Kohtaamisten ilta henki vapautunutta iloa

TORSTAINA 22.10.2015 • Numero 21/2015
Kohtaamisten ilta henki vapautunutta iloa
◆
Oxyjet happikasvohoito
Ultraääni kasvohoito
◆ Ihonpuhdistukset
◆ Ripsipermanentit
◆ Ripsien ja kulmien kestovärjäys
◆ Kestopigmentointi
◆ LHE-valoimpulssihoidot
◆ Sokerikarvanpoisto
◆ Jalkojenhoito
◆ Meikkaukset
◆ Parturi-kampaamopalvelut
◆
Kauneus- ja Jalkahoitola
Marjut Rovanperä
SKY-kosmetologi
Jalkojenhoidon AMT
Parturi-kampaaja
040 5255 669
Keskustie 95 • 95300 TERVOLA
Tervolan seurakuntakeskuksessa, Kohtaamisten illassa, oli leppoisa tunnelma.
T
ervolan seurakuntakeskuksen sali oli kaksi viikkoa sitten
jokseenkin viimeistä tuolia myöten
kansoitettu; paikalla oli yli 200 ihmistä, joista liki puolet irakilaisia
turvapaikanhakijoita. Seurakuntakeskuksen tiloissa vietettiin kohtaamisten iltaa puheenvuorojen, lauluesitysten ja pikku tarjoilun merkeissä. Tunnelma oli Tervolan oloissa
kiehtova ja ennen kokematon, mystisen tuntuinen. Pitkän matkan väsyttämät pakolaiset olivat pystyneet
pyyhkimään uupumuksen silmistään; heillä oli silmin nähden hyvä
olla tervolalaisessa turvapiirissä.
Kirkkoherra Heikki Holma
luonnehti Kohtaamisten iltaa uuden
ja yllättävän tilanteen jatkumoksi.
Kuin salamavauhdilla pitäjän väkimäärä kasvoi yli sadan henkilön
määrällä ja nyt oltiin kahden totaalisesti erilaisen kulttuurin kohtaamispisteissä aistimassa Lähi-idän
ja syrjäisen Peräpohjolan ”ihmeitä.”
Kohtaamisten illassa kuultiin
turvapaikanhakijoiden kertomuksia, jotka viestivät korutonta kieltään selviytymisestä sodan jaloista,
pommituksista, vainosta ja epäinhimillisen raskaasta pakomatkasta.
- Lähdin pakomatkalle, kun
henkeäni uhattiin. Kun lopulta päädyin tänne Tervolaan olin sekä kii-
tollinen että yllättynyt siitä, että
suomalaiset ovat näin ystävällisiä,
Basran kaupungista lähtöisin oleva
Abbas Jmil Hadi kertoi.
Englannin opettaja Sheren
Alwisty koki kotimaassaan aivan
yhtä hirveitä asioita. Hän luonnehti
myös pakomatkaa kovaksi koettelemukseksi. Sheren kuuluu kuitenkin
niihin onnellisiin, jotka ovat saaneet
perheensä turvaan Suomeen ja juuri Tervolaan.
- Siitä on nyt puolitoista vuotta, kun lähdimme Irakista, kotimme hiiltyneiden jäänteiden ääreltä.
Tuon ajan painajaisiin kuuluu myös
tyttäremme kidnappaus.
Mielenkiintoisen ja lämminhenkisen illan höysteenä olivat
muutamat tulokkaiden esittäytymiset – iloisesta joukosta astui esiin
muiden muassa autonasentaja, majoitusalan ammattilainen ja lapsille
kampauksia tekevä mies. Tervolan
palvelurakenteeseen voikin odottaa muutoksia ja tervetulleita täydennyksiä.
Tasapuolisuuden nimissä oli
hienoa, että myös paikallinen sotapakolainen pääsi ääneen. Petsamon
siirtolaisiin lukeutuva Auli Peltoperä joutui ensimmäisen kerran pakenemaan sodan jaloista 4-vuotiaana. Toisen kerran pakomatkalle piti
lähteä Lapin sodan ajamana.
- Sitä ikävää ja järkytystä on vaikea kuvata. Vaikka täkäläiset tiesivät
taustamme, emme koskaan saaneet
Tervolassa epäkohteliasta kohtelua.
Tervola on ollut hyvä ja rakas paikka asua, Peltoperä kertoi.
Kunnanjohtaja Mika Simoskan
selkeä viesti illan osallistujille oli se,
että tulokkaat ovat lämpimästi tervetulleita.
- Meillä on paljon opittavaa teidän kulttuurista, ja teilläkin riittää opittavaa. Yhteistyöllä tämä iso
haaste hoituu parhaiten. Kieltä oppii tehokkaimmin osallistumalla
toimintoihin ja harrastuksiin sekä
tietysti työn kautta, Simoska painotti toivoen samalla mahdollisimman
monen irakilaisen jäävän Tervolaan
pysyvästi. (JJ)
©
Solidet 2015
Sää suosi perinteisiä
syysmarkkinoita
T
Abbas Jmil Hadi kertoi yllättyneensä
suomalaisten ystävällisyydestä.
TILAUSAJOON
19–50-paikkaiset linja-autot
TAKSIKYYTEIHIN
1+8 ja 1+4 hengen autot
Taksi- ja tilausliikenne
Mika Suorsa Oy
Löökintie 5 • 95300 Tervola • p. 040 576 5173
Sydänyhdistyksen
mittauspäivä
apteekissa
mi
ssa
ervolan syysmarkkinoilla on jo
vuosikymmeniä jatkuneet perinteet. Alkuaikoina tapahtuman
pääosassa olivat hevoset, joita eri
kylien miehet kävivät arvioimassa,
ja kauppaakin näistä uljaista eläimistä käytiin vilkkaasti. Nykyään
Tervolan syysmarkkinoita hallitsevat korit, harjat, talvivaatteet, lihajalosteet ynnä muut tuotteet. Järjestäjänä on vuodesta toiseen ollut Tervolan Hevosjalostusyhdistys.
Viime viikolla pidettyjä syysmarkkinoita suosi aurinkoinen ja
vuodenaikaan nähden lämmin sää.
Markkinoiden avauspäivä oli kauppiaiden mukaan vilkas, mutta toinen myyntipäivä jo selvästi hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt syytä moiseen.
Markkinakulttuurin elävä legenda, pellolainen torikauppias
Veikko Uusitalo, on kiertänyt pohjoisen markkinapaikkoja jo 35 vuotta.
- Tervola on tuttu paikka näiltä vuosikymmeniltä. Täällä kauppa
käy aina hyvin. Moni ostaa kojustamme lämpimät talvivaatteet aina
sukista ja käsineistä karvalakkeihin
ja villahousuihin asti. Tuotteemme
eivät ole mitään kaukomaiden sekundaa, vaan pääosin itse valmista-
miamme, Veikko Uusitalo korostaa.
Syysmarkkinoiden ajankohta on Veikolle ja Sinikka-vaimolle
paras mahdollinen, sillä juuri näihin aikoihin ihmiset alkavat kaivella kätköistään talvivaatteita esille.
Nuutuneen karvalakin tai varpaiden jyrsimät villasukat voi kätevästi
vaihtaa uusiin markkinoiden syysvalikoimasta.
- Kun on tätä puolet elämästään
tehnyt, tietää mitä ihmiset arvostavat ja tarvitsevat. Voisi tietysti yksinkertaistaa torimyyjän pätevyysvaatimuksiksi sen, että osaa vastata rahasta oikein ja tietää mitä myy.
Toki tässä tarvitaan myös suullisia
viestintätaitoja ja hienotunteisuutta; väkisin ei pidä kauppaa tehdä.
Veikko Uusitalo antaa hyvän arvosanan tervolalaiselle markkinaasiakkaalle.
- Tervolalainen ottaa kauppiaan aidosti ja reilusti vastaan ilman
mitään kyräilyjä tai aliarviointeja.
Asiakkaana hän on lupsakka ja laatutietoinen. Harvemmin täällä tulee mitään veijareita tai humalaisia
häiriköitä vastaan. Totuus on muuten sekin, että maaseudun ihmiset nämä markkinat tekevät, Veikko Uusitalo muistuttaa. ❅ ✎ (JJ)
Kemin seudun Sydänyhdistyksen sairaanhoitajat
tekevät mittauksia apteekissamme
perjantaina 30.10.2015 klo 10–14
• Verenpaine 5 €
• Veren sokeri 7 €
• Hemoglobiini 7 € • Kolesteroli 13 €
• Maksa-arvo GGT 13 €
TERVETULOA!
Kävijöiden kesken arvotaan apteekin
ihonhoitotuotteita.
Lisätietoa kotisivujemme
www.tervolanapteekki.fi kautta.
TERVOLAN APTEEKKI
- Kiitämme teitä tulevaisuudestamme, muuan nuori mies suitsutti iloisena.
Avoinna ma-pe 9–17
puh. (016) 435 003, www.tervolanapteekki.fi
Syysmarkkinat ovat etenkin varttuneimmille tervolalaisille must-juttu.
2
22.10.2015
Tärkeää tietoa Kaisajoen ja
Hastinkankaan asukkaille!
Kaisajoella ja Hastinkankaalla päästään piakkoin aloittamaan valokuituverkon rakentaminen. Rakennettava alue
käsittää Kemijokivarren, lähtien Tauriaisenvaarasta ja päättyen Hastinkankaalle. Alueelta on tehty jo useita valokuitusopimuksia, mutta kaikkien kiinteistöjen omistajat eivät
vielä ole huomanneet ottaa valokuituliittymää.
Liittymän saa nyt vielä 10.11.2015 asti hintaan 500 euroa!
Mainitun päivän jälkeen alueelta liityvät ovat jälkijunassa ja
maksavat liittymästään vähintään 3000 euroa. Tilaamalla valokuituliitymän nyt, pääset nauttimaan toimivasta ja
nopeasta internetyhteydestä sekä kristallinkirkkaista teräväpiirto tv-kanavista.
Ota yhteys Tervolan Palveluverkkojen myyntiin, Markku
Mattila puh. 0401519791 tai sähköpostilla markku.mattila@tervola.fi. Lisätietoja ja rakentamisaikataulun näet
myös osoitteesta www.palveluverkot.fi
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
www.tervolanseurakunta.fi
JUMALANPALVELUKSET:
Su 25.10. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari
Pöykkö, kanttori Marjo Nevala. Kolehti Koulutus-ja diakoniatyöhön
juutalaisten parissa Israelissa Evankelisluterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän kautta.
Pyhäinpäivänä 31.10. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10,
johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle.
Iltakirkko Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 18, johtaa Heikki Holma,
kanttori Sari Vähäkangas.
Su 1.11. Perhekirkko Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 11, johtaa
Heikki Holma, saarna Tomi Koho, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Hiljaisuuden retriitteihin ja hengelliseen ohjaukseen sekä seurakuntien hengellisen elämän tukemiseen Hiljaisuuden Ystävät ry:n kautta. Perhekirkon
jälkeen puurolounas seurakuntasalissa. Lounaan hinta: aikuiset 1,50
€, alle 15-vuotiaat 1 € ja alle 3-vuotiaat maksutta.
VIIKKOTOIMINTA:
Ke 21.10. Sairaalahartaus klo 14.
To 22.10. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30 ja Pihakullerossa klo 11.15.
Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Naistenpiiri seurakuntakeskuksessa klo 18.
Ma 26.10. Hautausmaan siivoustalkoot klo 9–12.
Ke 28.10. Sairaalahartaus klo 14.
To 29.10. Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo 10.45.
Ti 3.11. Veteraanien hengellinen tilaisuus seurakuntakeskuksessa klo 11.30.
Ke 4.11. Sairaalahartaus klo 14.
To 5.11. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30 ja Pihakullerossa klo
11.15. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11.
PÄIVÄKERHOTYÖ: Päiväkerhot 3–6-vuotiaille:
Keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 ja 12.30–14.30, Seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4. Eskarilaiset voivat myös osallistua iltapäiväkerhoon!
Avoin päiväkerho torstaisin klo 10.00–11.45, seurakuntakeskuksessa. Avoimeen päiväkerhoon voivat lapset tulla vanhempansa tai
hoitajansa kanssa, yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa
kerho-ohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa. Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. Tiedustelut: Leena Holma p. 050 4370006.
VARHAISNUORISOTYÖ:
Pe 23.10. Donkkis-kerho klo 12.00-13.30 Kaisajoen koululla
Ti 27.10. Donkkis-kerho klo 14.30-16.00 Seurakuntakeskuksessa
To 29.10. Donkkis-kerho klo 13.00-14.30 Mattisen koululla
Ti 3.11. Donkkis-kerho klo 15.30-17.00 Louen koululla
NUORISOTYÖ:
Ti 3.11. Nuortenilta klo 18-20 Louen Lappialla
MUSIIKKITYÖ:
Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa.
LÄHETYSTYÖ:
Lähetyksen Kirppis avoinna 26.10.–9.11. maanantai–perjantai
klo 10-15. Kirppikseltä varattavissa tanko tai pöytä 10,00 euroa/viikko,
tiedustelut Arja Heikkinen, p. 050 4370011. Huom! muuttunut aukioloaika! Otamme yhä vastaan lahjoituksia… vaatteita, kenkiä, astioita ym.
TOIMITUKSET:
Kastettu: Oliver Jorma Alfred Törmänen
Haudattu: Elsa Annikki Penttilä 81 v, Maria Hannele Alakantola 47 v.
Tervolan alueen
paikallislehti
18. vsk
Päätoimittaja:
Juhani Jaakkola, puh. 040 547 7747
Toimituskunta:
Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen,
Hilkka Ollikkala
Sivunvalmistus ja painopaikka:
Tornion Kirjapaino
Jakelu:
Tervolan kunnan alueella
joka talouteen – jakajana Posti Oyj
Aineisto:
Tiedotustoimisto Viestintäneuvos
Heikkiläntie 12, 94400 Keminmaa
[email protected]
Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt
Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm
Seuraavaan lehteen tulevan aineiston
on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä
tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.
Tuulivoimalamelu häiritsee vaihtelevasti
T
uulivoimaloiden lisääntyminen on kirvoittanut enenevässä määrin myös voimaloiden aiheuttamasta melusta käytävää mediakeskustelua. Tervolassa tuulivoimalat ovat melko uusi ilmiö, ja ne sijaitsevat verraten kaukana lähimmästä kyläasutuksesta. Uusia yksiköitä on suunnitteilla vieläkin kauemmas asutuksesta – lähinnä pitäjän itäreunalle.
Runsas viikko sitten valtuustosalissa kuultiin tuoreita tutkimustuloksia tuulivoimaloiden äänivaikutuksista ja saatiin myös tilannekatsaus tuulivoimarakentamisen nykynäkymistä ja tulevaisuudesta. Äänitutkimuksia valotti Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija, dosentti Valtteri Hongisto ja rakentamistilanteita hahmotteli TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen. Kuulolla oli kourallinen kuntien viranhaltijoita ja päättäjiä.
Suominen kertoi, että tuulivoimarakentaminen vaatii paljon pääomia ja alan energiapoliittinen kohtelu on poliitikkojen käsissä, mikä lisää epävarmuutta tuulivoima-alaan
satsaavien päätöspöydissä.
- Tuulivoimaan uskovat eivät oikein tiedä mitä tehdä, uskaltaako
tehdä ratkaisuja, vai olisiko järkevintä vielä odotella. Energia-ala on
Suomessa muutenkin murroksessa, ja sähkön hinta on laskenut viime vuosina selvästi. Energia-alan
muuttujia ovat niin ikään merkityksensä menettänyt päästökauppa, hii-
Tervolan ensimmäiset tuulivoimalat eivät ole ainakaan vielä herättäneet runsasta huolten tulvaa.
len hinnanlasku ja uusiutuvan energian kasvava hyödyntäminen, Suominen luetteli.
Hän painotti kuitenkin uskovansa, että tuulivoima säilyy tulevaisuudessakin yhtenä energiantuotantomuotona.
- Tämä vuosi on varsin ratkaiseva lähivuosien kehitykselle, sillä poliitikot miettivät kuumeisesti, mihin
panoksia energiakentällä pistetään.
Paljon erilaisia hankkeita on menossa. Me emme tietenkään voi sitä pysäyttää, ja vakaa näkemyksemme on,
että tuulivoimalla tuotettu sähkö on
entistä edullisempaa.
TuuliWatilla on tällä hetkellä
84 voimalaa toiminnassa eri puolilla Suomea. Niiden yhteisteho on
300 mW. Uusia voimaloita on tulos-
TuuliWatin toimitusjohtaja Jari Suominen (vas.) ja tutkija Valtteri Hongisto
tarjosivat tuoreen latauksen tuulivoima-asiaa.
sa lähes 50, muiden muassa Simoon.
- Suomen energiatalouden vahvuus on se, että maamme energiatuotanto on hyvin monimuotoista, toimitusjohtaja Jari Suominen
kiteytti.
Melu poikii
keskustelua ja valituksia
Tutkija Valtteri Hongiston esittelemä tuulivoimamelun häiritsevyystutkimus julkistettiin viime viikolla.
Tutkimuksen tekijöinä olivat Hongiston ohella Työterveyslaitoksesta
Maija Suokas ja Johanna Varjo sekä
Ramboll Finland Oy:stä Veli-Matti Yli-Kätkä.
Tuulivoimalamelun häiritsevyyttä koskeva keskustelu on lisääntynyt. Tutkittua tietoa melun häiritsevyydestä on kuitenkin vähän.
Hongiston mukaan tuulivoimamelusta on paljon virheellistä tietoa liikkeellä; uskomukset ryydittävät niin
ikään ihmisten reaktioita. On huomattava, että tuulivoima on verraten
uusi ilmiö Suomessa, valtaosin vasta
2000-luvun kehityksen tulosta.
Hongisto (et.al.) tutki kahta tuulivoima-aluetta, toista Porin Peittoossa ja toista Iin Olhavassa. Tutkimus tehtiin kuluvan vuoden alussa, pääosin haastattelumenetelmällä.
Porissa kotitalouksia oli 2 kilometrin
päässä voimaloista 107 ja Olhavassa 189. Näistä kotitalouksista saatiin
Porissa 62 vastausta ja Olhavassa 91.
- Tiedeyhteisö on harvinaisen
yksimielinen siitä, että tuulivoimamelulla ei ole havaittu suoria terveysvaikutuksia äänitasoilla alle 45
dB. Melun vaikutukset ovat rajautuneet alle 45 dB:n tasoilla häiritsevyyteen, joka on herkin melun vaikutusmittari. Tutkimuksemme ei
keskittynyt suoriin terveysvaikutuksiin, mutta tiedustelimme kuitenkin
asukkaiden huolia mahdollisista terveysvaikutuksista.
Porissa raportoitiin enemmän
huolestuneisuutta tuulivoimalamelun vaikutuksista terveyteen kuin
Iissä. Huolestuneisuus voi tutkijoiden mielestä johtaa nocebo-ilmiöön, joka tarkoittaa sitä, että kielteiset odotukset ja uskomukset tuulivoimamelun terveysvaikutuksista voivat tuottaa todellisia oirekokemuksia joidenkin yksilöiden kohdalla. On huomattava, että Porissakin yli puolet ei ollut lainkaan huolissaan terveysvaikutuksista.
Vanhempi tutkija Valtteri Hongisto tähdentää, että tutkimus koski
vain kahta tuulivoima-aluetta, joten
ei ole perusteita vielä yleistää tuloksia. Erityisen hyvin saatiin esiin se,
että yksittäisestä puistosta saatuja tuloksia ei voi monistaa toiseen, koska
Iin ja Porin tulokset poikkesivat niin
paljon toisistaan.
- Tarkoitus on vielä kerätä kokemuksia ainakin yhdeltä tuulivoimaalueelta, jotta vastaajamäärät eri äänitasovyöhykkeillä kasvaisivat, Hongisto viestitti. ❅
✎ (JJ)
Seurakunnassa alkoi K-12-toiminta Ongelmia
vai
T
kuulopuheita?
ervolan seurakunnassa panostetaan tänä syksynä aiempaa
enemmän 12-14- vuotiaisiin nuoriin. Tavoitteena on tukea uskon
syntymistä ja vahvistumista sekä
auttaa ikäkauden varhaisnuoria pysymään luontevassa yhteydessä seurakunta-kotiin ennen rippikoulua
ja seurakunnan perinteistä nuorisotoimintaa.
- Varhaisnuoret ovat olleet mielessäni jo pitemmän aikaa. On tuntunut välttämättömältä saada luonteva yhteys heihin, ja yksi vastaus
tämän haasteen toteuttamiseen
saattavat olla K-12-toimintaillat,
jotka saatiin hyvään alkuun kolme
viikkoa sitten 20 osallistujan voimin. Seuraava kokoontuminen on
seurakuntakeskuksessa 6.11. klo 17
alkaen, seurakunnan lastenohjaajavarhaisnuorisotyönohjaaja Leena
Holma viestittää.
Holman huoli varhaisnuorista on perusteltu, sillä seurakunnan
varhaisnuorisotyössä suosittujen
Donkkis-kerhojen ja Donkkis-iltojen jälkeen tytöt ja pojat saattavat
ikään kuin pudota pois seurakuntayhteydestä. Rippikouluvaiheeseen
on vielä muutamia vuosia, joihin
voisi sisällyttää kivoja latauksia esimerkiksi muotiaskartelujen, pienimuotoisen sähkötekniikan, liikuntapelien, kokkauksen tai vaikkapa
draaman parissa.
- Syyskuussa kävimme suunnittelupalaverissa läpi eri mahdollisuuksia K-12 –toimintailtojen sisällöksi. Palaverin anti oli se, että
mahdollisuuksia on todella paljon.
Lisäksi vakuutuimme siitä, että toiminnan mahdollistaa sitoutuvien
vastuunkantajien joukko. Kutsummekin mukaan aikuisten lisäksi rippikoulun käyneitä nuoria, joilla on
annettavaa nuorisotyöhön, Leena
Holma sanoo.
Vapaaehtoisilla vastuunkantajilla hän tarkoittaa aikuisia ja nuoria, jotka ottaisivat yksin tai vaikkapa vetäjäparina vastuun koko kauden kahdesta tai kolmesta tapahtumasta oman tehtävänsä osalta. Leena Holma toivoo K-12 –toimintailtoihin mukaan nekin nuoret, jotka eivät halua rytmittää elämään-
sä säännöllisesti kokoontuvien kerhojen mukaan, vaan kutsu vetoaa
enemmänkin nuorten ehdoilla toimivien tapahtumien puolesta.
- K-12 –ikäkausi on erityisen
haastava. Varmasti moni tuon ikäinen tavallaan kaipaakin, että hänet
kutsuttaisiin tuomaan esiin omia
ajatuksiaan ilman suorituspaineita. 12-14 –vuotiaat uskaltavat ja haluavat puhua elämästään, ja meillä
seurakunnan työntekijöillä on velvoittava haaste antaa nuorille tilaa
ja mahdollisuuksia toimintaan ja
ajanviettoon toisten nuorten kanssa,
Leena Holma tähdentää. ❅ ✎ (JJ)
Seurakunnassa panostetaan nyt aiempaa enemmän 12-14 –vuotiaisiin nuoriin.
K
äytin taannoisessa vastaanottokeskusinfossa puheenvuoron, jossa kiinnitin huomiota siihen, että tulokkaiden joukossa on
runsaasti perheettömiä miehiä. Tarkoituksenani ei ollut kärjistää asiaa, vaan tuoda ilmi se, että mainittu piirre on kuulemani mukaan herättänyt ihmettelyä. En pidä ongelmana sitä, että nuoria miehiä liikkuu isoissa porukoissa; moni ei vain
uskalla ääneen puhua tästä asiasta. Siksi esitin Jokipostissa ikään
kuin kysymyksen, joka oli tarkoitettu vastaukseksi niille kysymyksille ja pohdinnoille, joita olen kuullut
sieltä täältä.
Moni ihmettelee juuri sitä, että
kuinka nämä nuoret miehet jättävät
perheensä ja pakenevat. Minä kyllä
ymmärrän asian ja uskon, että tässäkin on erilaisia ihmisiä ja eri syitä. On hyvää ja on pahaa. Vanhukset ja nuoremmatkin pelkäävät liikkua yksin, kun on näitä joukkoja –
ymmärrettävää. Kerroin infossa siis
vain sen, mitä olen kuullut.
Toki on outo tilanne, että kerralla tulee näin paljon väkeä ja todella erilaisista kulttuureista. Osammeko kunnioittaa toinen toistemme uskoa ja tapoja? Toivottavasti. ❅
✎ Hilla Ojennus
3
22.10.2015
TÄRKEÄÄ ASIAA
AURAUKSESTA!
Aurauskausi lähenee ja pyydämme aurausohjelmassa olevien teiden omistajia huomioimaan seuraavaa:
Aurausohjelmaan hyväksyttyjen yksityis- ja pihateiden tulee
olla siinä kunnossa, että ne voidaan aurata käytettävissä olevalla aurauskalustolla; tarvittava vapaa tila väh. 3,5 m
Yksityisteiden ja pihateiden merkitseminen (aurausviitat) ja
mahdollisten aurausesteiden (puiden oksat, kivet, kannot,
yms.) poistaminen kuluu teiden omistajille (tiekunnat, yksityishenkilöt). Merkitseminen ja esteiden poistaminen tulee
tehdä lokakuun loppuun mennessä.
Mikäli tie ei ole aurattavassa kunnossa, se poistetaan aurausohjelmasta.
Aurausohjelmassa pysymisen edellytyksenä on, että kiinteistö on hakijan vakituisessa asuntokäytössä.
Kunnossapito suoritetaan seuraavasti:
• Auraus aloitetaan pääsääntöisesti, kun lunta on satanut 8 cm
• Ajoratojen tulisi olla aurattuna 6 h kuluessa sateen päättymisestä
• Kaavateiden ja kunnan kiinteistöjen piha-alueiden liukkautta
torjutaan tarvittaessa karhentamalla tai hiekoittamalla
• Yksityisteiden liukkaudentorjunta ei kuulu auraajien tehtäviin
• Pihatiet aurataan alueen muiden teiden aurauksien yhteydessä
• Pihateiden aurauksen piiriin kuuluu vain pääsytien auraus.
Laajempi pihan tai varastopolkujen auraus ei kuulu aurauksen piiriin.
Äitiys- ja lastenneuvola on siirtynyt Paakonkarin kiinteistöön,
osoite: Keskustie 90, 95300 Tervola.
Äitiys- ja lastenneuvolan puhelinnumerot säilyvät ennallaan.
Terveydenhoitaja Riitta Kanto, puhelin: 040 525 4783
Terveydenhoitaja Anna Niemelä, puhelin: 040 188 155
TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA
Suun terveydenhuolto on siirtynyt Heikkelinpellon kiinteistöön, osoite: Keskustie 94, 95300 Tervola (apteekin vieressä).
Suun terveydenhuollon puhelinnumerot säilyvät ennallaan.
Ajanvaraus: puhelin 0400 392 430
Lisätietoja saa tekniseltä johtajalta Virpi Mäki-Isolta (puh.
0400 466 705 tai etunimi.sukunimi@tervola.fi)
TEKNINEN OSASTO
VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA
NUORKKA
13–19-vuotiaille tarkoitettu Nuorkka on avoinna:
ma klo 17.30–20.30, ke klo 14-20.30, pe klo 17.30-20.30.
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivä nuorisotyö toimii Tervolassa. Kohderyhmänä ovat seudulla
asuvat 15–29 -vuotiaat nuoret, jotka ovat työn, koulutuksen
tai muun aktiivisen toiminnan ulkopuolella tai vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle. Yhteyttä voi ottaa nuori itse tai joku muu
nuoresta huolissaan oleva henkilö. Etsivä nuorisotyöntekijä Satu
Karvonen p. 040 1519735, [email protected], Facebookissa Tervolan Etsivä Nuorisotyö.
UIMAHALLIRETKI
Pe 23.10. Kemi HUOM! PÄIVÄMÄÄRÄ MUUTTUNUT!
Ilmainen kyyti lähtee klo 17.30 linja-autoasemalta. Alle 11-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Ilmoittautumiset kunnan keskukseen p.
040 124 2411 torstaihin 22.10 klo 16.00 mennessä.
BÄNDITILA
Kunnantalon alakerrassa oleva bänditila on kuntalaisten käytettävissä. Voit tiedustella vapaita vuoroja vapaaaikaohjaajalta p. 040 590 2699 tai [email protected].
TAPAHTUMAKALENTERI
Uimahallireissu ........................................................23.10.
Länsi-Pohjan Jousikvartetti ......................................28.10.
Teatterireissu - Esikoinen .........................................30.10.
K-12 Toimintailta......................................................6.11.
Donkkis Big Night ....................................................13.11.
Uimahallireissu ........................................................20.11.
Länsi-Pohjan Jousikvartetti ......................................27.11.
K-12 Toimintailta......................................................4.12.
Itsenäisyyspäiväjuhla ...............................................6.12.
Donkkis Big Night ....................................................11.12.
Tiedot kerätään kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista
(www.tervola.fi), jossa myös lisätietoa tapahtumista. Ilmoitukset
kunnan tapahtumakalenteriin: [email protected].
Lapin aluehallintovirasto pyytää ehdotuksia vuoden 2016 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi.
Äitienpäiväkunniamerkkiesitykset tulee toimittaa aluehallintovirastoon 6.11.2015 mennessä osoitteella Lapin aluehallintovirasto, PL 8002, 96101 ROVANIEMI.
Lisätiedot ja ohjeet lomakkeisiin sekä vaadittavat Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomake ja liitelomake osoitteessa
http://stm.fi/aitienpaivakunniamerkit (kohdasta hakulomakkeet). Lomakkeet ovat saatavilla myös kunnanviraston neuvonnassa. Lisäksi lomakkeet voi tilata aluehallintovirastosta.
Maahanmuuttajien
pariin haetaan
vapaaehtoisvoimaa
VAPAA-AIKATOIMISTO
TIEDOTTAA
KATETUN KAUKALON HARJOITUSVUOROT
kaudelle 2015–2016 ovat ryhmien ja yhteisöjen haettavissa
vapaamuotoisella hakemuksella kirjallisesti (sähköpostilla)
6.11.2015 mennessä osoitteeseen tarja.leinonen@tervola.fi
Lisätietoja p. 0400 218521.
Kunnan talvikunnossapitourakoitsijat
aurauskaudella 2014–2017:
Paakkola, Kaisajoki, Ylipaakkola:
Juc-Kone Oy, 040 732 3495
Varejoki, Kätkävaara, Koivu, Loue, Peura sekä Koivun,
Louen ja Varejoen koulun pihat:
Tmi Mikko Juujärvi, 0400 180 044
Vähäjoki, Suolijoki, Suukoski:
Jarmo Juujärvi, 0400 986 932
Pahtaoja, Runkaus, Korpela, Mattinen, Kivioja sekä
Lehmikummun ja Mattisen koulujen pihat:
Tmi Jorma Kaasila, 0400 926 316
Kaavatiet: HV-Heli Oy, 0400 789 840
Muiden kunnan kiinteistöjen piha-alueet:
LVI- ja Konetyö Kaasila Oy, 040 548 1425
VUODEN 2016 ÄITIENPÄIVÄ
KUNNIAMERKIT HAETTAVISSA
TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA
Tervolan kunta julistaa haettavaksi
3.11.2015 klo 15.00 mennessä
TEKNISEN OSASTON
KIINTEISTÖNHOITAJAN TOIMEN
Kiinteistönhoitajan tehtäviin kuuluvat kiinteistönhuollon (rakennukset ja yleiset alueet) yleiset tehtävät sekä kiinteistönhoidon varallaoloon osallistuminen.
Toimeen valittavalta edellytetään kiinteistönhoitajan koulutusta. Eduksi luetaan kokemus kiinteistönhoidon tietojärjestelmistä, LVIA-alan koulutus/kokemus sekä kokemus kaukolämpölaitoksen toiminnasta. Työ edellyttää ajokorttia ja
oman auton käyttömahdollisuutta sekä hyvää suomen kielen taitoa.
Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Toimen täyttämisessä noudatetaan
neljän kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy TTES:n mukaan.
Tervolan kunta on savuton työpaikka.
Hakemukset toivotaan jätettävän ensisijaisesti sähköisenä
osoitteessa www.kuntarekry.fi. Postitse toimitettaviin hakemuksiin tulee liittää mukaan nimikirjanote/ansioluettelo
niistä koulutuksista ja työkokemuksista, jotka hakija haluaa
huomioitavan tointa täytettäessä ja ne tulee toimittaa osoitteeseen Tervolan kunta, Tekninen lautakunta, Keskustie 81,
95300 TERVOLA. Todistukset koulutuksesta ja työkokemuksesta tulee toimittaa pyydettäessä.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Virpi Mäki-Iso, puh. 0400
466 705 tai virpi.maki-iso@tervola.fi.
Tervolassa 20.10.2015
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Nuori hirvimies
kunnostautui
S
yyskuun viimeinen lauantai –
hirvenpyynnin aloituspäivä – oli
ikimuistoinen 11-vuotiaalle Antti Rajalalle. Hän suuntasi retkensä Kimmo-isänsä ja Pilvi-koiransa
kanssa Peuranpaloon. Antin fiilikset olivat korkealla, sillä hän suoritti metsästäjätutkinnon jo pari vuotta sitten ja ampui viime kesänä hirvimerkin.
Pientä jännitystäkin ilmassa
varmasti oli, kun nuori mies saapasteli hirvimaille luvat taskussaan
ja intoa puseronsa alla vaikka muille
jakaa. Heti aamu tuimaan Pilvi löytää hirven; tutka näyttää, että matkaa eläimeen on muutama kilometri. Märkä jänkä ja tiheä risukko eivät hirvitä Anttia. Kestää kuutisen
tuntia, kun Antti viimein pääsee näkemään hirven.
Antti kohdistaa laukauksensa
suoraan sarvipään sydämeen. Miltei
samalla hetkellä raskaan päivän hikikarpalot ovat kuin pois pyyhittyjä.
Antti on nyt jahdin nuorimpia, ellei
peräti pitäjän nuorin hirvenkaataja.
Kimmo-isä ja koko metsämieskun-
S
uomen Punaisen Ristin Tervolan vastaanottokeskus, SPR:n
Tervolan osasto, Tervolan seurakunta ja OK-opintokeskus yhdistävät voimansa ja järjestävät 6. – 7.11.
vapaaehtoisen ystävätoiminnan peruskurssin ja Tulijan tukena perehdytyskoulutuksen. Kaksitoista tuntia kestävä koulutus viedään läpi
järjestäjien ammattilaisten voimin
valtuustosalissa.
Tervolan vastaanottokeskuksessa hiljattain työnsä aloittanut pakolaisohjaaja Marica Liukkonen kertoo, että koulutus sisältää vapaaehtoistoiminnan perusteita, kansainvälisen vuorovaikutuksen ydinasioita, erilaisuuden kohtaamisen keskeisiä asioita ja vapaaehtoistoiminnan käytännön seikkoja.
Lisäksi osallistujat perehdytetään vapaaehtoisen toimijan rooliin ja vastuukysymyksiin sekä vapaaehtoiseen tuki- ja ohjaustoimintaan. Kouluttajina ovat muiden muassa Sirkka Kellokumpu Suomen
Punaisen Ristin Lapin piiristä, diakoni Elina Volotinen Tervolan seurakunnasta ja Tervolan vastaanottokeskuksen johtaja Pasi Rauta.
- Toiveenamme on saada vapaaehtoisvoimaksi 25 henkilöä, joilla
riittää rohkeutta ja sosiaalisia taitoja sekä vähintään kohtalaisesti kielitaitoa. Keskeistä on se, että valittavalla vapaaehtoisella on vahva halu
auttaa. Kaikki vapaaehtoiseksi hakeneet haastatellaan, jotta voidaan
kartoittaa kunkin sopivuus erityistehtäviin. Henkilökohtaisten vah-
Maria Peura ponnisti
hopeaa Heinolassa
L
apinniemen koulun Maria Peura menestyi loistavasti hiljattain
pidetyissä Koululiikuntaliiton SMkisoissa Heinolassa. Maria sijoittui
yläkoulujen sarjan korkeushypyssä hopealle omalla loistavalla ennätyksellään 162. Ennätys parani peräti seitsemän senttiä.
Antti Rajala oli hirvenmetsästyksen
aloituspäivänä onnensa kukkuloilla,
ja Pilvikin oli tohkeissaan.
ta toivovat, että muutkin nuoret innostuvat Antin tavoin metsästyksestä. Nuorissa on tulevaisuus tälläkin saralla. ❅
✎ (JJ)
vuuksien ja auttamishalun selvittäminen auttaa suuntaamaan toimintaa järkevällä tavalla, Liukkonen tähdentää.
Marraskuun kurssi on maksuton kaikille osallistujille. Kaikki
koulutukseen osallistuneet saavat
todistuksen. Kurssilta saa perustiedot vapaaehtoistoiminnasta ja eväitä tuettavan lähimmäisemme kohtaamiseen. Se antaa valmiudet toimia Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena ystävänä ja tukihenkilönä niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajille.
Valmiuksia saadaan sekä kertaluonteisiin että pidempiaikaisiin
tehtäviin. Kannattaa huomioida
myös se, että koulutukseen osallistuminen ei edellytä sitoutumista vapaaehtoiseksi.
- Uskallan luvata, että koulutus avaa aivan uusia ikkunoita kansainväliseen vuorovaikutukseen. Se
avartaa maailmankuvaa ja auttaa
näkemään todellisuutta ilman suodattimia. Koulutuksen jälkeen on
iso haaste astua reaaliaikaisten tehtävien pariin; ne ovat mielenkiintoisia, vaativia, mutta eivät ylivoimaisia. Jokainen toimii omilla vahvuuksillaan ja voimavaroillaan. Liian suurta taakkaa ei harteille lasketa. Vapaaehtoiset ovat erittäin tärkeä tuki meille. Uskon, että ne tervolalaiset, jotka haluavat tehdä vapaaehtoistyötä, hakeutuvat koulutukseen, pakolaisohjaaja Marica
Liukkonen sanoo toiveikkaana. ❅
✎ (JJ)
Maria Peura kilpaili myös pituushypyssä, keihäänheitossa ja 100
metrin juoksussa. Mukana Heinolassa olivat Tervolasta myös Saana
Peura (yläkoulun sarjassa) ja Elina
Peura (lukion sarjassa). ❅
✎ (JJ)
Nämä ovat tähtihetkiä urheilijan elämässä.
Jokipostit myös netissä:
www.tervola.fi
4
22.10.2015
3887$9$5$0<<17,0$3(NOR
Pyhäinpäiväksi
3XXWDYDUDDMDNLLQQLW\VWDUYLNNHLWDUDNHQWDPLVHHQMDVLVXVWDPLVHHQ
7(5$66,.$,7((7DON°P
+,56,3$1((/,Pl;°P
•
3(//(77,°.*
t Kranssit
Kynttilät Lyhdy
Lyhtyjä
Orkidearuukku
•
•
-20%
19€ kpl
Tykkää meistä Facebookissa
Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi
Osuuspankin talo, puh. 016-438 100. Palvelemme ark. 10–16.30, la 9–13
;ė
į
į
ė
ø
j
Þ
Î
Î
Ä
Ļ
Ä
Ä
Î
Î
ç
ġĭþ
Ã
¥þ
ð
ð
þ
ĭň
ð
±ġ
;
ė
įįė
ø
j
Þ
Î
Î
Ä
Ļ
Ä
Ä
Î
ç
Þ
ġÎ
įÞ
Þ
Ä
j
Î
ė
Ä
ġĤj
Đ
Í
ç
j
Ù
Ù
ž
ġÎ
j
Á
Ļ
Ä
ĤġÙ
j
j
Þ
j
Þ
Ĥj
Ä
Þ
j
ġňĭþ
ððþ
ġQ
ž
Đ
Ļ
ž
ĤįÐ
ç
j
­ġ
5
ž
Ä
Ð
Ð
oġç
Þ
ġÁ
Ŀ
Ļ
Ä
oġįįĤÄ
ė
Ä
j
­ġ;ė
į
į
ė
ø
j
Þ
Î
Î
Ä
Ļ
Ä
Ä
Î
ç
Þ
ġj
Ä
Î
j
Þ
j
ġĻ
ç
Ä
ĤġÙ
ž
Đ
Î
Ä
Ĥoġ;F
Ã
Đ
j
Á
j
ė
Ĥç
Íj
ġÄ
Ð
Ù
j
Þ
ġ
Ù
ž
Đ
Î
Ä
Þ
Ĥoø
j
Ð
Î
Î
Ä
ç
Ĥj
ġÍj
ġė
ž
ġç
Þ
Þ
Ä
ė
Ĥį
į
ġÎ
ç
Þ
ĤĤç
Đ
Ä
ė
ė
j

ġç
ø
þ
°
ė
ė
oġÍj
ġ;F
Ã
Ù
ç
}
Ä
Ä
Ð
Ä
ė
ė
j
þ
ġQ
ç
Ä
Þ
ž
Þ
ġÁ
Ŀ
Ļ
oġ
į
į
ĤÄ
Þ
ž
Þ
ġç
Þ

ġž
ĤĤoġÙ
j
Đ
Đ
j
ė
Î
į
į
ė
Ĥj
ġj
Ð
Î
j
ž
Þ
ġ;F
Ã
}
ç
Þ
į
Î
ė
Ä
j
ġÎ
ž
Đ
ĤĿ
Ŀ
ġĿ
Á
oġį
ė
ž
j
Ù
Ù
j
Ð
Ð
ž

ġė
Ä
Ð
Ð
oġ
}
ç
Þ
į
ė
Ĥj
ġÎ
ž
Đ
ĐĿ
ĤĤoĻ
oÞ
ġj
ė
Ä
ç
Ä
Þ
Þ
Ä
Þ
ġj
Ð
j
Đ
j
Íj
ġø
ç
Ä
ė
Ĥį
Ä
ġç
ė
į
į
ė
ø
j
Þ
Î
Ä
Þ
ġç
Ù
Ä
ė
Ĥj
Íj
Ã
j
ė
Ä
j
Î
Î
j
Ä
Ð
Ĥj
þ
ġ
Q
j
Đ
Î
Ä
ė
Ĥj
ġç
Ù
j
ġĤÄ
Ð
j
Þ
Ĥž
ž
ė
Ä
þ
ġ
0
Ä
ė
ooġÁ
Ŀ
Ļ
Ä
oġį
į
ĤÄ
ė
Ä
j
ġ j
‡
ž
}
ç
ç
Î
Ä
ė
ė
j
ġÍj
ġ%
Þ
ė
Ĥj
¶
Đ
j
Ù
Ä
ė
ė
j
ġė
ž
Î
oġç
ø
þ
°
ė
ė
oþ
ġ
ġġ
b
Á
“
ž
ė
ė
oġÁ
Ŀ
Ļ
oġĤį
Ð
ž
ž
þ
ġ
LOKAKUUN HUIPPUTARJOUKSET
Tarjoushintaan
Mikroaaltouuni
MO1770M
• 700 W
49 Ð
HQ 6925m
Liesi EKM
ladattava partakone 3600 – 90 liesi
Tarjoushintaan
49 Ð
ETÄPALVELUA
HUOLTOASEMA E. PIETILÄ KY
Kunnantalon yhteispalvelupisteestä on varattavissa
etäpalveluna Kelan, verohallinnon , TE-toimiston ja
maistraatin asiantuntijapalveluita.
016 435 018 • 0400 691 663
Lisätietoja etäpalveluista ja
ajanvaraukset kunnan neuvonnasta puh. 040 124 2411
• Likakaivojen tyhjennykset
• Roska-astioiden tyhjennys
• Vaihtolavapalvelut
• Roska-astioiden
myynti ja vuokraus
Tervolan Jätehuolto Oy
Puh. 040 513 4725
Seuraava
JOKIPOSTI
torstaina 5.11.
Aineiston toimitus
keskiviikkona 28.10.2015 mennessä.
Jokipostit netissä:
www.tervola.fi
YSTÄVÄ JA
TUKIHENKILÖKOULUTUS
Suomen Punaisen Ristin Tervolan vastaanottokeskus, Tervolan osasto,
Tervolan seurakunta ja Ok-opintokeskus järjestävät vapaaehtoisen
ystävätoiminnan peruskurssin ja Tulijan tukena -perehdytyskoulutuksen.
Aika:
pe 6.11.2015 klo 17 – 21 ja
la 7.11.2015 klo 10 -17 (yht. 12 tuntia)
Paikka: Tervolan valtuustosali
Kurssilta saa perustiedot vapaaehtoistoiminnasta ja tuettavan
kohtaamisesta ja se antaa valmiudet toimia vapaaehtoisena ystävänä
ja tukihenkilönä niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajille kertaluonteisissa ja pidempiaikaisissa tehtävissä. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä sitoutumista vapaaehtoiseksi.
Sitovat ilmoittautumiset kurssille
viimeistään
perjantaina 30.10.2015
klo 16.00 mennessä sähköpostilla
sirkka.kellokumpu@punainenristi.fi
tai puh 0400 703 289.
Lisätietoja samasta osoitteesta.
Lämpimästi tervetuloa!
• 60 cm
• 3 pikalevyä
• iso uuni
399 Ð
TERVOLAN SÄHKÖ
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
Hengellinen Sanan- ja
rukouksenilta
Tervolan Osuuspankin kerhohuoneella
su 25.10.2015 kello 18.00.
Lämpimästi Tervetuloa!
Järjestäjänä Kemin Helluntaiseurakunta
KAUSI-INFLUENSSA ROKOTUKSET
MA 9.11.2015
TO 12.11.2015
KE 18.11.2015
PE 20.11.2015
klo 8–16
klo 8–16
klo 8–16
klo 8–12
ROKOTUSPAIKKANA
ENTISET NEUVOLATILAT
TERVEYSKESKUKSESSA
Rokotukset ilman ajanvarausta.
Ilmaisrokotuksiin ovat oikeutettuja:
❖ 6–35 kk ikäiset lapset
(24–35 kk ikäisille vaihtoehtona nenäsumuterokote)
❖ Raskaana olevat
❖ 65 vuotta täyttäneet
❖ Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat
(mm. sydän ja keuhkosairaat, diabeetikot)
❖ Vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri
(mm. lasten, ikääntyneiden, raskaana olevien)
❖ Potilas- ja hoivatyötä tekevä terveys- ja sosiaalialan
henkilökunta (myös päiväkotien henkilöstö)
❖ Tammikuussa 2016 varusmiespalvelukseen astuvat
Jos et ole oikeutettu ilmaiseen rokotukseen,
saat rokotereseptin terveyskeskuksesta.
Tietoa kausi-influenssasta: http://www.kausi-influenssa.fi/