Sinä voisit olla minä (Raamattureflektio Luuk. 7:36–50 pohjalta) Luukas maalaa eteemme kuvan kahdesta toimijasta: Fariseus on oppinut, ulkoisesti vahva ja arvoiltaan selkeä. Hän on kutsunut Jeesuksen kylään ja varmistellut, etteivät vääränlaiset ihmiset livahda sisälle. ”Syntistä elämää viettänyt” nainen puolestaan asettuu Jeesuksen jalkojen juureen ja itkee. Hän kuivaa kyyneleet hiuksillaan, suutelee jalkoja ja voitelee ne tuoksuöljyllä. Hän on valmis alentamaan itsensä. Fariseus sen sijaan säilyttää fasadinsa ja vieroksuu muukalaista. Mitä tarkoittaa, että minä olen pyhä, turvapaikanhakija on pyhä, rasittava naapurini ja perheen jokainen jäsen on pyhä? Mihin se haastaa? Se kutsuu näkemään, että jokainen on myös paha. Jokaisen tarinassa törmää raadollisuuteen, vaikeisiin ihmissuhteisiin ja pettymyksiin. Haluamme muuttaa maailmaa, muttemme kykene muuttamaan edes itseämme. Kun kohtaamme maailman rumuuden, kohtaamme myös oman rajallisuutemme – ja pahuutemme. Meille on tyypillistä jakaa ihmisyys kahtia. Etsimme rajoja ja piirrämme niitä: me ja muut, nämä ja nuo. Maailma opettaa meitä piirtämään hyvän ja pahan rajan ihmisryhmien tai -yksilöiden välille: sukujen, kansojen, uskontojen, tuloluokkien tai kulttuurien välille. Mutta onneksi silloin ei tarvitse luovuttaa. Luukkaan kertomus on kutsu kasvattaa itsessämme itkevää jalkojen suutelijaa: ei silmitöntä vahvuutta, vaan haavoittuvaisuutta ja siitä seuraavaa muutosta. Minä saan ja joudun olemaan toisinaan polvillani, minä saan olla nolollakin paikalla. Saan hyväksyä oman rujouteni ja jatkaa siitä eteenpäin. Parannuksenteko ja omaan kyvyttömyyteen kompastuminen tapahtuvat samalla polulla. Kristus väittää meille ihan suoraan päin naamaa, että hänen oman haavoittuvaisuutensa vuoksi kukaan meistä ihmisistä ei ole toistemme heikko kohde, eikä kukaan vahva toimija. Olemme kaikki ihmisiä. Kun piirrämme rajan, vain Jumala asettuu sen toiselle puolelle. Fariseusta ja naista ajatellessani minun on huomattavasti helpompi pitää tuosta naisesta. Nainen kuuluu mielestäni hyvyyden puolelle ja fariseus vääryyden puolelle. Tällainen rajanveto on hirvittävän helppoa. Uskon kuitenkin, että kristillisyys on haastavampaa, se on kutsu nähdä toisin. Rajanvetäminen ihmisten väliin on nimittäin liian yksinkertaista. Toki hyvän ja pahan raja on olemassa. Se vaan ei kulje meidän välillämme. Se kulkee meissä jokaisessa. Pyhä ja paha kohtaavat sisällämme. Vasta kun ymmärrän, että minä olen sekä fariseus että itkevä nainen, voin aavistaa kristinuskon todellisen vastakulttuurisen haasteen. Raamattu ei kutsu meitä katsomaan kertomuksia ulkoapäin, vaan sijoittamaan itsemme niihin, molempien osapuolten paikalle. Myös fariseus on pyhä. Mitä tarkoittaa, että lastensairaalan ja vankimielisairaalan potilas on yhtä pyhä? Näin ollen minä en ole ansainnut elämässäni yhtään enempää kuin sinä – enkä vähempää. Me olemme yhtä ja samaa. Tämä on kohta, jolloin olemme pulassa: asioista tulee sotkuisia. Se on pelottavaa. Ja silloin tiedämme, että olemme matkalla kohti jotakin oikeaa. Olemme vapaita olemaan ihmisiä. Meidän tulee uskaltaa sanoa, että raja piirtyy jokaiseen, ja siksi olemme kaikki osa samaa tarinaa. Sinä voisit olla minä. • Marjaana Toiviainen, ev.-lut. kirkon pappi Kristitty – kunnon kansalainen? Varhaisessa kirkossa yhteys jumalanpalveluksen ja köyhien palvelemisen välillä oli läheinen. Pyhää ehtoollista, alttarin sakramenttia, ei ollut olemassa erillään lähimmäisen sakramentista. Mutta jos pyhä ehtoollinen ei toteudu kirkon ja kristittyjen elämässä, ristiriita on sovittamaton. ”Jos pyhä ehtoollinen ei onnistu kantamaan asiaan kuuluvia hedelmiä siihen osallistuvien elämässä, epäonnistuminen johtuu siitä, että liturgiaan osallistuvat eivät kohtaa tai eivät halua kohdata Jumalaa. Jos Kristuksen kohtaaminen pyhässä ehtoollisessa ei johdata vapauteen kurjaa, joka kuolee nälkään, tai turvaan poliittista pakolaista, joka kolkuttaa ovellamme, se on merkki siitä, että uskonnollisissa toimissamme valehtelemme Pyhälle Hengelle,” kirjoittaa amerikkalainen teologi Emmanuel Clapsis. Vapahtaja käskee antaa verorahan sille, jonka kuva on rahaan lyöty, keisarille. Mutta ihminen on Jumalan kuva, ja ihmisyys kuuluu Jumalan yhteyteen. (Mark. 12:17). Myös vuorisaarna kehottaa vaikuttamaan yhteiskuntaan: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?” (Matt. 5:13). Apostolien teoissa todetaan yksinkertaisesti: ”ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap.t. 5:39). Kristityt kieltäytyivät uhraamasta jumal-keisarille, ja heidän uskontunnustuksensa ”Jeesus on Herra” (Fil. 2:11) haastoi valtionuskonnon, jonka mukaan herruus kuului keisarille. Useiden vuosisatojen ajan kristittyjen luonteenomainen piirre oli, että he kyllä rukoilivat vallanpitäjien puolesta, mutta kieltäytyivät astumasta valtion palvelukseen, varsinkaan sotilaiksi. Tunnemme useita aseistakieltäytyjiä pyhien marttyyrien joukossa. Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi tilanne muuttui. Usein kirkko ja valtio samastuivat. Kristuksen nimessä on käyty sotia, tapettu vihollisia ja alistettu kansoja. Sekä luterilaisen että ortodoksisen valtionkirkkoperinteen kannalta on melkein mahdotonta, että valtion laki olisi ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Evankeliumi, pyhien kokemus ja kirkon kaksituhatvuotinen historia puhuvat kuitenkin toista. Kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan säilyi sekä idän että lännen kirkkojen reunamilla: hengellisten opettajien ohjeissa ja Kristuksen tähden houkkien esikuvassa, mutta myös silloin kun kirkko kärsi ja taisteli yhdessä sorretun kansan kanssa. Elämme valtionkirkkojen jälkeistä aikaa. Julkista tukea kirkoille riisutaan ja kirkkojen suhde poliittiseen ja taloudelliseen valtaan muuttuu etäisemmäksi. Kirkoissa nähdään uutta kriittisyyttä vallanpitäjiin nähden. Kristinusko on saamassa takaisin äänensä, jonka se oli välillä miltei menettänyt. Evankeliumi ja sen mukainen hengellisyys on vallankumouksellista. Köyhän etusija on ehdoton. Hengellisen elämän olennainen tehtävä on poistaa esteet todellisen uskon tieltä, sellaisen vakaumuksen edestä, joka johtaa muutokseen. Kristityt on kutsuttu tulemaan yhteisöksi, joka yhdistää rukouksen toimintaan, ylistyksen oikeudenmukaisuuteen, mietiskelyn muutokseen ja kontemplaation yhteiskunnalliseen toimintaan. Uskovat tunnistavat yhteiskunnalliset seuraukset sille, mitä heistä pyhässä ehtoollisessa tulee. • Isä Heikki Huttunen, ortodoksisen kirkon pappi Enkeleitä kylässä Eräänä päivänä Abraham näkee muutaman täysin tuntemattoman miehen lähestyvän asuinpaikkaansa. Hän juoksee miehiä vastaan tarjotakseen heille lepopaikan. Vaikka hän jo tässä vaiheessa on hyvin varakas mies, hän kumartuu tuntemattomien edessä maahan ja pyytää että saisi pestä heidän jalkansa. Hän vaatii ja pyytää, että saisi antaa heille jotain syötävää. Abraham ei tarjoa mitä tahansa kaapista sattuu löytymään. Vieraille leivotaan tuoretta leipää ja heitä varten teurastetaan vasikka. Abraham myös viettää miesten seurassa hiukan aikaa. (Myöhemmin käy tietenkin ilmi, etteivät miehet olleet ketä tahansa, vaan Abrahamin luona vierailivat enkelit.) Hiukan myöhemmin Israelin historiassa säädetään lakeja, jotka koskivat niitä, joista meidän suomalaiset raamatunkäännöksemme puhuvat ”muukalaisina” tai ”siirtolaisina”. Termillä viitataan niihin, joilla ei ole perittyjä oikeuksia Israelissa. Kolmannessa Mooseksen kirjassa (3. Moos. 19) kuvataan sitä, kuinka pelloille tulisi jättää viljaa ja kuinka viinirypäleitä ja oliiveja ei tulisi poimia turhan tarkasti, jotta köyhille ja muukalaisille jäisi jotain mistä poimia itselleen. Muun muassa Ruut pystyi elättämään itsensä ja anoppinsa tällä tavoin saapuessaan Israeliin maahanmuuttajana. Ajatus maassa oleskelevista ulkomaalaisista on Vanhassa testamentissa itsestään selvä ja läpäisee koko tekstin – Israel ei ollut ainoastaan israelilaisille tarkoitettu maa. Lait, joissa israelilaisia kehotettiin huolehtimaan ulkomaalaisista, osoittavat myös, että kysymyksessä ei ollut voittoa tuottava työperäinen maahanmuutto. Maahanmuuttajia tuli kohdella ja rakastaa samoin kuin syntype- räisiä – mitään eroa heidän välillään ei tullut tehdä. Tähän ei mahdu minkäänlaista ajatusta “meistä ja heistä”. Ja syy on täysin selkeä: te olitte itse ulkomaalaisia Egyptissä ja ainoastaan Jumalan ansiosta ette ole sitä enää. Abrahamin itsestään selvä reaktio on kutsua muukalaiset syömään ja varmistaa että he voivat hyvin. Kyseessä ei ole kysymys heidän läsnäolonsa suvaitsemisesta vaan aktiivisesta kutsusta. Kyseessä on meitä kaikkia koskettavan perustarpeen jakaminen: mistä tahansa olemmekaan tulossa, meidän pitää syödä. Tämän tarpeen edessä olemme kaikki samanlaisia. Mielestäni yksi hämmentävimmistä tapahtumista, jonka voimme löytää Vanhasta testamentista, sijoittuu toiseen Mooseksen kirjaan (24 luku), kohtaan, jossa Israelin laeista säädetään. Tiedämme että Jumala sanoo, ettei kukaan voi nähdä häntä ja elää, mutta hän kutsuu vuorelle 70 vanhinta ollessaan siellä itse läsnä. Hetken pyhyyden tai Jumalan pelon, joka ympäröi tapahtumaa, voi havaita jakeessa 11. Siinä kerrotaan meille, kuinka Jumala ei nostanut kättään vierailijoita vastaan. Lopuksi yllättävästi julistetaan, että he saivat katsella Jumalaa, ja söivät uhriaterian (2. Moos. 24:11). Jumalan, Korkeimman läsnä ollessa – pyhyydessä ja Jumalan pelossa – he ovat saaneet nähdä Jumalan ja sitten he tekevät jotain niin arkipäiväistä kuin syövät ja juovat!? Yhdessä syöminen on pyhää. Se on merkki todellisesta yhteenkuuluvuudesta siksi, että se osoittaa meidän – syntyperäisten ja ulkomaalaisten – olevan samanarvoisia. • Judaistiikkaan erikoistunut TT Nanna Rosengård Käännös: Nora Repo Vieraanvaraisuus Raamatussa Rukous pakolaisten puolesta • Vieraanvaraisuus on käytännöllinen tapa palvella Jumalaa. (1 Moos. 18:3-5) Kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Jeesus Kristus, joka olit itse pakolaisena Egyptissä ilman mitään paikkaa, mihin päänsä kallistaisi. Ole armelias niille, jotka tänä päivänä kodittomina ja nälkäisinä pakenevat vainoa, kuolemaa ja epäinhimillisiä oloja. Siunaa heitä, jotka tekevät työtä pakolaisten olojen helpottamiseksi, käännä sydämemme kärsivien lähimmäistemme puoleen. Ohjaa meidät Sinun tiellesi, kohti valtakuntaasi, jossa saamme iloita oikeudenmukaisuudesta ja rauhasta. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme nimessä. Aamen. • Kun ottaa vastaan vieraanvaraisuutta, antaa toiselle mahdollisuuden harjoittaa anteliaisuutta. Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon. (Luuk. 10:7) • Vieraanvaraisuus on lahja. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. (Room.12:13) • Harjoittamalla vieraanvaraisuutta saatamme jopa saada enkeleitä vieraiksemme. Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. (Hepr.13:2) Vieraanvaraisuus voi ottaa monia ilmiasuja: • Yksinkertainen lounas jumalanpalveluksen jälkeen • Sitä että kutsuu kotiin tai seurakuntaan jonkun, jota ei yleensä kutsuisi • Sitä että tekee kodista tai seurakunnasta paikan, missä kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi • Avoimien ovien järjestämistä apua tarvitseville Kuinka me harjoitamme vieraanvaraisuutta? Miksi kutsumme ihmisiä yhteyteemme? Tai miksi emme tee niin? Mikä meitä estää ja mikä tekee sen mahdolliseksi? Kuinka voimme osoittaa vieraanvaraisuutta luonnollisella tavalla? Isä Kirillin esimerkki Tunnetuimpien kristillisen kansalaistottelemattomuuden esikuvien joukossa on Plovdivin metropoliitta Kirill, josta myöhemmin tuli Bulgarian patriarkka. Toisen maailmansodan aikana hän yhdessä 300 seurakuntalaisen kanssa pysäytti juutalaisvankien kuljetuksen tuhoamisleireille. Mielenosoittajien avatessa vankivaunujen ovia metropoliitta huudahti Ruutin kirjojen sanoin: “Mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani. (Ruut 1:16) Kun sotilaat vetosivat lakiin ja saamiinsa käskyihin eivätkä suostuneet päästämään vankejaan, metropoliitta meni junan eteen ja ilmoitti asettuvansa makuulle kiskojen päälle, jos veturi alkaisi liikkua. Mielenosoitus pani liikkeelle tapahtumasarjan, jonka ansiosta lähes kaikki Bulgarian juutalaiset pelastuivat natsien tuhoamisleireiltä.
© Copyright 2024