Liisa Yli-Ketola - Suomen Lehdistö
19 Lauantaina 14.4.2012 LA Matinea TAUSTA Emännät tenttasivat isokenkäisiä televisiossa Maaliskuussa 1974 nähtiin Pientilan emäntien iltamat televisiossa. Se oli viihdeohjelma, jossa vakavaa asiaa yhdistettiin kepeisiin esityksiin, kuten runoihin. Yleisradiolta maakuntaan jalkautuminen oli tuolloin kahden kuukauden ponnistus, josta Karjalainen kirjoitti ”tv-filmin” tekona. Lehdessä todettiin, että ”tuskin näin monta suurta ”isokenkäistä” tulee ainakaan muutamaan vuosikymmeneen istumaan tämän nuorisotalon korokkeella”. Sivakkalaisen Sanni Sormusen ja rasimäkeläisen Aini Väyrysen juontamassa ohjelmassa esiintyivät esimerkiksi MTK:n toiminnanjohtaja Heikki Haavisto ja maatalousministeri Heimo Linna. Kuvassa vasemmalla tutkija Jukka Oksa. Jo ennen tätä Sormunen oli avannut kotinsa televisioryhmälle, joka dokumentoi seitsenlapsisen perheen arkea. Seuraavalla aukeamalla on perheen pojan Antti Sormusen haastattelu. Karjalan tutkimuslaitos aloitti kylätutkimuksen 1972. Tuorein kirja Sivakasta ja Rasimäestä ilmestyi 2008. Kylistä on tutkittu muun muassa maatalouselinkeinojen muutosta. Ajankohtaistoimitus Laura Määttänen esimies 010 230 8161 Mia Rouvinen teematuottaja 010 230 8129 Jonna Ekroos 010 230 8623 Hannu Jarva 010 230 8162 Heli Sallinen 010 230 8163 Liisa Yli-Ketola 010 230 8164 Sähköposti: ajankohta@karjalainen.fi JULKKISKYLIEN UUSI KEVÄT Maaseutu: Valtimolaiset Rasimäen ja Sivakan kylät eivät suostuneet kuolemaan, vaikka tutkijat ajoittain ennustivat niille synkkää tulevaisuutta. Teksti: Liisa Yli-Ketola Kuvat: Kimmo Kirves R asimäkeä ja Sivakkaa on tutkittu yliopistossa ja esitelty valtakunnan televisiossa ja lehdistössä jo 40 vuotta. Pientilan emäntien iltamissa naiset pääsivät ääneen ja maaseudun ongelmat nostet- Stefaniuksen Erakkolaa kohennetaan ennen kesävieraiden tuloa. tiin esiin. Kurjistumisen esimerkkipaikaksikin leimautuneelle Rasimäelle on 2000-luvulla muuttanut monia persoonallisuuksia. Nyt kylällä hyökyy aktiivisuuden aalto: tekeillä on yhteinen tulipaikka, omenatarha ja pelikenttä. Asukkaat toteuttavat unelmiaan susiretkeillen, lehmiä, koiria ja hevosia kasvat- Marita Turpeinen ja Pirkko Ratilainen ihailevat Tulehmossa maisemaa. taen, askeettisesti eläen tai talojaan kunnostaen. Moni ajaa autolla päivittäin kymmeniä kilometrejä työpaikan ja kodin väliä. Lapsia kylässä asuu kymmenkunta. Sivakan 12 talossa eletään ympärivuotisesti hiljaisuudessa, taistellaan pusikoitumista vastaan sekä nautitaan metsäs- Häkkisten tomaatit kasvavat. tämisestä, retkeilystä ja vaaramaisemista. Kesäisin Sivakan asukasmäärä tuplaantuu, ja moni kurvaa kylän sivuitse katsomaan yhtä maakunnan vanhimmista pientiloista, Murtovaaran talomuseota. Sivakkavaaran laelta näkyy parhaina hetkinä viisi järveä ja Hiidenportin kansallispuisto. Jatkuu seuraavalla aukeamalla. Sivakkalainen maatalouslomittaja Juhani Komulainen on töissä naapurikylässä Rasimäellä. 20 KARJALAINEN LAUANTAINA 14.4.2012 Matinea Varasto matkalla Tulehmon viereen. Rasimäen kylässä talkoilla syntyy valmista. Tulehmo on karjalaismallinen rakennus ja tulipaikka, joka kokoaa kyläläiset yhteisten herkkujen äärelle. UUDESTI SYNTYNYT Rasimäki: Siirtolaisten asutustilat ovat vaihtaneet omistajia. Lehmiä on enää kahdella tilalla mutta muuta yritteliäisyyttä sitäkin enemmän. I hmiset ovat kyllästyneet makaamaan sohvalla ja katsomaan samoja televisiosarjoja. Nyt halutaan tavata ihmisiä. Näin vakuuttaa Rasimäelle seitsemisen vuotta sitten asettunut ikonimaalari ja erakkomunkki Harri Stefanius. Häntä pyydettiin ortodoksikylään asumaan, kun hän oli asuntovaunussa majaillen maalannut Valtimon kirkon ikonostaasia. –Kyläläiset toivat minut tänne katsomaan taloja. Halusin juuri tämän paikan, maisema ratkaisi – ja se, että tuvan nurkassa oli ikoni. Kuukaudessa talo oli minun. Nyt hän on aktiivinen kyläläinen. Hän aikoo keväällä istuttaa pihaansa koko kylän omenatarhan. Kesäksi hän on kutsunut talonsa yläkertaan kaksi intialaista munkkiveljeä opiskelemaan ikoninmaalausta. Portaikossa kylän yhteiset maitotonkat odottavat juhlakäyttöä. Parhaillaan hänellä on meneillään talon ulkovuoraus. –Minut on otettu hyvin vastaan. Minulla ei ole kylähistoriaa takanani. Erakkomunkin talolta on kilometrin matka pajalle, jossa kyläseppä Timo Ratilaisen traktorin perään juuri kiinnitetään talkoilla nikkaroitua varastorakennusta. Se kuljetetaan Tulehmo-nimisen karjalaistalon viereen. –En voinut käsittää, kuinka alle kymmenen henkilön katos oli hirsiveistämöllä kasvanut 60–70 henkilöä vetäväksi tulipaikaksi, Stefanius hymyilee Leader-varoilla rakennetun Tulehmon pihassa. –Eiköhän se ole enne. Tulehmon viereen aiotaan raivata pelikenttä. Kaksi pajalla nikkaroitua pikkurakennusta palvelee vessoina ja varastoina. Puhtia talkooväessä tuntuu riittävän kuin talkoiden kulta-aikoina. Koulun viereen Rumojoen varteen otetaan kesäksi maisemalampaita. –Tämä kylä on iskenyt meihin kovasti. Näin aktiivista kylää en Erakkomunkki Harri Stefanius leipoo mielellään kakkuja ystäville. Heiltä hän saanut vuokia lahjaksi. tiedä toista, sanoo Joensuussa oikeusavustajana työskentelevä Pekka Turpeinen. Parhaillaan hän on vuorotteluvapaalla ja asuu vaimonsa Marita Turpeisen kanssa Rasimäellä. Pariskunta ihastui Rasimäen vaaramaisemaan 20 vuotta sitten ja osti autioksi jääneen pientilan. –Naisten käsityöpiiri kokoontuu viikoittain. Miehillä on omat talkoonsa, vuorotteluvapaasta nauttiva Marita Turpeinen kertoo. maalaisista marjanpoimijoista. – Kylätoimintaan thaimaalaiset eivät ole osallistuneet, koska tekevät pitkiä päiviä eivätkä osaa kieltä. Koululla autot odottavat 30–40 poimijaa, Stefanius sanoo. Hän tietää, että jokainen poimija kokkaa sänkynsä vieressä omalla retkikeittimellään riisipainotteisen ateriansa. Parhaaseen satoaikaan luokkahuoneet ovat täynnä kosteiden vaatteiden ja eksoottisten ruokien hajuja. Siinä missä ennen huivipäiset emännät kolusivat kesät marjametsissä muun raadantansa lisäksi, nyt sekin on toisin. Marja-aikaan kyläkoulu täyttyy thai- Yksi kylän nuorimmista paluumuuttajista on 25-vuotias Eini Timonen, jolla on miehensä Marko Timosen kanssa 2- ja 4-vuotiaat tyttäret Viivi ja Pihla. Hän ehti työskennellä Vantaalla Cateringillä lentokoneaterioita pakaten muutaman vuoden ennen kuin työt loppuivat. Kauan ei Timonen miettinyt paluuta kotiseudulle – töitäkin oli tarjolla äiti Jaana Ratilaisen kenkäkaupassa Valtimon kirkonkylässä. Tärkeätä oli, että lapset pääsevät pyöräilemään kylätietä pitkin muutaman kilometrin päähän mummolaansa. Muitakin hänen lapsuudenaikaisia ystäviään on palannut Rasimäelle. Kylätutkimuksissa Timosta ja Ratilaista harmittaa se, etteivät tutkijat ottaneet koskaan huo- mioon sitä, että aina kylässä asui lapsiakin. –Haluttiin vain leimata, että siinä se on kuoleva kylä, Jaana Ratilainen puuskahtaa. –Liian negatiivista kuvaa on annettu vuosikaudet. Molemmat naiset ovat aktiivisesti mukana järjestöissä Valtimolla. Pienellä paikkakunnalla ideat on toteutettavissa. –Kotona on oma rauha, toisin kuin etelässä, jossa junat kulkivat etupihalla ja lentokoneet takapihalla. Ulkosauna ja lohilampi ovat jotain, mistä kaupunkilaiset tuskin osaavat unelmoidakaan. Rasimäellä näen myös revontulet, Timonen kiteyttää. Alakoululaisesta saakka äitinsä kenkäkaupassa Valtimolla työskennellyt Eini Timonen on tyytyväinen paluumuuttaja. Rasimäeltä löytyi mieleinen talo, jossa riittää tekemistä. Rasimäki Maanselkä Hiidenportti 6 Rasimäki Sivakantie Valtimo Porokylä Kolmen sukupolven yhteisessä pihapiirissä tehdään paljon käsitöitä Omavaraistalouteen jo parinkymmenen vuoden ajan pyrkinyt Lasse Nordlund asuu nykyisin kylässä avovaimonsa Maria Dorffin ja heidän viisivuotiaan tyttärensä Aamun kanssa. Samassa pihapiirissä on myös Nordlundin 73-vuotiaan saksalaisen äidin Brigitte HilgendorfNordlundin talo. Maria Dorffilla on kiire kokoukseen, jonne hän polkaisee tottuneesti pyörällä. Lasse Nordlundille taas mediapyöritystä on riittänyt viime vuosina tarpeeksi. Sitä seurasi pariskunnan kirjoittamasta kirjasta Elämämme perusteista. Siinä perustellaan muun muassa vaihdantataloutta ja esitellään käsityö- ja maanviljelysmenetelmiä. Brigitte Hilgendorf-Nordlund tarjoaa vieraille teetä ja kertoo, että hän ja hänen miehensä ostivat maatilan Rasimäeltä 20 vuotta sitten. –Pääsimme mieheni sairastelun takia muuttamaan tänne Hampurista vuonna 2003. Laajensimme ja kunnostimme talon. Pihamaalle siirrettiin toinen hirsitalo kylältä, jossa Maria, Lars-Jürgen ja Aamu asuvat. Yhteiselomme samassa pihapiirissä sujuu hyvin. –Aamu on minulle erityisen tärkeä kumppani, luemme kirjoja ja nautimme yhdessä puuhaamisesta. Aika ei isoäidillä käy pitkäksi, koska hän harrastaa käsitöitä ja entisöi huonekaluja. Eläkeläisen ääni sortuu, kun puhe kääntyy hänen edesmenneeseen puolisoonsa: yli 50-vuotiseen avioliittoon mahtui paljon yrittäjyyttä, tekemistä ja rakkautta. Perheen kunniaksi rouva on työstänyt pisto pistolta suuren seinäryijyn 1700-luvulta peräisin olevan mallin mukaan. –Rasimäestä tuli kotimme ja juurruimme tänne. Nautin ikkunoista avautuvista maisemista, sienestämisestä ja marjastamisesta. Auttelen lumi- ja pihatöissä voimieni mukaan. Kylätoimintaan osallistun satunnaisesti, joskus tarjoilen kahvia. Suomen kieltä en ole opiskellut, mikä vaikeuttaa yhteyksien luomista. Maria Dorff päätyi Rasimäelle tehdessään yliopistotutkimusta omavaraisen miehen arjesta ja käsitöistä. Nyt hän jatkaa kylän vahvojen naisten perinnettä ja vetää käsityöpiiriä, 4H-kerhoa ja antaa muutenkin paljon aikaansa kylän yhteisöllisyyden hyväksi. Elokuun 11. päivänä hän järjestää läheiselle Tanssikallio-nimiselle paikalle modernin tanssin tapahtuman, joka päättyy perinteisiin haitarimusiikkitansseihin. – Haluan nostaa esiin luonnon kauneutta ja vastustan graniittiesiintymien valtauksia ja louhimisuhkaa, Dorff perustelee tapahtuman järjistämisintoaan. Maria Dorff on lähdössä kokoukseen. Rasimäellä useimmat tuntevat hänet, koska hän vetää käsityöpiiriä, 4H-kerhoa ja aikoo kesällä järjestää tanssitapahtumankin. 5-vuotias Aamu viihtyy isoäitinsä Brigitte Hilgendorf-Nordlundin luona. Tämä mummola sijaitsee samassa pihapiirissä Aamun kodin kanssa. LAUANTAINA 14.4.2012 KARJALAINEN 21 Matinea Marjo-Riina Häkkisen 8-vuotias Ville -kissa eli ensin kesäkissana Puukarissa, kunnes asettui Sivakkavaaralle. Nyt se on menossa hiirijahtiin perinnetilan heinälatoon. ”ENÄÄ EI SUKSI KATKEA” Sivakka: Tusinan verran taloja lämpiää ympäri Marjo-Riina Häkkinen nauttii avarasta maisemasta ja on huolissaan pusikoitumisesta. Kyläpäällikkö Juhani Komulainen laskee, että Sivakassa asutaan vielä 12 talossa. Kuvassa myös Häkkisten Musti-koira. vuoden, mutta lapsia kylässä ei ole. P unamultainen, jylhäikkunainen kyläkoulu seisoo umpihangen keskellä. Vieressä vaalea asuntolarakennus on niin ikään autio. Ei kuulu lasten ääniä, ei näy potkukelkkailijoita. Peri-Sivakantie tie kiemurtelee ja kumpuilee alas 256 metriä korkealta Sivakkavaaralta. Juhani Komulainen myhäilee koulua katsellen, että eipä enää suksi katkea. –Siinä se aina heti meni, kun teimme hyppyreitä. Sitten piti odotella seuraavaan jouluun, ennen kuin sain uudet sukset. Kuusikymppinen Komulai- nen oli 3-vuotias, kun hänen perheensä muutti Sivakkaan. Metsuri-isä pääsi Kuhmosta lähemmäksi savottatöitä, äiti piti pikkuruisessa navetassa kolmea lehmää. Meijeriin vietiin maitoa sen verran, että voita saatiin paluukyydissä. Tuolloin 1960–70-luvuilla kylä oli täynnä lapsia. Nyt hiljaisen koulun omistaa saksalainen pappi, joka ei ole enää vuosiin käynyt kouluaan katsomassa. Komulainen työskentelee lomittajana työmaanaan koko Valtimo, välillä pitää ajaa Kajaaniin ja Lieksaan asti. Keltai- seen kotitaloonsa hän muutti takaisin vuonna 1979 lähdettyään 1960-luvun muuttoaallon virrassa töihin Lappeenrantaan. Hän on pysynyt poikamiehenä. Kyläpäällikön työ on langennut hänelle kuin itsestään, useimmiten se on seppeleen viemistä hautajaisiin. Autiotammen laavulla koskikara ei tällä kertaa näyttäydy. Retkeilyreitin lähtöpisteessä Komulainen kertoo, kuinka hän poikasena Kärkkäisen ja Kainulaisen poikien kanssa hiihteli Murtovaaraan teräsmummo Hilja Lipposen luokse. –Vietiin toppa Jymyä ja nukuttiin uuninpangolla yö. Sivakkavaaran laella MarjoRiina Häkkisen, 41, ja hänen äitinsä Eila Häkkisen, 82, pihasta avautuvat maisemat Hiidenportin kansallispuistoon saakka. Marjo-Riina Häkkinen ottaa meidät vastaan, vaikka toivoikin, että olisimme olleet ely-keskuksesta ja voisimme kartoittaa pusikoiden raivaushankkeita. –Isä se ei kaihtanut kertoa tutkijoille perinneasioita. Minä olen ujompi mutta puhelias myös. Sukumme on saanut virallisen asumisoikeuden täällä jo vuonna 1754, kuten viiri ulkona muistuttaa, Marjo-Riina Häkkinen kertoo. Hänen isänsä Hannes Häk- kinen kuoli runsas vuosi sitten. –Minä olen toiminut 15 vuotta omaishoitajana: ensin äiti halvaantui, sitten isälle tuli selkään kasvain. Olen siis saanut perehtyä niin emännän kuin isännänkin töihin täällä. Tuloni ovat sen verran pienet, että Karjalainen on meidän ainut internetimme. Nettiyhteyttä ei kannata köyhän ottaa, hän puuskahtaa. Auton hankittuaan MarjoRiina Häkkinen huomasi, että haaveet maailmalle lähtemisestä ovat hävinneet. Hän suoritti aikuisiällä Valtimon metsäkoulussa maatalousalan opinnot, mikä olikin yksi hänen lapsuuden haa- veistaan. Hän ei haluaisi metsittää peltoja, vaikka tilan viidestä lehmästä luovuttiin jo 1988. –Mietin mansikanviljelyä ja luomujuttuja, metsästä saan vähän lisätuloja. Talven päätyöllistäjäni on kuitenkin ollut lumi, jota olen saanut luoda kyllikseni. Työtä vaatii myös lämmittäminen ja tietenkin äidin hoito. Hän on sosiaalinen mutta ei pysty puhumaan. Kiitollinen Marjo-Riina Häkkinen on siitä, että kunnalta on saatu avustusta invahissiin ja vessaremonttiin. Talossa rollaattorin kanssa kulkeva äiti pärjää toistaiseksi, ja autollaan omaishoitaja voi silloin tällöin päräyttää Kuhmoon tai Nurmekseen. Valtimon kirkolla hän tapaa kauppareissuilla tuttavia ja isoa sukua. Kesällä tunnelma Sivakassa muuttuu, kun sukulaiset tulevat kesän viettoon. –En usko, että kaikkea saa rahalla, hän perustelee sitä, että viihtyy maaseudun rauhassa. Tuvan ikkunalla kurkottelee viisi tomaatintainta. Pihassa hangen alta pilkistelee kevättä odotellen kasvihuone. Sivakka Hiidenportti Sivakka 75 Sivakantie Kuohattijärvi k.fi Lue professori Pertti Rannikon haastattelu ja katso lisää kyläkuvia. Porokylä NURMES Seitsenlapsisesta perheestä lähdettiin töihin heti, kun kyettiin Ylen Elävässä arkistossa pyörii ohjelma Jospa sittenkin kouluun vuodelta 1974. Siinä sivakkalaisten Sanni ja Toivo Sormusen seitsenlapsisessa perheessä pohditaan nuorten opiskelemaan lähtöä. Keskeinen kysymys on, mitä soppakoulun käyminen maksaa. Ohjelman tuottaja Airi Valkama kertoo saaneensa vinkin kylästä joensuulaisilta tutkijoilta. Ohjelman tavoitteena oli kannustaa pikkukylien nuoria opintielle. Perheen nuorimmat pojat Tarmo ja Antti tekevät elokuvassa kovasti maatilan töitä. Ennen kouluun lähtöä pojat nostelevat maitotonkat traktorin kyytiin ja vievät ne tien varren maitolai- turille. Vanhemmat pohtivat, tointaako tilalle jäädä jatkajaksi. Kolme vanhinta Sormusten lasta oli jo tuolloin maailmalla. Tapaamme Antti Sormusen, 53, samassa talossa, jossa siis Sivakan ensimmäinen televisioohjelma tehtiin. Antti Sormunen ei enää välitä katsella vanhaa dokumenttia, koska aikoinaan näki sitä kyllästymiseen saakka. Hän palasi kotitaloonsa 1990-luvun alussa työskenneltyään konehommissa maailmalla. Pienestä pitäen hän tottui yrittämään ja tekemään työtä. Niinpä hän ei jäänyt toimettomaksi Pohjois-Karjalassakaan vaan hankki töitä konekuskina, auraajana ja järvien niittäjänä. Lievän aivohalvauksen jäljiltä hän on ollut vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä. –Töihin täältä lähdettiin heti, kun kyettiin. Siinä 16–17 vuoden iässä. Hyrynsalmelle lähdin ensin parkkuukoneeseen puita syöttämään. Sittemmin olen ajanut kuorma-autoa ja maansiirtokonetta ja ollut putkimiehenä monessa paikassa. Olen ollut rakennustyömailla Etelä-Suomessa, Virossa ja Moskovassa, Sormunen kertoilee. Koiravaaralla Sivakan kupeessa sijaitsevan pientilan kahdeksan lehmää vietiin teuraaksi 1970-luvun lopussa. Pellot istutettiin koivulle. Topakkaa Sanni-äitiään Antti Sormunen kuvaa eläväk- si persoonaksi. Päätyihän Sanni Sormunen perhedokumentin jälkeen tunnetun Pientilan emäntien iltamat -ohjelman juontajaksi vuonna 1975. Haimasyöpään 1990-luvun lopussa menehtyneen äidin kuva on tuvan seinällä. Ministereitä, tutkijoita ja kyläläisiä yhdistäneet Pientilan emäntien iltamat sai paljon kiittävää palautetta. Karjalaiseen tosin nimerkki Asvalttikukkasena elänyt kirjoitti: ”Miksi nämä autioituvissa kylissä elää kituuttavat yötäpäivää ahertavat arvonsa ansaitsevat emännät eivät nähneet mitään hyvää kotiseudullaan.” 1970-luvulla lapsia nukkui Sormusten talon joka huonees- sa. Nyt on väljempää: Antti Sormunen on elellyt poikamiehenä Mörri-koiransa kanssa. Muutamaa vuotta vanhempi veli Tarmo kuoli kymmenen vuotta sitten. Antti Sormunen harmittelee oman aivohalvauksensa vieneen muistista etenkin vuosilukuja. Maaseudun rauhasta ja omasta vapaudesta hän nauttii. Sekä siitä, että autolla pääsee joka paikkaan: vuosittain kilometrejä kertyy 30000–40000, reviirinä hänellä on niin Kainuu kuin Pohjois-Karjala sekä rajan takainen Venäjä. Kävelylenkeillä hän hoiti itsensä halvauksen jälkeen kuntoon. – Maalla ei tarvitse olla ykköset päällä. Antti Sormunen katselee lumista pihamaata ja miettii, jospa jonkin talven viettäisi Thaimaassa.
© Copyright 2024