ja kaupan alan
yritysten kilpailukyky Suomessa, Ruotsissa, Australiassa ja Japanissa"
8.000
Musiikin maisteri Tuuli Lindeberg
taiteelliseen työskentelyyn ja lauluopintoihin
5.000
Filosofian maisteri Janne Lindstedt
väitöskirjatyöhön "Paikallisyhteisöt ja luovan kaupungin brändi Turun
kulttuurikaupungissa"
21.000
23
Kauppatieteiden tohtori Kari Liuhto ja filosofian maisteri Hanna Mäkinen
tutkimukseen "Euroopan unionin energiaturvallisuus kriisissä? Euroopan unionin
uhkat ja mahdollisuudet maakaasun riittävyyden ja toimitusvarmuuden
takaamiseksi tulevaisuudessa"
8.000
Filosofian tohtori Leena Louhiala-Salminen ja työryhmä
tutkimukseen "Communicationg CSR to consumers and employees"
8.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Antti Lukkarinen
väitöskirjatyöhön "Venäläisten lehtikuusialkuperien pituuskasvurytmi ja -kasvu
sekä menestyminen kasvihuoneessa ja maastossa"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Jenni Luoma
väitöskirjatyön "Psykologinen omistajuus organisaation muutostilanteessa"
loppuun saattamiseen
21.000
Teatteritaiteen maisteri Elina Luukkonen ja työryhmä
EVVK eli Ei vois vähempää kiinnostaa! -näytelmän valmistamiseen ja esittämiseen
5.000
Filosofian maisteri Anja Lätti
väitöskirjatyön "Mustikan ja juolukan terveysvaikutteisten fenoliyhdisteiden
maantieteellinen ja ilmastollinen vaihtelu" loppuun saattamiseen
6.500
Kauppatieteiden tohtori Teemu Malmi ja
kauppatieteiden maisteri Mikko Sandelin
tutkimukseen "Kokonaisvaltainen toiminnan ja talouden ohjaus suurissa
yrityksissä"
15.000
Filosofian tohtori Kristina Malmio
suomenruotsalaisen kirjallisuuden kenttää 1910- ja -20-luvuilla Jarl Hemmerin ja
Elmer Diktoniuksen teosten ja toiminnan valossa analysoivan monografian
kirjoittamiseen
24.000
Filosofian maisteri Mona Mannevuo
väitöskirjatyöhön "Markkinatalous, uusmaterialismi ja feministisen tutkimuksen
haasteet 2000-luvun alun kriisipuheessa"
21.000
Diplomi-insinööri Matti Manninen
väitöskirjatyöhön "Helium-kiteet matalassa lämpötilassa"
21.000
Oikeustieteen maisteri Juli Mansnérus
ihmisen kantasolututkimukseen liittyviä oikeudellisia ja eettisiä kysymyksiä
käsittelevään väitöskirjatyöhön
11.000
Musiikin maisteri Risto-Matti Marin
flyygelin hankintaan
10.000
24
Filosofian lisensiaatti Jari Martikainen
väitöskirjatyöhön "'Käsitettävä taidehistoria' – malli taidehistorian opetukseen
toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa (kuvallisen ilmaisun koulutusohjelma)"
21.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Marjatta Martin
väitöskirjatyöhön "Vammaisuuden ja kuntoutuksen merkitys nuorten elämässä"
10.000
Diplomi-insinööri Mika Marttila
väitöskirjatyöhön "Sähkönjakeluverkon optimaalinen suojaaminen ympäristön
aiheuttamilta vioilta"
5.000
Diplom-Kauffrau Petra Merenheimo
väitöskirjatyöhön "Sosiaalipalveluyrittäjyys kunnan ulkoistamisprosessissa"
10.000
Teologian tohtori Juha Meriläinen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "The History and the Identity of the Finnish
American Lutherans between 1880–1970"
12.000
Filosofian tohtori Karl-Erik Michelsen
tutkimukseen "Suomen sotakorvaukset 1945–1952. Tutkimus suuren teollisen
projektin suunnittelusta, toteutuksesta ja vaikutuksista."
10.000
Kauppatieteiden maisteri Marika Miettinen
väitöskirjatyöhön "Uusien yritysten selviytyminen"
21.000
Diplomi-insinööri Toni Mikkola
väitöskirjatyöhön "Managing Knowledge Networks in Emerging Business Fields Case-studies of two regional and university-based high-technology clusters at
Tampere"
21.000
Kauppatieteiden maisteri Ilona Mikkonen
väitöskirjatyöhön "Consumer Resistance and Agency in Participatory Consumer
Culture" University of Texas Pan-American -yliopistossa
8.000
Diplomi-insinööri Karri Mikkonen
väitöskirjatyöhön "Systemic Customer Value Creation in Integrated ICT Offerings"
21.000
Musiikin maisteri Mirva Minkkinen
sähkökanteleen hankintaan
12.000
Flamencolaulaja ja -laulunopettaja Anna Murtola
flamencolaulun opiskeluun Espanjassa
Filosofian maisteri Samu Myllymaa
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Hedelmällisyyshoitojen kehittäminen –
Munasarjakasvutekijät ja niiden rooli lisääntymisterveydessä"
3.000
24.000
25
Filosofian maisteri Maria Mäkelä
väitöskirjatyöhön "Tajunnankuvaus, kirjalliset konventiot ja kerronnallinen
välitteisyys romanssi- ja uskottomuuskertomuksissa"
21.000
Diplomi-insinööri Nathaniel Narra
väitöskirjatyöhön "3D MR Image Processing and Analysis of the Femoral Bone"
21.000
Tanssija Shirin Nazimov
tanssipedagogiaa täydentäviin opintoihin Escola Superior de Danca de Lisboassa
Portugalissa
3.500
Kauppatieteiden lisensiaatti Huu Le Nguyen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Foreign Parent Cooperative Strategies and
International Joint Venture Performance"
24.000
Kasvatustieteen maisteri Kreeta Niemi
väitöskirjatyöhön "Opettajan toimintakäytänteet ja oppilaan osallistuminen
vuorovaikutuksellisena toimintana"
10.000
Kauppatieteiden tohtori Lasse Niemi ja
kauppatieteiden maisteri Karsten Westerling
tutkimukseen "Tilintarkastusvaliokunnat ja tilintarkastuksen toteutus suomalaisissa
pörssiyrityksissä"
Teatteritaiteen maisteri Marjo Niemi
kirjalliseen työskentelyyn Recidence Isabellassa Nizzassa
Kauppatieteiden tohtori Jussi Nikkinen ja
kauppatieteiden tohtori Minna Martikainen
tutkimukseen "Miten globaali rahoituskriisi vaikuttaa investointien arvoon
Venäjällä? Poliittisen ja tuotantokustannuksiin liittyvien riskien hinnoittuminen
suomalaisesta näkökulmasta"
5.000
2.000
8.000
Musiikin maisteri Päivi Nisula
kamarioopperan harjoitteluun
15.000
Psykologian maisteri Miriam Nokia
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "The Effects of Hippocampal Theta Activity on
Learning-related Survival of New Neurons in the Hippocampus"
10.000
Graafikko Elina Nuolivaara
Wihurin perustajien henkilöhistoriaan liittyvien aineistojen kokoamiseen sekä
Wihuritalon historiaan liittyvän aineiston keruuseen kirjaa varten
11.000
Taiteen maisteri Piia Nurkka
väitöskirjatyöhön "The Notion of User Values in User Experience"
12.000
26
Filosofian maisteri Antti Nylén
runoilija Leif Färdingiä käsittelevän elämäkertateoksen taustatyöhön ja
kirjoittamiseen
Taiteen maisteri Tuula Närhinen
väitöskirjatyöhön "The Pencil of Natural Phenomena - tutkielma luonnonilmiöiden
kuvallisuudesta ja tieteen keksinnöistä taiteilijan käytössä"
Taiteen tohtori Helena Oikarinen-Jabai, taiteen maisteri Miina Savolainen ja
Bachelor of Social Sciences Sami Sallinen
maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten identifikaatioiden neuvotteluja ja
kuulumisia sekä omaehtoista toimintaa tukevaan työpajatoimintaan
5.000
10.000
15.000
Kauppatieteiden maisteri Emilia Oljemark
väitöskirjatyöhön "Poliittinen taloustiede ja eturyhmien rooli poliittisessa
päätöksenteossa"
21.000
Filosofian maisteri Satu Olkkonen
väitöskirjatyöhön "Äänenkäyttö osana teatteripedagogiikkaa, draamakasvatusta ja
opetussuunnitelmia"
21.000
Filosofian tohtori Marja-Liisa Olthuis
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Inarinsaamen kielen kehitys lapsuudesta
aikuisikään: Päämääränä kielen siirtyminen luonnollisena kielenä sukupolvelta
toiselle"
24.000
Filosofian tohtori Päivi Onkamo ja työryhmä
tutkimukseen "Suomalaisten geneettistä esihistoriaa laskennallisin menetelmin ruukunpalasista geenivirtoihin"
10.000
Musiikkikasvatuksen kandidaatti Mira Ormala
Postgraduate Diploma in Musical Theatre -koulutukseen Royal Academy of
Musicissa Lontoossa
6.000
Master of Science Nana Osei-Bonsu
väitöskirjatyöhön "Examination of Internationalization Strategy of Small and
Medium-Sized Enterprises (SMEs) – How Could SMEs in Finland Share their Tacit
Knowledge and Experience with their African Counterparts"
5.000
Diplomi-insinööri Kaarlo Paakinaho
väitöskirjatyöhön "Biohajoavat, voimaa generoivat ja ohjelmoitavat
muistipolymeerit ja komposiitit"
5.000
Kauppatieteiden tohtori Antti Paasio ja työryhmä
tutkimukseen "Vertaileva tutkimus ns. vahvan vaikutuksen yrityksistä Euroopassa"
Kirjailija Markku Paasonen
kirjalliseen työskentelyyn
10.000
5.000
27
Filosofian tohtori Alfonso Padilla
Musiikintutkimuksen metodologia -teoksen kirjoittamiseen
Honors BA in Business Administration Tomi Pajarinen
väitöskirjatyöhön "Transfer of Venture Investment Excellence to Emerging
Economies"
Kirjailija Imbi Paju
dokumenttielokuvaan pohjautuvan, suomalaisten ja virolaisten naisten yhteistä
historiaa käsittelevän psykohistoriallisen Suomenlahden sisaret -esseekirjan
kirjoittamiseen
4.000
10.000
8.000
Käännöstieteen maisteri Maria Pakkala
väitöskirjatyöhön "Koraanin suhtautuminen juutalaisiin ja kristittyihin"
18.000
Filosofian maisteri Hanna Partanen
väitöskirjatyöhön "1510-luvun kirkkomaalaukset Suomessa – muodollinen ja
historiallinen selitys"
10.000
Kauppatieteiden maisteri Marika Parvinen
väitöskirjatyöhön "Taiteellisesti luovien organisaatioiden ohjaus"
6.000
Filosofian tohtori Petri Parvinen
tutkimukseen "Strateginen markkinointi ja markkinoinnin vaikuttavuus" ja
tutkimusyhteistyön käynnistämiseen kansainvälisen huippuyliopiston kanssa
8.000
Diplomi-insinööri Ville Pekkanen
väitöskirjatyöhön "Direct fluid deposition for electronic applications using inkjet
technology"
5.000
Filosofian tohtori Teijo Pellinen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Eturauhassyöpäsolujen mekanismit
etäpesäkkeiden muodostumisessa" CNIC-instituutissa Espanjassa
5.000
Diplomi-insinööri Juhana Peltonen
väitöskirjatyöhön "Determinants of Retrenchment Strategies in Small and MediumSized Software Firms"
10.000
Sellisti Samuli Peltonen
Sartor-sellonjousen hankintaan
10.000
Filosofian maisteri Henna-Riikka Pennanen
väitöskirjatyöhön "Images of Japanese and Chinese Cultures: Keys to AngloAmerican Conceptions of Civilization in the Late Nineteenth Century"
21.000
Dokumenttiohjaaja Leea Pennanen-Salli
11. Artikla – Sotakorvausvuodet Suomessa -dokumentin toteuttamiseen
12.000
28
Hallintotieteiden maisteri Petri Petäjäjärvi
väitöskirjatyöhön "Menestysyrityksen visiotyön mallintaminen"
21.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Elina Peuhu
väitöskirjatyöhön "Kaupunkiluonnon monimuotoisuus – ontoissa puistopuissa
elävien lahopuuhyönteisten ekologia ja suojelu"
21.000
Kauppatieteiden tohtori Rebecca Piekkari ja työryhmä
professori Luostarisen keräämän FIBO-aineiston päivittämiseen ja kehittämiseen
sekä datan hyödyntämiseen huipputason artikkeleihin
20.000
Luokanopettaja Esko Piippo
arkistotutkimukseen ja kirjan tekemiseen Eino Leinon lapsuudesta, nuoruudesta ja
varhaisista kirjallisen toiminnan vuosista
Tanssin opiskelija Tuukka Piitulainen
opintoihin Moskovan Bolshoi teatterin balettikoulussa
4.000
11.000
Diplomi-insinööri Antti Pinomaa
väitöskirjatyöhön "Interaktiivisen asiakasliitynnän tiedonsiirtomenetelmien selvitys
ja toteutus kiinteistö- ja LVDC-verkoissa"
5.000
Diplomi-insinööri Miia Pitkonen
väitöskirjatyöhön "Biexponential Diffusion Attenuation in Time Period from Acute
to Chronic Phase after Experimental Ischemic Stroke"
21.000
Professori emerita Liisa Pohjola
Sibelius-Akatemialle lahjoitettavan Steinway-flyygelin peruskorjaukseen
13.000
Kasvatustieteen maisteri Hanna Posti-Ahokas
väitöskirjatyöhön "Female Students' Perceptions on Relevance of Secondary
Education - A Student Perspective to Education Sector Development in Tanzania"
10.000
Filosofian maisteri Elsi Pulkkinen
väitöskirjatyöhön "DNA:n transposonivälitteinen geeninsiirto eukaryoottisoluihin"
21.000
Arkkitehti Katri-Liisa Pulkkinen
väitöskirjatyöhön "Arkkitehtuuri ja innovaatiomedia – arkkitehtuurin ala
viestintäjärjestelmänä"
21.000
Kasvatustieteen maisteri Outi Pulliainen
väitöskirjatyön "Kotitalouksien ruokatalouden hoito, ekologis-eettinen tarkastelu"
loppuun saattamiseen
21.000
Taiteen maisteri Tiina Pusa
väitöskirjatyöhön "Taide työelämän jälkeen"
21.000
29
Filosofian maisteri Veli-Matti Pynttäri
väitöskirjatyön "Kulttuurikritiikki, psykoanalyysi ja modernin myytin
kirjoittaminen. T. Vaaskiven Vaistojen kapina (1937) ja Huomispäivän varjo (1938)"
viimeistelyyn
10.500
Kirjailija Anna Kristiina (Tiina) Pystynen
elämäkertaromaanin aineiston keruuseen ja kirjalliseen työskentelyyn
5.000
Filosofian maisteri Anne Pässilä
väitöskirjatyöhön "Kulttuuriset työkalut innovaatioprosessin tukena"
20.500
Filosofian maisteri Miika Pölkki
Japanin klassisen kirjallisuuden runokielen kehitystä käsittelevän väitöskirjatyön
loppuun saattamiseen
10.500
Filosofian maisteri Eija Pöllänen
väitöskirjatyön "Hormonikorvaushoidon ja liikunnan vaikutukset vaihdevuosiikäisten naisten lihasten toiminta- ja suorituskykyyn sekä muuhun terveyteen"
loppuun saattamiseen
6.500
Teatteritaiteen maisteri Emilia Pöyhönen
näytelmän kirjoittamiseen
5.000
Filosofian tohtori Päivi Rainò, kirjailija Birgitta Wallvik ja
kulttuurisihteeri Leila Reinikka
viittomakielisen näytelmän ohjaus- ja multimediatuotantoon
10.000
Kauppatieteiden lisensiaatti Jarkko Raitio
väitöskirjatyöhön "Osakkeen suuntaaminen"
5.000
Kirjailija Leena Raittila (Lander)
kirjalliseen työskentelyyn
9.000
Kauppatieteiden maisteri Heidi Rajamäki
väitöskirjatyöhön "Markkinoinnin oppiminen tiedepohjaisessa liiketoiminnassa"
5.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Katja Rakkolainen ja työryhmä
yleisöä osallistavien musiikki-iltojen järjestämiseen Lapin hoitolaitoksissa,
palvelukodeissa ja sairaaloissa
5.000
Harmonikkataiteilija Matti Rantanen
konserttiharmonikan hankintaan
8.000
Filosofian tohtori Marjatta Raudaskoski
tutkimukseen "Kinesin Genes and Nuclear Migration in the Homobasidiomycete
Schizophyllum Commune"
5.000
30
Musiikin opiskelija Joonatan Rautiola
alttosaksofonin hankintaan
Muusikko Jussi-Pekka Reijonen
Bachelor of Music -tutkintoon Berklee College of Musicissa Bostonissa
4.000
10.000
Filosofian maisteri Tellervo Riikonen
kirjalliseen työskentelyyn
4.000
Humanististen tieteiden kandidaatti Kristiina Rikman
kanadalaisen Alice Munron uuden novellikokoelman suomentamiseen
5.000
Terveystieteiden maisteri Tuija Rinkinen
väitöskirjatyöhön "Nuorten seksuaaliterveyden edistäminen Internetissä" loppuun
saattamiseen
10.000
Tanssitaiteilija Tarja-Maarit Rinne
jazztanssin historiaa valottavan Minstrel Man -tanssiteoksen koreografian tekoon
Kuressaaressa järjestettävillä VI:lla Jazztanssisymposium-päivillä
3.000
Kauppatieteiden maisteri Joonas Rokka
väitöskirjatyöhön "Translocal sites of the social: consumer culture and the new
mediascape"
5.000
Tanssitaiteilija Marianne Rouhiainen
tanssi- ja liiketerapian ammattiopintoihin ja taiteelliseen työskentelyyn
14.000
Hallintotieteiden maisteri Heidi Ruohio
väitöskirjatyöhön "Näkyvä ja näkymätön kansainvälinen adoptio. Synnyinmaan ja
ulkomaalaistaustan merkitys kansainvälisesti adoptoitujen identifioitumisessa"
21.000
Filosofian maisteri Sauli Ruuska
väitöskirjatyöhön "Formulation and numerical solution of real-life optimization
problems in consideration of multiple objectives and uncertainty"
5.000
Kasvatustieteen maisteri Annukka Ruuskanen
Nykyteatteri Suomessa -kirjan suunnitteluun ja toimittamiseen
8.000
Tanssitaiteilija Liisa Ruuskanen ja Ruokateatteri Entrée -työryhmä
lapsille ja nuorille suunnatun Ruokatunti-ruokateatteriesityksen toteuttamiseen
5.000
Filosofian maisteri Päivi Räisänen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Valitut ja vainotut: Radikaali reformaatio
Saksassa, 1524–1621"
20.000
Filosofian maisteri Satu Saalasti
väitöskirjatyöhön "Kielelliset taidot ja audiovisuaalinen puheen havaitseminen
Aspergerin oireyhtymässä"
2.000
31
Diplomi-insinööri Tuomo Saarinen
väitöskirjätyöhön "Kontrolloidun termisen käsittelyn vaikutus eräiden terästen
ominaisuuksiin ja mikrorakenteeseen"
5.000
Musiikin kandidaatti Lauri Sallinen
musiikkiopintoihin Manhattan School of Musicissa New Yorkissa
20.000
Kauppatieteiden tohtori Asta Salmi ja työryhmä
kansainvälisen tutkimuksen "International Purchasing Study" Suomen osuuden
toteuttamiseen
10.000
Liikuntatieteiden maisteri Olli Salmi
väitöskirjatyön "Pelaajan itseohjautuvuuden edistäminen joukkuevalmennuksessa"
loppuun saattamiseen
10.000
Musiikin kandidaatti Annu Salminen
pikkutorven hankintaan
5.000
Elintarviketieteiden tohtori Hanna Salminen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Emulsiorakenteiden muokkaus bioaktiivisten
lipidien hapettumiskestävyyden parantamiseksi lihatuotteissa"
5.000
Tanssitaiteen tohtori Paula Salosaari ja työryhmä
Ballet at the Crossroads, International seminar on ballet pedagogy -seminaarin
järjestämiseen
7.000
Filosofian maisteri Mirkka Sarparanta
väitöskirjatyöhön "Positron emission tomography (PET) in drug delivery research:
new tracers and their evaluation in animal models"
21.000
Ohjaaja Ville Saukkonen ja työryhmä
Astor Piazzollan Maria de Buenos Aires -tango-operitan toteuttamiseen
10.000
Filosofian kandidaatti Virpi Serita ja
Suomalaisen muotoilun markkinointi Japanissa - tutkimusryhmä
tutkimukseen "Suomalaisen muotoilun markkinointi Japanissa"
Filosofian tohtori Antonin Serviere
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tyyli, kulttuuri, kansallinen identiteetti: Kaija
Saariahon ja Magnus Lindbergin yhteydet Ranskaan"
10.000
12.000
Musiikkipedagogi Mikko Sidoroff
kuoronjohdon A-kurssitutkintoon valmistautumiseen
5.000
Elintarviketieteiden maisteri Riikka Sievänen
väitöskirjatyöhön "Exploring how pension funds come about their approach to
responsible investment"
8.000
32
Kirjailija Jussi Siirilä
kirjalliseen työskentelyyn
5.000
Teatteri-ilmaisun ohjaaja Antti Silvennoinen
perinteisen kiinalaisen näyttelijäntyön jatko-opintoihin ja peking ooppera teatterityylin tutkimiseen Pekingissä
3.000
Master of Law Gurwinder Singh
väitöskirjatyöhön "Subsidies under WTO: Legal and Economic Analysis"
Filosofian maisteri Anssi Sinnemäki
kulttuurikriittisen "Vastakirjan" kirjoittamiseen
21.000
5.000
Musiikin maisteri Laura Sippola
tohtorin tutkintoon "Laulaja-lauluntekijän tarina. Millainen laulaja-lauluntekijä
olen? Entä millaiseksi voin kehittyä?"
21.000
Musiikin opiskelija Visa Sippola
Silent-pianon hankintaan
12.000
Kasvatustieteen maisteri Kristiina Soini-Salomaa
väitöskirjatyöhön "Kädentaidot avaimia tulevaisuuteen – skenaarioita
käsityöyrittäjyyden menestystekijöistä tulevaisuudessa"
10.000
Terveystieteiden maisteri Marjorita Sormunen
väitöskirjatyöhön "Primary school-aged child's health learning path – Home-school
partnership as participatory action research 2008–2010"
21.000
Teologian tohtori Jenni Spännäri
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Uskonto ikääntyneiden ulkosuomalaisten
kulttuuri-identiteetissä"
21.000
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Kari Steffen ja
maatalous- ja metsätieteiden maisteri Leone Montonen
Vrouw Maria -hylyn mikrobiologiseen analyysiin
9.000
Filosofian maisteri Suvi Sutela
väitöskirjatyön "Fenoliset sekundaarimetaboliitit geneettisesti muokattujen
lehtipuiden vuorovaikutussuhteissa" loppuun saattamiseen
18.000
Musiikin kandidaatti Seila Tammisola
viulun soiton opintoihin professori Krzysztof Smietanan johdolla
Guildhall School of Music & Dramassa Lontoossa
12.000
Filosofian maisteri Henriikka Tavi
työskentelyyn runokäsikirjoitusten parissa
5.000
33
Proviisori Tuula Teinilä
väitöskirjatyöhön "Avoterveydenhuollon lääkityspoikkeamat ja niiden
ehkäisymahdollisuudet"
7.000
Kauppatieteiden maisteri Terhi Tevameri
väitöskirjatyöhön "Sairaalaorganisaatiot muutoksessa: matriisi- ja prosessimainen
toimintatapa sairaalaorganisaatioiden kehittämisessä"
5.000
Filosofian maisteri Jukka Tiilikainen
väitöskirjatyöhön "Jean Sibeliuksen yksinlaulujen sävellystyö, sen luonne ja
sävellysvaiheet musiikkikäsikirjoitusten valossa"
21.000
Filosofian lisensiaatti Mika Tiimonen
väitöskirjatyöhön "Tasaenergiaotannan yhteys muihin adaptiivisiin Markovin ketju
Monte Carlo -menetelmiin"
21.000
Musiikin maisteri Antti Tikkanen
barokkiviulun ja -jousen hankintaan
10.000
Diplomi-insinööri Henri Tokola
väitöskirjatyöhön "Jatkuva optimointi ja tuotannonsuunnittelu"
5.000
Musiikin maisteri Otto Tolonen
konsertteihin ja kilpailuihin valmistautumiseen
9.000
Huonekalupuuseppä Petri Tuhkanen
Finnhits-näytelmän lavastamiseen
5.000
Diplomi-insinööri Teemu Tukiainen
väitöskirjatyöhön "Biomolekyylipohjaisten nanofotoniikan sovellusten elektroniikka
ja signaalinkäsittely"
21.000
Filosofian maisteri Sanna Tyni
väitöskirjatyöhön "Tuhkan aiheuttamat ongelmat kivihiilen ja biopolttoaineiden
seospoltossa"
21.000
Filosofian lisensiaatti Helena Tyrväinen
väitöskirjatyöhön "Kohti Kalevala-sarjaa – Identiteetti, eklektismi ja Ranskan jälki
Uuno Klamin tuotannossa" sekä englannin- ja ranskankielisten tutkimusartikkelien
kirjoittamiseen
10.500
Filosofian tohtori Minna Törmä
tutkimukseen "Kiirastulen kymmenen kuningasta aiheen ikonografia Song-Qing
kausien Kiinassa"
10.000
Filosofian maisteri Annemari Untamala
väitöskirjatyöhön "Grounded theory -tutkimus teatteriopettajakoulutuksesta"
21.000
34
Filosofian tohtori Leena Valkeapää
Valkeakosken Myllysaaren museoon vuonna 2010 järjestettävän helkajuhlanäyttelyn
aineiston kokoamiseen, tutkimiseen sekä kirjoittamiseen
Filosofian maisteri Aku Valtakoski
väitöskirjatyöhön "Palveluiden vaikutus ohjelmistoyrityksen menestykseen"
3.000
21.000
Doctor of Philosophy Mauri Valtonen
tutkimukseen "Confirming General Relativity in the Binary Black Hole System
OJ287" liittyviin vierailuihin Harvardin, Moskovan ja Sonnebergin observatorioihin
tutkimaan valokuvauslevyarkistoja
5.000
Teatteritaiteen maisteri Juha Varis
muistisairauksista kertovan Muisti-näytelmän valmistamiseen ja esittämiseen
hoitolaitoksissa
9.000
Filosofian maisteri Ville Vasko
tuulihaukan levittäytymisen ekologiaa ja evoluutiota vaihtelevissa ravinto-oloissa
käsittelevään väitöskirjatyöhön
21.000
Filosofian maisteri Anu Veijalainen
väitöskirjatyöhön "Loispistiäiset Amazonian latvustoissa:
Uusien lajien etsintää molekyylimenetelmillä"
21.000
Filosofian maisteri Päivi Venäläinen
väitöskirjatyöhön "Nykytaide oppimisympäristönä"
21.000
Koreografi Favela Vera Ortiz, lavastaja Lotta Esko ja tanssija Hanna Ahti
teoksen "Viisi muistiota ihmisestä" tuotantoon
9.000
Teatteritaiteen maisteri Anna Vihanto ja teatteritaiteen maisteri Ria Kataja
Äiditön äitiys ja arkipäivän enkelit -teatteriesityksen kirjoittamiseen
6.000
Evp rajatoimiupseeri, tietokirjailija Voitto Viinanen
Lapinkylistä kylmään sotaan -tietokirjan kirjoittamiseen
3.000
Filosofian tohtori Emma Vironmäki
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Relevantin ja hyödyllisen tiedon
konstruktioita ja kertomuksia: Tietokäsitykset liiketaloustieteellisen tutkimuksen ja
käytännön soveltamisen välisessä vuorovaikutuksessa."
24.000
Terveystieteiden maisteri Pia Vuolanto
väitöskirjatyöhön "Hoitotieteelliset rajanvetokiistat Suomessa 1990-luvulla"
21.000
Valtiotieteiden maisteri Jukka Vuorinen
väitöskirjatyöhön "Ohjelmistomurtajien sosiaalinen maailma"
10.000
35
Magister Scientiæ Indrek Vurm
väitöskirjatyöhön "Radiative Processes in Relativistic Plasmas"
20.000
Filosofian maisteri Sanna Vähämiko
väitöskirjatyöhön "Raskauden aikaisen ravitsemuksen ja probioottien käytön
merkitys äidin ja lapsen myöhempään terveyteen"
10.000
Tanssija-koreografi Jens Walentinsson
kansainvälisesti ainutlaatuisen jazz- ja teatteritanssisymposiumin järjestämiseen
Kuressaaressa Saarenmaalla
2.500
Master of Law Xinhong Wang
väitöskirjatyöhön "Legal Rights and Public Participation in Enviromental Matters in
China"
5.000
Filosofian tohtori Matti Waris
tutkimukseen "Molekyläärinen muuntelu hengitysteiden virusinfektioissa ja
isäntävasteessa"
15.000
Kauppatieteiden maisteri Sirpa Weckström
väitöskirjatyöhön "Ansiotyössä vai kotona lasten kanssa? Vertaileva tutkimus
pienten lasten äitien kokemuksista ja hyvinvoinnista 13 Länsi-Euroopan maassa"
21.000
Teologian maisteri Antti Yli-Opas
väitöskirjatyöhön "Avioliiton teologia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja
Englannin kirkossa 1963–2006"
7.000
Master of Science Mariusz Zdanowicz
väitöskirjatyöhön ultralyhyiden laserpulssien etenemisestä mikro- ja
nanorakenteisissa optisissa kuiduissa
24.000
Kuvataiteen maisteri Denise Ziegler
tohtorin tutkinnon "Tarkemmin määrittelemätön ele inhimillistä toimintaa
esittävissä teoksissa" loppuun saattamiseen
10.000
Kauppatieteiden tohtori Anssi Öörni ja kauppatieteiden maisteri Miira Juntumaa
tutkimukseen "Kauniit aikeet: Teknologian kuluttaminen ja tietoinen harkinta"
6.000
Kunniapalkinto:
Luonto-Liitto ry
100.000
Varataan taideostoihin ja kuvataiteen erityiskohteisiin
Varataan henkilövakuutuksiin kokovuotisella apurahalla työskenteleville
Varataan säätiöiden post doc –pooliin
300.000
20.000
300.000
Varataan myöhemmin määrättäviin tarkoituksiin
329.500
YHTEENSÄ
9.000.000
36