Vahvasti kartalla jo yli 70 vuotta

HYVÄT YRITYKSET
HYVÄT YRITYKSET
HYVÄT YRITYKSET ilmoituksia
Vahvasti kartalla jo yli 70 vuotta
Kiinteistökartio Oy on turkulainen yritys, joka vuokraa
omistamiaan asuntoja sekä kunnostettuja energiatehokkaita toimisto-, liike- ja
tuotantotiloja Turun talousalueella.
Kartio-Yhtiöihin
kuuluvan yrityksen syntyhistoria ulottuu aina 1940-luvulle.
- Isoisäni Pauli Lappalainen astui jatkosodan aikaan
Rakennusliike Veli Arvonen
Oy:n palvelukseen ja sai ensi töikseen vastuulleen Pansion suuren työmaan. Ajan
kuluessa hänelle alkoi hiljalleen kypsyä ajatus oman
yrityksen
perustamisesta. Lopulta yrittäjyysajatukset kantautuivat myös Veli Arvosen korviin, ja isoisäni työsuhde päättyi siihen.
Lähtöpassit annettiin myös
kahdelle muulle rakennusmestarille, joiden kanssa
isoisä sitten ryhtyi puuhamaan omaa yritystä. Helmikuun 5. päivänä vuonna
1945 sai sitten alkunsa uusi rakennusliike, jonka nimeksi tuli Kivikartio Oy, kun
toinen vaihtoehto Puukartio koettiin liian pehmeäksi, Kiinteistökartio Oy:n toimitusjohtaja Niko Lappalainen muistelee.
Vuonna 1985 Kivikartio Oy myytiin, ja Lappalaiset sitoutuivat ostamaan rakentamiseen liittymättömän
omaisuuden takaisin. Tähän
vaiheeseen päättyi myös yri-
tyksen toiminta rakennusliik- sista. Hankintakustannukkeenä ja alkoi Kiinteistökar- siltaan ilmavesilämpöpumppu on edullisempi kuin esition aika.
merkiksi maalämpöpumppu.
Kiinteistöjen kehittämistä Kaiken lisäksi ilmavesilämja uusia energiaratkaisuja pöpumput ovat käydessään
hiljaisia, ja niiden asentaKiinteistökartio Oy on jo miskustannukset ovat hyvin
edellä mainittujen kiinteis- kohtuulliset, Niko Lappalaitöjen lisäksi viimeisen kym- nen kertoo.
Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana hankkinut myös lisää kiinteistö- menen vuoden aikana tehtyjä. Liikevaihto onkin kasva- jen julkisivusaneerausten yhnut kymmenen vuoden ta- teydessä käyttöön otetuilla
kaisesta 2,5 miljoonasta vii- uusilla energiaratkaisuilla on
me vuoden noin 4,5 miljoo- Lappalaisen mukaan kyetty
merkittäviin säästöihin.
naan euroon.
- Saneerausten yhteydesKaikkia kiinteistöjä on järjestelmällisesti kehitetty en- sä olemme asentaneet kahtistä energiatehokkaammik- deksan lämmöntalteenottosi ja sen myötä huomatta- konetta, kaksi maalämpöjärvasti edullisemmiksi ylläpi- jestelmää ja kymmenen iltää. Perinteisten lämmitys- mavesilämpöpumppua. Yhratkaisujen rinnalle on nous- teenlaskettuna näistä muosut useita varteenotetta- dostuu vuositasolla jopa
via vaihtoehtoja, jotka sopi- 250 000 euron säästöt ailämpöratkaisuihin
vat yhtälailla teollisuushal- empiin
lien kuin kotienkin lämmityk- verrattuna.
Yrityksen pitkät perinteet
seen. Ne ovat myös perinteisiä lämmitysratkaisuja luon- velvoittavat, mutta Kiinteistoystävällisempiä. Yksi tällai- tökartio Oy:ssä katsotaan
nen vaihtoehto on ilmavesi- eteenpäin avoimin mielin
ja valittuun toimintatapaan
lämpöpumppu.
- Meidän vuokraamis- luottaen.
- Uskomme, että enersamme teollisuuden tuotantotiloissa
ilmavesiläm- giatehokkuus, ekologisuus
pöpumppu on osoittautu- ja sisäilman laatu nousevat
nut erittäin energiaystäväl- entistä merkittävimmiksi teliseksi ratkaisuksi. Kauko- kijöiksi niin teollisuus, toilämpöön tai suoraan säh- misto- kuin asuintiloissakin.
köön verrattuna pumpulla Tavoitteemme on edetä näivoidaan säästää 60–80 pro- den alojen eturintamassa, Niko Lappalaisen mukaan ensi vuonna tullaan lämmöntuotannossa hyödyntämään
senttia lämmityskustannuk- Niko Lappalainen vakuuttaa. myös aurinkoenergiaa.
Avoimet Ovet Kiinteistökartio Oy:n
70-vuotissyntymäpäivien merkeissä
keskiviikkona 11.11.2015 klo 12.00-18.00
Paikka: Turku High Tech Centre,
Lemminkäisenkatu 46, Turku
Ilmoittautuminen 7.11.2015 mennessä
www.lyyti.in/kiinteistokartio
Triumphin vanhan liivitehtaan tilat Tervahovinkadulla remontoitiin asunnoiksi
vuonna 2014. Tehdaskiinteistöön saneerattiin 52 asuntoa.
Kiinteistökartion toimistotilat sijaitsevat Aurajoen rannalla.
www.kiinteistokartio.fi