Muista Itä-Afrikkaa

SYYSKUU 2015
Muista Itä-Afrikkaa
Itä-Afrikan valtioita näivettävät köyhyys,
levottomuudet ja pakolaisuus. Niiden
lisäksi naisten ja tyttöjen elämää kalvavat
arvottomuus, aids ja muut terveysuhat,
sieppaukset sekä julmat perinteet, kuten
lapsiavioliitot ja sukuelinten silpominen.
Äärimmäisen sisukkaat itäafrikkalais-siskot
rukoilevat pienissä kodeissa ja kirkoissa ja
kutsuvat toisiaan kuuntelemaan Naiset
toivon lähteellä –ohjelmia (NTL). Joissakin
paikoissa Hanna-työn tiimit pystyvät antamaan pieniä avustuksia synnytysavanteen
(fistula) korjausleikkaukseen tai muihin
välttämättömyyksiin. Esim. Workineshnimiselle äidille kustannettiin vuokrahuoneeseen patja puolison ajettua hänet
ja lapset kotoa. Workineshin veljet
pahoinpitelivät hänet, koska eivät halua
jakaa hänen kanssaan suvun omaisuutta.
Palautetta Indonesian Naiset toivon lähteellä –kuuntelijoilta
Jaavankielisestä ohjelmasta:
Mieheni juo ja pahoinpitelee minua melkein
joka päivä. Hän astui jopa vatsani päälle, kun
odotin toista lastamme. Pääsin turvakotiin ja
löysin paikallisradioasemalta kristillisiä
ohjelmia, mm. jaavankielisen NTL. Pidän siitä,
koska se on omalla kielelläni. Olen oppinut
paljon terveydestä ja myös antamaan anteeksi
miehelleni. Ohjelmassa kehotettiin pyytämään
Jumalalta voimaa siihen ja tein niin. Rukoilkaa
minun ja mieheni puolesta.
Indonesiankielisestä ohjelmasta:
NTL on kuin aamukaste. Se virkistää mieleni ja
koko elämäni. Opettelen jättämään kaikki
ongelmani Jumalalle. Hän hoitaa, antaa voimaa
ja iloa. Katson luottavasti tulevaisuuteen,
koska Jumalassa olen voittaja.
Marlin kirje
Jeesuksen ristiltä vyöryy pelastus, joka murskaa
köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden kahleet.
Kaikki paholaisen, "hengellisen orjakauppiaan",
linnakkeet murtuvat Jeesuksen pelastaessa.
Keväällä sain Itä-Afrikassa todistaa Jeesuksen ristin
muutosvoimaa. Tansanian Zoissassa, kaukana
kaikesta, 1 500 naisen ja miehen joukko ylisti,
tanssi ja lauloi näillä sanoilla: ”Jumala kuuli
sorrettujen huudon ja tuli luoksemme, antoi
armonsa meille Hanna-työnä!” Ja minä ajattelin:
”Tuollaiselta näyttää toivo.” Silmät täyttyivät ilon
ja helpotuksen kyynelistä väen tanssiessa itseään
köyhyyden ja riiston yläpuolelle.
Meillä on siis kaikki syyt jatkaa Itä-Afrikan naisten
muistamista. Näin itse, kuinka yhteinen rukouksemme parantaa naisten oloa ja oloja. He elävät
todeksi Jeesuksen lupauksen: “Jos Poika vapauttaa
teidät, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:36).
Rukousaiheita
1 Isä, me etsimme yhteyttä
sinuun. Anna toimivat
perhesuhteet. Käytä Naiset
toivon lähteellä -radio-ohjelmia
naisten tavoittamiseen.
Ylistämme Sinua, kun niin moni
on saanut uuden elämän
paikallisen Hanna-työn kautta.
2 Herra, vakauta Itä-Afrikan valtiot ja niiden taloudet. Anna
voimavarat ja kanavat perheiden
terveydenhuoltoon ja ruokaan.
Herätä johtajat toimimaan
naisten kanssa. Siitä hyötyy koko
kansa. Osoita pakolaisille ja
evakoille turvallinen asunto.
3 Herra, elämän lahjoittaja,
turvaa kotisynnytykset. Paranna
pitkittyneistä synnytyksistä
johtuvat komplikaatiot: avanteet ja kohdunlaskeumat.
4 Herra, anna Etiopian amharanja oromonkielisten NTL-tiimeille
ja perheille voimaa ja terveyttä
(Hirut, Asrat, Woytu, Ayanitu,
Genet, Yeshe, Alimazi, Yenalem,
Gebayinesh, Galle, Zenebech,
Berhane, Chalale, Agamitt,
Yadatte, Dimuru, Jalamme,
Aregashe, Hadha ja Wawa
Tisuga). Siunaa tiimien työtä,
jotta kohdunlaskeumasta ja
avanteesta kärsivät, lapsivaimot
lapsille. Siunaa Etiopian hannoja. He osoittavat rakkauttasi
maksamalla leikkauskuluja,
tarjoamalla ruokaa ja vaatteita,
olemalla ystävä ja ottamalla
naisia mukaan rukousryhmiin ja
toimintaan.
Jumala on
valinnut
maailman
silmissä köyhät
olemaan
uskossa rikkaat.
6 Healing Voice (Parantava Ääni)
on täsmäradiodraama synnytysavanteesta kärsiville. Nyt kun se
on valmistumassa, turvaa ohjelman jakelu kuuntelijoille Jinkassa, Lounais-Etiopian maaseudulla. Anna ohjelman kouluttaa ja
lohduttaa avanteesta kärsiviä,
vakuuta heidät rakkaudestasi.
Johdata, että ohjelma saadaan
pian myös amharan ja oromon
kielille. Kiitos, että arinkielinen
nauhoitus on valmis!
Jaak. 2
ja raiskatut, köyhät, vangitut,
sairaat ja ne, joiden päälle on
heitetty happoa, saisivat avun.
5 Kristus, auta kohdunlaskeumasta kärsiviä naisia. Monen on
aviomies hylännyt. Moni taistelee kodin ja elannon saamiseksi
7 Sukuelinten silpominen on
kiellettyä USA:ssa ja Euroopassa.
Siksi mm. somalityttöjä lähetetään kivuliaaseen toimenpidettä
varten Afrikkaan. Isä, paranna
silpomisen aiheuttamat elinikäiset vaivat ja tuska. Herätä
vanhemmat käsittämään vääryys
ja toimimaan sitä vastaan.
8 Herra, johdata ja anna viisaus
swahilinkielisille Hanna-tiimeille
Keniassa: Virginia, Lynn, Catherine, Linanh, Beverly, Elfriede,
Mischnick, Winnie, Roselyn ja
Christine sekä Tansaniassa
Joyce, Agatha, Nen’ida, Msunza,
Lilian ja Upendo Godwin. Tiimi
kääntää, muokkaa ja nauhoittaa
NTL-ohjelmat, jotta viesti koskettaisi monia ja naiset kohtaisivat Sinut henkilökohtaisesti.
Siunaa Berniceä, Kenian TWR:n
johtajaa.
9 Isä, auta perheväkivallan
uhreja. Anna poliisin ottaa
kotihälytykset vakavasti. Estä
väkivalta, erityisesti raiskaukset,
Keniassa. Jouduta lakeja puolison ja lasten raiskaamisen ja
ahdistelun suitsemiseksi.
10 Isä, estä islamistijärjestö alShabaabin toimet Koillis-Keniassa, jossa pommien ja murhien
uhka on sulkenut seurakuntia ja
kristillistä työtä. Suojele myös
Sansibarin saaren seurakuntia ja
vainottuja.
11 Jumala, suojele lapsia tuhoisilta vaikutteilta. Anna kavereita, jotka tukevat kasvua. Varjele päihteiltä ja pahuudelta.
12 Jeesus, osoita Kenian Hannapiireille paikka rukoilemiseen,
kun kodit ovat liian pieniä. Esirukoilijoita on yli 2 000. Anna
toimistolle varat tulostaa ja
jakaa rukouskalentereita.
13 Herra, siunaa hylättyjä
vaimoja. Siunaa liitossaan
luottamuksen ja huolenpidon
puutteesta kärsiviä. Johdata
naisia opintoihin, että he
pystyvät elättämään lapset.
Kannusta syrjittyjä leskiä ja
yksinhuoltajaäitejä, jotka
kamppailevat elääkseen.
14 Isä, siunaa Tansanian Hannatyötä ja –taloa. Naiset oppivat
ompelemaan esim. koulupukuja,
joita ilman lapset eivät pääse
kouluun. Siunaa vapaaehtoistyö
ja kuljetukset, jotta voidaan
käydä 175 rukousryhmän yli 2
500 naisen luona. Bussimatkat
surkeilla teillä saattavat kestää
kymmeniä tunteja
15 Jumala, anna köyhien,
lukutaidottomien naisten oppia
Sinusta radion kautta. Johdata
NTL-ohjelma yhä uusille kielille.
16 Isä, auta moniavioisessa
liitossa kärsiviä vaimoja. Johdata lakeja suojelemaan perhettä
yksikkönä. “Jumalalle, joka
meissä vaikuttavalla voimallaan
kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme
pyytää tai edes ajatella, olkoon
ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja
ikuisesti.” (Ef. 3:20)
17 Herra, havahduta vanhemmat
kouluttamaan tytär naittamisen
sijaan. Lopeta ahdistavat myötäjäiskäytännöt. Anna tyttöjen
saada tietää ihmisoikeuksistaan.
Opeta johtajia suojelemaan
tyttöä.
18 Tansanian 50 miljoonasta
asukkaasta 70 % elää köyhyydessä. Isä, pelasta tuhannet
lapset työskentelemästä kultakaivoksissa syvällä maan sisällä,
epävarmoissa oloissa jopa 24 h:n
vuoroissa. Suojele raskaiden
malmilastien kuljettajia ja
murskaajia, jotka voivat loukkaantua, jos työvälineet hajoavat tai kaivos sortuu. Vaarallisia
ovat myös elohopealle altistuminen, pöly ja raskaiden
taakkojen kantaminen.
19 Siunaa, Herra, Itä-Afrikan
TWR:n johtaja Egideä, Burundin
TWR:n johtaja Rachelia, Hannatyön koordinaattori Beatricea,
rukouskoordinaattori Consolataa
ja kirundinkielisen kalenterin
kääntäjä Gervaisia. Johda NTLohjelmien käännöstyötä, tuotantoa ja lähetyksiä. Anna Herra
varat!
20 Heikon hygienian ja viemäröinnin jouduttama ripuli tappaa
paljon enemmän lapsia kuin
aids+tuberkuloosi+malaria
yhteensä (WaterAid,BBCNews.
com). Rakas Isä, estä miljoonat
turhat kuolemat vuosittain: pane
Itä-Afrikan johtajat järjestämään puhdas vesi ja jätehuolto.
21 Isä, anna Nairobin slummeissa
eläville hannoille voimaa rukoilla ja elää vaikeissa oloissa. Jotkut tulevat rukousryhmiin salaa
peläten miehen väkivaltaa. Jotkut on pakotettu naimisiin. He
eivät uskalla lähteä rikollisten
hallitsemalta alueelta, koska
heidät voitaisiin tappaa.
22 Jumala, avaa väylät puhtaalle raamatunopetukselle.
Rohkaise kristittyjä elämään
Sanasi mukaan vaikka sitten
vallitsevan kulttuurin
vastaisesti.
23 Isä, turvaa pakolaisten ja
vanhan uskontonsa hylänneiden,
uusien kristittyjen elämä. Kiitos
Jumala, että monissa Itä-Afrikan
valtioissa uskonnonvapaus
toteutuu. Puolusta sitä siellä,
missä siitä vasta haaveillaan.
24 Etelä-Sudanin, maailman
nuorimman valtion, äitiyskuolleisuus on maailman
pahimpia. Herra, järjestä
maahan terveydenhuolto ja
koulutettua henkilökuntaa.
Rohkaise johtajia suojelemaan
kaikkia, jotka haluavat elää
rauhassa ja toista kunnioittaen.
25 Jotkut eteläsudanilaiset
kouluttavat tyttären vain
saadakseen enemmän lehmiä
sitten, kun tyttö myydään
morsiameksi. Isä, lakkauta tämä
irvokas tapa!
26 Jumala, johdata Hanna-työn
kehittämistä Ruandassa; anna
viisautta ja varoja. Siunaa
esirukoilijoita, jotka käyttävät
ranskan- ja ruandankielisiä
Hanna-kalentereita.
Kuvat: Project Hannah International, Ilkka Kastepohja, Marli Spieker, Anne Isokuortti.
27 Herra, siunaa Gertrudea, joka
johtaa Ugandan Hanna-työtä ja
vierailee 11 seurakunnassa.
Anna toinenkin tietokone ja
paranna internetyhteyksiä.
Siunaa vapaaehtoista Johnia,
joka kääntää rukouskalenterin
lugandan kielelle.
28 Isä, auta aids-potilaita,
joiden aviomies ja
perheenjäsenet laiminlyövät
jopa potilaan perustarpeiden
hoidon. Tue monia isoäitejä,
jotka huoltavat aidsiin kuolleiden vanhempien lapsia.
29 Jeesus, laske rauhasi sodan
runtelemaan, pelon täyttämään
Itä-Afrikkaan. “Silloin Jumalan
rauha, joka ylittää kaiken
ymmärryksen, varjelee teidän
sydämenne ja ajatuksenne, niin
että pysytte Kristuksessa
Jeesuksessa.” (Fil. 4:7)
30 Jumala, me ylistämme ja
kiitämme Sinua Suomen uusista
Hanna-piireistä, jotka olet
kutsunut aloittamaan Eurajoella,
Kotkan rovastikunnassa, Nokian
Tottijärvellä ja Tampereen
Vuoreksessa.
Ajankohtaista Suomen Hanna-työssä
1) Me Hanna-työtä luotsaava tiimi kiitämme teitä kaikkia runsaasta rukoustuestanne! Tiimiin kuuluvat
Sansan Oulun-aluepäällikkö Arja Savuoja, vapaaehtoinen Sansa-lähettiläs Satu Hauta-aho Lehtimäeltä,
Hanna-työn Euroopan-koordinaattori Eeva Vähäsarja* (Sansan lähetystyöntekijä TWR-Europen Wienintoimistossa) ja Sansan Hyvinkään-toimistolla työskentelevä Hanna-työn koordinaattori Anne Isokuortti*.
2) Juodaan hyvää –kampanjamme jatkuu juhlavuoden loppuun.
Idea on yksinkertainen: kutsu ystävä tai pari kahville ja kerro
Hanna-työstä. Lopuksi kaikki lahjoittavat ikään kuin
kahvimaksun Hanna-työn juhlavuosikeräykseen (tilitystiedot
sivun alareunassa). Suu makeana, mieli hyvänä.
3) Tervetuloa Hanna-työn tilaisuuksiin: 14.9. LEMPÄÄLÄ,
Kuljun Majakka, Tampereentie 262, klo 17.30 tarjoilu, klo 18
naistenilta, Anne Isokuortti. 21.9. ESPOO, Viherlaakson
kappeli, Viherkalliontie 2, klo 14 lähetyspiiri, Eeva Vähäsarja.
23.9. TAMPERE, Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4, klo 18
Eeva Vähäsarja kertoo työstään. 24.9. KANGASALA, Kahvila
Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, klo 14 Kirkonkylän lähetyspiiri, Eeva Vähäsarja. 27.9.
ESPOONLAHDEN kirkko, Kipparinkatu 8, klo 10 messu, kahvit ja lähetystilaisuus, Eeva Vähäsarja.
4) Helmikuun Intian-matkan koemarkkinointi ei kiinnostanut riittävästi. Matkaa ei siis järjestetä.
Hanna-työn ja Naiset toivon lähteellä –
ohjelmien (NTL) tukeminen:
LAHJOITUSTILI FI37 5062 0320 0320 18
VIITTEET
7111 10108 15-v.-juhlavuoden keräysviite
7777 10021 Hanna-työn yleiskannatus
2222 12100 Indonesia, jaava
2222 12139 Indonesia, indonesia
2222 11088 Intia, hindi
2222 11033 Intia, tamili
2222 11046 Intia, gujarati
2222 11114 Intia, orija UUSIN
2222 12207 Kambodža, khmer
2222 15042 Turkki, turkki
Suomessa Hanna-työtä toteuttaa
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa),
PL 13, 05801 Hyvinkää.
Ota yhteyttä:
vaihde 019 457 7700 arkisin klo 10—15 tai
Hanna-työn koordinaattori
Anne Isokuortti, p. 050 4411 859 tai
[email protected]
Lue lisää:
sansa.fi
projecthannah.org
facebook.com/Sanansaattajat
Facebookissa ”Suomen Hanna-työ”-ryhmä. Hae
jäseneksi lähettämällä Facebook-yksityisviesti
*:lla merkitylle henkilölle.