TEHTÄVÄ VANTAALLA

3•2015
VANTAAN ENERGIA OY:N JA VANTAAN ENERGIA SÄHKÖVERKOT OY:N YHTEINEN ASIAKASLEHTI
12
MITEN SUJUI
VIIKKO ILMAN
SOMEA?
16
SÄÄSTÄ KODIN
TIETOTEKNIIKKAKULUISSA
23
MITÄ TARKOITTAVAT
AIKASÄHKÖ JA
PÖRSSISÄHKÖ?
18
KATSO MUUTOKSET
SÄHKÖVERKKO­
PALVELUIDEN
HINNOITTELUSSA
06
ROSKAPO
LIIS
ANNA SUUIPÄÄLLIKKÖ
RJOKI:
TEHTÄVÄ
VANTAAL
LA
HANNA LINNAKKO
HETKI VANTAALLA
HAKUNILAN KIRKKO 22.10. KLO 10.30
JOS KULTAISEN IÄN LAULAJILTA kysytään, ei ole Hakunilan voittanutta. Samoin arvioi
Suomen Kotiseutuliitto, joka valitsi Hakunilan viime keväänä Vuoden Kaupunginosaksi
Suomessa. Kisaan osallistui ennätykselliset 155 kaupunginosaa ympäri Suomen.
Hakunila valikoitui voittajaksi yhteisöllisyytensä ja runsaan kulttuuritarjontansa
vuoksi. Hakunilassa asuu myös poikkeuksellisen paljon maahanmuuttajataustaisia, ja eri
asukasryhmien väliset ristiriidat on pystytty onnistuneesti ratkomaan yhteisvoimin.
Hakunilan kulttuuritarjonnasta pitää osaltaan huolen Hakunilan kirkossa kerran
viikossa harjoitteleva Kultaisen Iän laulajat. Se on tehnyt myös oman laulun Hakunilalle.
Käy katsomassa: http://vantaakanava.fi/hakunilan-laulu
6
12
16
TÄSSÄ NUMEROSSA
5 Kulutuspuntarissa
2
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
viidesluokkalainen Touko
6 Tehtävä Vantaalla
#roskattominkaupunki
11 Vinkit hyvään
energiankäyttöön
12 Viikko ilman sosiaalista
mediaa
15 Tiivistä ikkunat, paranna
asumismukavuutta
16 Järkipelillä säästöä kodin
tietotekniikkaan
18 Muutoksia
sähköverkkopalveluiden
hinnoitteluun
19 Förändringar i
prissättningen av
elnätstjänster
21 Tietovirtaa
22 Ristikko
23 Mitä tarkoittavat
pörssisähkö ja aikasähkö?
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
3
PÄÄ KIRJOITUS
KULUTUS PUNTARISSA
 Vantaan Energian toimintaa leimaa
ympäristövastuullisuus ja asiakaskeskeisyys. Yhtiöllä on ollut vuodesta 1999 käytössä ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä.
LUVATAANKO YHDESSÄ?
ORGANISATION
CERTIFIED BY
Mikä on sinun lupauksesi roskattoman Vantaan hyväksi
#roskattominkaupunki? Reilu vuosi on vierähtänyt jätevoimalan valmistumisesta. Siinä ajassa olemme lämmittäneet
vantaalaisia koteja kaukolämmöllä ja tuottaneet sähköä
asiakkaillemme ympäri Suomea polttamalla jopa 320 000
tonnia sekajätettä.
Voimme olla ylpeitä jätevoimalassa työskentelevän
henkilöstömme osaamisesta ja jätevoimalan toiminnasta.
Sen käyttöaste on korkea ja päästöt niin
pienet, että lakisääteiset päästörajat
alittuvat reilusti.
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden
(HSY) tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseutulaiset pitävät sekajätteen hyödyntämistä energiana erittäin hyvänä asiana. Kaikkein
positiivisinta suhtautuminen on vanhemmissa ikäryhmissä. Samansuuntaisia tuloksia on myös jätteiden
lajittelussa; vanhemmat ikäryhmät taitavat sen paremmin
kuin nuorempansa. Uskon vahvasti, että mitä nuorempana
oppii lajittelemaan ja kierrättämään, sitä varmemmin siitä
tulee hyvä tapa, joka kantaa läpi elämän.
Jotta sekajätteeseen päätyisi vain lajitteluun kelpaamatonta jätettä, olemme asettaneet tavoitteen, että Vantaasta
tehdään Suomen roskattomin kaupunki. Roskattomuus
tarkoittaa monia erilaisia tekoja, kuten esimerkiksi tavaroiden lainaamista ostamisen sijasta, vaatteiden kierrättämistä,
jätteiden tarkempaa lajittelua ja roskaamisen vähentämistä.
Me haluamme kantaa kortemme kekoon tämän tavoitteen
saavuttamiseksi tarjoamalla vantaalaisille yhteisöille – kouluille, asukkaille, päiväkodeille yms. – tilaisuuden kutsua
roskapoliiseja kylään neuvomaan kierrättämisessä ja lajittelussa sekä järjestämään lähiympäristön siivous­talkoita.
Oman lupauksesi roskattomamman Vantaan puolesta voit jakaa sosiaalisessa mediassa hashtagilla
#roskattomin­kaupunki. Vantaan matkaa Suomen roskattomimmaksi kaupungiksi voi seurata Roskaton Vantaa -sivulla.
Entä oma lupaukseni? Lupaan kerätä koirani Repen
kanssa lenkkeillessäni myös roskia koiran kakkapussiin.
Energiavirtaa on Vantaan Energia Oy:n ja
Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n asiakaslehti
17. vuosikerta.
Energiavirtaa ilmestyy kolme kertaa vuodessa.
Katuosoite Peltolantie 27, Tikkurila
Postiosoite PL 95, 01301 Vantaa
puhelin (09) 82 901
faksi (09) 826 517
www.vantaanenergia.fi
Lehden osoitteenmuutokset
[email protected]
Päätoimittaja Mervi Suorsa,
[email protected],
puhelin (09) 829 0331
Toimitus ja ulkoasu Legendium Oy
Kannen kuva Matti Immonen
Paino Forssa Print 2015
Ympäristö­sertifikaatti ISO 14001:2004
ISSN 1456–7091
VANTAAN ENERGIA PALVELEE
HANNA LINNAKKO
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Seutulan koulu Vantaalla on valittu vuoden 2015 Tähtikouluksi, jossa kodin ja koulun
yhteistyö on mallillaan. Koulun viidettä luokkaa käy 11-vuotias Touko Sillanpää. Hänen
lempiaineitaan ovat fysiikka, kemia, matematiikka ja puukäsityöt. Judotreeneihin
mennessään Touko katsoo aina Vantaan Energian savupiippuja ja miettii sähköntuottoa.
Teksti Minna Saano | Kuvitus Elina Warsta
Mervi Suorsa
viestintä- ja henkilöstöjohtaja
4
TOUKO MIETTII ENERGIANSÄÄSTÖÄ
• www.vantaanenergia.fi
• asiakasnumerossa
(09) 829 0225 ma–pe 8.30–16.00
• Vikailmoitukset 24 h
0800 0025 (maksuton numero)
www.vantaanenergia.fi >
jakelukeskeytykset
• www.twitter.com/VantaanEnergia
• www.facebook.com/
VantaanEnergia
• www.linkedin.com/company/
vantaan-energia-oy
• instagram.com/vantaan_energia
MILLAISIIN ASIOIHIN
KÄYTÄT RAHAA?
ONKO KIERRÄTTÄMINEN
SINULLE TUTTUA?
Harvoin ostan mitään ja kun ostan, ostan
jotakin isompaa.
Suurimmat ostokseni ovat lumilauta ja
kännykkä. Iskä maksoi niistä osan, mutta
suurimman osan säästin viikkorahoista ja
synttärilahjarahoista.
On. Kun olen juonut mehupurkin tyhjäksi,
huuhtelen sen ja litistän tölkkikassiin. Ne
viedään Kanniston koulun keräyspistee­
seen, siellä on erikseen metallit, lasit ja
tölkit. Luokassa meillä on papereille oma
kierrätyslaatikko. Koulussa kierrätys­
asioita on muistaakseni käsitelty yllin eli
ympäristötiedon tunneilla.
MITEN KULJET KOULUUN
JA HARRASTUKSIIN?
Tavallisesti bussilla, lämpimillä ilmoilla
pyörällä. Jos miettii, että bussissa on 25 ih­
mistä ja bussi tuottaa päästöjä noin kah­
den auton verran, niin kannattaa kulkea
bussilla.
SÄÄSTÄTKÖ ENERGIAA?
Yleensä olen viimeinen lähtijä aamulla ja
yritän muistaa sammutella valot. Vessasta
ainakin kannattaa sammuttaa valot, koska
siellä on tuuletin, joka sammuu samalla.
Ja ulko-ovi kannattaa pitää kiinni, niin
säästyy lämpöä ja öljyä. Kyllä rahaakin
säästyy, kun sammuttaa valot ja laitteet.
MILLAISIA ASIOITA
KOULULAISET VOIVAT TEHDÄ
YMPÄRISTÖN HYVÄKSI?
Esimerkiksi sen, että jos syö karkkia, niin
ei heitä papereita maahan.
MITKÄ ASIAT TUOTTAVAT
SINULLE HYVÄÄ MIELTÄ
JA ANTAVAT ENERGIAA?
Onnistumiset vaikka urheilussa. Musan
kuuntelu on rentouttavaa. Välillä jopa
läksyjä on kiva tehdä. 
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
5
V
antaalla on jo mon
ia syitä olla
ylpeä: maailman mod
ernein jätevoimala, uudenkarhe
a kehärata ja
hämmästyttävä Heur
eka. Vantaalaiset
pystyvät kuitenkin vi
elä suurempaan.
Kerro somessa, mitä
olet jo tehnyt tai
mitä lupaat tehdä
#roskattominkaupunki
NYT TEHDÄÄN VANTAA
ST
ROSKATTOMIN KAUPUN A SUOMEN
KI. KAUPUNKI, JONKA ASUKKAAT
PITÄVÄT HUOLTA YMPÄRISTÖSTÄÄN
JA TEKEVÄT
ASIAT FIKSUSTI.
TÄHÄN TARVITAAN KAIKKIEN VANTAAL
AISTEN APU.
Vain vetämällä yhde
st
ylpeydenaiheen lista ä köydestä lisäämme uuden
amme.
1.PAPERI
2.BIOJÄTE
3.MUOVI
4.PAHVI JA KARTONKI
5.METALLIT
6.LASI
ME KORJAAMME JÄLK
EM
Me viemme maasta ro ME ja lajittelemme jätteemme.
sk
ollut huolimaton. Emm an roskiin, jos joku toinen on
e saarnaa, mutta jaam
me
kierrätysniksit toisillem
me. Kierrätykseen ke parhaat
lp
masta roskasta teemm
e energiaa. Näin toimiv aamattoat Suomen
roskattomimman kaupun
gin asukkaat.
T
Jos taloyhtiössäsi ei ole keräysastiaa
jollekin jätelajille, vie roska
keräyspisteeseen. Kiinteistöjä koskevista
jätehuoltomääräyksistä saa lisätietoa
verkkosivulta hsy.fi/fi/isannoitsijalle.
ule mukaan ja kä
äri hihat.
Tehtävä ei ole helppo
, mutta me
pystymme siihen. Te
hdään yhdessä
Vantaasta Suomen ro
skattomin.
antaalla on jo monia syitä olla
eylpeä: maailman modernein jät
ta ja
voimala, uudenkarhea kehära
laiset
hämmästyttävä Heureka. Vantaa
paan.
pystyvät kuitenkin vielä suurem
V
Vain vetämällä yhdestä
ylpeydenaiheen listaamme.
e.
LKEMME ja lajittelemme jätteemm
MME JÄ
RJAAkin
ME KOlih
Ne en en perhe
, jos joku toinen on
Me viemme maasta roskan roskiin
a saarnaa, mutta jaamme parhaat
od. ess
a vu
Emme
ton
olima
hutta
olluttuo
amattotoisill
tä.me. Kierrätykseen kelpaSu
sit ajä
tetem
niksek
kierrä
0 kg
70tys
e äenergiaa. Näin toimivat omen
mm
tee
ta
kas
ros
masta
ttä
rrä
Siitä voisi kie
at.
roskattomimman kaupungin asukka
vielä ison osan.
6
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Lähde:
Pääkaupunkiseudun jätevirrat, HSY 2013
EN
NYT TEHDÄÄN VANTAASTA SUOM
UN
UP
KA
KI.
ROSKATTOMIN KAUPUN
OL
KI, JONKA ASUKKAAT PITÄVÄT HU
VÄT
TA YMPÄRISTÖSTÄÄN JA TEKE
ASIAT FIKSUSTI.
IEN VANTAALAISTEN APU.
TÄHÄN TARVITAAN KAIKKkö
ydestä lisäämme uuden
FIKSUIN JÄTE ON
SYNTYMÄTÖN JÄTE
Jokainen jäljelle jäävä roska on keskimäärin vain kymmenen prosenttia tuotteen valmistukseen käytetyistä luonnonvaroista. Jos koko
tuote päätyy roskiin, sen vaikutus
ympäristöön on siis moninkertainen. Turhan tavaran ostamatta
jättäminen on kaikkein tehokkain
ympäristöteko.
ule mukaan ja kääri hihat.
Tehtävä ei ole helppo, mutta me
essä
pystymme siihen. Tehdään yhd
Vantaasta Suomen roskattomin.
T
MITÄ ROSKAA
SYNTYY
ENITEN?
– KOTIEN TOP 6 –
TEHTÄVÄ
VANTAALLA
#roskattominkaupunki
Nyt on jokaisella mahdollisuus kantaa
kortensa kierrätyskekoon, sillä
Vantaasta halutaan tehdä Suomen
roskattomin kaupunki. Tule mukaan!
Teksti Niina Mälkiä | Kuvat Matti Immonen
T
iesitkö, että suurin osa kotitalousjätteestä kelpaa ta­
valla tai toisella uusiokäyttöön? Paperilla, kartongil­
la, metallilla, lasilla ja biojätteellä on ekologista ja
taloudellista arvoa uusien tuotteiden raaka-aineena.
Lajiteltu roska ei siis ole lainkaan joutavaa jätettä. Kierrä­
tyspaperia tarvitaan paperitehtailla, kartonki käytetään esi­
merkiksi wc- ja talouspaperirullien hylsyihin, ja metallista
tehdään polkupyörien runkoja. Biojäte työstetään biokaasuksi
ja humukseksi, jossa ovat tallessa myös tärkeät ravinteet.
V
antaalla on jo mon
ia syitä olla
ylpeä: maailman mod
ernein jätevoimala, uudenkarhe
a kehärata ja
hämmästyttävä Heur
eka. Vantaalaiset
pystyvät kuitenkin vi
elä suurempaan.
V
20 000 TYHJENNYSTÄ PÄIVÄSSÄ
Vantaan Energian jätevoimala tuottaa kaukolämpöä vantaa­
NYT TEHDÄÄ
N VANTAA
STvaltakunnan
A SUOMverkkoon.
laisille ja sähköä
myös
320 000 tonnia
EN
ROSKATTOM
IN
KA
UP
UN
KI. KAsekajätettä
noin 1,5 miljoonan asukkaan
haukkaava voimala
UP
UN
KI, JONKA AS
UKKA
AT PITÄVÄvuonna
vähensi
jo ensimmäisenä
menevän jät­
T HUkaatopaikalle
OLTA YMPÄRIteen
STÖS
määrän
murto-osaan
entisestä.
TÄÄN
JA TE
KEVÄT
ASIAT FIKSUSPääkaupunkiseudulla
tyhjennetään joka arkipäivä yli
TI.
20 000 sekajäteastiaa. Määrä voisi olla paljon pienempi, sillä
osa sekajätteeseen päätyneistä roskista kelpaisi keräykseen
lajiteltuna vielä uusiomateriaaliksi.
Kaikkea syntyvää jätettä ei olisi edes mahdollista polttaa
energiaksi, sillä jos pääkaupunkiseutulaiset lakkaisivat lajitte­
lemasta, jätevoimala täyttyisi nopeasti pelkistä kotitalousjät­
teistä. Jokaisen kierrättäjän, niin kotien kuin yritystenkin,
panos on tärkeä. Juuri siksi Vantaan Energia julkaisi roska­
Pääkaupunkiseudulla
TA
RVITjoAANmonia
tyhjenTÄ
neH
KAIKKIEN VAsyitä
täÄN
änon
antaalla
olla
joka
N
TA
AL
AI
ST
EN APU.
Va
in
ve
tä
ällä yhdestä köydes
arkipäivä yli 20 0m00
tä lisäämme uuden
ylpeydenaiheen lista modernein
ylpeä:
jäteam
m
e.
sekajätemaailman
astiaa.
voimala, uudenkarhea kehärata ja
hämmästyttävä Heureka. Vantaalaiset
ME KORJAAMME JÄLK
EM
Me viemme maasta ro ME ja lajittelemme jätteemme.
skan roskiin, jos joku
toinen on
ollut huolimaton. Emm
e saarnaa, mutta jaam
me parhaat
kierrätysniksi
NYT TEHD
ROSKATTO
KI, JONKA
TA YMPÄ
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
7
Jokaisella roskalla on oma osoite. Laita sekajätteeseen vain se roska, jolle ei
ole muuta keräystä. Lisätietoa löydät taloyhtiön jätehuoneista, kaupungilla
olevista keräyspisteistä ja nettiosoitteesta kiitoskunlajittelet.fi
ROSKATTOMIN KAUPUNKI, MAHDOTON TEHTÄVÄ?
Vantaan Energia tahtoo tehdä Vantaasta Suomen roskattomimman
kaupungin. Se tarkoittaa yleistä siisteyttä ja viihtyvyyttä, mutta
myös oikein lajiteltuja roskia eli jätteiden tehokkainta mahdollista
hyödyntämistä.
Maine Suomen siisteimpänä kaupunkina ei ole mahdoton saavutus, kun tehtävään tartutaan yhdessä. Vantaan kaupungin lisäksi
talkoisiin tarvitaan vantaalaisia yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Kampanjassa mukana olevien terveisiä, lupauksia ja haasteita voi selata osoitteessa www.roskaton­vantaa.fi. Twitterissä,
Facebookissa ja Instagramissa tunnisteella #roskattominkaupunki.
Pienistä puroista kasvaa iso virta roska-asioissakin. Yksittäisen
ekoteon ei tarvitse olla iso, kun mukana on koko kaupunki.
manifestinsa: tehdään yhdessä Vantaasta
Suomen roskattomin kaupunki!
ME OSAAMME KYLLÄ!
Lasin, paristojen ja papereiden lajittelu
tuntuu olevan suomalaisella selkärangas­
sa. HSY:n eli Helsingin seudun ympäristö­
palveluiden viime vuonna teettämän kyse­
lytutkimuksen mukaan neljä viidestä vie
lasin keräykseen ja vieläkin useampi kii­
kuttaa paristot niille varattuun vaarallisen
jätteen laatikkoon, jollainen löytyy usein
lähikaupan eteisestä.
Myös metallin lajittelu on lisääntynyt.
Vain joka neljäs säilykepurkki putoaa enää
sekajätteeseen. Mutta tuokin neljännes
olisi hyvä noukkia pois. Metalli ei pala
eikä tuota energiaa vaan lähinnä harmia,
kun se sulaa jätevoimalan arinalle.
Kokemus tekee mestarin roskien lajitte­
lussakin. HSY:n tutkimuksen mukaan lajit­
8
teluinnostus kasvaa iän mukana. 65 vuotta
täyttäneistä yli 90 prosenttia lajittelee
kaikki roskat. Ainakin osittain kyse on
ajankäytöstä, sillä muita useammin yhden
roskiksen taktiikkaan sor­
tuu kiireistä arkeaan
elävä nuori lapsiperhe,
jonka roska-astiassa on
keskimääräistä enemmän
biojätettä, vaippoja ja ros­
kaa, jonka voisi lajiteltuna
käyttää uusiomateriaa­
lina.
Tehokkaimmat kierrät­
täjät löytyvät suurista ker­
rostaloyhtiöistä, joissa on
jo pitkään ollut omat astiat kullekin roska­
lajille. Pienissä, muutaman huoneiston
taloyhtiöissä, joilla ei ole kaikkia kierrätys­
astioita omasta takaa, on eniten paranta­
misen varaa.
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
VÄHENNÄ RUOKAHÄVIKKIÄ!
Suomalaiset heittävät roskiin yli 20 miljoo­
naa kiloa syömäkelpoisia kasviksia vuo­
dessa. Saman verran jäteastioihin päätyy
maitotuotteita, joiden hiilija­
lanjälki on kasviksiin verrat­
tuna moninkertainen, sekä
kotona tehtyä ruokaa, jonka
valmistukseen on käytetty
aikaa ja energiaa. Kaikkiaan
kodeissa heitetään pois 120–
160 miljoonaa kiloa ruokaa
vuodessa.
Kodin roskien kärkipaik­
kaa pitää biojäte. Sitä syntyy
toiseksi eniten heti keräyspa­
perin jälkeen. Tänä syksynä kampanjoi­
daankin erityisesti biojätteen lajittelun
lisäämiseksi.
Ruuan ja rahan haaskaamista on melko
vaivatonta vähentää suunnittelemalla ruo­
V
antaalla on jo monia syitä olla
ylpeä: maailman modernein jätevoimala, uudenkarhea kehärata ja
hämmästyttävä Heureka. Vantaalaiset
pystyvät kuitenkin vielä suurempaan.
NYT TEHDÄÄN VANTAASTA SUOMEN
ROSKATTOMIN KAUPUNKI. KAUPUNKI, JONKA ASUKKAAT PITÄVÄT HUOLTA YMPÄRISTÖSTÄÄN JA TEKEVÄT
ASIAT FIKSUSTI.
TÄHÄN TARVITAAN KAIKKIEN VANTAALAISTEN APU.
Vain vetämällä yhdestä köydestä lisäämme uuden
ylpeydenaiheen listaamme.
ME KORJAAMME JÄLKEMME ja lajittelemme jätteemme.
Me viemme maasta roskan roskiin, jos joku toinen on
ollut huolimaton. Emme saarnaa, mutta jaamme parhaat
kierrätysniksit toisillemme. Kierrätykseen kelpaamattomasta roskasta teemme energiaa. Näin toimivat Suomen
roskattomimman kaupungin asukkaat.
T
ule mukaan ja kääri hihat.
Tehtävä ei ole helppo, mutta me
pystymme siihen. Tehdään yhdessä
Vantaasta Suomen roskattomin.
voimala, uudenkarhe
a kehärata ja
hämmästyttävä Heur
eka. Vantaalaiset
pystyvät kuitenkin vi
elä suurempaan.
SKATTOMIN KAUPUNKI
. KAUPUNKI, JONKA ASUKKAAT
PITÄVÄT HUOLTA YMPÄRISTÖSTÄÄN
JA TEKEVÄT
ASIAT FIKSUSTI.
VINKIT
HYVÄÄN ENERGIANKÄYTTÖÖN
Sekajä
TÄttHeeÄNssäTAylRV
i ITAAN KAIKKIEN VAN
TAALAISTEN APU.
30 pros
Vaen
inttve
iatä
onmällä yhdestä köydestä
lisäämme uuden
biojätyl
etpe
täyd
. enaiheen listaamme.
ME KORJAAMME JÄLK
EM
Me viemme maasta ro ME ja lajittelemme jätteemme.
sk
ollut huolimaton. Emm an roskiin, jos joku toinen on
e
saar
a, mutta ja
VANTAALLAKIN
ONna
SORTTI
kierrätysniksit to
isillemme. Kierrätyksee amme parhaat
n kelpaamattomasta roskasta te
HSY:n Sortti-asemat ottavat vasem
mjätteet,
e enjotka
er
gi
aa
.
Nä
in
taa
nekin
eivät
löydä
to
imivat Suomen
roskattomimman kaupun
gin asuk
paikkaansa taloyhtiön
tai keräyspiskaat.
teiden roska-astioita. Syyskuussa
avattu Ruskeasannan uusi Sorttiasema sijaitsee Tuusulanväylän
läheisyydessä osoitteessa Klemmintie 7.
Linkkejä ja vinkkejä:
• kiitoskunlajittelet.fi
• hsy.fi/lajittelu
• saasyoda.fi
• kierratys.info
• vaarallinenjate.fi
a on jo m
onia syitä
olla
maailman
modernein
jäteudenkarhe
a kehärat
a ja
tävä Heure
ka. Vantaa
laiset
tenkin vielä
suurempaa
n.
NYT TEHDÄ
ÄNraaka-aineet
ja hyödyntämällä
päällikkönä ja yhteys­
VANTAASRoskapoliisien
Rkaostokset
O
T
S
A
K
S
ATTO
mahdollisimman
tehokkaasti.
Hyviä
vink­
henkilönä
toimii
Vantaan
U
O
MENEnergian henki­
MINannoskokojen
K
A
U
P
säilyttämiseen,
U
löstöasiantuntija
Anna
Suurjoki. Sivujen
N
Kkejä
K
I, ruuan
I
JONKA ASU tekemiseen roskatonvantaa.fi
. KAUPja U
N
laskemiseen ja tähderuokien
vantaanenergia.fi
K
K
A
AT PIkautta
Tlöytyy
A esimerkiksi
TÄVroskapoliisin
YMPÄRSaaISsyödä!
Ä
-sivustolta
voi kutsua esimerkiksi
T
H
U
OtaiLtyöpaikalle.
T
Asaasyoda.fi.
SIAT FIKSU ÖSTÄÄN kouluun,
JA Ttaloyhtiöön
E
KEVÄTsaa VantaanLisä­
STI.
tietoa varauskalenterista
ROSKAPOLIISIT TULEVAT
TÄHÄN TARVITAAN
K
Manifestinsa tueksi Vantaan Energia on
parhaillaan rekrytoimassa ja valitsemassa
osa-aikaisia roskapoliiseja, joiden tehtävä
on lisätä kaupunkilaisten kierrätysosaa­
mista. Joulukuusta toukokuuhun työsken­
televät roskapoliisit ovat eri-ikäisiä ja
-taustaisia ihmisiä, joita yhdistää kiinnos­
tus kierrätykseen ja halu opastaa muita.
Suomen Singaporea Vantaasta ei haluta
tehdä. Asiaa lähestytään positiivisesti:
meikäläinen roskapoliisi ei partioi kadulla
eikä sakota satunnaista karkkipaperin
pudottajaa.
AIKKIEN VANTAALA
Energian nettisivuilta, ja jos kalenterista ei
löydy sopivaa aikaa, voi olla yhteydessä
roskapoliisipäällikkö Anna Suurjokeen.
HAASTEKISALLA RAHAA
VHaasta
ain vtyöpaikkasi
LUOKKARETKIRAHASTOON
e
t
ämällä yh
esimerkiksi
d
e
s
ylpeydenai
Ensi keväänä roskapoliisit tulevat haasta­
t
heen listaa ä köydestä lisäämmaan
mukaan #roskattominkau­
helpottamaan
mekoulut
mme.
uudeLumen
punki-kampanjaan.
n sulaessa on
roskien lajittelua.
MME JÄLKE
M
maasta ros ME ja lajittelemme jät
ka
te
on. Emme s n roskiin, jos joku to emme.
inen on
aarnaa, mu
t
t
a
toisil10lem
ja
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia
Sähköverkot
Oy
a
mme parha
me. Kierrät
at
y
k
s
e
teemme en
e
n
k
e
lp
a
amattoergiaa. Nä
ISTEN APU.
mainio hetki siivota lähiympäristöä ja jul­
kaista lopputuloksesta kuva kampanjan fa­
cebook-sivulla. Eniten tykkäyksiä kerännyt
kuva tuo lahjoituksen luokkaretkirahas­
toon ja kutsun jätevoimalavierailulle. 
T
Toimittanut Minna Saano
Kuvat valmistajat ja Shutterstock
Joulun toivelahja
Valoisa unikaveri
Kaupunkilaisen ekoteko
Antaako tänä jouluna lahjaksi jotakin muuta
Jos pimeä pelottaa, lapsi voi ottaa
nukkumaan mennessään turvakseen
kainaloonsa Philipsin pehmeän, Disneyhahmolla varustetun SoftPal-lampun.
Tässä unikaverissa ei ole teräviä reunoja
eikä johtoja. Automaattinen sammutustoiminto sammuttaa valon viiden minuutin jälkeen.
Snuger Citycar on suomalainen sähköauto
kaupunkikäyttöön. Sen akkujen lataus hoituu
tavallisesta verkkotöpselistä, eikä tarvita erillistä teholatauspistoketta. 5–8 tunnin latausaika
riittää täyttämään akut seuraavan päivän ajoja
varten töihin, kauppaan, harrastuksiin ja takaisin
kotiin. Snuger-sähköauton toimintamatka täysillä
akuilla on 180–200 km. Sen sähkönkulutuksen
hinnaksi tulee vain 1 euro/100 km.
ule mukkuin
aatavaraa?
n ja kääri hihat.
Tehtävä ei Yhteinen
tai museokäynti,
ole heteatterilppo, m
utta me
pystymme siiomin
käsin
valmistettu
illallinen, illanhen. Tehdään yh
de
ssä – tai
vietto
pelaten
tai
elokuvaa
katsellen
Vantaasta Suomen ro
sk
attomin. kera. Mieretki luontoon herkkueväiden
likuvitus valloilleen ja äidille, lapselle tai
kummi­pojalle kiva aineeton yllätyslahja!
www.teatterivantaa.fi
www.heureka.fi
www.luontoon.fi
SoftPal ovh. 19 €
www.philips.fi
Snuger Variant 3 model B alk. 22.978 €
www.snuger.com
Toisenlainen lahja
Vanhat keinot joulusiivoukseen
Suomen Pakolaisavun kautta annetulla lahjalla autat ihmisiä
konfliktialueilla uuteen alkuun. Lahjoittamalla kuokan ja lapion
perhe voi aloittaa omavaraisen maanviljelyn Liberiassa tai
Ugandassa. Ekoliesi kuormittaa vähemmän ympäristöä, sillä se
kuluttaa vähemmän puuta kuin perinteiset liedet – ja säästää
naisten puunhakureissuja. Tipulahjoituksella ugandalainen voi
aloittaa kanalabisneksen. Kymmenellä eurolla kymmenen lasta
pääsee opettelemaan lukemista omalla aapisella.
Isoäidin siivousvinkit ovat paitsi ekologisia, myös edullisia. Etikka,
sooda, suola ja sokeri poistavat tahroja, kirkastavat ja puhdistavat.
Kuokka ja lapio 7 €
Ekoliesi 15 €
Tiput ja kananruoka 12 €
www.parempilahja.fi
Etikka
• Kirkasta ikkunat lisäämällä pesuveteen ruokalusikallinen etikkaa
ja muutama tippa käsiastianpesuainetta.
• Pinttyneet teekupit ja -pannut puhdistuvat suolasta ja etikasta
tehdyllä tahnalla.
Ruokasooda
• Kostuta liina ruokasoodalla ja puhdista lavuaarit ja
kattilat kirkkaiksi.
• Kiillota hopeat ruokasoodalla ja lämpimällä vedellä.
Sokeripala ja suola
• Puhdista pohjaan palaneet
kattilat ja pinttyneet liedet
hankaamalla niitä kostutetulla
sokeripalalla.
• Tuore punaviinitahra lähtee
hieromalla märkään tahraan
runsaasti suolaa. Myös
kivennäisvesi tepsii.
www.martat.fi
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
11
VIIKKO ILMAN
SOSIAALISTA MEDIAA
Luokan somekuningattareksi valittu Reetta Pitkänen, 16,
kokeili elää viikon ilman sosiaalista mediaa. Kuinka kävi?
Teksti Teija Laakso | Kuvat Reetta Pitkänen, Shutterstock
P
aljonko teiniltä kuluu päivittäin ai­
kaa sosiaaliseen mediaan?
Paljon.
Puhelin tuntuu olevan liimattu käteen.
Se toimii herätyskellona, ja sen kanssa
mennään nukkumaan. Luppoajalla istu­
taan tietokoneen ääressä. Sohvalla maates­
sakin kädessä on yleensä iPad.
Somessa vietetään aikaa yhdessä mui­
den kanssa: jutellaan, kommentoidaan,
kerrotaan, katsotaan tai ollaan vain.
Samaan aikaan tehdään muutakin. Käyttö
vaihtelee, joten somettamisen määrää on
vaikea määritellä.
Näin ainakin Reetta Pitkäsellä.
Hän käyttää eniten WhatsAppia. Sinne
Reetta laittaa jopa sata viestiä päivässä ja
saa muilta päivästä riippuen 200–6000
ilmoitusta. Kaikkia ei katsota, mutta
Whats­Appin seuraaminen vie silti päivit­
täin tunnista kahteen.
Twitteriin Reetta laittaa noin kymme­
nen twiittiä päivässä ja saa ilmoituksia
keskimäärin yhdeltätoista ihmiseltä, siis
”Yllättäen somelakko haittasi eniten
koulunkäyntiä.”
12
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
noin sata viestiä vuorokaudessa. Niiden ja
muiden twiittien seuraamiseen hän arvioi
kuluvan pari tuntia.
Instagramiin Reetta laittaa ehkä kuvan
päivässä. Jokainen niistä kerää noin 200
tykkäystä ja 0–20 kommenttia. Tähän ja
muitten kuvien seuraamiseen kuluu sama­
ten tunti, pari.
Youtubeen Reetta lataa vain noin yhden
videon kuukaudessa, mutta katsoo päivit­
täin parisen videota. Youtuben parissa vie­
rähtää helposti tunti päivässä, sunnuntai­
sin enemmän.
Snapchatiin Reetta laittaa muutaman
sekunnin videopätkiä, yhteensä noin 10
sekuntia per päivä. Kavereilta tulee vide­
oita saman verran.
Facebook ei ole nuorten suosikkime­
dia. Faceen Reetta laittaa postauksen vain
kerran kuussa. Snapchat ja FB vievätkin
molemmat noin 10 minuuttia päivässä.
MELKOINEN AIKAVARAS
Sosiaalinen media vie siis lukion ekaluok­
kalaisen päivästä neljästä jopa kahdeksaan
tuntiin! Toki aika kertyy pienistä siruista
sieltä täältä: aamiaispöydästä, bussimat­
koilta tai välitunneilta. Rytmistä voimiste­
lua aktiivisesti harrastaneella Reetalla
määrä on normaalia suurempi tilapäisen
liikuntakiellon takia. Silti some on melkoi­
nen aikavaras.
Pieni paussi tuntui olevan paikallaan,
joten perhe sopi Reetan kanssa viikon
totaalitauosta somettamisessa. Sen palkin­
tona häämötti uusi älypuhelin.
JOKAISELLA MEDIALLA
ROOLINSA
Mihin noin montaa eri sosiaalista mediaa
oikein tarvitaan?
Jokainen voi muodostaa sosiaalisista
medioista itselleen sopivan kokonaisuu­
den. WhatsAppissa Reetta pitää yhteyttä
One Direction -bändin faneihin eri puo­
lilla maailmaa. Twitterin uutisvirran
kautta Reetta saa tiedon esimerkiksi seu­
raamiensa bändien kuulumisista ja jakaa
niitä eteenpäin.
Instagramissa Reetan nimikkokuviksi
ovat muodostuneet voimisteluposeerauk­
set eri ympäristöissä, kuten Suomenlin­
nan muureilla tai Lontoon Big Benin
edessä. Hänellä on jo tuhat seuraajaa voi­
mistelupiireistä.
Snapchatin videopätkät säilyvät vain
hetken, mutta Reetta snäppää videoita
melko vähän säilyttääkseen niistä kerty­
vän tarinansa eli MyStorynsa yhtenäisenä.
Youtubesta Reetta käy katsomassa seu­
raamiensa tubettajien sinne laittamia vlo­
geja eli videoblogeja. Sieltä katsotaan
myös kaikkea ”pöhköä”.
”Kuten ’Stupid unuseful facts’ -videoita
– että pulut eivät voi piereskellä, tai että
golf-kentät peittävät 4 % Pohjois-Amerikan
pinta-alasta. Tai kissavideoita, tai crackvideoita eli fanien tekemiä humoristisia
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
13
ENERGIA VINKKI
TIIVISTÄEN
ASUMISMUKAVUUTTA
Tiivisteiden valitsemiseen ja
asentamiseen löytyy ohjeita
netistä, esim. osoitteesta
www.tiivistysopas.fi
Sade, tuuli tai paukkupakkanen ei haittaa sisätiloissa eikä energiaa kulu
hukkalämmittämiseen, kunhan on huolehtinut ikkunoiden ja ovien tiivisteet kuntoon.
Sometauko on monelle vaikeaa,
koska some on osa arkea.
videomuokkauksia julkkiksista”, Reetta
selittää.
MIKÄ MUUTTUI?
Jäikö sometauon myötä siis 4–8 tuntia yli­
määräistä aikaa joka päivä?
Lisäminuutteja kertyi ainakin aamusta.
Herätyskello laitettiin varttia myöhemmin
soimaan, se aika kun kuluu yleensä
aamulla tietojen päivittämiseen.
Heti alkuun Reetan piti kertoa muille
olevansa tavoittamattomissa hetken.
WhatsApp-sovellus piti poistaa puheli­
mesta kokonaan, muuten puhelin olisi
tukkeutunut.
Kuinka sä kestät, kaverit kommentoi­
vat. He lupasivat pitää Reetan tärkeim­
mistä asioista ajan tasalla tekstiviestein.
Pikkusisko valjastettiin kertomaan You­
tube-maailman merkkitapahtumat.
Youtube on sosiaalisista medioista Ree­
talle rakkain. Nyt sen korvasivat kän­
nykkä- ja tietokonepelit sekä musiikkipal­
velu Spotify, josta viikon aikana löytyikin
monta uutta lempiartistia ja -kappaletta.
Yllättäen some-lakko haittasi eniten
koulunkäyntiä. Opettajat ilmoittivat tun­
tien siirtämisestä WhatsAppissa, ja Reetta
sai tiedon satunnaisesti kavereitten välittä­
mänä. Samaa kautta jaettiin linkki mate­
matiikan opettajan muistiinpanoihin.
14
Englannintunnilla tuli läksyksi katsoa
Youtubesta englanninkielinen radioohjelma. Teatteritunnilla piti kaivaa Insta­
gramista selfiekliseitä ja luoda itse niitä.
Näihin Reetta pyysi kotoa erikoisluvan.
Mutta entäpä radiokanava NRJ:n julis­
tekisa, jossa olisi pitänyt jakaa itse teke­
mänsä keikkajuliste sosiaalisessa medi­
assa? Palkintona oli tapaaminen One
Direction -bändin poikien kanssa, joten
tätä ei voinut minkään lakon takia jättää
väliin. Neuvottelujen jälkeen äiti jakoi
julisteen omilla sivuillaan, jotta kilpailuun
osallistuminen oli mahdollista.
RAKAS PÄIVÄKIRJA…
Reetta piti päiväkirjaa kokemuksistaan.
Kolmantena päivänä hän kirjoitti: ”Iltapäi­
vällä oli todella tylsää. Päädyin muokkaa­
maan tulevia Instagram-kuvia.”
Seuraavana päivänä alkoi kuitenkin jo
helpottaa: ”Somettomuus ei tunnu enää
niin pahalta. Silti on vaikeaa ajatella, että
kaverin puhuvat koko ajan jostain ja jäät
niistä paitsi.”
”Nyt käytän aika paljon aikaa pelaami­
seen, mikä on mielestäni paljon turhem­
paa kuin somettaminen.”
Viidentenä päivänä ahdisti taas. Missä
kaikki ovat! ”Haluan tietää, mitä muiden
elämässä tapahtuu!”
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Teksti Minna Saano | Kuva Shutterstock
L
Niinpä Reetta soitti parhaalle kaveril­
leen. ”Puhuimme puhelimessa varmaan
ensimmäistä kertaa tänä vuonna.”
Sosiaalinen media on tosiaan korvan­
nut tunteja kestäneet teinipuhelut. Nyt
ollaan yhdessä somen kautta.
Viikon lopun häämöttäessä Spotify tuli
entistä tärkeämmäksi. Youtubea oli entistä
enemmän ikävä. ”Kaikki videot viime sun­
nuntaista asti katsomatta!”
Eipä ihme, että viikon päätteeksi Reetta
latasi ensin puhelimelleen WhatsAppsovelluksen, kertoi eri medioissa kavereil­
leen ”olevansa taas elossa” ja säntäsi rak­
kaiden Youtube-videoidensa pariin.
Mitä viikko muutti, mitä se opetti?
”No ei mitään. Oli tylsempää kuin
yleensä.” 
Motiva houkutteli lokakuussa suomalaisia somettomaan viikkoon
vuotuisen energiansäästöviikkonsa
myötä. Näin haluttiin herätellä
keskustelua digitaalisten palveluiden kestävistä käyttö- ja tuotantotavoista. Some-paasto osoittautui
monille isoksi haasteeksi, koska
sosiaaliset verkostot ovat jo osa
arkeamme.
oppusyksy paljastaa huonot tiivis­
teet, kun veto alkaa ilmojen viiletes­
sä käydä ikkunoiden ja ovien raoista.
Jotta tiiviste täyttäisi sille tarkoitetun teh­
tävän, tiivisteen pitää olla ehyt, yhtenäi­
nen, joustava ja kunnolla kiinni puitteessa
tai karmissa.
– Ikkunoiden ja ovien tiivistykset on
syytä tarkistaa vuosittain, kehottaa tekni­
nen isännöitsijä Pekka Myllylä Hakunilan
Huolto Oy:stä.
Tiivisteiden vaihtamisen kannalta
syksy ei kuitenkaan ole paras mahdollinen
ajankohta, sillä puitteet ja karmit ovat
usein kosteat, eivätkä tiivisteet tartu niihin
kunnolla. Paras aika tehdä tarkistukset ja
tiivisteiden vaihdot on keväisin ikkunoi­
den pesun yhteydessä.
pääsee kiertämään. Jos lasi silti huurus­
tuu, on tiivistettä poistettava lisää niin pal­
jon, että tuuletus toimii ja lasi pysyy kirk­
kaana.
SINITARRAA MITTATIKUKSI
Ikkuna- ja ovitiivisteitä on erityyppisiä:
liima­tiivisteitä, niiteillä kiinnitettäviä ja
uratiivisteitä. Vanhemmissa ikkunoissa ei
ole valmista uraa, joten niihin uratiivisteet
eivät käy. Liimatiivisteiden kiinnityksessä
on muistettava puhdistaa puitteet ja kar­
mit, jotta liima tarttuu hyvin kiinnitys­
pintaan.
Jotta osaisi valita oikean paksuisen tii­
visteen, on mitattava väli, johon tiiviste
asetetaan.
– Hyvä keino on laittaa sinitarraa puit­
teen ja karmin väliin, ja työntää ikkuna
kiinni. Kun sen avaa, kertoo jälki sinitar­
rassa tiivisteen tarvittavan paksuuden. Jos
rako on esimerkiksi 1–2 mm, on tarvittava
tiivisteen paksuus 3–4 mm, ohjeistaa
Myllylä.
Tiivistäminen säästää energiaa, mutta
säästön määrää on vaikea arvioida. Ennen
kaikkea kunnossa olevat tiivisteet poista­
vat vedontunnetta ja huonelämpötila voi­
daan asettaa 20–21 asteeseen, mikä tuntuu
useimmista ihmisistä miellyttävältä. Usein
käy niin, että vedontunnetta paikataan
lisäämällä lämpöä – ja se on hukkalämmit­
tämistä. 
HUURU PALJASTAA
HUONON TIIVISTEEN
Jos ikkunat huurustuvat sisälasin ja kes­
kimmäisen lasin välistä, se tarkoittaa sitä,
että sisätiloista vuotaa lämmintä ilmaa,
joka tiivistyy ikkunapintaan. Jos taas ulko­
puite on liian tiivis, huurustuu ulommai­
nen lasi.
– Ulommaisessa välissä ilman on tar­
koitus kiertää ja lasin tuulettua. Yleisohje
onkin, että sisäpuitteet tiivistetään, ulko­
puitteita ei, neuvoo Myllylä.
Jos kuitenkin halutaan parantaa lämpö­
hukkaa ja tiivistää ulommaisetkin puitteet,
on yläreunan tiivistettä poistettava molem­
mista kulmista muutama sentti, jotta ilma
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
15
JÄRKIPELIÄ KODIN
TIETOTEKNIIKKAAN
Uudet laitteet, hukkakäyttö kuriin ja säästötilat käyttöön:
parhaimmillaan voit säästää satasia sähkölaskussa.
Teksti Jukka Nortio | kuvitus Elina Warsta
T
elevision, radion, langattoman laaja­
kaistamodeemin, latureiden, känny­
köiden ja tietokoneiden merkkivalot
vilkuttavat yön pimeydessä karua kieltään.
Sähköä kuluu koko ajan hukkaan.
Laitteet kuluttavat valmiustilassakin
arvokasta energiaa, jopa kymmenen pro­
senttia niiden kokonaissähkönkulutuk­
sesta.
SÄÄSTÖJÄ PUROISTA
Kodin kylmälaitteiden, kiukaan ja hellan
sähkönsäästö on jo useimmille arkea. Kun
huomio kiinnitetään myös viihdelaitteiden
ja tietotekniikan käyttötapoihin, voidaan
nelihenkisen perheen vuoden sähkölas­
kussa saada säästöä jopa toistasataa euroa
vuodessa.
Säästöt syntyvät pienistä puroista. Moti­
van laskelmien mukaan kaikkien suoma­
laisten verkkopäätelaitteiden sulkeminen
kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa tuot­
taisi vuositasolla sähkönsäästön, jolla läm­
mittäisi 1800 sähkölämmitteistä omakoti­
taloa vuodessa.
Toinen esimerkki: Kännyköiden lataus­
laitteet kuluttavat verkkoon kytkettynä
ilman lataamista 0,15 wattia, joten sähköä
kuluu vuodessa 1,2 kWh eli noin 20 sentin
verran. Kun Suomessa on noin kuusi mil­
16
joonaa matkapuhelinta, on laiskana ole­
vien latureiden tuhlaama sähkölasku 1,2
miljoonaa euroa vuodessa.
Vaihtamalla vanhan laitteen energiate­
hokkaaseen uuteen laitteeseen säästät
sähkölaskussa, myös silloin, kun et käytä
laitetta. Sekä laitteiden käyttö että niiden
lepotilan aikainen virrankulutus on laske­
nut 20 vuoden aikana merkittävästi.
Esimerkiksi EU:n EcoDesign-direktiivi
säätelee sähkölaitteiden lepovirran mää­
rää. Pari vuotta kiristettyjen sääntöjen
mukaan tehonkulutus saa olla lepotilassa
korkeintaan 0,5 tai 1,0 wattia riippuen lait­
teen lepotilan asetuksista.
TIETOTEKNIIKKA SÄHKÖSYÖPPÖNÄ
Tietotekniikka on noussut maailman suu­
rimpien sähkösyöppöjen joukkoon. Yksin
datakeskukset ahmaisivat vuonna 2013
kymmenen prosenttia koko maailman
sähköntuotannosta. Motivan tuoreen las­
kelman mukaan ”palvelinsaleissa lymyää
kymmenen ydinvoimalan suuruinen ener­
giasyöppö”. Vuoteen 2035 mennessä tieto­
tekniikan sähkönkulutus kasvaa nykyises­
tä kuusitoistakertaiseksi, ennustaa tutki­
muslaitos Gartner.
Ei siis ihme, että Aalto-yliopiston pro­
fessori Jukka Manner asetti viime keväänä
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Helsingin Sanomien haastattelussa vaa­
teita laitevalmistajille.
”Jossakin vaiheessa meidän pitää
kysyä, onko meillä varaa tähän kaikkeen.
Meidän pitää parantaa tietotekniikan
energiatehokkuutta”, Manner sanoo.
”Autoteollisuus pyrkii jatkuvasti vähen­
tämään autojen kulutusta kehittämällä
moottoreita ja kevyemmin rullaavia ren­
kaita. Tietotekniikassa polttoaineen eli
sähkön hinnalla ei näytä olevan merki­
tystä. Ainakaan vielä.” 
10
1
2
TARKISTA KULUTUKSESI
ENERGIAPEILISTÄ
Vantaan Energian Energiapeilipalvelusta voit yksityiskohtaisesti
seurata oman taloutesi sähkönkulutusta eri ajanjaksoina ja verrata sitä
muihin vastaaviin kotitalouksiin.
Lisäksi palvelu jakaa ajankohtaista
tietoa energiatehokkuudesta ja
antaa käytännön säästövinkkejä
kodin sähkölaitteiden valintaan.
www.vantaanenergia.fi/energiapeili
3
Pidä välillä taukoa tietotekniikan
käytössä, lataat siten omia akkujasi.
SÄÄSTÖVINKKIÄ
KUN HANKIT uutta tietotekniikkaa, var-
mista, että laitteet ovat energiatehokkaita. Energy Star - tai EcoDesign-leima
on merkki laitteen energiatehokkuudesta.
LIITÄ USEAMPIA laitteita, esimerkiksi
kaikki olohuoneen viihde-elektro­
niikka, yhteen jatkojohtoon, jossa on
katkaisija. Sulje laitteet jatkojohdon
katkaisijasta aina, kun et käytä niitä.
Voit automatisoida virrankatkaisun
myös kellokytkimellä esimerkiksi
yöajaksi.
KIINNITÄ ERITYISTÄ huomiota paljon
käyttämiesi laitteiden sähkönkulutukseen. Sulje televisio tai tietokone aina,
kun et käytä niitä.
4
5
6
7
IRROTA LATURI pistorasiasta, kun olet
ladannut laitteen.
KÄYTÄ FIKSUSTI laitteiden, muun
muassa kännyköiden, tablettien ja tietokoneiden virransäästöominaisuuksia.
KÄNNYKÄN VIRRANKULUTUSTA voit
hallita kytkemällä pois muun muassa
bluetooth-, 4G- ja langattoman verkkoyhteyden silloin, kun et niitä tarvitse.
Taustalla toimivat ja automaattisesti
päivittyvät sovellukset syövät rajusti
mobiililaitteiden virtaa.
HANKI UUSI tietokone, sillä ikääntynyt
pöytätietokone kuluttaa jopa viisinkertaisesti sähköä verrattuna moderniin kannettavaa tietokoneeseen. Iso
näyttö syö enemmän virtaa kuin pieni.
8
9
10
VAIHDA VANHAT kuvaputkinäytöt
ja -televisiot nestekide- eli lcdnäyttöihin. Plasmanäytöt kuluttavat
tuplasti sähköä nestekidenäyttöisiin
verrattuna.
HANKI MONITOIMILAITE, kuten tulostin,
skanneri ja kopiokone yhdessä, sillä
se kuluttaa vähemmän virtaa kuin
erillislaitteet.
TULOSTA VAIN tarpeeseen, sillä
tulostuspaperin tuottaminen kuluttaa
energiaa enemmän kuin tulostus.
Tulosta ja kopioi aina kaksipuoleisesti.
+++ Pidä viihdelaitteista, sosiaalisesta mediasta sekä tietotekniikasta vapaita iltoja ja viikonloppuja.
Säästät energiaa ja lataat samalla omia akkujasi vaikka konsertissa, ulkoilemalla tai ystävien parissa.
Lähteenä on käytetty muun muassa Motivan, Energiateollisuuden ja Tilastokeskuksen verkkosivuja.
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
17
MUUTOKSIA SÄHKÖVERKKOPALVELUIDEN
HINNOITTELUUN VANTAALLA
SÄHKÖNSIIRRON HINNOITTELUUN tulee muutoksia 1.1.2016
alkaen. Muutokset koskevat vantaalaisia, Vantaan Energia
Sähköverkot Oy:n asiakkaita. Kaikki tulevat muutokset
on lueteltu alla. Muutoksien vaikutukset kokonaislaskuun
vaihtelevat asiakkaittain.
SIIRTOHINNAT NOUSEVAT
Sähkön siirtohinnat nousevat keskimäärin 7 prosenttia.
• Tyypilliselle kerrostaloasukkaalle (kulutus 2 000 kWh)
hinnanmuutos tarkoittaa vuodessa noin 11 euron korotusta
sähkönsiirtolaskuun.
• Sähkölämmitteisen omakotitalon (kulutus 20 000 kWh)
sähkönsiirtolasku nousee vuositasolla noin 50 euroa.
Uudet hinnat mahdollistavat sähköverkon investoinnit ja hyvän
sähkön toimitusvarmuuden. Valtakunnallisessa hintavertailussa
siirtohintamme ovat korotuksesta huolimatta edullisimpien
joukossa.
Hinnankorotus perustuu kantaverkkomaksujen sekä sähköverkkotoimintaan tarvittavien palvelujen kustannusten nousuun.
Lisäksi Energiaviraston verkkotoiminnalle määrittämä kohtuullinen tuottotaso nousee.
AIKASIIRTOTUOTTEESSA KÄYTTÖÖN
VALTAKUNNALLINEN AIKAJAOTTELU
Siirrymme käyttämään aikasiirtotuotteessa valtakunnallista
aikajaottelua. Suurin muutos asiakkaillemme on lauantain
ja sunnuntain hinnoittelu. Jatkossa lauantain ja sunnuntain
hinnoittelu ei eroa muista päivistä.
Valtakunnallinen aikajaottelu on määritelty valtioneuvoston
asetuksessa.
• Päiväenergia on käytössä maanantaista sunnuntaihin
kello 7–22. Muuna aikana on käytössä yöenergia.
Uutta aikajaottelua vastaavat kuormanohjausajat tullaan
päivittämään sähkömittareille automaattisesti, eikä muutos
vaadi asiakkaalta toimenpiteitä. Siirtyminen valtakunnalliseen aikajaotteluun selkiyttää
aika­jaottelua energia-alalla ja yhdenmukaistaa tuoterakennetta.
Myös Energiateollisuus ry suosittelee valtakunnalliseen aika­
jaotukseen siirtymistä.
PÄÄSULAKEKOKO OHJAAMAAN
SIIRTOTUOTTEEN VALINTAA
Kehitämme sähkönsiirron hinnoittelua tehoriippuvaisempaan
suuntaan. Teho on sähköverkon mitoituksessa määräävä tekijä.
18
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Tarjoamme jatkossa yleissiirto-, aikasiirto- ja kausisiirtotuotteita kohteille, joiden pääsulake on enintään 100 ampeeria (esim.
kotitaloudet). Samalla tuotteiden perusmaksu muuttuu pääsulakekoosta riippuvaiseksi, mikä parantaa kustannusvastaavuutta.
Suuret, yli 100 ampeerin pääsulakkeilla varustetut kohteet
siirtyvät tehosiirtotuotteiden piiriin. Tiedotamme tehosiirtotuotteelle siirtyville asiakkaillemme asiasta erillisellä kirjeellä. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
Tehosiirtotuote on suuritehoiselle asiakkaalle kustannusvastaavampi tuote kuin pelkkään energiaan perustuva siirtotuote.
Lisäksi tehosiirto antaa asiakkaalle paremman mahdollisuuden
vaikuttaa sähkönsiirtolaskuun suoraan omalla toiminnalla. Tehosiirtotuotteen voi valita kaikkiin yli 63 ampeerin pääsulakkeilla
varustettuihin kohteisiin.
VERKKOPALVELUHINNASTO 1.1.2016 ALKAEN
Yleissiirto
Perusmaksu
≤3x63 A
3,70 €/kk
Perusmaksu
3x80–100 A 10,00 €/kk
Siirto
2,60snt/kWh
Aikasiirto
Perusmaksu
Perusmaksu
Siirto
≤3x63 A
3x80–100 A
Päivä
Yö
8,00 €/kk
20,00 €/kk
2,90snt/kWh
1,60snt/kWh
Aikasiirrossa päivähinta on voimassa kaikkina viikonpäivinä
kello 7–22. Muina aikoina voimassa on yöhinta.
TEHOSIIRTOTUOTTEISSA SIIRRYTÄÄN
KAKSIAIKAISEEN AIKAJAOTTELUUN,
MYÖS LOISSÄHKÖN LASKUTUS MUUTTUU
Pienjännite- ja keskijännitetehosiirrossa sekä alueverkon
siirrossa siirrytään kaksiaikaiseen aikajaotteluun, joka jakautuu
talviarkipäivään ja muuhun aikaan. Uusi aikajaottelu seuraa
kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n aikajaottelua.
Loissähkön laskutus muuttuu kaksisuuntaiseksi. Kaksisuuntaisuus tarkoittaa, että loissähkön kulutuksen lisäksi myös loissähkön tuotanto mitataan ja siitä laskutetaan. Laskutusmuutoksella
ohjataan asiakasta kompensoimaan oma loissähkönsä joko
kulutuskäyttäytymistä muuttamalla tai kompensointilaitteistolla. Loissähkö on järkevintä tuottaa lähellä kulutusta, koska sen
siirtäminen sähköverkossa aiheuttaa häviöitä ja käyttää verkon
kapasiteettia.
SÄHKÖN SIIRTOHINNAT YHTENÄISTYVÄT VANTAALLA
Sähkön siirtohinnoittelu Vantaalla yhtenäistyy, kun
lentokenttäalueen erillisestä verkkopalveluhinnastosta
luovutaan. Jatkossa sähkön siirtohinta on Vantaalla kaikkialla
sama.
LISÄTIETOJA MUUTOKSISTA VERKKOSIVUILTAMME
Uudet hinnastot löytyvät kokonaisuudessaan uusilta
kotisivuiltamme www.vantaanenergiasahkoverkot.fi
Kausisiirto
Perusmaksu
Perusmaksu
Siirto
≤3x63 A
8,00 €/kk
3x80–100 A 20,00 €/kk
Talviarkipäivä 3,80snt/kWh
Muu aika
2,20 snt/kWh
Kausisiirrossa talviarkipäivähinta on voimassa
1.11.–31.3. ma–la klo 7–22.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Voimassa oleva sähkövero
lisätään verkkopalvelun sähkön siirtohintaan.
Hinnanmuutos perustuu verkkopalveluehtojen kohtaan 13.2 ja
sähköntoimitusehtojen kohtaan 13.3. Asiakkaalla on hintojen
muuttuessa oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva verkkosopimus
verkkopalveluehtojen kohdan 15.5 mukaisesti päättymään ilman
irtisanomisaikaa. Vastaavasti sähköntoimitusehtojen kohdan 15.5.
mukaan toistaiseksi voimassa oleva sähköntoimitussopimus voidaan
irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
PRISLISTA FÖR NÄTTJÄNSTER FRÅN 1.1.2016
Allmän överföring
Grundavgift
≤3x63 A
3,70 €/mån
Grundavgift
3x80–100 A 10,00 €/mån
Överföring
2,60cnt/kWh
Tidsöverföring
Grundavgift
Grundavgift
Överföring
≤3x63 A
3x80–100 A
Dag
Natt
8,00 €/mån
20,00 €/mån
2,90cnt/kWh
1,60cnt/kWh
Inom tidsöverföring gäller dagpris alla veckodagar
klockan 7–22. Övriga tider gäller nattpris.
Säsongöverföring
Grundavgift
Grundavgift
Överföring
≤3x63 A
3x80–100 A
Vintervardag Övrig tid
8,00 €/mån
20,00 €/mån
3,80 cnt/kWh
2,20 cnt/kWh
Inom säsongsöverföring gäller vintervardagspris
1.11–31.3 må-lö klockan 7–22.
Priserna inkluderar 24 % moms. Gällande elskatt läggs på
elöverföringspriset inom nättjänsten.
Prisändringen grundar sig på punkt 13.2 i nättjänstvillkoren och punkt
13.3 i elleveransvillkoren. När priserna förändras har kunden enligt
punkt 15.5 i nättjänstvillkoren rätt att utan uppsägningstid säga upp
ett nätavtal som gäller tillsvidare. Enligt punkt 15.5 i elleveransvillkoren
kan ett elleveransavtal som gäller tillsvidare sägas upp med två veckors
uppsägningstid.
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
19
TIETO VIRTAA
Tietoa, uutisia, ajankohtaisia asioita ja tapahtumia
FÖRÄNDRINGAR I PRISSÄTTNINGEN AV
ELNÄTSTJÄNSTER I VANDA
YRITYSTURVALLISUUSASIAT
TOIMINNAN YTIMESSÄ
PRISSÄTTNINGEN AV ELÖVERFÖRINGEN förändras 1.1.2016.
Förändringarna berör Vandabor, Vanda Energi Elnät Ab:s kunder.
Alla förändringar räknas upp nedan. Den totala elräkningen
kommer att påverkas olika för olika kunder.
ÖVERFÖRINGSPRISERNA STIGER
Elöverföringspriserna stiger med i medeltal 7 procent.
• För en typisk lägenhetskund (förbrukning 2 000 kWh) innebär
prisändringen att elöverföringsräkningen stiger med cirka
11 euro per år.
• För ett enfamiljshus med elvärme (förbrukning 20 000 kWh)
stiger elöverföringsräkningen med cirka 50 euro per år.
De nya priserna möjliggör investeringar i elnätet och god elleveranssäkerhet. I en nationell prisjämförelse är våra överförings­
priser trots höjningen bland de förmånligaste.
Prishöjningen grundar sig på höjda stamnätsavgifter och höjda
kostnader för tjänster som behövs för elnätsverksamheten. Dessutom höjs den skäliga avkastningsnivå som Energimyndigheten
fastställt för nätverksamhet.
RIKSOMFATTANDE TIDSFÖRDELNING BÖRJAR
TILLÄMPAS I TIDSÖVERFÖRINGSPRODUKTEN
I vår tidsöverföringsprodukt börjar vi tillämpa den riksom­
fattande tidsfördelningen. Den största förändringen för våra
kunder är lördags- och söndagsprissättningen. Hädanefter är
prissättningen densamma på lördag och söndag som andra
dagar.
Den riksomfattande tidsfördelningen definieras i statsrådets
förordning.
• Dagenergi gäller från måndag till söndag klockan 7–22 och
övriga tider gäller nattenergi.
Elmätarna uppdateras automatiskt med laststyrningstider enligt
den nya tidsfördelningen, och kunderna behöver inte själva göra
någonting.
Övergången till den riksomfattande tidsfördelningen
förtydligar tidsfördelningen i energibranschen och förenhetligar
produktstrukturen. Också Finsk Energiindustri rf rekommenderar
övergång till den riksomfattande tidsfördelningen.
HUVUDSÄKRINGENS STORLEK BÖRJAR
STYRA VALET AV ÖVERFÖRINGSPRODUKT
Vi utvecklar prissättningen av elöverföringen så att priset i högre
grad blir beroende av effekten. Effekten är en avgörande faktor
vid dimensioneringen av elnätet.
20
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
I fortsättningen erbjuder vi allmänöverförings-, tidsöverförings- och säsongsöverföringsprodukter till objekt med en
huvudsäkring på högst 100 ampere (t.ex. hushåll). Samtidigt blir
produkternas grundavgift beroende av säkringsstorleken, vilket
förbättrar kostnadsmotsvarigheten.
Stora objekt med huvudsäkringar på över 100 ampere överförs
till effektöverföringsprodukter. Våra kunder som överförs till en
effektöverföringsprodukt meddelas separat om saken per brev.
Kunderna behöver inte själva göra någonting.
För en kund med stor effekt är en effektöverföringsprodukt
kostnadsmotsvarigare än en överföringsprodukt som enbart
grundar sig på energi. Dessutom ger effektöverföring bättre
möjligheter för kunden att direkt påverka elöverföringsräkningen
genom sitt eget agerande. En effektöverföringsprodukt kan väljas
till alla objekt med huvudsäkringar på över 63 ampere.
TVÅTIDSFÖRDELNING INFÖRS INOM EFFEKT­
ÖVERFÖRINGSPRODUKTERNA, FAKTURERINGEN AV
REAKTIV EFFEKT FÖRÄNDRAS OCKSÅ
Inom lågspännings- och mellanspänningseffektöverföringen
införs tvåtidsfördelning: vintervardag och övrig tid. Den nya tidsfördelningen följer stamnätsbolaget Fingrid Abp:s tidsfördelning.
Faktureringen av reaktiv effekt kommer hädanefter att vara
dubbelriktad. Det betyder att inte bara förbrukningen utan också
produktionen av reaktiv effekt mäts och faktureras. Genom
denna förändring i faktureringen styrs kunden att kompensera
sin egen reaktiva effekt antingen genom att förändra sitt förbrukningsbeteende eller genom att använda en kompensator. Det är
bäst att producera reaktiv effekt nära förbrukningen, eftersom
överföring av reaktiv effekt i elnätet ger upphov till förluster och
tar upp nätkapacitet.
ELÖVERFÖRINGSPRISERNA I VANDA FÖRENHETLIGAS
Prissättningen av elöverföringen i Vanda förenhetligas när
den separata nättjänstprislistan för flygfältsområdet slopas.
Hädanefter gäller samma elöverföringspris i hela Vanda.
MER INFO OM FÖRÄNDRINGARNA
PÅ VÅR WEBBPLATS
De nya prislistorna finns i sin helhet på vår nya webbplats
www.vantaanenergiasahkoverkot.fi
UUTTA ILMETTÄ KONSERNILLE JA
SÄHKÖVERKKOYHTIÖLLE
 Vantaan Energia -konsernin verkkosivut ovat uudistuneet.
Uuden ilmeen ja helppokäyttöisyyden lisäksi sivuilla on panostettu erityisesti helppoon ja nopeaan sähkön ostamiseen.
Myös Vantaan Energia Sähköverkot Oy (VES) on uudistanut
ilmeensä raikkaan sinisävyiseksi ja pelkistetyn nykyaikaiseksi.
Samalla VES sai omat verkkosivut.
VESsin uuden ilmeen ja verkkosivustojen tarkoituksena on
tehdä asiakkaille helpommaksi erottaa toisistaan sähköverkkoja myyntiyrityksen roolit, tuotemerkit ja viestintä.
Käy tutustumassa:
www.vantaanenergia.fi • www.vantaanenergiasahkoverkot.fi
LENTOKENTÄN
LÄMPÖKESKUKSEN
ILMANPÄÄSTÖT VÄHENIVÄT
 Lentokentän lämpökeskukselle tehtiin
syksyllä 2015 poltinten viritys ja sen pääpolttoaine vaihtui raskas­öljystä kevyeen polttoöljyyn. Muutoksilla lämpökeskuksen ominaispäästöt vähenivät hiukkasten ja rikkidioksidin osalta noin
80 % sekä typenoksidien osalta noin 25 %.
Lentokentän lämpökeskus tuottaa kaukolämpöä Vantaan
Energian kaukolämpöverkkoon ja Helsinki-Vantaan lentokenttäalueelle talvella, kun lämmöntarve on huipussaan.
Investointeja ilmanpäästöjen vähentämiseksi tehdään
osana tuotannon kehitysohjelmaa, seuraavaksi Martinlaakson voimalaitoksella ja muilla lämpökeskuksilla.
 Yritysturvallisuusasiat nousevat yleensä puheenaiheeksi vasta, kun jotakin negatiivista on tapahtunut. Mahdollisimman häiriötön sähkö- ja lämpöenergian toimitus,
laadukas työskentely, jatkuva kehittyminen ja työympäristön turvaaminen henkilökunnallemme on Vantaan Energian yritysturvallisuuden perusta.
Tärkeässä roolissa on nykypäivinä myös tietoturvallisuus ja luottamuksellisten tietojen säilyminen.
”Yritysturvallisuus ja riskienhallinta ovat Vantaan Energiassa liiketoimintojen ydinasioita ja johtamistapoja, jotka
huomioidaan yhtiömme toiminnassa jatkuvan kehittämisen periaatteiden mukaisesti. Turvallisuusjohtaminen on
osa normaalia johtamista, ja turvallisuusasiat ovat meidän
kaikkien, myös asiakkaittemme yhteisiä asioita”, toteaa
Vantaan Energian turvallisuuspäällikkö Erkki Yrjölä.
LISÄÄ SÄHKÖAUTOJEN
LATAUSPISTEITÄ VANTAALLE
 Vantaan Energia on mukana
Virtapiste-verkostossa luomassa
edellytyksiä helpolle sähköautoilulle kaikkialla Suomessa.
Vuoden 2015 aikana Vantaan
Energia avasi uuden latauspisteen
Hakunilan urheilupuistoon, ja parhaillaan pystytetään latauspistettä
Heurekan luo. Seuraavaksi latausverkostoa tullaan laajentamaan Vantaankosken, Koivukylän ja Myyrmäen
asemien läheisyyteen.
www.virtapiste.fi
VANTAAN ENERGIA
TARJOAA TÄLLÄ KUPONGILLA:
Salibandyn perhepäivänä koko perhe katsomaan
miesten salibandyn liigapeliä 5 €:lla.
AIKA:
keskiviikko 2.12.2015
klo 18.30 Tapanilan Erä - TPS
PAIKKA: Energia Areena, Myyrmäki
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
21
PÄHKINÄ
KYSY MEILTÄ
PURTAVAKSI
Ristikon 3/15 oikeat vastaukset julkaisemme
seuraavassa Energiavirtaa-lehdessä.
Aikasähkö sopii yöaikaista
sähkönkäyttöä suosivalle
sähkölämmittäjälle.
Teksti Vesa Ville Mattila
MITÄ TARKOITTAVAT
Pörssisähkön hinta
vaihtelee tuntikohtaisesti
pohjoismaisen
sähköpörssin pohjalta.
PÖRSSI­SÄHKÖ
JA AIKASÄHKÖ?
Pörssisähkö ja aikasähkö
tarjoavat monia mahdollisuuksia
vaikuttaa sähkölaskun suuruuteen.
V
Ristikon 2/15 ratkaisu
antaan Energian uutuustuot­
teen pörssisähkön hinnoitte­
lu perustuu pohjoismaisen
sähköpörssin eli Nord Poolin
noteeraukseen. Nord Poolis­
sa pohjoismaiden suurimmat sähkön tuot­
tajat, vähittäismyyjät ja käyttäjät ostavat ja
myyvät sähköä.
– Pohjoismainen sähköpörssi lyö luk­
koon aina edellisenä iltapäivänä seuraa­
van vuorokauden tukkusähkön tuntihin­
nat. Pörssisähkö-tuotteessamme noihin
tuntihintoihin lisätään vain arvonlisävero
ja pieni marginaalimme, kertoo asiak­
kuuspäällikkö Iivari Airaksinen.
SEURAA JA SUUNNITTELE
Pörssisähkö sopii tarkalle kuluttajalle.
Voit viilata sähkölaskuasi pienemmäksi
esimerkiksi napsauttamalla kiukaan
päälle tai pyöräyttämällä pyykit silloin,
kun sähkön hinta on alimmillaan.
Sähkön tuntihintakohtaista hintaa
pystyt seuraamaan Suomen kantaverkosta
vastaavan Fingrid Oyj:n Tuntihintamobiili­sovelluksesta.
– Hintatiedon pohjalta kannattaa suun­
nitella etukäteen illan ja seuraavan päivän
22
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
kotityöt ja hyödyntää sähkölaitteiden ajas­
timia. Parhaimmillaan saunan saa lämmi­
tettyä puolet tavallista halvemmalla,
Airaksinen vinkkaa.
Pörssisähkö ei sido pitkiin sopimuksiin,
mutta takaa pitkän päälle hyvän hinnan.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että sähkö­
laskun suuruus heijastelee aina pohjois­
maisen sähköpörssin noteerauksia.
AIKASÄHKÖ YÖKÄYTTÖÖN
Aikasähkö taas on suunniteltu sähköläm­
mitteisiä kotitalouksia ja kiinteistöjä var­
ten. Se tarjoaa kilpailukykyisen vaiht­o­
ehdon silloin, kun yli puolet sähkön­
käytöstäsi ajoittuu yöajalle.
– Esimerkiksi lämminvesivaraajan käy­
tön ajoittamisella voi ratkaisevasti vaikut­
taa laskun loppusummaan, Airaksinen
muistuttaa.
Päiväsähköä edullisempi yösähkö on
ensi vuoden alusta alkaen voimassa Van­
taan Energia Sähköverkot Oy:n jakelu­
verkkoalueella maanantaista sunnuntai­
hin klo 22–7. Tämän aikataulun mukaan
sähkömittari siirtyy automaattisesti päivä­
sähkön mittaamisesta yösähkön mittaami­
seen – ja päinvastoin. 
VINKKEJÄ PÖRSSI- JA AIKASÄHKÖN HYÖDYNTÄMISEKSI
• Laita sähkökiuas, astian- ja
pyykinpesukoneet päälle
edullisen sähkön aikaan.
• Käytä ajastimia.
• Tarkista, että lämminvesivaraaja
toimii yöohjauksella.
• Polta pakkasaamuisin tulisijassa
yksi tai kaksi pesällistä puita.
TUNTIHINTAMOBIILISOVELLUS
Seuraa sähkön pörssihintaa
Fingridin maksuttoman Tuntihintamobiilisovelluksen avulla.
Lisätietoja www.fingrid.fi/fi/
sahkomarkkinat/kysyntajousto,
kohdasta Tuntihinta.
Vantaan Energia Oy • Vantaan Energia Sähköverkot Oy
23