Koetut ja rakennetut kulttuurit
Koetut ja rakennetut kulttuurit Maantieteen päivien järjestäjien kokoama työryhmä. Perjantai 30.10. klo 10:00–11:30 Puheenjohtaja: Eeva Rinne, Tampereen yliopisto ([email protected]) Kotiseututyö Neuvostoliitossa Jaakko Linkamo, Vaasan yliopisto Mitä geomedia ei ole? Esimerkkejä mediakuvien maantieteellisestä tulkinnasta Markus Hilander, Helsingin yliopisto Suvun maantiede siirtokarjalaisissa kodeissa Maarit Sireni, Itä-Suomen yliopisto Tarkastelussa nuorten tilallinen maailmankuva Eeva Rinne, Tampereen yliopisto Kotiseututyö Neuvostoliitossa Jaakko Linkamo Vaasan yliopisto Venäjän keisarikunnassa oli akateeminen seututieteellinen perinteensä, mutta 1900-luvun alussa siellä kiinnostuttiin suomalaismallisesta, kansanvaltaisesta ’kotiseututyöstä’. Suomalaisia yleisesityksiä venäjännettiin, ja toiminta juurtui eri paikkakunnille. Suomen ’Kotiseutu’-lehti raportoi kotiseututyön kuulumisista säännöllisesti ja pystyi jo osoittamaan sellaisiakin toimintatapoja, joista Suomeen olisi otettava oppia. Kotiseututyö kuitenkin sammui vallankumoukseen ja kansalaissotaan. Olojen vakiintuessa uusi neuvostovalta joukkoisti massat tekemään seutututkimusta, jolla oli kaksi pääsuuntaa: Toisaalta pyrittiin siihen, että entisten aikojen kulttuuriperintö saataisiin turvattua. Tällä suuntauksella uusi hallinto teki lisäksi tietoista imagotyötä, haluten viestittää, että se arvostaa menneisyyttäkin. Tämä oli humanistista kotiseutututkimusta. Toisaalta keskushallinto tarvitsi joukkoja löytämään ja valjastamaan uusia resursseja yhteiskunnan tarpeita tyydyttämään, koska se ei itse pystynyt riittävästi tekemään tällaista tutkimusta. Tämä oli tuotannollista kotiseutututkimusta. 1920-luku oli ”kotiseutututkimuksen kultainen vuosikymmen”. Liikkeelle luotiin toimiva organisaatio ja kehitystyö. Vuosikymmenen lopussa Stalinin hallinto alkoi kokea kotiseutututkimuksen ongelmalliseksi, koska sen katsottiin edustavan taantumuksellisia, porvarillisia ja kirkollisia arvoja. Lisäksi se leimattiin nationalistiseksi ja formalistiseksi. 1930-luvun alussa liikkeelle määrättiin aluksi uusi neuvostoparadigma, ja vuonna 1937 se kokonaan lopetettiin. Entiset kotiseutututkijat joutuivat vainon kohteiksi ja kotiseutututkimusjulkaisuja hävitettiin. Stalinin aikakautta seuranneiden suojasään ja pysähtyneisyyden aikanakin vanha kotiseutututkimus oli edelleen vaiettu asia, ja kotiseutututkimuksen nimellä tehty vähäinen työ keskushallinnon katsomusten mukaista. Vasta glasnost mahdollisti kotiseutututkimuksen ja -tutkijoiden rehabilitoimisen. Pyrin selvittämään, oliko suomalaismallinen ’kotiseututyö’ se esikuva, jolle uusi neuvostovalta vuoden 1920 tienoilla rakensi kotiseutututkimuksen kansanliikkeenä. Tätä puoltaisivat historiallinen asetelma, toiminnan nimitys sekä sen kansanvaltainen olemus. Pyrin lisäksi jäljittämään, näkyikö mahdollinen suomalaisuus asiasta käydyissä keskusteluissa ja siitä tehdyissä arvioissa ja päätöksissä. Pyrin tuottamaan ymmärrystä kansalaisyhteiskunnan periaatteille rakentuneiden käytänteiden asemasta Neuvostoliitossa ja sen jälkeisessä sikäläisessä ympäristössä. Mitä geomedia ei ole? Esimerkkejä mediakuvien maantieteellisestä tulkinnasta Markus Hilander Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Geomedia ja geomediataidot esitellään uusina elementteinä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) ja lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksessa (2015). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa geomediaa ei kuitenkaan määritellä lainkaan. Lukion opetussuunnitelman perusteiden tuoreimmassa versiossa (22.9.2015) geomedia määritellään yhdellä virkkeellä. Tässä esityksessä avataan maantieteen opetuksen asiantuntijoiden (n=6) ja opettajien (n=21) näkökulmia geomediasta. Sekä asiantuntijoiden että opettajien vastauksissa korostuu geomedian mieltäminen sähköisten aineistojen käytöksi maantieteen opetuksessa. Tästä huolimatta opettajat eivät koe geomedian muuttavan käytännön opetustyötä. Kirjallisuudessa geomedialla viitataan puolestaan sijaintitietoon sisältävään viestintään. Tämän johdosta esitelmässä annetaan kolme esimerkkiä, miten geomediataidot on mahdollista ymmärtää laajemmin maantieteellisinä medialukutaitoina (geographical media literacy skills). (1) Ensimmäisenä esimerkkinä käytetään ammattivalokuvaajan ottamaa valokuvaa ”Reverend Billy” -hahmosta, jolla havainnollistetaan maantieteellisen sijainnin tärkeyttä osana kuvatulkintaa niin kutsutun kommutaatiotestin avulla. (2) Toinen esimerkki on maantieteelliseen banaalisuuteen sortuva Dieselin mainos, joka pyrkii shokeeraamaan katsojaansa ilmastonmuutoksen tematiikalla. (3) Kolmas esimerkki on ”Viivi & Wagner” -sarjakuva, jolla havainnollistetaan globaalien tapahtumien huomioimista sarjakuvan maantieteellisessä lukemisessa. Vaikka näiden kolmen esimerkin tulkinnassa korostuu maantieteellinen sijainti, asiantuntijat ja opettajat eivät tunnu kiinnittävän huomiota niiden sijaintitietoon. Nuorilla tulee kuitenkin olla valmiudet havainnoida, tulkita ja arvioida erilaisten visuaalisten lähteiden maantieteellistä sisältöä, jotta he kykenevät itse tuottamaan geomediallisia esityksiä. Samalla näillä koulun ulkopuolella julkaistuilla esimerkeillä pyritään osoittamaan, että nuorilla tulee olla mahdollisuus nauttia erilaisista visuaalisista teksteistä, kuten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaan. Suvun maantiede siirtokarjalaisissa kodeissa Maarit Sireni Itä-Suomen yliopisto Valtimon kunnan pohjoisosiin perustettiin toisen maailmansodan jälkeen uusi viljelysalue, jolle asutettiin Raja-Karjalasta lähtöisin ollutta siirtoväkeä. Näin syntyi paikka, jota on nimitetty Rasimäen kyläksi tai uudeksi Rasimäeksi. Valtaosa uudisasukkaista oli ortodokseja. He puhuivat äidinkielenään varsinaiskarjalaa ja erottuivat näiden piirteidensä vuoksi alueen muusta väestöstä. Tarkastelen tässä esityksessä, miten kylän historia siirtokarjalaisena kylänä määrittelee nykyisin tätä paikkaa, jonka ydintoimintoja ovat asuminen ja mökkeily. Entinen vilkas maatalouskylä on hiipunut kokemukselliseksi menneisyyden kyläksi, jonne palataan lomilla. Pohdin esityksessäni, sijaitseeko tämä kylä Rasimäessä, vai paikantuuko se kauemmas perheiden historiaan eli luovutetuille alueille tarinoiden ja mielikuvien Karjalaan. Tarkastelen empiirisen aineiston valossa, mitä merkkejä menetetyistä kotipaikoista on löydettävissä Rasimäessä, ja voiko nostalgia näitä menneisyyden paikkoja kohtaan sekä niiden romantisointi olla eräs kylän vetovoimatekijöistä. Näiden kysymysten analysoimiseksi raotan kotien ovia uudessa Rasimäessä, ja tarkastelen kylää sisältä käsin kotien aineellista kulttuuria koskevan haastattelu-, havainnointi- ja valokuva-aineiston avulla. Tarkoitan aineellisella kulttuurilla koteihin sisältyvää fyysistä, ihmisen luomaa kulttuurista elinympäristöä. Tavoitteenani on analysoida, millä tavalla suvun maantiede ja keskeisiksi mielletyt paikat itärajan molemmin puolin ovat esillä ja nähtävissä Rasimäen siirtokarjalaisissa kodeissa nykyisin esimerkiksi valokuvina, tekstiileinä, tauluina ja esineinä niihin liittyvine tarinoineen. Tutkimukseni keskeisiä käsitteitä ovat liikkuvuus, paikka, koti ja kotien aineellinen kulttuuri. Tukeudun etenkin kotia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen, tarkemmin sanottuna kodin kriittiseen maantieteeseen, jossa on käsitelty pakolaisten ja muiden ”pois paikoiltaan” siirtyneiden ihmisryhmien kotien menetyksiä, siirtymiä ja limittymisiä, sekä pohdittu kodin aineellisen kulttuurin yhteyttä ihmisryhmien identiteetin ja yhteenkuulumisen rakentumisprosessissa. Lisäksi hyödynnän erityisesti perinteentutkimuksen alalla esitettyjä ideoita, jotka liittyvät kodin aineellisen kulttuurin tutkimiseen. Tarkastelussa nuorten tilallinen maailmankuva Eeva Rinne Tampereen yliopisto Yhdeksän vuotta kestävän yhtenäiseen opetussuunnitelmaan perustuvan peruskoulun ansiosta koululaitos on yksi vahvimmista sosiaalistajista Suomessa. Nuorten maailmankuviin vaikuttavat ja pyrkivät vaikuttamaan monet eri instituutiot ja tahot, mutta nuoret eivät ole vain ylhäältä alaspäin suuntautuvan sosialisaatioprosessin vastaanottajia, vaan aktiivisia tiedon soveltajia. He rakentavat maailmankuvansa vuorovaikutusprosessissa minä ja maailman kanssa. Olen kiinnostunut siitä, millainen on tämän päivän nuorten käsitys spatiaalisesta maailmasta ja heidän paikastaan siellä. Tutkin väitöskirjassani sekä peruskoulun 2000-luvun painettujen maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin oppikirjojen tarjoamaa tilallista ja monikulttuurista maailmankuvaa että oppilaiden käsityksiä maailmasta. Tässä esityksessä pureudun jälkimmäiseen eli MAPOLIS-metodin avulla toteutetun yläkoululaisten kirjoitelmiin, karttatehtäviin ja yksilöhaastatteluihin pohjautuvaan väitöskirjani osatutkimukseen. Pohdin siis, mistä oppilaiden käsitykset tilallisesta maailmasta kumpuavat ja millaisia stereotypioita ja mielikuvia he liittävät eri alueisiin, maihin ja kulttuureihin. Nuorten suhtautuminen maailmaan on analyysini perusteella varsin yhteneväinen ja geopoliittisesti latautunut. Perheiden ja vertaisryhmien sekä koulun ohella turismi, media ja harrastukset ovat tärkeitä mielikuvien luojia nuorten keskuudessa. Oppilaat kuitenkin kokevat tietävänsä varsin vähän spatiaalisesta maailmasta, eri maanosista ja kulttuureista. Jopa eurooppalaisuus tuntuu oppilaista vaikeasti hahmotettavalta ja kaukaiselta asialta. Oppilaiden maailmankuva jakautuu hyvin länsi-itäkeskeisesti ja heillä on varsin stereotyyppisiä käsityksiä osasta valtioista ja kansoista. Maahanmuuttajataustaisilla oppilailla muiden suhtautuminen oppilaan omaan kulttuuriseen taustaan vaikuttaa vahvasti siihen, miten oppilaat ilmaisevat ja peilaavat omaa kulttuurista identiteettiään.
© Copyright 2024