Suomen Vapaakirkon jäsenmäärän kehitys 1980-2009
Suomen Vapaakirkon jäsenmäärän kehitys vuosina 1980–2009 Suvi Kankkunen, kevät 2012 Sisällysluettelo Seurakunnan ja kirkkokunnan kasvun tutkimisesta ................................................................. 1 Jäsentilastot ........................................................................................................................... 2 Analyysi .................................................................................................................................. 3 1980-‐luku ..................................................................................................................................................................................... 3 1990-‐luku ..................................................................................................................................................................................... 4 2000-‐luku ..................................................................................................................................................................................... 4 Tulevaisuus? ........................................................................................................................... 5 Lähteet ................................................................................................................................... 6 Liite: Suomen Vapaakirkon jäsenmäärät vuosina 1980-‐2009 (taulukko) 1 Seurakunnan ja kirkkokunnan kasvun tutkimisesta Tässä työssä tarkastellaan Suomen Vapaakirkon jäsenmäärän kehitystä 30 vuoden tarkasteluvälillä vuosina 1980-‐2009 ja joitakin vuosikirjoissa annettuja selityksiä ja lausuntoja kehitykseen liittyen. Voisi kuvitella, että jäsenmäärän kehittyminen olisi yksi keskeinen mielenkiinnon kohde kirkko-‐ kunnan laajuisessa tarkastelussa, jota vuosikirjamme edustaa. Sille ei kuitenkaan useimmiten ole omistettu kovinkaan paljon huomiota lukuunottamatta jäsentilastojen numeerista esitystä. Tarkas-‐ teluvälillä toimineista kirkkokunnan johtohenkilöistä (kirkkokunnanjohtajat, lähetysjohtajat, koti-‐ maantyön johtajat) Jorma Kuusinen on ainoa, joka säännöllisesti kommentoi jäsenmäärän kehitystä ja vapaakirkollisen vaikutuksen kasvua tai vähenemistä omissa teksteissään. 2000-‐luvulla Jäsen-‐ määrä-‐otsikon alla on lähinnä annettu numeeriset tiedot; pohdinta puuttuu kokonaan. Todennäköi-‐ sesti vuosikirjan tekstiä on haluttu lyhentää koskemaan vain keskusorganisaation operatiivista toimintaa, ja siksi on jätetty yleistävät kuvaukset ja luonnehdinnat pois, mutta kirkkokuntamme tärkeimmän tehtävän, Jumalan valtakunnan laajenemisen, ”uskonelämän herättämisen” kannalta tällainen lopullisen tehtävän toteutumiseen keskittyvä pohdinta vaikuttaisi olevan enemmän kuin paikallaan. McGavranin (1990) mukaan tämä ei ole maailmanlaajuisesti ollenkaan harvinainen ilmiö. Seura-‐ kunnan kasvu on monesti näkymätöntä: sitä ei mitata, sen syitä ei pohdita, eikä sitä välttämättä pidetä edes tärkeänä. Ymmärrämme kuitenkin, että jokainen ”numero”, varsinkin kun kyse on uu-‐ sista uskovista, edustaa yhtä pelastunutta ihmistä, jonka iankaikkinen kohtalo on muuttunut – mik-‐ si siis emme kiinnitä siihen enempää huomiota? Seurakunnan kasvua ympäröivä sumu on McGav-‐ ranin (1990, 56–64) mukaan seurausta monenlaisista tekijöistä, joista tässä mainittakoon tilastolli-‐ set ja psykologiset syyt. Tilastollisilla syillä viitataan laskennan perusteisiin, jotka eivät aina anna tarkoituksenmukaista kuvaa seurakunnan tai kirkkokunnan vaikuttavuudesta. Pitäisikö laskea rekisterissä olevia jäseniä, vai kenties esimerkiksi ns. kokoontuvaa seurakuntaa, viikoittain jumalanpalveluksissa käyvää ih-‐ misjoukkoa? Koska Vapaakirkolla on rekisterinpitovelvollisuus, ei tietenkään voida välttyä rekiste-‐ rijäsenten laskemiselta. Tehtävätietoisuuden kannalta mielenkiintoisia voisivat kuitenkin olla myös ne määrät, joita seurakunnat säännöllisesti kokoavat. Tällainen laskenta olisi myös teologisesti pe-‐ rusteltua sillä, että sekä Vanhan että Uuden testamentin synagoga-‐ ja ekklesia-‐käsitteet viittaavat nimenomaan kokoontuneeseen tai koollekutsuttuun seurakuntaan. Suomen Vapaakirkon Nuorten (SVN ry) jäsentilastot tehdäänkin ainakin toisilla paikkakunnilla juuri tällä periaatteella: lasketaan toiminnassa säännöllisesti mukana olevat. Luultavasti useissa seurakunnissa kävijämäärät ovat jäsenmääriä pienempiä, mutta kävijöissä on myös niitä, jotka eivät ole jäseniä. Jäsen-‐ ja kävijätilas-‐ tojen vertailu, myös sen vertailu, kuinka paljon tai vähän näissä on päällekkäisyyksiä, olisi mielen-‐ 2 kiintoista: Ketä seurakunta tavoittaa? Ketkä ovat pudonneet toiminnasta? Miksi kaikki säännölliset kävijät eivät ole liittyneet jäseniksi? Psykologisista syistä McGavran listaa kasvun puuttumisen järkeistämisen, vähäiset odotukset kas-‐ vun suhteen ja laadullisen ja määrällisen kasvun vastakkainasettelun. Näistä meidän tapaukses-‐ samme kyseeseen tulevat ehkä lähinnä kasvuodotukset: 1980-‐luvun voimakkaan kasvun jälkeen tasaantumista kommentoitiin, mutta sen jälkeen kasvun pysyttyä tasaisempana kehitystä on ilmei-‐ sesti pidetty ennakoituna, eikä sitä siten ole katsottu tarpeelliseksi kommentoida. Voidaan kuiten-‐ kin kysyä, eikö kasvun tasaisuuskin ole uutinen. Mistä johtuu hidas, mutta kuitenkin jatkuva kasvu? Tavoittelemmeko juuri sellaista kasvua, vai pitäisikö meidän pyrkiä voimakkaampaan nousuun? Jäsentilastot Suomen Vapaakirkon jäsenmäärä 1980–2009 16000 15000 14000 13000 12000 jäsenmäärä 11000 10000 8000 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 9000 Kaavio 1. Suomen Vapaakirkon jäsenmäärä 1980–2009.1 Kaavio 1 esittää graafisesti Suomen Vapaakirkon jäsenmäärät vuosina 1980–2009. Jäsenmäärällä tarkoitetaan varsinaisten, alaikäisten ja ulkojäsenten yhteenlaskettua määrää Vapaakirkon eri seu-‐ rakunnissa. Tilaston alkuvuonna 1980 jäsenmäärä oli 11 087, päättymisvuonna 2009 14 724. Net-‐ tokasvu 30 vuoden tarkasteluvälillä oli siis 3637. Tämä tarkoittaa jäsenmäärän kasvua kolmannek-‐ sella (33%), mitä voidaan pitää varsin hyvänä. Voidaan kuitenkin havaita, että tästä kasvusta kaksi kolmannesta (69%) saavutettiin 80-‐luvulla (nettokasvu 2494) ja vain yksi kolmannes 20 seuraavan 1 Alkuperäisestä työstä puuttuivat vuosien 2000, 2003 ja 2004 jäsenmäärät, jotka on täydennetty 03/2015. 3 vuoden aikana (nettokasvu 90-‐luvulla 632 ja 2000-‐luvulla 660). Seuraavassa tarkastellaan kasvua vuosikymmenittäin ja pohditaan mahdollisia syitä tapahtuneisiin muutoksiin. Analyysi 1980-‐luku Voimakkaimman kasvun aikana 1980-‐luvulla elettiin 70-‐luvulla alkaneen, Yhdysvalloista alkaneen Jeesus-‐herätyksen vaikutuksessa. Erityisesti nuorisotyö oli voimakasta; tästä kertoo esimerkiksi vuosikirja 1985 julistaen kyseisen vuoden erityiseksi nuorisovuodeksi, jonka tavoitteisiin kuuluivat vastuun jakaminen, opetuksen vahvistaminen ja käytännön toiminta, mm. kouluvierailut jokaisen vapaakirkollisen paikkakunnan kaikissa kouluissa. Samassa kirjassa myös todetaan, että kasvu on ollut positiivista, joskaan ei aivan yhtä voimakasta kuin vuosikymmenen alkuvuosina. Ovien koet-‐ tiin olevan auki ja herätyksen aikojen käsillä. Kasvu jatkui edelleen vuonna 1986, joskin väestörekisterikeskuksen laskentatapojen muutokset aiheuttivat vähennyksiä, mistä syystä nettokasvu jäi 40 henkilöön. Vuodesta 1987 todetaan, että herätystä ei muuten koettu mutta että vuosi oli merkittävä Billy Grahamin Missio Helsingin takia. Se aktivoi suuresti vapaakirkollista väkeä ja kokoussarjassa ratkaisun tehneitä ihmisiä on liittynyt seurakuntiin. Nettokasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 315 henkilöä. Tuo vuosi taisi jäädä viimeiseksi aallonharjaksi 70-‐ ja 80-‐lukujen herätyksestä, sillä jo vuosikirjassa 1988 Jorma Kuusinen toteaa tullun suvantovaiheeseen, jossa kasvu ei ole sellaista kuin mihin 20 vuoden aikana on totuttu. Vuosikirjassa 1989 Kuusinen toteaakin, että vuosikymmenen lopulla ”lähes 20 vuotta kestänyt kasvukehitys alkoi heikentyä”. Hän nostaa esille ”ajassa tapahtuneiden muutosten” – ”sitoutumattomuus vastuuseen, avioliittojen kriisit ja avioerot ja monet muut asiat” – heijastumisen seurakuntaelämään. Kielenkäyttö on jo paljon painavampaa kuin vuosikymmenen alussa, jolloin voitiin vain iloiten todeta ”ovien olevan auki” ja herätyksen olevan käsillä. Herätyk-‐ selle ei näytä niinkään olevan tarvetta etsiä selityksiä, mutta sen loppumiselle kylläkin. Kasvuvauhdin hidastumisen nostaminen rehellisesti esiin on katsottava kirkkokuntamme johdolle ansioksi. 1988 todettiin, että on panostettava sekä julistamiseen että jäsenkunnan hoitamiseen, sillä poistuma seurakunnista on huolestuttavan suuri. Kieltämään ei pyritty sitäkään, että kahdella viimeksi kuluneella vuosikymmenellä oli merkittävä perintö liikkeellemme. Hallituksen puheenjoh-‐ taja Seppo Kolehmainen kommentoikin vuosikirjassa 1990: ”Tulevaisuudessa meidän on kiinnitet-‐ tävä entistä enemmän huomiota resursseihin, joilla työtä tehdään. Tähän velvoittaa jo se kehitys, mikä työmme volyymissa tapahtui 70-‐ ja 80-‐luvuilla.” Hän nostaa tässä keskeiseksi haasteeksi työn-‐ tekijäkuntaan panostamisen. 4 1990-‐luku Uusi vuosikymmen käynnistyi siis kasvun pysähtymisen tunnelmissa. Sitä ei kuitenkaan vuosi-‐ kymmenen alun vuosikirjoissa enää enempää pohdita. Sen sijaan 1994 todetaan jo elettävän uuden kansainvälisen herätyksen aikaa, johon liittyi ”syvää hengellistä janoa” ja karismaattisuutta. 1995 nostetaan esille Jyväskylässä järjestetty Toronton siunaus –seminaari, josta varsinaisesti alkoi tä-‐ män herätyksen voimakkaampi vaikutus maassamme. Vuonna 1995 iloittiinkin parhaasta netto-‐ kasvusta (147) viimeisen kymmenen vuoden aikana ja uusien jäsenten suuresta määrästä (441), joskin todettiin, että 1970-‐luvun kasvulukuihin oli vielä matkaa. 1996 uusien jäsenten määrä nousi jälleen yli 400, mutta eronneiden jäsenten määrä oli myös tavallista suurempi, 214; vähennysten jälkeen nettokasvuksi jäi 81. Luultavasti syynä eronneiden suurempaan määrään oli juuri tuo mai-‐ nittu herätys, joka jakoi mielipiteitä paikoin voimakkaastikin. Osalla paikkakunnista uudistusta vastustaneet jättivät seurakunnan, osalla taas uudistusta halunneet erosivat seurakunnasta ja pe-‐ rustivat uusia seurakuntia. Vuosikirjassa 1996 ilmaistaankin tyytymättömyyttä kasvulukuihin, vielä evankelioimistehtävämme valossa mainiten. Todetaan, että suuri osa maamme asukkaista ei ole mukana minkään kristillisen seurakunnan toiminnassa, joten peltoa siis riittäisi. Esiin nostetaan myös niiden määrä, jotka useis-‐ sa seurakunnissa ovat ”äänestäneet jaloillaan”, vaikkeivät ole eronneet. Tämä on yksi harvoja näi-‐ den vuosikymmenten vuosikirjoista löytämiäni kommentteja, joissa ilmaistaan tyytymättömyyttä perustehtävässämme suoritumiseen ja myös viitataan kokoontuvaan seurakuntaan erotuksena jäsenrekisteristä. Juuri tyytymättömyyden ilmaisemista voidaan kuitenkin pitää McGavranin nos-‐ tamien psykologisten esteiden vastalääkkeenä. Se katkaisee järkeistämisen ja vähäisten kasvuodo-‐ tusten kulttuurin ja tekee ilmeiseksi tarpeemme ”tehdä jotain”. Vuosikirjassa kehotetaankin seura-‐ kuntia itsetutkiskeluun ja parannuksen tekoon – mitä nämä sitten konkreettisesti seurakunnan elämässä tarkoittaisivatkin. 1990-‐luku päättyi kuitenkin sikäli positiivisesti, että 1999 jäsenmäärä nousi ensimmäisen kerran pysyvästi 14 000 yläpuolelle, missä se on sittemmin pysytellytkin. 14 000 rajaviiva ylitettiin tosin jo vuonna 1995, mutta tämän jälkeen kannattavat jäsenet jätettiin kokonaan pois rekisteristä, minkä takia palattiin muutamaksi vuodeksi alle 14 000:een. 2000-‐luku 2000-‐luvun alkuun liittyy pieni notkahdus jäsenmäärässä, joka kävi lähellä 14 000 vuonna 2001. Tämän jälkeen muutos on ollut positiivista. Mielenkiintoista on, että 90-‐ ja 2000-‐lukujen nettokas-‐ vu on samansuuruinen (632 ja 660) ja todellakin jää vain yhteen kolmannekseen kolmen vuosi-‐ kymmenen yhteenlasketusta nettokasvusta. Jorma Kuusinen kirjoittaakin vuosikirjassa 2006 otsi-‐ 5 kolla ”Kasvava vai hiipuva kirkkokunta” 30 vuotta jatkuneesta jatkuvasta kasvusta, joka alkaa osoit-‐ taa merkkejä samanlaisesta hiipumisesta kuin useiden Ruotsin ja Suomenkin vapaa-‐ ja vähemmis-‐ tökirkkojen jäsenmäärät. Hän listaa muutamia mahdollisia syitä tälle kehitykselle: ensinnäkään vapaakristilliset seurakunnat eivät enää karismaattisuuden levittyä ole niin erottuvia luterilaisesta kirkosta eivätkä siten selkeä vaihtoehto uusille uskoville. Kuusinen mainitsee myös ”irrallisen yh-‐ teiskristillisyyden”, ihmisten taipumuksen liikkua eri seurakuntien välillä sitoutumatta mihinkään. Lisäksi on muuttoliike pieniltä paikkakunnilta isoihin kaupunkeihin sekä seurakuntien toiminta-‐ kulttuurin muutos, jossa kaikki eivät ole pysyneet mukana. Kuitenkaan eronneiden määrä ei pro-‐ sentuaalisesti ole suurempi sen enempää uuden kuin vanhemmankaan toimintakulttuurin seura-‐ kunnissa. Samoin uusia uskovia tehokkaimmin tavoittavien seurakuntien joukossa on kumpiakin. On siis mahdollista nähdä kasvun hiipumiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta ei niiden keskinäistä järjestystä. Kyse on todennäköisesti enemmänkin niiden dynaamiikasta, toimimisesta osana sys-‐ teemiä. Voidaan esimerkiksi olettaa, että kaksi ensinmainittua syytä ovat yhteydessä keskenään: seurakunnat ovat samanlaisempia kuin aiemmin, joten niiden välillä on myös helpompi liikkua. Muuttoliike taas todennäköisesti vaikuttaa sitoutumattomuuteen sekä vanhan ja uuden toiminta-‐ kulttuurin törmäämiseen. Niinpä tämänkaltaista pohdintaa ja syy-‐yhteyksien hahmottelemista tar-‐ vittaisiin enemmän, jotta voisimme suuntautua tehtävämme toteuttamisen vaatimalla tavalla. Tulevaisuus? Kuten todettua, 2000-‐luvun vuosikirjoissa kasvun syiden pohdinta on valitettavasti jäänyt vähem-‐ mälle. Operatiivisen toiminnan osalta voidaan kuitenkin nähdä painopisteen siirtyminen seurakun-‐ tien istuttamiseen. Koska mittaaminen ja se, mitä tuloksia seurataan, vaikuttaa paljon myös siihen, minkälaisia tuloksia aletaan tavoitella ja pitää tärkeinä (”what gets measured gets done!”), olisi yksi keino tämän painotuksen vahvistamiseen jonkinlaisen tilaston ja mittariston kehittäminen seura-‐ kunnan istutustyön toteutumisesta maanlaajuisesti. Tällä hetkellä vuositilastoissa kyllä huomioi-‐ daan uusien seurakuntien perustaminen, minkä lisäksi vuosikirjassa kerrotaan aloitetuista ja me-‐ neillään olevista istutuksista. Seurakunnanistutusrahaston karttumista ja varojen käyttöä voidaan myös pitää yhtenä mittarina, toistaiseksi tosin kovin pienellä volyymilla. Voitaisiinko meneillään olevat projektit ja perustetut seurakunnat vielä selkeämmin tuoda esiin myös tilastollisesti? Tilasto, jossa laskettaisiin istutusprojektit kutakin seurakuntaa kohden näyttäisi toistaiseksi hyvin köyhältä useimpien osalta, mutta kannustaisiko se meitä tekemään tärkeänä pitämällemme asialle jotakin enemmän kuin tähän asti? Pitäisinkin yhtenä avaimena tulevaisuuteemme erilaisia tehtävätietoisia, pioneeritoimintaa näky-‐ väksi tekeviä kasvun seurannan menetelmiä jäsenrekisteristön rinnalla sekä kasvun syihin pereh-‐ tyvää syvällistä määrällistä ja laadullista tutkimusta. 6 Lähteet McGavran, D. A. 1990. Understanding Church Growth. Revised and edited by C. Peter Wagner. Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Company. Suomen Vapaakirkon vuosikirjat vuosilta 1980-‐2009. 7 Liite: Suomen Vapaakirkon jäsenmäärät vuosina 1980-‐2009 (taulukko) vuosi 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 jäsenmäärä 11087 11541 11983 12284 12678 12837 12877 13192 13266 13356 13581 13652 13812 13881 13984 13759 13833 13916 13928 14213 14086 14064 14165 14124 14092 14172 14311 14395 14584 14724 nettolisäys vuosikymmen 2494 80-‐luku 632 90-‐luku 660 2000-‐luku 3637 1980-‐2009
© Copyright 2024