Miesten Superpesis: pelinjohtajien arvioita joukkueittain

MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2015
Ranking 1: Sotkamon Jymy
Vuodesta 1990 lähtien Sotkamon Jymy on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia, eikä
tälläkään kertaa mitalin kerroin nouse juuri yli yhden. Kaikkien aikojen pelaajien rinnalle on
jälleen kasvamassa uutta sukupolvea, joten menestysjunan suistaminen täysin raiteiltaan on
jatkossakin hankalaa. Voisiko Niko Korhonen nousta jo vuoden pesäpalloilijaksi? Mitä tekevät
lupaavat nuoret, kuten Janne Hyvönen, Topi Korhonen tai Onni Määttä?
Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Yhdellä kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Virheiden minimointi on etusijalla
Pelinjohtajan kommentti (Mikko Korhonen)
Tarkoitus on pelata menestyksekästä pesäpalloa sotkamolaisella reseptillä. Joukkueessa on
paljon kovia pelimiehiä, jotka nauttivat urheilusta, kilpailemisesta ja voittamisesta.
Missä pitää onnistua?
Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja
ravinnon kolmio pitää olla kunnossa.
Ranking 2: Joensuun Maila
Joensuussa tehdään hyvää työtä. Valmennus on laadukasta ja urheiluakatemiatoiminta pyörii
hyvin. Seurahistorian kaksi ensimmäistä SM-mitalia ovat pronssisia kahdelta edelliseltä
kaudelta. Tällä kertaa loppuottelupaikka on lähellä, kunhan ulkopeli pitää ja kolmoselle
saadaan ruokaa. Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Sami Joukainen noussee myös kaikkien
aikojen tehopelaajaksi.
Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Janne Vuorinen)
Joukkueen tavoite on Suomen mestaruus. Ulkopeli on ollut ja tulee olemaan kehityksen
avainjuttu myös kesällä. Joukkue on sitoutunut yhteiseen asiaan vahvasti ja elää varmasti
hetkessä. Jokainen pelaaja tiedostaa selkeästi oman roolinsa ja sen hyvin hoitamisen
tärkeyden menestystä ajatellen.
Missä pitää onnistua?
Vahva perustekemisen taso joka päivä. Riittävä rutiinitaso jonka pohjalta ruuvia kiristetään
syksyn pelejä kohti.
Ranking 3: Vimpelin Veto
Mestaruusunelman toteuduttua 2010 Vimpelin Veto on menestynyt miesten Superpesiksessä
mitalien määrällä mitattuna, mutta huippu-urheilussa tavoiteltavaa täysosumaa ei ole tullut.
Alkavalle kaudelle joukkue on saanut uudeksi pelinjohtajakseen Sami-Petteri Kivimäen ja
käynyt läpi osittaisen nuorennusleikkauksen. Palasten loksahtaminen kohdalleen ei
välttämättä tapahdu vielä alkukaudesta.
Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Yhdellä kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Sami-Petteri Kivimäki)
Tavoitteena uudistuneella joukkueella on nousujohteinen kausi, jossa parhaat pelit pelataan
viimeisimpinä.
Missä pitää onnistua?
Sisäpelin potentiaalin maksimoimisessa.
Ranking 4: Seinäjoen JymyJussit
Seinäjoen JymyJussit on yksi kauden mielenkiintoisimmista joukkueista. Pelinjohtajaksi
vaihtui Mikko Hylkilä, lukkariksi tuli todellinen yllätyskortti Ville Viita ja kokeneeksi
johtohahmoksi siirtyi Antti Kuusisto Vimpelistä. Sisäpelissä paukuttaa juoksuja alati
vaarallinen hallitseva lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää. Seurahistorian ensimmäinen
miesten SM-mitali on mahdollinen, hallissa se jo toteutui.
Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Mikko Hylkilä)
Pyrkimys on pelata tiivistä ulkopeliä. Avainpelaajiamme ovat Jukka-Pekka Vainionpää, Ville
Viita ja Antti Kuusisto.
Ranking 5: Kouvolan Pallonlyöjät
Kouvolassa on pitkään tehty erinomaista juniorityötä, jonka johtamiselle on antanut kasvot
Eero Pitkänen. Nyt ”Eko” on palannut superpesisjoukkueen viuhkaan. Kasassa on
mielenkiintoinen nippu, johon liittyi huhtikuun lopulla kokenut vaihtolyöntispesialisti Pasi
Kokkonen, 38 ja jo aiemmin 300. superpesisottelunsa kesällä pelaava Matti Latvala. Kovan
ykköskärjen takana nuorilla on paikka näyttää. Mielenkiintoinen nimi on kovalyöntinen
Vimpelin Vedon kasvatti Matias Rinta-aho.
Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Eero Pitkänen)
Tavoitteena on mitali. Annettujen juoksujen määrää on pystyttävä pienentämään reilusti.
Avainpelaaja tässä asiassa on lukkari Joni Rytkönen. Hänen panoksensa ulkopelissä ratkaisee
paljon.
Missä pitää onnistua?
Ulkopelissä 0-tilanteen kestävyys on tärkeää.
Ranking 6: Hyvinkään Tahko
Tahko viettää juhlavuottaan ja halajaa menestystä muutenkin kuin Itä-Länsi-tapahtuman (26.28.6.) myötä. Mahdollisuudet jopa mitaleille ovat olemassa tasaisessa sarjassa. Ykköskärjessä
jännitetään, pystyykö Juha Puhtimäki pitämään huikean tasonsa ja nouseeko Juha Korhonen
kaikkien aikojen kunnaritilaston kärkeen. Lisää lyöntivoimaa joukkueeseen tuo kokenut
Marko Pelkonen.
Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Yhdellä kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Sami Sirviö)
Ulkopelin tiivistämiseen on keskitytty. Sisäpelistä menestymisemme tuskin tulee olemaan
kiinni. Roolit joukkueessamme ovat selkeämmät kuin edellisellä kaudella. Joukkueen tavoite
on voittaa kauden viimeinen ottelu.
Missä pitää onnistua?
Annettuja juoksuja on pystyttävä vähentämään radikaalisti.
Ranking 7: Jyväskylän Kiri
Jyväskylässä odotetaan paluuta pudotuspeleihin. Toiveelle löytyy katetta, kunhan sairastupa
pysyy tyhjänä. Lisäksi joukkueen rivejä vahvistavat kokeneet Kimmo Carlson, Perttu Hautala
ja Jukka Latvala. Yksi mielenkiintoinen kysymys kohdistuu lautasen äärelle, jossa Hautala
korvannee Taneli Rantatorikan. Pelinjohtajana Kiriä luotsaa kokenut Paavo Hämäläinen.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Paavo Hämäläinen)
Joukkueen tavoite on ottaa seuraava askel. Seuran tavoite on pudotuspelipaikka. Omaan
tekemiseen luottava joukkue on kasassa, avainpelaajia on useita.
Missä pitää onnistua?
Joukkueen pitää pystyä luottamaan itseensä.
Ranking 8: Koskenkorvan Urheilijat
Koskenkorva muistutti halliturnauksessa olemassaolostaan ja eteni välieriin. Lukkarina hääri
vasta 17-vuotias Juho Hakomäki, kun Henri Itävalo kärsii valitettavasta loukkaantumisesta.
Ainoa Itä-Länsi-pelaaja joukkueessa on Jere Dahlström, joka muodostaa vahvan
jokerikaksikon yhdessä Mikko Mahlamäen kanssa. Avainpelaajista ainakin Tuomas
Tuohisaarelta odotetaan lopullista läpimurtoa.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Yhdellä kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Virheiden minimointi on etusijalla
Pelinjohtajan kommentti (Tomi Niskanen)
Joukkueen osaamisesta pitää repiä päivästä toiseen maksimaalisesti irti ja olla tänään
parempi kuin eilen. Täytyy uskaltaa olla erilainen. Meillä pitää olla oma identiteetti, johon
luotamme.
Missä pitää onnistua?
Kaikessa.
Ranking 9: Kiteen Pallo -90
Sotkamolaislähtöinen Mikko Huotari tuo pelinjohtajana uusia tuulia Kiteen Pallon
joukkueeseen. Materiaali on paperilla voittamiskykyinen, kunhan loukkaantumiset eivät liikaa
sotke oman pelin rakentamista. Jere Vikströmillä on läpimurron paikka ykköskärjessä.
Kokemusta joukkueesta edustaa 12 Itä-Lännen Sami Partanen, joka on pelannut urallaan 435
superpesisottelua.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Yhdellä kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Mikko Huotari)
Kiteen Pallo on kesällä 2015 aktiivinen, röyhkeä ja tietoinen pesäpallojoukkue. Näiden
tavoitteiden eteen teemme päivittäin töitä ja näiden tavoitteiden pitää näkyä meidän peleissä
konkreettisesti myös pelitilanteissa. Avainpelaajia ovat Ville Posti, Toni Laakso ja Sami
Partanen.
Missä pitää onnistua?
Keskeistä on pitää päivittäisten tekojen laatu korkeana, olivatpa pelien tulokset olleet
minkälaisia tahansa. Pelillisesti ulkopelin takatilanne-pelaaminen sekä sisäpelissä meidän
erittäin nopea kärki ja sen pelitapa kokonaisuutena, niissä pitää onnistua.
Perustelu
Virheiden minimointi antaa mahdollisuuden rohkeaan peliin eli suoritusvarmuus on
huippuluokkaa. Sen jälkeen voi pelata monipuolisesti ja röyhkeästi.
Ranking 10: Pattijoen Urheilijat, Raahe
Raahen kolmen vuoden putki välierissä päättyi viime kauteen, eikä tälläkään kertaa trendiin
odoteta muutosta. Ovi kävi talven siirtomarkkinoilla ja tilalle nostettiin omia junioreita.
Avainpelaajilta odotetaan vahvaa johtajuutta. Tärkeimmän jatkosopimuksen allekirjoitti viime
vuoden Itä-Lännen kentän paras, valtakunnan kärkeen lukeutuva lukkari Topi Kosonen.
Seuran oma kasvatti Timo Ehrola sai jobinpostia loukkaantumisen myötä. Raahe on vaarassa
jäädä ulos pudotuspeleistä, näin kävi viimeksi kaudella 2004.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Jari Törmänen)
Joukkueellemme ovat tärkeää runkopelaajien kovat suoritukset ja esimerkki taistelevasta
joukkueesta. Nuorten pelaajien esiintuloa odotetaan ja heidän tasonnostoaan
Superpesikseen.
Missä pitää onnistua?
Kärjen tulee tehdä paljon tilanteita ja pääkotiuttajien pitää onnistua hyvin.
Ranking 11: Kankaanpään Maila
Upeasta taistelusta runkosarjassa oli jäädä Kankaanpäälle karvas maku, kun Kempele pakotti
joukkueen superpesiskarsinnassa viidenteen otteluun. Voitto tiukassa paikassa takasi seuralle
paikan sekä miesten että naisten Superpesikseen alkavalle kaudelle. Nuorten tähtipelaajien
esiinmarssia ovat johtaneet Elias ja Topias Lilja, Ville-Veikko Olli sekä Eemeli Vanhatalo.
Vuoden kokeneempana joukkueelta odotetaan pirteitä peliesityksiä.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Jukka-Pekka Karttunen)
Kun tavoitteena on pudotuspelipaikka, tulette huomaamaan nopeamman ja taitavamman
KaMan kaudella 2015. Pelillisesti tulemme olemaan ulkopelissä parempia ja sisäpelissä
tilanteen tekijöitä on entistä enemmän.
Joukkue on vuoden vanhempi kuin viime vuonna, silti joukkueen keski-ikä on nuorentunut.
Missä pitää onnistua?
Pääsääntöisesti meidän tulee tehdä otteluissa enemmän juoksuja kuin vastustaja, silloin
olemme usein lähellä voittoa!
Ranking 12: Alajärven Ankkurit
Noustuaan Superpesikseen Alajärvi on jäänyt kolmella kaudella peräjälkeen kauas
pudotuspeleistä. Tälläkin kertaa mahdollisuudet ovat olemassa, mutta tie kahdeksan
joukkoon on kivinen. Kokenut Aki Orava tuo tärkeää pelihuumoria joukkueeseen. Lisäksi
yhdeksiköstä löytyy mielenkiintoisia nuoria kasvoja Henri Heikkisen, Chakke Katajamäen ja
Nestori Yli-Sissalan johdolla.
Kilpailullinen tavoite 2015: pudotuspelipaikka
Väittämät
Sisäpeli vs. ulkopeli: Ulkopeli
Yhdellä kärjellä vs. kahdella kärjellä: Kahdella kärjellä
Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Rohkeaa peliä
Pelinjohtajan kommentti (Matti Iivarinen)
Realistisia ollaan, onnistua täytyy laajalla rintamalla. Olemme valmiina kovaan työntekoon
kaikessa tekemisessämme sarjan alusta syksyn loppuun asti. Pelillinen ilmeemme on oppiva
ja oivaltava. Avainpelaajia ovat kotiuttajat. Tavoitteena on ensin ylempi pudotuspelipaikka.
Missä pitää onnistua?
Ulkona lukkaripeli, sisällä 1-tilanteen purku.