Kun suru koskettaa

Kun suru
koskettaa
Kuolinilmoitukset 2014
Tämä Lapinn Kansan mallisto on tehty
auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja
surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä
asioinnissa lehden kanssa.
Tutustu siihen kaikessa rauhassa ja käänny
epäröimättä henkilökuntamme puoleen –
he ovat paikalla sinua varten. Runo- ja värssykirjamme ovat myös vapaasti selailtavissasi.
ASIAKASPALVELU
Veitikantie 2–8,
96100 Rovaniemi
ma–pe 8.00–16.30
puh. 010 665 7704
[email protected]
www.lapinkansa.ti/kuolinilmoitukset
Kuolinilmoitus on vain yksi niistä kaikista
käytännön toimenpiteistä, joita tulee omaisten
hoidettavaksi läheisen poismenon johdosta.
Toivomme, että voimme olla siinä avuksi.
Kuolinilmoitukset
Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa
vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai
kiittää osanotosta.
Surukiitosilmoituksella voit kiittää vainajan
hoitoon osallistuneita hyvästä hoidosta sekä
läheisiä ja ystäviä osanotosta ja myötäelämisestä.
Hyvä tietää ja muistaa ennen
ilmoituksen toimittamista lehteen
Ilmoituksen valmistusta helpottaa, jos mukana on
selkeästi käsin tai koneella kirjoitettu käsikirjoitus
• vainajan nimi (puhuttelu), syntymä- ja
kuolinpäivämäärät ja -paikat
• kaipaamaan jääneiden omaisten nimet
• värssy tai tekstilainaus
• kutsu siunaustilaisuuteen tai kiitos osanotosta.
Surukiitoksen voi julkaista myös erillisenä ilmoituksena.
(kts. Surukiitos).
Kun asiat on kirjoitettu paperille, on helppo tarkistaa,
ettei mitään oleellista jää pois. Teksti on hyvä lukea
yhdessä läheisten omaisten kanssa.
Yhdelle vai kahdelle palstalle?
Kuolinilmoituksia on kahta leveyttä:
1-palstainen ja 2-palstainen
• 1-palstaisen ilmoituksen asettelussa risti on vainajan
nimen yläpuolella ja ilmoituksen leveys on 47 mm.
• 2-palstaisessa ilmoituksessa risti on vainajan nimen
vierellä ja ilmoituksen leveys on 99 mm.
Ohessa valintaasi helpottamassa on malleja
ilmoituksista. Näiden ilmoitusmallien rivimäärästä sinun
on helppo arvioida ilmoituksen korkeus.
2
Ilmoituksen peruuttaminen
Mikäli Lapin Kansaan tarkoitettu ilmoitus perutaan, tulee noudattaa aineistoaikatauluja eli peruutukset julkaisua edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä, viikonlopun
ja maanantain ilmoitukset perjantaina klo 12 mennessä
Jos ilmoitus on tehty valmiiksi ja perutaan, veloitamme
tehdystä työstä 15,00 € + alv. 24 % eli yhteensä 18,60 €.
Miten kuolinilmoitus tai surukiitos
toimitetaan lehdelle julkaistavaksi?
• www.lapinkansa.fi/kuolinilmoitukset sivulta löydät
kaikki tässä kansiossa olevat kuolinilmoitukset.
• Sähköpostilla. Jos jätät ilmoituksen sähköpostitse,
saat PDF tiedostona vedoksen ilmoituksesta hintatietoineen sähköpostiisi ennen julkaisua.
• Hautaustoimiston kautta
• Puhelimitse
• Rovaniemen asiakaspalvelupisteessä
Vedoksen saatuaan asiakas on vastuussa
ilmoituksessa mahdollisesti ilmenevistä virheistä.
Julkaisupäivä
Kuolinilmoituksia ja surukiitoksia julkaistaan pääsääntöisesti
sunnuntain lehdessä. Ilmoituksen tulee olla Lapin Kansassa viimeistään perjantaina klo 12 mennessä.
Ilmoituksen maksaminen
• Laskulla, joka tulee perikunnan nimellä.
Tarvitsemme myös laskun vastaanottajan nimen,
osoitteen, puhelinnumeron ja henkilötunnuksen.
• Käteisellä, pankki- tai luottokortilla palvelutoimistoomme.
Lapin Kansan kanta-asiakkaan edut
Kanta-asiakkaan etuna saat kuolinilmoituksen yhteydessä
veloituksetta surukiitosilmoituksen, joka on kooltaan
1 x 42 mm, ma–pe 103 €/ la–su 111 €.
Surukiitos
Surukiitosilmoitus on huomaavainen ja helppo tapa kiittää yhteisesti kaikkia heitä, jotka ovat ottaneet osaa läheisten suruun ja kunnioittaneet vainajan muistoa. Lapin
Kansalla on vakiomalleja surukiitosilmoituksille, joiden sanamuoto on asiakkaan itsensä muotoiltavissa. Tässä mallikirjassa olevien kuvien käyttö kiitosilmoituksissa on myös
mahdollista. Kerromme mielellämme eri vaihtoehdoista.
Ilmoitusaineiston toimittaminen
• Sähköposti
[email protected]
• Asiakaspalvelu
Veitikantie 2–8, 96100 Rovaniemi
ma–pe 8.00–16.30
puh. 010 665 7704
Kuolinilmoituksen julkaisupäivän Lapin Kansa -lehteä
on mahdollisuus saada 5 kpl esim. muistoksi sukulaisille. Pyydä lehdet ilmoitusta jättäessäsi.
3
4
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 122,5 mm
Rakkaamme
ma−pe
600 €
Etunimi Nimi
la−su
649 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 27.4.1925 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kiittäen ja rakkaudella muistaen
Heikki
Tiina perheineen
Leena perheineen
Mari perheineen
Tarja ja Mauri
Juha
sisarukset perheineen
sukulaiset
lukuisat ystävät
Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.
lapset
Rakkaamme on siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
2 x 65 mm
Toimitusjohtaja
ma−pe
319 €
Etunimi Nimi
la−su
344 €
sukunimi
s. 27.4.1925
k. 1.1.2014
Muistoa kunnioittaen
Yritys Oy
henkilökunta
5
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 88 mm
Rakkaamme
ma−pe
431 €
Etunimi
la−su
466 €
SUKUNIMI
s. 4.4.1923
k. 11.1.2014
On päivä päättynyt on tullut ilta,
on pursi irronnut maan laiturilta.
Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.
Rakkaudella muistaen
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
muut sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
2 x 111 mm
Rakkaamme
ma−pe
544 €
Etunimi
la−su
588 €
sukunimi
s. 1.6.1937
k. 11.12.2013
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuoren korkuinen.
Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena
ja sen riemua helisi maa.
(Saima Harmaja)
Ikävöiden
Anne
Kanssani kaipaamaan jäivät
muut sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten saattamana.
Kiitos osanotosta.
6
2 x 65 mm
Rakkaamme
ma−pe
319 €
Etunimi
la−su
344 €
sukunimi
s. 7.8.1942
k. 1.11.2013
Kaivaten
omaiset
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta.
2 x 99,5 mm
Mummumme ja isomummumme
ma−pe
488 €
Etunimi Nimi
la−su
527 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 11.5.1917 Paikkakunta
k. 1.11.2013 Paikkakunta
Kaivaten
lastenlapset perheinen
muut sukulaiset ja ystävät
Näin olisi pitänyt:
Pysähdellä, kukkia hämmästellä,
puristaa kättäsi useammin,
hymyysi vastata leppoisammin,
lähteä sydän valloillaan
kanssasi lintuja seuraamaan.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan xxxxx kappellissa
lauantaina 18.1.2013 kello 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa.
7
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 88 mm
Rakkaamme
ma−pe
431 €
Etunimi Nimi
la−su
466 €
sukunimi
s. 14.8.1940 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kaivaten
Veera
lastenlapset
lastenlastenlapset
Soitteli tuuli jo kauan meille
suruviestiä hiljalleen.
Katseli aikaa elämän Herra,
otti luokseen uupuneen.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
2 x 99,5 mm
Rakkaamme
ma−pe
488 €
Etunimi Etunimi
la−su
527 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 10.3.1915 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kaivaten
puoliso
lapset ja lastenlapset
muut sukulaiset ja ystävät
Oli sinulla sydän lämmin ja hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä muistit ja huolta kannoit.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Siunattu hiljaisuudessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme vanhainkodin
henkilökuntaa hyvästä hoidosta.
8
2 x 122,5 mm
Rakas poikamme
ma−pe
600 €
Etunimi Nimi
la−su
649 €
sukunimi
s. 1.1.1997
k. 1.1.2014
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
Rakkaudella muistaen
äiti ja isä
Katkesi elämä odottamatta
saapui murhe ilmoittamatta.
Ei kuole muistosi milloinkaan
vaan säilytämme sen ainiaan.
Ikävöiden
mummu ja vaari
mummi ja pappa
kummit
koulukaverit ja ystävät
muut sukulaiset
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan xxx.xx. lauantaina
klo 15, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa.
2 x 111 mm
Rakkaamme
ma−pe
544 €
Etunimi Nimi
la−su
588 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 12.2.1950 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kaivaten
puoliso
lapset perheineen
veljet ja sisaret perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Nyt jätän tutun pirtin,
polun ja pihamaan.
Pois riisun arkinutun,
puvun uuden mä saan.
Mä olen kypsää viljaa,
pois pyyhkikää kyyneleet.
Kodin piiristä poistun hiljaa,
luo Herran vie askeleet.
Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta.
9
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 88 mm
Rakkaamme
ma−pe
431 €
Etunimi Nimi
la−su
466 €
SUKUNIMI
s. 14.8.1915 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Rakkaudella muistaen
sisarukset
sisarusten lapset
lastenlapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Emme nähneet, kun silmäsi suljit,
emme hyvästiä voineet jättää.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton,
mut’ tiedämme sun hyvä olla on.
Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta.
2 x 122,5 mm
Rakas puolisoni ja äitimme
ma−pe
600 €
Etunimi Nimi
la−su
649 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 27.9.1930 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kiittäen ja rakkaudella muistaen
Heikki
Tiina perheineen
Leena perheineen
Mari perheineen
sisarukset perheineen
sukulaiset
lukuisat ystävät
Sua huudan tuhannesti poiss’ ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti
sinusta pitää saan.
Jää jäljelle ees hiven
sinusta; muistos jää
kuin kalliin jalokiven
sen tahdon säilyttää.
(Kaarlo Sarkia)
Olemme saattaneet rakkaamme hiljaisuudessa haudan lepoon.
Kiitämme lämpimästi suruumme osaaottaneita.
10
2 x 76,5 mm
Rakkaamme
ma−pe
375 €
Etunimi
la−su
405 €
sukunimi
s. 11.2.1937
k. 1.1.2014
Rakkaudella muistaen
lapset
lastenlapset
muut sukulaiset ja ystävät
Nyt Muun korvasi aika, minkä vei,
sydäntä äidin koskaan ei.
Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta.
Kiitokset kaikille rakkaamme hoitoon osallistuneille.
2 x 122,5 mm
Rakas äitmme ja mummumme
ma−pe
600 €
Etunimi Etunimi
la−su
649 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 3.3.1924
k. 1.1.2014
Rakkaudestasi kiittäen ja kaivaten
Kalle ja Jaana
Päivi ja Jussi
Niina
Tiina, Nella ja Niko
Jarmo ja Helena
Minna, Jutta
Antero ja Karin
muut sukulaiset ja ystävät
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
11
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 157 mm
Rakas äitimme, mummimme
ma−pe
769 €
Etunimi Nimi
la−su
832 €
sukunimi
o.s. Omaasukua ent. Entinen
s. 42.7. 1903 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Jossain kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen.
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki ihanassa maassa.
(Einari Vuorela)
Rakkaedella muistaen
Kauko ja Pirjo
Teijo, Ulla, Teppo, Tiina ja Titta
Tapio, Riitta ja Jyri
Pentti
Sakari ja Merja
Tapio
Heikki ja Maija
Marjatta ja Matti
Eemeli ja Elina
Sami, Elina ja Oskar
muut sukulaiset ja ystävät
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos myötäelämisestä.
12
2 x 145,5 mm
Rakkaamme
ma−pe
713 €
Etunimi Nimi
la−su
771 €
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 5.3.1921 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Eräänä yönä näin unta, että kuljin
merenrannalla Herran kanssa.
Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni.
Huomasin, että niissä kaikissa
oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä
oli kahdet, joskus vain yhdet.
Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain
yhdet jalanjäljet, ja sanoin:
”Herra, sinä lupasit kulkea aina
kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani,
kun tarvitsin sinua kipeimmin?”
Herra vastasi: ”Niissä kohdissa,
joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet,
lapseni, minä kannoin sinua.”
Rakkaudella muistaen
Kalle
Ensi kerran meidän surumme
ei koske, äiti, sinun sydämeesi.
Kaivaten
Ella ja Einari
Mummua kaikesta kiittäen
Kalle, Niina ja Milja
Kanssamme kaipaamaan jäivät
muut sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta.
13
Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm)
2 x 157 mm
Rakkaamme
Etunimi Nimi
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 27.2.1918 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille,
hyvän sydämen siunaus elon teille.
Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet
lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.
Syvästi kaivaten
Raimo
Juha-Pekka ja Niina perheineen
Saija ja Lassi
Niko perheineen
Rauno
Mari ja Minna perheineen
Marja-Leena ja Aimo
Mikko ja Hanna perheineen
Jyrki ja Annu
Jaakko
Kirsti perheineen
Arto
siskot ja veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Ei syki enää sydän mummun kultaisen,
on poissa meiltä rakas läheinen.
Anni, Mikko ja Kalle
Rakkaamme siunataan x.x.2014 Ylöjärven kirkossa lauantaina klo 12.
Muistotilaisuus omaisten kesken.
14
ma−pe
769 €
la−su
832 €
Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm)
Rakkaamme
Etunimi Nimi
Isä, isoisä
sukunimi
Etunimi
Toimitusjohtaja
Etunimi Nimi
sukunimi
s. 18.1.1917 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
s. 2.6.1927
k. 1.1.2014
Kaivaten
Jarno ja Nita
Seppo
Tuula ja muut ystävät
Nyt olen vapaa ja mukana
tuulen, saan kulkea
rajoille ajattomuuden.
sukunimi
Kaivaten
Marja ja Jukka
Ulrika
s. 27.4.1955 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Muistoa kunnioittaen
Yritys Oy henkilökunta
Siunaus toimitettu.
Kiitämme osanotosta.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
1 x 99,5 mm
1 x 88 mm
1 x 111 mm
ma−pe
216 €
ma−pe
244 €
ma−pe
272 €
la−su
233 €
la−su
264 €
la−su
294 €
15
Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm)
Rakkaamme
Etunimi
Rakkaamme
Rakkaamme
Etunimi Etunimi
Etunimi
sukunimi
sukunimi
s. 15.1.1975
k. 1.1.2014
s. 21.11.1920 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Kaivaten
äiti ja Tina
Pekka
mummi ja pappa
Ikävöiden
Maija, Hanna ja Vilma
Mira, Saara
sisaret ja veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 23.5.1942 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Lämmöllä muistaen
Maija
Matti ja Liisa
Raija ja Ville
Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
Ei päivää tiedä
ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä
noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro
lähteä pois,
juuri kun talvi
kaunein ollut ois.
Siunattu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä
ollessa. Kiitos osanotosta.
On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin emme ois tahtoneet,
on meiltä paljon pois.
Maija ja Mira
1 x 145,5 mm
1 x 134 mm
1 x 122,5 mm
Hautaan laskettu läheisten läsnä
ollessa. Lämmin kiitos osanotosta
suuressa surussamme.
ma−pe
300 €
ma−pe
328 €
ma−pe
356 €
la−su
325 €
la−su
355 €
la−su
386 €
16
Rakkaamme
Etunimi Nimi
Rakkaamme
sukunimi
Etunimi
sukunimi
Rakkaamme
Etunimi Nimi
sukunimi
o.s. Omaasukua
s. 4.4.1937
k. 1.1.2014
Kiittäen ja syvästi kaivaten
Timo
Tarja ja Markku
Kalle, Emma ja Eero
s. 11.8.1939
k. 1.1.2014
Vaan illan varjo tummenee
ja hetki katoaa
ja kauneimmasta laulusta
kiinni en mä saa.
Se kevään alakuloisuutta
mielessäni soi.
Ja se mietteet vapaan kulkijan
kertoa vain voi.
(Nuuskamuikkusen
kevätlaulu)
Nyt olen vapaa ja mukana
tuulen, saan kulkea
rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen
nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan
illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Tuli taivaasta enkeli valkoinen,
papan silmät hiljaa sulkien.
Siunaus toimitettu.
Kiitos osanotosta.
Siunauttu läheisten läsnä
ollessa. Kiitos kaikille papan
hoitoon osallistuneille.
Kiittäen ja syvästi kaivaten
Timo
Tarja ja Markku
Kalle, Emma ja Eero
Otto ja Anni
Sirkka perheineen
Veikko perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
1 x 171,5 mm
1 x 157 mm
o.s. Omaasukua
s. 17.5.1937 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Niin kuljimme elämämme
käsi kädessä, sinä ja minä.
Niin jaoimme jokaisen päivän.
Rakkautemme oli meidän
rikkautemme.
Nyt sinä olet poissa,
käteni on tyhjä.
Tyhjä on myös
paikkasi kotona.
Raskas on jatkaa tietäni yksin.
Nyt kuiskaan ne sanat,
kauneimmat jotka tiedän:
”Rakastin sinua eläissäsi,
rakastan sinua aina.”
Kiittäen ja syvästi kaivaten
Pekka
Jari, Eva ja Tuija
Heikki, Anu ja Tytti
muut sukulaiset ja ystävät
Mummu, suo anteeksi suru
ja kyyneleet nää,
ne kaipausta on ja ikävää.
Tuija ja Tytti
Siunaus ja hautaus toimitettu
hiljaisuudessa.
1 x 180 mm
ma−pe
385 €
ma−pe
420 €
ma−pe
441 €
la−su
416 €
la−su
454 €
la−su
477 €
17
Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm)
Rakas äiti,
mummu ja isomummu
Etunimi Nimi
Isämme, ukkimme
Etunimi, Nimi
sukunimi
Rakkaamme
sukunimi
s. 4.3.1920 Paikkakunta
k. 1.1.2014 Paikkakunta
Etunimi Nimi
s. 21.6.1918
k. 1.1.2014
Kaipauksella
lapset, lastenlapset,
lastenlastenlapset
sisarukset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
sukunimi
Kaivaten
Kaarina perheineen
Mikko perheineen
sukulaiset ja ystävät
o.s. Omaasukua
s. 12.5.1911
k. 1.1.2014
Kun aamu saapui,
niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Syvästi kaivaten
Veikko
Raimo perheineen
Siunattu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme
kaikkia äidin hoitoon osallistuneita.
Siunattu hiljaisuudessa.
Kiitos osanotosta.
Siunaus toimitettu.
1 x 111 mm
1 x 99,5 mm
1 x 88 mm
Uupunut matkaaja himmeän
maan, astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.
ma−pe
216 €
ma−pe
244 €
ma−pe
272 €
la−su
233 €
la−su
264 €
la−su
294 €
18
Rakkaamme
Rakkaamme
Etunimi
Rakas veljemme
kalastaja
sukunimi
Etunimi
sukunimi
s. 2.1.1944 Tampere
k. 1.1.2014 Tampere
Rakkaudella muistaen
Risto ja Liisa
Heikki
Leena ja Veikko
Ulla ja Maija
Taivaan iltaruskoon katsoo
vanha kalamies.
Järven selkä tyyni
- joko lähteä on aika?
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme,
että rakkaamme siunataan xxxxxx
xx.x. klo xx, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa.
s. 21.1.1956
k. 1.1.2014
sukunimi
o.s. Omaasukua
Syvästi kaivaten
Irja
Jenni ja Noora
äiti ja isä
veljet ja sisaret
perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
s. 1.10.1918
k. 1.1.2014
Kaivaten
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
sisarukset perheineen
muut sukulaiset
ja ystävät
On päivä päättynyt
on tullut ilta,
on pursi irronnut
maan laiturilta.
Vie virrat kuulaat
kohti Jumalaa.
On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Jenni ja Noora
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä
ollessa. Lämmin kiitos kaikille, jotka
ovat monin tavoin lohduttaneet
meitä surussamme.
1 x 134 mm
1 x 122,5 mm
Etunimi Nimi
Siunattu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
1 x 145,5 mm
ma−pe
300 €
ma−pe
328 €
ma−pe
356 €
la−su
325 €
la−su
355 €
la−su
386 €
19
Surukiitokset - 1 palstaa (47 mm)
Kiitos saamastamme tuesta
surun kohdatessa meidät
Etunimi
Sukunimi
Kiitos osanotosta suruumme
Etunimi Sukunimi
Omaiset
poismenon johdosta.
Taina ja Saija perheineen
Etunimi Sukunimi
muistoa ja monin tavoin lohduttaneet meitä surussamme.
Helena ja Tiina
1 x 42 mm
1 x 30,5 mm
1 x 19 mm
Kiitämme sydämellisesti Teitä kaikkia, jotka olette
kunnioittaneet rakkaamme
ma−pe
47 €
ma−pe
75 €
ma−pe
103 €
la−su
50 €
la−su
81 €
la−su
111 €
Kiitämme kaikkia, jotka
kunnioittivat rakkaamme
Etunimi Sukunimi
muistoa ja ottivat osaa
syvään suruumme.
Erityisen lämpimästi kiitämme
xxxxxxx xxxxxx hyvästä ja
pitkäaikaisesta hoidosta.
Leena, Jari, Niku ja
Oskari perheineen
Sydämellinen kiitos kaikille
äitimme hoitoon
osallistuneille
Etunimi Sukunimi
Lämmin kiitos teille kaikille
Etunimi Sukunimi
muistoa kunnioittaneille.
Omaiset
Lapset perheineen
1 x 42 mm
1 x 65 mm
1 x 88 mm
ma−pe
216 €
ma−pe
159 €
ma−pe
103 €
la−su
233 €
la−su
172 €
la−su
111 €
20
Surukiitokset - 2 palstaa (99 mm)
Lämmin kiitokseni kaikille teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaani
Etunimi Sukunimi
muistoa ja tukeneet minua suuressa surussani.
2 x 30,5 mm
ma−pe
149 €
la−su
162 €
Maija Virtanen
2 x 30,5 mm
Lämmin kiitos teille kaikille,
jotka olette hoitaneet pienokaistamme
ja tukeneet meitä suuressa surussamme
Etunimi Nimi Sukunimi
ma−pe
149 €
la−su
162 €
vanhemmat
2 x 42 mm
Kiitos xxxxxxxxxxx ja
xxxxxx terveyskeskuksen henkilökunnille
Etunimi Sukunimi
ma−pe
206 €
la−su
223 €
hoidosta ja huolenpidosta.
Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme.
Omaiset
2 x 42 mm
Kiitos teille kaikille,
jotka kunnioititte rakkaamme
Etunimi Sukunimi
muistoa ja myötäelitte kanssamme
suuressa surussamme.
Kiitämme myös xxxxxxxxxxxx
läheisemme hyvästä hoidosta ja huolenpidosta.
Omaiset
21
ma−pe
206 €
la−su
223 €
Tunnukset
T1 Sotaveteraani
T2 Rintamaveteraani
T3 Sotainvalidi
T4 Jääkäriristi
T5 Lotta-Svärd
T6 Pikkulotta
T7 Rintamanaiset
T8 Tammen lehvä
T9 Sankariristi
T10 Ilmasotakoulu
T11 Ruusun ritarit
T12 Vapaussoturien huoltosäätiö
T13 Muslimit
T14 Mooseksen usko
T15 Bahaismi
T16 Pelastusarmeija
T17 Vapaa-ajattelijat
T18 Sotaleskien tunnus
T19 Sotapojat
T20 Suomen sotaorvot
22
Koristeet
K1 Enkeli
K2 Rukoileva enkeli
K3 Kaarnalaiva
K4 Auringonlasku
K5Tunturi
K6 Lintujen siluetit
K7 Kyyhky
K8 Pääskynen
K9 Köynnös
K10 Soutaja vaalea
K11 Soutaja tumma
K12 Kalla
K13 Kielo
K14 Joutsen
K15 Poro
K16 Hirvi
K17 Purjevene
K18 Kelo
K19 Kelo pitkä
23
K20 Tähkä
K21 Kaksi tähkää
Ristit
R1
R1
perusristi perusristi
2 palstaa 1 palsta
R2
R2
avoristi
avoristi
2 palstaa 1 palsta
R6
R6
risti, kyyhky risti, kyyhky
2 palstaa
1 palsta
R3
R3
risti köynnöksellä risti köynnöksellä
2 palstaa
1 palsta
R7
R7
risti, pääskynen risti, pääskynen
2 palstaa
1 palsta
R4
R4
risti, tähkä risti, tähkä
2 palstaa 1 palsta
R8
R8
ortodoksiristi ortodoksiristi
2 palstaa
1 palsta
24
R5
risti, 2 tähkää
2 palstaa
R9
R9
8-ortodoksiristi 8-ortodoksiristi
2 palstaa
1 palsta
R5
risti, 2 tähkää
1 palsta
R10
ei ristiä
Värssyt
Aamu alkoi jo sarastaa
kutsui taival vaeltajaa.
Silmissään unen tähti
toiviotielleen Hän lähti.
(Kaarlo Sarkia)
Aamun tullen matka päättyi
uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska ei vaiva mainen
on rauha sydämessä nukkuneen.
Aamuna kauniin keväisen,
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Aika on elää
aika on uurastaa
aika on hiljetä – odottaa
ja väsyneenä
viimein nukahtaa.
Ajan parhaan Hyvä Paimen ties,
pääsi lepoon väsynyt matkamies.
Anna rauha käsille,
jotka ovat askareistaan vaipuneet,
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha, joka käy yli kaiken
ymmärryksen,
sinun rauhasi, anna se heille ja meille.
(Lassi Nummi)
Aurinko laskee,
ja pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet,
niin varjoisat veet.
(Kari Rydman)
Ei auttanut apu ihmisten
ei rakkaus, rukous läheisten.
Olit toivossa päästä
viell’ kotihin kerran,
mutt’ matkasi johti luo
taivahan Herran.
Ei elämä pääty kuolemaan,
vaan vaihtuu uuteen,
parempaan.
Ei kuolema ole vain arvoitus
joka kerran ratkeaa,
vaan se on ihmisen
ihana oikeus
väsyneenä nukahtaa.
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
(Aila Meriluoto)
Ensi kerran, meidän surumme
ei koske, äiti, sinun sydämeesi.
Ei tunne teitänsä ihminen
elo on kuin haihtuva hetkinen.
Valot, varjot vuoroin peittää sen,
kuka tietää päivänsä viimeisen.
Eräänä yönä näin unta, että kuljin
merenrannalla Herran kanssa.
Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni.
Huomasin, että niissä kaikissa
oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä
oli kahdet, joskus vain yhdet.
Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet
jalanjäljet, ja sanoin:
”Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani.
Mikset sinä ollut rinnallani,
kun tarvitsin sinua kipeimmin?”
Herra vastasi: ”Niissä kohdissa,
joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet,
lapseni, minä kannoin sinua.”
Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin
hiljeni sydän kultainen.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton,
mutta tiedämme, että sun hyvä olla on.
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
Ei ole mitään mikä
ei kerran tapahtuisi
kun on sen aika
kun kirjan lehti kääntyy
näet: se on jo kirjoitettu
kerran jokaisen kuolemassa koko maailma.
(Kirsi Kunnas)
Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.
Elon polkuja yhdessä kuljettiin
monta ihmeellistäkin matkaa.
Sinä ensin saavutit matkan pään
minä vielä hetken saan jatkaa.
Elon päivä iltaan kallistuu
sato kypsä maahan painautuu,
taipuu täysinäinen tähkäpää,
työ ja muistot aina jälkeen jää.
Elämäsi oli työtä,
sydämesi oli hyvyyttä,
olkoon leposi rauhaisaa.
Emme arvanneet aamuna keväisen,
että oli se päiväsi viimeinen.
Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
sua emme viell’ antaneet ois.
Emme nähneet, kun silmäsi suljit,
emme hyvästiä voineet jättää.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton,
mut’ tiedämme sun hyvä olla on.
Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,
vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää.
Ota äiti syliisi, taivaaseen kanna,
hellästi peittele, levätä anna.
On paikkasi tyhjä, on surumme syvä,
mut’ tiedämme, siellä sun olla on hyvä.
Ei syki enää sydän mummun kultaisen,
on poissa meiltä rakas läheinen.
25
Ei ole varjoa kenenkään
saapuvan yllä.
On vain aamu.
On vain perille pääsy.
(Anna-Maija Raittila)
Heittäkää arkulle varoen multaa,
siellä on pappa, siellä on kultaa.
Herra, kädelläsi uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Onneni on olla Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.
Virsi 517:4
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille
hän vie minut lepäämään;
virvoittavien vetten tykö
hän minut johdattaa.Ps.23:1,2
Hetkenä illan hiljaisen
tuli luoksesi rauha ikuinen,
ei kauniimmin täältä lähteä vois
kuin unessa hiljaa nukkua pois.
Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha,
uni, kaunis, ikuinen.
Hymni soi holvissa hiljaa
tummana kaipuuta soi
aika on korjannut viljaa
sarka jo kynnetty on.
(Veteraanin Iltahuuto)
Hyvän ihmisen muisto,
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen
soinnusta sieluun
sävel kirkas soimaan jää.
Hän, jota rakastin ei ole täällä.
Hän kauas lähti sade hiuksillaan.
Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä
ja kylmä kaste peittää maan.
Hän, jota rakastin on poissa
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
(Anna-Mari Kaskinen)
Hän lähti mutt’ on vielä lähellämme,
tuhansin sitein meihin liittyen.
Ja kotihin ja liki sydäntämme
jäi kaiku askeleitten rakkaitten.
Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho,
hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitsensä,
ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
Mutta Herran armo pysyy
iankaikkisesta iankaikkiseen.
(Psalmi 103)
Isä suo anteeksi suru
ja kyyneleet nää,
ne kaipausta on ja ikävää.
Ja Jumala sanoi:
toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon,
että kaarisillan teet...
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden ylitse
lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi,
kun kaarisillan teet:
ei mikään kimalla kirkkaammin kuin puhtaat
kyyneleet.
Ja minä lähden
mutta linnut jäävät ja laulavat.
Minun puutarhani jää ja kevään tullen
omenapuut puhkeavat kukkaan.
Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet
vaeltavat siellä yhä...
Jeesus sanoi:
Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, saa elää,
vaikka kuoleekin, eikä yksikään,
joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
Joh. 11:25-26
Kaunis on kuunnella kutsua Luojan,
nukkua pois, kun uupunut on.
Siirtyä sinne, missä on rauha,
missä on tuskakin tuntematon.
Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen?
Me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.
Jossain kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen.
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki ihanassa maassa.
(Einari Vuorela)
Kesäisen taivaan tuulet,
minut mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne
missä uupunut levätä saa.
Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää,
saan viimein levon ja rauhan
ja unen ihanan.
Jumala suokoon minulle
tyyneyttä hyväksyä asiat,
joita en voi muuttaa,
voimaa muuttaa ne mitkä voin
sekä viisautta erottaa nämä toisistaan.
Jäi ahkera työsi muistoksi meille,
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.
Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen
sen puut ja pensaat lintuineen.
Ovat ahkerat kätesi rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille,
hyvän sydämen siunaus elon teille.
Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet
lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.
Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rikkaan ja syvän.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)
Katkesi elämä odottamatta,
saapui murhe ilmoittamatta.
Ei kuole muistosi milloinkaan
vaan säilytämme sen ainiaan.
Kauniina nauhana vuosien päivät,
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist’ ei yhdenkään kadota sallis.
26
Kevään tuulilta pyydämme hiljaa,
te lauhasti puhaltakaa,
kun kuljette yli sen kummun,
jossa pappamme uinahtaa.
Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta min annoit meille,
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas.
Siunaamme, äiti, sun muistoas.
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
Kotiin valkeaan uuteen
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen
kulkijan päättyy tie.
Kotipiha hiljainen odottaa
nyt turhaan tuttua kulkijaa.
Ovat ahkerat kädet rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
Kulje äiti kerallamme,
mummi rakas mukanamme,
voiman lähteenä lähellä,
elä muistoina mielissämme,
sävelinä sieluissamme.
Elämämme enkelinä,
Taivaan veräjän takana.
Kun ilta saapui,
niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.
Kun ilta saapuu
ja voimat uupuu
ja kaipuu kaikesta hälvenee.
Sen näkee Herra
ja käteen tarttuu,
vie kotiin matkasta väsyneen.
Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmisvoima mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
Kun kuuntelee tuulen huminaa,
on kuin rakkaamme saapuisi kertomaan,
mulla koti on uusi ja kaikki hyvin,
miksi kuljette silmin kyyneltyvin.
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan
sinun tähteäs kirkasta seurataan.
Kun Luojamme niittää kypsää viljaa
ja noutaa matkaajan väsyneen.
Kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
Kun mummit kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummeista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
(Eeva Kilpi)
Kun pitkän elämän elää saa,
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista, tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
Kun suru häipyy
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen.
Kun vanhuus saapuu ja voimat uupuu
ja kaipuu kaikesta hälvenee.
Sen näkee Korkein, Hän käteen tarttuu,
vie lepoon lapsensa väsyneen.
Kun yhdessä matkaan lähdettiin,
oli nuoruuden kultainen aika.
Vuodet vierivät, yhdessä kuljettiin,
me tyynet ja myrskyt voitettiin.
Sinä ensiksi saavutit määränpään,
minä hetkeksi tänne jään.
Kutsu tää ei tullut tietämättä
ovi rauhan maahan oli raollaan.
Vaan arvaamaton oli päivän hetki
kun Herra tarttui käteen väsyneen.
Kädet ahkerat paljon uurastaneet
lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet.
Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.
Käsi kädessä kuljimme rinnakkain,
hyvän kappaleen maallista matkaa.
Käsi kädestä irtosi, yksin jäin,
minun täytyy taivalta jatkaa.
Muistot mi kauniit sinusta jäi,
säilyvät sydämessäin.
Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.
Lauhat, lempeät tuulet,
hänet mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Luoja kauan valmisti viljaa
vuosi vuodelta verkalleen.
Nyt enkeli kypsän lyhteen
vei elämän Herralle.
Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen kutsuu luo.
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen sairaan,
kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen ukkimme armaan,
vei turvaan paikkaan varmaan
tähtien taa, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan.
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
27
Lämmössä armon auringon
jo linnut visertää,
vaan sitten suvi aina on
kun matka taakse jää.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
Me muistamme silmäsi kirkkaat,
me muistamme hymysi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
kauniin, rakkaan ja syvän.
Me näimme voimasi vähenevän
ja tiesimme lähtösi lähenevän.
Siksi läheisyytemme tahdoimme suoda,
sua loppuun saattaa ja tukea tuoda.
Sun hiuksias, kättä, kun silitimme,
Sä lähdit pois ja toivotimme:
Ota hiljaa kämmenelles Jumala,
niin hyvä väsyneen on siihen nukkua.
Me saatamme äitiä viimeisen kerran,
surun myötä kotihin armon Herran,
me saatamme unehen rauhaisaan,
isän vierelle nukkumaan.
Me vuosia yhdessä kuljettiin,
tuulet ja tuiskut kestettiin.
Sinä ensin saavutit matkan pään,
minä vielä hetkeksi tänne jään.
Min verran meissä on lempeä
sen verran meissä on ijäistä
sen verran meistä myös jää,
kun päättyvi päivä tää.
Minä päätteeksi matkani maisen tien
elon mattoni Luojani eteen vien,
sanon nöyrästi kuiskaten: Jumalain
minä osasin kutoa tämän vain.
Mun kanteleeni kauniimmin
taivaassa kerran soi,
siell’ uusin äänin suloisin
mun suuni laulaa voi.
Murtuu elon siteet,
kaikki häviää.
Muiston kauniit kiteet,
vain pysyviksi jää.
Muut korvas aika,
minkä vei,
sydäntä äidin koskaan ei.
Niin kuljimme elämämme
käsi kädessä, sinä ja minä.
Niin jaoimme jokaisen päivän.
Rakkautemme oli meidän rikkautemme.
Nyt sinä olet poissa, käteni on tyhjä.
Tyhjä on myös paikkasi kotona.
Raskas on jatkaa tietäni yksin.
Nyt kuiskaan ne sanat,
kauneimmat jotka tiedän:
”Rakastin sinua eläissäsi,
rakastan sinua aina.”
Niin lyhyt on askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja,
välillä taivaan ja maan.
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit
uneen rauhaisaan sä silmät suljit,
on hiljaisuus ja suru sanaton
mutt’ tiedämme – sun hyvä olla on.
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muistot helminä kimmeltää.
Nyt jätän tutun pirtin,
polun ja pihamaan.
Pois riisun arkinutun,
puvun uuden mä saan.
Mä olen kypsää viljaa,
pois pyyhkikää kyyneleet.
Kodin piiristä poistun hiljaa,
luo Herran vie askeleet.
Nyt mennyttä aikaa katselen
ja polkua yhteistä muistelen.
Oli kukkia varrella polun sen
ilon, onnen sekä myös murheiden.
Niistä kaikista sidon mä seppeleen,
sua muistaen, kiittäen, kaivaten.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
(Vuokko Laatto)
Hyvän ihmisen muisto,
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen
soinnusta sieluun
sävel kirkas soimaan jää.
Näin olisi pitänyt:
Pysähdellä, kukkia hämmästellä,
puristaa kättäsi useammin,
hymyysi vastata leppoisammin,
lähteä sydän valloillaan
kanssasi lintuja seuraamaan.
Oli sinulla sydän lämmin ja hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä muistit ja huolta kannoit.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Näin ajatelkaa:
Olen mennyt maahan lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.
Tallentakaa parhaat muistot,
muun mennä antakaa,
kuin ennen voimissain
te minut muistakaa.
Oli kanssasi hyvä taivaltaa,
kättäs viimeiseen saakka puristaa.
Olin vierelläs – koitin tuskaasi kantaa,
halusin sinulle lohdun antaa.
Sinut saatoin rannalle ihanan maan,
jäin sinua kyynelin kaipaamaan.
Olit niin kuin tähdenlento,
lapsukainen pieni hento.
Valon loit sä kotihimme,
ikikaipuun sydämiimme.
Oi taivahan Isä rakkahin
lepo lempeä hänelle anna.
Käsivarsin hellin ja turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuoren korkuinen.
Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena
ja sen riemua helisi maa.
Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi,
en voi sitä ymmärtää.
(Saima Harmaja)
Oi kiitos sä Luojani armollinen
joka hetkestä jonka mä elin,
kun annoit sä ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sä tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.
(E.Leino)
Oi taivaan Isä rakkahin,
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin, turvallisin,
ikirauhaan luoksesi kanna.
Olen siirtynyt vain rauhaan
lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.
Kuin ennen voimissani,
te minut muistakaa
ja menneen parhaat muistot
tallentakaa.
28
Olit puoliso rakkain ja parhain,
jonka ihminen matkalleen saa.
Nyt yksin jäin suruuni tänne
elon huolia kantamaan.
Minä siunaan sun henkesi sinne,
niin kauan kuin elää mä saan.
Ja jos matkani kulkevi minne
sinua odotan noutamaan.
Olit toivossa päästä kotiin viel kerran,
mut matkasi johti luo taivaan Herran.
Ehti iltaan elon päivät,
tuli rauha sydämeen.
Taivaan isä otti vastaan,
matkamiehen väsyneen.
Olit äiti niin hyvä ja herttainen,
oli sydämes’ jalo kuin kulta.
On koti sulla toinen ja kaikki hyvin,
minä tänne jäin yksin silmin
kyyneltyvin.
On hiljainen taivaan ranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt’ tiedämme – sun hyvä olla on.
On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin emme ois tahtoneet,
on meiltä paljon pois.
On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain,
ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait.
Vienosti kukkii pellot, ja vaarat vihannoi,
ja hartaat aamukellot vain rauhaa,
rauhaa soi.
(Simo Korpela)
On maa,
johonka kaikki polut katoaa.
Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta.
Hän katsoo silmiin itse Olevaa.
On rauhan maa.
(Saima Harmaja)
Ota syliisi, hän oli väsynyt,
ota syliisi, muuta emme pyydä nyt.
Ota hiljaa, lempeästi kämmenelle Jumala,
niin hyvä on hänen siinä väsyneenä nukkua.
On muistoja,
joita ei aika, eikä vuodet viedä voi.
On muistoja,
joiden taika iät kaiket sielussa soi.
...Pienenee mun ympär’ elon piiri,
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri.
Edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
(Eino Leino)
On päivä päättynyt
on tullut ilta,
on pursi irronnut
maan laiturilta.
Vie virrat kuulaat
kohti Jumalaa.
On rakkain siirtynyt rajan taa,
se sydämeen koskee – on vaikeaa.
Vain aika haavat parantaa,
niin kauan kyyneleet
vuotaa saa.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään,
tuska tyyntyy
hiljaiseen ikävään.
On siirtynyt ikuiseen rauhaan,
sydän hyvä ja lämpöinen.
Alla kirkkaan kesäisen taivaan,
syvän tunnemme kaipauksen.
Ovat ahkerat kädet rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
Pois aurinko painui, lankesi ilta,
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
(Eino Leino)
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Eino Leino)
Päivänä kauniin keväisen
hiljeni sydän kultainen.
On surumme suuri ja sanaton
mut tiedämme, sun hyvä olla on.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kans’ ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!
Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saa.
Mitä päivä tuokin tullessaan,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
(Helena Anhava)
Oi Taivaan Isä armias
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin
hänet luoksesi rauhaan kanna.
Rakas Jumala,
anna meille tyyneyttä
hyväksyä asiat,
joita emme voi muuttaa.
On tiedossa yksin Korkeimman,
miten pitkä on taival vaeltajan.
Askel kiireinen hiljenee - seisahtuu,
liekki elämän hiipuu - sammuu.
On perille pääsyn aika.
Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Osa maailmasta on kadonnut,
osa minusta,
eikä mikään siitä mikä jäi,
ole entisellään. Sinä et ole täällä.
Saapui hetki elon illan,
voimat hiljaa väheni.
Tuli viesti Taivaan Herran,
kutsui kotiin väsyneen.
29
Side viimeinen
kotimme lapsuuden
näin katkesi hiljaa sammuen.
Sulle kiitokset kauneimmat
tahdomme antaa,
sinut vierelle isän
nukkumaan kantaa.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla.
Viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa
ostavat kahvit ja pullat kai
jos sattuu olemaan perjantai.
– siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti peräkanaa.
– siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa –
(Lauri Viita)
Siellä kukkia täynnä on maa
sydän uupunut levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä,
ei kipua, tuskaa taivaan tiellä.
Sinun muistosi pappa kultainen,
me kätkimme pohjaan sydämen.
Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan,
jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.
Soi kappelin kellot hiljaa
yli talvisen kirkkomaan.
Sinne saatoimme äidin rakkaan
isän viereen nukkumaan.
Soita tuuli, kerro ikävämme
uni kaunis anna mummullemme.
Soitteli tuuli jo kauan meille
suruviestiä hiljalleen.
Katseli aikaa elämän Herra,
otti luokseen uupuneen.
Sua huudan tuhannesti poiss’ ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti
sinusta pitää saan.
Jää jäljelle ees hiven
sinusta; muistos jää
kuin kalliin jalokiven
sen tahdon säilyttää.
(Kaarlo Sarkia)
Sua muistan vielä useinkin
yksin kun mä oon,
kuin kynttilä on elämämme tää,
vain pieni tuuli joskus
voi liekin sammuttaa,
kun toisinaan se myrskyn kestää voi.
Surun kyynelten virrassa kimaltaa
tuhat muistoa rakkauden,
ei löydy aarretta kalliimpaa,
ne ovat helmiä hyvyyden
- ne virrata vuolaina saa.
Suo anteeksi suru ja kyyneleet nää,
ne kaipausta on ja ikävää.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muistot helminä kimmeltää.
Taas valo viiltää taivaanrantaa
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin.
(Petri Laaksonen)
Tule luokseni unessa silloin,
kun minulla vaikeaa on.
Ota kädestä minua silloin,
kun kaipuu on lohduton.
Ja luoksesi kun tulen milloin,
ole vastassa minua silloin.
Tuli lähtösi meille odottamatta
monet kiitokset jäivät lausumatta.
Rakkaamme poissa on keskeltämme,
mutta ei koskaan sydämestämme.
Tuli taivaasta enkeli valkoinen,
papan silmät hiljaa sulkien.
Tuonen enkeli hiljaa hiipi
leikkasi viljan kypsyneen.
Tarhuri taivainen hoivaansa otti
rakkaamme matkasta väsyneen.
Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell’ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Tätä viestiä tiesimme odottaa,
sitä tahdoimme lykätä vielä.
Sait elää kesän viimeisen,
ja nukkua pois syliin syksyiseen.
Ainoa mikä nyt lohduttaa,
ei enää tuskaa, vaan unta rauhaisaa.
Täällä pohjan tähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
Täällä on kuin kukkasella
aika lyhyt meillä,
siellä ilo loppumaton niinkuin enkeleillä.
Sinne toivon siivillä jo sydän pieni lennä!
Siellä kun on kotomaani,
sinne tahdon mennä.
(Juhana F._Granlund)
Uupunut matkaaja
himmeän maan,
astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.
Vaan illan varjo tummenee
ja hetki katoaa
ja kauneimmasta laulusta
kiinni en mä saa.
Se kevään alakuloisuutta
mielessäni soi.
Ja se mietteet vapaan kulkijan
kertoa vain voi.
(Nuuskamuikkusen kevätlaulu)
Vaan oisinpa uljas kotka,
niin nousisin lentohon.
Ja nousisin taivoon asti
luo Jumalan istuimen.
Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Vaikene sydän,
kuuntele hiljaa,
on kuolema niittänyt
kalleinta viljaa.
Vain muistot
ja rakkaus jäljellä on
kaipaus sammumaton.
Vaikka elämänhalua ollut ois,
silti vaikea sairaus uuvutti pois.
Suo anteeksi itku ja kyyneleet nää,
ne rakkautta on ja ikävää.
Vaikka tiemme eroaa päällä maan,
jää minulle muistojen silta.
Sinut muistojen sillalla kohdata saan
joka ainut päivä ja ilta.
Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Saat nukkua luona enkelten.
30
Vaiti seisoo pihapuut,
ikävöivät kukkamaat,
kaipaa tuttu pihapolku
rakkaan jalan astuntaa.
Vei kotiin Herra jo uupuneen
elon pitkän kulkea antoi.
Otti syliinsä vanhan ja väsyneen,
hänet rauhan rantahan kantoi.
Voi kuinka vaikea sinut on hyvästellä,
oli sinulla sydän niin lämmin ja hellä.
Paljon sä kestit ja paljon annoit,
meitä muistit ja huolta kannoit.
Yö kun aamuksi vaihtui,
tuli tyyntä ja hiljaista niin.
Yksi portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
Äiti rakkain pois on nukkunut
mummu kultainen taivaaseen muuttanut.
Saimme silittää päätä
puristaa kättä
edessä hyvästit – väistämättä.
Saatoimme sinut uneen rauhaisaan
isän vierelle nukkumaan.
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
(Lauri Viita)
Älä itke sitä,
että yhteinen aika on ohi –
vaan iloitse siitä,
että se on ollut.
Kuolinilmoitus- ja surukiitoshinnat 1.4.−31.12.2014
Arkisin
mm
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
19
30,5
42
53,5
65
76,5
88
99,5
111
122,5
134
145,5
157
171,5
180
30,5
42
53,5
65
76,5
88
99,5
111
122,5
134
145,5
157
171,5
180
hinta € sis alv 47,00
75,00
103,00
131,00
159,00
187,00
216,00
244,00
272,00
300,00
328,00
356,00
385,00
420,00
441,00
149,00
206,00
262,00
319,00
375,00
431,00
488,00
544,00
600,00
657,00
713,00
769,00
840,00
882,00
Lauantaisin ja sunnuntaisin
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
1x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
2x
31
mm
hinta € sis alv
19
30,5
42
53,5
65
76,5
88
99,5
111
122,5
134
145,5
157
171,5
180
30,5
42
53,5
65
76,5
88
99,5
111
122,5
134
145,5
157
171,5
180
50,00
81,00
111,00
142,00
172,00
203,00
233,00
264,00
294,00
325,00
355,00
386,00
416,00
454,00
477,00
162,00
223,00
284,00
344,00
405,00
466,00
527,00
588,00
649,00
710,00
771,00
832,00
909,00
954,00