1. No category

Sinä voisit olla minä
(Raamattureflektio Luuk. 7:36–50 pohjalta)
Luukas maalaa eteemme kuvan kahdesta toimijasta: Fariseus on oppinut, ulkoisesti vahva ja arvoiltaan selkeä.
Hän on kutsunut Jeesuksen kylään ja varmistellut, etteivät vääränlaiset ihmiset livahda sisälle. ”Syntistä elämää
viettänyt” nainen puolestaan asettuu Jeesuksen jalkojen
juureen ja itkee. Hän kuivaa kyyneleet hiuksillaan, suutelee jalkoja ja voitelee ne tuoksuöljyllä. Hän on valmis
alentamaan itsensä. Fariseus sen sijaan säilyttää fasadinsa ja vieroksuu muukalaista.
Mitä tarkoittaa, että minä olen pyhä, turvapaikanhakija on pyhä, rasittava naapurini ja perheen jokainen jäsen on pyhä? Mihin se haastaa? Se kutsuu näkemään,
että jokainen on myös paha. Jokaisen tarinassa törmää
raadollisuuteen, vaikeisiin ihmissuhteisiin ja pettymyksiin. Haluamme muuttaa maailmaa, muttemme kykene
muuttamaan edes itseämme. Kun kohtaamme maailman rumuuden, kohtaamme myös oman rajallisuutemme – ja pahuutemme.
Meille on tyypillistä jakaa ihmisyys kahtia. Etsimme rajoja ja piirrämme niitä: me ja muut, nämä ja nuo. Maailma opettaa meitä piirtämään hyvän ja pahan rajan
ihmisryhmien tai -yksilöiden välille: sukujen, kansojen,
uskontojen, tuloluokkien tai kulttuurien välille.
Mutta onneksi silloin ei tarvitse luovuttaa. Luukkaan
kertomus on kutsu kasvattaa itsessämme itkevää jalkojen suutelijaa: ei silmitöntä vahvuutta, vaan haavoittuvaisuutta ja siitä seuraavaa muutosta. Minä saan ja
joudun olemaan toisinaan polvillani, minä saan olla
nolollakin paikalla. Saan hyväksyä oman rujouteni ja
jatkaa siitä eteenpäin. Parannuksenteko ja omaan kyvyttömyyteen kompastuminen tapahtuvat samalla polulla.
Kristus väittää meille ihan suoraan päin naamaa, että
hänen oman haavoittuvaisuutensa vuoksi kukaan meistä ihmisistä ei ole toistemme heikko kohde, eikä kukaan
vahva toimija. Olemme kaikki ihmisiä. Kun piirrämme
rajan, vain Jumala asettuu sen toiselle puolelle.
Fariseusta ja naista ajatellessani minun on huomattavasti helpompi pitää tuosta naisesta. Nainen kuuluu mielestäni hyvyyden puolelle ja fariseus vääryyden puolelle.
Tällainen rajanveto on hirvittävän helppoa.
Uskon kuitenkin, että kristillisyys on haastavampaa, se
on kutsu nähdä toisin. Rajanvetäminen ihmisten väliin
on nimittäin liian yksinkertaista. Toki hyvän ja pahan
raja on olemassa. Se vaan ei kulje meidän välillämme.
Se kulkee meissä jokaisessa. Pyhä ja paha kohtaavat sisällämme. Vasta kun ymmärrän, että minä olen sekä fariseus että itkevä nainen, voin aavistaa kristinuskon todellisen vastakulttuurisen haasteen. Raamattu ei kutsu
meitä katsomaan kertomuksia ulkoapäin, vaan sijoittamaan itsemme niihin, molempien osapuolten paikalle.
Myös fariseus on pyhä. Mitä tarkoittaa, että lastensairaalan ja vankimielisairaalan potilas on yhtä pyhä?
Näin ollen minä en ole ansainnut elämässäni yhtään
enempää kuin sinä – enkä vähempää. Me olemme
yhtä ja samaa. Tämä on kohta, jolloin olemme pulassa: asioista tulee sotkuisia. Se on pelottavaa. Ja silloin
tiedämme, että olemme matkalla kohti jotakin oikeaa.
Olemme vapaita olemaan ihmisiä. Meidän tulee uskaltaa sanoa, että raja piirtyy jokaiseen, ja siksi olemme
kaikki osa samaa tarinaa. Sinä voisit olla minä.
• Marjaana Toiviainen, ev.-lut. kirkon pappi
Kristitty – kunnon kansalainen?
Varhaisessa kirkossa yhteys jumalanpalveluksen ja köyhien palvelemisen välillä oli läheinen. Pyhää ehtoollista,
alttarin sakramenttia, ei ollut olemassa erillään lähimmäisen sakramentista. Mutta jos pyhä ehtoollinen ei
toteudu kirkon ja kristittyjen elämässä, ristiriita on sovittamaton. ”Jos pyhä ehtoollinen ei onnistu kantamaan
asiaan kuuluvia hedelmiä siihen osallistuvien elämässä,
epäonnistuminen johtuu siitä, että liturgiaan osallistuvat eivät kohtaa tai eivät halua kohdata Jumalaa. Jos
Kristuksen kohtaaminen pyhässä ehtoollisessa ei johdata vapauteen kurjaa, joka kuolee nälkään, tai turvaan
poliittista pakolaista, joka kolkuttaa ovellamme, se on
merkki siitä, että uskonnollisissa toimissamme valehtelemme Pyhälle Hengelle,” kirjoittaa amerikkalainen
teologi Emmanuel Clapsis.
Vapahtaja käskee antaa verorahan sille, jonka kuva on
rahaan lyöty, keisarille. Mutta ihminen on Jumalan
kuva, ja ihmisyys kuuluu Jumalan yhteyteen. (Mark.
12:17). Myös vuorisaarna kehottaa vaikuttamaan yhteiskuntaan: ”Te olette maan suola; mutta jos suola
käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?” (Matt.
5:13). Apostolien teoissa todetaan yksinkertaisesti:
”ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap.t. 5:39). Kristityt kieltäytyivät uhraamasta jumal-keisarille, ja heidän uskontunnustuksensa ”Jeesus
on Herra” (Fil. 2:11) haastoi valtionuskonnon, jonka
mukaan herruus kuului keisarille. Useiden vuosisatojen
ajan kristittyjen luonteenomainen piirre oli, että he kyllä rukoilivat vallanpitäjien puolesta, mutta kieltäytyivät
astumasta valtion palvelukseen, varsinkaan sotilaiksi.
Tunnemme useita aseistakieltäytyjiä pyhien marttyyrien joukossa.
Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi tilanne muuttui.
Usein kirkko ja valtio samastuivat. Kristuksen nimessä on käyty sotia, tapettu vihollisia ja alistettu kansoja.
Sekä luterilaisen että ortodoksisen valtionkirkkoperinteen kannalta on melkein mahdotonta, että valtion
laki olisi ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Evankeliumi,
pyhien kokemus ja kirkon kaksituhatvuotinen historia
puhuvat kuitenkin toista.
Kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan säilyi sekä idän että lännen kirkkojen reunamilla: hengellisten opettajien ohjeissa ja Kristuksen tähden houkkien esikuvassa, mutta
myös silloin kun kirkko kärsi ja taisteli yhdessä sorretun
kansan kanssa.
Elämme valtionkirkkojen jälkeistä aikaa. Julkista tukea
kirkoille riisutaan ja kirkkojen suhde poliittiseen ja taloudelliseen valtaan muuttuu etäisemmäksi. Kirkoissa
nähdään uutta kriittisyyttä vallanpitäjiin nähden. Kristinusko on saamassa takaisin äänensä, jonka se oli välillä miltei menettänyt.
Evankeliumi ja sen mukainen hengellisyys on vallankumouksellista. Köyhän etusija on ehdoton. Hengellisen
elämän olennainen tehtävä on poistaa esteet todellisen
uskon tieltä, sellaisen vakaumuksen edestä, joka johtaa muutokseen. Kristityt on kutsuttu tulemaan yhteisöksi, joka yhdistää rukouksen toimintaan, ylistyksen
oikeudenmukaisuuteen, mietiskelyn muutokseen ja
kontemplaation yhteiskunnalliseen toimintaan. Uskovat tunnistavat yhteiskunnalliset seuraukset sille, mitä
heistä pyhässä ehtoollisessa tulee.
• Isä Heikki Huttunen, ortodoksisen kirkon pappi
Enkeleitä kylässä
Eräänä päivänä Abraham näkee muutaman täysin tuntemattoman miehen lähestyvän asuinpaikkaansa. Hän
juoksee miehiä vastaan tarjotakseen heille lepopaikan.
Vaikka hän jo tässä vaiheessa on hyvin varakas mies,
hän kumartuu tuntemattomien edessä maahan ja pyytää että saisi pestä heidän jalkansa. Hän vaatii ja pyytää,
että saisi antaa heille jotain syötävää.
Abraham ei tarjoa mitä tahansa kaapista sattuu löytymään. Vieraille leivotaan tuoretta leipää ja heitä varten
teurastetaan vasikka. Abraham myös viettää miesten
seurassa hiukan aikaa. (Myöhemmin käy tietenkin ilmi,
etteivät miehet olleet ketä tahansa, vaan Abrahamin
luona vierailivat enkelit.)
Hiukan myöhemmin Israelin historiassa säädetään lakeja, jotka koskivat niitä, joista meidän suomalaiset raamatunkäännöksemme puhuvat ”muukalaisina” tai ”siirtolaisina”. Termillä viitataan niihin, joilla ei ole perittyjä
oikeuksia Israelissa. Kolmannessa Mooseksen kirjassa
(3. Moos. 19) kuvataan sitä, kuinka pelloille tulisi jättää
viljaa ja kuinka viinirypäleitä ja oliiveja ei tulisi poimia
turhan tarkasti, jotta köyhille ja muukalaisille jäisi jotain mistä poimia itselleen. Muun muassa Ruut pystyi
elättämään itsensä ja anoppinsa tällä tavoin saapuessaan
Israeliin maahanmuuttajana.
Ajatus maassa oleskelevista ulkomaalaisista on Vanhassa testamentissa itsestään selvä ja läpäisee koko tekstin
– Israel ei ollut ainoastaan israelilaisille tarkoitettu maa.
Lait, joissa israelilaisia kehotettiin huolehtimaan ulkomaalaisista, osoittavat myös, että kysymyksessä ei ollut
voittoa tuottava työperäinen maahanmuutto. Maahanmuuttajia tuli kohdella ja rakastaa samoin kuin syntype-
räisiä – mitään eroa heidän välillään ei tullut tehdä. Tähän ei mahdu minkäänlaista ajatusta “meistä ja heistä”.
Ja syy on täysin selkeä: te olitte itse ulkomaalaisia Egyptissä ja ainoastaan Jumalan ansiosta ette ole sitä enää.
Abrahamin itsestään selvä reaktio on kutsua muukalaiset syömään ja varmistaa että he voivat hyvin. Kyseessä
ei ole kysymys heidän läsnäolonsa suvaitsemisesta vaan
aktiivisesta kutsusta. Kyseessä on meitä kaikkia koskettavan perustarpeen jakaminen: mistä tahansa olemmekaan tulossa, meidän pitää syödä. Tämän tarpeen edessä olemme kaikki samanlaisia.
Mielestäni yksi hämmentävimmistä tapahtumista,
jonka voimme löytää Vanhasta testamentista, sijoittuu
toiseen Mooseksen kirjaan (24 luku), kohtaan, jossa Israelin laeista säädetään. Tiedämme että Jumala sanoo,
ettei kukaan voi nähdä häntä ja elää, mutta hän kutsuu
vuorelle 70 vanhinta ollessaan siellä itse läsnä. Hetken
pyhyyden tai Jumalan pelon, joka ympäröi tapahtumaa,
voi havaita jakeessa 11. Siinä kerrotaan meille, kuinka
Jumala ei nostanut kättään vierailijoita vastaan. Lopuksi
yllättävästi julistetaan, että he saivat katsella Jumalaa, ja
söivät uhriaterian (2. Moos. 24:11). Jumalan, Korkeimman läsnä ollessa – pyhyydessä ja Jumalan pelossa – he
ovat saaneet nähdä Jumalan ja sitten he tekevät jotain
niin arkipäiväistä kuin syövät ja juovat!?
Yhdessä syöminen on pyhää. Se on merkki todellisesta yhteenkuuluvuudesta siksi, että se osoittaa meidän
– syntyperäisten ja ulkomaalaisten – olevan samanarvoisia.
• Judaistiikkaan erikoistunut TT Nanna Rosengård
Käännös: Nora Repo
Vieraanvaraisuus Raamatussa
Rukous pakolaisten puolesta
• Vieraanvaraisuus on käytännöllinen tapa palvella Jumalaa. (1 Moos. 18:3-5)
Kaikkivaltias ja armollinen Jumala,
Jeesus Kristus, joka olit itse pakolaisena Egyptissä
ilman mitään paikkaa, mihin päänsä kallistaisi.
Ole armelias niille, jotka tänä päivänä
kodittomina ja nälkäisinä pakenevat vainoa, kuolemaa
ja epäinhimillisiä oloja.
Siunaa heitä, jotka tekevät työtä pakolaisten olojen
helpottamiseksi,
käännä sydämemme kärsivien lähimmäistemme puoleen.
Ohjaa meidät Sinun tiellesi, kohti valtakuntaasi,
jossa saamme iloita oikeudenmukaisuudesta ja rauhasta.
Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme nimessä.
Aamen.
• Kun ottaa vastaan vieraanvaraisuutta, antaa toiselle
mahdollisuuden harjoittaa anteliaisuutta. Ja olkaa siinä
talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä
työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta
taloon. (Luuk. 10:7)
• Vieraanvaraisuus on lahja. Auttakaa puutteessa olevia
pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. (Room.12:13)
• Harjoittamalla vieraanvaraisuutta saatamme jopa saada enkeleitä vieraiksemme. Älkää unohtako osoittaa
vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan
tulleet majoittaneeksi enkeleitä. (Hepr.13:2)
Vieraanvaraisuus voi ottaa monia ilmiasuja:
• Yksinkertainen lounas jumalanpalveluksen jälkeen
• Sitä että kutsuu kotiin tai seurakuntaan jonkun, jota ei
yleensä kutsuisi
• Sitä että tekee kodista tai seurakunnasta paikan, missä
kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi
• Avoimien ovien järjestämistä apua tarvitseville
Kuinka me harjoitamme vieraanvaraisuutta?
Miksi kutsumme ihmisiä yhteyteemme? Tai miksi emme tee niin? Mikä meitä estää ja mikä tekee sen
mahdolliseksi?
Kuinka voimme osoittaa vieraanvaraisuutta luonnollisella tavalla?
Isä Kirillin esimerkki
Tunnetuimpien kristillisen kansalaistottelemattomuuden esikuvien joukossa on Plovdivin metropoliitta Kirill, josta myöhemmin tuli Bulgarian patriarkka. Toisen maailmansodan aikana hän yhdessä
300 seurakuntalaisen kanssa pysäytti juutalaisvankien kuljetuksen tuhoamisleireille. Mielenosoittajien avatessa vankivaunujen ovia metropoliitta
huudahti Ruutin kirjojen sanoin: “Mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne
minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani. (Ruut 1:16) Kun
sotilaat vetosivat lakiin ja saamiinsa käskyihin eivätkä suostuneet päästämään vankejaan, metropoliitta
meni junan eteen ja ilmoitti asettuvansa makuulle
kiskojen päälle, jos veturi alkaisi liikkua. Mielenosoitus pani liikkeelle tapahtumasarjan, jonka ansiosta lähes kaikki Bulgarian juutalaiset pelastuivat
natsien tuhoamisleireiltä.