2011-06 - Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko

Kotimaansivut
EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA
”Eläviä Kristuksessa”
Vanhin George (Sonny) Donaldson, Iso-Britannia
P
vyöhykeseitsenkymmen
ienen lapsen kuolema voi
satuttaa uskollisimmankin
sydäntä. Ne, jotka ovat
saaneet palautetun evankeliumin ymmärrystä ja jotka tuntevat
profeettojen sanat, saavat toivoa
ja viimein rauhaa Kristuksen
sovituksesta.
Moroni julisti, että meidän
on opetettava vanhemmille, että
heidän täytyy tehdä parannus
ja ottaa kaste ja nöyrtyä pienten lasten tavoin, niin he kaikki
pelastuvat pienine lapsineen.
Ja että pienet lapsemme eivät
tarvitse parannusta eivätkä kastetta, vaan että pienet lapset ovat
eläviä Kristuksessa maailman
perustamisesta asti.1
”Iloitsen niiden pyhien kirjoitusten henkilöiden esimerkistä,
jotka maallisen vaelluksensa
aikana kulkevat uskossa. Joka
kerta kulkiessani Abrahamin ja
Iisakin kanssa Morian vuorelle
johtavaa tietä minä itken, kun
tiedän, ettei Abraham tiedä,
että matkan päässä paikalla on
enkeli ja pensaaseen on takertunut oinas. Olemme kukin maallisen polkumme keskivaiheilla,
emmekä tunne oman kertomuksemme päätöstä. Mutta meitäkin,
kuten Abrahamia, siunataan
ihmeillä.” 2
”Ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy
arvostaa elämän tarkoitusta.
Uskon heikon valon täytyy
tehdä tilaa sen ilmoituksen
keskipäivän auringolle, jonka
kautta me tiedämme, että me
elimme ennen syntymäämme
kuolevaisuuteen.” 3
Olin äskettäin eräässä paikallisessa kirkossa tällaisen pienen
lapsen hautajaisissa. Hautajaisvieraina oli pääasiassa järkyttyneitä nuoria. Kyyneliä vuodatettiin ja epätoivon tunteita
ilmaistiin. Heidän keskuudestaan puuttui kokonaan rauha,
ymmärrys ja toivo. Kun nousin
puhumaan, lausuin nämä sanat:
Ymmärrän, että keskuudessamme on monia, joita tämän
pienen lapsen kuolema ahdistaa
syvästi. Haluan tarjota toivoa
ja lohtua muistuttamalla teitä
kaikkia asiasta, jonka syvällä
sydämessänne jo tiedätte.
Herra sanoi Jeremialle: ”Jo
ennen kuin sinut äidinkohdussa
muovasin, minä [tunsin] sinut.” 4
Kristuksen ihmeellisen sovituksen ansiosta kuolema ei ole
sen enempää elämän päätös
kuin syntymä on sen alku.5
Me elimme ennen kuin
tulimme maan päälle, ja
Vanhin George
(Sonny)
Donaldson
kuolevaisuus on vain osa
taivaltamme.
Kun vauva siirtyy kuolevaisuuden rajan yli ja me jätämme
hyvästimme, muut odottavat
saadakseen tervehtiä häntä
henkien maailmassa. Hän elää
nyt muiden rakastavien ihmisten
kanssa. Me jäämme tänne vain
vähäksi aikaa odottamaan suurta
ja luvattua jälleennäkemistä.
Kelvollisilla äideillä ja isillä on
edelleen tilaisuus kasvattaa ylösnousseet lapsensa. Ylösnousemuksen lahja annetaan vapaasti
kaikille Jeesuksen Kristuksen
kuoleman ja ylösnousemuksen
ansiosta.6
Ainoa asia, joka voi estää iankaikkisuuden lupauksia täyttymästä, ovat ne päivittäiset valinnat, joita teemme täällä. Kuoleman pistin tarkoittaa hukattuja
tilaisuuksia. Siksi meidän on
valittava huolella! 7
Jumala on taivaallinen
K e s ä k u u 2 0 1 1 K1
VIITTEET
1. Ks. Moroni 8:10–12.
2. Ks. Susan W. Tanner, ”Minun sieluni
iloitsee siitä, mikä on Herran”,
­Liahona, toukokuu 2008, s. 82.
3. Thomas S. Monson, ”Hän on noussut!”, ­Liahona, toukokuu 2010, s. 88.
4. Jer. 1:5.
5. Ks. 1. Kor. 15:20–22.
6. Ks. Alma 11:44.
7. Ks. 1. Kor. 15:55–56.
8. Joseph B. Wirthlin, ”Suurin käsky”,
­Liahona, marraskuu 2007, s. 28–29.
PAIKALLISIA UUTISIA
Ylös tuhkasta
J. Glade ja Lola Webb Peterson
– tiedotuslähetyssaarnaajia
Euroopassa
L
iekit etenivät halki hyisen
yöilman pimeyden lauantaina 5. tammikuuta 2008.
Tulipalo alkoi roskasäiliöstä
ja levisi nopeasti koko rakennukseen. Aamuun mennessä
rakas vanha kirkkorakennus oli
palanut maan tasalle. Edellisillan
kohtalokkaina, myöhäisinä hetkinä kaksi nuorukaista, iältään
18- ja 19-vuotiaat, sytyttivät ajattelemattomasti tuleen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen
Kristuksen Kirkon Tampereen
vaarnakeskuksen. Harvoja tavaroita säästyi – maalaus Jeesuksesta Martan ja Marian kodin
K2 L i a h o n a
luona, sisarten käsin kutoma
1970-luvulla valmistunut ryijy
sekä alakerrassa olleet sukututkimuskeskuksen mikrofilmirullat
ja sukututkimustarvikkeet.
Tulipalo tuhosi
Tampereen
vaarnakeskuksen tammikuussa 2008.
Tulipalon jälkeen jäsenet
jäivät ilman paikkaa, jossa pitää
jumalanpalvelustilaisuudet.
Adventtikirkkoa tarjottiin joitakin
kokouksia varten. Lisäksi kirkko
vuokrasi tiloja läheisestä lukiosta
väliaikaista kokoontumista
varten. Sopivaksi kokoontumispaikaksi löytyi eräs toimisto­
rakennus Pyynikillä. Nämä tilat
vuokrattiin ja remontoitiin, ja 25.
huhtikuuta 2008 alkaen kirkon
jäsenet alkoivat pitää siellä toimintoja ja jumalanpalveluksia.
Uuden vaarnakeskuksen
rakennustyöt aloitettiin syyskuussa 2009. Se saatiin valmiiksi
ja luovutettiin Tampereen seurakuntien käyttöön 17. joulukuuta
2010. Vaarnakeskuksen uudelleenrakentamisesta ja opastetuista tutustumiskierroksista
on kerrottu tiedotusvälineissä
poikkeuksellisen näyttävästi.
Palaneen vaarnakeskuksen rauniot
Eri puolilla Suomea on julkaistu
monia artikkeleita. Myös TVasemat ovat kertoneet aiheesta.
Julkista kiinnostusta herätti se,
että rakennus tuhoutui kahden
nuorukaisen aiheuttaman tuhopolton vuoksi. Ihmisten sydämet ovat kirjaimellisesti kääntyneet kirkon ja tamperelaisten
jäsenten puoleen. Erityisessä
lehdessä, jonka laati Jarmo
Andersson ja jonka valokuvista
vastasi Eero Palomäki, kerrottiin
kirkon historiasta Tampereella
ja uskonkäsityksistämme sekä
annettiin tietoa opastetuista
tutustumiskierroksista. 43 000
tällaista esitettä jaettiin käsin
kaikkialle Tampereelle ja ympäristökuntiin. Tämä uskomaton
saavutus oli Tampereen alueen
jäsenten poikkeuksellisten ponnistelujen ansiota.
Kohokohtana olivat ne monet
vieraat, joita opastetuilla
tutustumiskierroksilla
kävi. Vieraiden joukossa
olivat myös Ben ja Jonna
Christensen. Jonna on
tunnettu suomalainen
poplaulaja ja viihdetaiteilija. Hän on julkaissut
kolme albumia (yksi
niistä miltei palkittiin
kultalevyllä), ja hänellä
on tekeillä uusi albumi.
Jonna, eli sisar Christensen, on seurakuntansa
Nuorten Naisten johtaja. Seitsemän vuotta
sitten Jonnalla oli vielä
VALOKUVA: J. GLADE PETERSON
Maalauksen ja ryijyn säästyminen tulipalossa on lähestulkoon
ihme. Maalaus kuvaa Jeesusta
Martan ja Marian kodin luona.
Sillä on erityinen merkitys Tampereen seurakunnan jäsenille, koska
sen on lahjoittanut ensimmäinen
Tampereella jäseneksi vuonna
1947 kastettu sisar. Käsin kudotun ryijyn valmistivat Tampereen
seurakunnan sisaret 1970-luvun
loppupuolella. Jotkut heistä ovat
nyt jo kuolleet, monet ovat 60- tai
70-vuotiaita. Maarit Andersson,
joka oli siihen aikaan 19-vuotias,
muistaa, kuinka ryijyä kuljetettiin
kodista toiseen, jotta kukin sisarista pääsi kutomaan sitä. Ryijy
on ihana muisto ja perintö tamperelaisille sisarille heidän muistellessaan niitä helliä käsiä, jotka
ryijyn ovat kutoneet. Ryijy on nyt
näyttävästi esillä Apuyhdistyksen
huoneen seinällä.
VALOKUVA: EERO PALOMÄKI
iankaikkisen elämän kirkkauteen ja loistoon.” 8
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että on antanut
ainoan Poikansa. Siitä todistan
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen. ◼
VALOKUVA: EERO PALOMÄKI
Isämme. Me olemme kirjaimellisesti Hänen lapsiaan. Se, mitä
me vanhurskaasti halajamme,
on se, mitä Hän meille toivoo.
Niin me kuljemme eteenpäin
ymmärtäen, ettei tämä elämä ole
päämäärä vaan pelkästään osa
taivalta.
”Rakkaus on opetuslapseuden tien alku, puoliväli
ja loppu. Se tukee, neuvoo,
parantaa ja lohduttaa. Se johtaa
meidät läpi pimeyden laaksojen ja läpi kuoleman verhon.
Lopussa rakkaus johtaa meidät
Maarit Andersson näyttää kohtaa, jonka hän on itse
kutonut tulipalosta säästyneestä ryijystä.
irokeesikampaus ja kyseenalainen asu. Hän kääntyi evankeliumiin, muutti elämäntapansa ja
musiikkinsa suunnan. Hiljattain
hän esitti uusimman singlensä
”Puppets” televisiossa vuoden
2011 euroviisukarsinnoissa.
Kappale ”Puppets” esittää rohkean kannanoton säädyllisyyden
puolesta.
Vapaaehtoiset oppaat esittelivät rakennusta vieraille. Entinen
piispa Arto Lammintaus, joka
toimi yhtenä kierrosoppaana,
kertoo, että opastetut tutustumiskierrokset olivat hänen mielestään suuri menestys, koska
suurin osa vieraista, jotka tulivat
K e s ä k u u 2 0 1 1 K3
VALOKUVA: J. GLADE PETERSON
esitteitä, joita jaettiin 43 000 kappaletta.
Suosittu suomalainen viihdetaiteilija Jonna sekä miehensä Ben Christensen kävivät tutustumassa kirkkorakennuksen nuorten aikuisten tiloihin.
katsomaan uutta rakennusta, oli
myös kiinnostunut kuulemaan
evankeliumista ja uskonkäsityksistämme. Kierroksen päätteeksi
vieraille oli tarjoilua ja heille tarjottiin ilmaisia Mormonin kirjoja,
evankeliumiaiheisia DVD-levyjä
ja esitteitä.
K4 L i a h o n a
Kirkon jäsenet ovat ilmaisseet
tuntevansa kiitollisuutta uudesta
rakennuksesta. ”Kun ensimmäisen kerran tulin tähän uuteen
rakennukseen, minusta tuntui
aivan kuin olisin temppelissä.
Kaipaamme vanhaa rakennusta
– siihen liittyi monia muistoja
VALOKUVA: EERO PALOMÄKI
VALOKUVA: J. GLADE PETERSON
Lähetyssaarnaajina Suomessa palvelevat Joseph Groberg ja Daniel Powell tarkastelevat
– mutta tämä uusi rakennus on
kaunis”, kertoo Pekka Santonen.
Myös Hilkka Lampila kertoi
tuntemuksistaan ja kuvasi uutta
vaarnakeskusta ”kappaleeksi
taivasta”. ”Olemme puhuneet
siitä ja odottaneet sitä. Toivon,
että muistan tämän päivän koko
loppuelämäni.”
Sunnuntaina 16. tammikuuta 2011 Tampereen uuden
vaarnakeskuksen vihki vanhin Erich Kopischke, joka on
Myöhempien Aikojen Pyhien
Jeesuksen Kristuksen Kirkon
Euroopan vyöhykkeen johtaja.
Puheessaan hän sanoi: ”Se, mitä
pidettiin katastrofina, muodostui
siunaukseksi. Meidän sydämemme ja jäsenten sydämet
kääntyivät näiden riehakkaiden
poikien puoleen, jotka sytyttäessään kirkon vieressä olleen
roskasäiliön eivät varmastikaan
tarkoittaneet polttaa kirkkoa
maan tasalle. Heitä on kohdeltu
siten, että heillä olisi tekojensa
aiheuttamasta tuhosta ja tuottamusvastuusta huolimatta
elämässään tulevaisuus. Sen
me voimme tästä oppia. Vapahtaja ei koskaan tuomitse meitä.
Hän kutsuu meitä muuttamaan
elämäämme ja etenemään kohti
parempaa elämää. Herra haluaa,
että palaamme taivaallisen Isän
luo.” Vanhin Kopischke nimitti
uutta rakennusta totuuden viiriksi sekä valon ja uskon majakaksi. Hän sanoi: ”Toiveenani
on, että teissä ja minussa kasvaa
usko siihen, että Jumala siunaa
meitä, perheitämme, maitamme
ja kaupunkejamme, kun me
pyhittäydymme Herralle.”
Tosiaan – tuhkan
seasta on noussut uusi
jumalanpalveluspaikka!
Järjestelytoimikunnan
kommentteja:
Tuhkan seasta
Opastettujen tutustumiskierrosten oppaat nauttivat mahdollisuudesta esitellä kaunista seurakuntakeskusta ja keskustella vierailijoiden kanssa. Monet kävijät olivat
vaarnakeskus
noussut uusi
yllättyneitä kirkon monipuolisesta
toiminnasta ja sen laajuudesta.
Myös kirkon oppia koskevia kysymyksiä esitettiin paljon. Seurakuntakeskuksen seinillä olevat kauniit
taulut ja niiden aiheet kiinnostivat
yllättävän monia.
Kaiken kaikkiaan kutsulehtiä
painettiin 46 000 kappaletta, joista
jäsenet jakoivat 43 000. Kierrosten
yhteydessä jaettiin lisäksi 2 500 lehtistä. Kävijöitä oli yhteensä yli 800,
ja lähetyssaarnaajat saivat kymmeniä käyntipyyntöjä, joiden seurauksena helmikuun alkuun mennessä
oli jo tavattu useita henkilöitä.
Kirkon videoita jaettiin runsaat
300 ja Mormonin kirjoja lähes 100.
Opastettuja tutustumiskierroksia pidetään jatkossakin, muun
muassa Tampereen päivän yhteydessä 1. lokakuuta 2011. ◼
JÄSENTEN KERTOMAA
Tilaisuus toimia Hänen auttavana kätenään
Katja Forsman, Espoon 1. seurakunta
O
lin töissä ruokakaupassa, kun eräänä
kiireisenä aamuna työpuhelimeni soi.
Langan toisesta päästä kuului hennolla
äänellä: ”Minun on nälkä, minä tarvitsen ruokaa.”
Siinä aamuruuhkan keskellä nuo lausutut sanat ja
ääni, jolla ne lausuttiin, saivat minut pysähtymään
ja kuuntelemaan. Vastasin, että nyt oli rouva soittanut ihan oikeaan paikkaan, jos ruokaa tarvitsee.
Ääni vastasi hyvin epäilevästi, että noinkohan.
Puhelimesta alkoi kuulua hiljaista itkua. Soittaja
kertoi soittaneensa jo kolmeen kauppaan, ja
jokaisessa oli kieltäydytty hänen pyynnöstään.
Hän kertoi olevansa liikuntarajoitteinen, joten
hän ei päässyt itse tulemaan kauppaan, vaan tarvitsisi jonkun tuomaan ostokset luokseen. Ketään
ei ollut käynyt hänen luonaan auttamassa viikkoon
ja kaikki ruoka oli loppu. Tiesin, ettei minun ollut
mahdollista lähteä heti auttamaan, mutta vastasin,
että jos vain kävisi ja saisin kauppalistan, toimittaisin itse ruuat hänelle muutaman tunnin kuluttua,
kun pääsisin töistä. Puhelimesta kuului syvä helpottunut huokaus. Sain listan ostoksista, osoitteen
K e s ä k u u 2 0 1 1 K5
VALOKUVA: ELAINE DAVIS
VALOKUVA: VILLE-MATTI KARUMO
ja monta kiitosta.
Puhelun päätyttyä aloin miettiä,
voisinko auttaa
rouvaa vielä muutenkin kuin vain
viemällä ostokset.
Tiesin lähellä
sijaitsevan ainakin
yhden senioritalon,
johon soitin, ja sain
heiltä numeron
edelleen eräälle
Katja Forsman
luterilaisen kirkon
diakonille. Soitin numeroon ja kerroin asiani. Vastaus, jonka sain, oli hyvin kielteinen. Ei ollut aikaa
eikä varoja auttaa. Tästä turhautuneena kerroin, että
olen itse Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen
Kristuksen Kirkosta ja että lähin seurakuntamme auttaisi mielellään apua tarvitsevaa, mutta ajattelin kohteliaasti ensin kertoa henkilön omalle kirkolle tämän
avun tarpeesta. Jostain syystä kertomani sai aikaan
nopean reaktion ja sain lopulta järjestettyä apua
tarvitsevalle soittajalleni jokaviikkoisen avustajan.
Työpäiväni päätyttyä keräsin huolella ostokset ja
suuntasin kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa osoitetta. Soitin ovikelloa ja odotin. Hetken
kuluttua oven avasi pieni hauraan näköinen vanha
rouva rollaattorin kanssa ja otti minut syleillen vastaan. Menin sisään, laitoin ostokset jääkaappiin ja
jäin hetkeksi istumaan ja juttelemaan. Nainen kertoi
minulle vaikeasta tilanteestaan. Hän oli ollut ilman
ruokaa jo muutaman päivän ja melkein lannistunut
yrittäessään saada apua. Tuona päivänä kolmen
kieltävän vastauksen jälkeen hän oli pitkästä aikaa
rukoillut koko sydämestään Jumalalta apua, ja seuraavaan soittoon olin vastannut minä.
Sinä hetkenä myös oma sydämeni paisui kiitollisuudesta taivaallista Isääni kohtaan. Hän oli suonut
minulle ihanan mahdollisuuden saada toimia Hänen
auttavana kätenään ja sain todistaa tälle vanhalle
K6 L i a h o n a
rouvalle siitä, kuinka taivaan Isä todella kuulee
meitä ja vastaa rukouksiimme, kun rukoilemme
vilpittömin mielin ja uskossa, särkynein sydämin ja
murtunein mielin. Juttelimme vielä vähän ja ennen
lähtöäni annoin hänelle numeron, jonka olin saanut ja josta hän saisi itselleen viikoittaista apua,
ja sanoin myös, että minullekin voisi soittaa, jos
apua ei tulisi. Pois lähtiessäni ja hyvästellessämme
olimme molemmat täynnä kiitollisuutta. Hän siitä,
että oli saanut apua ja todistuksen Jumalan rakkaudesta, ja minä siitä, että olin saanut auttaa.
En ole sen jälkeen kuullut mitään tuosta vanhasta rouvasta, mutta tuo sinä päivänä kokemani
on ollut yksi elämäni hengellisimpiä kokemuksia ja
tulen varmasti vaalimaan sitä sydämessäni ikuisesti.
Se todella todisti minulle todeksi Mormonin kirjan
kohdan Moosia 2:17: ”Ja katso, minä kerron teille
tämän, jotta oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että
kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette
pelkästään Jumalanne palveluksessa.” ◼
Unohdin
nimikyltin rintaani
K
Irma Airto, Helsingin 3. seurakunta
uluvan vuoden loppiaisena sain mullistavan
puhelinsoiton. Veli Aura kysyi, haluaisinko
palvella palvelulähetyssaarnaajana. Minulla ei
ollut aavistustakaan, mitä sellainen on, mutta taikasana ”lähetyssaarnaaja” karkotti kaikki epäilykset, ja
vastasin suoralta kädeltä myöntävästi. (Oikeastaan
en tiedä muunlaisia vastauksia, kun saa kutsun Herran työhön.) Parin viikon kuluttua vaarnanjohtaja
keskusteli vielä kanssani ja kertoi, että palveluspaikkanani tulisi olemaan lähetystoimisto, ja hän erotti
minut tehtävään. Nyt olin lähetyssaarnaaja. Vuosia
olin unelmoinut mahdollisuudesta ja syksyllä 2010
aloin rukoilla asiasta aktiivisesti.
Pompottavin sydämin avasin seuraavana
aamuna lähetystoimiston oven. Enhän oikein
tiennyt, mitä minun pitäisi siellä tehdä. Hämmennyin, kun vajavainen englannin kielen taitoni sai
paikalla olleet vanhimmat huokaisemaan helpotuksesta, ja kun vielä osoitin osaavani käyttää
tietokonettakin, toimiston väki vaikutti saaneen
lahjan. Toimiston vakinaiset/oikeat lähetyssaarnaajat – sisar ja veli Davis – eivät osaa paljonkaan
suomea, joten helpotus sai selityksen.
Parin viikon kuluttua sain sitten yhden lähetyssaarnaajien tärkeän työkalun – nimikyltin. Monesti
ajattelemme, että se on tarkoitettu vain helpottamaan
tunnistamista ja jäsenten kanssakäymistä lähetyssaarnaajien kanssa. Minusta se on aina ollut työkalu –
tärkeä apuväline kerrottaessa evankeliumista. Vuosia
sitten, kun lapsemme palvelivat lähetystyössä, kirjoitimme sisar Kämäräisen kanssa kaikille Suomen
lähetyssaarnaajille ystävänpäiväkirjeen, jossa vertasimme nimikylttiä Kristuksen viittaan. Muistattehan
kertomuksen naisesta, joka uskoi, että hän tulisi
terveeksi vain koskettamalla Kristuksen viittaa
(Mark. 5:25–29). Pelkkä nimikyltin näkeminen
vaikuttaa, vaikka ihmiset kääntyisivätkin pois tai
karkottaisivat lähetyssaarnaajat oveltaan. Se jää
mieleen ja saa aikaan jonkinlaisen liikahduksen
hengellisiin asioihin, muiston Raamatun kertomuksista, ja ehkä pieni siemen parannuksen tekoon
alkaa tehdä työtään. Oma kokemukseni nimikyltistä saa minut uskomaan, että näin todella on.
Meillä on joidenkin entisien työtovereideni
kanssa tapana käydä muutaman kerran vuodessa
lounaalla ”päivittämässä kuulumiset”. Keksimme
jonkin syyn juhlimiseen, ja nyt naisten päivä tuntui
hyvältä idealta. Silloin, kun sovimme tästä lounaasta, en vielä tiennyt lähetystyöstäni. Niinpä sitten aamutöiden jälkeen kiirehdin toimistosta sovittuun ravintolaan. Vielä toimiston rappukäytävässä
ajattelin, että pitää muistaa ottaa nimikyltti pois.
(Palvelulähetyssaarnaajien ei ole pakko pitää kylttiä muuten kuin palveluksessa ollessaan.) Jostain
syystä unohdin kuitenkin irrottaa kyltin rintapielestäni ennen kuin tapasin ystäväni. Meitä oli paikalla
poikkeuksellisen
suuri ryhmä – kymmenen vanhaa
toverusta.
Tilasimme
ruuan ja keskustelimme niitä
näitä. Keskustelun
tuoksinassa selvisi
nimikylttinikin
merkitys. Olin
jollekin kertoIrma Airto
nut aloittaneeni
tammikuussa
kokopäiväisen työn. Keskustelimme ottamani
rohkean askeleen merkityksestä yleisellä tasolla
ja työn luonnetta piti tietysti selittää. Eräs minulle
oudompi mukanaolija huokasi, että näin Suomen
brändiä pitäisi kirkastaa eikä niillä vanhainkodin
ovella istuvilla mummoilla ja vaareilla. Olipa työ
vapaaehtoista palvelua yhteiskunnallisten järjestöjen tai jonkin kirkon palveluksessa, siihen osallistuvat ovat niitä, jotka vahvistavat ja rakentavat
yhteisöjä. Keskustelu rönsyili muiden muistellessa
käsityksiään ja kokemuksiaan mormoneista. Sain
hiukan oikoa vääriä tulkintoja, mutta kovin syvällisesti emme asioita pohtineet.
Poislähtöä valmisteltaessa jokainen halusi ottaa
valokuvan kanssani niin, että nimikyltti näkyi selvästi. Joku totesi: ”Tiesimmehän kaikki, että olet
joku uskovainen, mutta työssä ei koskaan tullut
otettua puheeksi näitä asioita.” Ja jonkun toisen
kommentti oli: ”Nyt tiedämme, miksi et koskaan
hermostunut, vaikka samaa asiaa piti toistuvasti
korjata ja oltiin me välillä suoraan sanoen turhan
ilkeitä.” Kukaan ei vielä ollut valmis antamaan
osoitettaan lähetyssaarnaajien käyntiä varten,
mutta monet lupasivat hakea tietoa internetistä.
Rohkeimmat lupasivat jopa joskus käydä kokouksessakin jossakin seurakunnassa. Lähetinkin
kaikille kutsun vaarnakonferenssiin. ◼
K e s ä k u u 2 0 1 1 K7
Lähetystyön aloittaneita
Esa-Matti Lampinen Jyväsky-
Jarkko Lintusaari Keravan
Niilo Kervinen Rovaniemen
Antti Toropainen Espoon 1.
län seurakunnasta aloitti hei-
seurakunnasta aloitti joulu­
seurakunnasta aloitti heinä­
seurakunnasta aloitti helmi­
näkuussa 2010 lähetystyön
kuussa 2010 lähetystyön
kuussa 2010 lähetystyön
kuussa 2011 lähetystyön
Tukholman lähetyskentällä
Manchesterin lähetyskentällä
Nagoyan lähetyskentällä
St. Georgen lähetyskentällä
Ruotsissa.
Englannissa.
Japanissa.
Utahissa Yhdysvalloissa.
K
otimaansivuilla voidaan julkaista vaarnojen,
piirien ja seurakuntien tapahtumien lisäksi
myös kirkkoon ja jäseniin liittyviä yleistä
mielenkiintoa herättäviä artikkeleita. Runoja tai
muita vastaavia kirjoituksia ei kuitenkaan julkaista
paitsi osana laajempaa artikkelia.
Paikallisia uutisia -osiossa pyritään julkaisemaan
useita mutta melko lyhyitä uutisartikkeleita.
Jäsenten kertomaa -osion artikkelit ovat kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia evankeliumin vaikutuksesta elämäänsä (enintään 300 sanaa).
Mistä tiedän -osiossa jäsenet kertovat kääntymisestään ja siitä, kuinka he ovat saaneet todistuksen
evankeliumin totuudesta (enintään 400 sanaa).
Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa -osiossa nuoret jäsenet kertovat, mikä on heidän lempikohtansa
pyhissä kirjoituksissa (enintään 250 sanaa).
K8 L i a h o n a
Kuin Jeesus mä olla tahdon -osiossa lapset
kertovat jostakin Alkeisyhdistyksen Evankeliumin
tasovaatimukseni -kohdan mukaisesta kokemuksesta (enintään 100 sanaa).
Lukijapostia -osiossa lukijat antavat palautetta
Liahonasta tai kotimaansivuista (enintään 100 sanaa).
Artikkeliehdotukset voi lähettää osoitteella
[email protected] tai postitse osoitteella
Mirkku Karumo, Keltarousku 4, 02730 Espoo.
Uutisosion artikkelit tulee lähettää viimeistään
neljä viikkoa tapahtuman jälkeen.
Valokuvien tulee olla tasovaatimusten mukaisia ja hyvälaatuisia. Kuvat voivat olla sähköisessä
muodossa korkealla resoluutiolla mieluiten
jpg-muodossa.
Kaipailemme erityisesti lasten ja nuorten
kokemuksia. ◼
EUROPE AREA (FINNISH)
Artikkelien lähettäminen Liahonan kotimaansivuille