Messuilla riitti ohjelmaa kaikenikäisille

TORSTAINA 10.9.2015 • Numero 18/2015
Messuilla riitti ohjelmaa kaikenikäisille
T
ervolan yhdeksännettoista
Maaseudulta käsin –messut
onnistuivat lähes järjestäjien odotusten mukaisesti – vain messuvieraiden määrässä jäätiin selvästi kävijäennusteista. Messusihteeri Reetta Kolmonen kertoi kävijämäärän
yltäneen 6000 – 6500 henkilöön.
Parhaana vuonna messukansaa on
lappanut porteista lähes kaksinkertainen määrä. Viime vuosien keskimääräinen yleisömäärä on hätyytellyt 10 000 ihmisen rajapyykkiä.
- Yleisökato johtui melkoisella
varmuudella siitä, että samana viikonloppuna niin Torniossa kuin
Kemissä oli suuria tapahtumia, jotka vetivät runsaasti väkeä. Ilmeisesti ihmisillä ei enää riittänyt sen
paremmin voimia kuin eurojakaan
matkustaa megatapahtumasta toiseen. Tervola jäi tässä kisassa valitettavasti sivusta katsojan rooliin,
mitä tulee väkimääriin, Kolmonen
harmittelee.
Hän on kuitenkin vakaasti sitä
mieltä, ettei menetystä pidä jäädä
murehtimaan ja märehtimään. Ensi
vuonna messuihin kannattaa keskittyä aivan uudella otteella ja mehukkain ideoin. Kolmosen mukaan
tämänkertaisilla Maaseudulta käsin
–messuilla oli paljon hyvää: lapsille ja perheille oli runsaasti ja monipuolisesti ohjelmaa. Lähialueiden
tuottajat olivat pääosin tyytyväisiä,
ja mikä tärkeintä: messuja suosi todella hieno elokuun lopun sää.
- Vielä lauantaiaamuna järjestäjillä oli perhosia vatsanpohjassaan,
sillä päivä valkeni ikävän harmaana ja sää vaikutti epävakaiselta. Pian
pilvet pakenivat pois, ja aurinko alkoi hymyillä. Hienoa messusäätä oli
tarjolla myös toisena messupäivänä,
sunnuntaina. Perheet säteilivät tyytyväisyyttä ja tuotteitaan sekä osaamistaan esitelleet yrittäjät ja firmojen väki levittivät leppoisaa messutunnelmaa rupatellessaan messuvieraiden kanssa, Reetta Kolmonen
luonnehti tunnelmaa.
Messusihteeri Reetta Kolmonen
tähdensi, että Maaseudulta käsin –
messut ovat Tervolalle niin tärkeä
näyteikkuna maakunnan ihmisille, että tapahtumaa kannattaa joka
vuosi kehittää. Maaseudun omaleimaisuus ja vahvuudet ovat edelleen
messujen kulmakivi.
- Messujen suunnitteluun pitäisi päästä nykyistä aikaisemmin.
Tapahtuman markkinointiin tulisi niin ikään panostaa enemmän.
Oma aikani menee melko tarkkaan
messujen juoksevien asioiden junailuun; tapahtuman kehittelyyn ja
ideointiin pitäisi varata enemmän
aikaa, Kolmonen sanoo.
Ter volan messutapahtuma
on vuosien mittaan tullut tutuksi useimmille tervolalaisille. Lähikuntien kylissä on ihmisiä, jotka eivät ole vielä ehtineet tai halunneet
tutustua messutarjontaan.
Kemissä asuva Merja Kaarretkoski lukeutui messujen ensikertalaisiin.
- Olen kuullut tuttaviltani ja ystäviltäni pelkkää hyvää näistä. Siksi lähdin katselemaan ja ihan ostosmielessäkin Louelle. Kotiin viemiseksi löytyi vihanneksia, kukkia ja
leipää. Messujen järjestely on mielestäni hyvin onnistunut, Kaarretkoski kiteytti.
Hänellä oli ”messuoppaana”
messujen metkut perinpohjin tunteva elämänkumppani Arvo Peura.
Arvo on käynyt Tervolan messuilla
vuodesta 1997 lähtien eli ensimmäisistä messuista lähtien.
- Täällä näkee tuttuja ja saa hyvälaatuista syötävää. Hunajan kanssa paistetut nauriit ovat ihan ehdoton juttu. Nämä messut ovat pysy-
Nopsajalka (vas.) bändeineen oli ensimmäisen messupäivän tähtiesiintyjä.
neet pääosin ennallaan, mikä on
kyllä hyväkin asia, sillä monissa tapahtumissa perinteet on heitetty
roskakoriin. Aina sitä jotain tulee
ostettuakin, Arvo Peura haastelee.
Nuorin messukansa vaelsi
esiintymislavan ääreen jo paljon
ennen päätähtien: Nopsajalan ja
Mitran esiintymistä. Viihdemaailman tähtisikermään liittyneet laulajat viihdyttivät messukansaa listahiteillään.
Sadan metrin päässä lavasta pellepariskunta Nelli ja Niilo
hauskuttivat pikkuväkeä lystikkäillä tempauksillaan. Nellin ja Niilon taiteilijanimien takaa paljastui raahelainen pariskunta Päivi ja
Kari Isola.
- Kierrämme päiväkoteja ja erilaisia tapahtumia. Tehtävämme on
jakaa iloa ihmisille. Hauskuutta ei
ole koskaan liikaa tässä yhä kovemmaksi käyvässä maailmassa, pellepariskunta viestitti.
Kotieläinpihalla sai nauttia Hiirimuorin perinnetyönäytöksistä, ja
perheen pienimmät saivat osallistua talutusratsastukseen. Porsaat ja
muut maaseudun eläimet saivat uusia ystäviä. Kaikilla oli hauskaa. ❅
✎ (JJ)
Kukapa ei ihastuisi tähän hyvätapaiseen töpselikärsään!
Väkeä riitti messukujilla ja käytävillä kohtalaisen runsaasti, mutta aiempien vuosien kaltaista vilkkautta ei nähty.
Merja Kaarretkoski ja Arvo Peura viihtyivät hyvin myyntikojujen äärellä.
Velmuilevat pellet: Nelli ja Niilo saivat pauloihinsa messuvieraan jos toisenkin.
Tervolan Palloseura
täyttää vuosia sivut 3-6
2
10.9.2015
Länsi-Pohjan jousikvartetti
Elämän unelmointia
perjantaina 18.9. klo 19 Nuorisoseurantalolla.
Kuva: Janica Karasti
Konsertin kesto n. 70 min, sisältää väliajan.
Vapaa pääsy!
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
www.tervolanseurakunta.fi
JUMALANPALVELUKSET:
Su 13.9. Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo
10, johtaa Heikki Holma, kanttori Marjo Nevala. Kolehti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemiseen Kirkon Ulkomaanavun Säätiön kautta.
Su 20.9. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari
Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Suomen Merimieskirkolle
työhön suomalaisten parissa Merimieskirkon toimipisteissä eri puolilla maailmaa.
Ke 23.9. Viikkomessu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa
Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas.
JUMALANPALVELUKSET:
Su 13.9. Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo
10, johtaa Heikki Holma, kanttori Marjo Nevala. Kolehti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemiseen Kirkon Ulkomaanavun Säätiön kautta.
Su 20.9. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari
Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Suomen Merimieskirkolle
työhön suomalaisten parissa Merimieskirkon toimipisteissä eri puolilla maailmaa.
Ke 23.9. Viikkomessu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa
Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas.
Suomi pörisee yhä vankemmin bioenergialla
M
aaseudulta Käsin –messujen
paneeli pureutui mielenkiintoiseen ja tärkeään aiheeseen: tulevaisuuden energiaan. Paneelin otsikkona oli Millä Suomi pörisee 2030?
Otsikossa oli haastetta riittämiin ja
sanamuoto antoi luvan vähän kevyempiinkin tarkastelukulmiin.
Paneeliin osallistuivat kunnanjohtaja Mika Simoskan juontamassa keskustelutuokiossa keksijä Reijo Hyvönen, kansanedustaja Katri
Kulmuni, Oulun yliopiston projektipäällikkö Juha Roininen, projektikoordinaattori Jarmo Saariniemi
ammattiopisto Lappiasta ja MTK:n
puheenjohtaja Juha Marttila.
Marttila sivalsi heti alkuun, että
on hullua tuoda Suomeen energiaa ulkomailta, kun kotimaistakin on
tarjolla yllin kyllin. Paneelissa puhuttiin paljon muiden muassa turpeesta
– toki paljon muustakin.
- Kun paljon puhutaan turpeesta ja sen käytöstä, joudun tämän tästä toteamaan, että turpeen käyttö on
valitettavasti kytköksissä poliittisiin
päätöksiin. Politiikka on yleensäkin
suurin riski energiaratkaisuja pohdittaessa ja tehtäessä. Brysselin näkökulmasta bioenergia nähdään aivan eri näkökulmasta kuin täällä kotoisessa Suomessamme, Juha Marttila muistutti.
Jarmo Saariniemi sanoi mieltävänsä turpeen eittämättä bioenergiaksi. Hän viittasi Suomen ”valtaviin
turvevaroihin.”
- Olisi hölmöä jättää hyödyntämättä kaikki vihreä, joka voidaan
mädättää ja hyödyntää bioenergiana, Saariniemi muistutti.
Turpeen puolesta liputti myös
Keksijä Reijo Hyvönen (vas.), kansanedustaja Katri Kulmuni, projektipäällikkö Juha Roininen, projektikoordinaattori
Jarmo Saariniemi ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila esittivät näkemyksiään päivänpolttavista energiakysymyksistä.
Juha Roininen muistuttamalla, että
turve on yksi strategisista tavoitteista.
Tosin hän huomautti, että nykyiset
kattilat pitää ensin käyttää loppuun.
- Jokainen uusi suuren luokan
energiainvestointi pitää miettiä tarkoin. Uusiutuvan energian käyttö
tuo paljon työmahdollisuuksia. Pitää kehitellä myös uusia innovaatioita, ja pitää mielessä se, että työtä
saataisiin syntymään tänne energian
alkulähteille mistä raaka-aineet otetaan, Roininen tähdensi.
Keksijä Reijo Hyvönen otti esiin
myös väittelyt turpeen uusiutumisesta. Onko se uusiutuvaa materiaa?
- Turve on 300 miljoonaa vuotta
lähempänä bioenergiaa kuin fossiiliset energialähteet. Turve uusiutuu,
tosin hitaasti, Hyvönen huomautti.
Katri Kulmuni totesi, että biotalous on tärkeimpien asioiden listal-
la myös valtakunnantason päätöspöydissä.
- On haasteellista ratkaista, miten uusiutuvilla energiamuodoilla voidaan ratkaista tulevaisuuden
energiatarpeet. Meille on liian kauan tuotu öljyä ja kivihiiltä, Kulmuni kiteytti.
Marttila esitti pelkonaan myös
sen, että puuta aletaan luokitella ulos
bioenergialistoilta. Puulle haetaan ja
perustellaan mielekkäämpiä ja tärkeämpiä käyttöarvoja kuin sen käyttö olisi energianlähteenä.
- Suomi on uusiutuvan energian
suurvalta. Ei pidä hullaantua halpaan
öljyyn ja kivihiileen; ne ovat halpoja
vain tilapäisesti. Valtiovallan tavoite
on se, että viidentoista vuoden kuluttua Suomessa uusiutuvan energian osuus olisi puolet koko energiantarpeestamme, Marttila korosti.
Pakolaiskysymys puhuttaa ja pelottaa
VIIKKOTOIMINTA:
Ke 9.9. Sairaalahartaus klo 14.
To 10.9. Hartaushetki Kotikullerossa klo 10.30 ja Pihakullerossa klo
11.15. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11.
Su 13.9. Kristittyjen yhteinen rukoushetki seurakuntakeskuksessa klo
15.
Ke 16.9. Sairaalahartaus klo 14.
To 17.9. Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo 10.45. Naistenpiiri seurakuntakeskuksessa klo 18.
To 24.9. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Kerhossa infoa aivoverenkiertohäiriöistä (Länsi-Pohjan Aivoverenkiertohäiriöiset ry)
PÄIVÄKERHOTYÖ:
Päiväkerhot 3–6-vuotiaille: Keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 ja
12.30–14.30, Seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4. Eskarilaiset voivat myös
osallistua iltapäiväkerhoon!
Avoin päiväkerho torstaisin klo 10.00–11.45, seurakuntakeskuksessa. Avoimeen päiväkerhoon voivat lapset tulla vanhempansa tai
hoitajansa kanssa, yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa
kerho-ohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa. Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. Tiedustelut: Leena Holma p. 050 4370006
VARHAISNUORISOTYÖ:
Pe 11.9. Donkkis-kerho klo 12.00-13.30 Kaisajoen koululla
Ti 15.9. Donkkis-kerho klo 14.30-16.00 Pappilassa
To 17.9. Donkkis-kerho klo 13.00-14.30 Mattisen koululla
Ti 22.9. Donkkis-kerho klo 15.30-17.00 Louen koululla
Tulossa: K-12 ILLAT perjantaisin 2.10., 6.11. ja 4.12. Pappilassa
(Vanhan kirkon vieressä). Kellonaika ilmoitetaan myöhemmin. Toiminta
on tarkoitettu kaksitoista vuotta täyttäneille varhaisnuorille. Illan harrasteryhmiä vetävät vapaaehtoiset osaajat. Syksyllä mm. sähkö-, kokkaus-, kässä- ja liikuntaryhmät. Kullakin kokoontumiskerralla osallistutaan yhteen ryhmään. Illan mittaan kokoonnutaan myös yhteiseen raamattuhetkeen ja herkuttelemaan.
NUORISOTYÖ:
Ti 22.9. Nuortenilta klo 18-20 Louen Lappialla
MUSIIKKITYÖ:
Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa.
Lähetyksen Kirppis avoinna ma 7.9.- pe 11.9. klo 10-17 ja ma
14.9. klo 10-15. Kirppikseltä varattavissa tanko tai pöytä, tiedustelut Arja Heikkinen, p. 050 4370011.
DIAKONIATYÖ:
Ke 23.9. Kemi-Tornion rovastikunnan näkövammaisten virkistyspäivä Tervolassa. Päivä alkaa klo 10 viikkomessulla, jonka jälkeen
ruokailu ja yhteistä ohjelmaa. Ilmoittautumiset Elina Volotiselle 16.9.
mennessä p. 050-4370004. Muistathan ilmoittaa myös mahdolliset erityisruokavaliot, päivän hinta 12 euroa.
TOIMITUKSET:
Haudattu: Tauno Johannes Pihlajamaa 87 v, Saara Anneli Sunnari 77
v, Kaino Elina Tervapuro 75 v.
Saana Nousiainen
Jouni Mommo
Matti Peltoperä
S
paljasti, että huoli on suuri ja tilannetta arvioitiin varovasti.
- Ei Tervolaan tarvita pakolaisia. Kyllä se riittää, että suuremmat
paikkakunnat, joissa on jo valmiit
vastaanottokeskukset, hoitavat tämän asian. Ei ole järkeä, että pienille paikkakunnille, kuten Tervolaan, otetaan väkeä, joka vain kasvattaa rikollisuutta, kauppareissullaan yhytetty Jouni Mommo totesi tiukasti.
Kirkonkylässä asuva AnnaMaija Rajala on pohtinut pakolaiskysymystä monelta kantilta. Hänen
mielestään on tärkeätä pitää erillään todelliset avun tarvitsijat ja paremman elintason perässä kulkevat ihmiset.
- En ottaisi pakolaisia kotiini, mutta autan muuten parhaani
mukaan. Jos Tervolaan otetaan pakolaisia, heille pitäisi olla töitä; se
on melkoinen ongelma, kun töitä
ei tahdo näinä aikoina olla kenellekään. Isäni tuli aikoinaan Petsamosta monen mutkan kautta tänne.
Vaikka se on eri asia kuin pakolaisuus, auttaa tällainen kokemus ymmärtämään, miltä omilta kotiseuduilta lähteminen tuntuu ja mitä
ongelmia siitä seuraa. Ihmisiä pitää
auttaa, lähtivätpä he mistä tahansa.
Eipä ole viisastenkiveä siinä, että
mihin heitä täällä Tervolassa voitaisiin sijoittaa. Näistä pakolaisasioista puhutaan tänä päivänä mitä vaan.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kannattaa ottaa asioista
selvää ennen kuin ottaa kantaa näihin kysymyksiin, Rajala pohdiskeli.
Töistään palailemassa ollut Saana Nousiainen pitää pakolaiskysymystä vaikeana.
- Jos Tervolaan perustettaisiin
vastaanottokeskus, sen pitäisi olla
riittävän suuri. Vaikea sanoa äkikseltään, löytyisikö Tervolasta sopivaa paikkaa. Minulla ei ole mitään
pakolaisia vastaan, mutta asumaan
en heitä luokseni ottaisi; ehkä jonkin orpolapsen kohdalla voisin tehdä poikkeuksen, Nousiainen sanoo.
uuriin mittasuhteisiin paisunut
pakolaistilanne tuntuu olevan
miltei jokaisen kansalaisen huulilla
– myös Tervolassa. Euroopassa on
herätty tilanteeseen, kun hätää kärsivät ihmiset ovat lähteneet elinsijoiltaan kohti Eurooppaa. Aiemmin
olemme nähneet vain välähdyksenomaisia kuvia pakolaisleireiltä, jotka ovat sijainneet tuhansien kilometrien päässä vauraista Euroopan
maista. Pakolaiset eivät ole aiemmin
hallinneet suurimpia uutisotsikoita.
Nyt kaikki näyttää muuttuvan.
Monissa Suomen kunnissa on
ryhdytty pystyttämään vastaanottokeskuksia ja vielä useammissa mietitään, miten suurin joukoin Pohjolaan ja tänne Pohjan perille pyrkiviä pakolaisia voitaisiin auttaa.
Moni näkee tulijoiden sijoittamisen
mahdottomaksi ”kun ei ole tiloja ja
omassakin maassa on hädänalaisia ihmisiä.”
Tervolassakin pakolaistilanne
on ykkösaiheita päivän keskusteluissa. Nähdyt uutiskuvat esimerkiksi Unkarista ovat järkyttäneet,
samoin Välimeren rannalle huuhtoutuneet pakolaislapset. On puhuttu, että Suomeen tulisi viitisentoistatuhatta pakolaista. Se olisi kourallinen ihmisiä kuntaa kohti – ei tunnu ratkaisemattomalta ongelmalta?
Viime viikolla Jokiposti toteutti
pikagallupin ihmisten tuntojen kartoittamiseksi. Vaikka otos pieni, se
Mistä sitten saadaan rahaa uusiin energiainvestointeihin?
Jarmo Saariniemen mielestä investointien tulemisen keskeiseksi
kriteeriksi tulisi nostaa investointien työllisyysvaikutus. Roininen tähdensi, että tukieurot tulevat vain talouden kasvusta.
- Meillä on hyviä ekonomisteja,
jotka osaavat nämä perusteet laskea.
Aika ikävä fakta tosin on se, että pkyrityksistämme vain 14 prosenttia
on vientiyrityksiä, mikä on kansainvälisestikin katsoen erittäin vähän.
Tämä on kovin hankala yhtälö, koska meillä kuitenkin on paljonosaavia ihmisiä; heille on vain löydettävä
kohteet, joista saataisiin tulevaisuuden menestysyrityksiä ja hyviä työllistäjiä, Oulun yliopiston projektipäällikkö Juha Roininen, painotti. ❅
✎ (JJ)
Kauppaliikkeessä työskentelevänä Nousiainen on havainnut, että
pakolaisuudesta on tullut pitäjässä
iso puheenaihe. Ihmisten kohtalo
on koskettanut ja herättänyt myös
paljon ihmettelyä.
- Varsinkin ikäihmisten suusta on välittynyt myös pelkoa, eikä
ennakkoluuloiltakaan ole välttynyt.
Mahdollinen pakolaisten tulo Tervolaan olisi uusi asia pitäjän asukkaille. Siinä olisi paljon opeteltavaa puolin ja toisin, Jaana Nousiainen muistutti.
Tervolan suurta eläkeikäisten
ihmisten joukkoa gallupissa edusti
Matti Peltoperä. Hän ei lämmennyt ajatukselle pakolaiskeskuksen
perustamisesta Tervolaan, mutta vaikeassa tilanteessa olevien pakolaisten auttaminen on Peltoperän mielestä kuitenkin kansalaisvelvollisuus.
- Ainahan omillakin seuduilla
autettavia riittää, mutta pitää muistaa, että kaukomailta saapuvilla pakolaisilla on aivan eri luokan ongelmat. He kamppailevat henkiin
jäämisestään, ja monet jäävät matkan varrelle. En ole ajatellut, mihin
täällä Tervolassa heitä voisi sijoittaa. En ole kovasti tulokkaita vastaan, jos vain tiloja löytyy. Meille
ei voi ottaa, kun olemme vaimon
kanssa jo yli 80-vuotiaita, Peltoperä muistuttaa. ❅
✎ (JJ)
Järkkä saatiin
paraatikuntoon
T
ervolan Järjestötalossa aloitettiin alkukesästä suurehko remonttioperaatio, joka saatiin kesän
päätteeksi valmiiksi. Salin seinät
maalattiin ja tila kalustettiin. Järkän
ravintolapuoli ja eteistila saivat uuden lattian. Ravintolaan hankittiin
myös uudet kalusteet. Järjestötalon
tiloja on stailattu muiltakin osin.
- Talkootunteja karttui juhannuksesta lähtien reippaat viisisataa. Talkoissa oli mukana keskimäärin 5-10 henkilöä talkoopäivää
kohti. Kahden kuukauden touhuaminen on nyt saatu maaliin, ja on
juhlan aika, Tervolan Järjestöyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Puikko kertoo.
Juhlalla hän tarkoittaa avointen
ovien tapahtumaa, joka järjestetään
tulevana sunnuntaina kello 12 alkaen. Tapahtuma liittyy valtakunnalliseen seurantalopäivään. Lohikeitolle ja kampanisukahveille toivotaan
runsaasti kävijöitä. ❅
✎ (JJ)
Tepsiläinen
Tervolan Palloseura 40 vuotta
Tervolan Palloseura on pirteä nelikymppinen
Sananen
puheenjohtajalta
S
yntymäpäiviään viettävä Tervolan Palloseura on
saanut kokea monenlaista taipaleensa aikana. Pienen kylän oma seura on aina, kuin ihmeen kaupalla, saavuttanut
menestystä ja huomiota sitkeydellään, periksiantamattomuudellaan ja edustavilla urheilijoillaan.
Seuramme on niittänyt
menestystä etenkin tyttöjen ja
naisten kaukalopallossa mutta
myös jalkapallossa, josta on
tullut uusi johtotähti.
Jalkapalloilijoiden talven
täyttää futsal, jonka myötä kesän jalkapallokauden aloittaminen on helpottunut ja pelaajien taito kasvanut. Futsalissa
seuran joukkueet ovat osallistuneet eri sarjoihin aina SMturnausta myöten.
Tervolan Palloseuran jalkapalloilijoista on kysyntää,
ja seuran maine taitopelaajien
kasvattajana on myötätuulessa. TePS tukee junioreidensa
kehitystä: seurasta on myös
helppo edetä tarvittaessa esteettömästi isompiin seuroihin
ja kovempiin peleihin.
Roolimme kasvattajaseurana on vahvistunut myös sitä
kautta, että yhä useampi juniori jatkaa peliuraansa muualla sen jälkeen, kun Tervolasta ei enää saada ikävuosijoukkueeseen tarvittavaa määrää
pelaajia.
Suomalaisia puhuttaa paljon liikkumattomuus: lasten
ruutuaika on lisääntynyt ja liikkuminen on vähentynyt, mikä
heikentää motorisia taitoja. Liikunnallinen elämäntapa opitaan varhain.
Tervolassa voi aloittaa helposti liikunnan harrastamisen.
Uusitut urheilupaikat tuovat
monipuolisia mahdollisuuksia
aloittaa tai jatkaa jo aloitettua
liikuntaharrastusta. Keskusurheilukentän remontti, kuntosalin uudet ja avarat tilat
sekä ulkoilureitistön laajentaminen mataloittavat aloittamisen kynnystä.
Uusi katettu kaukalo toivottavasti sytyttää uudelleen
henkiin kaukalopallon harrastamisen, ja jääkiekkoonkin on
mahdollista nyt panostaa. Lapinniemen koulun kentän tekonurmi on ollut aktiivisesti käytössä. Ilahduttavaa on,
että myös ikämiehet ja naiset
ovat etsineet pölyttyneet nappulakengät jalkaansa ja jatkaneet harrastustaan uudistetulla kentällä.
Tervolalaisena olen erittäin tyytyväinen liikuntapaikkojen edullisuuteen. Vuorojen
varaaminen kentille ja kaukaloon on ilmaista, ja kuntosaliharjoittelukin on hyvin edullista. Toivottavasti kenttävuorot ovat jatkossakin maksuttomia, ja paikkakuntalaiset osaavat arvostaa liikuntamahdollisuuksiamme.
Urheiluseurat eivät toimi ilman vapaaehtoisia ja innokkaita valmentajia sekä taustavoimia. Tervolan Palloseurassa
valmentajat ja huoltajat pyörittävät toimintaa täysin palkatta, joten heidän ja vuokrattomien liikuntapaikkojen ansiosta urheiluseuratoimintaan
osallistuminen on halpaa.
Puheenjohtajana haluan
kiittää kaikkia vapaaehtoisia
K-Market Tervolan
väki onnittelee
40-vuotisjuhlaansa viettävää
Tervolan Palloseuraa!
T E RVO L A
Tervolan Palloseuralla on riveissään innokkaita junioripelaajia. Kaikkiaan eri ikäluokkien joukkueita on neljä.
sadoista, jopa tuhansista työtunneista seuramme ja paikkakuntamme lasten ja nuorten hyväksi. Samalla toivon
uusien pelaajien ja vanhempien innostuvan toiminnastamme . Jokaisessa joukkueessa
on tilaa teille!
Vaikka liikunnallinen elämäntapa opitaan jo nuorena,
koskaan ei ole myöhäistä ottaa ensimmäistä askelta. Uusitut liikuntapaikkamme ovat
kokeilemisen arvoisia!
Nähdään kentillä!
Liikuntaterveisin
Arja Oja
Tervolan Palloseuran
puheenjohtaja
40-vuotisjuhla
keskuskentällä 12. syyskuuta
Tervolan Palloseuran 40-vuotisjuhlia vietetään
monipuolisen tapahtuman merkeissä
keskusurheilukentällä lauantaina 12. syyskuuta kello 14-17.
Ohjelmassa on muun muassa liikuntaa pallon parissa,
hernekeittotarjoilu, palkitsemisia ja muistamisia sekä juhlakahvit
Tilaisuus on kaikille avoin
Mahdolliset muistamiset seuranjunnutilille
OP FI07 5463 0820 0012 52.
Tepsiläinen
4
Tervolassa on
panostettu
liikuntaan
K
un Tervolan Palloseuran
toiminta käynnistyi vuonna 1975, toimi ainoana harjoitus- ja ottelukenttänä Lapinniemen koulun hiekkakenttä.
Kunnoltaan ja pintamateriaaleiltaan kenttä ei ollut järin laadukas, mutta pelaajien intoa se
ei hidastanut.
Vuonna 1982 valmistui
keskusurheilukenttä huoltorakennuksineen, joka tarjosi jalkapalloilijoille mahdollisuuden
myös nurmella pelaamiseen.
Tämän jälkeen liikuntapaikkarakentamisessa seurasikin
pitkä tauko, jolloin kunta investoi voimakkaasti sosiaali- ja
terveyspuolen kohteisiin. Vuodesta 2007 lähtien liikuntapaikkarakentamisen tahti onkin ollut hurja.
Kaikkien nykyisten koulujen yhteyteen on rakennettu lähiliikuntapaikat hiekkakenttineen, yleisurheilun suorituspaikkoineen ja leikkitelineineen, viimeisimpänä Lapinniemen koulun piha-alueelle
2014. Sinne saatiin Ässäkenttärahoituksen tuella myös jalkapalloareena.
Lapinniemen koulun hiekkakenttä peruskorjattiin 2012
ja sen toiseen päähän raken-
nettiin junnumitoituksella oleva tekonurmikenttä. Tämä investointi on kohentanut melkoisesti jalkapalloilijoiden olosuhteita.
2013-2014 peruskorjattiin keskusurheilukenttä pohjarakenteita myöten. Keskusnurmi uusittiin ja suorituspaikat saivat uuden Novotan –pinnoitteen.
Samaan aikaan peruskorjattiin ja rakennettiin kirkonkylän kuntoratalatu, jolla on nyt
mittaa kaikkiaan 4.2 km. Katetun kaukalon päälle saatiin halli tervolalaisten nuorten innokkaalla työllä.
Kaikkiaan näiden seitsemän
hurjan liikuntapaikkarakentamisvuoden aikana kunta käytti liikuntapuitteiden parantamiseen yli 3 miljoonaa euroa. Rakentamisavustuksia kohteisiin
saatiin liki miljoona.
Näiden investointien ansioista tervolaisilla liikunnanharrastajilla ja kuntoilijoilla onkin
maakunnan ykköskastissa olevat liikuntapaikat. Toivottavasti ne tulevat olemaan ahkerassa käytössä.
Tarja Leinonen
sivistysjohtaja
Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi
Osuuspankin talo, puh. 016-438 100. Palvelemme ark. 9–16, la 9–13
10.9.2015
Junnutreeneissä onnistumisen iloa
Seuran kahdessa nuorimmassa ryhmässä tyttöjä ja poikia
Sofia Männikkö (oik.) syöksyy pallolle tukka hulmuten, vierellä Siiri Ranta, Abel Vaara ja Leevi Rautio.
T
ervolan Palloseuran kaksi
nuorinta ikäryhmää ovat
2007-2008 ja 2005-2006
syntyneet lapset. Ryhmissä
harjoittelee sekä tyttöjä että
poikia.
Painopiste näiden ryhmien harjoittelussa on jalkapallon perustaitojen, kuten syöttöjen, kuljetusten, potkujen ja
haltuunottojen harjoittelussa
sekä henkilökohtaisen pallonhallinnan kehittämisessä.
Lisäksi harjoitellaan liikkumista edistäviä taitoja kuten
erilaisia juoksuja, käännöksiä,
hyppyjä, venyttelyjä ja kestävyyttä. Pallon käsittelyyn liittyviä harjoitteita tehdään vielä
tässä vaiheessa paljon.
Jokaisella pelaajalla on
pallo ja kosketuksia palloon
pyritään saamaan paljon. Pelit toteutetaan sovellettuina
pienpeleinä 1 vastaan 1 ja 2
vastaan 2 . Pelikäsitystä opetellaan 4 vastaan 4- ja 5 vastaan 5-peleissä, joissa on mukana jo maalivahti.
Harjoituksissa on paljon leikinomaisuutta. Treeneissä pitää olla hauskaa ja niistä pitää
jäädä hyvä mieli, jotta kipinä
seuraavaankin harjoitukseen
löytyy. Onnistumisista tuuletellaan eikä epäonnistumisia
jäädä murehtimaan.
2005-2006 syntyneiden
joukkue on harjoitellut kerran viikossa jo kolmen vuoden
ajan ympärivuotisesti. Talvisin harjoitellaan Lapinniemen
koulun salissa ja kesäisin te-
Henri Alamikkotervo haluaa kehittyä koko ajan paremmaksi
TePS:n lahjakkuuden haaveena on päästä
nuorten maajoukkueeseen
H
Henri Alamikkotervo harjoittelee paljon myös vapaa-ajallaan.
enri Alamikkotervo on Tervolan Palloseuran tämän
hetken kirkkain tähti. Nuoresta
iästään huolimatta Henri on jo
voittanut Suomen mestaruuden taitokisoissa vuonna 2011
ja pari vuotta myöhemmin samaisista kisoista kaulaan pujotettiin hopeamitali.
Tänä vuonna Henri on osallistunut myös piirijoukkueen
peleihin ja kertoo, että seuraavana tavoitteena on vakuuttaa piirijoukkueen valmentajat ja muut nuorisomaajoukkueen kokoonpanoon vaikuttavat henkilöt. Haaveena olisi
pelata Suomen nuorisomaajoukkueessa.
Tervolan Palloseurassa
Henrin valmentajana toimivan
Matti Mäki-Ison mukaan Henri
on taitavajalkainen poika, joka
ottaa kentällä pelikaverit huomioon ja jaksaa harjoitella paljon myös vapaa-ajallaan.
Omien sanojensa mukaan
Henriä on kiinnostanut aina
potkia palloa ja kehittyä aina
vain paremmaksi pelaajaksi.
Neljävuotiaasta asti hän on
ollut mukana joukkueen harjoituksissa ja vapaa-aikanaan
opetellut kikkoja Youtube-videoiden innoittamana.
Henri on pelannut jo piirijoukkueessa.
Tulevaisuuteensa poikkeuksellisen lahjakas tervolalaispoika suhtautuu avoimin
mielin.
– En ole vielä miettinyt tarkemmin tulevaisuutta tai ammattilaisuraa. Tällä hetkellä
tarkoitus on pelata kovaa ja
katsoa mihin se kantaa, Henri kertoo.
VIIVI ALATALO
©
Solidet 2015
konurmella. Valmentajana on
Olli Hemminki.
2007-2008 syntyneiden
joukkueen harjoituksia on ollut kahtena kesänä jalkapallokoulun merkeissä tekonurmella. Tämän syksyn aikana on tavoitteena pelata ensimmäiset pelit eri seurojen joukkueita vastaan. Valmentajina ovat
Raimo ja Antti Tumelius.
Tilaa joukkueissa on ja uusia pelaajia sopii hyvin mukaan. Tervetuloa.
Tepsiläinen
10.9.2015
5
Erotuomari – pelikentän opettaja
www.lapinkansa.fi
www.pohjolansanomat.fi
E
rotuomarin tehtävä on todella monipuolista; täytyy
olla päättäväinen, ohjaava ja
auttava. Täytyy olla valmis nopeisiin tilanteiden muutoksiin
ja auttamaan loukkaantumisen
sattuessa. Mitä nuorempia pelaajat ovat, sitä opettavaisempi tuomarin pitää olla.
Aloitin itse tuomaroinnin
15 -vuotiaana ja olen puhaltanut nyt kuusi vuotta. Erotuomarikoulutus sisältää kaksi osaa: peruserotuomarikou-
lutuksen ja jatkokoulutuksen.
Peruskoulutus kesti muutaman päivän. Iiltaisin kävin pari
tuntia Kemissä opettelemassa
sääntöjä.
Koulutukseen kuuluu myös
kenttäkoulutus, jossa opetetaan liikkumista kentällä ja
avustavan erotuomarin lipun
käyttöä. Peruskoulutuksen lisäksi täytyy kerran vuodessa käydä jatkokoulutus, joka
on yhden illan rykäisy. Jatkokoulutuksessa käydään läpi
sääntömuutoksia ja syvennetään oppia.
Tykkään olla tuomarina. On
mukavaa päästä opettamaan
ja auttamaan lapsia ja nähdä
nuorten kehittyvän huippupelaajiksi.
On myös mukava saada
kehuja omasta toiminnasta.
Tervolassa niitä saakin todella paljon. Myös moitteet on
osattava ottaa vastaan. Se oli
aluksi vaikeaa, mutta nykyään
osaan ottaa kritiikin vastaan
paljon kypsemmin.
Suosittelen erotuomarikoulutukseen menemistä kaikille nuorille futaajille, joita
kiinnostaa ohjata peliä ja jotka eivät pelkää toisten kommentteja. Erotuomarina oleminen kasvattaa luonnetta ja
sen ohessa saa mukavasti rahaa lompakon täytteeksi.
kuussa TePSin C-tytöt osallistuivat Pohjois-Suomen mestareina SM-kisoihin Tampereen
Pirkka-hallissa. Tytöt etenivät puolivälieriin asti, jossa tuli
tappio Tampereen Ilvekselle.
Huikea suoritus tytöiltä sijoittua SM-kisoissa 5-8 joukkoon.
Tulevaisuudessa futsal
saattaa olla ainoa laji, johon
TePSillä riittää pelaajia osallistua piirisarjatoimintaan. Futsalissa tarvitaan kentälle vain viisi pelaajaa, jotta peli saadaan
käyntiin.
Tervolan salitilanne futsalin kannalta on huono, koska
Lapinniemen koulun sali on liian pieni virallisten otteluiden
pelaamiseen. Tulevana talvena
on myös vaikea saada tepsiläisille salivuoroja, koska kunnan
isoin sali on täyteen varattu eri
käyttäjillä.
Tervolan kunta on mahtavasti panostanut liikuntarakentamiseen viime vuosina. Olisiko vuosikymmeniä mietityn
Meille voit soittaa koska
tahansa
Ajanvaraukset, korttiongelmat ja useat muut akuutit pankkiasiat voit hoitaa puhelimitse nyt mihin vuorokaudenaikaan tahansa, myös viikonloppuisin. Asiakaspalvelumme henkilöasiakkaille suomeksi 0200 3000 on avoinna ma–su 24 h/vrk.
Teemme sen mahdolliseksi
Aleksi Tumelius
Kemin erotuomarikerho
FUTSAL –
menestyslaji nyt ja tulevaisuudessa?
N
oin kymmenen vuotta sitten tepsiläiset vaihtoivat talviharjoittelussa karvapallot futsalpallohin, jotka eivät pomppi niin paljon kuin tavalliset pallot. Samalla otettiin käyttöön myös futsalin
säännöt. Nämä kaksi muutosta
toivat talven salipeleihin järkeä
ja pelaajien pelikäsitys sekä
syöttötaidot paranivat ihan
silmissä.
Futsal-taitojen kasvaessa
TePSin joukkueita alkoi osallistua turnauksiin ja Suomen
Palloliiton Pohjois-Suomen piirin sarjoihin. Yhden harjoitteluvuoden jälkeen oranssit ovat
menestyneet erinomaisesti.
Piirinmestaruuksia ja turnausvoittoja on saavutettu useita.
Kuluvan vuoden maalis-
Nordea Pankki Suomi Oyj
Erotuomarin on totuteltava sekä kehuihin että haukkuihin.
Kemi
Keskuspuistokatu 2
0200 3000
nordea.fi
monitoimihallin rakentaminen
jo ajankohtainen, jotta TePSin
oranssipaidat menestyisivät
tulevaisuudessakin futsal- ja
futiskentillä.
Weber_45x100_4-v.indd 1
8/24/2015 1:15:02 PM
TERVOLA, KURJENTIE 1
MA–PE
LA
SU
7–21
7–18
12–18
Tilannekuva futsalpelistä TePS-Tampereen Ilves.
p. 016-439 221
TAKSI
Pekka Kähkönen
Tervola • P. 050 430 6006, 0400 391 757
Alatalon Mylly Oy
1963–2015
Tervetuloa syömään!
Jauhot, ryynit, hiutaleet
Rahtijauhatus
044-291 8011
Tepsiläinen
6
10.9.2015
Valokuitua
kotiin
tuotuna.
Onnittelut
40-vuotiaalle
ja intoa
tärkeään tehtävään
tulevinakin vuosina!
NESTE TERVAKUKSA
Siltatie 1, 95330 TERVOLA
Puh. 016-435 511
<+7(<67,('27
Hoida metsäasiasi kätevästi
verkossa! Katso löytyvätkö
sinunkin metsäsi jo palvelusta
www.metsään.fi
7HUYRODQ.RQHSDMD2\
.RQHSDMDQWLH
7HUYROD
3XKHOLQ
)D[
WHUNR#WHUNRLQHWIL
ZZZWHUYRODQNRQHSDMDIL
Asiakastuki: 029 432 409 | [email protected] | www.metsäkeskus.fi
Parturi-Kampaamo
Pirjo Rantatorikka
:::7(592/$1.21(3$-$),
Toteutus: HD Markkinointi 2013
Jurvantie 10, 95300 TERVOLA, p. 0400-267 231
RAKENNUSSUUNNITTELU
OLAVI
JESTILÄ KY
Puh. 0400 812 248
Kauneus- ja Jalkahoitola
Tervetuloa,
soita tai käy
Marjut Rovanperä
040 5255 669
Osuuspankin talo
SKY-kosmetologi, jalkojenhoidon AMT, parturi-kampaaja
Juhlalehden kokosivat:
Raimo Tumelius, Matti Mäki-Iso, Raimo Ahonen
ja Juha Lampela
TERVOLAN SÄHKÖ
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
TePS:n kotisivujen osoite:
http://tervolanpalloseura.sporttisaitti.com/
7
10.9.2015
Tervolan kunta julistaa
kylätoimikuntien ja kyläyhdistysten
haettavaksi
KUNNANVALTUUSTON
KOKOUS
pidetään kunnanvirastolla, kunnanvaltuuston kokoussalissa
torstaina 24. päivänä syyskuuta 2015 alkaen klo 18.00. Kokouksen asialuettelo pidetään nähtävänä kunnan ilmoitustaululla 17.9.2015 alkaen.
AVUSTUKSET KYLIEN
VIIHTYISYYTTÄ LISÄÄVIIN HANKKEISIIN
Kokouksesta laadittava pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallintojohtajan virkahuoneessa 30.9.2015 klo 12.00-15.00.
Tervolassa 10.9.2015
Vapaamuotoiset hakemukset tulee jättää 16.10.2015 mennessä kunnanviraston neuvontaan tai osoitteella Tervolan
kunta, Kunnanhallitus, Keskustie 81, 95300 TERVOLA.
Markku Alatalo, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
KERRO MIELIPITEESI
KESKUSTIEN NIMEN
MUUTTAMISESTA
Keskustien osoitenumerointi tulee muuttumaan, jos Palonperän alueella sijaitsevan Keskustien eteläosan nimi muuttuu Palonperäntieksi meneillään olevassa asemakaavamuutoksessa.
Keskustien pohjoisosaan v. 2014 valmistuneen asemakaavamuutoksen yhteydessä entinen Kurjentien osuus muuttui Keskustieksi. Mahdollinen Keskustien nimen muuttaminen on nyt käynnistynyt valtuustoaloitteesta ja se kohdistuisi vain Keskustien pohjoisosaan välille Siltatie - Itäpuolentie.
Pyydämme kuntalaisilta, yrityksiltä ja järjestöiltä kannanottoja Keskustien pohjoisosan nimen muutostarpeesta sekä ehdotuksia uudeksi nimeksi.
Kannanotot pyydämme toimittamaan kirjallisesti tekniselle
osastolle 25.9.2015 mennessä os. Tervolan kunta, Tekninen
osasto, Keskustie 81, 95300 TERVOLA tai sähköpostitse tervolan.kunta@tervola.fi.
TEKNINEN LAUTAKUNTA
KIINNOSTAAKO TUKI
TAI SIJAISPERHETOIMINTA?
Valtakunnalliseen Ajoissa kotiin -kampanjaan liittyvä tiedotustilaisuus Tervolan kirjastolla keskiviikkona 16.9.2015 klo
15–17.
Tietoa sijaisvanhemmuudesta ja tukiperhetyöstä sekä mahdollisuus jättää hakemus valmennukseen.
Paikalla seudullinen sijais- ja tukiperhetyöntekijä sekä
sosiaalityöntekijä-koulukuraattori.
TERVETULOA!
Hakemukseen tulee liittää hyvät perustelut ja kustannusarvio.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Marjatta Vaajoensuu, marjatta.vaajoensuu@tervola.fi, p. 040 764 0237.
ululaisen kirjailijan, Jukka
Tuohinon, viikon takainen
esitelmöinti-ilta Tervolan kirjastossa oli mielenkiintoinen ja houkutteli kirjaston pienen lukusaliin
liki kaksikymmentä kuuntelijaa.
Tuohino on vienyt läpi valtavan urakan selvitellessään Rovaniemen Misin Karjalaisten kantaisän, Hannu Pekka Karjalaisen
(1894-1958), esivanhempien elämäntaipaleita; nämä esivanhemmat tulivat aikoinaan pohjoiseen
rohkeina uudisraivaajina pääosin
Savosta ja Karjalasta.
He elivät elämänsä ja kuolivat,
mutta juurtuivat aikojen kuluessa Kemijoen törmään ja muualle
laajaan Lapin maahan, joka ulottui Kemijokisuusta aina Sompion
ikikorpiin asti.
Jukka Tuohino on käynyt läpi
mittavan määrän arkistoja ja muita tietolähteitä selvitellessään Lapin lukuisten sukujen, kuten Karjalaisten, Ruokamoiden, Halosten,
Pelkosten, Oinaiden, Saunavaarojen, Karvosten, Pullien, Mursujen,
Tervojen, Franttien, Räisästen,
Pätsien ja monien muiden sukujen jättämiä jälkiä Pohjoisen selkosille, kyliin ja taajamiin.
Monet Tuohinon käsittelemät
suvut ulottuvat juuriltaan aina
1500-luvulle asti. ”Elämä antoi ja
elämä otti, mutta sitkeästi nämä
ihmiset olivat kiinni ajassaan”,
Tuohino kirjoittaa. Hän julkaisi
hiljattain omakustanteensa teok-
sensa Juurtuneet Kemijoen törmään. Tuohino esitteli kirjaansa
tervolalaisille.
Tervolalaisia kiinnostanee erityisesi Tervolan Tervoja esitellyt kirjan luku. Kirjailija viittasi
muiden muassa Isonvihan aikaan
1700-luvun alkuvuosiin. Yksi
Isonvihan ajan lukuisista uhreista
oli Matti Ollinpoika Tervo, jonka kohtalona oli saada surmansa
vainolaisten käsissä ollessaan jo
ikämies, 80 vuoden iän saavuttanut. Tuolloin vainolainen hyökkäsi Lapinniemen (joka oli nykyistä
Tervolan keskustaa, Kirkonkylää)
ja Ylipaakkolan kyliin. Hitaimmat asukkaat surmattiin armotta.
Tervolassa tapettiin tai kidutettiin
hengiltä vuoden 1716 alkupuolella ainakin 19 ihmistä – niin nuoria kuin vanhoja. Tunkeutujat liittyivät väkivaltaisen venäläismiehityksen aikoihin.
Kirja kertoo myös rohkeasta
miehestä, Olli Tervosta, joka pakotettuna rakentamaan Oulun linnaa vuonna 1605 uhmaa linnan
rakennuttajaa Isak Behmiä ja oli
menettää siinä kahinassa henkensä kapinasta syytettynä. Olli Tervon onni oli se, että Ruotsin kuningas Kaarle IX armahti hänet
ja lähetti kotiin. ❅
✎ (JJ)
NUORKKA
13–19 –vuotiaille tarkoitettu Nuorkka on avoinna:
ma klo 17.30–20.30
ke klo 14-20.30
pe klo 17.30-20.30
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivä nuorisotyö toimii Tervolassa. Kohderyhmänä ovat seudulla
asuvat 15–29 -vuotiaat nuoret, jotka ovat työn, koulutuksen
tai muun aktiivisen toiminnan ulkopuolella tai vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle. Yhteyttä voi ottaa nuori itse tai joku muu
nuoresta huolissaan oleva henkilö. Etsivä nuorisotyöntekijä Satu
Karvonen p. 040 1519735, [email protected], Facebookissa Tervolan Etsivä Nuorisotyö.
SUOMIMIES SEIKKAILEE
SuomiMies potkii
liikkeelle
S
uomiMies seikkailee –tapahtuma saapuu lauantaina 19.9. ensimmäistä kertaa Tervolaan. Kaikki 18-64 –vuotiaat ovat tervetulleita testauttamaan oman terveyskuntonsa innostavaan ja kannustavaan
tapahtumaan.
Tapahtuma järjestetään Tervolan katetussa kaukalossa klo 10 alkaen; messutyyppinen tapahtuma
kestää klo 15 saakka. Se on suunnattu ensisijaisesti työikäisille, mutta lapsetkin ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Tapahtumassa onkin ohjattua, toiminnallista liikuntaa Tervolan nuorimmalle väelle.
Päivän aikana osallistujat voivat testata oman kuntonsa helposti ja hikoilematta; iloiseen menoon
heittäytyvän ei siis välttämättä tarvitse pukeutua liikunta-asusteisiin.
SuomiMiehen kuntotestit pitävät
sisällään kehonkoostumismittauksen, puristusvoimatestin sekä Polar-kestävyyskuntotestin.
Tulospaperin lisäksi osallistujat
saavat asiantuntijan antaman palautteen sekä käytännön vinkkejä ja
neuvoja, kuinka päästä liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan al-
kuun. Tapahtumassa esitellään erilaisia terveyteen ja hyvinvointiin
liittyviä palveluita paikallisten yhdistysten, yritysten sekä terveystoimen edustajien voimin.
avoitteena on koota paikkakunnan liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin toimijat yhteen ja tarjota
kuntalaisille mahdollisimman laaja
ja monipuolinen paketti oman hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuuksista.
Voit tutustua myös frisbeegolfrataan. Radan kiertoon ja eri heittotyyleihin on opastusta. Tähän suuren suosion saavuttaneeseen liikuntalajiin kannattaa tutustua!
SuomiMies seikkailee, jotta saataisiin lappilaiset miehet ja naiset
pohtimaan arjen valintojaan liikunnan ja ravinnon osalta. Jo pienetkin
muutokset motivoivat ja niillä saadaan aikaan pysyviä muutoksia niin
mielen kuin kehon suhteen: pirteää mieltä, keventynyttä kehoa sekä
voimavaroja arkeen, työssä jaksamiseen ja harrastusten pariin.
Tavataan hyvän mielen tapahtumassa Tervolan katetussa kaukalossa
– koko perhe mukaan! ❅ ✎ (EA/JJ)
Jokipostit myös netissä:
www.tervola.fi
Jukka Tuohino valotti
Tervolan asutushistoriaa
O
VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA
Kemijoen törmille asettuneiden sukujen vaiheita kuunneltiin keskittyneesti.
Kirjailija Jukka Tuohino vei kuulijansa mielenkiintoiselle aikamatkalle satojen vuosien päähän.
Tervolan alueen
paikallislehti
18. vsk
Päätoimittaja:
Juhani Jaakkola, puh. 040 547 7747
Toimituskunta:
Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen,
Hilkka Ollikkala
Sivunvalmistus ja painopaikka:
Tornion Kirjapaino
Jakelu:
Tervolan kunnan alueella
joka talouteen – jakajana Posti Oyj
Aineisto:
Tiedotustoimisto Viestintäneuvos
Heikkiläntie 12, 94400 Keminmaa
[email protected]
Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt
Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm
Seuraavaan lehteen tulevan aineiston
on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä
tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.
Myös naisille! Katetulla kaukalolla, Urheilukuja 1, lauantaina 19.9
klo 10-15. Tule mukaan hyvän mielen tapahtumaan. Mahdollisuus testauttaa kehonkoostumus, puristusvoima ja kestävyyskunto
- ilmaiseksi, hikoilematta ja hengästymättä! Tarjolla on myös muita terveysmittauksia sekä runsaasti tietoa painonhallinnasta ja liikuntamahdollisuuksista. Ei pääsymaksua! Lisätietoa SuomiMiehen
seikkailuista: www.suomimies.fi / 040 8329 321
haMEmo
Taina Mäki-Ison klovneriasoolo haMEmo on esitys muistamisesta
ja unohtamisesta. Klovni Tapikka ihmettelee ihmisten ikävaiheita
ja elämän ihanuuksia valmistautuen samalla jättämään niille jäähyväiset. haMEmossa on vähän puhetta, mutta paljon klovnerialle
tyypillistä suoraa vuorovaikutustaja leikkiä yleisön kanssa. Luvassa
on myös pilkahdus butotanssia ja hameleikkejä...!
Esitys sopii aikuisille, ikäihmisille, lapsille - parhaiten kuitenkin yli
5-vuotiaille. haMEmo Nuorisoseurantalolla 11.9 klo 18.00. Kesto noin 45 minuuttia.
Esitys on maksuton. Paikalla buffet tarjoilu.
Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön
haMEmo-esitys
Kemissä ja Tervolassa
T
ervolalaislähtöisen Taina Mäki-Ison klovneriasoolo haMEmo vierailee 10.9.-14.9. Kemissä ja
Tervolassa. Esitys nähdään Kemissä
Oklaholman palvelukodisssa, Keskustan palvelutalossa sekä Sauvosaaren sairaalassa ja Tervolassa palvelukeskus Kotikullerossa. Yleisölle
avoin esitys on pe 11.9. klo 18 Tervolan Nuorisoseuralla. (Esitykseen
on vapaa pääsy. Paikkoja rajoitetusti. Yli 5-vuotiaille.)
haMEmo on esitys muistamisesta ja unohtamisesta. Siinä Klovni
Tapikka ihmettelee ihmisen eri ikävaiheita ja elämänsä ihanuuksia valmistautuen samalla jättämään niille jäähyväiset. haMEmossa on vähän puhetta, mutta paljon klovnerialle tyypillistä suoraa vuorovaikutusta ja leikkiä yleisön kanssa. Luvassa
on myös pilkahdus butotanssia ja hameleikkejä….
Esitys kiersi vuoden 2013 lopulla helsinkiläisissä palvelukeskuksissa
yleisönä ikäihmiset ja lapset. Vuonna 2015 haMEmo on Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ohjelmistossa kohdeyleisönä erityisesti ikäihmiset. Teatteritilassa haMEmo nähtiin
ensi kerran Punainen Helmi -naisklovnifestivaaleilla helmikuussa 2014
Tanssiteatteri Hurjaruuthissa. Klovni Tapikka on esiintynyt myös mm.
Mimefest –tapahtumassa Polickassa, Tsekissä, Kouvolassa ja Hangossa.
Lämmin ja humoristinen haMEmo -esitys on saanut paljon myön-
teistä palautetta eri-ikäisiltä katsojilta. Myös hoitohenkilökunta on kiittänyt mm. rohkeasta aihevalinnasta. Esitys sopii aikuisille, ikäihmisille, lapsille; parhaiten kuitenkin yli
5-vuotiaille.
Taina Mäki-Iso vastaa esityksen
käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja toteutuksesta. Apuna hänellä on ollut työryhmä: Mika Haaranen (valot, äänet, valokuvat), Elina Kolehmainen (skenografia), Norman Taylor (liikeilmaisu ja ohjausapu) ja Ken
Mai (buto).
haMEmoa ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Uudenmaan taidetoimikunta, Helsingin kulttuurikeskus
ja Woltti Sirkus.
Taina Mäki-Iso on fyysiseen
teatteriin ja klovneriaan erikoistunut
ohjaaja ja opettaja, joka työskentelee
laajalti teatterin, tanssin, sirkuksen ja
musiikin ammattilaisten, opiskelijoiden ja harrastajien kanssa.
TAPAHTUMAKALENTERI
Kesä mielessä, syksyn satoa- näyttely .....................2.9-30.10.
haMEmo .................................................................11.9.
Donkkis Big Night ....................................................18.9.
Länsi-Pohjan Jousikvartetti .....................................18.9.
SuomiMies seikkailee .............................................19.9.
Donkkis Big Night ....................................................9.10.
Länsi-Pohjan Jousikvartetti .....................................28.10.
Uimahallireissu .......................................................30.10.
Donkkis Big Night ....................................................13.11.
Uimahallireissu .......................................................27.11.
Itsenäisyyspäiväjuhla ..............................................6.12.
Donkkis Big Night ....................................................11.12.
Tiedot kerätään kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista
(www.tervola.fi), jossa myös lisätietoa tapahtumista. Ilmoitukset
kunnan tapahtumakalenteriin: [email protected].
8
10.9.2015
Hoidosta virkistystä arkeen
★ Jalkojenhoito (teen myös yksilöllisiä kevennyksiä esim. vasaravarpaisiin, känsiin ym.)
★ Kestopigmentointi (helpotusta arkeen)
★ Sokerointi
(tehokas tapa poistaa ihokarvoja)
AVOIMET OVET
Tervolan Järjestötalolla
sunnuntaina 13.9. klo 12-15
Työikäinen,
tule mittaamaan terveyskuntosi
helposti ja hikoilematta arkivaatteissa.
KATETULLA KAUKALOLLA
(Urheilukuja 1)
La 19.9.2015 Klo 10.00-15.00
Myös lapsille ohjattua toimintaa.
Vietämme valtakunnallista seurantalopäivää
lohikeiton ja kampanisukahvien merkeissä.
Tervetuloa! Tervolan Järjestöyhdistys ry.
Syystarjouksia!
Marjakanerva
2 kpl
15€
Leikkogerbera
bera ja
gladioluss
€ kpll
2
Tykkää meistä Facebookissa
ssa
sa
★ Kasvohoidot (happihoidot, timanttihionta,
ultraääni, happokuorinnat)
★ UUTUUTENA hampaiden valkaisu sekä
LASH LOVERS -volyymiripset
★ Parturi-kampaamopalvelut
✆
Kauneus- ja Jalkahoitola
Tervetuloa,
soita tai käy
Marjut Rovanperä
040 5255 669
Osuuspankin talo
SKY-kosmetologi –Jalkojenhoidon AMT – Parturi-kampaaja
ETÄPALVELUA
Callunaa
C
K
Kanervaa
K
Koristekaalta
Kunnantalon yhteispalvelupisteestä on varattavissa
etäpalveluna Kelan, verohallinnon , TE-toimiston ja
maistraatin asiantuntijapalveluita.
Perinteiset
TERVOLAN RAVIT
Mattisen raviradalla
su 13.9. klo 13
Lyhtyjä
L
-20%
Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi
Tavallisten ravilähtöjen lisäksi
ponilähtöjä ja raviratsastusta
Osuuspankin talo, puh. 016-438 100. Palvelemme ark. 9–16, la 9–13
Pääsymaksu 5€
Tervolan Hevosjalostusyhdistys r.y.
KAIVURI- JA
TRAKTORITYÖT
Ravirata-alueen siistimistalkoot
lauantaina 12.9. klo 17.00 alkaen.
Tule mukaan!
OV Urakointi Oy
puh. 040 708 3382
SYKSYN LAATUMERKIT
LED-TV 40” LSX
40DL275BMS
Tervolaan tuli kultaa!
- Full HD
- 200 Hz
Lisätietoja etäpalveluista ja
ajanvaraukset kunnan neuvonnasta puh. 040 124 2411
• Likakaivojen tyhjennykset
• Roska-astioiden tyhjennys
• Vaihtolavapalvelut
• Roska-astioiden
myynti ja vuokraus
Tervolan Jätehuolto Oy
Puh. 040 513 4725
399 Ð
Ergospace
pölynimuri
- pitkä ulottuvuus 13 m
- Hygieniasuodatin E12
129 Ð
Vitality
sähköhammasharja
- 2 minuutin ajastin
24,90 Ð
©
TERVOLAN SÄHKÖ
Solidet 2015
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
Hymy oli herkässä Hillaturnauksen voittaneella Tervolan lentopalloilijoiden joukkueella.
J
os olivat yleisurheilun MM-kisat
yhdenlainen pettymys suomalaiselle penkkiurheiluväelle, oli Rovaniemellä pelattu lentopalloilun Hillaturnaus makeaa hillahunajaa ja
kullankimallusta Tervolan lentopallohenkisille ihmisille. Tervolan lentopalloilijat ottivat komean voiton
arvostetussa turnauksessa elokuun
viimeisenä viikonloppuna.
Joukkueen sielu ja päällepäsmäri Juha Joutulainen kertoi, että sarja oli avoin, joten vastassa oli yläsarjojen pelaajia. Tervolan joukkueessa
pelasivat Niko Kupari, Heikki Lahti, Teemu Lahti, Marko Kupari,
Antti Ylimaunu, Reijo Huhtaniska, Janne Angeria, ja koutsina hääri Juha Joutulainen. Joukkueessa oli
vahvistuksena kolme lainapelaajaa.
- Tervolan pojat voittivat kaik-
ki seitsemän ottelua 2-0, ja loppuottelussa kaatui Team Härkönen
tiukoin lukemin 21-19 ja 21-20, eli
voitto oli makea kuin hunaja, sponsoreina toimineet insinööritoimisto Juha Kupari, Kiinteistötyöt Matti Kupari ja Sähköasennus Matti
Aula luonnehtivat. Suuri kiitos pelaajille ja sponsoreille, Juha Joutulainen viestitti joukkueen kotiuduttua Tervolaan.
Joutulainen toivottaa uudet lentopalloilijat ja entiset pelaajat tervetulleiksi piakkoin alkavalle syyskaudelle. Hän toivoo mahdollisimman
monen lajista kiinnostuneen ilmoittautuvan kiireen vilkkaa Kivaloopiston Tervolan toimipisteeseen ja
sitä tietä lentopallovalmennukseen.
Se alkoi juuri tämän lehden ilmestyttyä 7.9. ❅
✎ (JJ)
Louen Maaseudulta Käsin –messuilla osastollamme arvonnassa onni suosi seuraavia:
1. rahastolahjakortti 150 eur, Sakari Hänninen, Keminmaa
2. rahastolahjakortti 100 eur, Hilma Uusitalo, Sieppijärvi
3. Pohjolan tuotepalkinto, Eetu Puurunen, Tervola
Lasten Hippoarvonnassa hippotuotteita voittivat:
1. Silja Hanninen, Rovaniemi
2. Inari Salmi, Rautiosaari
3. Katri Tanhua, Sodankylä
Kiitos kaikille osastollamme käyneille!
Huoltopalvelut
•
•
•
•
•
•
•
•
Päästömittaukset ja jarrutestit
Vikakoodin luku / Autocom
Öljynvaihtohuollot
Renkaat ja kaikki rengastyöt
Kaikki huollot ja korjaukset
Autonpesukone / Tammermatic
Perävaunuvuokraus
Kahvila
Palvelemme ark. 7.00–18.00, la 9.00–16.00
huolto ma–pe 8.00–16.30
a
Seuraav
J torstaina 24.9.
OKIPOSTI
Aineiston toimitus keskiviikkona 16.9.2015 mennessä.
Tervetuloa oikealle huoltoasemalle!
HUOLTOASEMA E. PIETILÄ KY
016 435 018 • 0400 691 663