YHDESSÄ LIIKKUEN

- YHDESSÄ LIIKKUEN Kirjauksen päiväkotien liikuntasuunnitelma
PERUSLIIKUNTA: KÄVELY TAS0 1 






0‐3 VUOTIAS Kävelee vapaasti tilassa eteenpäin, taaksepäin, sivulle, alaspäin ja ylöspäin rappusissa, voimakkaasti, kevyesti, suurena, pienenä, hitaasti, nopeasti. Kävelee lattiaan merkittyä viivaa pitkin yksin tai jonossa eteenpäin, voimakkaasti, kevyesti, hitaasti ja kaikissa tasoissa. Kävelee parin kanssa käsi kädessä eteenpäin, taaksepäin, voimakkaasti, kevyesti, suurena, pienenä, hitaasti, nopeasti, ylä‐ ja keskitasossa. 
Lapsilla on kädessään rengas rattina. Autot kulkevat vapaasti tilassa.. Käytetään liiketekijöitä hyväksi. 

Kädet vaakatasossa, liikutaan lentokoneina. Lapset ajavat selällään polkupyörää musiikin mukaan joko hitaasti tai nopeasti. 

Lapsia pyydetään näyttämään miten eläimet ja kulkuneuvot liikkuvat. Lapset rivissä huoneen toisella puolella, kuullessaan nimensä kävelevät kuiskaajan luo. Kävelee penkkiä pitkin eteenpäin, ylä‐ ja keskitasossa. Lapsi kävelee kontaten eteenpäin, taaksepäin, hitaasti ja nopeasti TAS0 2 








Kävelee jonossa kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Kävelee lattian merkittyä viivaa pitkin yksin tai jonossa paitsi rytmikkäästi, Kävelee parin tai useamman kanssa käsi kädessä kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Kävelee ja asettaa kantapään toisen jalan eteen eteenpäin, hitaasti ja keskitasossa. 

Lapsille annetaan kaksi pahvinpalaa. Lasten tulee liikkua siten, että vain pahvinpalojen päälle astutaan. 
Lapset kävelevät viiden askeleen sarjoissa vuorotellen äänettömästi ja äänekkäästi. 
Lapsi alatasossa kontaten side silmillä. Lähtee etenemään kuulemaansa ääntä kohti. Kävelee hernepussi päänsä päällä eteenpäin, taaksepäin, paikallaan, sivulle, kevyesti, suurena, pienenä, hitaasti ja kaikissa tasoissa. Kävelee leveää penkkiä pitkin kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Kävelee jokin osa parissa kiinni eteenpäin, taaksepäin, hitaasti ja kaikissa tasoissa. Kävelee kontaten, polvillaan, karhun kävelyä, kyykkykävelyä ja rapukävelyä. TAS0 3 








3‐4 VUOTIAS Kävelee vapaasti kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. 5‐6 VUOTIAS Kävelee vapaasti tilassa kaikin tavoin. Kävelee jonossa törmäämättä kaikin tavoin. Kävelee viivaa pitkin kaikin tavoin. Kävelee parin tai useamman kanssa kaikin tavoin. Kävelee ja asettaa kantapään toisen eteen kaikin tavoin. Kävelee hernepussi pään päällä kaikin tavoin. Kävelee kapealla penkillä, jossa on esteitä edessä kaikin tavoin. Kävelee jokin osa parissa kiinni kaikin tavoin. Kävelee ja työntää pariansa selästä ja pari panee vastaan eteenpäin, suurena, pienenä, hitaasti, nopeasti ja keskitasossa 
Aikuisen merkistä kävellään joko yksin, kaksin tai kolmisin. Merkki voi olla vaikka eri määrä ääniä rytmisoittimesta. 
Kävellään piirissä rytmissä sivulle viereen, jokainen sanoo vuorollaan nimensä, muut toistavat. 
Lapset pareittain, toinen taiteilija, joka muovaa toisesta taideteoksen. PERUSLIIKUNTA: HEITTÄMINEN TAS0 1 


0‐3 VUOTIAS Vierittää palloa eteenpäin, kauas, suurta ja pientä palloa. Lapsi heittää palloa alakautta eteenpäin voimakkaasti, erikokoisia palloja keski‐ ja alatasossa. Lapsi lyö levossa olevaan isoon roikkuvaan palloon. 


TAS0 2 






3‐4 VUOTIAS Vierittää palloa eteenpäin, taaksepäin(jalkojen alta) kauas, kaikenkokoisia palloja, pysäyttää pallon kädellään. 
Lapsi pyörittää palloa vartalon ympäri myötä‐ ja vastapäivään pienellä pallolla hitaasti keskitasossa. Lapsi heittää palloa alakautta kaikin tavoin. 
Ottaa pallon kiinni, kädet valmiina rinnan korkeudella. Lapsi heittää pallon alakautta esteen yli tai maalia kohti. 
Lapsi ottaa keittoon vauhtia liikkuessaan eteenpäin(yhdistää juoksun ja heiton) Lapsi kaataa keiloja isolla pallolla Lapsi vierittää pallon huoneen toiselta laidalta huoneen toiselle laidalle. Lapsi yrittää osua isolla ja pehmeällä pallolla salin keskellä seisovaan aikuiseen.
Seisotaan piirissä haara‐asennossa. Keskellä olija yrittää vierittää pallon piirissä olijoiden jalkojen välistä. Piirissä olijat yrittävät estää palloa käsillään. Pallojumppa, jossa pallo taikapallo, joka tekee mitä kummallisempia temppuja aikuisen tai lapsen ohjeista. Seinässä teipillä tehtyjä muotoja eri korkeuksille, lapset heittävät palloa eri kohteisiin. Lapsi pomputtaa palloa maahan kahdella kädellä eteenpäin, paikallaan isoa palloa hitaasti, nopeasti. TAS0 3 








5‐6 VUOTIAS Lapsi vierittää palloa kaikin tavoin, pysäyttää pallon kädellä ja jalalla. Lapsi pyörittää kaikenkokoisia palloja molempiin suuntiin nopeasti, hitaasti, keski‐ ja alatasossa. Lapsi heittää palloa ylä‐ ja alakautta kaikin tavoin. Lapsi ottaa pallon kiinni niin, etteivät kädet ole valmiina ja palloa puristeta rintaa vasten. Lapsi heittää pallon seinään ja ottaa kiinni. Lapsi ottaa heittoonsa vauhtia liikkuessaan eteenpäin nopeasti, hitaasti ja heittää lähelle ja kauas Lapsi pompottaa palloa yhdellä kädellä, kättä vaihtaen eteen ‐ ja taaksepäin, sivulle, pyörien, paikallaan, kaikenkokoisilla pelloilla ja rytmikkäästi. Lapsi lyö lyhytvartisella mailalla levossa olevaan palloon. Lapsi yrittää osua lyhytvartisella mailalla palloon, joka heitetty ilmaan. MUUTA: 

Leikkijät seisovat tiiviissä ryhmässä. Joku heittää pallon ilmaan ja sanoo jonkun lapsen nimen, joka yrittää ottaa pallon kiinni. Keskellä salia este tai viiva lattiassa.. Heitetään palloja molemmista joukkueista toiselle puolelle. PERUSLIIKUNTA: PYÖRIMINEN, KIERIMINEN TASO1 





0‐3 VUOTIAS Lapsi juoksee merkittyä ympyrää eteenpäin normaalitasossa. Lapsi pyörii piirissä, ei nopeasti, rytmikkäästi, varpaillaan. 

Leipuri se rullaa Helppoja piirileikkejä, esim. piiri pieni pyörii. Lapsi pyörii paikallaan hitaasti, nopeasti, keskitasossa. Lapsi yhdistää pyörimiseen kävelyn. Lapsi harjoittelee kierimistä vartalo suorana vaakatasossa. Lapsi harjoittelee kuperkeikan tekemistä. TAS0 2 






3‐4 VUOTIAS Lapsi juoksee ympyrää ja kahdeksikkoa eteenpäin suurena ja pienenä, hitaasti ja nopeasti, ylä‐ ja keskitasossa. 
Lapsi pyörii piirissä kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Lapset valitsevat itselleen parin. Toinen leikkijöistä alkaa pyöriä ja samalla seuraa kävelevää pariaan. Lapsi pyörii paikallaan kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Lapsi yhdistää pyörimiseen kävelyn tai juoksun, eteen ‐ ja taaksepäin, kevyesti, hitaasti ja keskitasossa Lapsi kierii vaakatasossa vartalo suorana. Lapsi pyörähtää hyppäämällä 90 ja WO astetta. Lapsi tekee kuperkeikkakeinuntaa, tekee etuperin kuperkeikan. TAS0 3 







5‐6 VUOTIAS Lapsi juoksee ympyrää ja kahdeksikkoa eteen ‐ ja taaksepäin, voimakkaasti, kevyesti, isoa ja pientä ympyrää, hitaasti ja nopeasti, rytmikkäästi ylä‐ ja kaskitasossa. Lapsi pyörii piirissä kaikin tavoin. Lapsi pyörii paikallaan kaikin tavoin. Lapsi yhdistää pyörimiseen kävelyn ja juoksun kaikin tavoin. Lapsi kierii vaakatasossa kaltevalta pinnalta alas. Lapsi pyörähtää hyppäämällä 360 astetta. Lapsi tekee etu‐ ja takaperin kuperkeikan. MUUTA: 


Tukkijoki Valokuvaaja‐ leikki Lapsi pyörähtää ympäri 90, 180, 270 tai 360 astetta eri sanojen avulla esim. Batman=180 astetta. PERUSLIIKUNTA: HYPPÄÄMINEN TAS0 1 

0‐3 VUOTIAS Lapsi hyppää tasahyppyjä paikallaan 
Kurki ja sammakot Lapsi hyppää matalalta korokkeelta pehmeälle alustalle eteenpäin. TAS0 2 









Leikkijät ovat pareittain kyykyssä pitäen toisiaan kädestä kiinni ja hyppäävät harakkaa. Yrittävät olla kaatamatta tai päästämättä käsiään irti. Lapsi hyppää matalalta korokkeelta eteen ‐ ja taaksepäin. Lapsi hyppää yhdellä jalalla eteenpäin, paikallaan, sivulle, nopeasti, keskitasossa. Lapsi hyppää tasahypyllä matalalle korokkeelle tai ylöspäin tavoitellen jotakin esinettä. Lapsi hyppää tasahypyn kohteesta toiseen eteenpäin. Lapsi liikkuu laukka‐askelin eteenpäin. Lapsi tekee haaraperushypyn paikallaan, hitaasti ja nopeasti. Lapsi hyppää jalanvaihtohypyn paikallaan, voimakkaasti, kevyesti, hitaasti ja nopeasti. Lapsi tekee jänishypyn penkille paikallaan, ja harjoittelee hyppäämään hyppynarulla. TAS0 3 








3‐4 VUOTIAS Lapsi hyppää tasahyppyjä paikallaan, eteen ‐ ja taaksepäin, sivulle, voimakkaasti, kevyesti, suurena, pienenä, hitaasti, nopeasti, kaikissa tasoissa. 5‐6 VUOTIAS Lapsi hyppää tasahyppyjä kaikin tavoin. Lapsi hyppää pehmeälle alustalle myös korkealta. Lapsi hyppää yhdellä jalalla kaikin tavoin. Lapsi hyppää tasahyppyjä kohteesta toiseen eteenpäin, hitaasti, nopeasti, rytmikkäästi, keski‐ ja alatasossa. Lapsi liikkuu laukka‐askelin kaikin tavoin. Lapsi tekee haaraperushypyn kädet mukana paikallaan kaikin tavoin. Lapsi hyppää jalanvaihtohypyn kädet mukana kaikin tavoin. Lapsi tekee jänishypyn penkille eteenpäin, hitaasti, nopeasti ja rytmikkäästi. Lapsi tekee heiluri‐ ja polvennostohypyn kaikin tavoin, ja hyppää hyppynarulla MUUTA: 
Aikuinen pyörittää narua, jonka päässä on pieni paino. Lapset seisovat ympärillä ja hyppäävät narun yli kun se tulee kohdalle. Jos sotkeutua, vaihdetaan osia. PERUSLIIKUNTA: JUOKSU TASO 1 



0‐3 VUOTIAS Lapsi juoksee vapaasti tilassa eteenpäin, nopeasti, keskitasossa. 
Tilaan laitetaan erilaisia langanpätkiä tai hernepusseja, joita lapset saavat kerätä tietyn ajan. Ne viedään kotipesään ja jatketaan keräämistä. Lapsi juoksee parin kanssa käsi kädessä eteenpäin. Lapsi juoksee – pysähtyy ‐ juoksee ohjeiden mukaan eteenpäin. Lapsi juoksee pienen pallon kanssa kaatuilematta eteenpäin ja keskitasossa. TASO 2 








Lapsi juoksee vapaasti kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. 
Lapsi juoksee jonossa eteenpäin, kevyesti, hitaasti, nopeasti ja keskitasossa. Juoksee lattiaa merkittyä viivaa pitkin eteenpäin. kevyesti, hitaasti, nopeasti, ylä‐ ja keskitasossa. Parien vierekkäiset jalat sidotaan liinalla yhteen nilkasta tai polven alapuolelta. Kuljetaan salissa ohjeiden mukaan käyttäen hyväksi eri liiketekijöitä. Juoksee parin kanssa käsi kädessä kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Lapsi juoksee ‐ pysähtyy ‐ juoksee kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Lapsi muuttaa kävelyn juoksuksi ja päinvastoin eteenpäin, paikallaan ja keskitasossa. Lapsi yhdistää juoksun ja hypyn eteenpäin ja keskitasossa. Lapsi juoksee pienen pallon kanssa kaikin tavoin paitsi rytmikkäästi. Lapsi tekee juostessaan ympyrän kaikin tavoin paitsi taaksepäin ja rytmikkäästi. TASO 3 








3‐4 VUOTIAS 5‐6 VUOTIAS Lapsi juoksee vapaasti tilassa kaikin tavoin. Lapsi juoksee jonossa kaikin tavoin. Lapsi juoksee lattiaan merkittyä rataa pitkin kaikin tavoin. Lapsi juoksee parin kanssa käsi kädessä kaikin tavoin. Lapsi juoksee ‐ pysähtyy ‐ juoksee kaikin tavoin. Muuttaa kävelyn juoksuksi ja päinvastoin kaikin tavoin. Lapsi juoksee pallon kanssa kaikin tavoin. Lapsi tekee juostessaan erilaisia muotoja ohjeiden mukaan kaikin tavoin. Lapsi juoksee tietyssä rytmissä ja taputtaa käsiään kaikin tavoin MUUTA: 
Aikuisella on nauha hämärä. Lapset yrittävät ottaa nauhan ja se joka hännän saa, pitää sitä seuraavaksi. Voidaan leikkiä myös siten, että kaikilla on häntä ja eniten kerännyt voittaa. PALLOILU: TASO 1 0‐3 VUOTIAS HEITTO, KIINNIOTTO 


Lapsi heittää pallon ilmaan ja eteenpäin Lapsi heittää pallon kahdella kädellä seinään Lapsi heittää pallon isoon koriin tai laatikkoon lattialla KULJETTAMINEN 


Lapsi vierittää käsillä palloa eteenpäin lattialla sekä isoon kohteeseen Lapsi vierittää palloa pareittain haaraistunnassa Lapsi kantaa palloa kahdella kädellä POTKAISEMINEN, HALTUUNOTTO 

Lapsi potkaisee pallon seinään jalalla. 




Pidä puolesi puhtaana Peppuhippa paperipallolla Roikkupallo Helppo polttopallo Hernepussin kanto eri kehon osilta Keilauskisa Pallojen/esineiden keruu kantaen kotipesään, myös piilotettujen Pallot koriin Maalattu kuva seinällä, johon lapsi voi pallon potkaista Lapsi yrittää pysäyttää kädellään pallon, jonka aikuinen tai toinen lapsi potkaisee MAILA JA PALLO 






Lapsi lyö omalla kädellään levossa olevaan paperipalloon Lapsi kuljettaa hernepussia paperilautasella Lapsi lyö ilmapalloa yhdellä kädellä MUUTA: 

Kuljetetaan hernepussia rytmikapulalla Kuljetetaan köysirengasta rytmikapulalla PALLOILU: TASO 2 3‐4 VUOTIAS HEITTO, KIINNIOTTO 

Lapsi heittää itselleen kahdella kädellä Lapsi heittää kahdella kädellä pallon seinää alakautta ja ottaa sen kiinni KULJETTAMINEN 



Lapsi vierittää kädellä palloa viivaa pitkin, penkkiä pitkin ja kohteeseen lapsi vierittää pallon parilleen polviseisonnassa ja seisten Lapsi kuljettaa palloa parin kanssa, pallo eri kehonosien välillä Lapsi pomputtaa palloa kahdella kädellä ja kulkee eteenpäin POTKAISEMINEN, HALTUUNOTTO 

Lapsi potkaisee pallon jalalla parille, kohteeseen, sekä vasemmalla että oikealla jalalla 



Polttopallo Pallokoulu parin kanssa Heitä pallo parin käsistään tekemään koriin ‐ Pallojumppa Tunnelipallo Tulituspallo Viesti, parit ja pallo eri kehonosien välissä Vieritä pallo parin jalkojen välistä, mene itse samaa reittiä ja pysäytä pallo 
Lankapallolla leikkiminen 
Sählypeli Lapsi ottaa pallon haltuun ja pysäyttää pallon jalalla tai polvella MAILA JA PALLO 







Lapsi lyö levossa olevan paperipallon seinään tai kohteeseen Lapsi kuljettaa pientä palloa paperilautasella Lapsi pompottaa palloa lautasella Lapsi lyö sählymailalla paikallaan olevaan palloon Lapsi syöttää pallon parilleen, pysäyttää pallon ja lyö uudelleen MUUTA: PALLOILU: TASO 3 5‐6 VUOTIAS HEITTO, KIINNIOTTO 


Lapsi heittää pallon itselleen varioiden, pompun kautta, ilmasta, yhdellä ja kahdella kädellä Lapsi heittää pallon seinään yhdellä, kahdella kädellä, suoraan ja pompun kautta, ala‐ ja yläkautta Lapsi heittää pallon seinään vaihdellen aloitusasentoa KULJETTAMINEN 




lapsi vierittää pallon kädellään erilaisia ratoja pitkin Lapsi vierittää palloa kehon eri osilta Lapsi pysäyttää pallon eri kehon osilla Lapsi vierittää palloa parin kanssa eri suuntiin Lapsi harjoittelee maalivahtina olemista Lapsi pysäyttää pallon eri kehon osilta Lapsi potkaisee pallon jalan sisä‐ ja ulkosyrjällä Lapsi kuljettaa palloa erilaisilla radoilla Lapsi potkaisee pallon eteenpäin ja juoksee sen kiinni ja pysäyttää pallon MAILA JA PALLO 








Lapsi pomputtaa palloa yhdellä kädellä eri suuntiin POTKAISEMINEN, HALTUUNOTTO 








Lapsi kuljettaa pingispalloa paperilautasella paikallaan ja liikkeessä ja vaihtaa kättä rysty‐ ja kämmenpuolelle Lapsi lyö lautasella pallon seinään Lapsi lyö kädellään pallon ylöspäin tai seinään Lapsi syöttelee parin kanssa jatkuvaa syöttelyä Lapsi lyö sählymailalla maaliin MUUTA: 





Pallonaatta. Heitä pallo korkealle ja tee ilmalennon aikana jokin temppu Pallokoulu Kujanjuoksu Lentopallo Pari vierittää pallon vinoon ja toinen yrittää saada pallon pysäytettyä Ryhmässä piirissä täysi‐istunnassa kylki keskustaan, palloa vieritetään eteen ‐ ja taaksepäin Tulituspallo Koripallo Lankapallolla leikkiminen Pallojen keruu jaoilla kuljettaen ne kotipesään Tulituspallo Keinupeffis Jalkapallo Salkotennis ja sähly VOIMISTELU: TASO 1 0‐3 VUOTIAS PYÖRIMINEN 

Harjoittelee pyörimistä Lapsi kävelee portaissa Lapsi kiipeää matalan esteen yli HYPPÄÄMINEN 

Lapsi harjoittelee hyppyjä itsekseen Lapsi hyppii tasahyppyjä trampoliinilla aikuisen tukemana TASAPAINOILU 





Lapsi kävelee taaksepäin ja sivulle Hernepussin kuljettaminen eri kehon osilta Kyykkyasennossa liikkuminen 

Pyörimistä paikallaan, seisten Kuperkeikan alkeiden harjoittelua, mm. keinuminen paikallaan VÄLINEVOIMISTELU:




Rappukävelyä Ryhmätilassa annetaan lapsen vapaasti kiipeillä Rappukävelyä esim. hernepussi kädessä Tehdään este rata, mistä lapsen tulee mennä. VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU




Paikallaan hyppyjä, esim. laululeikit Aikuinen voi myös hyppyyttää lasta Trampoliinilla hyppyjä aikuisen tukemana: Hyppy alas esim. penkiltä aikuisen tukemana VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:




Lapsi seisoo kahdella jalalla merkin päällä silmät auki ja kiinni Harjoitellaan pyöräilyä istualleen Kävely hyppynarua yms. pitkin. Oman kehon vetämistä käsillä penkkiä pitkin Kekseliäisyys Perusliikuntamuotojen monipuolinen kokeilu Lapsi totuttautuu riippumiseen ja oman kehon kannattelemiseen VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:


Lapsi riippuu hetken käsistään tai jaloistaan aikuisen riiputtamana Lapsi käyttää riippuessaan myötäotetta Lapsi keinuu istualtaan keinussa MUUTA: 

Pyörimistä lattialla maaten VOIMISTELU:
Harjoitellaan pyöräilyä istuen KEINUMINEN, RIIPPUMINEN, HEILUMINEN 



VÄLINEVOIMISTELU:

Kuperkeikan harjoittelu (keinuminen paikalla) KIIPEÄMINEN 

VOIMISTELU:
Hyödynnetään suunnat (eteen, taakse, sivuille) ja tasot (matalana ja korkeana sekä keskitasolla) Aikuisen malli on suuressa roolissa!
Lapsi riippuu hetken tangossa, josta ylettyy varpaat lattiaan VOIMISTELU: TASO 2 3‐4 VUOTIAS PYÖRIMINEN 


Lapsi harjoittelee kädet ja jalat suorina pyörimistä matolla tai lattialla Lapsi harjoittelee pyörimistä kippurana ‐suorana vaihdellen Harjoittelee sekä etuperin ja takaperin kuperkeikkaa KIIPEÄMINEN 



Lapsi kiipeilee puolapuita ylös ja alas Lapsi hallitsee vuoroliikkeen Lapsi kulkee portaissa vuoroaskelin 

Lapsi hyppää tasahypyin sivulle ja samalla etenee viivan tai narun yli Lapsi hyppää yksin tasahyppyjä 


Lapsi harjoittelee yhdellä jalalla seisomista silmät kiinni ja auki Kävelee eri suuntiin jalkaterän eri osilta Polviseisonta/polvikävely, kukkoseisonta Asennon horjuttamisharjoituksia(nassikkapaini) KEINUMINEN, RIIPPUMINEN, HEILUMINEN 






Erilaisten mielikuvien mukaan liikkuminen Sirkusleikit (mielikuvavoimistelu) Tunteiden ilmaisua liikkuessa Uskallusta ilmaista itseään liikkeen avulla VÄLINEVOIMISTELU:



Kiipeilee mm. puolapuita ylös ja alas sekä sivulle Rappukävelyä vuoroaskelin Hyödynnetään erilaiset temppu‐ ja esteradat VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:





Mielikuvat mukaan hyppimisharjoituksiin Harjoitellaan yhdellä jalalla hyppimistä Lapsi riippuu hetken tangossa aikuisen annettua pienen vauhdin/antaa itsekin vauhtia Hyppää laineita hyppynarulla Trampoliinilla hyppääminen Esim. penkiltä alas hyppääminen
VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:






Erilaisten mielikuvien mukaan liikkuminen Tasapainoharjoituksia paikallaan, aluksi seinästä/kaverista tukea ottaen Nassikkapainin alkeet Tasapainolaudalla harjoittelu Penkillä tasapainoilu Tasapainoköysillä harjoitellaan aikuisen tukemana VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:


Lapsi nostaa riippuessaan jalat koukkuun eteensä ja pysyy siinä hetken Lapsi osaa antaa itselleen vauhtia keinussa MUUTA: 
VÄLINEVOIMISTELU:
VOIMISTELU:
Lapsi harjoittelee yhdellä jalalla hyppäämistä TASAPAINOILU 
Tunteiden ilmaisua liikkuessa Pyörimistä niin vaaka‐ kuin pystysuunnassa Kuperkeikka harjoittelua, muista leuka rintaan Lapsi kiipeää vyötärönkorkeuteen esteen yli HYPPÄÄMINEN 
VOIMISTELU:
Sirkusleikit voi yhdistää kaikkiin osioihin (erilaiset mielikuvaleikit) Tangossa ja puolapuissa riippuminen, voi ottaa myös pienen vauhdin Renkaissa keinuminen ja heiluminen riippuen VOIMISTELU: TASO 3 5‐6 VUOTIAS PYÖRIMINEN





Lapsi pyörii lattialla kädet ja jalat suorana Lapsi pyörii lattialla kippurana ‐ suorana vaihdellen 







Lapsi pyörii lattialla pallo jalkojen välissä Haarakuperkeikka Lapsen kulkeminen portaissa on varmaa ja nopeaa VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:



Lapsi kiipeää sujuvasti kaikkiin suuntiin esimerkiksi puolapuilla Rappukävelyportaissa reippaasti Rappukävelyportaissa esim. hernepussi pään päällä Tehdään haastavampia temppuratoja ja otetaan lapset mukaan toteutukseen Lapsi kiipeää köyttä pitkin jonkin matkaa Lapsi kiipeää rinnankorkuisen esteen yli Lapsi hallitsee kehonsa ja näin ollen tekee Erilaisia hyppyjä ja hyppysarjoja Lapsi hallitsee erilaiset hypyt, niin Korkeus‐ ja pituushyppy ja yhdistää niihin juoksun ja ponnistuksen VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:





Hyppyjä eri korkeudelta esim. patjalle Yhdistetään juoksu/kävely ja hypyt Tehdään erilaisia sarjoja Erilaisia hyppyjä trampoliinilla Temppuratojen monipuolinen mahdollistaminen Hyppää trampoliinilla yhdellä ja kahdella jalalla ja tekee trampoliinilla 180 ja 360 asteen käännöksiä TASAPAINOILU 

Tukkipyörimistä lattialla Seinäkäsiseisonnasta kuperkeikka HYPPÄÄMINEN 



VÄLINEVOIMISTELU:

Kärrynpyörä KIIPEÄMINEN 

VOIMISTELU:
Lapsi hyppää yhdellä jalalla eri suuntiin silmät auki tai kiinni Polvivaaka ja Sammakkoseisonta VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:




Asennon horjuttamisharjoitukset(nassikka) Erilaiset vaa’at (mm. polvivaaka) ja sammakkoseisonta Nassikkapaini Tasapainolaudalla harjoittelu Tasapainoliinalla tasapainoilu ilman avustusta Istumaan meno ja ylös nousu kädet puuskassa yms. Tasapainolaudalla harjoittelu Pääseisonta, seinäkäsin seisonta KEINUMINEN, RIIPPUMINEN, HEILUMINEN 




Lapsi ottaa vauhtia ja heiluu riippuessaan Lapsi tekee tangosta tai rekistä riippuessaan kiepin Tekee rekillä oikonojan, kuperkeikan eteen Lapsi ottaa vauhtia köydestä riippuessaan ja hyppää joustavasti alas Lapsi tekee köysillä kuperkeikan eteen ja taakse
VOIMISTELU:
VÄLINEVOIMISTELU:


Riippuu tangossa myös polvitaipeista Lapsi tekee köysillä eteen ja taaksepäin kuperkeikkaa RYTMI JA MUSIIKKI TASO 1 



Harjoitellaan rytmittämään omaa liikkumista Erilaisten rytmien mukaan liikkuminen vapaasti tilassa, selvät rytmimuutokset Piirissä liikkuminen Perusliikuntamuotojen hyödyntäminen mm. satujumpan avulla TASO 2 




0‐3 VUOTIAS 3‐4 VUOTIAS Eläytyminen Sujuva ja rytmikäs liikkuminen Rytmikyvyn kehittäminen, liikkuessa liikerytmin vaihtaminen Musiikin ja liikkeen yhdistäminen Piirissä liikkuminen eteen ‐ ja taaksepäin, sivuttain, ylä‐ ja keskitasossa 








Hyödynnetään lorut ja laulut Käytetään erilaisia musiikkeja ja piirileikkejä Musiikin mukana liikkuminen ja mielikuvien yhdistäminen Rytmiharjoitukset Hidas ja nopea, suoraviivainen ja kaarteleva liikkuminen Rytmitetään omaa liikettä ja yhdistetään rytmi ja liike mm. laulujen ja lorujen kanssa. Liikutaan musiikin tahdissa ja harjoitellaan kuuntelamaan musiikin rytmitystä, esim. hidas & nopea (löytyy mm. Nuoren Suomen cd:ltä) Reaktioleikit Tutustuminen eri tanssilajeihin (valssi, marssi, rock) musiikin kautta TASO 3 





5‐6 VUOTIAS Erilaisten mielikuvien ja musiikin mukaan liikkuminen Tunteiden ilmaisua liikkuessa Uskallusta ilmaista itseään liikkeen avulla Rytmissä pysyminen 



Improvisointi musiikin mukana (esim. tanssikärpänen, mikä tartuttaa liikkeen) Reaktioleikit Liikutaan musiikin tahdissa ja muodostelmissa Yhdistetään musiikkiliikuntaan äkilliset suunnan muutokset Tanssia pareittain ja vapaasti improvisoiden Muodostelmissa liikkuminen MUUTA: 



Musiikkiliikunnan avulla voidaan kehittää rytmitajua, keskittymis‐ ja kuuntelukykyä, reaktio‐ ja koordinointikykyä, kontakti‐ ja kommunikointikykyä sekä liikunnallisia valmiuksia Hyödynnetään suunnat (eteen, taakse, sivuille) ja tasot (matalana ja korkeana sekä keskitasolla) Kekseliäisyys kunniaan Aikuisen malli on suuressa roolissa! TALVILIIKUNTA: HIIHTO TASO 1 


Tasapainon harjoittelua Perusliikuntataitojen vahvistamista Mäenlasku pulkalla ja kelkalla aikuisen avustamana TASO 2 





Turvallinen jarruttaminen pulkalla ja kelkalla Suksiin totuttelu päiväkodin pihalla 








kaatumisleikit lumessa kävelyä syvässä hangessa mäkeen kiipeämistä ja pulkalla laskemista aikuisen kanssa tai yksin jarrutuksen opettelua pulkalla pulkan vetäminen perässä mielikuva hiihtäminen sauvoitta hiihto suksien puhdistaminen hiihdon jälkeen omista suksista huolehtiminen Kaatumisharjoitukset Eteenpäin kulkeminen suksilla Oikea ote sauvoista 5‐6 VUOTIAS Pulkalla seisten laskeminen ja esteiden väistäminen Kaatuminen ja ylösnousu Tasahiihto/vuorohiihto Sauvoitta hiihto Sivuttain nousu/haaranousu Mäenlasku Auraus/jarrutukset Tähtikäännös/lapinkäännös MUUTA: 3‐4 VUOTIAS Omatoiminen mäenlasku pulkalla ja kelkalla TASO 3 







0‐3 VUOTIAS 






muumihiihtotaulut miten kauas kymmenellä potkulla? potkulautaleikki seura johtajaa seikkailu‐/taitorata porttien alta hiihtäminen/laskeminen leikkimieliset hiihtokilpailut TALVILIIKUNTA: LUISTELU TASO 1 



Tasapainon harjoittelua liukkaalla Perusliikuntataitojen vahvistamista liukkaalla Välineillä leikkimistä jäällä Kenkien liu’uttamista jäällä TASO 2 








0‐3 VUOTIAS 3‐4 VUOTIAS Pystyssä pysyminen, aluksi esim. kelkka apuna Ylösnouseminen Oikean asennon harjoittelu Kävelyä luistimilla eri suuntiin Jalan nosto jäästä vuoronperään Eteenpäin luistelu 










kävelyä jäällä pulkan vetämistä jäällä aikuinen vetää lasta pyllyllään jäällä esteiden ylittämistä jäällä seikkailuradat jäällä välineillä leikkimistä jäällä temppuradat mielikuvaliikkumista kaatumisharjoitukset leikin muodossa ylösnousuharjoitukset leikin muodossa musiikin käyttö innoittajana
Paikalla seisten terien kääntely eri suuntiin Polvien joustoa paikalla ja liikkeessä Luistinten kuivaaminen luistelun jälkeen TASO 3 








5‐6 VUOTIAS Liukuminen yhdellä ja kahdella jalalla Oikean luisteluasennon löytäminen Jarrutukset Takaperin luistelu Kyykkyliuku Leikit luistimilla Parin kanssa luistelu Luistimet itse jalkaan ja pois Luistinten omatoiminen huolto MUUTA: 






kyykkyhippa töpselihippa viimeinen pari uunista ulos aasin häntä seuraa johtajaa rusettiluistelu parin kanssa seikkailu/taitorata LUONTOLIIKUNTA: TASO 1 0‐3 VUOTIAS ULKO‐ JA PIHALEIKIT







Kävely, konttaaminen, kiipeäminen, hyppääminen, juokseminen Keinuminen 


Mopoilla ja rekoilla ajaminen ja työntäminen Palloleikit suunnittelen liikuntaa (Valo ry = entinen Nuori Suomi) MLL vanhempainnetti, leikkivinkit, ulkoleikit ulkoliikuntaan tarvittavia välineitä: rekat, mopot, pyörät, pallot, narut, vanteet, muovikartiot, maalit, keinut, kiipeilyteline, hiekkalelut, koripalloteline Ratsastusleikit Esteradat, pujottelu Kolmipyörällä ajaminen RETKEILY JA SEIKKAILU 
Monipuolisessa maastossa/luonnossa liikkuminen pienissä ryhmissä SUUNNISTUS 



Luonnossa liikkuminen Luontopolkuja kehitystaso huomioonottaen. Sisällä tai pihalla tuttujen paikkojen etsimistä liikkumistapaa vaihdellen. Retkeily lähiympäristöön MUUTA: 







Metsämyttynen metsävastaa.net EKO Elmerin leikkejä luontotekemistä (ympäristötietokeskus Moreenia) Aavevuoren seikkailu (Kaartinen Mira) Ylätalon seikkailukansio Esinesuunnistusta pihalla, aikuinen näyttää esimerkiksi käpyä lapselle ja sanoo, että etsi tällainen. olekartalla.fi (rastisuunnitelmat, tuntisuunnitelmat) LUONTOLIIKUNTA: TASO 2 3‐4 VUOTIAS ULKO‐ JA PIHALEIKIT 







Liikkuminen eri tavoin ja eri suunnissa. suunnittelen liikuntaa (Valo ry = entinen Nuori Suomi ) MLL vanhempainnetti, leikkivinkit, ulkoleikit Palloleikit Keinuminen Kiipeäminen Mopoilla ja rekoilla ajaminen ja työntäminen Pyöräily Ruutuleikit, telineradat, naruhyppelyt. Perinteiset pihaleikit (peili, väri yms. ikätasolle sopivat leikit) RETKEILY JA SEIKKAILU 





Liikkuminen monipuolisessa maastossa/luonnossa Luontopolut Seikkailuradat 



Majojen rakentaminen Metsämörri metsävastaa.net EKO Elmerin leikkejä, Aavevuoren seikkailu (Kaartinen Mira) Ympäristötietokeskus Moreenia SUUNNISTUS 



Luonnossa liikkuminen kaikkina vuodenaikoina. Luontopolut. Yksinkertainen kartta sisätiloista ja pihalta. Valokuvasuunnistus pihalla. MUUTA: 
olekartalla.fi LUONTOLIIKUNTA: TASO 3 5‐6 VUOTIAS ULKO‐ JA PIHALEIKIT 






Liikkuminen eri tavoin ja suunnissa Palloleikit Suunnittelen liikuntaa (Valo ry = entinen Nuori Suomi) MLL vanhempainnetti, leikkivinkit, ulkoleikit Keinuminen Pyöräily Yleisurheilu Perinteiset pihaleikit (tervapata, peili, väri yms.) Luonnossa liikkuminen ja marjastaminen Luontopolut Luonnossa selviäminen/yöpyminen Erilaiset seikkailuradat/temput metsässä käyttäen hyväksi puita, kiviä yms. SUUNNISTUS 


Vaella sokkona (köysirata) Mopot, rekat RETKEILY JA SEIKKAILU 






Pihasuunnistus, valokuvasuunnistus Luontopolut Yksinkertaisen kartan avulla metsässä suunnistaminen MUUTA: 








Vaella sokkona(köysirata) Etsi johtaja (johtaja tiputtaa merkkejä, lapset etsivät) Piilosilla metsässä Oravanpolku Metsän oppimispolku (Suomen Metsäyhdistys) Metsämörri olekartalla.fi piilosilla metsässä vaella sokkona ‐köysirata VINKKISIVU: 







Valo ry = entinen Nuori Suomi (kirjat, musiikki, välineet) www.suunnittelenliikuntaa.fi www.metsavastaa.net Suomen Latu Hip hei nyt liikutaan – Liikuntaa ja leikkiä pienissä tiloissa ja liikuntapussit (opinnäytetyö Kirjauksen päiväkodeille) Riihimäen liikuntatoimen ja eri urheiluseurojen kanssa tehtävä yhteistyö Liikuntakirjallisuus Hyödynnä myös internetin hakupalveluita